1.1
Tuomioistuinlaki
1 luku Yleiset säännökset
1 §. Lain soveltamisala. Pykälässä säädetään tuomioistuinlain soveltamisalasta. Sen 1 momenttiin tulisi lisätä maininta Tuomioistuinvirastosta, koska siitä ehdotetaan säädettäväksi lain 19 a luvussa.
Pykälän 2 momentin mukaan lakia sovelletaan korkeimpaan oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen sekä niiden jäseniin kuitenkin vain jollei korkeimmasta oikeudesta annetussa laissa tai korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetussa laissa toisin säädetä. Tuomioistuinlain esitöissä (HE 7/2016 vp, s. 65—66) on seikkaperäisesti selostettu, mitä tuomioistuinlain säännöksiä sovelletaan myös ylimpiin tuomioistuimiin. Tähän ei tulisi muutoksia. Tuomioistuinviraston toimialaan kuuluisivat kaikki tuomioistuimet. Näin ollen siitä säätävä lain 19 a luku koskisi myös korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta. Jäljempänä Tuomioistuinvirastoa koskevan 19 a luvun perusteluissa tarkemmin selostetulla tavalla ylimmillä tuomioistuimilla olisi erityisasema. Tarkoitus on, että niillä olisi jatkossakin omat toimintamenomomentit valtion talousarviossa. Tuomioistuinviraston olisi toiminnassaan muutoinkin otettava huomioon korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden asema ylimpinä tuomioistuimina.
Valtakunnanoikeus ei kuuluisi Tuomioistuinviraston toimialaan. Valtakunnanoikeudesta säädettäisiin 3 momentin mukaan jatkossakin erikseen.
10 luku Tuomareiden kelpoisuusvaatimukset
11 §. Erityistä kielitaitoa edellyttävät muut tuomarin virat. Pykälässä säädetään hovi- tai hallinto-oikeuksiin sekä markkinaoikeuteen ja vakuutusoikeuteen sijoitettavista erityistä kielitaitoa edellyttävistä tuomarin viroista (niin sanotut kielituomarin virat). Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa.
Pykälän 2 momentin asetuksenantovaltuuden perusteella valtioneuvoston asetuksella säädetään, kuinka monta tällaista virkaa kussakin kaksikielisessä tuomioistuimessa on. Ennen asian esittelemistä valtioneuvostolle oikeusministeriön on pyydettävä korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden lausunto näiden tuomarin virkojen tarpeesta. Säännöksen tarkoituksena on ollut varata ylimmille tuomioistuimille mahdollisuus lausua kielituomarin virkojen perustamisen tarpeellisuudesta erityisesti kielellisten perusoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Tuomioistuinviraston tehtävät huomioon ottaen lausunnon antaminen tulisi siirtää ylimmiltä tuomioistuimilta virastolle. Momenttiin tehtäisiin tämän edellyttämä muutos.
11 luku Päällikkötuomarin ja vakinaisen tuomarin nimittäminen
4 §. Viran julistaminen haettavaksi. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa. Jäljempänä todetulla tavalla 5 §:n mukaan tuomarin viran haettavaksi julistamiseen liittyvistä käytännön tehtävistä, kuten esimerkiksi hakemusten vastaanottamisesta, huolehtisi jatkossa Tuomioistuinvirasto. Tämän vuoksi momentin mukaan tuomarin virkaa ei enää julisteta haettavaksi ”tuomioistuimelta”.
Pykälän 2 momenttiin otettaisiin nyt 5 §:ssä olevat säännökset siitä, mikä tuomioistuin julistaa tuomarin viran haettavaksi. Asiallista muutosta ei tulisi siihen, mikä tuomioistuin auki julistamisesta päättää. Esityksessä ehdotetaan kuitenkin, että tuomioistuimen asemesta Tuomioistuinvirasto huolehtisi asianomaiselta tuomioistuimelta saamiensa ohjeiden mukaisesti viran haettavaksi julistamiseen liittyvistä käytännön toimenpiteistä, kuten hakuilmoituksen julkaisemisesta sekä hakuasiakirjojen vastaanottamisesta ja kirjaamisesta. Tästä säädettäisiin 5 §:n 1 momentissa. Kun tuomioistuimet päättäisivät viran auki julistamisesta, mutta eivät enää ”julistaisi virkaa haettavaksi”, säännöksen sanamuotoa tarkistettaisiin tältä osin. Nykyisestä 5 §:stä poiketen toimivaltaiset tuomioistuimet mainittaisiin kohdittain.
Lakiin otettaisiin myös vastaavat säännökset asessorin virkojen (ks. 18 luku 1 § 3 mom.) ja käräjänotaarin virkojen (ks. lakiehdotus 2) haettavaksi julistamisesta.
5 §. Tuomioistuinviraston tehtävät tuomareita nimitettäessä. Pykälässä säädetään tuomarin viran haettavaksi julistavasta tuomioistuimesta. Koska tämä luettelo siirrettäisiin 4 §:n 2 momenttiin, säädettäisiin lainkohdassa Tuomioistuinviraston muiden kuin ylimpien tuomioistuinten tuomareiden nimittämiseen liittyvistä tehtävistä. Tehtävät olisivat tuomioistuimia avustavia eikä tuomioistuinten nimittämiseen liittyvään päätösvaltaan puututtaisi. Pykälässä säädettyä menettelyä voitaisiin tarvittaessa käyttää myös määräaikaisten virkasuhteiden täyttämisessä, mutta laki ei siihen velvoita. Sääntely ei koskisi korkeimpien oikeuksien presidenttien eikä jäsenten virkojen täyttämistä, vaan nämä tuomioistuimet huolehtisivat niitä koskevista tehtävistä itse.
Pykälän 1 momentin mukaan Tuomioistuinvirasto huolehtisi viran haettavaksi julistamiseen liittyvistä tehtävistä tuomioistuinten ohjeiden mukaisesti. Se tuomioistuin, joka 4 §:n mukaan päättäisi viran haettavaksi julistamisesta, toimittaisi Tuomioistuinvirastolle tarvittavat tiedot virasta ja sen kelpoisuusehdoista sekä hakuilmoituksesta ja -ajasta samoin kuin muista hakumenettelyyn liittyvistä seikoista.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ansioyhdistelmän laatimisesta. Säännös korvaisi nykyisen 11 §:n 3 momentin, jonka mukaan tuomarin viran haettavaksi julistaneen tuomioistuimen lausuntoon tulee liittää lautakunnan ohjeiden mukainen yhteenveto hakijoiden virka-ansioista ja muista huomioon otetuista ansioista. Ansioyhdistelmän laatisi tuomioistuinten sijaan Tuomioistuinvirasto. Virasto laatisi ansioyhdistelmän tuomarinvalintalautakunnan ohjeiden mukaisesti. Perusteltua olisi, että Tuomioistuinviraston käyttöön kehitettäisiin järjestelmä, josta hakijoiden tiedot olisivat kootusti saatavilla. Näin ansioyhdistelmiä ei tarvitsisi tehdä uudelleen jokaisen virantäytön yhteydessä, vaan riittäisi, että aiempia tietoja päivitetään tarpeen mukaan. Perusteltua olisi, että järjestelmää voitaisiin käyttää myös määräaikaisia tuomareita nimitettäessä. Oikeusministeriössä on käynnissä tuomioistuinten rekrytointeja tukeva kehittämisprojekti (PALLAS), joka ainakin osittain vastaa näihin tarpeisiin. Lisäksi tarkoituksena on, että oikeusministeriön käytössä jo olevaa, ja tuomioistuinten käyttöön myöhemmin tulevaa, VAHVA-järjestelmää voitaisiin hyödyntää tuomareiden nimittämisessä. Tuomioistuinvirasto huolehtisi ansioyhdistelmän laatimisesta myös asessorien (18 luku 1 §) ja käräjänotaareiden (ks. lakiehdotus 2) virkoja täytettäessä.
Pykälän 3 momentin mukaan korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentin ja jäsenten virkojen täyttämiseen liittyvistä tehtävistä huolehtisivat nämä tuomioistuimet itse.
6 §. Viran julistaminen uudelleen haettavaksi, hakuajan jatkaminen ja viranhaun peruuttaminen. Pykälässä säädetään perusteista, joilla virka voidaan julistaa uudelleen haettavaksi, sen hakuaikaa jatkaa ja viranhaku peruuttaa. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa. Pykälän 2 momenttia tarkistettaisiin edellä 4 ja 5 §:ssä ehdotettuja muutoksia vastaavasti. Päätöksen pykälässä tarkoitetuista toimenpiteistä tekisi asianomainen tuomioistuin, mutta niihin liittyvistä käytännön toimenpiteistä huolehtisi Tuomioistuinvirasto. Tämäkään säännös ei koskisi korkeimman oikeuden eikä korkeimman hallinto-oikeuden presidentin ja jäsenten virkojen täyttämistä, vaan kumpikin tuomioistuin huolehtisi itse pykälässä tarkoitetuista käytännön toimenpiteistä mainittujen virkojen osalta.
9 §. Asian käsittely tuomarinvalintalautakunnassa. Pykälän 1 momentissa säädetään tuomioistuimista, joilta tuomarinvalintalautakunta pyytää viranhakijoita koskevan lausunnon. Tähän ei esitetä muutoksia, vaan lausunnon antaisi jatkossakin se tuomioistuin, joka on päättänyt viran haettavaksi julistamisesta, sekä käräjätuomarin osalta myös hovioikeus. Momenttia tarkistettaisiin sanamuodollisesti niin, että lausunto pyydettäisiin siltä tuomioistuimelta, joka on päättänyt viran haettavaksi julistamisesta.
Pykälän 2 ja 3 momentti vastaisivat voimassa olevaa.
11 §.Tuomioistuimen lausunnon sisältö. Pykälässä säädetään tuomioistuimen lausunnon sisällöstä ja ansioyhteenvedon laatimisesta. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa. Pykälän 2 momentista poistettaisiin tarpeettomana maininta tuomarinvalintalautakunnalle kuuluvasta oikeudesta antaa tarkempia ohjeita lausunnon sisällöstä. Tuomarinvalintalautakunta voi 20 luvun 1 §:ssä säädetyn tehtävänsä alalla antaa ohjeita ilman erityistä valtuutusta. Pykälän 3 momentin säännös hakijoiden ansioyhteenvedon laatimisesta siirrettäisiin edellä todetulla tavalla 5 §:n 2 momentiksi.
14 luku Toimiminen toisessa tuomioistuimessa ja siirtäminen
4 §. Tuomarin siirtäminen tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä. Pykälässä säädetään tuomarin siirtämisestä tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä. Pykälän 1 ja 2 momentit vastaisivat voimassa olevaa. Pykälän 3 momentti vastaisi asiallisesti voimassa olevaa, mutta sen sanamuotoa täsmennettäisiin.
Pykälän 4 momentissa säädetään tuomarin erottamismenettelystä tilanteessa, jossa hän ilman pätevää syytä kieltäytyy vastaanottamasta hänelle osoitettua virkaa tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä. Säännöksen mukaan asian käsittelee korkein hallinto-oikeus lainkäyttöasiana. Toimivalta vaatia tuomarin erottamista on oikeusministeriöllä. Ehdotuksen mukaan tuomarin virkojen virkajärjestelyjä koskeva toimivalta säilytettäisiin oikeusministeriöllä. Tämä ei kuitenkaan estä sitä, että toimivalta eron hakemiseen pykälässä tarkoitetussa tilanteessa siirrettäisiin Tuomioistuinvirastolle. Tämä toteuttaisi nykyistä paremmin tuomarin riippumattomuutta hallitusvallasta.
