1.1
Ajoneuvolaki
3 §.Määritelmät. Pykälän 10, 20, 24 ja 30 kohtaa muutettaisiin sekä lisättäisiin uusi 31 kohta. Pykälän 10 kohdassa tarkennettaisiin 60 §:ssä säädetyn mukaisesti, että rekisteröintikatsastus tehdään myös ajoneuvon vaatimustenmukaisuuden toteamiseksi. Pykälän 20 kohdassa käytetty nimitys "Euroopan yhteisöjen komissio" muutettaisiin ajantasaiseen muotoon "Euroopan komissio". Pykälän 24 kohta muutettaisiin pelkäksi viittaukseksi EY-asetukseen (EY) N:o 765/2008. Nykyistä määritelmää ei ole syytä säilyttää, koska mainitussa EY-asetuksessa säädetään suoraan menettelyistä, joita noudatetaan vaatimustenmukaisuuden varmentamisessa CE-merkinnällä. Pykälän 30 kohtaan tehtäisiin tekninen muutos uuden 31 kohdan lisäyksen vuoksi. Uudessa 31 kohdassa määriteltäisiin luokittelumassa, jota käytettäisiin autojen ja niiden perävaunujen pääluokituksessa eli luokittelussa ajoneuvoluokkiin. Määritelmässä tarkennettaisiin, että pääluokittelun perusteena käytetään sitä massaa, joka välittyy ajoneuvon pyörien välityksellä maahan. Siten esimerkiksi puoliperävaunun ja keskiakseliperävaunun massasta sitä osaa, joka kohdistuu vetoajoneuvon kytkentälaitteelle, ei sisällytettäisi luokittelumassaan. Luokittelumassa vastaisi autojen ja perävaunujen puitedirektiivin liite II:n mukaisessa pääluokittelussa käytettävää massaa.
7 §.Ajoneuvon muuttaminen, rakentaminen ja korjaaminen. Nykyisessä 7 §:ssä säädetään, että ajoneuvoa ei saa sen käyttöönoton jälkeen muuttaa siten, että ajoneuvo ei enää täytä vaatimuksia, jotka olivat voimassa sen ensimmäisen käyttöönoton ajankohtana tai tätä myöhemmin. Säännöstä tarkennettaisiin niin, että siitä ilmenee, että ajoneuvon muuttaminen on kuitenkin sallittu laissa jäljempänä säädetyissä tapauksissa. Tällaisia normeja ovat esimerkiksi 7 §:n 2 momentissa tarkoitetut ajoneuvon rakenteen muuttamista koskevat säännökset ja määräykset, joissa voidaan antaa poikkeuksia kaikkia ajoneuvoja koskevista vaatimuksista esimerkiksi ajoneuvon erikoisen käyttötehtävän tai kuljettajan vamman vuoksi.
10 §.Auto. Pykälän 2 ja 4 momenttia muutettaisiin. Pykälän 2 momentin säännöksiä henkilö-, linja-, paketti- ja kuorma-autoista muutettaisiin vastaamaan nykyistä tarkemmin autojen ja perävaunujen puitedirektiivin liitteen II säännöksiä. Termin kokonaismassa sijasta käytettäisiin 3 §:ssä määriteltävää termiä luokittelumassa. Muutoksella ei olisi käytännössä merkitystä ajoneuvojen luokitteluperusteisiin. Pykälän 4 momentista kumottaisiin valtuus säätää liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella tarkemmin autojen alaluokista. Valtuus olisi turha, koska autojen luokittelusta säädetään autojen ja perävaunujen puitedirektiivin liitteessä II, joka on annettu EU-asetuksella (EU) N:o 678/2011. Nykyisin alaluokista säädetään kansallisesti autoasetuksella, joka on tarkoitus kumota tämän ajoneuvolain muutoksen yhteydessä. Liikenteen turvallisuusvirasto voisi jatkossa antaa määräyksiä autojen tarkemmista luokituksista 19 b §:n ja 24 c §:n nojalla. 4 momentissa viitattaisiin jatkossakin autoverolakiin, jossa säädetään verovapaiden tai veroltaan alennettujen autojen rakenteesta, mitoituksesta ja muista verovapauden tai alennetun veron edellytyksistä. Tällaisia säännöksiä ovat esimerkiksi tiettyjen pakettiautojen alennetun autoveron edellytykset.
