1.1  Päivärahaetuuksien määrä

Sairausvakuutuslain (1224/2004) mukaan päivärahaetuus määräytyy työkyvyttömyyden tai vanhempainpäivärahaoikeuden taikka erityishoitorahaoikeuden alkamista edeltäneenä vuonna toimitetussa verotuksessa todettujen työtulojen perusteella. Työtuloilla tarkoitetaan työ- tai virkasuhteesta saatua palkkaa, yrittäjän eläkelain (1272/2006) ja maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) mukaista kunkin vuoden vahvistettua työtuloa ja työeläkelaeissa tarkoitettua palkkaa, jota ulkomaantyössä pidetään eläkepalkkaan luettavan työansion ja eläkemaksujen perusteena (vakuutuspalkka). 

Sairauspäivärahaan on oikeus työtulojen perusteella, jos vuosityötulot tai arvioidut vuosityötulot ovat vuonna 2016 vähintään 1 409 euroa. Päivärahaa maksetaan myös, vaikka työtuloja ei ole ollenkaan. Tällöin sitä maksetaan vähintään 23,93 euroa arkipäivältä sen jälkeen, kun työkyvyttömyys on kestänyt yhtäjaksoisesti 55 päivää. Vanhempainpäivärahoja eli äitiys-, isyys- ja vanhempainrahaa ja erityishoitorahaa maksetaan ilman omavastuuaikaa aina vähintään 23,93 euroa arkipäivältä. 

Sairauspäiväraha on 70 prosenttia hakijan verotuksessa todettujen vuosityötulojen kolmassadasosasta, jos vuosityötulot eivät ylitä 30 000 euroa vuonna 2016. Tämän tulorajan ylittävästä osasta 56 443 euron vuosityötuloon saakka päivärahaetuuden määrä on 35 prosenttia ja 56 443 euroa ylittävästä osasta 25 prosenttia vuosityötulon kolmassadasosasta. Osasairauspäivärahan määrä on puolet sairauspäivärahan määrästä. 

Vanhempainpäivärahojen taso on sairauspäivärahaa ja kuntoutusrahaa korkeampi. Äitiysrahan määrä on 56 ensimmäisen arkipäivän ajalta 90 prosenttia hakijan verotuksessa todettujen vuosityötulojen kolmassadasosasta, jos vuosityötulot eivät vuonna 2016 ylitä 56 443 euroa; tämän ylittävästä osasta äitiysrahan määrä on 32,5 prosenttia vuosityötulon kolmassadasosasta. Lisäksi äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainrahan sekä erityishoitorahan määrä on 70 prosenttia hakijan verotuksessa todettujen vuosityötulojen kolmassadasosasta, jos vuosityötulot eivät ylitä 36 686 euroa; tämän ylittävästä osasta määrä on 40 prosenttia, jos vuosityötulot eivät ylitä 56 443 euroa. Sen ylittävästä osasta määrä on 25 prosenttia.  

Edellä mainittuja tulorajoja tarkistetaan kalenterivuosittain työntekijän eläkelain (395/2006) 96 §:n 1 momentissa tarkoitetulla palkkakertoimella. 

Verotuksessa todettujen työtulojen lisäksi päivärahaetuuden hakijalla on mahdollisuus esittää työtulot työkyvyttömyyden, vanhempainpäiväraha- tai erityishoitorahaoikeuden taikka kuntoutuksen alkamista välittömästi edeltäneiden kuuden kuukauden ajalta. Työtuloja voidaan käyttää päivärahan määräytymisperusteena, jos ne ovat jatkuvasti olleet kahdella kerrottuna vähintään 20 prosenttia suuremmat kuin verotuksessa todetut työtulot. 

Kuntoutusraha on Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005; kuntoutuslaki) 32 §:n mukaan määrältään vähintään yhtä suuri kuin sairauspäiväraha, joten sairauspäivärahan määrää koskeva muutos vaikuttaa myös kuntoutusrahan määrään. 

Julkisen talouden välttämättömiin sopeutustoimiin liittyen sairauspäivärahan tasoa laskettiin vuoden 2016 alusta voimaan tulleella lainmuutoksella (1658/2015). Julkisen talouden vuosia 2017—2020 koskevan suunnitelman valmistelun yhteydessä on päätetty sairauspäivärahaa koskevasta lisäsäästöstä. 

1.2  Kuntoutusraha

Kuntoutuslain 17 §:n perusteella kuntoutusrahaan on oikeus 16—67-vuotiaalla kuntoutujalla ajalta, jona hän on kuntoutukseen osallistumisen vuoksi estynyt tekemästä omaa tai toisen työtä lain 23 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Kuntoutusrahaan oikeuttavan kuntoutuksen tarkoituksena tulee olla kuntoutujan työelämään tulo, työelämässä pysyminen tai sinne palaaminen. 

Kuntoutusrahaa myönnetään kuntoutuslain 18 §:ssä säädetyillä perusteilla annetun lakisääteisen kuntoutuksen ajalta. Kuntoutusrahaa myönnetään esimerkiksi kuntoutuslain 6 ja 7 §:n perusteella järjestetyn ammatillisen kuntoutuksen ajalta. 

Kansaneläkelaitos järjestää ammatillisena kuntoutuksena kuntoutuslain 6 ja 7 §:n perusteella perus-, jatko- ja uudelleenkoulutusta ammattiin tai työhön, joka sairauden, vian tai vamman rajoitukset huomioon ottaen on henkilölle sopivaa, sekä tällaisen koulutuksen suorittamiseksi välttämätöntä yleissivistävää koulutusta ja valmennusta. Kuntoutuslain 18 §:n mukaan yleissivistävän peruskoulutuksen ajalle kuntoutusrahaa myönnetään kuitenkin vain, jos peruskoulutuksen puuttuminen estää pääsyn ammatilliseen uudelleen- tai jatko-koulutukseen. 

Kuntoutusrahaa myönnetään myös kuntoutuslain 19 §:ssä säädetyillä perusteilla annetun muun kuntoutuksen ajalta. Kuntoutusrahaa voidaan myöntää kuntoutuksena järjestettävän ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain (630/1998) tai ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain (631/1998) mukaisen oppisopimukseen perustuvan oppisopimuskoulutuksen ajalta.  

