Arvoisa puhemies! Valiokuntamme, hallintovaliokunnan, puheenjohtaja edustaja Purra esitteli hyvin tämän asian, joten en toista hänen esittämiään asioita. Myös valiokuntakollegat ovat tässä kiinnittäneet huomiota tärkeisiin asioihin. Meillä oli aika perusteellinen kuuleminen tästä aihepiiristä valiokunnassa, ja niin kuin tuossa mietinnössä näkyy, käsittelimme itse asiassa tämän varsinaisen hallintojärjestelmämuutoksen ja henkilöstön aseman lisäksi juuri näitä tietojärjestelmissä esiintyviä ongelmia ja niiden hankintaan liittyviä ongelmia.
Lähdin itse pohtimaan tätä asiaa vähän siltä kannalta, että mitä näille asioille ihan oikeasti voi tehdä, muuta kuin kirjoittaa mietintöön, että ne pitää saada toimimaan paremmin kuin ne tällä hetkellä toimivat.
Valtorihan on 1 400 henkilön työyhteisö, se vastaa 92 000 työasemasta, ja sen budjetti on yli 300 miljoonaa euroa. Se vastaa valtion virastojen, muun muassa valtioneuvoston kanslian, Poliisihallituksen, Veron ja muiden lukuisten kymmenien yksiköiden tietohallinnosta. Kuulemisten yhteydessä vertasin itse sitä aiempaan työyhteisööni Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin, jossa tietohallintoa pidin jo sinänsä erittäin suurena, mutta tämä Valtori-kokonaisuus on kolme kertaa suurempi.
No mikä nyt olisi vaihtoehto, kun me siis olemme ilmaisseet kriittisyytemme tässä. Olisiko vaihtoehto se, että jokainen valtion virasto itse vastaa tietohallinnostaan, tekee itse hankinnat, päättää itse, miten se tietohallintoaan kehittää? Varmasti se ei olisi oikea vaihtoehto. Se olisi varmasti kalliimpi järjestelmä kuin tämä nykyinen keskitetty järjestelmä. Tästä päätyy siis siihen, että keskitetty järjestelmä on parempi kuin hajautettu.
Nyt keskustelu keskitetyn järjestelmän — tässä tapauksessa Valtorin tai kiinteistöasioissa Senaatin — ympärillä kulkee usein niin, että nyt nämä kiinteistö- ja ict-menot imevät ne toimintavarat. No tässä minun mielestäni on sillä tavalla valuvika, että eihän ict:tä tai parempia tiloja pitäisi millekään virastolle hankkia, ellei se auta sen viraston perustehtävän suorittamista tuottavammin ja paremmin kuin se on aikaisemmin suorittanut. Ja nyt tähän asiaan pitäisi pureutua. Ei voi olla niin, että jollekin virastolle työnnetään joku ict-järjestelmä ja sitten virasto alkaa ikään kuin urputtaa, että nyt se syö meidän henkilöstövarat emmekä me voi enää tehdä palveluja, vaan sen uudistuksen pitää lähteä sieltä virastosta tuottavuus edellä, ja pitää ottaa käyttöön järjestelmiä, jotka lisäävät tuottavuutta. Tässä on Valtorin rooli, ja näin se pitäisi ymmärtää.