2.1.1  2.1.1 Summaariset riita-asiat

Summaarisilla riita-asioilla tarkoitetaan sellaisia tuomioistuimessa esitettäviä vaatimuksia, jotka voidaan panna vireille tavanomaista riita-asian haastehakemusta suppeammalla haastehakemuksella. Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:n mukaisesti suppeaa haastehakemusta voidaan käyttää tilanteissa, joissa asia koskee tietyn määräistä saamista, hallinnan tai rikkoutuneen olosuhteen palauttamista taikka häätöä, ja asia kantajan mukaan on riidaton. Haastehakemuksessa on vaatimuksen perusteena tarpeen mainita ainoastaan ne seikat, joihin vaatimus välittömästi perustuu. Todisteita ei tarvitse ilmoittaa, mutta haastehakemuksessa on kuitenkin täsmällisesti yksilöitävä se sopimus, sitoumus tai muu kirjallinen todiste, johon kantaja vetoaa.  

Kirjallinen haastehakemus voidaan tuoda käräjäoikeuden kansliaan taikka toimittaa se kansliaan konekielisenä, postitse, telekopiona tai sähköpostina. Jos haastehakemus täyttää sille säädetyt edellytykset, käräjäoikeus antaa haasteen, jossa vastaajaa kehotetaan vastaamaan kanteeseen kirjallisesti määräajassa haasteen tiedoksiannosta. Haaste annetaan tiedoksi vastaajalle todisteellisesti siten kuin tiedoksiannosta oikeudenkäynnissä säädetään oikeudenkäymiskaaren 11 luvussa. Todisteellisia tiedoksiantotapoja ovat todisteellinen postitiedoksianto, puhelintiedoksianto ja haastemiestiedoksianto.  

Haasteessa vastaajalle ilmoitetaan, että kanne hyväksytään yksipuolisella tuomiolla, jos vastaaja ei vastaa haasteeseen tai esitä perustetta kiistämiselleen taikka jos hän kiistämisensä tueksi vetoaa sellaiseen perusteeseen, jolla ei ole vaikutusta asian ratkaisemiseen. Jos vastaaja kiistää kanteen vedoten perusteeseen, jolla voisi olla vaikutusta asian ratkaisemiseen, asian käsittely siirtyy tavanomaiseen riita-asian oikeudenkäyntimenettelyyn.  

Yksipuolinen tuomio voidaan heti sen antamisen jälkeen panna täytäntöön lainvoimaisen tuomion tavoin. Summaarisessa velkomusasiassa annettu yksipuolinen tuomio siirretään tuomiorekisteriin. Luottotietoyhtiöt saavat tuomiorekisteristä tiedot annetuista yksipuolisista tuomioista, minkä vuoksi yksipuolinen tuomio johtaa maksuhäiriömerkintään.  

Vastaaja ei voi hakea muutosta yksipuoliseen tuomioon. Vastaaja voi kuitenkin hakea takaisinsaantia 30 päivän kuluessa siitä lukien, kun hän on saanut todisteellisesti tiedon yksipuolisesta tuomiosta. Velallinen saa usein tiedon yksipuolisesta tuomiosta vasta ulosottoviranomaiselta asian edetessä perintään. Takaisinsaantiaika alkaa kuitenkin kulua vasta todisteellisesta tiedoksiannosta tai vaihtoehtoisesti siitä ajankohdasta, jolloin takaisinsaantihakemukseen oikeutettu velallinen on hänen läsnäollessaan toimitetussa ulosmittauksessa saanut tiedon tuomiosta. Ottaen huomioon, ettei ulosmittauksia juuri tehdä velallisen läsnä ollessa, yksipuoliset tuomiot eivät yleensä tule milloinkaan lainvoimaisiksi. Sanotulla seikalla ei kuitenkaan ole käytännössä merkitystä, koska yksipuolinen tuomio pannaan ulosottokaaren (705/2007) 2 luvun 9 §:n mukaan täytäntöön kuten lainvoimainen tuomio. 

2.1.2  2.1.2 Tuomioistuimen toimivallan määräytyminen

Käräjäoikeuksien toimivallan määräytymisessä summaariset riita-asiat eivät poikkea muista riita-asioista. Käräjäoikeuksien toimivallasta riita-asioissa säädetään oikeudenkäymiskaaren 10 luvussa. Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 1 §:n mukaan luonnollista henkilöä vastaan esitetty vaatimus tutkitaan lähtökohtaisesti siinä käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä hänellä on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka. Oikeushenkilön yleisestä oikeuspaikasta säädetään saman luvun 2 §:ssä.  

Jos vaatimus on esitetty sellaisessa käräjäoikeudessa, joka ei oikeudenkäymiskaaren 10 luvun mukaan ole toimivaltainen asiaa käsittelemään, ja vastaaja ei anna häneltä pyydettyä vastausta, käräjäoikeuden on sanotun luvun 21 §:n mukaan omasta aloitteestaan jätettävä asia tutkimatta tai siirrettävä se 22 §:ssä säädetyllä tavalla toimivaltaiseen käräjäoikeuteen. 

2.1.3  2.1.3 Summaaristen riita-asioiden käsittely

Haastehakemus voidaan lähettää konekielisenä käräjäoikeuden asianhallintajärjestelmään (Tuomas) käyttäen sähköistä tiedonsiirtoyhteyttä (Santra). Sanottua tiedonsiirtoyhteyttä käyttävät kuitenkin vain suurimmat velkojat eli käytännössä perintätoimistot ja suurimmat kaupungit. Tämä johtuu siitä, että konekielisten haastehakemusten toimittaminen Santran kautta edellyttää tekniset vaatimukset täyttävän ohjelman rakentamista velkojan omaan tietojärjestelmään, mikä tuo velkojalle kustannuksia.  

Yksityishenkilöiden ja pienempien perintätoimistojen käytettäväksi on vuonna 2011 perustettu internetin kautta toimiva sähköinen asiointiliittymä. Asiointiliittymän kautta velkoja voi toimittaa haastehakemuksensa käräjäoikeuden käsiteltäväksi, seurata haastehakemuksensa käsittelyä käräjäoikeudessa, hakea ratkaisunsa palvelun kautta ja siirtää sen lopulta ulosottoon. Konekielisen tiedonsiirtoyhteyden ja sähköisen asiointiliittymän käyttöön on kannustettu asettamalla näiden asioiden käsittelymaksu alhaisemmaksi kuin paperisena tai liitetiedostona vireille tulleiden asioiden.  

Valtaosa käräjäoikeuksiin saapuvista haastehakemuksista on ammattimaisissa perintätoimistoissa laadittuja. Myös asianajo- ja lakiasiaintoimistot laativat jonkin verran summaarisia haastehakemuksia. Noin 75 % summaarisista haastehakemuksista tehdään edellä mainittujen sähköisten järjestelmien kautta konekielisenä tai asiointiliittymän välityksellä suoraan käräjäoikeuden asianhallintajärjestelmään. 

Vaikka suurin osa summaaristen riita-asioiden haastehakemuksista tehdään sähköisenä, toimitetaan edelleen noin 25 % summaarisista haastehakemuksista paperisena tai sähköpostin liitetiedostona. Näistä haastehakemuksista suuri osa on ammattimaista perintätoimintaa harjoittavan yrityksen tai henkilön tekemiä. Lisäksi enemmistö ammattimaista huoneenvuokraustoimintaa harjoittavista yrityksistä toimittaa riidattomia vuokrasaataviaan koskevat summaariset haastehakemukset käräjäoikeuteen kirje- tai sähköpostina. Vuoden 2016 tietojen mukaan yli 90 % manuaalisesti kirjattavista haastehakemuksista (S-asiat) oli juridisten hakijoiden tekemiä. 

Jos haastehakemus on tehty konekielisenä tai asiointiliittymän kautta, asian tietojen erillinen kirjaaminen käräjäoikeudessa ei ole tarpeen. Paperisena tai tiedostona toimitetut summaariset haastehakemukset on erikseen kirjattava käräjäoikeuden asianhallintajärjestelmään ja tämä kirjaaminen vie arviolta kolme kertaa enemmän työaikaa kuin sellaisen haastehakemuksen kirjaaminen, joka on lähetetty konekielisenä tai asiointiliittymän välityksellä suoraan asianhallintajärjestelmään. 

Sähköisten järjestelmien kehittäminen on mahdollistanut sen, että ulosottoa haettaessa hakemukseen ei enää tarvitse liittää ulosottoperusteen muodostavaa ratkaisua. Ulosottohakemus voidaan tehdä sähköisesti siten, että tuomiossa olevat tiedot siirtyvät tuomiorekisteristä automaattisesti ulosottohakemukseen ja ulosottohakemuksesta suoraan ulosoton tietojärjestelmään tätä varten rakennetun ulosoton asiointiliittymän kautta. Jos haastehakemus on tehty asiointiliittymän kautta ja tuomio haetaan sähköisenä, tulee asiointipalveluun tuomion kohdalle linkki, jota kautta tuomio voidaan siirtää ulosottoon. Myös häätötuomioita voidaan tällä tavalla hakea täytäntöönpantaviksi.  

Myös ulosoton puolella on käytössä konekielinen tiedonsiirtoyhteys, jota käyttävät ulosottohakemuksen tekemiseen suuret velkojat (tietojärjestelmähakijat). Järjestelmä on Santran tapaan suljettu, ja siihen liittyminen edellyttää lupaa ja ohjelmistoinvestointeja. Tietojärjestelmähakija hakee ulosottoa sähköisellä viestillä, joka toimitetaan teknisen käyttöyhteyden avulla ulosoton valtakunnalliseen tietojärjestelmään.  

Konekieliseen ja asiointiliittymän kautta tehtyyn ulosottohakemukseen on erikseen kirjattava vain sellaiset täytäntöönpanossa tarvittavat tiedot, joita tuomiossa ei ole. Esimerkki tällaisesta tiedosta on pankkitili, jolle perityt varat tilitetään tai ilmoitus siitä, että hakija haluaa tyytyä ulosottokaaren 3 luvun 105 §:ssä tarkoitettuun suppeaan ulosottoon. Sähköisiä ulosottohakemuksia ei erikseen kirjata ulosoton tietojärjestelmään, vaan ne kirjautuvat vireille tulleiksi automaattisesti.  

Haastehakemusten käsittely käräjäoikeuksissa on pitkälle automatisoitua. Käräjäoikeudessa riidattomat velkomusasiat ratkaistaan kirjallisessa valmistelussa pääosin kansliahenkilökunnan toimesta. Tuomarit ja käräjänotaarit käsittelevät kuitenkin riitaisiksi osoittautuneet summaariset velkomusasiat ja sellaiset riidattomat velkomusasiat, joissa vastaajan antaman vastauksen merkitys tulee arvioitavaksi. Lainkäyttöhenkilöstön ratkaistavaksi siirtyvät myös sellaiset haastehakemukset, jossa käräjäoikeuden on viran puolesta arvioitava vaatimuksen lainmukaisuus. Käräjäoikeuden on esimerkiksi viran puolesta varmistettava, ettei 2 000 euron määrän alittavan kuluttajaluottosopimuksen todellinen vuosikorko ylitä korkolain (633/1982) 12 §:ssä tarkoitettua viitekorkoa lisättynä 50 prosenttiyksiköllä.  

Korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan KKO 2015:60 käsitellyt tuomioistuimen velvollisuutta viran puolesta selvittää määrältään 2 000 euroa ylittävän kuluttajaluottosopimuksen korkoa koskevan sopimusehdon kohtuuttomuutta ja, jos sopimusehto on kohtuuton, vakioehdon selkeyttä ja ymmärrettävyyttä. Korkein oikeus katsoi, että jos korkoa koskeva vakiosopimusehto voidaan katsoa kuluttajan kannalta kohtuuttomaksi, tuomioistuimen on viran puolesta selvitettävä, onko vakioehto ollut siten selkeästi ja ymmärrettävästi laadittu, että se täyttää kuluttajasopimuksen kohtuuttomista sopimusehdoista annetun direktiivin 93/13/ETY sopimusehdoille asettamat vaatimukset. Kun kysymyksessä olevassa tapauksessa ehto ei ollut täyttänyt sille asetettuja vaatimuksia, ehtoon perustuva vaatimus oli viran puolesta hylättävä selvästi perusteettomana. 

Suuri osa tuomioistuimissa riidattomina käsiteltävistä velkomusasioista koskee pienlainaa ja pienlainaan liittyviä erinäisiä korko- ja kuluvaatimuksia. Nämä sopimukset tehdään vakiosopimusehdoin. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisusta voidaan katsoa seuranneen aiempaa laajempi velvollisuus viran puolesta tarkistaa korkovaatimuksen kohtuullisuus pienlainaa koskevassa velkomusasiassa. Jos vaatimusta voidaan pitää kohtuuttomana, tuomioistuimen tulee arvioida onko sopimusehto, johon vaatimus perustuu, siten selkeästi ja ymmärrettävästi laadittu, ettei se ole edellä mainitun direktiivin vastainen. Lainkäyttötyön lisääntyessä käsittelyn automaatiotaso laskee.  

2.1.4  2.1.4 Summaaristen riita-asioiden määrä ja käsittelyn kesto

Vuonna 2016 käräjäoikeuksiin saapui 343 949 summaarisen riita-asian haastehakemusta ja asioita ratkaistiin 345 708 kappaletta. Vastaavat luvut vuonna 2015 olivat 349 154 kappaletta ja asioita ratkaistiin 345 712 kappaletta. Haastehakemusten määrä on siten vuonna 2016 laskenut noin 5 000:lla edeltävään vuoteen verrattuna. Ratkaistujen asioiden määrä on sen sijaan pysynyt ennallaan. Summaaristen riita-asioiden määrä eri käräjäoikeuksissa vaihtelee. Eniten summaarisia riita-asioita on Helsingin käräjäoikeudessa. Vuonna 2016 ratkaistiin Helsingin käräjäoikeudessa 50 904 summaarista riita-asiaa, Pirkanmaan käräjäoikeudessa 31 420 ja Vantaan käräjäoikeudessa 16 963 summaarista riita-asiaa. Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan käräjäoikeuksissa ratkaistiin vastaavasti 6 153 ja 8 844 summaarista asiaa. 

Summaaristen riita-asioiden käsittelyn kesto vaihtelee merkittävästi käräjäoikeuksien välillä. Summaarisen riita-asian keskimääräinen käsittelyaika vuonna 2016 oli 2,8 kuukautta. Useassa käräjäoikeudessa keskimääräinen käsittelyaika alitti kaksi kuukautta. Esimerkiksi Kainuun käräjäoikeudessa keskimääräinen käsittelyaika oli 1,3 kuukautta, Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa 1,9 kuukautta ja Pirkanmaan käräjäoikeudessa 1,8 kuukautta. Vantaan käräjäoikeudessa keskimääräinen kesto oli taas 2,7 kuukautta ja Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa 2 kuukautta. Kahdessa käräjäoikeudessa, Etelä-Karjalan ja Helsingin käräjäoikeuksissa, summaarisen riita-asian käsittely kesti kuitenkin yleistä keskiarvoa pidempään. Helsingin käräjäoikeudessa keskimääräinen käsittelyaika oli vuonna 2016 4,7 kuukautta ja Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa 6,7 kuukautta. Helsingin käräjäoikeudessa summaaristen riita-asioiden keskimääräinen käsittelyaika on vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla laskenut 3,9 kuukauteen.  

