Kiitoksia, arvoisa herra puhemies! Kun en tiedä, saanko puheenvuoroani mahtumaan kolmeen minuuttiin, niin tulin tänne eteen.
Ensinnäkin haluan kiittää edustaja Räsästä rakentavasta puheenvuorosta. On harmillista, että nyt kun me käsitellään itse asiassa suomalaista demokratiaa, niin meillä ei nyt tänään ole enemmän keskustelijoita tässä salissa. Nämä ovat semmoisia paikkoja, missä pystytään nostamaan tärkeitä huomioita suomalaisen demokratian kehittämiseksi. Tälle keskustelulle yleensä meidän työskentelyssä ei hirveän montaa paikkaa ole.
Haluan kiittää myöskin edustaja Juvosta hyvästä esittelypuheenvuorosta. On tärkeää, että meillä Suomessa on puoluerahoitusta, sen takia, että jos meillä ei olisi, niin käytännössä se avaisi mahdollisuuksia sille, että esimerkiksi EK:n pamput tai sitten ay-pamput pystyisivät olemaan rahoittamassa omia taustayhteisöjään, heidän niin sanottuja poliitikkojaan, edistämään omaa asiaansa. Silloin parlamentin ulkopuolisilla voimilla olisi liian paljon valtaa suomalaiseen demokratiaan. Sinänsä on hyvä, että tämä on olemassa, mutta kun elämme tiukkoja aikoja, niin kuin nyt elämme, niin aivan kuten edustaja Juvonen sanoo, on esimerkillistä, että myös puoluerahoituksesta leikataan.
No, puolueethan rahoittavat tämän puoluerahoituksen kautta myöskin erilaisia vaaleja. Hyvä niin, tällöin se rahoitus tapahtuu ikään kuin parlamentaarisissa voimasuhteissa, eli sen verran kuin ollaan vaaleissa saatu ääniä, sen verran on demokraattisesti mahdollista myöskin sitten jakaa sitä rahaa tuleviin vaaleihin. Mutta tämän lisäksi totta kai on tämä ihan selkeä kuvio, että yksittäiset kansalaiset, järjestöt ja yritykset voivat myöskin käyttää rahaa yksittäisiin ehdokkaisiin vaaleissa.
Haluaisin käyttää tämän arvokkaan tilaisuuden muistuttaakseni siitä lakialoitteesta, jonka ihan hetken aikaa sitten tein. Olen tehnyt useampia lakialoitteita vaalirahoitukseen liittyen, koska tässä meillä on osa-alue, jossa pystyttäisiin kehittämään suomalaista demokratiaa vielä entisestään. Tämä uusi lakialoitteeni koskee presidentinvaaleja.
Viime vaaleissa me nähtiin tällainen ilmiö, että yksittäiset ihmiset lahjoittivat presidentinvaalikampanjaan jopa yli satatuhatta euroa yksittäiselle ehdokkaalle. Itse näkisin niin, että tämä ei demokratian näkökulmasta ole aivan terve tilanne. Miksi näin? Sen vuoksi, että tässä on kyse vaalista, jossa valitaan vain yksi ihminen, joka omalla tontillaan käyttää absoluuttisesti yksin, itse, sitä omaa valtaa, ja nyt puhutaan nimenomaan vielä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Näin ollen, jos meillä on joku ihminen, joka antaa yli omakotitalon verran rahaa presidentinvaaliehdokkaalle, joka tulee valituksi, niin on aivan selvää, että totta kai tällä lahjoittajalla on jonkunnäköistä karmaa suhteessa siihen valittuun presidenttiin. Näin ollen tämmöinen kytkös pitäisi pystyä purkamaan.
Omassa lakialoitteessani esitin, että laskettaisiin tätä maksimisummaa, kuinka paljon yksittäinen ihminen tai taho pystyisi lahjoittamaan presidentinvaalikampanjaan. Tämä lakialoite on tälläkin hetkellä jokaisen kansanedustajan allekirjoitettavissa, ja pyydän sille kannatusta, jotta tätäkin kautta suomalaista demokratiaa voitaisiin kehittää eteenpäin. On todella hyvä asia, että Suomessa puoluerahoitusta valvotaan tiukasti. Se on terveen demokratian merkki. Kiitokset tarkastusvaliokunnalle hyvästä työstä. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
: Kiitoksia. — Edustaja Kiljunen, olkaa hyvä.