sellaisena kuin niistä ovat 17 § osaksi laeissa
1188/1998 ja 477/2003, 31 a §:n 2 momentti
ja 42 §:n 2 momentin 2 kohta laissa 1444/2009
sekä 48 b §:n 1 momentti laissa
1136/2003, sekä
16 §
Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus
Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt
jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan
lyhytaikaista tukea, on oikeus saada tukiopetusta.
Oppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään,
on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa.
16 a §
Tehostettu tuki
Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään
säännöllistä tukea tai samanaikaisesti
useita tukimuotoja, on annettava tehostettua tukea hänelle
tehdyn oppimissuunnitelman mukaisesti. Oppimissuunnitelma on laadittava,
jollei siihen ole ilmeistä estettä, yhteistyössä oppilaan
ja huoltajan sekä tarvittaessa oppilaan muun
laillisen edustajan kanssa. Tehostettu tuki sisältää oppilaalle
annettavia, erityisesti 16, 31 ja 31 a §:ssä tarkoitettuja
tukimuotoja sekä tarvittavia pedagogisia järjestelyjä.
Tehostetun tuen ja oppimissuunnitelman keskeisestä sisällöstä määrätään
opetussuunnitelman perusteissa.
Tehostetun tuen aloittaminen ja järjestäminen
käsitellään pedagogiseen arvioon perustuen
moniammatillisesti 31 a §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetussa
oppilashuoltotyössä. Oppilaalle järjestettävä tuki
kirjataan oppimissuunnitelmaan. Tehostettu tuki järjestetään
laadultaan ja määrältään
oppilaan kehitystason ja yksilöllisten tarpeiden edellyttämällä tavalla.
17 §
Erityinen tuki
Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja muusta tämän
lain mukaan annettavasta tuesta. Erityisopetus järjestetään
oppilaan etu ja opetuksen järjestämisedellytykset
huomioon ottaen muun opetuksen yhteydessä tai osittain
tai kokonaan erityisluokalla tai muussa soveltuvassa paikassa.
Tässä momentissa tarkoitetun oppilaan opetuksessa
voidaan poiketa 11 §:stä sen mukaan kuin
14 §:n nojalla säädetään
tai määrätään.
Erityisen tuen antamiseksi opetuksen järjestäjän
tulee tehdä kirjallinen päätös,
jota tarkistetaan ainakin toisen vuosiluokan jälkeen
sekä ennen seitsemännelle vuosiluokalle siirtymistä. Erityisen
tuen antamista koskevassa päätöksessä on
määrättävä oppilaan
pääsääntöinen opetusryhmä,
mahdolliset tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä muut
31 §:ssä tarkoitetut palvelut sekä tarvittaessa
1 momentissa tarkoitettu oppilaan opetuksen poikkeava järjestäminen.
Ennen erityistä tukea koskevan päätöksen tekemistä opetuksen
järjestäjän on kuultava oppilasta
ja tämän huoltajaa tai laillista edustajaa siten
kuin hallintolain (434/2003) 34 §:ssä säädetään
sekä hankittava oppilaan opetuksesta vastaavilta selvitys
oppilaan oppimisen etenemisestä ja moniammatillisena
oppilashuollon yhteistyönä tehty selvitys oppilaan
saamasta tehostetusta tuesta ja oppilaan kokonaistilanteesta
sekä tehtävä näiden perusteella
arvio erityisen tuen tarpeesta (pedagoginen selvitys). Pedagogista
selvitystä on tarvittaessa täydennettävä psykologisella
tai lääketieteellisellä asiantuntijalausunnolla
tai vastaavalla sosiaalisella selvityksellä.