2.1.5  2.1.5 Käsittelyn tuloksellisuus

Summaarisia asioita käsittelevän henkilöstön tuottavuus vaihtelee käräjäoikeuksittain. Kuten edellä on todettu, summaarisia riita-asioita käsittelee pääasiassa kansliahenkilökunta. Toiminnallista tuloksellisuutta voidaan siksi ainakin suuntaa antavasti arvioida suhteuttamalla kansliahenkilökunnan henkilötyövuosien määrä määrään ratkaistuja summaarisia riita-asioita. Näin tehtäessä ilmenee, että tehokkuus summaaristen riita-asioiden käsittelyssä heijastaa käsittelyn kestossa havaittuja eroavaisuuksia. Vuonna 2016 ratkaistiin esimerkiksi Helsingin käräjäoikeudessa 289 summaarista riita-asiaa kansliahenkilötyövuotta kohden. Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa ratkaistiin 225 summaarista riita-asiaa kansliahenkilökunnan henkilötyövuotta kohden. Pirkanmaan käräjäoikeudessa luku oli 408 summaarista riita-asiaa ja Vantaan käräjäoikeudessa 427. 

2.1.6  2.1.6 Haastehakemuksen tiedoksiannosta

Oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 3 §:n mukaan tiedoksiannot toimitetaan ensisijaisesti lähettämällä asiakirja asianosaiselle postitse saantitodistusta vastaan (saantitodistustiedoksianto). Tiedoksianto voidaan myös toimittaa kirjeellä, jos voidaan olettaa, että vastaanottaja saa tiedon asiakirjasta ja määräpäivään mennessä palauttaa vastaanottotodistuksen (vastaanottotodistustiedoksianto), tai vaihtoehtoisesti sähköisenä viestinä, edellyttäen että vastaanottaja siihen suostuu ja on ilmoittanut tavan, jolla viesti tulee lähettää (sähköinen vastaanottotodistustiedoksianto). Saman luvun 3 b §:n mukaan tuomioistuin voi toimittaa tiedoksiannon myös siten, että tiedoksi annettavan asiakirjan sisältö kerrotaan vastaanottajalle puhelimitse, minkä jälkeen asiakirja lähetetään vastaanottajan posti- tai sähköpostisoitteeseen (puhelintiedoksianto). Jos kysymys on haasteen tiedoksiannosta, puhelintiedoksiantoa voidaan käyttää vain tietyn määräistä saamista koskevassa summaarisessa riita-asiassa.  

Jos tiedoksiantoa ei ole saatu toimitettua, tai voidaan pitää todennäköisenä, että sitä ei saada toimitettua tiedoksi postitse, tiedoksiannon toimittaa oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 4 §:n mukaan haastemies (haastemiestiedoksianto). Saman luvun 7 §:n mukaan, jos haastemies on etsinyt henkilöä, jonka asuinpaikka Suomessa on tiedossa, mutta ei ole tavannut häntä tai ketään, jolla on oikeus hänen puolestaan vastaanottaa tiedoksianto ja ilmenneiden seikkojen perusteella voidaan olettaa hänen välttelevän tiedoksiantoa, haastemies voi toimittaa tiedoksiannon luovuttamalla asiakirjat jollekin samaan talouteen kuuluvalle 15 vuotta täyttäneelle tai, jos tiedoksiannon vastaanottaja harjoittaa liikettä, jollekin hänen liikkeensä palveluksessa olevalle tai viimekädessä paikalliselle poliisiviranomaiselle ja lähettää tiedoksiannosta ilmoituksen vastaanottajan postiosoitteeseensa (sijaistiedoksianto). 

Kuten edellä on todettu, voidaan todisteellinen vastaanottotodistustiedoksianto toteuttaa myös sähköisesti, mutta tämä edellyttää, että vastaanottaja ensin ilmoittaa käräjäoikeudelle, mihin sähköiseen osoitteeseen asiakirja voidaan toimittaa. Vastaajaan on siten ensin otettava esimerkiksi sähköpostitse yhteyttä suostumuksen saamiseksi osoitteen käyttämiseen tiedoksiantoa varten.  

Todisteellisesta tiedoksiannosta sähköistä viestintävälinettä käyttäen säädetään myös laissa sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003, jäljempänä myös sähköinen asiointilaki). Lain 18 §:ssä tarkoitettua todisteellista sähköistä tiedoksiantoa ei kuitenkaan käytetä yleisissä tuomioistuimissa. 

Tietyn määräistä saamista koskevissa summaarisissa riita-asioissa pääasialliseksi tiedoksiantotavaksi on muodostunut puhelintiedoksianto. Vuonna 2015 summaaristen asioiden tiedoksiantoyrityksiä tehtiin Tuomas-asianhallintajärjestelmän raportointikannan mukaan yhteensä 435 728 ja onnistuneiden tiedoksiantojen määrä oli 331 396 (76 %). Raportin mukaan onnistuneista tiedoksiannoista noin 51 % on toteutettu puhelintiedoksiantona, 27 % haastemiestiedoksiantona ja noin 22 % on toteutettu vastaanottotodistustiedoksiantona. Onnistuneista tiedoksiannoista saantitodistustiedoksiantojen määrä oli 0,0004 %, mistä voidaan päätellä, että saantitodistustiedoksiantoa ei juuri käytetä.  

Ennen puhelintiedoksiannon käyttöönottoa haasteen tiedoksianto summaarisessa riita-asiassa tapahtui pääsääntöisesti haastemiestiedoksiantona. Esimerkiksi vuonna 2007 onnistuneista tiedoksiannoista haastemiestiedoksiantojen osuus oli 75,1 % (ks. HE 123/2009 vp s. 5). Haastemiestiedoksiantojen osuus on siten vuodesta 2007 laskenut lähes 50 prosenttiyksikköä. Voidaan siten todeta, että puhelintiedoksiannon mahdollistavan uudistuksen tavoitteet ovat toteutuneet ennakoituakin paremmin.  

Haastemiestiedoksianto on käytetyistä tiedoksiantotavoista kallein. Vaikka haastemiestiedoksiantoa ei enää käytetä niin paljon kuin esimerkiksi vuonna 2007, vaihtelee eri tiedoksiantotapojen käyttö summaarisissa asioissa edelleen eri käräjäoikeuksissa. Vuonna 2015 haastemiehen hoidettavaksi annettiin 100 495 summaarisen asian tiedoksiantoa. Onnistuneiden haastemiestiedoksiantojen määrä oli 88 305 kappaletta eli 88 %. Haastemiestiedoksiantotehtävien osuus vaihteli kuitenkin käräjäoikeuksittain siten, että esimerkiksi Helsingissä 30 % tiedoksiantoyrityksistä oli haastemiestiedoksiantoja, Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa 18 %, Pirkanmaan käräjäoikeudessa 17 % ja Vantaan käräjäoikeudessa 21 %.  

Vastaanottotodistusta käytettäessä onnistumisprosentti oli 49 % (148 783 tiedoksiantoyritystä, 73 488 onnistunutta tiedoksiantoa). Tilastojen perusteella vastaanottotodistustiedoksiannon käyttö näyttäisi vaihtelevan haastemiestiedoksiantoakin enemmän. Tiedoksiantoyrityksiä vastaanottotodistusta vastaan oli Helsingissä vuonna 2015 vain 404 kappaletta. Tämä on 0,9 % kaikista tiedoksiantoyrityksistä Helsingissä. Näistä 64 % onnistui (260 kappaletta). Esimerkiksi Vantaalla tiedoksiantoyrityksiä vastaanottotodistusta vastaan oli samana vuonna 9 555 kappaletta eli 43,5 % kaikista tiedoksiantoyrityksistä. Onnistumisprosentti oli Vantaalla Helsinkiä alhaisempi, mutta tiedoksianto vastaanottotodistusta vastaan onnistui kuitenkin 4 087 tapauksessa, eli 43 % vastaajista palautti vastaanottotodistuksen. Vuonna 2015 Etelä-Karjalassa vastaanottotodistusta vastaan tehtyjä tiedoksiantoyrityksiä summaarisina vireille tulleissa riita-asioissa oli 2 439 kappaletta. Tämä on 26 % kaikista tiedoksiantoyrityksistä. Näistä onnistui 1 477 kappaletta, eli 60,5 % yrityksistä menestyi. 

Helsingin käräjäoikeudessa puhelintiedoksianto oli vuonna 2015 tiedoksiantotapana 62 %:ssa kaikista tiedoksiantoyrityksistä. Vastaava luku oli Vantaalla 33 % ja Etelä-Karjalassa 50,5 %. Onnistuneista tiedoksiannoista puhelintiedoksiantoa oli käytetty tiedoksiantotapana Helsingissä 69 %:ssa, Etelä-Karjalassa 61 %:ssa ja Vantaalla 47 %:ssa asioita. Käytännössä kaikki puhelintiedoksiantoyritykset on kaikissa käräjäoikeuksissa kirjattu onnistuneiksi. Tämä voi kuitenkin olla tilastoharha, joka johtuu siitä, ettei epäonnistuneita puhelintiedoksiantoja lainkaan kirjata.  

Kuten edellä on todettu, valtakunnallisesti kaikista tiedoksiantoyrityksistä onnistuu keskimäärin 76 %. Helsingin käräjäoikeudessa onnistuu kuitenkin 89,4 % yrityksistä. Myös Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa tiedoksiantojen onnistumisprosentti on korkea, 82,5 %. Esimerkiksi Vantaan käräjäoikeudessa osuus onnistuneita tiedoksiantoja on 69,7 % ja Pirkanmaan käräjäoikeudessa 72,7 %.  

2.1.7  2.1.7 Tuomioistuinmaksut

Uusi tuomioistuinmaksulaki (1455/2015) tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016. Lain 1 §:ssä säädetään, että oikeudenkäyntimaksuja ja hakemusmaksuja peritään korvauksena asian käsittelystä ja suoritetuista toimenpiteistä tuomioistuimissa. Maksu sisältää korvauksen asiassa annettavasta ratkaisun tai välipäätöksen sisältävästä toimituskirjasta sekä muusta asian käsittelyyn liittyvästä viranomaisen toimenpiteestä, jollei siitä perittävästä maksusta tai kustannusten korvauksesta säädetä erikseen. Suoritteen tuottamisesta aiheutuvien kokonaiskustannusten laskemisesta säädetään valtion maksuperustelaissa (150/1992).  

Maksuperustelain 6 §:n 1 momentin mukaan julkisoikeudellisesta suoritteesta valtiolle perittävän maksun suuruuden tulee vastata suoritteen tuottamisesta valtiolle aiheutuvien kokonaiskustannusten määrää (omakustannusarvo). Valtion suoritteet eivät saa pääsäännön mukaan tuottaa enemmän kuin ne valtiolle maksavat. Esimerkiksi oikeudenhoitoon liittyvä maksu saadaan määrätä perittäväksi omakustannusarvoa alempana tai jättää kokonaan perimättä. Vain erityisestä syystä voidaan maksu määrätä omakustannusarvoa korkeammaksi. 

Tuomioistuinmaksulain 2 §:ssä säädetään oikeudenkäyntimaksujen määrästä. Summaarisella haastehakemuksella vireille tulleesta riita-asiasta, joka on ratkaistu yksipuolisella tuomiolla tai myöntämisen perusteella tuomiolla, ja jota koskevat tiedot on toimitettu suoraan käräjäoikeuden tietojärjestelmään, peritään 65 euron suuruinen tuomioistuinmaksu. Jos haastehakemuksen tietoja ei ole toimitettu suoraan käräjäoikeuden tietojärjestelmään, on perittävän tuomioistuinmaksun määrä 86 euroa.  

Summaaristen asioiden käsittelystä perittävät maksut kattavat käytännössä niiden käsittelystä valtiolle aiheutuvat kustannukset. 96,4 % summaaristen asioiden käsittelystä aiheutuneista kustannuksista tuli vuonna 2013 katetuiksi käsittelymaksuista saaduista tuloista. 

2.2.1  2.2.1 Yleistä

Vieraissa valtiossa velkomusasioissa käytössä olevia järjestelmiä on aiemmin kuvattu oikeusministeriön julkaisuissa. Esimerkiksi summaaristen riita-asioiden käsittelyn kehittämistä koskevassa selvitysmiesselvityksessä (Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita OMSO 52/2014, jäljempänä OMSO 52/2014) on selostettu Ruotsissa ja Itävallassa käytössä olevia järjestelmiä (s. 65—75). Ulosotto 2000 –toimikunnan mietinnössä (KM 1998:2, s. 94—138) on kuvattu tuolloin Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Itävallassa, Ranskassa, Belgiassa sekä Alankomaissa voimassa olevia järjestelmiä täytäntöönpanokelpoisen ulosottoperusteen saamiseksi velkomusasiassa. 

Ottaen huomioon ne tavoitteet, jotka tähän esitykseen sisältyvillä ehdotuksilla on tarkoitus toteuttaa, ei ole tässä yhteydessä tarkoituksenmukaista selostaa ulkomaiden lainsäädäntöä niin yksityiskohtaisesti kuin edellä mainituissa julkaisuissa on tehty. Päivittämistarkoituksessa on kuitenkin kuvattu yleisellä tasolla Saksassa ja Ranskassa käytössä olevia järjestelmiä sekä niin sanottua eurooppalaista maksamismääräystä. Ruotsin ja Itävallan lainsäädännössä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia selvitysmiesselvityksen OMSO 52/2014 valmistumisen jälkeen, minkä vuoksi näiden valtioiden osalta viitataan sanotussa selvityksessä esitettyyn. 

Yleiskuvan saamiseksi velkomusasioiden käsittelystä Euroopassa on syytä tuoda esiin, että kaikissa EU:n jäsenvaltioissa Ruotsia ja Unkaria lukuun ottamatta täytäntöönpanoperusteen saaminen riidatonta saatavaa koskevassa asiassa edellyttää tuomioistuimen antamaa ratkaisua. Sanotut ratkaisut annetaan kuitenkin usein tavanomaista oikeudenkäyntimenettelyä yksikertaisemmassa järjestyksessä erilaisten erityismenettelyiden puitteissa tai yksipuolisella tuomiolla. Lisäksi monessa valtiossa on käytössä järjestelmä, jossa tietyt julkisen notaarin vahvistamat asiakirjat ovat suoraan täytäntöönpanokelpoisia ilman erillistä tuomioistuinkäsittelyä.  

2.2.2  2.2.2 Saksa

Yksityisoikeudellisen riidattoman rahasaatavan täytäntöönpanokelpoisuus edellyttää pääsääntöisesti tuomioistuimen antamaa tuomiota tai päätöstä. Saksassa on riidattomia rahasaatavia varten käytettävissä erityinen maksamismääräysmenettely, ns. Mahnverfahren. Menettelyä koskevat säännökset on sisällytetty Saksan siviiliprosessilakiin (Zivilprozessordnung 688—703 d §).  

Toimivaltainen tuomioistuin on yleinen alioikeus, Amtsgericht. Jos kantaja on luonnollinen henkilö, tuomioistuimen alueellinen toimivalta määräytyy kantajan eli velkojan kotipaikan mukaan. Monet Saksan liittotasavallan osavaltioista ovat keskittäneet maksamismääräykset tiettyihin tuomioistuimiin, Mahngerichte. Tällainen tuomioistuin on esimerkiksi Berliinissä sijaitseva Weddingin alioikeus.  

