2.1  Lainsäädäntö ja käytäntö

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA-menettely) sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (252/2017, jäljempänä YVA-laki) 3 §:n 1 momentin mukaisesti hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joilla todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia. Hankkeista, joihin sovelletaan aina arviointimenettelyä, säädetään lain liitteessä 1. Liitteen hankeluettelo sisältää yhteentoista toimialaan ryhmiteltynä 52 alakohtaa, joista osa sisältää lukuisia yksittäisiä hankkeita. Toimialat ovat: 1) eläinten pito, 2) luonnonvarojen otto ja käsittely, 3) vesistön rakentaminen ja säännöstely, 4) metalliteollisuus, 5) metsäteollisuus, 6) kemianteollisuus ja mineraalituotteiden valmistus, 7) energian tuotanto, 8) energian ja aineiden siirto sekä varastointi, 9) liikenne, 10) vesihuolto, 11) jätehuolto sekä 12) edellä kohdissa 1-11 mainittujen hankkeiden kooltaan vastaavat muutokset.  

Hankeluettelossa mainittujen hankkeiden lisäksi arviointimenettelyä voidaan soveltaa yksittäistapauksessa tehtävän päätöksenteon perusteella. Lain 3 §:n 2 momentin mukaan arviointimenettelyä sovelletaan myös sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioiden, hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä ympäristövaikutuksia. Päätettäessä menettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa on pykälän 3 momentin mukaan otettava huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. Nämä tekijät määritellään tarkemmin lain liitteessä 2. Lisäksi valtioneuvoston ympäristövaikutusten arviointimenettelystä antaman asetuksen (277/2017, jäljempänä YVA-asetus) 2 §:ssä määritellään tarkemmin luonnonympäristön sietokyvyn arvioinnissa huomioitavat tekijät. 

Yksittäistapauspäätöksen tekee elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus). Ydinlaitoshankkeissa yksittäistapauspäätöksen tekee työ- ja elinkeinoministeriö. YVA-asetuksen 1 §:ssä on säädetty tiedoista, jotka hankkeesta vastaavan on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle arviointimenettelyn soveltamista yksittäistapauksessa koskevaa päätöksentekoa varten. Hankkeesta vastaava saa hakea yksittäistapauksessa annettuun päätökseen muutosta valittamalla siitä hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Lisäksi se, jolla on oikeus hakea muutosta hanketta koskevaan lupapäätökseen, saa hakea muutosta yksittäistapauspäätökseen, jolla on katsottu, ettei ympäristövaikutusten arviointimenettely ole tarpeen. Muutosta haetaan tällöin samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta lupapäätöksestä valitetaan. 

Lainsäädännön kehittyminen 

Alun perin ympäristövaikutusten arviointimenettelystä säädettiin 1 päivänä syyskuuta 1994 annetulla lailla (468/1994) ja asetuksella (792/1994). YVA-menettelyä edellyttävien hankkeiden luettelo sisältyi tuolloin ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettuun asetukseen. Lainsäädäntöä uudistettiin vuonna 1999, kun laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä muutettiin vastaamaan silloista tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annettua neuvoston direktiiviä (85/337/ETY). Tuolloin annettiin myös uusi asetus ympäristönvaikutusten arviointimenettelystä (268/1999), johon sisällytettiin uudistettu hankeluettelo. Asetus 268/1999 kumottiin vuonna 2006 uudella asetuksella ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006), jolloin hankeluetteloon lisättiin uraanin louhinta, rikastaminen ja käsittely uutena hankkeena. Vuonna 2011 YVA-asetusta muutettiin (359/2011), ja hankeluetteloon lisättiin tuulivoimalahankkeet sekä hiilidioksidin talteenotto-, kuljettaminen ja varastointi. 

Ympäristövaikutusten arviointia koskeva lainsäädäntö uudistui merkittävästi, kun uusi YVA-laki astui voimaan 16.5.2017. Laki sisälsi ne muutokset, joita Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/52/EU tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU muuttamisesta edellytti. Lisäksi uudistuksen tavoitteena oli sujuvoittaa YVA-menettelyä ja selkeyttää lain rakenne. Hankeluettelo siirrettiin uudistuksessa asetuksesta lain liitteeseen 1. Hankeluetteloon tehtiin ainoastaan yksi jätehankkeiden terminologiaa koskeva muutos, kun ongelmajäte muutettiin vaaralliseksi jätteeksi. 

Voimassa olevan lain liitteenä 1 oleva hankeluettelo perustuu pääosin tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU (jäljempänä YVA-direktiivi) I liitteen hankeluetteloon ja YK:n Euroopan talouskomission valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä Espoon sopimus) hankeluetteloon. Eräiden toimintojen osalta on katsottu tarkoituksenmukaiseksi määritellä kansallisia hankeluettelon hankkeita tai kokorajoja. 

Kansallisesti määritellyt hankkeet ja kokorajat perustuvat arviointiin siitä, että kyseiset hankkeet aiheuttavat merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen erityispiirteiden vuoksi ja rinnastuvat hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin. Esimerkkinä voidaan mainita soran ja hiekan otto, joka on yleinen hanke ennen kaikkea Suomessa ja Ruotsissa, mutta ei samassa mittakaavassa Euroopassa, jossa kivenlouhinta on yleisempää. Tällaisia, vain osassa Eurooppaa yleisiä hankkeita ei ole ollut tarkoituksenmukaista laajassa mitassa sisällyttää direktiivin hankeluetteloon. Toisaalta YVA-direktiivin ja Espoon sopimuksen hankeluetteloissa on kuitenkin myös hankkeita, joita Suomessa ei todennäköisesti toteuteta. Nämä täytyy sisällyttää kansalliseen hankeluetteloon YVA-direktiivin ja Espoon sopimuksen täytäntöön panemiseksi. Tällainen hanke on esimerkiksi merellä tapahtuva hiilivedyn tuotanto. 

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamismäärät 

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan keskimäärin 30–50 hankkeeseen vuodessa. Menettelyä sovelletaan vain ympäristövaikutuksiltaan suurimpiin hankkeisiin, jolloin pienen mittakaavan hankkeet jäävät soveltamisen ulkopuolelle. Vireille tulleiden ympäristövaikutusten arviointimenettelyjen määrä on kasvanut lain voimaantulon alkuvuosista ja vaihtelee paljon myös vuosittain (kuva 1). 1990-luvulla vuosittain vireille tuli keskimäärin 20–30 arviointimenettelyä vuodessa, kun taas 2000-luvun alussa vireille tuli vuosittain 35–40 arviointimenettelyä ja 2008 jälkeen useimpina vuosina yli 40 arviointimenettelyä vuodessa. Eniten arviointimenettelyjä tuli vireille vuonna 2009 (72 kappaletta). 

Kuva 1: Vuosina 1994-2016 vireille tulleet ympäristövaikutusten arviointimenettelyt hankkeittain ja vuosittain. YVA-lain voimaantulo syyskuussa 1994 vaikuttaa sen vuoden vähäisempään menettelyjen määrään. YVA-menettelyjen lukumäärää koskevat tiedot perustuvat Suomen ympäristökeskuksen tilastokatsaukseen. (Lakka, S. ja Jantunen, J. Tilastokatsaus YVA-menettelyihin 1994 – 2016. Suomen ympäristökeskus 23.10.2017).  

Vuosina 1994-2016 vireille tulleiden arviointimenettelyjen yleisin hanke oli jätehuolto, joita oli yhteensä 168 hanketta. Muut yleisimmät hankkeet ovat olleet energian tuotanto (153 kpl) sekä luonnonvarojen otto ja käsittely (137 kpl). Hankkeiden muutoksia on ollut (124 kpl). 

Harvinaisimmat hankkeet olivat metsäteollisuus (2 kpl), metalliteollisuus (2 kpl), eläinten pito (7 kpl), vesistön rakentaminen (7 kpl) ja vesihuolto (13 kpl). Jätehuollon lainsäädännön muutokset ja jätehuollon kehittyminen ovat vaikuttaneet näiden hankkeiden arviointimenettelyjen määrään. Viime vuosina energiapolitiikan muutokset ovat tuoneet paljon tuulivoimahankkeita ympäristövaikutusten arviointimenettelyn piiriin. 

Kuva 2: Vuosina 1994–2016 vireille tulleet YVA-menettelyt hankkeittain (Lakka, S. ja Jantunen, J. Tilastokatsaus YVA-menettelyihin 1994 – 2016. Suomen ympäristökeskus 23.10.2017). 

Kaikkiaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyjä oli tullut vireille vuoden 2016 loppuun mennessä 781 hankkeessa. Näistä YVA-menettely oli päättynyt 712 hankkeessa, vireillä oli 52 hanketta ja keskeytettyjä oli 17 hanketta. 

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyjen määrä vaihtelee ELY-keskuksittain. Eniten hankkeita oli tullut vireille Uudellamaalla, kaikkiaan 126 ja vähiten Etelä-Savossa, 20. Työ- ja elinkeinoministeriö toimii yhteysviranomaisena ydinenergialain mukaisissa ydinlaitoshankkeissa. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä on sovellettu ydinlaitoshankkeisiin 11 kertaa. 

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen yksittäistapauksessa 

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä yksittäistapauksessa koskevia päätöksiä oli tehty vuoden 2013 loppuun mennessä 428 kappaletta, joista 130 hankkeeseen oli sovellettava arviointimenettelyä ja 295 hankkeeseen ei tullut soveltaa arviointimenettelyä. Päätökset ovat koskeneet useimmiten tuulivoiman rakentamista, luonnonvarojen ottoa ja käsittelyä tai eläinten pitoa. (Perho, Juha, 2015. YVA-menettelyn soveltaminen yksittäistapauksissa –ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) 6 §:n mukainen päätöksenteko ja hallintokäytäntö. Referee-artikkeli marraskuu 2015. Julkaistu Edilexissä 2.12.2015) 

Päätöksentekomenettelyyn tulleista hankkeista noin 30 %:iin päädyttiin soveltamaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Päätöksentekoon päätyvät hankkeet ovat osin olleet melko pieniä tai vaikutuksiltaan vähäisiä, mikä selittää kielteisten päätösten suurta määrää. Suurin osa yksittäistapauksessa tehtävistä päätöksistä perustuu hankkeesta vastaavan tekemään pyyntöön. Hankkeesta vastaava on näin ollen halunnut varmistaa hankkeensa ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisen tarpeellisuuden ennen lupamenettelyä. 

Päätös YVA-menettelyn soveltamisesta hankkeeseen yksittäistapauksessa ei vielä merkitse sitä, että YVA-menettely toteutuu. Vuoden 2013 loppuun mennessä tehdystä 130 päätöksestä noin 70:ssä YVA-menettely on tullut vireille. Muiden osalta hankkeesta on joko luovuttu tai sitä on muutettu niin, ettei YVA-menettelyä ole tarvinnut soveltaa. 

2.2  Kansainvälinen kehitys sekä ulkomaiden ja EU:n lainsäädäntö

Euroopan unionissa on säädetty ympäristövaikutusten arvioinnista alun perin vuonna 1985 annetulla tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetulla neuvoston direktiivillä 85/337/ETY, jota on sittemmin muutettu neljä kertaa (neuvoston direktiivi 97/11/EY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/35/EY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/31/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/52/EU). Alkuperäinen direktiivi myöhemmin tehtyine muutoksineen on kodifioitu yhdeksi direktiiviksi, kun vuonna 2011 annettiin uusi YVA-direktiivi. 

YVA-direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti YVA-menettely tulee suoraan sovellettavaksi direktiivin liitteen I hankeluettelon mukaisissa hankkeissa. Liitteessä I on 23 kohtaa, joissa määritellyissä hankkeissa edellytetään suoraan direktiivin mukaista arviointia. Suurin osa näistä kohdista pitää sisällään alakohtia, joissa on useita hankkeita ja niihin liittyviä kokorajoja. Lisäksi kohdan 24 mukaisesti hankeluettelo kattaa kaikki muutokset ja laajennukset liitteessä lueteltuihin hankkeisiin, jos muutos tai laajennus itsessään vastaa liitteessä vahvistettuja raja-arvoja.  

Direktiivi sisältää myös tapauskohtaista arviointia koskevan velvoitteen. Sen 4 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden tulee määritellä liitteessä II lueteltujen hankkeiden osalta, sovelletaanko niihin ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Liite II on soveltamisalaltaan laaja, pitäen sisällään 12 toimialaa, joissa on määritelty tapauskohtaista arviointia edellyttävät hankkeet. Lisäksi liitteen II 13 kohdan mukaan tapauskohtaista arviointia edellytetään myös mainittujen hankkeiden muutoksilta ja laajennuksilta, joista voi olla merkittävää haittaa ympäristölle sekä sellaisilta liitteen I hankkeilta, joiden tarkoituksena on uusien menetelmien testaaminen enintään kahden vuoden ajan. Tapauskohtainen arviointi voidaan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti toteuttaa tapauskohtaisesti selvittämällä tai b alakohdan mukaisesti jäsenvaltioiden asettamien raja-arvojen tai valintaperusteiden avulla taikka soveltamalla molempia alakohtien a ja b menettelyitä. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että YVA-direktiivin I ja II liitteissä mainitut hankkeet voidaan alistaa lupamenettelyyn.  

Kansainväliset sopimukset 

Espoon sopimuksessa on sovittu valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista. Sopimuksella määritellään sopimuspuolten velvollisuudet arvioida tiettyjen toimintojen ympäristövaikutukset varhaisessa suunnitteluvaiheessa, ja siinä asetetaan valtioille yleinen ilmoitus- ja kuulemisvelvollisuus kaikkien sellaisten suurten hankkeiden yhteydessä, joilla on todennäköisesti merkittäviä valtioiden rajojen yli ulottuvia haitallisia ympäristövaikutuksia. Sopimuspuolella on oikeus osallistua toisen sopimuspuolen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn, mikäli arvioitavan hankkeen todennäköisesti merkittävät haitalliset ympäristövaikutukset kohdistuvat kyseiseen valtioon.  

Suomi hyväksyi Espoossa 1991 tehdyn sopimuksen 31 päivänä heinäkuuta 1995 ja se tuli voimaan 10 päivänä syyskuuta 1997. Sopimus on saatettu voimaan asetuksella valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointia koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta (SopS 67/1997). Sopimukseen 2004 tehdyn muutoksen Suomi hyväksyi 31 päivänä tammikuuta 2014 ja muutos tuli voimaan 23 päivänä lokakuuta 2017. Sopimusmuutos on saatettu voimaan valtioneuvoston asetuksella valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista tehdyn yleissopimuksen muuttamisesta (SopS 81/2017). Sopimus ja sen muutoksen velvoitteet on katettu YVA-lainsäädännössä. 

Sopimuksen velvoitteet tulevat sovellettavaksi joko suoraan sopimuksen liitteenä I olevan hankeluettelon perusteella tai muiden kuin liitteessä I lueteltujen hankkeiden kohdalla asianosaisten sopimuspuolien näin päättäessä. Liitteessä I olevassa hankeluettelossa määritellään 22 hanketta ja näitä tarkentavia kokorajoja. Lähtökohtaisesti kyse on varsin suuren mittaluokan hankkeista, sillä edellytyksenä sopimuksen soveltamiselle on todennäköisesti merkittävien rajat ylittävien haitallisten vaikutusten aiheutuminen.  

Espoon sopimuksen lisäksi Suomella on Viron kanssa kahdenvälinen vuonna 2002 tehty sopimus valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista (jäljempänä Suomi-Viro YVA-sopimus), jonka Suomi hyväksyi 3 päivänä toukokuuta 2002 ja joka tuli voimaan 6 päivänä kesäkuuta 2002. Sopimus on saatettu voimaan tasavallan presidentin asetuksella Viron kanssa valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta (SopS 51/2002). Sopimuksen tavoitteena on tehostaa kahdenkeskistä yhteistyötä ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. Sopimuksen velvoitteet vastaavat pitkälti Espoon sopimusta.  

Sopimuksen 4 artiklan 1 kohdan mukaan sitä sovelletaan sopimuksen liitteen I hankeluettelossa mainittuihin hankkeisiin, jotka todennäköisesti aiheuttavat merkittäviä valtioiden rajat ylittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. 

Hankeluettelo muissa Pohjoismaissa ja Virossa 

Hallituksen esityksen valmistelun yhteydessä on tarkasteltu Ruotsin, Tanskan, Norjan ja Viron hankeluetteloita. Maiden suunnittelujärjestelmät ja YVA-menettelyt poikkeavat jonkin verran toisistaan, mikä pitää ottaa huomioon vertailua tehtäessä. Ruotsissa YVA-menettelyjä on paljon ja niitä tehdään myös kooltaan pienistä hankkeista. Vertailua tehtiin ennen kaikkea niiden hankkeiden osalta, joiden lisäystä kansalliseen hankeluetteloon harkittiin. Näitä olivat ennen kaikkea eläintenpitohankkeet. 

Taulukko 1. Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Viron hankeluettelojen eläinten pitoa koskevat hankkeet. 

