Arvoisa puhemies, ärade talman! Olen kirjoittanut tänne, että ”lukeminen”, ”luovuus”, ”kännykät” ja ”kirjat”, mutta on ehkä syytä ennen sitä kuitenkin palata tähän ammattikoulukysymykseen, ammatillisen opetuksen kysymykseen.
Kun pohditaan rahoitusta, niin iso kuvahan on se, että tämän kauden alussa oltiin tilanteen edessä, jossa 6 miljardia piti sopeuttaa. Se sopeutustyö tehtiin. Vuoden jälkeen havahduimme siihen, että on tarvetta 3:lle miljardille lisää — 9 miljardia. Se, että me siinä tilanteessa näin hyvin olemme pystyneet suojelemaan koulutuksen rahoitusta, on mielestäni varsin kova teko, ja siitä on syytä olla tyytyväinen. [Timo Heinonen: Ehdottomasti!]
Ammatillisesta koulutuksesta: On selvää, että koulun käytävillä kulkee nuoria aikuisia, jotka ovat tulleet kouluun eri polkujen kautta. Heillä on taustallaan joko tutkinto tai ei, mutta me pystymme kuitenkin tämän jakauman pohjalta hyvinkin tarkasti varmistamaan sen, että ensimmäistä tutkintoa tekeviin ei kohdistu resurssien niukkuutta. On tietenkin selvää, että se operatiivinen työ on operatiivista työtä siinä koulussa, ja joissain tilanteissa voi olla haastetta, mutta on selvää tietenkin, että tilat ovat samat, opettajat ovat samat. Kaikki muuhan olisi suunnatonta resurssien väärinkäyttöä. Toivottavasti ei koeta, että tämä on asia, johon pitäisi puuttua. Ja yhtä kaikki luodaan nytten kannustimia siihen, että panostetaan niihin aloihin, joilta työllistyy paremmin, luodaan niitä joustavia toimintatapoja, panostetaan oppimisen tukeen ammatillisessa koulutuksessa, ja niin edelleen.
Jos haluaa vielä vähän perspektiiviä, voin todeta sen, että 90-luvulta lähtien, kun verrataan rahoituksen tasoon silloin, ammatillisen koulutuksen rahoitus on kolminkertaistunut suhteessa bkt:hen. Se on se muutos, joka on tapahtunut 90-luvulta tähän päivään. Eli kun verrataan verrokkimaihin, OECD-maihin, EU-maihin, niin se on hyvällä tasolla Suomessa. Me olemme tässä varsin hyvin pystyneet varmistamaan sen rahoituksen tason.
Moni nosti esille lukemisen. Koululla on tässä oma roolinsa. Puhuin siitä, että tunteja lisätään ala-asteella, mutta oma roolinsa on kyllä myöskin meillä vanhemmilla — minkälaista esimerkkiä näytämme, kuinka usein meillä on kirja kädessä kotona, kuinka usein meillä on puhelin kädessä. Jos sallitte tässä tilanteessa omakohtaisen kokemuksen: Kun omassa lapsuudessani koin, että vanhemmilla oli erityisen hyvä olo, silloin heillä oli kirja kädessään, he istuivat tuolissa ja joivat kupin teetä. Se oli se esimerkki ikään kuin siitä tavoiteltavasta olotilasta, joka minulle annettiin. Tänään olen valitettavasti huonompi vanhempi. Minulla on aivan liian usein se pädi kädessäni, eivätkä minun lapseni tiedä, pelaanko siellä jotain vai luenko kenties kirjaa. Tässä ehkä jokainen meistä voisi näyttää parempaa esimerkkiä.
Puhuttiin kirjoista koulussa. Se, että meillä on ikään kuin kertakäyttöinen lisenssi, joka joudutaan ostamaan uudelleen vuodesta toiseen, nämä digitaaliset oppimisympäristöt — ne ovat kalliita ratkaisuja. Monessa koulussa on pyritty siihen, että on tuotu näitä oppikirjoja kirjastoon, jotta niitä voitaisiin käyttää uudelleen. Sillä koulu säästää rahaa ja lapset saavat myöskin fyysisen kirjan käyttöönsä. Yhtä kaikki on myöskin niin, että digitaalisilla välineillä on oma paikkansa. Digitaaliset ratkaisut silloin, kun ne ovat hyviä, laadukkaita, tarkoituksenmukaisia, ovat oivia välineitä harjoitusten tekemiseen, oppimisen vauhdittamiseen, mutta tasapaino pitää löytää, ja minusta tuntuu, että me ehkä emme aina, joka tilanteessa, ole sitä löytäneet.
Kännykät olivat tässä esillä, ja olen iloinen siitä, että demaritkin täällä nyt ovat päätyneet siihen, että tätä tulisi rajoittaa, ja sitä tullaan rajoittamaan. Siitä, mikä on se ratkaisu, vielä käydään keskustelua hallituksen sisällä. Toivon, että saadaan mahdollisimman yksiselitteinen ratkaisu. Tälläkin hetkellä kännykkäparkit ovat käytössä monessa koulussa, mutta lakihan ei siihen ole velvoittanut. Käytännöt ovat vaihdelleet, ja joissain tilanteissa niin oppilaat kuin vanhemmat ovat haastaneet tätä käytäntöä. Eli tässä suhteessa olisi hyvä, että pääsisimme yksiselitteiseen tilanteeseen, jossa samaan aikaan tunnistetaan se, että joissain tilanteissa niistä voi olla etua. Opettaja voi joissain tilanteissa todeta, että nyt ne voidaan ottaa esille, ja digitaalisilla välineillä siinäkin tilanteessa on oma paikkansa opetuksessa.
Edustaja Rasinkangas mainitsi luovuuden. Yksi suomalaisen koulun hienouksia on se, että luovuudellakin on paikkansa. Meillä on taideaineita, meillä on musiikkia, meillä on käsitöitä, meillä on teknisiä töitä. Toivon, että maailmassa, jossa puhutaan paljon keinoälystä, digitaalisista ratkaisuista, matematiikasta, tiedon kartuttamisesta, myöskin muistamme sen, että luovuudellakin on paikkansa. Meidän pitää opettaa lapsillemme luovuutta, nähdä luovien aineiden itseisarvo meidän koulujärjestelmässä, ja itse pidän sitä myöskin suomalaisen koulujärjestelmän yhtenä keskeisenä vahvuutena.
Kiitos tästä keskustelusta. Olen iloinen siitä, että tässä eduskunnassa vallitsee positiivinen yhteisymmärrys siitä, että koulu on asia, jota meidän tulee vaalia, asia, jota yhdessä kehitämme. Jokainen puolue, on sitten hallituksessa tai oppositiossa, näkee tämän tärkeänä poliittisena kysymyksenä. Ja mitä tämän hallituksen työhön tulee, niin voitte olla varmoja siitä, että se on erityissuojeluksessa. Tulemme sitä kehittämään. Suomalainen koulu on tämän kauden jälkeen paremmassa kunnossa kuin se oli ennen, ja sen jälkeen epäilemättä kehitys jatkuu seuraavan hallituksen toimesta yhteistuumin. — Kiitoksia.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Ministeri Multala.