17 luku Asiantuntijajäsenet
22 §. Asiantuntijajäsenten palkkio. Pykälässä säädetään tuomioistuimen asiantuntijajäsenelle maksettavasta palkkiosta. Sen mukaan palkkion ja korvauksen perusteet vahvistaa oikeusministeriö. Ehdotuksen mukaan tuomioistuinten asiantuntijoille maksettavista palkkioista päättäisi jatkossa Tuomioistuinvirasto, vaikka tuomioistuinten henkilöstön palkkioita koskeva päätösvalta jäisi edelleen oikeusministeriölle. Sotilasoikeudenkäyntilaissa (326/1983) säädetään yleisten tuomioistuinten sotilasjäsenistä. Lain 12 §:n mukaan sotilasjäsenelle maksetaan palkkiota noudattaen, mitä puheena olevassa tuomioistuinlain säännöksessä säädetään. Näin ollen myös sotilasjäsenten palkkioiden perusteet määrittäisi jatkossa Tuomioistuinvirasto.
18 luku Asessorit
1 §. Asessorin virat. Pykälässä säädetään asessorin viroista. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaisivat asiallisesti voimassa olevaa.
Pykälän 3 momentin mukaan asessorin nimittämisessä noudatetaan, mitä tuomarin nimittämisestä määräaikaiseen virkasuhteeseen säädetään lain 12 luvussa. Lain 21 luvussa on tuomarinkoulutuslautakunnan tehtäväksi säädetty vastata asessorin virkoja koskevasta hakumenettelystä. Tämä pitää sisällään myös virkojen haettavaksi julistamisesta päättämisen. Asessorin virkojen haettavaksi julistamisesta olisi selvyyden vuoksi syytä säätää nimenomaisesti myös asessorin virkoja koskevassa pykälässä. Sama koskee viran uudelleen haettavaksi julistamista, hakuajan jatkamista ja viranhaun peruuttamista. Momenttiin otettaisiin näitä koskevat nimenomaiset säännökset.
Ehdotuksen mukaan Tuomioistuinvirasto huolehtisi virkojen haettavaksi julistamiseen liittyvistä käytännön toimenpiteistä ja hakijoita koskevan ansioyhteenvedon laatimisesta. Edellä 11 luvun 4 ja 5 §:n perusteluissa todetulla tavalla tämä koskisi myös tuomarin määräaikaisia virkasuhteita asessorit mukaan lukien. Puheena olevaa momenttia tarkistettaisiin tämän mukaisesti.
5 §. Keskeyttäminen. Pykälässä säädetään asessorin koulutusohjelman keskeyttämisestä ja oikeudesta suorittaa se loppuun keskeytyksen päätyttyä. Ohjelman loppuun suorittaminen edellyttää, että asessori nimitetään tuomioistuimeen koulutuksesta suorittamatta olevaksi määräajaksi. Näin hänellä on voimassa oleva virkasuhde tuomioistuimeen ja siten toimivalta toimia asessorina. Päätösvalta ohjelman keskeyttämisestä on päällikkötuomarilla. Asessorin nimittää kuitenkin lain 12 luvun 4 §:n mukaisesti korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus päällikkötuomarin esityksestä. Asessoriksi nimittämistä edeltää tuomarinkoulutuslautakunnan järjestämään valintakokeeseen osallistuminen, lautakunnan suorittama esivalinta ja tuomioistuimissa tapahtuva hakijoiden arviointi sekä ylimmän tuomioistuimen nimityspäätös.
Uusi nimitys koulutusohjelman jatkamiseksi on käytännössä muodollisuus, koska korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus on jo kertaalleen nimittänyt asessorin koulutusohjelmaan. Käytännön syistä perusteltua olisi, että päällikkötuomari, joka päättää ohjelman keskeyttämisestä, voisi päättää myös sen loppuun suorittamisesta. Tällaisen muodollisen asian saattaminen korkeimpien oikeuksien ratkaistavaksi ei ole tarpeen tilanteessa, jossa ne ovat jo kerran ottaneet kantaa asessoriksi nimittämiseen.
Edellä todetun perusteella pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jonka mukaan keskeytystilanteissa päällikkötuomari nimittäisi asessorin suorittamatta jäänyttä koulutusohjelmaa vastaavaksi määräajaksi keskeytyneen ohjelman loppuun suorittamiseksi. Nimitys tehtäisiin siihen tuomioistuimeen, jossa ohjelma on keskeytynyt. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin selkeyden vuoksi maininta siitä, että ohjelma on suoritettava loppuun siinä tuomioistuimessa, jossa se on keskeytetty.
19 luku Muu henkilöstö
5 §. Kansliapäällikkö ja muu henkilöstö. Pykälässä säädetään tuomioistuinten kanslia- ja hallintopäälliköistä sekä muusta henkilöstöstä. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuimessa voi olla kansliapäällikön tai hallintopäällikön virka taikka muu vastaava virka, jonka tehtäviin kuuluu tuomioistuimen hallinnosta huolehtiminen. Käräjäoikeuksien kehittämishankkeen johdosta Itä-Uudenmaan ja Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuksiin on perustettu hallintojohtajan virat. Samalla jo olemassa olevat Oulun, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen käräjäoikeuksien hallintopäällikön virat on 1.6.2018 lukien muutettu hallintojohtajan viroiksi. Helsingin käräjäoikeudessa toimii jatkossakin hallintojohtaja. Käräjäoikeuksissa voi siis jo nykyisellään olla hallintojohtajan virka, vaikka nimikettä ei mainita laissa. Virkojen lukumäärän kasvaessa on perusteltua, että nimike mainitaan nimenomaisesti laissa. Hallintojohtajan nimike lisättäisiin pykälän 1 momenttiin. Hallinnollisista asioista tuomioistuimissa voisi jatkossakin vastata myös esimerkiksi hallintosihteeri.
Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevaa.
Pykälän 3 momenttia tarkistettaisiin 1 momentin muutoksen seurauksena siten, että kaikkia päällikkötuomarin nimittämisvaltaan kuuluvia hallinnon päällikkötason virkoja ei lueteltaisi. Säännöksen mukaan päällikkötuomari nimittäisi ”tässä pykälässä tarkoitetut virkamiehet”, mikä pitäisi sisällään vallan nimittää kansliapäällikkö, hallintojohtaja ja hallintopäällikkö sekä muut virkamiehet.
IV A OSA TUOMIOISTUINVIRASTO JA LAUTAKUNNAT
19 a luku Tuomioistuinvirasto
1 §. Tuomioistuinvirasto. Pykälässä säädettäisiin Tuomioistuinvirastosta. Sen mukaan tuomioistuinten toimintaedellytyksistä huolehtimista sekä tuomioistuinten toiminnan kehittämistä, suunnittelua ja tukemista varten olisi Tuomioistuinvirasto. Säännös ilmaisisi viraston perustehtävän. Tuomioistuinvirasto olisi tuomioistuinlaitosta palveleva viranomainen, joka huolehtisi tuomioistuinten toimintaedellytyksistä ja tuomioistuinten toiminnan kehittämisestä ja suunnittelusta. Valtioneuvoston vastuulle kuuluvista tuomioistuinlaitoksen ohjaus- ja kehittämistehtävistä huolehtisi edelleenkin oikeusministeriö tarvittaessa yhteistyössä Tuomioistuinviraston kanssa. Virasto toimisi kiinteässä yhteistyössä oikeusministeriön ja tuomioistuinten kanssa.
Virasto kuuluisi oikeusministeriön hallinnonalaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että valtioneuvostotasolla oikeusministeriö huolehtisi tuomioistuinlaitoksen ja Tuomioistuinviraston toimintaedellytyksistä. Sille kuuluisi siten virastoa ja tuomioistuinlaitosta koskeva strateginen ja taloudellinen ohjaus. Oikeusministeriö päättäisi Tuomioistuinvirastoa ja tuomioistuinlaitosta koskevista merkittävistä ja lainsäädäntömuutoksia edellyttävistä uudistuksista, kuten tuomioistuinlaitoksen rakenteista. Tuomioistuinviraston osallistumisesta tuomioistuinlaitoksen kehittämiseen säädetään 2 §:n 8 kohdassa.
2 §. Tuomioistuinviraston tehtävät. Pykälässä säädettäisiin Tuomioistuinviraston tehtävistä. Pykälän 1 momentin mukaan viraston tehtävänä olisi huolehtia siitä, että tuomioistuimet kykenevät käyttämään tuomiovaltaa laadukkaasti ja että tuomioistuinten hallinto on tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti järjestetty.
Tuomioistuinvirasto vastaisi siitä, että tuomioistuinlaitoksen toiminta on järjestetty hyvin ja että rajalliset voimavarat käytetään tehokkaasti. On huomattava, että tuomioistuinlain 1 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimet vastaavat itse toimintansa järjestämisestä noudattaen, mitä tuomioistuinlaissa tai muussa laissa säädetään. Tuomioistuinvirastoa koskevat tehtävät eivät aiheuta muutosta tuomioistuinten valtaan päättää omasta toiminnastaan. Tuomioistuinviraston olisikin ohjattava yksittäisiä tuomioistuimia tarkoituksenmukaiseen ja tulokselliseen toimintaan ja varainkäyttöön ennen kaikkea resurssiohjauksen keinoin. Tuomioistuinvirasto keskusvirastona osallistuisi tuomioistuinlaitosta koskevaan valtion kehys- ja talousarviovalmisteluun. Virasto voisi edistää tuomioistuinten toiminnan tuloksellisuutta myös muilla tavoin, kuten neuvomalla sekä antamalla tietoja ja suosituksia hyväksi koetuista käytännöistä.
Pykälän 2 momenttiin otettaisiin luettelo viraston tehtävistä. Luettelo ei olisi tyhjentävä, vaan siinä mainittaisiin viraston keskeiset tehtävät. Näin ollen Tuomioistuinvirasto voisi toimivaltansa rajoissa päättää myös muiden kuin luettelossa mainittujen hallinnollisten tehtävien keskittämisestä momentin 12 kohdan mukaisesti.
Momentin 1 kohdassa säädettäisiin valtion talousarvion laatimiseen liittyvistä tehtävistä. Kohdan mukaan viraston tulisi lähettää tuomioistuimia ja Tuomioistuinvirastoa koskeva talousarvioehdotus perusteluineen oikeusministeriölle ja virasto päättäisi talousarvion mukaisesti määrärahojen jakamisesta tuomioistuimille ja Tuomioistuinvirastolle. Mikäli osa määrärahasta olisi osoitettu suoraan tietylle tuomioistuimelle, Tuomioistuinvirastolla ei olisi kohdennuksessa harkinnanvaraa. Tämä koskisi lähinnä korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta, joilla ehdotuksen mukaan olisi toimintamenomäärärahojaan varten omat momentit talousarviossa.
Tuomioistuinvirasto valmistelisi oikeusministeriölle tuomioistuinlaitosta koskevat talousarvioehdotukset. Esitystä valmisteltaessa tarkoituksena on ollut, että tuomioistuinlaitoksella olisi kolme toimintamenomomenttia; yksi korkeinta oikeutta, yksi korkeinta hallinto-oikeutta sekä yksi yhteinen muita tuomioistuimia ja Tuomioistuinvirastoa varten. Ylimmillä tuomioistuimilla olisi tämän mukaisesti toimintamäärärahojaan varten edelleenkin omat toimintamenomomentit. Tämä olisi perusteltua ylimpien tuomioistuinten perustuslaillinen asema huomioon ottaen. Muiden tuomioistuinten toimintamenoja koskevaan ehdotukseen sisältyisivät myös viraston omat menot, kuten myös tuomarinvalintalautakunnan ja tuomarinkoulutuslautakunnan menot. Koska valtion talousarvion menojen jakamisesta ja ryhmittelystä päätetään valtion talousarviosta annetun lain 6 §:n mukaan tarkemmin asetuksessa, momenttijaosta ei ole otettu lakiin säännöstä. Viime kädessä momenttijaosta päättää eduskunta.