Lomakkeen käyttö maksamismääräystä haettaessa on pakollista. Maksamismääräystä voi hakea sekä sähköisesti että paperilomakkeelle tehdyllä hakemuksella. Osavaltiosta riippuen hakemus voidaan tehdä konekielisenä tai internetin välityksellä.  

Hakemukseen ei tarvitse liittää asiakirja- tai muuta vastaavaa näyttöä saatavan olemassaolon osoittamiseksi. Riittää, että hakemuksessa todetaan saatavan peruste ja sen määrä.  

Tuomioistuin voi jättää maksamismääräyksen antamatta, jos vaatimusta ei voida hyväksyä, muotovaatimukset eivät täyty tai tuomioistuin ei ole asiassa toimivaltainen. Maksamismääräystä ei myöskään anneta, jos se voidaan antaa vain osittaisena.  

Kun maksamismääräys on annettu, annetaan se tiedoksi velalliselle. Saatuaan maksamismääräyksen tiedoksi velallisella on kaksi viikkoa aikaa vastustaa määräystä. Vastustamista ei tarvitse perustella. Jos velallinen annetun määräajan kuluessa vastustaa määräystä, täytäntöönpanomääräystä ei anneta ja asia raukeaa. Asia ei näin ollen siirry automaattisesti käsiteltäväksi tavanomaisessa riita-asiain menettelyssä. Asianosaiset voivat kuitenkin pyytää asian siirtämistä tavanomaiseen riita-asian oikeudenkäyntiin. 

Jos maksamismääräystä ei ole vastustettu, tuomioistuin antaa hakemuksesta täytäntöönpanomääräyksen. Hakemusta ei voida tehdä ennen vastustamiselle varatun määräajan päättymistä. Hakemukseen on sisällytettävä ilmoitus siitä, onko maksamismääräysmenettelyn perusteella suoritettu maksuja. Mahdolliset maksut on yksilöitävä ja kantajan on vähennettävä ne täytäntöönpanohakemuksestaan. Täytäntöönpanomääräys vastaa yksipuolista tuomiota, joka on julistettu väliaikaisesti täytäntöönpanokelpoiseksi. Myös sitä voidaan vastustaa kahden viikon määräajassa tiedoksiannosta. 

2.2.3  2.2.3 Ranska

Yksityisoikeudellisen riidattoman rahasaatavan täytäntöönpanokelpoisuus edellyttää tuomioistuimen antamaa tuomiota tai päätöstä. Ranskassa on riidattomia rahasaatavia varten käytettävissä erityinen maksamismääräysmenettely, ns. injonction de payer. Menettelyä koskevat säännökset on sisällytetty Ranskan siviiliprosessilakiin (code de procedure civile, 1405—1425 §).  

Maksamismääräystä haetaan tuomioistuimelta. Toimivaltaisia tuomioistuimia on useita, ja toimivalta määräytyy osin saatavan määrän ja osin sen laadun perusteella. Alioikeuksista toimivaltaisia ovat la jurisdiction de proximité, jos saatavan määrä on enintään 4 000 euroa, le tribunal d’instance, jos saatavan määrä on enintään 10 000 euroa ja le tribunal de grande instance, jos saatavan määrä ylittää 10 000 euroa. Jos kysymyksessä on kaupallisiin suhteisiin erikoistuneen tuomioistuimen – tribunal de commerce – toimivaltaan kuuluvasta asiasta, haetaan maksamismääräystä sanotun tuomioistuimen presidentiltä. 

Tuomioistuimen alueellinen toimivalta määräytyy joko kantajan tai vastaajan kotipaikan perusteella.  

Maksamismääräyksen hakeminen ei edellytä lomakkeen käyttämistä, mutta sitä suositellaan. Maksamismääräyshakemus on tavanomaista haastehakemusta summaarisempi. Hakemukseen on kuitenkin liitettävä saatavan olemassaolon osoittava asiakirjanäyttö. Vain tribunal de commerce ottaa vastaan sähköisiä hakemuksia.  

Maksamismääräystä ei anneta, jos tuomioistuin katsoo vaatimuksen olevan vailla perustetta. Hakemus voidaan hylätä kokonaan tai osittain. Hylkäävään päätökseen ei saa hakea muutosta. Asia voidaan kuitenkin saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi tavanomaisena riita-asiana. 

Vastaaja voi kuukauden kuluessa tiedoksisaannista vastustaa määräystä. Tiedoksiannolle asetetut vaatimukset ovat tiukat. Tiedoksianto kirjatulla kirjeellä ei ole mahdollista, vaan maksumääräys tulee antaa velalliselle tiedoksi henkilökohtaisesti siten, että haastemiestehtävästä huolehtiva huissier de justice asianomaisten asiakirjojen luovuttamisen lisäksi suullisesti kertoo vastanottajalle häneen kohdistuneista vaatimuksista, velvoitteista, menettelystä ja sen seurauksista. Jos kaikkia yksityiskohtia ei ole kerrottu, tiedoksianto on pätemätön. Henkilökohtaiseen tiedoksiantoon rinnastuu sähköinen tiedoksianto siinä tapauksessa, että vastaanottaja viestin lähettämispäivänä saa sen todisteellisesti tiedoksi. 

Maksamismääräyksen vastustamista ei tarvitse perustella. Vastustamislomake mahdollistaa kuitenkin perusteen ilmoittamisen. Velallisen on ilmoitettava vastustamisesta tuomioistuimelle laissa säädetyllä tavalla. Vastustamisen johdosta asia siirtyy käsiteltäväksi tavanomaisena riita-asiana siten, että asianosaiset kutsutaan istuntoon, jossa asian käsittely todetaan alkaneen.  

Jos maksamismääräystä ei vastusteta, vahvistetaan se tuomioistuimelle osoitetusta hakemuksesta täytäntöönpanokelpoiseksi (formule exécutoire). Hakemus on tehtävä kuukauden sisällä vastustamiselle asetetun määräajan päättymisestä. Kun maksamismääräys on vahvistettu täytäntöönpanokelpoiseksi, ulosottomiehen tehtävää hoitava huissier de justice voi panna sen täytäntöön. Täytäntöönpanotoimiin ryhtyminen edellyttää täytäntöönpanon sallivan asiakirjan tiedoksiantoa huissierin toimesta. 

2.2.4  2.2.4 Euroopan unioni

Euroopan unionin siviilioikeudellisen yhteistyön alalla hyväksyttiin 12 päivänä joulukuuta 2006 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1896/2006 eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn käyttöönotosta. Asetus tuli täysimääräisesti sovellettavaksi 12 päivänä joulukuuta 2008. Asetuksella on perustettu menettely sellaisten rahamääräisten saatavien perintään, joilla on liittymä useampaan kuin yhteen jäsenvaltioon. Menettelyn tavoitteena on yksinkertaistaa ja nopeuttaa oikeudenkäyntiä ja vähentää oikeudenkäyntikuluja.  

Kirjallinen menettely perustuu vakiolomakkeiden käyttöön. Menettely aloitetaan täyttämällä lomake, jossa ilmoitetaan tiedot asianosaisista ja vaatimuksen luonteesta ja määrästä. Tuomioistuin käsittelee hakemuksen, ja jos lomake on asianmukaisesti täytetty, tuomioistuin antaa eurooppalaisen maksamismääräyksen 30 päivän kuluessa.  

Tuomioistuin antaa tämän jälkeen eurooppalaisen maksamismääräyksen tiedoksi vastaajalle. Vastaaja voi joko maksaa vaatimuksen määrän tai riitauttaa sen. Hänellä on 30 päivää aikaa antaa eurooppalaista maksamismääräystä koskeva vastine. Jos vastine annetaan, asia on siirrettävä riita-asioita käsittelevän tuomioistuimen käsiteltäväksi kansallisen lainsäädännön tai Euroopan parlamentin ja neuvoston vähäisiä vaatimuksia koskevan asetuksen mukaisesti. 

Ellei vastaaja anna vastinetta, eurooppalaisesta maksamismääräyksestä tulee automaattisesti täytäntöönpanokelpoinen. Kantaja lähettää eurooppalaisesta maksamismääräyksestä jäljennöksen ja tarvittaessa käännöksen sen jäsenvaltion täytäntöönpanoviranomaisille, jossa maksamismääräys on tarkoitus panna täytäntöön. Lähes kaikissa jäsenvaltiossa toimivaltainen taho on täytäntöönpanotuomioistuin. Täytäntöönpano tapahtuu jäsenvaltion kansallisten sääntöjen ja menettelyjen mukaisesti. 

3.2.1  3.2.1 Summaaristen riita-asioiden käsittelyn kehittäminen

Summaaristen riita-asioiden käsittelyä tulee oikeudenhoidon uudistamisohjelman 14 kohdan mukaan kehittää siten, että summaariset riita-asiat joko siirretään käräjäoikeuksista ulosottoviranomaisten käsiteltäviksi tai keskitetään enintään kolmelle käräjäoikeudelle.  

Käsittelyn siirtäminen ulosottoviranomaiselle. Vuonna 2014 valmistuneessa selvityksessä OMSO 52/2014 ehdotettiin summaaristen riita-asioiden käsittelyn siirtämistä ulosottoviranomaiselle. Muun muassa lausuntopalautteessa esiin tuotujen seikkojen perusteella päädyttiin kuitenkin siihen lopputulokseen, ettei velkomusasioiden käsittelyn siirtäminen ulosottoon ole mahdollista velallisen oikeusturvaa vaarantamatta. Tämän vuoksi toteuttamisvaihtoehdosta luovuttiin. 

Käsittelyn keskittäminen rajoitettuun määrään käräjäoikeuksia. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström teki helmikuussa 2016 linjaratkaisun, jonka mukaan asiassa edettäisiin keskittämällä summaariset riita-asiat enintään kahteen käräjäoikeuteen hovioikeuspiiriä kohti. Kun hovioikeuspiirejä on viisi, olisi summaarisia riita-asioita käsitteleviä käräjäoikeuksia enintään kymmenen. Linjaratkaisussa siten luovuttiin tavoitteesta keskittää summaariset riita-asiat enintään kolmeen käräjäoikeuteen. 

Keskittämällä summaaristen riita-asioiden käsittely rajoitettuun määrään käräjäoikeuksia olisi mahdollista toteuttaa edellä jaksossa 3.1 selostettuja tavoitteita. Keskittäminen mahdollistaisi työtapojen ja työn yhdenmukaistamisen ja tehokkaamman kehittämisen. Summaarisia riita-asioita käsitteleviä yksikköjen väheneminen vähentäisi summaaristen riita-asioiden käsittelyn keston eroavaisuuksia eri käräjäoikeuksien välillä. Tämän tavoitteen saavuttamista edesauttaisi käsittelyn keskittäminen suhteellisen tasakokoisiin käräjäoikeuksiin. Myönteistä kehitystä voitaisiin edistää keskittämällä asioiden käsittely käräjäoikeuksiin, joissa summaariset riita-asiat jo nyt käsitellään tehokkaasti. Erikoistumisella pyrittäisiin myös lisäämään henkilöstön osaamista ja näin edistämään käsittelyn tuloksellisuutta sekä lainkäytön laatua ja oikeusvarmuutta. Jos summaarisia riita-asioita käsiteltäisiin nykyistä keskitetymmin siten, että summaarisia riita-asioita käsittelevää henkilöstöä olisi nykyistä enemmän summaarisia riita-asioita käsittelevää yksikköä kohti, henkilöstöä olisi myös mahdollista vähentää tehokkuuden lisääntyessä.  

Nykytilan pysyttäminen. Tällä hetkellä kaikki Suomen käräjäoikeudet ovat toimivaltaisia tutkimaan summaarisia riita-asioita. Ajateltavissa olisi myös malli, jossa menettelyä kehitettäisiin tehokkaammaksi, mutta summaaristen riita-asioiden käsittely jatkuisi nykyiseen tapaan kaikissa käräjäoikeuksissa. Vaikka summaarisia riita-asioita ei keskitettäisi, voitaisiin menettelyä tehostaa muun muassa lisäämällä sähköistä asiointia. Selvää on kuitenkin, että käsittelyaikoihin ja työtapoihin kohdistuvia eroja on sitä vaikeampi vähentää mitä enemmän on yksikköjä. Sen osoittavat jo nykyiset eroavaisuudet käsittelyajoissa ja tehokkuudessa. Lisäksi henkilöstön vähentäminen olisi käytännössä vaikeampaa pienissä yksiköissä. 

Edellä esitetyn perusteella voidaan katsoa, että käsittelyn keskittäminen parhaiten mahdollistaa 3.1 jaksossa mainittuihin tavoitteisiin pääsemisen.  

3.2.2  3.2.2 Summaaristen riita-asioiden käsittelyn keskittäminen

Kuten edellä on todettu, edistäisi keskittäminen uudistamiselle asetettuja tavoitteita, jos käsittely keskitettäisiin käräjäoikeuksiin, joissa käsittely jo nyt on tehokasta. Keskittämisessä tulisi pyrkiä siihen, että asiamäärät jakautuisivat mahdollisimman tasaisesti niitä käsittelevien yksiköiden kesken ottaen kuitenkin huomioon myös maantieteellinen jakauma. Henkilöstön kannalta olisi eduksi pyrkiä ratkaisuun, jossa tarve siirtää virkoja toiseen käräjäoikeuteen olisi mahdollisimman pieni. Tällainen ratkaisu vähentäisi myös tarvetta toimitilamuutoksiin. Väestön kielelliset oikeudet olisi asianmukaisella tavalla otettava huomioon.  

Keskittämisvaihtoehtoja arvioitaessa on otettava huomioon käräjäoikeusverkoston uudistaminen (HE 270/2016 vp—EV 26/2017 vp). Käräjäoikeusverkostoa uudistetaan siten, että yhdistetään Espoon ja Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudet, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan käräjäoikeudet, Oulun ja Ylivieska-Raahen käräjäoikeudet sekä Kemi-Tornion ja Lapin käräjäoikeudet. Lisäksi Hyvinkään käräjäoikeuden tuomiopiiri jaettaan siten, että sen eteläiset kunnat ja Itä-Uudenmaan, Tuusulan ja Vantaan käräjäoikeudet yhdistettäisiin, ja Hyvinkään käräjäoikeuden tuomiopiirin pohjoiset kunnat ja Kanta-Hämeen käräjäoikeus yhdistetään. Käräjäoikeuksia olisivat jatkossa Ahvenanmaan (Maarianhamina), Etelä-Karjalan (Lappeenranta), Etelä-Pohjanmaan (Seinäjoki), Etelä-Savon (Mikkeli), Helsingin (Helsinki), Itä-Uudenmaan (Vantaa), Kainuun (Kajaani), Kanta-Hämeen (Hämeenlinna), Keski-Suomen (Jyväskylä), Kymenlaakson (Kouvola), Lapin (Rovaniemi), Länsi-Uudenmaan (Espoo), Oulun (Oulu), Pirkanmaan (Tampere), Pohjanmaan (Vaasa), Pohjois-Karjalan (Joensuu), Pohjois-Savon (Kuopio), Päijät-Hämeen (Lahti), Satakunnan (Pori) ja Varsinais-Suomen (Turku) käräjäoikeudet. Käräjäoikeuspaikkakunnat ovat merkittyinä sulkuihin, ja silloin, kun yksittäisellä käräjäoikeudella olisi useampia kanslioita, suluissa on paikkakunta, johon hallinnollinen kanslia sijoitettaisiin.  

