sellaisina kuin niistä ovat 1 §:n 2 momentti
laissa 219/2003, 7 b § laeissa 624/2004
ja 1012/2007, 7 e § laeissa 624/2004
ja 957/2006, 9 § laeissa 1650/1995, 624/2004
ja 1012/2007 sekä 18 ja 19 § osaksi laissa
1650/1995, sekä
1 §
Soveltamisala
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tämän lain mukaan määräytynyt
kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka sekä ulkomailla
vakinaisesti asuvan Suomen kansalaisen väestökirjanpitokunta
merkitään väestötietojärjestelmästä ja
Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetussa
laissa (661/2009) tarkoitettuun väestötietojärjestelmään.
Väestötietojärjestelmään
merkitään myös henkilön ilmoittama
tilapäinen asuinpaikka.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 §
Muuttajan ilmoitusvelvollisuus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 1 momentissa tarkoitettu henkilö on lisäksi
velvollinen antamaan itsestään maistraatille kotikunnan
ja siellä olevan asuinpaikan määräytymistä varten
tarvittavia lisätietoja.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Velvollisuudesta ilmoittaa henkilö- ja perhesuhdetietoja
väestötietojärjestelmään
säädetään väestötietojärjestelmästä ja
Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista
annetussa laissa.
7 b §
Ilmoituksen vastaanottava maistraatti
Muutto- ja maastamuuttoilmoituksen voi ottaa vastaan
mikä tahansa maistraatti. Valtiovarainministeriön
asetuksella voidaan antaa tarkemmat säännökset
muutto- ja maastamuuttoilmoitusten vastaanottamiseen liittyvien
tehtävien jakamisesta maistraattien kesken.
7 e §
Muutto- ja maastamuuttoilmoituksen vastaanottamiseen
liittyvät tehtävät
Ilmoituksen vastaanottajan on tarkistettava, että ilmoitus
sisältää 7 a §:n 3—5
momentissa tarkoitetut tiedot. Jos ilmoitus tehdään
puhelimitse, ilmoituksen vastaanottajan on lisäksi huolehdittava
siitä, että ilmoitus täyttää 7
a §:n 2 momentissa säädetyt
edellytykset. Jos ilmoituksen vastaanottaja on muu kuin maistraatti, sen
on toimitettava ilmoituksen sisältämät
tiedot viivytyksettä 9 §:n 4 momentissa tarkoitetulle
maistraatille.
Ilmoitus, jonka on ottanut vastaan muu viranomainen tai yhteisö kuin
maistraatti, katsotaan tehdyksi 7 §:ssä säädetyssä määräajassa,
jos se on otettu vastaan määräajan kuluessa.
9 §
Kotikuntaa ja väestökirjanpitokuntaa koskevan merkinnän
tekeminen
Kun 7 §:ssä tarkoitettu ilmoitus on tullut maistraatille,
sen on tehtävä väestötietojärjestelmään
ilmoituksen mukainen merkintä kotikunnasta ja siellä olevasta
asuinpaikasta tai tilapäisestä asuinpaikasta taikka
merkittävä Suomen kansalaiselle väestökirjanpitokunta
ulkomaille tapahtuneen vakinaisen muuton perusteella. Merkintää ei
kuitenkaan saa tehdä, jos ilmoitus on ilmeisesti tosiasioiden
vastainen tai puutteellinen taikka muuten sellainen, ettei sen perusteella
voi tehdä luotettavaa merkintää. Merkintä on
tehtävä tai tarvittavat lisäselvitykset
pyydettävä kolmen arkipäivän
kuluessa ilmoituksen saapumisesta. Jos henkilöllä ei
ole asuntoa, hänet merkitään
väestötietojärjestelmään
kunnassa vailla vakinaista asuntoa olevaksi. Jos asuinpaikan osoitetta
ei voida pitää luotettavana, väestötietojärjestelmään
voidaan merkitä vain kotikunta.
Jos maistraatti on saanut muulta kuin henkilöltä itseltään
kotikunnan tai siellä olevan asuinpaikan muuttumista koskevan
tiedon taikka tiedon vakinaisesta muutosta ulkomaille, se voi tehdä tämän
tiedon mukaisen merkinnän väestötietojärjestelmään,
jos on ilmeistä, että tietoa voidaan pitää luotettavana.
Merkintä väestökirjanpitokunnasta
6 a §:n 2 momentissa tarkoitetuissa
tapauksissa tehdään, kun henkilön tiedot
merkitään ensimmäisen kerran väestötietojärjestelmään.
