2.1.1  Tuottajaorganisaatioiden hyväksymisedellytykset

Tuottajaorganisaatioiden hyväksymisestä säädetään maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 992/72, (ETY) N:o 234/79, (EY) N:o 1037/2001 ja (EY) N:o 1234/2007 kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1308/2013, jäljempänä markkinajärjestelyasetus. Sen mukaan jäsenvaltion on hyväksyttävä hedelmä- ja vihannesalalla ja maitoalalla toimivat tuottajaorganisaatiot. Hedelmä- ja vihannesalan tuottajaorganisaatioiden hyväksymisestä säädetään markkinajärjestelyasetuksen 159 ja 160 artiklassa ja maitoalan tuottajaorganisaation hyväksymisestä markkinajärjestelyasetuksen 152 artiklan 3 kohdassa ja 161 artiklassa. Kansallisesti hyväksymisestä säädetään markkinajärjestelylain 12 b §:ssä. Tuottajaorganisaation hyväksymisestä päättää sen nojalla Maaseutuvirasto. 

Muiden tuotealojen tuottajaorganisaatioiden hyväksyminen on jäsenvaltiolle vapaaehtoista. Suomessa vapaaehtoinen hyväksyminen on laajennettu (HE 142/2015 vp) peltokasvi- ja naudanliha-alan tuottajaorganisaatioihin, joiden hyväksymisestä säädetään markkinajärjestelylain 12 g §:ssä.  

Sekä pakollisiin eli hedelmä- ja vihannesalan ja maitoalan tuottajaorganisaatioihin että vapaaehtoisesti hyväksyttäviin tuottajaorganisaatioihin sovellettavista yleisistä hyväksymisedellytyksistä säädetään markkinajärjestelyasetuksen 152 artiklan 1 ja 2 kohdissa sekä 153—155 artikloissa. Lisäksi markkinajärjestelyasetuksessa ja markkinajärjestelylaissa on eräitä tuotesektorikohtaisia säännöksiä. 

Mainitun markkinajärjestelyasetuksen 152 artiklan mukaan jäsenvaltio voi pyynnöstä hyväksyä tuottajaorganisaatiot, jotka on perustettu tuottajien aloitteesta ja jotka muodostuvat markkinajärjestelyasetuksessa tarkoitetun yksittäisen tuotealan viljelijöistä ja joissa näillä on 153 artiklassa tarkemmin määritelty asema. Hyväksyminen edellyttää lisäksi, että tuottajaorganisaatio pyrkii tiettyyn päämäärään, johon voi sisältyä vähintään yksi 152 artiklassa määritellyistä tavoitteista. Tavoitteena voi olla varmistaa tuotannon suunnittelu ja mukauttaminen kysyntää vastaavaksi, keskittää jäsenten tuottamien tuotteiden tarjontaa ja markkinoille saattamista, optimoida tuotantokustannuksia ja investointien kannattavuutta ympäristöön ja eläinten hyvinvointiin liittyviin vaatimuksiin vastaamiseksi ja vakauttaa tuottajahintoja, laatia tutkimuksia ja kehitysaloitteita, edistää ja antaa teknistä apua, edistää tuotantonormien käyttöä, tuotteiden laadun parantamista ja nimisuojatuotteiden kehittämistä, käsitellä sivutuotteita ja jätettä, edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä ja ilmastonmuutoksen hillitsemistä, kehittää aloitteita menekinedistämisen ja kaupan pitämisen aloilla tai antaa tarvittavaa teknistä tukea futuurimarkkinoiden ja vakuutusjärjestelmien käyttöön. 

Markkinajärjestelyasetuksen 154 artiklassa säädetään tuottajaorganisaatiolta edellytettävästä tuottajien määrästä ja kaupan pidetyn tuotannon määrästä sekä toimintaa koskevista vaatimuksista. Markkinajärjestelyasetuksen 155 artiklassa säädetään mahdollisuudesta ulkoistaa toimintoja. Näihin vaatimuksiin liittyvää oikeuskäytäntöä on selvitetty esityksessä HE 142/2015 vp. Markkinajärjestelylaissa on annettu näitä vaatimuksia tarkentavia säännöksiä. Markkinajärjestelylain nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa tuottajaorganisaatioista (802/2014) säädetään tarkemmin hedelmä- ja vihannesalan ja maitoalan sekä naudanliha- ja peltokasvialan tuottajaorganisaatioiden hyväksymisen edellytyksenä olevista jäsenmäärästä ja kaupan pidetyn tuotannon arvosta. 

2.1.2  Tuottajaorganisaatioiden järjestelyjen kilpailuoikeudellinen arviointi

Tuottajaorganisaation hyväksymisestä on erotettava sen toteuttamien sopimusten, päätösten ja menettelytapojen, jäljempänä järjestelyt, kilpailuoikeudellinen arviointi. Hyväksymisedellytyksissä on kyse yleisemmistä kriteereistä, kuten jäsenten vähimmäismäärästä, kun taas järjestelyjen arvioinnissa on kyse enemmänkin tosiasiallisen toiminnan arvioinnista. Tämän vuoksi järjestelyjen kilpailuoikeudellista hyväksyttävyyttä ei lähtökohtaisesti arvioida hyväksymisen yhteydessä, vaan tarvittaessa myöhemmin kilpailuviranomaisten toimesta kilpailuoikeuteen perustuen. Tuottajaorganisaatioiden toteuttamien järjestelyjen kilpailuoikeudellista hyväksyttävyyttä ja tähän liittyvää oikeuskäytäntöä on selvitetty hallituksen esityksessä HE 142/2015 vp. Yhteenvetona siitä voidaan todeta seuraavaa:  

Järjestelyjen kilpailuoikeudellisessa tarkastelussa lähtökohtana on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä SEUT, 101 artikla. Sen 1 kohdan mukaan sisämarkkinoille soveltumattomia ja kiellettyjä ovat sellaiset yritysten väliset sopimukset, yritysten ja yhteenliittymien päätökset sekä yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja joiden tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua sisämarkkinoilla tai joista seuraa, että kilpailu estyy, rajoittuu tai vääristyy sisämarkkinoilla ja erityisesti sellaiset sopimukset, päätökset ja menettelytavat: 

a) joilla suoraan tai välillisesti vahvistetaan osto- tai myyntihintoja taikka muita kauppaehtoja; 

b) joilla rajoitetaan tai valvotaan tuotantoa, markkinoita, teknistä kehitystä taikka investointeja; 

c) joilla jaetaan markkinoita tai hankintalähteitä, joiden mukaan eri kauppakumppaneiden samankaltaisiin suorituksiin sovelletaan erilaisia ehtoja kauppakumppaneita epäedulliseen kilpailuasemaan asettavalla tavalla; 

d) joiden mukaan sopimuksen syntymisen edellytykseksi asetetaan se, että sopimuspuoli hyväksyy lisäsuoritukset; 

e) joilla niiden luonteen vuoksi tai kauppatavan mukaan ei ole yhteyttä sopimuksen kohteeseen. 

Mainitun artiklan mukaan kielletyt sopimukset ja päätökset ovat mitättömiä. Tuottajaorganisaatiolle on kuitenkin sallittu tästä poikkeuksia. Poikkeusten soveltuvuuden osalta arvioidaan käytännössä ensin, soveltuuko järjestelyihin markkinajärjestelyasetuksen 209 artiklan tuottajaorganisaatioita koskeva poikkeus.  

Markkinajärjestelyasetuksen 209 artiklan mukaan maataloustuotteiden tuotantoa, myyntiä tai yhteisten varastointi-, käsittely- tai jalostuslaitosten käyttöä koskevat järjestelyt ovat lähtökohtaisesti hyväksyttäviä, jos ne eivät vaaranna EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteiden toteutumista eikä niihin liity velvoitetta soveltaa samoja hintoja eivätkä ne estä kilpailua. Poikkeus koskee vain tilanteita, joissa on kyse maataloustuottajien tai heidän yhteisöjensä välisistä yhteistyöjärjestelyistä. Esimerkiksi tuottajaosuuskunnan ja teurastamon välinen sopimus ei kuulu poikkeuksen piiriin. 

Jos markkinajärjestelyasetuksen 209 artiklan poikkeus ei sovellu, tilanteeseen voi kuitenkin soveltua erikoistumissopimuksia koskeva ryhmäpoikkeusasetus. Erikoistumissopimuksia ovat muun muassa järjestelyt, joilla yritykset sopivat tuottavansa yhdessä tiettyjä tuotteita tai antavat toisilleen alihankintaa koskevan toimeksiannon yhden tai useamman tuotteen tuottamiseksi. 

Jos myöskään erikoistumissopimuksia koskeva ryhmäpoikkeusasetus ei sovellu, voi sovellettavaksi tulla SEUT 101 artiklan 3 kohdan tehokkuuskriteeri. Siinä kyse on tuotannon tai tuotteiden jakelua tehostavasta tai teknistä tai taloudellista kehitystä edistävästä järjestelystä. Viime kädessä tapaukseen tulee sovellettavaksi edellä mainittu SEUT 101 artiklan 1 kohta. 