Käräjäoikeusverkoston uudistamista koskevan hallituksen esityksen mukaan käräjäoikeuksien piirijakoa tarkistettaisiin niin, että se noudattaisi nykyistä paremmin maakuntajakoa. Käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluisi yksi tai useampi maakunta tai maakunnassa voisi olla useampi käräjäoikeus. Maakuntajako on näin ollen otettava lähtökohdaksi myös summaaristen riita-asioiden keskittämisessä. 

Summaariset riita-asiat olisi keskitettävä maantieteellisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Tuomiopiirit muodostettaisiin toisiaan lähellä sijaitsevista maakunnista. Maantieteellinen etäisyys ei kuitenkaan olisi ainoa painopiste, vaan tehdyn aluejaon sisällä huomioitaisiin myös siirrettävien asioiden ja henkilötyövuosien määriä sekä käsittelyn tehokkuutta.  

Vaihtoehtoisia summaaristen riita-asioiden tuomiopiirijakoja on useita. Esityksessä olisi kuitenkin otettava lähtökohdaksi helmikuussa 2016 tehty linjaus ja siihen perustuva työryhmän ehdotus. Ehdotuksia olisi kuitenkin arvioitava uudelleen siltä osin kuin se on lausuntopalautteen perusteella aiheellista. 

3.2.3  3.2.3 Toimivallan määräytyminen

Tällä hetkellä kaikki Suomen käräjäoikeudet ovat toimivaltaisia tutkimaan summaarisia riita-asioita. Yksittäisessä asiassa toimivaltainen käräjäoikeus määräytyy oikeudenkäymiskaaren 10 luvun toimivaltasäännösten mukaan. Summaaristen asioiden käsittelyn keskittäminen rajoitettuun määrään käräjäoikeuksia edellyttää toimivaltasäännösten muuttamista.  

Valtakunnallinen toimivalta. Mahdollista olisi säätää summaarisia riita-asioita käsittelevien tuomioistuinten toimivalta valtakunnalliseksi. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että summaarinen riita-asia voitaisiin saattaa vireille ja vastaavasti käsitellä kaikissa summaarisia asioita käsittelevissä käräjäoikeuksissa oikeudenkäymiskaaren toimivaltaperusteista riippumatta. Työn tasaisen jakautumisen varmistamiseksi asian käsittelevä tuomioistuin ei voisi olla kantajan valittavana. Työtaakan ja resurssien ennakoitavuus sekä yhtenäiset käsittelyajat edellyttäisivät asioiden jakamista käräjäoikeuksille yhteisestä työjonosta esimerkiksi tuomioistuinten ja oikeusministeriön välisten tulosneuvottelujen yhteydessä sovitun suhdeluvun mukaisessa järjestyksessä.  

Työjonojärjestelmä edellyttäisi käytännössä sitä, että haastehakemukset tulisi voida tehdä suoraan jutut jakavaan jonoon siten, ettei summaarinen riita-asia kirjautuisi järjestelmään ennen kuin se on jonosta jaettu käsittelevälle käräjäoikeudelle. Tämä edellyttäisi tietotekniikkaa, jota tuomioistuimissa ei tällä hetkellä ole. Valtakunnalliseen toimivaltaan voi liittyä myös perustuslakia sivuavia kysymyksiä. Perustuslakivaliokunnan lausunnon PeVL 55/2006 vp valossa ongelmaksi voisi muodostua se, ettei kantaja saattaessaan vireille summaarisen riita-asian tiedä, mikä toimivaltaisista tuomioistuimista asian tosiasiallisesti käsittelisi.  

Valtakunnallisesta toimivallasta seuraisi myös, että kaikista summaarisia asioita käsittelevistä käräjäoikeuksista tulisi kielilain (432/2003) 6 §:n nojalla kaksikielisiä. Tästä seuraisi, että kaikkien toimivaltaisten käräjäoikeuksien olisi vastaanotettava ja käsiteltävä ruotsinkielisiä haastehakemuksia ja tällöin myös annettava yksipuoliset tuomiot ruotsin kielellä. Asiakkaita tulisi myös palvella ruotsin kielellä. Tämä voisi tuottaa vaikeuksia asioiden käsittelyn järjestämisessä ja asiakaspalvelussa niissä toimivaltaisissa käräjäoikeuksissa, jotka nyt ovat yksin suomenkielisiä. Kaikissa käräjäoikeuksissa tulisi myös olla niin sanottuja kielituomarin virkoja. 

Muutos ei lähtökohtaisesti vaikuttaisi vastaajan oikeuteen saada haastehakemus ruotsinkielisenä, koska kielilain 20 §:n 2 momentin mukaan asianosainen, joka riita-asiassa haluaa käännöksen asiakirjasta, esimerkiksi haastehakemuksesta, on huolehdittava siitä itse omalla kustannuksellaan, jollei tuomioistuin asian laatu huomioon ottaen päätä toisin. Ruotsinkielisellä vastaajalla ei näin ollen ole absoluuttista oikeutta saada haastetta ruotsin kielellä. Ahvenanmaan osalta tilanne on kuitenkin toinen. Maakunnassa valtion ja maakunnan viranomaisten sekä kunnallishallinnon virkakieli on ruotsi. Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 37 §:n mukaan Suomen kansalaisella on kuitenkin omassa asiassaan oikeus käyttää maakunnassa toimivassa tuomioistuimessa ja muussa valtion viranomaisessa suomen kieltä. Tämä kansalaisen oikeus käyttää suomen kieltä ei kuitenkaan koske oikeushenkilöitä, esimerkiksi perintätoimistoja. Nykytilanne on siten se, ettei muu kuin omassa asiassaan toimiva yksityishenkilö saa toimittaa haastehakemusta Ahvenanmaan käräjäoikeudelle suomenkielisenä. Jos suomen kielelle laadittu haastehakemus toimitetaan käräjäoikeuteen, on tämä asiakirja itsehallintolain 39 §:n mukaan viranomaisen toimesta tarvittaessa käännettävä ruotsin kielelle. Jos summaarisissa asioissa koko valtakunta, Ahvenanmaa mukaan lukien, kuuluisi näissä asioissa toimivaltaisten tuomioistuinten tuomiopiiriin, voisi tästä seurata ainakin velvollisuus kääntää haastehakemukset ruotsin kielelle silloin, kun vastaaja on Ahvenanmaalla.  

On ilmeistä, että Ahvenanmaan maakunnan sisällyttäminen kaksikielisten käräjäoikeuksien valtakunnalliseen toimivaltaan voisi vaarantaa kielellisten oikeuksien toteutumisen maakunnassa. Tämän vuoksi tarkoituksenmukaisin ratkaisu olisi jättää asiat, jotka oikeudenkäymiskaaren 10 luvun nojalla olisi käsiteltävä Ahvenanmaan käräjäoikeudessa, valtakunnallisen tuomiopiirin ulkopuolelle.  

Tuomiopiirijako. Summaaristen asioiden keskittäminen rajoitettuun määrään käräjäoikeuksia ei edellytä valtakunnallista toimivaltaa. Perinteinen vaihtoehto olisi, että summaarisissa asioissa käräjäoikeuksien tuomiopiirit määräytyisivät esimerkiksi hovioikeuspiireittäin tai maakuntajaon mukaisesti, mutta sanotun toimivaltajaon puitteissa oikeudenkäymiskaaren 10 luvun perusteella.  

Resurssit mitoitettaisiin maakunnissa sijaitsevien tuomioistuinten käsittelemien summaaristen riita-asioiden mukaisesti. Erityiset kielijärjestelyt eivät olisi tarpeellisia ja kielellisten oikeuksien toteutuminen huomioitaisiin tuomiopiirijaossa siten, että nykyistä jakoa yksikielisiin ja kaksikielisiin käräjäoikeuksiin ei olisi tarpeen muuttaa. Tuomiopiirijaossa olisi myös otettava huomioon Ahvenanmaan maakuntaan liittyvät erityiskysymykset. Tarkoituksenmukaisinta olisi, että Ahvenanmaan käräjäoikeus edelleen käsittelisi ne summaariset riita-asiat, jotka oikeudenkäymiskaaren 10 luvun mukaan kuuluvat sen toimivaltaan.  

Järjestelmän piiriin kuuluvat riita-asiat. Summaarisella haastehakemuksella voidaan saattaa vireille asia, joka koskee tietyn määräistä saamista, hallinnan taikka rikkoutuneen olosuhteen palauttamista tai häätöä, edellyttäen, että asia kantajan käsityksen mukaan on riidaton. Noin 1—2 % summaarisista riita-asioista on muita kuin velkomusasioita. Huoneenvuokrasaatavien osuus on noin 5 %. Näihin velkomusasioihin liittyy usein häätövaatimus. Noin 300—500 asiaa vuodessa koskee saatavan perimistä kiinteistöpantista. Yksin häätöä tai hallinnan taikka rikkoutuneen olosuhteen palauttamista koskevia asioita on noin 500 kappaletta vuodessa. 

Keskittämisestä päätettäessä ratkaistavaksi tulee kysymys siitä, keskitetäänkö kaikki summaariset asiat vai jätetäänkö niistä osa – eli käytännössä muut kuin velkomusasiat – keskittämisen ulkopuolelle. Estettä sille, että järjestelmän soveltamisalaa rajattaisiin velkomuksiin, ei sinänsä ole. Kuten edellä todetaan, on näitä asioita suhteellisen vähän. Niiden keskittäminen ei merkittävästi lisäisi käsittelyn tehokkuutta. Usein ne myös ohjataan notaarien ratkaistavaksi, jolloin kokemukseen perustuvaa hyötyä ei juuri saada.  

Muuhun kuin maksamattomiin vuokrasaataviin perustuva häätövaatimus voi usein osoittautua riitaiseksi, vaikka kantaja onkin pannut sen vireille riidattomana. Jos keskittämistä ei näiden asioiden osalta toteuteta, asioita ei niiden riitautuessa ole tarpeen siirtää toisen käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Voi myös olla muita perusteita käsitellä häätöasiat esimerkiksi asunnon sijaintipaikkakunnan käräjäoikeudessa. Haasteen antaminen tiedoksi puhelimella on mahdollista vain tietyn määräistä saamista koskevassa asiassa ja häätöä koskevat haasteet on annettava tiedoksi muuta tapaa käyttäen. Jos haaste tulee annettavaksi tiedoksi haastemiehen toimesta, asia olisi vireillä alueellisesti oikeassa käräjäoikeudessa, eikä virka-apua tiedoksiantoa varten olisi tarpeen erikseen pyytää.  

Oikeusturvaan liittyviä näkökohtia, jotka edellyttäisivät keskittämisjärjestelmän rajaamista vain velkomuksiin, ei toisaalta ole. Notaari tai käräjätuomari käsittelisi epäselvät tapaukset myös keskitetyssä järjestelmässä. Näitä tapauksia ei ole niin paljon, että ne kohtuuttomasti kuormittaisivat lainkäyttöhenkilökuntaa niissä käräjäoikeuksissa, joihin summaariset asiat keskitettäisiin. Rajaus velkomusasioiden ja muiden asioiden välillä ei myöskään ole selkeä. Järjestelmän tehokkuus heikkenisi, jos esimerkiksi kaikki häädöt, myös ne, joihin liittyy huoneenvuokrasaatavan velkomus, rajattaisiin keskittämisen ulkopuolelle. Nämä asiat käsitellään nykyään pääsääntöisesti kansliassa ja edellä sanottu rajaus vähentäisi keskittämisestä saatavaa hyötyä. On myös vaikeasti perusteltavissa, että yksin häätöä koskevat vaatimukset käsiteltäisiin muussa käräjäoikeudessa kuin häätöä ja vuokrasaatavaa koskevat riita-asiat. Kokonaispunninnassa järjestelmän selkeyden ja johdonmukaisuuden voidaan siksi katsoa puoltavan kaikkien summaaristen asioiden sisällyttämistä keskitetyn käsittelyn piiriin.  

3.2.4  3.2.4 Sähköisen asioinnin lisääminen

Noin 25 % haastehakemuksista summaarisissa riita-asioissa toimitetaan edelleen paperille laadittuna tai sähköpostin liitetiedostona käräjäoikeuteen. Tämä heikentää tehokkuutta, koska haastehakemuksen kirjaamisesta asianhallintajärjestelmään aiheutuva työmäärä on noin kolmekertainen verrattuna siihen, että haastehakemus kirjautuu suoraan käräjäoikeuden asianhallintajärjestelmään konekielisenä tiedonsiirtoyhteyden tai sähköisen asiointiliittymän välityksellä. 

Oikeusministeriön vuonna 2008 asettama työryhmä ehdotti mietinnössään (oikeusministeriön työryhmämietintö OM 2009:7) toimenpiteitä sähköisen asioinnin lisäämiseksi summaarisissa velkomusasioissa. Mietinnössä ehdotettiin muun muassa sähköisen verkkopohjaisen asiointiliittymän käyttöönottoa ja sähköisesti vireille tulleesta summaarisesta riita-asiasta perityn oikeudenkäyntimaksun alentamista. Tuolloin arvioitiin, että ehdotettujen muutosten seurauksena suoraan asianhallintajärjestelmään tehtyjen haastehakemusten osuus velkomusasioista nousisi noin 95 %:iin.  

Mietinnössä ehdotetut toimet on sittemmin toteutettu. Sähköinen asiointi ei kuitenkaan myönteisistä kannustimista huolimatta ole lisääntynyt tavoitteiden mukaisesti. Sähköisen asioinnin lisääminen myönteisiä kannustimia edelleen lisäämällä ei liene mahdollista. Jotta sähköisten asiointijärjestelmien käyttöaste yltäisi tavoitteeseen, kantajien valinnanvapautta olisi ilmeisesti rajoitettava.  

Nykytilan arviointia koskevassa jaksossa 2.3 on yksityiskohtaisesti käsitelty mahdollisuuksia velvoittaa kantajia käyttämään oikeushallinnon sähköisiä asiointijärjestelmiä. Velvoite sähköiseen asiointiin edellyttää kuitenkin sitä, että sähköinen asiointi on yksittäisessä asiassa mahdollista ja että kantajalla on sähköisen asioinnin edellyttämä osaaminen ja välineistö käytettävissään. Jaksossa 2.3 todetuin perustein ei voida katsoa olevan oikeuden saatavuuteen liittyviä esteitä asettaa perintäalan tai oikeudenhoidon ammattitoimijalle, oikeushenkilölle tai elinkeinonharjoittajille velvoitetta asioida sähköisesti tuomioistuimessa velkomus- tai muussa summaarisessa riita-asiassa.  

Jotta sähköisestä asioinnista olisi saatavissa mahdollisimman paljon hyötyä, haastehakemus tulisi käytännössä kaikissa summaarisissa riita-asioissa olla tehtävissä verkossa asiointiliittymän kautta. Velvollisuus asioida sähköisesti tulisi siksi lähtökohtaisesti olla vailla poikkeuksia. Kaikki summaariset haastehakemukset eivät kuitenkaan ole laadittavissa verkkopohjaisen sähköisen haastehakemuksen muotoon, vaikka sähköistä lomaketta joustavoitettaisiinkin nykyisestä. Tämän vuoksi myös ammattitoimijoiden olisi voitava poikkeuksellisissa tilanteissa laatia haastehakemus paperi- tai tiedostomuotoisena.  

