2 §
Viranomaiset
Yleissopimuksen ylin täytäntöönpanoviranomainen,
jolle kuuluu yleissopimuksen soveltamisen ja valvonnan ylin johto,
on Suomessa ulkoasiainministeriö.
Helsingin yliopiston yhteydessä toimiva Kemiallisen
aseen kieltosopimuksen valvontalaitos toimii ulkoasiainministeriön
ohjauksessa yleissopimuksen VII artiklassa tarkoitettuna kansallisena
viranomaisena yhteistyön tekemiseksi Kemiallisten aseiden
kieltojärjestön ja muiden sopimusvaltioiden kanssa.
Valvontalaitos antaa ulkoasiainministeriölle asiantuntija-apua
yleissopimuksen määräysten noudattamisessa
ja toimeenpanossa sekä huolehtii tiettyjen yleissopimuksen
määräysten toimeenpanosta Suomessa siten
kuin tässä laissa säädetään.
Tarkempia säännöksiä Kemiallisen
aseen kieltosopimuksen valvontalaitoksen yleissopimukseen liittyvien
tehtävien sisällöstä ja niiden toteuttamisesta
voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. Valvontalaitoksen hallinnosta
ja mahdollisista muista tehtävistä määrätään
laitoksen johtosäännössä.
Yleissopimuksen edellyttämästä vientivalvonnasta
vastaa ulkoasiainministeriö. Puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja
kauttakuljetuksesta annetun lain (242/1990) soveltamisalaan
kuuluvista tehtävistä vastaa kuitenkin puolustusministeriö.
Lääkelaitos toimii 4 §:ssä tarkoitettuna
lupaviranomaisena.
4 §
Luvanvarainen toiminta
Yleissopimuksen kemikaaliliitteen luettelossa 1 mainittujen
kemikaalien ja lähtöaineiden tuottaminen, hankkiminen,
säilyttäminen ja käyttäminen,
jos 1 luettelon sisältämien kemikaalien yhteismäärä toiminnanharjoittajaa
ja laitosta kohden on enemmän kuin 100 grammaa vuodessa,
ovat sallittuja Suomessa vain Lääkelaitoksen luvalla.
Luettelossa 1 mainittujen kemikaalien ja lähtöaineiden
tuonti ja toimitus Suomen alueelle ovat määrästä riippumatta
sallittuja vain Lääkelaitoksen luvalla. Lupaa
ei kuitenkaan vaadita Kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontalaitokselta
tai Puolustusvoimien Teknilliseltä Tutkimuslaitokselta.
Lupahakemukseen on liitettävä selvitys yleissopimuksen
kemikaaliliitteen luettelossa 1 mainittujen aineiden määrästä ja
käyttötarkoituksesta sekä yleistiedot
laitoksesta, jossa niitä tuotetaan, säilytetään
tai käytetään. Lupaa on haettava viimeistään
45 vuorokautta ennen luvanvaraista toimenpidettä. Tarkempia
säännöksiä lupahakemuksen sisällöstä ja
siihen liitettävästä selvityksestä voidaan
antaa valtioneuvoston asetuksella.
4 a §
Luvan myöntämisen edellytykset ja lupapäätös
Lääkelaitos myöntää luvan
kemikaaliliitteen luettelossa 1 mainittujen kemikaalien tai lähtöaineiden
tuottamiseen, hankkimiseen, säilyttämiseen, käyttämiseen,
tuontiin tai toimitukseen, jos:
1) lupaa haetaan tutkimustarkoituksiin, lääketieteellisiin
tai farmaseuttisiin tarkoituksiin taikka suojelutarkoituksiin ja
lupahakemus antaa riittävän varmuuden siitä,
ettei aine päädy muihin tarkoituksiin;
2) aineen laji ja määrä on
tarkoin rajoitettu vastaamaan sitä, mikä on mainittuja
tarkoituksia varten perusteltavissa;
3) aineen käsittely ei vaaranna ihmisten tai ympäristön
turvallisuutta;
4) aineen yhteenlaskettu määrä Suomessa
ei luvan myöntämisen jälkeen ylitä yhtä tonnia; sekä
5) Suomessa tuotetun ja Suomeen tuodun aineen yhteenlaskettu
määrä ei luvan myöntämisen
jälkeen luvanmyöntämisvuonna ylitä yhtä tonnia.