Edellä selvitetty EU:n kilpailulainsäädäntö soveltuu vain tilanteisiin, joissa järjestelyllä voi olla vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan eli järjestelyllä on niin sanottu kauppavaikutus. Jos järjestely ei ole omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, EU:n kilpailusäännökset eivät sovellu, mutta järjestely voi kuitenkin kuulua Suomessa kilpailulain (948/2011) soveltamisalaan. Tällöin arviointiin sovelletaan kilpailulain säännöksiä. Myös kauppavaikutuksen määritelmää on selvitetty tarkemmin esityksessä HE 142/2015 vp. 

Elinkeinonharjoittajien välisistä kielletyistä kilpailunrajoituksista säädetään kilpailulain 5 §:ssä, joka vastaa asiasisällöllisesti edellä selvitettyä SEUT 101 artiklan 1 kohtaa. Kilpailulain 5 §:n kieltoa koskevista poikkeuksista säädetään kilpailulain 6 §:ssä. 

Jos kauppavaikutuksen alittava tuottajaorganisaation järjestely vaikuttaisi olevan mainitun 5 §:n nojalla kielletty, tulisi arvioitavaksi, soveltuuko järjestelyihin kuitenkin kilpailulain 2 §:n 2 momentin maataloutta koskeva poikkeus. Kilpailulain 2 §:n 2 momentin mukaan 5 §:ä ei sovelleta sellaisiin maataloustuottajien, tuottajien yhteenliittymien, toimialakohtaisten yhteenliittymien ja tällaisten yhteenliittymien muodostamien yhteenliittymien järjestelyihin, jotka koskevat maataloustuotteiden tuotantoa tai myyntiä taikka yhteisten varastointi-, käsittely- tai jalostuslaitosten käyttöä, jos järjestely täyttää SEUT 42 artiklan mukaisesti vahvistetut sisällölliset edellytykset, joiden perusteella SEUT 101 ja 102 artiklan kilpailusäännöt eivät tule sovellettaviksi.  

Kilpailulain 2 §:n 2 momentti vastaa asiasisällöllisesti edellä mainittua markkinajärjestelyasetuksen 209 artiklaa. Kyseistä momenttia koskevien perustelujen mukaan ”tarkoituksena on ollut selkeyttää, että kilpailulain mukainen maatalouden alkutuotantoa koskeva soveltamisalapoikkeus vastaa EU:n maataloutta koskevaa soveltamisalapoikkeusta ja sitä sovelletaan EU:n soveltamiskäytännön kanssa yhdenmukaisesti. Tarkoituksena on myös ollut, että kansallinen lainsäädäntö sallii jatkossakin EU:n oikeuden sallimat järjestelyt”. Näin ollen kansallisen lainsäädännön tarkoituksena on ollut hyväksyä samat järjestelyt, jotka ovat mahdollisia EU:n lainsäädännön nojalla. Koska kilpailulain tulisi sallia EU:n oikeuden sallimat järjestelyt, voidaan kilpailulain tulkinnassa käyttää hyväksi EU:n kilpailuoikeuden tulkintaa. 

Kilpailulain 2 §:n 2 momenttia koskevien esitöiden (HE 88/2010 vp) mukaan momentti kattaa EU:n kilpailusääntöjen soveltamisesta maatalouteen annettua asetusta vastaavasti vain sellaiset järjestelyt, joihin ei sisälly velvoitetta noudattaa määrättyjä hintoja. Lisäksi on vielä tarkistettava, että järjestelyllä ei estetä kilpailua ja että se ei vaaranna yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteiden saavuttamista.  

On vielä syytä huomioida, että mainittujen poikkeusten nojalla lähtökohtaisesti sallittuihin järjestelyihin voi kuitenkin tulla sovellettavaksi muu kilpailulainsäädäntö ja erityisesti SEUT 102 artiklassa ja kilpailulain 7 §:ssä säädetty määräävän markkina-aseman väärinkäytön kielto. 

2.1.3  Eräät muut tuottajaorganisaatioiden toimintaa koskevat vaatimukset

Markkinajärjestelyasetuksen 153 artiklassa säädetään tarkemmin tuottajaorganisaation toimintaa koskevista vaatimuksista, kuten säännöille, jäsenyydelle ja suoramyynnille asetetuista vaatimuksista. Kilpailuoikeus asettaa säännöille rajoituksia, joita on selvitetty tarkemmin esityksessä HE 142/2015 vp. Niistä voidaan yhteenvetona todeta seuraavaa: 

Markkinajärjestelyasetuksen 209 artiklan 1 kohdan kolmannen kappaleen mukaan 209 artiklan poikkeussäännöksiä ei sovelleta järjestelyihin, jotka estävät kilpailun. Myöskään SEUT 101 artiklan 3 kohdan poikkeusta ei voida soveltaa, jos järjestely poistaa kilpailua merkittävältä osalta kysymyksessä olevia tuotteita. Kilpailun estävien järjestelyjen kielto voi tulla arvioitavaksi esimerkiksi tuottajaorganisaation asettamien jäsenyyteen taikka tuotteiden tuotantoon tai myyntiin liittyvien ehtojen osalta. Tällaiset järjestelyt voivat olla 209 artiklan 1 kohdan kolmannessa kappaleessa säädetyllä tavalla kilpailua estäviä tai SEUT 101 artiklan vastaisia. 

Tuottajaorganisaatioiden sääntöjen laatimisessa on syytä huomioida oikeuskäytäntö, joka rajaa mahdollisuuksia sitoa toimija tiettyyn järjestelyyn pitkiksi ajoiksi. Lähtökohtana on, että toimijalle pitää varata mahdollisuus erota järjestelystä ja oikeus valita toimijat, joille tuotteita myydään. Myös tuotantosopimuksiin voi liittyä tuottajaa tuottajaorganisaatioon sitovia ehtoja, kuten eroamiskorvaus, pääomapanosten menettäminen, kilpailukielto eroamisen jälkeen tai kielto ottaa jäsen myöhemmin takaisin tuottajaorganisaatioon.  

Jäsenyyteen liittyvien ehtojen hyväksyttävyyttä on käsitelty tapauksessa Oude Luttikhuis (C-399/93), jossa pidettiin sinänsä hyväksyttävänä sitä, että organisaation toiminnan jatkuvuuden ja laajuuden varmistamisen kannalta voi olla tarpeen tarvittaessa asettaa jäsenyyteen liittyviä rajoitteita. Organisaation säännöissä jäsenille asetettavien lojaalisuuden varmistamiseen tähtäävien rajoitusten on kuitenkin rajoituttava siihen, mikä on välttämätöntä organisaation asianmukaisen toiminnan varmistamiseksi ja erityisesti riittävän laajan taloudellisen pohjan ja jäsenyyteen liittyvän vakauden varmistamiseksi. Tuomiossa käsitellään erityisesti eroamiskorvauksia, jotka käytännössä sitovat tuottajan pitkäksi aikaa tuottajaorganisaatioon. Tuomion mukaan liian pitkäksi aikaa organisaatioon sitovat säännöt vaarantavat yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteiden saavuttamisen, kuten yksittäisen toimijan tulojen kasvattamisen. 

Myös erilaiset sakot tai maksut voivat käytännössä sitoa toimijan organisaatioon. Tuomiossa DLG (C-250/92) on käsitelty organisaation sääntöjen mukaan jäsenille määrättävien sakkojen hyväksyttävyyttä. Sen mukaan rajoitusten on rajoituttava siihen, mikä on tarpeellista organisaation asianmukaisen toiminnan varmistamiseksi ja organisaation sopimusvallan säilyttämiseksi suhteessa tuottajiin. Organisaation perimien maksujen hyväksyttävyyttä on käsitelty tapauksessa Florimex (C-265/97). 

Kilpailua voi estää myös esimerkiksi jäsenen eroamisoikeuden rajoittaminen asettamalla jäsenyydelle minimiaika tai eroamiselle irtisanomisaika. Jäsenyyden irtisanomisajasta on syytä erottaa jäsenyyden vähimmäisaika, josta säädetään markkinajärjestelyasetuksen 153 artiklan 2 kohdan e alakohdassa. Sen mukaan tuottajaorganisaation perussäännöissä on määrättävä säännöistä, jotka liittyvät uusien jäsenten hyväksymiseen ja erityisesti jäsenyyden vähimmäiskestoon, joka ei voi olla vuotta lyhyempi. Tämä on suoraan sovellettavaa EU:n lainsäädäntöä eikä siitä ole tarpeen erikseen kansallisesti säätää. Jäsenyysajan pituuden hyväksyttävyyttä on käsitelty EY:n tuomioistuimen tuomiossa DLG (C-250/92). 

Myös pitkäaikaiset toimitussopimukset ja niihin liittyvät yksinmyyntivelvoitteet voivat sitoa tuottajan pitkäksi aikaa organisaatioon, vaikka muodollisesti jäsenyydestä eroaminen onkin mahdollista. Liian pitkäaikaiseksi määritelty uskollisuusvelvoite organisaatioon olisi omiaan vaarantamaan tuottajan mahdollisuudet käyttää vaihtoehtoisia myyntikanavia, mikä voi vaarantaa maatalouspolitiikan yhden tavoitteen eli tuottajan tulotason kasvun toteutumisen (Luttikhuis C-399/93). Ruotsin kilpailuviraston päätöksessä Arla Foods amba (Konkurrensverket: Beslut Dnr 791/2003) pitkäkestoisten toimitussopimusten todettiin estävän jäsenten mahdollisuudet kääntyä kilpailevien toimijoiden puoleen, minkä katsottiin vaarantavan EU:n maatalouspolitiikan tavoitteiden saavuttamisen. 

