1 luku
Yleiset säännökset
1 §
Soveltamisala
Ilmailussa Suomen alueella noudatetaan tätä lakia,
jollei yhteisön asetuksesta tai Suomea sitovasta kansainvälisestä velvoitteesta
muuta johdu.
Jollei Suomea sitovasta kansainvälisestä velvoitteesta
muuta johdu:
1) tätä lakia noudatetaan myös Suomen
alueen ulkopuolella ilmailussa suomalaisella ilma-aluksella tai
Suomessa myönnetyn lentotoimintaluvan nojalla;
2) lain 5, 12, 15, 16 ja 18 lukua sekä 160 ja 161 §:ää sovelletaan
suomalaiseen lennonvarmistuspalvelun tarjoajaan myös Suomen
alueen ulkopuolella;
3) lain 3, 5, 7 ja 15 luvun sekä 175 §:n säännöksiä noudatetaan
ilmailussa ulkomaisella ilma-aluksella myös Suomen alueen
ulkopuolella, jos yksittäisen ilma-aluksen ja sen miehistön osalta
lentoturvallisuuden tai lentotoiminnan harjoittamisen valvonta on
asianmukaisin sopimuksin siirretty Liikenteen turvallisuusvirastolle
ja jos tällaista ilma-alusta vuokra- tai muun sen kaltaisen
sopimuksen perusteella hallitsevan käyttäjän
asuin- tai kotipaikka taikka pääasiallinen
toimipaikka on Suomessa.
Sen estämättä, mitä 1 ja
2 momentissa säädetään, tämän
lain 64 §:ää ja 182 §:n
10 kohtaa sovelletaan, jos ilma-aluksen ensimmäinen saapumispaikka
on Suomen alueella.
2 §
Määritelmä
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) Chicagon yleissopimuksella kansainvälisen
siviili-ilmailun yleissopimusta (SopS 11/1949);
2) JAA:lla Euroopan ilmailuviranomaisten yhteistyöelintä;
3) ECAC:lla Euroopan siviili-ilmailukonferenssia;
4) Eurocontrolilla lennonvarmistusalan yhteistyöstä tehdyssä kansainvälisessä yleissopimuksessa
(Eurocontrol) (SopS 70/2000) tarkoitettua Euroopan lennonvarmistusjärjestöä;
5) EASA-asetuksella yhteisistä siviili-ilmailua
koskevista säännöistä ja Euroopan
lentoturvallisuusviraston perustamisesta sekä neuvoston
direktiivin 91/670/ETY, asetuksen (EY) N:o 1592/2002
ja direktiivin 2004/36/EY kumoamisesta annettua
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 216/2008;
6) slot-asetuksella lähtö- ja saapumisaikojen jakamista
yhteisön lentoasemilla koskevista yhteisistä säännöistä annettua
neuvoston asetusta (ETY) N:o 95/93;
7) ilma-aluksella laitetta, joka saa nostovoimansa
ilman reaktioista lukuun ottamatta ilman reaktiota maan tai veden
pintaa vastaan;
8) kelpuutuksella lupakirjaan tai kelpoisuustodistukseen
liitettyä erityistä ehtoa, rajoitusta tai oikeutta;
9) huollolla mitä tahansa seuraavista tai
niiden yhdistelmää: ilma-aluksen tai ilma-aluksen laitteen
tai osan peruskorjaus, korjaus, tarkastus, laitteen tai osan vaihto,
muutos tai vian korjaus; huollolla ei kuitenkaan tarkoiteta lentoa edeltävää tarkastusta;
10) sotilasilmailuviranomaisella ilmavoimien
esikunnan yhteydessä toimivaa sotilasilmailun viranomaisyksikköä;
11) sotilasilmailulla sotilaallisessa tarkoituksessa
harjoitettua ilmailua ja ilmailua sotilasilma-aluksella;
12) sotilasilma-aluksella ilma-alusta, joka on merkitty
sotilasilma-alusrekisteriin;
13) valtion ilma-aluksella ilma-alusta, jota käytetään
tullin, poliisin tai rajavartiolaitoksen tehtävien suorittamiseen;
valtion ilma-aluksella tarkoitetaan myös ilma-alusta, jota
käytetään muun kuin tässä ja
11 kohdassa tarkoitetun valtion tehtävän suorittamiseen;
14) jäsenvaltiolla Euroopan unionin jäsenvaltiota;
15) kolmannella maalla muuta kuin jäsenvaltiota;
16) lentopaikalla määrättyä maa-
tai vesialuetta tai rakennelman päällä olevaa
aluetta, joka on kokonaan tai osittain järjestetty ilma-alusten
saapumista, lähtemistä ja maassa tai vedessä liikkumista
varten.
3 §
Lentosääntöjen ja eräiden
ilmailua koskevien määräysten antaminen
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa Chicagon yleissopimuksessa
tarkoitetut lentosäännöt ja panee tarvittaessa
täytäntöön muut Chicagon yleissopimuksessa
tarkoitetut standardit ja suositukset.
Liikenteen turvallisuusviraston on neuvoteltava sotilasilmailuviranomaisen
tai sisäasiainministeriön kanssa sellaisista 1
momentissa tarkoitetuista täytäntöönpanotoimista,
joilla on vaikutusta sotilasilmailun tai rajavartiolaitoksen ilmailutoiminnan
erityistarpeisiin. Liikenteen turvallisuusvirasto voi hyväksyä sotilasilmailun
ja valtion ilma-aluksilla suoritettavan ilmailun osalta 1 momentissa
tarkoitettuihin lentosääntöihin sotilasilmailuviranomaisen
tai sisäasiainministeriön kanssa sovittuja poikkeuksia,
jos poikkeukset eivät vaaranna siviili-ilmailun turvallisuutta.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi maantieteellisistä,
ilmastollisista ja liikenteellisistä syistä tai
kansainvälisen käytännön suhteuttamiseksi
Suomen oloihin antaa määräyksiä tarpeellisista
poikkeuksista 1 momentissa tarkoitettuihin lentosääntöihin,
standardeihin ja suosituksiin sekä myöntää yksittäisiä poikkeuksia
niistä.
4 §
Sotilasilmailu
Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää sotilasilmailua
koskevia poikkeuksia tämän lain säännöksistä sotilasilmailun
turvallisuuden varmistamiseksi, maanpuolustuksen järjestämiseksi
ja puolustusvoimille säädettyjen tehtävien hoitamiseksi.
Poikkeukset eivät saa vaarantaa siviili-ilmailun turvallisuutta
eikä niitä sovelleta kaupallisessa lentotoiminnassa.
Poikkeuksia voidaan säätää:
1) 9, 12 ja 19 §:ssä olevista ilma-alusrekisterin
pitämistä, ilma-alusrekisteriin merkittyjen tietojen
julkisuutta, rekisteriin talletettavia tietoja sekä ilma-aluksen
merkintöjä ja tunnuksia koskevista säännöksistä;
2) 22—24, 26 ja 28—33 §:ssä olevista
sotilasilmailussa käytettävien ilma-alusten
sekä niiden osien ja laitteiden teknisiä ominaisuuksia, tyyppihyväksyntää,
lentokelpoisuuden valvontaa, lentokelpoisuuden hallintaorganisaatiota, lentokelpoisuustodistusta
ja lentokelpoisuuden tarkastustodistusta, suunnittelua, valmistusta, huoltoa
ja päästöjä sekä huoltohenkilöstön
koulutusorganisaatiota koskevista säännöksistä;
3) 45, 46 ja 49 §:ssä olevista lento- ja huoltotoimintaan
osallistuvan henkilöstön luvan myöntämisen
edellytyksiä, lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen
myöntämisen edellytyksiä ja ulkomaista
lupakirjaa koskevista säännöksistä;
4) 6 luvussa olevista lupakirjarekisteriä koskevista
säännöksistä;
5) 59, 60, 62 ja 66 §:ssä olevista ohjaamomiehistön
lupia, ilma-aluksen miehistöä, lennon valmistelua
ja suorittamista sekä ilma-aluksessa mukana pidettäviä asiakirjoja
koskevista säännöksistä;
6) 77—79 §:ssä olevista lentotyölupaa,
lentokoulutuslupaa ja lentonäytöslupaa koskevista säännöksistä;
7) 82 §:ssä olevista lentopaikkojen ja rakennelmien
käyttöä koskevista säännöksistä siltä osin
kuin ne koskevat sotilaslentopaikkoja;
8) 115 §:ssä olevista lennonvarmistusta koskevista
säännöksistä siltä osin
kuin ne koskevat sotilasilmailun lentomenetelmiä lähi-
ja lähestymisalueella tai 8 §:n mukaisesti ilmailulta
rajoitetulla alueella tai vaara-alueella;
9) 13 luvussa olevista ilmailuonnettomuuksia, vaaratilanteita
ja poikkeamia koskevista säännöksistä siltä osin
kuin ne koskevat sotilasilmailun onnettomuuksia ja vaaratilanteita;
10) 15 luvussa olevista vakuutuksia koskevista säännöksistä;
11) 147—156 §:ssä olevista säännöksistä,
jotka koskevat lupia ja hyväksyntöjä koskevia
hallinnollisia seuraamuksia;
12) 160 ja 164 §:ssä olevista Liikenteen turvallisuusviraston
tiedonsaanti- ja tarkastusoikeutta sekä ilma-aluksen
käytön ympäristövaikutuksia
koskevista säännöksistä.
Sotilasilmailuviranomainen voi tarvittaessa Liikenteen
turvallisuusviraston kanssa neuvoteltuaan antaa sotilasilmailun
turvallisuuden varmistamiseksi, maanpuolustuksen järjestämiseksi
ja puolustusvoimille säädettyjen tehtävien hoitamiseksi
1 momentissa tarkoitettua asetusta tarkentavia, puolustusvoimien
omaa toimintaa ja kansainvälistä sotilasilmailua
Suomessa koskevia määräyksiä sotilasilmailusta.
Määräykset eivät saa vaarantaa
siviili-ilmailun turvallisuutta. Sotilasilmailuviranomaisen määräykset
voivat koskea:
1) sotilaslentämisen menetelmiä;
2) sotilaslentokoulutusta;
3) sotilasilma-alusten ja laitteiden lentokelpoisuutta ja huoltotoimintaa;
4) sotilasilma-alusten rekisteröintiä ja merkitsemistä;
5) henkilöstön kelpoisuuksia;
6) lupia ja hyväksyntöjä;
7) lennon suorittamista;
8) tiedonsaanti- ja tarkastusoikeuksia;
9) valvontatietoja;
10) sotilasilma-alusten päästöjä;
11) sotilasilma-aluksen lähdön estämistä ja kulkuun
puuttumista;
12) lentoturvallisuustutkintaa;
13) yksinomaan sotilasilmailua varten annettavaa lennonvarmistusta.
Alueellista valvontatehtävää suorittava
tai muulta ilmailulta kielletyllä tai sotilasilmailua varten
tilapäisesti erotetulla alueella tehtävää suorittava
sotilasilma-alus voi poiketa lentosäännöistä,
jos poikkeava menettely on suunniteltu ja toteutetaan siten, ettei
lentoturvallisuutta vaaranneta. Sotilasilmailuviranomaisen on sovittava
Liikenteen turvallisuusviraston kanssa poikkeavan menettelyn järjestelyn
periaatteista.
Mitä tässä laissa säädetään
Liikenteen turvallisuusvirastosta, koskee sotilasilmailuviranomaista
asioissa, jotka koskevat yksinomaan:
1) sotilasilma-aluksia;
2) sotilasilma-aluksilla tapahtuvaan lentotoimintaan ja sotilaallisessa
tarkoituksessa harjoitettavaan laskuvarjotoimintaan osallistuvaa
henkilöstöä;
3) sotilasilma-alusten ja sotilasilmailun huoltotoimintaan osallistuvaa
henkilöstöä ja muuta henkilöstöä,
joka toimii organisaatiossa, jolla on vaikutusta sotilasilmailun
turvallisuuteen;
4) sotilaslentokoulutusta;
5) sotilaslentopaikkoja;
6) sotilasilmailun lennonvarmistuslaitteita;
7) sotilasilmailua palvelevia organisaatioita, joilla on vaikutusta
sotilasilmailun turvallisuuteen.
Valtioneuvoston asetuksella säädetään
tarvittaessa tarkemmin sotilasilmailuviranomaisesta.
5 §
Valtion ilma-aluksia koskevat poikkeukset
Jollei lentoturvallisuuden kannalta ole estettä, valtioneuvoston
asetuksella voidaan yleisestä järjestyksestä ja
turvallisuudesta huolehtimiseksi säätää ilmailusta
valtion ilma-aluksella viranomaiselle määrätyn
tehtävän suorittamiseksi poikkeuksia 3 ja 5 luvun
säännöksistä.
Alueellista valvontatehtävää suorittava
tai muulta ilmailulta kielletyllä tai valtion ilmailua varten
tilapäisesti erotetulla alueella tehtävää suorittava
valtion ilma-alus voi poiketa lentosäännöistä,
jos poikkeava menettely on suunniteltu ja toteutetaan siten, ettei
lentoturvallisuutta vaaranneta. Ilma-aluksen käyttäjän
on sovittava Liikenteen turvallisuusviraston kanssa poikkeavan menettelyn
järjestelyn periaatteista.
Valtion ilma-alus voidaan varustaa erikoislaittein, joiden hyväksynnästä,
käytöstä ja valvonnasta vastaa ilma-alusta
käyttävä viranomainen. Liikenteen turvallisuusvirasto
voi myöntää ilma-aluksen käyttötarkoituksen
edellyttämiä erikoisvarusteita koskevia yksittäisiä vähäisiä ja teknisiä poikkeuksia
tämän lain säännöksistä valtion
ilma-alukselle.
6 §
Eräitä muita ilma-aluksia ja laitteita koskevat poikkeukset
Jos lentoturvallisuuden kannalta ei ole estettä eikä EASA-asetuksen
säännöksistä muuta johdu, Liikenteen
turvallisuusvirasto voi myöntää 2, 3
ja 5—9 luvun säännöksistä vähäisiä poikkeuksia:
1) ultrakevyelle ilma-alukselle;
2) ilma-alukselle, jolla on selkeä historiallinen merkitys;
3) ilma-alukselle, joka on erityisesti suunniteltu tai muutettu
tutkimus-, kokeilu- ja tieteellisiin tarkoituksiin;
4) harrasterakenteiselle ilma-alukselle;
5) alun perin sotilastarkoituksiin suunnitellulle ilma-alukselle.
Jäljempänä 2, 3, 5, 6
ja 9 luvussa olevia säännöksiä ei
sovelleta seuraaviin ilma-aluksiin ja laitteisiin; ja jos lentoturvallisuuden
kannalta ei ole estettä, Liikenteen turvallisuusvirasto
voi myöntää niille vähäisiä poikkeuksia
7 ja 8 luvun säännöksistä:
1) painopisteohjattu ultrakevyt lentokone tai moottoroitu laskuvarjo;
2) liidin, jonka rakenteellinen massa yksipaikkaisena on enintään
80 kilogrammaa tai kaksipaikkaisena 100 kilogrammaa, mukaan luettuna
jaloilta lähtevät liitimet;
3) miehittämätön ilma-alus, jonka
toimintamassa on alle 150 kilogrammaa;
4) muu ilma-alus, jonka rakenteellinen massa polttoaine mukaan
luettuna on enintään 70 kilogrammaa.
Kokeilu- tai tutkimustarkoituksiin käytettävä miehittämätön
ilma-alus saa poiketa lentosäännöistä muulta
ilmailulta kielletyllä tai tarkoitusta varten tilapäisesti
erotetulla alueella, jos poikkeava menettely on suunniteltu ja toteutetaan
siten, ettei lentoturvallisuutta vaaranneta. Ilma-aluksen käyttäjän
on saatava poikkeavaan menettelyyn lupa Liikenteen turvallisuusvirastolta.
Jos turvallisuus- tai ympäristövaikutukset
sitä edellyttävät ja jos EASA-asetuksesta
ei muuta johdu, Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa 2 momentissa
tarkoitettuja ilma-aluksia ja laitteita sekä urheilulaskuvarjoa
ja nousuvarjoa samoin kuin harraste- ja urheilulennokkia koskevia
teknisiä, toiminnallisia sekä ohjaajalta edellytettävää tietoa,
taitoa, kokemusta ja ikää koskevia määräyksiä.
Tällaisia määräyksiä valmisteltaessa
on kuultava alan valtakunnallisia harrastejärjestöjä.
7 §
Oikeus ilmailuun Suomen alueella
Suomen alueella ilmailuun käytettävällä ilma-aluksella
on oltava Suomen tai muun Chicagon yleissopimukseen liittyneen valtion
kansallisuus tai erityinen Liikenteen turvallisuusviraston antama
lupa, jollei Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista
muuta johdu. Tämä vaatimus ei kuitenkaan koske
6 §:n 2 momentissa tarkoitettua ilma-alusta. Vieraan
valtion sotilasilma-aluksen tai valtion ilma-aluksen käytöstä Suomen
alueella säädetään aluevalvontalaissa
(755/2000).
Liikenteen turvallisuusvirasto voi myöntää 1 momentissa
tarkoitetun luvan, jos kyseessä on:
1) ilma-aluksen tilapäinen liikenne valtiosta, joka
ei ole liittynyt Chicagon yleissopimukseen;
2) siirto-, koe-, esittely-, näytös- tai kilpailulento
rekisteröimättömällä ilma-aluksella;
3) rekisteröimättömän ja
miehittämättömän vapaan ilmapallon
yksi tai useampi lento;
4) muu näihin rinnastettava ilma-aluksen käyttö.
8 §
Ilmailulta rajoitetut alueet ja vaara-alueet
Valtioneuvoston asetuksella voidaan rajoittaa ilmailua
tai kieltää se:
1) maanpuolustuksen kannalta tärkeiden kohteiden ja
ydinvoimaloiden läheisyydessä niiden suojaamiseksi;
2) valtakunnan raja-alueilla sijaitsevilla vyöhykkeillä (tunnistusvyöhykkeillä)
valtakunnan rajojen suojaamiseksi ja rajavalvonnan edistämiseksi.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan myös säätää vaara-alueiksi
alueita, joilla puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen tehtäviin
kuuluvan toiminnan vuoksi voi aiheutua vaaraa ilmailulle. Liikenteen
turvallisuusvirasto antaa tarkemmat määräykset
vaara-alueista, kuten alueitten rajoista sivu- ja korkeussuunnassa.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi myös antaa teknisiä ja
toiminnallisia määräyksiä lentämisestä vaara-alueella
ja tunnistusvyöhykkeellä.
Lentäminen 2 momentissa tarkoitetulla vaara-alueella
on kiellettyä, kun sotilas- tai rajavartioviranomainen
on aktivoinut alueen ja palveluntarjoaja on ilmoittanut siitä asianmukaisesti
ilmailun viestijärjestelmän välityksellä.
Aktivointi on purettava heti, kun ilmaliikenteelle vaarallinen toiminta
on päättynyt. Kun ilmaliikenteelle vaarallinen
toiminta on keskeytynyt, lennonjohto voi selvittää valvotussa
ilmatilassa johdetun lennon aktiiviseksi ilmoitetun vaara-alueen läpi.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi lentoturvallisuuden tai yleisen
järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi
välttämättömästä syystä kuten
sotaharjoituksen, 6 §:n 3 momentissa tai 166 §:ssä tarkoitetun
toiminnan aiheuttaessa vaaraa ilmaliikenteelle tai merkittävän
valtiollisen tai yleisötapahtuman turvaamiseksi rajoittaa tai
kieltää ilmailun tietyllä alueella enintään kahden
viikon ajaksi. Oikeudesta puuttua ilma-aluksen kulkuun välitöntä puuttumista
edellyttävissä tapauksissa säädetään
172 §:ssä.
Aluelennonjohdon on tarkoituksenmukaiseksi katsomallaan tavalla
rajoitettava tai kiellettävä ilmailu pelastus-,
poliisi- tai sotilasviranomaisen taikka rajavartiolaitoksen tai
tullin pyynnöstä tietyllä alueella enintään
yhden vuorokauden ajaksi, jos se on välttämätöntä yleisen järjestyksen
ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Aluelennonjohdon
on viipymättä ilmoitettava Liikenteen turvallisuusvirastolle
kiellosta tai rajoituksesta.
2 luku
Ilma-aluksen rekisteröinti, kansallisuus ja merkitseminen
9 §
Ilma-alusrekisteri ja sen käyttötarkoitus
Liikenteen turvallisuusvirasto pitää ilma-aluksista
ilma-alusrekisteriä lentoturvallisuuden valvomiseksi, ilma-alusten
yksilöimiseksi, Suomea sitovien kansainvälisten
velvoitteiden täyttämiseksi ja ilma-aluskiinnitystehtävien
hoitamiseksi. Ilma-alusrekisteriä voidaan pitää automaattisen
tietojenkäsittelyn avulla.
Ilma-alusrekisterissä olevien tietojen käsittelyyn
ovat oikeutettuja Liikenteen turvallisuusviraston palveluksessa
olevat siltä osin kuin se on tarpeen heidän tehtäviensä suorittamiseksi.
10 §
Ilma-aluksen kansallisuus
Ilma-aluksella on sen valtion kansallisuus, jossa se on rekisteröity.
Suomen kansallisuuden saamiseksi ilma-alus on merkittävä Suomen
ilma-alusrekisteriin tai sotilasilma-alusrekisteriin.
11 §
Suhde muuhun lainsäädäntöön
Jollei tässä laissa toisin säädetä,
ilma-alusrekisteriin merkittyjen tietojen salassapitoon ja niiden
luovuttamiseen sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta
annettua lakia (621/1999) ja muuhun henkilötietojen
käsittelyyn henkilötietolakia (523/1999).
12 §
Ilma-alusrekisteriin talletettavat tiedot
Ilma-alusrekisteriin talletetaan:
1) tarpeelliset yksilöintiä koskevat tiedot ilma-aluksesta;
2) tieto ilma-aluksen omistajasta;
3) tieto ilma-aluksen haltijasta, jos ilma-aluksella on sellainen;
4) tieto ilma-aluksen käyttäjästä,
jos ilma-aluksen käyttöoikeus on myönnetty
käyttäjälle vähintään
30 päivän ajaksi;
5) tieto ilma-aluksen omistajan, haltijan tai käyttäjän
edustajasta;
6) tarpeelliset tekniset tiedot ilma-aluksesta;
7) tiedot ilma-aluksen vakuuttamisesta;
8) ilma-alusrekisteriin merkitsemispäivä;
9) ilma-alukseen vahvistetut kiinnitykset ja niiden uudistamiset,
kuolettamiset ja etuoikeusjärjestyksen muutokset;
10) lentopaikan pitäjän tekemä kirjallinen
ilmoitus 170 §:n 2 momentin mukaisesta ilma-aluksen
lähdön estämisestä.
Ilma-aluksen omistajasta, haltijasta, käyttäjästä ja
edustajasta ilma-alusrekisteriin talletetaan soveltuvin osin seuraavat
tiedot:
1) nimi, osoite ja muut yhteystiedot;
2) henkilötunnus;
3) yritys- ja yhteisötunnus;
4) kotikunta;
5) haltijan ja käyttäjän hallinta-
tai käyttöoikeuden laatu.
Liikenteen turvallisuusvirasto julkaisee otteita ilma-alusrekisteriin
merkityistä ajantasaisista tiedoista ja voi pitää rekisterin
sähköisesti jokaisen saatavilla. Omistajasta,
haltijasta, käyttäjästä ja edustajasta
voidaan julkaista nimi, osoite ja yhteystiedot. Liikenteen turvallisuusvirasto
antaa tarkempia määräyksiä 1
momentin 6 kohdassa tarkoitetuista teknisistä tiedoista.
13 §
Rekisteröintioikeus
Ilma-alus saadaan merkitä ilma-alusrekisteriin Suomessa,
jos ilma-aluksen omistajan, haltijan tai käyttäjän
asuinpaikka tai, jos tämä on oikeushenkilö,
kotipaikka on jäsenvaltiossa, jollei Suomea sitovasta kansainvälisestä velvoitteesta
muuta
johdu.
Jos ilma-aluksen omistajan, haltijan tai käyttäjän
asuinpaikka tai, jos tämä on oikeushenkilö,
kotipaikka on muussa jäsenvaltiossa kuin Suomessa, rekisteröinnin
edellytyksenä on lisäksi, että ilma-aluksen
pääasiallinen lähtöpaikka on
Suomessa. Tässä tarkoitetun ilma-aluksen omistajalla,
haltijalla tai käyttäjällä on
oltava toimivaltainen edustaja Suomessa.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi kuitenkin erityisestä syystä rekisteröidä ilma-aluksen
Suomessa sen estämättä, mitä 1
ja 2 momentissa säädetään ilma-aluksen
omistajan, haltijan tai käyttäjän asuin-
tai kotipaikasta.
Ilma-alusta, joka on vieraassa valtiossa rekisteröity,
ei saa rekisteröidä Suomessa.
14 §
Rekisteröinnin hakeminen
Ilma-aluksen omistajan tulee hakea rekisteröintiä Liikenteen
turvallisuusvirastolta. Hakemuksessa on ilmoitettava soveltuvin
osin 12 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tiedot ja siihen
on liitettävä selvitys saannosta tai ilma-aluksen
hallinnan tai käyttöoikeuden perusteesta ja siitä, että 13 §:ssä säädetty
oikeus merkitä ilma-alus rekisteriin Suomessa on olemassa.
15 §
Väliaikainen rekisteröinti
Liikenteen turvallisuusvirasto voi hakemuksesta erityisestä syystä rekisteröidä ilma-aluksen
väliaikaisesti siirto- ja koelentoja sekä miehistön
koulutusta varten.
Ilma-alusrekisteriin voidaan merkitä väliaikaisesti
myös rakenteilla oleva ilma-alus, jonka rakennustyö on
edistynyt niin pitkälle, että ilma-alus on tunnistettavissa.
16 §
Rekisteritiedoissa tapahtuneet muutokset
Omistajan on ilmoitettava Liikenteen turvallisuusvirastolle
muutoksesta ja liitettävä ilmoitukseen muuttuneiden
tietojen yksilöimiseksi ja todentamiseksi riittävä selvitys,
jos:
1) 12 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitetut ilma-alusrekisteriin
talletettavat tiedot muuttuvat;
2) 13 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitetuissa asuin-
tai kotipaikkaa tai 2 momentissa tarkoitettua lähtöpaikkaa
koskevissa rekisteröinnin edellytyksissä tapahtuu
muutos.
Jos ilma-alus on luovutettu 30 päivää pitemmäksi
ajaksi toiselle tämän omaan lukuun käytettäväksi,
luovuttajan on ilmoitettava siitä Liikenteen turvallisuusvirastolle.
Tässä momentissa tarkoitettuun ilmoitukseen on
liitettävä sopijapuolten allekirjoittama sopimus
tai ilmoitus tai jäljennös sellaisesta.
