1.1  Lainsäädäntö

Maatalouden tukien toimeenpanosta annettu laki (192/2013), jäljempänä toimeenpanolaki, tuli voimaan 19 päivänä maaliskuuta 2013. Toimeenpanolakia sovelletaan Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle annetun lain (193/2013), jäljempänä suorien tukien laki, eräistä ohjelmaperusteisista viljelijäkorvauksista annetun lain (1360/2014), jäljempänä ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten laki, ja maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001), jäljempänä kansallisten tukien laki, nojalla myönnettävien tukien ja korvausten toimeenpanoon. Toimeenpanolaissa säädetään keskitetysti muun muassa eri viranomaisten tehtävistä ja toimivallasta, tuen hakumenettelystä, tukihakemuksen käsittelystä viranomaisessa ja päätöksenteosta, valvonnasta ja valvontaseuraamuksista, tuen takaisinperinnästä ja takaisinperittävästä määrästä sekä viranomaisen oikeudesta tietojensaantiin. 

Vaikka toimeenpanolaissa säädetään kansallisesti edellä mainittujen lakien nojalla myönnettävien tukien ja korvausten toimeenpanosta, säännökset esimerkiksi maatalousrahastoista (Euroopan maatalouden tukirahasto ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto) maksettavista menoista ja budjettikurista, tietyt säännökset tukihakemuksista ja niiden jättämisestä, yhdennetystä hallinto- ja valvontajärjestelmästä, hallinnollisesta ja paikan päällä tehtävästä valvonnasta, valvontamääristä ja valvonnan sisällöstä sekä valvontaseuraamuksista perustuvat jäsenvaltioissa suoraan sovellettavaan Euroopan unionin lainsäädäntöön. Edellä mainituilta osin merkitystä on erityisesti yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta, hallinnoinnista ja seurannasta ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 352/78, (EY) N:o 165/94, (EY) N:o 2799/98, (EY) N:o 814/2000, (EY) N:o 1290/2005 ja (EY) N:o 485/2008 kumoamisesta annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1306/2013, jäljempänä horisontaaliasetus, ja horisontaaliasetuksen nojalla annetuilla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 täydentämisestä yhdennetyn hallinto- ja valvontajärjestelmän sekä suoriin tukiin, maaseudun kehittämistukeen ja täydentäviin ehtoihin sovellettavien maksujen epäämis- ja perumisedellytysten sekä hallinnollisten seuraamusten osalta annetulla komission delegoidulla asetuksella (EU) N:o 640/2014, jäljempänä hallintoasetus, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 soveltamissäännöistä yhdennetyn hallinto- ja valvontajärjestelmän, maaseudun kehittämistoimenpiteiden ja täydentävien ehtojen osalta annetulla komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 809/2014, jäljempänä valvonta-asetus. Horisontaaliasetus sisältää ensinnäkin maatalousrahastoja koskevat yleiset säännökset ja säännökset rahastojen varainhoidosta kuten budjetti- ja rahoituskurista. Horisontaaliasetukseen sisältyy myös säännökset valvontajärjestelmistä ja seuraamuksista, mitkä säännökset koskevat muun muassa tarkastusten yleisiä periaatteita, hallinnollisia seuraamuksia, yhdennettyä hallinto- ja valvontajärjestelmää, jäsenvaltioiden suorittamia tarkastuksia sekä komission tiedonsaantioikeutta. Hallintoasetuksessa säädetään muun muassa yhdennetyn hallinto- ja valvontajärjestelmän järjestelmävaatimuksista, tukihakemuksista ja niiden jättämisestä sekä hallinnollisista seuraamuksista eri tukimuodoissa ja eri tilanteissa. Valvonta-asetukseen sisältyy puolestaan tarkemmat säännökset muun muassa yhdennetystä hallinto- ja valvontajärjestelmästä, hallinnollisesta ja paikan päällä tehtävästä valvonnasta, valvontamääristä ja valvontakohteiden valinnasta sekä valvonnan sisällöstä. Siltä osin kuin toimeenpanolaissa on ollut tarpeen säätää edellä mainittuihin Euroopan unionin asetuksiin sisältyvistä seikoista, toimeenpanolaissa viitataan suurelta osin suoraan mainittuihin asetuksiin ja niiden säännöksiin. 