Muiden kuin tuottajien mahdollisuutta toimia tuottajaorganisaation jäsenenä on selvitetty tarkemmin esityksessä HE 142/2015 vp. Siitä voidaan lyhyesti todeta, että markkinajärjestelyasetuksen 153 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaan tuottajaorganisaation perussäännöissä on määrättävä säännöistä, jotka varmistavat, että tuottajajäsenet voivat demokraattisella tavalla valvoa organisaatiota ja sen päätöksentekoa. Sen sanamuodon mukainen tulkinta antaa aiheen olettaa, että tuottajaorganisaatiossa voisi olla myös muita kuin tuottajajäseniä, kunhan päätöksenteon valvonta säilyy tuottajajäsenillä. 

Muiden jäsenten hyväksyttävyyttä arvioitaessa on kuitenkin syytä huomioida, että tuottajaorganisaatiota koskevat kilpailuoikeudelliset poikkeukset eivät välttämättä sovellu, jos järjestelyihin osallistuu muita kuin tuottajia. Esimerkiksi EU:n komission päätöksessä Bloemenveilingen Aalsmeer (IV/31.379, OJ L262/1988) on katsottu, että maataloutta koskeva kilpailuoikeudellinen poikkeus ei soveltunut, kun kyseessä oli maataloustuottajien ja tukkukauppiaiden välinen sopimus. Samoin todettiin tuomiossa Meldoc (IV/31.204 OJ L 348/1986), jossa kyse oli maitoalan tuottajaorganisaation ja yksityisen yrityksen, joka ei ollut tuottajaorganisaatio, järjestelyistä. Myös tuomiossa Milchförderungsfonds (IV/28.930 OJ L 35/1985) katsottiin, että poikkeus ei koskenut järjestelyä, jossa oli mukana ammattiliitto (German Farmers’ Union). Tapauksessa French Beef (Case COMP/C.38/279, OJ L 209/2003) poikkeuksen ei katsottu soveltuvan järjestelyyn, jossa oli mukana teurastamo. Vaikka kyseisissä tapauksissa ei ole suoranaisesti kyse tuottajaorganisaation jäsenistä, vaan organisaation ulkopuolisten tahojen kanssa tekemistä järjestelyistä, niistä kuitenkin ilmenee, että muiden kuin tuottajien osallistumisesta järjestelyihin voi seurata kilpailuoikeudellisia ongelmia. 

Myös tuottajaorganisaation jäsenen oikeudella tuotteidensa suoramyyntiin tuottajaorganisaation ulkopuolella on liityntä kilpailun mahdolliseen estymiseen. Suoramyyntioikeuden rajoittamista on arvioitu esimerkiksi komission päätöksessä Bloemenveilingen Aalsmeer (88/491/EEC, OJ L 262/1988). Sen mukaan sitova järjestely voi luoda tilanteen, jossa yksittäisellä jäsenellä ei ole muita mahdollisuuksia kuin myydä tuotetta tuottajaorganisaation kautta. Päätöksessä tarkemmin selvitetyistä syistä tätä ei pidetty yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteiden mukaisena. Lähtökohtaisesti on selvää, että suoramyyntioikeuden rajoittamisen tulee olla asianmukaisesti perusteltua eivätkä tuottajaorganisaatiot saa missään tapauksessa kokonaan kieltää suoramyyntioikeutta jäseniltään. 

2.1.4  Toimialaorganisaatioiden hyväksymisedellytykset

Toimialaorganisaatioiden hyväksymisedellytyksistä säädetään markkinajärjestelyasetuksen 157 artiklan 1 kohdassa ja 158 artiklan 1 ja 5 kohdissa.  

Mainitun 157 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat pyynnöstä hyväksyä jollain yksittäisellä markkinajärjestelyasetuksen 1 artiklan 2 kohdassa luetellulla alalla toimivat toimialakohtaiset organisaatiot, jotka muodostuvat tuotantoon ja vähintään yhteen seuraavista toimitusketjun vaiheista liittyvien taloudellisten toimien edustajista: yhden tai useamman alan tuotteiden jalostus tai kauppa, myös jakelu. Edellytyksenä on myös, että ne on perustettu kaikkien tai joidenkin niihin kuuluvien organisaatioiden tai yhteenliittymien aloitteesta. Lisäksi niiden on ottaen huomioon jäsentensä ja kuluttajien edut pyrittävä tiettyyn päämäärään, johon voi sisältyä erityisesti yksi 157 artiklan 1 kohdan c alakohdassa luetelluista tavoitteista.  

Tavoitteet voivat olla seuraavia: 

i) tuotantoa ja markkinoita koskevan tietämyksen ja avoimuuden lisääminen muun muassa julkistamalla koottuja tilastotietoja aiemmin tehtyjen sopimusten mukaisista tuotantokustannuksista, hinnoista, myös tarvittaessa hintaindekseistä, määristä sekä niiden kestosta, ja tekemällä selvityksiä mahdollisesta tulevasta markkinakehityksestä alueellisesti, kansallisesti tai kansainvälisesti; 

ii) tuotantomahdollisuuksien ennakointi ja julkisten markkinahintojen rekisteröinti; 

iii) tuotteiden markkinoille saattamisen entistä paremman yhteensovittamisen edistäminen erityisesti tutkimuksen ja markkinatutkimusten avulla; 

iv) potentiaalisten vientimarkkinoiden tutkiminen; 

v) sanotun rajoittamatta 148 ja 168 artiklan soveltamista unionin sääntöjen mukaisten vakiosopimusten laatiminen maataloustuotteiden myynnistä hankkijoille ja/tai jalostettujen tuotteiden toimittamisesta jakelijoille ja vähittäismyyjille ottaen huomioon, että on saatava aikaan oikeudenmukaiset kilpailuedellytykset ja vältettävä vääristymiä markkinoilla; 

vi) tuotteisiin liittyvän koko potentiaalin hyödyntäminen, myös markkinointimahdollisuuksien osalta, ja taloudellista kilpailukykyä ja innovointia vahvistavien aloitteiden kehittäminen; 

vii) tiedottaminen ja tutkimusten toteuttaminen tuotannon innovoimiseksi, järkeistämiseksi, parantamiseksi ja ohjaamiseksi ja tarvittaessa jalostamiseksi ja kaupan pitämiseksi markkinoiden tarpeisiin ja kuluttajien makuun ja odotuksiin entistä paremmin mukautettujen tuotteiden suuntaan, erityisesti tuotteiden laadun, suojatulla alkuperänimityksellä tai suojatulla maantieteellisellä merkinnällä varustettujen tuotteiden erityisominaisuudet mukaan lukien, ja ympäristönsuojelun osalta; 

viii) keinojen etsiminen eläinlääkintätuotteiden tai kasvinsuojeluaineiden käytön rajoittamiseksi, muiden tuotantopanosten hallinnoimiseksi paremmin, tuotteiden laadun varmistamiseksi, maaperän ja vesien suojelemiseksi, elintarviketurvallisuuden edistämiseksi, erityisesti tuotteiden jäljitettävyyden avulla ja parantamalla eläinten terveyttä ja hyvinvointia; 

ix) menetelmien ja keinojen kehittäminen tuotteiden laadun parantamiseksi kaikissa tuotannon ja tarvittaessa jalostuksen ja kaupan pitämisen vaiheissa; 

x) kaikkien mahdollisten sellaisten toimien toteuttaminen, joilla voidaan tukea, suojata ja edistää luonnonmukaista maataloutta sekä alkuperänimityksiä, laatumerkintöjä ja maantieteellisiä merkintöjä; 

xi) integroitua kestävää tuotantoa tai muita ympäristöystävällisiä tuotantotapoja koskevien tutkimusten edistäminen ja laatiminen; 

xii) tuotteiden terveelliseen ja vastuulliseen kulutukseen kannustaminen sisämarkkinoilla; ja/tai terveydelle vaarallisen käytön haitoista tiedottaminen; 

xiii) kulutuksen edistäminen ja/tai tuotteita koskevan tiedon tarjoaminen sisämarkkinoilla ja niiden ulkopuolisilla markkinoilla; 

xiv) sivutuotteiden ja jätteiden hallinnan ja vähentämisen tukeminen. 

Markkinajärjestelyasetuksen 158 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat hyväksyä pyynnöstä toimialakohtaiset organisaatiot, jos tällaiset organisaatiot täyttävät 157 artiklassa säädetyt vaatimukset, harjoittavat toimintaansa yhdellä tai useammalla asianomaisella alueella, muodostavat merkittävän osan 157 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetusta taloudellisesta toiminnasta eivätkä itse harjoita tuotantoa, jalostusta tai kauppaa. 

