2 luku
Painotuotteet ja tallenteet
4 §
Luovutusvelvollisuus
Suomessa valmistetuista painotuotteista ja tallenteista
on luovutettava kappaleet seuraavasti:
1) muusta painotuotteesta kuin pienpainatteesta ja
sanomalehdestä kuusi kappaletta;
2) pienpainatteesta kaksi kappaletta;
3) sanomalehdestä yksi kappale;
4) elokuvan sisältävästä tallenteesta
kaksi kappaletta;
5) muusta tallenteesta yksi kappale.
Jos 1 momentissa tarkoitettuja painotuotteita ja tallenteita
julkaistaan yhtenä kokonaisuutena sen vuoksi, että ne
on tarkoitettu käytettäviksi yhdessä,
luovutetaan tällaisesta kokonaisuudesta lisäksi
yksi kappale.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut painotuotteet
ja tallenteet luovutetaan Kansalliskirjastoon lukuun ottamatta elokuvan
sisältäviä tallenteita, jotka luovutetaan
Kansalliseen audiovisuaaliseen arkistoon.
Luovutusvelvollisuus ei koske:
1) pienpainatteita ja tallenteita, joiden tiedollinen,
kuvallinen tai äänellinen sisältö on
erityisen vähäinen;
2) painotuotteiden ja tallenteiden muuttamattomia lisäpainoksia;
3) vain ulkomailla julkaistavia painotuotteita ja tallenteita;
4) pistekirjoituksella valmistettuja tuotteita; eikä
5) taidegraafisia alkuperäisvedoksia.
Mitä 4 momentissa säädetään,
koskee vastaavasti ulkomailla valmistettua painotuotetta ja tallennetta.
Mitä 1—3 momentissa säädetään,
koskee myös ulkomailla valmistettua painotuotetta ja tallennetta,
jos sitä on tuotu maahan vähintään 50
kappaletta.
Kunkin vuosineljänneksen aikana valmistetut painotuotteet
ja tallenteet on luovutettava 30 päivän kuluessa
tämän ajanjakson päättymisestä.
Ulkomailla valmistetut painotuotteet ja tallenteet on luovutettava
30 päivän kuluessa siitä, kun ne on tuotu
maahan.
5 §
Luovutusvelvolliset
Kappaleet 4 §:n 1 momentissa tarkoitetuista painotuotteista
ja tallenteista luovuttaa niiden valmistaja. Elokuvatallenteen kappaleet
luovuttaa tallenteen levittäjä.
Kappaleet 4 §:n 2 momentissa tarkoitetuista painotuotteista
ja tallenteista luovuttaa niiden julkaisija.
Kappaleet 4 §:n 5 momentissa tarkoitetuista ulkomailla
valmistetuista painotuotteista ja tallenteista luovuttaa niiden
julkaisija tai, jos julkaisijalla ei ole toimipaikkaa Suomessa,
niiden maahantuoja.
6 §
Muut painotuotteita ja tallenteita koskevat säännökset
Kuhunkin 4 §:ssä tarkoitettua aineistoa
koskevaan lähetykseen on liitettävä kaksi
lähetysluetteloa, joista toinen jää Kansalliskirjastoon tai
Kansalliseen audiovisuaaliseen arkistoon ja toinen palautetaan luovuttajalle
varustettuna merkinnällä, että lähetys
on vastaanotettu. Luettelosta tulee käydä ilmi
lähetykseen sisältyvien painotuotteiden ja tallenteiden
tunnistetiedot, lukumäärä sekä maininta
siitä, mitä ajanjaksoa lähetys koskee.
Jollei painotuotteeseen tai tallenteeseen ole merkitty valmistusvuotta,
on luovutusvelvollisen se siihen lisättävä arkistointikelpoisella
menetelmällä, joka ei vahingoita aineistoa.
Tämän luvun mukaisesti luovutettavien painotuotteiden
ja tallenteiden omistusoikeus siirtyy sille laitokselle, johon aineisto
21 §:n mukaan sijoitetaan säilytettäväksi.