Nuoren kuntoutusrahaa myönnetään kuntoutuslain 20 §:n perusteella ammatillisen kuntoutumisen varmistamiseksi ja työllistymisen edistämiseksi 16—19-vuotiaalle nuorelle, jonka työ- ja opiskelukyky ja ansiomahdollisuudet tai mahdollisuudet valita ammatti ja työ ovat sairauden, vian tai vamman vuoksi olennaisesti heikentyneet lain 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla ja joka tehostetun työkyvynarvioinnin perusteella tarvitsee tehostettua kuntoutusta. Tehostetulla työkyvyn arvioinnilla ja kuntoutuksella tarkoitetaan nuoren tarvetta erityisiin tukitoimiin opiskelunsa ja muun kuntoutuksen aikana. Erityisiä tukitoimia voivat olla erityiskoulujen palvelut, kuntoutuslain 8 §:ssä tarkoitetut apuvälinepalvelut, tulkkipalvelut, henkilökohtaisen avustajan palvelut tai muut vastaavat palvelut, kuten mukautetut opinnot perusopetuksessa, valmentava ja kuntouttava koulutus sekä pitkäkestoiset terapiat. 

Lisäksi edellytetään, että nuorelle on laadittu henkilökohtainen opiskelu- ja kuntoutumissuunnitelma. Suunnitelman laatii nuoren kotikunta yhdessä nuoren ja hänen huoltajiensa tai muun laillisen edustajansa kanssa. Tarvittaessa suunnitelman laatimiseen osallistuu muita asiantuntijaviranomaisia. Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (646/2005) säädetään suunnitelman laatimisesta ja tiedoista, jotka suunnitelmaan tulee sisällyttää. Suunnitelma on laadittava lääketieteellisen arvion pohjalta siten, että siitä käyvät ilmi nuoren mahdollisuudet ammatilliseen kuntoutumiseen. 

Nuoren kuntoutusrahaa maksetaan kuntoutuslain 20 §:n perusteella enintään sen kuukauden loppuun, jona nuori täyttää 20 vuotta. Jos nuori on 20 vuotta täyttäessään kuntoutuksessa, kuntoutusrahan maksamista jatketaan sen kuukauden loppuun, jona meneillään oleva kuntoutus päättyy eli koko henkilökohtaisen opiskelu- ja kuntoutumissuunnitelman mukainen tutkinto on suoritettu. 

Nuoren kuntoutusrahan tarkoituksena on kannustaa osatyökykyisiä ja vammaisia nuoria opiskelemaan ja pyrkimään työelämään. Nuoren kuntoutusraha on alle 20-vuotiaalle työkyvyttömyyseläkkeeseen nähden ensisijainen. Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää alle 20-vuotiaalle vasta, kun hänen mahdollisuutensa ammatilliseen kuntoutukseen on selvitetty. 

Kuntoutusrahaa maksetaan kuntoutuslain 23 §:n perusteella ammatillisena kuntoutuksena myönnettyyn koulutukseen, oppisopimuskoulutukseen sekä nuoren kuntoutusrahaan oikeuttavaan kuntoutukseen osallistumisen ajalta, jos kuntoutuja on estynyt tekemästä päätoimeen rinnastettavaa muuta kuin kuntoutukseen sisältyvää työtä. 

Kuntoutuslain 32 §:n mukaan kuntoutusrahan määrä on aina vähintään sairausvakuutuslain 11 luvun 7 §:ssä tarkoitetun päivärahan vähimmäismäärän suuruinen. Vähimmäismäärää tarkistetaan siten kuin kansaneläkeindeksistä annetussa laissa (456/2001) säädetään. 

Kuntoutuslain 35 §:ssä säädetään nuoren kuntoutusrahan ja ammatillisessa kuntoutuksessa olevan kuntoutusrahan vähimmäismäärästä. Säännöstä sovelletaan, jos kuntoutujalla ei ole oikeutta määrältään suurempaan kuntoutusrahaan muiden kuntoutuslain säännösten nojalla. Kuntoutuslain 35 §:ää ei ole sovellettu sen jälkeen, kun sairausvakuutuslain päivärahan vähimmäismäärä korotettiin kuntoutuslain 35 §:ssä tarkoitettua vähimmäismäärää korkeammaksi vuonna 2011. 

Indeksitarkistuksesta säädetään kuntoutuslain 67 §:ssä. Kuntoutusraha, joka määräytyy kuntoutuslain 35 §:n mukaan, tarkistetaan kalenterivuosittain työntekijän eläkelain 98 §:ssä tarkoitetulla työeläkeindeksillä. Vastaavasti 35 §:ssä tarkoitettu vähimmäismäärä tarkistetaan työntekijän eläkelain 98 §:ssä tarkoitetun työeläkeindeksin muutoksen edellyttämällä tavalla. 

Nuoren kuntoutusraha ja ammatillisessa kuntoutuksessa olevan kuntoutusraha määräytyvät samalla tavoin kuin muut kuntoutusrahat eli joko työtulojen tai edeltävän etuuden perusteella. Nykyisin kuntoutusraha on vähimmäismääräisen sairauspäivärahan suuruinen, jos kuntoutusrahaa ei edellä mainituilla perusteilla voida määrittää suuremmaksi. Käytännössä nuoren kuntoutusrahan määrä on työtulojen puuttumisen vuoksi aina vähimmäismäärän suuruinen. Vuosien 2010—2015 aikana ei ole myönnetty yhtään vähimmäismäärää suurempaa nuoren kuntoutusrahaa. 

Vuonna 2016 kuntoutusrahan vähimmäismäärä on 23,93 euroa arkipäivältä. Kuntoutusrahaa maksetaan keskimäärin 25 arkipäivältä kuukaudessa, joten vuonna 2016 kuntoutusrahan vähimmäismäärä on 598,25 euroa kuukaudessa. Vuonna 2016 takuueläkkeen määrä on 766,85 euroa kuukaudessa. Kuntoutusrahan vähimmäismäärä on siten pienempi kuin takuueläkkeen määrä. 

