sellaisina kuin niistä ovat 5 § osaksi
laeissa 1320/2009 ja 390/2011, 18 §:n
2 momentti laissa 390/2011 ja 23 §:n 1 momentti
laissa 1320/2009, sekä
2 §
Ammattipätevyys
Taksinkuljettajalla on oltava kuljetettavan ajoneuvon ajo-oikeus
ja tehtävän edellyttämä ammattitaito.
Hänen on oltava muutenkin tehtävään
sopiva.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3 §
Taksinkuljettajan ajolupa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Oikeus taksinkuljettajana toimimiseen alkaa kun ajolupa luovutetaan
hakijalle.
4 §
Ajoluvan myöntämisen edellytykset
Taksinkuljettajan ajoluvan myöntämisen edellytyksenä on,
että:
1) hakijalla on voimassa oleva muu kuin lyhytaikainen
auton ajo-oikeus tai muussa Euroopan unionin jäsenvaltiossa
tai Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa annettu auton ajokortti
ja hän täyttää mainittua ajo-oikeutta
tai ajokorttia koskevat tarkemmat vaatimukset;
2) hakija ei ole ajokiellossa tai väliaikaisessa ajokiellossa;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos yhteiskunnan järjestämien opetus-, sosiaali-
tai terveystoimen sopimuksenvaraisten kuljetusten tai muiden säännöllisten
kuljetusten keskeytymättömyyden turvaamiseksi
on tarpeen, ajolupa voidaan poikkeustapauksessa koulutuksen tai
paikallistuntemuskokeen saatavuuteen liittyvien erityisten vaikeuksien
vuoksi myöntää 1 momentin 4 ja 5 kohdassa
säädetystä poiketen ehdolla, että hakija
osoittaa lupaviranomaisen asettamassa enintään
kuuden kuukauden määräajassa täyttävänsä säädetyt
vaatimukset. Valtioneuvoston asetuksella voidaan tarvittaessa antaa
tarkempia säännöksiä menettelystä, joka
koskee ajoluvan myöntämistä poikkeustapauksessa.
Valtioneuvoston asetuksella annetaan säännökset
1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuista ajo-oikeutta tai ajokorttia
koskevista vaatimuksista.
5 §
Terveys
Taksinkuljettajan on täytettävä ajokorttilain (386/2011)
18 §:ssä säädetyt ryhmän
2 ajokorttilupaa koskevat terveysvaatimukset ja hänellä on muutenkin
oltava sellainen toimintakyky, joka on tarpeen matkustajien turvallisuuden
ylläpitämiseksi ja heidän avustamisekseen.
Edellä 1 momentissa tarkoitettujen terveysvaatimusten
täyttyminen on osoitettava lääkärin antamalla
lausunnolla ajolupaa haettaessa ja, jos hakija on täyttänyt
45 vuotta tai hän täyttää mainitun
iän hänellä jo olevan ajoluvan voimassaoloaikana,
ajoluvan voimassaolon jatkamista haettaessa. Ryhmän 2 terveysvaatimusten
täyttymistä koskevasta lääkärinlausunnosta
on voimassa, mitä ajokorttilain 100 §:ssä säädetään.
Lääkärinlausunnossa on otettava huomioon ajokorttilain
27 §:n 2 momentissa tarkoitetut ikääntymisen
vaikutukset, jos ajolupa myönnetään 68
vuotta täyttäneelle tai 68 vuotta täyttäneen
hakijan ajoluvan voimassaoloa jatketaan. Lausunto taksinkuljettajan
toimintakyvystä annetaan Liikenteen turvallisuusviraston
lomakkeella. Liikenteen turvallisuusvirasto antaa määräykset
toimintakyvyn tutkimisesta.
Poliisi voi muulloinkin vaatia kuljettajan määräajassa
osoittamaan 2 momentin mukaisesti, että terveysvaatimukset
täyttyvät, jos on syytä epäillä,
ettei ajoluvan haltija enää täytä säädettyjä vaatimuksia.
Terveydentilaa koskevasta lääkärin ilmoitusvelvollisuudesta
säädetään ajokorttilaissa.
6 §
Koulutus
Koulutuksessa on annettava perustiedot ja käytännön
valmiudet taksinkuljettajan ammatin harjoittamisen sekä matkustajien
avustamisen ja heidän turvallisuudestaan huolehtimisen
vaatimuksista huomioon ottaen eri matkustajaryhmien erityistarpeet
ja taksiliikennelaissa säädetyt taksipalvelujen
laatuvaatimukset sekä perustiedot muista kuljetusten ja
liikenteen turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä.
