1 luku
Yleiset säännökset
1 §
Soveltamisala
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ulkomaalaiselle, joka asuu Suomessa vakinaisesti
ja jonka maassa oleskelun peruste on muu kuin opiskelu, voidaan
myöntää opintotukea, jos:
1) hänelle on myönnetty ulkomaalaislain (/200)
33 §:ssä tarkoitettu jatkuva tai pysyvä oleskelulupa;
2) hän on ulkomaalaislain 153 ja 154 §:ssä tarkoitettu
Euroopan unionin kansalainen tai tähän rinnastettava
tai hänen perheenjäsenensä, jonka oleskeluoikeus
on rekisteröity ulkomaalaislain 159 §:n perusteella;
taikka
3) hän on ulkomaalaislain 157 §:ssä tarkoitettu
Pohjoismaan kansalainen, joka on rekisteröinyt
oleskelunsa yhteispohjoismaisen muuttokirjan perusteella.
Ulkomailla harjoitettaviin opintoihin opintotukea myönnetään
Suomen kansalaiselle, jolla on ollut kotikuntalaissa (201/1994)
tarkoitettu kotikunta Suomessa vähintään
kahden vuoden ajan opintojen alkamista edeltävän
viiden vuoden aikana ja jonka oleskelua ulkomailla voidaan pitää tilapäisenä.
2 §
Opintotukietuudet
Opintotukena myönnetään
tässä laissa säädetyin edellytyksin:
1) opintorahaa;
2) asumislisää; sekä
3) opintolainan valtiontakaus.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
5 §
Opintotuen myöntämisen yleiset edellytykset
Opintotuen myöntämisen yleisinä edellytyksinä ovat
oppilaitokseen hyväksyminen, opintojen päätoiminen
harjoittaminen ja opinnoissa edistyminen sekä taloudellisen
tuen tarve.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
5 a §
Päätoimiset opinnot
Päätoimisia ovat opinnot, joiden tavoitteena on
korkeakoulututkinnon suorittaminen.
Lukio-opinnot ovat päätoimisia, kun niiden oppimäärän
mukainen laajuus on yhteensä vähintään
75 kurssia. Lisäksi edellytetään, että opiskelija
osallistuu lukukauden aikana vähintään
10 kurssiin tai niitä vastaaviin opintoihin taikka kahteen
ylioppilastutkintoon kuuluvaan kokeeseen. Sisäoppilaitoksessa
järjestetyt lukio-opinnot katsotaan kuitenkin aina päätoimisiksi.
Ammatilliset ja muut kuin 1 tai 2 momentissa tarkoitetut opinnot
ovat päätoimisia, kun opintojen laajuus on keskimäärin
vähintään kolme opintoviikkoa opiskelukuukautta
kohti. Kun opintojen laajuutta ei ole mitoitettu opintoviikkoina,
edellytetään opetus- tai koulutusohjelman mukaiseen
opetukseen tai opintoihin kuuluvaan harjoitteluun osallistumista
keskimäärin vähintään
25 viikkotuntia.
Ulkomaisessa oppilaitoksessa suoritettavat opinnot ovat päätoimisia,
kun oppilaitos on ne määritellyt päätoimisiksi.
Jos oppilaitos ei ole määritellyt opintojen päätoimisuutta,
ulkomailla suoritettaviin opintoihin voidaan soveltaa 1—3
momenttia. Opintotukea ei kuitenkaan myönnetä kokonaan
etäopintoina järjestettyihin opintoihin.
5 b §
Opintojen riittävä edistyminen
Opintojen edistymistä seurataan vuosittain. Opintojen
edistymistä pidetään riittävänä,
jos opiskelijan päätoiminen opiskeluaika ei tule olennaisesti
ylittämään kyseisiä opintoja
varten määriteltyä tukiaikaa.
Opintotuen maksamista voidaan jatkaa, vaikka opintosuorituksia
ei ole riittävästi, jos opiskelija esittää erityisiä syitä,
joiden vuoksi opinnot ovat tilapäisesti hidastuneet. Hyväksyttäviä syitä voivat
olla opiskelijan tai hänen lähiomaisensa sairaus,
opiskelijan vaikea elämäntilanne tai tilapäisesti
vaikuttanut muu erityinen syy.
Opiskelijalle voidaan asettaa määräaika,
jossa opiskelijan on osoitettava opintojensa edistyneen Kansaneläkelaitoksen
tai opintotukilautakunnan edellyttämällä tavalla,
jotta opintotuen maksamista voidaan jatkaa, uhalla, että opintotuen
maksaminen muutoin keskeytetään.