Toimeenpanolain 2 lukuun sisältyy säännökset viranomaisten tehtävistä ja toimivallasta. Toimeenpanolain mukaan toimivaltaisia viranomaisia eri tukien ja korvausten myöntämisessä ovat Maaseutuvirasto, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, Ahvenanmaan valtionvirasto ja kunnat myönnettävästä tuesta tai korvauksesta riippuen. Yleistäen voi todeta, että kunta tekee toimeenpanolain 11 §:n 1 momentin nojalla päätöksen kaikkien muiden suorien tukien lain, ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten lain ja kansallisten tukien lain nojalla myönnettävistä tuista ja korvauksista kuin niistä tuista ja korvauksista, joiden myöntäminen on toimeenpanolaissa säädetty Maaseutuviraston tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtäväksi. Kunta tekee myös päätöksen suorien tukien lain 5 §:ssä tarkoitetusta ennakkoluvasta pysyvän laitumen siirtämiseksi muuhun käyttöön. Toimeenpanolakiin ei sisälly nimenomaista säännöstä siitä viranomaisesta, joka tekee päätöksen suorien tukien lain 6 ja 6 a §:ssä tarkoitetusta ennallistamisvelvoitteesta. Maaseutuvirasto on toimeenpanolain 6 §:n 2 momentin nojalla toimivaltainen viranomainen tekemään päätöksen kansallisten tukien lain nojalla myönnettävästä kuljetusavustuksesta sekä ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten lain nojalla myönnettävästä ympäristökorvauksesta, kun korvauksen perusteena alkuperäiskasvien varmuuskokoelmien ylläpitoa koskeva sopimus tai alkuperäisrotujen perimän säilytystä koskeva sopimus. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekee puolestaan toimeenpanolain 8 §:n 1 momentin nojalla päätöksen ohjelmaperusteisten viljelijätukien lain nojalla myönnettävistä luonnonmukaisen tuotannon korvauksesta, ei-tuotannollisten investointien korvauksesta, maatilojen neuvonnan korvauksesta ja eräistä ympäristökorvauksista (kuten kurki-, hanhi- ja joutsenpellot ja kosteikkojen hoito) sekä kansallisten tukien lain nojalla myönnettävästä puutarhatuotteiden sekä metsämarjojen ja -sienten varastoinnin tuesta, kasvihuonetuotannon tuesta, porotalouden tuesta ja mehiläistalouden tuesta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekee lisäksi tiettyjä tukioikeuksiin liittyviä päätöksiä kuten päätöksen kansallisesta varannosta myönnettävistä tukioikeuksista sekä käyttämättömien tai perusteettomasti myönnettyjen tukioikeuksien luovuttamisesta. 

Toimeenpanolain 12 §:ssä säädetään viranomaisten toimivallasta. Toimeenpanolain 12 §:n 1 momentin mukaan toimivaltainen on se viranomainen, jonka toimialueella maatilan talouskeskus sijaitsee. Jos maatilalla ei ole talouskeskusta, toimivaltainen on se viranomainen, jonka toimialueella pääosa maatilan pelloista sijaitsee. Toimeenpanolain alueellisen toimivallan pääsäännöstä on tiettyjä poikkeuksia, joista säädetään toimeenpanolain 12 §:n 2 ja 3 momentissa. Toimeenpanolain 12 §:n 2 momentin poikkeukset alueellisen toimivallan määräytymisen pääsäännöstä koskevat kansallisten tukien lain nojalla myönnettäviä metsämarjojen ja sienten varastointitukea ja mehiläistalouden tukea sekä ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten lain nojalla myönnettävää ei-tuotannollisen investoinnin korvausta sekä tiettyjä ympäristösopimuksia kosteikkojen hoitoa tai maatalouden monimuotoisuutta ja maisemanhoitoa koskevista toimenpiteistä. Toimeenpanolain 12 §:n 3 momentin mukaan porotalouden tukea koskevassa asiassa toimivaltainen viranomainen on Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Toimeenpanolakiin ei sisälly elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten alueellisen toimivallan osalta vastaavaa säännöstä kuin esimerkiksi maatalouden rakennetuista annettuun lakiin (1476/2007), jonka 30 §:n mukaan pääsäännön mukaisesta toimivaltaisesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta voidaan poiketa, jos elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain (897/2009) nojalla toimivallasta muuta säädetään. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1392/2014) säädetään muun muassa eri elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten erikoistumistehtävistä eli sellaisista tehtävistä, joiden hoitaminen on keskitetty yhteen tai joihinkin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen. 