13 a §.L-luokan ajoneuvojen luokitusta koskevat tarkemmat määräykset. Pykälä kumottaisiin ja sen säännökset sisällytettäisiin uuteen 19 b §:ään, jossa säädettäisiin ajoneuvojen luokitusta koskevista tarkemmista määräyksistä kaikkien ajoneuvoluokkien osalta.
14 §.Traktorit ja niiden perävaunut sekä vedettävät vaihdettavat laitteet. Pykälän 5 momentti kumottaisiin ja sen säännökset sisällytettäisiin 19 b §:ään, jossa säädettäisiin ajoneuvojen luokitusta koskevista tarkemmista määräyksistä kaikkien ajoneuvoluokkien osalta.
17 §.Perävaunu ja hinattava laite. Pykälän 2 momentissa käytettäisiin sanan kokonaismassa sijasta 3 §:ssä määriteltyä termiä luokittelumassa. Muutoksella selkeytettäisiin sitä, että luokittelun perusteena käytetään sitä massaa, joka kohdistuu ajoneuvon pyöristä maahan. Siten esimerkiksi jarruttoman kevytperävaunun (keskiakseliperävaunu), jonka luokittelumassa on 750 kg, massa voi kokonaisuudessaan olla tätä suurempi, käytännössä muista säännöksistä johtuen enintään 825 kg. Tällainen ajoneuvo on kuormattava siten, että massan 750 kg ylittävä osuus kohdistuu vetoajoneuvon kytkentälaitteelle. Puoliperävaunuissa ero ajoneuvon enimmäismassan ja luokittelumassan välillä voi olla huomattavan suuri, jopa samaa luokkaa luokittelumassan kanssa, koska puoliperävaunun massasta suuri osuus kohdistuu vetoajoneuvon kytkentälaitteelle.
Pykälän 4 ja 5 momentti kumottaisiin ja niiden säännökset sisällytettäisiin uuteen 19 b §:ään, jossa säädettäisiin ajoneuvojen luokitusta koskevista tarkemmista määräyksistä kaikkien ajoneuvoluokkien osalta.
19 §.Muut moottorittomat ajoneuvot. Pykälän 3 momentti kumottaisiin ja sen säännökset sisällytettäisiin uuteen 19 b §:ään, jossa säädettäisiin ajoneuvojen luokitusta koskevista tarkemmista määräyksistä kaikkien ajoneuvoluokkien osalta.
19 a §.Kevyt sähköajoneuvo. Pykälän 2 momentti kumottaisiin ja sen säännökset sisällytettäisiin uuteen 19 b §:ään, jossa säädettäisiin ajoneuvojen luokitusta koskevista tarkemmista määräyksistä kaikkien ajoneuvoluokkien osalta.
19 b §.Ajoneuvojen perusluokittelua koskevat tarkemmat määräykset. Lain 2 lukuun lisättäisiin uusi pykälä, jossa valtuutettaisiin Liikenteen turvallisuusvirasto antamaan määräyksiä 2 luvussa tarkoitettujen ajoneuvojen luokittelusta. Ajoneuvojen lain säännöksiä tarkempi luokittelu on joissain tapauksissa tarpeen esimerkiksi siksi, että ajoneuvon käyttötarkoitus voidaan selvittää ajoneuvon rekisteritiedoista. Osa ajoneuvoja koskevista teknisistä vaatimuksista ja vaatimusten lievennyksistä on sidottu ajoneuvon käyttötarkoitukseen.
21 §.Ambulanssi. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin pieni tarkennus, jolla yhtenäistettäisiin tekstimuotoilu autojen ja perävaunujen puitedirektiivin liitettä II vastaavaksi. Säännöksessä puhuttaisiin sairaiden tai loukkaantuneiden henkilöiden kuljetukseen valmistetun M-luokan ajoneuvon sijasta sairaiden tai loukkaantuneiden henkilöiden kuljetukseen tarkoitetusta M-luokan ajoneuvosta. Muutoksella ei olisi käytännössä vaikutusta säännöksen soveltamiseen.
