Kiitos, arvoisa puhemies! Käsiteltävänä on nyt esitys, jolla toteutetaan hallitusohjelman kirjaukset velkakonversion käyttöönotosta yrityssaneerauksessa. Lakiesityksen tarkoituksena on auttaa taloudellisissa vaikeuksissa olevia yrityksiä jatkamaan tilanteessa, jossa uhkana on konkurssi. Velkakonversio on yrityksen saneerauskeino, jossa yhtiön velkaa muunnetaan omaksi pääomaksi eli yleensä osakkeiksi. Jos velkoja suostuu vaihtamaan osan saatavastaan yrityksen osakkeisiin, yritys saa helpotusta velkataakkaansa ja voi jatkaa toimintaansa. Velkoja puolestaan saa mahdollisuuden hyötyä yrityksen tulevasta mahdollisesta menestyksestä. Nykyisin tällainen järjestely vaatii osakkeenomistajien hyväksynnän yhtiökokouksessa. Tämä on osittain usein vaikeaa, ja siksi velkakonversiota ei ole voitu käyttää tehokkaasti.
Esityksessä ehdotetaan, että jatkossa velkakonversiosta voitaisiin päättää osana tuomioistuimen vahvistamaa saneerausohjelmaa ilman erillistä yhtiökokousta. Jos osakkeenomistajat eivät hyväksyisi velkakonversion sisältävää saneerausohjelmaa, ohjelma olisi tietyin edellytyksin mahdollista vahvistaa myös vastoin osakkeenomistajien kantaa. Osakkeenomistajilla olisi edelleen mahdollisuus osallistua ohjelman käsittelyyn, ja heidän asemaansa suojattaisiin. Osakkeenomistajia ei saisi asettaa huonompaan asemaan kuin konkurssissa, eli he eivät voisi menettää enempää kuin konkurssitilanteessa.
Velkakonversiota on tähän asti Suomessa toteutettu lähinnä suurissa yrityksissä. Velkojat eivät useinkaan ole kiinnostuneita ryhtymään yrityksen pitkäaikaisiksi omistajiksi, vaan velkojien näkökulmasta kiinnostavia ovat etenkin sellaisten yritysten osakkeet, jotka he voivat jonkin ajan kuluttua myydä eteenpäin uusille omistajille. Tästä syystä odotettavissa on, että velkakonversiot tulevat jatkossakin kohdistumaan sellaisiin suuriin yrityksiin, joiden osakkeet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena tai joilla on jo valmiiksi monipuolinen rahoituspohja.
Pienten yritysten erityisasema on otettu esityksessä huomioon. Pienissä yrittäjän omaan työpanokseen perustuvissa yrityksissä ei ole tarkoituksenmukaista toteuttaa velkakonversiota vastoin omistajan tahtoa. Yrityssaneerauksen onnistuminen käytännössä edellyttää yrittäjän sitoutumista ja motivaatiota toiminnan jatkamiseen. Sen vuoksi kaikkein pienimpiä yrityksiä koskee erityinen poikkeus, jonka mukaan kirjanpitolain mukaisissa mikroyrityksissä ja pienissä yrityksissä velkakonversioon tarvittaisiin aina osakkeenomistajien suostumus.
Esitys perustuu oikeusministeriön asettaman työryhmän mietintöön. Lausuntokierroksella mietintöön saatu palaute oli myönteistä ja työryhmän valmistelua kehuttiin. Kiitoksen annan minäkin valmisteluun osallistuneille.
Palautteen pohjalta esitykseen tehtiin vielä joitakin tarkennuksia. Siihen muun muassa lisättiin arvopaperimarkkinalain muutosehdotus, jolla varmistetaan, ettei velkakonversion toteuttamisesta seuraa velkojalle velvollisuutta tehdä pakollista ostotarjousta kaikista velallisyhtiön osakkeista. Julkisoikeudellisten velkojien mahdollisuudet ryhtyä osakkeenomistajiksi velkakonversiossa saattavat olla käytännössä vähäiset, mihin kiinnitettiin huomiota myös lausuntokierroksella. Asia on kuitenkin yrityssaneerauslaista siten erillinen kysymys, ja jos julkisoikeudellisten velkojien mahdollisuutta ottaa tarjottu velkakonversio vastaan halutaan edistää, niin sitä olisi mahdollista selvittää, ja näin halutessamme voisimme selvittää sitä erikseen eri ministeriöiden ja virastojen yhteistyössä.
Arvoisa puhemies! Kyseessä on merkittävä yrityssaneerauslainsäädännön uudistus, jolla edistetään suomalaisten yritysten kilpailukykyä kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Suomen keskeisissä vertailumaissa, kuten Ruotsissa, Saksassa ja Hollannissa, on jo käytössä velkakonversiota koskevaa lainsäädäntöä. Tehokkaat ja kilpailukykyiset pääomamarkkinat edellyttävät velkakonversiomekanismista säätämistä. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Kiitokset ministerille. — Näyttää siltä, että keskusteluun ei ole tarvetta.