1.1  Viranhaltijan eroamisikä

Kirkkolain 6 luvun 48 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan virkasuhde päättyy ilman irtisanomista ja irtisanomisaikaa sen kalenterikuukauden päättyessä, jonka aikana viranhaltija täyttää 68 vuotta, jollei viranhaltijan kanssa sovita virkasuhteen määräaikaisesta jatkamisesta. Evankelis-luterilaisen kirkon eläkelain (261/2008) 6 §:n mukaan työntekijällä on oikeus vanhuus-, työkyvyttömyys, työttömyys- ja osa-aikaeläkkeeseen sekä kuntoutusetuuteen samojen säännösten mukaan kuin valtion palveluksessa olevalla. Eroamisiän asettaminen 68 vuoteen on perustunut valtion eläkelaissa (1295/2006) säädettyyn joustavaan 63—68 vuoden eläkeikään. Eläkeikää ja ikää, johon asti eläkettä karttuu, nostetaan asteittain vuoden 2017 alusta voimaan tulevilla työeläkelakien muutoksilla. Vastaavasti on tarpeen tarkistaa myös kirkon eroamisikää koskevia säännöksiä. 

Valtion virkamieslain (750/1994) 35 §:n 1 momenttia ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 34 §:ää on muutettu 1 päivästä huhtikuuta 2016 lukien siten, että virkamiehen ja viranhaltijan eroamisikä nostetaan asteittain 70 vuoteen vastaavasti kuin työeläkelainsäädännössä nostetaan ikää, johon asti eläkettä karttuu. Virkamiehen tai viranhaltijan virkasuhde päättyy ilman irtisanomista tai muuta virkasuhteen päättymistä tarkoittavaa toimenpidettä sen kuukauden päättyessä, jonka aikana virkamies tai viranhaltija saavuttaa eroamisiän. 

1.2  Viranhaltijan muutoksenhakuoikeus

Kirkkolain 24 luvun 3 §:ssä säädetään muutoksen hakemisesta viranomaisen päätökseen oikaisuvaatimuksella ja 4 §:ssä muutoksen hakemisesta kirkollisvalituksella. Palvelussuhteen ehdoista sovitaan virkaehtosopimuksin. Virkaehtosopimuksen pätevyyttä ja sisältöä koskeva riita-asia ratkaistaan työtuomioistuimesta annetun lain (646/1974) 1 §:n mukaan työtuomioistuimessa. 

Evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista annetun lain (968/1974) 19 §:n mukaan viranhaltija ei saa valittamalla hakea muutosta viranomaisen päätökseen 2 §:ssä tarkoitetussa asiassa taikka saattaa sitä oikaisuvaatimuksin tai hallintoriita-asiana käsiteltäväksi, jos hänellä tai viranhaltijayhdistyksellä on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa. Lain 2 §:n mukaan viranhaltijain palvelussuhteen ehdoista on sen estämättä, mitä laissa on säädetty, voimassa mitä niistä virkaehtosopimuksilla määrätään. Viranhaltijalla on kuitenkin vähintään ne edut, joita huonommista ehdoista ei muun lain mukaan hänen osaltaan saa sopia. Lain 19 §:n säännöksen tarkoituksena on sulkea pois mahdollisuus oikaisuvaatimuksin tai valituksin hakea muutosta lain 2 §:n mukaisessa sopimuksenvaraisessa asiassa, jos viranhaltijalla tai viranhaltijayhdistyksellä olisi oikeus panna asiaa koskeva kanne vireille työtuomioistuimessa. 

Kirkon virkaehtosopimuksen ulkopuolella oleva viranhaltija ei voi tehdä oikaisuvaatimusta tai hakea muutosta virkaehtosopimuksella sovittuihin palvelussuhteen ehtoihin, jos viranhaltijayhdistyksellä on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa. Virkaehtosopimuksen ulkopuolella olevalla viranhaltijalla tarkoitetaan järjestäytymätöntä viranhaltijaa tai sellaiseen liittoon, joka ei ole virkaehtosopimukseen sidottu, järjestäytynyttä viranhaltijaa, johon virkaehtosopimusta sovelletaan evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista annetun lain 5 §:n 3 momentin nojalla. 