24 a §.Erikoiskuljetusajoneuvo. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin Liikenteen turvallisuusvirastolle valtuus antaa erikoiskuljetusajoneuvon liikenteeseen hyväksymisen edellytyksenä oleva poikkeuslupa. Erikoiskuljetusajoneuvo on mitoiltaan tai massoiltaan tiellä yleisesti sallitun arvon ylittävä ajoneuvo. Nykyisin sisällöltään lähes vastaava poikkeuslupavaltuus on erikoiskuljetuksista ja erikoiskuljetusajoneuvoista annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen (786/2012) 6 §:ssä. Tämän asetuksen 6 §:n 3 momentin perusteella katsastustoimipaikka voi kuitenkin hyväksyä erikoiskuljetusajoneuvoksi määriteltävän työkoneiden kuljetukseen valmistetun kuorma-auton mitat. Katsastustoimipaikan myöntämä hyväksyntä on käytännössä useimmiten turha, koska lähes kaikki tällaiset autot vaativat lisäksi myös Liikenteen turvallisuusviraston poikkeusluvan massoista. Tämä menettely on johtanut epäyhtenäiseen käytäntöön ja lisännyt Liikenteen turvallisuusviraston ohjeistustarvetta. Muutoksen jälkeen kaikki erikoiskuljetusajoneuvon ominaisuudet hyväksyttäisiin samalla Liikenteen turvallisuusviraston myöntämällä poikkeusluvalla, jolloin menettely olisi yhtenäisempi ja sujuvampi. Vuoden 2015 alusta voimaan tullessa ajoneuvolain muutoksessa Liikenteen turvallisuusvirastolle annettiin valtuudet antaa määräyksiä erikoiskuljetusajoneuvoista, mutta muutossäädös ei sisältänyt tässä tarkoitettua poikkeuslupavaltuutta. Liikenteen turvallisuusvirasto on valmistelemassa määräystä, joka korvaa erikoiskuljetuksista ja erikoiskuljetusajoneuvoista annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen. Määräyksen on tarkoitus tulla voimaan samanaikaisesti tämän esityksen mukaisen ajoneuvolain muutoksen kanssa.
Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jossa annettaisiin poikkeukset 1 momentin mukaisen poikkeusluvan edellyttämiseltä. Poikkeuslupaa ei vaadittaisi tyyppihyväksytyltä ajoneuvolta, jolta ei vaadita tieliikennelain 87 c §:n mukaista erikoiskuljetuslupaa. Poikkeuslupaa ei myöskään vaadittaisi tyyppihyväksytyltä ajoneuvolta, jonka rekisteritiedoissa on kirjaus tieliikennelain 87 c §:n mukaisesta erikoiskuljetusluvasta. Muutoksella vältettäisiin turhaa poikkeuslupahakemusten käsittelyä silloin, kun tarvittavat tiedot on kirjattu rekisteriin jo ajoneuvon liikenteeseen hyväksymisen yhteydessä. Poikkeuslupaa ei vaadittaisi myöskään moottorityökoneilta, koska ne ovat rakenteeltaan yksinkertaisempia, eikä näiden poikkeuslupien myöntämisessä ole tarvetta käyttää erityistä tarveharkintaa. Vaatimus poikkeusluvasta ei koskisi myöskään ajoneuvoa, joka ei ole rekisteröintivelvollinen ja joka poikkeaa vain mitoiltaan tiellä yleisesti sallituista arvoista. Käytännössä tällaisia ajoneuvoja ovat lähinnä eräät traktorin perävaunut ja traktoriin kytkettävät hinattavat laitteet. Traktorin perävaunua voisi siten jatkossakin käyttää esimerkiksi suurten veneiden kuljetukseen ilman ajoneuvolle myönnettävää poikkeuslupaa. Vaatimukset ajoneuvon säännösten ja määräysten mukaisista merkinnöistä ja muista turvallisuusvarusteista koskisivat kuitenkin myös tällaisia ajoneuvoja.
Uuden momentin lisäyksen takia pykälän 2 momentti muutettaisiin 3 momentiksi.
24 b §.Erikoiskäyttöön tarkoitettujen ajoneuvojen luokittelua koskevat tarkemmat määräykset. Lain 3 lukuun lisättäisiin uusi pykälä, jossa valtuutettaisiin Liikenteen turvallisuusvirasto antamaan määräyksiä erikoiskäyttöön tarkoitettujen ajoneuvojen luokittelusta. Valtuus on samankaltainen kuin muille ajoneuvoille tämän esityksen 19 b §:ssä.
