EDUSKUNNAN VASTAUS 9/2001 vp

EV 9/2001 vp - HE 212/2000 vp

Hallituksen esitys Suomen liittymisestä uusien kasvilajikkeiden suojaamista koskevaan vuonna 1991 tarkistettuun kansainväliseen yleissopimukseen

Asia

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä Suomen liittymisestä uusien kasvilajikkeiden suojaamista koskevaan vuonna 1991 tarkistettuun kansainväliseen yleissopimukseen (HE 212/2000 vp).

Valiokuntakäsittely

Maa- ja metsätalousvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (MmVM 1/2001 vp).

Päätös

Nyt koolla oleva eduskunta on

hyväksynyt Genevessä 19 päivänä maaliskuuta 1991 tehdyn uusien kasvilajikkeiden suojaamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen.

Eduskunta on hyväksynyt seuraavan lain:

Laki

uusien kasvilajikkeiden suojaamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Genevessä 19 päivänä maaliskuuta 1991 tehdyn uusien kasvilajikkeiden suojaamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

_______________

Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2001