Erityisen tuen päätös voidaan tehdä ennen esi-
tai perusopetuksen alkamista taikka esi- tai perusopetuksen aikana
ilman sitä edeltävää pedagogista
selvitystä ja oppimisen tehostetun tuen antamista, jos
psykologisen tai lääketieteellisen arvion perusteella
ilmenee, että oppilaan opetusta ei vamman, sairauden, kehityksessä viivästymisen
tai tunne-elämän häiriön taikka muun
vastaavan erityisen syyn vuoksi voida antaa muuten. Edellä tarkoitetussa
tilanteessa erityisen tuen päätöstä tarkistetaan
siten kuin 2 momentissa säädetään.
Jos muu opetuksen järjestäjä kuin
kunta ei järjestä 1 momentissa tarkoitettua tukea,
päätöksen oppilaalle järjestettävästä erityisestä tuesta tekee
opetuksen järjestäjän esityksestä oppilaan asuinkunta.
Niiden opetusryhmien muodostamisesta, joissa on yksi tai useampia
erityisen tuen päätöksen saaneita oppilaita
tai pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvia oppilaita, säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
17 a §
Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva
suunnitelma
Erityistä tukea koskevan päätöksen
toimeenpanemiseksi oppilaalle on laadittava henkilökohtainen
opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma.
Suunnitelma on laadittava, jollei siihen ole ilmeistä estettä,
yhteistyössä oppilaan ja huoltajan tai tarvittaessa
oppilaan muun laillisen edustajan kanssa. Suunnitelmasta on käytävä ilmi
oppilaan erityistä tukea koskevan päätöksen
mukaisen opetuksen ja muun tuen antaminen. Suunnitelma
tarkistetaan tarvittaessa, kuitenkin vähintään
kerran lukuvuodessa, oppilaan tarpeiden mukaiseksi. Suunnitelman
keskeisestä sisällöstä määrätään
opetussuunnitelman perusteissa.
30 §
Oikeus saada opetusta
Opetukseen osallistuvalla on työpäivinä oikeus
saada opetussuunnitelman mukaista opetusta, oppilaanohjausta
sekä riittävää oppimisen ja
koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
31 a §
Oppilashuolto
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Oppilashuoltoon sisältyvät opetuksen järjestäjän
hyväksymän opetussuunnitelman mukainen oppilashuolto
sekä oppilashuollon palvelut, jotka ovat kansanterveyslaissa
(66/1972) tarkoitettu kouluterveydenhuolto sekä lastensuojelulaissa
(417/2007) tarkoitettu koulunkäynnin tukeminen.
Oppilashuoltotyötä toteutetaan yhteistyössä oppilaan
ja hänen huoltajiensa tai muun laillisen edustajan kanssa.
Silloin kun oppilashuoltotyössä käsitellään
yksittäistä oppilasta koskevaa asiaa, asian käsittelyyn
voivat osallistua vain ne oppilaan opetukseen ja oppilashuollon
järjestämiseen osallistuvat, joiden tehtäviin
oppilaan asian käsittely välittömästi
kuuluu. Oppilaan huoltajan tai muun laillisen edustajan kirjallisella
suostumuksella tai niin kuin laissa erikseen säädetään
oppilaan asian käsittelyyn voi osallistua myös
muita tarvittavia tahoja.
Käsiteltäessä yksittäistä oppilasta
koskevaa asiaa oppilashuoltotyössä kirjataan asian
vireillepanija, aihe, päätetyt jatkotoimenpiteet
ja niiden perustelut, asian käsittelyyn osallistuneet sekä se,
mitä tietoja ja kenelle oppilaasta on annettu. Henkilötietojen
käsittelystä vastaa rekisterinpitäjänä opetuksen
järjestäjä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
32 §
Koulumatkat
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 1 momentin mukaisesti järjestettävä oppilaan
päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään
kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on lukuvuoden alkaessa
täyttänyt 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään kolme
tuntia.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
39 §
Erityisopetuksen tukitehtävistä huolehtiminen
Opetus- ja kulttuuriministeriö voi päättää, että opetuksen
järjestäjän on huolehdittava 17 §:n
1 momentissa tarkoitetun erityisen tuen yhteydessä annettavasta
kuntoutuksesta sekä opetukseen liittyvistä kehittämis-,
ohjaus- ja tukitehtävistä.