3 luku
Verkkoaineisto
7 §
Verkkoaineiston haku ja tallentaminen
Kansalliskirjaston tehtävänä on ohjelmallisesti
hakea ja tallentaa yleisön saatavilla olevaa verkkoaineistoa
tietoverkoista. Haettavaan ja tallennettavaan verkkoaineistoon tulee
sisällyttää edustavasti ja monipuolisesti
tietoverkoissa eri aikoina yleisön saatavilla olevaa aineistoa.
Kansalliskirjasto voi käyttää 1 momentin
mukaisten tehtävien suorittamisessa apuna ulkopuolisia.
Kansalliskirjaston tulee huolehtia siitä, että ulkopuoliset
sitoutuvat toimimaan tämän lain mukaisesti.
8 §
Velvollisuus verkkoaineiston haun mahdollistamiseen ja luovuttamiseen
Verkkojulkaisijan tulee mahdollistaa 7 §:ssä tarkoitetun
verkkoaineiston haku ja tallentaminen tai luovuttaa aineisto Kansalliskirjastolle,
jos
aineistoa ei voida hakea ja tallentaa ohjelmallisesti. Jos verkkojulkaisija
ei voi mahdollistaa verkkoaineiston hakua ja tallentamista, hänen
tulee luovuttaa aineisto.
Velvollisuus aineiston haun mahdollistamiseen ja luovuttamiseen
ei koske verkkoaineistoja, joiden tiedollinen, kuvallinen tai äänellinen sisältö on
erityisen vähäinen, eikä avoimissa tietoverkoissa
oleviin uutis- tai keskusteluryhmiin taikka muihin vastaaviin palveluihin
sisältyviä aineistoja.
Velvollisuus aineiston luovuttamiseen ei koske verkkoaineistoja,
joiden luovuttaminen on teknisesti mahdotonta tai aineiston huomattavan laajuuden
vuoksi kohtuutonta.
Verkkojulkaisijan tulee mahdollistaa aineiston haku ja tallentaminen
tai luovuttaa aineisto 60 päivän kuluessa siitä,
kun Kansalliskirjasto on ilmoittanut julkaisijalle tämän
pykälän mukaisesta velvollisuudesta ja esittänyt
pyynnön toimittaa aineisto. Jos pyyntö koskee
verkkoaineistoa, jota ei vielä ole saatettu yleisön
saataville, 60 päivän aika lasketaan siitä,
kun aineisto on saatettu yleisön saataville. Kirjaston
tulee hakea ja tallentaa aineisto 14 päivän kuluessa
siitä, kun verkkojulkaisija on mahdollistanut aineiston
hakemisen ja tallentamisen, jollei kirjaston ja verkkojulkaisijan
kesken toisin sovita.
9 §
Muut verkkoaineistoa koskevat säännökset
Opetusministeriö vahvistaa Kansalliskirjaston esityksestä suunnitelman
verkkoaineistojen hakemisen ja tallentamisen laajuudesta sekä verkkoaineistojen
luovuttamiskäytännöistä. Suunnitelmassa
otetaan huomioon Kansalliskirjaston käytettävissä olevat
tekniset ja taloudelliset resurssit, lain tarkoituksenmukaisen
tutkimuksen ja kulttuurihistoriallisen arkistoinnin tarpeet samoin
kuin verkkojulkaisijoiden tasapuolinen kohtelu.
Verkkoaineisto tulee tallentaa ja arkistoida siten, että aineiston
alkuperäisyys on todennettavissa ja että tiedoista
käy ilmi aineiston alkuperäinen sijaintipaikka
ja tallennusajankohta. Luovutettavaan verkkoaineistoon tulee sisällyttää tieto
aineiston alkuperäisestä sijaintipaikasta.
Kansalliskirjaston tulee toimittaa verkkoaineiston luovuttamista
tai haun mahdollistamista koskeva pyyntö ensisijaisesti
verkkoaineiston julkaisijan tai muun ylläpitäjän
sähköpostiosoitteeseen. Pyyntö voi koskea
joko verkkojulkaisijan tiettyä aineistoa tai laajemmin
tietynlaisia aineistoja.
