Arvoisa puhemies! Nyt kun nuuskasta keskustellaan, niin on aiheellista ihmetellä, minkä takia aikuisten, kypsään ikään ehtineitten ihmisten ylähuuli ensinnäkään kuuluu valtiolle.
En pysty ymmärtämään sitä, minkä takia Suomi aikanaan antoi EU:n kieltää nuuskan vähittäismyynnin Suomessa. Me ollaan nyt nähty jo nikotiinipussien osalta se kehitys, mitä se merkitsee valtion verotuottojen osalta, se, kuinka me päästään sääntelemään sitä paljon hallitummin. Se nuuskaralli, mitä tuolla Haaparannan vastaisella rajalla meillä pohjoisessa jatkuvasti saa todistaa, aiheuttaa paljon erilaisia vaaratilanteita ja vääristää markkinaa todella paljon.
Mielestäni Suomen tulisi tehdä kaikkensa sen eteen, että nuuska palautettaisiin takaisin R-kioskeihin ja K-Marketeihin Suomessa, että päästäisiin kontrolloimaan sitä oman lainsäädännön keinoin ja saataisiin verotuotot jäämään myös haittojen torjuntaan Suomeen. Kysyisin ministeriltä: onko meillä julkisessa taloudessa yhtään veroeuroa liiaksi jättää tämmöisiä keinoja ulkopuolelle käyttämättä? Tässä toivoisin aktiivisuutta myös valtioneuvoston suunnalta.
Totta kai on niin, että välittämisen, siis nuuskan välitystoiminnan, täytyy olla ankarasti kriminalisoitua. Alaikäiset täytyy saada pidettyä siitä erossa. Olen ehdottomasti valmis näitä rangaistuksia koventamaan, mutta mitä tulee aikuisten ihmisten omiin käyttäytymisvalintoihin, niin ei valtion niihin tulisi liiaksi puuttua. Suomihan on saavuttanut mitalisijoja hyvin kyseenalaisessa Nanny State Index ‑tutkimuksessa, jossa tutkitaan holhousvaltioita Euroopassa, ja Suomi oli tällä kertaa pronssisijalla siellä. Kyllä meillä tämä puoli osataan, mutta sitä, minkä takia nämä veroeurot on ihan pakko työntää sinne Ruotsiin, kun joka tapauksessa osa aikuisista ihmisistä näihin tuotteisiin haluaa turvautua, en pysty ymmärtämään.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Edustaja Vuornos.