Laissa säädettävä velvollisuus asioida sähköisesti ei saa johtaa oikeudenmenetyksiin. Vaikka kansalaisten osaaminen ja sitä kautta halukkuus asioida viranomaisten kanssa sähköisesti jatkuvasti lisääntyy, täytyy yksityishenkilön vapaus valita tapa toimittaa summaarinen haastehakemus käräjäoikeuteen jatkossakin säilyttää. Jos näin ei olisi, kansalaisten oikeussuojan saatavuus vaarantuisi tavalla, joka ei ole oikeusvaltiossa hyväksyttävä. Tällainen velvoite sähköiseen asiointiin voisi myös perustuslain 6 §:n 2 momentin vastaisesti asettaa kansalaiset eri asemaan heidän henkilökohtaisien valmiuksiensa vuoksi.  

3.2.5  3.2.5 Todisteellisen tiedoksiannon kehittäminen

Haaste summaarisessa riita-asiassa annetaan tiedoksi todisteellisesti. Todisteellisia tiedoksiantotapoja ovat todisteellinen postitiedoksianto joko saantitodistusta tai vastaanottotodistusta vastaan, puhelintiedoksianto ja haastemiestiedoksianto. Haasteen puhelintiedoksianto on mahdollinen vain summaarisessa velkomusasiassa. Jos summaarinen riita-asia koskee hallinnan tai rikkoutuneen olosuhteen palauttamista taikka häätöä, haastetta ei ole mahdollista antaa tiedoksi puhelimitse.  

Haaste voidaan antaa tiedoksi myös sähköisesti vastaanottotodistusta vastaan vastaanottajan etukäteen ilmoittamalla tavalla. Koska sähköisenä viestinä tapahtuva tiedoksianto edellyttää, että vastaanottaja ennen menetelmän hyödyntämistä ilmoittaa tavasta, jolla hänelle voi tiedoksiantoja toimittaa, ensimmäinen yhteydenotto vastaajaan ei käytännössä ole mahdollista toteuttaa sähköisesti. Sähköinen todisteellinen tiedoksianto on mahdollinen vain siinä tapauksessa, että asianosainen on etukäteen ilmoittanut sähköisen osoitteen prosessiosoitteeksi.  

Puhelintiedoksiannon laajentaminen. Puhelintiedoksianto on tiedoksiantotapana toiminut hyvin. Oikeusturvaongelmia ei ole ilmennyt. Kun tiedoksiantotapa otettiin käyttöön, rajoitettiin sen käyttöalaa haasteen tiedoksiannossa vain tietyn määräistä saamista koskeviin asioihin. Rajoitusta perusteltiin hallituksen esityksessä HE 123/2009 vp s. 10 sekä oikeusturvaan että käytännön toimivuuteen liittyvillä syillä. Haasteen tiedoksianto vastaajalle todettiin olevan oikeudenkäynnin merkittävin tiedoksianto, minkä vuoksi epäilystä ei saisi jäädä siitä, että vastaaja on tosiasiassa saanut tiedon ja myös ymmärtänyt sen. Esityksessä todettiin myös yleisellä tasolla, että haastehakemuksen laajuus ja laatu yleensä estävät sen antamisen tiedoksi puhelimitse. Poikkeuksen muodosti kuitenkin summaarisen velkomusasian haastehakemus, joka yleensä selvänä ja yksinkertaisena olisi annettavissa tiedoksi suullisesti.  

Laajoja haastehakemuksia ei edelleenkään ole tarkoituksenmukaista antaa tiedoksi puhelimitse. Saatujen kokemusten perusteella voidaan kuitenkin katsoa, etteivät oikeusturvasyyt muodostaisi estettä puhelintiedoksiannon käyttämiselle myös muissa yksinkertaisissa asioissa, joissa haastehakemuksen sisältämä vaatimus perusteluineen on selkeällä tavalla ilmoitettavissa suullisesti. Esimerkiksi maksamattomiin huoneenvuokrasaataviin perustuva häätö on tällainen asia. Ottaen lisäksi huomioon, että puhelintiedoksiannon jälkeen asiakirja aina lähetetään vastaanottajalle tämän ilmoittamaan osoitteeseen postitse tai sähköisenä viestinä, tiedoksiantotavan käyttöalan laajentamiseen kaikkiin summaarisiin riita-asioihin ei voida katsoa liittyvän oikeusturvaongelmia.  

Sähköinen tiedoksianto. Selvitysmiesselvityksessä OMSO 52/2014 ehdotetaan otettavaksi käyttöön kansalaisen asiointitili summaaristen haastehakemusten tiedoksiannossa. Asiointitilipalvelu on valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin kehittämä, ja se on kansalaisten ja viranomaisten välinen sähköisen asioinnin vuorovaikutteinen viestintäkanava ja hallinnollisten asiakirjojen keskitetty sähköinen tiedoksiantopaikka. Järjestelmään liittynyt viranomainen voi toimittaa asiointitilin käyttöön ottaneelle henkilölle, jäljempänä käyttäjä, tiedoksiantoja asiointitilin kautta. Järjestelmä toimii siten, että se lähettää viranomaiselle koneellisen kuittauksen siitä, milloin viesti on toimitettu käyttäjän asiointitilille. Käyttäjä voi puolestaan toimittaa asiointitilin kautta viestejä niille palveluun liittyneille viranomaisille, jotka ovat mahdollistaneet käyttäjän lähettämien viestien vastaanottamisen.  

Asiointitilin käyttöehtojen mukaan käyttäjä antaa asiointitilin käyttöehdot hyväksyessään yleisen suostumuksen siihen, että asiointitiliin liitetyt viranomaiset saavat toimittaa hänelle tiedoksiantoja sähköisesti asiointitilille. Käyttäjän on hyväksyttävä asiointitilin käyttöehdot ennen kuin hän voi ottaa asiointitilin käyttöönsä. Asiointitilijärjestelmää luotaessa on katsottu, että yleinen suostumus asiakirjan sähköiseen toimittamiseen viranomaisilta on riittävä. Suostumus kattaa tiedoksiantojen vastaanottamisen myös viranomaisilta, jotka liittyvät asiointitiliin käyttäjän jo otettua asiointitilin käyttöönsä. 

Toisaalta asiointitilin käyttäminen tiedoksiantoa varten edellyttää, että viranomainen ennen asiointitilin käyttäjäksi liittymistä selvittää, tarvitaanko asiakirjojen antamiseen tiedoksi asiointitilin kautta myös erityinen suostumus. Jos erityinen suostumus tarvitaan, viranomaisen tulee pystyä kysymään suostumusta omassa sähköisessä palvelussaan ennen tiedoksiannon toimittamista asiointitilin kautta.  

Kansalaisten asiointitilijärjestelmä on muuttumassa. Laki hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (KaPA-laki) on tullut voimaan 15 päivänä heinäkuuta 2016. Laki tulee täysimääräisesti sovellettavaksi siirtymäkauden jälkeen. Lain 3 §:n 1 momentin 7 kohdassa todetaan yhdeksi laissa tarkoitetuksi tukipalveluksi viestinvälityspalvelu, jonka avulla käyttäjäorganisaatio ja käyttäjä voivat lähettää toisilleen sähköisiä viestejä ja jota hyödyntäen asiakirja voidaan antaa tiedoksi sähköisesti tai postitse. Lain 5 §:n 1 momentissa säädetään muun muassa tuomioistuimille ja muille lainkäyttöelimille velvollisuus käyttää sanottua viestinvälityspalvelua. Viestinvälityspalvelu käytännössä korvaa sekä sähköisen tiedoksiannon kansalaisen asiointitilille että postitiedoksiannon vastaanottajan postiosoitteeseen. Viestinvälityspalvelun palveluntuottaja on Väestörekisterikeskus. 

Laissa ei säädetä suostumuksen antamisesta. Sen sijaan KaPA-lain 11 §:ssä säädetään sähköistä tiedoksiantomenettelyä koskevan suostumuksen rekisteröinnistä. Säännöksen mukaan Väestörekisterikeskus pitää viranomaistoimintaan liittyvän sähköisen tiedoksiannon toteuttamista varten rekisteriä käyttäjien antamista sähköistä tiedoksiantomenettelyä koskevista yleisistä suostumuksista. Lakia edeltävässä hallituksen esityksen HE 59/2016 vp s. 49—50 todetaan, että viestinvälityspalvelussa käyttäjä voisi antaa yleisen suostumuksen sähköiseen tiedoksiantoon.  

Viranomainen voisi KaPA-lain esitöiden mukaan antaa asiakirjan tiedoksi suostumuksen mukaisesti sähköisesti, ellei sen tietoon ole hallintolakiin tai sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annettuun lakiin taikka muuhun lakiin perustuen tullut, että tiedoksianto tulee toimittaa toisin. Jotta olisi selvää, ettei pelkkä suostumuksen olemassaolo luo oikeutta sähköiseen tiedoksiantoon, 11 §:n lopussa todetaan, että tiedoksiantamisen tavoista säädetään erikseen. Jos tietyn viranomaisen tiedoksiantamista koskevissa erityissäännöksissä olisi kielletty sähköinen tiedoksiantaminen tai asetettu sille tiukempia vaatimuksia, ei kyseinen viranomainen voisi hyödyntää pykälässä tarkoitetun suostumusrekisterin tietoa ja sähköistä tiedoksiantamista. 

Lakia sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa sovelletaan muun muassa hallintoviranomaisissa, tuomioistuimissa ja muissa lainkäyttöelimissä sekä ulosottoviranomaisissa. Laki on yleislaki, ja siinä olevat sähköiset menettelytavat täydentävät muuhun lainsäädäntöön perustuvia menettelytapoja. Lain 18 §:ssä säädetään todisteellisesta sähköisestä tiedoksiannosta ja 19 §:ssä tavallisesta sähköisestä tiedoksiannosta. Kun KaPA-lain 11 §:n 3 momentissa viitataan lainsäädäntöön, jossa säädetään tiedoksiantamisen tavoista, viitataan näin ollen myös sähköisen asiointilain tiedoksiantoa koskeviin säännöksiin.  

Todisteellista sähköistä tiedoksiantoa koskevan säännöksen mukaan asiakirja, joka lain mukaan toimitetaan postitse saantitodistusta vastaan tai muuten todisteellisesti, voidaan asianosaisen suostumuksella antaa tiedoksi myös sähköisenä viestinä, ei kuitenkaan telekopiona tai vastaavalla tavalla.  

Sähköistä asiointilakia edeltävässä hallituksen esityksessä HE 17/2002 vp s. 45 todetaan, että sähköisen todisteellisen tiedoksiannon käyttäminen edellyttää, että asianomainen antaa sähköiseen tiedoksiantoon nimenomaisen suostumuksensa. Suostumus voi olla yksittäistapauksellinen tai yleisempi. Suostumuksen antaminen voidaan perustelujen mukaan toteuttaa esimerkiksi sillä tavoin, että asiaa varten luodussa sähköisessä lomakkeessa on erityinen kohta, jossa henkilö voi ilmoittaa halutun tiedoksiantotavan tai muuttaa aikaisemmin ilmoittamaansa tiedoksiantotapaa.  

Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain tavallista sähköistä tiedoksiantoa koskevan 19 §:n perusteluissa todetaan, että säännös vastaa lakia edeltäneen sähköisestä viestinnästä oikeudenkäyntiasioissa annetun lain 8 §:n 1 momenttia. Sanotun lainkohdan mukaan muu asiakirja kuin haaste voitiin antaa tiedoksi sähköisenä viestinä vastaanottajan ilmoittamalla tavalla. Tiedoksianto voi näin ollen tapahtua siten kuin 19 §:ssä säädetään, jos vastaanottaja on antamalla sähköistä tiedoksiantoa koskevan suostumuksen ilmoittanut sanotun tavan käytettäväksi. Säännös ei kuitenkaan estä käyttämästä muita sähköisiä tiedoksiantotapoja, jos siitä säädetään muualla laissa. 

Suostumuksen antamiselle tai sen sisällölle ei ole säädetty muoto- tai muita vaatimuksia (ks. esim. HE 111/2010 vp sähköisen asiointilain muuttamisesta s. 6). Keskeistä on se, että suostumuksen antaja ymmärtää, että tiedoksianto voidaan toimittaa hänelle sähköisesti. 

Sähköistä asiointilakia koskevien hallitusten esitysten perusteluista on pääteltävissä, että kulloinkin kysymyksessä olevan viranomaisen olisi tullut olla jollain tavoin yhteydessä vastaanottojaan ennen kuin todisteellista sähköistä tiedoksiantotapaa olisi mahdollista hyödyntää. Tämä lähtökohta on ymmärrettävä, koska lakia valmisteltaessa tai sitä muutettaessa ei ole ollut käytössä yksilöimättömään suostumukseen perustuvaa viranomaisen ja kansalaisen välistä yleistä viestinvälityskanavaa.  

Jotta sähköisestä tiedoksiannosta uuden viestinvälityspalvelun kautta olisi ensimmäisen yhteydenoton – esimerkiksi haastehakemuksen – tiedoksiannossa hyötyä, tulisi käyttäjän antama yksilöimätön suostumus sille, että viranomaiset voivat antaa asiakirjoja tiedoksi sähköisesti viestinvälityspalvelun kautta, olla riittävä. Suostumuksen antamisesta ja sen laadusta ei tällä hetkellä ole erillistä sääntelyä. Koska sähköisen asioinnin ja tiedoksiannon sääntelyyn liittyy kysymyksiä, joita olisi laajemmin selvitettävä, tässä yhteydessä ei ole mahdollista tarkistaa sähköisen asiointilain todisteellista sähköistä tiedoksiantoa koskevaa säännöstä oikeusministeriön asettaman työryhmän mietinnössä OMML 12/2017 ehdotetulla tavalla.  

Esitöiden mukaan sähköisen asiointilain 18 §:ää olisi sovellettavissa myös haasteen tiedoksiantoon yleisissä tuomioistuimissa. Toisaalta sähköisen asiointilain 18 §:n mukaista tiedoksiantoa ei – toisin kuin esimerkiksi ulosottokaaressa – mainita tiedoksiantotapana oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 3 §:ssä. Tämä voi mahdollistaa sellaisen tulkinnan, ettei sähköisen asiointilain todisteellinen sähköinen tiedoksianto ole tiedoksiantotapana käytettävissä yleisissä tuomioistuimissa. Selvyyden vuoksi oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 3 §:n 1 momenttia voitaisiin tarkistaa siten, että siinä nimenomaisesti mainittaisiin sähköisen asiointilain 18 §:ssä tarkoitettu todisteellinen sähköinen tiedoksiantotapa.  

3.3.1  3.3.1 Keskittäminen

Esityksessä ehdotetaan kaikkien summaaristen riita-asioiden käsittelyn keskittämistä rajoitettuun määrään käräjäoikeuksia. Keskitettäviä olisivat kaikki ne summaarisella haastehakemuksella vireille pantavat riita-asiat, jotka koskisivat tietyn määräistä saamista, hallinnan tai rikkoutuneen olosuhteen palauttamista taikka häätöä, ja jotka kantajan käsityksen mukaan ovat riidattomia. Suurin osa summaarisista riita-asioista on velkomuksia.  