Tämän luvun mukaisesti luovutettavien tallenteiden
omistusoikeus siirtyy Kansalliskirjastolle.
4 luku
Televisio- ja radio-ohjelmat
10 §
Televisio- ja radio-ohjelmistojen tallentaminen
Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tehtävänä on
tallentaa televisio- ja radio-ohjelmistoja. Tallennettaviin ohjelmistoihin
tulee sisällyttää edustavasti ja monipuolisesti
eri aikoina yleisölle lähetettäviä televisio-
ja radio-ohjelmistoja.
Arkisto voi käyttää 1 momentin mukaisten tehtävien
suorittamisessa apuna ulkopuolisia. Arkiston tulee huolehtia siitä,
että ulkopuoliset sitoutuvat toimimaan tämän
lain mukaisesti.
11 §
Velvollisuus televisio- ja radio-ohjelmien tallettamiseen
Kotimaisen tuottajan valmistaman televisiossa tai radiossa lähettämistä varten
tehdyn televisio- tai radio-ohjelman alkuperäisaineiston omistajan
on 90 päivän kuluessa ohjelman ensimmäisestä lähettämisestä talletettava
alkuperäisaineisto tai sitä teknisesti vastaava
aineisto Kansalliseen audiovisuaaliseen arkistoon tai muuhun arkiston
tähän tarkoitukseen hyväksymään
säilytystilaan. Mitä tässä momentissa
säädetään omistajasta, koskee
vastaavasti sitä, jolla muuten on oikeus määrätä aineistosta.
Kotimaisen tuottajan valmistamana pidetään ohjelmaa,
jonka tuottaja on Suomen kansalainen, Suomessa vakituisesti asuva
henkilö tai Suomen lainsäädännön
mukaan perustettu oikeushenkilö, jolla on sääntömääräinen
kotipaikka, keskushallinto tai päätoimipaikka
Suomessa. Kotimaisen tuottajan valmistamana pidetään myös
ohjelmaa, joka on valmistettu yhteistyössä ulkomaisen
tuottajan kanssa, jos yhteistuotannon kotimaisella osapuolella on
oikeus määrätä ohjelman esittämisestä Suomessa.
Edellä 1 momentissa säädettyä velvollisuutta ei
kuitenkaan ole, jos arkisto on kirjallisesti kieltäytynyt
vastaanottamasta aineistoa. Arkistolla on oikeus saada ohjelma katsottavaksi
tai kuultavaksi ennen arkistoinnista tai säilytyspaikasta päättämistä.
12 §
Sopimukseen perustuva televisio- ja radio-ohjelman tallettaminen
Kansallinen audiovisuaalinen arkisto voi sopia kotimaisen tuottajan
kanssa myös muun 11 §:ssä tarkoitettuun
televisio- tai radio-ohjelmaan liittyvän aineiston tallettamisesta
arkistoon tai muuhun säilytystilaan.
Arkisto voi sopia kotimaisen tuottajan kanssa myös
muun kuin 11 §:ssä tarkoitetun ohjelman ja
ohjelmaan liittyvän aineiston tallettamisesta arkistoon
tai muuhun säilytystilaan.
Arkisto voi sopia ulkomaisen tuottajan kanssa televisio- tai
radio-ohjelman ja ohjelmaan liittyvän aineiston tallettamisesta
arkistoon.
13 §
Muut televisio- ja radio-ohjelmia koskevat säännökset
Opetusministeriö vahvistaa Kansallisen audiovisuaalisen
arkiston esityksestä suunnitelman televisio- ja radio-ohjelmistojen
tallentamisen laajuudesta sekä televisio- ja radio-ohjelmien
tallettamiskäytännöistä. Suunnitelmassa otetaan
huomioon audiovisuaalisen arkiston käytettävissä olevat
tekniset ja taloudelliset resurssit, lain tarkoituksenmukaisen tutkimuksen ja
kulttuurihistoriallisen arkistoinnin tarpeet sekä tuottajien
tasapuolinen kohtelu.
