1 luku
Yleisiä säännöksiä
Soveltamisala
1 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Liikkeeseenlaskijaan, tarjoajaan ja julkisen kaupankäynnin
kohteeksi hakijaan sovelletaan 2 luvun 2, 3, 3 a—3 d, 4
ja 4 a—4 f §:n säännöksiä sekä liikkeeseenlaskijaan
lisäksi 10 c §:n säännöksiä tilanteessa,
jossa 1 luvun 4 §:n 7—9 momentin nojalla Suomi
on kotivaltio, mutta arvopapereita tarjotaan yleisölle
tai niitä haetaan julkista kaupankäyntiä vastaavan
kaupankäynnin kohteeksi muussa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa
valtiossa kuin Suomessa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tässä laissa tarkoitetaan ammattimaisella
sijoittajalla:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
2) Suomen valtiota ja valtion liikelaitoksista annetussa
laissa (1185/2002) tarkoitettua liikelaitosta sekä niihin
rinnastettavaa ulkomaista valtiota tai yhteisöä;
3) Euroopan keskuspankkia, Suomen Pankkia ja siihen
rinnastettavaa ulkomaista keskuspankkia;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tässä laissa tarkoitetaan kokeneella
sijoittajalla:
1) edellä 4 momentin 1 ja 3—6 kohdassa
tarkoitettua ammattimaista sijoittajaa;
2) Suomen valtiota, suomalaista kuntaa ja kuntayhtymää sekä niihin
rinnastettavaa ulkomaista valtiota ja sen alueellisia hallintoyksiköitä;
3) Kansainvälistä valuuttarahastoa,
Euroopan investointipankkia ja muita vastaavia kansainvälisiä oikeushenkilöitä;
4) oikeushenkilöä, joka
täyttää viimeksi päättyneeltä täydeltä tilikaudelta
laaditun tilinpäätöksen tai konsernitilinpäätöksen
mukaan enintään yhden seuraavista vaatimuksista:
a) keskimäärin palveluksessa alle 250 henkilöä;
b) taseen loppusumma enintään 43 000 000 euroa;
c) liikevaihto enintään 50 000 000
euroa;
5) oikeushenkilöä, jonka yhtiöoikeudellinen kotipaikka
on Suomessa ja joka täyttää viimeksi päättyneeltä täydeltä tilikaudelta
laaditun tilinpäätöksen tai konsernitilinpäätöksen
mukaan vähintään kaksi 4 kohdan vaatimuksesta
ja joka on omasta pyynnöstään merkitty
4 a §:ssä tarkoitettuun rekisteriin;
6) luonnollista henkilöä,
jonka kotipaikka on Suomessa, joka on merkitty omasta pyynnöstään
4 a §:ssä tarkoitettuun rekisteriin ja joka täyttää vähintään
kaksi seuraavista vaatimuksista:
a) hän on toteuttanut hakemusta edeltävänä neljänä vuosineljänneksenä keskimäärin
vähintään 10 arvopaperikauppaa vuosineljännestä kohden;
b) hänen lain soveltamisen piiriin kuuluvien arvopaperiomistustensa
arvo on yli 500 000 euroa;
c) hän työskentelee tai on työskennellyt
vähintään yhden vuoden ajan rahoitusalalla
tietämystä arvopaperisijoittamisesta vaatineissa
tehtävissä;
7) muuta sellaista kotimaista tai ulkomaista oikeushenkilöä,
joka harjoittaa vastaavaa toimintaa kuin 1—3 kohdassa mainitut
sijoittajat tai jotka ovat arvopapereiden yleisölle tarjoamisen
tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta
esitteestä ja direktiivin 2001/34/EY
muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/71/EY
(esitedirektiivi) 2 artiklan 1 kohdan e alakohdassa määriteltyjä kokeneita
sijoittajia.