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 11 päivänä huhtikuuta 2012 työryhmän arvioimaan osa-työkykyisten työllistymistä edistäviä säädösmuutostarpeita ja palveluja (Osatyökykyiset työssä -ohjelma, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:37). Työryhmä ehdotti, että nuoren kuntoutusrahan ja Kansaneläkelaitoksen järjestämän ammatillisen kuntoutuksen ajalta maksettavan kuntoutusrahan vähimmäismäärä korotetaan takuueläkkeen tasolle. Työryhmä arvioi, että ehdotus lisäisi nuoren mahdollisuuksia ja motivaatiota hakeutua hänen tilanteeseensa sopivaan kuntoutukseen työkyvyttömyyseläkkeen tai työttömyysetuuden sijaan. Ehdotuksen arvioitiin vähentävän nuorten syrjäytymisestä aiheutuvia kustannuksia pitkällä aikavälillä. 

Käytännössä kaikille 16—19-vuotiaille työkyvyttömyyseläkkeen saajille on myönnetty takuueläke. Työkyvyttömyyseläke takuueläkkeenä on osatyökykyiselle tai vammaiselle nuorelle taloudellisesti kannattavampi etuus kuin nuoren kuntoutusraha. Tämä ei tue tavoitetta osatyökykyisten ja vammaisten nuorten kannustamisesta opiskeluun ja työelämään, vaan ohjaa nuoria hakeutumaan työkyvyttömyyseläkkeelle paremman toimeentulon vuoksi. 

Nuoren kuntoutusrahaa saavien ja aktiivisesti ammatillisen kuntoutumisen eteen työskentelevien nuorten toimeentulo tulisi turvata kuten työkyvyttömyyseläkkeellä olevien nuorten, jotta toimeentuloturvajärjestelmä säilyttäisi kannustavuutensa. Riittävällä perustoimeentulon turvalla voidaan ehkäistä tarvetta tukeutua viimesijaiseen ja tilapäiseksi tarkoitettuun toimeentulotukeen ammatillisen kuntoutumisen aikana. Nuoren kuntoutusrahan vähimmäismäärän korottamisella takuueläkkeen tasolle olisi mahdollista lisätä järjestelmän selkeyttä ja kannustavuutta. 

Alle 20-vuotiaat kuntoutujat voivat saada opiskelunsa aikana kuntoutusrahaa nuoren kuntoutusrahana tai Kansaneläkelaitoksen ammatillista kuntoutusta koskevan päätöksen perusteella. Nuoren kuntoutusrahan vähimmäismäärän tasokorotuksesta seuraisi kannustin hakeutua ammatillisesta kuntoutuksesta nuoren kuntoutusrahan saajaksi, jos ammatillisen kuntoutuksen kuntoutusrahan vähimmäismäärää ei korotettaisi samassa yhteydessä. Tällöin kuntoutujia, jotka ovat aiemmin asioineet vain Kansaneläkelaitoksessa, ohjautuisi kuntiin hakemaan henkilökohtaista opiskelu- ja kuntoutumissuunnitelmaa nuoren kuntoutusrahaa varten. Jos nuoren kuntoutusrahan vähimmäismäärä korotettaisiin takuueläkkeen tasolle, vastaava tasokorotus tulisi siten tehdä myös ammatillisessa kuntoutuksessa olevan kuntoutusrahan vähimmäismäärään. 

Kuntoutusrahaa myönnetään Kansaneläkelaitoksen ammatillista kuntoutusta koskevan päätöksen perusteella myös työelämään kiinnittymättömille aikuisille. Ammatillisessa kuntoutuksessa olevan kuntoutusrahan vähimmäismäärän tasokorotuksella olisi mahdollista kannustaa työikäisiä osatyökykyisiä hakeutumaan ammatilliseen kuntoutukseen työkyvyttömyyseläkkeen sijaan. 

Nuoren kuntoutusrahan ja ammatillisessa kuntoutuksessa olevan kuntoutusrahan kuntoutuslain 35 §:ssä tarkoitettu vähimmäismäärä tarkistetaan vuosittain työeläkeindeksillä, kun taas takuueläkkeen määrä tarkistetaan vuosittain kansaneläkeindeksillä. Samoin maksussa olevat vähimmäismääräiset nuoren kuntoutusrahat ja ammatillisessa kuntoutuksessa olevan kuntoutusrahat tarkistetaan vuosittain työeläkeindeksillä. Jotta vähimmäismääräisen kuntoutusrahan ja takuueläkkeen määrät eivät eroaisi toisistaan tulevaisuudessa, ne tulisi säätää tarkistettaviksi samalla indeksillä. Koska vähimmäismääräiset kuntoutusrahat eivät perustu ansaittuihin työtuloihin, järjestelmän selkeyden kannalta olisi tarkoituksenmukaista, että ne tarkistettaisiin vuosittain kansaneläkeindeksillä takuueläkkeen tapaan.  

Yli 20-vuotiaan henkilön ammatillisen kuntoutuksen järjestämisvelvollisuus on Kansaneläkelaitoksella, ellei henkilö kuulu muun lakisääteisen kuntoutusjärjestelmän piiriin. Kuntoutusrahaa ei voida myöntää yleissivistävän peruskoulutuksen ajalle, jos henkilö ei ole suorittanut ammatillista tutkintoa eikä kyse siten ole pääsystä ammatilliseen uudelleen- tai jatkokoulutukseen. Henkilöille, joilta puuttuu sekä yleissivistävä peruskoulutus että ammatillinen tutkinto, voidaan myöntää yleissivistävää peruskoulutusta ammatillisena kuntoutuksena, mutta koulutusta koskevan päätöksen perusteella ei voida myöntää kuntoutusrahaa. Jos edellä mainittu kuntoutusrahan myöntämistä koskeva rajoitus poistettaisiin, nämä henkilöt pääsisivät perustoimeentulon turvan piiriin ammatillisen kuntoutuksen ajaksi silloin, kun yleissivistävä peruskoulutus on edellytyksenä suunnitellulle ammatilliselle koulutukselle tai kun se lisäisi olennaisesti henkilön mahdollisuuksia sairauden tai vamman kannalta sopivaan koulutukseen. 