Ylimmät tuomioistuimet toimittaisivat muiden tuomioistuinten tavoin omat esityksensä toimintamenomäärärahoistaan Tuomioistuinvirastolle. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden asema ylimpinä tuomioistuimina edellyttää, että ne esittävät itseään koskevat määrärahatarpeet ja toiminnalliset tavoitteensa. Tästä asemasta johtuu myös, että ylimpien tuomioistuinten omalle arviolle määrärahatarpeestaan on annettava erityinen merkitys. Tuomioistuinvirasto ottaisi esitykset huomioon toimittaessaan tuomioistuimia ja Tuomioistuinvirastoa koskevat kehysehdotukset ja talousarvioehdotukset oikeusministeriölle. Eduskunta päättää kunkin momentin päätösosasta ja talousarvion selvitysosassa hallituksen esityksessä esitetyt tavoitteet velvoittavat myös ylimpiä tuomioistuimia eduskunnan päätöksen mukaisesti. Mahdollista kuitenkin on kohdentaa määrärahoja eri momenteilta niiden käyttösuunnitelman mukaisesti kaikille tuomioistuimille yhteisten palvelujen, kuten esimerkiksi tietojärjestelmien, tuottamiseen.
Tuomioistuinvirasto huolehtisi kaikkien tuomioistuinten kehys- ja talousarvioehdotusten kokoamisesta ja toimittamisesta oikeusministeriölle, joka kävisi koko hallinnonalaa koskevat neuvottelut valtiovarainministeriön kanssa. Oikeusministeriö huolehtisi Tuomioistuinviraston tulosohjauksesta. Tulosohjaus koskisi yhtäältä tuomioistuinlaitosta kokonaisuutena ja toisaalta Tuomioistuinvirastoa. Neuvotteluissa sovittaisiin tuomioistuinlaitoksen ja Tuomioistuinviraston tulostavoitteista ja voimavaroista niiden toteuttamiseksi. Ministeriön tulosohjaus koskisi ennen kaikkea strategisia linjoja. Tuomioistuinvirasto puolestaan kävisi tulosneuvottelut eri tuomioistuinten kanssa ja kohdentaisi määrärahat tuomioistuimille.
Huomattava on, että kun eduskunta on hyväksynyt valtion talousarvion ja siihen sisältyvät korkeimpia oikeuksia koskevien momenttien määrärahat, tämä eduskunnan hyväksymispäätös on näiden momenttien osalta sitova. Virasto, kuten nykyään oikeusministeriö, ei voi enää kohdentamalla päättää näistä määrärahoista. Edellä jo todetulla tavalla mahdollista kuitenkin on kohdentaa määrärahoja eri momenteilta niiden käyttösuunnitelman mukaisesti kaikille tuomioistuimille yhteisten palvelujen tuottamiseen. Tämän vuoksi 1 kohdassa käytetään tältä osin ilmaisua ”siltä osin kuin määrärahaa ei ole myönnetty suoraan tuomioistuimelle.”
Momentin 2 kohdan mukaan Tuomioistuinvirasto huolehtisi tuomioistuinten toimitilahallinnosta siltä osin kuin päätösvalta ei kuuluisi oikeusministeriölle. Tuomioistuinvirastolle siirrettäisiin siten oikeusministeriön nykyisin hoitamat tuomioistuinten toimitila-asiat lukuun ottamatta valtioneuvoston päätösvaltaan kuuluvia asioita. Edellä yleisperusteluissa todetulla tavalla oikeusministeriön oikeushallinto-osaston osastopäällikkö päättää toimialansa virastojen toimitilojen hankkimista ja ylläpitoa koskevista asioista sekä hankejohtajan nimeämisestä näitä koskeviin hankkeisiin, jos toimitilan vuotuinen vuokra ilman arvonlisäveroa on yli 200 000 euroa, jollei asia kuulu merkityksensä vuoksi ministerille. Käytännössä tämä tarkoittaa noin 40—50 henkilön virastojen vuokrasopimuksia. Ne sopimukset, jotka tehdään useammaksi vuodeksi ja joiden arvo vuokrakaudella on vähintään 5 miljoonaa euroa, edellyttävät lisäksi valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan käsittelyä.
Tuomioistuinvirasto huolehtisi keskitetysti tiloja koskevista asioista (suunnittelu, hankkiminen, korjaushankkeet ja vuokrasopimusasiat). Lisäksi virastolle kuuluisivat toimitiloihin liittyvät asiat, kuten tilojen turvajärjestelyt ja puhtaanapitoasiat. Toimitila-asiat voivat sitoa huomattavastikin tuomioistuinten resursseja. Lisäksi toimitilojen turvallisuudesta huolehtiminen on entistä ajankohtaisempaa. Kaikki tämä huomioon ottaen tila‐asioiden asianmukainen hoitaminen edellyttäisi selvästi vahvempaa resursointia kuin nykyisin. Toisaalta toimintoja keskittämällä ja tehostamalla voidaan myös saavuttaa säästöjä.
Oikeusministeriö huolehtisi jatkossakin hallinnonalan toimitilastrategian suunnittelusta ja toimitilajohtamisen yhteensovittamisesta. Tuomioistuinvirasto toimisi kiinteässä yhteistyössä yhtäältä tuomioistuinten ja toisaalta oikeusministeriön ja Senaatti‐kiinteistöjen kanssa.
Momentin 3 kohdan mukaan virastolle kuuluisi tuomioistuinten tietojärjestelmien ylläpidosta ja kehittämisestä huolehtiminen. Tietoteknisten ja tietojärjestelmiin liittyvien palvelujen turvaaminen ja kehittäminen olisi Tuomioistuinviraston tärkeimpiä tehtäväalueita. Tietojärjestelmien kehittämisessä ja ylläpidossa säilyisi tilaaja–tuottajamalli. Tuomioistuinten tietojärjestelmäpalveluissa tilaajan asemassa olisi Tuomioistuinvirasto nykyisen oikeusministeriön oikeushallinto‐osaston sijaan. Se tekisi palvelusopimukset palveluntuottajien kanssa. Tässä yhteydessä ei ole tarkoitus puuttua siihen, että ylimmät tuomioistuimet voivat itse toimia tilaajina. Nykyistä vastaavasti tietojärjestelmäpalvelut tuottaisi Oikeusrekisterikeskus. Toimialariippumattomat perustietotekniikkapalvelut tilattaisiin jatkossakin Valtion viestintä‐ ja tietotekniikkakeskus Valtorista. Oikeusministeriön tietohallintoyksikkö vastaisi edelleen koko hallinnonalan tietojärjestelmäpalveluiden ohjaamisesta ja koordinoinnissa. Tässä roolissa se osallistuisi jatkossakin palvelusopimusten neuvotteluihin ja seurantaryhmiin asiantuntijana.
Oikeusministeriölle kuuluisi hallinnonalan tietohallintostrategian valmistelu sekä valtioneuvostotason ohjaus- ja kehittämisvastuu. Koska tietojärjestelmien kehittämisessä on otettava huomioon toiminnalliset vaatimukset, on perusteltua, että kehittämishankkeet- ja projektit, kuten tällä hetkellä käynnissä olevat AIPA- ja HAIPA-hankkeet, sijoitetaan Tuomioistuinviraston yhteyteen. Näiden hankkeiden hanketoimistot toimivat tällä hetkellä Helsingin Pasilassa, joita koskeva vuokrasopimus on laadittu hankkeiden aikataulun loppuun asti. Tämän hetkisen aikataulun mukaan HAIPA-hanke valmistuu vuoden 2019 loppuun mennessä eli ennen Tuomioistuinviraston toiminnan käynnistämistä. AIPA-hankkeen on sen sijaan arvioitu päättyvän vuoden 2021 loppuun mennessä. Hanketoimistoja ei ole perusteltua enää tässä vaiheessa siirtää toisiin toimitiloihin.
Momentin 4 kohdan mukaan Tuomioistuinvirasto huolehtisi tuomareiden ja tuomioistuinten muun henkilöstön ammatillisesta koulutuksesta yhteistyössä tuomarinkoulutuslautakunnan kanssa. Tuomioistuinvirastolle siirtyisi siten oikeusministeriölle nykyisin kuuluvat tuomioistuinten henkilöstön osaamisen kehittämiseen liittyvät tehtävät. Virastolla tulisi olla kokonaisnäkemys koko tuomioistuinlaitoksen kehittämis- ja koulutustarpeista mukaan lukien ICT-koulutus. Tähän sillä olisi hyvät edellytykset, koska virasto olisi hyvin perillä koulutuksen käytännön tarpeista. Erityisesti ICT-koulutuksen huomioon ottaminen on tärkeää, koska tuomioistuinten työ- ja toimintatavat tulevat muuttumaan yhteiskunnallisen digitalisaatiokehityksen myötä merkittävästi.
Viraston käytännön työ liittyisi koulutuksen suunnitteluun, järjestämiseen ja arviointiin. Virasto hallinnoisi myös tuomareiden kansainvälistä koulutusta ja virkamiesvaihtoa. Ehdotuksella ei ole tarkoitus puuttua tuomioistuinten itsensä järjestämään koulutukseen. Tuomioistuinvirasto voisi tuomioistuinten järjestämää koulutusta koordinoimalla kuitenkin luoda edellytyksiä nykyistä tehokkaammalle koulutusjärjestelmälle. Tuomioistuinviraston vastuulla olisi huolehtia siitä, että koulutus olisi järjestetty valtakunnallisesti laadukkaasti ja tehokkaasti. Koulutusresurssien tehokas hyödyntäminen olisi viraston vastuulla, joten se voisi resursseja kohdentamalla varmistaa valtakunnallisuuden toteutumisesta. Paikallinen koulutus ei myöskään saisi johtaa erilaiseen oikeuskäytäntöön maan eri osissa. Koulutuksen rahoituksen oikealla kohdentamisella Tuomioistuinvirasto voisi siten tukea koulutuksen tehokasta ja tarkoituksenmukaista järjestämistä.
Momentin 5 kohdan mukaan Tuomioistuinvirasto tukisi tuomioistuimia niiden viestinnässä. Tiedotusvastuu erityisesti lainkäyttöratkaisuista kuuluisi edelleenkin tuomioistuimille. Tuomioistuinvirastossa olisi kuitenkin perusteltua olla viestinnän asiantuntijoita, joiden puoleen tuomioistuimet voisivat tarvittaessa kääntyä. Virastoon voisi keskittää myös tuomioistuinlaitoksen jokapäiväiseen tiedottamiseen, internet- ja intra-sivujen tekniseen ylläpitoon ja kansalaisyhteydenottoihin vastaamiseen liittyviä tukitehtäviä. Se voisi huolehtia myös viestinnän yleisestä kehittämisestä ja periaatteiden suunnittelusta. Virasto huolehtisi luonnollisesti myös omasta viestinnästään ja sille kuuluisi myös vireillä olevien tuomioistuinlaitosta koskevien kehittämishankkeiden viestintä.
Momentin 6 kohdan mukaan Tuomioistuinviraston tulisi seurata tuomioistuinten toiminnan tuloksellisuutta sekä tehdä sitä koskevia selvityksiä ja arvioita. Tehtävällä olisi yhteys edellä 2 kohdassa selostettujen valtion talousarvioon liittyvien tehtävien kanssa. Julkisin varoin rahoitetun tuomioistuinlaitoksen toiminnan tulee olla tehokasta ja tuloksellista. Viraston tehtävänä olisi seurata ja kehittää tuomioistuinlaitoksen toimintaa tästä näkökulmasta. Se voisi kiinnittää huomiota myös laadullisiin kehittämistarpeisiin ja kehittää erilaisia tuomioistuinten toimintaa kuvaavia mittareita.
Keskushallintoviranomaisena Tuomioistuinvirasto huolehtisi myös tuomioistuinlaitoksen kirjanpitoon ja maksuliikenteeseen liittyvistä tehtävistä. Perusteltua olisi, että Tuomioistuinvirasto ja tuomioistuimet muodostaisivat yhden kirjanpitoyksikön, johon liittyvistä tehtävistä virasto vastaisi. Sille kuuluisivat siten talousarviolainsäädännössä kirjanpitoyksikölle kuuluvat tehtävät. Tuomioistuimet eivät siten kuuluisi enää oikeusministeriön kanssa samaan kirjanpitoyksikköön. Kirjanpitoyksikkönä Tuomioistuinvirasto huolehtisi tuomioistuinlaitoksen kirjanpitoon ja maksuliikenteeseen liittyvistä tehtävistä ja antaisi vuosittain valtion talousarviolaissa tarkoitetun kertomuksen tuomioistuinlaitoksen toiminnasta. Sen tulee sisältää riittävät ja oikeat tiedot talousarvion noudattamisesta sekä tuomioistuinlaitoksen tuotoista ja kuluista, taloudellisesta asemasta ja toiminnallisesta tuloksellisuudesta. Tämän estämättä tuomioistuimet laatisivat omat toimintakertomuksensa tuomioistuinlaissa säädetyllä tavalla.