Ilma-aluksen omistaja, haltija tai käyttäjä voi omistus-,
hallinta- tai käyttöoikeutensa päätyttyä ilmoittaa
tätä koskevan tiedon talletettavaksi rekisteriin.
Ilmoitukseen on liitettävä selvitys oikeuden päättymisestä sekä tieto
uudesta omistajasta, haltijasta tai käyttäjästä.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetuista muutoksista
on ilmoitettava Liikenteen turvallisuusvirastolle 14 päivän
kuluessa. Jollei ilmoitusta ole tehty, Liikenteen turvallisuusvirasto
voi kieltää ilma-aluksen käyttämisen.
17 §
Ilma-aluksen poistaminen ilma-alusrekisteristä
Liikenteen turvallisuusviraston on poistettava ilma-alus
ilma-alusrekisteristä:
1) omistajan hakemuksesta;
2) jos Liikenteen turvallisuusvirasto, varattuaan omistajalle
tilaisuuden tulla kuulluksi, toteaa, että 13 §:n
1 momentissa oleva asuin- tai kotipaikkaa taikka saman pykälän
2 momentissa oleva lähtöpaikkaa koskeva ehto ei
enää täyty tai jos saman pykälän
3 momentissa tarkoitettuja erityisiä syitä ilma-aluksen
rekisterissä pitämiseen ei enää ole.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi poistaa ilma-aluksen ilma-alusrekisteristä,
jos ilma-alus on tuhoutunut, romutettu tai kadonnut, jos omistaja
ei ole Liikenteen turvallisuusviraston asettamassa, vähintään
kuuden kuukauden määräajassa esittänyt
luotettavaa selvitystä ilma-aluksen korjaamisesta.
Jos ilma-alus on kiinnitetty taikka merkitty ulosmitatuksi tai
turvaamistoimenpiteen alaiseksi, vaaditaan rekisteristä poistamiseen
lisäksi kiinnityksen haltijan taikka ulosmittauksen tai turvaamistoimenpiteen
hakijan kirjallinen suostumus. Jos lentopaikan pitäjä on
estänyt ilma-aluksen lähdön 170 §:n
2 momentin mukaisesti ja ilmoittanut siitä rekisterinpitäjälle,
vaaditaan rekisteristä poistamiseen lentopaikan pitäjän
kirjallinen suostumus.
18 §
Tietojen säilyttäminen
Rekisteriin merkityt tiedot säilytetään
pysyvästi. Rekisteristä poistetut tiedot säilytetään
pysyvästi rekisterin yhteydessä pidettävässä arkistossa.
19 §
Ilma-aluksen merkitseminen
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa ilma-alukselle rekisteritunnuksen.
Ilma-alus on merkittävä kansallisuus- ja rekisteritunnuksin.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tekniset määräykset
kansallisuus- ja rekisteritunnuksesta ja niiden merkitsemisestä.
20 §
Rekisteröimistodistus
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa ilma-aluksen rekisteröinnistä rekisteröimistodistuksen
ja ilma-aluksen väliaikaisesta rekisteröinnistä väliaikaisen
rekisteröimistodistuksen.
3 luku
Ilma-aluksen lentokelpoisuus ja päästörajoitukset
21 §
Soveltamisala
Jollei EASA-asetuksesta tai sen nojalla annetuista komission
asetuksista muuta johdu, ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden,
osien ja laitteiden lentokelpoisuus- ja ympäristöhyväksynnästä,
suunnittelu- ja tuotanto-organisaatioiden hyväksynnästä,
lentokelpoisuuden ylläpidosta ja näihin tehtäviin
osallistuvien organisaatioiden ja henkilöstön
hyväksynnästä sekä toimivaltaisen
viranomaisen menettelyistä on voimassa, mitä tässä luvussa
säädetään.
22 §
Lentokelpoisuus
Ilma-aluksen on ilmailuun käytettäessä oltava
lentokelpoinen. Ilma-alusta pidetään lentokelpoisena,
jos se on niin suunniteltu, valmistettu, varustettu ja huollettu
sekä jos ilma-alus on ominaisuuksiltaan muutoinkin sellainen,
että sitä voidaan turvallisesti käyttää ilmailuun.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentoturvallisuuden kannalta
riittävän tason varmistamiseksi Chicagon yleissopimuksessa
tarkoitettuihin standardeihin ja suosituksiin pohjautuvia sekä EASA-asetuksen
ja sen nojalla annettujen komission asetusten periaatteet huomioon
ottavia tarkempia määräyksiä ilma-alusten
ja niiden laitteiden ja osien suunnittelusta, valmistuksesta, varustuksesta,
ominaisuuksista sekä huollosta samoin kuin hyväksyntää varten
vaadittavien tarkastusten ja kokeiden sisällöstä ja
muusta järjestelystä.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarvittaessa lisäksi
lentoturvallisuuden edellyttämiä teknisiä lentokelpoisuusmääräyksiä ja
lentotoiminnallisia määräyksiä ilma-alusten
tai niiden laitteiden ja osien käytössä ilmenneiden
turvallisuusongelmien korjaamiseksi.
23 §
Lentokelpoisuuden ylläpitäminen
Ilmailuun käytettävän
ilma-aluksen omistajan, haltijan tai käyttäjän
on pidettävä huolta ilma-aluksen lentokelpoisuudesta.
Tämän vaatimuksen täyttämiseksi
omistajan, haltijan tai käyttäjän on
huolehdittava siitä, että:
1) kaikki turvalliseen käyttöön vaikuttavat viat
ja vauriot korjataan;
2) ilma-alus huolletaan sille kuuluvan huolto-ohjelman mukaisesti;
3) noudatetaan lentokelpoisuusmääräyksiä ja muita
määräyksiä, jotka vaikuttavat
jatkuvaan lentokelpoisuuteen;
4) turvallisuusongelman johdosta annettuja Liikenteen turvallisuusviraston
määräyksiä noudatetaan;
5) ilma-alukseen ja sen laitteisiin ja osiin tehtävät
korjaukset ja muutokset toteutetaan siten, että ilma-alus
sekä sen laitteet ja osat täyttävät 22 §:ssä olevat
tai sen nojalla asetetut vaatimukset;
6) ilma-aluksella lennetään huollon jälkeen koelento,
jollei ilma-aluksen lentokelpoisuudesta voida muutoin varmistua.
Ilma-aluksella ei saa lentää, jos:
1) se ei ole lentokelpoinen;
2) sen käyttöön tarvittava hätä-
tai muu varustus ei ole oikein asennettu ja käyttökunnossa;
tai
3) sen 26 tai 27 §:ssä tarkoitettu
lentokelpoisuuden tarkastustodistus ei ole voimassa.
Ilma-aluksen omistaja, haltija tai käyttäjä voi sopimuksella
antaa 1 momentissa tarkoitetut tehtävät tai osan
niistä 24 §:ssä tarkoitetulle lentokelpoisuuden
hallintaorganisaatiolle.
24 §
Lentokelpoisuuden hallintaorganisaatio
Liikenteen turvallisuusviraston on hakemuksesta hyväksyttävä lentokelpoisuuden
hallintaorganisaatioksi luonnollinen tai oikeushenkilö, jolla
on ilma-aluksen lentokelpoisuuden ylläpitämiseksi
ja valvomiseksi tarpeellinen ammattitaitoinen henkilöstö,
tarpeelliset työvälineet sekä työtilat,
työmenetelmät, laatujärjestelmä ja ohjeet.
Hyväksyntä annetaan määräajaksi
tai toistaiseksi ottaen huomioon vastaavanlaisia hyväksyntöjä koskeva
käytäntö muissa jäsenvaltioissa.
Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo lentokelpoisuuden hallintaorganisaatioiden
toimintaa.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentoturvallisuuden riittävän
tason varmistamiseksi Chicagon yleissopimuksessa tarkoitettuihin
standardeihin ja suosituksiin sekä EASA-asetukseen ja sen
nojalla annettuihin komission asetuksiin pohjautuvia tarkempia määräyksiä lentokelpoisuuden
hallintaorganisaation henkilöstön ammattitaidosta
sekä tarpeellisista työvälineistä, työtiloista,
työmenetelmistä, laatujärjestelmästä ja
ohjeista.
Lentokelpoisuuden hallintaorganisaation valvonnassa käytettävistä hallinnollisista
seuraamuksista säädetään 16
luvussa.
25 §
Lentokelpoisuutta koskevat tiedot
Omistajan, haltijan tai käyttäjän
on pidettävä huolta siitä, että ilma-aluksen
ja sen laitteiden ja osien huoltoa koskevia tietoja pidetään
ja säilytetään ilma-aluksen teknisessä kirjanpidossa niin,
että milloin tahansa on mahdollista varmistautua ilma-aluksen
lentokelpoisuudesta. Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarkemmat määräykset
ilma-aluksen teknisestä kirjanpidosta.
Omistajan, haltijan, käyttäjän tai
sen, jolle ilma-aluksen huolto tai lentokelpoisuuden hallinta on
annettu tehtäväksi, on viivytyksettä ilmoitettava
Liikenteen turvallisuusvirastolle seikoista, joilla saattaa olla
olennaista merkitystä ilma-aluksen lentokelpoisuudelle.
Liikenteen turvallisuusvirastolla on oikeus saada ilma-aluksen
omistajalta, haltijalta, käyttäjältä ja
siltä, jolle ilma-aluksen huolto tai lentokelpoisuuden
hallinta on annettu tehtäväksi, kaikki lentokelpoisuuden
valvontaa varten tarpeelliset tiedot.
26 §
Lentokelpoisuustodistus ja lentokelpoisuuden tarkastustodistus
Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää lentokelpoisuustodistuksen
ilma-alukselle, jonka on todettu täyttävän
22 §:n mukaiset lentokelpoisuuden vaatimukset.
Lentokelpoisuustodistukseen liitetään lentokelpoisuuden
tarkastustodistus. Lentokelpoisuuden tarkastustodistus myönnetään
määräajaksi.
Lentokelpoisuustodistukseen ja lentokelpoisuuden
tarkastustodistukseen voidaan liittää ilma-aluksen
turvallisen käyttämisen kannalta tarpeellisia
erityisiin käyttöolosuhteisiin liittyviä rajoituksia
tai vaatimuksia kuten:
1) ilma-aluksen luokka;
2) lentokäsikirjan yksilöinti;
3) erityisehdot;
4) suurimman henkilö- tai matkustajamäärän rajoittaminen;
5) suurimpien sallittujen massojen rajoittaminen;
6) lentotoimintamuodot.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi hyväksyä ulkomaisen
lentokelpoisuustodistuksen tai lentokelpoisuuden tarkastustodistuksen,
jos ilma-alus täyttää suomalaisen todistuksen
antamiselle asetetut vaatimukset.
27 §
Lupa ilmailuun
Liikenteen turvallisuusvirasto voi 22 ja 23 §:n säännösten
estämättä myöntää määräajaksi
luvan siihen, että ilma-alusta saadaan käyttää ilmailuun
ilma-aluksen ominaisuuksien tutkimista varten, vaikkei ilma-aluksen
lentokelpoisuudesta ole täyttä selvyyttä.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi myöntää vastaavan
luvan siirtolentoa varten tai muusta vastaavasta erityisestä syystä muutoinkin,
vaikkei ilma-alus täysin täytä lentokelpoisuuden
vaatimuksia.
Lentokelpoisuustodistuksen sijaan Liikenteen turvallisuusvirasto
voi myöntää luvan ilmailuun ilma-alukselle,
jonka ei ole osoitettu täyttävän 22 §:ssä olevia
vaatimuksia, mutta ilma-aluksen katsotaan täyttävän
lentoturvallisuuden vaatimukset suunniteltu käyttötarkoitus huomioon
ottaen. Lupaan liitetään määräajaksi annettu
lentokelpoisuuden tarkastustodistus.
Ilmailuun annettuun lupaan ja lentokelpoisuuden tarkastustodistukseen
voidaan liittää ilma-aluksen turvallisen käyttämisen
kannalta tarpeellisia ehtoja.
28 §
Lentokelpoisuuden valvonta
Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo, että ilma-alukset
sekä niiden laitteet ja osat täyttävät lentokelpoisuuden
vaatimukset. Liikenteen turvallisuusvirastolla on oikeus tarkastaa
ja katsastaa ilma-alus ja määrätä sillä lennettäväksi
koelentoja. Ilma-aluksen omistaja, haltija ja käyttäjä vastaavat
koelentojen järjestämisestä ja niistä aiheutuvista
kustannuksista.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi käyttää lentokelpoisuuden
valvonnassa apunaan 24 §:ssä tarkoitettua
lentokelpoisuuden hallintaorganisaatiota tai muuta koti- tai ulkomaista
asiantuntijaa.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarvittaessa
lentokelpoisuuden toteamiseksi ja valvomiseksi tarkemmat tekniset
ja menettelyä koskevat määräykset:
1) Liikenteen turvallisuusviraston tekemistä katsastuksista;
2) lentokelpoisuuden hallintaorganisaation Liikenteen turvallisuusviraston
apuna tekemien lentokelpoisuuden tarkastusten sisällöstä ja
järjestelyistä;
3) erityisistä tarkastuksista, kuten ilma-aluksen käyttöiän
jatkamiseksi tarvittavien tarkastusten sisällöstä ja
järjestelyistä sekä tarkastusten tekijästä.
29 §
Lentokelpoisuuden tarkastustodistuksen myöntäminen
ja uudistaminen
Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää tai uudistaa
lentokelpoisuuden tarkastustodistuksen lentokelpoisuuden hallintaorganisaation
tekemän lentokelpoisuustarkastuksen ja suosituksen perusteella,
jos ilma-alus täyttää tarkastushetkellä lentokelpoisuustodistuksen
tai ilmailuun annetun luvan myöntämisen vaatimukset. Liikenteen
turvallisuusvirasto voi myös päättää, että sellainen
lentokelpoisuuden hallintaorganisaatio, jota Liikenteen turvallisuusvirasto
käyttää 28 §:n 2 momentin
mukaisesti apunaan, myöntää tai uudistaa
Liikenteen turvallisuusviraston erikseen määräämin
ehdoin lentokelpoisuuden tarkastustodistuksen.
Jollei lentokelpoisuuden hallintaorganisaation antamaa
suositusta tai lentokelpoisuuden tarkastustodistusta ole kohtuudella
saatavissa, Liikenteen turvallisuusvirasto voi myöntää lentokelpoisuustodistuksen
tai 27 §:n 2 momentissa tarkoitetun luvan
ilmailuun tekemänsä katsastuksen perusteella,
jos ilma-alus täyttää katsastushetkellä lentokelpoisuustodistuksen
tai luvan ilmailuun myöntämisen vaatimukset.
Menettelystä lentokelpoisuuden hallintaorganisaation
hoitaessa julkista hallintotehtävää säädetään
hallintolaissa (434/2003), sähköisestä asioinnista
viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003), kielilaissa
(423/2003), viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetussa
laissa ja arkistolaissa (831/1994). Lentokelpoisuuden hallintaorganisaation
antamaan päätökseen ei saa hakea muutosta
valittamalla. Päätökseen saa vaatia oikaisua
Liikenteen turvallisuusvirastolta 30 päivän kuluessa
päätöksen tiedoksisaannista. Liikenteen
turvallisuusviraston oikaisuvaatimuksen johdosta antamaan päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Aiemmin myönnetty lentokelpoisuuden tarkastustodistus,
lentokelpoisuustodistus tai ilmailuun annettu lupa raukeaa, jos
uusi todistus tai lupa myönnetään. Rauennut
todistus tai lupa on pyynnöstä palautettava Liikenteen
turvallisuusvirastolle.
30 §
Lentokelpoisuustodistuksen, lentokelpoisuuden tarkastustodistuksen
ja ilmailuun annetun luvan peruuttaminen
Liikenteen turvallisuusvirasto voi peruuttaa lentokelpoisuustodistuksen,
lentokelpoisuuden tarkastustodistuksen tai luvan ilmailuun taikka kieltää ilma-aluksen
käytön ilmailuun, jos todetaan tai on perusteltua
syytä epäillä, ettei ilma-alus ole lentokelpoinen
tai enää täytä lentoturvallisuuden
vaatimuksia eikä ilma-alusta Liikenteen turvallisuusviraston
asettamassa kohtuullisessa ajassa saateta tai osoiteta lentokelpoiseksi
tai lentoturvallisuuden vaatimusten mukaiseksi.
Jos ilmailuun annetun luvan tai lentokelpoisuuden tarkastustodistuksen
myöntämiseen, uudistamiseen tai hyväksymiseen
on liitetty lentoturvallisuuden kannalta tarpeellisia ehtoja eikä näitä ehtoja
ole noudatettu, Liikenteen turvallisuusvirasto voi kieltää ilma-aluksen
käyttämisen ilmailuun, kunnes mainitut ehdot on
täytetty.
Edellä 26 §:n 4 momentissa tarkoitetun ulkomaisen
lentokelpoisuustodistuksen tai lentokelpoisuuden tarkastustodistuksen
peruuttamiseen sovelletaan 1 ja 2 momentin säännöksiä.
31 §
Suunnittelu, valmistus ja huolto
Ilma-aluksen suunnitteluun, valmistukseen ja huoltoon
on saatava Liikenteen turvallisuusviraston hyväksyntä.
Sama koskee ilma-aluksen laitteita ja osia. Hyväksyntä on
myönnettävä, jos ilma-aluksen suunnittelijalla,
valmistajalla tai huoltajalla on tehtäviensä suorittamiseksi
tarpeellinen ammattitaitoinen henkilöstö, tarpeelliset
työvälineet sekä työtilat, työmenetelmät,
laatujärjestelmä ja ohjeet. Liikenteen turvallisuusviraston
hyväksyntä voi olla työn laajuuden tai vaativuuden
mukaan:
1) suunnittelu-, valmistus- tai huolto-organisaation hyväksyntä;
2) huoltomekaanikon lupakirja; tai
3) henkilölle annettava hyväksyntä tiettyyn erityistä ammattitaitoa
vaativaan tehtävään.
Suunnittelijalta ei vaadita hyväksyntää,
jos kyseessä on:
1) pienen muutoksen tai korjauksen suunnittelu;
2) sellaisen ilma-aluksen suunnittelu, jolle ei haeta lentokelpoisuustodistusta,
tai laitteiden tai osien suunnittelu tällaiseen ilma-alukseen;
tai
3) muutoksen ja korjauksen suunnittelu ilma-alukseen, jolle
ei haeta lentokelpoisuustodistusta tai jolle on annettu lentokelpoisuustodistuksen
sijaan lupa ilmailuun.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi määrätä, ettei
huoltajalta vaadita hyväksyntää, jos
kyseessä on:
1) yksityisen ilma-aluksen, jonka suunnittelu on yksinkertainen
ja jonka suurin sallittu lentoonlähtömassa on
alle 2 730 kilogrammaa, rajoitettu huolto;
2) purjelentokoneen tai kuumailmapallon rajoitettu huolto;
3) sellaisen ilma-aluksen huolto, jolle on annettu lentokelpoisuustodistuksen
sijaan lupa ilmailuun; tai
4) hyväksytyn huoltajan valvonnassa tehtävä työ.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentoturvallisuuden
kannalta riittävän tason varmistamiseksi Chicagon
yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin ja suosituksiin
pohjautuvia sekä EASA-asetuksen ja sen nojalla annettujen komission
asetusten periaatteet huomioon ottavia tarkempia määräyksiä suunnittelijan,
valmistajan ja huoltajan:
1) henkilöstön koulutuksesta, kokemuksesta ja
ammattitaidosta;
2) ammattitaidon toteamiseksi vaadittavista kokeista ja todistuksista;
3) työvälineistä ja työtiloista;
4) työmenetelmistä, laatujärjestelmästä ja
ohjeista.
Suunnitteluun, valmistukseen ja huoltoon myönnetyn
hyväksynnän valvonnassa käytettävistä hallinnollisista
seuraamuksista säädetään 16
luvussa.
32 §
Huoltohenkilöstön koulutusorganisaatio
Huoltohenkilöstön koulutusorganisaatio voi hakea
Liikenteen turvallisuusviraston hyväksyntää.
Hyväksyntä on myönnettävä,
jos huoltohenkilöstön koulutusorganisaatiolla
on tehtäviensä suorittamiseksi tarpeellinen ammattitaitoinen henkilöstö,
tarpeelliset koulutustilat ja -välineet, koulutusohjelma
ja laatujärjestelmä. Liikenteen turvallisuusvirasto
valvoo huoltohenkilöstön koulutusorganisaatioiden
toimintaa.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentoturvallisuuden
kannalta riittävän tason varmistamiseksi Chicagon
yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin ja suosituksiin
sekä EASA-asetukseen ja sen nojalla annettuihin komission asetuksiin
pohjautuvia tarkempia määräyksiä huoltohenkilöstön
koulutusorganisaation:
1) henkilöstön koulutuksesta, kokemuksesta ja
ammattitaidosta;
2) työmenetelmistä, laatujärjestelmästä ja
ohjeista.
Huoltohenkilöstön koulutusorganisaation valvonnassa
käytettävistä hallinnollisista seuraamuksista
säädetään 16 luvussa.
33 §
Päästöt
Moottorikäyttöisen ilma-aluksen on oltava niin
suunniteltu, valmistettu, varustettu ja huollettu, ettei sen melusta
ja muista päästöistä aiheudu
ympäristölle vahinkoa tai merkittävää haittaa.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarvittaessa tarkemmat
melua ja muita päästöjä koskevat
tekniset määräykset, jotka perustuvat
Chicagon yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin.
Meluun liittyvistä toimintarajoituksista lentoasemilla
säädetään 14 luvussa.
4 luku
Ilma-alusten asematasotarkastukset
34 §
Luvun soveltamisala
Sen lisäksi, mitä 3 luvussa ja 160 §:ssä säädetään
tarkastuksista ja valvonnasta, tämän luvun säännöksiä sovelletaan
sekä jäsenvaltion ilma-alusrekisteriin merkityn
että kolmannen maan ilma-aluksen asematasotarkastukseen.
Tämän lain 37 §:n 2 momentin,
38 §:n 2 momentin ja 42 §:n
2 momentin säännöksiä ei sovelleta
sotilasilma-aluksiin, valtion ilma-aluksiin eikä ilma-aluksiin,
joiden suurin sallittu lentoonlähtömassa on alle
5 700 kilogrammaa ja joita ei käytetä kaupalliseen
lentoliikenteeseen.
35 §
Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan:
1) asematasotarkastusdirektiivillä yhteisön lentoasemia
käyttävien kolmansien maiden ilma-alusten turvallisuudesta
annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2004/36/EY;
2) asematasotarkastuksella jäsenvaltion ilma-alusrekisteriin
merkityn ilma-aluksen tarkastusta ja asematasotarkastusdirektiivin
II liitteen mukaista kolmannen maan ilma-aluksen tarkastusta;
3) kolmannen maan ilma-aluksella ilma-alusta, jota
ei käytetä tai liikennöidä jäsenvaltion
viranomaisen valvonnassa.
36 §
Tietojen keruu
Liikenteen turvallisuusvirasto kerää ilma-alusten
turvallisuuden valvomiseksi seuraavia tietoja:
1) tärkeät turvallisuuteen liittyvät
tiedot, jotka perustuvat erityisesti:
a) lentäjien ilmoituksiin;
b) huolto-organisaatioiden ilmoituksiin;
c) vaaratilanneilmoituksiin;
d) jäsenvaltioiden toimivaltaisista viranomaisista
riippumattomien muiden organisaatioiden tietoihin;
e) valituksiin;
2) tiedot asematasotarkastuksen jälkeen toteutetuista
toimista, kuten:
a) lentokiellosta;
b) ilma-alukselle tai lentoliikenteen harjoittajalle annetusta
tulokiellosta asianomaiseen jäsenvaltioon;
c) vaadituista korjaavista toimenpiteistä;
d) yhteyksistä lentoliikenteen harjoittajan toimivaltaiseen
viranomaiseen;
3) lentoliikenteen harjoittajaa koskevat seurantatiedot, kuten:
a) toteutetut korjaavat toimenpiteet;
b) puutteiden toistuminen.
Nämä tiedot talletetaan käyttäen
asematasotarkastusdirektiivin I liitteen mukaista lomaketta.
37 §
Asematasotarkastus
Liikenteen turvallisuusvirasto voi tehdä asematasotarkastuksia
kaikille ilma-aluksille.
Asematasotarkastus on tehtävä kolmannen maan
ilma-alukselle, joka on laskeutunut kansainväliseen lentoliikenteeseen
tavallisesti avoimelle lentokentälle, jos ilma-aluksen
epäillään jättäneen
noudattamatta kansainvälisiä turvallisuusnormeja.
Liikenteen turvallisuusviraston on tässä kiinnitettävä erityistä huomiota
ilma-alukseen:
1) jonka huonokuntoisuudesta tai ilmeisistä vioista
tai puutteista on ilmoitettu;
2) jonka on havaittu liikkuneen poikkeavasti siten, että tämä aiheuttaa
vakavaa huolta turvallisuudesta;
3) jossa on aiemmassa asematasotarkastuksessa paljastunut puutteita,
jotka antavat vakavan syyn epäillä, ettei ilma-alus
noudata kansainvälisiä turvallisuusnormeja, ja
Liikenteen turvallisuusvirastolla on syytä epäillä,
ettei vikoja ole korjattu;
4) kun on todisteita siitä, etteivät ilma-aluksen
rekisteröintivaltion toimivaltaiset viranomaiset mahdollisesti
harjoita asianmukaista turvallisuusvalvontaa;
5) kun 36 §:n mukaisesti kerätyt tiedot aiheuttavat
huolta lentoliikenteen harjoittajan suhteen tai kun saman lentoliikenteen
harjoittajan käyttämän ilma-aluksen aiempi
asematasotarkastus on paljastanut puutteita.
Liikenteen turvallisuusviraston on tehtävä asematasotarkastusdirektiivin 8 artiklan
3 kohdan
mukaiset komission päättämät
asematasotarkastukset ja muut valvontatoimenpiteet.
38 §
Asematasotarkastuksen suorittaminen
Asematasotarkastus on tehtävä asematasotarkastusdirektiivin
II liitteessä esitetyn menettelyn mukaisesti. Asematasotarkastuksen
päätyttyä ilma-aluksen päällikölle
tai lentoliikenteen harjoittajan edustajalle on kerrottava asematasotarkastuksen
tuloksista ja, jos merkittäviä vikoja on havaittu,
ilmoitus on lähetettävä lentoliikenteen
harjoittajalle ja asianomaisille toimivaltaisille viranomaisille.
Liikenteen turvallisuusviraston on ilmoitettava komissiolle
tässä pykälässä olevien
vaatimusten täytäntöön panemiseksi
toteutetuista toimenpiteistä, jos asematasotarkastus on
koskenut kolmannen maan ilma-alusta.
39 §
Tietojen vaihto
Liikenteen turvallisuusviraston on osallistuttava jäsenvaltioiden
ja komission keskinäiseen tietojen vaihtoon asematasotarkastusdirektiivissä säädetyllä
tavalla.