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) oman pääoman ehtoisella arvopaperilla osakkeita
ja muita osuuksia yhteisön omaan pääomaan
sekä niihin taikka niiden arvonkehitykseen perustuvaan
suoritukseen oikeuttavia muita arvopapereita, jotka osakkeen tai
muun osuuden liikkeeseenlaskija tai sen kanssa samaan konserniin
kuuluva yhteisö on laskenut liikkeeseen;
2) muulla kuin oman pääoman ehtoisella
arvopaperilla muita kuin 1 kohdassa tarkoitettuja arvopapereita.
Arvopaperien liikkeeseenlaskun kotivaltio on Suomi, jos kyseessä ovat
muut kuin 9 momentissa tarkoitetut arvopaperit ja liikkeeseenlaskijan yhtiöoikeudellinen
kotipaikka on Suomessa.
Arvopaperien liikkeeseenlaskun kotivaltio on Suomi myös,
jos liikkeeseenlaskijan yhtiöoikeudellinen kotipaikka on
valtiossa, joka ei kuulu Euroopan talousalueeseen, ja muita kuin
9 momentissa tarkoitettuja arvopapereita tarjotaan yleisölle
tai haetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi Euroopan talousalueella
ensimmäiseksi Suomessa. Jos tarjoamisesta tai hakemisesta
on päättänyt muu kuin liikkeeseenlaskija,
voi liikkeeseenlaskija myöhemmin valita kotivaltioksi toisen
Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion.
Se, joka tarjoaa yleisölle tai hakee julkisen kaupankäynnin
tai sitä Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa
vastaavan kaupankäynnin kohteeksi
1) muita kuin oman pääoman ehtoisia
arvopapereita, joiden nimellisarvo tai kirjanpidollinen vasta-arvo
on vähintään 1 000 euroa, tai
2) muita kuin oman pääoman ehtoisia
arvopapereita, jotka oikeuttavat toisiin arvopapereihin tai toisten
arvopaperien taikka muun tunnusluvun arvonkehitykseen perustuvaan
suoritukseen,
voi valita liikkeeseenlaskun kotivaltioksi Suomen,
jos arvopapereita tarjotaan yleisölle tai haetaan julkisen
kaupankäynnin kohteeksi Suomessa tai jos liikkeeseenlaskijan
yhtiöoikeudellinen kotipaikka on Suomessa.
Kokeneita sijoittajia koskeva rekisteri
4 a §
Rahoitustarkastuksen on pidettävä rekisteriä 4 §:n
5 momentin 5 ja 6 kohdassa tarkoitetuista kokeneista sijoittajista.
Rekisteriin on merkittävä kokeneen sijoittajan
rekisteriin merkitsemisajankohta, luonnollisen henkilön
nimi ja henkilötunnus, oikeushenkilöstä nimi
ja yritys- ja yhteisötunnus sekä yhteystiedot.
Henkilötunnusta ei saa sisällyttää Rahoitustarkastuksen
sähköisessä tietoverkossa ylläpitämään
rekisteriin.
Rekisteriin merkityt tiedot ovat voimassa kolme vuotta niiden
merkitsemisestä. Sijoittajalla on oikeus hakemuksesta saada
itseään koskeva rekisteritieto muutetuksi tai
poistetuksi ennen sen voimassaoloajan päättymistä.
Rekisteriin merkityt tiedot on poistettava rekisteristä myös, jos
niiden voimassaoloaika on päättynyt ja sijoittaja
ei ennen sitä ole tehnyt uutta hakemusta tietojen rekisteriin
merkitsemisestä. Muutettujen tietojen voimassaoloaika lasketaan
alkuperäisen tiedon merkitsemisestä. Rahoitustarkastuksen
on säilytettävä rekisteriin merkityt
tiedot vähintään viisi vuotta siitä lukien,
kun niiden poistamista on haettu tai voimassaoloaika päättynyt.
Rekisteristä voidaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta
annetun lain (621/1999) 16 §:n 3 momentin
estämättä luovuttaa tietoja sähköisessä muodossa
sekä yleisen tietoverkon kautta. Rekisterin tietojen käsittelyssä noudatetaan
muuten, mitä henkilötietolaissa (523/1999) säädetään.
