01 Hallinto ja toimialan
yhteiset menot
01. Liikenne- ja viestintäministeriön
toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentin perusteluja täydennetään
siten, että määrärahaa saa käytäää myös
enintään 4 000 euroa valtioenemmistöisten
osakeyhtiöiden ja valtion liikelaitosten omistusjärjestelyistä,
osakkeiden hankinnasta ja yhtiöomaisuuden hoidosta aiheutuvien
menojen maksamiseen.
10 Liikenneverkko
20. Perusväylänpito
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
lisäystä 11 200 000 euroa.
Valtuus
Momentin perusteluja täydennetään
siten, että Liikennevirasto oikeutetaan solmimaan viiden vuoden
mittaiselle sopimuskaudelle sopimuksia jäänmurtopalveluiden
hankkimisesta enintään 125 000 000
euron määrästä.
35. Valtionavustus länsimetron rakentamiseen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille ei myönnetä määrärahaa.
Valtuus
Länsimetron rakentamisen avustamiseen saa sitoutua
niin, että avustuserien maanrakennuskustannusindeksillä kutakin
maksuhetkeä edeltävän vuoden indeksin
vuosikeskiarvosta vuoden 2007 lokakuun (ind.131,5) arvoon muunnettu
yhteismäärä saa olla enintään
200 milj. euroa. Valtuuden määrä on kuitenkin
enintään 30 prosenttia länsimetron rakentamisen
kustannuksista.
76. Maa- ja vesialueiden hankinnat ja korvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään
lisäystä 1 450 000 euroa.
78. Eräät väylähankkeet
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään
lisäystä 1 500 000 euroa.
Momentin perusteluja täydennetään
siten, että määrärahaa saa käyttää myös
väyläverkon kehittämisinvestointien toteuttamisesta
aiheutuviin menoihin.
Valtuus
Momentin perusteluja muutetaan siten, että Liikennevirasto
oikeutetaan solmimaan sopimuksia hankkeen Haminan meriväylä vuoden 2008
kolmannessa lisätalousarviossa myönnetyn enintään
18,279 milj. euron sijasta enintään 19,779 milj.
euron määrästä.
Momentin määräraha muutetaan kolmevuotiseksi
siirtomäärärahaksi.
79. Jälkirahoitus- ja elinkaarirahoitushankkeet
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään
lisäystä 2 700 000 euroa.
30 Liikenteen tukeminen
ja ostopalvelut
43. Meriliikenteessä käytettävien
alusten kilpailukyvyn parantaminen
(arviomääräraha)
Momentin perusteluja täydennetään
siten, että määrärahaa saa käyttää myös
alustukien takaisinperinnästä aiheutuviin palautuksiin
liittyvien korkomenojen maksamiseen.
40 Viestintäpalvelut
ja -verkot sekä viestinnän tukeminen
50. Valtionavustus valtakunnallisen laajakaistahankkeen
toteuttamiseen
(siirtomääräraha
3 v)
Momentin perustelujen toinen kappale muutetaan seuraavaksi:
Määrärahaa saa käyttää laajakaistarakentamisen
tuesta haja-asutusalueella annetussa laissa tarkoitetun Viestintäviraston
aikaisempina vuosina ja varainhoitovuonna myöntämän
valtion tuen maksamiseen ja tästä aiheutuviin
hallinto- ja yleiskustannuksiin.
Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että Valtuus-kohdan
2) kohta poistetaan.
60 Liiketoiminta
40. Avustus Finavia Oyj:lle
(siirtomääräraha 3 v)
Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa
saa käyttää avustuksen maksamiseen Oulun
lentoaseman matkustajaterminaalin laajentamisinvestoinnin toteuttamiseksi
Finavia Oyj:lle.
Lisäksi vuoden 2009 ensimmäisen lisätalousarvion
momentin määräraha muutetaan kolmevuotiseksi
siirtomäärärahaksi.