1.1  Henkilökorttilaki

1 luku Yleiset säännökset

1 §.Henkilökortti. Ehdotetusta 1 §:stä ilmenisi lain soveltamisala. Pykälän 1 momentin mukaan Suomen kansalaiselle ja Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle voitaisiin tässä laissa säädetyin edellytyksin myöntää henkilökortti henkilöllisyyden osoitukseksi. Säännös vastaisi voimassa olevaa henkilökorttilakia. Henkilökortti olisi siis lähtökohtaisesti henkilöllisyyttä osoittava asiakirja. Lain 2 ja 3 §:ssä säädettäisiin henkilökortin muista käyttötarkoituksista.  

Voimassa olevan lain 1 §:ään sisältyvistä ulkomaalaisen henkilökortin myöntämisedellytyksistä, jotka liittyvät hakijan henkilöllisyyteen, väestötietojärjestelmään merkitsemiseen ja kotikuntaan, säädettäisiin lain 11 ja 14 §:ssä. Ulkomaalaisen henkilökorttia koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi siten, että ulkomaalaisen henkilökortin myöntäminen edellyttäisi edellä mainittujen lisäksi voimassa olevaa oleskelulupaa tai oleskelukorttia taikka oleskeluoikeuden rekisteröimistä. 

Selvyyden vuoksi 2 momentissa säädettäisiin, että henkilökorttilain säännöksiä sovellettaisiin lähtökohtaisesti myös ulkomaalaisen henkilökorttiin, ilman huoltajien suostumusta myönnettävään alaikäisen henkilökorttiin ja väliaikaiseen henkilökorttiin, jollei erikseen toisin säädettäisi. Kyseisiin henkilökortteihin ja niiden hakemista ja myöntämistä koskeviin menettelyihin liittyy joitakin erityispiirteitä, minkä vuoksi erityissäännökset ovat tarpeen joiltakin osin. 

2 §.Henkilökortti matkustusasiakirjana. Suomen kansalaiselle myönnettyä henkilökorttia voidaan käyttää myös tietyissä tilanteissa matkustusasiakirjana. Lakiin lisättäisiin viittaussäännös passilain nojalla annettuihin, henkilökortin käyttämistä matkustusasiakirjana koskeviin säännöksiin. Näin henkilökorttilaista kävisi nykyistä selkeämmin ilmi, mihin tarkoituksiin henkilökorttia voi käyttää. Suomen kansalaiselle myönnettyä henkilökorttia voitaisiin pääsääntöisesti käyttää matkustusasiakirjana passin sijasta matkustusoikeuden osoittamisesta eräissä tapauksissa annetun valtioneuvoston asetuksen (660/2013) mukaisesti. Asetuksessa on lueteltu ne Euroopan unionin maat ja eräät muut Euroopan maat, joihin matkustaessaan Suomen kansalaiset voisivat käyttää henkilökorttia. Matkustusasiakirjaksi ei kuitenkaan kelpaisi väliaikainen henkilökortti eikä alaikäisen henkilökortti. Lain 17 §:n 3 momentissa säädettäisiin lisäksi tietyissä tilanteissa myönnettävästä, matkustusasiakirjaksi kelpaamattomasta henkilökortista. 

Pykälässä säädettäisiin Suomen kansalaiselle myönnetyn henkilökortin käyttämisestä matkustusasiakirjana. Matkustusasiakirjaksi ei siis hyväksyttäisi ulkomaalaisen henkilökorttia. Tämä vastaisi nykyistä lainsäädäntöä ja käytäntöä. Ulkomaalaisen henkilökorttiin ei merkitä kansalaisuutta, mikä on yksi edellytys asiakirjan käyttämiselle matkustusasiakirjana. Ulkomaalaiselle myönnettyä henkilökorttia ei muutenkaan tunnusteta yleisesti rajanylitykseen oikeuttavaksi asiakirjaksi, vaan kolmannen maan kansalaiset tarvitsevat lähtökohtaisesti matkustamiseen passin. Suomessa oleskelevat ulkomaalaiset voivat ulkomaalaislaissa säädetyin edellytyksin saada matkustusasiakirjaksi pakolaisen matkustusasiakirjan tai muukalaispassin, joten senkään vuoksi ulkomaalaisen henkilökortin käyttötarkoituksia ei ole tarpeen muuttaa nykyisestä. 

