sellaisina kuin ne ovat, 10 §:n 6 kohta ja
33 d §:n 4 momentti laissa 716/2004
sekä 53 §:n 8 kohta laissa 896/2001,
ja
10 §
Suomesta saatu tulo
Suomesta saatua tuloa on muun ohessa:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
6) osinko, osuuskunnasta saatu ylijäämä ja muu
niihin rinnastettava tulo, joka on saatu suomalaiselta osakeyhtiöltä,
osuuskunnalta tai muulta yhteisöltä, sekä osuus
suomalaisen yhtymän tuloon;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
33 d §
Muita osinkotuloa koskevia säännöksiä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Osakeyhtiön, osuuskunnan, säästöpankin
ja keskinäisen vakuutusyhtiön saama tämän
lain mukaan verotettava osinko ja osinkona pidettävä vapaan
oman pääoman rahastosta saatu varojenjako on veronalaista
tuloa siten kuin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a
ja 6 c §:ssä säädetään.
Muun yhteisön saama tämän lain mukaan
verotettava osinko ja osinkona pidettävä vapaan
oman pääoman rahastosta saatu varojenjako on kokonaan
veronalaista tuloa.
Osuuskunnasta saatu ylijäämä ja muu
varojenjako
33 e §
Osuuskunnasta saatu ylijäämä
Osuuskunnasta saadulla ylijäämällä tarkoitetaan
osuuspääoman korkoa ja muuta osuuskuntalain (421/2013)
16 luvun 1 §:n 1 kohdassa tarkoitettua
osuuskunnan jakamaa ylijäämää.
Julkisesti noteeratusta osuuskunnasta saadusta ylijäämästä 85
prosenttia on veronalaista pääomatuloa ja 15 prosenttia
verovapaata tuloa. Osuuskunta on julkisesti noteerattu, kun sen osuus
tai osake on ylijäämänjaosta päätettäessä kaupankäynnin
kohteena 33 a §:n 2 momentissa tarkoitetulla
tavalla.
Muusta kuin julkisesti noteeratusta osuuskunnasta saadusta ylijäämästä 25
prosenttia on veronalaista pääomatuloa
ja 75 prosenttia verovapaata tuloa 5 000 euroon saakka, jollei 4
momentissa säädetystä muuta johdu. Siltä osin
kuin verovelvollisen saaman ylijäämän
määrä ylittää 5 000
euroa, ylijäämästä 85 prosenttia on veronalaista
pääomatuloa ja 15 prosenttia verovapaata tuloa.
Jos saatu ylijäämä on elinkeinotoiminnan
tai maatalouden tuloa, 5 000 euron osan katsotaan kohdistuvan
henkilökohtaiseen tuloon, maatalouden tuloon ja elinkeinotoiminnan tuloon
tässä järjestyksessä.
Poiketen siitä, mitä 3 momentissa säädetään, osuuskunnasta,
jossa on ylijäämän jaosta päättämistä edeltävän
tilikauden lopussa alle 500 osuusmaksun maksanutta jäsentä,
saadusta ylijäämästä 75 prosenttia
on veronalaista ansiotuloa ja 25 prosenttia verovapaata tuloa siltä osin kuin
tästä osuuskunnasta saatu ylijäämä ylittää määrän,
joka vastaa kahdeksan prosentin vuotuista tuottoa verovelvollisen
kaikista kyseisen osuuskunnan osuuksista ja osakkeista ylijäämän jaosta
päättämistä edeltävän
tilikauden lopussa osuuskunnan omaan pääomaan
merkitylle määrälle.
Osakeyhtiön, osuuskunnan, säästöpankin
ja keskinäisen vakuutusyhtiön saama tämän
lain mukaan verotettava ylijäämä on veronalaista
tuloa siten kuin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 d §:ssä säädetään.
Muun yhteisön saama tämän lain mukaan
verotettava ylijäämä on kokonaan veronalaista
tuloa.