Momentin 7 kohdan mukaan Tuomioistuinvirasto toimisi valtakunnallisissa kehittämis- ja muissa hankkeissa tuomioistuinlaitosta edustavana virastona, jollei asia kuulu tuomioistuimelle, valtioneuvostolle tai muulle viranomaiselle. Tuomioistuinvirasto toimisi tuomioistuinlaitoksen edustajana esimerkiksi laajemmin eri virastoja koskevissa valtakunnallisissa tai poikkihallinnollisissa hankkeissa. Tämä ei kuitenkaan rajoittaisi tuomioistuinten omaa osallistumista niihin, jos se on tarkoituksenmukaista. Tuomioistuimet voisivat siten jatkossakin olla aktiivisesti mukana toimintansa kehittämisessä.
Momentin 8 kohdan mukaan Tuomioistuinviraston tehtävänä olisi osallistua tuomioistuinlaitoksen toiminnan yleiseen kehittämiseen. Tuomioistuinvirasto osallistuisi keskusviranomaisena toimialaansa koskeviin lainsäädäntöhankkeisiin tai muihin erityisesti oikeusministeriön vastuulla oleviin kehittämishankkeisiin. Viraston vastuulla voisi olla esimerkiksi uuden lainsäädännön täytäntöönpanosta johtuvia tehtäviä. Virasto voisi osallistua kehittämishankkeisiin myös laatimalla erilaisia selvityksiä tai antamalla asiantuntija-apua toimialaansa koskevissa kysymyksissä. Se osallistuisi tuomioistuinten kehittämiseen kiinteässä yhteistyössä tuomioistuinten ja oikeusministeriön, kuten myös muiden ministeriöiden ja yhteistyötahojen kanssa. Riippumaton virasto voisi toimia ministeriötä aktiivisemmin, vaikka myös sen olisi luonnollisesti kunnioitettava tuomioistuinten ja tuomareiden riippumattomuutta lainkäytössä. Virasto toimisi lähempänä tuomioistuinten arkea, jolloin sen kehittämistyö voisi olla entistä ammattitaitoisempaa ja hyödyllisempää tuomioistuinten käytännön toiminnan kannalta. Tuomioistuinvirasto voisi ministeriötä aktiivisemmin tukea lainkäyttötyön laadullista kehittämistä.
Lähtökohtana on, että Tuomioistuinvirasto osallistuisi tuomioistuinlaitoksen kehittämishankkeisiin oikeusministeriön sijaan. Tuomioistuinlaitoksen strateginen suunnittelu ja ohjaus kuuluisi edelleen oikeusministeriölle, joka päättäisi tuomioistuinlaitosta koskevien uudistusten aloittamisesta ja vastaisi niiden toteuttamisesta osana valtioneuvostoa. Tuomioistuinviraston tehtävänä olisi huolehtia tämän strategian toteuttamisesta. Tuomioistuinvirastolla tulisi siten olla kiinteä yhteys ja kanssakäyminen oikeusministeriön tuomioistuinlaitoksesta vastaavaan johtoon, jotta tuomioistuinlaitoksen tarpeet ja näkemykset tulevat huomioon otetuiksi. Perusteltua olisi, että Tuomioistuinvirasto osallistuisi kiinteästi pidemmän aikavälin strategiseen toiminta- ja taloussuunnitteluun. Sen tehtävänä olisi tuottaa toimialaansa koskevaa tietoa strategista valmistelua ja päätöksentekoa varten. Tuomioistuinvirasto huolehtisi kehittämishankkeiden toteuttamisesta käytännössä. Se voisi myös tehdä valtioneuvostolle jäljempänä 10 kohdassa säädetyn mukaisesti esityksiä uudistusten aloittamisesta.
Tuomioistuinlaitosta koskeva säädösvalmistelu tehtäisiin jatkossakin oikeusministeriössä. Virasto osallistuisi aktiivisesti säädösvalmisteluun asiantuntijana. Säädösvalmistelua edellyttävien hankkeiden toteuttaminen siirtyisi Tuomioistuinvirastolta oikeusministeriölle viimeistään siinä vaiheessa, kun asiassa ryhdytään valmistelemaan hallituksen esitystä eduskunnalle. Hankkeet, joihin liittyy valtioneuvostotason strategista ohjausta tai merkittävää säädösvalmistelua, saattavat edellyttää sekä oikeusministeriön että Tuomioistuinviraston osallistumista valmisteluun hankkeen alusta lukien. Edellä jo todetulla tavalla Tuomioistuinviraston rooli tuomioistuinten kehittämisessä ei estä tuomioistuinten osallistumista toimintansa kehittämiseen. Päinvastoin Tuomioistuinvirastolla tulisi olla hyvä tuntemus hallinnonalastaan, mikä edellyttää aktiivista yhteydenpitoa tuomioistuinkentän kanssa.
Momentin 9 kohdan mukaan Tuomioistuinviraston tulee edistää, tukea ja sovittaa yhteen tuomioistuimia ja niiden toimintaa koskevia kehittämishankkeita. Tällä tarkoitetaan erityisesti tuomioistuinten yhteisiä kehittämis- ja laatuhankkeita, joita Tuomioistuinvirasto voisi sovittaa yhteen. Virasto voisi myös tukea tuomioistuimia hankkeiden käytännön toteutuksessa. Tarvittaessa virasto voisi myös koordinoida eri tuomioistuinten henkilöstön koulutusta, jotta niistä saatava hyöty olisi laajemmin eri tuomioistuinten käytettävissä.
Momentin 10 kohdan mukaan Tuomioistuinviraston tulee tehdä valtioneuvostolle lainsäädäntö-, toimenpide- tai kehittämisaloitteita omalla toimialallaan. Tehtävä liittyy keskeisesti 1 §:ssä säädettyyn viraston tehtävään huolehtia tuomioistuinlaitoksen toimintaedellytyksistä ja niiden toiminnan suunnittelusta ja kehittämisestä. Tuomioistuinvirastolla olisi siten aloitevalta tuomioistuinlaitosta koskevissa hankkeissa, joista päättäminen kuuluu valtioneuvostolle.
Momentin 11 kohdan mukaan Tuomioistuinvirasto osallistuisi myös kansainväliseen yhteistyöhön. Virasto huolehtisi oikeusministeriön sijaan niistä kansainvälisistä tehtävistä, jotka liittyvät muun muassa tuomareiden koulutukseen. Virasto voisi myös osallistua tuomioistuinlaitoksen edustajana kansainväliseen ja pohjoismaiseen yhteistyöhön ja huolehtisi erinäisiin tietopyyntöihin vastaamisesta siltä osin kuin tehtävät eivät kuuluisi ministeriölle tai tuomioistuimille itselleen.
Tuomioistuinvirastolle kuuluisi kokonaisvastuu tuomioistuinten keskushallinnosta ja tukemisesta. Viraston tehtäväalue olisi laaja ja se voisi sisältää monenlaisia ja eritasoisia tehtäviä. Tästä syystä momentin 12 kohtaan otettaisiin yleissäännös, jonka perusteella Tuomioistuinviraston hoidettavaksi voisi kuulua myös muita tuomioistuinlaitoksen keskushallintotehtäviä. Säännös mahdollistaisi sen, että Tuomioistuinvirastolle voidaan keskittää myös muita tehtäviä kuin mitä tässä esityksessä on ehdotettu. Yleisperusteluissa todetulla tavalla tällaisia voisivat olla esimerkiksi käännös- ja tulkkauspalveluihin, henkilöstö- ja taloushallintoon, hankintoihin, tietosuojaan, arkistointiin, tietopalveluun ja viestintään liittyvät asiantuntijatehtävät. Keskitettävissä voisi olla myös esimerkiksi osto- ja myyntilaskutukseen, postitukseen tai henkilöstöhallintoon liittyviä rutiinitehtäviä, joissa voitaisiin mahdollisesti hyödyntää myös automaatiota.
Yleisperusteluissa todetulla tavalla toimivalta virkaehtosopimus- ja virkajärjestelyasioissa voitaisiin myöhemmin siirtää oikeusministeriöltä Tuomioistuinvirastolle. Näiden tehtävien voidaan katsoa kuuluvan puheena olevan kohdan mukaisiin ”muihin keskushallintotehtäviin”. Käytännössä tämä edellyttää valtiovarainministeriön päätöstä neuvotteluoikeuden myöntämisestä sekä valtion virkaehtosopimusasetuksen (9 §) ja valtion virkamiesasetuksen (3 §) muuttamista.
Momentin 13 kohdassa säädettäisiin Tuomioistuinvirastolle kuuluvista tuomarinvalintalautakuntaa ja tuomarinkoulutuslautakuntaa koskevista tehtävistä. Säännöksen mukaan virasto tekisi oikeusministeriölle ehdotuksen lautakuntien toimintamenomäärärahoista ja päättää niiden jakamisesta lautakunnille. Se huolehtisi myös muista lautakuntia koskevista keskushallintotehtävistä, kuten esimerkiksi lautakuntien toimitiloista ja tietojärjestelmistä. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että Tuomioistuinvirasto huolehtisi momentin 1 kohdan mukaisesti lautakuntien kehys- ja talousarvioesitysten toimittamisesta oikeusministeriölle. Virasto kävisi vuosittain tulosneuvottelut lautakuntien kanssa. Näissä keskusteluissa käytäisiin läpi lautakuntien määrärahatarve ja toiminnalliset tavoitteet.
Yleisperusteluissa todetulla tavalla lautakunnat nimittäisivät jatkossakin sihteerinsä ja mahdolliset sivutoimiset esittelijänsä, mutta muiden sihteeripalveluiden järjestämisestä ja tarvittaessa myös muun asiantuntijahenkilöstön osoittamisesta lautakuntien käyttöön huolehtisi Tuomioistuinvirasto (ks. 20 luku 6 § ja 21 luku 6 §). Näin ollen myös lautakuntien henkilöstötarpeista tulisi keskustella lautakunnan ja Tuomioistuinviraston välisissä tulosneuvotteluissa.
3 §. Tuomioistuinten asema. Pykälässä säädettäisiin Tuomioistuinviraston velvollisuudesta ottaa huomioon toiminnassaan tuomioistuinten riippumattomuus. Sen 1 momentin mukaan Tuomioistuinviraston olisi toiminnassaan otettava huomioon tuomioistuinten riippumattomuus sekä ylimpien tuomioistuinten perustuslaissa säädetyt tehtävät ja perustuslaillinen asema. Esitys tarkoittaa, että tuomioistuinten keskushallintotehtävät siirretään oikeusministeriöltä uudelle Tuomioistuinvirastolle. Tuomioistuinvirasto olisi hallintoviranomainen, eikä sille säädetyillä tehtävillä mitenkään puututa tuomiovallan käyttöön eikä tuomioistuinten riippumattomuuteen. Pykälässä on tarkoitus vielä erikseen korostaa, että Tuomioistuinviraston olisi kaikessa käytännön toiminnassaan otettava tämä riippumattomuus huomioon. Erityisesti tämä tarkoittaa, että Tuomioistuinvirasto ei saisi ottaa kantaa tuomioistuinten yksittäisissä asioissa tekemiin ratkaisuihin, eikä missään muodossa pyrkiä vaikuttamaan lainkäyttötoimintaan. Riippumattomuus on otettava huomioon myös siinä, mitä tulostavoitteita tuomioistuimelle voidaan asettaa.
Korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus ovat ylimpiä tuomioistuimia ja niillä on perustuslaissa säädetty erityisasema. Tuomioistuinviraston tulisi toiminnassaan ottaa tämäkin huomioon.
