1 §
Lain soveltamisala
Tässä laissa säädetään
viranomaisten tietojärjestelmien ja tietoliikennejärjestelyjen
tietoturvallisuuden arvioinnista.
Viestintäviraston tehtävistä yhteisöturvallisuusselvityksiä laadittaessa
säädetään kansainvälisistä tietoturvallisuusvelvoitteista
annetussa laissa (588/2004).
2 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) tietojärjestelmällä tietojenkäsittelylaitteista,
ohjelmistoista ja muusta tietojenkäsittelystä koostuvaa
kokonaisjärjestelyä;
2) tietoliikennejärjestelyllä tiedonsiirtoverkosta,
tiedonsiirtolaitteista, ohjelmistoista ja muista tietojenkäsittelystä koostuvista
järjestelyistä muodostuvaa järjestelmää;
3) viranomaisella viranomaisten toiminnan julkisuudesta
annetun lain (621/1999) 4 §:n 1 momentin
1—7 kohdassa tarkoitettuja toimielimiä;
4) valtionhallinnon viranomaisella valtion hallintoviranomaisia
ja muita valtion virastoja ja laitoksia sekä tuomioistuimia
ja muita lainkäyttöviranomaisia.
3 §
Tietoturvallisuuden arviointipalvelujen käyttäminen
Valtionhallinnon viranomaiset saavat käyttää tietojärjestelmiensä ja
tietoliikennejärjestelyjen tietoturvallisuuden arvioinnissa
vain tässä laissa tarkoitettua menettelyä taikka
sellaista arviointilaitosta, joka on saanut Viestintäviraston
hyväksynnän tietoturvallisuuden arviointilaitoksista annetun
lain (
/20
) mukaan.
4 §
Viestintäviraston tehtävät
Viestintäviraston tehtävänä on
viranomaisten tietojärjestelmien ja tietoliikennejärjestelyjen tietoturvallisuuden
edistämiseksi ja varmistamiseksi:
1) arvioida viranomaisen pyynnöstä tämän määräämisvallassa
olevan tai hankittavaksi suunnitteleman tietojärjestelmän
tai tietoliikennejärjestelyjen tietoturvallisuuden vaatimuksenmukaisuutta;
2) antaa tietojärjestelmälle tai
tietoliikennejärjestelylle sen hyväksymistä osoittava
todistus 8 §:ssä säädetyllä tavalla;
3) tehdä valtiovarainministeriön
pyynnöstä selvityksiä valtionhallinnon
viranomaisen määräämisvallassa
olevien tietojärjestelmien tai tietoliikennejärjestelyjen
yleisestä tietoturvallisuuden tasosta.
Edellä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun
pyynnön voi viranomaisen toimeksiannosta tehdä myös
se, joka tekee viranomaisen lukuun hankintoja taikka tuottaa tietojenkäsittely- tai
tietoliikennepalveluja taikka hoitaa niiden järjestämiseen
liittyviä palvelutehtäviä.
Viestintävirasto suorittaa tässä laissa
tarkoitetut tehtävät käytettävissään
olevien voimavarojen mukaisesti ottaen huomioon kansainvälisten
tietoturvallisuusvelvoitteiden noudattaminen sekä pyydettyjen
toimenpiteiden merkitys viranomaisten tietojärjestelmien
ja tietoliikennejärjestelyjen tietoturvallisuuden yleiseen parantamiseen.
5 §
Selvitykset valtiovarainministeriön toimeksiannosta
Valtiovarainministeriö voi pyytää valtionhallinnon
tietoturvallisuudesta annettujen säännösten
täytäntöönpanon seuraamiseksi
sekä niiden kehittämiseksi Viestintävirastoa
laatimaan selvityksen valtionhallinnon viranomaisten tietojärjestelmien
tai tietoliikennejärjestelyjen yleisestä tietoturvallisuuden
tasosta. Selvityksen piiriin tulevat tietojärjestelmät
voidaan määritellä tietojärjestelmien
käyttötarkoituksen, niihin talletettavien tietojen
laadun tai muun vastaavan yleisen tekijän mukaan.
Viestintävirasto voi salassapitosäännösten
estämättä sisällyttää valtiovarainministeriölle
antamaansa arvioon sellaisia tietoja, jotka ovat välttämättömiä arvioinnin
tarkoituksen toteuttamiseksi.
