2.1.1  Maasta karkottaminen

Ulkomaalaislain mukaan 143 §:n mukaan maasta karkottamisella tarkoitetaan ulkomaalaisen maasta poistamista silloin kun hän oleskelee maassa oleskeluluvalla tai hän oleskelee maassa ja hänen oleskelunsa on rekisteröity. Karkottamisella tarkoitetaan ulkomaalaisen maasta poistamista myös tilanteissa, joissa ulkomaalainen oleskelee edelleen maassa sen jälkeen, kun hänen oleskelulupansa, rekisteröity oleskelunsa tai oleskelukorttinsa ei ole enää voimassa. 

Ulkomaalaislain 149 §:n mukaan maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa. Karkottaa voidaan myös ulkomaalainen, jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin. Tämän lisäksi karkottaa voidaan ulkomaalainen, joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle taikka joka on ryhtynyt taikka jonka voidaan aikaisemman toimintansa perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta vaarantavaan toimintaan.  

Ulkomaalainen, jolle on Suomessa myönnetty pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa, voidaan karkottaa maasta vain, jos hän muodostaa yleiselle järjestykselle tai yleiselle turvallisuudelle välittömän ja riittävän vakavan uhan. 

Unionin ja pohjoismaiden kansalaisten karkottamisesta on ulkomaalaislaissa omat säännöksensä. Ulkomaalaislain 168 §:n mukaan unionin kansalainen, jonka oleskeluoikeus on rekisteröity, taikka unionin kansalaisen perheenjäsen, jolle on myönnetty oleskelukortti, voidaan karkottaa maasta, jos hän ei täytä 158 a, 161 d tai 161 e §:ssä säädettyjä oleskeluoikeuden edellytyksiä taikka hänen katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta 156 §:ssä säädetyin edellytyksin taikka kansanterveyttä 156 a §:ssä säädetyin edellytyksin.  

Unionin kansalainen, joka on saanut pysyvän oleskeluoikeuden tai unionin kansalaisen perheenjäsen, jolle on myönnetty pysyvä oleskelukortti, voidaan karkottaa maasta ainoastaan yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyvistä vakavista syistä. Unionin kansalainen, joka on laillisesti oleskellut maassa edelliset kymmenen vuotta, voidaan karkottaa maasta ainoastaan yleiseen turvallisuuteen liittyvistä pakottavista syistä. Unionin kansalainen, joka on alaikäinen, voidaan karkottaa maasta ainoastaan yleiseen turvallisuuteen liittyvistä pakottavista syistä, jollei karkottaminen ole lapsen edun mukaista. Näin voi olla esimerkiksi tilanteissa, joissa lapsi karkotetaan yhdessä vanhempiensa kanssa. Pakottavaksi syyksi katsotaan se, että unionin kansalaisen on todettu syyllistyneen tekoon, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin yksi vuosi vankeutta, ja hänen rikoksen vakavuuden tai rikollisen toiminnan jatkumisen perusteella arvioidaan olevan vaaraksi yleiselle turvallisuudelle tai hänen epäillään vakavasti vaarantavan Suomen tai muun valtion turvallisuutta. 

Pohjoismaan kansalainen, jonka oleskelu Suomessa on rekisteröity 157 §:n 3 momentissa säädetyllä tavalla, voidaan karkottaa maasta, jos hänen katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta taikka kansanterveyttä. Jos Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalainen on oleskellut maassa yli viisi vuotta, hänet voidaan karkottaa maasta ainoastaan yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyvistä vakavista syistä ja jos oleskelu on kestänyt yli kymmenen vuotta, hänet voidaan karkottaa maasta ainoastaan yleiseen turvallisuuteen liittyvistä pakottavista syistä. 

Vuonna 2017 tehtiin 900 karkottamista koskevaa päätöstä. Näistä päätöksistä 99 eli 11 % tehtiin rikosperusteella. 

2.1.2  Vapaaehtoinen paluu

Ulkomaalaislain 147 a §:ssä tarkoitettu vapaaehtoisen paluun mahdollisuus koskee maasta poistettavia kolmansien maiden kansalaisia. Käännyttämistä tai maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätään vähintään seitsemän ja enintään kolmenkymmenen päivän aika, jonka kuluessa ulkomaalainen voi poistua maasta vapaaehtoisesti. Vapaaehtoisen paluun aika lasketaan siitä, kun päätös on täytäntöönpanokelpoinen. Aikaa voidaan erityisestä syystä pidentää. Aikaa ei määrätä, jos maasta poistamisen syynä on rikosoikeudellinen seuraamus. Aikaa vapaaehtoiseen paluuseen ei myöskään määrätä, kun on olemassa pakenemisen vaara. Pakenemisen vaaraa arvioidaan siten kuin 121 a §:ssä säädetään. Kyseisen pykälän mukaan pakenemisen vaara voi olla kyseessä, jos laissa säädettyä turvaamistoimea on käytetty, mutta se on osoittautunut riittämättömäksi tai ulkomaalainen on vaihtanut asuinpaikkaansa ilmoittamatta. Aikaa vapaaehtoiseen paluuseen ei myöskään määrätä, jos henkilön katsotaan olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle, oleskelulupahakemus on hylätty maahantulosäännösten kiertämisen johdosta tai kysymys on 103 §:ssä tarkoitetusta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimatta jättämisestä taikka 104 §:ssä tarkoitetusta nopeutetun menettelyn käyttämisestä. 

2.1.3  Prosessi

Ulkomaalaislain 151 §:n 1 momentin mukaan poliisin tai rajatarkastusviranomaisen on ryhdyttävä toimenpiteisiin ulkomaalaisen pääsyn epäämiseksi, käännyttämiseksi, maasta karkottamiseksi tai esitettävä 149 b §:ssä tarkoitettu vaatimus siirtyä toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon, jos hän ei täytä maahantulon tai maassa oleskelun edellytyksiä. Poliisi tai rajatarkastusviranomainen voi päättää käännyttämisestä kolmen kuukauden kuluessa ulkomaalaisen maahantulosta. Tätä myöhemmin poliisin tai rajatarkastusviranomaisen on tehtävä Maahanmuuttovirastolle esitys ulkomaalaisen käännyttämiseksi tai maasta karkottamiseksi, jollei Maahanmuuttovirasto ole jo ryhtynyt toimenpiteisiin ulkomaalaisen maasta poistamiseksi. Kolmen kuukauden aikarajasta riippumatta poliisi tai rajatarkastusviranomainen voi päättää käännyttämisestä myös siinä tapauksessa, että kolmannen maan kansalainen ei ole noudattanut 149 b §:n mukaista vaatimusta siirtyä toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon. 

Maahanmuuttovirasto päättää maasta karkottamisesta poliisilaitoksen tai rajatarkastusviranomaisen esityksestä taikka omasta aloitteestaan. Poliisin tai rajatarkastusviranomaisen on tehtävä karkottamisesitys Maahanmuuttovirastolle mahdollisimman pian sen jälkeen, kun karkottamisedellytykset ovat mahdollisesti olemassa.  