Lääkelaitos toimittaa lupahakemuksen Kemiallisen
aseen kieltosopimuksen valvontalaitokselle, joka antaa asiantuntijalausunnon
siitä, täyttyvätkö luvan myöntämisen
edellytykset.
Päätös luvan myöntämisestä on
tehtävä viipymättä, kuitenkin
viimeistään 14 vuorokauden kuluessa siitä,
kun Lääkelaitos on saanut valvontalaitoksen lausunnon
ja riittävän selvityksen luvan myöntämistä varten.
Lääkelaitos voi liittää lupaan
ehtoja, jos ne ovat tarpeen kemikaalin tai lähtöaineen
lainmukaisen ja turvallisen käytön varmistamiseksi. Lääkelaitos
ilmoittaa hakijalle perusteet, joiden vuoksi lupaan on liitetty
ehtoja sekä tiedon edellyttämistään
toimenpiteistä. Lupaan liitettyjä ehtoja voidaan
muuttaa, jos lupahakemuksessa on annettu virheellisiä tietoja
tai jos luvan myöntämisen jälkeen saadaan
uutta tietoa luvassa mainitun aineen käytöstä.
Lääkelaitos voi peruuttaa luvan, jos toiminnanharjoittaja
on antanut lupahakemuksessaan olennaisesti virheellisiä tietoja
taikka syyllistynyt vakaviin rikkomuksiin tai laiminlyönteihin luvassa
tarkoitetussa toiminnassa, eivätkä toiminnanharjoittajalle
annetut huomautukset ja varoitukset ole johtaneet asiaintilan korjaantumiseen.
4 b §
Ilmoitusvelvollisuus
Toiminnanharjoittajan on vuosittain tammikuun loppuun
mennessä ilmoitettava Kemiallisen aseen kieltosopimuksen
valvontalaitokselle seuraavat tiedot edelliseltä kalenterivuodelta:
a) yleissopimuksen kemikaaliliitteen luettelossa 2
mainitun kemikaalin tuotannon, käsittelyn, kulutuksen,
viennin ja tuonnin määrät; sekä
b) yleissopimuksen kemikaaliliitteen luettelossa 3
mainitun kemikaalin tuotannon, viennin ja tuonnin määrät.
Jos toiminnanharjoittaja on kalenterivuoden aikana tuottanut
yhteensä yli 200 tonnia yleissopimuksen todentamisliitteessä tarkoitettua
erillistä orgaanista kemikaalia tai yli 30 tonnia fosforia,
rikkiä tai fluoria sisältävää erillistä orgaanista
kemikaalia, hänen on ilmoitettava siitä valvontalaitokselle
kalenterivuoden päättymistä seuraavan
tammikuun loppuun mennessä.
Toiminnanharjoittajan on vuosittain 15 päivään
syyskuuta mennessä ilmoitettava valvontalaitokselle seuraavalta
kalenterivuodelta:
a) yleissopimuksen kemikaaliliitteen luettelossa 1
tai 2 mainitun kemikaalin tuotannon, käsittelyn ja kulutuksen
arvioidut määrät; sekä
b) yleissopimuksen kemikaaliliitteen luettelossa 3
mainitun kemikaalin tuotannon arvioidut määrät.
Valvontalaitokselle tehtävien ilmoitusten sisällöstä ja
niihin liitettävästä selvityksestä voidaan
säätää valtioneuvoston asetuksella.
4 c §
Tiedonantovelvollisuus
Toiminnanharjoittajan on annettava Kemiallisen aseen kieltosopimuksen
valvontalaitokselle muut yleissopimuksessa asetettujen velvoitteiden
noudattamisen valvomiseksi tarvittavat tiedot. Valvontalaitoksen
on pyydettävä tässä pykälässä tarkoitettuja
tietoja kirjallisesti, asetettava kohtuullinen määräaika
tietojen antamiselle sekä ilmoitettava pyynnössään,
mihin yleissopimuksen määräykseen pyyntö perustuu.
5 §
Tarkastus- ja valvontaoikeudet
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontalaitos teettää turvallisuusselvitykset
Kemiallisten aseiden kieltojärjestön tarkastushenkilökunnasta,
hyväksyy kieltojärjestön ehdottaman tarkastushenkilökunnan
Suomessa toteutettaville tarkastuksille, toimii ulkoasiainministeriön edustajana
yleissopimuksen VI artiklan mukaisissa tarkastuksissa ja on ulkoasiainministeriön
edustajan
ohella läsnä IX artiklan mukaisissa tarkastuksissa
sekä esittää tarvittaessa ulkoasiainministeriölle
tarkastuksen toimittamista tapauksissa, joissa syntyy
epäilystä yleissopimuksen noudattamatta jättämisestä.