Keskeisiä lisäkriteerejä toimialaorganisaation jäsenten, perustamisen ja tavoitteiden lisäksi ovat siis sen edustaman toiminnan merkittävyys ja kielto harjoittaa itse tuotantoa, jalostusta tai kauppaa. Jos jäsenvaltiot hyväksyvät toimialakohtaisen järjestön, niiden on markkinajärjestelyasetuksen 158 artiklan 5 kohdan mukaan päätettävä hyväksymisen myöntämisestä neljän kuukauden kuluessa siitä, kun hakemus ja kaikki sitä tukevat asianmukaiset todisteet on jätetty siinä jäsenvaltiossa, jossa organisaation päätoimipaikka on. Lisäksi jäsenvaltion on suoritettava tarkastuksia varmistaakseen, että organisaatiot täyttävät hyväksymisedellytykset ja määrättävä organisaatiolle vahvistamiaan seuraamuksia, jos toimenpiteitä ei ole noudatettu tai jos ilmenee sääntöjenvastaisuuksia. Jäsenvaltion on myös tarvittaessa peruutettava hyväksyntä, jos hyväksymisedellytykset eivät enää täyty sekä ilmoitettava komissiolle vuosittain hyväksymisen myöntämistä, epäämistä tai peruuttamista koskevista päätöksistä. 

Maitotuotealan toimialaorganisaatioiden hyväksymisedellytyksistä säädetään markkinajärjestelyasetuksen 157 artiklan 3 kohdassa ja 163 artiklassa. Ne eivät eroa merkittävästi edellä selvitetyistä muiden tuotealojen toimialaorganisaatioiden hyväksymisedellytyksistä.  

2.1.5  Toimialaorganisaatioiden järjestelyjen kilpailuoikeudellinen arviointi

Toimialaorganisaatioiden toteuttamien järjestelyjen arvioinnista säädetään markkinajärjestelyasetuksen 210 artiklan 1 kohdassa, jonka mukaan edellä mainittua SEUT 101 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta sellaisten hyväksyttyjen toimialaorganisaatioiden sopimuksiin, päätöksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, joiden tarkoituksena on toteuttaa 157 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja maito- ja maitotuotealan osalta 157 artiklan 3 kohdan c alakohdassa lueteltuja toimia. Kyseisiä toimia on selvitetty tarkemmin edellä.  

Mainittua 210 artiklan 1 kohdan poikkeusta sovelletaan 2 kohdan mukaan ainoastaan, jos siinä tarkoitetuista sopimuksista, päätöksistä ja yhdenmukaistetuista menettelytavoista on ilmoitettu komissiolle ja jos komissio ei ole kahden kuukauden kuluessa tarvittavien tietojen saamisesta todennut niiden olevan ristiriidassa unionin sääntöjen kanssa. Niitä ei saa panna täytäntöön ennen määräajan päättymistä. Niiden katsotaan olevan ristiriidassa unionin sääntöjen kanssa, jos ne 

a) voivat aiheuttaa minkäänlaista markkinoiden lokeroitumista unionissa; 

b) voivat haitata yhteisen markkinajärjestelyn toimintaa; 

c) voivat aiheuttaa kilpailun vääristymiä, jotka eivät ole välttämättömiä niiden yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteiden saavuttamiseksi, joihin toimialakohtaisen organisaation toimella pyritään; 

d) sisältävät hintojen tai kiintiöiden vahvistamista; 

e) voivat olla syrjiviä tai poistaa kilpailua merkittävältä osalta asianomaisia tuotteita. 

Jos komissio toteaa määräajan jälkeen, että soveltamisedellytykset eivät täyty, se päättää, että kyseiseen sopimukseen, päätökseen tai yhdenmukaistettuun menettelytapaan sovelletaan SEUT 101 artiklan 1 kohtaa. Komission päätös voi tulla voimaan aikaisintaan sinä päivänä, jona se annetaan tiedoksi asianomaiselle toimialakohtaiselle järjestölle, paitsi jos tämä on antanut vääriä tietoja tai on väärinkäyttänyt poikkeusta. Kun kyseessä ovat monivuotiset sopimukset, ensimmäisenä vuonna annettu ilmoitus koskee myös seuraavia sopimuksen kattamia vuosia. Tällöin komissio voi kuitenkin milloin tahansa joko omasta aloitteestaan tai toisen jäsenvaltion pyynnöstä antaa lausunnon yhteensopimattomuudesta. 

Lähtökohtana on edellä selvitetyn mukaisesti, että toimialaorganisaation toiminta edellyttää markkinajärjestelyasetuksen 210 artiklan mukaisesti komission hyväksyntää. Mikäli toimialajärjestön toiminta ei saisi komission hyväksyntää, sovellettavien kilpailusääntöjen valinnan osalta asiassa tulisi arvioitavaksi niin sanottu kauppavaikutus. Kauppavaikutuksen määritelmää on selvitetty tarkemmin HE 142/2015 yleisperustelujen yhteydessä. Kilpailu- ja kuluttajaviraston näkemyksen mukaan toimialaorganisaatioiden menettelyillä on pääsääntöisesti vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja kauppavaikutuksen alittuminen toimialaorganisaatioiden kohdalla olisi käytännössä harvinainen tilanne. Mikäli sellainen harvinainen tilanne joskus toteutuisi, että kauppavaikutuskriteeri jäisi täyttymättä, sovellettavaksi tulisi kilpailulaki.  

Kilpailulain 2 §:n 2 momentin mukaan lain 5 §:ää ei sovelleta sellaisiin maataloustuottajien, tuottajien yhteenliittymien, toimialakohtaisten yhteenliittymien ja tällaisten yhteenliittymien muodostamien yhteenliittymien järjestelyihin, jotka koskevat maataloustuotteiden tuotantoa tai myyntiä taikka yhteisten varastointi-, käsittely- tai jalostuslaitosten käyttöä, jos järjestely täyttää SEUT 42 artiklan mukaisesti vahvistetut sisällölliset edellytykset, joiden perusteella mainitun sopimuksen 101 ja 102 artiklan kilpailusäännöt eivät tule sovellettaviksi. On epätodennäköistä, että järjestely, jota komissio ei pidä markkinajärjestelyasetuksen mukaisena, saisi kilpailulain 2 § 2 momentin mukaisen maatalouspoikkeuksen suojan. Sen sijaan on todennäköistä, että tällaisessa tapauksessa kilpailulain 5 § tulisi sovellettavaksi. Kilpailulain 5 §:ää sovelletaan yhtenevästi SEUT 101 artiklan kanssa. 

2.1.6  Tuottaja- ja toimialaorganisaatioiden tarkastuksia ja niitä koskevien vaatimusten rikkomista menettelyt

Tässä esityksessä tarkoitettujen uusien tuotealojen tuottajaorganisaatioiden hyväksymisedellytysten noudattamisen tarkastuksiin sovellettaisiin markkinajärjestelylain 9 luvun tuottajaorganisaatioiden tarkastuksia koskevia säännöksiä. Ne voitaisiin laajentaa koskemaan myös toimialaorganisaatioiden hyväksymisedellytysten tarkastuksia. 

Markkinajärjestelylain 11 luvun säännökset hyväksytyille toimijoille annettavasta korjauskehotuksesta ja huomautuksesta samoin kuin hyväksymisen peruuttamisesta tulisivat sovellettaviksi myös uusien tuotealojen hyväksyttyihin tuottajaorganisaatioihin ja toimialaorganisaatioihin.  

Tuottajaorganisaatioiden järjestelyihin mahdollisesti liittyviin kilpailunrajoituksiin sovelletaan voimassa olevia kilpailulain säännöksiä. Ne soveltuisivat myös tässä esityksessä ehdotettavien uusien tuotealojen tuottaja- ja toimialaorganisaatioiden toteuttamiin järjestelyihin.  

2.1.7  Tuottaja- ja toimialaorganisaatioita koskeva käytäntö Suomessa

Suomessa voidaan nykyisin hyväksyä tuottajaorganisaatioita hedelmä- ja vihannes- ja maitoaloilla sekä naudanliha- ja peltokasvialoilla. Hedelmä- ja vihannesalalla toimii kolme hyväksyttyä tuottajaorganisaatiota. Muilla tuotealoilla hyväksymistä ei ole haettu. Hedelmä- ja vihannesalan tuottajaorganisaatioiden toimintaa on kuvattu markkinajärjestelylain muutosta koskevissa esityksissä HE 145/2013 vp ja HE 142/2015 vp. Toimialaorganisaatioiden hyväksyminen ei ole Suomessa nykyisin mahdollista. 

Tuottajaorganisaatioiden hyväksymisestä päättää nykyisin Maaseutuvirasto, joka päättäisi jatkossa myös uusien tuotealojen tuottajaorganisaatioiden ja toimialaorganisaatioiden hyväksymisestä. Se ei hyväksymishakemusta käsitelleessään lähtökohtaisesti ota kantaa organisaation suunnittelemien järjestelyjen hyväksyttävyyteen. Niiden hyväksyttävyydelle ei myöskään voi saada viranomaisen etukäteishyväksyntää. Maaseutuvirasto voi kuitenkin normaaliin viranomaisyhteistyöhön perustuen pyytää tarvittaessa lausunnon Kilpailu- ja kuluttajavirastolta.  

EU:n kilpailuoikeuden soveltamisessa toimivaltaisia viranomaisia ovat EU:n komissio ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto. Kauppavaikutuksen alittavien järjestelyjen osalta toimivalta on Kilpailu- ja kuluttajavirastolla.  