Mikäli karkottamisesityksen taustalla on rikoksesta tuomittu rangaistus, tuomion ei tarvitse olla lainvoimainen. Tämä seikka on todettu ulkomaalaislakia koskeva hallituksen esityksen (HE 28/2003) perusteluissa: ”Ei olisi perusteltua, että ensin odotettaisiin rikosasian käsittely loppuun, minkä jälkeen vasta tehtäisiin päätös maasta karkottamisesta ja sen jälkeen edelleen odotettaisiin lainvoimaista ratkaisua maasta poistamispäätökseen. Tässä tapauksessa ulkomaalainen saattaisi kahdesta peräkkäisestä muutoksenhakuprosessista johtuen oleskella Suomessa useita vuosia ennen kuin maasta poistaminen voitaisiin panna täytäntöön. Jos ulkomaalainen olisi poistettu maasta ja hänen maasta poistamisensa perusteena ollut rikostuomio muutoksenhaun johdosta kumottaisiin, hän voisi hakea uudelleen oleskelulupaa Suomeen.” Jos karkotettava suorittaa rangaistustaan vankilassa, hänelle voidaan tehdä karkottamispäätös, joka pannaan täytäntöön sitten kun rangaistus on suoritettu, ellei päätöksestä mahdollisesti tehdyn valituksen käsittely ole edelleen vireillä hallinto-oikeudessa.  

Rikosseuraamuslaitos lähettää tiedon ulkomaalaisen vangin vapautumispäivästä riippumatta siitä, onko ulkomaalaisesta vireillä karkottamisprosessi vai ei, sekä Maahanmuuttovirastolle että vankilapaikkakunnan poliisille, kun rangaistusaikapäätös on tehty. Tämän lisäksi vapautumisesta ilmoitetaan uudestaan samoille tahoille vapautumisen yhteydessä. 

Ulkomaalaiselle ja hänen Suomessa olevalle aviopuolisolle tai tähän rinnastettavalle on varattava ulkomaalaislain 145 §:n mukaan tilaisuus tulla kuulluksi häntä koskevassa pääsyn epäämistä, käännyttämistä, karkottamista tai maahantulon epäämistä koskevassa asiassa. Karkottamispäätöstä tehtäessä suoritetaan ulkomaalaislain 146 §:n mukainen kokonaisharkinta. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa otetaan huomioon myös ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan. Jos karkottaminen perustuu ulkomaalaisen rikolliseen toimintaan, on otettava huomioon myös teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara. 

Rikosperusteiset karkottamiset tulevat käytännössä aina vireille poliisin tekemästä esityksestä. Ulkomaalaislain 145 §:n mukaan ulkomaalaiselle ja hänen Suomessa olevalle aviopuolisolleen tai tähän rinnastettavalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi häntä koskevassa karkottamista koskevassa asiassa. Joskus poliisi liittää rikostietojen lisäksi karkottamisesitykseen myös karkotettavan kuulemisen. Jos sitä ei ole liitetty karkottamisesitykseen tai asian käsittely on viivästynyt Maahanmuuttovirastossa, Maahanmuuttovirasto pyytää karkotettavalta ja tämän Suomessa asuvalta aviopuoliso tai tähän rinnastettavalta vastineen. Jos ulkomaalainen on vankilassa, vastinepyyntö toimitetaan vankilaan. Vastineen toimittamiselle varataan aikaa 14 päivää. Jos vastinetta ei anneta, tämä ei estä päätöksen tekemistä. Maahanmuuttovirasto tarkistaa karkotettavan tiedot poliisiasiain tietojärjestelmästä, josta löytyy tiedot henkilöön mahdollisesti kohdistuvista rikosepäilyistä ja sakko- ja rikosrekisteristä. Tuomioistuimilta pyydetään tieto rikostuomioista. 

Maahanmuuttoviraston tavoitteena on päästä rikosperusteisissa karkottamisissa kuuden kuukauden käsittelyaikaan. Käsittelyaikaan vaikuttaa se, kuinka paljon karkotettavalla on rikoshistoriaa ja kuinka paljon asiaa joudutaan selvittämään. Päätöstä valmisteltaessa on aina tehtävä ulkomaalaislain 146 §:n mukainen kokonaisharkinta. Käsittelyaikaa saattaa joissakin tapauksissa pidentää se, että Maahanmuuttovirasto odottaa tiettyä käräjäoikeuden tai hovioikeuden tuomiota. Vaikka karkotettava olisi vankilassa, päätös karkottamisesta tehdään heti kun asia on ratkaistavissa. Näin menetellään siksi, että karkottamista koskeva päätös olisi täytäntöön pantavissa sitten kun karkotettava vapautuu vankilasta. Poliisi ottaa täytäntöönpanotoimiin valmistautuessaan huomioon vankilasta vapautumisen ajankohdan. Käytännössä lähes kaikista rikosperusteisista karkottamispäätöksistä valitetaan hallinto-oikeuteen. Karkottamista koskevasta esityksestä täytäntöönpanokelpoiseen päätökseen voi kulua 2-3 vuotta.  

Lähtökohtaisesti muutoksenhakuasiat ratkaistaan hallinto-oikeudessa vireilletulojärjestyksessä, ellei asian kiireellisestä käsittelystä ole erikseen säädetty. Asian säätämistä käsiteltäväksi kiireellisenä on käytetty asioissa, joissa on kiireellisyystarpeen ohella kyse muun muassa merkittävästä oikeusturvakysymyksestä. Ulkomaalaislaissa on tällä hetkellä säädetty kiireellisestä käsittelystä tietyissä kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa hallinto-oikeudessa 193 §:n 3 momentissa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa 196 §:n 5 momentissa.  

Ulkomaalaislain 152 b §:n mukaan Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävänä on valvoa maasta poistamisen täytäntöönpanoa sen kaikissa vaiheissa. Yhdenvertaisuusvaltuutetulla on oikeus pyynnöstään tulla kuulluksi maasta karkottamista koskevassa asiassa ja Yhdenvertaisuusvaltuutettu saa tutustua asiakirjoihin ja antaa lausuntonsa asiasta.  

2.1.4  Päätösten täytäntöönpanokelpoisuus

Jos karkottamispäätökseen on haettu muutosta, ulkomaalaislain 200 §:ssä ilmaistun pääsäännön mukaan päätöstä maastapoistamisesta, johon saa hakea muutosta valittamalla, ei saa panna täytäntöön ennen kuin asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Jos asiassa tarvitaan valituslupa korkeimmalta hallinto-oikeudelta, valitus ei estä täytäntöönpanoa, ellei korkein hallinto-oikeus toisin määrää. Lainvoimaista päätöstä tai päätöstä, joka muutoin pantavissa täytäntöön, ei kuitenkaan saa panna täytäntöön, jos on syytä epäillä, että ulkomaalaisen palauttaminen alkuperämaahan tai muuhun maahan saattaa hänet 147 §:ssä tarkoitettuun vaaraan. Kyseisessä pykälässä säädetään palautuskiellosta, jonka mukaan ketään ei saa käännyttää, karkottaa tai pääsyn epäämisen seurauksena palauttaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.  