Pykälän 2 momentin mukaan Tuomioistuinvirastolle luvun 2 §:ssä säädetyt tehtävät eivät rajoita tuomioistuimille säädettyä toimivaltaa. Tuomioistuimet päättävät itse toimintansa järjestämisestä tuomioistuinlain 1 luvun 4 §:n mukaisesti tässä ehdotettujen säännösten sitä estämättä. Säännöksen tarkoitus on turvata erityisesti tuomioistuimen oikeus päättää lainkäyttötoiminnastaan ulkopuolisten siihen puuttumatta. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että tuomioistuimet päättävät itse asioiden jakamisesta, lainkäyttötyön ja muun toiminnan organisoinnista, tuomareiden ja muun henkilöstön sijoittamisesta eri yksiköihin sekä koulutuksesta. Toisaalta tuomioistuimet voivat päättää itse myös esimerkiksi koulutuksen järjestämisestä ja toimitilojensa käyttämisestä tarkoituksenmukaisella tavalla, henkilöstönsä palkkaamisesta ja viestinnästään. Tuomioistuinviraston tehtäviin kuuluisi tuomioistuinlaitoksen toimintaedellytyksistä ja ohjauksesta huolehtiminen. Tämä tarkoittaisi, että sillä olisi rooli tuomioistuinten muun kuin lainkäyttötoiminnan kehittämisessä ja ohjaamisessa.
4 §. Ylimpien tuomioistuinten kuuleminen. Pykälässä säädettäisiin Tuomioistuinviraston velvollisuudesta kuulla toiminnassaan ylimpiä tuomioistuimia. Säännös korostaisi ylimpien tuomioistuinten perustuslaillista erityisasemaa, mutta se ei rajoittaisi muiden tuomioistuinten mahdollisuuksia tulla kuulluiksi viraston käsiteltävinä olevista asioista. On tärkeää, että Tuomioistuinvirasto tekisi yhteistyötä kaikkien tuomioistuinten kanssa. Yksi mahdollinen yhteistyömuoto voisivat olla ylijohtajan ja esimerkiksi päällikkötuomareiden säännöllisesti järjestettävät neuvottelut.
Pykälän 1 momentin mukaan Tuomioistuinviraston olisi varattava korkeimmalle oikeudelle ja korkeimmalle hallinto-oikeudelle tilaisuus lausua muita tuomioistuimia koskevasta talousarvioehdotuksesta sekä Tuomioistuinviraston talousarvioehdotuksesta. Tuomioistuinviraston tulisi myös toimittaa ylimpien tuomioistuinten lausunnot oikeusministeriön tietoon. Tällä varmistettaisiin se, että korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus voivat ottaa kantaa tuomioistuinlinjansa määrärahojen kokonaisuuteen. Säännöksellä on siten yhteys perustuslain 99 §:ssä ylimmille tuomioistuimille säädettyyn valvontatehtävään, jonka on katsottu sisältävän myös alempien tuomioistuinten resurssien riittävyyden valvomisen. Ylimmät tuomioistuimet osallistuisivat niitä koskevien talousarvioesitysten valmisteluun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti.
Tuomioistuinvirastolla olisi vastaavanlainen kuulemisvelvollisuus 2 momentin mukaan myös muusta viraston käsiteltävänä olevasta asiasta, jolla voisi olla tuomioistuinlaitokselle suuri periaatteellinen merkitys. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi tuomioistuinlaitosta koskevat pitkän aikavälin suunnitelmat, rakenneuudistukset ja tietojärjestelmien uudistushankkeet. Lainsäädäntömuutoksia edellyttävät uudistukset valmistellaan oikeusministeriössä, joka osana säädösvalmistelua kuulee sidosryhmiä ylimmät tuomioistuimet mukaan lukien.
5 §. Johtaminen. Pykälässä säädettäisiin Tuomioistuinviraston johdosta. Tuomioistuinvirastoa johtaisi johtokunta ja ylijohtaja siten kuin 6 ja 10—11 §:ssä säädetään.
6 §. Johtokunta. Pykälässä säädettäisiin johtokunnan päätösvallasta ja tehtävistä. Sen 1 momentin mukaan johtokunta olisi Tuomioistuinviraston ylin päättävä toimielin. Tuomioistuinviraston johtamisjärjestelmä olisi siten poikkeava muusta valtion keskushallinnosta. Tuomarienemmistöinen johtokunta on välttämätön, jotta tuomioistuinten riippumattomuus toteutuu tavoitellulla tavalla. Ehdotettu malli on myös kansainvälisesti hyväksytty ja siten perusteltu.
Pykälän 2 momentissa lueteltaisiin johtokunnan päätösvaltaan kuuluvat asiat. Luettelosta ilmenee, että johtokunnan päätösvalta koskee Tuomioistuinviraston toiminnalle merkittäviä asioita, kuten viraston toiminnan yleistä järjestämistä, keskeisten tavoitteiden asettamista, strategisesti ja taloudellisesti tärkeitä kysymyksiä sekä myös viraston ylijohtajan nimittämistä. Luettelo on tyhjentävä. Muista asioista päättäisi ylijohtaja, jollei päätösvaltaa ole työjärjestyksessä siirretty muulle virkamiehelle. Viraston työjärjestyksessä johtokunnan ja ylijohtajan toimivallanjakoa voidaan tarpeen mukaan täsmentää. Johtokunnan päätettäväksi kuuluvat asiat valmistelisi ylijohtajan johtama virasto.
Momentin 1 kohdan mukaan johtokunta päättäisi viraston toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista, strategiasta ja ohjauksen periaatteista sille säädetyn toimivallan puitteissa. Nykyistä vastaavasti ylin strateginen ohjausvalta kuuluisi oikeusministeriölle.
Momentin 2 kohdan mukaan johtokunta hyväksyisi tuomioistuinten ja Tuomioistuinviraston talousarvioehdotukset. Tämä sisältää myös valtiontalouden kehysten valmisteluun liittyvien ehdotusten käsittelyn.
Johtokunta vastaavasti päättäisi 3 kohdan mukaan määrärahojen jakamisesta tuomioistuimille eduskunnan hyväksymän valtion talousarvion mukaisesti siltä osin kuin määrärahaa ei ole myönnetty suoraan tuomioistuimelle; käytännössä siis aikaisemmin todetusti korkeimmille oikeuksille. Tuomioistuinten talousarvioehdotusten hyväksymistä edeltää se, että johtokunta asettaisi yleiset suuntaviivat tuomioistuinten määrärahaesitysten valmistelulle sekä tulosneuvotteluille. Tarkoitus ei ole, että johtokunta keskustelisi määrärahojen jakamisesta tuomioistuinten kesken. Johtokunta voisi kuitenkin määritellä ne ehdot, joiden mukaisesti virasto kävisi tulosneuvottelut tuomioistuinten kanssa, siltä osin kuin päätösvalta siitä kuuluu Tuomioistuinvirastolle. Viraston ylijohtaja virkakuntineen huolehtisi tulosneuvottelujen käymisestä tuomioistuinten kanssa johtokunnan määräyksiä ja ohjeita noudattaen.
Momentin 4 kohdan mukaan johtokunta vahvistaisi tuomioistuinten ja Tuomioistuinviraston kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan järjestämisen yleiset periaatteet. Kysymys on taloushallintoon ja sisäiseen valvontaan liittyvistä keskeisistä tehtävistä.
Edellä 2 §:n 2 momentin 6 kohdassa on perusteltu sitä, että Tuomioistuinvirasto keskushallintoviranomaisena huolehtisi myös tuomioistuinlaitoksen kirjanpitoon ja maksuliikenteeseen liittyvistä tehtävistä. Tämä tarkoittaisi, että Tuomioistuinvirasto ja tuomioistuimet muodostaisivat yhden kirjanpitoyksikön, jolle kuuluisivat talousarviolainsäädännössä kirjanpitoyksikölle liittyvät tehtävät. Näiden tehtävien hoitamisessa noudatettavista yleisistä periaatteista päättäisi viime kädessä johtokunta Tuomioistuinviraston ylimpänä toimielimenä.
Talousarviolainsäädännön mukaan kunkin viraston on huolehdittava siitä, että sisäinen valvonta on asianmukaisesti järjestetty sen omassa toiminnassa sekä toiminnassa, josta virasto vastaa. Sisäinen valvonta tarkoittaa viraston ohjaus- ja toimintaprosesseihin sisältyviä menettelyitä, organisaatioratkaisuja ja toimintatapoja, joiden avulla voidaan saada kohtuullinen varmuus toiminnan lainmukaisuudesta, varojen turvaamisesta, toiminnan tuloksellisuudesta sekä taloutta ja tuloksellisuutta koskevien oikeiden ja riittävien tietojen tuottamisesta. Myös tuomioistuinlaitoksen sisäisen valvonnan järjestämistä johtaa ja sen asianmukaisuudesta ja riittävyydestä vastaa viraston johto. Tuomioistuinvirastossa ylin vastuu tästä kuuluisi johtokunnalle. Se päättäisi siitä, millaisten yleisten periaatteiden mukaisesti tuomioistuinten ja Tuomioistuinviraston sisäinen valvonta järjestettäisiin.
Momentin 5 kohdan mukaan johtokunta hyväksyisi Tuomioistuinviraston kannalta merkittävät tai periaatteellisesti tärkeät sopimukset. Näillä tarkoitetaan esimerkiksi taloudellisesti merkittäviä palvelusopimuksia ja hankintoja. Tällaisia voisivat olla myös pitkäksi ajaksi tehtävät sitoumukset. Edellä jo todetulla tavalla esimerkiksi suurimmat toimitilojen vuokrausta koskevat sopimukset kuuluisivat edelleen oikeusministeriön päätösvaltaan. Tarvittaessa rajanvetoa voitaisiin määritellä tarkemmin Tuomioistuinviraston työjärjestyksessä esimerkiksi euromääräisesti.
Lisäksi johtokunta antaisi lausunnot Tuomioistuinviraston toimialaa koskevissa periaatteellisesti tärkeissä asioissa. Käytännössä johtokunta ja ylijohtaja keskustelun perusteella sopisivat asian laadun mukaan, päättääkö lausunnon antamisesta johtokunta vai ylijohtaja. Tämäkin toimivalta voitaisiin määritellä tarkemmin työjärjestyksessä.
Momentin 6 kohdan mukaan johtokunta päättäisi 14 luvun 4 §:n 4 momentissa tarkoitetun tuomarin erottamista koskevan hakemuksen tekemisestä silloin, kun tuomari kieltäytyy tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyn yhteydessä vastaanottamasta hänelle tarjottua virkaa. Päätösvalta asiassa siirtyisi 14 luvun 4 §:n 4 momentin muutoksen perusteella oikeusministeriöltä Tuomioistuinvirastolle. Koska asia koskee perustuslain piiriin kuuluvaa tuomarin erottamattomuutta, on perusteltua, että Tuomioistuinvirastossa päätösvalta hakemuksen tekemisestä olisi monijäsenisellä johtokunnalla.
Momentin 7 kohdan mukaan johtokunta nimittäisi ylijohtajan. Johtokunta myös päättäisi tai irtisanoisi ylijohtajan virkasuhteen sekä tekisi muut ylijohtajan virkasuhdetta koskevat merkittävät päätökset, kuten päätöksen ylijohtajan virkasuhteen purkamisesta, virantoimituksesta pidättämisestä ja terveydentilaselvitykseen määräämisestä. Johtokunta päättäisi myös kirjallisen varoituksen antamisesta ylijohtajalle. Valtion virkamieslain 44 §:n mukaisesti sopimuksen ylijohtajan palvelussuhteen ehdoista tekisi valtioneuvosto. Jos sopimusta ei olisi tehty, ylijohtajan palvelussuhteen ehdot määräytyisivät valtion virkaehtosopimuksen mukaisesti. Ylimpään johtoon kuuluvia virastopäälliköitä koskeva palkkaustoimivalta on valtion virkaehtosopimuslain 5 §:n 4 momentin mukaisesti valtiovarainministeriöllä.