Jos valvontalaitos katsoo, ettei se voi hyväksyä kieltojärjestön
ehdottamaa tarkastushenkilökuntaa tai turvallisuusselvitystä,
sen on siirrettävä asia ulkoasiainministeriön
ratkaistavaksi. Tarkastushenkilökunnan turvallisuusselvitysten tekemiseen
sovelletaan turvallisuusselvityksistä annettua lakia (177/2002).
6 §
Virka-apu
Poliisi, kemikaalilaissa (744/1989) tarkoitetut valvontaviranomaiset,
Turvatekniikan keskus sekä kemikaalien maahantuonnissa
ja maastaviennissä tullilaitos ja rajavartiolaitos ovat velvollisia
antamaan virka-apua tämän lain ja sen nojalla
annettujen säännösten noudattamisen valvomiseksi
ja täytäntöön panemiseksi.
10 §
Kemikaalien tuonti ja vienti
Yleissopimuksen kemikaaliliitteen luettelossa 1 tai 2 mainittuja
kemikaaleja ja lähtöaineita ei saa tuoda muista
kuin sopimuspuolena olevista valtioista. Tämä kielto
ei kuitenkaan koske näytteitä, jotka Kemiallisen
aseen kieltosopimuksen valvontalaitos tai Puolustusvoimien Teknillinen
Tutkimuslaitos ulkoasiainministeriötä etukäteen
kuultuaan vastaanottaa yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvien
kemikaalien todentamiseen liittyviä tutkimuksia varten.
Kemikaaliliitteen luettelossa 1 mainittuja kemikaaleja ei saa viedä eikä toimittaa
muihin kuin sopimuspuolena oleviin valtioihin. Kemikaaliliitteen
luettelossa 2 mainittuja kemikaaleja ja lähtöaineita
ei saa viedä eikä toimittaa muihin kuin sopimuspuolena
oleviin valtioihin muuten kuin kaksikäyttötuotteiden
vientivalvonnasta annetussa laissa (562/1996) ja kaksikäyttötuotteiden ja
-teknologian vientiä koskevan yhteisen valvontajärjestelmän
perustamisesta annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1334/2000
säädetyin poikkeuksin.
Yleissopimuksen kemikaaliliitteen luettelossa 1 mainittuja kemikaaleja
ja lähtöaineita saa viedä Euroopan yhteisön
ulkopuolelle ja toimittaa toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon
vain tutkimustarkoituksiin, lääketieteellisiin
tai farmaseuttisiin tarkoituksiin taikka suojelutarkoituksiin puolustusministeriön
myöntämällä maastavientiluvalla.
Risiinin ja saksitoksiinin vientiin ja toimittamiseen on kuitenkin
oltava ulkoasiainministeriön myöntämä vientilupa.
Maastavientilupaa ja vientilupaa on haettava viimeistään
45 vuorokautta ennen viennin tai toimituksen aiottua ajankohtaa.
Yleissopimuksen kemikaaliliitteen luettelossa 2 tai 3 mainittujen
kemikaalien ja lähtöaineiden vienti ja
yhteisötoimitus on sallittu vain Euroopan unionin tai ulkoasiainministeriön
myöntämällä luvalla. Viejän
on muiden kuin alhaisten pitoisuuksien seoksia koskevan Kemiallisten
aseiden kieltojärjestön päätöksen
mukaisten alhaisten pitoisuuksien seosten, kuluttajapakkausten
ja henkilökohtaiseen myyntiin tarkoitettujen pakkausten
osalta esitettävä vastaanottavan valtion antama
maahanjääntitodistus ulkoasiainministeriölle
viedessään yleissopimuksen kemikaaliliitteen luettelossa
3 mainittuja kemikaaleja ja lähtöaineita sopimuspuolina
olevien valtioiden alueen ulkopuolelle.
Lupamenettelyssä ja siihen liittyvässä valvonnassa
noudatetaan soveltuvin osin, mitä puolustustarvikkeiden
maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetussa laissa
ja kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetussa
laissa sekä niiden nojalla säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.