EDUSKUNNAN VASTAUS 176/2009 vp

EV 176/2009 vp - HE 88/2009 vp

Hallituksen esitys laiksi valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain 6 §:n muuttamisesta

Asia

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain 6 §:n muuttamisesta (HE 88/2009 vp).

Valiokuntakäsittely

Talousvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (TaVM 17/2009 vp).

Päätös

Eduskunta on hyväksynyt seuraavan lain:

Laki

valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 22 päivänä joulukuuta 2006 annetun lain (1336/2006) 6 § seuraavasti:

6 §

Avustuksen saajat

Yrityksen kehittämisavustusta myönnetään vain pienille ja keskisuurille yrityksille, jollei jäljempänä toisin säädetä.

Avustusta ei voida myöntää kalatalouteen, maatalouteen eikä metsätalouteen. Avustusta ei voida myöntää myöskään maataloustuotteiden ensiasteen jalostukseen tai markkinointiin, lukuun ottamatta biopolttoaineen tuotantoon liittyviä 8 §:n 1 kohdan mukaisia investointeja sekä 11 §:n nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa tarkoitettuja tutkimus- ja kehittämistoimenpiteiden valmisteluhankkeita.

Avustuksen myöntämisessä on otettava huomioon myös Euroopan yhteisön toimialakohtaiset rajoitukset.

_______________

Tämä laki tulee voimaan      päivänä         kuuta 20  .

_______________

Helsingissä 17 päivänä marraskuuta 2009