Arvoisa puhemies! Tässä lakiesityksessä on kysymys pelkästään teknisestä muutoksesta viime kaudella hyväksyttyyn lakiesitykseen, ja tämä on varmasti ihan hyvä ja tarpeellinen muutos, eikä minulla ole mitään huomauttamista tähän asiaan.
Mutta kuten edustaja Lindén tuossa omassa puheenvuorossaan toi esille, me kävimme täällä eduskunnassa viime viikolla keskustelua tietosuojavaltuutetun kertomuksesta, ja silloin käytin puheenvuoron, jossa toin tämän lain valmistelun esille esimerkkinä huonosta lainvalmistelusta eli siitä, miten huolimattomasti voidaan käsitellä tietosuojaan liittyviä asioita jopa ministeriössä. Eli tämä vain tarkoittaa sitä, että emme ole vielä ymmärtäneet, miten vakavasta ja isosta asiasta tietosuojassa on kysymys.
Tämän lain tarkoituksenahan on luoda ajanmukaiset ja yhdenmukaiset edellytykset sosiaali‑ ja terveydenhuollon palvelutoiminnassa syntyvien henkilötasoisten asiakastietojen sekä muiden terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien henkilötietojen käytölle tilastointiin, tutkimuksiin, kehittämis‑ ja innovaatiotoimintaan, opetukseen, tietojohtamiseen, viranomaisohjaukseen ja ‑valvontaan sekä suunnittelu‑ ja selvitystehtäviin. Siis nämähän ovat kaikki todella tärkeitä tavoitteita, ja sinällään ei mitään huomauttamista tähänkään.
Mutta jos palautamme mieleen sen viime kaudella, siis Sipilän hallituksessa, esillä olleen alkuperäisen lakiesityksen, niin siinä oli kokonaan unohtunut, tai lähes kokonaan unohtunut, nämä tietosuoja-asiat, ja se oli jopa EU:n tietosuoja-asetuksen vastainen. Näiden isojen puutteiden ja virheiden takia lakiesitystä paikkailtiin ja korjailtiin niin paljon, että lopulta kysymyksessä oli suurelta osin ihan eri esitys kuin mistä alun perin oli kysymys. Ilman sosiaali‑ ja terveysvaliokunnan puuttumista viime kaudella olisi ihmisten tietosuoja kyllä joutunut ihan vakavaan vaaraan. Haluan vain tämän tuoda esille tässä yhteydessä, koska toivon, että tällainen toiminta ei toistu ja tietosuojaan liittyvät asiat huomioidaan riittävällä vakavuudella lainsäädäntötyössä jo ennen kuin laki tulee valiokunnan käsittelyyn, koska siellä on sitten todella vaikeata lähteä näitä isoja muutosasioita viemään eteenpäin.
Arvoisa puhemies! Ilmeisesti ja toivottavasti tässä tapauksessa valiokunnan tekemät korjaukset olivat sitten riittäviä ja ihmisten tietosuoja ei ole joutunut vaaraan. Jos ministeri olisi ollut paikalla esittelemässä tätä lakiesitystä, olisin kysynyt asiaa häneltä. Ymmärrän hyvin, että näin teknisluontoisessa lakiesityksessä ministeri ei välttämättä katso olevan aiheellista olla täällä paikan päällä, mutta onneksi täällä on edustaja Lindén nyt paikalla. Elikkä toivon, että kenties voisitte viedä nämä terveiset ja keskustelun [Puhemies koputtaa] tästä asiasta myöskin sosiaali‑ ja terveysvaliokuntaan [Puhemies koputtaa] nimenomaan siinä mielessä, että mitä voimme oppia.