1 §
Lain tarkoitus
Tällä lailla sulautetaan taiteilijoiden ja
eräiden erityisryhmiin kuuluvien työntekijäin
eläkelain (662/1985) 2 §:n 2 momentissa
tarkoitettu eläkekassa (eläkekassa) työeläkekassan
muuttamisesta keskinäiseksi työeläkevakuutusyhtiöksi annetun
lain (255/2003) mukaiseen keskinäiseen työeläkevakuutusyhtiöön
(työeläkevakuutusyhtiö), joka
jatkaa ensiksi mainitun lain mukaisen eläketurvan toimeenpanoa.
2 §
Lain soveltamisala
Sulautumisen jälkeen työeläkevakuutusyhtiöön
sovelletaan taiteilijoiden ja eräiden erityisryhmiin kuuluvien
työntekijäin eläkelakia, jos tässä laissa
ei toisin säädetä.
Mitä muutoin muualla laissa säädetään
tai lain nojalla määrätään
eläkekassasta, koskee tätä lakia sovellettaessa
myös työeläkevakuutusyhtiötä.
Työeläkevakuutusyhtiöön
ei kuitenkaan sovelleta taiteilijoiden ja eräiden erityisryhmiin kuuluvien
työntekijäin eläkelain 2 §:n
2 momenttia, 2 a §:n 1 momenttia ja 3—5 momenttia, 2
b, 9 ja 9 a §:ää, 9 b §:n 1
ja 2 momenttia eikä 9 c—9 j §:ää.
3 §
Sulautumissuunnitelma
Eläkekassan ja työeläkevakuutusyhtiön
hallitusten on laadittava kirjallinen sulautumissuunnitelma, joka
on päivättävä ja allekirjoitettava. Sulautumissuunnitelmassa
on oltava:
1) sulautumisen osapuolten toiminimet, rekisteritunnisteet,
osoitteet ja kotipaikat;
2) ehdotus työeläkevakuutusyhtiön
yhtiöjärjestyksen muutokseksi;
3) selvitys eläkekassan eläkejärjestelyn
piiriin kuuluvien työnantajien ja työntekijöiden osakkuudesta
työeläkevakuutusyhtiössä;
4) ehdotus sulautumisen täytäntöönpanon
rekisteröintiajankohdasta;
5) selvitys siitä, miten toimintapääoma
muodostetaan sulautumisen jälkeen eläkekassan
ja työeläkevakuutusyhtiön sulautumista
edeltäneistä toimintapääomista,
mikä on suunniteltu toimintapääoman taso
ja miten toimintapääomaa on tarkoitus käyttää vakuutusmaksuja määrättäessä;
ja
6) selvitys siitä, miltä osin taiteilijoiden
ja eräiden erityisryhmiin kuuluvien työntekijäin eläkelain
mukaisen vakuutuskannan hoito ja erillään pitäminen
lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin
eläkelain (134/1962) mukaisesta vakuutuskannasta
toteutetaan.
Sulautumissuunnitelmaan on liitettävä eläkekassan
ja työeläkevakuutusyhtiön välitilinpäätökset,
jotka on laadittu noudattaen eläkekassan ja työeläkevakuutusyhtiön
tilinpäätöksiä koskevia säännöksiä ja
määräyksiä. Välitilinpäätökset laaditaan
ajalta, jolta tilinpäätöstä ei
ole vielä tehty ja joka päättyy enintään
kuusi kuukautta ennen suunniteltua sulautumishetkeä. Välitilinpäätöksiin
on liitettävä arvio eläkekassan ja työeläkevakuutusyhtiön
toimintapääomasta sulautumishetkellä.
4 §
Sulautumisesta päättäminen
Eläkekassassa sulautumisesta päättää valtuuskunta
kahden kolmasosan enemmistöllä annetuista äänistä.
Työeläkevakuutusyhtiössä sulautumisesta päättää yhtiökokous
kahden kolmasosan enemmistöllä annetuista äänistä.
5 §
Vakuutusvalvontaviraston suostumus
Kahden kuukauden kuluessa siitä, kun eläkekassa
ja työeläkevakuutusyhtiö ovat päättäneet sulautumisesta,
niiden on haettava Vakuutusvalvontaviraston suostumus sulautumissuunnitelmaan
ja vahvistus sulautumisen vaatimalle työeläkevakuutusyhtiön
yhtiöjärjestyksen muutokselle.