2.1.8  Muut markkinajärjestelyyn liittyvät Euroopan unionin lainsäädännön muutokset

Maataloustuotteiden markkinajärjestelyä koskevaan EU:n lainsäädäntöön on tehty viime aikoina lukuisia muutoksia. Ne johtuvat siitä, että Lissabonin sopimuksen johdosta komission asetuksia on muutettu komission delegoiduiksi ja täytäntöönpanoasetuksiksi. Samalla EU:n lainsäädäntöä on pyritty yksinkertaistamaan. Viimeaikaiset muutokset ovat koskeneet erityisesti varastointia ja tuonti- ja vientitodistusjärjestelmää koskevia komission asetuksia. Kyseisten säädösten täytäntöönpanosta säädetään markkinajärjestelylaissa. EU:n lainsäädännön muutoksista seuraa tarve tehdä eräitä, lähinnä teknisiä muutoksia markkinajärjestelylakiin.  

2.3.1  Tuottajaorganisaatioiden tarvetta ja toimintaa koskevat selvitykset

Tuottajaorganisaatioiden nykytilaa on arvioitu markkinajärjestelylain edellisen muutoksen (HE 142/2015) yleisperusteluissa. Lyhyesti siitä voi todeta seuraavaa:  

Vuonna 2014 tehdyssä EU:n komission raportissa Assessing efficiencies generated by agricultural producer organisations on käyty läpi tuottajaorganisaatioiden toimintaan liittyviä eri tutkimuksia. Raportista käy ilmi, että tuottajaorganisaatiot voivat ensinnäkin parantaa tuottajien neuvotteluvoimaa yhteismyynnin avulla, koska tuotteita voidaan tarjota myyntiin suurempia eriä. Myös tuotantopanosten ostossa todettiin mahdollisuuksia saada säästöjä suhteessa siihen, että yksittäinen tuottaja ostaa tuotteita.  

Toiseksi tuottajaorganisaatiot nähtiin tärkeiksi tuotantoon liittyvien riskien vähentämisessä esimerkiksi varmistamalla suunniteltujen tuotantomäärien myynti, kun myyntisopimukset ovat pidempiä ja määrältään isompia. Myös tuotannon suunnittelu on helpompaa ja tuotannon laajentaminen useisiin tuotteisiin on varmemmalla pohjalla, kun volyymit ovat suurempia ja sopimukset pidempiä. Tuotannon suunnittelun parantuminen parantaa koko elintarvikeketjun tuottavuutta.  

Kolmanneksi tuottajaorganisaatioiden etuna pidettiin pääsyä markkinoille, joilla yksittäiset tuottajat eivät voi toimia, koska isommat ostajat eivät usein ole kiinnostuneita toimimaan pienten toimittajien kanssa.  

Neljänneksi pidettiin tärkeänä suurtuotannon etuja, jotka mahdollistavat esimerkiksi investointeja, jotka eivät ole yksittäisille tuottajille mahdollisia. Tuottajaorganisaation kautta on myös mahdollista jakaa tehokkaammin tietoa ja apua tuottajille esimerkiksi laaduntarkkailun ja tähän liittyvän ohjeistuksen kautta. Myytäessä tuotteita suurempia määriä saadaan ostajilta tehokkaammin palautetta tuotteiden laadusta ja tätä tietoa voidaan hyödyntää kaikkien toiminnassa. Korkeampilaatuisista tuotteista taas voidaan saada parempi hinta ja näin parantaa tuottajien toimeentuloa. Yhteinen tuotannon suunnittelu voi myös kasvattaa tuotannon määrää, mikä niin ikään nostaa tuotannon kannattavuutta. Tuotannon suunnittelun avulla katsottiin voitavan myös varmistaa, että tuottajaorganisaatio pystyy varmasti organisoimaan tuotannon kuljetuksen ja varastoinnin. Myös yhteisten toimintojen, kuten kuljetusten järjestäminen yhteisesti, voi parantaa tuottavuutta.  

Tuottajaorganisaatioihin liittyvät suurimmat kehittämistarpeet nähtiin tuotannon jälkeisten toimintojen, kuten jalostuksen, pakkaamisen, merkintöjen tekemisen ja myyntikampanjoiden integroimisessa. 

PTT:n selvityksessä on pyritty arvioimaan tuottajayhteistyömuotojen tarpeellisuutta Suomessa. Tuottajaorganisaatiolle nähtiin muita mahdollisia tehtäviä, kuten neuvottelu sopimusehdoista ja tuottajien välisen yhteistyön lisääminen. Ne voisivat osaltaan edesauttaa myös tarjonnan sääntelyä, jos sellaiseen olisi tarvetta. 

Alkutuotantoselvityksessä viitataan tuottajien toiminnan tehokkuuden ja neuvotteluvoiman lisäämisen osalta kilpailulainsäädännön jo nykyisin mahdollistamiin alkutuottajien yhteistyöjärjestelmiin. Alkutuotantoselvityksen mukaan huomionarvoista on, etteivät tuottajaorganisaatiot näytä houkuttelevan merkittäviä määriä tuottajia jäseniksi. Organisaatioiden vähäistä roolia voi osaltaan selittää se, että tuottajajärjestöjen edunvalvonta on yrittäjien näkökulmasta jo sinällään riittävää ja monella tuotannonalalla toiminta perustuu osuuskuntiin. Lisäksi viitataan tuottajaorganisaation ylläpitämiseen vaadittaviin lisäresursseihin ja todetaan, ettei niistä saatava hyöty varmuudella kata kustannuksia. Alkutuotantoselvityksen mukaan tuottajaorganisaatiot saattavat kuitenkin olla neuvotteluvoiman ja elinkeinojen rakennemuutoksen näkökulmasta varteenotettava kehityslinja tulevaisuudessa. 

Alkutuotantoselvityksen mukaan yritysten tulee tehdä itse arvio yhteistyöjärjestelynsä sallittavuudesta kilpailuoikeuden näkökulmasta. Tämän arvioinnin helpottamiseksi Kilpailu- ja kuluttajavirasto on alkutuotantoselvityksen mukaan valmis antamaan neuvontaa asiasta. 

Työ- ja elinkeinoministeriön tilaaman selvityksen (Tutkimus kilpailusääntöjen soveltumisesta eräisiin maataloustuottajain yhteistyömuotoihin, TEM raportteja 29/2011) johtopäätöksenä on, että merkittävä osa tuottajaorganisaatioiden toimintaan liittyvistä yhteistyömuodoista voisi hyötyä kilpailulain 2 §:n 2 momentissa tarkoitetusta poikkeuksesta ja ettei tarvetta tuottajaorganisaatioita koskevalle kilpailuoikeudelliselle poikkeussääntelylle välttämättä olisi. Näin ollen on päädytty esittämään, että kilpailulainsäädännön osalta tuottaja- ja toimialaorganisaatioihin olisi perusteltua soveltaa voimassa olevia EU:n ja kansallisen kilpailuoikeuden säännöksiä.  

2.3.2  Tuotealat, joilla tuottajaorganisaatioille voisi olla tarvetta

Kuten edellä on todettu, eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta on edellyttänyt, että Suomessa ryhdytään valmistelemaan kansallista lainsäädäntöä, joka mahdollistaa tuottajaorganisaatioiden toiminnan nykyistä laajemmin. Lisäksi eduskunta on antanut naudanliha- ja peltokasvialan tuottajaorganisaatioita koskevan lainsäädännön käsittelyn yhteydessä lausuman, jossa edellytetään, että alkutuotannon asemaa markkinoilla vahvistetaan kaikissa tuotantosuunnissa.  

Markkinajärjestelylaissa säädetään markkinajärjestelyn täytäntöönpanosta, joten hyväksyttävät uudet tuotealat voivat olla markkinajärjestelyasetuksen soveltamisalaan kuuluvia tuotealoja. Asiasta säädetään markkinajärjestelyasetuksen soveltamisalaa koskevan 1 artiklan 1 kohdassa. Sen mukaan asetuksessa vahvistetaan yhteinen markkinajärjestely maataloustuotteille, joilla tarkoitetaan kaikkia perussopimusten liitteessä I lueteltuja tuotteita, lukuun ottamatta kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteisestä markkinajärjestelystä annetuissa unionin säädöksissä määriteltyjä kalastus- ja vesiviljelytuotteita. Saman artiklan 2 kohdan mukaan maataloustuotteet jaetaan seuraaviin, markkinajärjestelyasetuksen liitteessä I tarkemmin määriteltyihin tuotealoihin: vilja, riisi, sokeri, kuivattu rehu, siemenet, humala, oliiviöljy ja syötäväksi tarkoitetut oliivit, pellava ja hamppu, hedelmät ja vihannekset, hedelmä- ja vihannesjalostetuotteet, banaanit, viini, elävät puut ja muut elävät kasvit, kukkasipulit, juuret ja niiden kaltaiset tuotteet, leikkokukat ja leikkovihreä, tupakka, naudanliha, maito ja maitotuotteet, sianliha, lampaan- ja vuohenliha, munat, siipikarjanliha, maatalousperäinen etyylialkoholi, mehiläistuotteet ja silkkiäistoukat sekä muut tuotteet, jotka on määritelty tarkemmin liitteen I osassa XXIV. Muut tuotteet -kategoriaan kuuluu muun muassa peruna. 