40 §
Tietosuoja ja tietojen luovuttaminen
Liikenteen turvallisuusviraston 36 §:n mukaisesti keräämien
tietojen, 37 §:n mukaisessa tarkoituksessa saamien
tietojen ja 39 §:n mukaisesti toisesta jäsenvaltiosta
tai komissiolta vastaanottamien tietojen salassapidosta säädetään
viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n
1 momentissa.
Jos ilma-alusten vioista annetaan Liikenteen turvallisuusvirastolle
tietoja vapaaehtoisesti, tietojen lähdettä ei
saa mainita 38 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa
asematasotarkastusraporteissa.
41 §
Ilma-aluksen lentokielto
Jos Liikenteen turvallisuusvirasto ei ole vakuuttunut siitä,
että lentoturvallisuuden edellyttämät
korjaavat toimenpiteet toteutetaan ennen lennon lähtöä,
Liikenteen turvallisuusviraston on määrättävä ilma-alus
lentokieltoon, kunnes vaara on poistettu. Liikenteen turvallisuusviraston
on ilmoitettava asiasta välittömästi
kyseisen lentoliikenteen harjoittajan toimivaltaisille viranomaisille
ja ilma-aluksen rekisteröintivaltiolle.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi kuitenkin yhteistyössä ilma-aluksen
liikennöinnistä vastaavan valtion tai ilma-aluksen
rekisteröintivaltion kanssa määrätä tarvittavat
ehdot, joiden mukaisesti ilma-aluksen voidaan sallia lentää sellaiselle
lentoasemalle, jolla puutteet voidaan korjata. Jos vika vaikuttaa
ilma-aluksen lentokelpoisuustodistuksen voimassaoloon, 1 momentissa
tarkoitettu lentokielto voidaan mainittua siirtolentoa varten peruuttaa
ainoastaan, jos lentoliikenteen harjoittaja saa luvan valtiolta
tai valtioilta, jonka tai joiden yli kyseinen lento kulkee.
42 §
Toiminnan kieltäminen ja rajoittaminen
Jos kolmannen maan lentoliikenteen harjoittajan menettely Suomessa
tai toisessa jäsenvaltiossa vaarantaa vakavasti
lentoturvallisuuden tai menettelyn perusteella on syytä epäillä kyseisen
lentoliikenteen harjoittajan edellytyksiä lentoliikenteen
turvalliseen hoitamiseen taikka jos lentoliikenteen harjoittajaan
kohdistuvaa lentoturvallisuusvalvontaa ei ole järjestetty
Chicagon yleissopimuksessa edellytetyllä tavalla, Liikenteen
turvallisuusvirasto voi kieltää kyseisen lentoliikenteen
harjoittajan lentotoiminnan Suomessa tai asettaa sille rajoituksia
tai ehtoja. Kiellot, rajoitukset ja ehdot ovat voimassa enintään siihen
saakka, kunnes puutteet on korjattu.
Liikenteen turvallisuusviraston on ilmoitettava toteutetuista
toimenpiteistä komissiolle.
5 luku
Lupakirjat ja kelpoisuusvaatimukset
43 §
Luvun soveltamisala
Jollei EASA-asetuksesta tai sen nojalla annetusta komission
asetuksesta muuta johdu, lento- ja huoltotoimintaan osallistuvan
henkilöstön lupakirjoista, kelpuutuksista, kelpoisuustodistuksista
ja hyväksynnöistä (lupa) on
voimassa, mitä tässä luvussa säädetään.
Lupien valvonnassa käytettävistä hallinnollisista
seuraamuksista säädetään 16
luvussa.
44 §
Luvan myöntäjä
Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää 43 §:ssä tarkoitetun
luvan, jollei 169 §:stä muuta johdu. Lupa on myönnettävä,
jos hakija täyttää luvan saamisen edellytykset.
Lupa myönnetään olemaan voimassa määräajan,
jollei jäljempänä toisin säädetä.
45 §
Luvan myöntämisen edellytykset ja luvan lajit
Luvan myöntämisen edellytyksenä on,
että asianomainen iältään, terveydeltään,
tiedoiltaan, taidoiltaan, koulutukseltaan ja kokemukseltaan täyttää luvan
lajiin perustuvat kelpoisuusvaatimukset. Luvan lajeja ovat:
1) lentäjän lupakirja siihen liittyvine kelpuutuksineen;
2) huoltohenkilöstön lupakirja;
3) lennonvarmistushenkilöstön lupakirja kelpuutuksineen
ja lennontiedottajan kelpoisuustodistus;
4) lääketieteellinen kelpoisuustodistus;
5) ilma-alukselle opastusmerkkejä antavan henkilön
hyväksyntä.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentoturvallisuuden varmistamiseksi
Chicagon yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin ja suosituksiin
pohjautuvia tarkempia määräyksiä kelpoisuusvaatimuksista
ja lupien voimassaoloajoista. Määräysten
on vastattava JAA:n ja Eurocontrolin normeja siltä osin
kuin sellaiset ovat käytettävissä.
Lupaa ei kuitenkaan myönnetä, jos
hakija on soveltumaton sen haltijaksi. Hakijan on katsottava olevan
soveltumaton luvan haltijaksi, jos hakija:
1) huomautuksesta tai varoituksesta huolimatta jatkaa ilmailua
koskevien säännösten tai määräysten
rikkomista;
2) rikkomalla olennaisella tavalla tai toistuvasti ilmailua
koskevia säännöksiä tai määräyksiä osoittaa
puuttuvaa halua tai kykyä niiden noudattamiseen;
3) on aiemmalla toiminnallaan osoittanut sellaista yleistä piittaamattomuutta
säännöksistä tai määräyksistä,
että on syytä epäillä hakijan
kykyä tai halua noudattaa ilmailun turvallisuuden kannalta
olennaisia säännöksiä ja määräyksiä.
Luvassa määrätään,
mitä tehtäviä sen haltijalla on oikeus
suorittaa. Lupaan voidaan liittää lentoturvallisuuden
ylläpitämisen kannalta tarpeellisia ehtoja.
Siitä poiketen, mitä kielilaissa säädetään
viranomaisessa käytettävistä kielistä,
Liikenteen turvallisuusvirasto voi järjestää luvan
myöntämiseen vaadittavan tiedollisen ja taidollisen
kokeen englannin kielellä.
46 §
Lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen myöntämisen
edellytykset
Lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen myöntämisen
edellytyksenä on, että hakija täyttää Liikenteen
turvallisuusviraston antamat Chicagon yleissopimuksessa tarkoitettuja
standardeja ja suosituksia tai JAA:n tai Eurocontrolin normeja ja
suosituksia vastaavat lääketieteelliset kelpoisuusvaatimukset.
Lääketieteellinen kelpoisuustodistus myönnetään
1 momentissa tarkoitettujen standardien, normien tai suositusten
mukaiseksi määräajaksi, jollei ole erityistä syytä poiketa
tästä. Lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen
myöntäminen ja uudistaminen edellyttää hyväksyntää valtuutetun
ilmailulääkärin suorittamassa tarkastuksessa.
Valtuutetun ilmailulääkärin on toimitettava tarkastuksen
perusteella laaditut lausunnot Liikenteen turvallisuusvirastolle.
47 §
Velvollisuus ilmoittaa kelpoisuuteen vaikuttavista seikoista
ja kelpoisuuden toteaminen
Luvan hakija ja haltija on velvollinen ilmoittamaan Liikenteen
turvallisuusvirastolle sellaisista tietoonsa tulleista seikoista,
jotka vaikuttavat hänen kelpoisuuteensa.
Jos on syytä epäillä, ettei asianomainen
täytä lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen
myöntämisen edellytyksiä, Liikenteen
turvallisuusvirasto voi määrätä luvan
hakijan ja haltijan lääkärintarkastukseen
ja muuhun terveydentilan selvittämistä koskevaan
tutkimukseen.
Jos on syytä epäillä, ettei asianomainen
täytä luvan myöntämisen tiedollisia
ja taidollisia vaatimuksia, Liikenteen turvallisuusvirasto voi määrätä luvan
hakijan ja haltijan teoriakokeisiin, tarkastuslentoihin ja muihin
tarkastuksiin.
Luvan hakija tai haltija vastaa 2 ja 3 momentissa tarkoitetuista
tarkastuksista, tutkimuksista ja kokeista aiheutuvista maksuista
ja muista kustannuksista.
48 §
Liikenteen turvallisuusviraston oikeus tietojen saantiin
Liikenteen turvallisuusvirastolla on luvan myöntämisen,
uusimisen ja peruuttamisen edellytysten arvioimiseksi oikeus salassapitosäännösten
estämättä saada rikosrekisteristä,
sakkorekisteristä, oikeushallinnon tietojärjestelmistä syyteharkinnassa
olevista rikosasioista sekä esitutkintaviranomaisilta luvan
hakijasta tai haltijasta tieto liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
ilmailussa, huumaavan aineen käyttämisestä ilmailussa
tai lentoturvallisuuteen vaikuttavassa tehtävässä maaorganisaatiossa,
moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljetettaessa
todetusta törkeästä liikenneturvallisuuden
vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta sekä niitä koskevasta
käynnissä olevasta esitutkinnasta, syyteharkinnasta tai
oikeudenkäynnistä samoin kuin mainituista teoista
tuomituista rangaistuksista ja muista seuraamuksista.
Luvan hakijalle tai haltijalle lääkärintarkastuksen
tehneen lääkärin sekä luvan
hakijaa tai haltijaa hoitaneen tai hoitavan lääkärin
taikka sairaanhoito- tai terveydenhuoltotoimintaa harjoittavan yhteisön
tai laitoksen on salassapitosäännösten
estämättä pyynnöstä annettava
Liikenteen turvallisuusvirastolle tietoja luvan saamiseen tai voimassaoloon
mahdollisesti vaikuttavista seikoista.
Edellä 2 momentissa tarkoitettu lääkäri,
yhteisö tai laitos voi salassapitosäännösten
estämättä ilman pyyntöäkin
ilmoittaa Liikenteen turvallisuusvirastolle epäilevänsä,
ettei luvan hakija tai haltija täytä luvan saamisen
terveydellisiä edellytyksiä. Ennen ilmoituksen
tekemistä potilaalle on kerrottava oikeudesta ilmoituksen
tekemiseen ja terveydentilan vaikutuksesta ilmailutoimintaan osallistuvan
toimintakykyyn.
Edellä 3 momentissa tarkoitetussa ilmoituksessa
voidaan antaa tieto ainoastaan siitä:
1) että ilmoituksen kohteena oleva henkilö ei mahdollisesti
täytä luvalle asetettuja terveysvaatimuksia; ja
2) mitä lisätoimenpiteitä lääkäri
ehdottaa terveydentilan tai siitä toimintakykyyn aiheutuvien
vaikutusten tarkemmaksi selvittämiseksi.
Tiedot voidaan toimittaa teknisen käyttöyhteyden
avulla tai muutoin sähköisessä muodossa.
49 §
Ulkomainen lupakirja
Ulkomaisen luvan hyväksymiseen noudatetaan soveltuvin
osin tämän luvun säännöksiä.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi 149 tai 150 §:ssä säädetystä syystä määrätä,
ettei Suomessa tunnustettu ulkomainen lupa oikeuta sen tarkoittamaan
toimintaan Suomen alueella, suomalaisessa ilma-aluksessa tai harjoitettaessa
ilmailua Suomessa myönnetyn lentotoimintaluvan nojalla.
6 luku
Lupakirjarekisteri
50 §
Lupakirjarekisterin käyttötarkoitus
Liikenteen turvallisuusvirasto pitää lupakirjarekisteriä lentoturvallisuuden
valvomiseksi, lupakirjatietojen hallinnoimiseksi, siviili-ilmailun turvaamiseksi,
Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden täyttämiseksi
ja muiden Liikenteen turvallisuusviraston toimialaan kuuluvien tehtävien
suorittamiseksi.
Lupakirjarekisteriä voidaan pitää automaattisen
tietojenkäsittelyn avulla.
Lupakirjarekisterissä olevien tietojen käsittelyyn
ovat oikeutettuja Liikenteen turvallisuusviraston palveluksessa
olevat siltä osin kuin se on tarpeen heidän tehtäviensä suorittamiseksi.
51 §
Suhde muuhun lainsäädäntöön
Jollei tässä laissa toisin säädetä,
lupakirjarekisteriin kuuluvien tietojen salassapitoon ja niiden
luovuttamiseen sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta
annettua lakia ja muuhun henkilötietojen käsittelyyn
henkilötietolakia.
52 §
Rekisteröidyt
Lupakirjarekisteriin saa tallettaa tietoja henkilöistä,
jotka ovat hakeneet Liikenteen turvallisuusvirastolta lupakirjaa,
kelpoisuustodistusta, kelpuutusta tai hyväksyntää tai
joilla on tällainen lupa. Lupakirjarekisteriin saa tallettaa
tietoja myös henkilöstä, joka on syyllistynyt
liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ilmailussa, huumaavan aineen
käyttämiseen ilmailussa tai lentoturvallisuuteen
vaikuttavassa tehtävässä maaorganisaatiossa
tai ilmailurikkomukseen. Lisäksi tietoja saa tallettaa
henkilöstä, johon liittyen on käynnissä edellä mainittuja
tekoja koskeva esitutkinta, syyteharkinta tai oikeudenkäynti.
53 §
Lupakirjarekisteriin talletettavat tiedot
Lupakirjarekisteriin saa tallettaa 52 §:ssä tarkoitetusta
henkilöstä seuraavat yksilöintitiedot:
1) nimi;
2) henkilötunnus tai sen puuttuessa syntymäaika;
3) syntymäkotikunta ja syntymävaltio sekä kansalaisuus;
4) osoite ja muu yhteystieto sekä kotikunta;
5) äidinkieli tai asiointikieli;
6) tieto henkilön kuolemasta.
Yksilöintitietojen lisäksi saa tallettaa rekisterin
käyttötarkoituksen kannalta tarpeelliset tiedot,
kuten tietoja luvista sekä ilmailuun liittyvästä koulutuksesta
ja kokeista.
Lupaa koskevaa päätöksentekoa
ja valvontaa varten rekisteriin saa lisäksi tallettaa seuraavat arkaluonteiset
tiedot:
1) lääkärintarkastuksia ja terveydentilaa
koskevat tarpeelliset tiedot;
2) liikenneturvallisuuden vaarantamista ilmailussa, ilmaliikennejuopumusta,
huumaavan aineen käyttämistä ilmailussa
tai lentoturvallisuuteen vaikuttavassa tehtävässä maaorganisaatiossa
taikka ilmailurikkomusta taikka törkeää liikenneturvallisuuden
vaarantamista sekä niitä koskevaa esitutkintaa,
syyteharkintaa tai oikeudenkäyntiä koskevat tiedot
samoin kuin rikoksista ja rikkomuksista tuomittuja rangaistuksia ja
muita seuraamuksia koskevat tiedot.
Jos rekisteriin merkityissä tiedoissa tapahtuu muutos,
luvan haltijan on ilmoitettava siitä Liikenteen turvallisuusvirastolle
14 päivän kuluessa. Liikenteen turvallisuusvirasto
antaa tarkemmat määräykset muutosten
ilmoittamisesta.
54 §
Tietojen poistaminen lupakirjarekisteristä
Tiedot poistetaan lupakirjarekisteristä seuraavasti:
1) liikenneturvallisuuden vaarantamista ilmailussa, huumaavan
aineen käyttämistä ilmailussa tai lentoturvallisuuteen
vaikuttavassa tehtävässä maaorganisaatiossa,
törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista
ja ilmailurikkomusta koskevat tiedot kymmenen vuoden kuluttua siitä,
kun niitä koskeva päätös on
saanut lainvoiman;
2) epäiltyä henkilöä koskevat
rikostiedot, kun henkilö on lainvoimaisella päätöksellä vapautettu
syytteestä tai kun syyteoikeus epäillystä rikoksesta
on vanhentunut;
3) rekisteröidylle asetettua toimintakieltoa sekä muuta
ilmailuviranomaisen hallinnollista toimenpidettä koskevat
tiedot kymmenen vuoden kuluttua siitä, kun päätös
on saanut lainvoiman.
55 §
Liikenteen turvallisuusviraston oikeus saada tietoja viranomaisilta
Liikenteen turvallisuusvirastolla on salassapitosäännösten
estämättä oikeus saada lupakirjarekisterin
ylläpitoa ja sen tietojen oikeellisuuden varmistamista
varten väestötietojärjestelmästä tiedot
henkilön nimestä, henkilötunnuksesta, osoitteesta,
kotikunnasta, syntymäkotikunnasta, syntymävaltiosta, äidinkielestä tai
asiointikielestä ja henkilön kuolemasta sekä tiedot
väestötietolain (507/1993) 25 §:n
4 momentissa tarkoitetusta luovutusrajoituksesta.
Tiedot voidaan toimittaa teknisen käyttöyhteyden
avulla tai muutoin sähköisessä muodossa.
56 §
Arkaluonteisten tietojen ja henkilötunnuksen luovuttaminen
Lupakirjarekisteriin talletettuja arkaluonteisia tietoja ja
henkilötunnuksen saa salassapitosäännösten
estämättä luovuttaa suomalaisille viranomaisille
ja ulkomaiselle ilmailu- ja onnettomuustutkintaviranomaiselle, milloin
se on välttämätöntä laissa
säädettyjen tai sen nojalla määrättyjen
tehtävien tai velvoitteiden hoitamiseksi.
Tiedot saa luovuttaa teknisen käyttöyhteyden avulla
tai muutoin sähköisessä muodossa. Ennen
teknisen käyttöyhteyden avaamista tietojen vastaanottajan
on esitettävä selvitys siitä, että tietojen
suojauksesta huolehditaan asianmukaisesti.
57 §
Tietojen luovuttaminen sähköisesti mielipide-
ja markkinatutkimukseen, suoramarkkinointiin sekä muuhun
osoite- ja tietopalveluun
Muita kuin 56 §:ssä tarkoitettuja
tietoja saa lupakirjarekisteristä luovuttaa mielipide-
ja markkinatutkimukseen, suoramarkkinointiin sekä muuhun
osoite- ja tietopalveluun teknisen käyttöyhteyden
avulla tai muutoin sähköisessä muodossa.
Ennen teknisen käyttöyhteyden avaamista tietojen
vastaanottajan on esitettävä selvitys siitä,
että tietojen suojauksesta huolehditaan asianmukaisesti.
Tietoja ei saa kuitenkaan luovuttaa, jos rekisteröity
on kieltänyt niiden luovuttamisen 1 momentissa säädettyyn
tarkoitukseen. Tietoja ei saa luovuttaa myöskään,
jos niiden käsittelystä ei ole henkilötietolain
24 §:ssä tarkoitetulla tavalla annettu tietoa
rekisteröidylle.
7 luku
Yleiset lentotoimintaa koskevat vaatimukset
58 §
Ilma-aluksen päällikkö
Ilma-aluksella ja ilmailuun käytettävällä liitimellä tai
muulla laitteella on sitä ilmailuun käytettäessä oltava
päällikkö, jonka määrää omistaja,
haltija tai käyttäjä.
59 §
Ohjaamomiehistön lupakirjat, kelpuutukset ja hyväksynnät
sekä lääketieteelliset kelpoisuustodistukset
Ilma-aluksen ohjaamomiehistön jäsenellä on oltava:
1) Liikenteen turvallisuusviraston tai 169 §:ssä tarkoitetun
harrasteilmailun järjestön myöntämät
tai hyväksymät tehtävän edellyttämät
lupakirja, kelpuutukset ja hyväksynnät sekä lääketieteellinen
kelpoisuustodistus; tai
2) vieraassa valtiossa annetut tehtävän edellyttämät
lupakirja, kelpuutukset, hyväksynnät ja lääketieteellinen
kelpoisuustodistus, jotka Suomea sitovien kansainvälisten
velvoitteiden mukaisesti tunnustetaan 1 kohdassa tarkoitettuja vastaaviksi
Suomessa.
Edellä 1 momentissa olevia säännöksiä ei
sovelleta 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun ilma-aluksen ja
laitteen ohjaajaan.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi muun ohjaamomiehistön
jäsenen kuin ilma-aluksen päällikön
kelpoisuuden osalta myöntää turvallisuuden
varmistamiseksi tarpeellisin ehdoin poikkeuksen 1 momentissa
säädetystä vaatimuksesta:
1) koulu- ja tarkastuslennolla;
2) lennolla, jolla käytetään erityistä lentoavustajaa.
60 §
Ilma-aluksen miehistö
Ilma-aluksen on sitä ilmailuun käytettäessä oltava
turvallisesti miehitetty. Ilma-aluksen turvallisesta miehityksestä vastaa
sen omistaja, haltija tai käyttäjä.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa sen lisäksi,
mitä 1 momentissa ja 5 luvussa säädetään, lentoturvallisuuden
edellyttämät tarkemmat määräykset,
jotka pohjautuvat Chicagon yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin
ja suosituksiin sekä EASA-asetukseen ja sen nojalla annettuihin
komission asetuksiin täydennettyinä maantieteellisistä,
ilmastollisista ja liikenteellisistä syistä tai
kansainvälisen käytännön suhteuttamiseksi
Suomen oloihin tehdyillä poikkeuksilla ja lisäyksillä:
1) lentotehtävän edellyttämästä ilma-aluksen päälliköstä,
ohjaamomiehityksestä ja muusta miehityksestä;
2) ohjaamomiehistöltä vaadittavista lupakirjoista,
kelpuutuksista, kelpoisuustodistuksista, oikeuksista ja hyväksynnöistä sekä lääketieteellisestä
kelpoisuustodistuksesta;
3) miehistöltä vaadittavasta koulutuksesta
ja kokemuksesta;
4) enimmäistyö- ja enimmäislentoajoista
sekä vähimmäislepoajoista.
61 §
Päällikön käskyvalta
Ilma-aluksen päälliköllä on
ylin käskyvalta ilma-aluksessa. Päällikön
käskyvalta ulottuu matkustajiin vain järjestystä ja
turvallisuutta koskevissa asioissa. Päällikkö voi
tilapäisesti määrätä ilma-aluksen
miehistön jäsenen suorittamaan muuta tehtävää kuin
mihin hänet on otettu.
Järjestyksen, turvallisuuden tai muun välttämättömän
syyn vaatiessa päälliköllä on
oikeus olla ottamatta ilma-alukseen ja pakottavista syistä poistaa
siitä ennen lähtöä tai, jos
ilma-alus on lennolla, ensimmäisessä sopivassa
laskupaikassa miehistön jäsen, matkustaja tai
tavara.
62 §
Lennon valmistelu ja suorittaminen
Ilma-aluksen ja laitteen päällikön
on ennen lennon aloittamista varmistauduttava siitä, että ilma-alus
tai laite on lentokelpoinen ja että lento on muutoinkin
valmisteltu säännösten ja määräysten
mukaisesti.
Päällikön on huolehdittava siitä,
että lento suoritetaan turvallisesti ja että lennolla
noudatetaan säännöksiä, määräyksiä ja
lentotoiminta-, lentotyö- tai lentokoulutusluvan ehtoja
sekä ilmailuviranomaisen hyväksymää lentokäsikirjaa.
Miehistön jäsenen on suoritettava lentokäsikirjassa
ja lentotoiminta-, lentotyö- tai lentokoulutusluvassa sille
määrätyt tehtävät,
jollei ilma-aluksen päällikkö tehtävien
jaosta toisin määrää.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa turvallisuuden
edellyttämiä tarkempia määräyksiä, jotka
pohjautuvat Chicagon yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin
ja suosituksiin sekä JAA:n, ECAC:n ja Eurocontrolin normeihin
ja suosituksiin täydennettynä maantieteellisistä,
ilmastollisista ja liikenteellisistä syistä tai
kansainvälisen käytännön suhteuttamiseksi
Suomen oloihin tehdyillä poikkeuksilla ja lisäyksillä:
1) lennon suunnittelusta ja valmistelusta;
2) lennon suorittamisesta ja toiminnasta lennon aikana;
3) kyseiselle lennolle vaadittavasta erikoisvarustuksesta;
4) välittömistä lennon jälkeisistä toimista;
5) laskuvarjohyppytoiminnasta;
6) taitolentotoiminnasta;
7) lentohinauksesta;
8) aineiden levittämisestä tai esineiden pudottamisesta.
63 §
Ilma-aluksesta, matkustajista ja tavarasta huolehtiminen
Ilma-aluksen päällikkö ja miehistö ovat
velvollisia huolehtimaan ilma-aluksesta sekä matkustajista
ja tavarasta, joita ilma-aluksessa kuljetetaan. Ilma-aluksen joutuessa
hätään päällikön
ja miehistön on käytettävissä olevin
keinoin suojeltava ilma-alusta ja siinä olevia henkilöitä ja
tavaroita.
64 §
Matkustajan velvollisuudet lennolla
Matkustaja ei saa toiminnallaan vaarantaa lennon turvallisuutta.
Matkustajan on noudatettava käskyjä, jotka miehistö antaa
lennon turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitämisen
vuoksi.
65 §
Järjestys ja pakkokeinot
Jos ilma-alus on vaarassa tai jos matkustajien tai miehistön
turvallisuus muutoin vaatii, ilma-aluksen päälliköllä on
oikeus käyttää kiinniottoa, henkilön
tai tavaran tarkastusta tai muita vastaavia järjestyksen
palauttamiseksi tai turvallisuutta uhkaavan vaaran torjumiseksi
tarpeellisia keinoja, joita voidaan pitää kokonaisuutena arvioiden
puolustettavina, kun otetaan huomioon vaaran suuruus ja
tilanne muutenkin. Jokainen miehistön jäsen on
velvollinen ilman eri käskyä antamaan päällikölle
tarvittavaa apua. Päällikön tai miehistön
jäsenen kehotuksesta on myös matkustajalla oikeus
antaa sellaista apua noudattaen päällikön
tai miehistön jäsenen ohjeita.
Miehistön jäsenellä ja matkustajalla
on oikeus ryhtyä 1 momentissa tarkoitettuihin
estäviin toimenpiteisiin ilman päällikön
kehotusta, kun on ilmeistä, että toimenpide on
välttämätön ilma-aluksen taikka
siinä olevien henkilöiden tai omaisuuden suojelemiseksi.
Toimenpiteistä on mahdollisimman pian ilmoitettava päällikölle.
Edellä 1 momentissa tarkoitettuja keinoja saadaan käyttää enintään
siihen asti, kunnes asia voidaan siirtää toimivaltaiselle
viranomaiselle.
Voimakeinojen käytön liioittelusta säädetään rikoslain
(39/1889) 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja 7 §:ssä.
66 §
Ilma-aluksen asiakirjat
Suomalaisessa ilma-aluksessa on oltava sitä ilmailuun
käytettäessä mukana:
1) voimassa oleva rekisteröimistodistus;
2) voimassa oleva lentokelpoisuustodistus tai 27 §:n
nojalla annettu lupa ilmailuun;
3) selvitys ilma-aluksen pakollisesta vakuutusturvasta;
4) Liikenteen turvallisuusviraston määräämät,
ilma-aluksen tyypistä ja lennon luonteesta riippuvat asiakirjat,
jotka ovat tarpeen lennon turvallista toteuttamista ja lentoon kohdistuvaa viranomaisvalvontaa
varten.