Kuntoutuslain 14 §:n perusteella kuntoutujalle korvataan Kansaneläkelaitoksen järjestämästä ammatillisesta kuntoutuksesta aiheutuvat tarpeelliset ja kohtuulliset kustannukset. Tarpeellisina ja kohtuullisina kustannuksina voidaan pitää todellisten kustannusten sijaan myös niitä keskimääräisiä kustannuksia, jotka aiheutuvat opiskelun kannalta tarpeellisista koulutarvikekustannuksista.  

Koulutarvikekustannuksista annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (833/2005) mukaan kuntoutuslain mukaiseen ammatilliseen kuntoutukseen osallistuville maksetaan koulutarvikemäärärahaa tarpeellisten koulutarvikkeiden hankkimisesta aiheutuvien kustannusten korvauksena. Tarpeellisina koulutarvikekustannuksina pidetään kyseessä olevan koulutuksen tai opiskelun kannalta tarpeellisten koulutarvikkeiden hankkimisesta aiheutuvia kustannuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi oppikirjoista, tietokoneen hankkimisesta, opintomateriaalin kopioinnista ja sähköisestä hakemisesta, muistiinpanovälineistä, laskimista ja muista vastaavista tarvikkeista aiheutuvat kustannukset. 

Yliopistoissa, korkeakouluissa, ammattikorkeakouluissa, ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukioissa opiskelevien koulutarvikemääräraha on 350 euroa lukuvuodessa. Jos koulutusaika poikkeaa normaalista lukuvuodesta tai lukukaudesta, koulutarvikemäärärahaa maksetaan 35 euroa kuukaudessa. Ammatillisissa erityisoppilaitoksissa, kansanopistoissa, valmentavassa koulutuksessa ja muussa ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien koulutarvikemääräraha on 250 euroa lukuvuodessa. Jos koulutusaika poikkeaa normaalista lukuvuodesta tai lukukaudesta, koulutarvikemäärärahaa maksetaan 25 euroa kuukaudessa. 

Kuntoutuslain 15 §:n perusteella kuntoutujalle korvataan Kansaneläkelaitoksen järjestämästä ammatillisesta kuntoutuksesta aiheutuneet tarpeelliset ja kohtuulliset matkakustannukset. Kustannusten korvaamisesta säädetään sairausvakuutuslain 4 luvussa. Ammatillisena kuntoutuksena järjestettävään koulutukseen liittyvinä matkakustannuksina kuntoutujalle korvataan lukukauden alkaessa ja päättyessä koti- ja opiskelupaikkakunnan välisistä matkoista aiheutuneet kustannukset sekä yksi edestakainen matka kuukaudessa. Matkakustannuksia voidaan korvata useamminkin, jos se on perusteltua lapsen tapaamisen turvaamiseksi tai opiskelusta johtuvasta syystä. Korvattaviin matkakustannuksiin eivät kuulu opiskelijan päivittäisistä koulumatkoista ja koulutukseen liittyvän harjoittelun päivittäisistä matkoista aiheutuvat matkakustannukset. 

Nuoren kuntoutusrahan ja Kansaneläkelaitoksen järjestämän ammatillisen kuntoutuksen välisestä suhteesta ei säädetä kuntoutuslaissa. Oikeus kumpaankin etuuteen arvioidaan erikseen etuuskohtaisten myöntämisedellytysten perusteella. Nuori voi olla oikeutettu saamaan päätökset sekä nuoren kuntoutusrahasta että ammatillisena kuntoutuksena myönnettävästä koulutuksesta. Koulutusta koskevan päätöksen perusteella voidaan korvata opiskelun kannalta tarpeellisia koulutarvikekustannuksia sekä koulutukseen liittyviä matkakustannuksia. Etuudenhakijan saattaa olla vaikea ymmärtää kahden eri hakemuksen merkitystä ja ammatillisen kuntoutuksen koulutuspäätös saattaa jäädä nuorelta hakematta. Nuoren kuntoutusrahahakemusta ratkaistessaan Kansaneläkelaitoksen tulisi jatkossa nykyistä tehostetummin selvittää, voiko hakijalla olla oikeus koulutuksesta aiheutuvien kustannusten korvaamiseen. Tällä pyrittäisiin varmistamaan, että kaikki kuntoutuksesta aiheutuvien kustannusten korvaamiseen oikeutetut pääsisivät korvausten piiriin. 

Kuntoutusrahaa voidaan myöntää ilman Kansaneläkelaitoksen ammatillista kuntoutusta koskevaa päätöstä ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annettujen lakien mukaisen oppisopimuskoulutuksen ajalta henkilölle, joka täyttää ammatillisen kuntoutuksen myöntämisedellytykset. Kuntoutuslain 6 §:n mukaan Kansaneläkelaitoksella ei ole velvollisuutta järjestää ammatillista kuntoutusta, jos ammatillinen kuntoutus on järjestetty työeläkelakien tai erityisopetusta koskevien säännösten perusteella. Oppisopimuskoulutuksen aikaisen kuntoutusrahan tulisi myös olla toissijaista työeläkekuntoutukseen tai erityisopetukseen nähden. Tämä on vakiintuneen soveltamiskäytännön mukainen tulkinta. Oikeustilan selkeyttämiseksi kuntoutuslain 19 §:ssä tulisi säätää, ettei oppisopimuskoulutuksen aikaiseen kuntoutusrahaan ole oikeutta, jos henkilöllä on oikeus ammatilliseen kuntoutukseen työeläkelakien tai erityisopetusta koskevien säännösten perusteella. Tämä selkeyttäisi eri tahojen vastuunjakoa kuntoutuslainsäädännössä. 

1.3  Harkinnanvarainen kuntoutus

Kansaneläkelaitos voi järjestää ja korvata järjestämisvelvollisuuteensa kuuluvan ammatillisen tai lääkinnällisen kuntoutuksen lisäksi harkinnanvaraista kuntoutusta kuntoutuslain 12 §:n perusteella. Tähän tarkoitukseen on vuosittain käytettävä vähintään rahamäärä, joka vastaa kahta prosenttia vakuutettujen sairausvakuutusmaksuina kertyneestä määrästä. Harkinnanvaraiseen kuntoutukseen käytettävästä, edellä tarkoitettua suuremmasta enimmäisrahamäärästä päättää vuosittain eduskunta valtion talousarvion käsittelyn yhteydessä. 