Edellä mainittujen tuotteiden osalta on ensinnäkin huomioitava, että hedelmä ja vihannesalan ja maitoalan sekä naudanliha- ja peltokasvialan tuottajaorganisaatioiden hyväksyminen on jo nykyisin mahdollista markkinajärjestelylain 12 b ja 12 g §:n nojalla.  

Kaikkia markkinajärjestelyasetuksen soveltamisalaan kuuluvia tuotteita ei voida käytännössä tuottaa Suomessa eikä siten myöskään tuottajaorganisaatioiden perustaminen voi tulla niiden osalta kyseeseen. Tällaisia tuotteita ovat ainakin riisi, oliiviöljy ja syötäväksi tarkoitetut oliivit, banaanit ja tupakka. Lisäksi on tuotteita, joita ei tuoteta merkittäviä määriä tai lainkaan Suomessa. Tällaisia ovat humala, viini, pellava, hamppu ja silkkiäistoukat. Lisäksi eräiden tuotteiden osalta voidaan arvioida, että tuottajaorganisaatioille ei välttämättä olisi tarvetta. Tällaisia tuotealoja vaikuttaisivat olevan: kuivattu rehu, siemenet, elävät puut ja muut elävät kasvit, kukkasipulit, juuret ja niiden kaltaiset tuotteet, leikkokukat ja leikkovihreä ja maatalousperäinen etyylialkoholi sekä mehiläistuotteet.  

Sokerialalla on mahdollista neuvotella teollisuuden ja viljelijöiden väliset toimialasopimukset, jotka määrittävät juurikkaan ostoehdot. Osapuolet voivat neuvotella keskenään muun muassa hinnasta. Lisäksi jokaisen viljelijän kanssa tehdään juurikkaan toimitussopimus. Nämä mahdollisuudet on määritetty markkinajärjestelyasetuksessa. Vaikka markkinajärjestelyasetukseen perustuva sokerin tuotantokiintiöjärjestelmä lakkaa vuonna 2017, mahdollisuus toimialasopimuksiin säilyy. Suomessa on vain yksi juurikassokeritehdas, jonne kaikki viljelijät toimittavat juurikkaansa. Näillä näkymin sokerialan tuottajaorganisaatioiden perustamiselle ei olisi välttämättä tarvetta.  

Luomutuotanto kasvaa Suomessa kaikilla tuotealoilla, mutta tuotanto on edelleen hajautunut ympäri maata ja pienten erien markkinointi on hankalaa. Luomutuotteiden kysyntä kasvaa ja erilaisia suoramyyntitapoja on paljon. Myös luomutuottajilla on erilaisia yhteistyömuotoja tuotteidensa markkinoinnissa. Saman alan luomutuottajille saattaisi olla hyötyä tuottajaorganisaatioon kuulumisesta erityisesti tuotannon tehokkuuden parantamisessa ja tuotteiden markkinoille saattamisessa.  

Näin ollen Suomen kannalta keskeisiä tuotealoja, joilla tuottajaorganisaation hyväksyminen ei ole vielä mahdollista, näyttäisivät olevan: sianliha, lampaan- ja vuohenliha, munat, siipikarjanliha ja muista tuotteista ainakin peruna.  

Sianlihamarkkinoilla merkittävimmät toimijat ovat pörssiyhtiöitä, joissa tuottajaosuuskunnat käyttävät määräysvaltaa. Määräysvallan säilyminen tuottajilla on varmistettu kahdella osakesarjalla, joilla on erilainen äänivalta. Suurempaan äänimäärään oikeuttavat osakkeet ovat osuuskuntien omistuksessa ja pörssissä noteeratut oikeuttavat selvästi pienempään äänimäärään. Pörssiyrityksen on kohdeltava kaikkia omistajia tasapuolisesti, joten tuottajaomistajille ei voida maksaa markkinahintaa korkeampaa hintaa. Myös hankinta hoidetaan osana pörssiyritysten toimintaa. Sianlihantuotanto on entistä enemmän teollisuuden ohjaamaa. Tuotanto suunnitellaan pitkäksi ajaksi eteenpäin teollisuuden raaka-aineen tarpeen perusteella ja tuottajan päätösvalta on kaventunut. Tämän kehityksen ansiosta ketju on tehostunut ja tehokkuushyötyjen pitäisi jakaantua tasaisesti koko ketjussa.  

Tuottajaorganisaatiot voisivat hoitaa tarjonnan suunnittelun ja logistiikan teurastamoon asti. Toimintaa saataisiin tuskin nykyistä tehokkaammaksi, mutta tuottajien neuvotteluasema sopimusosapuolena saattaisi vahvistua. Tilanne olisi jossakin määrin ristiriitainen, sillä tuottajaorganisaatio neuvottelisi yrityksen kanssa, jossa tuottajat osuuskunnan kautta itse käyttävät määräysvaltaa. Tuottajaosuuskunnat voivat palauttaa yritykseltä saamiaan osinkoja tuottajille ja toimia sektorin edunvalvojana sekä vaikuttaa yritysten strategisiin valintoihin yritysten hallinnon kautta. Tuottajat ovat kuitenkin sitoutuneet osuuskuntien jäsenyyden kautta myymään tuotteensa näiden omistamille yrityksille. Yritysten ja tuottajien välillä on myös varsin sitovia sopimuksia. Tuottajat eivät ole olleet tyytyväisiä asemaansa sopimusosapuolena, sillä yritysten neuvotteluasema on huomattavan vahva ja tuottajat ovat ottavana osapuolena. Tuottajat ovat olleet myös tyytymättömiä tuottajahintaan. Yksityiset teurastamot ovat rakentaneet hankintaketjunsa suurten toimijoiden mallin mukaisesti. Tuotanto perustuu yritysten ja tuottajien välisiin sopimuksiin ja on teollisuuden ohjaamaa.  

Lampaanlihan markkinat ovat Suomessa pienet ja noin puolet kulutetusta lampaanlihasta tuodaan. Kotimainen tuotanto on kuitenkin kasvanut voimakkaasti ja sen ennustetaan edelleen kasvavan, kuten myös kulutuksen. Suuret teurastamot käsittelevät hyvin vähän lammasta. Teurastus ja muu teollisuus on pienimuotoista. Merkittävä osa kotimaisesta tuotannosta markkinoidaan suurten kauppaketjujen ulkopuolella. Tuottajaorganisaatioille saattaisi olla tarvetta lammassektorilla tarjonnan keskittämisessä ja suunnittelussa. Myös neuvonnassa, jalostuksessa ja yhteishankinnoissa olisi mahdollisuuksia tehostaa toimintaa. Muilla lihasektoreilla nämä toiminnat ovat jo rakentuneet teollisuusvetoisesti, mutta lammassektorilla tuottajaorganisaatio voisi ottaa ne hoitaakseen. Markkinoiden kasvattamiseksi lampaanlihan tarjontaa pitäisi keskittää, jotta voitaisiin tarjota kotimaista karitsanlihaa myös suurille kauppaketjuille. Tällä hetkellä isojen ostajien on huomattavasti helpompi hankkia isoja eriä tasalaatuista lihaa tuomalla ulkomailta, joten tarjonnan keskittäminen voisi parantaa kotimaisen tuotannon asemaa markkinoilla. 

Kananmunamarkkinoilla suurin toimija oli aikaisemmin osuuskunta, mutta vuonna 2014 toiminta yhtiöitettiin. Puolet yhtiöstä myytiin ulkomaiselle yritykselle ja osuuskunta jäi omistajaksi. Tilanne on osin samantyyppinen kuin liha-alalla. Kotimaisella osuuskunnalla ei kuitenkaan ole määräysvaltaa. Sektorilla on myös merkittäviä yksityisiä toimijoita ja alalle on suhteellisen helppo tulla, ainakin pienimuotoiseen toimintaan. Kananmunamarkkinat ovat perinteisesti olleet erittäin alttiit suurille hintavaihteluille, sillä hyvän hintatason vallitessa tuotanto on usein kasvanut hallitsemattomasti ja hinnat ovat sen jälkeen romahtaneet. Erilaisia tuottajien yhteistyömalleja on yritetty rakentaa osin kilpailulain rajoja koetellen. Perinteisten häkkien kielto pakotti sektorin uudistumaan ja myös rakenne kehittyi niin, että markkinat ovat helpommin hallittavissa sopimustuotannon avulla. Todennäköisesti tuottajaorganisaatiolla olisi mahdollisuus toimia pakkaamoiden ja tuottajien välissä vahvistamassa tuottajien asemaa ja keskittämällä tarjontaa. 

Siipikarjanlihan osalta tilanne on samantyyppinen kuin sianlihassa, mutta teollisuuden ketjuohjaus on vielä tiukempaa ja teurastamoita on vähemmän. Tuotannonohjaus ja tarjonnan suunnittelu on teollisuusvetoista ja tuottajalla on sen osalta vähän vaikutusvaltaa. Ketju toimii kuitenkin tehokkaasti. Tuottajaorganisaatiot voisivat hoitaa osan tuotannonohjauksesta ja vahvistaa tuottajien asemaa sopimusneuvotteluissa, mutta siipikarjanlihassa teurastamot ja tärkeimmät lihanjalostajat ovat tuottajaosuuskuntien määräysvallassa olevia pörssiyrityksiä, joten tuottajaosuuskuntien asema olisi osin ristiriitainen.  