3 §.Kansalaisvarmenne. Pykälästä kävisi ilmi henkilökortin kolmas käyttötarkoitus eli henkilökortin käyttäminen sähköisessä asioinnissa. Henkilökortilla olisi lähtökohtaisesti väestötietolain 61 §:n 3 momentissa tarkoitettu kansalaisvarmenne, jota voisi käyttää sähköisessä asioinnissa henkilöllisyyden todentamiseen, sähköiseen allekirjoittamiseen ja viestien salaamiseen. Alaikäisen henkilökorttiin ja väliaikaiseen henkilökorttiin ei sisältyisi kansalaisvarmennetta. Henkilökorttiin sisältyvän kansalaisvarmenteen hakemisessa sovellettaisiin väestötietolakiin ehdotetun säännöksen mukaan henkilökorttilaissa säädettyä menettelyä. Kansalaisvarmennetta haetaan samanaikaisesti henkilökortin kanssa samalla hakemuksella. 

4 §.Henkilökortin sisältö. Pykälässä säädettäisiin henkilökorttiin merkittävistä tiedoista. Myös voimassa olevan lain 2 §:ään sisältyy vastaavat säännökset. Korttiin merkittäisiin henkilötiedoista kortinhaltijan sukunimi, etunimet, sukupuoli, henkilötunnus ja Suomen kansalaisten osalta tieto kansalaisuudesta. Lisäksi kortista kävisi ilmi myöntämispäivä ja viimeinen voimassaolopäivä, henkilökortin myöntänyt viranomainen sekä kortin numero. Henkilökortissa olisi lisäksi kortinhaltijan valokuva ja nimikirjoitus.  

Niihin henkilökortteihin, joihin sisältyy kansalaisvarmenne, merkittäisiin 2 momentin mukaan myös tieto kansalaisvarmenteen myöntäjästä, joka on siis Väestörekisterikeskus.  

Alaikäiselle ilman huoltajien suostumusta ja ulkomaalaiselle myönnettävään henkilökorttiin merkittäisiin lisäksi tieto siitä, että asiakirjaa ei voida käyttää matkustusasiakirjana. Tämä vastaisi voimassa olevan lain 2 §:n säännöstä sekä nykyistä käytäntöä. Merkintä on englanninkielinen ja se tehdään kortin takapuolelle. Merkintä tehtäisiin uuden ehdotetun säännöksen mukaan myös 17 §:n 3 momentissa tarkoitettuun henkilökorttiin, jota ei voisi käyttää matkustusasiakirjana, sekä väliaikaiseen henkilökorttiin. 

Pykälän 4 momenttiin sisältyisi passilain 5 §:n 2 momenttia vastaava asetuksenantovaltuus, jonka mukaan nimikirjoituksen merkitsemisestä voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Passeista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (373/2013), jäljempänä passiasetus, säädetään nimikirjoituksen merkitsemisestä erityisissä tilanteissa, kuten esimerkiksi silloin, jos hakija on kirjoitustaidoton tai muuten kykenemätön antamaan nimikirjoitusnäytettä. Tällöin passiin merkitään viiva korvaamaan nimikirjoitus. 