Televisio- ja radio-ohjelman alkuperäisaineiston tai
sitä teknisesti vastaavan aineiston tallettamisesta ja
muusta kuin tämän lain mukaisesta käytöstä tulee
tehdä kirjallinen sopimus. Jollei toisin ole sovittu, talletettua
aineistoa saadaan käyttää tämän
lain mukaisesti.
Aineiston tallettajan tulee tallettamisen yhteydessä antaa
arkistolle luettelo ja kuvailutiedot talletettavasta aineistosta.
Arkisto vastaa talletetun aineiston säilymisestä.
Arkiston on tarvittaessa ennen alkuperäisaineiston tai
sen kopion luovuttamista tutkimus- tai muuhun käyttöön
valmistettava aineistosta uusi kopio. Mitä tässä momentissa
säädetään arkistosta, koskee
myös sitä, joka säilyttää talletettua
aineistoa muussa säilytystilassa.
Talletettavan aineiston omistusoikeus ei siirry Kansalliselle
audiovisuaaliselle arkistolle. Ohjelman oikeuksien haltijalla on
oikeus saada talletettu ohjelma haltuunsa ja käyttöönsä tekijänoikeuslain
(404/1961) mukaisten oikeuksien toteuttamiseksi.
Mitä tässä pykälässä säädetään
televisio- ja radio-ohjelmien tallettamisesta, sovelletaan myös
ohjelmiin liittyvän muun aineiston tallettamiseen ja säilyttämiseen.
5 luku
Elokuvat
14 §
Velvollisuus elokuvan tallettamiseen
Kotimaisen tuottajan valmistaman, muun kuin yksinomaan televisiota
varten tehdyn elokuvan alkuperäisaineiston omistajan on
viiden vuoden kuluessa elokuvan valmistumisesta talletettava alkuperäisaineisto
tai sitä teknisesti vastaava aineisto Kansalliseen audiovisuaaliseen
arkistoon tai muuhun arkiston tähän tarkoitukseen
hyväksymään säilytystilaan.
Mitä tässä momentissa säädetään
omistajasta, koskee vastaavasti sitä, jolla muuten on oikeus
määrätä aineistosta.
Kotimaisen tuottajan valmistamana pidetään elokuvaa,
jonka on valmistanut Suomen kansalainen, Suomessa vakituisesti asuva
henkilö tai Suomen lainsäädännön
mukaan perustettu oikeushenkilö, jolla on sääntömääräinen
kotipaikka, keskushallinto tai päätoimipaikka
Suomessa. Kotimaisen tuottajan valmistamana pidetään myös
elokuvaa, joka on valmistettu yhteistyössä ulkomaisen
tuottajan kanssa, jos elokuvan alkuperäisaineisto säilytetään
Suomessa.
Edellä 1 momentissa säädettyä velvollisuutta ei
kuitenkaan ole, jos arkisto on kirjallisesti kieltäytynyt
vastaanottamasta aineistoa. Arkistolla on oikeus saada elokuva katsottavakseen
ennen arkistoinnista tai säilytyspaikasta tehtävää päätöstä.
15 §
Velvollisuus esityskopion ja elokuvan tiedotusaineiston tallettamiseen
Muun kuin yksinomaan televisiota varten tehdyn kotimaisen elokuvan
tuottajan on talletettava Kansalliseen audiovisuaaliseen arkistoon yksi
esityskopio elokuvasta ja kappaleet elokuvan mainos- ja muusta tiedotusaineistosta
kolmen vuoden kuluessa elokuvan valmistumisesta. Esityskopion tallettamisvelvollisuutta
ei ole, jos elokuvasta on olemassa vain yksi esityskopio tai tallettamista
on siitä aiheutuvien kustannusten vuoksi muutoin pidettävä ilmeisen
kohtuuttomana. Mitä tässä pykälässä säädetään
tuottajasta, koskee vastaavasti muuta oikeuksien haltijaa, jolla
on oikeus määrätä elokuvan esityskopioiden
valmistamisesta.