2 luku
Arvopaperien markkinointi, liikkeeseenlasku ja tiedonantovelvollisuus
Tiedonantovelvollisuus arvopaperien tarjoamisen ja julkiseen
kaupankäyntiin hakemisen yhteydessä
2 §
Joka tarjoaa arvopapereita, hakee arvopaperin ottamista julkisen
kaupankäynnin kohteeksi tai huolehtii toimeksiannon nojalla
tarjouksesta taikka julkisen kaupankäynnin kohteeksi hakemisesta,
on velvollinen pitämään sijoittajien
saatavilla tasapuolisesti riittävät tiedot arvopaperin arvoon
olennaisesti vaikuttavista seikoista.
Velvollisuus julkistaa esite
3 §
Joka tarjoaa yleisölle arvopapereita tai hakee arvopaperin
ottamista julkisen kaupankäynnin kohteeksi, on velvollinen
julkistamaan arvopapereita koskevan esitteen ennen tarjouksen voimaantuloa
tai julkisen kaupankäynnin kohteeksi ottamista ja pitämään
sen yleisön saatavilla tarjouksen voimassaoloajan siten
kuin tässä luvussa säädetään.
Tarjouksen tekijän ja liikkeeseenlaskijan ohella esitteen
laatimisesta ja julkistamisesta vastaa se, joka toimeksiannon nojalla huolehtii
tarjouksesta tai julkisen kaupankäynnin kohteeksi hakemisesta.
Velvollisuus julkistaa esite ei koske tilannetta, jossa muun
kuin oman pääoman ehtoisen arvopaperin liikkeeseenlaskija
on Suomen valtio, Suomen Pankki, suomalainen kunta tai kuntayhtymä taikka
muu Euroopan talousalueeseen kuuluva valtio, sen keskuspankki tai
sen alueellinen hallintoyksikkö tai sellainen kansainvälinen
julkisyhteisö, jonka jäsenenä on vähintään
yksi Euroopan talousalueeseen kuuluva valtio, tai Euroopan keskuspankki.
Velvollisuus ei koske myöskään tilannetta,
jossa tarjotaan tai julkisen kaupankäynnin kohteeksi haetaan
arvopapereita, joista Suomen valtio, suomalainen kunta tai kuntayhtymä taikka
muu Euroopan talousalueeseen kuuluva valtio tai sen alueellinen
hallintoyksikkö on antanut omavelkaisen takauksen. Tarjouksen
tekijällä ja liikkeeseenlaskijalla on näissäkin
tilanteissa kuitenkin oikeus julkistaa esite niin kuin siitä säädetään
tässä luvussa.
Esitteeseen sovelletaan tämän lain ohella
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/71/EY
täytäntöönpanosta esitteiden
sisältämien tietojen, esitteiden muodon, viittauksina esitettävien
tietojen, julkistamisen ja mainonnan osalta annettua komission asetusta
(EY) N:o 809/2004 (komission esiteasetus).
Valtiovarainministeriön asetuksella säädetään
tarkemmin esitteen julkistamisajankohdasta ja julkistamistavoista
sekä tapauksista, joissa esitedirektiivin mukaan ei ole
esitteen julkistamisvelvollisuutta ja joissa jäsenvaltio
voi direktiivin mukaisesti sallia poikettavan esitteen julkistamisvelvollisuudesta.
Valtiovarainministeriön asetuksella voidaan lisäksi
säätää poikkeuksista velvollisuuteen
julkistaa esite, kun arvopapereita tarjotaan yleisesti hyödyllisen,
pääasiassa muun kuin voittoa tavoittelevan toiminnan
rahoittamiseksi tai kun direktiiviä ei sen soveltamisalan
vuoksi muuten sovelleta arvopaperiin.