27 §.Poikkeukset ajoneuvon rakennetta, hallintalaitteita ja varusteita koskevista vaatimuksista. Pykälän otsikkoa täsmennettäisiin niin, että siinä puhuttaisiin tarkempien säännösten sijasta vaatimusten poikkeuksista.
Pykälän 1 momentin sallimat poikkeukset 25 §:n 1 momentissa säädetyistä vaatimuksista laajennettaisiin koskemaan kaikkia ajoneuvoja, myös autoa ja sen perävaunua. Muutoksella nostettaisiin valtioneuvoston asetuksen tasolla annettaviksi nykyisin autoasetuksella säädettävät, esimerkiksi ajoneuvon käyttötarkoituksen edellyttämät poikkeukset. Autoasetus on tarkoitus kumota samalla aikataululla lakimuutoksen kanssa.
Pykälän 2 momentti kumottaisiin, koska 27 a §:n 2 momentissa annettaisiin Liikenteen turvallisuusvirastolle valtuudet antaa auton ja sen perävaunun tarkemmista vaatimuksista määräykset. Kumoamisen johdosta pykälän nykyisestä 3 momentista tulisi 2 momentti ja 4 momentista 3 momentti.
Pykälän uudessa 2 momentissa korvattaisiin ilmaisu ”säädetyn mukainen” ilmaisulla ”säädösten ja määräysten mukainen”. Muutoksella selvennettäisiin, että poikkeukset vaatimuksista koskisivat myös Liikenteen turvallisuusviraston määräyksiä.
27 a §.Ajoneuvon rakennetta, hallintalaitteita ja varusteita koskevat määräykset. Pykälän 1 momentista poistettaisiin viittaus kumottavaksi ehdotettavaan 27 §:n 2 momenttiin.
Pykälän 2 momentin 1, 2 ja 3 kohdista poistettaisiin rajaus, jonka mukaan Liikenteen turvallisuusviraston määräysvaltuudet eivät koske autoa ja sen perävaunua. Liikenteen turvallisuusviraston määräyksillä korvattaisiin autojen ja niiden perävaunujen osalta autoasetuksessa säädetyt tarkemmat tekniset vaatimukset. Liikenteen turvallisuusvirasto antaisi siten jatkossa tarvittaessa tarkemmat tekniset määräykset kaikille ajoneuvoluokille. Pykälän 2 momentin 6 kohdasta poistettaisiin viittaus kumottavaksi ehdotettavaan 27 §:n 2 momenttiin.
Pykälän 4 momentti kumottaisiin, koska kansallisten liikennetraktorien tyyppihyväksyntämahdollisuus on päättynyt vuoden 2015 lopussa. Liikennetraktoria koskevien Liikenteen turvallisuusviraston määräysten reunaehdoista ei siis ole enää tarpeen säätää. Liikennetraktoreiden tyyppihyväksyntöjen laajennukset ja liikennetraktoreiden käyttöönotto sallitaan kuitenkin vuoden 2017 loppuun saakka.
29 §.Energia- ja ympäristövaikutusten rajoittamista koskevat tarkemmat säännökset ja määräykset. Pykälän 1 momentti kumottaisiin, joten pykälän nykyisestä 2 momentista tulisi 1 momentti, 3 momentista 2 momentti ja 4 momentista 3 momentti.
Pykälän 1 momentissa annetaan valtuudet säätää Valtioneuvoston asetuksella ajoneuvojen energia- ja ympäristövaikutusten rajoittamista koskevista liikennekäyttöön hyväksymisen edellytyksenä olevista osista ja ominaisuuksista sekä muista vastaavista hyväksynnän kohteista. Nämä valtuudet laajennettaisiin koskemaan myös autoa ja sen perävaunua.
Pykälän 2 momentissa annettaisiin Liikenteen turvallisuusvirastolle valtuudet antaa auton ja sen perävaunun energia- ja ympäristövaikutusten rajoittamisesta tarvittaessa tarkemmat määräykset. Määräykset korvaisivat tältä osin autoasetuksen säännökset. Lisäksi tehtäisiin momentissa olevaan viittaukseen säädöstekninen muutos momenttien numeroinnin muuttumisen johdosta.