Suorien tukien laki tuli voimaan 19 päivänä maaliskuuta 2013 ja sillä on pantu täytäntöön yhteisen maatalouspolitiikan tukijärjestelmissä viljelijöille myönnettäviä suoria tukia koskevista säännöistä ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 637/2008 ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 73/2009 kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1307/2013, jäljempänä tukiasetus, siltä osin, kuin tukiasetuksen täytäntöönpano edellyttää kansallista sääntelyä. Suorien tukien lakiin sisältyy säännökset muun muassa suorien tukien lain nojalla myönnettävistä tuista eli perustuesta, viherryttämistuesta, nuoren viljelijän tuesta ja tuotantosidonnaisista tuista. Suorien tukien lain nojalla voidaan myöntää tuotantosidonnaisena tukena lypsylehmäpalkkiota, nautapalkkiota, peltokasvipalkkiota sekä lammas- ja vuohipalkkiota. Suorien tukien lakiin sisältyy myös säännökset pysyvien laidunten ja pysyvän nurmen säilyttämisvelvollisuudesta sekä säilyttämisvelvollisuuteen liittyvästä ennakkolupamenettelystä ja ennallistamisvelvoitteesta, mitkä ovat osa suorien tukien järjestelmän kokonaisuutta. Lain nojalla myönnettävistä tuista sekä näiden myöntämisen tarkemmista edellytyksistä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksilla. Viljelijöille maksettavien suorien tukien rahamäärässä tulee ottaa huomioon jäsenvaltiossa suoraan sovellettavan horisontaaliasetuksen 26 artiklan (Rahoituskuri) säännökset. 

Ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten laki tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 2015 ja siinä säädetään puolestaan niistä korvauksista, jotka on sisällytetty Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan 2014—2020 ja joista säädetään Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (Maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1305/2013, jäljempänä maaseutuasetus, sekä maatilojen neuvonnan korvauksesta. Ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten lain nojalla voidaan myöntää muun muassa luonnonhaittakorvausta, ympäristökorvausta, luonnonmukaisen tuotannon korvausta ja eläinten hyvinvointikorvausta. Ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten lain nojalla myönnettävien korvausten yksityiskohdista, kuten korvaukseen oikeuttavien toimenpiteiden sisällöstä ja muista korvausten tarkemmista ehdoista sekä korvausten määrästä, säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksilla.  

Kansallisten tukien laki tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002 ja siinä säädetään niistä tulotuista, joita komission päätösten mukaan voidaan Suomessa myöntää ja maksaa kansallisista varoista sekä näiden tukien saamisen edellytyksistä. Kansallisten tukien lain nojalla voidaan myöntää kansallisena tukena ensinnäkin Etelä-Suomen kansallista tukea kotieläintaloudelle, kasvintuotannolle, kasvihuonetuotannolle ja puutarhatuotteiden varastoinnille. Pohjoiselle alueelle voidaan puolestaan myöntää tukea kasvintuotannolle, kotieläintaloudelle, kasvihuonetuotannolle, puutarhatuotteiden varastoinnille, metsämarjojen ja -sienten varastoinnille, porotaloudelle, kotieläintalouden palveluille, maidon ja lihan kuljetusavustuksena sekä muuna pohjoisena tukena. Kansallisten tukien lakiin sisältyy eri tukimuotoja koskevien säännösten lisäksi säännökset tukien määräytymisperusteista, tukien yleisistä alentamisperusteista, myöhästymis- ja valvontaseuraamuksista, tietyistä tuen maksamisen edellytyksistä, tukihakemuksen peruuttamisesta sekä asiakirjojen säilyttämisestä. Edellä mainituista seikoista voidaan antaa kansallisten tukien lain nojalla tarkempia säännöksiä pääsääntöisesti valtioneuvoston asetuksella. 

