Arvoisa puhemies! Kyseessä on tosiaan hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten annetun lain muuttamisesta, ja käsittelimme hallintovaliokunnassa tätä esitystä, josta myöskin lausunnon annoimme työelämä‑ ja tasa-arvovaliokunnalle. Ja kuten viime keväänä totesimme yhteisesti tässä salissa, on selvää, että monet huoltovarmuuteen liittyvät alat ovat riippuvaisia siitä, että saamme työntekijöitä ulkomailta. Ehkä se asia nimenomaan tuli viime vuonna näkyväksi, että elintarvikepuoli ei pärjää ilman sitä, että saamme ulkomailta työvoimaa, ja se on ollut erityisen suuri, kun ajatellaan, että ennen koronapandemiaa meillä on ollut kausityöntekijöitä riippuen vuodesta jopa 14 000—20 000 ja tästä pelkästään noin 4 000 on ollut nimenomaan luonnonmarjanpoimijoita, joihin nyt ei hallituksen esityksen perustelujen mukaan sovelleta tätä kausityölakia. Mutta nyt kausityölakiin ehdotetuilla muutoksilla ei perustelujen mukaan ole kovin paljon vaikutusta ulkomaisen kausityövoiman määrään.
On tärkeää, että kun me teemme näitä muutoksia, niin ne ottavat myöskin huomioon alan moninaisuuden ja sitten myöskin sen, että tiedetään etukäteen tietyt raamit, jotta myöskin maataloudessa olevat yrittäjät ja alan toimijat voivat varautua siihen, voiko ja millä aikataululla saada varmuutta siitä, että kausityöntekijöitä voi maahamme saapua. Ja me korostimme edelleen sen varmistamista, että etenkin huoltovarmuuden kannalta keskeisillä aloilla ja tehtävissä työvoiman saatavuus kyetään kaikissa oloissa turvaamaan. Valiokunta totesi vielä selvyyden vuoksi, että nyt käsittelyssä olevat kausityölain muutokset eivät sinänsä liity tähän tämän hetken akuuttiin koronapandemiaan.
Ja totesimme myöskin, että automaattiseen päätöksentekoon liittyvää yleislainsäädäntöä valmistellaan parhaillaan oikeusministeriön johdolla ja valiokunnan käsityksen mukaan työlupa-asioiden yhden kuukauden ja erityisasiantuntijoiden oleskelulupien kahden viikon kokonaiskäsittelyaikatavoitteet edellyttävät nimenomaan tätä automatisoidun päätöksentekoprosessin käyttöönottoa, ja se ei nyt tällä hetkellä ole mahdollista. Meillä Maahanmuuttoviraston, Migrin, resurssit on paljolti edellisinä vuosina laskettu siihen, [Puhemies: 3 minuuttia!] että automatisointi olisi voinut tulla aikaisemmin käyttöön, ja tätä täytyy nyt kiirehtiä ja selvittää nopeasti.
Ensimmäinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Aittakumpu poissa. — Edustaja Hopsu.