Päätöstä maastapoistamisesta, joka koskee kolmannen maan kansalaista, ei saa panna täytäntöön 147 a §:n nojalla vapaaehtoiselle paluulle annetun määräajan kuluessa. Täytäntöönpano on kuitenkin sallittua silloin, kun on olemassa pakenemisen vaara tai henkilön katsotaan olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle. Unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenensä maasta poistamista koskevaa päätöstä annettaessa asianomaisille annetaan vähintään yhden kuukauden määräaika poistua maasta, jonka aikana päätöstä ei voida panna täytäntöön viranomaistoimin, ellei maasta poistamiselle ole perusteltua kiireellistä syytä.  

Maasta karkottamista koskevan päätöksen täytäntöönpano 200 §:n pääsäännöstä poiketen on mahdollista ulkomaalaislain 200 a §:ssä säädetyissä tapauksissa. Pykälän mukaan päätös maasta karkottamisesta, joka perustuu 51 §:ssä tarkoitetun tilapäisen oleskeluluvan myöntämiselle säädetyn oleskelun perusteen poistumiseen, voidaan panna täytäntöön aikaisintaan kahdeksantena päivänä sen jälkeen, kun päätös on annettu tiedoksi hakijalle, jollei hallinto-oikeus toisin määrää. Ennen täytäntöönpanoa on varmistuttava siitä, että määräaikaan on sisältynyt vähintään viisi arkipäivää.  

Käännyttämistä ja karkottamista koskeva päätös voidaan ulkomaalaislain 202 §:n mukaan panna täytäntöön ennen kuin päätös on saanut lainvoiman, jos käännytetty tai maasta karkotettu kahden esteettömän todistajan läsnä ollessa ilmoittaa suostuvansa päätöksen täytäntöönpanoon. 

Hallintolainkäyttölain (586/96) 31 §:n mukaan päätöstä, johon saa hakea muutosta valittamalla, ei saa panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Pykälää muutettiin 1 päivänä tammikuuta 2016 voimaan tulleella lainmuutoksella (891/2015). Pykälän 3 momentissa säädettiin aiemmin, että jos asiassa tarvitaan valituslupa, valitus ei estä täytäntöönpanoa. Lainmuutoksessa momenttia muutettiin siten, että siinä säädetään nyt, että jos asiassa tarvitaan valituslupa, päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi tai jos korkein hallinto-oikeus kieltää täytäntöönpanon. Hallituksen esityksen perusteluissa (HE 230/2014) todetaan, että valituksen hyödyttömyys tarkoittaisi, että tilanne voisi täytäntöönpanon johdosta muuttua niin, ettei muutosta voitaisi tehokkaasti peruuttaa tai korvata siinä tapauksessa, että valitus hyväksyttäisiin. Perusteluissa todetaan myös, että yleissäännös ei estäisi sitä, että tarvittaessa siitä voidaan säätää poikkeuksia erityislaissa. Ulkomaalaislaki mainitaan esimerkkinä tällaisista erityissäännöksistä lainvoimaa vailla olevan päätöksen täytäntöönpanokelpoisuudesta. 

Perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa karkotettavan oikeusturvaan viimeksi lausunnossaan (PeVL 47/2014 vp), jonka se antoi hallituksen esityksestä laeiksi kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetun lain ja ulkomaalaislain muuttamisesta (HE 170/2014 vp). Hallituksen esitys koski vapaaehtoisen paluun järjestelmän vakiinnuttamista ja mahdollisuutta nopeampaan karkottamispäätösten täytäntöönpanoon. Hallituksen esityksessä ehdotettiin karkottamispäätöksen täytäntöönpanoa kevennettäväksi silloin kun ulkomaalainen on saanut tilapäisen oleskeluluvan maasta poistumisen estymisen vuoksi, ja tilapäinen este poistuu. Hallituksen esityksessä ehdotettiin, että karkottamista koskeva päätös voitaisiin panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta. Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan, että ehdotettu sääntely merkitsisi poikkeusta tähän asti ehdottomasta säännöstä, että maasta karkottamista koskevaa päätöstä ei saa panna täytäntöön ennen kuin asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Tämä ero käännyttämispäätöksen täytäntöönpanokelpoisuuteen on ollut valiokunnan mukaan perustuslain 21 §:n valossa perusteltu, koska karkottaminen, toisin kuin käännyttäminen, tapahtuu yleensä tilanteessa, jossa ulkomaalainen on voinut oleskella maassa pitkään ja hänelle on voinut muodostua läheisiä siteitä Suomeen. Viranomaisen maasta karkottamista koskevan päätöksen välitön täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta oli perustuslakivaliokunnan mielestä henkilön perustuslain 21 §:ssä turvatun oikeusturvan kannalta arveluttavaa. Valiokunta esitti mietinnössään, että sääntelyä tuli selventää siten, että karkottamispäätöstä ei saa panna täytäntöön ennen kuin hallinto-oikeus on ratkaissut mahdollisesti tehdyn hakemuksen täytäntöönpanon kieltämisestä tai omasta aloitteestaan antanut päätöksen täytäntöönpanoa koskevan määräyksen. Hallintovaliokunta ehdotti mietinnössään (HaVM 47/2014 vp), että esityksessä tarkoitettua karkottamispäätöstä ei voida panna täytäntöön ennen täytäntöönpanon keskeyttämistä tai kieltämistä koskevan hakemuksen tekemisen mahdollistavan määräajan kulumista. Ulkomaalaislain 200 a §:ssä säädetään nyt, että päätös maasta karkottamisesta, joka perustuu lain 51 §:ssä tarkoitetun tilapäisen oleskeluluvan myöntämiselle säädetyn oleskelun perusteen poistumiseen, voidaan panna täytäntöön aikaisintaan kahdeksantena päivänä sen jälkeen, kun päätös on annettu tiedoksi hakijalle, jollei hallinto-oikeus toisin määrää. Ennen täytäntöönpanoa on varmistuttava siitä, että määräaikaan on sisältynyt vähintään viisi arkipäivää.  

Unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenensä maasta poistamisen täytäntöönpanosta säädetään ulkomaalaislain 172 §:ssä. Pykälän 3 momentin mukaan silloin jos joku karkotetaan maasta 168 §:n tai 169 §:n 2 momentin perusteella, karkottamista koskeva päätös voidaan panna täytäntöön sen jälkeen, kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Säännökset, johon pykälässä viitataan, sisältävät perusteet unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenensä sekä pohjoismaan kansalaisen karkottamiselle. Pykälän 5 momentin mukaan maasta karkottamista koskevan päätöksen tiedoksiannossa on ilmoitettava aika, jonka kuluessa maasta karkotetun on poistuttava maasta. Tämän ajan on oltava vähintään yksi kuukausi päätöksen tiedoksi antamisesta, jollei maasta poistumiselle ole perusteltua kiireellistä syytä. Tänä aikana päätöstä ei voida panna täytäntöön viranomaistoimin. Perusteltu kiireellinen syy voi olla esimerkiksi se, että henkilön maassaolo muodostaa uhan yleiselle järjestykselle tai yleiselle turvallisuudelle. 