Ulkomaisessa ilma-aluksessa ja ilma-aluksessa, jota
ei ole rekisteröity, on sitä Suomen alueella
ilmailuun käytettäessä oltava mukana:
1) voimassa oleva Chicagon yleissopimukseen liittyneessä valtiossa
annettu rekisteröimistodistus tai 7 §:n 1 momentissa
tarkoitettu Liikenteen turvallisuusviraston lupa ilma-aluksen käyttöön
Suomen alueella;
2) voimassa oleva Chicagon yleissopimuksen liitteen 8 mukainen
lentokelpoisuustodistus tai Liikenteen turvallisuusviraston tunnustama
lupa ilmailuun;
3) selvitys ilma-aluksen pakollisesta vakuutusturvasta;
4) ulkomaisen ilmailuviranomaisen, tai jos kyse on rekisteröimättömästä ilma-aluksesta,
Liikenteen
turvallisuusviraston määräämät, ilma-aluksen
tyypistä ja lennon luonteesta riippuvat asiakirjat, jotka
ovat tarpeen lennon turvallista toteuttamista ja lentoon kohdistuvaa
viranomaisvalvontaa varten.
8 luku
Kaupallinen ilmakuljetus ja lupa ilmailutoimintaan eräissä tapauksissa
67 §
Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan:
1) lentoliikenneasetuksella lentoliikenteen harjoittamisen
yhteisistä säännöistä yhteisössä annettua
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1008/2008;
2) ulkosuhdeasetuksella jäsenvaltioiden ja kolmansien
maiden välisten lentoliikennesopimusten neuvottelemisesta
ja täytäntöönpanosta annettua
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) 847/2004;
3) kaupallisella ilmakuljetuksella (Commercial
Air Transport) ilma-aluksen käyttämistä matkustajien,
rahdin tai postin kuljetukseen maksua tai muuta korvausta vastaan;
4) lentotyöllä (Aerial Work) ilma-aluksen käyttämistä erikoistehtäviin
kuten:
a) maa- ja metsätalouteen liittyviin lentoihin;
b) rakennustoimintaan liittyviin lentoihin;
c) ilmakuvauslentoihin ja kartoituslentoihin;
d) tutkimuslentoihin;
e) voimajohtojen tarkastuslentoihin ja raivauslentoihin;
f) ilma-alusten tai muiden esineiden hinauslentoihin;
g) laskuvarjohyppylentoihin;
h) osallistumiseen pelastuspalveluun, ilma-aluksesta tapahtuvaan
liikennevalvontaan, metsäpalovartiointiin, metsäpalojen
sammuttamiseen tai muuhun vastaavaan;
5) lentotoimintaluvalla (Air Operator Certificate, AOC) lupaa,
jolla vahvistetaan, että sen haltijalla on riittävä pätevyys
ja organisaatio voidakseen turvallisesti käyttää ilma-aluksia
luvassa tarkoitetussa ilmailutoiminnassa;
6) lentotyöluvalla lupaa, jonka nojalla luvan haltija
voi harjoittaa lentotyötä;
7) lentokoulutusluvalla lupaa sellaiseen lento- tai
teoriakoulutuksen antamiseen, joka liittyy ilma-alusten ohjaamomiehistön
lupakirjojen, kelpoisuustodistusten, kelpuutusten tai hyväksyntöjen
saamiseen ja voimassa pitämiseen;
8) lentonäytösluvalla lupaa, jonka
nojalla luvan haltija voi järjestää lentonäytöksen;
9) lentokilpailuluvalla lupaa, jonka nojalla luvan
haltija voi järjestää lentokilpailun;
10) liikenneluvalla (Operating Licence) lupaa, jonka
nojalla luvan haltija voi kuljettaa matkustajia, postia ja rahtia
lentoteitse maksua tai muuta korvausta vastaan.
68 §
Lentotoimintalupa
Lentotoimintalupa vaaditaan kaupalliseen ilmakuljetukseen. Lentotoimintalupaa
ei vaadita, jos lentotoiminnan harjoittajalla on muussa valtiossa
annettu vastaava lupa, jonka Liikenteen turvallisuusvirasto tunnustaa.
69 §
Lentotoimintaluvan myöntäminen
Liikenteen turvallisuusviraston on myönnettävä lentotoimintalupa,
jos hakija täyttää tässä pykälässä tarkoitetut
edellytykset. Lentotoimintalupa myönnetään
määräajaksi, jonka Liikenteen turvallisuusvirasto
asettaa hakijan toimintaedellytysten, asianomaista toimintaa koskevien säännösten
ja määräysten tai vastaavan perusteen
nojalla. Lentotoimintaluvassa kuvataan harjoitettavan lentotoiminnan
tai siinä käytettävän ilma-aluksen
laatu, kuten saako lentotoimintaa harjoittaa mittari- vai näkölentosääntöjen
mukaisesti tai saako toimintaa harjoittaa lentokoneella, moottoripurjelentokoneella,
helikopterilla taikka kuumailmapallolla.
Lentotoimintalupa voidaan myöntää vain
jäsenvaltion oikeushenkilölle tai kansalaiselle, jonka
kotipaikka ja pääasiallinen liikepaikka ovat Suomessa.
Lentotoimintaluvan myöntämisen edellytyksenä on
myös, että hakijalla on sellainen pätevyys
ja organisaatio sekä sellaiset taloudelliset ja toiminnalliset
edellytykset, että hakija kykenee harjoittamaan turvallista
lentotoimintaa. Lisäksi edellytyksenä on, että hakijalla on
lentotoiminnan alkaessa käytettävissään
toimintaan soveltuva lentokalusto.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentotoiminnan
turvallisen harjoittamisen edellyttämät JAA:n
normeihin pohjautuvat tarkemmat määräykset
lentotoimintaluvan saamisen edellytyksistä. Määräykset
voivat koskea:
1) lentotoimintaluvan haltijan organisaatiota ja henkilöstöä;
2) lentotoimintaluvassa tarkoitettuun toimintaan käytettävää kalustoa;
3) turvallisuudenhallintajärjestelmää;
4) lentotoimintaluvan haltijan toimintakäsikirjaa,
toimintamenetelmiä ja toiminnan rajoituksia;
5) taloudellisia toimintaedellytyksiä siltä osin kuin
näistä ei säädetä lentoliikenneasetuksessa.
70 §
Liikennelupa
Liikenneluvasta säädetään
lentoliikenneasetuksessa. Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää liikenneluvan.
Uusi liikennelupa tarkistetaan vuoden kuluttua sen myöntämisestä ja
sen jälkeen joka viides vuosi.
Lentoliikenteen harjoittajan käyttämät
ilma-alukset on rekisteröitävä Suomen
ilma-alusrekisteriin. Liikenteen turvallisuusvirasto voi yksittäisen
ilma-aluksen osalta sallia lentoliikenteen harjoittajan käyttämän
ilma-aluksen rekisteröinnin toisessa jäsenvaltiossa,
jos sen lentoturvallisuusvalvonta voidaan asianmukaisesti hoitaa.
71 §
Lentoliikenne yhteisön sisäisillä reiteillä,
joiden lähtö- tai päätepiste
on Suomessa
Lentoliikenteen harjoittaminen yhteisön sisäisillä reiteillä,
joiden lähtö- tai päätepiste
on Suomessa, edellyttää jäsenvaltiossa
myönnettyä liikennelupaa. Liikenteen turvallisuusvirasto
voi yksittäistapauksessa tai Suomea sitovan kansainvälisen
velvoitteen perusteella myöntää tällaisen
liikenteen harjoittamiseen luvan myös muulle kuin jäsenvaltiossa
myönnetyn liikenneluvan haltijalle.
72 §
Julkinen palveluvelvoite
Lentoliikenneasetuksen 16 artiklassa tarkoitetun julkisen palveluvelvoitteen
asettamisesta päättää liikenne-
ja viestintäministeriö.
Liikenne- ja viestintäministeriö voi asettaa lentoliikenneasetuksen
mukaisia rajoituksia julkisen palveluvelvoitteen alaiselle reitille,
jos rajoitukset ovat tarpeen liikennöinnin turvaamiseksi
reitillä.
73 §
Säännöllinen lentoliikenne Suomen
ja kolmannen maan välillä
Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää reittikohtaisen
liikennöintiluvan säännöllisen
lentoliikenteen harjoittamiseen Suomen ja kolmannen maan välillä.
Jollei 74 §:n säännöksistä muuta
johdu, liikennöintiluvan myöntämisen
edellytyksenä on, että:
1) hakijalla on 70 §:ssä tarkoitettu liikennelupa
ja hakija on sijoittautunut Suomeen;
2) hakija on 1 momentissa tarkoitetun kolmannen maan nimeämä yhtiö,
ja se täyttää Suomen ja tämän
kolmannen maan välillä solmitun lentoliikennesopimuksen
mukaiset edellytykset liikenteen harjoittamiselle; tai
3) hakija on 1 momentissa tarkoitetun kolmannen maan nimeämä yhtiö,
sillä on 68 §:ssä tarkoitettua
lentotoimintalupaa vastaava mainitun kolmannen maan viranomaisen
myöntämä lupa, se täyttää tässä laissa
ja yhteisöasetuksissa asetetut kolmansien maiden lentoyhtiöihin
sovellettavat vaatimukset ja liikenne- ja viestintäministeriö pitää luvan
myöntämistä Suomen liikennepolitiikan
kannalta perusteltuna.
Liikenteen turvallisuusvirasto vahvistaa tarvittaessa 1 momentissa
tarkoitetun liikenteen kuljetusmaksut, paikkatarjonnan, aikataulut
ja muut lentoliikenteeseen liittyvät ehdot.
74 §
Reitit, joihin kohdistuu käyttörajoituksia
Liikenteen turvallisuusvirasto päättää,
mikä tai mitkä liikennöintiluvan hakijoista
saavat harjoittaa liikennettä sellaisilla 73 §:ssä tarkoitetuilla
reiteillä, joihin kohdistuu lentoliikennesopimukseen perustuvia
käyttörajoituksia. Liikennöintilupapäätöksen
on perustuttava kokonaistarkasteluun, jossa otetaan huomioon matkustaja-
ja rahtiliikenteen tarpeet, kilpailun edistäminen sekä yhteisön
lentoliikenteen tasapainoinen kehitys.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarkemmat määräykset
liikennöintilupien myöntämisestä 1
momentissa tarkoitetuille reiteille ja selvityksistä, joiden
perusteella hakijoiden vertailu suoritetaan.
75 §
Ei-säännöllinen lentoliikenne Suomen
ja kolmannen maan välillä
Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää kolmannen
maan lentoliikenteen harjoittajalle Suomen ja kolmannen maan välisen
ei-säännöllisen lentoliikenteen harjoittamiseen
lentoluvan yksittäiselle lennolle tai useamman lennon käsittävälle
lentosarjalle. Lupa myönnetään, jos lentoliikenteen
harjoittaja osoittaa, että sen lentotoimintalupa ja liikennelupa
tai näitä vastaavat luvat mahdollistavat kyseisen
liikenteen harjoittamisen ja että sillä on käytettävissään
lentojen asianmukaiseen suorittamiseen soveltuva kalusto.
Lupa voidaan jättää myöntämättä,
jos on syytä epäillä, että:
1) hakija ei kykene harjoittamaan liikennettä ammattitaitoisesti
ja turvallisesti;
2) hakijalla ei ole riittävää vastuuvakuutusta ilmailussa
aiheutuvien vahinkojen varalta;
3) hakija pyrkii luvan avulla kiertämään
säännöllisen lentoliikenteen harjoittamiselle
73 ja 74 §:ssä säädettyjä vaatimuksia;
tai
4) hakijan kotivaltio ei vastavuoroisesti myöntäisi
lupaa suomalaiselle lentoliikenteen harjoittajalle.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa määräykset
1 momentissa tarkoitetun luvan hakemismenettelystä ja asiakirjoista,
joilla hakija osoittaa luvan myöntämisen edellytysten
täyttyvän. Liikenteen turvallisuusvirasto voi
lisäksi määräyksellään
rajoittaa muiden kuin valmismatkan osana myytävien lentokuljetusten
osuutta lentokohtaisesta kokonaispaikkatarjonnasta, jos rajoitus perustuu
jäsenvaltioissa yleisesti noudatettavaan kansainväliseen
käytäntöön tai vastavuoroisuuteen.
Edellä 3 momentissa tarkoitetuissa määräyksissä on
otettava soveltuvin osin huomioon yhteisön ei-säännöllisen
lentoliikenteen harjoittamista koskevan lainsäädännön
lisäksi:
1) Chicagon yleissopimuksessa tarkoitetut standardit ja suositukset;
2) ECAC:n suositukset; ja
3) kansainvälinen käytäntö siltä osin
kuin sitä yleisesti sovelletaan jäsenvaltioissa.
Yhteisön lentoliikenteen harjoittaja, jolla on jäsenvaltiossa
myönnetty liikennelupa, saa harjoittaa ei-säännöllistä lentoliikennettä Suomen ja
kolmannen maan välillä ilman erillistä lupaa.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi kuitenkin 73 §:ssä tarkoitetun
liikennöintiluvan haltijan vaatimuksesta kieltää sellaisen
edellä 5 momentissa tarkoitetun ei-säännöllisen
lentoliikenteen harjoittamisen, jos siitä aiheutuu liikennöintiluvassa
tarkoitetulle toiminnalle suurempaa kuin vähäiseksi
katsottavaa taloudellista haittaa ja lentoliikenteen harjoittaja
kiertää säännöllisen lentoliikenteen
harjoittamiselle asetettuja rajoituksia ei-säännöllisen
lentoliikenteen avulla.
76 §
Lentoliikenne Suomen alueen yli
Säännöllistä ja ei-säännöllistä lentoliikennettä saa
harjoittaa Suomen alueen yli ilman erillistä lupaa, jos
näin on sovittu Suomen ja lentoliikenteen harjoittajan
kotivaltion välillä kahdenvälisen tai
monenvälisen sopimuksen perusteella.
Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää muissa
kuin 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa luvan lentoliikenteen
harjoittamiseen Suomen alueen yli. Lupa myönnetään
joko säännölliselle lentoliikenteelle,
yksittäiselle lennolle tai useamman lennon käsittävälle
lentosarjalle. Lupa myönnetään, jos lentoliikenteen
harjoittaja osoittaa, että sen lentotoimintalupa ja liikennelupa
tai näitä vastaavat luvat mahdollistavat kyseisen
liikenteen harjoittamisen ja että sillä on käytettävissään
lentojen asianmukaiseen suorittamiseen soveltuva kalusto.
Lupa voidaan jättää myöntämättä,
jos on syytä epäillä, että:
1) hakija ei kykene harjoittamaan lentoliikennettä ammattimaisesti
ja turvallisesti;
2) hakijalla ei ole riittävää vastuuvakuutusta ilmailussa
aiheutuvien vahinkojen varalta; tai
3) hakijan kotivaltio ei vastavuoroisesti myöntäisi
lupaa suomalaiselle lentoliikenteen harjoittajalle.
77 §
Lentotyölupa
Lentotyöhön vaaditaan Liikenteen turvallisuusviraston
myöntämä lentotyölupa. Lentotyöluvan
saamisen edellytyksenä on, että hakijalla on käytettävissään
lentotyön turvalliseen suorittamiseen tarvittava organisaatio
ja henkilöstö sekä tarkoitettuun toimintaan
soveltuva kalusto. Lentotyölupaa ei vaadita, jos toiminnan
harjoittaja, jonka kotipaikka tai pääasiallinen
liikepaikka on toisessa jäsenvaltiossa, osoittaa täyttävänsä vastaavalle
toiminnalle sanotussa jäsenvaltiossa asetetut
lupa-, kelpoisuus- tai muut vastaavat vaatimukset. Liikenteen turvallisuusvirasto
voi kuitenkin asettaa toiminnan turvallisuuden varmistamiseksi tarpeellisia,
syrjimättömiä ehtoja.
Lentotyölupaa ei vaadita Liikenteen turvallisuusviraston
määräysten mukaisesti tapahtuviin:
1) purjelentokoneiden hinauslentoihin;
2) laskuvarjohyppylentoihin;
3) metsäpalovalvontalentoihin;
4) satunnaisesti viranomaisen pyynnöstä suoritettaviin
121 §:n 4 momentissa tarkoitettuihin etsintä-
ja pelastuslentoihin.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi sallia, että muutakin
kuin 2 momentissa tarkoitettua lentotyötä saa
harjoittaa ilman lupaa, jos luvan hankkiminen ei turvallisuuden
varmistamiseksi ole tarpeen.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentotyötoiminnan
turvallisen harjoittamisen edellyttämät tarkemmat
määräykset lentotyöluvan saamisen
edellytyksistä. Määräykset voivat
koskea:
1) lentotyöluvan haltijan organisaation ja henkilöstön
mitoitusta ja ammattitaitoa;
2) lentotyöluvassa tarkoitettuun toimintaan käytettävää kalustoa;
3) lentotyöluvan haltijan toimintakäsikirjoja ja
menetelmiä;
4) lentotyöluvan haltijan taloudellisia edellytyksiä.
Lentotyölupa on myönnettävä,
jos hakija täyttää tässä pykälässä säädetyt
ja 4 momentin nojalla määrätyt edellytykset.
Lentotyölupa myönnetään Liikenteen
turvallisuusviraston hakijan toimintaedellytysten, asianomaista
toimintaa koskevien säännösten ja määräysten
tai vastaavan perusteen nojalla asettamaksi määräajaksi.
Lentotyössä käytettävä ilma-alus
on rekisteröitävä Suomen ilma-alusrekisteriin.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi sallia, että lentotyöhön käytetään
toisessa jäsenvaltiossa rekisteröityä ilma-alusta,
jos sen lentoturvallisuusvalvonta voidaan asianmukaisesti hoitaa.
Jos lentotyöhön ei ole käytettävissä sopivaa
jäsenvaltiossa rekisteröityä ilma-alusta
ja jos lentoturvallisuus ei vaarannu, Liikenteen turvallisuusvirasto
voi hyväksyä käytettäväksi
kolmannen maan ilma-alusrekisteriin merkityn ilma-aluksen. Liikenteen
turvallisuusvirasto voi antaa tarkempia määräyksiä siitä,
millä edellytyksillä tällainen ilma-alus
voidaan hyväksyä lentotyötehtäviin.
78 §
Lentokoulutuslupa
Lento- ja teoriakoulutukseen, joka liittyy ilma-alusten ohjaamomiehistön
lupakirjojen, kelpoisuustodistusten, kelpuutusten ja hyväksyntöjen
saamiseen tai voimassa pitämiseen, vaaditaan Liikenteen
turvallisuusviraston myöntämä lentokoulutuslupa.
Lentokoulutusluvan saamisen edellytyksenä on, että hakijalla
on käytettävissään lentokoulutuksen
turvalliseen ja asianmukaiseen antamiseen tarvittava organisaatio
ja henkilöstö sekä tarkoitettuun toimintaan
soveltuva kalusto, tilat ja opetusvälineet.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentokoulutustoiminnan
turvallisen harjoittamisen edellyttämät tarkemmat
määräykset lentokoulutusluvan saamisen
edellytyksistä. Määräykset voivat
koskea:
1) lentokoulutusluvan haltijan organisaation ja henkilöstön
mitoitusta ja ammattitaitoa;
2) lentokoulutusluvassa tarkoitettuun toimintaan käytettävää kalustoa,
opetustiloja ja muita opetusvälineitä;
3) lentokoulutusluvan haltijan toimintakäsikirjoja,
toimintamenetelmiä ja koulutusohjelmia.
Lentokoulutuslupa on myönnettävä,
jos hakija täyttää tässä pykälässä säädetyt
ja 2 momentin nojalla määrätyt
edellytykset. Lentokoulutuslupa myönnetään
Liikenteen turvallisuusviraston hakijan toimintaedellytysten, asianomaista
toimintaa koskevien säännösten ja määräysten
tai vastaavan perusteen nojalla asettamaksi määräajaksi.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi määrätä, että tietynlaiseen
lentokoulutukseen ei tarvita lentokoulutuslupaa, jos luvan hankkimiseen
ei turvallisuuden varmistamiseksi ole tarvetta.
79 §
Lentonäytöslupa ja lentokilpailulupa
Lentonäytöksen ja lentokilpailun järjestämiseen
vaaditaan Liikenteen turvallisuusviraston myöntämä lentonäytös-
tai lentokilpailulupa. Lentonäytösluvan ja lentokilpailuluvan
saamisen edellytyksenä on, että hakijalla on käytettävissään
näytöksen tai kilpailun turvalliseen toteuttamiseen
tarvittava organisaatio ja henkilöstö. Lisäksi
edellytyksenä on, että luvassa tarkoitetussa tapahtumassa
käytettävä kalusto, lentonäytöksen
esiintyjät tai kilpailun osanottajat, lento-ohjelmat ja
tapahtuman turvallisuusjärjestelyt täyttävät
säännösten ja määräysten
vaatimukset.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tapahtuman turvallisen
järjestämisen edellyttämät tarkemmat
määräykset lentonäytösluvan
ja lentokilpailuluvan saamisen edellytyksistä. Määräykset
voivat koskea:
1) lentonäytösluvan ja lentokilpailuluvan
haltijan organisaation ja henkilöstön mitoitusta
ja ammattitaitoa;
2) lentonäytösluvassa ja lentokilpailuluvassa tarkoitetussa
tapahtumassa käytettävää kalustoa,
lentonäytöksen esiintyjiä, esiintyjien
lento-ohjelmia ja kilpailun osanottajia;
3) lentonäytösluvan ja lentokilpailuluvan
haltijan toimintamenetelmiä, tapahtuman turvallisuusjärjestelyjä sekä tapahtuman
järjestäjän yhteistoimintaa lennonvarmistuselinten
ja muiden viranomaisten kuin ilmailuviranomaisten kanssa.
Lentonäytöslupa ja lentokilpailulupa on myönnettävä,
jos hakija täyttää tässä pykälässä säädetyt
ja 2 momentin nojalla määrätyt edellytykset.
Lentonäytöslupa ja lentokilpailulupa myönnetään
erikseen kutakin tapahtumaa tai tapahtumasarjaa varten.
80 §
Hallinnolliset seuraamukset
Tässä luvussa tarkoitettujen lupien valvonnassa
käytettävistä hallinnollisista seuraamuksista
säädetään 16 luvussa.
9 luku
Lentopaikat ja maalaitteet
81 §
Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan:
1) lentoasemalla lentopaikkaa, jossa lentotiedotuspalvelu,
hälytyspalvelu, ilmaliikenteen neuvontapalvelu ja lennonjohtopalvelu
on pysyvästi järjestetty;
2) kevytlentopaikalla lentopaikkaa, jota käytetään
lentotoimintaan purje- ja moottoripurjelentokoneilla, ilmalaivoilla,
kuumailmapalloilla ja muilla Liikenteen turvallisuusviraston tarkemmin
määrittelemillä kevyillä ilma-aluksilla;
3) muulla ilmailua palvelevalla alueella aluetta, jolla
on lentopaikan alueesta erillään ilmailua palvelevia
rakennuksia, rakennelmia tai laitteita;
4) lentoaseman hyväksyntätodistuksella lupaa,
jolla vahvistetaan, että lentoaseman pitäjällä ja
sen henkilöstöllä on ammattitaito, organisaatio
ja toimintamenetelmät ilmaliikenteen riittävän
turvallisuuden varmistamiseksi ja että lentoasema on määräysten
mukainen;
5) lentopaikan pitoluvalla lupaa, jolla vahvistetaan
lentopaikan organisaatio ja toimintaehdot ja että lentopaikka
on säännösten ja määräysten mukainen;
6) liikennealueella lentopaikan osaa, joka on tarkoitettu
ilma-alusten lentoonlähtöön, laskuun ja
rullaukseen ja joka ei ole asematasoa;
7) asematasolla lentopaikan osaa, joka on tarkoitettu
ilma-alusten matkustajien, postin ja rahdin lastausta tai purkamista
sekä ilma-alusten tankkausta, paikoitusta tai huoltoa varten.
Lentopaikkaan kuuluvat 1 momentissa määritellyn
lisäksi:
1) vesialueilla liikennealueeseen liittyvät laituri-
tai muut rantautumispaikat;
2) pelastustiestö ja ne suoja-, esterajoitus- ja muut
alueet, joita lentopaikan ylläpito, käyttäminen
ja turvavalvonta edellyttävät;
3) lentopaikan toiminnan kannalta tarpeelliset rakennukset,
rakennelmat ja laitteet.
82 §
Lentopaikkojen ja muiden alueiden käyttö
Ilma-aluksen lentoonlähtöön ja laskuun
saa käyttää vain lentopaikkaa tai 2 momentissa
tarkoitettua aluetta. Kielto muiden alueiden käyttämiseen
ei koske hätätilannetta, pakkolaskua tai muita
niihin rinnastettavia tapauksia, ei myöskään
lentoonlähtöä ja laskua sotilashelikopterilla,
muulla valtion helikopterilla eikä etsintä- ja pelastustoimintaan
käytettävällä helikopterilla pelastus-,
virka-apu- ja operatiivisilla lennoilla. Aluksella olevan laskeutumisalueen
käyttämisestä helikopterin lentoonlähtöön
ja laskuun säädetään erikseen.
Ilma-aluksen lentoonlähtöön
ja laskuun saa tilapäisesti käyttää avointa
vesialuetta sekä alueen omistajan tai haltijan
suostumuksella muuta maa- tai vesialuetta, vaikka aluetta ei ole
sellaiseen tarkoitukseen erityisesti järjestetty. Liikenteen
turvallisuusvirasto antaa tarvittaessa ilmailun turvallisuuden kannalta
tarpeellisia määräyksiä:
1) maa- ja vesialueen tilapäisestä käytöstä;
2) ilma-alusten käyttämän alueen
mitoituksesta ja pinnan ominaisuuksista;
3) lentoesterajoituksista;
4) muista lentoonlähdön ja laskun turvallisuuteen
vaikuttavista seikoista.
Edellä 2 momentissa tarkoitettuun toimintaan tarvittavan
maa- tai vesialueen omistajan tai haltijan luvan edellyttämästä yhteisen
maa- tai vesialueen osakaskunnan suostumuksesta säädetään
yhteisaluelaissa (758/1989).
Jos lentoturvallisuus, liikenteen sujuvuus, maanpuolustukselliset
syyt, elinkeinon harjoittaminen tai haitallisten ympäristövaikutusten ehkäisy
niin vaativat, Liikenteen turvallisuusvirasto voi kieltää muun
kuin lentopaikan käytön tai rajoittaa 2 momentissa
tarkoitetun alueen käyttöä ilma-alusten
lentoonlähtöihin ja laskuihin. Liikenteen turvallisuusviraston
on kuultava asianomaista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta
sekä tarpeen mukaan muita viranomaisia, jos kiellon tai
rajoituksen syy on muu kuin lentoturvallisuus tai liikenteen sujuvuus.
