1.1 
					Laki maatalouden tukien toimeenpanosta
6 §.Maaseutuvirasto. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että Maaseutuvirasto tekisi myös päätöksen kansallisten tukien lain nojalla myönnettävästä tuesta kotieläintalouden palveluille. Tehtävä ei olisi Maaseutuvirastolle uusi, koska Maaseutuvirasto tekee tälläkin hetkellä päätöksen mainitun tuen myöntämistä, vaikkei asiasta säädetä lain tasolla. 
7 a §.Turvallisuus- ja kemikaalivirasto. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 7 a §, jossa säädettäisiin Turvallisuus- ja kemikaaliviraston tehtävistä. Ehdotuksen mukaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto ohjaisi ja valvoisi täydentävien ehtojen noudattamisen valvontaa kansanterveyden sekä eläinten ja kasvien terveyden alaan kuuluvien kasvinsuojeluaineiden osalta eli toisin sanoen kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen valvontaa. Kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen valvonnassa valvotaan edellä sanotun mukaisesti kasvinsuojeluaineasetuksen 55 artiklan ensimmäisessä ja toisessa virkkeessä tarkoitettujen seikkojen noudattamista eli kasvinsuojeluaineiden asianmukaista käyttöä myyntipäällyksessä annettujen ohjeiden ja merkintöjen mukaisesti. 
Turvallisuus- ja kemikaaliviraston valvonnan ohjaus- ja valvontatehtävä pitäisi sisällään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tarkastajien, jotka suorittavat varsinaiset maatiloilla paikan päällä tehtävät tarkastukset, tekemien tarkastuskäyntien ohjauksen. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto myös kouluttaisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksien tarkastajia sekä laatisi ja kokoaisi tarkastuksia varten valvontaohjeet ja muuta tarkastajien tarkastuksissa mahdollisesti tarvittavaa materiaalia sekä osallistuisi valvonnan kehittämiseen. Käytännössä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto ohjaisi vuosittain noin 550 maatilalla paikan päällä tehtävää tarkastusta, jotka elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tarkastajat suorittavat. Lisäksi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto tiedottaisi tuensaajille esimerkiksi kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen vaatimuksista ja valvonnoista.  
Kasvinsuojeluaineisiin liittyvät viranomaistehtävät ovat kokonaisuus ja prosessi, joiden hoitamisen edellytyksenä on monipuolinen asiantuntemus tehoaineista, valmisteiden ominaisuuksista, niiden käytön ehdoista ja rajoituksista sekä käyttötarkoituksista ja -tavoista. Koska kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen valvonnassa valvotaan saman lainsäädännön noudattamista kuin Turvallisuus- ja kemikaaliviraston vastuulla nykyisinkin olevassa kasvinsuojeluaineiden valvonnassa ja koska virastolla on laajalti asiantuntemusta kasvinsuojeluaineista, kasvinsuojeluaineita koskevasta lainsäädännöstä ja lainsäädännön toimeenpanosta, on perusteltua siirtää täydentävien ehtojen kasvinsuojeluaineiden valvonnan ohjaus- ja valvontatehtävät Turvallisuus- ja kemikaaliviraston hoidettavaksi. Mainittujen tehtävien siirtämisellä voitaisiin myös saavuttaa synergiaetuja valvonnan suunnittelussa ja toteutuksessa sekä lisätä valvonnan vaikuttavuutta valvonnan kokonaisvaltaisella suunnittelulla. Ehdotus selkeyttäisi valvonnan viranomaistehtävien kokonaisuutta myös toimijoiden näkökulmasta katsoen. Ehdotettua tehtävän siirtämistä Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle tukee myös Euroopan komission terveyden ja elintarviketurvallisuuden pääosaston loppuraportti, joka koski pääosaston keväällä 2014 Suomeen tekemää kasvinsuojeluaineiden hyväksymistä sekä käytön ja kaupan valvontaa koskevaa auditointia. Mainitussa loppuraportissa esitettyjen havaintojen mukaan Turvallisuus- ja kemikaaliviraston tulisi komission mukaan olla toimivaltaisena viranomaisena tietoinen kaikista tehdyistä kasvinsuojeluainevalvonnoista ja käyttää valvontatietoa hyväkseen valvonnan suunnittelussa.  
8 §.Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pykälän 1 momentin 6 kohdan säännös maatalousyrittäjän opintorahan myöntävästä viranomaisesta kumottaisiin tarpeettomana, koska mainittu tukijärjestelmä on lakannut olemasta vuoden 2014 lopussa. 
11 §.Kunta. Pykälän 1 momentin 3 a kohtaa ehdotetaan täydennettäväksi siten, että kunta tekisi päätöksen myös suorien tukien järjestelmään sisältyvästä suorien tukien lain 6 ja 6 a §:ssä tarkoitetusta pysyvän laitumen ja nurmen sekä Natura-alueella sijaitsevan pysyvän nurmen ennallistamisvelvoitteesta, minkä osalta toimivaltaisesta viranomaisesta ei ole aiemmin nimenomaisesti säädetty. Pysyvän laitumen, joka Euroopan unionin lainsäädännössä korvautuu osin vuoden 2015 ja kokonaan vuoden 2016 alusta lukien pysyvällä nurmella, säilyttämisvelvollisuudesta ja siihen liittyvästä ennallistamisvelvoitteesta on säädetty Euroopan unionin lainsäädännössä osana täydentäviä ehtoja vuodesta 2003 lukien eli velvoite ei ole lainsäädännössä uusi. Kunta on toimivaltainen viranomainen kaikkien suorien tukien lain nojalla myönnettävien tukien eli perustuen, viherryttämistuen, nuoren viljelijän tuen ja tuotantosidonnaisten tukien myöntämisessä. Pysyvän nurmen säilyttämisvelvollisuus ja siihen liittyvät Euroopan unionin lainsäädännössä säädetyt ennallistamista koskevat velvoitteet ja niiden sisältö ovat osa viherryttämistukea ja sen ehtoja. Koska viranomaisten tehtävistä tulee säätää lailla, lakiin ehdotetaan lisättäväksi nimenomainen säännös kunnan tehtävistä pysyvien nurmien ennallistamisvelvoitetta koskevan päätöksen osalta. Ennallistamisvelvoitteeseen liittyvät seikat ovat osa viherryttämistuen myöntämiseen ja maksamiseen liittyviä tehtäviä, jotka kuuluvat jo tälläkin hetkellä kunnalle toimeenpanolain 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan. Tässä yhteydessä on lisäksi syytä todeta, että kunnan suorien tukien myöntämiseen liittyvät tehtävät vähenevät vuoden 2015 jälkeen, kun vielä vuoden 2015 ajan kunnilla olevat pysyvien laitumien ennakkolupiin liittyvät tehtävät lakkaavat kokonaan ja näiden tilalle tulee mahdolliset pysyvän nurmen ennallistamisvelvoitteeseen liittyvät päätökset. Kuntien suorien tukiin liittyvät tehtävät ovat viime vuosina ja kuluvana vuonna vähentyneet myös tuenhakijoiden määrän vähentymisen ja sähköisesti tukea hakevien viljelijöiden osuuden huomattavasta noususta sekä sähköiseen arkistointijärjestelmään siirtymisestä johtuen.  
12 §.Viranomaisen alueellinen toimivalta. Pykälän 1 ja 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että viranomaisen alueellisen toimivallan määräytymisen pääsäännöstä voitaisiin poiketa, jos toimivallasta muuta säädettäisiin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain nojalla. Tältä osin ehdotus vastaa esimerkiksi voimassa olevan maatalouden rakennetuista annetun lain 30 §:n ja maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain (28/2014) 37 §:n säännöstä viranomaisten alueellisesta toimivallasta. Ehdotus on tarkoituksenmukainen sen vuoksi, että tällöin olisi mahdollista keskittää esimerkiksi joihinkin pieniin tukijärjestelmiin sisältyvien tukien myöntämiseen liittyvät tehtävät jollekin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tai joillekin keskuksille. Esimerkiksi kansallisten tukien lain nojalla myönnettävää metsämarjojen ja -sienten varastointitukea haki tukivuonna 2014 yhteensä 21 hakijaa ja nämä 21 tukihakemusta jätettiin kahdeksan eri elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen käsiteltäväksi. Mahdollisuus säätää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten alueellisesta toimivallasta toimeenpanolaissa säädetystä pääsäännöstä poiketen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetulla asetuksella joustavoittaisi hallinnon järjestämistä tarpeen mukaan, tehostaisi asioiden käsittelyä ja yhdenmukaistaisi käytäntöjä.  
Pykälän 2 momentista ehdotetaan lisäksi kumottavaksi tarpeettomana säännös maatalousyrittäjän opintorahan myöntävästä viranomaisesta, koska mainittu tukijärjestelmä on lakannut olemasta vuoden 2014 lopussa. 
22 §.Paikan päällä tehtävä valvonta ja valvonnan laajentaminen. Koska kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen noudattamisen valvontaan liittyvät ohjaus- ja valvontatehtävät ehdotetaan siirrettäväksi Elintarviketurvallisuusvirastolta Turvallisuus- ja kemikaaliviraston hoidettavaksi, pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että Turvallisuus- ja kemikaalivirasto valitsisi otannalla tilat kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen valvontaan. Maaseutuvirasto valitsisi otannalla tilat täydentävien ehtojen hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten sekä ympäristöön liittyvien lakisääteisten hoitovaatimusten valvontaan kuten nykyisinkin ja Elintarviketurvallisuusvirasto muiden täydentävien ehtojen kuin edellä mainittujen täydentävien ehtojen osalta. Maaseutuvirasto on myös antanut yleistä ohjeistusta otannasta Elintarviketurvallisuusvirastolle sen suorittaessa nykyistä otantatehtäväänsä ja jatkossa Maaseutuviraston antama yleinen ohjeistus koskisi myös Turvallisuus- ja kemikaalivirastoa sen hoitaessa otantaan liittyviä tehtäviä. Tietojärjestelmistä tehtävän täydentävien ehtojen kasvinsuojeluaineiden valvontaan liittyvän valvontaotanta-ajon suorittaisi käytännössä Maanmittauslaitos Turvallisuus- ja kemikaaliviraston antamien ohjeiden mukaisesti vastaavalla tavalla kuin nykyisinkin muiden tietojärjestelmistä tehtävien valvontaotanta-ajojen osalta. 
24 §. Tarkastusoikeus. Koska kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen noudattamisen valvontaan liittyvät ohjaus- ja valvontatehtävät ehdotetaan siirrettäväksi Turvallisuus- ja kemikaaliviraston tehtäväksi, pykälän 1 ja 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että myös Turvallisuus- ja kemikaalivirastolla olisi vastaavat tarkastus- ja tiedonsaantioikeudet kuin muilla valvontaa suorittavilla viranomaisilla 
26 §.Viranomaisen tiedon- ja avunsaantioikeus. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että viranomaisella olisi oikeus tietojensaantiin myös eläinjalostustoiminnasta annetun lain (319/2014) 3 §:ssä tarkoitetulta kantakirjaa pitävältä yhteisöltä. Ehdotus on perusteltu muun muassa sen vuoksi, että hevoset otetaan mukaan luonnonhaittakorvauksen eläintiheyttä laskettaessa ja koska kansallisten tukien lain nojalla myönnetään Suomen pohjoisella alueella tukea muun muassa hevosille. Yhtenä hevosista kansallisesti myönnettävän tuen saamisen edellytyksenä on, että tukihakemuksen yhteydessä hevosesta ilmoitetaan tunnistusasiakirjan, jonka antaa eläinjalostustoiminnasta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan kantakirjaa pitävä yhteisö, yksilöllinen tunniste. Jotta voitaisiin valvoa esimerkiksi hevosista kansallisesti myönnettävän tuen saamisen ehtojen täyttymistä, oikeus saada tietoja kantakirjaa pitäviltä yhteisöiltä on tarpeen valvonnan toteuttamiseksi. Hevoseläinten kantakirjaa pitäviä yhteisöjä on Suomessa tällä hetkellä kaksi eli Suomen Hippos ry ja Suomen Irlannincobyhdistys - FSIC ry. 
28 §.Valvonnassa noudatettava menettely. Valvonnassa noudatettavan menettelyn yhdenmukaisuuden varmistamiseksi pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että myös Turvallisuus- ja kemikaaliviraston palveluksessa olevalla henkilöllä, joka suorittaa valvontaa tai osallistuu valvonnan suorittamiseen, olisi oltava tarkastusoikeuden osoittava asiakirja. Tällaiseksi katsottaisiin käytännössä esimerkiksi kyseisen viraston työntekijälleen antama virkakortti. 
31 §.Tuen takaisinperintä. Pykälän 2 momentin säännöstä alimmasta määrästä, milloin takaisinperinnästä voidaan luopua, ehdotetaan muutettavaksi siten, että takaisinperinnästä voitaisiin luopua silloin, jos takaisinperittävä määrä olisi enintään 100 euroa yksittäistä tukea kohden nykyisen alle 100 euron sijaan. Tältä osin ehdotus perustuu siihen, että suomenkielisen horisontaaliasetuksen 54 artiklan 3 kohdan säännös takaisinperittävän määrän alarajasta poikkeaa muista kieliversioista. Euroopan neuvosto on julkaissut 9 päivänä heinäkuuta 2015 oikaisun horisontaaliasetuksen eri kieliversioihin (neuvoston asiakirja 14712/14) muun muassa suomenkielisessä horisontaaliasetuksen 54 artiklan 3 kohdassa olevaa käännösvirhettä koskien ja oikaisu julkaistaan virallisessa lehdessä syksyllä 2015 sen jälkeen, kun Euroopan parlamentti on hyväksynyt oikaisut eri kieliversioihin. Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin säädöksen yhdenmukaisen soveltamisen ja näin ollen yhdenmukaisen tulkinnan vaatimus edellyttää, ettei yhtä kieliversiota tarkastella irrallaan muista kieliversioista vaan että sitä tulkitaan sen laatijan todellisen tahdon ja laatijan tavoitteleman päämäärän mukaisesti ottaen huomioon muun muassa kaikilla muilla virallisilla kielillä laaditut versiot (esimerkiksi Euroopan unionin tuomioistuimen asiat C-569/08, Internetportal und Marketing ja C-52/10, Eleftheri tileorasi ja Giannikos). 
8 luku.Tilatukijärjestelmän tukioikeusrekisteri. Koska lakiin ehdotetaan lisättäväksi maitorekisteriä koskevat säännökset, lain 8 luvun otsikko ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan ehdotettua luvun sisältöä. 
41 a §. Maitorekisteri. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 41 a §, jossa säädettäisiin maitorekisteristä. Säännös maitorekisteristä on tarpeen sen vuoksi, että maidon kiintiöjärjestelmän ja sitä koskevien säännösten — kiintiörekisteriä koskeva säännös mukaan lukien — voimassaolo on päättynyt 31 päivänä maaliskuuta 2015 ja koska Suomen pohjoisille alueille myönnetään edelleen kansallisesti rahoitettua maidontuotantoon perustuvaa tukea Suomen pohjoisilla alueilla ja koska maidontuottajille voidaan mahdollisesti myöntää myös Euroopan unionin kokonaan rahoittamaa väliaikaista poikkeuksellista tukea komission markkinajärjestelyasetuksen 219 artiklan nojalla mahdollisesti antaman delegoidun asetuksen nojalla. Ehdotetun 1 momentin mukaan Maaseutuvirasto pitäisi maitorekisteriä, joka olisi maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä annetussa laissa (284/2008) tarkoitettu rekisteri, maidontuotannon perusteella myönnettävää tuen suunnittelua, hallinnointia, myöntämistä ja valvontaa varten. Ehdotuksen mukaan maitorekisteriin voitaisiin merkitä vastaavat tiedot kuin mitä kiintiörekisteriin on merkitty, eli ensinnäkin maitoa tuottavan tilan yksilöintitiedot sekä tiedot maitoa tuottavan tilan haltijasta ja omistajasta, yhteystiedoista, henkilötunnuksesta tai yrityksen tunnistetiedoista. Tuotetun maidon osalta maitorekisteriin voitaisiin merkitä tiedot tuotetun ja keräillyn markkinointiin ostetun ja hyväksytyn maidon litramäärästä, maidon rasvapitoisuudesta, maidon tuotantoajankohdasta sekä meijerin yhteystiedot ja tieto maidon meijeriin toimittamisen ajankohdasta. Maitorekisteriin voitaisiin lisäksi merkitä tiedot kuluttajille suoraan myydyn maidon litramäärästä. Maitorekisteristä voitaisiin näin ollen tarkistaa maidon tuotantotuen myöntämisen ja maksamisen perusteena olevia tuottajakohtaisia tietoja. Maidon tuotantotukea maksetaan tällä hetkellä sekä meijerin ilmoittamien kuukausittaisten tuotantotietojen perustella että viljelijän ilmoittamien suoramyyntimaidon litramäärien perusteella.  
Ehdotetun 2 momentin mukaan maitorekisteriin voitaisiin lisäksi merkitä muita tietoja, jos kansallinen tai Euroopan unionin lainsäädäntö tätä edellyttää ja tiedot ovat välttämättömiä maitorekisterin hallinnoinnin kannalta. Tältä osin ehdotus vastaa muita rekisterejä eli tukioikeusrekisteriä ja neuvontarekisteriä koskevia vastaavia lain säännöksiä. Edelleen ehdotuksen mukaan meijerin tulisi toimittaa kuukausittain maitorekisteriin tuottajakohtaiset tiedot maitoa tuottavan tilan meijeriin toimittamasta maidosta. Tältä osin kyseessä on vanha käytäntö, koska meijerit ovat tähänkin asti toimittaneet vastaavat tiedot kiintiörekisteriin ja tietojen toimittamiselle on olemassa toimivat nykyiset käytännöt eikä uusia esimerkiksi tietojärjestelmäyhteyksiä tarvitsisi rakentaa tietojen toimittamiselle. 
Ehdotetun 3 momentin mukaan rekisteröityminen maitorekisteriin olisi maksutonta kuten muidenkin niiden rekistereiden osalta, mistä toimeenpanolaissa säädetään. 
42 §.Viranomaisen tiedonsaantioikeus. Koska lakiin ehdotetaan lisättäväksi maitorekisteriä koskevat säännökset, lain 42 §:ää ehdotetaan muutettavaksi ensinnäkin siten, että viranomaisten tietojensaantioikeus rekistereistä kattaisi tukioikeusrekisterin tietojen lisäksi maitorekisterissä olevat tiedot. Lisäksi niihin viranomaisiin, joilla olisi oikeus saada rekistereistä tietoja, lisättäisiin Turvallisuus- ja kemikaaliviraston lisäksi Luonnonvarakeskus, koska Luonnonvarakeskus tarvitsee maitorekisterin tietoja tilastointiin liittyvien lakisääteisten tehtäviensä hoitamista varten. Koska Suomen pohjoisilla alueilla maidontuotannon perusteella myönnettävät tuet rahoitetaan kansallisista varoista ja niistä säädetään kansallisessa lainsäädännössä, viranomaisten tietojensaantioikeus rekistereistä ulotettaisiin koskemaan myös niitä tietoja, jotka ovat tarpeen maa- ja puutarhatalouden kansallisia tukia koskevien tehtävien hoitamiseksi. 
43 §.Tietojen säilyttäminen. Ehdotettujen maitorekisteriä koskevien säännösten lisäämisestä johtuen lain 43 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että rekistereissä säilytettäisiin tietoja myös kansallisessa lainsäädännössä säädetyn ajan. Kansallisesti tietojen säilyttämisestä maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä annetussa laissa tarkoitetuissa rekistereissä säädetään yleisesti maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä annetun lain 12 §:ssä (Tietojen poistaminen). Mainitun pykälän mukaan maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmän tiedot poistetaan viimeistään kymmenen vuoden kuluttua siitä, kun asiakasta koskevia tietoja on viimeksi käsitelty. Tietoa ei kuitenkaan poisteta, jos tiedon säilyttäminen on välttämätöntä lakiin perustuvan tehtävän hoitamiseksi, vireillä olevan asian takia, Euroopan unionin tai muun lainsäädännön mukaisen tarkastuksen suorittamiseksi tai Euroopan unionin lainsäädännössä edellytetään tiedon säilyttämistä. Tieto on mainitun pykälän mukaan kuitenkin poistettava rekisteristä välittömästi sen jälkeen, kun käsittelylle ei ole laissa säädettyä perustetta. 
53 §.Viranomaisen oikeus tietojensaantiin. Koska kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen noudattamisen valvontaan liittyvät ohjaus- ja valvontatehtävät ehdotetaan siirrettäväksi Turvallisuus- ja kemikaaliviraston tehtäväksi, pykälän 1 ja 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että myös Turvallisuus- ja kemikaalivirastolla olisi vastaavat tarkastus- ja tiedonsaantioikeudet kuin muilla valvontaa suorittavilla viranomaisilla.