Virkaehtosopimukseen osallinen viranhaltijayhdistys ajaa kannetta työtuomioistuimessa omissa nimissään niidenkin viranhaltijoiden osalta, jotka eivät ole virkaehtosopimukseen sidottuja, mutta joiden kanssa tekemässään virkaehtosopimuksessa työnantaja on velvollinen evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista annetun lain 5 §:n 3 momentin nojalla noudattamaan virkaehtosopimuksen määräyksiä. Viranhaltijayhdistyksellä on aina mahdollisuus panna asia vireille työtuomioistuimessa, mutta virkaehtosopimuksen ulkopuolella olevalla viranhaltijalla ei ole oikeutta vaatia virkaehtosopimukseen osallisena sidottua yhdistystä nostamaan kannetta puolestaan työtuomioistuimessa. Virkaehtosopimuksen ulkopuolella olevalla viranhaltijalla ei ole myöskään toissijaista kanneoikeutta, joten hän ei voi itse ajaa kannetta työtuomioistuimessa. 

Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Säädöstasolla kirkon virkaehtosopimuksen ulkopuolella olevan viranhaltijan kannalta oikeusturvaa ei voida pitää perustuslain 21 §:n mukaisena. Evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista annetun lain 19 §:n valituskielto muodostaa kirkon virkaehtosopimuksen ulkopuolella olevalle viranhaltijalle esteen saattaa päätös kaikissa tilanteissa riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. 

Korkein hallinto-oikeus on tulkinnut kunnallisen virkaehtosopimuslain (669/1970) 26 §:ää tuomiossaan KHO:1999:80 ja todennut, että työtuomioistuimesta annetun lain 13 §:n 1 momentissa on tyhjentävästi rajattu kanteennostamisvalta virkaehtosopimuksen osallisiin ja tietyin edellytyksin sopimuksiin sidottuihin. Kunnallisen virkaehtosopimuslain 26 §:n viranhaltijaan kohdistuva muutoksenhakukielto koskee niitä tilanteita, joissa hänellä tai viranhaltijayhdistyksellä on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa. Viranhaltijayhdistyksellä on aina tämä mahdollisuus, mutta järjestäytymättömällä tai neuvotteluoikeuden omaavaan viranhaltijayhdistykseen kuulumattomalla viranhaltijalla ei ole mahdollisuutta velvoittaa virkaehtosopimukseen osallisena sidottua yhdistystä nostamaan kannetta puolestaan. Viimeksi mainitun lainkohdan perustelujen mukaan (HE 13/1970 vp. s. 10) ei ollut asianmukaista, että samassa asiassa olisi käytettävissä kaksi erilaista oikaisukeinoa. Säännöksellä oli tarkoitus sulkea pois mahdollisuus valittaa kunnallisen virkaehtosopimuslain 2 §:n mukaan sopimuksenvaraisessa asiassa annetusta päätöksestä, jos viranhaltijayhdistyksellä tai viranhaltijalla olisi oikeus panna asiaa koskeva kanne vireille työtuomioistuimessa. Kunnallisen virkaehtosopimuslain 26 § vastaa evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista annetun lain 19 §:ää. 

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kunnallisen virkaehtosopimuslain 26 § ei estä viranhaltijaa hallintolainkäytön järjestyksessä vaatimasta palvelussuhteesta johtuvaa taloudellista etua sellaisena kuin se on hänelle suoritettava, vaikka vaatimuksen ratkaiseminen edellyttää virkaehtosopimuksen tulkintaa, jos viranhaltija ei työtuomioistuimesta annetun lain 13 §:n vuoksi voi saattaa asiaa työtuomioistuimen ratkaistavaksi. Tällöin viranhaltijalla, tuolloin voimassa olleen hallitusmuodon 16 §:n 1 momenttia nykyisin vastaavan perustuslain 21 §:n 1 momentti huomioon ottaen, tulee olla oikeus saada asiansa käsiteltyä viime kädessä hallintotuomioistuimessa. 

Oikeuskäytännön perusteella työtuomioistuimen ja hallintotuomioistuimen toimivallan raja on selkeytynyt. Virkaehtosopimuksen ulkopuolella olevan viranhaltijan oikeus saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi on kuitenkin mainitun oikeuskäytännön varassa. Asiaa ei voida pitää lainsäädännön tasolla selkeänä. Evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista annettu laki sisältää käytännössä virkaehtosopimuksen ulkopuolella olevan viranhaltijan osalta samanlaisen valituskiellon kuin joka on koskenut kunnallisen virkaehtosopimuksen ulkopuolista viranhaltijaa. 