5 §.Teknisen osan sisältö. Henkilökorttiin sisältyy pääsääntöisesti sähköisessä asioinnissa tarvittava tekninen osa eli siru, johon talletetaan kansalaisvarmenteen tiedot, sähköisen asioinnin edellyttämät kortinhaltijan tunnistautumistiedot ja välttämättömät tekniset tiedot. Varmenteen tietosisällöstä säädetään tunnistusvarmenteen osalta tunnistuslaissa ja allekirjoitusvarmenteen osalta eIDAS-asetuksessa. Tunnistautumistiedoilla tarkoitetaan lähinnä kansalaisvarmenteeseen liittyvää PIN-lukua, jolla kortinhaltija tunnistautuu kortille. Kansalaisvarmenteen käyttöön liittyvät välttämättömät tekniset tiedot ovat esimerkiksi salaiset avaimet, todentamis-, salaus- ja allekirjoitusvarmenteet sekä avaintenkäyttöön liittyvät tunnistautumistiedot. Välttämättömiä teknisiä tietoja koskevat vaatimukset tulevat tunnistusvälineen tarjoajaa ja laatuvarmentajaa koskevasta sääntelystä, kuten eIDAS-asetuksesta ja sääntelyä täydentävästä teknisestä dokumentaatiosta. 

Tekniseen osaan voitaisiin tallettaa myös 4 §:n 1 momentissa tarkoitetut tiedot eli muun muassa kortinhaltijan henkilötiedot ja kasvokuva. 

Henkilökortin tekniseen osaan voitaisiin kortinhaltijan pyynnöstä tallettaa eri käyttötarkoituksiin liittyviä teknisiä sovelluksia ja tietoja. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 3 §:n 3 momenttia. Sovellukset voisivat liittyä esimerkiksi kunnan tai kaupungin tarjoamiin palveluihin, sähköiseen kaupankäyntiin, pankkitoimintaan tai olla henkilön itsensä tallentamia tietoja. Henkilö voisi itse päättää näistä teknisen osan vapaaseen tilaan merkittävistä tiedoista. Henkilön suostumuksella talletettavien teknisten sovellusten tallettamisesta sähköisen henkilökortin tekniseen osaan huolehtisi näiden palveluiden tarjoaja. Teknisen osan vapaaseen tilaan merkittävistä henkilön omista tiedoista vastaisi henkilö itse. Tällä hetkellä mahdollisuutta ei ole otettu laajemmin käyttöön, mutta lainsäädännössä on tarpeen tämä kuitenkin mahdollistaa. 

Alaikäisen henkilökortissa ja väliaikaisessa henkilökortissa ei olisi pykälän 3 momentin mukaisesti teknistä osaa ja kansalaisvarmennetta, eikä niitä sen vuoksi voisi käyttää sähköisessä asioinnissa. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 3 §:n 5 momenttia. 

6 §.Viranomaisen palveluksessa olevan henkilökortti. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi voimassa olevan lain 4 §:n mukaisesti, että valtion tai kunnallisen viranomaisen pyynnöstä voitaisiin sen palveluksessa olevalla henkilölle myönnettävän henkilökortin tekniseen osaan tallettaa henkilön työtehtävien hoitamisen edellyttämät tiedot. Henkilökortin avulla viranomaisen palveluksessa olevan henkilön asema voitaisiin todentaa. Lisäksi työntekijä voisi tarvittaessa sähköisesti allekirjoittaa ja salata lähettämänsä viestit ja asiakirjat. Tarvittavat tiedot voitaisiin tallettaa myös henkilön aiemmin hankkimaan henkilökorttiin. Viranomainen vastaisi ilmoittamiensa tietojen oikeellisuudesta ja ajantasaisuudesta. 

7 §.Teknisen osan tietosuoja. Voimassa olevan lain 3 §:n 4 momentin mukaisesti säädettäisiin teknisen osan sovellusten ja tietojen tallettamisessa noudatettavaksi tulevasta velvollisuudesta huolehtia siitä, että sovelluksia ja tietoja voivat käyttää vain niihin oikeutetut. Henkilökortin tekniseen osaan voidaan tallettaa eri sovellukset siten, että ne muodostavat oman kokonaisuutensa ja teknisesti voidaan määritellä, mihin tietoihin korttia lukevat tahot voivat päästä. 

