Viimeksi julkaistu 10.5.2021 19.49

Eduskunnan vastaus EV 150/2018 vp HE 204/2018 vp  Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläketukilain muuttamisesta

HE 204/2018 vp
StVM 14/2018 vp

Asia

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläketukilain muuttamisesta (HE 204/2018 vp). 

Valiokuntakäsittely

Valiokunnan mietintö: Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StVM 14/2018 vp). 

Päätös

Eduskunta on hyväksynyt seuraavan lain: 

Laki eläketukilain muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan eläketukilain (1531/2016) 2 §:n otsikko ja 26 § sekä 
lisätään lakiin uusi 2 a § seuraavasti: 
2 § 
Ennen 1 päivä syyskuuta 1956 syntyneen henkilön oikeus eläketukeen 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
2 a § 
Ennen 1 päivä syyskuuta 1958 syntyneen henkilön oikeus eläketukeen 
Eläketuki voidaan myöntää myös Suomessa asuvalle ennen 1 päivä syyskuuta 1958 syntyneelle henkilölle, jolle ei ole myönnetty eläketukea 2 §:n perusteella. Eläketukea maksetaan sen kuukauden loppuun, jonka aikana henkilö täyttää 65 vuotta. 
Eläketuen myöntäminen 1 momentin perusteella edellyttää, että henkilö on ollut oikeutettu työmarkkinatukeen 31 päivänä elokuuta 2018 ja että hänelle on maksettu 1 päivänä syyskuuta 2012 tai sen jälkeen ja viimeistään 31 päivänä elokuuta 2018 työttömyysturvalain mukaista työmarkkinatukea vähintään 1 250 päivältä tai enimmäisaika työttömyysturvalain mukaista päivärahaa ja sen lisäksi työmarkkinatukea vähintään 750 päivältä. 
Edellä 2 momentissa tarkoitettuna 31 päivänä elokuuta 2018 työmarkkinatukeen oikeutettuna henkilönä pidetään tätä lakia sovellettaessa lisäksi työttömyysturvalain 10 luvun 2 §:n 3 momentin 1, 2 tai 4—6 kohdassa tarkoitettua henkilöä, kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 3 §:ssä tarkoitettua henkilöä, työttömyysturvalain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettua työkyvytöntä henkilö, joka saa sairausvakuutuslain mukaista sairauspäivärahaa, henkilöä, joka saa Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukaista kuntoutusrahaa sekä työkyvytöntä henkilöä, joka saa tämän lain 3 §:ssä mainitun lain perusteella myönnettyä kuntoutustukea. 
Edellä 2 momentissa tarkoitettuihin päiviin, joilta henkilölle on maksettu työmarkkinatukea, lasketaan mukaan lisäksi työttömyysturvalain 10 luvun 2 §:n 3 momentin 4—6 kohdan mukaiset päivät, kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 3 §:n mukaiset päivät, jolloin henkilö on ollut kuntouttavassa työtoiminnassa, työttömyysturvalain 3 luvun 3 §:n 1 momentin mukaiset päivät, joilta henkilö on saanut sairausvakuutuslain mukaista sairauspäivärahaa sekä päivät, joilta henkilö ei ole ennen vuotta 2013 saanut työmarkkinatukea työttömyysturvalain 9 luvun 3 ja 4 §:n mukaisesti, sellaisina kuin ne olivat voimassa 31 päivänä joulukuuta 2012, puolison tuloja koskevan tarveharkinnan perusteella. 
26 § 
Voimaantulo 
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2017. 
Eläketukea maksetaan 2 §:n perusteella aikaisintaan vuoden 2017 kesäkuun alusta lukien. Eläketukea maksetaan 2 a §:n perusteella aikaisintaan vuoden 2019 lokakuun alusta lukien. 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan     päivänä         kuuta 20 . 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 30.11.2018 

Eduskunnan puolesta

puhemies   
pääsihteeri