Summaaristen riita-asioiden keskittäminen lisäisi tehokkuutta ja toiminnallista tuottavuutta. Kun summaarisia riita-asioita käsitteleviä käräjäoikeuksia olisi vähemmän, oletettavaa olisi, että asioiden käsittelykäytännöissä ja käsittelyajoissa olevat erot pienenisivät ja toiminta yhdenmukaistuisi. Tämä lisäisi kansalaisten yhdenvertaisuutta ja oikeusturvan saatavuutta. Käsittelyn keskittäminen edistäisi henkilöstön osaamisen kertymistä ja sitä kautta käsittelyn tehokkuutta.  

Erityisasiaryhmissä, esimerkiksi summaarisia riita-asioita, hyvien käytäntöjen ja tehokkaiden työmenetelmien edistäminen sekä yhtenäisten tulkintakäytäntöjen luominen helpottuu, kun asioita ei käsitellä jokaisessa tuomioistuimessa. Kuluttajasopimusta koskevien summaaristen riita-asioiden käsittely edellyttää entistä enemmän oikeudellista asiantuntemusta. Koska summaarisia riita-asioita käsittelee pääasiassa käräjäoikeuksien kansliahenkilökunta, on oikeusturvan kannalta tärkeää, että he saavat tehtäväänsä mahdollisimman yhtenäisen ohjauksen. 

Suuremmissa yksiköissä mahdolliset henkilötyövuosisäästöt olisivat tuloutettavissa käytännössä henkilöstöä supistamalla. Pienemmässä yksikössä aikaansaatu tehokkuushyöty ei usein mahdollista henkilöstön vähentämistä. Toisaalta, vaikka tehokkuushyödyt toisivat säästöjä, aiheutuisi keskittämisestä myös kustannuksia. Erityisesti siirtymävaiheessa henkilöstön uudelleen sijoittaminen ja mahdolliset muuttuvat toimitilatarpeet lisäisivät kuluja. 

Summaarisia riita-asioita käsittelisivät ehdotuksen mukaan Ahvenanmaan, Helsingin, Itä-Uudenmaan, Kymenlaakson, Lapin, Oulun, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen käräjäoikeudet. Käräjäoikeuksien tuomiopiirit määräytyisivät maakuntakohtaisesti ja niistä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.  

Käräjäoikeuksien valinta ja tuomiopiirijako toteutettaisiin siten, että summaaristen riita-asioiden käsittelyssä tarvittavan erityisasiantuntemuksen varmistamiseksi asiat keskitettäisiin kussakin hovioikeuspiirissä lähtökohtaisesti yhteen käräjäoikeuteen. Tästä poikettaisiin kuitenkin silloin, kun käsiteltävien asioiden määrä tai kielelliset oikeudet antavat siihen aihetta. 

Helsingin hovioikeuden hovioikeuspiirissä ja samalla Uudenmaan maakunnassa summaarisia riita-asioita käsiteltäisiin Helsingin käräjäoikeudessa sekä uudessa Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Käsiteltävien asioiden määrän vuoksi niiden käsittely on tarkoituksenmukaista jakaa kahteen käräjäoikeuteen. Helsingin kaupunki muodostaisi Helsingin käräjäoikeuden summaaristen riita-asioiden tuomiopiirin. Muut Uudenmaan maakunnan summaariset riita-asiat käsiteltäisiin käräjäoikeusverkostouudistuksen yhteydessä perustettavassa Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa, jonka pääkanslia sijaitsisi Vantaalla. Summaarisia riita-asioita ratkaistaisiin Helsingissä noin 50 000 kappaletta ja perustettavassa Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa noin 65 000 kappaletta vuodessa. Ehdotus asioiden keskittämisestä Helsingin ja Itä-Uudenmaan käräjäoikeuksiin turvaa kielellisten oikeuksien toteutumisen Helsingin hovioikeuden hovioikeuspiirissä ja siinä otetaan huomioon myös toimitiloihin liittyviä näkökohtia.  

Esityksessä ehdotetaan, että Turun hovioikeuspiirissä summaariset riita-asiat keskitettäisiin käsiteltäväksi Pirkanmaan käräjäoikeudessa ja Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Näiden lisäksi asioita käsiteltäisiin Ahvenanmaan käräjäoikeudessa. Ahvenanmaan osalta ehdotusta on perustelu edellä toteuttamisvaihtoehtoja koskevassa jaksossa 3.2.3. 

Asiamääriltään Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen käräjäoikeudet ovat tällä hetkellä käytännössä yhtä suuret. Pirkanmaan käräjäoikeuden asiamäärät, koko ja sijainti on käsittelyn keskittämisen kannalta edullinen. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomiopiiriin taas kuuluu monia kaksikielisiä kuntia, Turun kaupunki mukaan lukien, ja Varsinais-Suomen käräjäoikeuden summaariset riita-asiat olisi kielellisen oikeuksien tosiasialliseksi turvaamiseksi käsiteltävä kaksikielisessä käräjäoikeudessa. Kun summaaristen riita-asioiden käsittely jatkuisi Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, keskittämisestä ei myöskään seuraisi kielisyistä johtuvia henkilöstömuutostarpeita.  

Hallituksen esitykseen liitetyn asetusluonnoksen mukaan Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluisivat Pirkanmaan ja Satakunnan maakunnat. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluisivat Kanta-Hämeen ja Varsinais-Suomen maakunnat. Asiamäärien jakaantuminen Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen käräjäoikeuksien välillä olisi tällöin tasainen.  

Satakunnan käräjäoikeuden nykyisin käsittelemien summaaristen riita-asioiden käsitteleminen Pirkanmaan käräjäoikeudessa olisi poikkeus hovioikeuspiirijaosta, koska Satakunnan käräjäoikeus kuuluu Vaasan hovioikeuspiiriin, kun taas Pirkanmaan käräjäoikeus kuuluu Turun hovioikeuspiiriin. Satakunnan käräjäoikeudessa summaarisia riita-asioita käsittelevän henkilökunnan olisi kuitenkin helpompi siirtyä työskentelemään Pirkanmaan käräjäoikeudessa kuin Pohjanmaan käräjäoikeudessa. On myös otettava huomioon, että hovioikeuksien rooli summaaristen riita-asioiden käsittelyssä on marginaalinen silloin, kun vaatimus hyväksytään yksipuolisella tai myöntämisen perusteella annetulla tuomiolla. Summaaristen riita-asioiden keskittäminen ei myöskään vaikuttaisi hovioikeuspiirijakoon. Pirkanmaan käräjäoikeuden antamaan tuomioon haettaisiin muutosta Turun hovioikeudelta siitä riippumatta, onko tuomiolla ratkaistu asia alun perin tullut vireille summaarisena riita-asiana. Yksipuoliseen tuomioon taas ei saa hakea muutosta hovioikeudelta valittamalla. Käytännössä vain takaisinsaantiin liittyvän menetetyn määräajan palauttamista koskeva asia voi tulla summaarisessa riita-asiassa vireille hovioikeudessa. Hovioikeuspiirijaosta poikkeaminen ei kuitenkaan näissäkään asioissa olisi ongelmallinen, koska toimivaltainen hovioikeus määräytyy yksipuolisen tuomion antaneen käräjäoikeuden mukaan.  

Vaasan hovioikeuspiirissä summaaristen riita-asioiden käsittely ehdotetaan keskitettäväksi Pohjanmaan käräjäoikeuteen. Käsiteltäviä asioita olisi vain noin 35 000 kappaletta vuosittain. Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluisivat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pohjanmaan maakunnat. Ehdotuksella turvataan ruotsinkielisen väestönosan kielelliset oikeudet. Summaarisia asioita ei siksi esitetä keskitettäväksi yksikieliseen Keski-Suomen käräjäoikeuteen, vaikka Keski-Suomen käräjäoikeudessa vuonna 2016 ratkaistiin noin 4 000 summaarista riita-asiaa enemmän kuin Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan käräjäoikeuksissa yhteensä.  

Itä-Suomen hovioikeuspiirin summaariset riita-asiat ehdotetaan keskitettäväksi Kymenlaakson käräjäoikeuteen. Poikkeuksena olisi Pyhtään kunta, jonka summaariset riita-asiat käsiteltäisiin ruotsinkielisen väestönosan kielellisten oikeuksien turvaamiseksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Kymenlaakson käräjäoikeudessa käsiteltäisiin keskittämisen myötä noin 65 000 summaarista riita-asiaa. Asioiden lukumäärä ei anna aihetta jakaa asioiden käsittelyä kahteen käräjäoikeuteen. Kymenlaakson käräjäoikeus on kohtuullisen välimatkan ja kulkuyhteyksien päässä sekä Päijät-Hämeen, Etelä-Savon että Etelä-Karjalan käräjäoikeuksien toimipaikoista. Keskittämistä Kymenlaakson käräjäoikeuteen puoltaa käräjäoikeusverkoston uudistusta koskevassa hallituksen esityksessä HE 270/2016 vp esiin tuodut vaikutukset tuomioistuinten toimitilojen käyttöön ja kehittämiseen.  

Pohjois-Suomen osalta ehdotetaan, että summaariset riita-asiat keskitettäisiin Lapin ja Oulun käräjäoikeuksiin. Lapin käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluisivat Kainuun ja Lapin maakunnat ja Oulun käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluisi Pohjois-Pohjanmaan maakunta. Molempien käräjäoikeuksien asiamäärät olisivat merkittävästi muiden toimivaltaiseksi esitettyjen käräjäoikeuksien asiamääriä pienemmät Ahvenanmaan käräjäoikeutta lukuun ottamatta. Oulun käräjäoikeudessa käsiteltäisiin arviolta vain runsaat 20 000 ja Lapin käräjäoikeudessa vain runsaat 15 000 asiaa vuosittain. Ehdotuksella pyrittäisiin kuitenkin mahdollisimman tasaiseen asiamääräjakoon ja varmistettaisiin saamelaisten kielellisten oikeuksien säilyminen nykyisellä tasolla.  

Ehdotuksen mukaan käräjäoikeuksien toimivalta käsitellä summaarisia riita-asioita olisi ehdoton. Tästä seuraisi, että tuomioistuimen olisi viran puolesta tutkittava, että asia on pantu vireille lain osoittamassa tuomioistuimessa. Toimivaltasäännöksestä seuraisi myös, että asianosaisten tekemä oikeuspaikkasopimus ei vaikuttaisi toimivaltaisen tuomioistuimen määräytymiseen silloin, kun asia pannaan vireille, käsitellään ja ratkaistaan summaarisena riita-asiana.  

Jos asia on pantu vireille summaarisella haastehakemuksella sellaisessa käräjäoikeudessa, joka ei olisi lain mukaan toimivaltainen sitä käsittelemään, olisi sanotun käräjäoikeuden omasta aloitteestaan jätettävä asia tutkimatta, jollei se siirrä asiaa oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 22 §:n 1 momentin nojalla asiassa toimivaltaiseen käräjäoikeuteen.  

Siirtäminen edellyttäisi kantajan suostumusta. Siirtäminen ei näin ollen tapahtuisi automaattisesti. Jos kantaja ei suostu siirtämiseen, käräjäoikeus tekisi päätöksen tutkimatta jättämisestä. Kantaja voisi halutessaan hakea sanottuun päätökseen muutosta tai harkita asian panemista vireille toisessa käräjäoikeudessa. 

Riita-asia tulisi siirtää myös silloin, kun käräjäoikeus on sinänsä toimivaltainen käsittelemään summaarisia riita-asioita, mutta käräjäoikeuden alueellisessa toimivallassa on puute. Esimerkiksi jos summaarinen riita-asia on pantu vireille Lapin käräjäoikeudessa sellaista vastaajaa vastaan, jolla on kotipaikka Ahvenanmaalla, eikä asiassa ole muuta oikeudenkäymiskaaren 10 luvussa säädettyä liittymää Kainuun tai Lapin maakuntiin, Lapin käräjäoikeuden tulisi kantajan suostumuksella siirtää asian Ahvenanmaan käräjäoikeuteen, joka olisi toimivaltainen oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 17 a §:n ja sen nojalla annettavan valtioneuvoston asetuksen mukaan. 

Kuten oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 22 §:ssä säädetään, olisivat siirtävän käräjäoikeuden asiaan liittyvät päätökset ja muut toimenpiteet voimassa, kunnes se käräjäoikeus, johon asia on siirretty, toisin päättäisi. Siirtämistä koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. 

Oikeudenkäymiskaaren 10 lukuun otettaisiin myös säännös tuomioistuimen toimivallan säilymisestä tilanteessa, jossa summaarisena riita-asiana vireille tullut asia muuttuu riitaiseksi. Jos summaarisia asioita käsittelevä käräjäoikeus ei hyväksyisi summaarisen riita-asian kannetta yksipuolisella tai myöntämisen perusteella annetulla tuomiolla, ja sanottu käräjäoikeus ei ole muulla perusteella toimivaltainen tutkimaan asiaa, olisi asia siirrettävä käsiteltäväksi toimivaltaiseen käräjäoikeuteen siten kuin luvun 22 §:ssä säädetään. Tuomioistuin tulisi kuitenkin toimivaltaiseksi käsittelemään asian, jos asianosaiset erikseen ilmoittaisivat hyväksyvänsä asian käsittelyn jatkamisen sanotussa tuomioistuimessa ja tuomioistuin on asiallisesti toimivaltainen käsittelemään kysymyksessä olevan riita-asian.  

3.3.2  3.3.2 Sähköinen asiointi

Esityksessä ehdotetaan, että oikeushenkilö, elinkeinonharjoittaja, ammattimaista perintätoimintaa harjoittavan luonnollisen henkilön sekä oikeudenkäyntiasiamies ja -avustaja velvoitetaan panemaan vireille summaarista riita-asiaa koskevan kanteen käräjäoikeuden asianhallintajärjestelmään tietojärjestelmäyhteyden tai asiointiliittymän välityksellä. Muulla tavalla toimitettu haastehakemus jätettäisiin heti tutkimatta. 

Velvollisuus ei ulottuisi omassa asiassaan toimivaan luonnolliseen henkilöön. Vaikka yhä useampi kansalainen omaa sähköiseen asiointiin tarvittavan osaamisen ja välineistön, tulisi yksityishenkilön vapaus valita tapa toimittaa summaarinen haastehakemus käräjäoikeuteen jatkossakin säilyttää. Kun kaikilla luonnollisilla henkilöillä ei ole osaamista tai mahdollisuuksia asioida sähköisesti viranomaisessa, asettaisi sitä koskeva velvoite kansalaiset eri asemaan heidän henkilökohtaisiin valmiuksiinsa liittyvien syiden perusteella tavalla, joka olisi ristiriidassa kansalaisten yhdenvertaisuutta turvaavan perustuslain 6 §:n 2 momentin kanssa. Tällainen velvollisuus toimia sähköisesti voisi myös rajoittaa kansalaisten oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. 

Velvoite käyttää sähköisiä järjestelmiä kohdistuisi siten vain oikeushenkilöön, elinkeinonharjoittajaan, ammattimaista perintätoimintaa harjoittavaan luonnolliseen henkilöön sekä oikeudenkäyntiasiamieheen ja -avustajaan. Niin elinkeinotoiminnassa kuin viranomaisasioinnissa hyödynnetään yhä enenevässä määrin verkossa tapahtuvaa sähköistä asiointia. Ammattimaisen vuokranantajan tai elinkeinonharjoittajan taikka oikeudenkäyntiasiamiehen on toimensa harjoittamiseksi osattava toimia verkkoympäristössä. Jos asiointijärjestelmä teknisellä tasolla mahdollistaa summaarisen haastehakemuksen tekemisen sähköisesti, ei ole hyväksyttäviä perusteita sille, että ammattitoimija tai elinkeinonharjoittaja järjestelmällisesti jättää oikeudellisessa perinnässä hyödyntämättä oikeushallinnon verkkopohjaisia järjestelmiä. 