83 §
Lentoliikenteen sujuvuuden edistäminen
Liikenteen turvallisuusvirasto laatii ja vahvistaa lentoliikenteen
sujuvuuden edistämistä koskevan kansallisen toimintaohjelman
ja edistää lentoasemilla säännöllisesti
toimivien yritysten ja viranomaisten toiminnan yhteensovittamista lentoliikenteen
sujuvuuden kehittämiseksi.
Lentoaseman pitäjän on huolehdittava lentoasemalla
säännöllisesti toimivien yritysten ja
viranomaisten toiminnan yhteensovittamisesta kansallisen toimintaohjelman
ja Liikenteen turvallisuusviraston antamien toiminnallisten ja teknisten
määräysten mukaisesti.
Sen lisäksi, mitä muussa laissa säädetään
kuluttajaviranomaisten toimivallasta, Liikenteen turvallisuusvirasto
on matkustajille heidän lennolle pääsynsä epäämisen
sekä lentojen peruuttamisen tai pitkäaikaisen
viivästymisen johdosta annettavaa korvausta ja apua koskevista
yhteisistä säännöistä sekä asetuksen
(ETY) N:o 295/91 kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin
ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 261/2004 sekä vammaisten
ja liikuntarajoitteisten henkilöiden oikeuksista lentoliikenteessä annetussa
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1107/2006
tarkoitettu toimivaltainen viranomainen.
84 §
Lähtö- ja saapumisaikojen jakaminen lentoasemilla
Lähtö- ja saapumisaikojen jakamisesta lentoasemilla
säädetään slot-asetuksessa.
Liikenteen turvallisuusvirasto vastaa slot-asetuksessa jäsenvaltiolle
säädetyistä tehtävistä, jollei
3 momentissa toisin säädetä. Liikenteen turvallisuusvirasto
nimeää slot-asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun
aikatauluneuvojan tai koordinaattorin.
Lentoaseman pitäjä:
1) suorittaa slot-asetuksen 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun
kapasiteettitutkimuksen;
2) asettaa slot-asetuksen 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun
koordinointikomitean;
3) määrittää slot-asetuksen
6 artiklan 1 kohdan mukaisesti lähtö- ja saapumisaikojen
jakamisessa käytettävät tunnusluvut.
85 §
Rakentamislupa
Lentopaikan tai muun ilmailua palvelevan alueen rakentamiseen
on saatava rakentamislupa. Sama koskee lentopaikan tai muun ilmailua palvelevan
alueen muutoksia, joilla saattaa olla vaikutuksia lentoturvallisuuteen
tai merkittäviä vaikutuksia maisemakuvaan. Rakentamisluvan myöntää Liikenteen
turvallisuusvirasto. Valtioneuvosto voi yksittäistapauksessa
pidättää rakentamislupaa koskevan asian
ratkaistavakseen.
Tässä luvussa tarkoitettua rakentamislupaa
ei kuitenkaan vaadita puolustusvoimien tarpeisiin kriisioloja ja
niiden harjoittelua varten rakennettaville varalaskupaikoille, puolustusvoimien
helikopterilaskupaikoille eikä puolustusvoimien lennokkitoiminnan
kevytlentopaikoille. Rakentamislupaa ei vaadita myöskään
yksinomaan rajavartiolaitoksen käyttöön
tarkoitetuille helikopterilaskupaikoille.
Jollei tästä luvusta muuta johdu, lentopaikan ja
muun ilmailua palvelevan alueen rakentamisessa ja muuttamisessa
noudatetaan, mitä kaavoituksesta, ympäristöluvasta,
ympäristövaikutusten arvioinnista, rakentamisesta
sekä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien
lunastuksesta säädetään. Jos
ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetussa
laissa (468/1994) tarkoitettuun ympäristövaikutusten
arviointiselostukseen sisältyvät tämän
lain säännösten soveltamiseksi tarpeelliset
tiedot ympäristövaikutuksista, ei samaa selvitystä vaadita
uudestaan. Lupapäätöksestä on
käytävä ilmi, miten mainitun lain mukainen
arviointi on otettu huomioon.
Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 126 §:ssä ja
sen nojalla annetuissa säännöksissä tarkoitettua
toimenpidelupaa koskevia säännöksiä ei
sovelleta lentopaikka-alueen eikä lentoturvallisuuden ja
lentoliikenteen säännöllisyyden kannalta
välttämättömien laitteiden ja
rakennelmien, kuten ilmailuradiomajakoiden ja tutkalaitteiden sekä niiden
suojarakennelmien rakentamiseen. Lentopaikalla ja muulla ilmailua
palvelevalla alueella tehtäville toimenpiteille ei myöskään
edellytetä maankäyttö- ja rakennuslain
128 §:n mukaisen maisematyöluvan hakemista
tai lain 129 §:n mukaisen ilmoituksen tekemistä.
86 §
Rakentamislupa-asian käsittelyyn liittyvä kuulemismenettely
Ennen lentopaikan rakentamisluvan myöntämistä on
asianomaiselle kunnalle sekä asian laadun mukaan puolustusministeriölle,
ympäristöministeriölle, elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselle ja maakunnan liitolle
varattava tilaisuus antaa lausuntonsa asiasta.
Jos rakentamislupahakemus tarkoittaa muun ilmailua palvelevan
alueen kuin lentopaikan tai sen rakennelmien ja laitteiden rakentamista
taikka niiden 84 §:n mukaista muuttamista, asianomaiselle
kunnalle sekä asian laadun mukaan muulle asianomaiselle
viranomaiselle ja naapureille on ennen rakentamisluvan myöntämistä varattava
tilaisuus antaa lausuntonsa asiasta.
87 §
Rakentamisluvan myöntämisen edellytykset
Rakentamislupa on myönnettävä, jos
lentopaikka tai muu ilmailua palveleva alue sekä sen rakennukset,
rakennelmat ja laitteet täyttävät lentoturvallisuuden
ja liikenteen sujuvuuden edellyttämät vaatimukset
ja lentopaikalle on myönnetty ympäristönsuojelulain
(86/2000) edellyttämä ympäristölupa.
Rakentamislupaan voidaan liittää ehtoja, joiden
avulla voidaan varmistaa lentoturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden
toteutuminen. Rakentamislupa voidaan kuitenkin evätä maanpuolustuksellisten
syiden perusteella.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentotoiminnan
turvallisuuden ja sujuvuuden edellyttämät Chicagon
yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin ja suosituksiin
pohjautuvat tarkemmat määräykset rakentamisluvan
myöntämisen edellytyksistä. Määräykset
voivat koskea:
1) ilma-alusten käyttöön tarkoitettujen
alueiden mitoitusta ja ominaisuuksia;
2) lentoesterajoituksia ja lentoesteiden merkitsemistä;
3) visuaalisia maalaitteita;
4) lentopaikan lennonvarmistuspalveluja;
5) lentopaikan pelastustoimintaa;
6) siviili-ilmailun turvaamista;
7) muita 1—6 kohtaan verrattavia lentoliikenteen turvallisuuden
ja sujuvuuden varmistamiseksi asetettavia vaatimuksia.
Rakentamislupa myönnetään vähintään
viiden vuoden määräajaksi. Lupa voidaan
peruuttaa, jos lupaan liitettyjä ehtoja ei noudateta tai luvan
antamisen edellytykset eivät enää täyty eikä luvan
haltija ole korjannut puutteita Liikenteen turvallisuusviraston
määräämässä kohtuullisessa
ajassa.
88 §
Lentoaseman hyväksyntätodistus
Lentoasemalta vaaditaan Liikenteen turvallisuusviraston myöntämä hyväksyntätodistus,
jollei
jäljempänä toisin säädetä.
Hyväksyntätodistuksessa määrätään,
minkälaiseen liikenteeseen tai muuhun ilmailuun lentoasemaa
saa käyttää.
Yleisessä käytössä olevan
lentoaseman käyttämisen on oltava sallittua samoilla
ehdoilla kaikille, jollei slot-asetuksessa tai sen nojalla toisin säädetä.
Hyväksyntätodistusta ei vaadita lentoasemalta,
jota käytetään yksinomaan sotilasilmailuun tai
valtion lentotoimintaan.
89 §
Lentoaseman hyväksyntätodistuksen myöntämisen
edellytykset
Hyväksyntätodistus on myönnettävä,
jos hakija osoittaa, että:
1) lentoasema on alueineen, laitteineen, järjestelmineen
ja toimintoineen määräysten mukainen;
2) lentoaseman pitäjällä ja sen henkilöstöllä on
tarvittava pätevyys ja kokemus lentoaseman pitoon.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentotoiminnan
turvallisuuden ja sujuvuuden edellyttämät Chicagon
yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin ja suosituksiin
pohjautuvat tarkemmat määräykset hyväksyntätodistuksen
saamisen edellytyksistä. Määräykset
voivat koskea:
1) ilma-alusten käyttöön tarkoitettujen
alueiden mitoitusta ja ominaisuuksia;
2) lentoasemaa koskevien tietojen ilmoittamista;
3) lentoesterajoituksia ja lentoesteiden merkitsemistä;
4) visuaalisia maalaitteita;
5) lentoaseman lennonvarmistuspalveluja;
6) liikenteen ohjausta ja valvontaa;
7) henkilöstön koulutusta ja kelpuutuksia;
8) kunnossapitoa ja tarkastusten teknistä toteuttamista;
9) lumenpoistoa ja liukkauden torjuntaa;
10) lentoaseman pelastustoimintaa;
11) lentoaseman tilapäisjärjestelyjä;
12) lintujen ja muiden eläinten torjuntaa lentopaikoilla
ja niiden läheisyydessä;
13) lentoaseman pitäjän toimintakäsikirjaa;
14) lentoaseman pitäjän organisaatiota ja
henkilöstön pätevyyttä;
15) lentoaseman pitäjän turvallisuudenhallintajärjestelmää;
16) muita lentoliikenteen turvallisuuden varmistamiseksi asetettavia
vaatimuksia.
Hyväksyntä myönnetään
määräajaksi tai toistaiseksi. Hyväksyntä on
voimassa enintään niin kauan kuin hyväksyntätodistuksen
haltijalla on oikeus lentoaseman maa- tai vesialueen käyttöön.
Hyväksyntätodistuksen valvonnassa käytettävistä hallinnollisista
seuraamuksista säädetään 16
luvussa.
90 §
Lentopaikan pitolupa
Lentopaikalta, jolta ei edellytetä 88 §:ssä tarkoitettua
hyväksyntätodistusta, vaaditaan Liikenteen turvallisuusviraston
myöntämä pitolupa, jollei jäljempänä toisin
säädetä. Lentopaikan pitoluvassa määrätään
lentopaikan pitäjä ja päällikkö sekä minkälaiseen
liikenteeseen tai muuhun ilmailuun lentopaikkaa saa käyttää.
Pitolupaa ei vaadita lentopaikalta, jota käytetään
yksinomaan sotilasilmailuun tai valtion lentotoimintaan.
91 §
Pitoluvan myöntämisen edellytykset
Pitolupa on myönnettävä, jos hakija
on osoittanut, että lentopaikka täyttää 87 §:n
mukaiset rakentamisluvan edellytykset ja että lentopaikan pitäjän
organisaatio mahdollistaa lentopaikan turvallisen ylläpidon.
Pitoluvan myöntämiseen sovelletaan, mitä 89 §:n
3 momentissa säädetään.
Pitoluvan valvonnassa käytettävistä hallinnollisista
seuraamuksista säädetään 16
luvussa.
92 §
Kevytlentopaikat
Kevytlentopaikalle ei tarvitse hakea rakentamis- eikä pitolupaa.
Tällaisesta lentopaikasta lentopaikan pitäjän
on kuitenkin 90 päivää ennen
rakentamisen aloittamista ja 30 päivää ennen
lentopaikan käyttöönottoa tehtävä ilmoitus Liikenteen
turvallisuusvirastolle. Liikenteen turvallisuusvirasto antaa määräykset
siitä, mitä tietoja ilmoituksista on käytävä ilmi.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi lentoturvallisuuden vaarantumisen,
haitallisten ympäristövaikutusten tai maanpuolustuksellisten
syiden perusteella kieltää kevytlentopaikan rakentamisen
tai käyttöönoton taikka asettaa sen rakentamiselle
ja käyttämiselle tarpeellisia lentoturvallisuuteen,
ympäristön suojeluun tai maanpuolustukseen liittyviä ehtoja.
93 §
Rakennusten, rakennelmien ja laitteiden hyväksyminen
käyttöön
Lentopaikan ja muun ilmailua palvelevan alueen rakennukselle,
rakennelmalle tai laitteelle on saatava Liikenteen turvallisuusviraston
hyväksyntä ennen kuin se otetaan rakentamisen
tai muutoksen jälkeen käyttöön.
Hyväksyntä on myönnettävä,
jos rakennukset, rakennelmat ja laitteet täyttävät
lentoturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden edellyttämät
vaatimukset. Liikenteen turvallisuusviraston hyväksyntää ei
vaadita, jos rakennus, rakennelma tai laite taikka muutos ei vaikuta
lentoturvallisuuteen eikä haittaa liikenteen sujuvuutta.
94 §
Lentopaikan käytön kieltäminen ja
rajoittaminen
Lentopaikan pitäjä vastaa siitä,
että lentopaikka on ilmoitettuina palveluaikoina määräysten mukainen.
Muuna aikana lentopaikan käyttämisestä ilma-aluksen
lentoonlähtöön, laskuun tai rullaukseen
vastaa ilma-aluksen päällikkö.
Lentopaikan pitäjän on kiellettävä lentopaikan
tai muun ilmailua palvelevan alueen, rakennuksen, rakennelman tai
laitteen käyttö taikka rajoitettava sitä sekä palveluaikana
että muuna aikana, jos:
1) ilmailumääräyksissä vaadittu
lentopaikan varustus ei ole kunnossa;
2) liikennealue tai asemataso ei kelirikon tai korjaustyön
takia ole määräysten mukainen;
3) liikennealue tai asemataso ei esteen takia ole määräysten
mukainen;
4) lentopaikalla järjestetään tilaisuus
tai tapahtuma, joka rajoittaa tai estää lentotoiminnan; tai
5) jokin muu näihin rinnastettava painava syy sitä edellyttää.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi määrätä 2 momentissa
tarkoitetun kiellon tai rajoituksen, jos se katsoo, ettei lentopaikan
pitäjä ole toiminut mainitussa momentissa edellytetyllä tavalla.
10 luku
Maahuolinta
95 §
Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan:
1) maahuolintapalveluilla niitä lentopaikalla sen
käyttäjille toimitettavia palveluja, jotka luetellaan
pääsystä maahuolinnan markkinoille yhteisön
lentoasemilla annetun neuvoston direktiivin 96/67/EY,
jäljempänä maahuolintadirektiivi,
liitteessä;
2) omahuolinnalla tilannetta, jossa lentoteitse matkustajia,
rahtia tai postia kuljettava huolehtii yhden tai useamman maahuolintapalvelun suorittamisesta
itselleen tekemättä tästä sopimusta
kolmannen osapuolen kanssa.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuina kolmansina
osapuolina toisiinsa nähden ei pidetä kuljettajia,
joista toisella on hallussaan toisen osake-enemmistö tai
joiden molempien osake-enemmistö on saman tahon hallussa.
96 §
Maahuolintapalvelujen tarjoaminen
Lentopaikan pitäjä ei saa ilman tässä pykälässä säädettyä perustetta
rajoittaa maahuolintapalvelujen tarjontaa tai omahuolintaa siltä osin
kuin palvelujen tarjontaan lentopaikalla on sovellettava maahuolintadirektiiviä.
Lentopaikan pitäjä on velvollinen huolehtimaan
siitä, että lentopaikan rakennelmien ja laitteiden
käytössä maahuolintaan ja omahuolintaan
sekä käytön järjestämisessä noudatetaan,
mitä maahuolintadirektiivin 16 artiklassa säädetään.
Lentopaikan pitäjä on lisäksi velvollinen
huolehtimaan siitä, että maahuolintadirektiivin
soveltamisalan piiriin kuuluvalla lentopaikalla on direktiivin 5
artiklassa tarkoitettu käyttäjien komitea.
Liikenteen turvallisuusvirasto huolehtii maahuolintadirektiivissä tarkoitetuista
valvontatehtävistä. Liikenteen turvallisuusvirasto
voi lentopaikan pitäjän hakemuksesta rajoittaa
maahuolintapalvelujen tarjontaa tai omahuolintaa maahuolintadirektiivin
6, 7, 9 tai 15 artiklan mukaisesti taikka asettaa maahuolintapalvelujen
tarjoajille 15 artiklan mukaisia julkisen palvelun velvoitteita.
Maahuolintadirektiivin 9 artiklan mukainen rajoitus on kuitenkin
voimassa vain siltä osin kuin komissio sen hyväksyy
mainitun artiklan 5 kohdan mukaisesti. Päättäessään
rajoittaa maahuolintapalvelujen tarjontaa tai omahuolintaa maahuolintadirektiivin
6, 7, 9 tai 15 artiklan mukaisesti Liikenteen turvallisuusviraston
on soveltuvin osin meneteltävä siten kuin mainituissa
artikloissa säädetään sekä tarvittaessa
järjestettävä maahuolintapalvelujen tarjoajien
valinta mainitun direktiivin 11 artiklan mukaisesti. Valintapäätöksistä ja
ilman valintaa annetuista luvista rajoituksen alaisen maahuolintapalvelun
tarjoamiseen on ilmoitettava siten kuin maahuolintadirektiivin 11
artiklan 3 kohdassa säädetään.
Lentopaikan pitäjän on maahuolintaa koskevissa
asioissa kuultava käyttäjien komiteaa ja maahuolintapalvelujen
tarjoajia siten kuin maahuolintadirektiivin 13 artiklassa säädetään.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi vastavuoroisuuden puuttumisen
perusteella rajoittaa muusta kuin jäsenvaltiosta olevan
maahuolintapalvelujen tarjoajan tai omahuolinnan harjoittajan maahuolintadirektiivin
mukaisia oikeuksia direktiivin 20 artiklan mukaisesti.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa turvallisuuden ja sujuvuuden
edellyttämät tarkemmat määräykset
maahuolinnasta. Määräykset voivat koskea
maahuolinnan järjestämistä, maahuolinnan
toimintakokonaisuuksien hallintaa ja vastuiden määrittelyä siten,
että maahuolintatoiminnot eivät aiheuta vaaraa
lentoliikenteelle.
97 §
Lentopaikan keskitettyjen infrastruktuurien käyttäminen
Liikenteen turvallisuusvirasto voi lentopaikan pitäjän
hakemuksesta päättää, että maahuolintapalvelujen
tarjoajien ja omahuolintaan oikeutettujen on käytettävä maahuolinnan
järjestämiseen lentopaikan keskitettyjä infrastruktuureja.
Tällöin sovelletaan, mitä maahuolintadirektiivin
8 artiklassa säädetään.
98 §
Maahuolinnan kirjanpidon eriyttäminen ja tarkastaminen
Maahuolintapalveluja tarjoavan on kirjanpidossaan pidettävä maahuolintapalveluihin
liittyvä toimintansa erillään muista
toiminnoistaan (kirjanpidon eriyttäminen) sekä pyynnöstä annettava
Liikenteen turvallisuusviraston määräämän
tarkastajan käyttöön kirjanpitonsa ja
tiedot, joiden perusteella kirjanpidon eriyttämistä voidaan
valvoa.
Tarkastaja antaa kertomuksensa kirjanpidon eriyttämisen
toteutumisesta Liikenteen turvallisuusvirastolle. Liikenteen turvallisuusvirasto saa
salassapitovelvollisuuden estämättä luovuttaa
kertomuksen komissiolle ja kilpailuviranomaiselle.
11 luku
Siviili-ilmailun turvaaminen
99 §
Luvun soveltamisala ja yleiset säännökset
Siviili-ilmailun turvaamisesta säädetään
yhteisistä siviili-ilmailun turvaamista koskevista säännöistä ja
asetuksen (EY) N:o 2320/2002 kumoamisesta annetussa
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 300/2008
(turva-asetus) ja sen nojalla annetuissa komission asetuksissa.
Liikenteen turvallisuusvirasto on turva-asetuksessa ja sen nojalla
annetuissa komission asetuksissa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen,
joka huolehtii Suomessa turva-asetuksessa tarkoitetuista jäsenvaltion
tehtävistä ja myöntää turva-asetuksessa
tarkoitetun luvan ja hyväksynnän.
Poliisimiehelle turva-asetuksen ja sen nojalla annettujen komission
asetusten mukaisen luvan tai hyväksynnän myöntää poliisitoiminnasta vastaavan
yksikön päällikkö, rajavartiomiehelle raja-
tai merivartioston komentaja ja tullimiehelle tullihallitus.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi turva-asetuksen 4 artiklan
4 kohdassa ja 6 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa antaa määräyksiä turva-asetuksen
ja sen nojalla annettujen komission asetusten säännöksistä poikkeavista
tai niitä täydentävistä toimenpiteistä,
jos se on perusteltua ottaen huomioon arvioidut uhkat, yleinen turvallisuustilanne
tai turva-asetuksessa ja sen nojalla annetuissa komission asetuksissa
tarkoitettujen toimien paikalliseen soveltamiseen liittyvät
erityiset ongelmat. Toimenpiteillä ei kuitenkaan saa poiketa
siitä, mitä 102 §:n 2 momentissa säädetään.
Liikenteen turvallisuusviraston on ilmoitettava toimenpiteistä komissiolle.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarvittaessa siviili-ilmailun
turvaamisen edellyttämät tarkemmat määräykset
ottaen huomioon Chicagon yleissopimuksessa tarkoitetut standardit
ja suositukset sekä turva-asetuksessa ja sen nojalla annetuissa
komission asetuksissa säädetyt vaatimukset kansallisista
määrittelyistä.
100 §
Määritelmä
Tässä luvussa tarkoitetaan:
1) lentoasemalla aluetta, jolla harjoitetaan kaupallista
lentoliikennetoimintaa;
2) ilmailun turvaamisella toimenpiteiden yhdistelmää,
jolla on tarkoitus suojata siviili-ilmailua siihen kohdistuvilta
laittomilta teoilta;
3) kulkuoikeudella oikeutta pääsyyn
lentoaseman turvavalvotulle alueelle;
4) henkilökortilla lentoaseman työntekijöille ja
lentoasemalla säännöllisesti käyville
henkilöille henkilöllisyyden ja sallitun liikkumisalueen
osoittamiseksi annettavaa korttia;
5) ajoneuvoluvalla ajoneuvokohtaista lupaa, joka oikeuttaa
liikkumaan lentoasemalla maaliikenne- ja lentokenttäalueiden
välillä;
6) valvotulla edustajalla asiamiestä, rahtihuolitsijaa
tai muuta yksikköä, joka harjoittaa liiketoimintaa
lentoliikenteen harjoittajan kanssa ja joka suorittaa turvavalvontatoimenpiteet
rahdille, kuriiri- ja pikapaketeille tai postilähetyksille.
101 §
Lentoasemien ja lentoliikenteen harjoittajien turvaohjelmat
ja niiden täytäntöönpano
Lentoaseman pitäjän ja Suomesta käsin
palveluja tarjoavan lentoliikenteen harjoittajan on laadittava turva-asetuksen
10 artiklassa tarkoitetun kansallisen siviili-ilmailun turvaohjelman
vaatimuksia vastaava turvaohjelma, pantava se täytäntöön
ja ylläpidettävä sitä. Turvaohjelmalle
ja sen muutokselle on haettava Liikenteen turvallisuusviraston hyväksyntä.
Milloin lentoaseman turvaohjelmalla tai sen muutoksella on vaikutusta
poliisin, tullilaitoksen tai rajavartiolaitoksen kyseisellä lentoasemalla
toimivan yksikön toimintaan, Liikenteen turvallisuusviraston
on hankittava lausunto sisäasiainministeriöltä ja
tullihallitukselta.
Liikenteen turvallisuusviraston on varmistettava, että lentoaseman
pitäjät ja lentoliikenteen harjoittajat panevat
ohjelmat täytäntöön ja ylläpitävät
niitä. Liikenteen turvallisuusvirasto voi painavasta syystä,
kuten siviili-ilmailun turvallisuuden ollessa uhattuna, peruuttaa
myöntämänsä hyväksynnän
ja keskeyttää lentoaseman tai lentoliikenteen
harjoittajan toiminnan tai rajoittaa sitä, jos ohjelma
tai sen täytäntöönpano ei enää vastaa
turva-asetuksen vaatimuksia eikä ohjelmaa tai sen täytäntöönpanoa
oikaista viipymättä.
Lentoaseman pitäjä ja lentoasemalla toimiva yritys
tai yhteisö on velvollinen viivytyksettä sallimaan
komission valtuuttamien virkamiesten ja Liikenteen turvallisuusviraston
suorittamat turva-asetuksen ja turvaohjelman soveltamista koskevat
tarkastukset.
102 §
Tarkastusten suorittaminen ja vähimmän haitan periaate
Turvatarkastuksen suorittamisesta säädetään turva-asetuksessa
ja sen nojalla annetuissa komission asetuksissa. Turvatarkastuksen
saa suorittaa henkilö, joka on suorittanut tämän
luvun ja turva-asetuksen mukaisen koulutuksen ja jonka Liikenteen
turvallisuusvirasto on turvatarkastajaksi hyväksynyt.
Turvatarkastukset on suoritettava niin, ettei niistä aiheudu
tarpeetonta haittaa tarkastettavalle henkilölle, tavaralle
tai kohteelle. Tarkastuksilla ei saa tarpeettomasti vaikeuttaa tai
häiritä lentoliikennettä eikä lentoasemalla
tapahtuvaa muuta toimintaa.
103 §
Vastuu turvatoimista
Turva-asetuksen, sen nojalla annettujen komission asetusten
sekä tämän luvun mukaan lentoasemalla
edellytettävistä siviili-ilmailun turvaamiseen
tähtäävistä toimenpiteistä ja
järjestelyistä vastaa lentoaseman pitäjä,
jollei vastuuta näistä toimenpiteistä ja
järjestelyistä ole säädetty
viranomaiselle, lentoliikenteen harjoittajalle tai muulle toiminnanharjoittajalle.
Lentoliikenteen harjoittaja ja valvottu edustaja vastaavat järjestämistään
rahdin tai muun ilma-aluksessa kuljetettavan tavaran turvatarkastuksista.