16 §
Sopimukseen perustuva elokuvan tallettaminen
Kansallinen audiovisuaalinen arkisto voi sopia kotimaisen tuottajan
kanssa myös 14 §:ssä tarkoitettuun
elokuvaan liittyvän aineiston tallettamisesta arkistoon.
Arkisto voi sopia ulkomaisen tuottajan kanssa Suomessa julkisesti
esitetyn elokuvan sekä elokuvan mainos- ja muun tiedotusaineiston
tallettamisesta arkistoon.
17 §
Muut elokuvia koskevat säännökset
Tämän luvun mukaisen elokuvan alkuperäisaineiston
tai sitä teknisesti vastaavan aineiston tallettamisesta
ja käytöstä tulee tehdä kirjallinen
sopimus. Jollei toisin ole sovittu, talletettua aineistoa saadaan
käyttää tämän lain
mukaisesti.
Aineiston tallettajan tulee tallettamisen yhteydessä antaa
arkistolle luettelo ja kuvailutiedot talletettavasta aineistosta.
Arkisto vastaa talletetun aineiston säilymisestä.
Arkiston on tarvittaessa ennen alkuperäisaineiston tai
sen kopion luovuttamista tutkimus- tai muuhun käyttöön
valmistettava aineistosta uusi kopio. Mitä tässä momentissa
säädetään arkistosta, koskee
myös sitä, joka säilyttää talletettua
aineistoa muussa säilytystilassa.
Talletetun aineiston omistusoikeus ei siirry arkistolle. Elokuvan
oikeuksien haltijalla on oikeus saada talletettu elokuva haltuunsa
ja käyttöönsä tekijänoikeuslain
mukaisten oikeuksien toteuttamiseksi.
Mitä tässä pykälässä säädetään
elokuvan tallettamisesta, sovelletaan myös elokuvaan liittyvän
muun aineiston tallettamiseen ja säilyttämiseen.
6 luku
Aineistoja koskevat yhteiset säännökset
18 §
Kustannusvastuu
Aineiston luovuttamisesta, tallettamisesta, haun mahdollistamisesta
ja muuntamisesta luovuttamis- ja tallettamiskelpoiseen muotoon aiheutuvista
kustannuksista vastaa se, jolla on tämän lain
mukaan velvollisuus ryhtyä edellä tarkoitettuihin
toimiin.
Laitos, johon aineisto tämän lain mukaan luovutetaan,
talletetaan tai sijoitetaan, vastaa kustannuksista, jotka aiheutuvat
aineiston säilyttämisestä ja tämän
lain mukaan tapahtuvasta käyttämisestä.
19 §
Aineistojen tekniset vaatimukset
Luovutettavien ja talletettavien aineistojen tulee olla täydellisiä,
teknisesti virheettömiä ja siinä muodossa,
missä ne on julkaistu tai muutoin saatettu yleisön
saataville.
Tämän lain 3—5 luvun mukaan luovutus-
tai tallettamisvelvollisen tulee huolehtia siitä, että luovutettavat
ja talletettavat aineistot ovat kopioitavissa tallennusvälineeltä toiselle
ja muunnettavissa pitkäaikaissäilytykseen sopivaan muotoon
teknisten suojausten estämättä. Luovutettavan
ja talletettavan aineiston tiedollisen, kuvallisen ja äänellisen
sisällön tulee vastata mahdollisimman tarkasti
alkuperäisen aineiston sisältöä.
Tässä momentissa tarkoitettua velvollisuutta ei
kuitenkaan ole, jos luovutus- tai tallettamisvelvollisella ei ole
oikeutta tai teknisiä välineitä edellä tarkoitettuihin
toimenpiteisiin.
Jollei aineistoa voida siinä olevan teknisen suojauksen
vuoksi käyttää tämän
lain mukaisesti, Kansalliskirjasto ja Kansallinen audiovisuaalinen
arkisto saavat purkaa tai kiertää teknisen suojauksen.