Perunasektorilla tuottajaorganisaation muodostamista pidettiin PTT:n selvityksen mukaan erittäin toivottavana. PTT:n selvityksessä on perunasektorin osalta keskitytty lähinnä ruoka- ja ruokateollisuusperunasektoreiden tarkasteluun.  

Vuonna 2011 valmisteltiin perunasektorin eri osapuolten toimesta ja maa- ja metsätalousministeriön koordinoimana ”Ruoka- ja ruokateollisuusperunastrategia 2020”. Strategian mukaan perunantuotanto voidaan jakaa ruoka-, varhais-, ruokateollisuus-, tärkkelys- ja siemenperunan tuotantoon. Suomessa perunanviljely on viime vuosikymmenten aikana keskittynyt läntiselle rannikkoalueelle. Ruokaperunasta viljellään kaksi kolmannesta Pohjanmaan alueella. Ruokateollisuusperunan viljelyalasta reilu puolet on Pohjanmaalla, yli 20 %:a Ahvenanmaalla ja yli 10 %:a Satakunnassa. Tärkkelysperunan viljely jakautui vuonna 2010 lähes tasan Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan kesken. Varhaisperunasta lähes 70 %:a tuotetaan Varsinais-Suomessa. 

Suomessa oli vuonna 2010 noin 900 ammattimaista ruokaperunan ja 300 ruokateollisuusperunan tuottajaa. Lukumäärät ovat jonkin verran pienentyneet strategian laatimisen ajankohdasta. Ruokateollisuusperunan tuotanto on hyvin pitkälle sopimustuotantoa, vapailta markkinoilta teollisuus hankkii vain pienen osan raaka-aineestaan. Teollisuuden piirissä viljelijöiden yhteistyö tapahtuu viljelijätoimikuntien kautta, jotka ovat tehdaskohtaisia viljelijöiden yhteiselimiä. Niiden pääasiallinen tarkoitus on yhteydenpito teollisuuden suuntaan ja vuosittaisten sopimusneuvotteluiden käyminen teollisuuden kanssa. Myös tärkkelys- ja siemenperunan viljelyssä sopimustoiminta on hyvin kattavaa, ja viljelysopimukset sisältävät määrien lisäksi myös perunan hinnoitteluperusteet. Näin viljelijä jo kevättalvella sopimuksen allekirjoittaessaan voi tietää perunan hinnan suuruusluokan. Ruokaperunalla sopimukset tehdään sen sijaan pitkälti avohintaisina. Perunasta maksetaan päivän hinta kulloisenkin markkinatilanteen mukaan. Ruokaperunan hinta vaihtelee runsaasti vuosittaisen satomäärän ja markkinatilanteen mukaan, jolloin ostajat ja myyjät eivät etukäteen halua sitoutua sopimuksiin. Voimakkaina ali- tai ylituotantovuosina sekä myyjä- että ostajapuoli ovat pyrkineet irtautumaan sopimuksista  

Strategian mukaan ruokaperunan viljelijöiden välinen yhteistyö on muutoinkin vähäisempää. Koneyhteistyötä harjoitetaan naapureiden välillä, mutta tärkkelysperunasektorin kaltaisia yhteiskoneyhtiöitä ei ruokaperuna-alalla ole. Yhteistyötä on haettu ruokaperunasektorilla pakkaamo- ja markkinointitoimissa. 

Ruoka- ja ruokateollisuusperunasektoreilla tuottajaorganisaatioiden hyödyt voisivat tulla esiin esimerkiksi kustannusten pienentämisessä, sillä taloudellisesti merkittävimpiä yksittäisiä tuotantopanoksia perunan viljelyssä ovat siemenet, lannoitteet, työpanos ja kasvinsuojelu. Perunan tuotantoon liittyvät myös korkeat kiinteät kustannukset rakennusten ja koneiden osalta. Myös logistinen yhteistoiminta voisi tuoda hyötyjä, koska peruna runsaasti tilaa vievänä, helposti pilaantuvana ja kylmäsäilytystiloja vaativana aiheuttaa korkeat kuljetuskustannukset. 

2.3.3  Tuottajaorganisaatioiden hyväksymisedellytykset

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta on naudanliha- ja peltokasvialan tuottajaorganisaatioiden hyväksymistä koskevaa markkinajärjestelylain muutosesitystä (HE 142/2015 vp) käsitelevässä mietinnössään (MmVM 4/2016 vp) pitänyt välttämättömänä, että tuottajille muodostuu mahdollisimman matala kynnys tuottajaorganisaatioiden perustamiseen ja että tuottajaorganisaatioiden hyväksymismenettelyiden tulee olla mahdollisimman kevyitä eikä niihin saa sisällyttää byrokratiaa.  

Kansallisella lainsäädännöllä ei voida antaa EU:n lainsäädännön, kuten esimerkiksi markkinajärjestelyasetuksen kanssa ristiriitaisia säännöksiä. Maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnössä tarkoitetuissa hyväksymismenettelyissä onkin kyse kansallisesti asetetuista hyväksymisen edellytyksistä. Tällainen on ensinnäkin tuottajaorganisaation oikeudellista muotoa (osakeyhtiö tai osuuskunta) koskeva markkinajärjestelyasetuksen 12 b §:n säännös. EU:n lainsäädännössä kyseinen vaatimus on lievempi, sillä tuottajaorganisaation tulee markkinajärjestelyasetuksen 154 artiklan mukaan olla oikeussubjekti tai oikeussubjektin selkeästi määritelty osa. Kansallisesti on asetettu myös vaatimus siitä, että tuottajaorganisaatiolla tulee olla vähimmäismäärä jäseniä ja sen tuotannon määrän tai arvon on oltava riittävä. Markkinajärjestelyasetuksen 154 artiklan mukaan nämä vaatimukset voivat olla myös vaihtoehtoisia. Tuottajaorganisaatioiden perustamiskynnyksen alentamiseksi olisi perusteltua arvioida näiden kansallisesti asetettujen vaatimusten lieventämistä. 

2.3.4  Toimialaorganisaatioiden tarvetta ja toimintaa koskevat selvitykset

PTT:n selvityksessä on arvioitu myös toimialaorganisaatioiden hyötyjä Suomen maataloudessa. Tarkastelussa olivat mukana Suomen päätuotantoalat: maito, liha ja vilja. Lisäksi tarkasteltiin peruna- ja puutarhasektoreita. Selvityksen mukaan toimialaorganisaatioihin, joissa olisi jäseninä vähintään kaksi ketjun osapuolta, suhtaudutaan selvästi myönteisemmin kuin tuottajaorganisaatioihin. Seuraavat arviot perustuvat PTT:n selvitykseen.  

Toimialaorganisaatio voisi edistää informaation vaihtoa ketjun osapuolten välillä, osallistua markkinointiin ja menekinedistämiseen sekä esimerkiksi tukea tuotekehitys- ja tutkimustyötä. Toimialaorganisaatio, jossa olisivat edustettuina tuottajat, teollisuus ja vähittäiskauppa, voisi mahdollistaa koko ketjun informaation lisääntymisen ja edesauttaa kotimaisen tuotannon ja kotimaisten toimijoiden menestymistä. Erilaiset menekin- ja markkinoinninedistämistoimenpiteet sopisivat hyvin toimialaorganisaation tehtäväksi. Toimialaorganisaatioilla voisi olla rooli myös laatujärjestelmien kehittämisessä sekä tutkimuksessa ja tuotekehityksessä. Lisäksi toimialaorganisaation olisi mahdollisuus tehdä vakioehtosopimusmalleja. 

Toimialaorganisaatioihin rinnastettavaa yhteistoimintaa ruokaketjussa on lähinnä vilja- ja maitosektoreilla. Liha-alalla vastaavaa vertikaalista yhteistoimintaa ei ole. Perunasektorilla on useampia yhteistyöelimiä, mutta niiden toiminta on vähäistä.  

Vilja-alalla toimii Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR, joka on suomalaisen vilja-, valkuais- ja öljykasvisektorin yhteinen kehittämisorganisaatio. VYR on perustettu vuonna 2003 ja vuonna 2014 se organisoitui yhdistysmuotoiseksi. Sen avulla kehitetään vilja-, valkuais- ja öljykasvisektorin toimintaedellytyksiä, toimintatapoja ja kilpailukykyä. VYR toimii koko ketjua yhdistävänä foorumina. Toiminnalle antaa suuntaa sektorin toimijoiden yhdessä laatiman kansallisen viljastrategian seuranta ja toteutus. VYR:n ulospäin näkyvin toiminto on internet-sivut, joihin kerätään ajantasaista markkinainformaatiota ja tietoa viljelystä ja tuotannosta. Lisäksi VYR julkaisee sähköisenä julkaisuna Viljaviesti-markkinakatsauksen. VYR järjestää viljelijöille ja koko ketjulle ajankohtaisia seminaareja. Yhtenä esimerkkinä toiminnasta ovat VYR työryhmissä toimitetut viljely- ja markkinaoppaat. 