1.2  Täydentävät ehdot sekä täydentävien ehtojen ja kasvinsuojeluaineiden valvonta

Suorien tukien lain ja valtaosan ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten lain nojalla myönnettävien tukien ja korvausten saamisen yhtenä edellytyksenä on, että tuensaaja noudattaa täydentäviä ehtoja. Täydentävillä ehdoilla tarkoitetaan suorien tukien lain 4 §:n ja ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten lain 4 §:n mukaan horisontaaliasetuksen 91—95 artiklassa tarkoitettuja täydentäviä ehtoja. Täydentäviin ehtoihin kuuluvat lakisääteiset hoitovaatimukset sekä hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset. Lakisääteiset hoitovaatimukset ja hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset koskevat ympäristön, ilmastonmuutoksen ja maan hyvän maatalouskunnon alaa, kansanterveyden sekä eläinten ja kasvien terveyden alaa ja eläinten hyvinvoinnin alaa. Horisontaaliasetuksen liitteessä II säädetään horisontaaliasetuksen 93 artiklaa tarkemmin lakisääteisten hoitovaatimusten sisällöstä (hoitovaatimus 1—13) ja maan hyvän maatalous- ja ympäristökuntoa koskevista toimenpidevaatimuksista (toimenpidevaatimus 1—7). Yksi täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista on kasvinsuojeluaineet (hoitovaatimus 10). 

Euroopan unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan on sisällytetty täydentävien ehtojen järjestelmällä ympäristöä, ilmastonmuutosta, maan hyvää maatalous- ja ympäristökuntoa, kansanterveyttä, eläinten terveyttä, kasvien terveyttä ja eläinten hyvinvointia koskevat perusvaatimukset. Täydentävien ehtojen järjestelmän tarkoituksena on edistää kestävää maataloutta tekemällä tuensaajat tietoisemmiksi täydentävien ehtojen perusvaatimusten noudattamisen välttämättömyydestä. Pyrkimyksenä on myös saada Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka vastaamaan yhteiskunnan odotuksia lisäämällä maatalouspolitiikan yhdenmukaisuutta ympäristöä, kansanterveyttä, eläinten terveyttä, kasvien terveyttä ja eläinten hyvinvointia koskevien politiikkojen kanssa. 

Täydentävien ehtojen valvonnasta säädetään kansallisesti toimeenpanolaissa ja toimeenpanolain nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten noudattamisen valvonnasta (7/2015). Euroopan unionin lainsäädäntöön sisältyy puolestaan hyvin yksityiskohtaista sääntelyä muun muassa valvonnasta ja sen sisällöstä, valvonnassa noudatettavasta menettelystä, valvontamääristä, valvontakohteiden valinnasta ja valvontaseuraamuksista, mistä säädetään Euroopan unionin lainsäädännössä erityisesti edellä sanotun mukaisesti horisontaaliasetuksessa sekä sen nojalla annetuissa hallintoasetuksessa ja valvonta-asetuksessa. Täydentävien ehtojen valvontajärjestelmään sisältyy muun muassa se periaate, että myönnettävien suorien tukien tai ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten määrää alennetaan tai ne evätään, jos tuenhakija ei noudata täydentävien ehtojen vaatimuksia eli esimerkiksi eräitä kansanterveyteen, eläinten ja kasvien terveyteen, ympäristöön ja eläinten hyvinvointiin liittyviä vaatimuksia. 

Toimeenpanolain mukaan täydentävien ehtojen valvontaan liittyviä tehtäviä hoitavat Maaseutuvirasto, Elintarviketurvallisuusvirasto, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja aluehallintovirasto. Täydentävien ehtojen valvontajärjestelmä kattaa usean eri alan säännösten noudattamisen valvontaa ja eri viranomaisten toimivalta ja tehtävät riippuvat täydentävien ehtojen valvontaan liittyvän tehtävän sisällöstä sekä valvottavana olevasta hoito- tai toimenpidevaatimuksesta. Kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen valvonnassa valvotaan horisontaaliasetuksen liitteen II hoitovaatimuksessa 10 tarkoitetun säädöksen eli Euroopan parlamentin ja neuvoston kasvinsuojeluaineiden markkinoille saattamisesta ja direktiivien 79/117/ETY ja 91/414/ETY kumoamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 1107/2009, jäljempänä kasvinsuojeluaineasetus, 55 artiklan ensimmäisessä ja toisessa virkkeessä tarkoitettujen seikkojen noudattamista. Mainitut virkkeet koskevat kasvinsuojeluaineiden asianmukaista käyttöä hyvää kasvinsuojelukäytäntöä noudattaen myyntipäällyksessä annettujen ohjeiden ja merkintöjen mukaisesti. Käytännössä kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen valvonnasta tarkastetaan ensinnäkin, että kasvinsuojeluaineiden käyttäjä on käyttänyt vain Suomessa hyväksyttyjä kasvinsuojeluaineita ja että tämä on käyttänyt kasvinsuojeluaineita niiden myyntipäällyksessä olevien ohjeiden ja merkintöjen mukaisesti. Tiedot on tarkastettu tuensaajan kasvinsuojeluaineiden käyttökirjanpidosta. Kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen valvonnassa tarkastetaan myös, että kasvinsuojeluaineet säilytetään erillään elintarvikkeista ja rehuista sekä lasten ulottumattomissa ja myyntipäällyksessä annettujen ohjeiden ja merkintöjen mukaisesti. Kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen valvonnan suorittaminen edellyttää sitä, että valvottavalla tilalla käydään paikan päällä.  