Jos vuosittain yksilökohtaiseen harkinnanvaraiseen kuntoutukseen osoitetusta enimmäisrahamäärästä on osa jäänyt käyttämättä, se voidaan käyttää yksilökohtaiseen kuntoutukseen seuraavina vuosina. Enimmäisrahamäärää voidaan käyttää myös sairauksien ehkäisemiseen sekä kuntoutusta, sairauksien ehkäisyä ja sairausvakuutusta koskevaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan. 

Kuntoutuslain 12 §:n sekä Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun valtioneuvoston asetuksen mukaan Kansaneläkelaitoksen on laadittava vuosittain kolmea seuraavaa kalenterivuotta koskeva suunnitelma harkinnanvaraisen kuntoutuksen varojen käytöstä ja toimitettava suunnitelma sosiaali- ja terveysministeriölle. Suunnitelman perusteella sosiaali- ja terveysministeriö tekee valtiovarainministeriölle esityksen valtion talousarvioon esitettävästä kokonaisrahamäärästä. Suunnitelmasta on käytävä ilmi, mitä muuta kuin järjestämisvelvollisuuteensa kuuluvaa ammatillista ja lääkinnällistä kuntoutusta Kansaneläkelaitos korvaa ja järjestää sekä miten rahamäärää käytetään sairauksien ehkäisemiseen ja kuntoutusta, sairauksien ehkäisyä ja sairausvakuutusta koskevaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Lisäksi Kansaneläkelaitoksen on laadittava vuosittain selvitys harkinnanvaraisen kuntoutuksen varojen käytöstä sosiaali- ja terveysministeriölle. 

Kansaneläkelaitos on siirtynyt kuntoutuspalvelujen hankinnoissa neljän vuoden hankintakausiin, jotka on todettu tarkoituksenmukaisiksi palvelujen järjestämisen ja henkilöstöresurssien tarkoituksenmukaisen käytön kannalta. Kuntoutuslain 12 §:n tarkoituksena on, että harkinnanvaraisen kuntoutuksen suunnittelulla vaikutetaan palvelujen toteutukseen suunnitelmakaudella. Nykytila ei täysin vastaa säännöksen tarkoitusta, koska palvelujen hankintakaudet ovat pidempiä kuin suunnitelmakausi. Jos suunnitelmakausi olisi neljä kalenterivuotta, kaikki kuntoutuspalvelujen hankintasopimukset ehtisivät päättyä suunnitelmakauden aikana. Tällöin suunnittelulla olisi mahdollista vaikuttaa kaikkien kuntoutuspalvelujen hankintasopimuksiin. 

Suunnitelman laatimiskäytäntöä olisi tarkoituksenmukaista keventää siten, että suunnitelma laadittaisiin neljälle seuraavalle kalenterivuodelle ja ainoastaan joka toinen vuosi. Muutos mahdollistaisi nykyistä laajemman perehtymisen kuntoutuksen pitkän aikavälin kehityssuuntiin ja niiden huomioon ottamisen suunnitelman laadinnassa. Suunnitelman laatimisessa ja varojen kohdentamisessa tuleville vuosille voitaisiin nykyistä paremmin ottaa huomioon kertynyt tutkimustieto ja kuntoutuksen kehittämistoiminnasta saatu tieto. 

1.4  Julkisissa tiloissa annetun yksityisen terveydenhuollon korvaaminen

Sairausvakuutuslain helmikuun loppuun 2011 saakka voimassa olleen ja tällä hetkellä vuoden 2016 loppuun saakka väliaikaisesti muutetun 2 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella sairausvakuutuksesta ei korvata sairaanhoidon kustannuksia, kun yksityisen terveydenhuollon palvelut on järjestetty kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon tiloissa. Korvausta ei makseta, jos yksityisen palvelujen tuottajan käyttöön on annettu tai vuokrattu kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon tiloja eli tiloja, jotka ovat kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon omistuksessa tai sen hallinnassa. Lainkohdan tarkoituksena on pitää julkisen terveydenhuollon ja sairausvakuutuksesta korvattavan yksityisen terveydenhuollon keskinäiset suhteet selkeinä sääntelyn, työnjaon ja rahoituksen kannalta. 

Julkisissa tiloissa annetun yksityisen terveydenhuollon korvaaminen on tällä hetkellä mahdollistettu väliaikaisella lainmuutoksella, joka oli ensin voimassa vuoden 2011 maaliskuun alusta vuoden 2015 huhtikuun loppuun, ja jonka voimassaoloaikaa jatkettiin vuoden 2016 loppuun saakka. Väliaikainen lainmuutos perustuu alun perin pääministeri Matti Vanhasen hallituksen hallitusohjelmakirjaukseen, jonka mukaan julkisten tilojen käyttöä tehostetaan tämän vaikuttamatta asiakkaan saamaan sairaanhoitokorvaukseen. Väliaikaisen lainmuutoksen tavoitteena oli mahdollistaa sairausvakuutuslain mukaisten korvausten maksaminen yksityisen sairaanhoidon kustannuksista riippumatta siitä, missä hoito on annettu. Uudistuksen arvioitiin tehostavan tilojen käyttöä ja tarjoavan yksityisille terveydenhuoltopalvelujen antajille toimintamahdollisuuksia myös niillä paikkakunnilla, joissa yksityisiä, terveydenhuollon käyttöön soveltuvia tiloja on heikosti saatavilla. Samalla uudistuksen arvioitiin lisäävän palveluiden saatavuutta ja potilaan valinnanmahdollisuuksia. Toisaalta uudistuksen vaikutusten terveydenhuollon palveluiden tarjontaan arvioitiin olevan ainakin alkuvaiheessa vähäinen. Samalla kannettiin huolta uudistuksen vaikutuksista julkisen ja yksityisen terveydenhuollon väliseen rajanvetoon. 