Opintotuki lakkautetaan, jos opiskelija ei vastaa selvityspyyntöön,
ei esitä hyväksyttäviä syitä opintojen
hitaaseen edistymiseen taikka ei ole asetetussa määräajassa
suorittanut häneltä edellytettyjä opintoja.
Opintotuki voidaan periä takaisin, jos opintosuorituksia
ei ole lukukauden aikana lainkaan tai olosuhteista ilmenee, ettei
opintoja ole ollut tarkoituskaan harjoittaa päätoimisesti.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä opintojen
riittävän edistymisen arvioimisesta.
6 §
Opintotuen saamisen rajoitukset
Opintotukea ei myönnetä sille,
joka:
1) saa vieraan valtion opintotukea;
2) saa aikuiskoulutustuesta annetun lain (1276/2000)
mukaista aikuiskoulutustukea;
3) on ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998)
mukaan järjestetyssä oppisopimuskoulutuksessa;
4) saa työttömyysturvalain (1290/2002)
mukaista työmarkkinatukea, työttömyyspäivärahaa tai
koulutuspäivärahaa;
5) on julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain
(1295/2002) mukaisessa koulutuksessa;
6) saa vuorotteluvapaalain (1305/2002) mukaista
vuorottelukorvausta;
7) saa kansaneläkelain (347/1956)
taikka työntekijäin eläkelain (395/1961)
8 §:n 4 momentissa mainittujen lakien, eläkeohjesäännön tai
eläkesääntöjen mukaista vanhuuseläkettä, varhennettua
vanhuuseläkettä tai yksilöllistä varhaiseläkettä;
8) saa täyden työkyvyttömyyden
perusteella maksettavaa eläkettä tai kansaneläkelain
mukaista työkyvyttömyyseläkettä;
9) saa työttömyyseläkettä työntekijäin
eläkelain 8 §:n 4 momentissa mainittujen lakien,
eläkeohjesäännön tai eläkesääntöjen
perusteella taikka vastaavaa kansaneläkelain mukaista eläkettä;
10) saa maatalousyrittäjien sukupolvenvaihdoseläkkeestä annetun
lain (1317/1990) mukaista sukupolvenvaihdoseläkettä,
maatalousyrittäjien luopumiskorvauksesta annetun lain (1330/1992)
mukaista luopumiskorvausta taikka maatalousyrittäjien luopumistuesta
annetun lain (1293/1994) mukaista luopumistukea;
11) saa samaan koulutukseen kuntoutusrahalain (611/1991)
tai työeläkelakien mukaista kuntoutusrahaa;
12) saa täyttä ansionmenetyskorvausta
tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun
lain (625/1991) tai liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta
annetun lain (626/1991) nojalla taikka kuntoutusta koskevien
sotilasvammalain (404/1948) tai sotilastapaturmalain (1211/1990) säännösten
perusteella;
13) suorittaa varusmies- tai siviilipalvelusta;
14) suorittaa vankeusrangaistusta ja opiskelee rangaistuslaitoksessa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 b §
Tukiajan käyttäminen
Tukikuukausi katsotaan käytetyksi, kun opintoraha on
maksettu. Jos tuensaaja maksaa vapaaehtoisesti takaisin tukikuukauden
opintorahan tukivuotta seuraavan kalenterivuoden maaliskuun loppuun
mennessä, tukikuukausi palautuu uudelleen käytettäväksi.
Takaisinperintä ei palauta tukikuukautta uudelleen
käytettäväksi, ellei takaisinperintä aiheudu
virheellisestä maksatuksesta tai 6 §:ssä tarkoitetun
etuuden takautuvasta maksatuksesta.
7 c §
Lukuvuoden tukikuukausien määrä
Korkeakoulututkintoa varten opintotuki myönnetään
yleensä yhdeksäksi kuukaudeksi lukuvuodessa. Opintotuki
voidaan kuitenkin myöntää pidemmäksi
ajaksi, jos opiskelija osoittaa harjoittavansa opintoja lukuvuoden
aikana yhdeksää kuukautta pidemmän ajan.
Opintotuki myönnetään yleensä täysien
opiskelukuukausien mukaan opintojen alkamispäivästä.
Opiskelukuukausi oikeuttaa opintotukeen, jos siinä on lukuvuoteen
sisältyviä päiviä vähintään
18.
