1 d §
Työsuhteessa olevana pidetään
myös johtavassa asemassa olevaa osakeyhtiön toimihenkilöä tai
muussa yhteisössä johtavassa asemassa olevaa henkilöä,
ei kuitenkaan,
1) jos johtavassa asemassa oleva osakeyhtiön toimihenkilö joko
yksin tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa
omistaa enemmän kuin puolet yhtiön osakepääomasta;
2) jos 1 kohdassa tarkoitettujen henkilöiden omistamien
osakkeiden äänimäärä on
enemmän kuin puolet kaikkien osakkeiden äänimäärästä;
3) jos muussa yhteisössä johtavassa asemassa olevalla
henkilöllä on katsottava olevan yhteisössä sanottua
vastaava määräämisvalta.
Avoimen yhtiön yhtiömiestä tai muun
yhteisön sellaista osakasta, joka on henkilökohtaisesti
vastuussa yhteisön sitoumuksista, ei pidetä tätä lakia
sovellettaessa työsuhteessa olevana.
2 §
Työsuhteen ei katsota keskeytyneen yrityksen omistajan
tai haltijan vaihtumisen johdosta.
Työsuhteen katsotaan tätä lakia sovellettaessa
päättyneen sen päivän lopussa,
jolta sen perusteella viimeksi maksettiin palkkaa ennen työsuhteen
katkeamista taikka 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun
työkyvyttömyyden tai 4 e §:ssä tarkoitetun
yksilöllisen varhaiseläkkeen alkamista. Jos työsuhteen
jatkuessa työnteko ja palkanmaksu ovat yhdenjaksoisesti
keskeytyneinä enintään vuoden ajan, työsuhteen
katsotaan tätä lakia sovellettaessa jatkuneen
yhdenjaksoisesti. Jos työnteko ja palkanmaksu ovat keskeytyneinä yhdenjaksoisesti
kuitenkin yli vuoden ajan, työsuhteen katsotaan päättyneen
sen päivän lopussa, jolta työntekijälle
on viimeksi maksettu eläkepalkkaan 7 e §:n
mukaisesti luettavia eriä mainitun vuoden kuluessa työnteon
ja palkanmaksun keskeytymisestä.
Jos työntekijä jatkaa työntekoa sen
jälkeen, kun työsuhde on päättynyt
2 momentin perusteella, katsotaan hänen olevan uudessa
tämän lain piiriin kuuluvassa työsuhteessa.
Niin ikään katsotaan työntekijän,
joka saa 4 f §:ssä tarkoitettua osa-aikaeläkettä,
olevan uudessa tämän lain piiriin kuuluvassa työsuhteessa
hänen jatkaessaan työntekoa osa-aikatyössä.
Jos työntekijän työansio on työsuhteen
vielä jatkuessa vähintään kuutena
viimeksi kuluneena kalenterikuukautena kunakin ollut 1 §:n
1 momentin 2 kohdassa mainittua rajamäärää pienempi,
työnantaja voi ilmoittaa tämän lain alaisen
työsuhteen myös päättyneeksi
aikaisintaan kuitenkin kuudennen kalenterikuukauden lopussa. Aikaa,
jona työntekijä on asevelvollisena suorittanut
palvelusta vakinaisessa väessä, ei myöskään
lueta työsuhteen jatkumisaikaan.
Jos työntekijän säännöllisenä pidettävä työaika
tämän lain alaisessa, vähintään
kolme vuotta jatkuneessa työsuhteessa muuttuu muissa kuin 2—4
momentissa tarkoitetuissa tapauksissa ja hänen palkkansa
samalla alenee vähintään yhdellä neljänneksellä tai
nousee vähintään yhdellä kolmanneksella
eikä työajan muutosta ole tarkoitettu tilapäiseksi,
katsotaan työntekijän muutoksen jälkeen
olevan uudessa työsuhteessa, jollei 7 d §:stä muuta
johdu. Uuden työsuhteen katsotaan tällöin
alkaneen sitä kuukautta lähinnä seuraavan
kuukauden alusta, jonka aikana muutos työajassa on tapahtunut.
Työsuhteen ei kuitenkaan katsota välillä päättyneen,
jos edellisessä virkkeessä tarkoitetun uuden työsuhteen alkamisesta
ei eläketapahtuman sattuessa ole kulunut kahta vuotta.
Mitä edellä 5 momentissa säädetään,
sovelletaan muiden edellytysten täyttyessä myös
silloin, kun muutos työajassa on tapahtunut asteittain,
jos työntekijän tai työnantajan ilmoituksen johdosta
tulee selvitetyksi, että palkka on alentunut tai noussut
sanotussa momentissa tarkoitetussa määrin enintään
kolmen vuoden kuluessa ensimmäisestä muutoksesta
lukien. Vertailtaessa eri ajankohtien työansioita ne on
tarkistettava 9 §:n mukaisesti. Sovellettaessa
5 momentin toista virkettä katsotaan työajan muutoksen
tapahtuneen silloin, kun työaika ensimmäisen kerran
muuttui.
Työsuhde, joka on jatkunut vähintään
kymmenen vuotta sen vuoden loppuun mennessä, jonka aikana
työntekijä on täyttänyt 54 vuoden iän,
päätetään sanotun vuoden lopussa.
Jollei työsuhde ole edellä mainittuna ajankohtana
jatkunut kymmentä vuotta, se päätetään
sen vuoden lopussa, jona kymmenen vuotta täyttyy. Työsuhdetta
ei kuitenkaan päätetä enää sen
vuoden jälkeen, jonka aikana työntekijä täyttää 62 vuotta.
Työntekijän jatkaessa työntekoaan hänen
katsotaan olevan uudessa työsuhteessa. Työsuhteen
ei kuitenkaan katsota päättyneen, jos työntekijän
palkka on tässä työsuhteessa alentunut
sellaisen poikkeuksellisen syyn johdosta, joka on ilmaantunut ennen
työsuhteen tässä momentissa tarkoitettua
päättymistä, ja jos 7 d §:n soveltamisen
edellytykset tällöin täyttyvät.
Sen estämättä, mitä 5—7
momentissa säädetään työsuhteen
päättymisestä, katsotaan työsuhteen
jatkuneen yhdenjaksoisena 8 §:n 3 momentissa tarkoitettua
vuoden aikaa laskettaessa sekä 4 §:n
4 momenttia ja 12 §:ää sovellettaessa.