Teknisen osan tietoturvallisuudesta ei olisi tarpeen säätää henkilökorttilaissa. Henkilökortin tekniseen osaan ei talleteta sormenjälkiä, kuten passeissa. Väestörekisterikeskus vastaisi tekniseen osaan sisältyvään kansalaisvarmenteeseen liittyvästä tietoturvallisuudesta. Tunnistusjärjestelmän osalta tietoturvallisuudesta säädetään tunnistuslaissa tai eIDAS-asetuksessa ja allekirjoitusvarmenteen tietoturvallisuudesta eIDAS-asetuksessa. Lisäksi sirun tietoturvallisuudesta ja sertifiointivaatimuksesta säädetään eIDAS -asetuksessa. 

8 §.Henkilökortin tietojen oikeellisuus ja tarkistaminen. Kyse olisi osittain uusista säännöksistä henkilökorttilaissa. Vastaavat säännökset sisältyvät myös passilain 10 §:ään. Ehdotetun 1 momentin mukaan henkilökortin myöntävä viranomainen vastaisi siitä, että kortin tiedot ovat hakemuksen mukaiset. Esityksessä ehdotetun uuden toimitusmenettelyn johdosta viranomainen ei enää luovuttaisi henkilökortteja, vaan ne toimitettaisiin Suomessa olevalle hakijalle suoraan valmistajalta. Viranomainen ei siis enää tarkastaisi henkilökortin laatua ja oikeasisältöisyyttä ennen kortin luovuttamista, mutta vastaisi edelleen siitä, että tiedot ovat hakemuksen mukaiset. Lisäksi hakijaa koskevien henkilökortin teknisen osan tietojen olisi oltava yhdenmukaiset vastaavien henkilökortissa visuaalisesti nähtävissä olevien tietojen kanssa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevan lain 13 §:n mukaisesti, että Väestörekisterikeskus vastaisi ainoastaan niistä henkilökortin tiedoista, jotka se on tallettanut kortille, eli kansalaisvarmenteeseen liittyvien tietojen oikeellisuudesta. 

Tekniseen osaan ei sisällytetä muita kuin kortista visuaalisesti nähtäviä henkilötietoja. Henkilökorttilaissa ehdotetaan kuitenkin säädettäväksi, että tietosuojasäännösten estämättä henkilöllä, jolle henkilökortti olisi myönnetty, olisi oikeus tarkistaa viranomaisen luona henkilökortin teknisen osan sisältämät henkilötiedot ja tarvittaessa pyytää tietojen korjaamista tai poistamista. EU:n passiasetukseen sisältyy vastaava säännös, johon passilain 5 a §:ssä viitataan. Tältä osin on kuitenkin huomattava, että teknisen osan sisältöä ei kansalaisvarmenteen osalta voida muuttaa tai teknisestä osasta poistaa varmenteen myöntämisen edellytyksenä olleita ja sähköisen asioinnin edellyttämiä tietoja kansalaisvarmenteen voimassaoloaikana. Tarve muuttaa tai poistaa kansalaisvarmenteen tietoja merkitsisi käytännössä varmenteen sulkemista ja uuden oikeasisältöisen varmenteen hakemista. 

2 luku Henkilökortin hakeminen ja myöntäminen

9 §.Henkilökortin hakeminen. Henkilökorttia haettaisiin 1 momentin mukaan poliisilta. Hakemuksen voisi panna vireille henkilökohtaisesti poliisilaitoksen toimipisteessä tai sähköisesti poliisin sähköisessä asiointipalvelussa. Sähköinen asiointipalvelu on poliisin yhteinen eikä henkilökorttia haettaisi tällöin miltään tietyltä poliisilaitokselta. Sähköistä vireillepanoa koskevat säännökset olisivat uusia henkilökorttilaissa. Ne vastaisivat passilain 6 §:ää. Sähköinen asiointi edellyttäisi 11 §:n mukaisesti vahvaa sähköistä tunnistautumista. 