20 §
Aineistoa koskevien tietojen luovuttaminen
Edellä 8 §:ssä tarkoitettuun
verkkoaineiston luovutukseen tulee sisällyttää aineistoon
liittyvät kuvailutiedot ja aineiston tekijänoikeuslain mukaisten
oikeuksien sähköiset hallinnointitiedot.
Edellä 10 §:ssä tarkoitetun
televisio- ja radio-ohjelmiston lähettäjän
tulee luovuttaa olemassa olevat ohjelmiston kuvailu- ja lähetystiedot Kansalliselle
audiovisuaaliselle arkistolle tai mahdollistaa sille pääsy
tiedot sisältäviin tietojärjestelmiin.
21 §
Aineiston säilytyspaikka
Edellä 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa
tarkoitetuista painotuotteista sijoitetaan yksi kappale Kansalliskirjastoon,
Joensuun yliopiston kirjastoon, Jyväskylän yliopiston
kirjastoon, Oulun yliopiston kirjastoon, Turun yliopiston kirjastoon
ja Åbo Akademin kirjastoon.
Pienpainatteista yksi kappale sijoitetaan Kansalliskirjastoon
ja yksi kappale Turun yliopiston kirjastoon.
Sanomalehdet, muut kuin elokuvan sisältävät tallenteet,
4 §:n 2 momentissa tarkoitetut aineistot ja verkkoaineistot
säilytetään Kansalliskirjastossa. Kansalliskirjasto
ja Kansallinen audiovisuaalinen arkisto voivat sopia verkkoaineiston säilyttämisestä
myös
audiovisuaalisessa arkistossa tai muussa säilytyspaikassa.
Elokuvan sisältävät tallenteet sekä 10,
11, 12, 14 ja 15 §:n mukaisesti tallennettavat
tai talletettavat aineistot säilytetään
Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa. Edellä 11,
12 ja 14 §:ssä tarkoitetut aineistot
voidaan säilyttää myös muussa
säilytystilassa siten kuin mainituissa pykälissä säädetään.
22 §
Aineiston käyttö
Aineistoa saa käyttää tämän
lain tarkoituksen ja säännösten mukaisesti
ja noudattaen viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999).
Jos luovutus- tai tallettamisvelvollinen tietää, että tietojen
antamista luovutettavasta tai talletettavasta aineistosta on laissa
tai muuten rajoitettu, siitä on ilmoitettava luovutuksen
tai tallettamisen yhteydessä. Aineistojen kappaleet, jotka
sisältävät salassa pidettäviä tietoja,
on säilytettävä Kansalliskirjastossa
tai Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa, kunnes salassapitoaika
on kulunut umpeen.
Tekijänoikeudella suojatun aineiston kappaleiden valmistamisesta
ja aineiston saattamisesta yleisön saataville 21 §:ssä mainituissa
kirjastoissa ja Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa on lisäksi
voimassa, mitä tekijänoikeuslaissa säädetään.
Aineiston säilyttämisestä ja käyttämisestä vastaavien
kirjastojen ja arkiston tulee huolehtia siitä, että tämän
lain nojalla luovutettua, kerättyä, tallennettua
tai talletettua aineistoa ei käytetä lain vastaisesti.
23 §
Aineiston säilyttäminen ja poistaminen kokoelmista
Aineiston säilyttämisen edellyttämän
kopioimisen ja muuntamisen toiseen muotoon tulee tapahtua siten,
että kopioidun ja muunnetun aineiston tiedollinen,
kuvallinen ja äänellinen sisältö vastaa
alkuperäistä.
Aineiston säilyttämisestä vastaavalla
laitoksella on oikeus poistaa kokoelmista huonokuntoinen tai teknisesti
vanhentunut aineisto, josta on valmistettu uusi kappale säilytystä ja
käyttöä varten, sekä muutoin
käyttökelvoton tai tiedollisen, kuvallisen tai äänellisen
sisältönsä menettänyt aineisto.