32 §.Tyyppihyväksyntävelvollisuus. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin niin, että poikkeukset järjestelmän, osan ja erillisen teknisen yksikön tyyppihyväksyntävelvollisuudesta säädettäisiin kaikissa ajoneuvoluokissa valtioneuvoston asetuksella. Asiasta säädetään nykyisin auton ja sen perävaunun osalta liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella.
36 §.Vaatimustenmukaisuuden osoittaminen tyyppihyväksynnässä. Pykälän 2 ja 4 momentti kumottaisiin, koska auton ja sen perävaunun vaatimustenmukaisuuden osoittaminen tyyppihyväksynnässä yhtenäistettäisiin muiden ajoneuvoluokkien kanssa. Vaatimuksia koskevien säännösten antamisesta asetusten ja määräysten tasolla selostetaan tarkemmin yleisperustelujen kappaleessa 2.2.
Pykälän nykyisestä 3 momentista tulisi 2 momentti, jonka soveltamisala laajennettaisiin kaikkiin tyyppihyväksyttäviin ajoneuvoihin, myös autoon ja sen perävaunuun.
Pykälän nykyisestä 5 momentista tulisi 3 momentti. Viittaus 4 momenttiin muutettaisiin säädösteknisistä syistä viittaukseksi 2 momenttiin ja viittaus 3 momenttiin viittaukseksi 2 momenttiin.
37 §.Tyyppihyväksynnän myöntämisestä kieltäytyminen. Pykälässä käytetty nimitys "Euroopan yhteisöjen komissio" muutettaisiin ajantasaiseen muotoon "Euroopan komissio".
39 §.Tyyppihyväksyntärekisteri. Pykälän 1 momentista poistettaisiin vaatimus, että tyyppihyväksyntäviranomaisen tulisi pitää rekisteriä ajoneuvojen tyyppihyväksynnöistä, joista se saa tiedon muun ETA-valtion, Ahvenanmaan maakunnan tai Geneven sopimukseen liittyneen valtion hyväksyntäviranomaiselta taikka ajoneuvon valmistajalta tai valmistajan edustajalta. Vaatimus rekisterinpidosta jäisi vain tyyppihyväksyntäviranomaisen itse myöntämille tyyppihyväksynnöille. Muiden valtioiden myöntämät ajoneuvojen tyyppihyväksynnät ovat nykyisin Liikenteen turvallisuusviraston saatavilla sähköisessä muodossa, joten vaatimus kansallisen rekisterin ylläpidosta on tarpeeton hallinnollinen taakka.
41 §.Vaatimustenmukaisuustodistus ja hyväksyntämerkintä. Pykälän 2 ja 3 momentissa puhuttaisiin Euroopan yhteisön sijasta Euroopan unionista.
43 §.Suomessa hyväksytyn tyypin vaatimustenvastaisuudesta ilmoittaminen.
Pykälässä käytetty nimitys "Euroopan yhteisöjen komissio" muutettaisiin ajantasaiseen muotoon "Euroopan komissio". Lisäksi pykälässä puhuttaisiin Euroopan yhteisön sijasta Euroopan unionista.
46 a §.Vaatimustenmukaisuuden valvonnan suorittajan toimivalta. Pykälän 2 momentin 2 kohdassa puhuttaisiin Euroopan yhteisön sijasta Euroopan unionista.
50 c §.Yksittäishyväksyntää koskevat vaatimukset. Pykälästä poistettaisiin valtuus säätää liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella yksittäishyväksyttävälle ajoneuvolle vähäisiä poikkeuksia ajoneuvon teknisistä vaatimuksista verrattuna EY-tyyppihyväksyntään tai kansalliseen piensarjatyyppihyväksyntään. Tämän sijasta valtuutettaisiin Liikenteen turvallisuusvirasto määräämään vaihtoehtoisista teknisistä vaatimuksista. Reunaehdoksi lisättäisiin, että määräysten on varmistettava mahdollisimman hyvin EY-tyyppihyväksyntää vastaava liikenneturvallisuuden ja ympäristönsuojelun taso.