Pykälän 1 momenttiin sisältyvän säännöksen mukaan hakemuksensa sähköisesti vireille panneen hakijan tulisi lähtökohtaisesti asioida henkilökohtaisesti hakemusta täydentääkseen, ellei kyse olisi 10 §:ssä tarkoitetusta tilanteesta, jossa henkilökortti voidaan myöntää kokonaan sähköisessä menettelyssä ilman hakijan henkilökohtaista läsnäoloa viranomaisen luona. Pantuaan hakemuksen vireille sähköisessä asiointipalvelussa hakija saisi palvelusta tiedon mahdollisesta kuulumisestaan kevennetyn hakemusmenettelyn piiriin. Sähköinen vireillepano edellyttäisi sähköisesti toimitettavaa kuvaa, ellei hakijasta olisi enintään kuusi kuukautta vanhaa kuvaa poliisin hallintoasiain tietojärjestelmässä. Henkilökohtaisesti asioidessa hakemuksen voisi tehdä kotipaikasta riippumatta missä tahansa poliisin toimipisteessä, missä käsitellään henkilökorttihakemuksia. Jos hakija tekisi hakemuksen poliisin toimipisteessä henkilökohtaisesti asioiden, ei hänen tarvitsisi asioida enää uudestaan viranomaisen luona, ellei asian selvittämiseksi asiointi olisi uudelleen tarpeen.  

Ehdotetun 2 momentin mukaan ulkomailla oleskeleva Suomen kansalainen voisi hakea henkilökorttia Suomen suurlähetystöltä, lähetetyn virkamiehen johtamalta konsulaatilta tai muulta Suomen edustustolta, jossa myönnetään passeja ja jossa palvelevan nimetyn Suomen kansalaisen ulkoasiainministeriö olisi oikeuttanut myöntämään henkilökortteja. Tällainen muu edustusto, jolle voitaisiin myöntää oikeutus henkilökortin myöntämiseen, olisi esimerkiksi kunniakonsulaatti. Näistä käytettäisiin henkilökorttilaissa nimitystä Suomen edustusto. 

Voimassa olevan lain mukaan ainoastaan poliisilaitos voi vastaanottaa henkilökorttia koskevia hakemuksia ja myöntää henkilökortteja. Kyse olisi edustustojen toimivallan laajentamisesta, mikä olisi tarkoituksenmukaista ottaen huomioon muun muassa sen, että edustustosta voi hakea myös passia ja henkilökortti voi olla hyvin tarpeellinen asiakirja myös ulkomailla oleskelevalle erityisesti sen sisältämän kansalaisvarmenteen vuoksi. Kaikki Suomen edustustot eivät kuitenkaan välttämättä ottaisi vastaan henkilökorttihakemuksia, koska joidenkin osalta tehtäviä on keskitetty tai suunnitellaan keskitettäväksi ainakin Schengen-alueella. Henkilökorttien myöntäminen olisi tarkoituksenmukaista aloittaa niissä toimipisteissä, joissa jatkossakin annetaan passipalveluja. Lain 36 §:ssä säädettäisiin passilain tavoin näiden konsulipalveluiksi kutsuttujen palvelujen tarjoamisesta.  

Haettaessa henkilökorttia Suomen edustustolta hakemus olisi jätettävä henkilökohtaisesti edustustoon. Sähköinen vireillepano ei olisi alkuvaiheessa mahdollista Suomen ulkomaan edustuston toimivaltaan kuuluvissa tilanteissa teknisistä ja taloudellisista syistä. Sääntely vastaisi passilain 6 §:n 2 momenttia. 

Suomen edustustosta ei myöskään voisi hakea kaikkia henkilökorttityyppejä. Säännös ulkomaan edustustojen toimivallasta koskisi ainoastaan Suomen kansalaisten henkilökorttihakemusten vastaanottoa. Ulkomaalaisen henkilökortti ei kelpaa matkustusasiakirjaksi, minkä vuoksi sen tarve ulkomailla olisi erittäin vähäinen tai lähes olematon. Toimivallan rajaamista puoltaa myös se, että ulkomaalaisen henkilökortti on tarkoitettu Suomessa oleskeluluvan tai muun oleskeluoikeuden nojalla oleskeleville ulkomaalaisille Suomessa asiointia varten. Toimivaltaa olisi rajoitettu myös joidenkin Suomen kansalaiselle myönnettävien henkilökorttityyppien osalta. Ehdotetun 2 momentin mukaan edustustosta ei voisi hakea alaikäisen henkilökorttia eikä väliaikaista henkilökorttia. Kumpaakaan ei hyväksytä matkustusasiakirjaksi, joten niiden tarve olisi erittäin vähäinen ulkomailla. Jos Suomen kansalainen kadottaa passinsa tai henkilökorttinsa ulkomailla, tarvittaessa voitaisiin harkita hätäpassin myöntämistä. Hätäpassi on poikkeuksellisesti myönnettävä väliaikainen passi hätämatkustusasiakirjaksi yhtä matkaa varten todelliseksi matka-ajaksi ja todelliselle matkareitille. 