Ilmoituksen johdosta tarvittavat merkinnät väestötietojärjestelmään
voi tehdä mikä tahansa maistraatti. Merkinnän
tekemiseen liittyvät tehtävät voidaan
jakaa maistraattien kesken, jos se on tarpeen toiminnan tehostamiseksi
tai alueellisesti tasapainoisen työnjaon aikaansaamiseksi maistraateissa.
Tarkemmat säännökset tehtävien
jakamisesta annetaan valtiovarainministeriön
asetuksella. Merkinnän tehnyt maistraatti vastaa tekemästään
merkinnästä.
9 a §
Kotikunnassa olevaa asuinpaikkaa koskeva merkintä eräissä tapauksissa
Muuttoilmoituksen johdosta tarvittavat merkinnät väestötietojärjestelmään
voidaan tehdä suoraan ilmoituksen perusteella, jos ilmoitus koskee
muuttoa asuinpaikasta toiseen samassa kunnassa. Edellytyksenä on
kuitenkin, että merkintä voidaan tehdä ilman
lisäselvityksiä ja tietojen virheetön
rekisteröityminen voidaan varmistaa teknisin tarkistuksin.
Merkinnässä mahdollisesti olevan asia- tai kirjoitusvirheen korjaamisesta
vastaa se maistraatti, jonka toimialueella ilmoituksen tehneen asuinpaikka
on. Virheen korjaamiseen liittyvät tehtävät
voidaan kuitenkin siirtää toiselle maistraatille,
jos se on tarpeen toiminnan tehostamiseksi tai alueellisesti tasapainoisen
työnjaon aikaansaamiseksi maistraateissa. Tarkemmat säännökset
tehtävien siirtämisestä annetaan
valtiovarainministeriön asetuksella.
11 §
Kotikuntamerkinnästä ilmoittaminen
Jos maistraatin tekemä kotikuntaa tai siellä olevaa
asuinpaikkaa koskeva merkintä poikkeaa asianomaisen henkilön
ilmoittamasta tai jos merkintä on tehty muulta kuin muuttajalta
tai hänen perheenjäseneltään
saatujen tietojen perusteella, maistraatin on ilmoitettava
asianomaiselle merkinnästä ja siitä,
kuinka siinä mahdollisesti oleva asia- tai kirjoitusvirhe
voidaan korjata.
15 §
Kuuleminen
Jos ilmoituksen muutosta on tehnyt alle 15-vuotias lapsi, maistraatin
on varattava lapsen huoltajille tilaisuus antaa määräajassa
selvitys ilmoituksen johdosta. Jos ilmoituksen on tehnyt 15—17-vuotias
henkilö, maistraatin on tarvittaessa varattava hänen
huoltajilleen tilaisuus antaa määräajassa
selvitys ilmoituksen johdosta.
Ennen kuin maistraatti määrää maksettavaksi ilmoitusrikemaksun,
sen on varattava asianomaiselle henkilölle tilaisuus antaa
määräajassa selvitys asiasta.
16 §
Asiavirheen korjaus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos maistraatti korjaa virheen omasta aloitteestaan asianomaisen
henkilön käsityksen vastaisesti tai ei hyväksy
hänen tekemäänsä vaatimusta
virheen korjauksesta, sen on pyynnöstä annettava
asiasta kirjallinen päätös muutoksenhakuosoituksineen.
17 §
Kirjoitusvirheen korjaus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Maistraatin on ilmoitettava omasta aloitteestaan tekemästään
korjauksesta asianomaiselle henkilölle.
18 §
Muutoksenhaku maistraatin ratkaisuun
Asianomainen henkilö saa hakea muutosta maistraatin
ratkaisuun uhkasakkoa, ilmoitusrikemaksun määräämistä sekä kotikuntaa
ja väestökirjanpitokuntaa koskevan merkinnän korjausta
koskevassa asiassa valittamalla siitä siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Kirjoitusvirheen korjausta koskevaan maistraatin ratkaisuun,
jolla ei ole hyväksytty virheen korjausta koskevaa vaatimusta,
ei kuitenkaan saa hakea muutosta valittamalla.
19 §
Muutoksenhaku hallinto-oikeuden päätökseen
Asianomainen henkilö saa hakea muutosta hallinto-oikeuden
18 §:n nojalla antamaan päätökseen
valittamalla siitä korkeimmalle hallinto-oikeudelle
siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Kotikunnassa olevaa asuinpaikkaa tai väestökirjanpitokuntaa
koskevaan hallinto-oikeuden päätökseen
ei kuitenkaan saa hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.