Ammatillisessa peruskoulutuksessa opintotuki myönnetään
yhdeksäksi ja puoleksi kuukaudeksi opintojen alkamispäivästä,
jos kymmenentenä kuukautena on lukuvuoteen kuuluvia päiviä vähintään
15. Opintotuki voidaan myöntää kymmeneksi
kuukaudeksi, jos kymmenentenä opiskelukuukautena on lukuvuoteen
kuuluvia päiviä vähintään
25. Pidemmäksi ajaksi opintotuki voidaan myöntää 2
momentissa säädetyin edellytyksin.
Lukiokoulutuksessa opintotuki voidaan myöntää enintään
yhdeksäksi kuukaudeksi lukuvuodessa.
9 §
Opintotukilautakunta
Korkeakoulussa on opintotukilautakunta, jonka korkeakoulu asettaa
kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Lautakuntaan kuuluu puheenjohtaja sekä vähintään
kolme ja enintään seitsemän muuta jäsentä,
joille kullekin nimetään henkilökohtainen varajäsen.
Puolet jäsenistä puheenjohtaja mukaan lukien ja
heidän varajäsenensä nimetään korkeakoulun
opettajista tai muista virkamiehistä sekä puolet
jäsenistä ja heidän varajäsenensä korkeakoulun
opiskelijoista. Korkeakoulu määrää yhden
jäsenistä varapuheenjohtajaksi.
Esittelijänä lautakunnassa ja lautakunnan
sihteerinä toimii korkeakoulun määräämä virkamies.
Lautakunnan toiminnasta säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
9 a §
Opintotukilautakunnan tehtävät
Opintotukilautakunnan tehtävänä on:
1) seurata opintojen edistymistä ja antaa
oma-aloitteisesti taikka Kansaneläkelaitoksen tai opiskelijan
pyynnöstä lausunto opintojen edistymisestä;
2) määritellä kesäaikana
harjoitettavien opintojen ja ulkomailla harjoitettavien opintojen
riittävä laajuus ja antaa yksittäistapauksissa
lausunto Kansaneläkelaitokselle.
Jos opinnot eivät ole edistyneet riittävästi, opintotukilautakunnan
on kuultava opiskelijaa ennen lausunnon antamista.
Opintotukilautakunnan lausunto sitoo Kansaneläkelaitosta.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää Kansaneläkelaitoksen
ja korkeakoulun välillä tehtävästä sopimuksesta,
jonka mukaan korkeakoulun opintotukilautakunta hoitaa tässä laissa Kansaneläkelaitokselle
säädetyt tehtävät omien opiskelijoidensa
osalta. Sopimuksessa tulee määritellä erityisesti
sopijapuolten tehtävät ja tehtävien hoitamisen
edellytykset sekä tietojen käyttö sopijapuolten
kesken ja kustannusten korvaaminen. Kansaneläkelaitoksella
on oikeus valvoa ja tarkastaa opintotukilautakuntien toimintaa.
11 §
Opintorahan määrä
Jollei 3 tai 4 momentista taikka 17—19,
19 a tai 20—22 §:stä muuta johdu,
opintorahan määrä kuukaudessa on:
1) vanhempansa luona asuvalle opiskelijalle 38,68 euroa
korkeakoulussa ja 21,86 euroa muussa oppilaitoksessa, kun opiskelija
on alle 20-vuotias, sekä 105,96 euroa korkeakoulussa ja 63,91
euroa muussa oppilaitoksessa, kun opiskelija on täyttänyt
20 vuotta;
2) muualla kuin vanhempansa luona asuvalle opiskelijalle
126,14 euroa korkeakoulussa ja 84,09 euroa muussa oppilaitoksessa,
kun opiskelija on alle 18-vuotias;
3) muualla kuin vanhempansa luona asuvalle opiskelijalle
korkeakoulussa 259,01 euroa ja muussa oppilaitoksessa 213,60 euroa,
kun opiskelija on täyttänyt 18 vuotta;
4) avioliitossa olevalle tai elatusvelvolliselle opiskelijalle
korkeakoulussa 259,01 euroa ja muussa oppilaitoksessa 213,60 euroa.
Jos opiskelija asuu vanhemmaltaan vuokraamassaan tai vanhempansa
omistamassa asunnossa, joka on samassa kiinteistössä kuin
vanhemman vakituinen asunto, opintoraha myönnetään samansuuruisena
kuin vanhempansa luona asuvalle opiskelijalle.