Tämän lain ylijäämää koskevia
säännöksiä sovelletaan lisäksi
kotimaisen säästöpankin kantarahasto-osuudelle
ja lisärahastosijoitukselle maksamaan voitto-osuuteen ja
korkoon sekä keskinäisen vakuutusyhtiön
ja vakuutusyhdistyksen maksaman takuupääoman korkoon.
Ylijäämään sovelletaan,
mitä osinkotulosta säädetään
16 §:n 3 ja 4 momentissa, 22 §:n 1 momentin 3
kohdassa, 31 §:n 4 ja 5 momentissa, 32 §:ssä,
33 b §:n 3 momentissa, 33 d §:n 1 ja 3 momentissa,
34 a §:n 6 momentissa sekä 58 ja 62 §:ssä.
33 f §
Osuuskunnasta saatu varojenjako vapaan oman pääoman
rahastosta
Osuuskunnasta saatua osuuskuntalain 16 luvun 1 §:n
1 kohdassa tarkoitettua varojenjakoa vapaan oman pääoman
rahastosta pidetään osuuskunnasta saatuna ylijäämänä ja
siihen sovelletaan, mitä tämän lain 33 e §:ssä säädetään.
Muusta kuin julkisesti noteeratusta osuus-kunnasta saatua varojenjakoa
vapaan oman pääoman rahastosta pidetään
veronalaisena luovutuksena 45 a §:ssä säädetyin
edellytyksin ja luovutusvoitto lasketaan 46 a §:ssä säädetyllä tavalla.
Poiketen siitä, mitä 1 ja 2 momentissa säädetään,
osuuskunnan jäsenyydestä eroamisen yhteydessä osuusmaksun
palautuksen sijaan saatua varojenjakoa vapaan oman pääoman
rahastosta pidetään veronalaisena luovutuksena
siltä osin kuin suoritus vastaa maksettua osuusmaksua.
Luovutusvoitto lasketaan tällöin 46 a §:ssä säädetyllä tavalla.
Osakeyhtiön, osuuskunnan, säästöpankin
ja keskinäisen vakuutusyhtiön saama tämän
lain mukaan verotettava ylijäämänä pidettävä vapaan
oman pääoman rahastosta saatu varojenjako on veronalaista
tuloa siten kuin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 d §:ssä säädetään.
Muun yhteisön saama tämän lain mukaan verotettava
ylijäämänä pidettävä vapaan
oman pääoman rahastosta saatu varojenjako on kokonaan
veronalaista tuloa.
33 g §
Ulkomaisesta osuuskunnasta saatu ylijäämä
Mitä ylijäämästä ja
varojenjaosta säädetään 33 e
ja 33 f §:ssä, sovelletaan vastaavaan
ulkomaisesta osuuskunnasta saatuun suoritukseen, jos osuuskunta
täyttää 33 c §:n
1 ja 2 momenteissa tarkoitetut edellytykset. Muusta ulkomaisesta
osuuskunnasta saatu ylijäämä tai varojenjako
on kokonaan veronalaista tuloa.
53 §
Eräät verovapaat pääomatulot
Veronalaista tuloa ei ole:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
8) luonnolliselle henkilölle tai kuolinpesälle muuhun
kuin tulonhankkimistoimintaan liittyvien valuuttakurssivoittojen
yhteismäärä enintään
500 euroon asti vuodessa;
9) luonnollisen henkilön osuuskunnasta jäsenyyden
perusteella elantomenojen vähentymisenä saama
etu, joka muodostuu ostoista käypää hintaa
alempaan hintaan, joka ei alita osuuskunnalle hyödykkeiden
tai palveluiden tuottamisesta aiheutuneita kustannuksia;
10) luonnollisen henkilön osuuskunnasta ostojensa
suhteessa saama ylijäämänpalautus siltä osin
kuin palautettava ylijäämä on muodostunut palautuksen
saajan elantomenoihin liittyvistä ostoista.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2015
toimitettavassa verotuksessa.