sellaisina kuin niistä ovat 7 e §:n 1 momentti
laissa 1135/2001, 15 § osaksi laissa
1161/2010, 16 b §:n 1 momentti
laissa 1161/2010, 17 § osaksi laissa 1101/1999
ja 27 § laissa 998/2008, sekä
7 e §
Sijaisapu aikuiskoulutusta varten
Sijaisapuun oikeutetulla maatalousyrittäjällä on
oikeus saada ammatillisen osaamisensa kehittämiseksi tai
ylläpitämiseksi sijaisapua maatalousyrittäjätoimintaansa
liittyvään aikuiskoulutukseen osallistumista varten
enintään 15 päivän ajaksi kalenterivuodessa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
15 §
Lomituspalvelujen järjestäminen
Paikallisyksikön on järjestettävä tässä luvussa
tarkoitetut lomituspalvelut joustavasti ja taloudellisesti.
Paikallisyksikkö voi järjestää lomituspalvelut:
1) käyttämällä palveluksessaan
olevia maatalouslomittajia; tai
2) ostamalla palveluja julkiselta tai yksityiseltä palvelujen
tuottajalta.
Jos maatalousyrittäjä ei voi erityisestä syystä käyttää 2 momentissa
tarkoitettua maatalouslomittajaa, paikallisyksikkö voi
hyväksyä lomittajaksi myös yrittäjän
ehdottaman henkilön. Yrittäjän ehdotuksesta
hyväksytty lomittaja on työsopimussuhteessa paikallisyksikköön.
16 b §
Maksullinen lomittaja-apu
Paikallisyksikkö voi järjestää vuosilomaan oikeutetulle
maatalousyrittäjälle maksullista lomittaja-apua
28 §:n 1 momentissa säädettyä maksua
vastaan enintään 120 tuntia kalenterivuodessa.
Edellytyksenä on, että palvelu ei vaaranna vuosiloman
ja sijaisavun järjestämistä ja että sen
toteuttamiseen käytetään vain sellaisen lomittajan
työpanosta, joka on paikallisyksikön palveluksessa
ja tekee vakituisesti lomitustyötä tai jota tarkoitetaan
15 §:n 2 momentin 2 kohdassa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
17 §
Vuosiloman pitäminen sunnuntaina tai juhlapäivänä
Maatalousyrittäjän vuosilomaan saa sisältyä enintään
kolme sunnuntaita tai sellaista juhlapäivää,
jonka aikana tehdystä työstä lomittajalle maksetaan
kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukainen
sunnuntaityökorvaus tai sitä vastaava korvaus.
17 a §
Samanaikaisesti pidettävät vuosilomapäivät
Samassa maatalousyrityksessä työskentelevien
maatalousyrittäjien on pidettävä vähintään 20 päivää vuosilomastaan
samanaikaisesti, jos yrityksen olosuhteet huomioon ottaen yritystoiminnan
jatkuvuus voidaan turvata yhden kokoaikaisen maatalouslomittajan
työpanoksella. Yritystoiminnan jatkuvuus katsotaan tulevan turvatuksi
edellä tarkoitetulla tavalla, jos:
1) maatalousyrityksessä on enintään
20 kotieläinyksikköä; tai
2) yrityksen hoitoon kuuluvien välttämättömien
tehtävien tekemiseen kuluva, maatalousyrittäjien
yhteenlaskettuja tehtäväosuuksia vastaava aika
on 8 §:n mukaisesti arvioitu enintään yhdeksäksi
tunniksi.
Mitä 1 momentissa säädetään,
ei sovelleta, jos maatalousyrityksen erityisistä olosuhteista
johtuu, että yrityksessä toimivat maatalousyrittäjät eivät
voi pitää osaakaan vuosilomastaan samanaikaisesti.
Siltä osin kuin maatalousyrityksessä työskentelevät
maatalousyrittäjät pitävät vuosilomaa eriaikaisesti,
muun kuin lomalla olevan yrittäjän on hoidettava
oma tehtäväosuutensa työskentelemällä tilalla
itse tai teettämällä tehtäväosuutensa
hankkimallaan sijaisella.
27 §
Sijaisavusta perittävät maksut
Sijaisavusta peritään palvelun saajalta tuntimaksu,
joka ei saa ylittää palvelun tuottamisesta aiheutuneita
kustannuksia. Tuntimaksu on 3 euroa lomitustunnilta lisättynä määrällä,
joka saadaan jakamalla sijaisavun saajan maatalousyrittäjän
eläkelain 14 §:n mukainen työtulo
euroina 6 000:lla, jollei jäljempänä tässä laissa
toisin säädetä. Maksu määrätään
sen työtulon mukaan, joka sijaisavun saajalla oli voimassa
sijaisavun alkamisvuoden ensimmäisenä päivänä. Jollei
tällaista työtuloa ole, maksu määrätään
sijaisavun saajan viimeksi voimassa olleen indeksillä korotetun
työtulon mukaan. Jos sijaisavun saajalla ei ole ollut maatalousyrittäjän
eläkelain 10 §:n mukaista vakuutusta, maksun perusteena on
mainitussa laissa säädettyjä perusteita
soveltuvin osin noudattaen arvioitu alkavan yrittäjän vuotuinen
työtulo.
35 §
Valtion korvaukseen oikeuttavat lomituskustannukset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 1 momentissa tarkoitettuina kustannuksina
korvataan:
1) 15 §:n 2 momentin 1 kohdassa ja 3 momentissa
tarkoitettujen maatalouslomittajien palkkauksesta ja muista eduista
aiheutuvat kustannukset enintään määrään,
jota on pidettävä toiminnan tarkoituksenmukaisen
ja taloudellisen hoitamisen kannalta tarpeellisena ja jota kulloinkin voimassa
oleva lomittajia koskeva työehtosopimus ja muut työnantajaa
velvoittavat sopimukset edellyttävät;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3) 15 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettujen palvelujen
ostamisesta aiheutuneet kustannukset enintään
sen suuruisina, kuin vastaavat paikallisyksikköön
työsopimussuhteessa olevan lomittajan palkkauksesta ja
muista eduista aiheutuvat kustannukset korvataan tämän
momentin 1 kohdan mukaisesti;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Ennen tämän lain voimaantuloa tehtyyn päätökseen,
joka koskee sijaisavusta perittävää maksua
tai sijaisavun myöntämistä aikuiskoulutukseen
osallistumista varten, sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa
olleita säännöksiä.
Vuosilomaan, johon on syntynyt oikeus ennen tämän
lain voimaantuloa ja joka on siirtynyt maatalousyrittäjien
lomituspalvelulain 19 §:n 2 momentin
mukaisesti pidettäväksi tämän
lain voimaantulon jälkeen, sovelletaan lain voimaan tullessa
voimassa olleita säännöksiä.