Perustuslain turvaama yhdenvertaisuus ei myöskään ulotu oikeushenkilöihin. Säännöstä sovelletaan vain luonnollisiin henkilöihin eli ihmisiin. Vaikka luonnollinen henkilö voi harjoittaa elinkeinotoimintaa esimerkiksi toiminimellä, suurin osa sähköiseen asiointiin velvoitetuista kantajista olisivat oikeushenkilöitä ja perintäalan tai oikeudenhoidon ammattitoimijoita. Tämän vuoksi yhdenvertaisuusnäkökulmalla on sääntelyssä suhteellisen vähäinen merkitys.  

Ammattimaisille toimijoille, elinkeinonharjoittajille ja oikeudenkäyntiasiamiehille asetettu velvollisuus sähköiseen asiointiin ei vaarantaisi perustuslain 21 §:n 1 momentin turvaamaa oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Kantaja ei esimerkiksi joutuisi suorittamaan tuomioistuinmaksua silloin, kun on saattanut summaarisen riita-asian vireille muulla kuin lain sallimalla tavalla. Ehdotuksen mukaan tuomioistuinmaksua ei näet perittäisi päätöksestä jättää tutkimatta muulla kuin tietojärjestelmäyhteyden tai asiointiliittymän välityksellä toimitettu summaarinen haastehakemus. Kantajalle annettaisiin näin maksutta mahdollisuus panna vireille summaarisen riita-asian kanne lain edellyttämällä tavalla sähköisesti.  

Laki ei myöskään estäisi kanteen vireille saattamista laajana riita-asiana. Tämä ei kuitenkaan olisi toivottavaa, koska laajan riita-asian tuomioistuinmaksu on huomattavasti korkeampi, ja vastaaja joutuu korvaamaan oikeudenkäynnistä aihetuvat kulut jutun voittaneelle asianosaiselle. Jos nykyisin paperisena tai sähköpostin liitetiedostona vireille saatettavat summaariset haastehakemukset jatkossa pantaisiin vireille laajoina riita-asioina, tarkoittaisi tämä, että riidattoman velkomusasian vastaaja joutuisi maksamaan siitä, ettei velkoja ole ollut halukas asioimaan sähköisesti. Toisaalta, jos kantaja on saattanut laajana riita-asiana vireille ilmeisen riidattoman velkomusasian, voisi käräjäoikeus viran puolesta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b tai 8 c §:n nojalla ratkaista kulukorvausta koskevan vaatimuksen siten, että tuomioistuinmaksua koskeva kulukorvaus jäisi 65 euroa ylittävältä osin kantajan vahingoksi.  

Velvoite sähköiseen asiointiin ei myöskään olisi ehdoton. Velvoitteen sovellettavaksi tuleminen edellyttäisi, että sähköinen asiointi on yksittäisessä asiassa käytännössä mahdollista. Kaikki summaariset haastehakemukset eivät ole laadittavissa verkkopohjaisen sähköisen haastehakemuksen muotoon, vaikka sähköistä haastehakemuspohjaa parannettaisiinkin. Jos haastehakemukseen on oheistettava liitteitä, ei aina ole tarkoituksenmukaista käyttää asiointijärjestelmää haastehakemuksen tekemiseen, koska sähköiseen haastehakemukseen ei voi tällä hetkellä liittää asiakirjoja. Liitteet on tällöin lähetettävä erikseen, mikä voidaan katsoa lisäävän kantajan työtä. Edellä mainituista syistä ammattitoimijoiden olisi voitava myös jatkossa poikkeuksellisissa tilanteissa laatia haastehakemus paperi- tai tiedostomuotoisena. 

Kuten edellä nykytilan arviointia koskevassa jaksossa 2.3 todetaan, nykyinen asiointiliittymä ei mahdollista haastehakemuksia, jotka koskevat valuuttasaatavia tai luottokorkovaatimuksia, jotka ovat sidotut kahden kuukauden euribor-korkoon. Se ei myöskään tue yli 100 vaatimuserän haastehakemuksia tai haastehakemuksia, joissa perustelut ylittävät 800 riviä. Häätöä koskevia haastehakemuksia ei ole mahdollista tehdä asiointiliittymän kautta, jos häätöä koskevaan vaatimukseen ei liity saatavan perintää. Myös hypoteekkikanne voi olla vaikea laatia asiointiliittymäalustalle.  

Lakiin ei ole mahdollista kirjata esimerkkejä asiaryhmistä, joita koskevat summaariset haastehakemukset eivät ole tehtävissä verkossa. Lainsäädännön soveltamisen helpottamiseksi olisi asiointiliittymän yhteyteen laadittava täsmällinen ohjeistus sisältäen tietoja järjestelmän rajoitteista ja mahdollisimman kattava luettelo asiaryhmistä ja vaatimuksista, joiden osalta sähköinen haastehakemus ei ole mahdollinen. Asiointiliittymäalustan kehittyessä päivitettäisiin myös ohjeet siten, että ne aina vastaisivat kulloinkin valitsevaa tilannetta. Tarkoitus on, että sähköistä asiointiliittymää nopealla aikataululla muutettaisiin vastamaan ehdotetun lainsäädännön tarpeita muun muassa siten, että hakemukseen voisi oheistaa liitteitä.  

3.3.3  3.3.3 Todisteellinen tiedoksianto

Esityksessä ehdotetaan sähköisen asiointilain 18 §:ssä tarkoitetun todisteellisen sähköisen tiedoksiannon sisällyttämistä oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 3 §:n 1 momentin luetteloon mahdollisista tiedoksiantotavoista. 

Yleisen säädöshierarkian mukaisesti erityislainsäädäntö tulee sovellettavaksi yleislain sijaan. Oikeudenkäymiskaaren ja sähköisen asiointilain välisten todisteellista sähköistä tiedoksiantoa koskevien säännösten suhde ei ole tältä osin täysin yksiselitteinen. Tämän vuoksi ehdotetaan, että sähköisen asiointilain 18 §:n mukainen todisteellinen sähköinen tiedoksianto mainittaisiin nimenomaisesti oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 3 §:n 1 momentissa. Näin sähköisen asiointilain mukainen todisteellinen sähköinen tiedoksianto rinnastettaisiin muihin oikeudenkäymiskaaren 11 luvun todisteellisiin tiedoksiantotapoihin, eikä säädöshierarkiaan liittyvää tulkintaongelmaa syntyisi.  

Edellä jaksossa 3.2.5 todetuin perustein ehdotetaan puhelintiedoksiannon käyttöalan laajentamista kaikkiin summaarisiin riita-asioihin.  

Puhelintiedoksiannosta on oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 3 b §:n 3 momentin mukaan tavanomaiseen tapaan laadittava tiedoksiantotodistus. Todistuksesta on lähetettävä jäljennös tiedoksiannon vastaanottajalle kirjeenä tai sähköisenä viestinä vastaanottajan ilmoittamaan osoitteeseen. Jos todistus toimitetaan vastaanottajalle sähköisenä viestinä, allekirjoitettu todistus skannataan ja toimitetaan vastaanottajalle sähköpostin liitetiedostona. Sähköisen asiointilain 20 §:n 1 momentin mukaan sähköisenä viestinä lähetettävä tuomioistuimen toimitusasiakirja tai muu oikeudenkäyntiasiakirja voidaan allekirjoittaa koneellisesti. Jos sähköisenä viestinä lähetettävä tiedoksiantotodistus olisi allekirjoitettavissa koneellisesti, sujuvoittaisi tämä menettelyä.  

Myös silloin, kun puhelimitse tiedoksi annettu haastehakemus lähetetään vastaajalle tavallisena kirjeenä, asiakirjojen lähettäminen käräjäoikeudesta tapahtuu sähköisesti käyttämällä e-kirjejärjestelmää. Järjestelmä toimii siten, että vasta kirjeen välittäjä tulostaa ja kuorittaa asiakirjan toimitettavaksi vastaanottajalle. Myös e-kirjejärjestelmän käyttäminen edellyttää siten allekirjoitetun tiedoksiantotodistuksen skannaamista. Työtaloudellisista syistä on näin ollen perusteltua, että tiedoksiantotodistus myös näissä tapauksissa voitaisiin allekirjoittaa koneellisesti. Esityksessä ehdotetaan siksi lakia muutettavaksi siten, että vastaanottajalle lähetettävä kappale tiedoksiantotodistuksesta olisi mahdollista allekirjoittaa koneellisesti myös silloin, kun asiakirjat lähetetään vastaanottajalle tavallisena kirjeenä. Tuomioistuimeen jäävä kappale todistuksesta olisi kuitenkin aina allekirjoitettava käsin.  

3.3.4  3.3.4 Muut ehdotukset

Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan asia tulee vireille, kun haastehakemus saapuu käräjäoikeuden kansliaan. Saapumisajankohta on siis vireilletulohetki. Eräiden asiakirjojen lähettämisestä tuomioistuimeen annetun lain (248/1965) mukaan postitse lähetetty asiakirja on katsottava viranomaiselle annetuksi eli viranomaiselle saapuneeksi sinä päivänä, jona asiakirjan sisältävä postilähetys tai ilmoitus lähetyksen saapumisesta postin osoitetoimipaikkaan on annettu viranomaiselle. Sähköisen asiointilain 10 §:n 1 momentin mukaan sähköinen viesti katsotaan saapuneeksi viranomaiselle silloin, kun se on viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä. Jos saapumisajankohdasta ei ole selvitystä sen johdosta, että viranomaisen käyttämä sähköinen tiedonsiirtomenetelmä on ollut epäkunnossa tai poissa käytöstä taikka selvitystä ei muusta vastaavasta syystä voida esittää, sähköinen viesti katsotaan sähköisen asiointilain 10 §:n 2 momentin mukaan saapuneeksi sinä ajankohtana, jona se on lähetetty, jos lähettämisajankohdasta voidaan esittää luotettava selvitys.  

Jos kanteen nostaminen on sidottu määräaikaan tai vanhentumisaika on katkaistava kanteella, kanteen nostamiselle tai vanhentumisen katkaisemille säädettyä määräaikaa on noudatettu, jos haastehakemus on saapunut tuomioistuimeen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Määräajan laskemisesta säädetään säädettyjen määräaikain laskemisesta annetussa laissa (150/1930). Lain 6 §:n 1 momentin mukaan tyytymättömyyden ilmoittaminen, muutoksenhakemuksen jättäminen, vastauksen antaminen siihen, viranhakemus sekä muu määräajassa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa taikka virallisessa toimituksessa suoritettava toimi on tehtävä viimeistään määräajan viimeisenä päivänä, virastossa suoritettava toimi ennen viraston aukioloajan päättymistä ja tuomioistuimen istunnossa tai muussa toimituksessa suoritettava toimi ennen istunnon tai toimituksen päättymistä. Määräajan laskemista koskevaa lainsäädäntöä sovelletaan myös silloin, kun haastehakemus toimitetaan tuomioistuimeen sähköisenä viestinä, eli telekopiona, sähköpostina tai käyttäen asiointiyhteyttä tuomioistuimen tietojärjestelmään.  

Viranomaisen pyytämän asiakirjan saapumisesta määräajassa säädetään erikseen sähköisen asiointilain 11 §:ssä. Jos kysymys on viranomaisen, esimerkiksi tuomioistuimen, asian käsittelyä varten pyytämästä asiakirjasta, katsotaan asiakirja saapuneeksi määräajassa, jos se on saapunut viimeistään asiakirjan toimittamiselle asetetun määräajan viimeisen päivän aikana. Säännöksestä seuraa, että pyydetty asiakirja katsotaan saapuneeksi määräajassa, jos se on sähköisenä viestinä määräajan viimeisenä päivänä ennen puolta yötä saapunut viranomaisen vastaanottolaitteeseen tai tietojärjestelmään.  

Koska haastehakemus ei ole viranomaisen asian käsittelyä varten pyytämä asiakirja, sähköisen asiointilain 11 §:ää ei sovelleta haastehakemukseen. Käytännöstä tulkinta on kuitenkin vaihdellut siten, että suoraan tietojärjestelmään tehty haastehakemus on katsottu saapuneeksi ja asia vireille tulleeksi sinä kalenteripäivänä, jolloin se on saapunut käräjäoikeuden tietojärjestelmään, vaikka haastehakemus on vastaanotettu virka-ajan päättymisen jälkeen. Määräaikalain 6 §:n 1 momentin sanamuodosta ei ole suoraan pääteltävissä, että säännöstä sovelletaan myös haastehakemuksiin siten, että esimerkiksi riita-asia tulee vireille samana päivänä kuin se on toimitettu käräjäoikeuden tietojärjestelmään vain sillä edellytyksellä, että se on toimitettu ennen virka-ajan päättymistä. Vaikka asian vireilletulopäivämäärällä ei useimmiten ole merkitystä, on kantajan osalta tärkeää tietää, että määräajassa suoritettava toimi, esimerkiksi vanhentumisajan katkaisevan kanteen nostaminen, tulee määräaikalain 6 §:n 1 momentin mukaan suorittaa ennen viraston aukioloajan päättymistä.  

Sen selventämiseksi, että sähköisenä viestinä käräjäoikeuden tietojärjestelmään toimitetun haastehakemuksen vireilletuloajankohta määräytyy virka-ajan puitteissa samoin perustein kuin esimerkiksi sähköpostin liitetiedostona toimitettujen haastehakemusten vireilletuloajankohta, ehdotetaan oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 1 §:n 2 momenttiin tehtäväksi lisäys, jonka mukaan virka-ajan päätyttyä käräjäoikeuden kansliaan saapunut haastehakemus katsotaan saapuneeksi seuraavana arkipäivänä. Säännös olisi tekniikkaneutraali siten, että se asettaisi käräjäoikeuden postilaatikkoon, sähköiseen virastopostilaatikkoon ja tietojärjestelmään toimitetut haastehakemukset oikeusvaikutuksiltaan samaan asemaan ja poistaisi sähköisen asiointilain 10 §:stä johtuvan tulkinnanvaraisuuden.  

5.1.1  5.1.1 Oikeudenhoidon uudistamisohjelma vuosille 2013—2025

Oikeusministeriö asetti 1 päivänä kesäkuuta 2012 pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmaan perustuen neuvottelukunnan valmistelemaan oikeusturvaohjelmaan oikeudenkäyntien kokonaiskeston lyhentämiseksi ja oikeusturvan laadun parantamiseksi sekä valtioneuvoston vuosien 2013—2016 kehyspäätöksen edellyttämäksi sopeuttamisohjelmaksi. Neuvottelukunta luovutti 27 päivänä maaliskuuta 2013 mietintönsä oikeusministeriölle. Mietintö sisältää ehdotuksen oikeudenhoidon uudistamisohjelmaksi säästötavoitteineen vuosille 2013—2025 (OMML 16/2013).  