24 §
Säädetyistä velvollisuuksista poikkeaminen
Kansalliskirjasto voi luovutusvelvollisen hakemuksesta myöntää luovutettavien
painotuotteiden ja tallenteiden kappaleiden lukumäärän osalta
helpotuksia luovutusvelvollisuudesta 4 §:n 1, 2 ja
5 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa lukuun ottamatta
elokuvan sisältäviä tallenteita. Elokuvatallenteiden
osalta helpotuksia voi myöntää Kansallinen
audiovisuaalinen arkisto.
Kansalliskirjaston ja Kansallisen audiovisuaalisen
arkiston tulee luovutusvelvollisen hakemuksesta myöntää luovutusvelvollisuudesta vapautus,
jos luovutusvelvollisuutta on siitä aiheutuvien kustannusten
vuoksi pidettävä ilmeisen kohtuuttomana.
7 luku
Erinäiset säännökset
25 §
Konkurssipesän luovutus- ja tallettamisvelvollisuus
Jos luovutus- tai tallettamisvelvollinen asetetaan konkurssiin,
konkurssipesä on velvollinen 30 päivän
kuluessa konkurssiin asettamisesta täyttämään
konkurssivelalliselle kuuluvan luovutus- tai tallettamisvelvollisuuden
niiden aineistojen osalta, jotka on valmistettu ennen konkurssin
alkua.
26 §
Valvonta
Kansalliskirjasto valvoo 4 ja 8 §:ssä tarkoitetun
luovutusvelvollisuuden noudattamista lukuun ottamatta elokuvan sisältävien
tallenteiden luovutusta.
Kansallinen audiovisuaalinen arkisto valvoo 4 §:ssä tarkoitetun
luovutusvelvollisuuden noudattamista elokuvan sisältävien
tallenteiden osalta sekä 11, 14 ja 15 §:ssä tarkoitetun
tallettamisvelvollisuuden noudattamista.
27 §
Laiminlyönnin oikaiseminen
Kansalliskirjaston on kehotettava sitä, joka laiminlyö 4 §:ssä tarkoitetun
velvollisuutensa luovuttaa painotuote tai tallenne taikka 8 §:n 1 momentissa
tarkoitetun velvollisuutensa mahdollistaa verkkoaineiston haku ja
tallentaminen tai velvollisuutensa luovuttaa verkkoaineisto taikka
joka aineistoa luovuttaessaan jättää noudattamatta,
mitä 19 ja 20 §:ssä säädetään,
täyttämään velvollisuutensa.
Kansallisen audiovisuaalisen arkiston on kehotettava sitä,
joka laiminlyö 4 §:ssä tarkoitetun velvollisuutensa
luovuttaa elokuvan sisältävä tallenne
tai 11, 14 tai 15 §:ssä tarkoitetun velvollisuutensa
tallettaa televisio- tai radio-ohjelma tai elokuva ja niihin liittyvä aineisto
taikka joka aineistoa luovuttaessaan tai tallettaessaan jättää noudattamatta,
mitä 19 ja 20 §:ssä säädetään, täyttämään
velvollisuutensa.
Jollei 1 tai 2 momentin nojalla annettua kehotusta noudateta,
lääninhallitus voi Kansalliskirjaston tai Kansallisen
audiovisuaalisen arkiston hakemuksesta velvoittaa luovutus- tai
tallettamisvelvollisen sakon uhalla täyttämään
velvollisuutensa tai korjaamaan rikkomuksensa. Uhkasakon asettamisesta
ja maksettavaksi tuomitsemisesta säädetään
uhkasakkolaissa (1113/1990).
28 §
Muutoksenhaku
Tämän lain mukaiseen Kansalliskirjaston tai Kansallisen
audiovisuaalisen arkiston päätökseen
haetaan muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
29 §
Rangaistussäännökset
Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta
1) laiminlyö 4, 8, 11, 14 tai 15 §:n
mukaisen velvollisuutensa,
2) toimii 19 tai 20 §:n vastaisesti,
tai
3) rikkoo 32 §:n 3 tai 4 momentissa
tarkoitettua kieltoa,
on tuomittava kulttuuriaineistojen tallettamisrikkomuksesta sakkoon.