Haettaessa henkilökorttia poliisilta tai Suomen ulkomaan edustustolta hakija hakisi samalla myös kansalaisvarmennetta, koska kansalaisvarmenne sisältyy automaattisesti kaikkiin henkilökortteihin lukuun ottamatta alaikäisen henkilökorttia ja väliaikaista henkilökorttia. Henkilökorttia ja kansalaisvarmennetta koskeva hakemus on nykyisinkin yksi ja sama hakemus. Edustustojen toimivallan laajentaminen merkitsisi jatkossa myös edustustojen toimimista Väestörekisterikeskuksen lukuun kansalaisvarmenteen rekisteröintitehtävien osalta. Toimittaessa Väestörekisterikeskuksen lukuun tulee ottaa huomioon tehtävien hoitamista koskeva lainsäädäntö ja Väestörekisterikeskuksen asettamat vaatimukset. 

10 §.Henkilökohtainen läsnäolo henkilökorttia sähköisesti haettaessa. Pykälässä säädettäisiin niistä edellytyksistä, joiden täyttyessä sähköisesti hakemuksensa tehneen hakijan ei tarvitsisi saapua henkilökohtaisesti viranomaisen luokse, vaan henkilökorttihakemus voitaisiin käsitellä kokonaan sähköisessä menettelyssä. Pykälässä säädettäisiin erikseen kevennetyn menettelyn edellytyksistä Suomen kansalaisten ja ulkomaalaisten osalta. Vastaavankaltainen kevennetty hakemusmenettely on otettu passiasioissa käyttöön joulukuussa 2014. Kevennetyssä hakemusmenettelyssä ei olisi kyse aiemman henkilökortin voimassaolon pidentämisestä, vaan erillisen uuden asiakirjan hakemisesta ja myöntämisestä. Henkilökorttihakemus käsiteltäisiin viranomaisten toimesta samalla tavalla kuin henkilökohtaisesti jätetty hakemus, mutta hakijan tunnistamiseen ja henkilöllisyyden todentamiseen kiinnitettäisiin vieläkin tarkemmin huomiota. Henkilökorttia ei siis myönnettäisi automatisoidusti, vaan harkinnan tekisi viranomainen. Kevennetty hakemusmenettely edellyttäisi 11 §:n 4 momentin mukaisesti vahvaa sähköistä tunnistautumista. 

Ehdotetun 1 momentin, joka koskisi Suomen kansalaisia, mukaan hakijan ei tarvitsisi saapua henkilökohtaisesti viranomaisen luokse sähköisen hakemuksen tehtyään, jos hänelle on hakemusta edeltävän kuuden vuoden aikana myönnetty henkilökortti tai passi, jota haettaessa hän on henkilökohtaisesti asioinut viranomaisen luona ja jota myönnettäessä hän ollut yli 12-vuotias. Lisäksi edellytettäisiin, että hakijalta on hakemusta edeltävän kuuden vuoden aikana otettu nimikirjoitusnäyte passia tai henkilökorttia varten eikä hänen suku- tai etunimi ole tämän jälkeen muuttunut.  