Ylijohtajan virkaan sovellettaisiin valtion virkamieslakia. Lisäksi ylijohtajasta säädettäisiin tarkemmin luvun 11 ja 12 §:ssä.
Momentin 8 kohdan mukaan johtokunta vahvistaisi Tuomioistuinviraston työjärjestyksen. Työjärjestyksestä säädettäisiin tarkemmin 14 §:ssä.
Momentin 9 kohdan mukaan johtokunta tekisi myös muut päätökset, jotka olisivat Tuomioistuinviraston toiminnan ja tehtävien kannalta merkittäviä. Nämä asiat voitaisiin määritellä tarkemmin Tuomioistuinviraston työjärjestyksessä. Johtokunnan toimivaltaan voisivat kuulua esimerkiksi merkittävät hankinnat, esitykset koko tuomioistuinlaitosta koskevien tai muutoin laajamittaisten uudistusten käynnistämiseksi tai toteuttamiseksi ja uusien tehtäväkokonaisuuksien keskittäminen tuomioistuimilta Tuomioistuinvirastolle. Vastaavasti taas Tuomioistuinviraston omien virkojen perustamista, lakkauttamista, muuttamista ja siirtämistä koskeva valta voisi olla perusteltua osoittaa ylijohtajalle. Yhtenä mahdollisena kriteerinä päätösvallan jakamiselle voisi olla se, koskeeko asia tuomioistuimia, jolloin päätösvallan tulisi olla johtokunnalla, vai yksinomaan Tuomioistuinvirastoa, jonka toiminnasta huolehtiminen taas kuuluisi pääosin ylijohtajalle virkakuntineen.
7 §.Johtokunnan asettaminen ja kokoonpano. Pykälässä säädettäisiin johtokunnan asettamisesta ja kokoonpanosta. Enemmistö johtokunnan jäsenistä olisi yleisperusteluissa mainituista syistä tuomareita. Tuomarijäsenet edustaisivat tasapuolisesti eri tuomioistuinlinjoja ja –lajeja, jolloin johtokunnassa olisi monipuolinen asiantuntemus erilaisista tuomioistuimista. Johtokunnassa olisi lisäksi tuomioistuinten muuhun henkilöstöön kuuluva jäsen sekä yksi tuomioistuinlaitoksen ulkopuolinen jäsen. Johtokunnan jäsenyys ei olisi päätoiminen tehtävä vaan oman toimen ohella hoidettava luottamustoimi. Johtokunnan jäsenet hoitavat tehtäväänsä itsenäisesti vain tuomioistuinlaitoksen kokonaisetua tavoitellen. Heidän tehtävänään ei ole valvoa esimerkiksi oman tuomioistuimensa, tuomioistuinlajinsa tai ammattikuntansa etua.
Pykälän 1 momentin mukaan valtioneuvosto asettaisi johtokunnan viideksi vuodeksi kerrallaan. Valtioneuvoston päätösvalta olisi rajoitettu siten, että se voisi valita johtokunnan vain sille 8 §:n mukaisesti esitettyjen ehdokkaiden joukosta. Valtioneuvoston nimittämisvalta noudattaa valtioneuvoston ohjesääntöä, jonka mukaan valtioneuvosto määrää keskushallinnon virastojen ja laitosten johtokuntien jäsenet. Asian esittelisi valtioneuvostolle oikeusministeriö.
Pykälän 2 momentin perusteella johtokunnassa olisi yksi korkeimman oikeuden tuomari, yksi korkeimman hallinto-oikeuden tuomari sekä yksi tuomari hovioikeuksista, yksi käräjäoikeuksista, yksi hallinto-oikeuksista ja yksi erityistuomioistuimista. Lisäksi johtokunnassa olisi yksi tuomioistuinten muuhun henkilöstöön kuuluva jäsen ja yksi jäsen, jolla olisi erityisesti julkishallinnon johtamisen asiantuntemusta. Kullakin jäsenellä olisi henkilökohtainen varajäsen.
Tuomioistuinten muuhun henkilöstöön kuuluvalla jäsenellä tarkoitetaan muuta kuin tuomaria. Hän voisi siten olla mistä tuomioistuimesta ja mistä henkilöstöryhmästä tahansa. Estettä ei olisi sille, että tehtävässä toimisi työnantajavirkamies, kuten kanslia- tai hallintopäällikkö tai hallintojohtaja.
Pykälässä tarkoitettu julkishallinnon johtamisen asiantuntemus ei olisi rajattu tiettyihin koulutustaustoihin tai kokemukseen. Se voitaisiin saavuttaa erimerkiksi julkishallinnon johtamiskokemuksella tai tieteellisillä ansioilla. Valinnassa voitaisiin ottaa huomioon myös viraston kulloisetkin tarpeet. Jos esimerkiksi olisi tiedossa merkittäviä rakenteellisia uudistuksia, voitaisiin painottaa kokemusta organisaatiouudistuksen toteuttamisesta ja muutosjohtamisesta. Vastaavasti myös talouden tai tietojärjestelmien asiantuntemus voisi olla arvokas lisä johtokunnan kokoonpanossa.
Tuomioistuinviraston tehtävistä valtaosa liittyy asioihin, joista päällikkötuomarit omissa virastoissaan päättävät ja vastaavat. Tämän vuoksi olisi perusteltua, että viraston johtokunnassa on kokemusta tuomioistuimen johtamisesta. Tästä syystä johtokunnan tuomarijäsenistä kahden olisi oltava päällikkötuomareita; toisen hovioikeuden tai käräjäoikeuden päällikkötuomari ja toisen hallinto-oikeuden tai erityistuomioistuimen päällikkötuomari. Näin päällikkötuomarit tulisivat eri tuomioistuinlinjoista. Tästä säädettäisiin pykälän 3 momentissa.
Pykälän 4 momentin mukaan kansanedustaja tai valtioneuvoston, maakunnanvaltuuston, maakunnan hallituksen, kunnanvaltuuston tai kunnanhallituksen jäsen ei olisi kelpoinen Tuomioistuinviraston johtokunnan jäseneksi. Tällainen henkilö ei voisi tulla nimitetyksi Tuomioistuinviraston johtokunnan jäseneksi eikä jatkaa johtokunnan jäsenenä, jos hänet valittaisiin momentissa tarkoitettuun poliittiseen tehtävään johtokunnan toimikauden aikana.
Lainkäyttö kuuluu Ahvenanmaan itsehallintolaissa maakunnan ja valtakunnan välisestä toimivallanjaosta annettujen säännösten mukaan (27 §:n 23 kohta) pääsääntöisesti valtakunnan toimivaltaan. Tästä seuraa, ettei perustettavan Tuomioistuinviraston johtokuntaan liittyvät asiat ole Ahvenanmaan itsehallinnon piiriin kuuluvia. Näin ollen pykälässä ei ole tarpeen nimenomaisesti mainita maakunnan itsehallinnollisten toimielinten edustajia. Joka tapauksessa momentin sanamuoto ”maakunnan hallitus” tarkoittaisi myös Ahvenanmaan maakuntahallitusta, eikä sen jäsen voisi toimia Tuomioistuinviraston johtokunnassa.
8 §. Johtokunnan jäsenehdokkaiden nimeäminen. Pykälässä säädettäisiin Tuomioistuinviraston johtokunnan jäsenehdokkaiden nimeämismenettelystä. Johtokunta asetettaisiin sen jälkeen, kun jäsenehdokkaat on nimetty.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan korkein oikeus nimeäisi keskuudestaan ehdokkaan jäseneksi ja varajäseneksi. Vastaavasti momentin 2 kohdan mukaan korkein hallinto-oikeus nimeäisi keskuudestaan ehdokkaan jäseneksi ja varajäseneksi.
Momentin 3 kohdassa säädettäisiin neljän muun tuomarijäsenehdokkaan nimeämisestä. Hovioikeuksien, käräjäoikeuksien, hallinto-oikeuksien ja erityistuomioistuinten päällikkötuomarit nimeäisivät näiden tuomioistuinten ehdokkaat jäseniksi ja heidän varajäsenikseen. Pykälän 2 momentissa säädetyn mukaisesti tehtävät täytettäisiin ilmoittautumisten perusteella. Kuka tahansa näissä tuomioistuimissa vakinaisessa tuomarin virassa oleva voisi ilmoittautua toimeen. Ennen nimeämistä päällikkötuomarit keskustelisivat keskenään nimeämisistä ja kuulisivat tuomareita edustavia työntekijäjärjestöjä. Keskustelujen aloitteentekijöinä ja yhteen sovittajina toimisivat hovioikeuksien, käräjäoikeuksien, hallinto-oikeuksien ja erityistuomioistuinten päällikkötuomareiden keskuudestaan valitsemat ja oikeusministeriölle ilmoittamat yhteyshenkilöt. Päällikkötuomareilla on jo vakiintuneet yhteistoimintamuotonsa, joiden puitteissa tämä yhteydenpito voidaan luotettavasti järjestää. Keskustelujen tarkoituksena olisi saavuttaa tuomioistuinten kesken yhteisymmärrys sellaisesta ehdokasasettelusta, joka täyttäisi 7 §:n 2 ja 3 momentissa asetetut sekä tasa-arvolain mukaiset vaatimukset ja jossa voitaisiin ottaa huomioon jäsenten alueellinen jakautuminen ja kielelliset seikat.
Momentin 4 kohdan mukaan tuomioistuinten muun henkilöstön kuin tuomareiden jäsenehdokkaat nimettäisiin päällikkötuomareiden toimesta edellä 3 kohdassa selostettua vastaavassa menettelyssä. Päällikkötuomarit siten nimeäisivät ehdokkaat jäseneksi ja varajäseneksi ilmoittautumisten perustella keskusteltuaan nimeämisistä keskenään ja toimittaisivat oikeusministeriölle neuvottelujen tuloksena syntyneen yhteisen ehdokasasettelunsa. Päällikkötuomareiden olisi ennen nimeämisiä kuultava tuomioistuinten muuta henkilöstöä kuin tuomareita edustavia henkilöstöjärjestöjä.
Pykälän 2 momentin mukaan oikeusministeriö ilmoittaisi johtokunnan tehtävien avoinna olemisesta ja pyytäisi nimeämiset 1 momentissa tarkoitetuilta tahoilta. Käytännössä ilmoittaminen voisi tapahtua hakuilmoituksella, jossa selostettaisiin tehtävien sisältö ja vaatimukset sekä ehdokasasettelu ja nimeämiseen oikeutetut tahot. Perusteltua olisi, että ehdokkaat ilmoittautuisivat suoraan nimeämiseen oikeutetuille tahoille, mikä voitaisiin myös mainita hakuilmoituksessa. Oikeusministeriö ilmoittaisi myös julkishallinnon johtajan asiantuntemusta omaavan jäsenen ja varajäsenen tehtävän avoinna olemisesta. Näihin tehtäviin ilmoittauduttaisiin suoraan oikeusministeriölle.
Momentin toisen virkkeen mukaan ehdokkaita nimettäisiin kaksi kertaa niin monta kuin on asetettavia jäseniä ja varajäseniä. Tämä ei kuitenkaan koskisi korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden jäsen- ja varajäsenehdokkaita, jotka ylimmät tuomioistuimet nimeäisivät jäsentensä keskuudesta. Näidenkin tehtävien avoinna olemisesta olisi kuitenkin perusteltua ilmoittaa.
Nimeävät tahot toimittaisivat ehdokasasettelunsa asian esittelystä vastaavalle oikeusministeriölle, joka laatisi ehdokasasettelujen perusteella 7 §:n ja tasa-arvolain mukaiset vaatimukset täyttävän esityksen valtioneuvostolle.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin menettelystä tilanteessa, jossa johtokunnan jäsen tai varajäsen ei ole enää nimeämisen perusteena olevassa virassa tai tehtävässä tai hänet on valittu 7 §:n 4 momentissa tarkoitettuun poliittiseen tehtävään. Tällöin hänen tilalleen on nimettävä uusi jäsen tai varajäsen johtokunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Uutta jäsentä ei kuitenkaan olisi nimettävä pelkästään sillä perusteella, että 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu päällikkötuomari kesken toimikauden siirtyy muuhun tuomarin virkaan, tai vastaavasti muu tuomari kuin päällikkötuomari nimitetään päällikkötuomarin virkaan. Tällaisessa tilanteessa johtokunnan kokoonpano säilyisi entisellään, vaikka se ei enää vastaisikaan 7 §:n 3 momentissa säädettyä.