Tarkemmat säännökset koulutuksen sisällöstä sekä säännökset
koulutuksen vähimmäismäärästä ja
toteutuksesta annetaan valtioneuvoston asetuksella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
8 §
Paikallistuntemus
Taksinkuljettajalla on oltava kokeella osoitettu taksilupaan
asemapaikaksi merkityn kunnan tai kunnan, johon asemapaikka kuuluu,
paikallistuntemus. Paikallistuntemukseen sisältyy asemapaikan
ja sen lähiympäristön katu- ja tieverkoston,
reittien ja erilaisten hallinto- ja palvelulaitosten ja muiden tunnetuimpien
käyntikohteiden tuntemus sekä muun lähialueen
yleispiirteinen tuntemus.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
10 §
Ajoluvan myöntäminen
Ajolupa myönnetään viideksi vuodeksi
tai, jos hakija on täyttänyt 68 vuotta, kahdeksi
vuodeksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Poliisi voi antaa väliaikaisen ajoluvan, joka on voimassa
yhden kuukauden, jos hakija täyttää ajoluvan
myöntämisen edellytykset. Väliaikainen
ajolupa voidaan antaa myös 4 §:n 2 momentissa
tarkoitettuja ajoja varten lupaviranomaisen mainitun momentin nojalla
asettamaksi määräajaksi. Väliaikainen
ajolupa annetaan Liikenteen turvallisuusviraston lomakkeella. Mitä muutoin
säädetään ajoluvasta, koskee
myös väliaikaista ajolupaa.
12 §
Jatkokoulutus
Ammatinharjoittamisen edellytysten ylläpitämiseksi
ja parantamiseksi sekä liikenneturvallisuuden lisäämiseksi
taksinkuljettajan on saatava jatkokoulutusta kuljettajan tehtävän
kannalta keskeisissä taksinkuljettajan koulutuksen oppiaineissa.
Jatkokoulutukseen on aina sisällytettävä opetusta
eri matkustajaryhmien erityistarpeiden sekä matkustajien
avustamiseen ja turvallisuuden ylläpitämiseen
liittyvien valmiuksien ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin
jatkokoulutuksen sisällöstä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
13 §
Ajoluvan voimassaolon jatkaminen
Ajoluvan voimassaoloa jatketaan 10 §:n 1 momentissa
säädetyksi ajaksi kerrallaan. Ajoluvan voimassaoloa
jatketaan kaksi vuotta myös siinä tapauksessa,
että hakija täyttää 68 vuotta hänellä jo
olevan ajoluvan voimassaoloaikana.
Ajoluvan voimassaolon jatkamisen edellytyksenä on,
että hakija täyttää 4 §:n
1 momentissa säädetyt ajoluvan myöntämisen
edellytykset ja osoittaa saaneensa säädetyn jatkokoulutuksen. Ajoluvan
voimassaoloa voidaan kuitenkin jatkaa, vaikka ajolupa olisi ollut
peruutettuna 9 §:n 2 momentissa tarkoitetun rikoksen johdosta
tai hakijalla olisi alkolukolla valvotusta ajo-oikeudesta annetussa
laissa (439/2008) tarkoitettu ajo-oikeus. Ajoluvan voimassaoloa
ei voida kuitenkaan jatkaa, jos rikos on poikkeuksellisen vakava
tai siihen on muu erityinen syy ja hakija on syyllistynyt rikokseen
hakemista edeltäneiden viiden vuoden aikana.
Jos ajolupaa ei ole pidetty voimassa, uusi ajolupa myönnetään
tätä pykälää soveltaen.
Ajoluvan voimassaoloa jatkettaessa voidaan antaa väliaikainen
ajolupa siten kuin 10 §:n 4 momentissa
säädetään. Valtioneuvoston asetuksella
säädetään tarkemmin ajoluvan
voimassaolon jatkamisesta ja siinä noudatettavasta menettelystä.
15 §
Perusteet ajoluvan peruuttamiselle
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ajolupaa ei kuitenkaan 1 momentin 1 kohdan perusteella peruuteta,
jos hakijalle on luovutettu muu kuin väliaikainen ajolupa
ja 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun ajo-oikeuden
tai ajokortin voimassaoloaika päättyy siksi, ettei
sitä ole uudistettu. Ajoluvan peruuttaminen on otettava
viivytyksettä tutkittavaksi, jos muu tämän pykälän
1 momentissa tarkoitettu peruste luvan peruuttamiselle ilmenee.