Jos vanhempien tuloverolain (1535/1992) 30 §:ssä tarkoitettujen
puhtaiden ansio- ja pääomatulojen yhteismäärä on
enintään 13 800 euroa vuodessa, opintorahaa
voidaan korottaa seuraavasti:
1) 38,68 euron opintorahaa enintään
58,87 eurolla;
2) 21,86 euron opintorahaa enintään
42,05 eurolla;
3) 105,96 euron opintorahaa enintään
126,14 eurolla;
4) 63,91 euron opintorahaa enintään
84,09 eurolla;
5) 126,14 euron opintorahaa enintään
126,14 eurolla;
6) 84,09 euron opintorahaa enintään
84,09 eurolla.
Korotus pienenee jokaista tulorajan ylittävää täyttä 1
380 euroa kohden 10 prosenttia. Jos 3 momentissa tarkoitettujen
tulojen yhteismäärä ylittää 26
100 euroa, korotusta ei makseta.
Oikeus 1 momentin 1 tai 3 kohdassa tarkoitettuun korkeampaan
opintorahaan iän perusteella alkaa sen kuukauden alusta,
jona tuensaaja täyttää kohdassa säädetyn
iän.
12 §
Opintorahan korottaminen samaksi kuin korkeakoulussa
Opintorahan määrä on seuraavissa
oppilaitoksissa tai opinnoissa sama kuin korkeakoulussa:
1) ulkomaiset ammatilliset oppilaitokset;
2) kotimaassa suoritettavaan ammatilliseen koulutukseen
liittyvä, vähintään kaksi kuukautta
kestävä vaihto-opiskelu ulkomailla;
3) Ahvenanmaalla suoritettava ammatillinen koulutus,
kun opintoihin ei liity opintososiaalisia etuja;
4) Snellman-korkeakoulu -nimisessä oppilaitoksessa
suoritettavat steinerpedagogisen opettajankoulutuksen opinnot yleisopintolinjan opintoja
lukuun ottamatta.
14 a §
Asumislisän määrä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ulkomailla opiskelevan asumislisän määrä on 180,80
euroa kuukaudessa. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää asumislisän
määrästä maissa, joissa vuokrataso
on alhainen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
15 §
Opintolainan valtiontakaus
Opintolainan valtiontakaus myönnetään
opiskelijalle, joka saa tämän lain mukaista opintorahaa
tai aikuiskoulutustuesta annetun lain mukaista aikuiskoulutustukea.
Opiskelijalle, joka ei 20 §:ssä tarkoitettujen
tulojen vuoksi saa opintorahaa, voidaan kuitenkin myöntää opintolainan valtiontakaus.
Opintolainan valtiontakaus myönnetään
enintään lukuvuodeksi kerrallaan. Päätös
valtiontakauksen myöntämisestä voi kuitenkin
sisältää valtiontakauksen lukuvuotta edeltävää kesä-
ja heinäkuuta varten. Jos opiskelu kestää enintään
12 kuukautta, valtiontakaus voidaan myöntää yhdellä päätöksellä koko
opiskeluajalle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
15 a §
Opintolainan nostaminen
Opintolaina annetaan Kansaneläkelaitoksen vahvistaman
kaavan mukaista velkakirjaa vastaan. Opintoja varten voidaan myöntää yksi opintolaina,
jonka määrää lisätään
myönnetyllä uudella opintolainaerällä.
Opintolaina on nostettava sen lukuvuoden aikana, jota varten
valtiontakaus on myönnetty. Opintolainaa ei kuitenkaan
saa nostaa opintojen päättymisen tai keskeytymisen
jälkeen, ellei 4 momentista muuta johdu.
Opintolaina nostetaan seuraavasti:
1) ulkomaisessa oppilaitoksessa suoritettavaan tutkintoon,
tieteellisiin jatko-opintoihin, aikuiskoulutustuen saajalle tai
enintään 12 kuukautta kestäviin opintoihin
myönnetty opintolaina voidaan nostaa yhtenä eränä;
2) korkeakouluopintoihin myönnetystä lainasta
syyslukukaudelle tarkoitettu osuus voidaan nostaa aikaisintaan 1
päivänä elokuuta ja kevätlukukaudelle
tarkoitettu osuus aikaisintaan 1 päivänä tammikuuta;
3) muussa oppilaitoksessa harjoitettaviin opintoihin
tarkoitettu opintolaina on nostettavissa seuraavasti:
a) elo-lokakuulle tarkoitetut lainaerät aikaisintaan
1 päivänä elokuuta;
b) marras- ja joulukuulle tarkoitetut lainaerät aikaisintaan
1 päivänä marraskuuta;
c) tammi- ja helmikuulle tarkoitetut lainaerät aikaisintaan
1 päivänä tammikuuta;
d) maalis-heinäkuulle tarkoitetut lainaerät
aikaisintaan 1 päivänä maaliskuuta.