Toimeenpanolain 7 §:n mukaan Elintarviketurvallisuusvirasto ohjaa ja valvoo täydentävien ehtojen noudattamisen valvontaa kansanterveyden sekä eläinten ja kasvien terveyden ja eläinten hyvinvoinnin aloilla ja osallistuu valvonnan kehittämiseen. Elintarviketurvallisuusvirasto vastaa siten kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen valvonnan ohjauksesta, suunnittelusta, seurannasta ja raportoinnista sekä ohjaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarkastajia, jotka suorittavat varsinaiset paikan päällä tehtävät tarkastukset. Elintarviketurvallisuusvirasto laatii elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille tarkastuksia varten valvontaohjeet ja kouluttaa tarkastajia sekä laatii esimerkiksi valvontapöytäkirjalomakkeita ja muuta tarkastuksissa tarvittavaa materiaalia. Lisäksi Elintarviketurvallisuusvirasto tiedottaa tuensaajille kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen vaatimuksista. 

Toimeenpanolain 22 §:n mukaan Elintarviketurvallisuusvirasto valitsee otannalla tilat valvontaan muiden täydentävien ehtojen kuin hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten sekä ympäristöön liittyvien lakisääteisten hoitovaatimusten osalta. Valvonta-asetuksen 68 artiklan mukaan täydentävien ehtojen valvonnassa on valvottava yksi prosentti tiettyjä maataloustukia hakeneista tiloista, joista valvonta-asetuksen 69 artiklan mukaan 20—25 prosenttia on valittava valvontaan satunnaisesti ja 75—80 prosenttia riskianalyysia käyttäen. Valvottavat tilat valitaan otannalla ja yhden prosentin vuosittainen valvontavaatimus tarkoittaa tällä hetkellä noin 550 maatilan valvontaa kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen osalta. Täydentävien ehtojen eri aloille tehdään osittain erilaisia otantoja. Elintarviketurvallisuusviraston tehtävänä on tällä hetkellä päättää ottaen huomioon esimerkiksi valvonnan tulokset, mitä seikkoja kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen otannassa painotetaan ja mikä määrä eri tiloja valvontaotantaan valitaan. Tietojärjestelmistä tehtävät valvontaotanta-ajot suorittaa käytännössä Maanmittauslaitos Elintarviketurvallisuusviraston antamien ohjeiden mukaisesti. 

Kemikaalivalvontaan liittyvät viranomaistehtävät järjestettiin Suomessa uudella tavalla vuoden 2011 alusta lukien, kun aiemmin Elintarviketurvallisuusvirastossa, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastossa ja Suomen ympäristökeskuksessa hoidetut kemikaalivalvonnan viranomaistehtävät siirrettiin ja keskitettiin Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon. Mainittuihin tehtäviin kuuluivat muun muassa kasvinsuojeluaineita ja biosideja koskevat viranomaistehtävät kuten tehoaineiden ja valmisteiden riskinarviointi, valmisteiden hyväksyntä sekä valvonnan ohjaus. Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle siirrettiin myös kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista (REACH), Euroopan kemikaaliviraston perustamisesta, direktiivin 1999/45/EY muuttamisesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 793/93, komission asetuksen (EY) N:o 1488/94, neuvoston direktiivin 76/769/ETY ja komission direktiivien 91/155/ETY, 93/67/ETY, 93/105/EY ja 2000/21/EY kumoamisesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EY) N:o 1907/2006 sekä aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta sekä direktiivien 67/548/ETY ja 1999/45/EY muuttamisesta ja kumoamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1907/2006 muuttamisesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EY) N:o 1272/2008 liittyvät kemikaalivalvonnan viranomaistehtävät, jotka koskevat muun muassa teollisuuskemikaaleja.  

