10 §
Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä vastaa alueellaan
tässä laissa säädetyn erikoissairaanhoidon
järjestämisestä yhtenäisin lääketieteellisin
ja hammaslääketieteellisin perustein.
Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tulee alueellaan huolehtia
erikoissairaanhoitopalvelujen yhteensovittamisesta ja yhteistyössä terveyskeskusten
kanssa suunnitella ja kehittää erikoissairaanhoitoa
siten, että kansanterveystyö ja erikoissairaanhoito
muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden. Lisäksi sairaanhoitopiirin
kuntayhtymän tulee sille kuuluvia tehtäviä hoitaessaan
olla alueensa kuntien sosiaalitoimen kanssa sellaisessa yhteistyössä,
jota tehtävien asianmukainen suorittaminen edellyttää.
Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tulee antaa alueensa
terveyskeskuksille niiden tarvitsemia sellaisia erikoissairaanhoidon
palveluja, joita terveyskeskusten ei ole tarkoituksenmukaista tuottaa
sekä vastata terveyskeskusten tuottamien laboratorio-
ja kuvantamispalvelujen, lääkinnällisen
kuntoutuksen sekä muiden vastaavien erityispalvelujen
kehittämisen ohjauksesta ja laadun valvonnasta.
Lisäksi sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tulee
alueellaan huolehtia tehtäväalaansa kohdistuvasta
tutkimus-, kehittämis- ja koulutustoiminnasta sekä tietojärjestelmien
yhteensovittamisesta. Kuntayhtymän tulee myös
huolehtia siitä, että terveydenhuollon henkilöstö peruskoulutuksen
pituudesta, työn vaativuudesta ja toimenkuvasta riippuen
osallistuu riittävästi heille järjestettyyn
täydennyskoulutukseen. Sosiaali- ja terveysministeriö voi
antaa tarvittaessa tarkemmat säännökset
täydennyskoulutuksen sisällöstä,
laadusta, määrästä, järjestämisestä,
seurannasta ja arvioinnista.
31 §
Kiireellisen sairaanhoidon tarpeessa olevalle henkilölle
on annettava hänen sairaudentilansa edellyttämä hoito
välittömästi. Muutoin henkilön
ottaminen sairaalaan sairaanhoitoa varten edellyttää lääkärin
tai hammaslääkärin tutkimukseen perustuvaa
lähetettä.
Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä vastaa siitä, että sekä kiireellisen
että lähetteeseen perustuvan hoidon tarpeen arviointi
ja hoito järjestetään yhtenäisin
lääketieteellisin tai hammaslääketieteellisin
perustein.
Hoidon tarpeen arviointi on aloitettava kolmen viikon kuluessa
siitä, kun lähete on saapunut sairaanhoitopiirin
sairaalaan tai muuhun sen toimintayksikköön. Hoidon
tarpeen arvioinnin perusteella lääketieteellisesti
tai hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettu
hoito on järjestettävä ja aloitettava
hoidon edellyttämä kiireellisyys huomioon ottaen
kohtuullisessa ajassa, kuitenkin kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun
hoidon tarve on arvioitu. Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa
tehdyn hoidon tarpeen arvioinnin perusteella tarpeelliseksi todettu
hoito on järjestettävä hoidon edellyttämä kiireellisyys
huomioon ottaen kolmen kuukauden kuluessa, jolleivät
lääketieteelliset, hoidolliset tai muut vastaavat
seikat muuta edellytä.
Jos sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ei voi itse antaa
hoitoa 1 ja 3 momentin mukaisesti, on sen hankittava hoito joltakin
muulta palvelun tuottajalta sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta
ja valtionosuudesta annetun lain 4 §:n mukaisesti.
Jos henkilöllä todettu sairaus tai oire on
tarkoituksenmukaisinta hoitaa terveyskeskuksessa, on hänet
ohjattava jatkohoitoon asianomaiseen terveyskeskukseen ja annettava
terveyskeskukselle tarpeelliset hoito-ohjeet.
Terveydenhuollon toimintayksikön tulee julkaista tiedot
3 momentin mukaisista odotusajoista.
31 a §
Jos sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ei voi järjestää Suomessa
31 §:ssä tarkoitettua hoitoa säädetyissä enimmäisajoissa,
sen on potilaan pyynnöstä annettava ennakkolupa
hakeutua sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kustannuksella
hoitoon Euroopan talousalueen jäsenvaltioon tai Sveitsiin.
Ennakkolupaa myönnettäessä on otettava
huomioon potilaan senhetkinen terveydentila ja todennäköinen
taudinkulku.
Ennakkolupaa koskevaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän
päätökseen voidaan hakea muutosta siten
kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
43 a §
Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän 31 §:n 4 momentin
tai 31 a §:n 1 momentin perusteella muulta palvelun tuottajalta
hankkiman hoidon kustannuksista on potilaan kotikunta velvollinen
suorittamaan korvausta sairaanhoitopiirille vahvistetun laskutushinnaston
mukaisesti, mikäli kaikki sairaanhoitopiirin jäsenkunnat
eivät ole sopineet toisin.
59 §
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä mielenterveystyön
sisällöstä ja järjestämisestä sekä tämän
lain täytäntöönpanosta. Palvelujen
yhdenvertaisen saatavuuden turvaamiseksi valtioneuvoston asetuksella
voidaan antaa tarkemmat säännökset tutkimukseen
ja hoitoon pääsystä, odotusaikojen julkaisemisesta
sekä terveydenhuollon palvelujen yhteensovittamisesta ja
alueellisesta yhteistyöstä. Valtioneuvoston asetuksella
säädetään sairaanhoitopiirin
kuntayhtymän toimintayksikössä oikeuslääkeopillisten
tutkimusten tekemisestä valtion varoista maksettavista
korvauksista ja palkkioista.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta
2005.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.