9 §. Johtokunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Pykälässä säädettäisiin johtokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinnasta. Johtokunta valitsisi keskuudestaan puheenjohtajan. Työjärjestyksessä voitaisiin määrätä, että johtokunnassa on yksi tai useampi varapuheenjohtaja. Työjärjestyksessä voidaan määrätä myös puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien toimikaudesta.
10 §. Johtokunnan päätöksenteko. Pykälässä säädettäisiin johtokunnan päätöksenteosta. Sen 1 momentin mukaan johtokunta olisi päätösvaltainen, kun läsnä olisi vähintään neljä jäsentä tai varajäsentä.
Pykälän 2 momentin mukaan johtokunnan päätökseksi tulisi se mielipide, jota enemmistö olisi kannattanut. Jos äänet menisivät tasan, ratkaisisi puheenjohtajan ääni. Tämä koskisi myös vaaleja ja muita henkilövalintoja.
Pykälän 3 momentin mukaan johtokunnan päätösmenettelystä ja esittelystä sen yhteydessä voitaisiin antaa tarkempia määräyksiä Tuomioistuinviraston työjärjestyksessä. Työjärjestyksessä voitaisiin määrätä esimerkiksi siitä, kuka esittelee asian johtokunnalle ja missä järjestyksessä jäsenet ilmoittavat mielipiteensä johtokunnan päättäessä jostakin asiasta. Työjärjestykseen voitaisiin ottaa määräyksiä myös johtokunnan koolle kutsumisesta, ylijohtajan ja muiden virkamiesten osallistumisesta kokouksiin ja siitä, kuka toimii johtokunnan sihteerinä samoin kuin siitä, miten asiat johtokunnalle esitellään.
11 §. Ylijohtaja. Pykälässä säädettäisiin ylijohtajasta. Pykälän 1 momentin mukaan Tuomioistuinvirastoa johtaisi ylijohtaja. Ylijohtajan virkaan sovellettaisiin valtion virkamieslakia ja -asetusta. Tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, että ylijohtajan virkaan nimitettäväksi esitettävä henkilö antaisi selvityksen sidonnaisuuksistaan ja sivutoimistaan sekä pyytäisi sivutoimilupaa valtion virkamieslain mukaisesti. Ylijohtaja on valtion virkamieslain 26 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu viraston päällikkö.
Pykälän 2 momentin mukaan ylijohtaja ratkaisisi kaikki ne asiat, joita ei ole säädetty johtokunnan ratkaistaviksi tai työjärjestyksessä määrätä muun virkamiehen ratkaistavaksi. Ylijohtaja vastaisi viraston juoksevasta hallinnosta ja hänellä olisi näissä asioissa yleinen päätösvalta. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että ylijohtaja tai hänen määräämänsä päättäisi lähtökohtaisesti kaikista Tuomioistuinvirastoa koskevista asioista, jollei niitä ole säädetty tai työjärjestyksessä määrätty johtokunnan ratkaistaviksi.
Edellä johtokunnasta säätävän 6 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todetulla tavalla johtokunnan päätösvaltaan kuuluisivat merkittävimmät Tuomioistuinvirastoa koskevat asiat, kuten esimerkiksi toiminnan tavoitteet ja strategia (1 kohta), talousarvioehdotus (2 kohta), kirjanpidon yleiset periaatteet (4 kohta), merkittävimmät sopimukset ja lausunnot (5 kohta) sekä työjärjestyksen vahvistaminen (8 kohta). Johtokunta päättäisi myös muista Tuomioistuinviraston kannalta merkittävistä asioista, joita koskevia esimerkkejä on selostettu edellä 6 §:n 1 momentin 9 kohdan yksityiskohtaisissa perusteluissa. Toimivallanjaosta olisi perusteltua ottaa tarkempia säännöksiä viraston työjärjestykseen.
Myös Tuomioistuinviraston ylijohtajan nimittämisestä ja muista hänen virkasuhteeseensa liittyvistä asioista päättäisi johtokunta (7 kohta). Sen sijaan ylijohtaja päättäisi muun Tuomioistuinviraston henkilöstön palkkaamisesta. Tuomioistuinviraston ylijohtaja olisi valtionvirkaehtosopimusasetuksen 10 §: n 3 momentin 3 kohdan perusteella työnantajavirkamies. Hän päättäisi Tuomioistuinviraston virkoja ja henkilöstöä koskevista asioista. Työjärjestyksellä voitaisiin delegoida ylijohtajan toimivaltaa muille virkamiehille.
Pykälän 3 momentin mukaan työjärjestyksessä voitaisiin ylijohtajalle kuuluva asia määrätä muun virkamiehen ratkaistavaksi. Samoin työjärjestyksessä voitaisiin ylijohtajalle antaa oikeus siirtää päätösvaltaansa kuuluva asia toisen virkamiehen ratkaistavaksi. Ylijohtaja voisi kummassakin tapauksessa ottaa muun virkamiehen ratkaistavaksi kuuluvan asian itse ratkaistavakseen.
12 §. Ylijohtajan kelpoisuusvaatimukset. Pykälässä säädettäisiin ylijohtajan kelpoisuusvaatimuksista siltä osin, kuin ne eroaisivat valtion virkamieslaissa säädetyistä ylimmän johdon kelpoisuusvaatimuksista. Pykälän mukaan sen lisäksi, mitä valtion virkamieslain 8 §:n 2 momentissa säädetään, ylijohtajan kelpoisuusvaatimuksena olisi muu oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto.
Valtion virkamieslain 26 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun ministeriön alaisen viraston päällikön erityisistä kelpoisuusvaatimuksista säädetään lain 8 §:n 2 momentissa. Ylijohtajalta edellytettäisiin ylemmän korkeakoulututkinnon asemesta ylempää oikeustieteellistä korkeakoulututkintoa. Tuomioistuinviraston tehtävät olisivat luonteeltaan sellaisia, että niiden laadukas hoitaminen edellyttää Suomen oikeusjärjestelmän sekä tuomioistuinlaitoksen ja tuomioistuinten toiminnan tuntemusta. Tämän vuoksi viraston ylijohtajalta olisi syytä edellyttää oikeustieteellisen tutkinnon suorittamista. Ylijohtajan kelpoisuusvaatimuksista on siten tarpeen säätää erikseen. Oikeusministeriön hallinnonalan keskusvirastoista myös Valtakunnansyyttäjänviraston ja Valtakunnanvoudinviraston päälliköiltä edellytetään ylempää oikeustieteellistä korkeakoulututkintoa.
Vaikka ylijohtajan viran menestyksellisen hoitamisen voidaan arvioida edellyttävän tuomioistuinten toiminnan tuntemusta, ylijohtajalta ei edellytettäisi kokemusta tuomarin tehtävistä. Kokemus tuomarin tehtävistä ei olisi välttämätön, koska Tuomioistuinvirasto ei ohjaa tai valvo tuomioistuinten lainkäyttöä. Ylijohtajan virkaan voisivat tuomaritaustaisten henkilöiden ohella tulla kysymykseen ministeriöiden tai virastojen taikka yksityisen sektorin lakimiehet.
Tehtävän edellyttämä monipuolinen kokemus tarkoittaa puolestaan työkokemusta erilaisissa tehtävissä ja eri organisaatioissa. Kokemukselle ei aseteta yksiselitteisiä mittareita, vaan vaatimuksen täyttymistä on harkittava kulloinkin täytettävänä olevan viran tehtävien kannalta. Kokemuksen tulee olla sellaista, että siitä voidaan arvioida olevan etua viran menestykselliselle hoitamiselle. Monipuolisen kokemuksen laajuus ja painoarvo arvioidaan kussakin nimittämistilanteessa erikseen. Tavoitteena on, että henkilöllä on kokemusta useammasta kuin yhdestä tehtävästä tai organisaatiosta.
Käytännössä osoitetun johtamistaidon määrittelyä ja arviointiperusteita käytetään kunkin virkaan ilmoittautuneen henkilön johtamisvalmiuksia arvioitaessa. Tarkoituksena on valintatilanteessa varmistaa se, että henkilö on käytännössä osoittanut omaavansa johtamisen valmiudet. Valintatilanteessa on laaja-alaisesti arvioitava henkilön onnistumista ja valmiuksia varsinaisissa johdon tehtävissä. Johtamistaito voidaan hankkia muussakin kuin varsinaisessa johtamistehtävässä, kuten esimerkiksi vaativan hankkeen johtamisessa. Käytännössä osoitettu johtamistaito jaetaan kelpoisuusvaatimuksena seitsemään osa-alueeseen (ks. HE 298/2014 vp).
Johtamiskokemus voidaan hankkia vain todellisessa johtamis- ja esimiestehtävässä.
Muita kuin suoritettua tutkintoa koskevia ylijohtajan erityisiä kelpoisuusvaatimuksia on käsitelty tarkemmin valtion virkamieslain 8 §:n 2 momentin säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 298/2014 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa.
Ylijohtaja olisi valtion virkamieslain 26 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu ministeriön alaisen viraston päällikkö. Tästä seuraa, että ylijohtajan virkaan nimitettäisiin valtion virkamieslain 9 a §:ssä säädetyn mukaisesti viiden vuoden määräajaksi, jollei erityisestä syystä olisi perustetta nimittää tätä lyhyemmäksi määräajaksi. Määräaikaa voitaisiin jatkaa enintään yhdellä vuodella nimittävän viranomaisen aloitteesta, jos siihen olisi viraston toimintaan liittyvä perusteltu syy. Ylijohtajan määräaikaisten virkakausien lukumäärää ei ole rajoitettu. Ylijohtaja voidaan siis yleistä hakumenettelyä noudattaen valita virkaan useitakin kertoja peräkkäin. Ylijohtajaan sovelletaan valtion virkamieslain 35 §:ssä säädettyä eroamisikää. Ylijohtajan virkasuhde päättyy siten viimeistään sen kuukauden päättyessä, jonka aikana hän saavuttaa eroamisiän. Eroamisikä on 68—70 vuotta riippuen virkamiehen syntymävuodesta.
Valtion ylimpään johtoon kuuluvana virkamiehenä Tuomioistuinviraston ylijohtaja voitaisiin valtion virkamieslain 25 §:ssä säädettyjen virkamiehestä johtuvien irtisanomisperusteiden ohella irtisanoa, jos irtisanomiseen on lain 26 §:n 1 momentin mukaisesti viran luonne huomioon ottaen hyväksyttävä ja perusteltu syy. Ylijohtajan irtisanomissuoja olisi siten säädettyjä virkamiehestä johtuvia perusteita väljempi. Irtisanomismenettelystä säädetään valtion virkamieslain 66 §:ssä. Edellä 6 §:n mukaisesti irtisanomisesta päättäisi Tuomioistuinviraston johtokunta.
Valtion virkamieslain 9 b §:n nojalla ylijohtaja voitaisiin virkasuhteessa noudatettavan viiden vuoden määräajan päättymisen jälkeen nimittää muuhun valtionhallinnon virkaan tai virkasuhteeseen taikka ottaa työsuhteeseen enintään kahden vuoden määräajaksi ilman hakumenettelyä. Tämä muutosturva ei tulisi sovellettavaksi, jos ylijohtajan on tehtävää hoitaessaan ollut virkavapaalla valtion toisesta virasta (ns. taustavirka), johon hänet on nimitetty toistaiseksi. Valtion virkamieslain 65 §:n 2 momentin mukaan virkamies katsotaan kuitenkin eronneeksi aikaisemmasta virasta siitä ajankohdasta lukien, josta hänet on toisen kerran nimitetty 9 a §:n 1 momentissa tarkoitettuun virkaan määräajaksi, jollei viranomainen erityisestä syystä toisin päätä. Se virasto, jossa taustavirka on, voisi siis myöntää vakituiselle virkamiehelleen virkavapautta edelleen lailla säädetyn viiden vuoden jälkeen ylijohtajan tehtävässä toimimiseksi.