Vuoden 2011 alusta voimaan tulleessa kemikaalivalvontaan liittyvien viranomaistehtävien uudelleenjärjestelyssä päädyttiin jättämään kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen valvonnan ohjaus- ja valvontatehtävä Elintarviketurvallisuusvirastolle, koska maatalouden tukiin liittyviä valvontatehtäviä ei haluttu jakaa useammalle eri viranomaiselle kuin mitä maataloustukien valvontaan tuolloin liittyi. Vuoden 2011 jälkeisenä aikana on kuitenkin käynyt ilmi, että kasvinsuojeluaineiden käytön valvonnan ohjauksen jakaantuminen eri viranomaisille on tuonut haasteita tiedon kulkuun ja aiheuttanut epäselvyyttä toimijoiden keskuudessa. Kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen valvonnan ohjaus vaatii kasvinsuojeluaineiden asiantuntemusta, joten käytännössä Elintarviketurvallisuusvirasto on joutunut ohjaamaan kasvinsuojeluaineisiin ja kasvinsuojeluaineiden käytön tavanomaiseen valvontaan liittyviä kysymyksiä Turvallisuus- ja kemikaaliviraston vastattavaksi sekä pyytämään asiantuntija-apua ohjeistukseen ja tiedotukseen.  

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto vastaa tällä hetkellä laajasta kasvinsuojeluaineita koskevasta viranomaistehtävästä, joka koostuu kasvinsuojeluaineita ja niiden käyttöä koskevan lainsäädännön toimeenpanosta. Toimeenpanotehtäviin kuuluvat muun muassa riskinarviointi-, hyväksymis- ja rekisteröintiasiat sekä kasvinsuojeluaineiden käyttöön ja kauppaan liittyvät valvontatehtävät. Kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen valvonnassa valvotaan saman lainsäädännön eli kasvinsuojeluaineasetuksen sekä kasvinsuojeluaineista annetun lain (1563/2011) ja sen nojalla annettujen alemmanasteisten säännösten noudattamista kuin Turvallisuus- ja kemikaaliviraston vastuulla nykyisinkin olevassa kasvinsuojeluaineiden valvonnassa. 

1.3  Maa- ja puutarhatalouden kansalliset tuet

Maatalouden kansallisten tukien järjestelmän perusrakenne muotoutui Suomen Euroopan unioniin liittymisneuvotteluissa. Tuolloin sovittiin koko maassa vuosina 1995—1999 maksetusta siirtymäkauden tuesta ja pitkäaikaisesta pohjoisesta tuesta artiklan 142 perusteella Keski- ja Pohjois-Suomessa (C-tukialueet). Lisäksi sovittiin mahdollisuudesta maksaa tukea jäljelle jäävien vakavien vaikeuksien johdosta liittymissopimuksen artiklan 141 perusteella. Artiklan sanamuoto ei rajaa sen soveltamisaluetta, mutta käytännössä artiklaan 141 perustuvia tukia on maksettu Etelä-Suomessa tukialueilla A ja B. Kansallisten tukien järjestelmä on täydentynyt jäsenyysaikana Suomen tekemien esitysten ja komission kanssa käytyjen neuvotteluiden tuloksena. Maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista säädetään edellä sanotun mukaisesti kansallisten tukien laissa ja sen nojalla annetuissa valtioneuvoston asetuksissa, joista valtaosa annetaan vuosittain kutakin tukivuotta koskien. 

Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisen yhteydessä maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 992/72, (ETY) N:o 234/79, (EY) N:o 1037/2001 ja (EY) N:o 1234/2007 kumoamisesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 1308/2013, jäljempänä markkinajärjestelyasetus, sisällytettiin Etelä-Suomen kansallisia tukia koskeva artikla 214 a (Kansalliset maksut tietyille alueille Suomessa). Mainitun artiklan perustella Suomi voi myöntää kaudella 2014—2020 tuottajille kansallisia tukia, jos komissio myöntää tähän luvan. Komissio antoi 4 päivänä helmikuuta 2014 päätöksen K(2014)510, jolla komissio hyväksyi Suomen esityksen vuosina 2014—2020 maksettavasta Etelä-Suomen kansallisesta tuesta. Vuosina 2015—2020 voidaan edellä mainitun komission päätöksen mukaisesti myöntää Etelä-Suomen kansallisena tukena sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettua tukea (sianliha ja siat, munivat kanat ja muu siipikarja) sekä tukea puutarhataloudelle (kasvihuoneet ja puutarhatuotteiden varastointi). Vuonna 2015 maksettavasta Etelä-Suomen kansallisesta tuesta säädetään vuodelta 2015 maksettavasta Etelä-Suomen kansallisesta tuesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (23/2015). 

Vaikka artiklan 142 perusteella maksettava tuki on pitkäaikainen pohjoinen tuki, tukijärjestelmän sisältöä on jotain kertoja muutettu Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan muutostilanteissa. Viimeksi pohjoisesta tuesta on neuvoteltu komission kanssa vuonna 2008 ja neuvottelujen tuloksena komissio teki 30 päivänä huhtikuuta 2009 päätöksen (K(2009) 3067 lopullinen) Suomen pohjoisten alueiden maataloutta koskevasta pitkäaikaisten kansallisten tukien järjestelmästä, jota on sovellettu 1 päivästä tammikuuta 2009. Mainitun tukiohjelmaesityksen perusteella tukea maksetaan kuudelle pääryhmälle: 1) maito, 2) märehtijät (naudanlihantuotanto, lammas- ja vuohitalous sekä hevostalous), 3) siat ja siipikarja (sikatalous, kananmunien tuotanto ja siipikarjanlihan tuotanto), 4) puutarhatalous (kasvihuonetuotanto ja puutarhatuotteiden varastointi), 5) kasvintuotanto ja 6) muut pohjoisen tuet (porotalous, metsämarjojen ja -sienten varastointituki, maidon ja lihan kuljetustuki sekä tuki kotieläintaloudelle välttämättömien palveluiden turvaamiseksi syrjäisimmillä alueilla). Edellä mainittua pohjoisen tuen päätöstä on viimeksi muutettu komission 30 päivänä huhtikuuta 2015 antamalla päätöksellä (K(2015) 2790 lopullinen). Viimeksi mainitun komission päätöksen mukaan pohjoista tukea voidaan edelleen maksaa edellä mainituille kuudelle pääryhmälle, nuorille viljelijöille maksetaan tukea pääosin samoin perustein kuin Euroopan unionin suorien tukien järjestelmässä ja maidon litrakohtaista tukea voidaan edelleen maksaa Suomen pohjoisilla alueilla, mutta tuotantomäärän seurantajakso muuttuu kalenterivuodeksi vuoden 2015 alusta lukien. Vuonna 2015 maksettavasta kansallisesta tuesta Suomen pohjoisille alueille säädetään vuodelta 2015 maksettavasta pohjoisesta tuesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (44/2015). 

Maidon tuotantomääriin perustuvien kansallisten tukien myöntämisestä säädetään ensinnäkin kansallisten tukien laissa ja erityisesti mainitun lain 10 §:ssä (Kotieläintalouden tuet). Tuen saamisen tarkemmista ehdoista säädetään tarkemmin edellä mainitussa valtionneuvoston asetuksessa 44/2015, jonka 10 §:n 1 momentin mukaan Suomen pohjoisilla alueilla voidaan myöntää maidon tuotantotukea hakijalta vuonna 2015 markkinointiin ostetusta ja hyväksytystä maidosta tai maidon suoramyynnistä. Edelleen mainitun asetuksen 10 §:n 2 momentin mukaan maidon tuotantotukea maksetaan meijerin ilmoittamien kuukausittaisten tuotantotietojen perusteella tai viljelijän ilmoittamien suoramyyntimaidon määrien mukaan. Maidon tuotantotuen myöntämiselle on kuitenkin tiettyjä asetuksen 10 §:stä tarkemmin ilmeneviä rajauksia. Maidon tuotantotukena maksettavaa määrää on rajoittanut 1 päivään huhtikuuta 2015 saakka Euroopan unionin maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmä, josta on säädetty erityisesti maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä ja tiettyjä maataloustuotteita koskevista erityissäännöksistä (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus) annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 artikloissa 65—84 sekä kansallisesti Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetussa laissa (355/1995), joka oli voimassa 31 päivään maaliskuuta 2015. Maitokiintiöjärjestelmässä maidontuottajille vahvistettiin tilakohtainen viitemäärä ja maidon kiintiöjärjestelmään liittyvät maidontuotantoon liittyvät tuottajakohtaiset tiedot rekisteröitiin Maaseutuviraston ylläpitämään kiintiörekisteriin, josta säädettiin hyvin yleisluonteisesti edellä mainitun lain 355/1995 3 §:ssä. Maa- ja metsätalousministeriö ei ole antanut tarkempia määräyksiä kiintiörekisterin sisällöstä ja järjestämisestä laissa olleesta valtuussäännöksestä huolimatta. Euroopan unionin maitokiintiöjärjestelmän lakattua huhtikuun 2015 alusta lukien, kansallisesti rahoitettu maidon tuotantotuki on edelleen maksettu maidontuotannon määrän perusteella. Meijeriin toimitetun maidon osalta kansallinen maidon tuotantotuki on maksettu maitokiintiöjärjestelmän lakkaamisesta huolimatta edelleen meijerin ilmoittamien kuukausittaisten tuotantotietojen perusteella. Kuluttajille suoraan myydyn maidon osalta kansallinen maidon tuotantotuki on maksettu edelleen tuottajan ilmoittamien maidon suoramyyntimäärien perusteella. 

Kansallisten tukien saamisen yhtenä yleisenä edellytyksenä on kansallisten tukien lain 3 §:n mukaan silloin, jos toimintaa harjoittaa useampi luonnollinen henkilö yhdessä tai sitä harjoitetaan yhteisömuodossa, se, että vähintään yhden maa- ja puutarhataloutta itse harjoittavan viljelijän, yhtiömiehen tai osakkaan on oltava vähintään 18-vuotias edellisen kalenterivuoden loppuun mennessä. Eli toisin sanoen kun toimintaa harjoitetaan yhteisömuodossa, vähintään yhden henkilön on itse harjoitettava maa- ja puutarhataloutta. Kotieläintalouden tuen myöntämisen yhtenä edellytyksenä on kansallisten tukien lain 10 §:n 2 momentin mukaan, että hakijalla on hallinnassaan vähintään viisi hehtaaria viljelykseen soveltuvaa peltoa ja pelto ilmoitetaan kyseisen tukivuoden tukihakemuksessa. Edellä mainituista tuen myöntämisen yleisistä edellytyksistä voidaan kuitenkin poiketa kansallisten tukien lain 27 §:n nojalla, jos Maaseutuvirasto erityisestä syystä myöntää hakijalle poikkeuksen mainituista tuen myöntämisen yleisistä edellytyksistä. Poikkeuksia yhteisömuodossa harjoitettavan toiminnan osalta ei ole haettu viime vuosina lainkaan. Vähimmäispinta-alavaatimuksen osalta poikkeuksia on haettu vuosittain vajaat 30 kappaletta, joista noin kolmasosa Etelä-Suomesta. Etelä-Suomessa ei enää vuoden 2015 alusta lukien myönnetä eläinten lukumäärän perusteella määräytyvää kansallista tukea. Valtaosa poikkeuksia hakeneista tiloista on ollut sellaisia tuenhakijoita, joiden päätuotantosuunta on hevos- tai lammastalous. Lisäksi jotkut toimintaansa lopettamassa olleet nautatilat ovat hakeneet poikkeuslupaa eläinten lukumäärän laskennan määräytymisaikaa koskevista säännöksistä johtuen. Kotieläinten keskimääräisen lukumäärän määräytymisen laskenta-aika oli vuoden 2015 alkuun asti heinäkuun alusta kesäkuun loppuun, mutta vuoden 2015 alusta lukien kotieläinten keskimääräisen lukumäärän määräytymisen laskenta-aika on kalenterivuosi, mikä poistaa toimintansa lopettavilta nautatiloilta aiemmin olleen tarpeen hakea poikkeuslupaa minimipeltopinta-alasta. Vuosittain on maksettu tukea sellaisille hevos- ja uuhitiloille, jotka ovat hakeneet poikkeuslupaa peltoalan vähimmäispinta-alavaatimuksesta ja saaneet poikkeusluvan, tilakohtaisesti keskimäärin noin 1 000 euroa vuodessa.