EDUSKUNNAN VASTAUS 143/2002 vp

EV 143/2002 vp - HE 153/2002 vp

Hallituksen esitys laiksi eräistä Valtion asuntorahastosta maksettavista avustuksista annetun lain muuttamisesta

Asia

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi eräistä Valtion asuntorahastosta maksettavista avustuksista annetun lain muuttamisesta (HE 153/2002 vp).

Valiokuntakäsittely

Ympäristövaliokunta on antanut asiasta mietinnön (YmVM 13/2002 vp).

Päätös

Eduskunta on hyväksynyt seuraavan lain:

Laki

eräistä Valtion asuntorahastosta maksettavista avustuksista annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan eräistä Valtion asuntorahastosta maksettavista avustuksista 30 päivänä kesäkuuta 2000 annetun lain (657/2000) 1 §:n 2 kohta, 3 § ja 4 §:n 1 momentti, sellaisina kuin niistä on 3 § osaksi laissa 173/2002, seuraavasti:

1 §

Soveltamisala

Valtion asuntorahaston varoista voidaan myöntää valtion talousarviossa vahvistettujen myöntämisvaltuuksien rajoissa siten kuin tässä laissa säädetään avustuksia:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

2) taloudellisissa vaikeuksissa oleville vuokrataloille ja asumisoikeustaloille (vuokratalojen ja asumisoikeustalojen tervehdyttämisavustus); ja

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

3 §

Avustusten käyttötarkoitukset

Omapääoma-avustus asunnottomien asuttamiseksi voidaan myöntää uuden vuokratalon oman pääoman kattamiseen, jos vuokratalon rakentaminen rahoitetaan aravalain (1189/1993) mukaisella aravalainalla tai vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaisella korkotukilainalla ja jos lainansaaja osoittaa omistamiaan vuokra-asuntoja asunnottomille ja pakolaisille. Avustus voidaan myöntää myös silloin, kun aravalain tai vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain mukaisella vuokratalon tai vuokra-asunnon hankintalainalla rahoitetaan talon tai asunnon hankkiminen ja kun talo tai osa talon asunnoista tai asunto osoitetaan asunnottomien ja pakolaisten vuokra-asunnoksi.

Vuokratalojen ja asumisoikeustalojen talouden tervehdyttämisavustus voidaan myöntää talouden tervehdyttämiseen huomattavissa taloudellisissa vaikeuksissa olevalle:

1) aravarajoituslain (1190/1993) 2 §:ssä tarkoitetulle käyttö- ja luovutusrajoitusten alaiselle vuokratalolle, joka ei ole mainitun lain 3 §:n mukaisen kymmenen vuoden jatkorajoitusajan alainen; tai

2) asumisoikeusasunnoista annetun lain (650/1990) 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulle asumisoikeustalolle, jonka rakentamiseen on myönnetty asuntotuotantolain (247/1966) 6 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettua lainaa tai joka on lainoitettu aravalain 21 §:n tai asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (1205/1993) 3 §:n taikka vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 20 §:n mukaan.

Opiskelija-asuntojen omapääoma-avustus voidaan myöntää opiskelija-asuntoina käytettäväksi tarkoitetun vuokratalon oman pääoman kattamiseen, jos talon rakentaminen, perusparantaminen tai peruskorjaaminen rahoitetaan aravalain tai vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain mukaisella lainalla eikä vuokratalolle ole aikaisemmin myönnetty avustusta omapääomaosuuteen.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin avustusten käyttötarkoituksista, enimmäismääristä ja myöntämisehdoista.

4 §

Avustuksen myöntäjä

Valtion asuntorahasto myöntää hakemuksesta omapääoma-avustuksen asunnottomien asuttamiseksi sekä opiskelija-asuntojen omapääoma-avustuksen. Valtiokonttori myöntää hakemuksesta vuokratalojen ja asumisoikeustalojen talouden tervehdyttämisavustuksen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan   päivänä      kuuta 200 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

_______________

Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2002