50 d §.Yksittäishyväksynnässä noudatettava menettely. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin täsmennys, että ajoneuvon tulee täyttää sitä koskevien säännösten lisäksi myös määräysten vaatimukset.
50 e §.Vaatimustenmukaisuuden osoittaminen yksittäishyväksynnässä. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin niin, että vaatimustenmukaisuuden osoittamisesta yksittäishyväksynnässä teknisten vaatimusten osalta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Asiasta säädetään nykyisin autoasetuksella.
Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jossa annettaisiin Liikenteen turvallisuusvirastolle valtuudet antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä ajoneuvon vaatimustenmukaisuuden teknisistä osoittamistavoista yksittäishyväksynnässä. Vaatimuksia koskevien säännösten antamisesta asetusten ja määräysten tasolla selostetaan tarkemmin yleisperustelujen kappaleessa 2.2.
60 §.Rekisteröintikatsastus. Pykälän 4 ja 7 momenttiin lisättäisiin täsmennys, että ajoneuvon tulee täyttää sitä koskevien säännösten lisäksi myös määräysten vaatimukset.
60 a §.Vaatimustenmukaisuuden osoittaminen rekisteröintikatsastuksessa. Pykälän 4 momenttia muutettaisiin niin, että myös auton ja sen perävaunun vaatimustenmukaisuus rekisteröintikatsastuksessa osoitettaisiin samoilla tavoilla kuin muillakin ajoneuvoluokilla. Auton ja sen perävaunun osalta asiasta säädetään nykyisin autoasetuksella, joten viittaus siihen poistettaisiin.
Pykälän 5 momentissa valtuutettaisiin Liikenteen turvallisuusvirasto antamaan tarvittaessa tarkempia määräyksiä ajoneuvon vaatimustenmukaisuuden teknisistä osoittamistavoista rekisteröintikatsastuksessa muiden ajoneuvoluokkien lisäksi myös autolle ja sen perävaunulle.
Pykälän 6 momentista, joka koskee käytettynä maahantuodun ja muutetun ajoneuvon vaatimustenmukaisuuden teknisiä osoittamistapoja rekisteröintikatsastuksessa, poistettaisiin tarpeettomana maininta poikkeamisesta 4 momentista, koska muutettu 4 momentti koskisi myös autoa ja sen perävaunua. Viittaus EU-säädöksiin päivitettäisiin 30 §:n 1 momentin sijasta 2 a §:ään.
61 a §.Vaatimustenmukaisuuden osoittaminen muutoskatsastuksessa. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin niin, että myös auton ja sen perävaunun vaatimustenmukaisuus muutoskatsastuksessa osoitettaisiin samoilla tavoilla kuin muillakin ajoneuvoluokilla. Valtuus säätää asiasta auton ja sen perävaunun osalta liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella poistettaisiin.
Pykälän 3 momentissa valtuutettaisiin Liikenteen turvallisuusvirasto antamaan tarvittaessa tarkempia määräyksiä ajoneuvon vaatimustenmukaisuuden teknisistä osoittamistavoista muutoskatsastuksessa muiden ajoneuvoluokkien lisäksi myös autolle ja sen perävaunulle.
Pykälän 4 momentista, joka koskee muiden kuin EU-säädöksissä määriteltyjen osien ja ominaisuuksien vaatimustenmukaisuuden osoittamista muutoskatsastuksessa, poistettaisiin tarpeettomana maininta poikkeamisesta 2 momentista, koska muutettu 2 momentti koskisi myös autoa ja sen perävaunua. Viittaus EU-säädöksiin päivitettäisiin 30 §:n 1 momentin sijasta uuteen 2 a §:ään.
62 §.Kytkentäkatsastus. Pykälän 1 momenttia tarkennettaisiin niin, että kytkentäkatsastusta vaativat yleisesti ajoneuvoissa käytettävistä poikkeavat ratkaisut sähköjohtojen kytkennästä koskisivat vain jarrujen toimintaa ohjaavien sähköjohtojen kytkentää. Muutos poistaisi liikenneturvallisuuden kannalta tarpeettomat kytkentäkatsastukset sellaisille sähköliitännöille, jotka eivät ohjaa jarruja.
