Viimeksi julkaistu 15.11.2021 11.39

Pöytäkirjan asiakohta PTK 74/2020 vp Täysistunto Tiistai 19.5.2020 klo 14.00—17.29

6. Hallituksen esitys  eduskunnalle  liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan lainsäädäntöön  COVID-19-epidemiasta  johtuvien poikkeusolojen vuoksi tehtäviksi väliaikaisiksi muutoksiksi

Hallituksen esitysHE 62/2020 vp
Valiokunnan mietintöLiVM 3/2020 vp
Toinen käsittely
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:

Toiseen käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 6. asia. Nyt voidaan hyväksyä tai hylätä lakiehdotukset, joiden sisällöstä päätettiin ensimmäisessä käsittelyssä. 

Keskustelu
17.26 
Sari Essayah kd :

Arvoisa puhemies! Viime viikolla olikin vähän mielenkiintoisempi tilanne edessä, koska olimme tehneet kansallista lainsäädäntöä juuri sillä ajatuksella, että pystymme näitä riskiryhmiä suojelemaan ja sitä kautta huolehtimaan siitä, että heidän ei tarvitse lääkärintodistuksia lähteä ajokortin uusimiseksi tänä korona-aikana erikseen hakemaan, mutta samanaikaisesti tehtiin vastaavia toimenpiteitä EU-tasolla, jolloinka valiokuntakäsittelyssä todettiin, että tässä voisi tulla ristiriitaa tämän EU-tasolta tulevan asetuksen ja toisaalta kansallisesti säädettävän lainsäädännön kohdalla. Siksi poikkeuksellisesti aika paljon tästä esityksestä jouduttiin karsimaan valiokunnassa, ja monta pykälää laitettiin sen takia hylkyyn, että siellä sitten asetuksella yksinkertaisesti määrätään, voisiko sanoa, vielä löyhemmin elikkä niin, että automaattisesti ajokorttien voimassaoloajat jatkuvat nyt tämän kriisiajan aikana. Sen tähden tässä tilanteessa voisi sanoa, että tämä laajemman näkökulman tähän asiaan ottanut, tai löysemmän näkökulman asiaan ottanut, EU-asetus meni tämän kansallisen lainsäädännön yli. 

Keskustelu päättyi. 

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt, hallituksen esitykseen HE 62/2020 vp sisältyvät 2.-6. lakiehdotuksen. Eduskunta pysyi ensimmäisessä käsittelyssä tekemässään päätöksessä hallituksen esitykseen HE 62/2020 vp sisältyvän 1. lakiehdotuksen hylkäämisestä. Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi. Asian käsittely päättyi.