1 §
Soveltamisala
Osakeyhtiöllä ja osuuskunnalla on oikeus verovuosina
2013—2015 tehdä elinkeinotoiminnan tulostaan työntekijöilleen
maksamiinsa tutkimus- ja kehittämistoiminnan palkkoihin
perustuva lisävähennys tässä laissa
säädetyllä tavalla.
2 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) tutkimus- ja kehittämistoiminnalla tiettyjen
tukimuotojen toteamisesta yhteismarkkinoille soveltuviksi perustamissopimuksen
87 ja 88 artiklan mukaisesti (yleinen ryhmäpoikkeusasetus)
annetun komission asetuksen (EY) N:o 800/2008
30 artiklan 1 kohdan 2—4 alakohdassa tarkoitettua perustutkimusta,
teollista tutkimusta ja kokeellista kehittämistä,
joilla systemaattisesti tavoitellaan tiedon lisäämistä tai tiedon
käyttämistä uusien sovellusten löytämiseksi;
2) palkalla tutkimus- ja kehittämistyötä tekeville
työntekijöille välittömästi
tämän työn perusteella maksettuja ennakkoperintälain (1118/1996)
13 §:ssä ja ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta
annetun lain (1551/1995) 1 §:ssä tarkoitettuja
palkkoja; palkkaan ei kuitenkaan lueta tuloverolain (1535/1992)
66—68 §:ssä tarkoitettuja etuja.
3 §
Lisävähennyksen peruste ja määrä
Lisävähennykseen on oikeutettu kotimainen osakeyhtiö tai
osuuskunta. Oikeus lisävähennykseen on myös
vastaavan ulkomaisen oikeushenkilön Suomessa olevan kiinteän
toimipaikan harjoittaman tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusteella.
Lisävähennys myönnetään
osakeyhtiön tai osuuskunnan omaan liiketoimintaan liittyvään tutkimus-
ja kehittämistoiminnan hankkeeseen kohdistuvien palkkojen
perusteella. Palkoista otetaan verovuonna huomioon elinkeinotulon verottamisesta
annetun lain (360/1968) 8 §:n 1 momentin
4 kohdassa tarkoitetut palkat, joiden suorittamisvelvollisuus
on mainitun lain 22 §:n 1 momentin mukaisesti
syntynyt kyseisen verovuoden aikana.
Lisävähennyksen määrä on
100 prosenttia tämän pykälän
2 momentissa tarkoitetuista palkoista. Lisävähennyksen
enimmäismäärä on verovuonna
400 000 euroa. Lisävähennystä ei myönnetä,
jos verovuonna vähennettävä määrä on
alle 15 000 euroa.
Lisävähennystä ei saa tehdä elinkeinotoiminnan
tuloksi luetusta, konserniavustuksesta verotuksessa annetussa laissa
(825/1986) tarkoitetusta konserniavustuksesta.
Poiketen siitä, mitä tuloverolain 119 §:n 2 momentissa
säädetään, lisävähennys
luetaan osaksi elinkeinotoiminnan tappiollista tulosta.
4 §
Lisävähennyksen erityiset edellytykset
Lisävähennystä ei myönnetä sellaisten
3 §:ssä tarkoitettujen palkkojen perusteella,
jotka otetaan huomioon myönnettäessä muuta
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklassa
tarkoitettua kotimaista tai ulkomaista valtiontukea.
Lisävähennystä ei myönnetä yleisen
ryhmäpoikkeusasetuksen 30 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulle
tutkimusorganisaatiolle. Lisävähennystä ei
myönnetä, jos tutkimus- ja kehittämistoiminnan
hanke on toteutettu yhteistyössä tutkimusorganisaation
kanssa ja tutkimusorganisaatio saa yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen
31 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja valtiontueksi katsottavia rahoitusosuuksia
tähän hankkeeseen.
Lisävähennystä ei myönnetä osakeyhtiölle
tai osuuskunnalle, joka on yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen
1 artiklan 6 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla taloudellisissa
vaikeuksissa tai jota koskee mainitun artiklan 6 kohdan b alakohdassa
tarkoitettu Euroopan komission aikaisempaan päätökseen
perustuva maksamaton perintämääräys,
jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi
ja yhteismarkkinoille soveltumattomaksi.
5 §
Lisävähennys yritysjärjestelyssä siirtyvän
tutkimus- ja kehittämistoiminnan osalta
Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 a §:ssä tarkoitetun
sulautumisen yhteydessä vastaanottavan yhtiön
verotuksessa vähennetään sulautumisessa
siirtyneeseen tutkimus- ja kehittämistoimintaan kohdistuvien
palkkojen perusteella enintään tämän
lain 3 §:ssä tarkoitettu määrä vähennettynä sulautuvan
yhtiön verotuksessa verovuonna vähennetyllä määrällä.
Mitä 1 momentissa säädetään
sulautumisesta, sovelletaan myös elinkeinotulon verottamisesta annetun
lain 52 c §:ssä tarkoitetun
jakautumisen ja 52 d §:ssä tarkoitetun
liiketoimintasiirron yhteydessä sekä hankkivan
yhtiön verotuksessa liiketoiminnan hankinnan yhteydessä.
6 §
Menettely
Lisävähennystä on vaadittava ennen
verotuksen päättymistä. Verovelvollisen
on esitettävä riittävä selvitys
vähennyksen myöntämisen edellytysten
täyttymisestä ja vähennyksen laskentaperusteena
käytettävistä palkkamenoista. Verohallinto
antaa tarkempia määräyksiä selvitykseen
tarvittavista tiedoista.
Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
antaa Verohallinnon pyynnöstä lausunnon 3 §:ssä tutkimus-
ja kehittämistoiminnalle säädettyjen
edellytysten täyttymisestä.
Muilta osin lisävähennykseen sovelletaan verotusmenettelystä annettua
lakia (1558/1995).
7 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
ja
se on voimassa 31 päivään joulukuuta 2015.
Lakia sovelletaan verovuosilta 2013—2015 toimitettavissa
verotuksissa.
Tätä lakia ei sovelleta, jos 3 §:ssä tarkoitettu tutkimus-
ja kehittämistoiminnan hanke on aloitettu ennen lain voimaantuloa.