40 §
Henkilötietojen salassapito ja käsittely
Opetuksen järjestämisestä vastaavien
toimielinten jäsenet, 37 §:ssä tarkoitetut
henkilöt, kouluterveydenhuollon edustajat, koulukuraattorit,
koulupsykologit ja opetusharjoittelua suorittavat eivät
saa sivullisille ilmaista, mitä he ovat tämän
lain mukaisia tehtäviä hoitaessaan saaneet tietää oppilaiden
tai tässä laissa tarkoitetun henkilöstön
taikka heidän perheenjäsentensä henkilökohtaisista
oloista ja taloudellisesta asemasta.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa
tai salassapitovelvollisuudesta erikseen säädetään,
on oppilaan oppilashuoltotyöhön osallistuvilla oikeus
saada toisiltaan ja luovuttaa toisilleen sekä oppilaan
opettajalle ja tämän lain mukaisesta opetuksesta
ja toiminnasta vastaavalle viranomaiselle oppilaan opetuksen
asianmukaisen järjestämisen edellyttämät
välttämättömät tiedot.
Oppilaan huoltajan tai muun laillisen edustajan yksilöidyllä kirjallisella
suostumuksella voidaan opetuksen järjestämisen
kannalta välttämättömiä salassa
pidettäviä tietoja pyytää myös muilta
tahoilta.
Jos oppilas siirtyy toisen opetuksen järjestäjän
tämän lain mukaisesti järjestämään
opetukseen tai toimintaan, aikaisemman opetuksen järjestäjän
on salassapitosäännösten estämättä viipymättä toimitettava
oppilaan opetuksen järjestämisen kannalta
välttämättömät tiedot uudelle
opetuksen järjestäjälle. Vastaavat tiedot voidaan
antaa myös uuden opetuksen järjestäjän pyynnöstä.
41 §
Tietojensaantioikeus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Opetuksen järjestäjällä on
salassapitosäännösten estämättä oikeus
saada maksutta oppilaan opetuksen järjestämiseksi
välttämättömät tiedot
sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiselta, muulta sosiaalipalvelujen
tai terveydenhuollon palvelujen tuottajalta sekä terveydenhuollon
ammattihenkilöltä.
42 §
Muutoksenhaku
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sen estämättä, mitä 1
momentissa säädetään, päätökseen
haetaan muutosta valittamalla aluehallintovirastolta siten kuin
hallintolainkäyttölaissa säädetään,
jos päätös koskee:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
2) 17 §:ssä tarkoitetun erityisen tuen järjestämistä;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
48 b §
Järjestäminen ja laajuus
Kunta voi järjestää ja hankkia tämän
lain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa.
Jos kunta järjestää tai hankkii tämän
lain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa, tulee
sitä tarjota kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen
ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta
17 §:n 1 momentissa tarkoitetuille oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Sen 31 a, 40 ja 41 §:n säännöksiä sovelletaan
kuitenkin 1 päivästä elokuuta 2010.
Opetushallituksen on uudistettava opetussuunnitelman perusteet
tämän lain mukaisiksi siten, että opetuksen
järjestäjä voi ottaa niiden mukaiset
opetussuunnitelmat käyttöön 1 päivänä tammikuuta
2011. Opetuksen järjestäjän tulee ottaa
tämän lain mukaiset opetussuunnitelmat käyttöön
viimeistään 1 päivänä elokuuta
2011.
Ennen tämän lain voimaantuloa tehty päätös, jolla
oppilas on otettu tai siirretty erityisopetukseen, jää edelleen
voimaan. Ennen tämän lain voimaantuloa tehtyjä päätöksiä on
arvioitava tämän lain voimaan tultua
17 §:n 2 momentin mukaisesti määräajoin
tai tarvittaessa. Tällöin on tehtävä päätös
erityisen tuen antamisesta oppilaalle.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.