Apulaisoikeuskansleri on katsonut elokuun 17 päivänä 2012 antamassaan päätöksessä (Dnro OKV/14/50/2010), että järjestäytymättömän viranhaltijan lakisääteiset oikeussuojakeinot eivät ole tältä osin sellaiset, että heidän perustuslain 21 §:n mukainen oikeusturvansa toteutuisi riittävästi tai yhdenvertaisesti. Apulaisoikeuskansleri oli jo tätä ennen vuonna 2010 antanut päätöksen kahteen kanteluun, jotka koskivat kunnallista virka- ja työehtosopimusta ja yhdenvertaisuutta. Apulaisoikeuskansleri saattoi tällöin myös valtiovarainministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön harkittavaksi, oliko esillä olevassa asiassa ilmenneiden seikkojen valossa kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen ulkopuolella olevien viranhaltijoiden ja työntekijöiden perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien katsottava toteutuneen riittävässä määrin tilanteessa, jossa sopimuksen ulkopuolella olevilla on rajoitettu mahdollisuus saattaa kysymys sopimuksen syrjivyydestä työtuomioistuimeen. 

1.3  1.3 Korvausvaatimusten käsittelyjärjestys

Kirkkolain 6 luvun 72 §:n 1 momentissa säädetään korvausvaatimusten käsittelyjärjestyksestä. Hallintoriita-asioina hallinto-oikeudessa käsitellään saman luvun 9 §:n 3 momentin mukainen vaatimus korvauksen maksamisesta ilman lainmukaista perustetta määräajaksi nimitetylle viranhaltijalle, 46 §:n 2 ja 3 momentin mukainen vaatimus lomautusaikana irtisanotun viranhaltijan irtisanomisajan korvaukseen sekä 62 §:n 2 momentin mukainen vaatimus takaisinottovelvollisuuden rikkomisesta säädettyyn korvaukseen. 

1.4  1.4 Viivästyskorko

Rahavelalle maksettavasta korosta säädetään korkolaissa (633/1982). Laissa säädetään velalle ennen sen eräpäivää maksettavasta korosta sekä erääntyneen suorituksen viivästymisen johdosta maksettavasta viivästyskorosta. Korkolain keskeinen sisältö on määrätä viivästyskoron suuruudesta ja viivästyskoron alkamisajankohdasta. Korkolaissa säädetään esimerkiksi viivästyskorosta velalle, jonka eräpäivä on ennalta määrätty, viivästyskorosta, jonka eräpäivää ei ole ennalta määrätty, sekä viivästyskorosta korvausvelalle. 

Korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan velan maksun viivästyessä velallisen on maksettava viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa, joka on seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin kulloinkin voimassa oleva korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko. Viitekorko perustuu Euroopan keskuspankin ohjauskorkoon, ja sen määrä voi vaihdella vuosittain. 

Korkolaki on yleislaki, jota sovelletaan, jollei muualla toisin säädetä tai jollei muuta johdu velallisen sitoumuksesta taikka kauppatavasta. Korkolakia ei kuitenkaan sen 1 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan sovelleta julkisoikeudellisesta perusteesta johtuvaan velkasuhteeseen, ellei muussa laissa toisin säädetä. 

Kirkkolain 6 luvun 2 §:n mukaan virkasuhteella tarkoitetaan julkisoikeudellista palvelussuhdetta, jossa seurakunta, seurakuntayhtymä, tuomiokapituli tai kirkkohallitus on työnantajana ja viranhaltija työn suorittajana. Kirkon yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa on sovittu, milloin viranhaltijan oikeus palkkaukseen alkaa ja myös palkkauksen maksamisen ajankohdasta. Viranhaltijan palkka maksetaan kultakin kalenterikuukaudelta sen 1. tai 15. päivänä. Virka- ja työehtosopimuksissa on myös sovittu määrättyihin laskentakausiin sidottujen palkkioiden, lisien ja korvausten maksamisajankohdista sekä myös eräistä kustannusten korvauksista, joille ei ole määritelty tarkempaa maksuajankohtaa ja joiden maksaminen edellyttää viranhaltijalta saatavaa selvitystä. Näissä tapauksissa maksua ei voida suorittaa ennen kuin viranhaltija on toimittanut vaadittavan selvityksen. 