2.1.5  Viranomaisohjeet

Maahanmuuttoviraston maastapoistamisohjeessa (MIGDno-2015-542) käsitellään maasta poistamista koskevien säännösten soveltamista Maahanmuuttovirastossa. Ohjeen tarkoituksena on yhtenäistää lain soveltamista, viivytyksetöntä päätöksentekoa ja maasta poistettavien yhdenvertaista kohtelua. Ohjeella on tarkoitus myös edistää neuvontavelvoitteen ja palveluperiaatteen toteutumista.  

Poliisihallitus on antanut ohjeita käännyttämistä ja karkottamista koskevien päätösten täytäntöönpanosta (2020/2013/4518), maasta poistamista koskevan päätösten täytäntöönpanon vastuunjaosta (POL-2017-5403), täydentävän ohjeen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen täytäntöönpanokiellon toimeenpanosta (POL-2015-9705) ja voimankäytöstä maasta poistamispäätöksen täytäntöönpanossa (2020/2013/5311).  

2.2.1  Paluudirektiivi

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi (2008/115/EY, jäljempänä paluudirektiivi) sisältää säännökset palauttamispäätöksestä, vapaaehtoisesta paluusta ja maahantulokiellosta sekä maastapoistamisen täytäntöönpanosta. Direktiiviä sovelletaan nimensä mukaisesti jäsenvaltion alueella laittomasti oleskeleviin kolmansien maiden kansalaisiin. Direktiivissä säädetään myös palauttamista koskevien menettelyjen vähimmäisvaatimuksista. Tällaisia ovat mm. päätöksen muoto, oikeussuojakeinot ja suojalausekkeet.  

Direktiivin 5 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on otettava tätä direktiiviä täytäntöön pannessaan asianmukaisesti huomioon lapsen etu, perhesuhteet, palautettavan terveydentila ja noudatettava palauttamiskiellon periaatetta. Direktiivin 6 artiklan mukaan jäsenvaltion on tehtävä palauttamispäätös sen alueella laittomasti oleskelevista kolmansien maiden kansalaisista. 

Direktiivissä säädetään palauttamispäätöksessä määrättävästä ajasta vapaaehtoiselle paluulle. Direktiivin 7 artiklan mukaan tietyissä tilanteissa jäsenvaltiot voivat olla myöntämättä aikaa vapaaehtoiseen poistumiseen. Tällainen peruste on muun muassa se, että asianomainen henkilö on vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Direktiivin 8 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet pannakseen täytäntöön palauttamispäätöksen, jos vapaaehtoista poistumista varten ei ole myönnetty aikaa tai jos paluuvelvoitetta ei ole noudatettu myönnetyn ajan kuluessa.  

Paluudirektiivin 13 artiklan mukaan palautettavalle on annettava mahdollisuus käyttää tehokkaita oikeussuojakeinoja, jotta hän voi hakea muutosta palautuspäätökseen tai hakea päätöksen uudelleen käsittelyä toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai hallintoviranomaisessa tai muussa toimivaltaisessa elimessä, jonka jäsenet ovat puolueettomia ja riippumattomia. Mainitulla viranomaisella tai elimellä on toimivalta tutkia palauttamiseen liittyvien päätösten laillisuus sekä mahdollisuus väliaikaisesti lykätä niiden täytäntöönpanoa. Palautettavalla on oltava mahdollisuus saada oikeudellista neuvontaa, oikeudellinen edustaja ja tarvittaessa kielellistä apua. Jäsenvaltioiden on artiklan mukaan varmistettava, että mahdollisuuksien mukaan perheen yhtenäisyys jäsenvaltion alueella olevien perheenjäsenten kesken säilytetään, palautettavalle tarjotaan kiireellistä terveydenhoitoa ja välttämätöntä sairaanhoitoa ja haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden erityistarpeet otetaan huomioon. 

Euroopan unionin tuomioistuin on ratkaisussaan C-562/13 Abdida todennut, että kun on kyse muutoksenhausta palauttamispäätökseen, paluudirektiivin13 artiklan 1 kohdasta luettuna yhdessä sen 12 artiklan 1 kohdan kanssa ilmenee, että kolmannen maan kansalaiselle on annettava mahdollisuus käyttää tehokkaita oikeussuojakeinoja, jotta hän voi hakea muutosta hänestä tehtyyn palauttamispäätökseen. Paluudirektiivin 13 artiklan 2 kohdassa puolestaan säädetään, että muutoksenhaun ratkaisemiseen toimivaltainen viranomainen tai elin voi väliaikaisesti lykätä riitautetun palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa, jollei väliaikaista lykkäystä jo sovelleta kansallisen lainsäädännön nojalla. Tästä seuraa, ettei direktiivissä edellytetä, että sen 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla muutoksenhaulla on välttämättä lykkäävä vaikutus. Tällaisen muutoksenhaun piirteet on kuitenkin määritettävä siten, että ne vastaavat perusoikeuskirjan 47 artiklaa, jossa toistetaan tehokasta tuomioistuimen antamaa oikeussuojaa koskeva periaate.  

2.2.2  Vapaan liikkuvuuden direktiivi

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004,Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta (2004/38/EY, jäljempänä vapaan liikkuvuuden direktiivi) sisältää säännökset unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua EU:n alueella, heidän oleskeluoikeudestaan ja karkottamisestaan. 

Vapaan liikkuvuuden direktiivin 30 artiklan mukaan on mainittava, missä tuomioistuimessa tai miltä hallintoviranomaiselta asianomainen henkilö voi hakea päätökseen muutosta sekä missä ajassa tämä on tehtävä, ja tarvittaessa mainittava aika, jonka kuluessa henkilön on poistuttava jäsenvaltion alueelta. Asianmukaisesti perusteltuja kiireellisiä tapauksia lukuun ottamatta alueelta poistumiseen varatun ajan on oltava vähintään yksi kuukausi ilmoittamispäivästä lukien. 

Direktiivin 31 artiklan mukaan henkilöllä, jonka osalta on tehty päätös yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen taikka kansanterveyteen liittyvistä syistä, on oltava vastaanottavassa jäsenvaltiossa mahdollisuus hakea siihen muutosta tuomioistuimessa tai soveltuvissa tapauksissa hallinnollisella muutoksenhakumenettelyllä. Jos karkottamispäätöstä koskevan muutoksenhaun yhteydessä haetaan väliaikaismääräystä kyseisen päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämiseksi, ei alueelta poistamista saa suorittaa ennen kuin on tehty väliaikaismääräystä koskeva päätös, paitsi jos karkottamispäätös perustuu aikaisemmin annettuun oikeuden päätökseen, tai asianomaisilla henkilöillä on aikaisemmin ollut mahdollisuus hakea muutosta, tai karkottamispäätös perustuu 28 artiklan 3 kohdan mukaisiin yleistä turvallisuutta koskeviin pakottaviin syihin. 

