10 Sotilaallinen
maanpuolustus
01. Puolustusvoimien toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
lisäystä 8 238 000 euroa.
Valtuudet
NH90 koulutuspalvelut -tilausvaltuuden enimmäismäärää lisätään
5 950 000 eurolla 11 300 000
euroon. Lisäksi NH90 koulutuspalvelut -tilausvaltuuden
menojen maksatusaikaa pidennetään vuoteen 2014
saakka, ja menojen ajoitusta muutetaan siten, että tilausvaltuuden
käytöstä saa aiheutua valtiolle menoja
vuoden 2010 loppuun mennessä enintään 3 550 000
euroa, vuoden 2011 loppuun mennessä enintään
5 350 000 euroa, vuoden 2012 loppuun mennessä enintään
7 100 000 euroa, vuoden 2013 loppuun mennessä enintään
9 100 000 euroa ja vuoden 2014 loppuun mennessä enintään
11 300 000 euroa.
Ilmavoimien valmiustukikohtien ja viestihuoltojoukkojen varustamisen
tilausvaltuuden (IVVV 1) enimmäismäärää vähennetään 362 000
eurolla 19 315 000 euroon. Lisäksi IVVV 1 -tilausvaltuuden
menojen ajoitusta muutetaan siten, että tilausvaltuuden
käytöstä saa aiheutua valtiolle menoja
vuoden 2010 loppuun mennessä enintään
15 267 000 euroa ja vuoden 2011 loppuun mennessä enintään 19 315 000
euroa.
Puolustusvoimien toiminnan edellyttämän materiaalin
ja palvelujen hankintaan myönnetyn tilausvaltuuden (vuoden
2010 toimintamenojen tilausvaltuus) enimmäismäärää lisätään
649 000 eurolla 70 443 000 euroon. Lisäksi
toimintamenojen tilausvaltuuden menojen ajoitusta muutetaan
siten, että tilausvaltuuden käytöstä saa aiheutua
valtiolle menoja vuoden 2010 loppuun mennessä enintään
5 030 000 euroa, vuoden 2011 loppuun mennessä enintään
49 614 000 euroa ja vuoden 2012 loppuun
mennessä enintään 70 443 000
euroa.
Peruslentokoulutuksen ja Vinka-kaluston teknisen tuen hankintaan
myönnetyn tilausvaltuuden enimmäismäärää lisätään
2 112 000 eurolla 34 512 000
euroon. Lisäksi Peruslentokoulutus VN-kalustolla -tilausvaltuuden
menojen ajoitusta muutetaan siten, että tilausvaltuuden
käytöstä saa aiheutua valtiolle menoja
vuoden 2010 loppuun mennessä enintään
1 100 000 euroa, vuoden 2011 loppuun mennessä enintään
5 681 000 euroa, vuoden 2012 loppuun mennessä enintään 10 262 000
euroa, vuoden 2013 loppuun mennessä enintään
14 843 000 euroa, vuoden 2014 loppuun mennessä enintään
19 424 000 euroa, vuoden 2015 loppuun mennessä enintään 24 005 000
euroa, vuoden 2016 loppuun mennessä enintään
28 586 000 euroa, vuoden 2017 loppuun mennessä enintään
32 088 000 euroa ja vuoden 2018 loppuun mennessä enintään 34 512 000
euroa.
Vuonna 2010 saa tehdä sopimuksia IVVV 1 -tilausvaltuuden,
KEHO 2009 -tilausvaltuuden ja vuoden 2007 toimintamenojen
tilausvaltuuden sitomatta olevaa määrää vastaavasti
edellyttäen, että näistä sopimuksista
aiheutuvat vuotuiset maksut eivät ylitä tilausvaltuuksien
rahoitussuunnitelmissa esitettyjä rahamääriä.
18. Puolustusmateriaalihankinnat
(siirtomääräraha
3 v)
Momentilta vähennetään 121 334 000 euroa.
Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten,
että määrärahasta saa käyttää enintään 342 647 000
euroa aikaisemmin myönnetyistä tilausvaltuuksista
aiheutuvien menojen maksamiseen, enintään 143 941 000
euroa vuonna 2010 myönnettävien tilausvaltuuksien
menojen maksamiseen, enintään 26 201 000
euroa tilausvaltuuksiin liittyvistä indeksi- ja valuuttakurssimuutoksista
aiheutuvien menojen maksamiseen sekä enintään
63 936 000 euroa muihin puolustusmateriaalihankintoihin.
Valtuudet
Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuoden 2010
aikana saa tehdä sopimuksia Valmiusyhtymien varustamisen
täydentäminen (VYV 2)- ja Merivoimien ja tiedustelun
kehittäminen (PVKEH 2005) -tilausvaltuuksien sitomatta
olevaa määrää vastaavasti muuttamatta tilausvaltuuksien
menojen vuotuista jakaumaa.