Jos opintolainan valtiontakausta koskeva päätös
sisältää valtiontakauksen lukuvuotta
edeltävää kesä- tai heinäkuuta
varten, lainan ensimmäisen erän saa nostaa jo
mainittujen kuukausien aikana. Jos valtiontakaus on myönnetty yhdellä päätöksellä
enintään
12 kuukauden opintoihin, laina on nostettavissa näiden
kuukausien aikana. Jos päätöksen antamisesta
opintojen tai lukuvuoden päättymiseen on aikaa
vähemmän kuin kaksi kuukautta taikka päätös
annetaan lukuvuoden tai opintojen päätyttyä,
laina on nostettava viimeistään kahden kuukauden
kuluttua päätöksen antamisesta.
Ennen kuin opiskelija nostaa uuden opintolainaerän,
luottolaitoksen tulee varmistaa Kansaneläkelaitokselta,
että valtiontakaus on voimassa.
16 §
Valtiontakauksen suuruus
Opintolainan valtiontakauksen määrä tukikuukautta
kohden on 18 vuotta täyttäneellä 220 euroa
ja aikuiskoulutustukea saavalla 310 euroa. Jos hakija
on alle 18-vuotias, takaus myönnetään
160 euron suuruisena. Oikeus korkeampaan valtiontakaukseen alkaa
sen kuukauden alusta, jona opiskelija täyttää 18
vuotta. Ulkomailla opiskelevan opintolainan valtiontakauksen määrä on
360 euroa tukikuukautta kohden.
Valtiontakauksen määrää korotetaan
niinä lukukausina, jolloin opiskelija saa opintotukea, sillä opintolainan
lisäyksellä, jonka luottolaitos antaa opiskelijalle
lukuvuoden aikana erääntyvän opintolainan
koron maksamiseksi.
17 §
Opiskelijan omien tulojen vaikutus opintorahaan ja
asumislisään
Opiskelijalla voi olla opintorahan lisäksi
muita veronalaisia tuloja ja toimeentulon turvaamiseen tarkoitettuja
apurahoja kalenterivuodessa määrä, jota
kutsutaan vapaaksi tuloksi. Ulkomaiseen opiskelijavaihtoon tarkoitettuja
opintotukea täydentäviä apurahoja ei
oteta huomioon. Vapaa tulo lasketaan siten, että opiskelijalla
voi olla tuloa:
1) 505 euroa jokaista kuukautta kohden, jolta hän
on saanut opintorahaa tai asumislisää; sekä
2) 1 515 euroa jokaista kuukautta kohden, jolta hän
ei ole saanut opintorahaa tai asumislisää.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
19 §
Vanhempien tulojen huomioon ottaminen
Vanhempien tuloja ei oteta huomioon korkeakouluopiskelijoiden
opintotukea myönnettäessä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
20 §
Eräiden tulojen ja etuuksien huomioon ottaminen
Opintorahaa ei myönnetä opiskelijalle,
joka saa:
1) opiskeluun tai tutkintoon pakollisena kuuluvasta,
päätoimiseksi katsottavasta sekä opintojen
edistymisen yleiset edellytykset täyttävästä työharjoittelusta
taikka työssäoppimisen perusteella palkkaa keskimäärin
vähintään 505 euroa kuukaudessa; taikka
2) oppilaitokselta toimeentulon turvaamiseen tarkoitettua
apurahaa, opinnoista maksettavaa päivärahaa tai
muuta vastaavaa taloudellista etuutta määrän,
joka ylittää kyseiseen koulutukseen myönnettävän
korkeimman opintorahan määrän.
Ulkomaiseen opiskelijavaihtoon tarkoitettuja opintotukea täydentäviä apurahoja
ei oteta huomioon arvioitaessa opintorahan myöntämistä.
22 §
Veronalaiset tulot
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Opiskelijan vanhempien 11 ja 19 §:ssä sekä hänen
puolisonsa 19 a §:ssä tarkoitetut tulot otetaan
huomioon viimeksi toimitetun valtionverotuksen tietojen perusteella
verotuksen päättymisen jälkeen seuraavan
vuoden alusta. Vanhempien ja puolison ulkomailla saamat
tulot rinnastetaan tuloverolaissa tarkoitettuihin veronalaisiin
tuloihin, jos vastaavat tulot Suomessa saatuina olisivat veronalaisia.