Euroopan unionin tuomioistuin on käsitellyt unionin kansalaisen karkottamista ja pakottavia syitä ennakkoratkaisussaan Land Baden-Württemberg vastaan Panagiotis Tsakouridis (suuri jaosto asia C-145/09) ja todennut, että 28 artiklan 3 kohdassa mainittujen yleistä turvallisuutta koskeva ”pakottavat syyt” on käsitteenä huomattavasti tiukempi kuin saman artiklan 2 kohdassa tarkoitetut ”vakavat syyt”. Tuomioistuin on korostanut, että karkottamisen on perustuttava käsiteltävän tapauksen tapauskohtaiseen arviointiin, ja se voidaan perustella vapaan liikkuvuuden direktiivin 28 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuilla yleistä turvallisuutta koskevilla pakottavilla syillä vain, jos toimenpide on uhan poikkeuksellinen vakavuus huomioon ottaen välttämätön sillä turvattavien etujen suojaamiseksi, eikä tätä tavoitetta voida saavuttaa lievemmillä toimenpiteillä, kun otetaan huomioon aika, jonka unionin kansalainen on asunut vastaanottavassa jäsenvaltiossa, ja erityisesti ne vakavat haitat, joita sellainen toimenpide voi aiheuttaa vastaanottavaan jäsenvaltioon aidosti kotoutuneille unionin kansalaisille. 

Vapaan liikkuvuuden direktiiviä koskevassa komission selitysmuistiossa (KOM(2001) 257 lopullinen, EYVL C 270 E, 25.9.2001, s. 150) todetaan maasta poistamista koskevan päätöksen täytäntöönpanosta (artikla 29) seuraavasti: "Mikäli on todennäköistä, että maahantulon epäävä päätös tai karkottamispäätös on perusteeton, jäsenvaltion tuomioistuimella on tämän säännöksen nojalla vastedes mahdollisuus määrätä maahantulon epäävän päätöksen tai karkottamispäätöksen täytäntöönpanon keskeyttämisestä asianomaisen eduksi, vaikka jäsenvaltion oikeuden mukaan muutoksenhaulla ei olisi lykkäävää vaikutusta. Muutoksenhaun lykkäävän vaikutuksen tunnustaminen automaattisesti ei olisi hyvä ratkaisu, koska se antaisi mahdollisuuden väärinkäytöksiin. Jäsenvaltion tuomioistuimen voidaan kuitenkin luottaa takaavan riittävän suojan sekä yksityishenkilöille että jäsenvaltioille." Ehdotuksen 29 artiklan (menettelylliset takeet) 3) kohdan mukaan "Jos tuomioistuimelle tehtävällä muutoksenhaulla ei ole lykkäävää vaikutusta, asiaa käsittelevän tuomioistuimen on välitoimia koskevan menettelyn mukaisesti voitava määrätä muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämisestä, kunnes asiasta tehdään lopullinen päätös." Vaikka kohta ei sellaisenaan sisälly voimaan tulleeseen direktiivin, ei voimassa olevan direktiivin 31 artikla kuitenkaan sisällä määräystä siitä, että muutoksenhaulla tulisi olla tällainen vaikutus.  

Unionin tuomioistuin ei ole ratkaisuissaan ottanut kantaa vapaan liikkuvuuden direktiivin 31 artiklan 2 kohdan tulkintaan. Vapaan liikkuvuuden direktiivillä kumottiin aiemmat henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevat direktiivit. Unionin tuomioistuin totesi ratkaisussaan C-127/08 Metoc, että unionin kansalaiset eivät voi vapaan liikkuvuuden direktiivin perusteella saada vähemmän oikeuksia kuin he saivat niiden johdetun oikeuden säädösten perusteella, joita muutettiin tai jotka kumottiin tällä direktiivillä. Vapaan liikkuvuuden direktiivin 31 artiklan 2 kohta ei myöskään aseta oikeussuojakeinoille korkeampia vaatimuksia, kuin mitä direktiiviä edeltävän, ulkomaalaisten liikkumista ja oleskelua koskevien, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvien erityistoimenpiteiden yhteensovittamisesta 25 päivänä helmikuuta 1964 annetun neuvoston direktiivin 64/221/ETY 8 ja 9 artiklassa asetettiin. Edellä todetun perusteella yhteisöjen tuomioistuimen direktiivin 64/221/ETY 8 ja 9 artiklojen tulkintaa koskeva oikeuskäytäntö on siten tässä yhteydessä edelleen merkityksellistä. Ensimmäisessä direktiivin 64/221tulkintaa koskeneessa ratkaisussaan asiassa 48/75 Royer Yhteisöjen tuomioistuin totesi, että kun kyse on direktiivin 64/221/ETY 8 artiklassa tarkoitetuista tuomioistuimessa toteutettavista oikeussuojakeinoista, asianomaisella on vähintään oltava mahdollisuus panna asia vireille ennen karkottamistoimenpiteen täytäntöönpanoa ja saada siten sen täytäntöönpano lykätyksi. Tuomioistuimen mukaan tämä johtopäätös seuraa myös direktiivin 8 ja 9 artiklan välisestä yhteydestä, koska jälkimmäisessä säännöksessä tarkoitettu menettely on pakollinen muun muassa silloin kun 8 artiklassa tarkoitetuilla tuomioistuimessa toteutettavilla oikeussuojakeinoilla "ei ole lykkäävää vaikutusta". Myöhemmin tuomioistuin totesi 8 artiklasta asiassa 98/79 Pecastaining siten, että kyseisestä säännöksestä ei voida johtaa jäsenvaltioiden velvoitetta hyväksyä ulkomaalaisen oleskelu alueellaan menettelyn koko keston ajan, ottaen kuitenkin huomioon, että ulkomaalaiselle on annettava oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja kaikkien puolustautumiskeinojen käyttämiseen. Tuomioistuin on myöhemmin toistanut tämän kantansa esimerkiksi asiassa C-357/98 Yiadom. Ratkaisussaan C-136/03 Dörr and Unal, joka on annettu vapaan liikkuvuuden direktiivin hyväksymisen jälkeen, mutta ennen direktiivin implementointiajan päättymistä, tuomioistuin vahvisti Pecastaining ratkaisussa toteamansa periaatteet. 

2.2.3  Pitkään oleskelleita koskeva direktiivi

Neuvoston direktiivillä 2003/109/EY pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta (jäljempänä pitkään oleskelleita koskeva direktiivi) luotiin EU:n jäsenvaltioiden alueella vähintään viisi vuotta oleskelleille kolmansien maiden kansalaisille lähes samat oikeudet kuin unionin kansalaisille. Direktiivin soveltamisalaa on laajennettu koskemaan kansainvälistä suojelua saaneita henkilöitä Euroopan parlamentin ja neuvoston 11 päivänä toukokuuta 2011 antamalla direktiivillä neuvoston direktiivin 2003/109/EY muuttamisesta sen soveltamisalan laajentamiseksi koskemaan kansainvälistä suojelua saavia henkilöitä (2011/51/EU). 