2.3  Nykytilan arviointi

Eläinten pito 

Eläinten pitoa koskevat hankkeet sisältyvät hankeluettelon 1 kohtaan, joka on YVA-direktiivin hankeluettelon mukainen. Sen mukaisia YVA-menettelyitä tuli vuosina 2000–2016 vireille yhteensä seitsemän, joista kolme kanaloita koskevan a alakohdan perusteella, kaksi yli 3 000 sian sikaloita koskevan b alakohdan perusteella, yksi kappale sekä a että b alakohdan perusteella ja lisäksi yksi kappale b alakohdan sekä yli 900 emakon sikaloita koskevan c alakohdan perusteella. Näiden lisäksi vuosina 2000–2016 tuli vireille viisi eläinten pidon olemassa olevan toiminnan laajennushanketta koskevaa YVA-menettelyä.  

Eläinten pitoon liittyviä YVA-menettelyn soveltamista yksittäistapauksessa koskevia päätöksiä tehtiin vuosina 2006–2015 yhteensä 31 kappaletta, joista 16 koski sikaloita. Loput niistä koskivat broilereiden, nautojen ja turkiseläinten pitoa sekä kalankasvatusta. Kahdessa sikaloita koskevassa päätöksessä, kahdessa nautojen pitoa koskevassa päätöksessä ja yhdessä turkiseläinten pitoa koskevassa päätöksessä edellytettiin YVA-menettelyä. Nautojen pitoa koskevat hankkeet eivät sisälly nykyiseen hankeluetteloon. Eläintenpitohankkeiden muutoksiin liittyviä yksittäistapauspäätöksiä tehtiin vuosina 2006–2015 yhteensä 25 kappaletta, joista 10 koski sikojen pitoa, 8 broilereiden pitoa ja loput turkiseläinten, nautojen ja kanojen pitoa. 

Turkiseläinten pitoa koskevat hankkeet eivät myöskään sisälly hankeluetteloon, mutta osaan hankkeista on voimassa olevan lain mukaan sovellettu YVA-menettelyä yksittäistapauksessa tehtävällä päätöksellä. Vuosina 2006–2017 turkiseläinten pitoa koskevia yksittäistapauspäätöksiä annettiin 14 kappaletta, joista kolmessa katsottiin olevan tarpeen soveltaa YVA-menettelyä. Kaksi näistä koski toiminnan muutosta. Toisessa hankkeessa muutos vastasi noin 6060 ympäristönsuojelulain (527/2014) liitteessä 3 määriteltyä eläinyksikköä, toisessa hankkeessa puolestaan noin 2884 eläinyksikköä. Kolmas YVA-menettelyn edellyttäneistä turkiseläinten pitoa koskevista hankkeista oli uusi hanke, jonka suuruudeksi oli ilmoitettu noin 25 000 eläinyksikköä. Ne turkiseläinten pitoa koskevat hankkeet tai hankkeiden muutokset, joiden osalta YVA-menettelyä ei vaadittu, olivat enimmillään 3705 eläinyksikön hankkeita. 

Kalankasvatushankkeet eivät sisälly hankeluetteloon, mutta niihin on voimassa olevan lain mukaan sovellettu YVA-menettelyä yksittäistapauksessa edellytettävällä päätöksellä. Vuosina 2006–2017 kalankasvatushankkeita koskevia yksittäistapauspäätöksiä annettiin viisi kappaletta, joista kahdessa katsottiin olevan tarpeen soveltaa YVA-menettelyä. YVA-menettelyä edellyttävät päätökset koskivat merialueella sijaitsevia hankkeita, joiden vuotuinen lisäkasvu oli 1 000 000 kg ja 2 000 000 kg vuodessa. Hankkeiden, joiden osalta YVA-menettelyä ei yksittäistapauspäätöksessä edellytetty, lisäkasvu oli enintään 1 000 000 kg vuodessa. 

Luonnonvarojen otto ja käsittely 

Luonnonvarojen ottoa ja käsittelyä koskevat hankkeet sisältyvät hankeluettelon 2 kohtaan ja se sisältää seitsemän alakohtaa. 

Kaivoksia koskeva a alakohta sisältää metallimalmien tai muiden kaivoskivennäisten louhinnan, rikastamisen ja käsittelyn, kun irrotettavan aineksen kokonaismäärä on vähintään 550 000 tonnia vuodessa sekä avokaivokset, joiden pinta-ala on yli 25 hehtaaria. YVA-menettelyitä tuli vuosina 2010–2016 tämän alakohdan perusteella vireille 17 kappaletta. Näistä 6 kappaleessa oli kyse hankkeen muutoksesta. Kolmen osalta YVA-menettelyn tarve perustui a alakohdan lisäksi myös johonkin muuhun hankeluettelon kohtaan. 

Kaivoshankkeiden hehtaarimääräinen kokoraja kirjattiin hankeluetteloon YVA-asetuksen muutoksen yhteydessä vuonna 1999 perustuen YVA-direktiivin muutoksen täytäntöönpanoon. Tätä aiemmin arviointimenettelyä edellytettiin suurimittaiselta kaivostoiminnalta, mikä puolestaan perustui Espoon sopimuksen velvoitteeseen ulottaa YVA-menettely metallimalmien ja hiilen laajamittaiseen louhintaan, paikalla tapahtuvaan rikastamiseen ja käsittelyyn. Myös eduskunnan ympäristövaliokunta oli mietinnössään vuonna 1998 YVA-lain muutoksen yhteydessä (YmVM 8/1998 vp) kiinnittänyt huomiota kaivoshankkeiden kokorajoihin ja esitti, että YVA-asetusta tarkistettaessa harkitaan kaivostoiminalle selkeät raja-arvot. Näin päädyttiin hehtaarirajojen lisäksi asettamaan kokoraja myös irrotettavan aineksen kokonaismäärälle.  

Ympäristöministeriön teettämässä taustaselvityksessä hankeluettelon päivittämisen tarpeesta tuotiin toiminnanharjoittajien puolelta esiin kokorajojen jäykkyys etenkin kaivosten laajentamishankkeissa (Kari Marttinen ja Laura Leino, 2017. YVA-lain hankeluettelon läpikäynti ja päivittämisen tarpeet. HPP Asianajotoimisto). YVA-direktiivin mukaan arviointimenettelyä on kuitenkin edellytettävä säännönmukaisesti myös hankkeiden muutoksilta ja laajennuksilta silloin, kun muutos itsessään vastaa kooltaan hankeluettelon hankkeita. YVA-lain systematiikka on sama myös kansallisesti säädettyjen hankkeiden tai kokorajojen osalta.  

Maa-ainesten ottoa koskeva b alakohta kattaa kiven, soran ja hiekan oton, kun louhinta- tai kaivualueen pinta-ala on yli 25 hehtaaria tai otettava ainesmäärä vähintään 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa. YVA-menettelyitä tuli vuosina 2010–2016 tämän alakohdan nojalla vireille 16 kappaletta.  

Alakohdassa mainittu louhinta- tai kaivualue ei täysin vastaa direktiivin määritelmää hankealueesta (direktiivin englanninkielisessä versiossa site), johon katsotaan itse ottoalueen lisäksi kuuluvan sellaisia ottamistoimintaa tukevia toimintoja, jotka ovat ottamiselle keskeisiä ja erottamattomasti siihen yhteydessä (EU komission tulkinta). Kansallisesti otto- tai kaivualue määritellään alueeksi, jolla varsinainen maa-ainesten ottaminen (kaivu tai louhinta) tapahtuu (Ympäristöhallinnon oppaita 1/2009). Maa-ainesten ottoa koskevassa lainsäädännössä käytetään termiä ottamisalue, joka vastaisi paremmin direktiivin hankealueen määritelmää.  

Hankeluettelon päivittämisen tarpeesta teetetyssä taustaselvityksessä on noussut esille myös se, että maa-ainesten ottomäärien kokoraja koetaan toiminnanharjoittajien taholta liian matalaksi. 

Asbestin louhintaa ja käsittelyä koskeva c alakohta ei ole Suomessa tullut sovellettavaksi. Asbestikuitujen valmistaminen on nykyisin Euroopan unionissa kielletty. 

Uraanin louhintaa, rikastamista ja käsittelyä koskeva d alakohta on hankeluetteloon kansallisesti määritelty lisäys. Se on sisällytetty vuoden 2006 YVA-asetuksen muutoksella hankeluetteloon omana kohtanaan siksi, että uraanin louhimisesta on katsottu todennäköisesti aiheutuvan hankeluettelon 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua toimintaa pienemmässäkin mittakaavassa merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Valtausvaiheen tutkimustyöhön perustuvan koelouhinnan katsottiin tuolloin olevan niin pienimuotoista toimintaa, että se jätettiin hankeluettelon ulkopuolelle. YVA-menettelyitä on kohdan johdosta tullut vuosina 2010–2016 vireille kaksi kertaa. Lisäksi menettely on yhden kerran tullut vireille sekä kaivoshankkeita yleisesti koskevan a alakohdan että uraanihankkeita koskevan d alakohdan perusteella.  

Eduskunnan ympäristövaliokunta edellytti vuonna 2006 hankeluettelon uraania koskevan kohdan säätämisen yhteydessä, että koelouhinnan valtausvaiheen tutkimustyöhön liittyvän uraanin koelouhinnan ympäristövaikutukset selvitetään sen arvioimiseksi, olisiko myös koelouhinta perusteltua lisätä hankeluetteloon (YmVM 3/2006 vp).  

Ympäristöministeriö teetti asiassa vuonna 2007 Säteilyturvakeskuksella ja Geologian tutkimuskeskuksella selvityksen uraanimalmin koelouhinnan ja rikastuksen ympäristövaikutuksista (Uraanimalmin koelouhinnan ja -rikastuksen ympäristövaikutukset. Säteilyturvakeskuksen ja Geologian tutkimuskeskuksen projektiryhmän loppuraportti ympäristöministeriölle. 23.1.2007). Selvityksen yhteenvedossa todettiin, että uraanikaivostoimintaa edeltävän koelouhinnan laajuus voi vaihdella merkittävästi ja louhintamäärät nousta suuriksi ennen kuin hankkeen jatkosta voidaan tehdä johtopäätöksiä. Lopputulemana esitettiin, että YVA-menettelyä tulisi soveltaa suoraan hankkeisiin, joissa tehtävän uraanimalmin koelouhinnan kokonaislouhinta ylittää ennen kaivospiirin muodostamista 30 000 tonnin rajan. Lisäksi esitettiin, että sellainen uraanimalmin koelouhinta, johon liittyy uraanin kemiallinen rikastus louhintapaikalla tai muualla rikastetun rikastushiekan palauttaminen louhintapaikalle, edellyttäisi aina YVA-menettelyä riippumatta rikastettavasta uraanimalmin määrästä.  

Ympäristöministeriö pyysi selvityksestä lausuntoja ja monissa niistä kommentoitiin selvitystä sosiaalisten vaikutusten arvioinnin puutteesta. Suomen ympäristökeskus selvitti vuosina 2011-2012 uraanin etsintään ja talteenottoon liittyviä sosiaalisia vaikutuksia. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida Säteilyturvakeskuksen ja Geologian tutkimuskeskuksen selvityksessä esitettyä kokorajaa sosiaalisten vaikutusten näkökulmasta (Jantunen, J. 2012. Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) soveltaminen uraanimalmin koelouhintaan ja -rikastukseen sosiaalisten vaikutusten näkökulmasta. Muistio ympäristöministeriölle. Suomen ympäristökeskus 18.12.2012.).  

Johtopäätöksenä muistiossa esitettiin seuraavaa: ”Uraaniin yhdistyy kansalaisten mielessä usein voimakkaita käsityksiä siihen liittyvistä vaaroista jo uraanimalmin etsintävaiheessa. Käsitykset liittyvät keskeisimmin terveyteen, elinkeinoihin, asumisen viihtyisyyteen, luontoarvoihin, omaisuuden arvoon ja virkistysmahdollisuuksiin. Nämä vaikutukset ihmisten mielissä näyttävät olevan riippumattomia kulloisenkin hankkeen arvioitavissa olevista konkreettisista ympäristövaikutuksista. Tästä syystä kokorajan asettaminen YVA-menettelyä vaativille uraanimalmin koelouhinta- ja rikastushankkeille ei ole mahdollista pelkästään hankkeiden ihmisille aiheuttamien kokemuksellisten vaikutusten perusteella. Säteilyturvakeskuksen ja Geologian tutkimuskeskuksen selvityksessä esitetty kokoraja on määritelty ympäristöllisin perustein, eivätkä uraanihankkeiden sosiaaliset vaikutukset Suomen ympäristökeskuksen selvitysten perusteella anna kokorajan arviointiin konkreettisia perusteita. Osa uraanihankkeiden lähialueen asukkaista vastustaa kaikkia uraanihankkeita niiden vaiheesta, luonteesta ja laajuudesta riippumatta. Jos uraanin koelouhinta ja -rikastus lisätään YVA-asetuksen hankeluetteloon, ne vaativat aina YVA-lain mukaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn.” 

Suomessa uraanimalmin pitoisuudet ovat niin pieniä (alle 1 %), että markkinanhinnan pysytellessä alhaalla ei uraania käytännössä ole kannattavaa tuottaa kaivoksen päätuotteena. Uraanin hyödyntäminen kaivoksen sivutuotteena on sen sijaan mahdollinen toteutuva hanke. Hankeluettelon soveltuminen uraanin sivutuotantoon on aiheuttanut epäselvyyksiä, ja siitä on tämän tyyppisissä hankkeissa pyydetty ELY-keskuksilta selventävää lausuntoa. Lausunnoissa on katsottu uraanin sivutuotannon kuuluvan hankeluettelon uraanin louhintaa, rikastamista ja käsittelyä koskevan kohdan alaan. 

Hankeluettelon 2 kohdan e alakohta koskee turvetuotantoa, kun yhtenäiseksi katsottava tuotantopinta-ala on yli 150 hehtaaria. YVA-menettely on tullut tämän kohdan johdosta vuosina 2010–2016 vireille kuuden hankkeen yhteydessä. Hankeluettelon kohta perustuu YVA-direktiivin hankeluetteloon, josta kuitenkin puuttuu tuotantopinta-alan yhtenäiseksi katsottavuuden edellytys. Lisäksi tuotantopinta-alan määritelmä ei täysin vastaa direktiivin määritelmää, jossa viitataan pelkkään pinta-alaan (direktiivin englanninkielisessä versiossa surface of the site). Alueen yhtenäisyyttä koskeva tarkennus on kansallinen lisäys, joka ei vastaa YVA-direktiivin sanamuotoa, ja joka voidaan tulkita myös lievennykseksi direktiivin vaatimuksiin nähden. Voimassa olevan lain mukaisesta yhtenäiseksi katsottavasta tuotantopinta-alasta on soveltamiskäytännössä jätetty ulkopuolelle ottamistoimintaan myös keskeisesti liittyviä tukitoimintoja, mikä voidaan katsoa lievennykseksi direktiivin vaatimuksiin nähden. Yhtenäiseksi katsottavan tuotantopinta-alan määrittelyssä on myös esiintynyt käytännön tulkintaongelmia. Hallituksen esityksen valmistelun yhteydessä käydyissä keskusteluissa ja hallituksen esitystä koskevalla lausuntokierroksella on esitetty, että turvetuotantoalueiden korkeana pidetty kokoraja muutettaisiin 100 hehtaariin. 

Hankeluettelon 2 kohdan f alakohta koskee yli 200 hehtaarin laajuisen, yhtenäiseksi katsottavan alueen metsä-, suo- tai kosteikkoluonnon pysyväisluonteista muuttamista toteuttamalla uudisojituksia tai kuivattamalla ojittamattomia suo- ja kosteikkoalueita, poistamalla puusto pysyvästi tai uudistamalla alue Suomen luontaiseen lajistoon kuulumattomilla puulajeilla. Kohta perustuu osittain Espoon sopimuksen hankeluetteloon, joka sisältää ” puuston pysyvän poistamisen laajoilta alueilta”. Muilta kuin tältä osin hanke on kansallisesti määritelty. Se on osittain päällekkäinen turvetuotantoa koskevan hankkeen kanssa, joka on lisätty hankeluetteloon myöhemmin. Alakohtaa on sovellettu yhden kerran uusjakoon liittyvään metsäojitushankkeeseen 1990-luvulla. Käytäntö on osoittanut, että Suomessa ei juurikaan toteuteta näin laajoja metsähakkuita, ojituksia tai muita määritelmän mukaisia hankkeita. Lähinnä kyseeseen voisivat nykyisin tulla suuret pellonraivaushankkeet. Hallituksen esityksen valmistelun yhteydessä käydyissä keskusteluissa on esitetty, että alakohdan korkeana pidetty kokoraja muutettaisiin 100 hehtaariin. 

Hankeluettelon 2 kohdan g alakohta koskee raakaöljyn ja maakaasun kaupallista tuotantoa ja perustuu YVA-direktiivin ja Espoon sopimuksen hankeluetteloihin. 

Vesistön rakentaminen ja säännöstely 

Vesistön rakentamista ja säännöstelyä koskeva hankeluettelon 3 kohta pitää sisällään viisi alakohtaa. Alakohdat a ja b vastaavat sisällöltään YVA-direktiivin hankeluetteloa. Alakohta b on tullut vuosina 2000–2016 yhden kerran sovellettavaksi tekoaltaan ja säännöstelyhankkeen yhteydessä.  

Vesistön säännöstelyhankkeita koskeva c alakohta on kansallisesti määritelty hanke. YVA-menettely on tämän kohdan perusteella tullut vuosina 2000–2016 vireille yhden kerran edellisessä kappaleessa mainitun tekoaltaan ja säännöstelyhankkeen yhteydessä.  

Veden siirtoa vesistöalueelta toiselle koskeva d alakohta perustuu YVA-direktiivin hankeluettelon hankkeeseen, mutta on sitä laajempi. YVA-direktiivin hankeluettelon 12 kohdan a alakohta sisältää laitokset vesivarojen siirtämiseksi vesistöalueelta toiselle, kun siirron tarkoituksena on ehkäistä mahdollista vedenpuutetta ja siirron määrä on yli 100 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Sen ulkopuolelle on rajattu juomaveden siirto putkissa. Kansallisessa säännöksessä käytetty kokoraja 3 kuutiometriä sekunnissa vastaa suuruusluokaltaan 100 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, eli hankkeen kokoraja on sisällöllisesti sama kuin YVA-direktiivissä. Kansallisesta säädöksestä puuttuu kuitenkin YVA-direktiivin juomaveden siirtoa koskeva poikkeus ja erottelu vedenpuutteen ehkäisemisen vuoksi toteutettaviin hankkeisiin ja muihin hankkeisiin. Tämä hankeluettelon kohta ei ole tullut sovellettavaksi kertaakaan vuoden 1999 jälkeen, jolloin se lisättiin kansalliseen hankeluetteloon. Eroavaisuuksilla direktiiviin ei ole toistaiseksi ollut käytännön merkitystä. Sisällön yhdenmukaistaminen YVA-direktiivin kanssa voisi kuitenkin selkeyttää kohdan tulkintaa. 

Tulvasuojelua koskeva e alakohta on kansallisesti määritelty hanke, joka on tullut sovellettavaksi vuosina 2000–2016 kaksi kertaa. Ilmastomuutoksen seurauksena tulvasuojelu saattaa nousta merkittäväksi Suomen vesiympäristöön vaikuttavaksi toiminnaksi. Tulvasuojeluhankkeiden raja-arvo, hyötyala 1 000 hehtaaria eli 10 km2 ei ehkä riittäisi tuomaan YVA-menettelyyn kaikkia niitä hankkeita, joilla voi olla merkittäviä vaikutuksia. 

Metalliteollisuus 

Metalliteollisuutta koskeva hankeluettelon 4 kohta sisältää sekä YVA-direktiivin liitteessä I että liitteessä II mainittuja toimintoja poiketen kuitenkin toimintojen kuvausten osalta suurestikin YVA-direktiivin liitteissä mainituista kuvauksista. Kohta tulee harvoin sovellettavaksi, sillä vuosina 2000–2016 YVA-menettely on tullut sen perusteella vireille vain kahdessa tapauksessa.  

YVA-direktiivi edellyttää YVA-menettelyä valuraudan ja teräksen alkusulatukseen tarkoitetuilta integroiduilta tuotantolaitoksilta sekä laitoksilta, joissa tuotetaan ei-rautaraakametalleja malmista, rikasteista tai sekundaarisista raaka-aineista metallurgisilla, kemiallisilla tai elektrolyyttisillä menetelmillä. Valuraudan ja teräksen alkusulatukseen tarkoitettujen integroitujen tuotantolaitosten voidaan YVA-direktiivin englanninkielisen version sekä EU:n komission YVA-direktiivin liitteiden tulkinnasta antaman ohjeen (Interpretation of definitions of project categories of annex I and II of the EIA Directive, 05/2015) mukaan katsoa tarkoittavan lähinnä rauta- ja terästehtaita, jotka on voimassa olevassa YVA-lain hankeluettelossa mainittu 4 kohdan b alakohdassa. Metalliteollisuutta koskevan kohdan a alakohta on kansallinen lisäys YVA-direktiivin hankeluetteloon nähden, sillä valimot ja sulatot eivät sisälly YVA-direktiivin hankeluetteloon muutoin kuin osana rauta- ja terästehtaita. Ne sisältyvät kuitenkin YVA-direktiivin liitteeseen II. Myös b alakohdan sintraamot, rautalejeerinkien valmistuslaitokset sekä pasutuslaitokset ovat kansallisia lisäyksiä hankeluetteloon, sillä ne sisältyvät YVA-direktiivin hankeluetteloon vain osana rauta- ja terästehtaita. YVA-direktiivin liitteessä II mainitaan metallimalmien pasutus- ja sintrauslaitokset. Myös metalliteollisuutta koskevan kohdan c alakohta poikkeaa YVA-direktiivin hankeluettelon vastaavasta kohdasta, sillä YVA-direktiivin hankeluettelo edellyttää YVA-menettelyä kaikilta laitoksilta, joissa tuotetaan ei-rautaraakametalleja malmista, rikasteista tai sekundaarisista raaka-aineista metallurgisilla, kemiallisilla tai elektrolyyttisillä menetelmillä. Voimassa olevan YVA-lain hankeluettelo on edellyttänyt YVA-menettelyä ainoastaan muita kuin rautametalleja jalostavilta metallitehtailta ja pasutuslaitoksilta, mikä ei vastaa YVA-direktiivin muita kuin rautametalleja tuottavia laitoksia koskevan hankeluettelon kohdan vaatimuksia. Hankeluettelon kohdan yhdenmukaistaminen YVA-direktiivin hankeluettelon kanssa selkeyttäisi kohdan tulkintaa ja poistaisi sen puutteet YVA-direktiivin vaatimuksiin nähden. 

Metsäteollisuus 

Hankeluettelon metsäteollisuutta koskeva 5 kohta vastaa YVA-direktiivin ja Espoon sopimuksen hankeluetteloiden muotoilua. Vuosina 2000–2016 tähän alakohtaan perustuvia YVA-menettelyitä on tullut vireille yhteensä kolme kappaletta, ja näissä kaikissa oli kyse a alakohdan mukaisista massatehtaista. 

Kemianteollisuus ja mineraalituotteiden valmistus 

Kemianteollisuutta ja mineraalituotteiden valmistusta koskeva hankeluettelon 6 kohta täyttää YVA-direktiivin hankeluettelon vaatimukset sisältäen lisäksi kansallisesti määriteltyjä tarkennuksia. Erityisesti se eroaa YVA-direktiivin hankeluettelon muotoilusta c-f alakohtien osalta. Vuosina 2010–2016 YVA-menettely on tullut vireille 15 kemianteollisuuden alaan kuuluvan hankkeen kohdalla. YVA-menettely on perustunut joko liuottimia koskevaan d alakohtaan tai vaarallisia kemikaaleja ja räjähteitä koskevaan e alakohtaan. Suurin osa kemianteollisuuden alan YVA-menettelyä vaatineista hankkeista on koskenut biopolttoaineiden tuotantoa e alakohdan perusteella.  

Raakaöljynjalostamoita koskeva a alakohta perustuu YVA-direktiivin hankeluettelon vastaavaan hankkeeseen, mutta siitä puuttuu YVA-direktiivin mukainen raakaöljystä ainoastaan voiteluaineita jalostavia laitoksia koskeva poikkeus. Hallituksen esityksen valmistelussa saatujen tietojen mukaan tällaisten laitosten perustaminen Suomeen on epätodennäköistä eivätkä hankkeen ympäristövaikutukset rinnastu öljynjalostamon vaikutuksiin. Kohdan yhdenmukaistaminen YVA-direktiivin kanssa voisi selkeyden kannalta olla perusteltua.  

Öljyliusketta, kivihiiltä ja turvetta kaasuttavia tai nesteyttäviä laitoksia koskeva b alakohta perustuu YVA-direktiivin hankeluetteloon, mutta siinä on turvetta koskeva kansallinen lisäys. Lisäys on perusteltavissa sillä, että kohdassa on kyse fossiilisten polttoaineiden kaasutuksesta tai nesteytyksestä, ja turpeen käytön voidaan tässä yhteydessä katsoa rinnastuvan kohdan muihin polttoaineisiin. Turvetta ei juurikaan laajamittaisesti hyödynnetä muualla Euroopassa. Turpeen osalta kokorajan voidaan katsoa olevan korkea.  

Kemianteollisuutta koskevan 6 kohdan c–f alakohdat poikkeavat merkittävästi YVA-direktiivin hankeluettelon muotoilusta. Alakohtien on säätämisensä yhteydessä vuoden 1994 YVA-asetuksen esitöissä todettu perustuvan YVA-direktiiviin ja sisältävän keskeiset kemianteollisuuden ja rakennusaineteollisuuden toiminnat, joilla on merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia käytössä olevien liuottimien tai kemikaalien vuoksi. Niiden muotoilu on kuitenkin osoittautunut soveltamiskäytännössä ongelmalliseksi. Ongelmia on esiintynyt erityisesti vaarallisia kemikaaleja laajamittaisesti valmistavia tehtaita koskevan e alakohdan soveltamisessa sen viittaussäännöksen osalta. Viittaus koskee vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetussa laissa (390/2005) tarkoitettuja vaarallisia kemikaaleja, joista on kyseisessä laissa puolestaan viittaus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen kemikaalien luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta (N:o1272/2008). Ongelmia on esiintynyt myös laajamittaisuuden määrittelemisessä. Lisäksi kokoraja 1000 tonnia vuodessa liuottimia ja niitä sisältäviä aineita käyttäville laitoksille on koettu toiminnanharjoittajien puolelta alhaiseksi.  

Arviointimenettelyn soveltamisen peruste bioetanolin tai bioöljyn valmistamista koskevissa hankkeissa on vaihdellut, mikä johtuu osittain tuotantotapojen eroista. Bioetanolia voidaan valmistaa esimerkiksi biokemiallisin tai raaka-aineen kaasutukseen rinnastettavilla menetelmillä useimmiten kiinteistä raaka-aineista. Bioöljyä voidaan valmistaa muun muassa pyrolyysitekniikkaan kuuluvilla menetelmillä käyttämällä erilaisia raaka-aineita, jotka voivat olla sekä nestemäisiä että kiinteitä. 

YVA-menettelyn soveltamisen perusteena bioetanolin ja bioöljyn valmistamista koskeviin hankkeisiin ovat olleet useat hankeluettelon kohdat. Eräissä hankkeissa perusteena on ollut 6 kohdan e alakohta (vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetussa laissa (390/2005) tarkoitettuja vaarallisia kemikaaleja laajamittaisesti valmistava tehdas). Tällöin bioöljy tai bioetanoli on katsottu lain tarkoittamaksi vaaralliseksi kemikaaliksi. Lisäksi perusteena bioöljyn valmistusta koskevassa hankkeessa on käytetty 8 kohdan d alakohtaa (öljyn, petrokemian tuotteiden tai kemiallisten tuotteiden varastot, joissa näiden aineiden varastosäiliöiden tilavuus on yhteensä vähintään 50 000 kuutiometriä, kumotun YVA-asetuksen (359/2011) 6 §:n 8 kohdan d alakohta). Eräissä hankkeissa puolestaan perusteena on käytetty 11 kohdan b alakohtaa (muiden jätteiden kuin vaarallisen jätteen biologiset käsittelylaitokset, jotka on mitoitettu vähintään 20 000 tonnin vuotuiselle jätemäärälle). Tällöin raaka-aineina on hyödynnetty jätemateriaaleiksi luokiteltavia esimerkiksi metsäteollisuuden tähde- ja sivuvirtoja. Eräissä hankkeissa YVA-menettely on saatettu vireille 5 kohdan metsäteollisuutta koskevan a alakohdan (massatehtaat) perusteella. YVA-menettelyn soveltaminen on tullut kyseeseen myös yksittäistapauksessa tehdyn päätöksen perusteella. Bioetanolin ja bioöljyn valmistamisen aiheuttamiksi merkittävimmiksi ympäristövaikutuksiksi on tunnistettu vaikutukset vesistön tilaan, kalastukseen ja ilmanlaatuun, melun ja kuljetusliikenteen aiheuttamat vaikutukset sekä vaikutukset luontoon sijoituspaikasta riippuen. 

Energian tuotanto 

Energian tuotantoa koskeva hankeluettelon 7 kohdan a–d alakohdat vastaavat sisällöltään YVA-direktiivin hankeluetteloa. Niihin perustuvia YVA-menettelyitä on tullut vuosina 2010–2016 vireille yhdeksän kappaletta, joista seitsemän kattila- ja voimalaitoksia koskevan a alakohdan perusteella, ja kaksi ydinvoimalaitoksia koskevan b alakohdan perusteella.  

Hankeluettelon 7 kohdan b-d alakohdat koskevat ydinvoimalaitoksia, muita ydinreaktoreita, säteilytetyn ydinpolttoaineen ja radioaktiivisen jätteen tuottamista, käsittelyä, varastointia ja loppusijoitusta. Hankeluettelon varsinaiseen asiasisältöön ei ole nykytilassa havaittu muutostarpeita, mutta siinä käytetty terminologia ei vastaa nykyistä ydinenergia-alalla kansallisesti ja kansainvälisesti (Euratom, Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA) käytössä olevaa terminologiaa. Vanhentuneita termejä ovat esimerkiksi säteilytetty ydinpolttoaine, runsasaktiivinen jäte ja radioaktiivisesti saastunut elementti. Hankeluettelon ydinlaitoksia ja radioaktiivisia jätteitä koskevia kohtia on tarpeen päivittää terminologian kehittymisen vuoksi ja lainsäädännön yhdenmukaistamiseksi. 

Kansallinen radioaktiivisia jätteitä koskeva lainsäädäntö on rakentunut siten, että ydinenergialain alaisesta toiminnasta syntyvästä radioaktiivisesta jätteestä käytetään nimitystä ydinjäte ja säteilylain (592/1991) alaisesta toiminnasta syntyvästä radioaktiivisesta jätteestä käytetään nimitystä radioaktiivinen jäte. Voimassa olevassa hankeluettelossa käytetään ainoastaan termiä radioaktiivinen jäte, mikä on kansallinen konteksti huomioiden jossain määrin harhaanjohtava. Hankeluettelon tulkinnan kannalta haastavaksi on havaittu myös hankeluettelon d alakohdan kaksi viimeistä kohtaa, joissa sanojen viittaussuhteet on havaittu epäselviksi. Terminologian ja viittausten selkeyttäminen parantaisi ydinvoimalaitoksia koskevien alakohtien tulkintaa.  

Hankeluettelon 7 kohdan e alakohta koskee tuulivoimalahankkeita. Hanke lisättiin hankeluetteloon 1.6.2011 voimaan astuneella YVA-asetuksen muutoksella. YVA-menettelyä on sen mukaan sovellettava tuulivoimalahankkeeseen, kun yksittäisten laitosten lukumäärä on vähintään 10 tai hankkeen kokonaisteho on vähintään 30 megawattia (MW). Alakohta perustuu Espoon sopimuksen hankeluetteloon, joka sisältää suuret tuulivoimalahankeet ("major installations for the harnessing of wind power for energy production (wind farms)"). Tuulivoimalahankkeiden lisäämistä hankeluetteloon pidettiin tärkeänä myös kansallisesti, koska tuulivoimalahankkeita oli jo tuolloin suunniteltu paljon ja useisiin hankkeisiin oli sovellettu YVA-menettelyä yksittäistapauksessa tehdyillä päätöksillä. 

Vuonna 2011 voimaan astunut kokoraja perustui erityisesti siihen, että Suomessa tuulivoimalahankkeiden todennäköisesti merkittävien haitallisten vaikutusten rajan katsottiin yksittäistapauksessa tehtyjen soveltamispäätösten perusteella pääsääntöisesti asettuneen 10 yksittäisen laitoksen kohdalle. Yksittäisen laitoksen suunniteltu teho oli tuolloin keskimäärin 3 MW, joten 10 laitosta käsittävän tuulivoimalahankkeen kokonaisteho oli keskimäärin 30 MW. 

Tuulivoimarakentaminen ja tuulivoimahankkeiden suunnittelu ovat Suomessa olleet viime vuosina voimakkaassa kasvussa. Myös tuulivoimaloiden yksikköteho on kasvanut ja sen odotetaan edelleen kasvavan. Tuulivoimaa koskevia YVA-menettelyitä on niiden hankeluetteloon vuonna 2011 tapahtuneen sisällyttämisen jälkeen tullut suoraan hankeluettelon perusteella vireille 82 kappaletta vuoden 2016 loppuun mennessä. Yksittäistapauksia koskevia päätöksiä on lisäksi tehty vuosina 2011–2015 tuulivoimaa koskien noin 110 kappaletta, joista noin 30 kappaletta edellytti YVA-menettelyä ja 80 kappaletta ei edellyttänyt menettelyä. 

Suomen Tuulivoimayhdistys ry:n tietojen mukaan vuonna 2017 Suomeen asennettujen tuulivoimaloiden keskiteho oli 3,3 MW. Vuonna 2017 asennettiin ainoastaan yksi voimala, jonka teho oli alle 3 MW (2,35 MW). 3,45 MW voimaloita asennettiin v. 2017 voimaloiden lukumäärästä eniten, 54 % (82 kpl).  

Tuulivoimalahankkeen yksittäisten laitosten määrää koskevan kokorajan (vähintään 10 kappaletta) on koettu olevan hyvä suuruusluokka YVA-menettelyn edellyttämiselle. Tuulivoimahankeen kokonaistehoon perustuvaan rajan (kokonaisteho vähintään 30 MW) toimivuus on sen sijaan tullut esiin yksittäisten tuulivoimaloiden tehon kasvaessa ja tuulivoimateknologian jatkaessa kehitystään. Työ- ja elinkeinoministeriön asettama tuulivoiman edistämistyöryhmä esitti v. 2014 tehoon liittyvän rajan toimivuuden ja kehittämistarpeen selvittämistä. Ympäristöministeriö teetti selvityksen tuulivoimahankkeiden YVA-menettelyn toimivuudesta vuonna 2014 (Ympäristöministeriön Pöyry Finland Oy:ltä tilaama selvitys 2.7.2014). 

Energian ja aineiden siirto sekä varastointi 

Energian ja aineiden siirtoa sekä varastointia koskevien hankkeiden YVA-menettelyitä on vuosina 2000–2016 tullut vireille yhteensä 26 kappaletta, joista kahdessa menettely perustui kaasuputkia koskevaan b alakohtaan, 19 kappaletta voimajohtoja koskevaan c alakohtaan ja neljä kappaletta aineiden varastointia koskevaan d alakohtaan. Hanke perustuu YVA-direktiivin hankeluetteloon, mutta poikkeaa siitä jaottelun ja a alakohdan kokorajan osalta. Alakohdassa a viitataan runkoputkiin, joita ei Suomessa öljyn osalta ole käytössä, ja yhdenmukaistaminen YVA-direktiivin hankeluettelon kanssa selkeyttäisi hankkeen sisältöä. Öljyn, petrokemian tuotteiden ja kemiallisten tuotteiden varastoja koskevan d alakohdan kokoraja on määritelty kansallisesti YVA-direktiivin kokorajaa matalammaksi. Kokorajan yhdenmukaistaminen direktiivin kanssa on tuotu esiin hankeluettelon päivittämisen tarpeesta teetetyssä taustaselvityksessä. 

Liikenne 

Liikennehankkeita koskevan hankeluettelon 9 kohdan perusteella on vuosina 2000–2016 tullut YVA-menettely vireille yhteensä 19 hankkeen tapauksessa. Näistä 10 kappaletta koski teiden rakentamista, uudelleenlinjausta tai leventämistä, jolloin YVA-menettely tuli vireille hankeluettelon 9 kohdan a, b tai c alakohdan perusteella. Kahdessa hankkeessa oli kyse d alakohdan mukaisesta rautatien rakentamisesta, kuudessa hankkeessa f alakohdan mukaisesta kauppamerenkulun meriväylän tai sataman rakentamisesta ja yhdessä hankkeessa g alakohdan mukaisesta sataman rakentamista sisävesistöön. Liikennehankkeita koskeva 9 kohta vastaa YVA-direktiivin hankeluetteloa. Sen f ja g alakohtien määrittelyssä on aiheuttanut epäselvyyttä se, tarkoitetaanko 1350 tonnin kokorajalla aluksen vetoisuutta vai kantavuutta. 

Liikennettä koskeva hankeluettelon kohta ei voimassa olevassa muodossaan pidä sisällään Suomen ja Viron välisiä tunneleita, jotka sisältyvät Suomi–Viro YVA-sopimuksen hankeluetteloon. Hankeluettelo ei tämän osalta täytä sopimuksen vaatimuksia. 

Vesihuolto 

Pohjavesihankkeita koskeva hankeluettelon 10 kohdan a alakohtaan perustuvia YVA-menettelyitä on vuosina 2000–2016 tullut vireille yhteensä kuusi. Alakohta perustuu YVA-direktiivin hankeluetteloon, mutta sen kokoraja 3 miljoonaa kuutiometriä vuodessa on määritelty kansallisesti YVA-direktiivin edellyttämää 10 miljoonan vuotuisen kuutiometrin kokorajaa pienemmäksi. Kokorajan määrittelyssä on huomioitu Suomen pohjavesimuodostumien pieni koko.  

Suuria raakavesi- ja jätevesitunneleita koskevan b alakohdan perusteella on YVA-menettelyitä vuosina 2000–2016 tullut vireille kolme kappaletta, kuitenkin niin, että YVA-menettely on näissä tapauksissa perustunut lisäksi jätevesien käsittelylaitoksia koskevaan c alakohtaan. Suuret raakavesi- ja jätevesitunnelit on kansallisesti määritelty lisäys hankeluetteloon. Suurten raakavesi- tai jätevesitunneleiden rakentaminen on harvinaista, mutta todennäköisesti aiheuttaisivat toteutuessaan merkittäviä ympäristövaikutuksia.  

Jätevesien käsittelylaitoksia koskevan c alakohdan perusteella YVA-menettelyitä on tullut vuosina 2000–2016 vireille kolme niin, että menettely on perustunut ainoastaan tähän alakohtaan sekä lisäksi kolme niin, että menettely on perustunut tämän alakohdan lisäksi suuria raakavesi- ja jätevesitunneleita koskevaan b alakohtaan. Hanke perustuu YVA-direktiivin hankeluetteloon, mutta sen 100 000 asukasvastineluvun kokoraja on kansallisesti määritelty YVA-direktiivin 150 000 asukasvastineluvun kokorajaa pienemmäksi. Kokorajan määrittelyssä on huomioitu Suomen erityspiirteet. 

Jätehuolto 

Jätehuoltoa koskevat hankkeet ovat vireille tulleiden YVA-menettelyjen yleisin hanketyyppi. Vuosina 2000–2016 tähän kohtaan perustuvia YVA-menettelyitä tuli vireille yhteensä 144 kappaletta. Kohta perustuu YVA-direktiivin hankeluetteloon. Siihen on sisällytetty kansallisena lisäyksenä biologiset käsittelylaitokset. Lisäksi kansallisia lisäyksiä ovat vuotuiselta jätemäärältään vähintään 20 000 tonnin yhdyskuntajätteiden tai -lietteiden kaatopaikat sekä vuotuiselta jätemäärältään yli 50 000 tonnin muiden kuin vaarallisten jätteiden tai edellä mainittujen yhdyskuntajätteiden tai -lietteiden kaatopaikat.  

Ympäristöministeriön tilasi Suomen ympäristökeskukselta selvityksen, jonka tarkoituksena oli erityisesti selvittää, millä tavoin kansallisen lainsäädännön YVA-hankeluetteloon perustuvaa YVA-menettelyä ja sen soveltamista olisi eräiden jätetoimintojen osalta mahdollista kehittää. (Kauppila, J. ja Kokkonen, S. YVA-menettelyn soveltaminen jätetoimintoihin. Muistio ympäristöministeriölle. Suomen ympäristökeskus 18.8.2016) Muistion yhteenvedossa kiinnitetään huomiota muun muassa jätehuollon fysikaalis-kemiallisen käsittelyyn termiin liittyviin tulkintaongelmiin. Osan viranomaisista todetaan soveltaneen hankeluetteloa vain sellaiseen jätteiden käsittelyyn, joka on sekä fysikaalista että kemiallista, kun taas osa on katsonut, että kumpi tahansa voi yksin laukaista hankeluettelon mukaisen YVA-menettelyn. Rajatapaukset ovat koskeneet usein jätteen mekaanista käsittelyä, kuten murskausta. Tilanteen on muistiossa katsottu olevan oikeusvarmuuden kannalta heikko. Lisäksi huomiota kiinnitetään jätteen loppukäsittelyä ja hyödyntämistä koskevan erottelun merkitykseen.  

Kansallisessa lainsäädännössä viitataan ainoastaan jätteen käsittelyyn, tekemättä eroa loppukäsittelyn ja hyödyntämisen välille. Termi vastaa YVA-direktiivin hankeluettelon suomenkielisen version kirjoitusasua. Se on Euroopan komission YVA-direktiivin hankeluettelojen tulkintaa koskevan ohjeen mukainen, sillä ohjeessa todetaan jätteiden loppukäsittelyllä tarkoitettavan YVA-direktiivissä varsinaisen loppukäsittelyn lisäksi myös jätteiden hyödyntämistä. Tulkinta vastaa Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksessä C-486/04 omaksumaa tulkintaa. 

Muut hankkeet 

Kaupan sijainnin ohjauksen arviointityöryhmä (Ympäristöministeriön raportteja 21/2009) ehdotti YVA- hankeluettelon tarkistamista siten, että vähintään 60 000 k-m2 vähittäiskaupan suuryksiköt otetaan YVA- menettelyn piiriin. Hanketta ei tämän muutoksen yhteydessä ehdoteta lisättäväksi hankeluetteloon. Tarvittaessa suuriin vähittäiskaupan hankkeisiin voidaan soveltaa YVA-menettelyä yksittäistapauksessa tehtävällä päätöksellä. Kaupunkirakentamisen hankkeet, mukaan lukien ostoskeskusten rakentaminen, ovat YVA-direktiivin liitteen II soveltamisalaan kuuluvia.  

Hankeluetteloon lisättäväksi on eri tahoilta esitetty muun muassa suuret aurinkovoimala-alueet, koneellinen kullankaivuu, sammalen keruu, moottorikelkka- ja mönkijäreitit, moottorikilpa- ja harjoitteluradat, kauppakeskukset, matkailuhankkeet sekä nautaeläinten pito. Hankkeita ei tämän muutoksen yhteydessä ehdoteta lisättäväksi hankeluetteloon. 

Yhteenveto 

Hankeluettelon muutostarpeita on käsitelty ympäristömenettelyjen sujuvoittamista ja tehostamista arvioineen ympäristömenettelyjen arviointiryhmän raportissa (Ympäristöministeriön raportteja 13/2015). Arviointiryhmä katsoi tuolloin, ettei YVA-lain hankeluettelossa ole selkeitä muutostarpeita tai -mahdollisuuksia. Hankeluettelon raja-arvojen nostaminen, siltä osin kuin se ylikansallisen oikeuden puitteissa olisi mahdollista, merkitsisi arviointiryhmän mukaan YVA-velvollisuuden syntymistä useammin tapauskohtaisen ELY-keskuksen päätöksen pohjalta, mikä puolestaan lisäisi työmäärää hallinnossa. Arviointiryhmä on lisäksi todennut, että YVA-menettelyä sovelletaan Suomessa suurimpiin hankkeisiin, ja että 30–50 YVA-menettelyn vuotuista määrää voidaan pitää sekä kansainvälisessä vertailussa että suhteutettuna ympäristölupavelvollisten hankkeiden määrään vähäisenä. 

YVA-lainsäädännön toimivuusarvioinnissa on analysoitu EU:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöä suhteessa Suomen järjestelmään (Jantunen J. ja Hokkanen P., 2010. YVA-lainsäädännön toimivuusarviointi. Suomen ympäristö 18/2010). Euroopan komission nostamiin kanteisiin perustuvat Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisut osoittavat, että YVA-direktiivin soveltamisessa on ollut useissa jäsenmaissa puutteita arviointivelvollisuuden määräytymisessä. Lisäksi kansallisten tuomioistuimen ennakkoratkaisupyynnöt osoittavat, että sekä YVA-direktiivin liitteiden I ja II että kansallisten YVA-säädösten hankeluetteloihin on liittynyt usein tulkintaepäselvyyksiä. Suomessa ei ole juurikaan ollut useissa muissa maissa ilmenneitä ongelmia arvioinnin soveltamisalaa rajaavien direktiivin liitteiden hankekuvausten ja kansallisen soveltamisalan tulkinnasta. Voimassa olevassa YVA-laissa mitään ympäristövaikutuksiltaan merkittävää hanketta ei ole poissuljettu ennalta arviointimenettelystä. Tämä soveltamistapa (hankeluettelo täydennettynä YVA-menettelyn soveltamisella yksittäistapauksissa) on sopusoinnussa Euroopan unionin tuomioistuimen laajaa soveltamisalaa korostavan lähestymistavan kanssa. Suomessa valittu malli on osoittautunut YVA-direktiivin soveltamisalan kannalta toimivaksi ratkaisuksi, toimivuusarvioinnissa arvioidaan.  

Yhteenvetona voidaan todeta, että kansallisessa lainsäädännössä omaksuttu periaate, jossa YVA-menettelyä aina edellyttävät hankkeet luetellaan 1 liitteessä olevassa hankeluettelossa, ja jossa muut YVA-menettelyn edellyttämät hankkeet tulevat menettelyn piiriin tapauskohtaisen arvioinnin perusteella, on sen soveltamiskäytännön ja YVA-direktiivin vaatimukset huomioon ottaen toimiva. Soveltamiskynnys YVA-menettelyn yksittäistapauksissa on ollut korkea. 

Samoin voidaan todeta, että YVA-menettelyn piiriin kuuluvat hankkeet sisältävä YVA-lain 1 liite on rakenteeltaan ja systematiikaltaan toimiva sekä pääsääntöisesti YVA-direktiivin ja Suomen kansainvälisten velvoitteiden vaatimusten mukainen. Niiltä osin kuin kansallinen hankeluettelo ei vastaa näitä velvoitteita, on sisältöä muutettava.  

Nyt tehdyn läpikäynnin perusteella on tultu johtopäätökseen, että osa kansallisesti säännellyistä hankkeista on mahdollista yhtenäistää direktiivin hankeluettelon kanssa säilyttäen korkea ympäristönsuojelun taso. Hankeluettelon läpikäynnin yhteydessä on tullut myös esiin tiettyjä hankkeita, joita on tullut YVA-menettelyn soveltamisen piiriin yksittäispäätöksellä ja oikeustilanteen selkeyttämiseksi niitä esitetään sisällytettäväksi hankeluetteloon (mm. kalankasvatus- ja turkiseläinten pito). Soveltamisalan tulkintaa selkeyttäisi, jos epäselvät, mutta selkeästi YVA-menettelyn piiriin kuuluvat hankkeet olisi kirjoitettu hankeluetteloon selkeästi (esimerkiksi bioetanolin ja bioöljyn valmistus sekä uraanin talteenotto sivutuotteena). Joidenkin kansallisesti määritettyjen hankkeiden kokorajoissa on esimerkiksi teknologian kehittymisen johdosta tarvetta tarkistukseen. Tällaisista voidaan mainita tuulivoimaloita koskeva tehoraja ja osa jätehankkeiden kokorajoista. Muilta osin kansallisesti määriteltyjen hankkeiden tai YVA-direktiiviin perustuvien hankkeiden kansallisesti määriteltyjen kokorajojen voidaan katsoa olevan perusteltuja kansallisten erityispiirteiden takia. 

3.1  Tavoitteet

Hallituksen esityksen tavoitteena on ajantasaistaa YVA-lain liitteenä oleva hankeluettelo ja selkeyttää sen sisältöä. Esitys myös toteuttaisi kansallisia tavoitteita ympäristöllisten menettelyjen sujuvoittamisesta. Hallitusohjelma edellyttää, että hallitus ei lisää kilpailukykyä haittaavaa ylimääräistä taakkaa EU-sääntelyn kansallisessa toimeenpanossa ja että EU-säännösten toimeenpanossa pidättäydytään kansallisesta lisäsääntelystä. Esityksellä yhdenmukaistettaisiin liite 1 mahdollisimman pitkälle YVA-direktiivin hankeluettelon kanssa. Direktiivin lisäksi hankeluettelon tulee vastata Espoon sopimusta sekä Suomi-Viro YVA-sopimusta.  

YVA-direktiivi on minimidirektiivi, mikä mahdollistaa myös kansallisten erityistarpeiden huomioon ottamisen. Suomen ympäristön erityispiirteiden ja oikeustilan selkeyden vuoksi ehdotetaan hankeluetteloon sisällytettäväksi myös jatkossa eräitä kansallisia hankkeita. 

3.2  Ehdotetut muutokset

YVA-lain hankeluettelon hankkeista lähes puolet on voimassa olevassa lainsäädännössä määritelty YVA-direktiiviä vastaavasti. Lähtökohtana valmistelussa on ollut, että YVA-direktiivin hankeluetteloa suoraan vastaavat YVA-lain hankeluettelon kohdat eivät edellytä muutoksia. Perusteluissa on huomioitu hankekohtaisesti direktiivin- ja Espoon sopimuksen mukaisuus. Suomi-Viro YVA-sopimuksen osalta perusteluissa on huomioitu vain ne kohdat, joiden osalta hankeluettelo poikkeaa Espoon sopimuksesta.  

Direktiivin mukaiseksi ehdotetaan muutettavaksi metalliteollisuuden, kemianteollisuuden sekä energian ja aineiden siirtoa koskevat hankkeet. Joidenkin hankkeiden osalta esitetään selvyyden vuoksi poikettavan YVA-direktiivin tai Espoon sopimuksen sanamuodoista. Kansallisia kokorajoja ehdotetaan säilytettävän perustelluista syistä kaivoshankkeissa, kiven, soran ja hiekan otossa sekä osassa metsä-, suo- ja kosteikkoluonnon muuttamista koskevia hankkeita, jäte- ja vesistön rakentamis- ja säännöstelyhankkeita, vesihuoltohankkeita sekä öljyn, petrokemian ja kemiallisen tuotteiden varastointihankkeita. Näitä olisi noin neljäsosassa hankkeista. Hankeluettelon kansallisesti määriteltyjä kokorajoja esitettäisiin muutettavaksi vain siltä osin kuin kokorajojen on hankkeista aiheutuvien ympäristövaikutusten näkökulmasta todettu olevan tarkistuksen tarpeessa. Lisäksi selvennetään arviointimenettelyn soveltaminen bioetanolin ja bioöljyn valmistukseen ja uraanin talteenottoon sivutuotantona. Uraanin ja toriumin koetoiminta rajataan koskemaan pienimuotoista käsittelyä.  

Hankeluetteloon esitetään lisättäväksi neljä uutta hanketta: kalankasvatus, turkiseläinten pito, Suomen ja Viron kahdenvälisen sopimuksen edellyttämä Suomen ja Viron väliset tunnelit, sekä toriumin louhinta, talteenotto, rikastaminen ja käsittely. 

Hallituksen esityksen valmistelun aikana on selvitetty myös nautakarjaa koskevien hankkeiden lisäämistä hankeluetteloon. Lisäys selkeyttäisi nykyistä oikeustilaa, mutta hankeluetteloon määritettävän hankkeen kokoraja edellyttää lisäselvitystä. Nautakarjaa koskevaa kohtaa ei tässä hallituksen esityksessä ehdoteta lisättäväksi hankeluetteloon. 

Valmistelun yhteydessä on tutkittu mahdollisuutta säätää kansallisesti asetettujen kokorajojen muutosten tai laajennusten YVA-menettelystä vain silloin, kun tästä voi aiheutua merkittävää haittaa ympäristölle. YVA-direktiivi edellyttää YVA-menettelyä säännönmukaisesti direktiivin hankeluettelon lueteltujen hankkeiden muutoksilta, mikäli muutos tai laajennus itsessään vastaa hankeluettelossa asetettuja raja-arvoja. Direktiivihankkeiden osalta ei siis vastaavaa muutosta voisi toteuttaa. Kyseessä olisi merkittävä muutos YVA-lain systematiikkaan, eikä muutosta esitetä tehtäväksi. 

3.2.1 Hankeluettelon 1 kohta. Eläinten pito ja kalankasvatus 

1 kohdan a alakohta 

Kanaloita koskeva alakohta olisi voimassa olevan YVA-lain hankeluettelon, YVA-direktiivin (17 kohdan a alakohta) ja Espoon sopimuksen (20 kohta) hankeluettelojen mukainen. 

1 kohdan b alakohta 

Sikaloita koskevaan alakohtaan yhdistettäisiin voimassa olevat b ja c alakohdat. Sisällöllisesti näihin ei tehtäisi muutoksia, ne olisivat jatkossakin sisällöltään YVA-direktiivin (17 kohdan b ja c alakohdat) ja Espoon sopimuksen (20 kohta) hankeluettelojen mukaisia.  

1 kohdan c alakohta 

Eläintenpitoa koskevaan kohtaan ehdotetaan sisällytettäväksi uusi c alakohta, joka koskisi turkiseläinten pitoa sellaisissa turkistarhoissa, jotka on tarkoitettu vähintään 16 000 siitosnaarasminkille tai -hillerille pentuineen taikka vähintään 7 000 siitosnaarasketulle tai -supikoiralle pentuineen. Alakohta olisi kansallinen lisäys hankeluetteloon. 

Suurimittaisista turkiseläintenpitohankkeista saattaa aiheutua laadultaan ja laajuudeltaan hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä ympäristövaikutuksia, minkä takia niistä on tehty YVA-menettelyn soveltamista koskevia yksittäistapauspäätöksiä. 

Ehdotetut kokorajat on määritelty niin, että niiden mukaiset hankkeet todennäköisesti aiheuttavat laadultaan ja laajuudeltaan muihin eläintenpitoa koskevien hankeluettelossa mainittujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia ympäristövaikutuksia. Vertailukohtana on määrittelyssä käytetty a alakohdan mukaisia 3 000 sian sikaloita, ja vertailu on toteutettu ympäristönsuojelulain (527/2014) liitteen 3 mukaisia eläinyksikkökertoimia hyödyntämällä.  

Turkiseläinten pitoa koskevan hankkeen lisääminen hankeluetteloon vähentäisi toiminnanharjoittajien YVA-menettelyn tarpeeseen liittyvää epävarmuutta, kun aina YVA-menettelyn vaativien hankkeiden kokoluokka olisi selvä. YVA-menettelyn aloittaminen nopeutuisi, kun hanke ei edellyttäisi YVA-menettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa tehtävää päätöstä. Hankkeesta vastaavan ei myöskään tarvitsisi toimittaa erillisiä tietoja päätöksentekoa varten ja viranomaisille yksittäistapauspäätöksistä johtuva hallinnollinen taakka vähentyisi siltä osin, kuin tämän kokoluokan hankkeista ei tarvitse tehdä päätöstä. Hankeluettelon kokorajan alittavat hankkeet saattaisivat edelleen tulla YVA-menettelyn piiriin mikäli niistä aiheutuisi hankeluettelon hankkeisiin rinnastettavia merkittäviä ympäristövaikutuksia. Tällaisten hankkeiden YVA-menettelyn tarpeesta täytyisi jatkossakin tehdä yksittäistapauspäätös.  

Ehdotus turkiseläinten pitoa koskevien hankkeiden lisäämisestä hankeluetteloon on noussut esille hankeluettelon päivittämisen tarpeesta teetetyssä taustaselvityksessä.  

1 kohdan d alakohta  

Eläinten pitoa koskevaan kohtaan esitetään lisättäväksi uusi d alakohta, joka koskisi merialueella sijaitsevia kalankasvatuslaitoksia, joissa kalan lisäkasvu on vähintään 1 000 000 kilogrammaa vuodessa. Alakohta olisi kansallinen lisäys hankeluetteloon. 

Suurimittaisista merialueella sijoittuvista kalankasvatushankkeista saattaa aiheutua laadultaan ja laajuudeltaan hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä ympäristövaikutuksia, minkä takia niistä on tehty YVA-menettelyn soveltamista koskevia yksittäistapauspäätöksiä.  

Merellä sijaitseville kalankasvatuslaitoksille esitetty kokoraja on määritelty tehtyjen yksittäistapauspäätösten perusteella ja mitoitettu sellaiseksi, että hankkeella olisi aina toimintaympäristöstään riippumatta todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia. Tämän kokoluokan merellä sijaitsevien kalankasvatushankkeiden voidaan katsoa olevan niin suuria, että merkittävät ympäristövaikutukset muun muassa typen ja fosforin osalta ovat todennäköisiä.  

Hankeluettelon lisäyksellä pyritään kalankasvatusta koskevan YVA-velvollisuuden selkeyttämiseen, mikä lisäisi toiminnanharjoittajien oikeusvarmuutta, vähentäisi yksittäispäätöksistä aiheutuvaa hallinnollista taakkaa ja nopeuttaisi hankkeiden suunnittelua. Yksittäistapauspäätöksiä saatetaan joissain tapauksissa joutua jatkossakin tekemään määritetyn kokorajan alittavien hankkeiden osalta.  

Kalankasvatushankkeita koskeva hankeluettelon laajentaminen on tuotu esiin yhtenä meriviljelyn luvitusta sujuvoittavana toimenpidesuosituksena valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan meriviljelyn luvituspilotteja koskeneen VN TEAS-hankkeen loppuraportissa (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 38/2018). Hankkeen ohjausryhmä on hyväksynyt loppuraportin suositukset. Kalankasvatushankkeiden lisääminen hankeluetteloon nousi esille myös hankeluettelon päivittämisen tarpeesta teetetyssä taustaselvityksessä. 

3.2.2 Hankeluettelon 2 kohta. Luonnonvarojen otto ja käsittely  

2 kohdan a alakohta  

Kaivostoimintaa koskevalla a alakohdalla pannaan täytäntöön YVA-direktiivin hankeluettelon 19 kohta, joka koskee yli 25 hehtaarin avokaivoksia. Se kattaa myös Espoon sopimuksen vaatimukset, jonka hankeluettelossa edellytetään YVA-menettelyn soveltamista kaivostoimintaan, paikalla tapahtuvaan metallimalmien tai hiilen rikastamiseen ja käsittelyyn (kohta 14). Irrotettavan aineksen kokoraja on kansallinen lisäys, joka on sisällytetty hankeluetteloon vuoden 1999 YVA-asetuksella. 

Alakohta ehdotetaan yhtenäistettäväksi koskemaan kaivostoimintaa aina, kun kaivoksen pinta-ala ylittää 25 hehtaaria tai irrotettavan aineksen kokonaismäärä on vähintään 550 000 tonnia vuodessa. Viittaus metallimalmeihin ja muihin kaivoskivennäisiin muutettaisiin kaivoslain (621/2011) nykykäsitteistön mukaisesti koskemaan kaivosmineraaleja. Kaivosmineraali sisältää myös laissa luetellut metallimalmit. Lisäksi hanke tarkennettaisiin koskemaan pelkästään kaivospaikalla tapahtuvaa rikastamista ja käsittelyä. Tämä tarkennus olisi Espoon sopimuksen hankeluettelon mukainen. Pinta-alaa määritettäessä on hyvä huomioida YVA-direktiivin hankeluettelon vastaavan kohdan määritelmä (direktiivin englanninkielisessä versiossa site), jolloin määrittelyssä on otettava itse kaivostoiminnan lisäksi mukaan sellaiset varsinaista kaivostoimintaa tukevat toiminnot, jotka ovat kaivostoiminnalle keskeisiä ja erottamattomasti siihen yhteydessä (EU:n komission tulkinta). Esimerkkeinä tällaisista toiminnoista ovat altaat esimerkiksi vedelle ja rikastushiekalle sekä sivukiven varastointialueet, mitkä ovat kaivostoiminnan kannalta välttämättömiä.  

Kaivoshankkeissa irrotettavan aineksen määrä kuvaa toiminnan volyymia sekä siitä aiheutuvia ympäristövaikutuksia, minkä vuoksi irrotettavan aineksen kokonaismäärän sisällyttäminen hankeluettelossa on edelleen perusteltua. Kaivoshankkeet muuttavat ympäristöään pysyvästi ja vaikuttavat alueen asukkaiden elinoloihin. Asukkailla ja muilla tahoilla on tärkeää säilyttää mahdollisuus toteuttaa perusoikeuttaan vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon kaivoshankkeissa myös YVA-menettelyn kautta. Varovaisuusperiaate huomioiden kaivoshankkeiden irrotettavan aineksen kokoraja ehdotetaan säilytettäväksi ennallaan.  

Rikastamotoiminnan osalta on ollut epäselvyyttä siitä, kattaako hankeluettelon kohta myös kaivosalueen ulkopuolella sijaitsevan, erillisenä toimintona toteutettavan rikastamon. Jatkossa erillinen rikastamo voitaisiin määrätä YVA-menettelyyn yksittäistapauspäätöksellä. Toisaalta on huomattava, että liitännäishankkeet (esim. muualla toimiva rikastamo) voivat kuitenkin kuulua YVA-menettelyn piiriin myös silloin, jos niiden katsotaan kuuluvan YVA-menettelyn kohteena olevaan hankekokonaisuuteen. EU:n komission ohjeistuksen mukaan liitännäishankkeiden kuulumista YVA-menettelyn piiriin tulisi arvioida ”centre of gravity” -testin avulla (Commission Note, Subject: Interpretation line suggested by the Commission as regards the application of Directive 85/337/EEC to associated/ancillary works. 5.3.2012). Siinä arvioidaan, ovatko liitännäiset hankkeet tai toimet YVA-menettelyn kohteena olevan hankkeen kannalta keskeisiä tai siihen suoraan liittyviä. Mikäli näin on, kuuluvat nämä toimet tai liitännäishankkeet hankekokonaisuuteen ja näin ollen myös YVA-menettelyn piiriin. 

2 kohdan b alakohta 

Alakohdalla pannaan täytäntöön YVA-direktiivin hankeluettelon 19 kohta, joka koskee yli 25 hehtaarin kivilouhoksia. Se kattaa myös Espoon sopimuksen vaatimukset (14 kohta). Soran ja hiekan otto sekä otettavan ainesmäärän kokoraja ovat kansallisia lisäyksiä, jotka on sisällytetty hankeluetteloon vuoden 1999 YVA-asetuksella. Soran ja hiekan otto ovat Suomessa yleisiä hankkeita, ja jotka suuressa mitassa voivat aiheuttaa kallion louhintaan verrattavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. 

Kiven, soran ja hiekan ottoa koskeva b alakohta ehdotetaan selkeytettäväksi niin, että louhinta- ja kaivualue korvataan käsitteellä ottamisalue, joka on maa-aineslaissa (555/1981) ja sen lupamenettelyssä käytetty termi. Termillä olisi tässä yhteydessä tarkoitus viitata samanlaiseen alueeseen kuin maa-aineslainsäädännön järjestelmässä. Ottamisalue -termi on käytössä maa-aineslainsäädännön mukaisessa lupamenettelyssä. YVA-velvollisuuden määräytyminen ottamisalueen mukaan vastaa paremmin myös YVA-direktiivin määritelmää hankkeen alueesta, sillä direktiivin englanninkielisessä versiossa käytetään kivilouhoksien osalta termiä site, jonka katsotaan tarkoittavan sellaisia louhimistoimintaa tukevia toimintoja, jotka ovat sille keskeisiä ja erottamattomasti siihen yhteydessä (EU:n komission tulkinta).  

Kiven, soran tai hiekan otolla tarkoitettaisiin lähtökohtaisesti maa-aineslain mukaista ottamista sekä merihiekan nostoa, johon vaaditaan vesilain mukainen lupa. Kohta ei tarkoittaisi rakentamisen yhteydessä tehtävää maanrakennustoimintaa eikä maanalaista rakentamista.  

Alakohtaan esitetään sisällytettäväksi jatkossakin otettavan aineksen kokoraja. Kiven, soran ja hiekan oton ympäristövaikutukset aiheutuvat hankkeen pinta-alan lisäksi ottamisen määrästä (mm. melu, pöly ja liikenteen vaikutukset). Ottomäärä voi pieneltäkin pinta-alalta olla suuri ja ottaminen voi ulottua myös maanpinnan tason alapuolelle. Maa-aineshankkeiden luvissa huomioidaan pinta-alan ja ottosyvyyden lisäksi myös ottomäärä. Nämä asiat puoltavat kiven, soran ja hiekan otolle sekä pinta-alaperusteista että ottomääräperusteista kokorajaa.  

Kiven, soran ja hiekan otto on yleinen hanketyyppi. Toiminnan määrään ja laajuuteen nähden YVA-menettelyjä on vähän. Kiviaineksia otetaan eniten siellä missä asutus edelleen keskittyy, mikä osaltaan perustelee hankkeen ottomäärää koskevan rajan säilyttämistä entisellään. Asukkailla ja muilla tahoilla säilyy myös mahdollisuus toteuttaa perusoikeuttaan YVA-menettelyn kautta ja vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Otettavan ainesmäärän kokoraja vastaisi laajamittaista toimintaa, ja rinnastuisi a alakohdassa määriteltyyn kaivoshankkeen tonnimääräiseen kokorajaan.  

2 kohdan c alakohta 

Asbestin louhintaa ja käsittelyä koskeva alakohta olisi voimassa olevan YVA-lain hankeluettelon mukainen, eikä sitä ehdoteta muutettavaksi. Asbestikuitujen valmistaminen on nykyisin kielletty Euroopan parlamentin ja neuvoston kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista antaman asetuksen N:o 1907/2006 nojalla. Asbestin louhintaa ja käsittelyä koskeva alakohta on sisällytetty hankeluetteloon YVA-direktiivin ja Espoon sopimuksen vaatimusten täyttämiseksi (kummassakin hankeluettelossa 5 kohta).  

2 kohdan d alakohta 

Uraanin louhintaa ja käsittelyä koskevaan hankeluettelon 2 kohdan d alakohtaan esitetään muutoksia niin, että se koskisi jatkossa uraanin louhintaa, talteenottoa, rikastamista ja käsittelyä lukuun ottamatta laboratoriossa tai koerikastamossa tapahtuvaa pienimuotoista käsittelyä. Kohta esitetään muutettavaksi koskemaan uraanin lisäksi myös toriumia.  

Kyseessä on kansallisesti määritelty hanke. Se on sisällytetty hankeluetteloon vuoden 2006 YVA-asetuksella, jolloin se koski vain uraania, ja sen ulkopuolelle oli rajattu koelouhinta, koerikastaminen ja muu vastaava käsittely. Ennen vuoden 2006 muutosta uraanin louhintaa koskeviin hankkeisiin sovellettiin kaivostoimintaa koskevaa YVA-hankeluettelon kohtaa. 

Uraanin tuotanto kaivoksen päätuotteena ei ole Suomessa tähän mennessä ollut kannattavaa, sillä Suomen kallioperästä ei ole löydetty riittäviä uraanipitoisuuksia. Uraanin talteenotto jatkojalostusta ja hyödyntämistä varten muun tuotannon ohessa saattaa kuitenkin osoittautua kannattavaksi, sillä uraania on Suomen kallioperässä lähes kaikkialla. Uraanin sivutuotanto saattaa olla kannattavaa esimerkiksi silloin, kun kaivoksen kokonaistuotantomäärä on niin suuri, että myös vähäisinä pitoisuuksina esiintyvän metallin tuotantomäärästä saadaan päätuotteen ohessa kannattavaa. Hankeluettelon kohta olisi tarkoitettu käsittämään myös sivutuotantona tapahtuva uraanin louhinta, talteenotto, rikastaminen ja käsittely. 

Toriumin tuotantoa Suomessa ei ole tähän mennessä tutkittu, mutta sen mahdollisuutta ei voida poissulkea. Ydinenergialainsäädäntö tunnistaa kautta linjan uraanin tuotannon ohella mahdollisuuden myös toriumin tuottamiseen. Lainsäädännön johdonmukaisuuden varmistamiseksi torium ehdotetaan lisättäväksi hankeluetteloon uraanin rinnalle. 

Laboratoriossa tai koerikastamossa tapahtuvalla pienimuotoisella käsittelyllä tarkoitetaan käytännössä esimerkiksi pienimuotoista koerikastamista tai muuta pienimuotoista koetoimintaa. Tällaisen pienimuotoisen käsittelyn ympäristövaikutukset eivät ole verrattavissa muunlaisesta uraanin käsittelystä aiheutuviin vaikutuksiin.  

2 kohdan e alakohta 

Turvetuotantoa koskevaa hankeluettelon 2 kohdan e alakohtaa esitetään muutettavaksi siltä osin kuin se ei ole YVA-direktiivin hankeluettelon vastaavan 19 kohdan mukainen. Kohdasta poistettaisiin pinta-alan yhtenäiseksi katsottavuutta koskeva tarkennus sekä viittaus tuotantopinta-alaan, sillä ne eivät ole yhtenäisiä YVA-direktiivin sanamuodon kanssa, ja ne voidaan tulkita myös lievennykseksi direktiivin vaatimuksista. Alakohta ehdotetaan muutettavaksi koskemaan pinta-alaltaan yli 150 hehtaarin turvetuotantoa. Turvetuotannon pinta-alan määrittelyssä on huomioitava YVA-direktiivin englanninkielisessä versiossa turvetuotannon osalta käytetty termi site, joka pitää sisällään itse ottamistoiminnan lisäksi siihen keskeisesti ja erottamattomasti liittyvät tukitoiminnot (EU:n komission tulkinta). Esimerkkeinä tällaisista toiminnoista ovat ottamistoiminnan kannalta välttämättömät erityisojien sisällä sijaitsevat aumat, pintavalutuskentät ja lietealtaat. 

2 kohdan f alakohta 

Metsä-, suo- tai kosteikkoluonnon pysyväisluonteista muuttamista koskevaa hankeluettelon 2 kohdan f alakohtaan ei esitetä muutettavaksi. Alakohta perustuisi Espoon sopimuksen hankeluettelon puuston pysyvää poistoa koskevaan kohtaan 17, mutta olisi muilta osin kansallinen hanke. Hankkeista voidaan katsoa aiheutuvan tässä laajuudessa merkittäviä ympäristövaikutuksia. Puuston pysyvää poistoa koskeva hanke olisi esimerkiksi metsän tai suon muuttaminen pelloksi.  

2 kohdan g alakohta 

Raakaöljyn tai maakaasun kaupallinen tuotanto ehdotetaan säilytettäväksi hankeluettelossa täyttämään YVA-direktiivin ja Espoon sopimuksen asettamat velvoitteet. Sen mukaiset hankkeet eivät ole todennäköisiä Suomessa, ja kansallisesta määritelmästä jätettäisiin siksi jatkossakin pois direktiivissä (hankeluettelon 14 kohta) ja Espoon sopimuksessa (hankeluettelon 15 kohta) olevat tuotannon kokorajat. 

3.2.3 Hankeluettelon 3 kohta. Vesistön rakentaminen ja säännöstely 

3 kohdan a ja b alakohdat 

Patoja ja tekoaltaita koskevilla a ja b alakohdilla pannaan täytäntöön YVA-direktiivin hankeluettelon 15 kohta ja Espoon sopimuksen hankeluettelon 11 kohta. Alakohdat on päivitetty vuonna 2011, jolloin direktiiviä vastaavat 10 miljoonan kuutiometrin kokorajat lisättiin hankeluetteloon ja niiden sisältö ehdotetaan säilytettäväksi nykyisessä muodossaan. 

3 kohdan c alakohta 

Vesistön säännöstelyhankkeita koskeva c alakohta olisi voimassa olevan YVA-lain hankeluettelon mukainen, eikä sen sisältöä esitetä muutettavaksi. Kyseessä on kansallisesti määritelty hankeluettelon kohta. Hankkeessa on kyse säännöstelystä, jonka avulla pyritään hallitsemaan tulva- ja kuivuustilanteita. Hanke on harvinainen, mutta toteutuessaan todennäköisesti aiheuttaisi merkittäviä ympäristövaikutuksia, minkä takia se on perusteltua pitää hankeluettelossa. 

3 kohdan d alakohta 

Veden siirtoa koskevaa d alakohtaa ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan direktiivin hankeluettelon 12 kohdan a ja b alakohtia siten, että siihen lisättäisiin direktiivin mukaisesti juomaveden siirtoa putkissa koskeva poikkeus sekä tarkennus, jonka mukaan kohdan mukaisen veden siirron tarkoituksena on mahdollisen vedenpuutteen ehkäisy. Alakohta täyttää Espoon sopimuksen vaatimukset (kohdan 18 alakohdat a ja b). 

Vaikka hankkeen kokorajana käytetty mittayksikkö (kuutiometriä sekunnissa) eroaa YVA-direktiivissä käytetystä, se vastaa suuruusluokaltaan direktiivin kokorajaa (100 miljoonaa kuutiometriä vuodessa). Suomessa kuutiometriä sekunnissa -mittayksikkö on yleisesti käytössä. YVA-direktiivi ”works for the transfer of water resources…” kattaa toimenpiteet vesivarojen siirtämiseksi, vaikka kohta on direktiivin suomenkielisessä versiossa käännetty muotoon ”laitokset vesivarojen siirtämiseksi…”. Kansallisessa hankeluettelossa käytetään termiä ”veden siirto” eikä sitä olisi tarpeen muuttaa. Se vastaisi direktiivin käännöstä paremmin direktiivissä tarkoitettua hankkeen sisältöä.  

3 kohdan e alakohta 

Tulvasuojeluhankkeita koskeva e alakohta olisi voimassa olevan YVA-lain hankeluettelon mukainen, eikä sen sisältöä esitetä muutettavaksi. Kyseessä on kansallisesti määritelty hankeluettelon kohta, ja se sisältyy direktiivin II liitteeseen. Ilmastomuutoksen seurauksena tulvasuojelu saattaa nousta merkittäväksi Suomen vesiympäristöön vaikuttavaksi toiminnaksi. 

3.2.4 Hankeluettelon 4 kohta. Metalliteollisuus 

4 kohdan a alakohta 

Alakohtaan sisällytettäisiin voimassa olevan hankeluettelon 4 kohdan b alakohdassa mainitut rauta- ja terästehtaat. YVA-direktiivin englanninkielisen version mukaan YVA-menettelyä edellytetään vain valuraudan ja teräksen alkusulatukseen tarkoitetuilta integroiduilta laitoksilta. Euroopan komission YVA-direktiivin hankeluettelojen tulkintaa koskevan ohjeen mukaan integroidut laitokset ovat suuria teollisia komplekseja ja niille on ominaista useat toisiinsa kytköksissä olevat materiaali- ja energiavirrat eri tuotantoyksiköiden välillä. Direktiivissä tarkoitetut integroidut laitokset pitävät sisällään siis muitakin toimintoja kuin valimoja ja sulattoja. Käytännössä direktiivissä tarkoitetut integroidut tuotantolaitokset ovat rauta- ja terästehtaita.  

Voimassa olevan b alakohdan mukaiset sintraamot, rautalejeerinkien valmistuslaitokset sekä pasutuslaitokset poistettaisiin hankeluettelosta. Ne ovat lähtökohtaisesti osa rauta- ja terästehtaita, joten ne tulisivat YVA-menettelyn piiriin sitä kautta. Itsenäisinä laitoksina ne voisivat edelleen tulla YVA-menettelyn piiriin YVA-menettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa tehtävällä päätöksellä. Metallimalmien pasutus- ja sintrauslaitokset sisältyvät YVA-direktiivin II liitteeseen. 

Voimassa olevan hankeluettelon 4 kohdan a alakohta esitetään kokonaan poistettavaksi hankeluettelon kansallisena lisäyksenä, sillä valimot ja sulatot sisältyvät esitettyihin YVA-direktiivin mukaisiin a ja b alakohtiin siltä osin kuin YVA-direktiivi edellyttää. Esitetyllä alakohdalla pantaisiin täytäntöön YVA-direktiivin hankeluettelon 4 kohdan a alakohta sekä Espoon sopimuksen 4 kohta. 

4 kohdan b alakohta 

Alakohta muutettaisiin vastaamaan YVA-direktiivin hankeluettelon 4 kohdan b alakohtaa niin, että se pitäisi sisällään laitokset, joissa tuotetaan muita kuin rautaraakametalleja malmista, rikasteista tai sekundaarisista raaka-aineista metallurgisilla, kemiallisilla tai elektrolyyttisillä menetelmillä. Kansallisen lainsäädännön terminologisen yhtenäisyyden vuoksi alakohdassa käytettäisiin YVA-direktiivissä käytetyn termin ei-rautaraakametallit sijasta termiä muut kuin rautaraakametallit. Muita kuin rautaraakametalleja koskevan hankeluettelon kohdan soveltamisala olisi esitetyssä muodossaan voimassa olevan lain mukaisesta muita kuin rautametalleja koskevan hankeluettelon kohdan soveltamisalaa laajempi. YVA-direktiivin vaatimusten täyttäminen edellyttää muutosta.  

Esitetyllä alakohdalla pantaisiin täytäntöön YVA-direktiivin hankeluettelon 4 kohdan b alakohta sekä Espoon sopimuksen 4 kohta.  

3.2.5 Hankeluettelon 5 kohta. Metsäteollisuus 

Massa-, paperi- ja kartonkitehtaita koskevat a ja b alakohdat olisivat voimassa olevan YVA-lain hankeluettelon, YVA-direktiivin hankeluettelon 18 kohdan ja Espoon sopimuksen hankeluettelon 13 kohdan mukaisia, eikä niiden sisältöä esitetä muutettavaksi. 

3.2.6 Hankeluettelon 6 kohta. Kemianteollisuus 

6 kohdan a alakohta 

Raakaöljyn jalostamoja koskevaa a alakohtaa esitetään muutettavaksi YVA-direktiivin ja Espoon sopimuksen hankeluetteloiden 1 kohtia vastaavaksi niin, että siihen lisättäisiin voiteluaineita koskeva poikkeus. Voiteluaineiden valmistuksen ympäristövaikutusten ei katsota pääsääntöisesti aiheuttavan raakaöljyn valmistukseen rinnastettavia merkittäviä ympäristövaikutuksia, mistä syystä se on poissuljettu direktiivin hankeluettelosta. Poikkeus on perusteltua sisällyttää myös kansalliseen hankeluetteloon. 

6 kohdan b alakohta 

Öljyliuskeen, kivihiileen tai turpeen kaasuttamista ja nesteyttämistä koskeva b alakohta olisi voimassa olevan YVA-lain hankeluettelon mukainen, eikä sen sisältöä esitetä muutettavaksi. Kohta perustuu YVA-direktiivin ja Espoon sopimuksen hankeluettelojen 1 kohtiin, lukuun ottamatta kansallisesti määriteltyä turvetta koskevaa lisäystä. Hankkeen laajennus turpeeseen sisältyy jo alkuperäiseen, vuoden 1994 hankeluetteloon ja sitä on perusteltu Suomen turvevarojen käyttömahdollisuuksilla ja käytön ympäristövaikutuksilla. Turvetta koskeva kansallinen lisäys olisi edelleen perusteltu. Alakohdan mukaisissa hankkeissa on kyse fossiilisten polttoaineiden kaasutuksesta tai nesteytyksestä, ja turpeen käytön voidaan katsoa rinnastuvan säädöksen muihin polttoaineisiin.  

6 kohdan c alakohta 

Kemianteollisuutta koskeva c alakohta sisältäisi kemiateollisuuden laitokset YVA-direktiiviin kirjatussa laajuudessa. Soveltuvin kohdin sen termejä esitetään kuitenkin yhtenäistettäväksi ympäristönsuojelulaissa (527/2014) omaksuttujen termien kanssa niin, että tulkintaepäselvyydet ympäristönsuojelulain ja YVA-lain välillä jäisivät mahdollisimman vähäisiksi. Alakohta korvaisi nykyisen hankeluettelon kohdat c-f. Kohdalla pannaan täytäntöön YVA-direktiivin ja Espoon sopimuksen hankeluettelojen 6 kohdat.  

Alakohta rajattaisiin YVA-direktiivin mukaisesti koskemaan kemianteollisuuden integroituja tuotantolaitoksia, joissa tuotetaan alakohdassa mainittuja aineita teollisessa mittakaavassa. YVA-direktiivin määritelmän mukaisesti integroidulla tuotantolaitoksella tarkoitetaan laitosta, jossa on useita yksikköjä yhdessä toiminnallisesti toisiinsa liitettyinä. YVA-direktiivin hankeluettelojen tulkintaa koskevan ohjeen mukaan yksiköiden yhtenäisyyttä arvioitaessa lähtökohtana voidaan pitää sitä, että kokonaisuus pitää sisällään eri yksiköitä, jotka ovat palvelevat yhteistä päämäärää tuottaen välituotteita tai tuotantoprosessin kannalta tarpeellisia aineita muille yksiköille. Teollisen mittakaavan määrittelyn osalta YVA-direktiivin tulkintaohje viittaa teollisuuden päästöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (2010/75/EU, jäljempänä teollisuuspäästödirektiivi) ohjeistukseen teollisen mittakaavan tulkinnassa, jonka mukaisia tulkintoja voitaneen hyödyntää näin ollen myös YVA-direktiivin mukaista teollista mittakaavaa tulkittaessa. Euroopan komission teollisuuspäästödirektiivin tulkintaa koskevan ohjeistuksen mukaan teollisen mittakaavan määrittelyssä tulee ottaa huomioon useita näkökohtia, muun muassa tuotteen luonne, tuotannossa käytetyn laitoksen tai laitteiden teollinen luonne, tuotannon määrä sekä kaupallinen tarkoitus. Ohjeistuksessa todetaan, että tuotanto kaupallisiin tarkoituksiin on vahva osoitus mittakaavan teollisesta tasosta, mutta se ei riitä ainoaksi kriteeriksi.  

Kemiallisella muuntoprosessilla YVA-direktiivin hankeluettelojen tulkintaa koskevan ohjeen mukaan tarkoitetaan prosessia, jossa tapahtuu yksi tai useampi kemiallinen reaktio. Tämän todetaan pitävän sisällään myös bioteknologiset tai biologiset prosessit, jotka liittyvät kemialliseen muuntamiseen, esimerkkinä fermentointi. Edelleen ohjeessa todetaan, että kohta ei koske toimintaa, joka pitää sisällään ainoastaan fysiologista prosessointia, esimerkiksi keskenään reagoimattomien aineiden sekoittamista, veden poistamista tai laimentamista. 

Ensimmäisessä alakohdassa mainittujen orgaanisten ja epäorgaanisten kemikaalien esimerkkinä voidaan käyttää ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukon 1 laitosluetteloa. Alakohdassa käytettäisiin selvyyden vuoksi YVA-direktiivissä käytettyjen termien orgaaninen peruskemikaali ja epäorgaaninen peruskemikaali sijasta teollisuuspäästödirektiivissä ja ympäristönsuojelulaissa omaksuttuja termejä orgaaninen kemikaali ja epäorgaaninen kemikaali.  

Neljännessä ja viidennessä alakohdassa poikettaisiin YVA-direktiivin hankeluettelon vastaavissa kohdissa käytetyistä termeistä niin, että termit vastaisivat paremmin yleisesti käytössä olevia termejä.  

6 kohdan d alakohta 

Arviointimenettelyn soveltamista teollisessa mittakaavassa tuotetavan bioetanolin ja bioöljyn valmistukseen ehdotetaan selkeytettäväksi lisäämällä hankeluetteloon näitä hankkeita koskeva uusi d alakohta. Hankkeen kirjaaminen omana kohtanaan hankeluetteloon ei muuttaisi oikeustilaa, vaan tarkentaisi YVA-direktiivin hankeluettelon kemianhankkeita koskevan 6 kohdan täytäntöönpanoa (ks. myös 6 kohdan c alakohdan perustelut). Alakohdan lisäämisellä parannettaisiin hankkeesta vastaavien oikeusvarmuutta. 

3.2.7 Hankeluettelon 7 kohta. Energian tuotanto 

7 kohdan a alakohta 

Kattila- ja voimalaitoksia koskeva a alakohta olisi voimassa olevan YVA-lain hankeluettelon sekä YVA-direktiivin ja Espoon sopimuksen hankeluettelon 2 kohdan a alakohtien mukainen, eikä sen sisältöä esitetä muutettavaksi. 

7 kohdan b alakohta 

Ydinenergiahankkeita koskevat b–d alakohdat ovat nykyisellään voimassa olevan YVA-lain hankeluettelon, YVA-direktiivin ja Espoon sopimuksen hankeluettelon 2 kohdan b alakohdan sekä 3 kohdan a ja b alakohtien mukaiset. Niihin kuitenkin ehdotetaan tehtäväksi joitain terminologisia muutoksia, jotka on tarkemmin selvitetty alla. 

Ydinvoimalaitoksia koskevaan alakohtaan ehdotetaan korvattavaksi termi radioaktiivisesti saastuneet elementit termeillä ydinjätteet ja muut radioaktiiviset jätteet. Ydinjätteellä tarkoitetaan ydinenergialain 3 §:n 3 kohdan mukaan ydinenergian käytön yhteydessä tai seurauksena syntyvää käytetyn ydinpolttoaineen muodossa tai muussa muodossa olevia radioaktiivisia jätteitä sekä sellaisia ydinenergian käytön yhteydessä tai seurauksena radioaktiivisiksi muuttuneita aineita, esineitä ja rakenteita, jotka on poistettu käytöstä ja joiden radioaktiivisuudesta johtuvan vaaran vuoksi tarvitaan erityisiä toimenpiteitä. Säteilylain alaisessa toiminnassa radioaktiivisella jätteellä tarkoitetaan radioaktiivista ainetta tai sillä kontaminoitunutta laitetta, tavaraa ja ainetta, jolle ei ole käyttöä tai jolle ei löydy omistajaa, ja joka on tehtävä radioaktiivisuutensa vuoksi vaarattomaksi. Ydinjäte on siten myös radioaktiivista jätettä, mutta ydinenergialain alaisessa toiminnassa on pidetty tarpeellisena määritellä ydinenergian käytön seurauksena syntyvä radioaktiivinen jäte erikseen. Kansainvälisesti vastaavaa erottelua ei ole tehty. 

Radioaktiivisesti saastunut elementti on terminä vanha. Ydinvoimalaitoksen käytöstäpoiston yhteydessä syntyvät radioaktiiviset elementit ovat kansallisen lainsäädännön määritelmien mukaan ydinjätettä. Lisäksi ydinvoimalaitoksella voi joissain tapauksessa olla myös muuta radioaktiivista jätettä, josta täytyy vastaavalla tavalla huolehtia käytöstäpoiston yhteydessä. Tästä syystä ehdotetaan käytettäväksi rinnakkain kansallisesti käytössä olevia termejä ydinjäte ja muu radioaktiivinen jäte termin radioaktiivisesti saastuneet elementit sijaan. Muutosehdotus ei vaikuta alakohdan soveltamisalaan. 

7 kohdan c alakohta 

Säteilytetyn ydinpolttoaineen jälleenkäsittelylaitoksia koskevaan alakohtaan ehdotetaan korvattavaksi termi säteilytetty ydinpolttoaine termillä käytetty ydinpolttoaine. Säteilytetty ydinpolttoaine on terminä vanha. Sekä kansallisessa että kansainvälisessä sääntelyssä (esimerkiksi neuvoston direktiivi 2011/70/EURATOM yhteisön kehyksen perustamisesta käytetyn ydinpolttoaineen ja radioaktiivisen jätteen vastuullista ja turvallista huoltoa varten) käytetään nykyään lähes yksinomaan termiä käytetty ydinpolttoaine (spent fuel). Määritelmillä ei ole eroa käytännössä, eikä se siten vaikuta alakohdan soveltamisalaan.  

7 kohdan d alakohta 

Ydinpolttoaineen tuottamiseen ja isotooppirikastamiseen suunniteltuja laitoksia koskevaa kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että kohdassa käytettäisiin termiä ydinpolttoaineen valmistus. Tuotanto viittaa sanana enemmän ydinpolttoaineen alkutuotantoon kaivostoiminnassa. Valmistaminen sen sijaan viittaa polttoaineeseen liittyviin metallurgisiin prosesseihin ja siten kuvaa täsmällisemmin toimintaa. Muutoksella ei kuitenkaan ole vaikutusta alakohdan soveltamisalaan.  

Säteilytetyn ydinpolttoaineen tai runsasaktiivisen jätteen käsittelyyn suunniteltujen laitosten osalta ehdotetaan muutettavaksi termi säteilytetty ydinpolttoaine termillä käytetty ydinpolttoaine samoilla perusteilla kuin on edellä esitetty 7 kohdan c alakohdan perusteluissa. Lisäksi esitetään muutettavaksi termi runsasaktiivinen jäte termiksi korkea-aktiivinen jäte. Runsasaktiivinen jäte on terminä vanha. Kansainvälinen atomienergiajärjestö käyttää termiä korkea-aktiivinen jäte (high level waste) ja kansallisessa ydinenergia-alan sääntelyssä on myös omaksuttu vastaava määritelmä. Muutosehdotus ei vaikuta alakohdan soveltamisalaan. 

Säteilytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitosta koskeva kohta ehdotetaan muutettavaksi käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitokseksi edellä 7 kohdan c alakohdassa mainituin perustein. Laitos voisi sisältää myös muita toimintoja käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittamisen lisäksi.  

Ainoastaan radioaktiivisen jätteen loppusijoituslaitosta koskevaa kohtaa ehdotetaan muutettavaksi ydinjätteen ja muun radioaktiivisen jätteen loppusijoituslaitokseksi. Kohdasta ehdotetaan poistettavaksi sana ainoastaan siihen liittyvien viittaussuhteiden tulkintaan liittyvien haasteiden vuoksi. Kohdasta tehdyn tulkinnan mukaan sen tavoitteena on saattaa YVA-menettelyn piiriin sellaiset laitokset, joissa loppusijoitetaan muuta ydinjätettä tai radioaktiivista jätettä kuin käytettyä ydinpolttoainetta. Käytetty ydinpolttoaine on kansainvälisesti määritelty radioaktiivisesta jätteestä erilliseksi esimerkiksi siihen liittyvien erilaisten jatkokäyttömahdollisuuksien vuoksi, kuten tutkimus ja jälleenkäsittely, eikä sitä sen vuoksi kansainvälisesti suoraan määritellä radioaktiiviseksi jätteeksi. Muun muassa tästä syystä käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitokset on mainittu hankeluettelossa omana kohtanaan. Laitos voisi sisältää myös muita toimintoja ydinjätteen ja muun radioaktiivisen jätteen loppusijoittamisen lisäksi. Kohta koskisi esimerkiksi tilannetta, jossa halutaan rakentaa uusi matala- ja keskiaktiivisen jätteen tai hyvin matala-aktiivisen jätteen loppusijoituslaitos. Lisäksi kohdassa ehdotetaan muutettavaksi radioaktiivinen jäte termeillä ydinjäte ja muu radioaktiivinen jäte 7 kohdan b alakohdassa esitetyillä perusteilla. 

Ainoastaan säteilytetyn ydinpolttoaineen tai radioaktiivisen jätteen varastoimista muualla kuin tuotantopaikassa koskevaa kohtaa ehdotetaan muutettavaksi. Ehdotuksen mukaan YVA-menettelyn piiriin tulisivat laitokset, joita käytetään käytetyn ydinpolttoaineen, muun ydinjätteen tai muun radioaktiivisen jätteen pitkäaikaiseen varastoimiseen muualla kuin tuotantopaikassa (suunniteltu pidemmäksi ajaksi kuin 10 vuotta). Kuten edellä, myös tässä on sana ainoastaan aiheuttanut tulkintavaikeuksia. Kohdan on katsottu tarkoittavan sellaisia ydinlaitoksia, joissa välivarastoidaan, mutta ei loppusijoiteta ydinjätettä (mukaan lukien käytetty ydinpolttoaine) tai radioaktiivista jätettä, ja jotka sijaitsevat muualla kuin tuotantopaikassa. Käytännössä tämä koskisi tilannetta, jossa ydinjätteiden välivarasto suunniteltaisiin rakennettavaksi olemassa olevien ydinvoimalaitosalueiden ulkopuolelle.  

Terminologiaa ehdotetaan muutettavaksi myös 7 kohdan b ja c alakohdissa esitetyin perustein. 

7 kohdan e alakohta 

Tuulivoimalahankkeiden kokonaistehon rajaa ehdotetaan tuulivoimaloiden teknologisesta kehityksestä johtuen suurennettavaksi nykyisestä 30 megawatista 45 megawattiin. Tuulivoimalahankkeen yksittäisten laitosten määrää koskeva kokoraja säilyisi entisellään (vähintään 10 kappaletta). Alakohta täyttää Espoon sopimuksen hankeluettelon kohdan 22 vaatimukset. 

Tuulivoimahankkeiden YVA-menettelyn toimivuudesta tehdyn selvityksen mukaan tuulivoimalan tehonkasvu vaikuttaa osaltaan voimalan teknisiin ominaisuuksiin ja niiden kautta ympäristövaikutuksiin. Hankkeet ovat kuitenkin aina yksilöllisiä, ja teholtaan samankaltaiset hankkeet voivat eri sijoituspaikoissa aiheuttaa hyvinkin erilaisia vaikutuksia johtuen esimerkiksi maaston muodoista, asutuksesta, kulttuuri- tai luonnonympäristöstä. 

Uusien alle 5 megawatin tuulivoimalatyyppien melupäästö ei riipu suoraan voimalan nimellistehosta. Nimellistehon kasvu voi kuitenkin välillisesti lisätä melun haittavaikutuksia ympäristössä. Tuulivoimalahankkeen toiminnasta aiheutuvan melun mahdolliset haittavaikutukset ympäristöön riippuvat melun voimakkuudesta (melutaso), melun aikaan ja taajuuteen liittyvistä erityispiirteistä sekä altistumisajasta melulle alttiissa kohteessa. Melutaso riippuu tuulivoimalan melupäästöstä (äänitehotaso). Melupäästö riippuu erityisesti tuulivoimalan roottorilapaan kohdistuvan tuulen virtausnopeudesta ja lavan ominaisuuksista (aerodynaaminen melu). Tuulivoimalat suunnitellaan toimimaan nimellistehollaan tietyllä tuulennopeusalueella, mihin vaikuttaa tuulivoimalan napakorkeus ja roottorin halkaisijan suuruus. Suomessa rakennettavien uusien tuulivoimaloiden napakorkeus on tavallisesti yli 140 metriä. Eri tuulennopeusalueille tarkoitettujen uusien rakennettujen ja markkinoilla olevien tuulivoimalatyyppien melupäästötietoja on lähtökohtaisesti käytettävissä voimaloille, joiden nimellistehot ovat välillä 3-4,8 megawattia. Näiden voimaloiden melupäästöt vaihtelevat.  

Nimellistehotasoltaan yli 5 megawatin voimaloiden melupäästöön tai melun erityispiirteisiin liittyviä tietoja ei ole yleisesti käytettävissä. Tuulivoimaloiden napakorkeuden kasvaessa toiminta-ajat pitenevät erityisesti talvikuukausina ja samalla altistusajat melulle alttiissa kohteissa.  

Tehdyn selvityksen mukaan voimaloiden teho, määrä tai koko ei suoraan vaikuta siihen, kuinka merkittäviä tuulivoimalahankkeen maisemavaikutukset ovat. Voimaloiden korkeuden kasvun ei ole todettu lisäävän lintujen törmäyskuolleisuutta. Lepakoiden osalta taas voimalan korkeus ja roottorin halkaisija ovat merkittäviä tekijöitä. Voimaloiden tehonkasvu aiheuttaa sähköverkkoliityntätarpeen verkon vahvaan pisteeseen, jolloin tuulivoimapuiston liittämiseksi tulee rakentaa voimajohto lähimpään riittävän suureen sähköasemaan. Ympäristössä tämä näkyy voimajohtojen ja uusien sähköasemien tai sähköasemalaajennusten rakentamisena. Käytettävissä olevan tiedon perusteella tuulivoimatuotannon tehorajaa, varovaisuusperiaate huomioon ottaen, voidaan ehdottaa nostettavaksi nykyisestä 30 megawatista 45 megawattiin. 

3.2.8 Hankeluettelon 8 kohta. Energian ja aineiden siirto ja varastointi 

8 kohdan a alakohta 

Kaasun, öljyn ja kemikaalien siirtoihin tarkoitettuja putkia koskevaan a alakohtaan yhdistettäisiin voimassa olevat 8 a ja b alakohdat. Alakohta olisi jatkossa yhdenmukainen YVA-direktiivin hankeluettelon 16 kohdan a alakohdan kanssa. Samalla luovuttaisiin a alakohdan kansallisesta runkoputkea koskevasta määritelmästä. Jatkossa energian ja aineiden siirtoon tarkoitettujen putkien halkaisija olisi määritelty yli 800 millimetriksi ja pituus yli 40 kilometriksi. Nykyinen ”muut nesteet kuin vesi ja jätevesi” määriteltäisiin direktiivin mukaisesti kemikaaleiksi. Alakohta täyttää myös Espoon sopimuksen kohdan 8 vaatimukset. Alakohdan katsotaan kattavan myös Suomi-Viro YVA-sopimuksen hankeluettelon kohdan 8 vedenalaiset putket Itämerellä.  

8 kohdan b alakohta 

Voimajohtoja koskevaan b alakohtaan sisällytettäisiin voimassa oleva c alakohta sellaisena kuin se on voimassa olevassa hankeluettelossa. Se vastaa sisällöltään YVA-direktiivin hankeluettelon 20 kohtaa ja Espoon sopimuksen hankeluettelon 21 kohtaa.  

8 kohdan c alakohta 

Öljyn, petrokemian tai kemiallisten tuotteiden varastoja koskevaan c alakohtaan sisällytettäisiin voimassa oleva d alakohta sellaisenaan. Se perustuu YVA-direktiivin hankeluettelon 21 kohtaan ja Espoon sopimuksen hankeluettelon 16 kohtaan, mutta varastosäiliöiden kokoraja on kansallisesti määritelty YVA-direktiivin kokorajaa matalammaksi. Kokoraja on asetettu niin, että Suomessa merkittäviä vaikutuksia aiheuttavat varastot tulisivat YVA-menettelyn piiriin.  

8 kohdan d-f alakohta 

Alakohdat d-f kattavat hiilidioksidin talteenoton, varastoinnin ja kuljetuksen. Kohdat sisällytettäisiin hankeluetteloon voimassa olevien e-g alakohtien mukaisina. Näiden hankkeiden lisääminen hankeluetteloon on ollut seurausta hiilidioksidin varastoinnista säädetyn ns. CCS-direktiivin säätämisestä (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/31/EY, hiilidioksidin geologisesta varastoinnista ja neuvoston direktiivin 85/337/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2000/60/EY, 2001/80/EY, 2004/35/EY, 2006/12/EY ja 2008/1/EY ja asetuksen (EY) N:o 1013/2006 muuttamisesta). Direktiivillä muutettiin YVA-direktiivin hankeluetteloa siten, että hiilidioksidin talteenotto ja kuljetus siirtoputkissa geologista varastointia varten sekä varastointi geologisiin muodostumiin edellyttää YVA-menettelyä (16 kohdan b alakohta, 22 kohta ja 23 kohta. 

3.2.9 Hankeluettelon 9 kohta. Liikenne 

9 kohdan a alakohta 

Moottoriteitä ja moottoriliikenneteitä koskeva alakohta olisi voimassa olevan YVA-lain hankeluettelon, YVA-direktiivin hankeluettelon 7 kohdan b alakohdan ja Espoon sopimuksen hankeluettelon 7 kohdan a alakohdan mukainen, eikä sen sisältöä esitetä muutettavaksi. 

9 kohdan b ja c alakohdat 

Tiehankkeita koskevat alakohdat olisi voimassa olevan YVA-lain hankeluettelon, YVA-direktiivin hankeluettelon 7 kohdan c alakohdan ja Espoon sopimuksen hankeluettelon 7 kohdan b alakohdan mukaisia, eikä niiden sisältöä esitetä muutettavaksi. 

9 kohdan d alakohta 

Kaukoliikenteen rautateitä koskeva alakohta olisi voimassa olevan YVA-lain hankeluettelon, YVA-direktiivin hankeluettelon 7 kohdan a alakohdan ja Espoon sopimuksen hankeluettelon 7 kohdan a alakohdan mukainen, eikä sen sisältöä esitetä muutettavaksi. 

Euroopan tuomioistuin on katsonut oikeustapauksessa (C-227/01), että toisen raiteen suunnittelu olemassa olevan rautatieraiteen viereen on katsottava hankeluettelon mukaiseksi uudeksi hankkeeksi. 

9 kohdan e alakohta 

Lentokenttiä koskeva alakohtaan tehtäisiin kiitotietä koskeva terminologinen muutos. Sen soveltamisalaa ei esitetä muutettavaksi. Sillä pantaisiin täytäntöön YVA-direktiivin ja Espoon sopimuksen hankeluetteloiden 7 kohdan a alakohdat. 

9 kohdan f ja g alakohdat 

Meriväylien, satamien, lastaus- ja purkulaitureiden sekä kanavien rakentamista koskevat alakohdat ehdotetaan selkeytettäviksi niin, että niissä tarkoitettujen alusten kokoraja tarkennettaisiin koskemaan aluksen kantavuutta. Tarkennus vastaisi Euroopan komission YVA-direktiivin hankeluettelojen tulkintaa koskevassa ohjeessa omaksuttua kokorajan määritelmää. Alakohdilla pantaisiin täytäntöön YVA-direktiivin 8 kohdan a ja b alakohdat sekä Espoon sopimuksen 9 kohta. 

9 kohdan h alakohta  

Liikennettä koskevaan toimialaan esitetään lisättäväksi uusi h alakohta, joka sisältäisi Suomen ja Viron väliset tunnelit. Alakohta perustuu Suomi-Viro YVA-sopimuksen hankeluettelon kohtaan 7, jonka mukaan näihin hakkeisiin tulee aina soveltaa YVA-menettelyä. Hankkeen lisääminen YVA-lain hankeluetteloon selkeyttäisi tältä osin asiaa koskevaa oikeustilaa. 

3.2.10 Hankeluettelon 10 kohta. Vesihuolto 

10 kohdan a alakohta 

Pohjaveden ottoa ja tekopohjaveden muodostamista koskeva alakohta olisi voimassa olevan YVA-lain hankeluettelon mukainen, eikä sen sisältöä esitetä muutettavaksi. Se perustuu YVA-direktiivin hankeluettelon 11 kohtaan ja Espoon sopimuksen hankeluettelon 12 kohtaan, mutta 3 miljoonan kuutiometrin kokoraja on kansallisesti määritelty YVA-direktiivin ja Espoon sopimuksen vaatimuksia matalammaksi. Raja on sovitettu Suomen oloihin ottaen huomioon pohjavesimuodostumien pieni koko, minkä vuoksi suhteellisen vähäisenkin pohjaveden oton vaikutukset ympäristöön ovat todennäköisesti merkittäviä. Pohjaveden suojelun vahva asema tulee ottaa huomioon. 

10 kohdan b alakohta 

Suuria raakavesi- ja jätevesitunneleita koskeva alakohta olisi voimassa olevan YVA-lain hankeluettelon mukainen. Kyseessä on kansallisesti määritelty hanke. Alakohdan hankkeet ovat harvinaisia, mutta toteutuessaan ne todennäköisesti aiheuttaisivat merkittäviä ympäristövaikutuksia. Hankkeen osalta ei ole tunnistettu muutostarpeita, ja sitä koskeva alakohta ehdotetaan säilytettäväksi hankeluettelossa. 

10 kohdan c alakohta 

Jätevesien käsittelylaitoksia koskeva c alakohta olisi voimassa olevan YVA-lain hankeluettelon mukainen, eikä sen sisältöä esitetä muutettavaksi. Se perustuu YVA-direktiivin hankeluettelon 13 kohtaan ja Espoon sopimuksen hankeluettelon 19 kohtaan, mutta 100 000 asukasvastineluvun kokoraja on kansallisesti määritelty direktiiviä ja Espoon sopimuksen vaatimuksia matalammaksi. Raja on sovitettu Suomen oloihin. Lisäksi yhdyskuntajätevesidirektiivin (91/271/ETY) edellyttämät tiukimmat puhdistusvaatimukset koskevat yli 100 000 asukasvastineluvun puhdistamoita. 

3.2.11 Hankeluettelon 11 kohta. Jätehuolto 

11 kohdan a alakohta 

Alakohta koskisi vaarallista jätettä käsitteleviä laitoksia ja siihen ehdotetaan tehtäväksi sekä sisällöllisiä että rakennetta selkeyttäviä muutoksia.  

Ensimmäinen alakohta vastaisi voimassa olevaa hankeluettelon vastaavaa kohtaa. Sillä pantaisiin täytäntöön YVA-direktiivin hankeluettelon 9 kohta vaarallisen jätteen polttolaitosten osalta. Huomionarvoista jätteenpolton osalta on, että Euroopan komission YVA-direktiivin hankeluettelojen tulkinnasta antaman ohjeistuksen mukaan myös rinnakkaispolttoa voidaan pitää YVA-direktiivin soveltamisalaan sisältyvänä. Rinnakkaispolttoa ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista sisällyttää sellaisenaan itse hankeluetteloon.  

Toinen alakohta sisältäisi vaarallista jätettä kemiallisesti käsittelevät laitokset. Voimassa olevassa alakohdassa käytetään termiä fysikaalis-kemiallinen käsittely, joka on aiheuttanut käytännön soveltamisongelmia erityisesti sellaisten laitosten osalta, jotka käsittelevät jätteitä vain fysikaalisesti, esimerkiksi murskaamalla. Säännöstä ehdotetaan selkeytettäväksi koskemaan ainoastaan kemiallista käsittelyä. Hanke perustuu YVA-direktiiviin, jonka hankeluettelon 9 kohdassa mainitaan käsittelylaitokset, joissa jätteet poltetaan tai käsitellään kemiallisesti, kuten on määritelty direktiivin 2008/98/EY liitteessä I, otsakkeen D9 alla. YVA-direktiivin tarkoituksesta tekee epäselvän se, että otsakkeen D9 alla mainitaan kemiallisen käsittelyn lisäksi myös fysikaalista käsittelyä. Koska YVA-direktiivin hankeluettelon soveltuvassa kohdassa kuitenkin viitataan ainoastaan kemialliseen käsittelyyn, ehdotetaan myös kansallista säännöstä muutettavaksi koskemaan vain kemiallista käsittelyä. Alakohta olisi näin ollen tarkoitettu koskemaan kaikkea sellaista käsittelyä, joka pitää sisällään kemiallista käsittelyä.  

Kolmas alakohta sisältäisi vaarallista jätettä biologisesti käsittelevät laitokset, jotka on mitoitettu vähintään 5 000 tonnin vuotuiselle vaarallisen jätteen määrälle. Tätä hanketta ei muutettaisi voimassa olevasta lainsäädännöstä. Hanke ei sisälly YVA-direktiivin hankeluetteloon. Biologinen käsittely on kuitenkin Suomessa melko yleisesti käytössä oleva menetelmä, joka voi koskea esimerkiksi pilaantuneiden maiden käsittelyä. Hankkeesta voi todennäköisesti aiheutua merkittäviä ympäristövaikutuksia metaanipäästöjen, mikrobipäästöjen, pölyn ja hajuhaittojen muodossa, minkä johdosta sen katsotaan olevan perusteltua sisällyttää YVA-lain mukaiseen hankeluetteloon myös jatkossa. 

Viimeisimpänä a alakohdassa mainittaisiin laitokset, joissa vaarallisia jätteitä sijoitetaan kaatopaikalle. Hanketta ei muutettaisi voimassa olevasta lainsäädännöstä. Se vastaa YVA-direktiivin hankeluettelon 9 kohdan hanketta, eikä siihen ole tarvetta tehdä muutoksia. 

11 kohdan b alakohta 

Hankeluettelon 11 kohdan b alakohta koskisi muita kuin vaarallisia jätteitä käsitteleviä laitoksia. Se perustuu YVA-direktiivin hankeluettelon 10 kohtaan. 

Sen ensimmäiseen alakohtaan sisältyisi laitokset, joissa muuta kuin vaarallista jätettä poltetaan ja jotka on mitoitettu vähintään 100 tonnin vuorokausittaiselle jätemäärälle. Sillä pantaisiin täytäntöön YVA-direktiivin hankeluettelon 10 kohta.  

Alakohdan b toinen alakohta sisältäisi laitokset, joissa muuta kuin vaarallista jätettä käsitellään kemiallisesti ja jotka on mitoitettu vähintään 100 tonnin vuorokausittaiselle jätemäärälle. Hanke muutettaisiin koskemaan fysikaalis-kemiallisen käsittelyn sijasta kemiallista käsittelyä (perustelut katso 11 kohdan a alakohta).  

Kolmantena hankeluettelon 11 kohdan b alakohdassa mainittaisiin laitokset, joissa muuta kuin vaarallista jätettä käsitellään biologisesti ja jotka ovat mitoitettu vähintään 35 000 tonnin vuotuiselle jätemäärälle. Hanketta ei ole YVA-direktiivin hankeluettelossa, mutta on sisältynyt nykyiseen hankeluetteloon. Biologisella käsittelylaitoksella tarkoitetaan esimerkiksi mädättämöä, biokaasulaitosta tai kompostointilaitosta. Biologisen jätteiden käsittelyn yleisyyden ja siitä ympäristöön metaanipäästöjen, mikrobipäästöjen, pölyn ja hajuhaittojen muodossa aiheutuvien vaikutusten takia se on perusteltua sisällyttää YVA-lain mukaiseen hankeluetteloon jatkossakin. Hankkeen kokorajaa esitetään kuitenkin nostettavaksi voimassa olevasta 20 000 tonnin vuotuisesta jätemäärästä 35 000 tonnin vuotuiseen jätemäärään. Muutoksen katsotaan olevan perusteltu kierrätyksen lisäämisen edistämiseksi. 

Neljäntenä 11 kohdan b alakohtaan sisällytettäisiin laitokset, joissa muita kuin vaarallisia jätteitä sijoitetaan kaatopaikoille, jotka on mitoitettu vähintään 50 000 tonnin vuotuiselle jätemäärälle. Tähän alakohtaan yhdistettäisiin voimassa olevan YVA-lain hankeluettelon kaatopaikkoja koskevat 11 kohdan c ja d alakohdat niin, että kokoraja olisi kaikille muiden kuin vaarallisten jätteiden kaatopaikoille 50 000 tonnia vuotuista jätettä. Kokorajan voidaan katsoa olevan ympäristövaikutusten näkökulmasta perusteltu, sillä vuonna 2016 voimaan tulleen orgaanisen jätteen kaatopaikkarajoituksen vuoksi uusille kaatopaikoille voi sijoittaa lähinnä inerttiä jätettä, jonka vaikutukset ympäristöön ovat useimmiten vähäiset (valtioneuvoston asetus 331/2013). Muiden kuin vaarallisten jätteiden sijoittamisen kaatopaikalle katsotaan olevan perusteltua sisällyttää hankeluetteloon jatkossakin, sillä siitä voi aiheutua todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia. Toiminta sijoittuu usein lähelle rakennuskohteita ja hyötykäyttömahdollisuuksia, ja erityisesti kasvavilla kaupunkiseuduilla lähelle asutusta.  

3.2.12 Hankeluettelon 12 kohta. Hankkeiden muutokset 

Kohta vastaa YVA-direktiivin hankeluettelon 24 kohtaa, jonka mukaan YVA-menettelyä sovelletaan suoraan kaikkiin hankeluettelossa 1-11 kohdassa lueteltujen hankkeiden muutoksiin tai laajennuksiin, jos muutos tai laajennus itsessään vastaa näissä kohdissa määriteltyjä kokorajoja.  

Kaikki hankeluettelon kohdat eivät sisällä kokorajoja. Tällaisten hankkeiden muutokset tai laajennukset voivat edellyttää arviointimenettelyä, mikäli ne todennäköisesti aiheuttavat merkittäviä ympäristövaikutuksia. Tällöin asia tulee ratkaista YVA-lain 3 §:n 2 momentin mukaisella yksittäistapauspäätöksellä.  

Mikäli hanke laajenee muutoksen jälkeen yli hankeluettelon kokorajan, ei hankkeeseen sovelleta suoraan YVA-menettelyä, mikäli itse muutos on alle hankeluettelon raja-arvon. Tällaisen hankkeen YVA-menettelyn tarve voidaan tarvittaessa ratkaista yksittäistapauspäätöksellä. 

4.1  Taloudelliset vaikutukset

Esityksellä ei olisi juurikaan vaikutuksia julkiseen talouteen. Myös yhteenlasketut kokonaisvaikutukset hankkeista vastaaville ovat vuositasolla suhteellisen vähäiset, koska ympäristövaikutusten arviointimenettelyjen kokonaismäärä on varsin rajallinen. Esityksen mahdolliset taloudelliset vaikutukset liittyisivät pääosin yksittäisten hankevastaavina olevien yritysten ja julkisten toimijoiden YVA-menettelystä aiheutuviin kustannuksiin. YVA-menettelyn merkittävin kustannus on arviointiohjelman ja arviointiselostuksen laatiminen ja sitä varten tehtävät taustaselvitykset sekä viranomaismaksut. Kustannuksia aiheutuu myös YVA-menettelyn tarpeellisuuden selvittämisestä ja siihen liittyvästä päätöksenteosta yksittäistapauksessa. Myös viranomaiskäsittelyn hankkeen toteuttamiselle aiheuttama viive voidaan useimmiten laskea hankevastaavalle aiheutuvaksi kustannukseksi. 

Esitys ei vaikuttaisi juurikaan vuosittain toteutettavien YVA-menettelyiden määrään (30-50 kpl). YVA-menettelyjen määrän ennakoidaan vähenevän hankkeissa, joissa kokorajoja suurennetaan tai selkeytetään (tuulivoimaloiden tehoraja, osa jätehankkeista ja kemianteollisuuden hankkeista). Noin neljännes hankkeista muutetaan direktiivin mukaisiksi, mikä myös saattaa vähentää menettelyjen määrää. Vaikka suuressa mittakaavassa muutos lukumäärällinen muutos voi olla pieni, vaikutus tuntuu yksittäisen hankkeesta vastaavan kohdalla.  

Yksittäistapauksessa tehtävien päätösten voidaan ennakoida vähenevän niissä hankkeissa, jotka lisätään hankeluetteloon uusina (turkiseläinten pito ja merialueella sijaitsevat kalankasvatus- ja kalanviljelylaitokset). Nämä hankkeet ovat kuitenkin melko alueellisia eivätkä yleisiä koko Suomessa. 

4.2  Vaikutukset viranomaisiin

YVA-lain mukaisena yhteysviranomaisena toimivat ELY-keskus ja ydinenergialain mukaisissa hankkeissa työ- ja elinkeinoministeriö. YVA-menettelyn viranomaistyö koostuu YVA-menettelyn tarpeellisuuden määrittämisestä joko hankeluettelon tai yksittäistapauksessa tehtävällä päätöksellä sekä yhteysviranomaisena toimimisesta YVA-menettelyssä. 

Esityksellä voi olla jossain määrin vaikutuksia viranomaisten tehtävien määrään. Tietyissä hankkeissa hallinnollinen taakka voi pienentyä, kun hankeluetteloa selkeytetään, jolloin yksittäispäätöksiä ei tarvita samassa mitassa. Kokorajojen suurentuminen saattaa toisaalta aiheuttaa painetta pyytää yksittäispäätöstä YVA-menettelyn tarpeellisuuden poissulkemiseksi. Tämä vaiheen voidaan arvioida olevan väliaikainen. Joissain hankkeissa YVA-menettelyt saattavat vähentyä, kun kokorajoja kasvatetaan, mikä vähentäisi viranomaistyötä. Hankeluettelon selkeyttäminen vähentäisi viranomaisen neuvontatyötä. 

4.3  Ympäristövaikutukset

Hankeluettelon ajantasaistamisella olisi vaikutus ympäristövaikutusten arviointimenettelyn kohdentumiseen juuri niihin hankkeisiin, joilla voidaan katsoa olevan todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia. Tämä parantaisi ympäristövaikutusten arvioinnin vaikuttavuutta. Lisäksi kansallisesti hankeluetteloon määritellyt hankkeet ja kokorajat varmistaisivat ympäristönsuojelun korkeaa tasoa myös Suomen ympäristön erityispiirteisiin vaikuttavien hankkeiden suunnittelussa ja päätöksenteossa. 

4.4  Muut vaikutukset

Esityksen muut vaikutukset liittyisivät lähinnä perustuslain ympäristöperusoikeuden toteutumiseen ja etenkin eri tahojen osallistumisoikeuteen. Ympäristövaikutusten arviointimenettely lisää kaikkien tiedon saantia ja osallistumismahdollisuuksia. Ajantasainen hankeluettelo selkeyttää YVA-menettelyn soveltamiskynnyksen hahmottamista hankkeiden suunnittelun aikaisessa vaiheessa. 

Ehdotukset hankeluettelon tiettyjen hankkeiden muuttamisesta direktiivinmukaisiksi tai kokorajojen muutokset toteuttaisivat osaltaan pääministeri Sipilän hallitusohjelman mukaista säädösten sujuvoittamista koskevaa kärkihanketta, johon liittyvät normien purku, hallinnollisen taakan keventäminen ja tarvittavien säädösmuutosten uudistaminen.