Maitoalalla toimii 1990-luvun puolivälin jälkeen perustettu maitovaltuuskunta, joka kokoaa yhteen maito-osuuskunnat ja maidontuottajat. Se toimii yhteistyössä MTK:n maitovaliokunnan kanssa. Sen toiminta rajoittuu pääasiassa edunvalvontaan eikä se ole aktiivinen toimija markkinaoperaatioissa tai tuotekehityksen, tutkimuksen tai markkinoinnin edistämisessä. Tuottajahintoihin liittyvään markkinainformaatioon ei liity isoja ongelmia, mutta panoshintainformaatioon ja kustannusseurantaan liittyen maitovaltuuskunta on ollut aktiivinen. Ulospäin maitovaltuuskunta ei kuitenkaan näy samalla tavalla kuin VYR. Maitovaltuuskunnalla ei esimerkiksi ole omia internet-sivuja. 

Peruna-alalla toimialaorganisaation muodostamista pidettiin erittäin toivottavana. PTT:n selvityksessä on perunasektorin osalta keskitytty lähinnä ruoka- ja ruokateollisuusperunasektoreiden tarkasteluun ja rajattu ulkopuolelle tärkkelysperunan tuotanto, joka on selkeää sopimustuotantoa eikä markkinoilta tulevia hintavaihteluita juurikaan ole. Ruokaperunamarkkinoilla tilanne sen sijaan on erilainen.  

Perunasektorilla toimialaorganisaation keskeisin rooli olisi PTT:n selvityksen mukaan markkinainformaation lisäämisessä erityisesti määrien osalta. Tällöin markkinoiden vakaus olisi parempi ja hintavaihtelu pienempää. Myös tuotekehitykselle ja jalostusasteen lisäämiselle olisi selvä tarve. Perunasektorilla toimii vuonna 1965 perustettu Suomen Perunaseura Pro Agria Keskusten liiton yhteydessä rekisteröimättömänä yhdistyksenä. Seura toimii ilman omaa kenttäorganisaatiota aatteellisena yhdyssiteenä ja vuorovaikutuksen lisääjänä perunan viljelyä, kauppaa, teollisuutta, kulutusta, tutkimusta ja neuvontaa edustavien tahojen kesken. Seura järjestää seminaareja, kursseja ja opintomatkoja sekä neuvottelu-, esittely- ja tiedotustilaisuuksia. Seurassa voi olla sekä yhteisö- että henkilöjäseniä. Lisäksi peruna-alalla toimii viljelijä- ja teollisuustaustaisia yhdistyksiä, kuten Pro Peruna ja Peruna-Suomi. 

PTT:n selvityksessä haastatellut peruna-alan toimijat pitivät yhtenä suurimmista peruna-alan haasteista tuottajakentän hajanaisuutta. Alalla on hyvin erilaisia tuottajia ja myytävä tuote on tietyllä tavalla hyvin heterogeeninen. Toinen iso haaste liittyy tuottajien markkinavoimaan keskittynyttä kauppaa vastaan. Kun myyjiä on paljon, kaupan on helppo kilpailuttaa tavarantoimittajia keskenään. Toimitussopimukset ovat käytännössä hyvin lyhyitä eikä hintoja sovita pitkäksi aikaa. Hintainformaation puutetta sen sijaan eivät varsinkaan teollisuuden edustajat pitäneet ongelmallisena. Myös tuottajat katsovat hintatason olevan kohtuullisen hyvin heidän tiedossaan, vaikka kunnollisia hintatilastoja ei olekaan. Hinnoitteluun liittyy heidän mukaansa sen sijaan muita ongelmia. Suurin ongelma markkinainformaatiossa liittyy tarjonnan määrään. Vaikka syksyn sato pystyttäisiinkin arvioimaan kohtuullisen luotettavasti ainakin varastoinnin jälkeen, sen säilyvyydestä ja laadusta ei ole varmuutta. Epävarmuus tarjottavasta määrästä lisää hintavaihteluita ja voi pahimmillaan sotkea markkinat. Tuottaja, jolla ei ole pakkaamoa, myy pelkkää lajittelematonta raakaperunaa. Tämän tuottajahinta muodostuu sen perusteella, kuinka iso osa myydystä perunasta kelpaa jalostettavaksi. Laatuvaihtelu voi kuitenkin olla suurta. Aivan samalla tavalla kuin tuottajat myyvät perunaa pakkaamoille niin sanotulla päivän hinnalla, myös pakkaamot myyvät kaupalle päivän hintaan. Tosin varsinkin isoilla toimijoilla on myös pitempiä sopimuksia. Viime vuosilta on esimerkkejä tilanteista, joissa syksyn sato arvioitiin niukaksi ja osa tuottajista lykkäsi myyntiään odottaen hintojen nousevan kevättä kohti. Kun kevät lähestyi, perunaa yllättäen tulvikin markkinoille, jolloin hinnat laskivat. Tässä markkinatilanteessa perunaa ohjautui edullisesti muuhun käyttöön kuin elintarvikkeeksi, kun se ei enää käynyt kaupaksi. Kesäkuussa taas olisikin ollut kysyntää vanhalle perunalle, jota ei kuitenkaan varastoissa enää ollut.  

Peruna-alan mahdollisen toimialaorganisaation tärkeimpänä tehtävänä pidettiin markkinainformaation lisäämistä erityisesti tarjonnan hallinnan näkökulmasta. Hintainformaatio on tärkeää, mutta markkinoiden hallinnan kannalta on paljon tärkeämpää pystyä arvioimaan tarkasti jo syksyllä tarjonnan määrä, jotta voidaan reagoida oikealla, markkinoita vakauttavalla tavalla. Jos markkinat olisivat vakaat ja ennakoitavissa, voisivat kaupatkin tehdä pitempiä sopimuksia tavarantoimittajien kanssa. Se lisäisi vakautta markkinoilla. Kun eri tarkoituksiin käytetään eri lajikkeita, joilla on erilaiset ominaisuudet ja erilaiset hehtaarisadot, on yhtenäisen kuvan saaminen perunan tuottajahinnoista erittäin hankalaa.  

Myös markkinointi ja menekinedistäminen nähtiin Potato Councilin tapaan tärkeänä toimintamuotona samoin kuin tutkimus ja tuotekehitys. Näköpiirissä on selvästi markkinoiden muutos siten, että multaperunan kulutus edelleen vähenee. Tämä koskee myös pakattua perunaa. Samalla suurkeittiöt tulevat entistä tärkeämmiksi asiakkaiksi. Niiden vaatimustaso tuotteiden käytettävyyden ja pakkausten suhteen kasvaa koko ajan. Myös uusille kuluttajatuotteille voisi olla kysyntää, mutta ketjun nykyiset toimijat ovat niin pieniä, että niillä ei ole resursseja tuotekehitystyöhön. Vaikka pienet toimijat onnistuisivatkin kehittämään uusia tuotteita, niiden saamista isojen kauppaketjujen valikoimiin pidettiin erittäin hankalana. Tuotekehitykseen ei ole panostettu, koska epäonnistumisen riski olisi suuri. Tuotekehityksen lisääminen olisi tärkeää, jotta saataisiin lisäarvoa ja toisaalta sekin osaltaan auttaisi vähentämään hintavaihteluita. 

PTT:n selvityksen jälkeen peruna-alan toimijat laajalti järjestäytyivät perustamalla syksyllä 2015 Peruna-alan yhteistyöryhmä ry:n (PAYR). Esimerkkinä sille on viljasektorilta VYR ry. Peruna-alan yhteistyöryhmässä ovat edustettuina ruoka- ja teollisuusperuna-alan toimijat tuotannosta eteenpäin. Keskeisenä tavoitteena on edistää esimerkiksi korkealaatuisen ja kestävällä tavalla tuotetun perunan käyttöä, tuotannon kannattavuutta ja harjoittaa perunan menekinedistämistä kotimaassa ja viennissä. 

Sokerialalla ovat jo käytössä markkinajärjestelyasetukseen perustuvat teollisuuden ja viljelijöiden välillä neuvoteltavat toimialasopimukset, joihin sisällytettävät juurikkaan ostoehdot on määritelty markkinajärjestelyasetuksen liitteessä. Lisäksi teollisuus tekee jokaisen viljelijän kanssa toimitus- eli viljelysopimuksen.  

Muista toimijoista, joiden toiminta saattaisi liittyä toimialaorganisaatioihin, voidaan todeta Ruokatieto. Sen tarkoituksena on lisätä yleistä tietoisuutta elintarvikkeista, maataloustuotteista ja suomalaisesta ruokakulttuurista, erityisesti maataloudesta, elintarvikkeiden jalostuksesta, kaupasta ja koko elintarvikeketjun toiminnasta EU:n alueella, ruuan vaikutuksesta terveyteen ja hyvinvointiin, ruuan tuotannon työllistävästä ja taloudellisesta merkityksestä sekä tukea ruuan laadun ja turvallisuuden parantamista. Sen jäseninä on elintarvikevalmistajia, tuottajien ja kuluttajien järjestöjä, panosteollisuutta ja elintarvikekaupan alalla toimivia yrityksiä. Sen toiminnan ulospäin näkyvin tehtävä on Hyvää Suomesta joutsenlippumerkin ylläpitotuki.