Direktiivin 12 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat tehdä päätöksen pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen karkottamisesta vain, jos hän muodostaa yleiselle järjestykselle tai yleiselle turvallisuudelle välittömän ja riittävän vakavan uhan. Artiklan mukaan silloin kun jäsenvaltio päättää karkottaa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen, jonka pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskeluluvassa on kansainvälisen suojelun myöntämistä koskeva huomautus, sen on pyydettävä huomautuksessa mainittua jäsenvaltiota varmistamaan, saako asianomainen henkilö edelleen kansainvälistä suojelua kyseisessä jäsenvaltiossa. Huomautuksessa mainitun jäsenvaltion on vastattava pyyntöön viimeistään kuukauden kuluttua pyynnön vastaanottamisesta. Jos pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen saa vielä kansainvälistä suojelua huomautuksessa mainitussa jäsenvaltiossa, tämä henkilö on karkotettava kyseiseen jäsenvaltioon. Edellä sanotusta poiketen karkottamispäätöksen tehneellä jäsenvaltiolla on oikeus kansainvälisten velvoitteidensa mukaisesti siirtää kyseinen henkilö muuhun maahan kuin siihen jäsenvaltioon, joka myönsi kansainvälistä suojelua, jos tämä henkilö täyttää määritelmädirektiivin (2004/83/EY) 21 artiklan 2 kohdassa määritellyt ehdot siitä, että on perusteltua syytä katsoa hänen olevan vaaraksi sen jäsenvaltion turvallisuudelle, jossa hän on, tai hän on yhteiskunnalle vaarallinen kyseisessä jäsenvaltiossa, koska hänet on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta.  

2.2.4  Menettelydirektiivi

Neuvoston direktiivi 2013/32/EU pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista (jäljempänä menettelydirektiivi) sisältää säännökset siitä, että kansainvälistä suojelua hakevilla on oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa muutoksen hakemiseksi. Tämä oikeus koskee myös päätöksiä kansainvälisen suojelun poistamisesta. Menettelydirektiivin 46 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä kohtuullisista määräajoista ja muista tarpeellisista säännöistä, joita hakijan on noudatettava käyttäessään oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Määräajat eivät saa tehdä tämän oikeuden käyttöä mahdottomaksi tai liian vaikeaksi. Jäsenvaltion on sallittava hakijoiden jäädä alueelleen siihen asti, kun määräaika, jonka kuluessa näiden on käytettävä oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, on päättynyt, ja silloin, kun tällaista oikeutta on käytetty määräajassa, odottamaan muutoksenhaun tulosta. Direktiivi myös sallii säätää tietyissä tilanteissa poikkeuksista oikeuteen jäädä jäsenvaltion alueelle odottamaan muutoksenhaun tulosta. 

Edellä selostetusta johtuen silloin kun karkottamispäätös koskee henkilöä, jonka kansainvälistä suojelua koskeva asema on samalla lakkautettu ulkomaalaislain 107 §:n mukaisesti tai peruutettu 108 §:n mukaisesti, karkottamispäätöstä ei voida panna täytäntöön ennen hallinto-oikeuden päätöstä, koska näissä tapauksissa hallinto-oikeuden on arvioitava myös se, tarvitseeko ulkomaalainen edelleen kansainvälistä suojelua ja myös 147 §:n säädetyn palauttamiskiellon vaikutus henkilön tilanteeseen. 

Euroopan unionin komissio antoi 13 heinäkuuta 2016 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kansainvälistä suojelua koskevan yhteisen menettelyn luomisesta ja menettelydirektiivin 2013/32/EU kumoamisesta (COM(2016) 467 final. Ehdotus sisältää velvoittavat säännökset kansainvälistä suojelua hakevien oikeudesta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa muutoksen hakemiseksi ja määräajoista oikeussuojakeinojen käyttämiselle, velvollisuudesta sallia hakijoiden jäädä alueelleen odottamaan muutoksenhaun tulosta ja poikkeuksista tähän, sekä ensimmäisen asteen muutoksenhaun kestosta. Ehdotetun asetuksen säännökset koskisivat myös päätöksiä kansainvälisen suojelun poistamisesta. Asetusehdotuksen käsittely on kesken. 

2.2.5  Lainsäädäntö ja kehitys muissa EU-maissa ja Pohjoismaissa

Sisäministeriö selvitti muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja pohjoismaiden lainsäädäntöä rikosperusteisen maasta karkottamisen täytäntöönpanon osalta vastuuviranomaisille tehdyllä kyselyllä ja pohjoismaisten yhteistyötahojen kautta. Euroopan muuttoliikeverkoston kautta tehtyyn kyselyyn vastasivat Belgia, Bulgaria, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Norja, Puola, Portugal, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro. Vertailun tekeminen on jossain määrin ongelmallista, koska maiden järjestelmät poikkeavat toisistaan. Myös karkottamiskynnys eli perusteet maasta karkottamiselle vaihtelevat eri maissa. Kyselyyn vastanneissa maissa oli hyvin vaihtelevat lainsäädännöt ja käytännöt siinä, minkälaisessa prosessissa rikoksiin perustuva karkottaminen eteni ja missä vaiheessa täytäntöönpano oli mahdollista. Rikollinen toiminta sinänsä ei ollut kaikissa maissa lainsäädännössä mainittu karkottamisperuste, mutta useiden valtioiden vastauksissa toistui yleistä järjestystä ja turvallisuutta uhkaavien karkotettavien osalta muista karkotettavista poikkeavat menettelysäännökset ja esimerkiksi Belgia on tältä osin tiukentanut lainsäädäntöään huhtikuussa 2017 voimaan tulleella lainmuutoksella. Useimmissa maissa karkottamispäätöksestä oli mahdollisuus valittaa ja hakea täytäntöönpanokieltoa, vaikka pelkkä päätöksestä valittaminen vain harvoin lykkäsi sen täytäntöönpanoa. 

Ruotsissa rikosasiaan perustuvan karkottamisen käsittelee kyseistä rikosasiaa käsittelevä käräjäoikeus. Käräjäoikeus voi päättää karkottamisesta rikostuomion yhteydessä, jos tuomio on ankarampi kuin sakko. Muuhun perusteeseen perustuvan karkottamispäätöksen tekee maahanmuuttovirasto (Migrationsverket). Ruotsissa pääsääntönä on, että karkottamispäätöstä ei voida panna täytäntöön ennen kun se on lainvoimainen. Karkottamispäätöstä ei myöskään voida panna täytäntöön ennen kuin henkilö on suorittanut mahdollisen vankeusrangaistuksen tai hänet on siirretty toiseen maahan suorittamaan rangaistusta. Henkilön maasta poistaminen voi tapahtua heti vankilasta vapautumisen jälkeen riippumatta siitä, jatkaako hän rangaistuksen suorittamista ehdonalaisessa vapaudessa. Rikosasiassa ensimmäisenä valitusasteena toimiva hovioikeus voi kumota karkottamispäätöksen. Täytäntöönpanovaiheessa, joka on hovioikeuden päätöksen jälkeen, ulkomaalainen voi hakea täytäntöönpanokieltoa. Karkottamispäätös voidaan kuitenkin panna täytäntöön käräjäoikeuden päätöksen jälkeen, jos ulkomaalainen on antanut suostumuksensa ja syyttäjä hyväksyy päätöksen täytäntöönpanon. Sama sääntely koskee myös EU- ja pohjoismaiden kansalaisia. 