17 §
Ajoluvan peruuttaminen toistaiseksi
Ajolupa peruutetaan toistaiseksi, jos luvan haltija:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3) ei ole asetetussa määräajassa
toimittanut todistusta 2 §:n 2 momentissa tarkoitetusta
taksinkuljettajan kokeen tai 8 §:n 1 momentissa tarkoitetusta
paikallistuntemuskokeen suorittamisesta hyväksytysti taikka
muuta selvitystä, jonka poliisi on tämän
lain nojalla määrännyt esitettäväksi.
Ajolupa on peruutettava toistaiseksi myös silloin,
jos hakijalle on annettu väliaikainen ajolupa ja ennen
ajoluvan luovuttamista ajo-oikeuden tai ajokortin voimassaoloaika
on päättynyt syystä, ettei sitä ole
uudistettu.
18 §
Ajoluvan peruuttaminen määräajaksi
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos ajoluvan haltija on syyllistynyt 9 §:n 2 momentin
1, 3 tai 4 kohdassa tarkoitettuun tekoon, ajolupa peruutetaan
vähintään kuudeksi kuukaudeksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
23 §
Ajoluvan lomake ja mukana pitäminen
Ajolupa annetaan Liikenteen turvallisuusviraston lomakkeella.
Valtioneuvoston asetuksella säädetään
ajoluvan lomakkeen tietosisällöstä ja
muista vaatimuksista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
24 §
Ajoluvan kaksoiskappale
Jos ajolupa on kadonnut, tuhoutunut tai anastettu tai siihen
merkityissä haltijan tiedoissa on tapahtunut muutos, kuljettajalle
voidaan antaa ajoluvan kaksoiskappale. Annettaessa väliaikaisen
ajoluvan kaksoiskappale sovelletaan, mitä 10 §:n
4 momentissa säädetään. Tarkemmat säännökset
ajoluvan kaksoiskappaleen antamisesta annetaan valtioneuvoston asetuksella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
26 §
Koulutuslupa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Koulutusluvan saajaksi hyväksytään
yritys, yhteisö tai säätiö,
jolla on toiminnan edellyttämät opetukselliset,
ammatilliset, taloudelliset ja muut voimavarat.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
35 §
Rangaistussäännökset
Joka tahallaan tai huolimattomuudesta
1) toimii taksinkuljettajana ilman 3 §:ssä tarkoitettua
oikeutta,
2) toimii taksinkuljettajana, vaikka hänellä ei ole
8 §:n 1 momentissa tarkoitettua auton taksilupaan merkityn
asemapaikan paikallistuntemusta,
3) jättää luovuttamatta
ajoluvan poliisille 10 §:n 3 momentissa, 20 §:ssä tai
24 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tilanteessa,
4) rikkoo 23 §:n 2 momentin säännöksiä ajoluvan
mukana pitämisestä, esittämisestä ja
näkyvillä pitämisestä tai
5) luovuttaa taksin kuljetettavaksi vastoin 25 §:ssä säädettyä,
on tuomittava kuljettajan ammattipätevyyssäännösten
rikkomisesta sakkoon, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa
rangaistusta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Jos taksinkuljettajan ajoluvan tai tämän lain voimaan
tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisen
henkilöauton ammattiajoluvan voimassaolo on päättynyt
yläikärajan saavuttamisen takia ennen tämän
lain voimaantuloa, uuden ajoluvan myöntämiseen
sovelletaan ajoluvan voimassaolon jatkamista koskevaa 13 §:ää.
Tässä laissa säädetyssä perus-
ja jatkokoulutuksessa saadaan 31 päivään
joulukuuta 2014 käyttää tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten
mukaisesti hyväksyttyä koulutusohjelmaa.
Jos hakija on täyttänyt 45 vuotta tai täyttää mainitun
iän viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2014,
40 §:n 2 momentissa tarkoitettuun hakemukseen on liitettävä lääkärinlausunto.
Hakemukseen liitettävässä lääkärinlausunnossa
on otettava huomioon ajokorttilain 27 §:n 2 momentissa
tarkoitetut ikääntymisen vaikutukset, jos hakija
on täyttänyt 68 vuotta tai täyttää mainitun
iän viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2014.