Pykälän 2 momentissa valtuutettaisiin Liikenteen turvallisuusvirasto antamaan määräykset siitä, millaisia kytkentöjä on pidettävä yleisesti ajoneuvoissa käytettävinä. Nykyisin asiasta säädetään liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella, joten viittaus siihen poistettaisiin. Liikenteen turvallisuusvirastolle annettavan valtuuden sanamuotoja täsmennettäisiin nykyiseen liikenne- ja viestintäministeriölle annettuun valtuuteen verrattuna. Kytkennöillä tarkoitettaisiin mekaanisia kytkentälaitteita, jarrujen toimintaa ohjaavien sähköjohtojen kytkentää ja paineilmajarrujohtojen liittimien mitoitusta. Määräysvaltuudesta poistettaisiin kuitenkin vaatimus, että ratkaisujen on oltava jonkun direktiivin, E-säännön tai standardin mukaisia.
66 a §.Rekisteröintitodistus, rekisterikilvet ja varmenne. Pykälän 2 momentin sanamuotoa täsmennettäisiin. Nykyisen tekstin mukaan käytettäessä ajoneuvoa kansainvälisessä liikenteessä on viimeksi saadun rekisteröintitodistuksen tekninen osa eli I osa pidettävä mukana ajoneuvossa ajon aikana. Viimeksi saatu paperinen todistus voi kuitenkin olla tiedoiltaan vanhentunut Suomen tieliikenteessä sallittuun sähköiseen varmenteeseen verrattuna. Poistamalla maininta "viimeksi saatu" selvennettäisiin, että vanhentuneen rekisteröintitodistuksen käyttäminen kansainvälisessä liikenteessä ei ole sallittua.
Pykälän 4 momentin suomenkielistä sanamuotoa täsmennettäisiin niin, että ajoneuvon siirtyessä uudelle omistajalle edellisen omistajan on luovutettava aina rekisterikilvet. Niiden lisäksi edellisen omistajan on luovutettava joko ajoneuvon varmenne tai voimassa oleva rekisteröintitodistus.
73 §.Raportti teknisestä tienvarsitarkastuksesta. Pykälässä puhuttaisiin Euroopan yhteisön sijasta Euroopan unionista.
76 §.Tietojen vaihto ja muu yhteistyö muiden valtioiden ja Ahvenanmaan maakunnan viranomaisten välillä. Pykälän 1 ja 3 momentissa puhuttaisiin Tullin hallinnosta annetun lain mukaisesti tullilaitoksen sijasta Tullista.
78 §.Lupaa edellyttävät osat ja tekniset yksiköt. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin, että tyyppihyväksyntäviranomaisen lupaa edellyttäviin 1 momentissa tarkoitettuihin osiin ja varusteisiin sovellettaisiin autojen ja perävaunujen puitedirektiivin vaatimuksia. Lisäksi 2 momenttiin tehtäisiin pieni sanamuodon täsmennys.
Pykälän 5 momentti kumottaisiin, koska 2 momentin muutokset tekevät liikenne- ja viestintäministeriölle annetut valtuudet säätää 1 momentissa tarkoitetuista osista ja varusteista sekä 2 momentissa tarkoitetusta menettelystä tarpeettomiksi.
84 §.Ajokieltoon määrääminen. Pykälän 2 momentissa huomioitaisiin tämän esityksen 7 §:n muutos. Viittaus 7 §:n 2 momenttiin päivitettäisiin 7 §:ään tai sen nojalla annettuihin määräyksiin.
86 a §.Ajoneuvon vetäminen pois markkinoilta. Pykälän 3 momentissa käytetty nimi ”Euroopan yhteisön komissio” muutettaisiin ajantasaiseksi muotoon ”Euroopan komissio”.
89 §.Asennus- ja korjausluvan myöntämisen edellytykset. Pykälän 3 momentissa huomioitaisiin asetuksen (EY) N:o 561/2006 uusin muutosasetus viittaamalla lain 25 §:n 6 momenttiin.
93 b §.Tyyppihyväksytyn ajoneuvon, osan ja erillisen teknisen yksikön valmistajan muut ohjeet. Pykälän 2 momentissa käytetty nimi "Euroopan yhteisö" muutettaisiin ajantasaiseen muotoon "Euroopan unioni".