Keskipitkän aikavälin toimenpiteenä oikeudenhoidon uudistamisohjelman 14 kohdassa edellytetään, että summaariset riita-asiat joko siirretään käräjäoikeuksista ulosottoviran-omaisten käsiteltäviksi tai keskitetään enintään kolmelle käräjäoikeudelle. Toimenpide-kirjauksen mukaan järjestelmää olisi myös muutettava siten, että velkoja voisi yhdellä ja samalla sähköisellä haastehakemuksella hakea sekä ulosottoperustetta että sen täytäntöönpanoa.  

Oikeudenhoidon uudistamisohjelman toimeenpano on sisällytetty pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategisen hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanemisesta tehtyyn toimintasuunnitelmaan keskeisenä kivijalkahankkeena (Hallituksen julkaisusarja 13/2015). Oikeus- ja työministeri Lindström on 17 päivänä elokuuta 2016 antamassaan ohjelmassa oikeudenhoidon kehittämiseksi edelleen täsmentänyt niitä toimenpiteitä, joilla oikeudenhoidon uudistamisohjelma pantaisiin toimeen. Hallitusohjelmassa sekä oikeus- ja työministeri Lindströmin ohjelmassa viranomaistoiminnan digitalisaatio on itsessään tavoite, mutta myös keino muiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Digitalisaatio on myös hallituksen strategian läpileikkaava teema. 

Oikeudenhoidon uudistamisohjelman toimeenpanoa on jatkettu oikeusministeri Häkkäsen kaudella. 

5.1.2  5.1.2 Selvitys summaaristen riita-asioiden käsittelyn kehittämisestä

Oikeusministeriö asetti 6 päivänä maaliskuuta 2014 johtavan kihlakunnanvoudin Timo Heikkisen ja laamanni Antti Savelan selvittämään summaaristen riita-asioiden keskittämistä oikeudenhoidon uudistamisohjelman mukaisesti. Selvitys OMSO 52/2014 luovutettiin oikeusministeriölle 30 päivänä syyskuuta 2014. Selvityksessä ehdotetaan summaaristen riita-asioiden käsittelyn siirtämistä ulosottoviranomaiselle sekä vireilletuloasiakirjan todisteellisesta tiedoksiannosta luopumista enintään 1 000 euron pääomavaatimusten osalta. 

Oikeusministeriö pyysi selvityksestä lausuntoa yhteensä 58 eri viranomaiselta ja järjestöltä, joista 51 antoi lausunnon. Lausunnoista on laadittu tiivistelmä (OMML 39/2015). Lausuntopalaute oli jakautunut. Lausunnon antaneista 26 käräjäoikeudesta 19 vastusti summaaristen asioiden käsittelyn siirtämistä ulosottoon. Eräät lausunnonantajat ilmoittivat, etteivät selvityksen perusteella voineet puoltaa eikä vastustaa ehdotusta. Varauksellisesti ehdotukseen suhtautuneet arvioivat siirtämisen heikentävän velallisen oikeusturvaa sekä suhtautuivat epäillen siirtämisestä saataviin säästöihin. Siirtämistä kannattaneet yhtyivät selvityksessä esitettyihin perusteluihin, joskin lausunnoissa tuotiin esiin perusteellisen lainvalmistelun tarpeellisuus. Valtaosa lausunnonantajista vastusti todisteellisesta tiedoksiannosta luopumista.  

5.1.3  5.1.3 Summaaristen riita-asioiden keskittämistyöryhmä

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström teki 11 päivänä helmikuuta 2016 linjaratkaisun, jonka mukaan asiassa edettäisiin keskittämällä summaariset riita-asiat enintään kahteen käräjäoikeuteen hovioikeuspiiriä kohti. Linjauksen mukaan summaarisia asioita käsitteleviä käräjäoikeuksia olisivat Itä-Uudenmaan, Kainuun, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Oulun, Pirkanmaan ja Pohjanmaan käräjäoikeudet. Keskittämissuunnitelmaa ja summaaristen asioiden käsittelypaikkoja täsmennettäisiin kuitenkin jatkovalmistelussa. Hanke olisi osa käräjäoikeusverkoston uudistamista. 

Oikeusministeriö asetti 17 päivänä kesäkuuta 2016 työryhmän valmistelemaan ehdotusta hallituksen esitykseksi lainsäädännön muuttamisesta siten, että mahdollistetaan summaaristen riita-asioiden keskittäminen rajoitettuun määrään käräjäoikeuksia. Lainsäädännön tulisi myös mahdollistaa haastehakemuksen johdosta annetun yksipuolisen tuomion siirtämisen suoraan ulosottoon ilman eri hakemusta. Valmistelutyössä oli huomioitava kehitteillä oleva AIPA ja sen tuomat mahdollisuudet tietojen siirtämiselle eri viranomaisten välillä. Työryhmän tuli myös laatia ehdotus lainsäädännöksi, joka velvoittaisi ammattimaista perintätoimintaa harjoittavat yritykset käyttämään toiminnassaan käräjäoikeuden ja ulosoton sähköisiä tiedonsiirtojärjestelmiä. Työryhmän tuli lisäksi arvioida todisteellisen tiedoksiannon kehittämismahdollisuuksia sekä mahdollisuuksia siirtyä järjestelmään, jossa oikeudenkäyntimaksu summaarisessa riita-asiassa olisi suoritettava asian tullessa vireille.  

Työryhmässä on oikeusministeriön lisäksi ollut edustettuina Vantaan käräjäoikeus, Pirkanmaan käräjäoikeus, Oikeusrekisterikeskus, Valtakunnanvoudinvirasto, Suomen Perimistoimistojen Liitto ry, Suomen Haastemiehet JHL ry sekä AIPA-hankkeen hanketoimisto. Työryhmä luovutti mietintönsä oikeusministeriölle tammikuussa 2017 (Summaaristen riita-asioiden keskittäminen, OMML 12/2017). 

Mietinnössään työryhmä ehdotti summaaristen riita-asioiden käsittelyn keskittämistä Ahvenanmaan, Itä-Uudenmaan, Kainuun, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Oulun, Pirkanmaan ja Pohjanmaan käräjäoikeuksiin. Työryhmä arvioi mietinnössään käräjäoikeuksien valintaa vain kielellisten oikeuksien toteutumisen kannalta ja viittasi muilta osin tehtyyn linjaukseen.  

Ehdotuksen mukaan käräjäoikeuksien tuomiopiirit määräytyisivät maakuntajakoa noudattaen ja tuomiopiireistä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Muut kuin omassa asiassaan toimivat luonnolliset henkilöt velvoitettaisiin toimittamaan summaarisen riita-asian haastehakemukset käräjäoikeuden tietojärjestelmään käyttäen oikeushallinnon tietojärjestelmäyhteyttä tai verkkopohjaista asiointiliittymää.  

Oikeudenkäymiskaaren ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain säännöksiä asiakirjan todisteellisesta tiedoksiannosta ehdotettiin muutettavaksi siten, että haaste voidaan antaa todisteellisesti tiedoksi sähköisenä viestinä Väestörekisterikeskuksen rekisteröimän sähköistä tiedoksiantomenettelyä koskevan yleisen suostumuksen perusteella. Haasteen puhelintiedoksianto mahdollistettaisiin kaikissa summaarisissa riita-asioissa. 

Mietintö ei ollut täysin yksimielinen. Mietintöön sisältyi Suomen Perimistoimistojen Liiton puheenjohtaja Jyrki Lindströmin eriävä mielipide, joka koski ehdotusta summaarisia riita-asioita käsittelevistä käräjäoikeuksista. Eriävässä mielipiteessä esitetään, että summaarisia riita-asioita jatkossakin olisi käsiteltävä Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.  

Oikeusministeriö pyysi ehdotuksesta lausunnon yhteensä 61 eri viranomaiselta, järjestöltä ja asiantuntijalta. Pyydetyistä lausunnoista saapui yhteensä 52. Lausunnoista on laadittu tiivistelmä (OMML 27/2017). 

5.2.1  5.2.1 Lausuntopalaute

Ehdotus summaaristen riita-asioiden keskittämisestä ehdotuksessa nimettyihin käräjäoikeuksiin sai erittäin jakaantuneen vastaanoton. Keskittämisehdotusta puoltaneet yhtyivät mietinnössä esitettyihin perusteluihin, ja katsoivat, että keskittäminen edistäisi käsittelyn, käsittelyaikojen ja ratkaisukäytännön yhdenmukaistumista sekä tehokkuuden ja osaamisen lisääntymistä. Ehdotusta arvostelleet lausunnonantajat taas katsoivat, ettei summaaristen riita-asioiden käsittelyn keskittäminen fyysisesti muutamaan toimipisteeseen johtaisi toiminnan tehostumiseen, käsittelyaikojen yhdenmukaistumiseen, kustannussäästöihin eikä myöskään kansalaisten oikeusturvan tai palvelujen parantumiseen. Sen sijaan keskittäminen johtaisi lisäkustannuksiin, toiminnan tason pitkäaikaiseen heikentymiseen, ammattitaitoisen henkilökunnan menettämiseen sekä kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun ja oikeusturvan vaarantumiseen. Keskittämisen edellyttämiä toimitilainvestointeja pidettiin myös liian suurina mahdollisesti saavutettavaan hyötyyn nähden. 

Kriittisesti ehdotukseen suhtautuneet tahot toivat myös esiin monta ongelmaa, jotka liittyivät riitautuneiden summaaristen asioiden siirtämiseen ja vastaavasti siirtämättä jättämiseen yleisten säännösten mukaan toimivaltaiseen käräjäoikeuteen. Siirtämiseen liittyvien prosessuaalisten ja käytännön ongelmien katsottiin myös osoittavan, ettei keskittämisratkaisu olisi toteuttamiskelpoinen.  

Työryhmän päätös ottaa toimeksiannossa nimetyt käräjäoikeudet annettuina siten, ettei työryhmä ole esittänyt perusteita tehtyjen valintojen puolesta tai niitä vastaan sai yleistä kritiikkiä, kuten myös ehdotukset toimivaltaisiksi käräjäoikeuksiksi. Lausunnoissa katsottiin, että jos käsittely keskitetään, tulisi se keskittää käräjäoikeuksiin, joissa asiat käsitellään nopeasti, tehokkaasti ja hyvin.  

Eniten arvostelua herätti ehdotus Varsinais-Suomen käräjäoikeuden summaaristen riita-asioiden siirtämisestä käsiteltäviksi Kanta-Hämeen käräjäoikeuteen. Ruotsinkielisen väestönosan kielellisten oikeuksien toteutumiseen nykyään yksinomaan suomenkielisessä Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa suhtauduttiin epäillen. Lausunnoissa katsottiin, että myös Lapin käräjäoikeuden summaaristen asioiden siirtäminen Kainuun käräjäoikeuteen olisi muutoksena ongelmallinen saamenkielisten oikeuksien kannalta. Tuomariliitto piti työryhmän ehdotusta kielellisten oikeuksien toteutumisen kannalta perustuslain vastaisena. Ongelmallisena pidettiin myös ehdotusta siirtää kaikki Uudenmaan maakunnan summaariset riita-asiat, joita olisi yhteensä noin 110 000 kappaletta, perustettavaan Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen.  

Sähköistä asiointia koskeva muutosehdotus sai laajaa kannatusta. Sähköistä asiointipakkoa vastusti vain Asianajajaliitto. Lausunnonantajat kuitenkin toivat esille, että sähköinen asiointipakko edellyttää toimivia tiedonsiirtojärjestelmiä.  

Todisteellista tiedoksiantoa koskevien muutosten toteuttamista tuettiin. Lausunnoissa kiinnitettiin kuitenkin huomiota siihen, että muutoksen hyödyt olisivat ainakin alussa vähäiset. Osassa lausuntoja on korostettu valtion vastuuta varmistaa, että kansalainen ottaessaan käyttöön viestinvälityspalvelun ymmärtäisi hyväksyvänsä, että esimerkiksi sekä riita-, hakemus- että rikosasioiden haastehakemukset jatkossa voidaan antaa hänelle tiedoksi sähköisesti. Toisaalta uudistusta ei katsottu oikeusturvan toteutumisen kannalta ongelmalliseksi, jos tiedoksiannon onnistuminen edellyttäisi vastaanottajan vastaanottokuittausta. Valtionvarainministeriö suhtautui varauksellisesti siihen, ettei sähköisen asiointilain tavallista sähköistä tiedoksiantoa koskevaa säännöstä ehdotettu muutettavaksi. 

Sähköisesti suoraan käräjäoikeuden tiedonhallintajärjestelmään lähetetyllä haastehakemuksella vireille tulleen asian vireilletuloajankohdan selkeyttäminen siten, että asia tulisi vireille vasta seuraavana arkipäivänä, jos haastehakemus olisi toimitettu virka-ajan päättymisen jälkeen, sai jakaantuneen vastaanoton. Erityisen ongelmallisena pidettiin sitä, että muutos tehtäisiin yleislakiin, vaikka tarkoituksena oli selventää oikeustilaa vain haastehakemusten kannalta. Muun muassa valtioneuvoston apulaisoikeuskansleri katsoi, että mahdollinen muutos tulisi tehdä oikeudenkäymiskaareen. 

5.2.2  5.2.2 Lausuntojen huomioon ottaminen

Summaaristen asioiden keskittämistä sekä kannatettiin että vastustettiin. Lausunnoissa ei kuitenkaan esitetty näkökohtia, joita ei mietintöä valmisteltaessa olisi huomioitu. Esitetty kritiikki perustuu pääosin siihen, että keskittämisestä saatavissa olevia hyötyjä on arvioitu toisin kuin mitä työryhmä oli tehnyt, sekä siihen, ettei vaikutusten arviointi ole ollut riittävän perusteellista. Hallituksen esityksessä on pyritty mahdollisuuksien mukaan ottamaan esitetyt huomautukset huomioon.  

Arvostelun kärki on kohdistunut toimivaltaiseksi ehdotettujen käräjäoikeuksien valintaan ja siihen, ettei valintoja ole mietinnössä perusteltu.  

Lausuntopalautteen valossa ehdotusta on tarkistettu muun muassa siten, että Varsinais-Suomen maakunnan summaariset riita-asiat jatkossakin käsiteltäisiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa siten kuin jaksossa 3.3.1 selostetaan. Jaksossa on perusteltu valintoja myös muiden käräjäoikeuksien osalta.  

Riitautetun summaarisen riita-asian siirtämistä koskevat huomiot on esityksessä otettu huomioon siten, että riitautuneen asian käsittely jatkuisi vireilletulotuomioistuimessa vain, jos molemmat asianosaiset siihen suostuisivat. Myös riita-asian vireilletulon ajankohtaa koskevaa säännöstä ehdotetaan esityksessä muutettavaksi noudattaen apulaisoikeuskanslerin tekemää ehdotusta. 

Valtionvarainministeriön lausunnon johdosta mietinnössä ehdotettua muutosta sähköiseen asiointilakiin ei ole sisällytetty hallituksen esitykseen. Sähköisen asiointilain sähköistä tiedoksiantoa koskevien säännösten muuttaminen on arvioitu edellyttävän erillistä jatkovalmistelua.  

Vastaajan oikeusturvan varmistamiseksi tiedoksiantosäännöksiä ei esitetä muutettavaksi siten, että asiakirjan hakeminen edellyttäisi vastaajalta nykyistä enemmän aktiivisuutta.  

Esitykseen on myös muutoin tehty teknisiä tarkistuksia lausuntopalautteessa esitettyjen huomioiden perusteella.