Lisäksi kevennetyssä hakemusmenettelyssä edellytettäisiin 12 §:n 1 momentin mukaisesti, että hakija toimittaisi liitteeksi kasvokuvan, josta hakija on hyvin tunnistettavissa. Kuva saisi olla enintään kuusi kuukautta vanha, kuten passihakemukseen liitettävä kuva. Kuvan tulisi olla sähköisessä muodossa, mikä tarkoittaisi käytännössä poliisin valokuvapalvelimelle kuvaamosta syötettyä tai hakijan itsensä syöttämää kuvaa tai henkilökortti- ja passijärjestelmässä ennestään olevaa enintään kuusi kuukautta vanhaa kuvaa. Poliisin rekisterilain mukaan hakijan suostumuksella voitaisiin käyttää aiempaa kasvokuvaa ja nimikirjoitusnäytettä.  

Ehdotetut säännökset eroaisivat passilain 6 b §:stä siltä osin, että hakija voisi tietyin edellytyksin hakea myös ensimmäistä henkilökorttia sähköisesti, kun taas passeissa kevennetty menettely koskee ainoastaan uuden passin hakemista. Henkilökorttilakiin voitaisiin sisällyttää passilakia laajempi sähköisen asioinnin mahdollisuus lähinnä sen vuoksi, että henkilökortissa ei ole sormenjälkiä biometrisinä tunnisteina eikä henkilökohtainen asiointi näin ollen ole välttämätöntä ensimmäisen henkilökortin osalta. Henkilökortin hakeminen myös passin perusteella katsotaan mahdolliseksi toteuttaa, koska passihakemuksen yhteydessä tehdään esimerkiksi vastaavat hakijan tunnistamiseen ja henkilöllisyyden todentamiseen liittyvät toimenpiteet ja asiakirjat myönnetään käyttäen samaa tietojärjestelmää. 

Aiemman henkilökortin tai passin ei tarvitsisi enää olla voimassa hakemusta tehtäessä, vaan riittäisi, että aiempi asiakirja on myönnetty enintään kuusi vuotta aiemmin. Passi ja henkilökortti myönnetään pääsääntöisesti viideksi vuodeksi. Suuri osa uusii passinsa tai henkilökorttinsa aiemman asiakirjan vielä voimassa ollessa tai pian sen voimassaolon päätyttyä eli alle viiden tai hieman yli viiden vuoden kuluessa. Säätämällä kevennetyn hakemusmenettelyn edellytykseksi kuusi vuotta aiemman asiakirjan myöntämisestä saataisiin menettelyn piiriin mahdollisimman paljon hakijoita, mutta toisaalta huolehdittaisiin henkilökorttimenettelyn sujuvuudesta ja luotettavuudesta, koska esimerkiksi kasvokuvasta tunnistaminen vaikeutuu ajan kuluessa. Passiasioissa käyttöönotettu vastaava menettely on osoittautunut hyvin toimivaksi eikä siinä ole havaittu esimerkiksi väärinkäytöksiä tai muita menettelyn turvallisuuden tai luotettavuuden kyseenalaistavia seikkoja. Ehdotetun pykälän nojalla olisi mahdollista, että hakija hakisi useammin kuin kerran henkilökorttia sähköisesti kevennetyssä hakemusmenettelyssä ehdotetun kuuden vuoden kuluessa. Säännöksissä edellytetään ainoastaan, että hakijalle on kuuden vuoden sisällä sähköisestä hakemuksesta myönnetty henkilökohtaisesti asioiden passi tai henkilökortti.  

Kansalaisvarmenteen osalta ehdotettu menettely tarkoittaisi sitä, että henkilökorttia ja samalla kansalaisvarmennetta voisi hakea sähköisessä menettelyssä ilman aiempaa kansalaisvarmennetta tai aiemman kansalaisvarmenteen voimassaolon päätyttyä. Tämä poikkeaisi voimassa olevan väestötietolain 68 §:n säännöksistä, joiden mukaan kansalaisvarmenteen uusimista koskeva hakemus voidaan henkilökohtaisen käynnin sijasta tehdä myös sähköisesti ja allekirjoittaa hakijan käytössä olevalla kansalaisvarmenteella. Tämän vuoksi 68 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jonka mukaan henkilökorttiin sisältyvän kansalaisvarmenteen uusimiseen sovellettaisiin henkilökorttilakia. 