Norja ei kuulu Euroopan unioniin, mutta se soveltaa paluudirektiivin säännöksiä. Norja on direktiivin sallimalla tavalla kansallisesti päättänyt, että se ei sovella direktiiviä niihin kolmannen valtion kansalaisiin, jotka on päätetty poistaa maasta rikosoikeudellisen seuraamuksen johdosta. Karkottamispäätöstä ei voida panna täytäntöön, ennen kuin se on lainvoimainen, ellei ole todennäköistä, että ulkomaalainen syyllistyy rikokseen uudelleen tai muuten vakavalla tavalla loukkaa toisen henkilön turvallisuutta. Lopullisen päätöksen jälkeen ulkomaalainen saa tiedoksi lähdön määräajan, joka on tavallisesti 7-30 päivää. Kuitenkin karkottamispäätöksen perustuessa rikoksiin määräaika voi olla lyhyempi tai sitä ei ole. Jos ulkomaalainen ei poistu määräajassa, jos määräaikaa ei aseteta tai jos on riittäviä syitä uskoa, että ulkomaalainen ei poistu määräajassa, päätös voidaan panna täytäntöön välittömästi. Valitusviranomaisella on oikeus lykätä tai kieltää täytäntöönpano omasta aloitteestaan. Ulkomaalainen ei voi valittaa maasta poistumiseen annetusta määräajasta, mutta voi pyytää lykkäystä täytäntöönpanoon. Sama sääntely koskee myös EU-kansalaisia.  

Tanskassa rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen on poistuttava maasta välittömästi suoritettuaan rikoksesta annetun tuomion. Jos henkilö ei poistu vapaaehtoisesti, hänet karkotetaan maasta. Hänellä on 14 päivää aikaa valittaa päätöksestä, jolla hänet on määrätty karkotettavaksi. Karkottamispäätöstä ei panna täytäntöön ennen kuin tuomioistuin on tehnyt asiassa lopullisen päätöksen.  

Itävallassa päätös karkottamisesta ei ole lähtökohtaisesti täytäntöönpanokelpoinen ilman lainvoimaa. Valitus siten yleensä estää päätöksen täytäntöönpanon, mutta tämä lykkäävä vaikutus voidaan kieltää, mikäli ulkomaalaisen välitön maasta poistuminen tai päätöksen täytäntöönpano on välttämätön yleiseen järjestykseen tai kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä syistä. Päätöstä ei voida panna täytäntöön ennen kuin henkilö on suorittanut mahdollisen vankeusrangaistuksen. Lykkäävä vaikutus voidaan kieltää EU-kansalaisilta ja heihin rinnastettavilta vain, jos heidän välitön maasta poistuminen on välttämätöntä lakiin ja järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyvistä syistä.  

Virossa kolmannen maan kansalaista koskeva maastapoistamispäätös voidaan laittaa täytäntöön heti vapaehtoiselle paluulle annetun määräajan jälkeen. Vapaaehtoisen paluun aikaa ei anneta esimerkiksi tilanteissa, joissa ulkomaalaisen katsotaan olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle tai kansalliselle turvallisuudelle tai jos hänellä on velvollisuus poistua Virosta vankilasta vapautumisen jälkeen. Valitus ei automaattisesti lykkää täytäntöönpanoa, mutta tuomioistuimella on oikeus lykätä sitä. Valitus on tehtävä kymmenen päivän sisällä päätöksen tiedoksiannosta. Yleisesti ottaen samat säännöt koskevat myös EU-kansalaisia.  

Belgiassa huhtikuussa 2017 voimaan tullen lainmuutoksen perusteella maasta karkottamista koskevan päätöksen saaneilla henkilöillä ei enää kaikissa tilanteissa ole oikeutta odottaa lainvoimaista päätöstä ennen maastapoistamisen täytäntöönpanoa. Näin on erityisesti silloin, jos päätös on tehty sillä perusteella, että henkilö vaarantaa yleistä järjestystä tai kansallista turvallisuutta. Jos henkilön oleskelulupa oli myönnetty perhesiteen perusteella tai jos kyse oli henkilöstä, joka oli käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen (EU-kansalaiset, heidän perheenjäsenensä ja kolmannen valtion kansalaiset, jotka nauttivat samoja oikeuksia kuin edellä mainitut henkilöt), maasta poistamisen täytäntöönpano on edelleen mahdollista pääsääntöisesti vasta, kun päätös on lainvoimainen. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa henkilö on päätetty karkottaa kansallisen turvallisuuteen liittyvistä pakottavista syistä. Tällöin henkilöllä on mahdollisuus hakea täytäntöönpanon kieltämistä, mutta päätös voidaan laittaa täytäntöön sitä huolimatta, että kieltoa on haettu.  

Ranskassa karkottamispäätös tule täytäntöönpanokelpoiseksi heti tiedoksiannon jälkeen. Valitus ei automaattisesti lykkää päätöksen täytäntöönpanoa, mutta henkilö, jota karkottamispäätös koskee, voi pyytää täytäntöönpanon lykkäämistä. Täytäntöönpano on mahdollista, vaikka lykkäävä vaikutusta olisikin haettu. Sääntely koskee sekä kolmannen maan kansalaisia ja EU-kansalaisia.  

Saksassa ulkomaalaiselle annetaan ensin kehotus poistua maasta ja siihen on mahdollista pyytää lykkäystä tuomioistuimelta. Pyyntö ei kuitenkaan itsessään lykkää velvoitetta poistua. Lykkäävää vaikutusta ei voi antaa muun muassa tilanteissa, joissa välitön täytäntöönpano on yleisen edun mukaista tai määräyksen antaneen viranomaisen ensisijaisessa intressissä. Ellei ulkomaalainen poistu maasta, hänelle tehdään karkottamispäätös. Karkottamispäätös voidaan tehdä ilman sitä edeltävää kehotusta poistua maasta maan turvallisuuteen kohdistuvan erityisen uhan tai terrorismin torjumiseksi. Väliaikaista täytäntöönpanokieltoa karkottamispäätökseen voidaan hakea hallintotuomioistuimesta seitsemän päivän kuluessa karkottamismääräyksen tiedoksiannosta. Karkottamista ei voida panna täytäntöön ennen tämän määräajan päättymistä ja jos hakemus on tehty määräajassa, kunnes tuomioistuin on tehnyt päätöksen täytäntöönpanoasiassa. Sääntely koskee sekä kolmannen maan kansalaisia että EU-kansalaisia. 