Virkasuhteen julkisoikeudellisesta luonteesta johtuen korkolain viivästyskorkoa koskevia säännöksiä ei sovelleta virkasuhteeseen perustuvan saatavan viivästyessä. Viivästyskorkoa koskevia säännöksiä ei siten sovelleta myöskään silloin, kun työnantaja perii viranhaltijalta takaisin palkkaa tai muuta taloudellista etuutta. 

Työsopimuslain (55/2001) mukaan velvollisuus maksaa viivästyskorkoa seurakunnan, seurakuntayhtymän, tuomiokapitulin tai kirkkohallituksen työsopimussuhteisen henkilöstön palkkasaatavalle määräytyy korkolain mukaisesti. Eroa velvollisuudessa maksaa viivästyskorkoa palvelussuhteen lajista riippuen voidaan pitää epäkohtana, eikä virkasuhteesta sen julkisoikeudellisesta luonteesta huolimatta ole johdettavissa syitä, joilla voitaisiin perustella viranhaltijoiden ja työsopimussuhteisen henkilöstön erilaista kohtelua viivästyskoron maksuvelvollisuuden suhteen. 

3.1  Taloudelliset vaikutukset

Esityksellä ei ole merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Pääsääntöisesti maksuviivästyksiä ei tapahdu. On kuitenkin tilanteita, jolloin niitä voi syntyä esimerkiksi uuden palkanmaksujärjestelmän käyttöönottovaiheessa. Muutoksenhaun osalta voidaan arvioida, että esityksellä ei ole taloudellisia vaikutuksia, sillä kyseessä ei ole varsinaisesti uusi muutoksenhakumahdollisuus, vaan olemassa olevan, oikeuskäytännön varassa olevan soveltamiskäytännön kirjaamisesta lakiin. 

3.2  Vaikutukset henkilöstöön ja viranomaisten toimintaan

Esitys parantaisi viranhaltijoiden oikeudellista asemaa sekä edistäisi viranhaltijoiden ja työsopimussuhteessa olevien yhdenvertaista kohtelua. Palvelussuhteen lajilla ei olisi enää merkitystä sen suhteen, olisiko henkilöllä palvelussuhteesta johtuvan suorituksen viivästyessä oikeus viivästyskorkoon tai velvollisuus suorittaa viivästyskorkoa. 

Ehdotettu muutos järjestäytymättömän viranhaltijan muutoksenhakuoikeudesta saattaa virkaehtosopimuksen piiriin kuuluvan ja sen ulkopuolella olevan viranhaltijan yhdenvertaiseen asemaan niin, että molemmat voivat saattaa itseään koskevan päätöksen perustuslain 21 §:n edellyttämällä tavalla tuomioistuimen käsiteltäväksi. 

Esityksen ei arvioida lisäävän merkittävästi viranomaisen tehtäviä, sillä lähtökohtaisesti palkat ja muut maksut maksetaan ajallaan. Näin ollen viivästyskorkoa koskevat säännökset tulevat sovellettavaksi harvoin. Viivästyskorkoa koskevia säännöksiä sovelletaan kirkossa työsuhteiseen henkilöstöön, joten muutoksella ei luoda viranomaiselle uusia tehtäviä. 

Muutoksenhakua koskevan säännöksen ei arvioida lisäävän viranomaisen tehtäviä, sillä nyt lakiin ehdotettavaa muutoksenhakumenettelyä sovelletaan jo kirkossa oikeuskäytännön perusteella. 

Eroamisiän noston vaikutuksia on vaikea arvioida etukäteen. Kevalta saadun tilaston mukaan suoraan kirkollisesta palvelussuhteesta jäi eläkkeelle 68 vuoden iässä 4,3 prosenttia vuonna 2014 ja 3,6 prosenttia vuonna 2015. On vaikea arvioida, moniko nyt 68-vuotiaana eläkkeelle jäävistä jatkaisi palvelussuhteessa 70 vuoden ikään.