Rangaistus voidaan jättää tuomitsematta,
jos 27 §:n 3 momentin nojalla asetettu uhkasakko tuomitaan
maksettavaksi.
30 §
Tarkemmat säännökset
Opetusministeriön asetuksella voidaan antaa tarkemmat
säännökset:
1) siitä, mitä on pidettävä 4 §:n
1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna pienpainatteena sekä 4 §:n
4 momentin 1 kohdassa ja 8 §:n 2 momentissa tarkoitettuna
aineistona, jonka tiedollinen, kuvallinen tai äänellinen
sisältö on erityisen vähäinen;
2) lain 2 luvussa tarkoitettujen painotuotteiden ja
tallenteiden sijoittamisesta muuhun tarkoituksenmukaiseen säilytystilaan;
3) 19 §:ssä tarkoitetuista aineistojen
teknisistä vaatimuksista ja 20 §:ssä tarkoitettujen
tietojen luovuttamisesta;
4) luovutettujen, tallennettujen ja talletettujen aineistojen
säilyttämisestä ja käyttämisestä.
8 luku
Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset
31 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 200
.
Tällä lailla kumotaan 12 päivänä kesäkuuta 1980
annettu vapaakappalelaki (420/1980) ja elokuvien arkistoinnista
27 päivänä heinäkuuta 1984 annettu
laki (576/1984) niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen.
Tätä lakia sovelletaan lain voimaantulon jälkeen
valmistettuihin painotuotteisiin ja tallenteisiin, yleisön
saataville saatettuihin verkkoaineistoihin, lähetettyihin
televisio- ja radio-ohjelmiin sekä valmistettuihin elokuviin.
Tämän lain aineiston säilyttämistä ja
käyttämistä koskevia säännöksiä sovelletaan
myös ennen lain voimaantuloa luovutettuihin painotuotteisiin
ja tallenteisiin, haettuihin ja tallennettuihin verkkoaineistoihin
sekä jäljempänä 32 §:n
3 momentissa tarkoitettuihin televisio- ja radio-ohjelmiin sekä Suomen
elokuva-arkistoon säilytettäviksi luovutettuihin
elokuviin.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimiin.
32 §
Siirtymäsäännökset
Kirjasto, johon ei tämän lain mukaisesti sijoiteta
pienpainatteita, voi hävittää vapaakappalelain
nojalla saamiaan painotuotteita, jotka tämän lain
ja 30 §:n 1 kohdan nojalla säädetyn asetuksen
mukaan ovat pienpainatteita.
Edellä 21 §:n 1 momentissa tarkoitettu
kirjasto voi hävittää vapaakappalelain
nojalla saamansa 4 §:n 4 momentin 2 kohdassa tarkoitetut
painotuotteet ja tallenteet, joiden tiedollinen, kuvallinen tai äänellinen
sisältö on 30 §:n 1 kohdan nojalla annetun
opetusministeriön asetuksen mukaan erityisen vähäinen.
Ennen lain voimaantuloa lähetettyjen 11 §:ssä tarkoitettujen
televisio- tai radio-ohjelmien alkuperäisaineistoja tai
niitä teknisesti vastaavia aineistoja ei aineiston omistaja
tai lähettäjäyritys saa hävittää ennen
kuin niitä on tarjottu Kansalliselle audiovisuaaliselle
arkistolle säilytettäviksi ja tämä on
kirjallisesti kieltäytynyt ottamasta niitä vastaan.
Ennen lain voimaantuloa valmistettujen 14 §:ssä tarkoitettujen
elokuvien alkuperäisaineistoja tai niitä teknisesti
vastaavia aineistoja ja 15 §:ssä tarkoitettuja
esityskopioita tai elokuvaa koskevaa tiedotus- ja muuta aineistoa
ei elokuvan tuottaja saa hävittää ennen
kuin niitä on tarjottu arkistolle säilytettäviksi
ja tämä on kirjallisesti kieltäytynyt
ottamasta niitä vastaan.