3 a §
Esitteessä on annettava sijoittajalle riittävät tiedot
perustellun arvion tekemiseksi arvopapereista ja niiden liikkeeseenlaskijasta
sekä mahdollisesta takaajasta. Esitteessä on oltava
olennaiset ja riittävät tiedot liikkeeseenlaskijan
ja mahdollisen takaajan varoista, vastuista, taloudellisesta asemasta,
tuloksesta ja tulevaisuudennäkymistä sekä arvopapereihin
liittyvistä oikeuksista ja muista arvopaperien arvoon olennaisesti
vaikuttavista seikoista. Tiedot on esitettävä johdonmukaisessa
ja helposti ymmärrettävässä muodossa.
Esite on julkistettava joko yhtenä tai kolmesta osasta
koostuvana asiakirjana. Kolmiosaisen esitteen osat on nimettävä perusesitteeksi,
arvopaperiliitteeksi ja tiivistelmäksi. Kolmiosaisessa
esitteessä perusesitteen on sisällettävä tiedot liikkeeseenlaskijasta
ja arvopaperiliitteen arvopapereista, joita tarjotaan yleisölle
tai jotka on tarkoitus ottaa julkisen kaupankäynnin kohteeksi.
Tiivistelmässä on esitettävä lyhyesti
ja yleiskielellä liikkeeseenlaskijaan ja mahdolliseen takaajaan
sekä asianomaisiin arvopapereihin liittyvät olennaiset
tiedot ja riskit. Valtiovarainministeriön asetuksella voidaan
säätää tarkemmin esitteen rakenteesta.
Kun arvopapereita haetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi
tai kun ne sisältyvät 12 kuukauden ajanjaksolta
laskettuun vasta-arvoltaan yhteensä vähintään
2,5 miljoonan euron suuruiseen tarjoukseen, esitteessä on
esitettävä tässä laissa ja sen
nojalla annetuissa säännöksissä sekä komission
esiteasetuksessa vaaditut tiedot.
Valtiovarainministeriön asetuksella säädetään
esitedirektiiviin perustuvista esitteen sisältöä koskevista
poikkeuksista. Valtiovarainministeriön asetuksella säädetään
myös 12 kuukauden ajalta laskettuun vasta-arvoltaan yhteensä alle
2,5 miljoonan euron suuruiseen tarjoukseen sisältyvistä arvopapereista
julkistettavan esitteen sisällöstä, sisältöä koskevista
poikkeuksista ja tietojen esittämistavasta. Tällaiselle
esitteelle asetettavien vaatimusten on oltava esitedirektiivissä edellytettyjä vaatimuksia
vähäisemmät. Edellä tarkoitetun
esitteen asemasta voidaan julkistaa esitedirektiivin vaatimusten
mukainen esite.
3 b §
Esitteessä oleva virhe tai puute, joka käy
ilmi ennen tarjouksen voimassaoloajan päättymistä tai
arvopaperin ottamista julkisen kaupankäynnin kohteeksi
ja jolla saattaa olla olennaista merkitystä sijoittajalle,
on viivytyksettä saatettava yleisön tietoon julkistamalla
esitteen täydennys samalla tavalla kuin esite.
Sijoittajille, jotka ovat sitoutuneet merkitsemään
tai ostamaan arvopapereita ennen esitteen täydennyksen
julkistamista, on annettava oikeus peruuttaa päätöksensä kahden
pankkipäivän tai Rahoitustarkastuksen erityisestä syystä päättämän
pidemmän ajan, kuitenkin enintään neljän pankkipäivän,
kuluessa siitä, kun täydennys on julkistettu.
3 c §
Jos arvopapereita tarjotaan siten ehdollisena, että lopullista
päätöstä arvopaperien merkintä- tai
ostohinnasta taikka määrästä ei
ole vielä tehty, esite voidaan julkistaa ilman tällaisia
tietoja. Arvopaperien tarjoajan on kuitenkin täydennettävä esitettä edellä tarkoitetuilla
tiedoilla julkistamalla ne ilman aiheetonta viivytystä arvopaperien
tarjoamista koskevan päätöksen tekemisen jälkeen
samalla tavalla kuin esite. Jos esitteessä ei ole julkistettu
arvopaperien määrän ja hinnan määräytymisperusteita
eikä enimmäishintaa, sijoittajilla on oikeus peruuttaa
jo tekemänsä arvopaperien merkitsemis- tai ostopäätös
kahden pankkipäivän kuluessa siitä, kun
tiedot arvopaperien lopullisesta määrästä ja
hinnasta on julkistettu.