2.2.6  Kansainväliset velvoitteet

Maasta karkottamisen täytäntöönpanoa ja siihen liittyviä oikeusturvanäkökohtia harkittaessa on huomioitava Euroopan neuvoston yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi ja sitä täydentävät lisäpöytäkirjat (SopS 19/1990, jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus). Sopimuksen 13 artikla sisältää oikeuden tehokkaaseen oikeussuojakeinoon. Sopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 1 artiklan mukaan jonkin valtion alueella laillisesti oleskelevaa ulkomaalaista ei saa karkottaa sieltä paitsi laillisen päätöksen nojalla. Ulkomaalaisella on oltava oikeus esittää karkotuksensa vastaisia syitä, saada asiansa tutkituksi uudelleen ja tulla näissä tarkoituksissa edustetuksi asianomaisen viranomaisen tai tämän määräämän yhden tai useamman henkilön edessä. Ulkomaalainen voidaan kuitenkin karkottaa ennen edellä mainittujen oikeuksien käyttämistä, milloin karkottaminen on välttämätöntä yleisen järjestyksen takia tai kansallisen turvallisuuden perusteella. Lisäpöytäkirjaa koskevassa selitysmuistiossa (Explanatory report, no. 117) todetaan, ettei edellytyksellä saada asia tutkituksi uudelleen aseteta edellytystä kaksivaiheisesta viranomaismenettelystä eri viranomaisissa vaan riittää, että toimivaltainen viranomainen tutkii asian uudelleen. Selitysmuistiossa todetaan, että vaikka yleisen järjestyksen tai kansallisen turvallisuuden vuoksi karkotettavia eivät koske samat edellytykset oikeussuojan suhteen, on henkilöllä oltava kuitenkin mahdollisuus käyttää kyseisiä oikeussuojakeinoja karkotuksen jälkeen.  

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on käsitellyt maasta karkottamiseen liittyvää oikeusturvaa useissa tapauksissaan ja tarkastellut 7. lisäpöytäkirjan 1 artiklan tarkoittamia karkotuksen prosessuaalisia takeita yhdessä perhe-elämän suojaa koskevan 8 artiklan ja tehokkaita oikeussuojakeinoja edellyttävän 13 artiklan kannalta. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi asiassa Jabari v. Turkki (11.7.2000, kohta 50), että tehokasta oikeussuojakeinoa koskevasta 13 artiklasta seuraa vaatimus siitä, että väite todella olemassa olevasta kidutuskiellon vastaisen kohtelun uhasta on tutkittava puolueettomasti ja tarkasti, samoin kuin vaatimus mahdollisuudesta täytäntöönpanon lykkäykseen. Ratkaisussaan Conka v. Belgia (5.2.2002, kohta 79) tuomioistuin totesi, että 13 artiklassa tarkoitetun oikeussuojakeinon avulla tulee kyetä estämään päätöksen täytäntöönpano, joka olisi vastoin sopimusta ja jonka vaikutukset olisivat mahdollisesti peruuttamattomia. Lisäksi asiassa Geleri v. Romania (15.9.2011) tuomioistuin linjasi, että karkottamistoimenpiteen perustaminen kansalliseen turvallisuuteen edellytti, että henkilöllä on oltava takeita mielivaltaa vastaan. Hänellä tuli olla mahdollisuus saattaa toimenpide tutkittavaksi riippumattomassa ja puolueettomassa elimessä. Tuomioistuin on siten ratkaisukäytännössään katsonut, että 13 artiklassa tarkoitettu oikeussuojan tehokkuus edellyttää oikeussuojakeinolta automaattista lykkäävää vaikutusta tapauksissa, joissa on painavia syitä uskoa henkilön altistuvan todelliseen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan vastaisen kohtelun vaaraan. Näin myös esimerkiksi ratkaisuissa Gebremedhin v. Ranska (26.4.2007, kohta 67) ja tuomio Hirsi Jamaa ym. v. Italia (23.2.2012, kohta 200). 

Automaattista lykkäävää vaikutusta ei ole pidetty välttämättömänä tapauksissa, joissa oli väitetty yksityis- ja perhe-elämän suojaan puuttumista (esimerkiksi De Souza Ribeiro v Ranska 13.12.2012). Edellä mainitussa ratkaisussaan tuomioistuin viitasi myös laajasti aikaisempaan oikeuskäytäntöönsä koskien sitä, mitä tarkoitetaan tehokkaalla oikeussuojakeinolla. 

Yhdistyneiden kansakuntien kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 7/1976, jäljempänä KP-sopimus)13 artiklassa todetaan, että yleissopimuksen sopimusvaltion alueella laillisesti oleskeleva muukalainen voidaan karkottaa sieltä vain laillisessa järjestyksessä tehdyn päätöksen mukaisesti, ja hänen on sallittava, paitsi milloin kansallista turvallisuutta koskevat pakottavat syyt eivät sitä estä, esittää syitä maasta karkottamistansa vastaan ja saada asiansa uudelleen tutkittavaksi sekä olla tässä tarkoituksessa edustettuna asianomaisen viranomaisen tahi asianomaisen viranomaisen erityisesti määräämän henkilön tai henkilöiden edessä. 

2.2.7  Euroopan unionin perusoikeuskirja

Vaikka tässä esityksessä ei ole varsinaisesti kyse direktiivin täytäntöönpanosta, esitys koskee ulkomaalaisten maasta poistamista, johon liittyy EU-säädöksiä. Oikeuskirjallisuudessa on viitattu Euroopan Unionin perusoikeuskirjan 47 artiklaan arvioitaessa vapaan liikkuvuuden direktiivin 30 – 33 artikloihin sisältyviä menettelyllisiä takeita. Oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen käsitellään Euroopan Unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa. Sen mukaan jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava tässä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa. Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, joka on etukäteen laillisesti perustettu. Euroopan unionin tuomioistuin on ratkaisussaan C-562/13 Abdida todennut, ettei paluudirektiivissä edellytetä, että sen 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla muutoksenhaulla on välttämättä lykkäävä vaikutus. Tällaisen muutoksenhaun piirteet on kuitenkin määritettävä siten, että ne vastaavat perusoikeuskirjan 47 artiklaa, jossa toistetaan tehokasta tuomioistuimen antamaa oikeussuojaa koskeva periaate. Tästä syystä kyseisessä tapauksessa tuomioistuin totesi, että paluudirektiivin 5 ja 13 artiklaa, luettuina perusoikeuskirjan 19 artiklan 2 kohdan ja 47 artiklan valossa, on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa ei säädetä mahdollisuudesta hakea lykkäävin vaikutuksin muutosta palauttamispäätökseen, jonka täytäntöönpano saattaa altistaa kyseessä olevan kolmannen maan kansalaisen vakavaan vaaraan siitä, että hänen terveydentilansa heikkenee vakavasti ja peruuttamattomasti. 

2.2.8  Pohjoismaiset sopimukset

Pohjoismaiden kesken on jo 1950-luvulta alkaen sovellettu pohjoismaista passi- ja liikkumisvapauden järjestelmää, joka perustuu Pohjoismaiden kansalaisten vapauttamisesta velvollisuudesta omata passi sekä oleskelulupa muussa Pohjoismaassa kuin kotimaassa oleskellessaan tehtyyn pöytäkirjaan (SopS 17/1954) ja passintarkastusten poistamisesta Pohjoismaiden välisillä rajoilla tehtyyn sopimukseen (SopS 10/1958). Näiden sopimusten lisäksi Pohjoismaan kansalaisen maassa oleskelua tai maasta poistamista koskevia määräyksiä sisältyy Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin väliseen väestön rekisteröintiä koskevaan sopimukseen (SopS 96/2006) ja Pohjoismaiseen sosiaalipalvelusopimukseen (SopS 69/1996). Sopimukset eivät sisällä maastapoistamispäätöksen täytäntöönpanoa koskevia määräyksiä. Pohjoismaiden väliset sopimukset eivät siten rajoita asiaa koskevaa säätelyä.