Vakuutusvalvontaviraston on kuulutettava sulautumista koskevasta
hakemuksesta työeläkevakuutusyhtiön kustannuksella
virallisessa lehdessä. Kuulutuksessa on kehotettava niitä eläkekassan
ja työeläkevakuutusyhtiön vakuutus- ja
muita velkojia, jotka tahtovat tehdä muistutuksia hakemusta
vastaan, esittämään ne Vakuutusvalvontavirastolle
sen määräämässä ajassa,
joka saa olla enintään kaksi kuukautta. Eläkekassan
ja työeläkevakuutusyhtiön on annettava tieto
kuulutuksesta vähintään yhdessä eläkekassan
kotipaikan sanomalehdessä sekä lisäksi
siten kuin Vakuutusvalvontavirasto tarkemmin määrää.
Vakuutusvalvontaviraston on kuuden kuukauden kuluessa
1 momentin mukaisen hakemuksen tekemisestä annettava suostumuksensa sulautumiseen,
jos:
1) sulautuminen ei loukkaa vakuutusten käsittämiä etuja;
2) sulautumisen ei katsota vaarantavan vakuutustoiminnan
tervettä kehitystä;
3) sulautumisen katsotaan olevan työeläkejärjestelmän
toimeenpanon kannalta perusteltua; sekä
4) työeläkevakuutusyhtiön
toimilupaa on laajennettu siten, että yhtiö voi
harjoittaa taiteilijoiden ja eräiden erityisryhmiin kuuluvien
työntekijäin eläkelain mukaisen eläketurvan
toimeenpanoa.
Eläkekassalla ja työeläkevakuutusyhtiöllä sekä muistutuksentekijällä,
joka katsoo viraston päätöksen loukkaavan
oikeuttaan, on oikeus valittaa viraston päätöksestä korkeimpaan
hallinto-oikeuteen niin kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Tässä momentissa
tarkoitettu valitus on käsiteltävä kiireellisenä.
6 §
Sulautumisen rekisteröinti
Eläkekassan ja työeläkevakuutusyhtiön
on ilmoitettava sulautuminen rekisteriviranomaiselle rekisteröitäväksi
neljän kuukauden kuluessa Vakuutusvalvontaviraston suostumuksesta
tai sulautuminen raukeaa. Ilmoitukseen on liitettävä sulautumissuunnitelma
liitteineen sekä sulautumispäätökset.
Ilmoituksessa on esitettävä selvitys siitä,
että viraston antama suostumus on saanut lainvoiman. Jos
suostumus ei ole saanut lainvoimaa viimeistään
edellä tarkoitettuna määräpäivänä,
rekisteriviranomaisen on lykättävä ilmoituksen
käsittelyä, kunnes suostumus on lainvoimainen.
Rekisteröinnissä on otettava huomioon sulautumisen
suunniteltu rekisteröintiajankohta, jollei siihen
ole estettä eikä ajankohta ole myöhemmin
kuin neljän kuukauden kuluttua ilmoituksesta.
7 §
Sulautuminen
Eläkekassan varat ja velat siirtyvät selvitysmenettelyttä työeläkevakuutusyhtiölle,
kun sulautuminen on rekisteröity. Samanaikaisesti eläkekassa
purkautuu. Verotuksessa sulautumiseen sovelletaan elinkeinotulon
verottamisesta annetun lain (360/1968) 52 a ja 52 b §:ää.
Jos sulautumisen jälkeen ilmenee varoja, jotka perustuvat
eläkekassan toimintaan ennen sulautumista, katsotaan myös
näiden varojen muuttuneen osaksi työeläkevakuutusyhtiön
varoja.
Työeläkevakuutusyhtiö vastaa niistä sulautumisen
jälkeen ilmenneistä veloista tai muista sitoumuksista,
jotka perustuvat eläkekassan toimintaan ja joista eläkekassa
olisi joutunut vastaamaan.
8 §
Varoja ja velkoja koskevat erityissäännökset
Eläkekassan varat ja velat siirtyvät työeläkevakuutusyhtiöön
sulautumishetkelle laaditun ja vahvistetun tilinpäätöksen
mukaisissa arvoissa.
9 §
Eläkekassan tilinpäätös
ja tilintarkastus
Eläkekassan hallituksen ja toimitusjohtajan on laadittava
tilinpäätös ja konsernitilinpäätös ajalta,
jolta tilinpäätöstä ei vielä ole
esitetty ja joka päättyy sulautumishetkellä.
Tilintarkastuksen toimittamisessa noudatetaan taiteilijoiden
ja eräiden erityisryhmiin kuuluvien työntekijäin
eläkelain säännöksiä.
Tilintarkastajat antavat kuitenkin kertomuksensa työeläkevakuutusyhtiön
yhtiökokoukselle, joka päättää tilinpäätöksen
vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä eläkekassan
hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Tämän
tulee tapahtua kuuden kuukauden kuluessa sulautumisesta työeläkevakuutusyhtiön
varsinaisessa tai ylimääräisessä yhtiökokouksessa.
10 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 200 .
Lain täytäntöönpanon edellyttämiin
toimiin voidaan ryhtyä jo ennen lain voimaantuloa.