3 d §
Esite on laadittava suomen tai ruotsin kielellä, jos
arvopapereita tarjotaan yleisölle tai haetaan julkisen
kaupankäynnin kohteeksi yksinomaan Suomessa. Rahoitustarkastus
voi kuitenkin antaa hakemuksesta suostumuksen esitteen laatimiseen
muulla kielellä.
Valtiovarainministeriön asetuksella säädetään
esitedirektiivin 19 artiklaan perustuen esitteen kielestä tarjottaessa
yleisölle arvopapereita tai haettaessa niitä julkisen
kaupankäynnin kohteeksi myös tai yksinomaan muualla
kuin Suomessa.
Esitteen hyväksyminen
4 §
Esitteen saa julkistaa, kun Rahoitustarkastus on hyväksynyt
sen.
Rahoitustarkastus on toimivaltainen ottamaan hyväksymistä koskevan
hakemuksen käsiteltäväkseen, jos:
1) hakemuksessa tarkoitettujen arvopaperien liikkeeseenlaskun
kotivaltio on Suomi; tai
2) toinen Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion
toimivaltainen viranomainen on pyytänyt sitä ottamaan
esitteen hyväksymisen käsiteltäväkseen
ja Rahoitustarkastus on tähän suostunut.
Rahoitustarkastuksen on päätettävä esitteen hyväksymisestä 10
pankkipäivän kuluessa siitä, kun esite
on jätetty sen hyväksyttäväksi.
Jos esite koskee sellaisen liikkeeseenlaskijan arvopapereita, jonka
arvopapereita ei ole aiemmin tarjottu yleisölle tai otettu
julkisen kaupankäynnin tai sitä Euroopan talousalueeseen
kuuluvassa valtiossa vastaavan kaupankäynnin kohteeksi, Rahoitustarkastuksen
on tehtävä edellä tarkoitettu päätös
20 pankkipäivän kuluessa siitä, kun esite
on jätetty sen hyväksyttäväksi.
Jos Rahoitustarkastus perustellusta syystä katsoo,
että sille toimitetut asiakirjat ovat puutteelliset tai
että niitä on täydennettävä lisätiedoin,
määräaika esitteen hyväksymiselle
alkaa siitä päivästä, jona täydentävät
tiedot toimitetaan Rahoitustarkastukselle. Rahoitustarkastuksen
on kehotettava hakijaa täydentämään
hakemustaan 10 pankkipäivän kuluessa hakemuksen jättämisestä.
Jos esitettä on sen hyväksymisen jälkeen
täydennettävä 3 b §:n
1 momentin mukaisesti, Rahoitustarkastuksen on päätettävä täydennyksen
hyväksymisestä seitsemän pankkipäivän
kuluessa siitä, kun täydennys on jätetty sen
hyväksyttäväksi.
Esite on hyväksyttävä, jos se täyttää 3 a §:ssä säädetyt
edellytykset.
Hyväksymisen sijaan Rahoitustarkastus voi päättää hakemuksen
käsittelyn siirtämisestä toiselle Euroopan
talousalueeseen kuuluvan valtion toimivaltaiselle viranomaiselle.
Päätös voidaan tehdä, jos hakija
pyytää käsittelyn siirtoa tai jos liikkeeseenlaskun
olosuhteista johtuu, että tarjouksella tai kaupankäynnin
kohteeksi ottamisella on merkittävä liityntä toiseen
Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon, ja vastaanottavan valtion
toimivaltainen viranomainen suostuu siirtoon. Rahoitustarkastuksen
on ilmoitettava päätöksestään
hakijalle kolmen pankkipäivän kuluessa päätöksen
tekemisestä.