Ulkomailla saatu tulo otetaan huomioon bruttomääräisenä opintotuen hakemista
edeltäneeltä ajalta. Hakijan tulee esittää selvitys
vanhempiensa ja asumislisän hakijan puolisonsa ulkomailla
saamista tuloista siltä vuodelta, jonka verotustietojen
pohjalta tulot muutoin otetaan huomioon opintotukea myönnettäessä tai
tarkistettaessa. Jos vanhempien tai puolison taloudellinen tilanne
on verovuoden jälkeen olennaisesti muuttunut, muutokset
voidaan ottaa 25 b §:n mukaisesti huomioon
tukea myönnettäessä.
24 §
Maksaminen
Opintoraha ja asumislisä maksetaan kuukausittain opiskelijan
ilmoittamalle tilille Suomessa sijaitsevaan rahalaitokseen. Maksupäivästä säädetään
valtioneuvoston asetuksella. Yksittäinen tukierä voidaan
kuitenkin maksaa muullakin tavalla, jos tilille maksaminen ei ole
mahdollista tai jos tuen hakija tai saaja esittää Kansaneläkelaitoksen
hyväksymän erityisen syyn.
25 §
Opintotuen tarkistaminen ja keskeyttäminen
Opintotukea tarkistetaan tai se lakkautetaan, jos opiskelijan
olosuhteissa on tapahtunut muutos, joka vaikuttaa oikeuteen saada
opintotukea tai tuen määrään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
25 b §
Opintotuen tarkistaminen vanhempien ja puolison tulojen muuttuessa
Opiskelijan vanhempien ja hänen puolisonsa taloudellisen
tilanteen katsotaan olennaisesti muuttuneen, jos vanhempien tai
puolison tulot ovat viimeksi toimitetun verotuksen jälkeen muuttuneet
vähintään 20 prosenttia. Kun opintotuki
on myönnetty tai tarkistettu edellä tarkoitettujen
muuttuneiden tulojen perusteella kevätlukukauden aikana,
tukea voidaan maksaa niiden perusteella saman vuoden loppuun. Kun
opintotuki on myönnetty tai tarkistettu edellä tarkoitettujen
tulojen perusteella syyslukukauden aikana, tukea voidaan maksaa
niiden perusteella seuraavan kalenterivuoden loppuun.
28 §
Opintotuen periminen eräissä tapauksissa
Jos opiskelija on saanut opintorahaa tai asumislisää samalta
ajalta, jolta hänelle myönnetään
takautuvasti 6 §:ssä tarkoitettua etuutta, Kansaneläkelaitos
saa periä tältä ajalta perusteettomasti
maksetun opintotuen takautuvasti suoritettavasta etuudesta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
44 §
Ulosmittaus- ja siirtokielto
Opintorahaa, asumislisää tai opintolainaa
ei saa ulosmitata.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
46 §
Rahoitus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kansaneläkelaitoksen on viisi arkipäivää ennen
opintorahojen ja asumislisien maksupäivää ilmoitettava
valtiolle arvio seuraavana kuukautena maksettavien opintorahojen,
asumislisien, takausvastuiden ja ateriatuen rahamäärästä.
Valtion on ilmoituksen perusteella maksettava Kansaneläkelaitokselle
ilmoituksen mukainen määrä viimeistään
yhtä arkipäivää ennen edellä tarkoitettua
maksupäivää.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
49 §
Korkeakouluopiskelijoiden ruokailun tukeminen
Kansaneläkelaitos huolehtii korkeakouluopiskelijoiden
ruokailun tukemiseen tarkoitetun valtion talousarvioon varatun määrärahan
rajoissa tuen myöntämisestä opiskelijaravintoloiden pitäjille
ja muusta tähän liittyvästä hallinnosta.
56 §
Opintolainoja koskeva siirtymäsäännös
Kumotun opintotukilain nojalla myönnettyihin opintolainoihin
sovelletaan edelleen mainitun kumotun lain 6 §:n ja 7 §:n
1 ja 2 momentin säännöksiä sellaisina
kuin ne ovat tämän lain voimaan tullessa.
Kumotun opintotukilain nojalla myönnettyjen opintolainojen
enimmäiskorko on peruskorko lisättynä enintään
1,5 prosenttiyksiköllä.
Kumotun opintotukilain nojalla myönnettyjen opintolainojen
korkotukea ei enää palauteta ennalleen.