Valmiusyhtymien varustamisen täydentäminen
(VYV 2) -tilausvaltuuden menojen maksatusaikaa pidennetään
vuoteen 2013 saakka. Samalla VYV 2 -tilausvaltuuden menojen,
yhteensä 601 444 000 euroa, vuosittaista
ajoittumista muutetaan siten, että tilausvaltuuden käytöstä saa
aiheutua menoja valtiolle vuoden 2010 loppuun mennessä enintään
559 444 000 euroa, vuoden 2011 loppuun mennessä enintään 569 444 000
euroa, vuoden 2012 loppuun mennessä enintään
596 444 000 euroa ja vuoden 2013 loppuun mennessä enintään
601 444 000 euroa.
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen 2006 (PVKEH
2006) -tilausvaltuuden menojen, yhteensä 600 832 000
euroa, vuosittaista ajoittumista muutetaan siten, että tilausvaltuuden
käytöstä saa aiheutua menoja valtiolle
vuoden 2010 loppuun mennessä enintään 477 032 000
euroa, vuoden 2011 loppuun mennessä enintään
585 632 000 euroa ja vuoden 2012 loppuun mennessä enintään
600 832 000 euroa.
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen 2007 (PVKEH
2007) -tilausvaltuuden menojen maksatusaikaa pidennetään
vuoteen 2012 saakka. Samalla PVKEH 2007 -tilausvaltuuden menojen,
yhteensä 534 084 000 euroa, vuosittaista
ajoittumista muutetaan siten, että tilausvaltuuden käytöstä saa
aiheutua menoja valtiolle vuoden 2010 loppuun mennessä enintään 436 734 000
euroa, vuoden 2011 loppuun mennessä enintään
520 650 000 euroa ja vuoden 2012 loppuun mennessä enintään
534 084 000 euroa.
Pääkaupunkiseudun ilmapuolustuksen suorituskyvyn
tehostaminen (PKILPU 2008) -tilausvaltuuden menojen maksatusaikaa
pidennetään vuoteen 2012 saakka. Samalla PKILPU
2008 -tilausvaltuuden menojen, yhteensä 110 000 000 euroa,
vuosittaista ajoittumista muutetaan siten, että tilausvaltuuden
käytöstä saa aiheutua menoja valtiolle
vuoden 2010 loppuun mennessä enintään
55 000 000 euroa, vuoden 2011 loppuun mennessä enintään
90 000 000 euroa ja vuoden 2012 loppuun mennessä enintään 110 000 000
euroa.
Strateginen ilmakuljetuskyky (SAC) -tilausvaltuuden enimmäismäärää lisätään
120 000 eurolla 20 320 000 euroon. Samalla
SAC-tilausvaltuuden menojen vuosittaista ajoittumista muutetaan
siten, että tilausvaltuuden käytöstä saa
aiheutua menoja valtiolle vuoden 2010 loppuun mennessä enintään
18 400 000 euroa ja vuoden 2011 loppuun mennessä enintään 20 320 000
euroa.
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen 2009 (PVKEH
2009) -tilausvaltuuden enimmäismäärää lisätään
6 313 000 eurolla 1 237 191 000
euroon. Samalla PVKEH 2009 -tilausvaltuuden
menojen vuosittaista ajoitumista muutetaan siten, että tilausvaltuuden käytöstä saa
aiheutua valtiolle menoja vuoden 2010 loppuun mennessä enintään
388 205 000 euroa, vuoden 2011 loppuun mennessä enintään 565 716 000
euroa, vuoden 2012 loppuun mennessä enintään
795 815 000 euroa, vuoden 2013 loppuun mennessä enintään
1 016 855 000 euroa, vuoden
2014 loppuun mennessä enintään 1 193 351 000
euroa ja vuoden 2015 loppuun mennessä enintään
1 237 191 000 euroa.
Tekninen tutkimus, tuotekehitys ja hankevalmistelu (TTK-PROTO
2010) -tilausvaltuuden enimmäismäärää vähennetään
5 530 000 eurolla 69 890 000
euroon. Samalla TTK-PROTO 2010 -tilausvaltuuden menojen vuosittaista
ajoittumista muutetaan siten, että tilausvaltuuden käytöstä saa
aiheutua valtiolle menoja vuoden 2010 loppuun mennessä enintään
18 820 000 euroa, vuoden 2011 loppuun mennessä enintään 45 370 000
euroa, vuoden 2012 loppuun mennessä enintään
68 490 000 euroa ja vuoden 2013 loppuun mennessä enintään
69 890 000 euroa.