Menettelystä lentoaseman pitäjän,
lentoliikenteen harjoittajan tai muun toiminnanharjoittajan hoitaessa
julkista hallintotehtävää säädetään
hallintolaissa, sähköisestä asioinnista
viranomaistoiminnassa annetussa laissa, kielilaissa, viranomaisen
toiminnan julkisuudesta annetussa laissa ja arkistolaissa. Lentoaseman
pitäjän, lentoliikenteen harjoittajan tai muun
toiminnanharjoittajan päätökseen ei saa
hakea muutosta valittamalla. Päätökseen
saa vaatia oikaisua Liikenteen turvallisuusvirastolta 30 päivän
kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Päätöstä on kuitenkin noudatettava
oikaisuvaatimuksesta huolimatta, jollei Liikenteen turvallisuusvirasto
toisin määrää. Liikenteen turvallisuusviraston
oikaisuvaatimuksen johdosta antamaan päätökseen
saadaan hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
105 §
Kulkuoikeus ja Liikenteen turvallisuusviraston oikeus saada
tietoja viranomaisilta
Liikenteen turvallisuusviraston on myönnettävä lentoasemalla
turvavalvotulla alueella työskentelevälle tai
siellä säännöllisesti käyvälle henkilölle
kulkuoikeus, jos hakijalle tehdyn turvallisuusselvityksistä annetun
lain (177/2002) mukaisen perusmuotoisen tai suppean turvallisuusselvityksen
tai toisessa valtiossa tehdyn taustantarkastuksen mukaan:
1) hakijaa ei ole tuomittu vankeusrangaistukseen rikoksesta,
joka osoittaa yleistä piittaamattomuutta toisten turvallisuudesta,
huumausainerikoksesta tai kuulumisesta järjestäytyneeseen rikollisryhmään;
2) hakijaa ei ole tuomittu sakkorangaistukseen lentoturvallisuutta
tai siviili-ilmailun turvaamista koskevien säännösten
tai määräysten rikkomisesta; ja
3) hakija ei ole aiemmalla toiminnallaan osoittanut sellaista
yleistä piittaamattomuutta säännöksistä tai
määräyksistä, että se
antaa aiheen epäillä hakijan kykyä tai
halua noudattaa lentoturvallisuuden tai siviili-ilmailun turvaamisen
kannalta olennaisia säännöksiä ja
määräyksiä.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi lykätä kulkuoikeuden
myöntämistä koskevan asian käsittelyä,
jos hakijan osalta on vireillä 1 momentin 1 tai
2 kohdassa tarkoitetun rikoksen esitutkinta, syyteharkinta tai tuomioistuinkäsittely.
Liikenteen turvallisuusvirastolla on salassapitosäännösten
estämättä oikeus saada esitutkinta- ja
syyttäjäviranomaiselta sekä tuomioistuimelta kulkuoikeuden
myöntämistä, uusimista tai peruuttamista
koskevan asian käsittelyä varten esitutkintaa,
syyteharkintaa tai tuomioistuinkäsittelyä koskevat
tarpeelliset tiedot.
Poliisimiehellä, rajavartiomiehellä ja tullimiehellä on
työtehtäviensä perusteella tässä pykälässä tarkoitettu
kulkuoikeus.
109 §
Siviili-ilmailun turvaamiseen liittyvät koulutusohjelmat
Seuraavien henkilöiden koulutukseen liittyville
ohjelmille voi hakea Liikenteen turvallisuusviraston hyväksynnän:
1) turvatarkastaja;
2) turvakoulutuksen antamisesta ja kehittämisestä vastaava
henkilö;
3) lentoaseman ja lentoliikenteen harjoittajan turvavaatimusten
noudattamisesta vastaava henkilö.
Koulutusohjelman hyväksynnän edellytyksenä on,
että koulutus täyttää turva-asetuksessa
ja sen nojalla annetuissa komission asetuksissa säädetyt
vaatimukset.
Hyväksytty koulutusohjelma on voimassa kolme vuotta
hyväksymispäivämäärästä lukien. Liikenteen
turvallisuusvirasto voi määrätä,
että koulutusohjelmaan on sen voimassaoloaikana tehtävä lainsäädännön
ja teknisen kehityksen edellyttämät muutokset.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi peruuttaa koulutusohjelmalle
annetun hyväksynnän, jos käy ilmi, ettei
koulutusta anneta koulutusohjelman ja sitä täydentävien
3 momentissa tarkoitettujen muutosten mukaisesti ja ettei koulutus
sen vuoksi vastaa tarkoitustaan, eikä koulutusta ole korjattu
edellytysten mukaiseksi Liikenteen turvallisuusviraston asettamassa
kohtuullisessa ajassa.
12 luku
Lennonvarmistus
111 §
Luvun soveltamisala ja yleiset säännökset
Lennonvarmistuksesta säädetään:
1) yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan toteuttamisen
puitteista annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa
(EY) N:o 549/2004 (puiteasetus);
2) lennonvarmistuspalvelujen tarjoamisesta yhtenäisessä eurooppalaisessa
ilmatilassa annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa
(EY) N:o 550/2004 (palveluntarjonta-asetus);
3) yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan organisoinnista
ja käytöstä annetussa Euroopan parlamentin
ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 551/2004 (ilmatila-asetus);
4) eurooppalaisen ilmaliikenteen hallintaverkon yhteentoimivuudesta
annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa N:o 552/2004
(yhteentoimivuusasetus);
5) 1—4 kohdassa tarkoitettujen asetusten nojalla annetuissa
komission asetuksissa.
Sen lisäksi, mitä 1 momentissa tarkoitetuissa asetuksissa
säädetään, lennonvarmistukseen
sovelletaan tämän luvun säännöksiä.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa, sen lisäksi mitä tässä luvussa
säädetään, lentoturvallisuuden
ja ilmailun sujuvuuden edellyttämät tarkemmat
lennonvarmistustoimialaa koskevat määräykset,
jotka perustuvat Chicagon yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin
ja suosituksiin sekä Eurocontrolin normeihin ja suosituksiin.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa myös lennonvarmistusalaa
koskevien Euroopan yhteisön säädösten
edellyttämät täydentävät määräykset.
112 §
Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan:
1) ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelulla toimenpiteitä hädässä,
kadoksissa tai uhkaavan vaaran alaisena olevan tai onnettomuuteen
joutuneen ilma-aluksen ja siinä mukana olevien ihmisten
pelastamiseksi;
2) yhtenäisellä eurooppalaisella ilmatilalla järjestelmää,
joka perustuu 111 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin asetuksiin;
3) lähialueella valvottua ilmatilaa, joka
ulottuu maan tai veden pinnasta määrättyyn
ylärajaan saakka;
4) lähestymisalueella yhden tai useamman suurehkon
lentopaikan läheisyyteen perustettua lennonjohtoaluetta;
5) lentotiedotusvyöhykkeellä rajoiltaan
määrättyä ilmatilaa, jossa annetaan
lentopaikan lentotiedotuspalvelua;
6) ilmatilaluokalla rajoiltaan määrättyä ilmatilaa,
jossa voidaan suorittaa määrätyntyyppisiä, lentosäännöissä tarkemmin
eriteltyjä lentoja ja jossa annettavat ilmaliikennepalvelut
ja noudatettavat toimintasäännöt on määrätty.
Lennonvarmistuspalvelun, sääpalvelun, ilmatilan
lohkon, toiminnallisen ilmatilan lohkon, reittiverkon, reitityksen
ja sektorin käsitteiden sisällöstä säädetään
puiteasetuksen 2 artiklassa.
113 §
Kansallinen valvontaviranomainen yhtenäisessä eurooppalaisessa
ilmatilassa
Liikenteen turvallisuusvirasto huolehtii yhtenäisessä eurooppalaisessa
ilmatilassa puiteasetuksessa, palveluntarjonta-asetuksessa ja yhteentoimivuusasetuksessa
sekä niiden nojalla annetuissa komission asetuksissa tarkoitetuista Suomen
valvontaviranomaisen tehtävistä, jollei jäljempänä toisin
säädetä. Liikenteen turvallisuusvirasto
huolehtii myös yhteisön lennonjohtajan lupakirjasta
annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (2006/23/EY)
tarkoitetusta kansallisen valvontaviranomaisen tehtävistä,
jollei jäljempänä toisin säädetä.
Lupien valvonnassa käytettävistä hallinnollisista
seuraamuksista säädetään 16
luvussa.
114 §
Ilmatilan jäsentäminen
Liikenteen turvallisuusvirasto päättää ilmatilan
lohkon perustamisesta ja muuttamisesta sekä niistä muodostettavista
toiminnallisen ilmatilan lohkoista. Liikenteen turvallisuusvirasto
ottaa päätöstä tehdessään
huomioon lentoliikenteen sujuvuuden, maanpuolustusnäkökohdat,
siviili- ja sotilasilmailun yhteensovittamisen sekä harrasteilmailun
toimintamahdollisuudet. Jos toiminnallinen ilmatilan lohko on maanpuolustuksen
tai aluevalvonnan kannalta tärkeä, Liikenteen
turvallisuusviraston on ennen päätöksentekoa
neuvoteltava puolustusministeriön tai sisäasiainministeriön
kanssa.
Liikenteen turvallisuusvirasto vahvistaa ilmaliikennepalvelujen
tarjoajan esityksestä:
1) ilmatilan jaon ilmatilaluokkiin;
2) sektorit;
3) lähi- ja lähestymisalueen sekä lentotiedotusvyöhykkeen
ulkopuoliset reitit;
4) lähi- ja lähestymisalueen sekä lentotiedotusvyöhykkeen
rajat;
5) valtakunnan rajan ylityspaikat;
6) tilapäiset erillisvarausalueet;
7) sotilaslennonjohtoalueet.
Liikenteen turvallisuusviraston on kuultava sotilasilmailuviranomaista
silloin, kun 1 ja 2 momentissa tarkoitetuilla päätöksillä on
vaikutusta sotilasilmailuun, ja sisäasiainministeriötä silloin,
kun päätöksillä on vaikutusta
lentämiseen valtakunnan rajan yli.
115 §
Ilmatilan käyttöä koskevat erityismääräykset
Ilmaliikennepalvelujen tarjoaja vastaa lentomenetelmistä lähi-
ja lähestymisalueella sekä lentotiedotusvyöhykkeellä.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarvittaessa ilmailun turvallisuuden
ja sujuvuuden edellyttämät määräykset
määrätyillä reiteillä tai
tietyssä ilmatilan osassa tarpeellisesta varustuksesta,
henkilöstön koulutuksesta ja lentomenetelmistä.
Liikenteen turvallisuusvirasto ottaa määräysten
valmistelussa huomioon Chicagon yleissopimuksessa tarkoitetut standardit
ja suositukset sekä JAA:n, ECAC:n ja Eurocontrolin normit
ja suositukset.
116 §
Ilmaliikenne- ja sääpalvelujen tarjoaminen
Liikenne- ja viestintäministeriö nimeää ilmatilan
lohkoon ilmaliikennepalvelujen tarjoajan. Liikenne- ja viestintäministeriön
on ennen ilmaliikennepalvelujen tarjoajan nimeämistä kuultava
sisäasianministeriötä ja puolustusministeriötä ja
otettava huomioon asianomaisessa ilmatilan lohkossa tarjottavan
ilmaliikennepalvelun erityispiirteet, turvallisuuden säilyminen
korkealla tasolla, ilmatilan tehokas käyttö sekä etsintä-
ja pelastuspalveluihin, aluevalvontaan ja kriisitilahallintaan liittyvien
tehtävien suorittamismahdollisuudet. Ilmaliikennepalvelujen
tarjoajan nimeämiseen on liitettävä nimeämisen muuttamista,
rajoittamista, väliaikaista keskeyttämistä tai
peruuttamista koskevat ehdot.
Liikenne- ja viestintäministeriö voi nimetä puolustusministeriötä ja
ilmaliikennepalvelujen tarjoajaa kuultuaan sääpalvelujen
tarjoajan kaikkien tai joidenkin säätietojen toimittamiseksi yksinoikeudella
Suomen vastuulla olevan ilmatilan osassa. Liikenne- ja viestintäministeriön
on ennen sääpalvelujen tarjoajan nimeämistä otettava
huomioon turvallisuuden säilyminen korkealla
tasolla sekä etsintä- ja pelastuspalveluihin,
aluevalvontaan ja kriisitilahallintaan liittyvien tehtävien
suorittamismahdollisuudet. Sääpalvelujen tarjoajan
nimeämiseen on liitettävä nimeämisen
muuttamista, rajoittamista, väliaikaista keskeyttämistä tai
peruuttamista koskevat ehdot.
Liikenne- ja viestintäministeriö voi ilmaliikennepalvelujen
tarjoajan esityksestä päättää, että tietyssä ilmatilan
lohkossa ilmaliikenne- ja sääpalveluja annetaan
vain englannin kielellä, jos se on lentoturvallisuuden
varmistamiseksi tarpeen ottaen huomioon lentoliikenteen pääasiallinen
koostumus kyseisessä ilmatilan lohkossa.
117 §
Valtion ilma-aluksia ja sotilasilma-aluksia varten tarjottavat
lennonvarmistuspalvelut ja niiden hinnoittelu
Lain 116 §:ssä tarkoitettu ilmaliikennepalvelujen
tarjoaja on velvollinen tarjoamaan yleisten palveluehtojen mukaisesti
tasapuolisin ja syrjimättömin perustein lennonvarmistuspalveluja
ilmatilan lohkoissa valtion ilma-aluksia ja sotilasilma-aluksia
varten, jos kyseisiä lennonvarmistuspalveluita tarjoaa
ainoastaan yksi palveluntarjoaja.
Valtion ilma-aluksilta ja sotilasilma-aluksilta perittävien
lennonvarmistusmaksujen on vastattava siviili-ilmailun ilma-aluksille
tarjottavista palveluista perittäviä maksuja,
jos kyseessä ei ole lennonvarmistuksen erillispalvelu.
Lennonvarmistuksen erillispalveluilla tarkoitetaan
tässä laissa niitä valtion ilma-alusten
ja sotilasilma-alusten toiminnan vaatimuksesta tarvittavia lennonvarmistuspalveluja:
1) joita tarjoaa ainoastaan yksi palveluntarjoaja;
2) joita varten ei ole määritettynä yleisten
palveluehtojen mukaisia maksuja; ja
3) joita käyttävät ainoastaan valtionilma-alukset
tai sotilasilma-alukset.
Lennonvarmistuksen erillispalveluihin kuuluvista palveluista
voidaan antaa tarkemmat säännökset valtioneuvoston
asetuksella.
Lennonvarmistuksen erillispalveluista suoritettavien korvausten
tulee olla kohtuullisia ottaen huomioon palveluista aiheutuneet
erilliskustannukset ja kohtuullinen tuotto.
118 §
Siviili- ja sotilasilmailun yhteensovittaminen
Puolustusministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö sopivat,
miten lennonvarmistuspalvelujen tarjonnassa otetaan huomioon siviili-
ja sotilasilmailun tarpeet.
Ilmatilan käytössä sovelletaan ilmatila-asetuksen
7 artiklassa tarkoitetulla tavalla ilmatilan joustavan käytön
periaatetta.
119 §
Lennonvarmistushenkilöstön lupakirjat, kelpoisuustodistukset,
kelpuutukset ja hyväksynnät sekä lääketieteelliset
kelpoisuustodistukset
Lennonjohtotehtävää suorittavalla
lennonjohtajalla ja lennonjohto-oppilaalla on oltava:
1) Liikenteen turvallisuusviraston myöntämä tai
hyväksymä lupakirja, tehtävän
edellyttämät kelpuutukset ja hyväksynnät
sekä lääketieteellinen kelpoisuustodistus;
tai
2) vieraassa valtiossa annettu lupakirja, tehtävän
edellyttämät kelpuutukset ja hyväksynnät sekä lääketieteellinen
kelpoisuustodistus, jotka Suomea sitovien kansainvälisten
velvoitteiden mukaisesti tunnustetaan Suomessa.
Lennontiedottajan tehtävässä toimivalla
on oltava:
1) Liikenteen turvallisuusviraston myöntämä kelpoisuustodistus
ja tehtävän edellyttämät kelpuutukset
ja hyväksynnät sekä lääketieteellinen kelpoisuustodistus;
2) vieraassa valtiossa annettu kelpoisuustodistus ja tehtävän
edellyttämät kelpuutukset ja hyväksynnät
sekä lääketieteellinen kelpoisuustodistus,
jotka Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti
tunnustetaan Suomessa; tai
3) 1 momentissa tarkoitettu lupakirja.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lennonjohtajalta, lennonjohto-oppilaalta
ja lennontiedottajalta vaadittavista lupakirjoista, kelpuutuksista,
kelpoisuustodistuksista ja hyväksynnöistä sekä lääketieteellisestä kelpoisuustodistuksesta
lentoturvallisuuden
edellyttämät tarkemmat määräykset,
jotka pohjautuvat Chicagon yleissopimuksen liitteeseen 1 ja Eurocontrolin
vaatimuksiin täydennettyinä maantieteellisistä,
ilmastollisista ja liikenteellisistä syistä tai
kansainvälisen käytännön suhteuttamiseksi
Suomen oloihin tehdyillä poikkeuksilla ja lisäyksillä.
120 §
Lennonvarmistushenkilöstön koulutus
Lennonjohtajan lupakirjaan ja lennontiedottajan kelpoisuustodistukseen
liittyvän koulutuksen antamiseen on oltava Liikenteen turvallisuusviraston
hyväksyntä. Hyväksyntä on myönnettävä,
jos hakijalla on tehtäviensä suorittamiseksi tarpeellinen
ammattitaitoinen henkilöstö sekä tarpeelliset
koulutustilat ja -välineet, koulutusohjelma ja laatujärjestelmä.
Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo koulutusta antavien organisaatioiden
toimintaa.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarvittaessa
määräyksiä lennonvarmistusteknisen
henkilöstön koulutuksesta ja kelpoisuudesta. Liikenteen
turvallisuusvirasto ottaa määräysten valmistelussa
huomioon Chicagon yleissopimuksessa tarkoitetut standardit ja suositukset sekä Eurocontrolin
normit ja suositukset.
Liikenteen turvallisuusvirasto hyväksyy lennonvarmistusteknisen
henkilöstön kelpoisuusjärjestelmän.
Hyväksyntä on myönnettävä,
jos hakija täyttää Chicagon yleissopimuksessa
tarkoitettujen standardien ja suositusten sekä Eurocontrolin
normien ja suositusten pohjalta asetetut vaatimukset. Liikenteen
turvallisuusvirasto valvoo kelpoisuusjärjestelmän
ylläpitäjän toimintaa.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lentoturvallisuuden
kannalta riittävän tason varmistamiseksi Chicagon
yleissopimuksessa tarkoitettuihin standardeihin ja suosituksiin
sekä Eurocontrolin normeihin ja suosituksiin perustuvia
tarkempia määräyksiä 1 momentissa
tarkoitetun koulutusorganisaation:
1) henkilöstön koulutuksesta, kokemuksesta ja
ammattitaidosta;
2) koulutusohjelmista, työmenetelmistä, laatujärjestelmästä ja
ohjeista.
Koulutusorganisaation hyväksynnän valvonnassa
käytettävistä hallinnollisista seuraamuksista
säädetään 16 luvussa.
121 §
Ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelu
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa Chicagon yleissopimuksessa
tarkoitettuihin standardeihin ja suosituksiin pohjautuvat määräykset
ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelusta.
Ilmaliikennepalvelujen tarjoajaksi nimetyn on huolehdittava
ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelujen järjestämisestä.
Jos ilmaliikennepalvelujen tarjoajia on useampia,
liikenne- ja viestintäministeriö määrää etsintä-
ja pelastuspalvelujen järjestämisestä.
Tässä momentissa tarkoitetussa tilanteessa tehtävästä maksetaan
etsintä- ja pelastuspalvelun tuottamisen omakustannusarvoa
vastaava korvaus. Korvauksesta säädetään
tarvittaessa tarkemmin liikenne- ja viestintäministeriön
asetuksella.
Ilma-aluksen omistajan, haltijan tai käyttäjän ja
sen, joka suorittaa tehtävää ilma-aluksessa
tai lentopaikalla taikka muussa ilmailua varten tarkoitetussa laitoksessa,
on osallistuttava ilmailun etsintä- ja pelastuspalveluun
sekä pelastuspalveluharjoituksiin, jollei hän
esitä pätevää estettä. Ilmailun
etsintä- ja pelastuspalveluun osallistumaan velvoitetulle
aiheutuneesta henkilö- tai omaisuusvahingosta suoritetaan
valtion varoista vahingonkorvauslain (412/1974) mukainen
korvaus.
122 §
Hätäpaikannuslähetinrekisteri
Etsintä- ja pelastuspalvelun käynnistämiseksi niiden
järjestämisestä vastaavan ilmaliikennepalvelujen
tarjoajan on huolehdittava hätäpaikannuslähetinrekisterin
pitämisestä.
Hätäpaikannuslähetinrekisteriin
pitää merkitä tiedot ilma-aluksen:
1) omistajan ja käyttäjän nimestä ja
yhteystiedoista;
2) muun etsintä- ja pelastustapauksissa yhteystahoksi
nimetyn nimestä ja yhteystiedoista;
3) hätäpaikannuslähettimen tunnistuskoodista,
joka on koodattu rekisterinpitäjän edellyttämällä Chicagon
yleissopimuksessa tarkoitetun standardin mukaisella protokollalla
sekä lähettimen valmistus- ja tyyppihyväksyntätiedoista;
4) hätäpaikannuslähettimen luonteesta
eli siitä, onko kyseessä ilma-aluksen ensisijainen
hätäpaikannuslähetin vai esimerkiksi
pelastuslautan hätäpaikannuslähetin;
5) valmistajasta ja tyypistä;
6) rekisteritunnuksesta;
7) kotilentopaikasta;
8) enimmäismatkustajamäärästä;
9) väristä;
10) radiovarustuksesta.
Hätäpaikannuslähetinrekisteriin saa
merkitä tiedot ilma-aluksen muista kansainvälisten
standardien ja käytäntöjen mukaisista
tiedoista kuten rekisteröintipäivästä,
akun viimeisestä voimassaolopäivästä ja
hätäpaikannuslähettimen sijainnista ilma-aluksessa.
Jos Suomea koskevat kansainväliset velvoitteet, yleisesti
käytössä olevat kansainväliset standardit,
rekisterin tarkoitus, pelastustoiminnan toteutuminen, tekninen kehitys
tai muut vastaavat seikat sitä edellyttävät,
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa 2 ja 3 momenttia täydentäviä määräyksiä tietojen
merkitsemisestä rekisteriin.
Ilma-aluksen omistajan ja käyttäjän
on ilmoitettava rekisterin pitäjälle tämän
pykälän edellyttämät tiedot
ja muutokset niissä ja liitettävä ilmoitukseen
tietojen yksilöimiseksi ja todentamiseksi riittävä selvitys.
Henkilötiedot poistetaan rekisteristä kolmen vuoden
kuluttua sen vuoden päättymisestä, jonka
aikana tiedot ilma-aluksen hätäpaikannuslähettimestä on
poistettu rekisteristä ilma-aluksen omistajan, haltijan
tai käyttäjän pyynnöstä.
Hätäpaikannuslähetinrekisteristä saa
luovuttaa tietoja vain viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun
lain 4 §:ssä tarkoitetuille viranomaisille laissa
tai sen nojalla säädettyjen tai määrättyjen
tehtävien hoitamiseksi.
Hätäpaikannuslähetinrekisteriin merkittyjen henkilötietojen
käsittelyyn sovelletaan muutoin, mitä henkilötietolaissa
säädetään.
123 §
Lennonvarmistuksen maksut
Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo, että lennonvarmistuksen
maksut määritellään palveluntarjonta-asetuksen
15 artiklan mukaisesti.
124 §
Yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan toteutumiseen liittyvien
tietojen kerääminen
Liikenteen turvallisuusvirasto on oikeutettu salassapitosäännösten
estämättä saamaan tarpeelliset tiedot
yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan toteutumisen arvioimiseksi.
125 §
Lennonvarmistustoiminnan tallenteet
Ilmaliikennepalvelun tarjoajan on huolehdittava siitä,
että liikenteen tilannekuva sekä lennonvarmistuksen
viestiliikenne tallennetaan ja säilytetään
tavalla, joka turvaa ne oikeudettomalta puuttumiselta.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarkemmat määräykset
tallentamistavoista ja tallenteiden säilyttämisajoista
ottaen huomioon ilmailuonnettomuuksien, vaaratilanteiden ja poikkeamien
tutkimustarpeet, käytettävän tallennustekniikan
ja vastaavat seikat.
Jollei muusta lainsäädännöstä muuta
johdu, tallenteita saa käyttää yksinomaan
onnettomuuksien, vaaratilanteiden ja vastaavien tilanteiden tutkintaan
sekä lennonvarmistuspalvelun tarjoajan omaan lentoturvallisuustyöhön.
Liikenteen tilannekuvan tallennetta saa lisäksi käyttää ympäristövaikutusten
arviointiin ja ilmatilan suunnitteluun.
13 luku
Ilmailuonnettomuudet, vaaratilanteet ja poikkeamat
126 §
Ilmailuonnettomuuksista ja vakavista vaaratilanteista
ilmoittaminen
Onnettomuudesta ja vakavasta vaaratilanteesta on ilmoitettava
Liikenteen turvallisuusvirastolle. Liikenteen turvallisuusvirasto
antaa määräykset siitä, miten
ilmoitus on tehtävä.
127 §
Ilmailuonnettomuuksien tutkinta
Ilmailussa tapahtuneen onnettomuuden sekä vakavan vaaratilanteen
tutkinnasta säädetään onnettomuuksien
tutkinnasta annetussa laissa (373/1985).
128 §
Liikenteen turvallisuusviraston järjestämä tutkinta
Liikenteen turvallisuusvirasto tutkii muut kuin 127 §:n
mukaan tutkittavana olevat ilmailuun liittyvät vaaratilanteet
ja poikkeamat, jos tutkinta on tarpeen lentoturvallisuuden edistämiseksi.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi käyttää tutkinnassa
apuna ulkopuolista asiantuntijaa.
129 §
Ilma-aluksen tai sen osan löytäminen
Sen, joka löytää ilma-aluksen tai
sen osan taikka ilma-aluksessa kuljetetun tavaran olosuhteissa,
joissa on aihetta epäillä onnettomuuden tapahtuneen,
on ilmoitettava löydöstä joko aluehälytyskeskukselle,
pelastuslaitokselle, Onnettomuustutkintakeskukselle, Liikenteen
turvallisuusvirastolle, lentopelastuskeskukselle tai poliisille.
Löydettyä esinettä ei saa siirtää ilman asiaa
tutkivan viranomaisen lupaa, ellei siihen ole painavaa syytä.
Edellä 1 momentissa tarkoitetusta muusta löytötavarasta
kuin ilma-aluksesta tai sen osasta on muutoin voimassa, mitä löytötavaralaissa (778/1988)
säädetään. Viranomainen voi
kuitenkin luovuttaa löytötavaran siihen oikeutetulle, vaikkei
löytötavaralaissa säädettyä löytöpalkkiota
tai kustannusten korvausta ole suoritettu.
130 §
Hylyn poiskuljetus
Liikenteen turvallisuusvirasto voi tutkintaviranomaista kuultuaan
määrätä ilma-aluksen omistajan,
haltijan tai käyttäjän siirtämään
ilma-aluksen, sen osan tai ilma-aluksessa olleen tavaran pois onnettomuuspaikalta
tai tutkintatilasta.