Rahoitustarkastuksen hyväksymä esite on toimitettava
Rahoitustarkastukselle viimeistään silloin, kun
se julkistetaan. Rahoitustarkastuksen on julkaistava sähköisen
tietoverkon kotisivuillaan viimeisen 12 kuukauden aikana hyväksymänsä esitteet
tai luettelo niistä.
4 a §
Sen lisäksi, mitä 4 §:ssä säädetään,
arvopaperin liikkeeseenlaskija voi hakea yksinomaan 3 a §:n
2 momentissa tarkoitetun perusesitteen hyväksymistä.
Perusesitteen hyväksymiseen sovelletaan, mitä 4 §:ssä säädetään.
Perusesitteen hyväksyminen ei oikeuta arvopaperien tarjoamiseen
tai ottamiseen julkisen kaupankäynnin kohteeksi.
4 b §
Sen lisäksi, mitä 4 ja 4 a §:ssä säädetään,
jos liikkeeseenlaskijan, jonka yhtiöoikeudellinen kotipaikka
on muussa kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa,
esite on laadittu Euroopan talousalueeseen kuulumattoman valtion
lainsäädännön mukaisesti, Rahoitustarkastuksen
on hyväksyttävä esite edellyttäen,
että se täyttää arvopaperimarkkinoiden
valvontaviranomaisten kansainvälisten sääntelyjärjestöjen vaatimukset,
jotka vastaavat tätä lakia, esitedirektiiviä ja
niiden nojalla annettuja säännöksiä. Hakijan
on esitettävä selvitys vaatimusten vastaavuudesta
ja siitä, onko liikkeeseenlaskijan kotipaikan tai muu viranomainen
hyväksynyt esitteen.
4 c §
Tarjoukseen tai julkisen kaupankäynnin kohteeksi ottamiseen
liittyvä markkinointiaineisto on toimitettava Rahoitustarkastukselle
kahden pankkipäivän kuluessa siitä, kun
esite on jätetty Rahoitustarkastuksen hyväksyttäväksi.
Markkinointiaineistossa on viitattava esitteeseen ja mainittava
paikka, josta esite on saatavilla.
4 d §
Esite on voimassa, kunnes esitteessä tarkoitettuja
arvopapereita koskeva tarjous on päättynyt tai
esitteessä tarkoitetut arvopaperit on otettu julkisen kaupankäynnin
kohteeksi, kuitenkin enintään 12 kuukautta siitä,
kun esite on julkistettu.
Aiemmin hyväksyttyä ja julkistettua esitettä, jonka
julkistamisesta on kulunut enintään 12 kuukautta,
voi käyttää tarjottaessa tai haettaessa arvopapereita
julkisen kaupankäynnin kohteeksi edellyttäen,
että esitteen tietoja täydennetään 3
b §:n 1 momentin mukaisesti.
Hyväksytty perusesite on voimassa 12 kuukautta
siitä, kun se on julkistettu.
Kiinnitysluottopankkilaissa (1240/1999) tarkoitettuja
kiinteistövakuudellisia joukkovelkakirjoja tai näitä vastaavia
ulkomaisia arvopapereita koskeva esite on voimassa niin kauan kuin kyseisiä arvopapereita
lasketaan liikkeeseen jatkuvasti ja toistuvasti.
Esitteiden rajat ylittävä hyväksyntä Euroopan talousalueella
4 e §
Sen estämättä, mitä 4 §:n
1 momentissa säädetään, muussa
Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa hyväksytty
esite ja sen täydennykset ovat voimassa Suomessa ja ne
on julkistettava täällä, jos arvopaperien
liikkeeseenlaskun kotivaltio on muu kuin Suomi ja arvopapereita
tarjotaan yleisölle tai haetaan julkisen kaupankäynnin
kohteeksi Suomessa ja kyseisen muun valtion toimivaltainen viranomainen
on toimittanut Rahoitustarkastukselle jäljennökset esitteestä ja
sen täydennyksestä sekä todistuksen siitä,
että ne on laadittu esitedirektiivin mukaisesti. Jos muun
valtion viranomainen on antanut luvan olla julkistamatta tiettyä esitedirektiivin
mukaan vaadittavaa tietoa, poikkeus ja sen perustelut on ilmoitettava
viranomaisen todistuksessa.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun esitteen tulee olla
laadittu kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla
yleisesti käytetyllä tai Rahoitustarkastuksen
hyväksymällä muulla kielellä.