Väliaikaisen lainmuutoksen mukaan kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon tiloissa järjestetyn yksityisen terveydenhuollon palvelujen kustannusten korvaaminen edellyttää, että tilojen vuokranantaja on ilmoittanut Kansaneläkelaitokselle vuokraussopimuksen tehneen palvelujen tuottajan yksilöintitiedot sekä toimipaikkaa ja vuokrasopimuksen kestoa koskevat tiedot. Tilojen vuokranantajan on huolehdittava siitä, että tilojen vuokraaminen ei vaaranna kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon lakisääteistä toimintaa. Jos yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajana on osakeyhtiö, jonka enemmistöomistajana on yksi tai useampi kunta tai kuntayhtymä, kustannusten korvaaminen edellyttää lisäksi sitä, että muun kuin kunnan tai kuntayhtymän omistusosuus on yhteensä vähintään 25 prosenttia yhtiön osakepääomasta. 

Julkisissa tiloissa annetun yksityisen terveydenhuollon korvaaminen toteutettiin väliaikaisella lakimuutoksella, koska ei pystytty arvioimaan millaisiin toiminnallisiin muutoksiin kunnissa tai kuntayhtymissä lainmuutoksen johdosta ryhdyttäisiin. Myöskään vaikutuksia yksityisten palveluntarjoajien toimintaedellytyksiin tai palvelumarkkinoiden kehitykseen ei kyetty arvioimaan. Lisäksi avoimena kysymyksenä oli terveydenhuollon julkisen rahoituksen uudistaminen. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta edellytti, että väliaikaiseen lainsäädäntöön liitettäisiin seuranta- ja arviointitutkimus, jotta kokeilun vaikutukset pystytään kattavasti selvittämään ja saatuja kokemuksia hyödyntämään tulevissa uudistuksissa. Valiokunta piti tärkeänä, että seurannan perusteella arvioidaan lainmuutoksen vaikutuksia potilaiden asemaan, kunnallisiin palveluihin ja yksityisten toimijoiden kilpailuasemaan. Väliaikaista lakimuutosta jatkettiin vuoden 2016 loppuun saakka sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavaisen rahoituksen purkamisen vaihtoehdoista ja vaikutuksista käynnissä olleen selvitystyön keskeneräisyyden vuoksi. Selvitystyö on yhä kesken, jonka vuoksi väliaikaisen lainmuutoksen voimassaoloa on tarpeen jatkaa. 

Osakeyhtiöitä koskeva tarkennus lisättiin väliaikaiseen lakiin eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan ehdotuksesta. Jo aikaisemmin sairausvakuutuslain tulkinnassa ja korvauskäytännössä Kansaneläkelaitos oli katsonut, ettei kokonaan julkisessa omistuksessa olevan ja julkisella pääomalla rahoitetun osakeyhtiön antamasta hoidosta voida maksaa sairausvakuutuslain mukaista korvausta siitä huolimatta, että asiakas olisi maksanut saamansa hoidon kokonaan itse. Valiokunnan mukaan korvattavuuden edellytykset eivät voi jäädä pelkän korvauskäytännön varaan. Valiokunta piti tarpeellisena, että laissa säädetään, milloin palvelujen antajaa pidetään sellaisena yksityisenä palvelujen antajana, jonka hoidosta potilas on oikeutettu korvaukseen. Valiokunnan ehdotus vähintään 25 prosentin muun kuin kunnan tai kuntayhtymän omistusosuuden edellyttämisestä vastasi sairaanhoitokorvauksissa noudatettua korvauskäytäntöä. 

Vuonna 2015 kunnallisissa tiloissa toimi Kansaneläkelaitoksen tilastojen perusteella 38 palveluntuottajaa ja 47 itsenäistä ammatinharjoittajaa. Julkisissa tiloissa annetusta hoidosta maksettiin korvauksia noin 5 700 vakuutetulle yhteensä vajaa 200 000 euroa. Julkisissa tiloissa on siten annettu yksityisiä terveydenhuoltopalveluja suhteellisen vähäinen määrä. 

Väliaikainen lakimuutos sisältää yksityisen terveydenhuollon määrittelyä koskevan säännöksen. Sen mukaan sairaanhoitokorvauksen maksamisen edellytyksenä on, että palvelujen tuottajana toimivassa osakeyhtiössä, jonka enemmistöomistajana on yksi tai useampi kunta tai kuntayhtymä, muun kuin kunnan tai kuntayhtymän omistusosuuden on oltava yhteensä vähintään 25 prosenttia yhtiön osakepääomasta. Muun kuin kunnan tai kuntayhtymän omistusosuuden edellyttäminen on osoittautunut ongelmalliseksi tilanteissa, joissa yhtiöittäminen on tehty kuntalaissa (410/2015) säädetyn yhtiöittämisvelvollisuuden vuoksi. Kuntalain 126 §:n 1 momentin mukaan kunnan hoitaessa kuntalain 7 §:ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla sen on annettava tehtävä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi (yhtiöittämisvelvollisuus). Kuntalain 7 §:n mukaan kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa tehtävät ja järjestää sille laissa erikseen säädetyt tehtävät. Laissa säädetään myös siitä, että tehtäviä on järjestettävä yhteistoiminnassa muiden kuntien kanssa (lakisääteinen yhteistoiminta). Kunta voi sopimuksen nojalla ottaa hoitaakseen muitakin kuin itsehallintoonsa kuuluvia julkisia tehtäviä. 

Kuntalain mukaisen yhtiöittämisvelvollisuuden on tarkoitus koskea vuoden 2019 alusta lukien muun muassa niitä kunnan järjestämisvelvollisuuden alaisia työterveyshuoltopalveluja, jotka kunta järjestää terveydenhuoltolain (1326/2010) nojalla (HE kuntalain 150 §:n muuttamisesta). Terveydenhuoltolain 18 §:n mukaan kunnan on järjestettävä alueellaan sijaitsevissa työpaikoissa työskenteleville työntekijöille työterveyshuoltolain (1383/2001) 12 §:ssä ja muualla laissa säädetyt työterveyshuoltopalvelut. Kunnan on järjestettävä alueellaan toimiville yrittäjille ja muille omaa työtään tekeville soveltuvin osin työterveyshuoltolain 12 §:ssä ja sen nojalla annetuissa säädöksissä tarkoitettua työterveyshuoltoa. Kunta voi sopia alueellaan toimivan työnantajan kanssa siitä, että kunnan terveyskeskus järjestää työnantajan palveluksessa oleville työntekijöille työterveyshuoltolain 14 §:ssä tarkoitettuja sairaanhoito- ja muita terveydenhuoltopalveluja. Vastaavanlainen sopimus voidaan tehdä myös yrittäjän ja muun omaa työtään tekevän kanssa. 