131 §
Poikkeamista ilmoittaminen
Sen lisäksi, mitä yhteisön lainsäädännössä säädetään,
ilmailutoimintaa harjoittavan, hänen palveluksessaan olevan
sekä lentoturvallisuuteen vaikuttavaa tehtävää suorittavan
on ilmoitettava Liikenteen turvallisuusvirastolle ilma-aluksen toimintaan,
huoltoon, korjaukseen ja valmistukseen sekä lentopaikan
toimintoihin ja lennonvarmistuspalveluihin liittyvistä vaaratilanteista,
toiminnan keskeytyksistä, vioista, virheistä tai
muista poikkeuksellisista tilanteista (poikkeamista), jotka
vaarantavat, tai jos niihin ei puututa, vaarantaisivat ilma-aluksen
taikka siinä olevien henkilöiden tai kenen tahansa muun
henkilön turvallisuuden.
Seuraavien tulee tehdä 1 momentissa tarkoitetuista
poikkeamista ilmoitus:
1) ilma-aluksen omistaja, haltija, käyttäjä tai päällikkö;
2) ilmailutoimintaan oikeuttavan luvan tai hyväksynnän
haltija;
3) lupakirjan tai kelpoisuustodistuksen haltija;
4) maaorganisaatiossa lentoturvallisuuteen vaikuttavia tehtäviä suorittava.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa poikkeamien ilmoittamisesta
siviili-ilmailun alalla annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivin 2003/42/EY (poikkeamadirektiivi)
liitteissä I ja II olevaan esimerkkiluetteloon pohjautuvat
sekä lentoturvallisuustyön muutoin edellyttämät
tarkemmat määräykset poikkeamien ilmoittamisesta.
132 §
Poikkeamailmoitusten tallettaminen
Liikenteen turvallisuusviraston on talletettava onnettomuuksia,
vakavia vaaratilanteita ja poikkeamia koskevat ilmoitukset tietokantaansa siten
kuin poikkeamadirektiivin 5 artiklassa ja 8 artiklan 2
kohdassa säädetään.
133 §
Poikkeamatietojen vaihto
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa muiden jäsenvaltioiden
toimivaltaisten viranomaisten ja komission käyttöön
onnettomuus- ja poikkeamatietokantoihin tallennetut turvallisuustiedot
siten kuin poikkeamadirektiivin 6 artiklassa säädetään.
Poikkeamatietojen salassapidosta säädetään viranomaisten
toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:ssä.
Lisäksi Liikenteen turvallisuusvirasto voi pitää salassa
poikkeamatietoa koskevan seikan, jos tiedon antaminen siitä vaarantaisi
tietojen saannin tulevaisuudessa.
134 §
Poikkeamatietojen käyttö
Viranomainen ei saa ryhtyä oikeudellisiin toimenpiteisiin
suunnittelemattoman tai tahattoman rikkomuksen johdosta, joka tulee
viranomaisen tietoon ainoastaan siksi, että siitä on tehty
ilmoitus 131 §:ssä olevan vaatimuksen johdosta,
paitsi jos on kyse törkeänä huolimattomuutena
pidettävästä velvollisuuksien laiminlyömisestä tai
rikoslaissa rangaistavaksi säädetystä menettelystä.
Toiminnanharjoittajat eivät saa kohdella syrjivästi
työntekijää, joka tekee ilmoituksen tiedossaan
mahdollisesti olevasta vaaratilanteesta.
14 luku
Meluun liittyvät toimintarajoitukset lentoasemilla
135 §
Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan:
1) melunhallintadirektiivillä meluun liittyvien
toimintarajoitusten asettamista yhteisön lentoasemilla
koskevien sääntöjen ja menettelyjen vahvistamisesta
annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2002/30/EY;
2) suihkukoneella siviilikäytössä olevaa, ääntä hitaampaa
suihkumoottorikäyttöistä lentokonetta,
jonka suurin sallittu lentoonlähtömassa on vähintään
34 000 kilogrammaa tai jonka suurin sallittu tyyppikohtainen matkustajapaikkamäärä
on
yli 19 miehistölle varattuja istuinpaikkoja lukuun ottamatta;
3) vaatimukset niukasti täyttävällä suihkukoneella suihkukonetta,
jonka melupäästö on Chicagon yleissopimuksen
16 liitteessä olevan I niteen II osan 3 luvussa määritellyn
päästöraja-arvon mukainen siten,
että yhteenlaskettu marginaali on enintään
viisi desibeliä tehollista meluisuutta (EPNdB); yhteenlaskettu
marginaali on EPNdB:nä ilmaistu lukuarvo, joka saadaan
laskemalla yhteen tyyppihyväksynnän mukaisen melupäästön
tason ja suurimman sallitun melutason erotukset kussakin kolmesta
yleissopimuksen 16 liitteessä olevan I niteen II osan 3
luvussa määritellystä vertailumittauspisteestä;
4) melualueella aluetta, jolla lentoaseman lentoliikenteen
aiheuttama LDEN melutaso ylittää laskennallisten
selvitysten mukaan 55 dB(A).
136 §
Toimintarajoitusten soveltamisala ja sisältö
Liikenteen turvallisuusvirasto voi päätöksellään
asettaa 137—139 §:n mukaisesti meluhaittojen ehkäisemiseksi
toimintarajoituksia lentoasemalla, jolla kolmen perättäisen
viimeksi kuluneen kalenterivuoden aikana suihkukoneiden lentoonlähtöjen
ja laskujen yhteismäärä on keskimäärin
enemmän kuin 50 000 vuodessa. Toimintarajoitukset voivat
koskea suihkukoneiden pääsyä lentoasemalle,
niukasti vaatimukset täyttävien suihkukoneiden
liikennöinnin kieltoa sekä suihkukoneiden liikennöintiaikoja.
137 §
Toimintarajoituksia koskevat periaatteet
Toimintarajoitusten tarpeellisuutta ja laajuutta harkittaessa
on noudatettava tasapainoista lähestymistapaa. Sen mukaisesti
on tarkasteltava mahdollisuuksia eri meluntorjuntatoimiin ja meluntorjuntatoimien
vaikutuksia, kuten ilma-alusten melupäästöjen
vähentämisen, maankäytön suunnittelun
ja sen toteuttamisen, melun leviämistä vähentävien
lentomenetelmien sekä toimintarajoitusten vaikutuksia.
Toimintarajoituksia asetettaessa on otettava huomioon rajoituksista
aiheutuvat kustannukset, rajoitusten välttämättömyys
melun torjumiseksi, lentoaseman erityispiirteet sekä se,
ettei rajoituksin aseteta lentoliikenteen harjoittajia tai ilma-alusten
valmistajia eri asemaan niiden kotivaltion tai muun seikan perusteella.
Suorituskykyyn perustuvat toimintarajoitukset on määritettävä suihkukoneen
aiheuttaman melun perusteella siten kuin se määritellään
Chicagon yleissopimuksen 16 liitteessä olevan I niteen
mukaisessa tyyppihyväksyntämenettelyssä.
138 §
Toimintarajoitusten tarpeen arviointi
Ennen toimintarajoitusten asettamista lentoaseman
pitäjän on arvioitava rajoitusten tarpeellisuus.
Arvioinnissa on:
1) selvitettävä lentoaseman nykyinen tilanne;
2) tehtävä ennuste tilanteesta ilman uusia
toimenpiteitä;
3) arvioitava lisätoimenpiteiden tarve.
Arvioinnista on käytävä ilmi melunhallintadirektiivin
liitteessä II tarkoitetut seikat.
Toimintarajoitusten tarpeellisuutta ei kuitenkaan
tarvitse arvioida, jos:
1) arvioinnissa saatavia vastaavat tiedot sisältyvät
lentoasemaa koskevaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetussa
laissa säädettyyn ympäristövaikutusten
arviointiin;
2) tarpeellisuutta on viimeksi arvioitu vähemmän
kuin viisi vuotta sitten; tai
3) olemassa olevaa toimintarajoitusta on tarkoitus muuttaa vähäisessä määrin
eikä muutoksella ole merkittäviä vaikutuksia
lentoliikenteen harjoittajien kustannuksiin lentoasemalla.
Liikenteen turvallisuusviraston on varattava niille, joiden
etua, oikeutta tai velvollisuutta asia koskee, tilaisuus tulla kuulluksi
toimintarajoitusten tarpeellisuuden arviointia koskevasta selvityksestä siten
kuin asianosaisten kuulemisesta hallintolaissa säädetään.
Liikenteen turvallisuusviraston on lisäksi pyydettävä lausunto asiasta
lentoaseman melualueen kunnilta sekä elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselta.
139 §
Vaatimukset niukasti täyttävien suihkukoneiden erityiset
toimintarajoitukset
Liikenteen turvallisuusvirasto voi kieltää vaatimukset
niukasti täyttävien suihkukoneiden liikennöinnin
tai rajoittaa niiden liikennöintiä, jos 138 §:ssä tarkoitetussa
arvioinnissa todetaan muunlaiset rajoitukset riittämättömiksi.
Ennen kuin 1 momentissa tarkoitettu liikennöintikielto
alkaa, liikennöintiä on rajoitettava siten, että vaatimukset
niukasti täyttävät suihkukoneet voivat
käyttää vain edellisen vuoden vuoroja
vastaavia vuoroja. Tämä rajoitus saa alkaa aikaisintaan
kuuden kuukauden kuluttua kieltoa koskevan päätöksen
antamisesta.
Edellä 2 momentissa tarkoitetun rajoituksen alkamisen
jälkeen niukasti vaatimukset täyttävien
suihkukoneiden liikennöintiä on rajoitettava siten,
että kyseisten suihkukoneiden määrä vähenee
20 prosenttia vuodessa, kunnes liikennöinti on loppunut.
Tämä rajoitus saa alkaa aikaisintaan kuuden kuukauden
kuluttua 2 momentissa tarkoitetun rajoituksen alkamisesta.
140 §
Toimintarajoituksista ilmoittaminen
Edellä 139 §:ssä tarkoitetuista rajoituksista
on ilmoitettava melunhallintadirektiivin 11 artiklan mukaisesti.
141 §
Toimintarajoituksista poikkeaminen
Liikenteen turvallisuusvirasto voi myöntää lentoaseman
pitäjän tai vaatimukset niukasti täyttävän
suihkukoneen omistajan, haltijan tai käyttäjän
hakemuksesta poikkeuksen toimintarajoituksesta, jos kyse on:
1) yksittäisestä tai lyhytaikaisesta poikkeuksellisesta
liikennöinnistä lentoasemalle; tai
2) suihkukoneen yksittäisestä laskeutumisesta
lentoasemalle muutostöitä, korjauksia tai huoltoa
varten ja tämän jälkeen tapahtuvasta
lentoonlähdöstä lentoasemalta.
15 luku
Vahingonvastuu ja vakuutukset
142 §
Vahingonkorvausvastuu
Ilmailussa aiheutuneen vahingon korvausvastuuseen sovelletaan
vahingonkorvauslain säännöksiä jäljempänä säädetyin
poikkeuksin.
Ilma-aluksen omistaja, haltija ja käyttäjä ovat huolimattomuudestaan
riippumatta yhteisvastuussa vahingosta, joka ilma-aluksen käyttämisestä ilmailuun
aiheutuu henkilölle tai omaisuudelle, jota ei kuljeteta
samassa ilma-aluksessa. Ilma-alukseen kohdistuvan omistuksenpidätysoikeuden
tai muun omistukseen perustuvan vakuusoikeuden haltija taikka ilma-aluksen
vuokralle antaja ei kuitenkaan ole vastuussa tämän momentin
nojalla edellyttäen, että tieto ilma-aluksen käyttäjästä on
merkitty ilma-alusrekisteriin.
Mitä 2 momentissa säädetään,
ei sovelleta vahinkoon, joka ilma-aluksen käyttämisestä ilmailuun
aiheutuu toiselle ilma-alukselle, jota vahingon sattuessa myös
käytetään ilmailuun, tai tällaisessa
ilma-aluksessa kuljetettavalle henkilölle tai omaisuudelle.
Mitä 2 momentissa säädetään,
ei sovelleta myöskään, jos ilma-alus
on vahingon tapahtuessa ollut luvatta käytössä.
Tällöin muulle kuin ilma-aluksen omistajalle,
haltijalle tai käyttäjälle aiheutunut
vahinko korvataan ilma-aluksen vastuuvakuutuksesta siltä osin kuin
vahingon aiheuttaja ei pysty korvaamaan vahinkoa.
Korvausvastuusta vahingosta, joka ilma-aluksen käyttämisestä ilmailuun
aiheutuu henkilölle tai omaisuudelle, jota kuljetetaan
samassa ilma-aluksessa, säädetään
erikseen.
143 §
Lentoaseman koordinaattorin vahingonkorvausvastuu
Slot-asetuksessa tarkoitetun koordinaattorin vahingonkorvausvastuu
määräytyy vahingonkorvauslain mukaisesti.
Koordinaattori vastaa kuitenkin vain vahingosta, jonka hän
mainitun asetuksen mukaisia tehtäviään
hoitaessaan aiheuttaa tahallaan tai törkeällä huolimattomuudellaan.
144 §
Vakuutukset
Vakuutuksista ilmailussa aiheutuvan vahingon varalta säädetään
lentoliikenteen harjoittajia ja ilma-alusten käyttäjiä koskevista
vakuutusvaatimuksista annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston
asetuksessa (EY) N:o 785/2004 (ilmailun vakuutusasetus).
Siltä osin kuin asetusta ei sovelleta tai asetuksessa ei
säädetä vakuutukseen liittyvistä seikoista,
sovelletaan 142 §:ää.
145 §
Kansalliset vakuutusvaatimukset
Suomalaisen ilma-aluksen tai suomalaisen lentotoimintaluvan,
lentotyöluvan tai lentokoulutusluvan haltijan käytössä olevan
ilma-aluksen vastuuvakuutuksen ehdot eivät saa mahdollistaa
vakuutuksen keskeytymistä ennen vakuutuskauden loppua tai
keskeytyksen ilmoittamista Liikenteen turvallisuusvirastolle.
Suurimmalta hyväksytyltä lentoonlähtömassaltaan
enintään 2 700 kilogramman ilma-alukselta, jota
käytetään muihin kuin kaupallisiin lentoihin,
vaadittavan vastuuvakuutuksen vakuutusmäärän
henkilövahinkojen varalta on oltava matkustajaa kohti vähintään
puolet ilmailun vakuutusasetuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaisesta
matkustajia koskevasta yleisestä vähimmäisvakuutusturvasta,
mutta kuitenkin vähintään mainitun kohdan
mukainen tässä momentissa tarkoitettuja ilma-aluksia
koskeva vähimmäismäärä.
Peruslentokoulutuksessa ilma-aluksella on oltava lento-oppilaalle
ja lennonopettajalle aiheutuvan henkilövahingon varalta
istuinpaikkakohtainen tapaturmavakuutus, jonka vähimmäisvakuutusmäärä on
vähintään kymmenen prosenttia 2 momentissa
tarkoitetusta matkustajia koskevasta yleisestä vähimmäisvakuutusturvasta. Lennonopettajan
vakuutusturva voidaan järjestää myös
tapaturmavakuutuslain (608/1948) mukaisella tapaturmavakuutuksella.
16 luku
Lupia ja hyväksyntöjä koskevat hallinnolliset
seuraamukset
146 §
Soveltamisala
Mitä tässä luvussa säädetään
luvista, koskee henkilölle myönnettäviä lupakirjoja,
kelpuutuksia, kelpoisuustodistuksia ja hyväksyntöjä sekä oikeutta
käyttää 6 §:n 3 momentissa tarkoitettuja
ilma-aluksia tai laitteita samoin kuin organisaatiolle myönnettäviä lupia
ja hyväksyntöjä.
Jollei yhteisön lainsäädännössä lupia
koskevista hallinnollisista seuraamuksista toisin säädetä,
sovelletaan tätä lukua.
147 §
Toimenpiteet henkilölle myönnettyyn lupaan puuttumiseksi
Liikenteen turvallisuusvirasto voi tarvittaessa ryhtyä 148—151 §:ssä tarkoitettuihin
toimiin, kun henkilöllä on:
1) lentäjän lupakirja siihen liittyvine kelpuutuksineen;
2) huoltohenkilöstön lupakirja;
3) lennonvarmistushenkilöstön lupakirja;
4) lennontiedottajan kelpoisuustodistus;
5) ilma-alukselle opastusmerkkejä antavan henkilön
hyväksyntä;
6) turvatarkastajan hyväksyntä;
7) turvakoulutuksen kehittämisestä ja antamisesta
vastaavan henkilön hyväksyntä;
8) lentoliikenteen harjoittajan tai lentoasemien turvallisuusvaatimusten
noudattamisesta vastaavan henkilön hyväksyntä;
tai
9) lentoaseman kulkuoikeus.
Edellä 1 momentista poiketen toimivaltainen viranomainen
on poliisitoiminnasta vastaavan yksikön päällikkö,
kun kyseessä on poliisimiehelle myönnetty turvatarkastajan
hyväksyntä, raja- tai meriosaston komentaja, kun
kyseessä on rajavartiomiehelle myönnetty turvatarkastajan hyväksyntä,
ja tullihallitus, kun kyseessä on tullimiehelle myönnetty
turvatarkastajan hyväksyntä.
148 §
Henkilölle annettava huomautus ja varoitus
Edellä 147 §:ssä tarkoitetulle henkilölle
voidaan antaa huomautus, jos tämä toimii huolimattomuudesta
vastoin säännöksiin tai määräyksiin perustuvaa
velvollisuuttaan lentoturvallisuuteen tai siviili-ilmailun turvaamiseen
vaikuttavassa tehtävässä. Huomautus voidaan
antaa suullisesti tai kirjallisesti.
Edellä 147 §:ssä tarkoitetulle
henkilölle voidaan antaa varoitus, jos tämä:
1) toimii tahallaan vastoin säännöksiin
tai määräyksiin perustuvaa velvollisuuttaan
lentoturvallisuuteen vaikuttavassa tehtävässä;
2) rikkomalla ilmailua koskevia säännöksiä tai
määräyksiä osoittaa puuttuvaa
halua tai kykyä niiden noudattamiseen; tai
3) toimii vastoin siviili-ilmailun turvaamisesta annettuja säännöksiä tai
määräyksiä.
Varoitus annetaan kirjallisesti.
149 §
Henkilölle määrättävä toimintakielto
Edellä 147 §:ssä tarkoitettua
henkilöä voidaan kieltää harjoittamasta
luvan oikeuttamaa toimintaa, jos tämä:
1) sairauden, vammautumisen tai muun lentoturvallisuuteen vaikuttavan
syyn vuoksi ei enää täytä asianomaisen
luvan saamisen edellytyksiä;
2) ei tiedoiltaan, taidoiltaan, koulutukseltaan tai kokemukseltaan
enää täytä luvan saamisen edellytyksiä;
3) huomautuksesta tai varoituksesta huolimatta jatkaa ilmailua
koskevien säännösten tai määräysten
rikkomista;
4) rikkomalla olennaisella tavalla tai toistuvasti ilmailua
koskevia säännöksiä tai määräyksiä osoittaa
puuttuvaa halua tai kykyä niiden noudattamiseen; tai
5) on muulla toiminnallaan osoittanut sellaista yleistä piittaamattomuutta
säännöksistä tai määräyksistä,
että se antaa aiheen epäillä luvan haltijan
kykyä tai halua noudattaa turvallisuuden kannalta olennaisia
säännöksiä ja määräyksiä.
Edellä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettu toimintakielto
on voimassa siihen saakka, kun luvan saamisen edellytykset täyttyvät.
Momentin 3—5 kohdassa tarkoitettu toimintakielto määrätään
olemaan voimassa rikkomuksen vakavuuteen suhteutetun määräajan
tai toistaiseksi.
Luvanhaltijaa voidaan kieltää harjoittamasta toimintaa,
johon lupa oikeuttaa, milloin Liikenteen turvallisuusviraston tutkittavana
tai käsiteltävänä on asia, josta
saattaa seurata 1 momentissa tarkoitettu toimintakielto tai 150 §:ssä tarkoitettu
lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen peruuttaminen.
Tällainen määräys on voimassa enintään
siihen asti, kun kyseinen asia on ratkaistu. Toimintakieltoon määräämisestä tehdään
merkintä asianomaisen luparekisteritietoihin.
150 §
Lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen peruuttaminen
Lääketieteellinen kelpoisuustodistus voidaan peruuttaa,
jos luvan haltija sairauden, vammautumisen tai muun lentoturvallisuuteen
vaikuttavan syyn vuoksi ei enää täytä luvan
saamisen edellytyksiä.
151 §
Lupakirjan tai kelpoisuustodistuksen palauttaminen viranomaiselle
Edellä 149 ja 150 §:ssä tarkoitetussa
tapauksessa luvan haltija voidaan velvoittaa heti toimittamaan lupakirjansa
tai kelpoisuustodistuksensa sen myöntäneelle viranomaiselle.
152 §
Toimenpiteet organisaatiolle myönnettyyn lupaan puuttumiseksi
Liikenteen turvallisuusvirasto voi tarvittaessa ryhtyä 153—155 §:ssä tarkoitettuihin
toimiin, kun kyseessä on:
1) organisaatio, jolle on myönnetty 6 §:n 3 momentissa
tarkoitettu lupa kokeilu- ja tutkimustarkoitukseen käytettävän
miehittämättömän ilma-aluksen
poikkeamiseen lentosäännöistä;
2) lentokelpoisuuden hallintaorganisaatio;
3) suunnittelu-, valmistus- tai huolto-organisaatio;
4) huoltohenkilöstön koulutusorganisaatio;
5) lentotoimintaluvan haltija;
6) säännöllisen lentoliikenteen tai
ei-säännöllisen lentoliikenteen harjoittaja
Suomen ja kolmannen maan välillä;
7) lentotyöluvan haltija;
8) lentokoulutuksen, lentonäytöksen tai lentokilpailun
järjestäjä;
9) lentopaikan pitäjä;
10) valvottu edustaja tai valvottu postihallinto;
11) lennonvarmistuspalvelujen tarjoaja;
12) lennonvarmistushenkilöstön koulutusorganisaatio;
tai
13) 165 §:ssä tarkoitetun lentoesteluvan
haltija.
153 §
Organisaatiolle annettava huomautus tai varoitus
Jos organisaatiolle myönnetyn luvan haltija jättää noudattamatta
tässä laissa tarkoitetun hyväksynnän
ehtoja tai muita määräyksiä,
jotka koskevat luvassa tarkoitettua toimintaa, luvan haltijalle
voidaan antaa huomautus tai varoitus.
Varoitus annetaan, milloin huomautusta ei asiasta ilmenevät
seikat kokonaisuudessaan huomioiden voida pitää riittävänä.
Varoitus annetaan kirjallisesti.
154 §
Organisaatiolle myönnetyn luvan muuttaminen, rajoittaminen
ja peruuttaminen
Liikenteen turvallisuusvirasto voi muuttaa tai rajoittaa
tässä laissa tarkoitettua organisaatiolle myönnettyä lupaa,
peruuttaa luvan taikka kieltää siinä tarkoitetun
toiminnan väliaikaisesti, jos:
1) on perusteltua syytä epäillä,
ettei luvan mukaisen toiminnan harjoittaja kykene harjoittamaan
toimintaansa turvallisesti;
2) luvan myöntämisen edellytyksiä ei
enää ole eikä edellytyksissä olevia
virheitä tai puutteita korjata asetetussa määräajassa;
3) luvan haltija jättää olennaisesti
noudattamatta luvan ehtoja tai muita määräyksiä,
jotka koskevat luvassa tarkoitettua toimintaa;
4) luvan haltija jatkaa huomautuksesta tai varoituksesta huolimatta
luvan ehtojen vastaista toimintaa tai jatkaa muiden toimintaa koskevien määräysten
rikkomista; tai
5) luvan haltija ei noudata liikennöintiluvan perusteena
olevaa lentoliikennesopimusta tai muuta kansainvälistä velvoitetta.
Lupa voidaan peruuttaa vain, jos organisaation kannalta
lievempää seuraamusta ei asiasta kokonaisuudessaan
ilmenevät seikat huomioon ottaen voida pitää riittävänä.
155 §
Luvan muuttamatta tai uudistamatta jättäminen maksun
laiminlyönnin johdosta
Viranomainen ei saa ilman erityistä syytä hyväksyä myöntämänsä luvan
muuttamista tai uudistamista koskevaa hakemusta, jos luvasta säädettyä erääntynyttä
maksua
ei kehotuksesta huolimatta ole kohtuullisessa määräajassa
maksettu ja maksuvelvollisuuden laiminlyönti on vakava ja
olennainen.
156 §
Lentotoimintaluvan, lentoluvan tai liikennöintiluvan
raukeaminen
Lentotoimintalupa, lentolupa tai liikennöintilupa
raukeaa, jos:
1) luvan haltija ei ole ryhtynyt käyttämään
liikenneoikeuksia saamansa liikennöintiluvan ehtojen mukaisesti;
2) luvan haltija lopettaa tai keskeyttää lentotoimintansa
eikä osoita Liikenteen turvallisuusviraston asettamassa
vähintään kuuden kuukauden mittaisessa
määräajassa, että hän
edelleen täyttää luvan saamisen toiminnalliset
ja taloudelliset edellytykset tai että liikenteen keskeyttäminen
johtuu sellaisista poikkeuksellisista seikoista, joihin liikennöintiluvan
haltija ei ole voinut vaikuttaa; tai
3) luvan saamiseksi säädettyjä edellytyksiä ei enää ole
olemassa, eikä luvan haltija tee oikaisua Liikenteen turvallisuusviraston
asettamassa vähintään kuukauden mittaisessa
määräajassa.
157 §
Uhkasakko, teettämisuhka ja keskeyttämisuhka
Liikenteen turvallisuusvirasto voi asettaa tämän
lain tai yhteisöasetuksen nojalla antamansa käskyn
tai kiellon tehosteeksi uhkasakon, teettämisuhan tai keskeyttämisuhan
siten kuin uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.
17 luku
Erinäiset säännökset
158 §
EASA-asetuksessa tarkoitettu kansallinen viranomainen
Liikenteen turvallisuusvirasto on EASA-asetuksessa ja sen nojalla
annetuissa komission asetuksissa tarkoitettu kansallinen toimivaltainen viranomainen,
jollei muualla toisin säädetä.
159 §
Ammattitaidon ylläpitäminen
Liikenteen turvallisuusviraston palveluksessa oleva, jonka tehtävälle
on asetettu erityisiä vaatimuksia ammattitaidon ylläpitämiseksi,
voi ylläpitää ammattitaitoaan työskentelemällä sivutoimisesti
ilmailutoimintaa harjoittavan palveluksessa. Tällaisesta
työstä ja sen ehdoista sovitaan erikseen viraston,
sen palveluksessa olevan ja mainitun toiminnanharjoittajan kesken.