Rahoitustarkastus voi vaatia, että ilmoitukseen liitetään
suomen tai ruotsin kielelle taikka kummallekin niistä käännetty
esitteen tiivistelmä.
4 f §
Jos arvopapereita on tarkoitus tarjota yleisölle tai
hakea otettavaksi julkista kaupankäyntiä vastaavan
kaupankäynnin kohteeksi yhdessä tai useammassa
Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa, Rahoitustarkastuksen
on toimitettava hakijan pyynnöstä asianomaisen
valtion toimivaltaiselle viranomaiselle todistus siitä, että hyväksytty
esite ja sen täydennykset on laadittu esitedirektiivin
mukaisesti, sekä jäljennös esitteestä ja
sen täydennyksistä. Rahoitustarkastuksen on toimitettava
todistus asianomaiselle toimivaltaiselle viranomaiselle kolmen pankkipäivän
kuluessa todistuksen toimittamista koskevan pyynnön esittämisestä tai,
jos pyyntö on esitetty samalla, kun esite tai sen täydennys
on jätetty hyväksyttäväksi,
yhden pankkipäivän kuluessa esitteen tai sen täydennyksen
hyväksymisestä.
Edellä 1 momentissa tarkoitettuun ilmoitukseen on tarvittaessa
liitettävä hakijan vastuulla tehty tiivistelmän
käännös vastaanottavan valtion toimivaltaisen
viranomaisen vaatimalle viralliselle kielelle.
Jos Rahoitustarkastus on antanut luvan olla julkistamatta tiettyä tietoa,
poikkeus ja sen perustelut on ilmoitettava 1 momentissa tarkoitetussa
todistuksessa.
Vuosikooste julkistetuista tiedoista
10 c §
Julkisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin
liikkeeseenlaskijan on julkistettava asiakirja edellisen tilikauden
aikana julkistamistaan tiedoista (vuosikooste). Vuosikoosteessa
on vähintään viitattava tietoihin, jotka
liikkeeseenlaskija on julkistanut tämän lain,
sen nojalla annettujen säännösten tai
vahvistettujen sääntöjen taikka vastaavien
ulkomaisten säännösten tai sääntöjen
nojalla. Tietoihin vain viitattaessa on ilmoitettava, mistä tiedot
ovat vaikeuksitta saatavissa.
Vuosikooste on julkistettava sekä toimitettava Rahoitustarkastukselle
ja asianomaiselle julkisen kaupankäynnin järjestäjälle
komission esiteasetuksessa säädetyssä ajassa.
Jos liikkeeseenlaskijan julkisen kaupankäynnin kohteena
olevaa arvopaperia koskevan esitteen on tarkistanut muu Euroopan
talousalueeseen kuuluvan valtion viranomainen kuin Rahoitustarkastus, vuosikooste
on toimitettava Rahoitustarkastuksen ohella myös tuolle
viranomaiselle. Vuosikoosteen julkistamisessa noudatetaan esiteasetuksen
säännöksiä.
Julkisen kaupankäynnin kohteena olevien nimellisarvoltaan
tai kirjanpidolliselta vasta-arvoltaan vähintään
50 000 euron suuruisten muiden kuin oman pääoman
ehtoisten arvopaperien liikkeeseenlaskija ei ole velvollinen julkistamaan
vuosikoostetta.