Tilanteessa, jossa työnantaja on ostanut työterveyshuoltopalvelut osakeyhtiöltä, jossa sairausvakuutuslaissa oleva muun kuin kunnan tai kuntayhtymän omistusosuuden edellytys ei täyty, työnantajan työntekijä ei saa sairausvakuutuslain mukaista sairaanhoitokorvausta sellaisesta tutkimuksesta tai hoidosta, joka ei kuulu hänen työnantajansa järjestämään työterveyshuoltoon, mutta johon työterveyslääkäri on antanut lähetteen. Vastaavan lähetteen perusteella tutkimus tai hoito sen sijaan korvataan sairausvakuutuslain mukaisena sairaanhoitokorvauksena, jos työterveyshuoltopalvelun tuottavassa osakeyhtiössä on muun kuin kunnan tai kuntayhtymän omistusosuutta vähintään 25 prosenttia. Korvauksen saamista voidaan pitää sattumanvaraisena asiakkaana olevan työntekijän kannalta. Muun lainsäädännön suhteen kuin sairausvakuutuksen sairaanhoitokorvauksissa osakeyhtiöt toimivat samoin ehdoin samoilla markkinoilla riippumatta niiden osakepääoman omistajatahoista. Osakeyhtiössä harjoitettu toiminta on esimerkiksi yleisten verosäännösten nojalla veronalaista. Tästä johtuu, että säännöstä on tarve tarkistaa. 

2.1  Päivärahaetuuksien määrä

Julkisen talouden vuosia 2017—2020 koskevaan suunnitelmaan perustuen sairausvakuutuslain 11 luvun 1 §:n 1 momentissa olevaa sairauspäivärahan määräytymissäännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että vuositulon ylemmästä 56 443 euron taitekohdasta luovutaan ja päivärahan määrä on 20 prosenttia vuositulon kolmassadasosasta siltä osin kuin vuosityötulo ylittää 30 000 euroa. Ehdotettu muutos kohdistuisi siten sanotun lainkohdan ja kuntoutuslain 32 §:n viittaussäännöksen mukaisesti sairauspäivärahaan, osasairauspäivärahaan ja kuntoutusrahaan. Muutoksen ulkopuolelle jäisivät vanhempainpäivärahat ja erityishoitoraha. 

2.2  Kuntoutusraha

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman mukaan sosiaaliturvajärjestelmää selkeytetään osatyökykyisten työllistymistä kannustavaksi ja edistäväksi. 

Esityksen tavoitteena on tukea ja kannustaa osatyökykyisiä nuoria ja työelämään kiinnittymättömiä osatyökykyisiä aikuisia ammatilliseen kuntoutumiseen, opiskeluun ja työllistymiseen sekä ehkäistä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisiä. 

Tavoitteena on parantaa nuorten, joilla on opiskelukykyyn vaikuttava sairaus tai vamma, mahdollisuuksia suorittaa ammatillinen tutkinto ja siten edistää heidän pääsyään työelämään, itsenäistä selviytymistään, osallistumistaan ja sosiaalista hyvinvointiaan. Tavoitteena on parantaa myös niiden osatyökykyisten henkilöiden, jotka ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteistä huolimatta siirtyvät työkyvyttömyyseläkkeelle, edellytyksiä työskennellä työkyvyttömyyseläkkeen ohella. 

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kuntoutuslain kuntoutusrahaa koskevia säännöksiä. 

Osatyökykyisten työllistymisen edistämiseksi ja kuntoutuksen toteutumisen turvaamiseksi nuoren kuntoutusrahan ja ammatillisessa kuntoutuksessa olevan kuntoutusrahan vähimmäismäärä ehdotetaan korotettavaksi takuueläkkeen tasolle. Nuoren kuntoutusrahan ja ammatillisessa kuntoutuksessa olevan kuntoutusrahan vähimmäismäärä ja edellä mainitut maksussa olevat vähimmäismääräiset kuntoutusrahat ehdotetaan tarkistettaviksi kansaneläkeindeksillä työeläkeindeksin sijasta. 

Kansaneläkelaitoksen ammatillista kuntoutusta koskevan päätöksen perusteella olisi jatkossa mahdollista myöntää kuntoutusrahaa myös yleissivistävän peruskoulutuksen ajalle. Lisäksi Kansaneläkelaitokselle säädettäisiin velvoite selvittää nuoren kuntoutusrahaa koskevan hakemuksen yhteydessä hakijan oikeus ammatillisena kuntoutuksena myönnettäviin korvauksiin koulutarvike- ja matkakustannuksista. Nykyisen soveltamiskäytännön mukaisesti oppisopimuskoulutuksen aikaiseen kuntoutusrahaan ei olisi oikeutta, jos henkilöllä on oikeus ammatilliseen kuntoutukseen työeläkelakien tai erityisopetusta koskevien säännösten perusteella. 

2.3  Harkinnanvarainen kuntoutus

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kuntoutuslain 12 §:ää siten, että Kansaneläkelaitoksen harkinnanvaraisen kuntoutuksen varojen käytön suunnitelma laadittaisiin vain joka toinen vuosi neljälle seuraavalle kalenterivuodelle. Kansaneläkelaitoksella säilyisi edelleen velvoite toimittaa vuosittain selvitys harkinnanvaraisen kuntoutuksen varojen käytöstä sosiaali- ja terveysministeriölle. Lisäksi Kansaneläkelaitoksen tulisi toimittaa vuosittain sosiaali- ja terveysministeriölle riittävät tiedot, joiden perusteella sosiaali- ja terveysministeriö tekee valtiovarainministeriölle esityksen valtion talousarvioon esitettävästä harkinnanvaraisen kuntoutuksen kokonaisrahamäärästä. 