13 §. Muu henkilöstö. Pykälässä säädettäisiin viraston muusta henkilöstöstä kuin ylijohtajasta. Sen mukaan Tuomioistuinvirastossa olisi muuta henkilöstöä sen mukaan kuin työjärjestyksessä määrättäisiin. Työjärjestyksessä voitaisiin määrätä muuhun henkilöstöön kuuluvien virkamiesten kelpoisuusvaatimuksista, jos se olisi asianomaiseen virkaan kuuluvien tehtävien hoitamiseksi perusteltua.
Tuomioistuinviraston sisäisestä organisaatiorakenteesta riippuen virastossa työskentelisi muutama yksikön päällikkö, asiantuntijoita sekä avustavaa henkilöstöä. Jotta Tuomioistuinvirastoon hakeutuisi työskentelemään myös tuomareita ja tuomioistuinten muuta henkilöstöä, tulisi osan virkasuhteista olla määräaikaisia. Tämä olisi oleellista, jotta Tuomioistuinvirastossa olisi sen tehtävien asianmukaisen hoitamisen edellyttämä tuomioistuinten tuntemus.
Tietyn korkeakoulututkinnon suorittamista voitaisiin edellyttää esimerkiksi talous- ja toimitilahallinnon asiantuntijatehtävissä työskentelevältä. Vastaavasti tietojärjestelmien tai henkilöstön osaamisen kehittämistä koskevissa tehtävissä toimivilta olisi perusteltua edellyttää näiden alojen erityisasiantuntemusta.
14 §. Työjärjestys. Pykälässä säädettäisiin Tuomioistuinviraston työjärjestyksestä. Sen mukaan tarkemmat määräykset Tuomioistuinviraston toiminnasta, organisaatiosta ja henkilöstöstä sekä työskentelyn järjestämisestä ja asioiden käsittelystä Tuomioistuinvirastossa annettaisiin työjärjestyksessä. Edellä todetun mukaisesti työjärjestykseen voitaisiin ottaa tarkentavat määräykset esimerkiksi johtokunnan ja ylijohtajan toimivallasta sekä johtokunnan varapuheenjohtajien lukumäärästä.
Tuomioistuinviraston työjärjestys olisi julkinen ja sen olisi oltava jokaisen saatavilla. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että työjärjestys olisi luettavissa Tuomioistuinviraston verkkosivuilla.
20 luku Tuomarinvalintalautakunta
6 §. Tuomarinvalintalautakunnan henkilöstö. Pykälässä säädettäisiin tuomarinvalintalautakunnan sihteeristä ja muusta henkilöstöstä. Sääntely olisi pääosin nykyistä vastaava. Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin voimassa olevaa. Sen mukaan lautakunnalla olisi sihteeri. Lautakunnalla voisi nykyistä vastaavasti olla myös sivutoimisia esittelijöitä. Sihteerin ja sivutoimisten esittelijöiden tehtäviin ei esitetä muutoksia. Lautakunnan sihteerin virkamiesoikeudellinen asema olisi pääosin nykyistä vastaava eli sihteerin nimittäisi lautakunta itse. Tarkoituksena kuitenkin olisi, että nykyisin oikeusministeriön palkkausjärjestelmään kuuluva sihteerin virka siirrettäisiin Tuomioistuinviraston palkkausjärjestelmään. Näin sihteeriä koskevista henkilöstöasioista, kuten viran perustamisesta, nimikkeen muuttamisesta ja vaativuustason korottamisesta, päättäisi Tuomioistuinvirasto.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tuomarinvalintalautakunnan sihteerin ja sivutoimisen esittelijän kelpoisuusvaatimuksista. Ne olisivat voimassa olevaa vastaavat.
Pykälän 3 momentin mukaan lautakunnan sihteerin ja sivutoimiset esittelijät nimittäisi voimassa olevaa vastaavasti lautakunta itse. Lisäksi momentissa säädettäisiin lautakunnan muiden sihteeri- ja asiantuntijapalveluiden järjestämisestä. Momentin mukaan Tuomioistuinvirasto huolehtisi lautakunnan muiden sihteeripalveluiden järjestämisestä ja voisi osoittaa henkilöstöään lautakunnan tehtävien hoitamista varten. Näin ollen muun henkilöstön nimittämisestä ei ehdotuksen mukaan enää päättäisi lautakunnan sihteeri. Ehdotus tarkoittaa, että Tuomioistuinviraston palveluksessa oleva osastosihteeri työskentelisi lautakunnassa sen ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Tarvittaessa lautakunnalle voitaisiin osoittaa myös muuta asiantuntijahenkilöstöä, joilla voisi olla lautakunnan työjärjestykseen perustuva oikeus myös esitellä asioita lautakunnassa. Tuomioistuinviraston lautakuntien käyttöön osoittama henkilöstö olisi Tuomioistuinviraston palveluksessa. Heitä koskeva työnantajan direktiovalta ja henkilöstöasioita koskeva päätösvalta olisi siten virastolla pois lukien tietenkin virkaehtosopimuksista johtuva palkkaustoimivalta, joka kuuluisi koko Tuomioistuinvirastoa koskien oikeusministeriölle. Lautakunnan tehtävien hoitamista koskeva määräysvalta olisi tietenkin lautakunnalla itsellään.
Momentin toisen virkkeen mukaan lautakunnan tehtävien kelpoisuusvaatimuksista voitaisiin määrätä lautakunnan työjärjestyksessä. Näin varmistettaisiin se, että lautakunta saa käyttöönsä tarpeisiinsa sopivaa henkilöstöä.
Lautakunta voi työjärjestyksessään antaa tarkempia määräyksiä työskentelyn järjestämisestä ja ehdotuksen mukaan myös tehtäviin vaadittavista kelpoisuusvaatimuksista.
21 luku Tuomarinkoulutuslautakunta
1 §. Tuomarinkoulutuslautakunnan tehtävät. Pykälässä säädetään tuomarinkoulutuslautakunnan tehtävistä. Niihin ei ehdoteta muutoksia. Ehdotuksen mukaan tuomareiden koulutukseen liittyvät tehtävät siirtyisivät oikeusministeriöltä Tuomioistuinvirastolle. Tuomarinkoulutuslautakunta huolehtisi koulutuksen suunnittelusta jatkossa yhteistyössä Tuomioistuinviraston ja tuomioistuinten kanssa. Pykälän 1 momentin 1 kohtaa tarkistettaisiin tehtävien siirron edellyttämällä tavalla. Vastaavasti tuomarinkoulutuslautakunta antaisi momentin 7 kohdassa tarkoitetun lausunnon tuomioistuinlaitoksen johtamiskoulutukseen tai muuhun koulutukseen valittavista henkilöistä oikeusministeriön sijaan Tuomioistuinvirastolle.
2 §. Tuomarinkoulutuslautakunnan asettaminen ja kokoonpano. Edellä 1 §:n perusteluissa todetulla tavalla tuomareiden koulutusta koskevat tehtävät siirrettäisiin oikeusministeriöstä Tuomioistuinvirastolle. Näin ollen perusteltua on, että tuomarinkoulutuslautakunnan kokoonpanoon kuuluisi jatkossa oikeusministeriön sijaan Tuomioistuinviraston edustaja. Tätä koskeva tarkistus tehtäisiin pykälän 2 momenttiin. Muilta osin säännös vastaisi voimassa olevaa.
3 §. Tuomarinkoulutuslautakunnan jäsenten nimeäminen. Edellä 1 ja 2 §:ssä todetun perusteella pykälän 1 momentin 5 kohtaa on tarpeen tarkistaa siten, että Tuomioistuinvirasto nimeää lautakuntaan oman jäsenensä ja varajäsenensä. Oikeusministeriö esittelisi jatkossakin lautakunnan asettamisen ja mahdolliset kokoonpanon muutokset valtioneuvostolle. Tästä syystä perusteltua on, että oikeusministeriö huolehtisi jatkossakin oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta edustavan jäsenen ja hänen varajäsenensä nimeämisestä lautakuntaan. Nykyistä vastaavasti ministeriön olisi kuultava oikeustieteellistä opetusta edustavia tahoja ennen nimeämistä. Vastaava menettely säilyisi myös tuomarinvalintalautakunnan jäsenten nimeämisessä.
6 §. Tuomarinkoulutuslautakunnan henkilöstö. Pykälän 1 momentissa säädetään tuomarinkoulutuslautakunnan sihteeristä ja hänen tehtävistään. Näihin ei esitetä muutoksia. Edellä tuomarinvalintalautakunnan sihteeristä todettua vastaavasti myös tuomarinkoulutuslautakunnan sihteerin virkamiesoikeudellinen asema olisi pääosin nykyistä vastaava ja hänet nimittäisi lautakunta. Virka olisi kuitenkin perusteltua siirtää oikeusministeriön palkkausjärjestelmästä Tuomioistuinviraston palkkausjärjestelmään. Yleisperusteluissa todetulla tavalla tuomarinkoulutuslautakunnassa on käytännössä ollut tarvetta koulutusasiantuntijalle, jonka tulisi voida toimia myös lautakunnan esittelijänä. Tästä syystä momenttiin lisättäisiin tuomarinvalintalautakuntaa vastaava maininta siitä, että lautakunnalla voi olla myös sivutoimisia esittelijöitä, jotka lautakunta nimittää.
Pykälän 2 momentissa puolestaan säädettäisiin sihteerin kelpoisuusvaatimuksista, jotka olisivat nykyistä vastaavat. Niitä sovellettaisiin myös mahdollisiin sivutoimisiin esittelijöihin.
Pykälän 3 momentin mukaan lautakunta nimittäisi sihteerin ja sivutoimiset esittelijät. Momenttiin otettaisiin myös tuomarinkoulutuslautakunnan muuta henkilöstöä koskeva sääntely. Edellä 20 luvun 6 §:n yksityiskohtaisia perusteluissa todettua vastaavasti Tuomioistuinvirasto huolehtisi lautakunnan sihteeripalveluista ja voisi osoittaa henkilöstöään lautakunnan tehtävien hoitamista varten. Heidän tehtävistään ja tarvittaessa myös kelpoisuusvaatimuksista voitaisiin määrätä lautakunnan työjärjestyksessä.
23 luku Muutoksenhaku
7 §. Muutoksenhaku Tuomioistuinviraston päätökseen. Pykälä olisi uusi. Sen 1 momentin mukaan Tuomioistuinviraston johtokunnan tai ylijohtajan tekemään päätökseen saisi vaatia oikaisua Tuomioistuinvirastolta siten kuin hallintolaissa säädetään. Oikaisua saisi vaatia myös 19 a luvun 11 §:n 2 momentin nojalla viraston työjärjestyksessä määrätyn muun virkamiehen tekemään päätökseen. Oikaisuvaatimusmenettelystä säädetään hallintolain 7 a luvussa.
Pykälän 2 momentin mukaan Tuomioistuinviraston oikaisuvaatimuksen johdosta antamaan päätökseen haettaisiin muutosta hallinto-oikeudelta hallintolainkäyttölaissa säädetyllä tavalla. Valitusten hajaantumisen estämiseksi pykälässä säädettäisiin, että valitus käsiteltäisiin aina viraston sijaintipaikan hallinto-oikeudessa. Muutoksenhaku korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi valituslupaa.
Pykälä olisi yleinen Tuomioistuinviraston päätöksentekoa koskeva muutoksenhakusäännös ja sitä sovellettaisiin, jos muussa laissa ei ole toisin säädetty. Esimerkiksi valtion virkamieslaissa tarkoitettuihin päätöksiin ja eräisiin julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisiin päätöksiin sovellettaisiin mainituissa laeissa olevia muutoksenhakusäännöksiä.