Mitä hallintolain 28 §:n 1 momentin 4 kohdassa
säädetään 1 momentissa tarkoitetun
henkilön esteellisyydestä käsiteltäessä Liikenteen
turvallisuusvirastossa mainitussa momentissa tarkoitettua toiminnanharjoittajaa
koskevaa asiaa, ei sovelleta lennonvarmistuksen valvontaan eikä sitä koskevaan
päätöksentekoon.
160 §
Liikenteen turvallisuusviraston tiedonsaanti- ja tarkastusoikeus
Ilmailutoimintaa harjoittavan samoin kuin ilma-aluksen
omistajan, haltijan tai käyttäjän sekä lentoturvallisuuteen
vaikuttavaa tehtävää suorittavan on siltä osin
kuin tiedot ovat hänen hallussaan tai saatavillaan annettava
salassapitosäännösten estämättä Liikenteen
turvallisuusvirastolle sen pyynnöstä ilmailutoiminnan
valvontaa varten:
1) ilma-alusta ja sen liikkumista koskevat tiedot, mukaan lukien
tilannekuvan tallenteet;
2) lennonvarmistuspalvelun, ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelun
sekä ilma-alusten puhelin- ja radioliikenteen tallenteet;
3) muut kuin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut lentoturvallisuuden
kannalta tarpeelliset tiedot;
4) toiminnanharjoittajan toimintaa, taloutta ja vakuutuksia
koskevat tiedot;
5) matkustajien oikeuksien toteutumisen valvonnan kannalta merkitykselliset
tiedot.
Liikenteen turvallisuusvirastolla on oikeus saada
pyynnöstä tässä laissa tarkoitettujen
tehtävien hoitamiseksi tarpeellisia tietoja:
1) matkustajilta;
2) ilma-aluksen henkilökuntaan kuuluvilta;
3) ilma-aluksessa kuljetettavan tavaran haltijoilta.
Liikenteen turvallisuusvirastolla on oikeus tässä laissa
tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi sekä lain
ja yhteisöasetusten noudattamisen valvomiseksi:
1) päästä ilma-alukseen ja muuhun
paikkaan, jossa ilmailutoimintaa harjoitetaan; pääsyoikeus
ei kuitenkaan koske asuintiloja;
2) tarkastaa muutoinkin ilmailutoimintaa harjoittavan toimintaa.
161 §
Oikeus saada virka-apua
Liikenteen turvallisuusvirastolla on oikeus saada sille säädetyn
tehtävän hoitamiseksi virka-apua poliisilta, rajavartiolaitokselta
ja puolustusvoimilta.
162 §
Valvontatiedostot
Liikenteen turvallisuusviraston tämän lain
perusteella antamista luvista, oikeuksista ja hyväksynnöistä pidetään
rekistereitä. Niihin sovelletaan viranomaisten toiminnan
julkisuudesta annettua lakia ja henkilötietolakia sekä mitä tämän lain
2 ja 6 luvussa säädetään.
163 §
Miehistökortti
Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää hakemuksesta
ilma-aluksen miehistölle miehistökortin. Hakemukseen
on liitettävä liikenneluvan haltijan vakuutus
siitä, että hakija on sen palveluksessa.
Miehistökortin myöntämisen
ja voimassaolon edellytyksenä on, että:
1) hakija toimii ilma-aluksen miehistön jäsenenä Liikenteen
turvallisuusviraston myöntämän liikenneluvan
haltijan palveluksessa;
2) hakija täyttää 105 §:ssä tarkoitetun
kulkuoikeuden myöntämisen edellytykset.
Liikenneluvan haltijan on ilmoitettava Liikenteen turvallisuusvirastolle
miehistökortin haltijan työsuhteen päättymisestä.
164 §
Ilmailun ympäristövaikutuksia koskevat määräykset
Liikenteen turvallisuusvirasto voi, ottaen huomioon
137 §:ssä tarkoitetun tasapainoisen lähestymistavan,
antaa määräyksiä lento- ja huoltotoiminnasta,
milloin se on tarpeen ilma-alusten aiheuttaman melun tai muun haitallisen ympäristövaikutuksen
vähentämiseksi tai estämiseksi sallitun
poikkeuksen myöntämiseksi. Määräykset
voivat koskea:
1) lentopaikan käyttöaikaa tai -tapaa tai
lentoonlähtöjen ja laskujen määrää;
2) huoltoon liittyvien koekäyttöjen rajoittamista
tai kieltämistä määrättyinä aikoina;
3) poikkeuksellisen meluisten lentokoneiden käytön
rajoittamista;
4) aiemmin hyväksytyn lentokonetyypin käytön
kieltämistä siirtymäajan jälkeen.
165 §
Lentoesteet
Mastoa, nosturia, valaistus-, radio- tai muuta laitetta, rakennusta,
rakennelmaa tai merkkiä ei saa asettaa, järjestää tai
kohdistaa siten, että sitä voidaan erehdyksessä pitää ilmailua
palvelevana laitteena tai merkkinä. Rakennelma tai laite
ei saa myöskään häiritä ilmailua
palvelevia laitteita tai lentoliikennettä tai aiheuttaa
muutoin vaaraa lentoturvallisuudelle.
Edellä 1 momentissa tarkoitettua sekaannusta,
häiriötä tai vaaraa mahdollisesti aiheuttavan laitteen,
rakennuksen, rakennelman tai merkin asettamiseen tarvitaan lentoestelupa,
jos este:
1) ulottuu yli 10 metriä maanpinnasta ja sijaitsee
lentopaikan, kevytlentopaikan tai varalaskupaikan kiitotien ympärillä olevan
suorakaiteen sisällä, jonka pitkät sivut
ovat 500 metrin etäisyydellä kiitotien keskilinjasta
ja lyhyet sivut 2 500 metrin etäisyydellä kiitotien
kynnyksistä ulospäin;
2) ulottuu yli 30 metriä maanpinnasta ja sijaitsee
1 kohdassa tarkoitetun alueen ulkopuolella mutta kuitenkin enintään
45 kilometrin etäisyydellä 81 §:ssä tarkoitetun
lentoaseman mittapisteestä;
3) ulottuu yli 30 metriä maanpinnasta ja sijaitsee
1 kohdassa tarkoitetun alueen ulkopuolelta, mutta kuitenkin enintään
10 kilometrin etäisyydellä varalaskupaikan tai
muun lentopaikan kuin 81 §:ssä tarkoitetun
lentoaseman mittapisteestä; tai
4) ulottuu yli 60 metriä maanpinnasta ja sijaitsee
1—3 kohdassa tarkoitettujen alueiden ulkopuolella.
Lentoestelupaa ei tarvita lentopaikan pitäjän asettamille
tai sen toimeksiannosta asetettaville laitteille, rakennuksille,
rakennelmille tai merkeille.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi vapauttaa sellaisen 2 momentissa
tarkoitetun esteen luvanvaraisuudesta, jolla ei ole vaikutusta lentopaikkojen
esterajoituspintoihin eikä lentomenetelmiin tai joka sijaitsee
olemassa olevan esteen välittömässä läheisyydessä.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa esteiden rakennetta tai
vastaavia teknisluonteisia seikkoja koskevia tarkempia määräyksiä.
Lupaa 2 momentissa tarkoitetun laitteen, rakennuksen, rakennelman
tai merkin asettamiseen haetaan Liikenteen turvallisuusvirastolta. Hakemukseen
tulee liittää asianomaisen ilmaliikennepalvelujen
tarjoajan antama lausunto. Jollei lentoturvallisuus vaarannu,
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa luvan 2 momentissa tarkoitetun
laitteen, rakennuksen, rakennelman tai merkin asettamiseen. Lupa
on myönnettävä, jos luvan epääminen
aiheuttaisi maanomistajalle tai siihen kohdistuvan erityisen oikeuden
haltijalle kohtuutonta haittaa verrattuna esteestä aiheutuvaan
haittaan lentoliikenteen sujuvuudelle. Lentoesteet on merkittävä Liikenteen
turvallisuusviraston antamien määräysten
mukaisesti.
Lentoesteen ylläpitäjän on ilmoitettava
estettä ja yhteystietojaan koskevat muutokset viipymättä Liikenteen
turvallisuusvirastolle tai sen nimeämälle taholle.
166 §
Lentoturvallisuudelle vaaraa aiheuttava toiminta
Jos lentoturvallisuus tai liikenteen sujuvuus niin vaatii, Liikenteen
turvallisuusvirasto voi määräyksellään
tai päätöksellään kieltää ammunta-,
ilotulitus- tai räjäytystoiminnan sekä ilmassa
liikkuvien tai maassa olevien laitteiden sekä lasersäteen
käyttämisen, rajoittaa toimintaa tai asettaa sille
ehtoja.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi määräyksellään
kieltää tai rajoittaa myös lentopaikan
ja muun ilmailua palvelevan alueen läheisyydessä tapahtuvan
lentoturvallisuudelle vaaraa aiheuttavan tai liikenteen sujuvuutta
merkittävästi haittaavan muun toiminnan.
167 §
Varautuminen poikkeusoloihin
Seuraavien ilmailutoimintaan oikeuttavan Suomessa
myönnetyn luvan tai hyväksynnän haltijoiden
on varauduttava poikkeusoloihin osallistumalla valmiussuunnitteluun
ja valmistelemalla etukäteen poikkeusoloissa ja niihin
rinnastettavissa normaaliolojen häiriötilanteissa
tapahtuvaa toimintaa:
1) 24 §:ssä tarkoitettu lentokelpoisuuden
hallintaorganisaatio, jonka tehtäväksi lentotoimintaluvan
haltija on antanut 23 §:n 1 momentissa tarkoitetut
tehtävät;
2) 68 §:ssä tarkoitetun lentotoimintaluvan haltija;
3) 88 §:ssä tarkoitetun lentoaseman hyväksyntätodistuksen
haltija;
4) liikenne- ja viestintäministeriön 116 §:n nojalla
nimeämä ilmaliikennepalvelujen ja sääpalvelujen
tarjoaja.
Lentoaseman pitäjän sekä ilmaliikennepalvelujen
ja sääpalvelujen tarjoajan on sen lisäksi, mitä 1
momentissa säädetään, varauduttava
huolehtimaan siitä, että toiminta jatkuu mahdollisimman
häiriöttömästi myös
valmiuslaissa (1080/1991) tarkoitetuissa poikkeusoloissa
ja niihin rinnastettavissa normaaliolojen häiriötilanteissa.
Liikenne- ja viestintäministeriö voi sen lisäksi,
mitä valmiuslaissa säädetään
valtioneuvoston ja ministeriön toimivallasta, antaa poikkeusoloihin
ja niihin rinnastettaviin normaaliolojen häiriötilanteisiin
varautumisen edellyttämiä tarkempia säännöksiä ja
ohjeita valmiussuunnittelun järjestämisestä.
168 §
Viranomaistehtävien siirtäminen
Jos suomalaista ilma-alusta vuokra- tai muun sen kaltaisen sopimuksen
perusteella käyttää käyttäjä,
jonka pääasiallinen toimipaikka tai asuin- tai
kotipaikka on toisessa valtiossa, Liikenteen turvallisuusvirasto
voi yksittäisen ilma-aluksen ja sen miehistön
osalta siirtää 3 ja 5 luvussa sekä 59
ja 60 §:ssä Liikenteen turvallisuusviraston
hoidettavaksi määrättyjä tehtäviä asianomaisen
vieraan valtion viranomaisen hoidettavaksi niin kuin siitä sovitaan
kyseisen valtion kanssa.
169 §
Tehtävien siirto harrasteilmailun järjestölle
Liikenteen turvallisuusvirasto voi sopimuksella siirtää valtakunnalliselle
rekisteröidylle harrasteilmailun järjestölle
harrasteilmailun valvontaan liittyviä julkisia hallintotehtäviä.
Siirrettävät tehtävät voivat
koskea harrasteilmailun ilma-alusten ja laitteiden hyväksyntää ja
luettelointia sekä näitä ilma-aluksia
ja laitteita käyttävien koulutusta sekä lupakirjojen
ja kelpoisuustodistusten myöntämistä.
Liikenteen turvallisuusviraston on hakemuksesta hyväksyttävä 1
momentissa tarkoitetuksi harrasteilmailun järjestöksi
oikeushenkilö, joka toimii valtakunnan koko alueella ja
jolla on 1 momentissa tarkoitettuja tehtäviä varten
käytettävissään tarpeellinen
ammattitaitoinen henkilöstö, tarpeelliset työvälineet
sekä työtilat, työmenetelmät
ja ohjeet. Hyväksyntä annetaan määräajaksi
tai toistaiseksi. Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo tässä tarkoitetun
harrasteilmailun järjestön toimintaa.
Menettelystä harrasteilmailun järjestön
hoitaessa julkista hallintotehtävää säädetään
hallintolaissa, sähköisestä asioinnista
viranomaistoiminnassa annetussa laissa, kielilaissa, viranomaisen
toiminnan julkisuudesta annetussa laissa, henkilötietolaissa
ja arkistolaissa. Valtakunnallisen harrasteilmailun järjestön
harrasteilmailun valvontaa koskevaan päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla. Päätökseen
saa vaatia oikaisua Liikenteen turvallisuusvirastolta 30 päivän
kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Liikenteen
turvallisuusviraston oikaisuvaatimuksen johdosta antamaan päätökseen
saadaan hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
170 §
Yhteisvastuullisuus lentopaikan ja ilmailua varten annetun palvelun
käytössä sekä ilma-aluksen lähdön
estäminen, jos suoritusta ei ole saatu
Ilma-aluksen omistaja, haltija ja käyttäjä vastaavat
yhteisvastuullisesti lentopaikan pitäjältä tai
palvelun antajalta saamiensa palvelujen kustannuksista omistus-,
hallinta- tai käyttöoikeutensa ajalta sekä siltä ajalta,
jona nämä ovat merkittyinä ilma-alusrekisteriin
omistajana, haltijana tai käyttäjänä.
Lentopaikan pitäjä voi palveluiden antamisesta
pidättymällä tai ilma-aluksen liikkeelle lähdön
estävin välinein tai rakentein estää ilma-aluksen
lähdön, kunnes 1 momentissa tarkoitetut erääntyneet
maksut on suoritettu tai vakuus niistä asetettu. Toimenpiteet
on mitoitettava ja toteutettava niin, ettei niillä vaaranneta
henkeä tai terveyttä eikä vahingoiteta
paikoitettua ilma-alusta. Oikeutta lähdön estämiseen
ei kuitenkaan ole, jos ilma-alus on lähdössä kansainvälisessä säännöllisessä lentoliikenteessä
aikataulun
mukaiselle lennolle.
171 §
Ilma-aluksen lähdön estäminen muusta
syystä
Liikenteen turvallisuusvirasto voi kieltää lennon
ja estää ilma-aluksen lähdön:
1) jos on aihetta epäillä, ettei ilma-alus
lennolle lähdettäessä ole lentokelpoinen
tai asianmukaisesti miehitetty;
2) jos on aihetta epäillä, ettei tässä laissa
säädettyjä tai sen nojalla annettuja
lentoa koskevia määräyksiä muutoin
ole noudatettu; tai
3) jos ilma-aluksen käyttäminen ilmailuun
on muutoin tämän lain nojalla kielletty.
Lähdön estämiseksi tarvittavat toimenpiteet on
mitoitettava ja toteutettava niin, ettei niillä vaaranneta
henkeä tai terveyttä eikä vahingoiteta
paikoitettua ilma-alusta.
Lentopaikan päälliköllä,
lentopaikan pitäjän palveluksessa olevalla tai
lennonvarmistuksessa taikka huolto- tai maahuolintaorganisaatiossa tehtävää hoitavalla
on Liikenteen turvallisuusviraston pyynnöstä oikeus
antaa ilma-aluksen lähdön estämiseksi
tarvittavaa apua.
Edellä 3 momentissa tarkoitetulla on oikeus estää ilma-aluksen
lähtö, jos on ilmeistä, että 1 momentissa
tarkoitetut puutteet voivat vakavasti vaarantaa lentoturvallisuuden.
Ilma-aluksen lähdön estämisestä on
tällöin viipymättä ilmoitettava
Liikenteen turvallisuusvirastolle, jonka on ryhdyttävä asian
vaatimiin toimiin. Lähdön estämiseksi
sallituista toimenpiteistä on voimassa, mitä 2
momentissa säädetään.
172 §
Ilma-aluksen kulkuun puuttuminen
Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaatiessa
Liikenteen turvallisuusvirasto ja välitöntä puuttumista
edellyttävissä tapauksissa lennonjohdosta vastaava
lentopaikka, aluelennonjohto ja ilmaliikennepalvelusta vastaavan
lentopaikan päällikkö tai hänen
määräämänsä sijainen
sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi
välttämättömästä syystä tai
merkittävän valtiollisen tapahtuman turvaamiseksi
sotilasviranomainen voi kieltää ilma-aluksen lähdön, määrätä ilma-aluksen
laskeutumaan, vaatia tunnistamista, määrätä lentosuunnan
ja -korkeuden taikka muutoin puuttua ilma-aluksen kulkuun. Jos ilma-alus
määrätään laskeutumaan,
on laskua varten osoitettavan lentopaikan oltava sopiva kyseisen
ilma-alustyypin turvalliseen laskuun.
Ilma-aluksen kulkuun puuttumisesta tullivalvonnan vuoksi sekä alueellisen
koskemattomuuden valvomisen tai turvaamisen vuoksi säädetään
erikseen.
173 §
Ilma-aluksen kulkuun puuttuminen tartuntataudin leviämisen
estämiseksi
Tartuntatautilain (583/1986) 4 §:n 2 momentissa
tarkoitetun yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen
estämiseksi Liikenteen turvallisuusvirasto voi määrätä ilmaliikennepalvelun
tarjoajan välityksellä ilma-aluksen laskeutumaan
sellaiselle lentoasemalle, jolla Maailman terveysjärjestön
kansainvälisen terveyssäännöstön (2005)
(SopS 51/2007) 20 artiklan sekä säännöstön
I liitteen mukaisten toimien suorittamiseen on varauduttu (terveystarkastuslentoasema).
Välitöntä puuttumista edellyttävissä tapauksissa
sosiaali- ja terveysministeriö voi yksittäistapauksessa
tehdä Liikenteen turvallisuusviraston sijaan 1 momentin
mukaisen päätöksen.
Jollei lentoturvallisuudesta muuta johdu, ilma-aluksen on laskeuduttava
terveystarkastuslentoasemalle 1 ja 2 momentissa tarkoitetun Liikenteen
turvallisuusviraston määräyksen tai sosiaali-
ja terveysministeriön päätöksen
mukaisesti.
Terveystarkastuslentoasemista säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
174 §
Ilmaliikennepalvelun tarjoajan ja lentoaseman pitäjän
avustamisvelvollisuus
Ilmaliikennepalvelun tarjoajan ja lentoaseman pitäjän
on avustettava 173 §:ssä tarkoitettuihin tapauksiin
liittyvissä käytännön järjestelyissä ja
viranomaisten tekemien päätösten täytäntöönpanossa
silloin, kun toimenpiteet kohdistuvat ilmaliikenteeseen tai ilma-alukseen
taikka lentoasemalla lentomatkustajiin ja ilma-aluksen miehistöön.
175 §
Huumaavat aineet ja toimintakyvyn heikkeneminen
Tehtävää ilma-aluksessa, ilmailuun
käytettävässä liitimessä tai
muussa laitteessa taikka lentoturvallisuuteen vaikuttavaa tehtävää maaorganisaatiossa
ei saa suorittaa se, jonka veren alkoholipitoisuus on alkoholin
nauttimisesta kohonnut tai joka on käyttänyt muuta
huumaavaa ainetta niin, että sitä on hänen
elimistössään havaittava määrä.
Edellä 1 momentissa mainittua tehtävää ei
saa hoitaa myöskään henkilö,
joka sairauden tai väsymyksen johdosta tai muusta sellaisesta
syystä ei voi hoitaa tehtävää lentoturvallisuutta
vaarantamatta.
Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään,
koskee myös lennon valmisteluun välittömästi
liittyviä toimenpiteitä.
Sotilasilmailuviranomainen määrää tarvittaessa
toiminnan vaativuuden sitä edellyttäessä sotilasilmailussa
sovellettavista tiukemmista vaatimuksista kuin 1—3 momentissa
säädetään.
176 §
Ilma-aluskiinnitys
Kiinnityksestä ilma-alukseen säädetään
kiinnityksestä ilma-aluksiin annetussa laissa (211/1928).
177 §
Ilmailun tilastot
Liikenteen turvallisuusvirasto vastaa ilmailun tilastoista.
Tilastotehtävää hoitaessaan Liikenteen
turvallisuusvirasto noudattaa tilastolain (280/2004) säännöksiä.
Edellä 160 §:n 1 momentissa mainittujen on salassapitosäännösten
estämättä annettava toimintojaan koskevia
tilastotietoja Liikenteen turvallisuusvirastolle sen pyynnöstä.
178 §
Osallistuminen kansainvälisten sopimusten valmisteluun
Liikenteen turvallisuusvirasto osallistuu kansainvälisten
siviili-ilmailua koskevien sopimusten valmisteluun ja huolehtii
sopimusten soveltamisesta.
18 luku
Rangaistukset
179 §
Liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Rangaistus liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden
vaarantamisesta säädetään rikoslain
23 luvun 1 ja 2 §:ssä.
180 §
Ilmaliikennejuopumus, kulkuneuvon luovuttaminen juopuneelle
ja kuljettaminen oikeudetta
Rangaistus ilmaliikennejuopumuksesta, kulkuneuvon luovuttamisesta
juopuneelle ja kuljettamisesta oikeudetta säädetään
rikoslain 23 luvun 6, 8 ja 10 §:ssä.
181 §
Huumaavan aineen käyttäminen ilmailussa
Jos ilma-aluksessa tehtävää suorittava
tai maaorganisaatiossa lentoturvallisuuteen vaikuttavassa tehtävässä oleva
suorittaa tehtäväänsä, vaikka
hänen verensä alkoholipitoisuus on alkoholin nauttimisesta
kohonnut tai on käyttänyt alkoholia tai muuta
huumaavaa ainetta niin, että sitä on hänen
elimistössään havaittava määrä, taikka
jos tässä tarkoitettu henkilö rikkoo
sotilasilmailuviranomaisen 175 §:n 4 momentin
nojalla antamia alkoholin tai muun huumaavan aineen käyttöön
liittyviä vaatimuksia, hänet on tuomittava, jollei
teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa
rangaistusta, huumaavan aineen käyttämisestä ilmailussa sakkoon.
182 §
Ilmailurikkomus
Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta
1) rikkoo 6 §:n 4 momentin nojalla annettua määräystä,
2) käyttää tai antaa toisen käyttää ilma-alusta ilmailuun
7 §:n vastaisesti,
3) rikkoo 8 §:ssä tarkoitettua kieltoa tai
rajoitusta,
4) laiminlyö 16 tai 25 §:ssä tarkoitetun
ilmoitusvelvollisuuden,
5) käyttää ilmailuun ilma-alusta,
jota ei ole asianmukaisesti merkitty 19 §:ssä tarkoitetuin tunnuksin
tai vastaavin ulkomaisin tunnuksin taikka joka on varustettu väärin
tunnuksin,
6) käyttää tai antaa toisen käyttää ilma-alusta ilmailuun
23 §:n 2 momentin tai yhteisön asetusten
vastaavien, lentokelpoisuuden hallintaa koskevien säännösten
ja määräysten vastaisesti,
7) tekee ilman hyväksyntää työn,
johon 31 §:n tai suunnittelua, valmistusta ja
huoltoa koskevien EASA-asetuksen ja sen nojalla annettujen komission
asetusten säännösten mukaan vaaditaan hyväksyntä,
8) käyttää ilma-alusta, joka ei täytä 33 §:n
nojalla annettuja määräyksiä,
9) rikkoo 62 §:ssä säädettyä velvollisuutta,
10) rikkoo 64 §:ssä matkustajalle säädettyä velvollisuutta,
11) harjoittaa kaupallista ilmakuljetusta ilman 68 tai 70 §:ssä tarkoitettua
lupaa taikka rikkoo tällaisen luvan ehtoja,
12) harjoittaa 77—79 §:ssä tarkoitettua
toimintaa ilman vaadittavaa lupaa tai rikkoo tällaisen
luvan ehtoja,
13) käyttää lentoonlähtö-
tai laskupaikkana muuta kuin 82 §:n mukaan sallittua
lentopaikkaa tai aluetta,
14) pitää lentopaikkaa ilman 88 §:ssä tarkoitettua
lentoaseman hyväksyntätodistusta tai 90 §:ssä tarkoitettua
pitolupaa taikka rikkoo tällaisen todistuksen tai luvan
ehtoja,
15) rikkoo 94 §:n mukaista velvollisuutta taikka
lentopaikan pitäjän tai Liikenteen turvallisuusviraston
asettamaa mainitussa pykälässä tarkoitettua
kieltoa tai rajoitusta,
16) rikkoo 104 §:ssä säädettyä kieltoa,
17) käyttää valtakunnan rajan ylittämiseen muuta
kuin 114 §:n 2 momentin 5 kohdassa tarkoitettua
rajanylityspaikkaa,
18) siirtää luvatta 129 §:n
1 momentissa tarkoitettua ilma-alusta taikka sen osaa tai tavaraa,
19) rikkoo 134 §:n 2 momentissa säädettyä kieltoa,
20) rikkoo 164 §:ssä tarkoitettuja määräyksiä,
21) rikkoo 165 §:ssä säädettyä kieltoa
tai määräystä,
22) rikkoo 166 §:ssä tarkoitettua
kieltoa tai rajoitusta tai
23) rikkoo 172 §:n 1 momentissa tarkoitettua kieltoa
tai määräystä,
on tuomittava, jollei teosta muualla ole säädetty
ankarampaa rangaistusta, ilmailurikkomuksesta sakkoon.
183 §
Toimenpiteistä luopuminen
Jos 182 §:ssä säädetty
rikkomus on vähäinen tai teosta tekijälle
aiheutuvia hallinnollisia seuraamuksia voidaan teon vakavuuteen
nähden pitää riittävinä,
voidaan siitä jättää syyte ajamatta tai
rangaistus tuomitsematta.
Milloin rikkomus ilmeisesti on sellainen kuin 1 momentissa säädetään,
voi Liikenteen turvallisuusvirasto muihin toimenpiteisiin ryhtymättä antaa
rikkomukseen syyllistyneelle huomautuksen.
184 §
Liikenteen turvallisuusviraston ja sotilasilmailuviranomaisen
kuuleminen
Virallisen syyttäjän on ennen tässä luvussa tarkoitettua
tekoa koskevan syyteratkaisun tekemistä varattava Liikenteen
turvallisuusvirastolle tilaisuus antaa lausuntonsa asiassa.
Tuomioistuimen on tässä luvussa tarkoitettua tekoa
koskevaa asiaa käsitellessään varattava Liikenteen
turvallisuusvirastolle tilaisuus tulla kuulluksi.
Jos kyse on sotilasilmailusta, virallisen syyttäjän
ja tuomioistuimen on kuultava sotilasilmailuviranomaista.