6 §
Viestintäviraston tiedonsaantioikeus ja oikeus päästä tiloihin
ja tietojärjestelmiin
Viestintävirastolla ja sen toimeksiannosta toimivalla
asiantuntijalla on oikeus sen estämättä, mitä tietojen
salassapidosta säädetään, saada käyttöönsä Viestintäviraston
arvioitavana tai selvityksen kohteena olevaa tietojärjestelmää tai tietoliikennejärjestelyjä
koskevat
tiedot sekä oikeus siinä laajuudessa kuin se on
tarpeen arvioinnin suorittamiseksi päästä tietojärjestelmään
tai tiloihin, joissa siihen kuuluvia tietoja käsitellään.
Edellä 1 momentissa tarkoitettua tarkastusta ei saa
suorittaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyissä tiloissa.
7 §
Tietoturvallisuuden arviointiperusteet
Viestintävirasto voi käyttää viranomaisten tietojärjestelmien
ja tietoliikennejärjestelyjen tietoturvallisuuden arviointiperusteina:
1) lailla tai asetuksella säädettyjä viranomaisten
toimintaa koskevia tietoturvallisuusvaatimuksia ja valtiovarainministeriön
tietoturvallisuutta koskevia ohjeita;
2) kansainvälisistä tietoturvallisuusvelvoitteista
annetussa laissa tarkoitetun kansallisen turvallisuusviranomaisen
antamia kansainvälisten tietoturvallisuusvelvoitteiden
toteuttamista koskevia ohjeita;
3) Euroopan unionin tai muun kansainvälisen toimielimen
antamia tietoturvallisuutta koskevia säännöksiä ja
ohjeita;
4) julkaistuja ja yleisesti tai alueellisesti sovellettuja
tietototurvallisuutta koskevia säännöksiä,
määräyksiä tai ohjeita;
5) vahvistettuun standardiin sisältyviä tietoturvallisuutta
koskevia vaatimuksia.
Viestintävirasto selvittää, täyttääkö tietojärjestelmä tai
tietoliikennejärjestely ne tietoturvallisuutta koskevat
vaatimukset, jotka on otettu arviointiperusteeksi. Arviointi voidaan
tehdä myös osittaisena.
8 §
Todistuksen antaminen
Viestintävirasto voi pyydettäessä antaa
todistuksen tietoturvallisuutta koskevat vaatimukset täyttävästä tietojärjestelmästä
tai
tietoliikennejärjestelystä. Todistukseen merkitään
käytetyt arviointiperusteet sekä tiedot arvioinnin
laajuudesta sekä tarvittaessa todistuksen voimassaoloajasta.
Todistus voidaan antaa määräajaksi,
jos siihen on erityinen syy.
9 §
Tietoturvallisuuden tason ylläpito ja seuranta
Sen, joka haluaa 8 §:ssä tarkoitetun todistuksen,
on annettava sitoumus tietoturvallisuustason säilyttämisestä.
Todistuksen saaneen on ilmoitettava Viestintävirastolle
sellaisista muutoksista, joilla on vaikutusta tietoturvallisuustasoon,
sekä sallittava Viestintävirastolle pääsy tietojärjestelmiin
ja tietoliikennejärjestelyihin sen selvittämiseksi,
täyttävätkö ne edelleen todistuksen
mukaiset vaatimukset.
10 §
Todistuksen peruuttaminen
Viestintävirasto voi peruuttaa tämän
lain nojalla annetun todistuksen, jos arvioinnin kohteena ollut
tietojärjestelmä tai tietoliikennejärjestely
ei enää täytä niitä vaatimuksia,
jotka ovat olleet edellytyksenä todistuksen antamiselle.
Viestintäviraston on ennen 1 momentissa tarkoitetun
ratkaisun tekemistä kuultava todistuksen saanutta sekä varattava
tälle tilaisuus korjata puute.
Viestintävirasto voi 1 momentissa tarkoitetussa
päätöksessään määrätä,
että päätöstä on noudatettava
muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen
toisin määrää.
11 §
Muutoksenhaku
Muutoksenhausta Viestintäviraston tämän lain
nojalla tekemään päätökseen
säädetään hallintolainkäyttölaissa
(586/1996).
12 §
Maksut
Asian vireille saattajalta Viestintäviraston arvioinnista,
todistuksen antamisesta ja selvityksestä perittävistä maksuista
säädetään valtion maksuperustelaissa
(150/1992) ja sen nojalla.
13 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Valtionhallinnon viranomaisten on saatettava ulkopuolisten arviointipalvelujen
käyttö vastaamaan 3 §:n velvoitteita
kolmen vuoden kuluessa lain voimaantulosta.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.