2.4  Julkisissa tiloissa annetun yksityisen terveydenhuollon korvaaminen

Julkisissa tiloissa annetun yksityisen terveydenhuollon korvaamista ehdotetaan jatkettavan edelleen vuoden 2018 loppuun. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman mukaan hallitus valmistelee sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tavoitteinaan terveyserojen kaventaminen ja kustannusten hallinta. Tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteet ja rahoitus sekä nykyaikaistaa sosiaali- ja terveydenhuollon ohjausta ja toimintamalleja. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2019 alussa. Uudistuksella tulee olemaan vaikutusta julkisissa tiloissa annetun yksityisen sairaanhoidon kustannusten korvaamiseen. 

Väliaikaisesti voimassa ollutta ja edelleen väliaikaiseksi ehdotettavaa lainsäädäntöä ehdotetaan tarkennettavan siltä osin kuin sairaanhoitokorvauksen maksamisen edellytyksenä on muun kuin kunnan tai kuntayhtymän vähintään 25 prosentin omistusosuus yhtiön osakepääomasta. Muun kuin kunnan tai kuntayhtymän omistusosuutta ei edellytettäisi tilanteissa, joissa toiminta on yhtiöitetty kuntalaissa säädetyn yhtiöittämisvelvollisuuden täyttämiseksi. Tavoitteena on, että kunnan tai kuntayhtymän kuntalaissa säädetyn yhtiöittämisvelvollisuuden vuoksi yhtiöittämät osakeyhtiöt toimisivat samoilla markkinoilla myös heidän asiakkaidensa saamien sairaanhoitokorvausten suhteen riippumatta siitä, onko yhtiössä muun kuin kunnan tai kuntayhtymän omistusosuutta ja kuinka paljon sitä on. 

3.1  Taloudelliset vaikutukset

3.2  Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Ehdotus harkinnanvaraisen kuntoutuksen varojen käytön suunnitelman laatimisesta nykyistä harvemmin keventäisi Kansaneläkelaitoksen suunnitteluvelvoitetta ja mahdollistaisi henkilöresurssien tarkoituksenmukaisemman käytön. Ehdotus Kansaneläkelaitoksen velvoitteesta selvittää nuoren kuntoutusrahahakemuksen yhteydessä kuntoutuksesta aiheutuvien kustannusten korvaamista lisäisi ammatillisen kuntoutuksen päätösten määrää vuositasolla arviolta noin tuhannella. 

3.3  Yhteiskunnalliset vaikutukset

3.3.1  3.3.1 Päivärahaetuuksien määrä

Toteutuessaan uudistus merkitsisi sitä, että sairauspäivärahan, osasairauspäivärahan ja kuntoutusrahan määrä alenisi korvausasteen muutoksesta johtuen kaikilla yli 30 000 euroa vuodessa ansaitsevilla (Taulukko 1). Päivärahaa maksettaisiin tähän tulorajaan asti 70 prosenttia verotuksessa todettujen työtulojen kolmassadasosasta. Tulorajan ylittävästä osasta päivärahaa kertyisi 20 prosenttia ilman kattoa. 

Taulukko 1. Vuodelle 2017 ehdotetun lainmuutoksen vaikutus 

Tulot € / vuosi	Tulot € / kk	€ / pv nyk.	€ / pv uusi	Muutos,  € / pv	Muutos %
30 000,00	2 500,00	70,00	70,00	-	0 %
35 000,00	2 916,67	75,83	73,33	- 2,50	- 3 %
40 000,00	3 333,33	81,67	76,67	- 5,00	- 6 %
45 000,00	3 750,00	87,50	80,00	- 7,50	- 9 %
50 000,00	4 166,67	93,33	83,33	- 10,00	- 11 %
55 000,00	4 583,33	99,17	86,67	- 12,50	- 13 %
60 000,00	5 000,00	103,81	90,00	- 13,81	- 13 %
65 000,00	5 416,67	107,98	93,33	- 14,65	- 14 %
70 000,00	5 833,33	112,15	96,67	- 15,48	- 14 %
75 000,00	6 250,00	116,31	100,00	- 16,31	- 14 %
80 000,00	6 666,67	120,48	103,33	- 17,15	- 14 %
85 000,00	7 083,33	124,65	106,67	- 17,98	- 14 %
90 000,00	7 500,00	128,81	110,00	- 18,81	- 15 %
95 000,00	7 916,67	132,98	113,33	- 19,65	- 15 %
100 000,00	8 333,33	135,15	116,67	- 20,48	- 15 %

Alle 30 000 euroa vuodessa ansaitsevien vakuutettujen päivärahaan esityksellä ei olisi vaikutusta. Sen sijaan 40 000 euron vuosityötuloilla päivärahan arvioidaan alenevan noin 6 prosenttia (125 euroa kuukaudessa), 50 000 euron vuosityötuloilla 11 prosenttia (250 euroa kuukaudessa), 60 000 euron vuosityötuloilla 13 prosenttia (345 euroa kuukaudessa) ja 100 000 euron vuosityötuloilla 15 prosenttia (510 euroa kuukaudessa). 

Säästövaikutusten kohdentuminen kuntoutusrahaan voi vaikuttaa kuntoutuksen kannustavuuteen. Sairauspäivärahan tasoa on leikattu jo aikaisemmin, viimeksi vuonna 2016 (Taulukko 2). Se on johtanut siihen, että työkyvyttömyyseläke on yhä useammin parempi kuin sairauspäiväraha. Sairauspäivärahan tason aleneminen lisää myös paineita ensisijaisuussäännösten tarkistamiselle. 

Taulukko 2. Vuoden 2016 lainmuutoksen ja vuodelle 2017 ehdotetun muutoksen yhteisvaikutus 

Suomen perustuslain 19 §:n 2 momentin mukaan lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella. Hallituksen esityksellä esitetään muutosta yli 30 000 euroa vuodessa ansaitsevien vakuutettujen päivärahoihin. Esityksen ei voida katsoa olevan ristiriidassa perustuslain 19 §:n 2 momentin kanssa.