11 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Rahoitustarkastus voi myöntää poikkeuksen esitteen
sekä 6 luvussa tarkoitetun tarjousasiakirjan sisällöstä ja
julkistamisesta sekä osavuosikatsauksen, vuosikatsauksen,
tilinpäätöksen ja vuosikoosteen julkistamisesta.
Poikkeuksen myöntämisen edellytyksenä on,
ettei se ole Euroopan yhteisöjen tilinpäätöksestä,
konsernitilinpäätöksestä ja
esitteestä antamien säännösten vastainen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 luku
Arvopaperimarkkinoiden valvonta
Arvopaperien markkinoinnin, tarjoamisen ja julkisen kaupankäynnin
sekä sopimusehtojen sääntely
1 a §
Rahoitustarkastus voi määrätä,
että arvopaperien yleisölle tarjoamista tai julkisen
kaupankäynnin kohteeksi ottamista lykätään
enintään 10 perättäisellä pankkipäivällä kerrallaan.
Lykkäys voidaan määrätä,
jos Rahoitustarkastuksella on perusteltu syy epäillä,
että arvopaperin tarjoaja tai sen julkisen kaupankäynnin
kohteeksi hakija taikka se, joka toimeksiannon nojalla huolehtii
tarjouksesta tai julkisen kaupankäynnin kohteeksi hakemisesta,
toimii 2 luvun yleisölle tarjoamista tai julkisen kaupankäynnin kohteeksi
ottamista koskevien säännösten vastaisesti.
Rahoitustarkastus voi määrätä julkisen
kaupankäynnin järjestäjän keskeyttämään
julkisen kaupankäynnin arvopaperilla enintään
10 perättäiseksi pankkipäiväksi
kerrallaan. Keskeytys voidaan määrätä,
jos Rahoitustarkastuksella on perusteltu syy epäillä,
että arvopaperia koskevassa tiedonantovelvollisuudessa
toimitaan vastoin lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä taikka
julkisen kaupankäynnin sääntöjä.
1 b §
Ennen 1 a §:ssä tarkoitetun päätöksen
tekemistä tai määräyksen antamista
Rahoitustarkastuksen on varattava päätöksen
kohteelle tilaisuus tulla kuulluksi, jollei asian kiireellisyydestä tai
muusta erityisestä syystä muuta johdu.
1 c §
Rahoitustarkastus voi asettaa 1 a §:ssä tarkoitetun
päätöksen tehosteeksi uhkasakon. Uhkasakon
tuomitsee maksettavaksi Rahoitustarkastus.
2 §
Sitä, joka elinkeinotoiminnassa markkinoi tai hankkii
arvopapereita, voidaan kieltää jatkamasta tai
uudistamasta 2 luvun vastaista menettelyä. Julkisen kaupankäynnin
järjestäjää voidaan kieltää järjestämästä julkista
kaupankäyntiä sen kohteeksi otetulla tai haetulla
arvopaperilla, jos kaupankäynnissä, siihen liittyvässä arvopaperin liikkeeseenlaskijan
tiedonantovelvollisuudessa tai julkisen kaupankäynnin kohteeksi
ottamiseen liittyvässä tiedonantovelvollisuudessa
toimitaan olennaisesti vastoin tätä lakia tai
sen nojalla annettuja säännöksiä tai
määräyksiä taikka julkisen kaupankäynnin
sääntöjä. Arvopaperinvälittäjää voidaan
kieltää jatkamasta 4 luvun 1 tai 2 §:n
vastaisen sopimusehdon käyttämistä tai
uudistamasta sellaisen taikka siihen rinnastuvan sopimusehdon käyttämistä.
Kieltoa on tehostettava uhkasakolla, jollei se erityisestä syystä ole
tarpeetonta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Määrätessään 1
momentissa tarkoitetun kiellon markkinaoikeus voi velvoittaa 2 luvun
vastaisen menettelyn oikaistavaksi, jos sitä sijoittajille
aiheutuvien ilmeisten haittojen vuoksi on pidettävä tarpeellisena.
Määräystä voidaan tehostaa uhkasakolla.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -