7.1
Laki toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta
2 a §.Velvollisuus ilmoittautua työnhakijaksi.
Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi monin tavoin. Voimassa olevassa momentin johtolauseessa velvollisuus ilmoittautua työnhakijaksi on säädetty koskemaan 17–64-vuotiaita. Alaikäraja muutettaisiin 18 vuoteen lukuun ottamatta sellaisia 17-vuotiaita henkilöitä, jotka ovat suorittaneet oppivelvollisuutensa. Alaikäraja olisi näin yhteneväinen työttömyysturvalain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa säädetyn työttömyysetuuden myöntämisen alaikärajan kanssa. Vastaavasti yläikäraja yhtenäistettäisiin työttömyysetuuden saamisen yläikärajaan ja siihen, milloin henkilö on oikeutettu vanhuuseläkkeeseen. Eläkkeelle jäämisikä on vuoden 2017 eläkeuudistuksen jälkeen ollut riippuvainen henkilön syntymävuodesta. Kansaneläkelain (568/2007) 10 §:n 1 momentin mukaan ennen vuotta 1965 syntyneellä on oikeus vanhuuseläkkeeseen 65 vuoden iässä. Vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneellä on oikeus vanhuuseläkkeeseen siinä iässä, joka säädetään työntekijän eläkelain (395/2006) 11 §:n nojalla hänen ikäluokkansa vanhuuseläkeiäksi. Vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneillä vanhuuseläkeikäraja on kytketty elinajan odotteeseen.
Voimassa olevassa pykälän 1 momentin johtolauseessa mukaista velvoitetta ilmoittautua työnhakijaksi työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa tarkoitetulla tavalla muutettaisiin siten, että työnhakijaksi ilmoittautumisen tulisi kohdistua kokoaikatyön hakemiseen. Työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain 27 §:ssä säädetään työnhaun käynnistämisestä eli työnhakijaksi ilmoittautumisesta. Säännöksen mukaan henkilöasiakkaan työnhaku käynnistyy sinä päivänä, kun hän pyytää sitä sähköisesti siihen tarkoitetussa verkkopalvelussa tai henkilökohtaisesti työvoimaviranomaiselta ja hänet rekisteröidään työnhakijaksi työvoimapalvelujen valtakunnalliseen tietovarantoon. Työvoimaviranomainen voi hyväksyä muullakin tavoin esitetyn pyynnön.
Työnhakijaksi rekisteröimisen edellytyksenä on, että henkilöasiakas:
1) antaa työllistymisen ja julkisten työvoimapalvelujen tarjoamisen kannalta tarpeelliset tiedot työkokemuksestaan, koulutuksestaan ja muusta osaamisestaan sekä työkyvystään;
2) ilmoittaa osoitteensa ja muut yhteystietonsa, joiden avulla hänet voidaan viivytyksettä tavoittaa; ja
3) suorittaa muut häneltä edellytetyt työnhakijan palveluprosessiin liittyvät toimet.
Ellei Suomea velvoittavista kansainvälisistä sopimuksista muuta johdu, ulkomaan kansalaisen ja kansalaisuutta vailla olevan henkilön rekisteröiminen työnhakijaksi edellyttää lisäksi, että henkilöllä on:
1) Suomea velvoittavien työvoiman vapaata liikkuvuutta koskevien kansainvälisten sopimusten perusteella oikeus saapua Suomeen hakemaan työtä ja oikeus tehdä ansiotyötä Suomessa ilman ulkomaalaislaissa (301/2004) tarkoitettua saatavuusharkintaa; tai
2) oikeus ansiotyöhön myönnetyn oleskeluluvan nojalla eikä oleskelulupaan liity työnantajaa koskevia rajoituksia.
Jos henkilöasiakasta ei voida rekisteröidä työnhakijaksi, työvoimaviranomainen antaa päätöksen työnhakijaksi rekisteröimisen epäämisestä.
Kokoaikatyön hakijaksi ilmoittautumisen lisäksi työnhaku tulisi myös pitää voimassa työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa tarkoitetulla tavalla. Yksinomaan ilmoittautuminen kokoaikatyön hakijaksi ei toisin sanoen riittäisi, vaan työnhaku tulisi lisäksi pitää voimassa.
Tilanteista, joissa työnhaku lakkaa olemasta voimassa, säädetään työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain 28 §:ssä. Säännöksen mukaan työnhaun voimassaolo päättyy, jos työnhakija:
1) ilmoittaa työvoimaviranomaiselle, ettei hän enää halua pitää työnhakuaan voimassa tai ei uusi työnhakunsa voimassaoloa;
2) ei esitä työvoimaviranomaisen asettamassa määräajassa työllistymisen ja julkisten työvoimapalveluiden tarjoamisen kannalta tarpeellisia selvityksiä työkokemuksestaan, koulutuksestaan ja muusta osaamisestaan sekä työkyvystään;
3) jättää 12 kuukauden tarkastelujakson aikana toistuvasti asioimatta työvoimaviranomaisen kanssa sen antamassa määräajassa ja edellyttämällä tavalla.
Edellä 3 kohdassa tarkoitettuna asioimisena pidetään myös saapumista alkuhaastatteluun, työnhakukeskusteluun ja täydentävään työnhakukeskusteluun henkilön itse siihen tarkoitetussa verkkopalvelussa varaamana aikana. Kun kyse on ulkomaan kansalaisesta ja kansalaisuutta vailla olevasta työnhakijasta, työnhaun voimassaolo päättyy myös, jos hän ei enää täytä työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain 27 §:n 3 momentissa säädettyjä työnhakijaksi rekisteröimisen edellytyksiä.
Työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain 29 §:ssä säädetään työnhaun käynnistämisestä uudelleen. Säännöksen mukaan työnhaun voimassaolon päätyttyä työnhaun voi käynnistää uudelleen noudattaen, mitä 27 §:ssä säädetään. Työnhaun uudelleen käynnistäminen edellyttää lisäksi, että henkilöasiakas pyytäessään työnhaun käynnistämistä esittää työvoimaviranomaiselle sen pyytämät selvitykset, jos työnhaun voimassaolo on päättynyt 28 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella. Työvoimaviranomainen voi rajoittaa henkilön oikeutta käynnistää työnhaku sähköisesti siihen tarkoitetussa verkkopalvelussa, jos työnhaun voimassaolo on päättynyt 28 §:n 1 momentin 2 tai 3 kohdan perusteella.
Työttömyysturvalain 2 luvun 13 ja 14 §:ssä ja 2 a luvussa säädetty moitittava menettely ja menettelyn vuoksi asetettava korvaukseton määräaika ei päätä työnhaun voimassaoloa. Kyseiset säännökset koskevat työttömyysetuuden hakijoiden velvoitteita työttömyysetuuden saannin ehtona ja seuraamuksia, jotka asetetaan, jos henkilö laiminlyö näitä velvoitteita. Tällaisen menettelyn vaikutusta toimeentulotuen hakijaan käsitellään myöhemmin 10 §:ssä.
Kokoaikatyötä hakevana työnhakijana tarkoitettaisiin työttömyysturvalain 2 luvun 1 §:n 4 momentissa säädetyin tavoin sitä, että henkilön työnhaun ja mahdollisen työllistymissuunnitelman tavoitteena on työllistyminen kokoaikatyöhön. Vain kokoaikatyötä hakevalla työttömällä työnhakijalla on työttömyysturvalain 2 §:n 1 momentin perusteella oikeus työttömyysetuuteen. Kansaneläkelaitos ei toimeentulotuen käsittelijänä ratkaisisi, onko työnhakijaksi ilmoittautuminen ja työnhaun voimassa olo lainmukaista vaan ratkaisu siitä kuuluisi työvoimaviranomaiselle, jolta Kansaneläkelaitokselta on oikeus saada toimeentulotukitehtäviensä hoitamiseksi välttämättömät tiedot toimeentulotukilain 18 a §:n 2 momentin ja asiakastietolain 64 §:n momentin perusteella.
Voimassa olevan pykälän 1 momentin 1–4 kohdissa on lueteltu tilanteita, jotka muodostavat hyväksyttävän syyn olla ilmoittautumatta työvoimapalveluihin. Näitä syitä ehdotetaan osin tarkennettavaksi ja osin luetteloon ehdotetaan lisättäväksi pykälän vakiintunutta soveltamiskäytäntöä lainsäädännön selkeyttämiseksi.
Momentin 1 kohtaa muutettaisiin siten, että mikä tahansa palkansaajana toimiminen ei muodostaisi perustetta olla ilmoittautumatta kokoaikatyötä hakevaksi työnhakijaksi. Henkilön tulisi pyrkiä tekemään täysipäiväisesti töitä oman elantonsa turvaamiseksi. Täysipäiväisen työnteon rajana pidettäisiin 30 viikkotyötuntia. Toimeentulotuen hakija voisi tarvittaessa osoittaa viikkotyötuntimäärän työsopimuksesta, tai jos työsopimuksesta ei kävisi sitä ilmi, hänen tulisi osoittaa esimerkiksi palkkakuitista tai muulla työnantajaltaan saamallaan selvityksellä, että viikkotyötuntimäärä hänen kohdallaan ylittyy. Palkansaajana olemisella tarkoitettaisiin kohdassa sitä, että henkilö saisi palkkaa työstään. Siten esimerkiksi oma-aloitteisella palkattomalla vapaalla olevan henkilön osalta kohdassa tarkoitetun palkansaajana työskentelemisen edellytyksen ei voitaisi arvioida täyttyvän. Kohdan soveltamiseen liittyisi poikkeuksia, joista säädettäisiin jäljempänä pykälän 3 momentissa.
Voimassa olevassa 1 kohdassa on säädetty myös siitä, että yrittäjänä työskentelevän ei tarvitse ilmoittautua työnhakijaksi työvoimapalveluihin. Yrittäjänä työskentelemistä koskeva edellytys siirrettäisiin momentin 2 kohtaan, johon lisäksi nostettaisiin nykyinen soveltamiskäytäntö siitä, että yrittäjän tulisi ilmoittautua työttömäksi, jos hän ei saa riittäviä tuloja yritystoiminnastaan. Riittävänä tulona yritystoiminnasta pidettäisiin vähimmäissuuruista työttömyysetuutta vastaavaa määrää. Työmarkkinatuesta jää tavanomaisen ennakonpidätyksen jälkeen maksettavaksi noin 595 euroa vuonna 2025. Mikäli yrittäjä ei saisi yritystoiminnastaan vähintään tätä määrää, hänen olisi ilmoittauduttava kokoaikatyötä hakevaksi työttömäksi työnhakijaksi työvoimapalveluihin. Yrittäjän lisäksi myös työttömyysturvalaissa tarkoitetun omassa työssä työllistyvän olisi ilmoittauduttava työnhakijaksi työvoimapalveluihin, jos omasta työstä saatava tulo olisi vähemmän kuin edellä yrittäjän kohdalla todettu euromäärä. Työttömyysturvalainsäädännön vakiintuneesta tulkinnasta poiketen tässä ei kuitenkaan tarkoitettaisi omassa työssä työllistyvällä omaishoitajia tai perhehoitajia. Omaishoitajia koskisi momentin 8 kohta ja perhehoitajia 7 kohta. Kansaneläkelaitos arvioisi yrittäjän ja hänen perheensä käytettävissä olevina tuloina pääsääntöisesti kaikki yrittäjän yritystoiminnastaan saamat ja saatavissa olevat tulot. Yrittäjän tulisi Kansaneläkelaitoksen pyynnöstä toimittaa lisäselvityksenä käytettävissä olevista tuloistaan ja varoistaan luotettavat ja ajankohtaiset selvitykset, esimerkiksi tiliotteet ja kuukausittainen kirjanpito. Tulot ja varat huomioitaisiin pääsääntöisesti siltä ajanjaksolta, jolle toimeentulotuki määrätään. Yrittäjän tulot kuitenkin yleensä vaihtelevat kuukausittain ja yrittäjällä voi olla itsellään mahdollisuus vaikuttaa siihen, minkä verran tuloa hän yrityksestä milloinkin nostaa. Kausiluonteisen yritystoiminnan osalta yrittäjän voidaan edellyttää ilmoittautuvan kokoaikatyön hakijaksi työvoimaviranomaiseen ajalle, jolloin hän ei saa riittävästi tuloja yritystoiminnastaan eli edellä mainittua vähimmäissuuruista työttömyysetuutta vastaavaa määrää.
Voimassa olevassa 2 kohdassa oleva päätoimista opiskelua koskeva edellytys ehdotetaan siirrettäväksi 3 kohtaan. Samalla päätoimisen opiskelun käsitettä tarkennettaisiin siten, että päätoimiselta opiskelulta edellytettäisiin sitä, että opiskelija saa opiskelun aikaista toimeentuloa turvaamaan tarkoitettua ensisijaista etuutta. Opiskelun aikaista toimeentuloa turvaavalla etuudella tarkoitettaisiin esimerkiksi opintotukea tai koulutuksen ajalle myönnettyä kuntoutusrahaa. Kohdan soveltamiseen liittyisi poikkeus, josta säädettäisiin jäljempänä pykälän 4 momentissa.
Voimassa olevassa 3 kohdassa on viitattu työttömyysturvalain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa ja 4 §:n 1–6 kohdassa tarkoitettuihin henkilöihin. Viittaus ehdotetaan siirrettäväksi 4 kohtaan. Samalla viittauksen jälkimmäisen pykälän osalta korjattaisiin teknisenä muutoksena se virhe, että siitä puuttuu 2 momentti. Työttömyysturvalain 3 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan työkyvyttömänä pidetään henkilöä, joka saa sairausvakuutuslain mukaista sairauspäivärahaa tai osasairauspäivärahaa tai kansaneläkelain mukaista työkyvyttömyyseläkettä tai kuntoutustukea taikka täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa etuutta jonkin muun lain nojalla. Työkyvyttömänä pidetään myös henkilöä, joka on todettu sairausvakuutuslain tai kansaneläkelain mukaisesti työkyvyttömäksi, vaikka etuutta ei ole hänelle myönnetty. Työttömyysturvalain 3 luvun 4 §:n 2 momentin 1–6 kohdan mukaan työttömyysetuuteen ei ole oikeutta työnhakijalla: 1) joka saa kansaneläkelain tai työeläkelakien mukaista vanhuuseläkettä tai varhennettua vanhuuseläkettä; 2) joka saa työttömyyseläkettä; 3) jolla on oikeus saada sairausvakuutuslain mukaista raskausrahaa tai joka saa erityisraskausrahaa, vanhempainrahaa tai erityishoitorahaa taikka jolle on myönnetty vapaata raskauden ja synnytyksen tai lapsen hoidon vuoksi; 4) siltä ajalta, jolta hän saa maatalousyrittäjien luopumistuesta annetun lain (1293/1994) tai maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain (612/2006) mukaista luopumistukea; 5) joka saa Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) tai työntekijän eläkelain (395/2006) 3 §:ssä mainittujen lakien mukaista kuntoutusrahaa taikka ansionmenetyskorvausta tapaturmavakuutuksen, liikennevakuutuksen tai sotilasvammalain (404/1948) kuntoutusta koskevien säännösten perusteella; tai 6) joka saa työeläkelakien mukaista työuraeläkettä.
Voimassa olevassa 4 kohdassa on säädetty hyväksyttäväksi syyksi olla vastaanottamatta työtä laitoshoidossa olo ja se, että henkilö on lääkärin toteaman sairauden vuoksi esteellinen vastaanottamasta työtä. Laitoshoito siirrettäisiin 5 kohtaan. Laitoshoidolla tarkoitettaisiin myös sitovuudeltaan laitoshoitoon rinnastuvaa sosiaali- tai terveyspalvelua, vaikka palvelusta ei nimenomaisesti laitoshoidon termiä käytettäisikään. Sen, että henkilöllä on työkyvyttömyyttä osoittava lääkärinlausunto, mutta jonka osalta edellä 4 kohdassa ehdotetut edellytykset eivät täyttyisi, ei katsottaisi täyttävän perustetta olla ilmoittautumatta kokoaikatyötä hakevaksi työnhakijaksi työvoimapalveluihin. Siten velvollisuus ilmoittautua työvoimapalveluihin ehdotetaan laajennettavaksi myös niihin henkilöihin, joilla on lääkärin lausunto, mutta jotka eivät saa mitään työttömyysturvalain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa tai 4 §:n 2 momentin 1–6 kohdissa tarkoitettua etuutta. Velvollisuus ilmoittautua työttömäksi kokoaikatyön hakijaksi olisi myös silloin, kun asiakkaan elämänhallinnassa havaittaisiin palveluiden yhteydessä merkittäviä puutteita, mutta henkilöä ei kuitenkaan olisi todettu työttömyysturvalaissa tarkoitetulla tavalla työkyvyttömäksi. Muutoksella pyrittäisiin tukemaan henkilön sijoittumista ensisijaiselle etuudelle ja hänelle soveltuvien palveluiden piiriin. Työllistymistä edistävään monialaiseen palveluun on voimassa olevan lainsäädännön mukaan mahdollisuus päästä jo työttömyyden alussa, ja silloin myös niissä asetettavat velvoitteet voidaan sovittaa henkilön tosiasialliseen työkykyyn.
Momentin 6–9 kohtiin tuotaisiin lain tasolle nykyinen lain esitöihin perustuva soveltamiskäytäntö. Kuitenkin lasta kotona hoitavien velvoitetta ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi tarkennettaisiin siten, että hyväksyttävänä syynä olla ilmoittautumatta pidettäisiin vain alle 3-vuotiaan lapsen hoitamista kotihoidon tuella.
Momentin 10 kohdassa säädettäisiin voimassa olevan momentin 5 kohdan tavoin siitä, että hyväksyttävänä syynä voisi olla myös jonkin muu muihin kohtiin verrattava syy.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siihen lisättäisiin 1 momentin johtolausetta vastaavasti kokoaikatyön hakemista ja työnhaun voimassa pitämistä koskevat edellytykset. Jos toimeentulotuen hakija ei ilmoittautuisi kokoaikatyötä hakevaksi työnhakijaksi työvoimaviranomaiseen ja jos hän ei pitäisi työnhakuaan voimassa, hänen perusosaansa alennettaisiin 10 §:ssä säädetyin tavoin. Edellä pykälän 1 momentin johtolauseen perusteluissa on kuvattu, mitä työnhakijaksi ilmoittautuminen edellyttää ja tilanteet, joissa työnhaku lakkaa olemasta voimassa.
Kokoaikatyön hakemiselta edellytettäisiin tässä sitä, että kyse olisi niin sanotusti aidosta työnhausta, jota myös työttömän henkilön ensisijaisen etuuden eli työttömyysturvaetuuden saaminen edellyttää. Kansaneläkelaitos saa työvoimaviranomaiselta tiedon siitä, täyttääkö hakija työttömyysetuuden saamisen edellytykset. Käytännössä hakijan olisi toimeentulotukea saadakseen ilmoittauduttava työttömäksi kokoaikatyön hakijaksi siten, että hänelle syntyisi työttömyysturvalain tarkoittamalla tavalla oikeus työttömyysetuuteen. Esimerkiksi mikäli yrittäjä ei täyttäisi työttömyysetuuden saamisen edellytyksiä sen vuoksi, että hän edelleenkin kokoaikatyön hakemisesta huolimatta jatkaisi päätoimiseksi katsottua yritystoimintaansa tai työskentelisi omassa työssään päätoimiseksi katsotulla tavalla, hänen tulisi välttääkseen toimeentulotuen perusosan alentamisen lopettaa yritystoimintansa tai omassa työssä työskentely. Samoin opiskelijan, joka ei saisi työttömyysetuutta opiskelunsa vuoksi, tulisi välttääkseen toimeentulotuen perusosan alentamisen lopettaa opintonsa, ellei 4 momenttiin ehdotetusta muuta johtuisi.
Toisaalta tilanteessa, jossa työvoimaviranomainen antaisi Kansaneläkelaitokselle tai työttömyyskassalle työttömyysetuuden maksamisen mahdollistavan lausunnon ja henkilö muutoinkin täyttäisi etuuden maksamisen edellytykset, hänen toimeentulonsa olisi turvattu ensisijaisesti työttömyysetuudella, mikä vähentäisi toimeentulotuen tarvetta. Osittain työllistyvien kohdalla tämä tarkoittaisi oikeutta soviteltuun työttömyysetuuteen. Soviteltu työttömyysetuus maksetaan siten, että puolet etuusjaksolla maksetusta tulosta vähentää etuutta sellaisena kuin se olisi maksettu kokonaan työttömälle. Sekä työtulot että työttömyysetuus huomioidaan soviteltua työttömyysetuutta varten bruttomääräisinä. Toimeentulotukea varten tehtävässä laskelmassa tulot huomioidaan nettomääräisinä.
Esimerkki: Työttömyysetuuden määrä on 37,21 euroa päivässä
Työmarkkinatuen ja peruspäivärahan bruttomäärä vuonna 2025.
ja 744,20 euroa neljässä kalenteriviikossa ajalla 6.10.-2.11.2025. Kyseisellä aikavälillä henkilöllä on yksi palkanmaksupäivä. Palkka on 600 euroa brutto, josta puolet vähentää näiltä neljältä viikolta täytenä maksettavaa etuutta. Sovitellun etuuden määrä ajalta 6.10.-2.11.2025 on näin ollen 444,20 euroa. Henkilön kokonaistulo ajalta on palkka 600 euroa + soviteltu työttömyysetuus 444,20 euroa eli yhteensä 1044,20 euroa.
Pykälän 3 momentti olisi uusi ja siinä säädettäisiin 1 momentin 1 kohtaan liittyvistä poikkeuksista. Viikoittaisen 30 työtunnin vaatimuksesta voitaisiin poiketa valtioneuvoston asetuksessa tarkemmin säädetyillä edellytyksillä. Momenttiin otettaisiin luettelo sellaisista töistä tai työaloista, joiden osalta työtuntimäärää koskevan vaatimuksen täyttymisestä säädettäisiin asetuksella. Kyse olisi töistä tai työaloista, joissa työ- tai virkaehtosopimuksen mukainen täysi työaika on matalampi kuin 1 momentin 1 kohdassa ehdotettu 30 tuntia (eräät opetusalan tehtävät) tai joissa palkka ei perustu tehtävään työaikaan vaan suoritteiden määrään (kotityö) tai projektiin (eräät taiteilijoiden ja muiden luovien ja esityksellisten alojen työntekijöiden työ). Lisäksi asetuksella voitaisiin tarvittaessa säätää muiden vastaavien työaikajärjestelyiltään epätavallisten työtehtävien tai alojen työaikarajasta.
Pykälän 4 momentti olisi uusi ja siinä säädettäisiin 1 momentin 3 kohtaan liittyvästä poikkeuksesta. Opiskelija, joka opiskelee ensimmäistä ammatillisia valmiuksia antavaa tutkintoaan, ei kuitenkaan olisi velvollinen ilmoittautumaan työttömänä työnhakijana työvoimaviranomaiseen ennen kuin olisi kulunut kolme kuukautta hänen opiskelunsa aikaista toimeentuloa turvaamaan tarkoitetun ensisijaisen etuuden päättymisestä. Yliopisto-opiskelijoiden kohdalla tutkinnolla tarkoitettaisiin tässä pääsääntöisesti ylempään korkeakoulututkintoon johtavia opintoja. Siten kyseinen kolmen kuukauden aika koskisi ylempää korkeakoulututkintoa opiskelevaa yliopisto-opiskelijaa, vaikka hän olisi jo suorittanut alemman korkeakoulututkinnon, jos alempi tutkinto ei antaisi itsenäisesti edellytyksiä työllistymiselle. Lukio-opintojen ei yleissivistävän luonteensa vuoksi katsottaisi antavan ammatillisia valmiuksia.
Ensisijaisen etuuden päättymisellä tarkoitettaisiin kyseisen etuuden, yleensä opintotuen, enimmäistukiajan päättymistä. Tässä etuuden päättymisellä ei siten tarkoitettaisi sitä, että tuensaaja lakkauttaisi itse tuen, eikä myöskään sitä, jos tuki lakkautettaisiin tai keskeytettäisiin opintojen riittämättömän etenemisen vuoksi. Kolmen kuukauden aikaa, jonka kuluessa opiskelijan tulisi ilmoittautua työvoimaviranomaiseen, voitaisiin pidentää uudella kolmen kuukauden määräajalla, jos opiskelija esittäisi riittävän selvityksen opintojen etenemisestä määräaikana ja opinnot olisi mahdollista suorittaa loppuun vuoden kuluessa ensisijaisen etuuden päättymisestä. Riittävänä selvityksenä opintojen etenemisestä voitaisiin pitää oppilaitoksen hyväksymää suunnitelmaa loppuopintojen suorittamisesta aikatauluineen, esimerkiksi päivitettyä opintosuunnitelmaa, henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa tai muuta oppilaitoksen selvitystä. Kela voisi seurata opintojen edistymistä järjestelmistä tai tarvittaessa pyytää asiakkaalta selvityksen opintojen etenemisestä. Kolmen kuukauden lisäajalla pyrittäisiin antamaan aikaa oppilaitoksen ja/tai sosiaalihuollon tukitoimien suunnittelulle ja toteutukselle. Ensisijaisena tavoitteena olisi tukea henkilön valmistumista. Määräajan pidentämisille olisi kuitenkin takarajana 12 kuukautta opintoihin tarkoitetun ensisijaisen etuuden päättymisestä. Sen jälkeen tai jos määräajalle ei olisi perusteita, jo heti kolmen kuukauden jälkeen, opiskelijalla olisi velvollisuus ilmoittautua työttömäksi kokoaikatyön työnhakijaksi välttääkseen toimeentulotuen perusosan alentamisen.
Pykälän 5 momentti olisi uusi ja siinä säädettäisiin työkyvyttömyyseläkettä osaeläkkeenä saavaa koskevasta poikkeuksesta liittyen kokoaikatyön hakemiseen velvoittamiseen. Työkyvyttömyyseläkettä osaeläkettä saavan osalta ei edellytettäisi kokoaikatyön hakemista vaan osa-aikatyön hakijaksi ilmoittautuminenkin riittäisi pykälässä tarkoitetun velvoitteen täyttämiseen.
Velvollisuuteen ilmoittautua kokoaikatyön hakijaksi työvoimaviranomaisessa ja velvollisuuteen pitää työnhaku voimassa ja näihin liittyvään perusosan alentamisen mahdollisuuteen liittyisi se, että Kansaneläkelaitos tarvittaessa ohjaisi toimeentulotuen hakijaa ilmoittautumaan työnhakijaksi ja pitämään työnhaun voimassa. Voimassa olevan hallintolain (434/2003) 8 § velvoittaa Kansaneläkelaitosta antamaan toimivaltansa rajoissa asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa ja vastaamaan asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Jos asia ei kuulu Kansaneläkelaitoksen toimivaltaan, Kansaneläkelaitoksen on pyrittävä opastamaan asiakas toimivaltaiseen viranomaiseen.
2 b §.Velvollisuus hakea ensisijaista etuutta.
Pykälä olisi uusi. Toimeentulotuen hakijan tulisi aina ensin hakea opiskelun, työttömyyden, sairauden, kuntoutuksen, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän, huoltajan menetyksen tai asumisen tuen tarpeen perusteella maksettavia etuuksia, joihin hänen voidaan elämäntilanteensa ja olosuhteidensa nähden olettaa olevan oikeutettu. Tarkoituksena olisi, että toimeentulotuki toimisi vain viimesijaisena tukimuotona ja että kaikki ensisijaisiin etuuksiin oikeutetut olisivat ensi sijassa niiden piirissä. Pykälässä tarkoitettuja muita etuuksia olisivat esimerkiksi opintotuki, työttömyysetuudet, kuntoutusraha, sairauspäiväraha ja muut työkyvyttömyyden aikaista toimeentuloa turvaavat etuudet, eläkkeet, lapsilisä, vanhempainpäivärahat ja asumistuet. Mikäli toimeentulotuen hakija ei hakisi hänelle elämäntilanteeseensa nähden todennäköisesti kuuluvaa ensisijaista etuutta, hänen toimeentulotuen perusosaansa alennettaisiin siten, kuin jäljempänä 10 §:ään ehdotettujen muutosten osalta ehdotetaan.
Hakemisvelvoitteeseen ja siihen liittyvään perusosan alentamisen mahdollisuuteen liittyisi se, että Kansaneläkelaitos ohjaisi toimeentulotuen hakijaa hakemaan ensisijaista etuutta ja yksilöisi, että mitä etuutta hakijan tulisi hakea. Voimassa olevan hallintolain (434/2003) 8 § velvoittaa Kansaneläkelaitosta antamaan toimivaltansa rajoissa asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa ja vastaamaan asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Jos asia ei kuulu Kansaneläkelaitoksen toimivaltaan, Kansaneläkelaitoksen on pyrittävä opastamaan asiakas toimivaltaiseen viranomaiseen. Hallintolaista seuraa myös hakemuksen siirtovelvollisuus (hallintolaki 21 §), mikä tarkoittaa, että jos hakija toimittaa erehdyksessä hakemuksen Kansaneläkelaitokselle, vaikka kyse on toisen viranomaisen toimivaltaan kuuluvasta asiasta, Kansaneläkelaitoksen on viipymättä siirrettävä asiakirja toimivaltaiseksi katsomalleen viranomaiselle sekä ilmoitettava siirrosta asiakirjan lähettäjälle.
7 a §.Asumismenot.
Pykälän voimassa olevassa 2 momentissa säädetään tarpeellisten suuruisten asumismenojen määrän vahvistamisesta valtioneuvoston asetuksella. Voimassa olevan momentin mukaan asumismenot vahvistetaan asunnon sijaintipaikkakunnan ja perhekoon perusteella. Asumismenot perustuvat toimeentulotuen saajien ja yleisestä asumistuesta annetun lain mukaisen yleisen asumistuen saajien keskimääräisiin asumismenoihin. Asumismenoja tarkistetaan vähintään vuosittain valtioneuvoston asetuksella toimeentulotuen saajien ja yleisen asumistuen saajien keskimääräisten asumismenojen muutosta vastaavasti.
Momenttia muutettaisiin siten, että valtioneuvoston asetuksella vahvistettavat asumismenot perustuisivat neljän hengen perhekokoon saakka toimeentulotuen saajien ja yleisestä asumistuesta annetun lain mukaisen yleisen asumistuen saajien 60. prosenttipisteisiin perustuviin keskimääräisiin asumismenoihin. Asumismenoja vahvistettaessa keskimääräiset asumismenot huomioitaisiin vain niiltä saajilta, joilla ei ole toimeentulotukilain 7 a §:n 3 momentissa tarkoitettua erityistä perustetta asua asunnossa, johon toimeentulotukea haetaan. Asumismenoja tarkistettaisiin vähintään vuosittain vastaamaan tarkastelujakson 60. prosenttipistettä edellyttäen, että asumismenot olisivat nousseet tai laskeneet voimassa olevasta, vahvistetusta asumismenojen määrästä vähintään kolme prosenttia. Vahvistettua asumismenojen määrää nostettaisiin tai laskettaisiin kuitenkin enintään viisi prosenttia vuosittain. Kunnassa esiintyvästä erityisestä syystä vahvistettua asumismenojen määrää voitaisiin nostaa viittä prosenttia enemmän, mutta kuitenkin korkeintaan 10 prosenttia vuosittain.
Viidennestä perheen jäsenestä lukien kuntakohtaiset rajat voitaisiin kuitenkin muodostaa yhtenä lisähenkilömäärään perustuvana lukuna. Tämä johtuisi siitä, että yli neljän henkilön perheitä, jotka saavat toimeentulotukea tai yleistä asumistukea, voi olla joissain kunnissa vain muutamia.
Lisäksi 2 momentin voimassa olevasta ruotsinkielisestä sanamuodosta viimeisen lauseen muoto ”bostadsutgifterna” muutettaisiin vastaamaan suomenkielistä sanamuotoa eli korjattaisiin muotoon ”boendeutgifterna”. Ruotsinkielisen sanamuodon korjaamista koskeva muutos olisi luonteeltaan tekninen.
7 b §.Terveydenhuoltomenot ja muut menot.
Pykälässä 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Muina perusmenoina otettaisiin tarpeellisen suuruisena huomioon muut kuin perusosaan sisältyvät välttämättömät terveydenhuoltomenot. Kansaneläkelaitos voisi menon tarpeellista suuruutta ja välttämättömyyttä arvioidessaan ottaa huomioon yleisesti hyväksytyn hoitokäytännön ja tutkimusnäytön sekä uusien tai erityisen kalliiden lääkevalmisteiden kustannusvaikuttavuuden.
Tarkoituksena ei olisi muuttaa sitä jo voimassa olevan momentin mukaista soveltamiskäytäntöä, jonka mukaan Kansaneläkelaitos arvioi perustoimeentulotuen osalta yksittäistapauksessa terveydenhuoltomenojen tarpeellisuuden. Tarpeellisuusarvioinnissa voidaan käyttää apuna Kansaneläkelaitoksen asiantuntijalääkäreitä ja muuta asiantuntemusta. Kansaneläkelaitos voisi huomioida menon perusteen ja määrän tarpeellisuutta sekä välttämättömyyttä.
Välttämättöminä muina kuin toimeentulotuen perusosaan kuuluvina terveydenhuoltomenoina voitaisiin ottaa huomioon esimerkiksi yleisesti hyväksytyn hoitokäytännön mukaiset äkillisestä sairastumisesta tai vammasta aiheutuvat terveydenhuollon ammattihenkilön määräämän lääkehoidon kustannukset. Myös yleisesti hyväksytyn hoitokäytännön mukaisia pitkäaikaissairauksien lääkehoidosta aiheutuvia kustannuksia huomioitaisiin muina kuin perusosaan kuuluvina terveydenhuoltomenoina silloin, kun hoito on yleisesti hyväksytyn hoitokäytännön mukaista tai tutkimusnäyttöön perustuvaa sekä uusien tai erityisen kalliiden lääkevalmisteiden osalta myös kustannusvaikuttavaa. Näissä tilanteissa toimeentulotuen saajalle on usein myönnetty lääkekorvausoikeus ja toimeentulotuessa huomioidaan menona lääkkeen omavastuuosuus. Perustoimeentulotuessa ei kuitenkaan edellytettäisi kaikissa tilanteissa lääkkeen korvattavuutta sairausvakuutuksesta, vaikkakin korvattavuudelle sekä valmisteen saamalle myyntiluvalle ja käyttöaiheelle voitaisiin antaa aiempaa suurempaa merkitystä arvioitaessa toimeentulotuen näkökulmasta menon välttämättömyyttä ja tarpeellista suuruutta. Välttämättöminä muina kuin perusosaan sisältyvinä terveydenhuoltomenoina ei sen sijaan huomioitaisi esimerkiksi sellaista ennaltaehkäisevää hoitoa, jota julkisessa terveydenhuollossa ei tueta, kuten esimerkiksi kansalliseen rokotusohjelmaan kuulumattomia rokotuksia tai lääkemääräyksellä määrättyjä vitamiini- ja hivenainevalmisteita ilman osoitettua puutostilaa. Myöskään ilman lääkemääräystä ostettavissa olevia nikotiinikorvaustuotteita tai esteettisiin tarkoituksiin käytettäviä lääke- ja itsehoitovalmisteita ei huomioitaisi. Raskauden ehkäisyyn käytettävät lääkevalmisteet huomioitaisiin kuitenkin menona toimeentulotuessa aiempaan tapaan. Tällä tuettaisiin henkilön oikeutta tehdä päätöksiä omaan kehoon ja lisääntymiseen liittyen.
Kustannuksia ei otettaisi toimeentulotuessa menona huomioon siltä osin kuin henkilö on oikeutettu saamaan vastaavan etuuden muulla perusteella tai ensisijaisesta järjestelmästä kuten esimerkiksi vakuutuksesta korvattuna tai julkisen terveydenhuollon järjestämänä. Toimeentulotuen ei ole myöskään tarkoituksenmukaista toimia rinnakkaisena lääkekorvausjärjestelmänä sairausvakuutuslain mukaiselle järjestelmälle eikä saattaa toimeentulotuensaajia parempaan asemaan kuin lääkehoidon itse maksavia henkilöitä. Esimerkiksi uusia tai erityisen kalliita lääkehoitoja, kuten esimerkiksi lihavuuden ja syövän hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä, joiden korvattavuutta ei ole arvioitu tai joille korvattavuutta ei ole myönnetty, huomioitaisiin toimeentulotuessa vain tietyin edellytyksin. Välttämättömyyttä ja menon tarpeellista suuruutta toimeentulotuessa arvioitaessa huomioon voitaisiin ottaa saatavilla olevat hoitovaihtoehdot ja uusien tai erityisen kalliiden lääkevalmisteiden osalta myös se, onko lääkehoito kustannusvaikuttavaa. Lääkehoitoa pidetään kustannusvaikuttavana silloin, kun se on kustannuksiltaan kohtuullista odotettavissa olevaan terveyshyötyyn nähden, kun se koostuu vertailu- ja vaihtokelpoisilta hinnoiltaan edullisemmista lääkehoidoista ja kun yhteiskunnalla on siihen varaa.
9 §.Perusosan suuruus.
Pykälässä kuvattuja vuoden 2011 kansaneläkeindeksin tasossa olevien perusosan määriä muutettaisiin perusosaan kohdistettavien leikkausten vuoksi. Yksin asuvan henkilön perusosan suuruus esitettäisiin voimassa olevan lain tapaan toimeentulotukilain 9 a §:ssä säädetyin tavoin vuoden 2011 kansaneläkeindeksin tasossa. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin yksin asuvan henkilön perusosan suuruudeksi 449,86 euroa. Pykälän muissa kohdissa perusosan suuruus on kuvattu prosenttiosuutena yksin asuvan henkilön perusosan määrästä. Myös tämä lakitekninen sääntelyratkaisu säilyttäisiin. Momentin 2 kohdassa säädetty muun kuin 1 kohdassa tarkoitetun 18 vuotta täyttäneen henkilön prosenttiosuus nousisi prosenttiyksikön verran 86 prosenttiin. Momentin 3 kohdassa säädetty vanhempansa luona asuvan 18 vuotta täyttäneen henkilön prosenttiosuus pysyisi 73 prosentissa, momentin 4 kohdassa säädetty 10–17-vuotiaan lapsen prosenttiosuus nousisi noin kaksi prosenttiyksikköä 72,2 prosenttiin ja momentin 5 kohdassa säädetty alle 10-vuotiaan lapsen prosenttiosuus nousisi kaksi prosenttiyksikköä 65 prosenttiin.
Pykälän 2 momentissa säädetty yksinhuoltajalle maksettava yksin asuvan henkilön perusosan määrän korotusprosentti nousisi prosenttiyksikön verran eli 15 prosenttiin.
10 §.Alennettu perusosa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tilanteista, joiden toteutuessa toimeentulotuen hakijan perustoimeentulotuen perusosan suuruutta alennettaisiin 20 prosentilla. Momentin johtolauseen sanamuoto ”voidaan alentaa enintään 20 prosenttia” ehdotetaan muutettavaksi muotoon ”alennetaan 20 prosenttia”. Perusosan alentaminen tulisi aina toteuttaa, mikäli alentamiselle säädetyt edellytykset täyttyvät eikä alentamista voitaisi pitää toimeentulotuen hakijan tapauksessa jäljempänä pykälän viimeiseksi momentiksi ehdotettavan yksilökohtaisen kohtuusharkinnan tuloksena kohtuuttomana.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin perusosan alentamisen tilanteiksi sellaiset, joissa henkilö on menetellyt työvoimapoliittisesti moitittavasti siten, että hän ei ole työttömyysturvalain 2 luvun 13 tai 14 §:n tai 2 a luvun perusteella oikeutettu työttömyysetuuteen määräaikaisesti tai toistaiseksi. Käytännössä mainitut tilanteet aiheuttavat työttömyysetuuden maksatukseen määräaikaisesti tai toistaiseksi kestävän keskeytyksen. Edellä kuvatuissa säännöksissä ja näiden säännösten sisältäminen velvoitteiden laiminlyönnissä ja tästä seuraavassa korvauksettomassa määräajassa on kyse tilanteesta, jossa toimeentulotuen hakija menettää oman menettelynsä vuoksi oikeuden ensisijaiseen etuuteen eli työttömyysetuuteen. Työttömyysturvalakiin viittaamisten osalta tarkoituksena on varmistaa, että työttömyysetuuden sanktioita ei lähtökohtaisesti, ellei yksilökohtainen kohtuusharkinta muuta edellyttäisi, korvattaisi henkilölle täysimääräisesti toimeentulotuesta. Voimassa olevan työttömyysturvan 2 a luvussa säädetään työvoimapoliittisesti moitittavista menettelyistä, kuten siitä, milloin työnhakijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen esimerkiksi hänen erottuaan työstä, työstä kieltäytyessä tai toimiessaan moitittavasti työnhakuun tai työvoimapalveluihin liittyvissä tilanteissa. Työttömyysturvalain 2 luvun 13 §:ssä säädetään ammatillisia valmiuksia antavaa koulutusta vailla olevan nuoren oikeudesta työttömyysetuuteen ja saman luvun 14 §:ssä koulutuksen hakemisvelvollisuuden korvaamisesta muilla toimilla. Mainituissa pykälissä säädetään siitä, milloin koulutusta vailla olevan nuoren tulee hakea koulutukseen työttömyysetuutta saadakseen ja missä tilanteissa koulutukseen hakuvelvoitteen laiminlyönnin vuoksi oikeus työttömyysetuuteen menetetään. Perustoimeentulotuen toimeenpanijana Kansaneläkelaitos saa tiedon henkilön edellä mainituista tilanteista työvoimapoliittisista lausunnoista.
Pykälän 1 momentin 2 kohta säilytettäisiin muutoin sellaisena, kuin se on voimassa olevassa laissa, mutta siitä poistettaisiin päällekkäisyys momentin 1 kohtaan verrattuna. Momentin 2 kohta ei siten koskisi sellaisia maahanmuuttajia, joilla on 2 a §:n perusteella velvollisuus ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi työvoimaviranomaiseen. Sen sijaan 2 kohta koskisi esimerkiksi sellaisia lapsia, työkyvyttömyysetuuksilla olevia ja vanhuuseläkeikäisiä maahanmuuttajia, joille kunnan on kotoutumisen edistämisestä annetun lain perusteella laadittava kotoutumissuunnitelma. Tällaisen henkilön toimeentulotuen perusosaa alennettaisiin voimassa olevan lain 2 kohdan mukaisissa tilanteissa eli, kun henkilö olisi ilman perusteltua syytä kieltäytynyt kotoutumissuunnitelman laatimisesta tai osallistumasta kotoutumissuunnitelmassa yksilöidysti sovittuihin, työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin taikka jos hän olisi laiminlyönnillään aiheuttanut sen, ettei kotoutumissuunnitelmaa ole voitu laatia.
Niiden maahanmuuttajien, joiden olisi ilmoittauduttava 2 a §:n perusteella työttömäksi työnhakijaksi, kotoutumissuunnitelmaan liittyvät laiminlyönnit olisivat pykälän 1 momentin 1 kohdan piirissä. Työttömyysturvalain 2 a luvun 9 §:ssä on säädetty moitittavaksi menettelyksi esimerkiksi kotoutumislain mukaiseen palvelutarpeen arviointiin saapumatta jättäminen, siitä kieltäytyminen tai omalla toiminnallaan sen tekemisen estäminen sekä vastaavat moitittavat menettelyt esimerkiksi työllistymissuunnitelman korvaavan suunnitelman, kuten kotoutumissuunnitelma, osalta. Moitittavia menettelyjä palveluiden osallistumatta jättämisen osalta ovat myös palvelut, joihin maahanmuuttajia työllistymis- tai kotoutumissuunnitelmalla ohjataan, kuten työvoimakoulutus tai kotoutumiskoulutus sekä kotoutumislain mukaiset omaehtoiset opinnot.
Voimassa olevan 10 §:n 1 momentin erilliset 3 ja 4 kohdat poistettaisiin, koska ne olisivat päällekkäisiä ehdotetun 1 momentin 1 kohdan kanssa. Niissä tarkoitettujen henkilöiden olisi ilmoittauduttava 2 a §:n mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi ja työvoimapalveluiden piiriin. Heidän kuntouttavaan työtoimintaan liittyvät moitittavat menettelyt tulisivat huomioiduksi toimeentulotuessa momentin 1 kohdan kautta. Työttömyysturvalain 2 a luvun 9 §:ssä on säädetty moitittavaksi menettelyksi esimerkiksi aktivointisuunnitelman tai monialaisen työllistymissuunnitelman laatimisesta taikka sen tekemisen estäminen omalla toiminnalla sekä kuntouttavasta työtoiminnasta kieltäytyminen tai omalla toiminnalla sen järjestämisen estäminen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että 1 momentin edellytysten täyttyessä perusosaa alennettaisiin kuukaudeksi tasan 20 prosentilla. Jos 1 momentin mukaiset perusosan alentamisen edellytykset täyttyisivät sen jälkeen edelleen, perusosan alentamisprosentti nostettaisiin toisesta alentamiskuukaudesta eteenpäin tasan 40 prosenttiin. Voimassa olevassa pykälässä 40 prosentin alentamisen edellytyksenä oleva ohjaus hyvinvointialueelle palvelutarpeen arviointiin poistettaisiin.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että jos 1 momentin 1 kohdassa luetelluista syistä henkilön työttömyysetuus olisi katkaistu enintään kalenterikuukauden ajaksi, perusosan alentaminen kestäisi yhden kuukauden. Jos henkilön työttömyysetuus olisi katkaistu pidemmäksi ajaksi kuin kuukaudeksi, perusosan alentaminen kestäisi niin monta kuukautta kuin työttömyysetuuden katkos kestäisi täysiksi kalenterikuukausiksi mitoitettuna. Esimerkiksi, jos työttömyysetuuden karenssi on 7, 14 tai 30 päivää, toimeentulotuen perusosaa alennettaisiin kuukaudelta. Jos työttömyysetuuden karenssi olisi 45 päivää, tarkoittaisi se toimeentulotuen perusosan alentamista kahden kuukauden ajalta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa henkilön työttömyysetuuden maksu on katkaistu 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuista syistä toistaiseksi. Tällöin toimeentulotuen perusosan suuruuden alentaminen jatkuisi lähtökohtaisesti kuusi kuukautta. Kuitenkin, jos henkilön työttömyysetuusoikeus palautuisi tuon kuuden kuukauden aikana tai olisi palautunut jo ennen kuin perusosan alentaminen alkaa taikka häntä ei olisi pidettävä enää työttömänä, perusosan alentaminen lakkaisi seuraavasta kuukaudesta lukien kestäen kuitenkin näissä tilanteissa aina vähintään kaksi kuukautta. Se, ettei henkilöä olisi enää pidettävä työttömänä, voisi johtua esimerkiksi siitä, että hän alkaisi työskennellä ansiotyössä tai hän siirtyisi työkyvyttömyysetuudelle. Pelkästään se, että henkilö itse katkaisisi työnhakunsa työvoimaviranomaisessa, ei osoittaisi sitä, etteikö henkilöä olisi edelleen pidettävä työttömänä. Perusosaa voitaisiin muiden edellytysten täyttyessä alentaa henkilön saaman työssäolovelvoitteen osalta yhteensä enintään kuuden kuukauden ajan riippumatta siitä, miten pitkä aika edelleen voimassa olevasta työttömyysetuuden katkoksen alkamisesta olisi kulunut silloin, kun henkilö hakee ensimmäisen kerran toimeentulotukea. Saman työttömyysetuuden katkoksen vuoksi toimeentulotuen perusosa tulisi alennettavaksi enintään kuuden kuukauden ajan riippumatta siitä, vaikka henkilön työttömyysetuuden katkos kestäisi kuutta kuukautta pidempään.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa henkilön toimeentulotuen perusosaa olisi alennettu 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetuista syistä. Tällöin perusosan alentaminen jatkuisi siten, kuin voimassa olevassa laissa on säädetty perusosan alentamisen kestosta. Voimassa olevan lain mukaan alentaminen voi olla kestoltaan enintään kaksi kuukautta kerrallaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lukien.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa toimeentulotuen perusosaa alennettaisiin 50 prosenttia. Tällaisia tilanteita olisi ensinnäkin se, jos 18-vuotta täyttänyt henkilö ei hänelle annetusta kehotuksesta huolimatta olisi hakenut Kansaneläkelaitoksen hänelle antamassa yhden kuukauden määräajassa 2 b §:ssä tarkoitettua Suomen sosiaaliturvajärjestelmään kuuluvaa etuutta, johon hänellä elämäntilanteensa ja olosuhteet huomioiden voitaisiin arvioida todennäköisesti olevan oikeus. Alentaminen tehtäisiin, jos henkilö ei ole lainkaan hakenut tällaista ensisijaista etuutta. Alentamista ei tehtäisi jos hakemus on vireillä. Hakemisena ei pidettäisi sitä, jos henkilö saattaa hakemuksen vireille, mutta peruuttaa hakemuksensa. Hakemisena ei pidettäisi myöskään sitä, että henkilö sinänsä saattaa hakemuksen vireille, mutta hän hakee etuutta, johon hänelle ei voi syntyä oikeutta (esimerkiksi vanhuuseläkkeen hakeminen, kun ikää koskevat edellytykset eivät täyty).
Kuukauden määräajan osalta tuodaan lisäksi esiin, että lähtökohtaisesti säännöstä sovellettaessa riittää se, että elämäntilanteeseen todennäköisesti oikeaa etuutta on haettu kyseisessä määräajassa. Tähän riittää hakemuksen vireille saattaminen. Mahdolliset puutteet liitteissä on mahdollista korjata hakemusta täydentämällä. Säännöstä sovellettaessa hakemisena ei kuitenkaan pidettäisi sitä, että henkilö sinänsä saattaa hakemuksen vireille, mutta hän ei toimivaltaisen viranomaisen kehotuksesta huolimatta esitä hakemuksen käsittelemiseksi tarpeellisia selvityksiä, kuten esimerkiksi sairauspäivärahan kohdalla hakemusta ei täydennettäisi lääkärinlausunnolla, joka sisältää kannanoton työkykyyn.
Toiseksi perusosan suuruutta alennettaisiin 50 prosenttia, jos 2 a §:ssä tarkoitettu henkilö ei hänelle annetusta kehotuksesta huolimatta olisi ilmoittautunut Kansaneläkelaitoksen hänelle antamassa yhden kuukauden määräajassa 2 a §:ssä tarkoitetuksi työnhakijaksi työvoimapalveluihin. Edellä 2 a §:ssä velvoitettaisiin muut kuin työkyvyttömyyseläkettä osaeläkkeenä saavat ilmoittautumaan kokoaikatyötä hakevaksi työnhakijaksi. Työkyvyttömyyseläkettä osa-aikaeläkkeenä saavien osalta myös osa-aikatyön hakeminen riittäisi täyttämään työnhaun velvoitteen. Työnhakijaksi ilmoittautumisen lisäksi edellytettäisiin myös työttömyyden perusteella maksettavan etuuden hakemista.
Ennen kuin perusosaa voitaisiin ensisijaisen etuuden hakematta jättämisen tai työnhakijaksi ilmoittautumatta jättämisen vuoksi alentaa, Kansaneläkelaitos antaisi hakijalle yhden kuukauden määräajan toisen näistä toimenpiteistä tai molempien näistä toimenpiteistä tekemiseen.
Jos henkilön toimeentulotuen perusosaa olisi alennettu 1 momentin 1 kohdassa tai 2–4 momentissa tarkoitetuin tavoin 20 tai 40 prosentilla, henkilön tulisi kuitenkin koko ajan olla ilmoittautuneena kokoaikatyötä hakevaksi työnhakijaksi työvoimapalveluihin, ellei hänellä olisi pätevää syytä olla niin tekemättä. Kansaneläkelaitoksen tulisi tarvittaessa kehottaa häntä ilmoittautumaan 6 momentissa säädetyin tavoin. Siten perusosan alentaminen olisi tarvittaessa mahdollista muuttaa 40 prosentin alentamisesta 50 prosentin alentamiseksi siitä lukien, kun edellytykset 50 prosentin alentamiselle täyttyisivät.
Pykälän 7 momentissa säädettäisiin perusosan 50 prosentin alentamisen kestosta. Perusosan alentaminen 50 prosentilla jatkuisi niin kauan, kunnes henkilö hakisi ensisijaista etuutta, jonka hakemisesta hänelle oli 6 momentin mukainen määräaika annettu, tai kunnes henkilö olisi ilmoittautunut työvoimaviranomaiseen kokoaikatyötä hakevaksi työnhakijaksi. Jos huomattaisiin, että hakijalle soveltuisikin sen etuuden, jota häntä oli aiemmin kehotettu hakemaan, sijasta jokin toinen ensisijainen etuus, Kansaneläkelaitoksen tulisi keskeyttää perusosan alentaminen ja antaa hakijalle uusi kehotus liittyen uuteen ensisijaiseen etuuteen. Jos henkilö ei hakisi yhden kuukauden määräajassa uuden kehotuksen mukaista etuutta, hänen perusosaansa tulisi sen jälkeen alentaa uudelleen 50 prosentilla. Hakijan tulisi ilmoittaa Kansaneläkelaitokselle elämäntilanteeseensa ja olosuhteidensa muutoksista, jotta Kansaneläkelaitos saisi niistä tiedon. Kansaneläkelaitoksen tulisi arvioida perusosan alentamisen edellytysten voimassaolo kuukausittain ratkaistessaan hakijan seuraavan kuukauden toimeentulotukioikeutta.
Pykälän 8 momentissa säädettäisiin perusosan alentamisen tilanteisiin liittyvästä kohtuusharkinnasta samaan tapaan, kuin voimassa olevan 10 §:n 3 momentin ensimmäisessä lauseessa. Perusosan alentaminen voitaisiin kaikissa pykälässä säädetyissä tilanteissa tehdä vain, jos alentamisen ei voitaisi arvioida vaarantavan ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa eikä alentamista voitaisi pitää muutenkaan kohtuuttomana.
Alentamisen kohtuullisuuden arviointi vaatisi Kansaneläkelaitoksen etuuskäsittelijältä yksilökohtaista arviointia kuten tähänkin asti. Pelkästään alentamisen keston ei tulisi arvioida osoittavan suoraan sitä, että alentaminen olisi kohtuutonta, vaan kohtuuttomuusharkinta edellyttäisi hakijan ja hänen perheenjäsentensä ajantasaisen tilanteen ja olosuhteiden kokonaisharkintaa. Alentamisen jatkuessa pitkään, esimerkiksi jos perusosaa olisi alennettu useita kuukausia 50 prosentilla eikä hakija kehotuksesta huolimatta ilmoittautuisi työnhakijaksi tai hakisi ensisijaista etuutta, kesto kuitenkin voisi yhtenä tekijänä osoittaa alentamisen kohtuuttomuutta. Tällöinkään kuitenkin huomioon tulisi ottaa se kokonaiskuva, mikä Kansaneläkelaitokselle on hakijan ja hänen perheensä tilanteesta tiedossa. Alentamista ei tulisi tehdä, jos hakijan tai perheenjäsenen terveyden tai elinkyvyn säilyttämisen kannalta välttämätön ravinto tai asuminen taikka itsenäinen selviytyminen vaarantuu.
Vaikka ihmisarvoisen elämän turvan ei sinänsä arvioitaisi vaarantuvan, alentaminen voisi tietyissä tilanteissa olla kuitenkin kohtuutonta. Tällainen tilanne voisi aiheutua esimerkiksi perheessä hiljattain sattuneesta kuolemantapauksesta tai vakavasta sairastumisesta.
Kansaneläkelaitoksen tulisi tehdä kohtuusharkinta joka kerta tarkistaessaan alentamisen edellytysten täyttymisen seuraavan kuukauden osalta. Esityksessä ehdotettujen asetuksenantovaltuuksien lisäksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain (731/2001) 20 §:n nojalla Kansaneläkelaitos voi yhdenmukaisen ratkaisukäytännön varmistamiseksi antaa ohjeita etuuksien käsittelemisestä. Ohjeidenantovaltuudella on merkitystä muun muassa esityksen 10 §:n kannalta, kun Kansaneläkelaitos tekee yksilön kohdalla harkinnan perusosan alentamisesta. Nykyisen kaltainen ohjeidenantovaltuutus on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella, joskaan perustuslakivaliokunta ei hallituksen esitykseen HE 10/2001 vp antamassaan lausunnossa erikseen lausunut ohjeidenantovaltuutuksesta (PeVL 7/2001 vp).
Perustuslakivaliokunta on muun muassa lausunnossaan PeVL 19/2025 vp lausunut määräyksenantovaltaa koskevista valtuuksista, ja todennut, että ”Asetuksenantovaltuuksiin verrattuna määräyksenantovaltaa koskeviin valtuuksiin kohdistuu yleistä tarkkarajaisuutta koskeva pidemmälle menevä vaatimus, jonka mukaan valtuuden kattamat asiat on määriteltävä tarkasti laissa (PeVL 34/2000 vp). Muiden viranomaisten norminantovalta on perustuslain näkökulmasta poikkeuksellista (PeVM 10/1998 vp, s. 23). Perustuslakiuudistuksen yhteydessä mainittiin esimerkkinä viranomaisen norminantovallan perusteista tekninen ja vähäisiä yksityiskohtia koskeva sääntely, johon ei liity merkittävää harkintavallan käyttöä (HE 1/1998 vp, s. 133).” (PeVL 19/2025 vp kappale 16).
Yksilöllisten tilanteiden kirjon voidaan kuitenkin arvioida olevan siinä määrin laaja, ettei lainsäädännön tai valtioneuvoston asetuksen tasolla olisi mahdollista säätää edellä mainittua yksityiskohtaisemmin niistä tilanteista, joissa perusosan alentaminen tulisi arvioida kussakin tilanteessa kohtuuttomaksi. Vaikka perustoimeentulotuen osalta Kansaneläkelaitos voi antaa Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 20 §:n mukaisesti ohjeita kohtuusharkinnan yhdenmukaisuuden edistämiseksi, viime kädessä kohtuusharkinta olisi tehtävä yksilöllisen arvioinnin perusteella jokaisen päätöksen kohdalla erikseen. Soveltamisen tueksi annettavat ohjeet ovat julkisesti saatavilla olevia lain perusteluita tarkentavia asiakirjoja, jotka Kansaneläkelaitos on julkaissut verkossa. Kansaneläkelaitoksella olisi mahdollisuus käyttää arvioinnissa apunaan myös asiakkaan tarkempaa kuulemista. Kansaneläkelaitoksella olisi tarvittaessa myös mahdollisuus pyytää sosiaalihuollon lausunto perusosan alentamiseen vaikuttavista tekijöistä, mistä ehdotetaan säädettävän 10 a §:n 2 momentissa. Lausunnon pyytämisestä tulisi tiedottaa hakijalle etukäteen. Kansaneläkelaitos kuitenkin harkitsisi tarpeen pyytää lausuntoa erikseen, eikä sitä rutiininomaisesti pyydettäisi kaikissa tilanteissa.
Lisäksi tarvittaessa sosiaalihuoltolain 35 §:ssä tarkoittamissa tilanteissa ja sosiaalihuoltolaissa säädettyjen edellytysten täyttyessä Kansaneläkelaitoksen on tehtävä henkilöstä huoli-ilmoitus hyvinvointialueen sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen. Jo ennen huoli-ilmoituksen teon kynnyksen ylittymistä, mutta henkilön tuen tarpeen ollessa ilmeinen, Kansaneläkelaitoksen on voimassa olevan sosiaalihuoltolain 35 §:n 1 momentin mukaisesti ohjattava henkilö hakemaan sosiaalipalveluja, tai henkilön niin suostuessa otettava yhteyttä hyvinvointialueen sosiaalihuoltoon, tuen tarpeen arvioimiseksi. Lisäksi tarvittaessa Kansaneläkelaitoksen on tehtävä voimassa olevan lastensuojelulain 25 §:n mukaisesti ilmoitus hyvinvointialueelle, jos tehtävien hoidossa on saatu tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää mahdollista lastensuojelun tarpeen selvittämistä.
10 a §.Perusosan alentamista koskeva menettely.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin asiakkaan kuulemisesta perusosan alentamista koskevassa menettelyssä. Kansaneläkelaitos päättäisi perusosan alentamisesta kirjallisessa menettelyssä kuukausi kerrallaan. Harkittaessa perusosan alentamista ensimmäisen kerran 20 prosentilla Kansaneläkelaitos kuulisi asiakasta. Kuuleminen olisi mahdollista tehdä jo silloin, kun Kansaneläkelaitos saa työvoimaviranomaiselta tiedon asiakkaalle tehdystä selvityspyynnöstä. Kansaneläkelaitos ei voisi kuitenkaan tehdä varsinaista päätöstä perusosan alentamisesta (kuten ei työttömyysturvan osalta työttömyysetuuden epäämisestäkään) ennen kuin työvoimapoliittinen lausunto, jossa alentamisen perusteena oleva moitittava menettely olisi todettu, olisi saapunut Kansaneläkelaitokseen. Kun kyse olisi tilanteista, joissa perusosan alentaminen 50 prosentilla voisi tulla eteen, Kansaneläkelaitos voisi aloittaa asiakkaan kuulemisen perusosan alentamiseen liittyen jo samaan aikaan kuin asiakkaalle annettaisiin kuukauden määräaika ensisijaisen etuuden hakemiselle tai työvoimapalveluihin ilmoittautumiselle. Tällöin asiakkaalle tulisi samalla kertoa, että hän voi välttää perusosan alentamisen tekemällä vaaditun toimen tai vaaditut toimet.
Kun perusosaa olisi jo yhden kuukauden ajan alennettu, saman moitittavan menettelyn tai toimimattomuuden takia tehtävien seuraavien kuukausien alentamisten osalta asiakkaan kuuleminen tapahtuisi osana tuen hakemista. Asiakasta tulisi tällöin kuulla erikseen uudelleen vain, jos perusosan alentamisen aloittamisen jälkeen asiakkaan Kansaneläkelaitokseen toimittamasta toimeentulotuen hakemuksesta tai Kansaneläkelaitokseen muutoin saapuneesta tiedosta kävisi ilmi sellaisia uusia asiakkaan tilanteen tai olosuhteiden muuttumista kuvaavia seikkoja, joilla saattaisi olla merkitystä asiakkaan perusosan alentamisen jatkamisen kohtuullisuuden arvioinnissa tai sen arvioinnissa, jatkuvatko perusosan alentamisen edellytykset edelleen. Jos uusien tietojen perusteella olisi selvää, ettei perusosan alentamista voida enää jatkaa, alentamiseen ei enää seuraavana kuukautena ryhdytä eikä asiakasta kuulla.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa momenttia vastaavasti, että Kansaneläkelaitos ratkaisisi onko perusosaa alennettava. Uutena lisäyksenä momentissa säädettäisiin, että Kansaneläkelaitos voisi pyytää hyvinvointialueen sosiaalihuollon lausunnon perusosan alentamiseen vaikuttavista tekijöistä. Hyvinvointialueen oikeudesta antaa lausunto Kansaneläkelaitokselle säädetään voimassa olevan lain 15 §:ssä, johon ei ehdoteta muutoksia tässä esityksessä. Mainitun 15 §:n mukaan hyvinvointialueen sosiaalihuolto voi antaa asiakkaastaan lausunnon Kansaneläkelaitokselle perustoimeentulotukiasian käsittelyä varten. Sosiaalihuollon tulee kuulla asiakasta ennen lausunnon antamista sekä informoida häntä lausunnon sisältämistä tiedoista ja lausunnon tarkoituksesta. Lausunto voi koskea 1) asiakkaan olosuhteita ja tilannetta, jolla on merkitystä Kansaneläkelaitoksen arvioidessa muiden perusmenojen tarpeellista suuruutta; 2) asiakkaan perusosan alentamiseen vaikuttavia tekijöitä; tai 3) tarvetta käsitellä päätös kiireellisenä. Lausuntoon ei saa sisällyttää tietoa, joka ei ole tarpeen perustoimeentulotukiasian ratkaisemiseksi. Lausunto ei sido Kansaneläkelaitosta, mutta Kansaneläkelaitoksen tulee ottaa lausunnossa annettu selvitys perustoimeentulotukipäätöstä tehdessään huomioon.
Lausunnon pyytäminen sosiaalihuollolta perustuisi Kansaneläkelaitoksen harkintaan. Tarkoituksena on, että sosiaalihuollon lausunnon pyytäminen ei olisi rutiininomaista vaan pyyntö tehtäisiin vain silloin, kun siihen arvioitaisiin olevan erityistä tarvetta. Lausuntoa voitaisiin pyytää esimerkiksi silloin, kun alentamisharkinnassa herää kysymys henkilön kyvystä huolehtia itsestään tai huollettavistaan tai kun henkilön asioinnin yhteydessä havaitaan asiakkaalla olevan erityisiä vaikeuksia hakea ja saada tarvitsemiaan palveluja kognitiivisen tai psyykkisen vamman tai sairauden, päihteiden ongelmakäytön tai muun riippuvuuskäyttäytymisen, usean yhtäaikaisen tuen tarpeen tai muun vastaavan syyn vuoksi, vaikka Kansaneläkelaitoksen tiedossa ei ole selvää alentamisen estävää tilannetta. Lisäksi lausuntoa voitaisiin pyytää tilanteissa, joissa asiakas itse kertoo esimerkiksi kesken olevasta työkyvyn selvittelystä tai muusta sosiaalihuollon palveluprosessista taikka jos ilmenee, että henkilö on asunnoton. Kysymys henkilön kyvystä huolehtia itsestään voi herätä esimerkiksi, jos perusosaa on alennettu 50 prosentilla useita kuukausia eikä hakija ole Kansaneläkelaitoksen kehotuksesta huolimatta aktivoitunut ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi tai hakemaan ensisijaista etuutta.
Lausunnon pyytäminen ei aloita sosiaalihuoltolain mukaista sosiaalihuollon asiakkuutta hyvinvointialueella, eikä hyvinvointialue voi antaa lausuntoa henkilöstä, jonka tilannetta se ei tunne. Toimeentulotukilain 14 e §:ssä säädetään Kansaneläkelaitoksen ja hyvinvointialueen yhteistyöstä ja 14 d §:ssä asiakkaan tapaamisesta yhdessä. Kun kyse on erityisen haavoittuvassa asemassa olevasta asiakaskunnasta ja heidän oikeudestaan vähintään välttämättömään toimeentuloon, tulisi yhteistyön aloittamisen kynnystä pitää matalalla.
Pykälästä poistettaisiin voimassa olevan pykälän 3 ja 4 momentit, joissa säädetään perusosan alentamiseen liittyvistä hyvinvointialueen palvelutarpeen arviointiin ohjaamiseen liittyvistä menettelyistä. Edellä 10 §:ään ehdotettujen muutosten vuoksi palvelutarpeen ohjaaminen ei enää liittyisi perusosan alentamisharkintaan. Ohjauksia palvelutarpeen arviointiin hyvinvointialueelle ei enää tehtäisi automaattisesti perusosan alentamisen yhteydessä. Vastuu asiakkaan tilanteen arvioinnista perusosan alentamisen yhteydessä olisi kokonaan Kansaneläkelaitoksessa ja harkinnassa saattaisi tulla entistä useammin tietoon myös palvelutarpeita, joita Kansaneläkelaitos ei aiemmassa asioinnissa ole havainnut. Mikäli Kansaneläkelaitos katsoo tarpeelliseksi tehdä asiakkaan tilanteesta sosiaalihuoltolain mukaisen huoli-ilmoituksen, se voi tehdä sen joko yhteistyössä asiakkaan kanssa tai ilmeisimmissä tapauksissa myös ilman asiakkaan suostumusta. Hyvinvointialueilla on vakiintuneet menettelyt huoli-ilmoituksen käsittelyyn, ilmoitus on velvollisuus käsitellä tarvittaessa esimerkiksi kotikäynnillä asiakkaan luokse. Kansaneläkelaitosta velvoittaa myös vuoden 2025 alusta voimaantullut laki työllistymisen monialaisesta edistämisestä, jonka mukaan Kansaneläkelaitoksen, työvoimaviranomaisen tai hyvinvointialueen on ohjattava työtön monialaiseen palvelutarpeen arviointiin arvioidessaan työttömän työllistymisen edellyttävän monialaisen tuen yhteistoimintamallissa yhteensovitettavien palvelujen yhteensovittamista.
11 §.Huomioon otettavat tulot.
Voimassa olevan pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan henkilön ja perheen tulona ei oteta huomioon vähäisiksi katsottavia ansiotuloja ja avustuksia. Kohtaa muutettaisiin siten, että ainoastaan alle 18-vuotiaan vähäisiksi katsottavat ansiotulot ja avustukset jätettäisiin ottamatta tulona huomioon. Lapsen saamilla vähäisillä ansiotuloilla ja avustuksilla tarkoitettaisiin esimerkiksi syntymäpäivälahjoja ja vähäisiä tai satunnaisia ansiotuloja, kuten kesätyöansioita. Nämä jätettäisiin ottamatta huomioon kannustavuusnäkökohtien vuoksi. Täysi-ikäisten osalta vähäisetkin ansiotulot ja avustukset, kuten esimerkiksi rahalahjat, pienetkin ansiotulot ja veronpalautukset, otettaisiin täysimääräisesti huomioon henkilön ja perheen tuloina.
Pykälän 2 momentin 5 kohdasta poistettaisiin luonteeltaan teknisenä muutoksena maininnat työttömyysturvalain 6 luvun 3 b §:ssä tarkoitetusta korotusosasta ja korotetusta ansio-osasta, mainitussa pykälässä tarkoitetusta korotetusta ansio-osasta ja mainitun luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetusta ansio-osan erotuksesta sekä viimeksi mainitun lain 7 luvun 5 §:ssä tarkoitetusta työmarkkinatuen korotusosasta, koska kyseiset kohdat on kumottu työttömyysturvalaista osittain 1.1.2027 lukien ja muilta osin 1.1.2025 lukien. Työttömyysetuuksien korotusosista ja korotetusta ansio-osasta on luovuttu.
Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että ainoastaan alle 18-vuotiaan saamista ansiotuloista jätettäisiin ottamatta huomioon 150 euroa kuukaudessa. Näin ollen täysi-ikäisen henkilön ansiotulot huomioitaisiin tulona kokonaisuudessaan, ellei 2 momentissa säädetyistä poikkeuksista tulojen huomioon ottamiseen muuta johdu.
13 §.Toimeentulotuen määräytymisaika ja laskelma.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin, että toimeentulotuki olisi mahdollista myöntämisen ja maksamisen lisäksi myös hylätä kuukautta lyhyemmältä tai pidemmältä ajalta. Muutos mahdollistaisi toimeentulotuen toimeenpanossa sen, että jos asiakas hakee toimeentulotukea kuukautta pidemmälle ajalle, mutta ei olisi oikeutettu tukee, tuki voitaisiin hylätä koko hakemusta koskevalta ajalta. Asiakkaalla olisi kuitenkin aina oikeus hakea tukea uudestaan myös sille ajalle, jota annettu hylkäävä päätös koskee. Uuden hakemuksen perusteella asiakkaan oikeus toimeentulotukeen tutkitaan uudelleen. Siten muutos ei vaikuttaisi asiakkaan tukioikeuteen, mutta yksinkertaistaisi toimeentulotuen toimeenpanoa, kun ratkaisu koko hakuajalta annettaisiin samalla päätöksellä.
Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan kuukauden viimeisenä pankkipäivänä saatu tulo huomioitaisiin seuraavaa kuukautta koskevassa laskelmassa tulona. Vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaan sellainen tulo, jonka maksupäivä on kuukauden viimeinen pankkipäivä, on huomioitu seuraavan kuukauden tulona, koska sen on katsottu olevan tosiasiallisesti käytettävissä vasta seuraavan kuukauden elatukseen. Tämä koskisi jatkossa myös niitä tilanteista, joissa perustoimeentulotukea ei olisi haettu tulon maksukuukaudelle vaan vasta seuraavalle kuukaudelle.
Poikkeuksena viimeisen pankkipäivän tulon huomioimiseen olisi sellainen työttömyysetuuden maksukuukausi, jossa saman kuukauden aikana maksetaan kaksi 20 työttömyysetuuspäivän maksuerää. Vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaan näissä tilanteissa siirrytään työttömyysetuuden jaksottamiseen eli työttömyysetuus muunnetaan kuukausituloksi käyttämällä kerrointa 21,5.
16 §.Toimeentulotuen maksaminen.
Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan perustoimeentulotuen osuus asunnon vuokrasta maksettaisiin suoraan vuokranantajalle, jos saman asunnon vuokravakuus on myönnetty osana Kansaneläkelaitoksen myöntämää perustoimeentulotukea.
Mikäli vuokravakuus on myönnetty ennen 1.1.2017 tai täydentävänä tai ehkäisevänä toimeentulotukena, vuokraan myönnetty osuus voidaan maksaa vuokranantajalle asiakkaan suostumuksella tai siten kuin voimassa olevan lain 16 §:n 2 momentissa säädetään.
17 a §.Toimeentulotuen lakkauttaminen.
Pykälä olisi uusi. Siinä säädettäisiin toimeentulotuen lakkauttamisesta, sen perusteista ja lakkauttamisen ajankohdasta. Lakkauttamista voitaisiin käyttää tilanteissa, joissa toimeentulotukioikeus lakkaisi kokonaisuudessaan lakkauttamisen mahdollistavan perusteen johdosta. Lakkauttamisperusteen tulisi koskea kaikkia perheenjäseniä, jotta perhettä koskeva perustoimeentulotuki voitaisiin lakkauttaa sen perusteella. Mikäli lakkauttamisperuste ei koskisi kaikkia perheenjäseniä, tuki tulisi lakkauttamisen sijasta tarkistaa. Toimeentulotuen tarkistamisesta säädetään toimeentulotukilain 18 §:ssä.
Toimeentulotuki voitaisiin lakkauttaa kokonaan seuraavasta maksamattomasta erästä lukien tuensaajan kuolemasta tai siitä, kun tuensaaja olisi muuttanut ulkomaille tai aloittanut sellaisen työn, minkä vuoksi oikeutta toimeentulotukeen ei enää muodostuisi. Käytännössä työ muodostaisi esteen, jos siitä saatava palkka olisi niin suuri, ettei toimeentulotukea jäisi enää maksettavaksi. Jos toimeentulotuen saaja pyytäisi itse tuen lakkauttamista, tuki voitaisiin lakkauttaa pyydetystä ajankohdasta lukien, jos tukea ei olisi vielä ehditty laittamaan maksuun. Tuen lakkauttaminen olisi mahdollista seuraavasta maksamattomasta erästä myös muista, pykälässä erikseen mainittuja tilanteita vastaavissa tilanteissa.
Lakkauttamisesta huolimatta asiakkaalla olisi aina oikeus hakea uudestaan toimeentulotukea. Asiakkaan tehdessä uuden hakemuksen hänen oikeutensa toimeentulotukeen ratkaistaisiin hakijan sen hetkisen tilanteen mukaisesti.
18 a §.Kansaneläkelaitoksen tiedonsaantioikeus ja tietojen luovutusvelvollisuus.
Voimassa olevan pykälän 1 momenttiin lisättäisiin Kansaneläkelaitokselle oikeus saada työttömyyskassalta pyynnöstä salassapitosäännösten estämättä toimeentulotukiasian käsittelemiseksi ja ratkaisemiseksi välttämättömät tiedot. Kansaneläkelaitos tarvitsee tietoja työttömyyskassan jäsenyydestä, ansiopäivärahaa koskevan hakemuksen vireilläolosta ja ansiopäivärahan maksamista koskevista tiedoista selvittäessään edellä ehdotettujen 10 §:n 5 ja 6 momentin perusteella asiakkaan oikeutta ensisijaisiin etuuksiin ja perusosan alentamisharkintaan.
Voimassa olevan pykälän 2 momentissa säädetään siitä, että mitä asiakastietolain 64 §:ssä säädetään viranomaisen oikeudesta saada tietoja salassapitosäännösten estämättä, koskee myös Kansaneläkelaitoksen oikeutta saada toimeentulotukitehtäviensä hoitamiseksi välttämättömiä salassa pidettäviä tietoja. Viittaus asiakastietolain 64 §:ään muutettaisiin koskemaan ainoastaan pykälän 1, 3 ja 4 momenttia. Toiseen momenttiin, jossa säädetään tiedonsaannista rahalaitoksilta, ei olisi enää tarvetta viitata, koska asiasta ehdotetaan toimeentulotuen toimeenpanon osalta säädettäväksi jatkossa toimeentulotukilain tämän pykälän uudessa 4 momentissa.
Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, joka koskisi Kansaneläkelaitoksen oikeutta saada toimeentulotukiasian käsittelemiseksi ja ratkaisemiseksi välttämättömät tiedot rahalaitoksilta koskien toimeentulotuen hakijaa tai saajaa. Tiedon saamisen edellytyksenä olisi, ettei riittäviä tietoja ja selvityksiä saada muutoin ja on perusteltua syytä epäillä hakijan tai saajan antamien tietojen luotettavuutta. Pyyntö tietojen saamiseksi tulisi esittää kirjallisena ja ennen pyynnön esittämistä olisi annettava tieto pyynnöstä hakijalle tai saajalle.
18 b §.Hyvinvointialueen oma-aloitteinen tietojen luovutus Kansaneläkelaitokselle.
Pykälää muutettaisiin vastaamaan 10 ja 10 a §:iin tehtyjä muutoksia. Siten pykälän 1 momentti tulisi kokonaan poistettavaksi ja pykälän voimassa oleva 2 momentti siirtyisi pykälän 1 momentiksi ja voimassa oleva 3 momentti 2 momentiksi.
18 g §.Hyvinvointialueen tiedonsaantioikeus.
Pykälään lisättäisiin 2 momentti, jonka mukaan edellä 18 a §:n 4 momentiksi ehdotettua Kansaneläkelaitoksen oikeutta saada tietoja rahalaitoksilta sovellettaisiin myös hyvinvointialueen oikeuteen saada rahalaitoksilta toimeentulotukitehtäviensä hoitamiseksi välttämättömiä salassa pidettäviä tietoja.
18 h §.Kansaneläkelaitoksen oma-aloitteinen tietojen luovutusvelvollisuus hyvinvointialueelle.
Pykälästä poistettaisiin Kansaneläkelalaitoksen velvollisuus luovuttaa tietoja perustoimeentulotuen alentamispäätöksestä hyvinvointialueelle johtuen edellä 10 §:ään ehdotetuista muutoksista. Perusosan alentamiseen ei enää liittyisi hyvinvointialueen sosiaalihuollon palveluntarpeen arviointi.
27 §.Henkilöllinen soveltamisala.
Voimassa olevan pykälän 1 momentin mukaan toimeentulotuki myönnetään Suomessa vakinaisesti oleskelevalle hakijalle tai perheelle. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin vaatimus oleskeluluvasta tilanteissa, joissa täysi-ikäiseltä henkilöltä edellytettäisiin oleskelua varten voimassa olevaa oleskelulupaa ulkomaalaislainsäädännön nojalla.
Ulkomaalaisen maahantulon ja oleskelun edellytyksistä säädetään ulkomaalaislainsäädännössä ja Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa. Jos täysi-ikäiseltä henkilöltä edellä mainitun lainsäädännön nojalla edellytettäisiin maassa oleskelemiseksi oleskelulupaa, tulisi sen lähtökohtaisesti olla voimassa, jotta henkilö voisi kuulua lainkohdassa tarkoitetun toimeentulotuen henkilölliseen soveltamisalaan. Yleensä kolmannen maan kansalainen tarvitsee yli 90 päivän oleskelua varten oleskeluluvan.
Ehdotuksen mukaan oleskelulupavaatimus voisi täyttyä kuitenkin jo oleskelulupahakemuksen ollessa vireillä, jos oleskelulupaa on haettu Suomessa. Tällä tarkoitettaisiin lähinnä sellaisia tilanteita, joissa aiemmin myönnetyn oleskeluluvan voimassaolo olisi päättynyt ja henkilö ei olisi saanut jatkolupaa riittävän ajoissa. Ensimmäistä oleskelulupaa on ulkomaalaislain 60 §:n perusteella haettava lähtökohtaisesti ennen Suomeen saapumista siinä maassa, jossa oleskeluluvan hakija laillisesti oleskelee. Jos hakijalla olisi oleskeluluvan umpeuduttua tai umpeutuessa jatko-oleskelulupahakemus vireillä ja hänen oleskelunsa olisi katsottu jo aikaisemmin vakinaiseksi tai näin arvioidaan toimeentulotukihakemusta käsiteltäessä, hänellä olisi oikeus 1 momentin mukaiseen toimeentulotukeen muiden yleisten edellytysten täyttyessä samoilla perusteilla kuin muillakin Suomessa vakinaisesti oleskelevilla. Jos henkilö yllä mainitussa tilanteessa saisi kielteisen lainvoimaisen oleskelulupapäätöksen jatko-oleskelulupahakemukseensa tai täytäntöönpanokelpoisen maastapoistamispäätöksen, hänellä ei olisi oikeutta 1 momentin mukaiseen toimeentulotukeen.
Oleskelulupavaatimus koskisi ainoastaan täysi-ikäisiä toimeentulotuen hakijoita. Lapset ovat oleskeluluvan hakemisen suhteen lähtökohtaisesti riippuvaisia huoltajiensa aktiivisuudesta. Oleskelulupavaatimus ei koskisi lapsia, jottei lapsen oikeus 1 momentin mukaiseen toimeentulotukeen voisi vaarantua sen vuoksi, että huoltaja on passiivinen lapsen oleskeluluvan hakemisessa.
Oleskelun vakinaisuutta koskevaan edellytykseen ei ehdoteta muutosta. Ollakseen oikeutettu 1 momentin mukaiseen toimeentulotukeen henkilön tulisi kaikissa tilanteissa oleskella maassa vakinaisesti kuten nykyisinkin.
Mikäli henkilö olisi saanut täytäntöönpanokelpoisen päätöksen maasta poistamisesta, ei oikeutta 1 momentin mukaiseen toimeentulotukeen kuitenkaan olisi. Tällöin on kyse henkilöstä, jonka tulisi poistua maasta ja joka voitaisiin poistaa maasta.
Kansaneläkelaitos, hyvinvointialue ja Helsingin kaupunki tarkistaisi oleskelulupaa ja maastapoistamispäätöstä sekä päätösten lainvoimaisuutta ja täytäntöönpanokelpoisuutta koskevat tiedot Maahanmuuttovirastosta.
Oleskelulupaa koskevalla vaatimuksella tarkennettaisiin oleskeluluvan merkitystä henkilöllistä soveltamisalaa koskevassa arviossa. Oleskelulupaa koskevia tietoja huomioidaan osana oleskelun vakinaisuuden arviointia nykyisinkin (katso tarkemmin luku nykytilaa koskeva luku 2.1.2.2 Toimeentulotuen määräytyminen ja menojen huomioiminen) ja ehdotuksen tarkoituksena on tuoda nykyinen soveltamiskäytäntö lakiin. Henkilöllisen soveltamisalan soveltamiskäytäntö säilyisi siten lähtökohtaisesti ennallaan.
Pykälän 2 momenttia ei ehdoteta muutettavaksi. Näin ollen maassa oleskelevalle henkilölle olisi kiireellisessä tilanteessa myönnettävä tukea välttämättömän avun turvaamiseksi siten, ettei hänen oikeutensa välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon vaarannu riippumatta siitä, olisiko hakija saanut tai hakenut oleskelulupaa tai olisiko hänellä täytäntöönpanokelpoinen päätös maasta poistamisesta.
27 f §.Kunnan rahoitusosuus perustoimeentulotuen kustannuksista.
Voimassa olevan pykälän 1 momentissa säädetään kunnan rahoitusosuudeksi perustoimeentulotuen kustannuksista 50 prosenttia. Kunnan rahoitusosuutta perustoimeentulotuen kustannuksista ehdotetaan muutettavaksi siten, että kunnan rahoitusosuus olisi 100 prosenttia silloin, kun hakijana on 18–24-vuotias eikä toimeentulotukea hakevassa perheessä ole muun kuin 18–24 vuoden ikäisiä henkilöitä. Jos toimeentulotukea hakevassa perheessä olisi yksikin muun kuin 18–24 vuoden ikäinen henkilö, kunnan rahoitusosuus olisi koko perheelle maksettavan perustoimeentulotuen osalta 50 prosenttia.