Edellytys 12 vuoden iästä aiemman asiakirjan myöntämisen osalta olisi linjassa passilainsäädännön kanssa. Passien osalta ikään pohjautuva rajaus perustuu tarpeeseen ottaa sormenjäljet yli 12-vuotiailta. Vaikka samaa tarvetta ei ole henkilökorteissa, nuorempien hakijoiden rajaaminen menettelyn ulkopuolelle on tarkoituksenmukaista, koska käytännössä saattaisi esiintyä usein tilanteita, joissa hakijan edellytettäisiin asioivan henkilökohtaisesti esimerkiksi sen vuoksi, ettei hakijaa voida luotettavasti tunnistaa kasvokuvasta. Etenkin nuorten lasten osalta kasvot muuttuvat nopeasti. Lisäksi lapselta voi olla tarve ottaa passiin nimikirjoitusnäyte, joka yleensä otetaan yli viisivuotiailta lapsilta tapauskohtaisen harkinnan perusteella.  

Pykälän 1 momentissa tarkoitetulla passilla viitattaisiin tavalliseen passiin, Ahvenanmaan passiin, virkapassiin, diplomaattipassiin, väliaikaiseen passiin sekä väliaikaiseen Ahvenanmaan passiin. Henkilökorttia voisi siis hakea kevennetyssä menettelyssä kaikkien näiden asiakirjojen perusteella, jos muut edellytykset täyttyisivät. Aiemmaksi asiakirjaksi ei kelpaisi ulkomaalaiselle myönnetty matkustusasiakirja eikä myöskään ulkomaalaisen henkilökortti. Jos hakija Suomen kansalaisuuden saatuaan hakisi ensimmäistä henkilökorttia, tulisi hänen asioida henkilökohtaisesti viranomaisen luona.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kevennetystä menettelystä ulkomaalaisen henkilökorttia haettaessa. Kevennetty menettely koskisi ainoastaan uutta ulkomaalaisen henkilökorttia, koska edellytyksenä olisi hakijalle aiemmin myönnetty ulkomaalaisen henkilökortti. Tämä johtuu muun muassa siitä, että henkilökortin myöntämisedellytysten tarkistaminen, esimerkiksi voimassa olevan oleskeluluvan tai muun oleskeluoikeuden ja hakijan henkilöllisyyden todentaminen, edellyttäisi usein henkilökohtaista asiointia. Muukalaispassia tai pakolaisen matkustusasiakirjaa ei siis hyväksyttäisi kevennetyssä menettelyssä aiemmaksi asiakirjaksi. Lisäksi nimikirjoitus tulisi olla nimenomaan ulkomaalaisen henkilökorttia varten annettu eikä muukalaispassia tai pakolaisen matkustusasiakirjaa varten. Ensimmäistä ulkomaalaisen henkilökorttia tulisi siis hakea henkilökohtaisesti poliisilaitoksella asioiden. 

Kuten passilain 6 b §:ssä, henkilökorttilaissakin säädettäisiin velvollisuudesta saapua viranomaisen luokse, jos se olisi tarpeen uuden nimikirjoitusnäytteen antamiseksi, hakijan tunnistamiseksi tai muusta erityisestä syystä. Tästä säädettäisiin 3 momentissa. Lähtökohtaisesti kevennetyn hakemusmenettelyn piirissä olevaa hakijaa pyydettäisiin asioimaan henkilökohtaisesti viranomaisen luona esimerkiksi, jos hakemusta käsittelevä virkailija ei pystyisi luotettavalla tavalla tunnistamaan hakijaa sähköiseen hakemukseen liitetystä kuvasta. Säännöksen tarkoittamaa muu erityinen syy voisi tulla sovellettavaksi esimerkiksi tilanteessa, jossa jokin selvitys ei olisi toimitettavissa sähköisesti. Hakija saisi valitsemansa sähköisen asiointipalvelun tai valitsemansa asiointikanavan kautta pyynnön tulla asioimaan henkilökohtaisesti poliisilaitoksella. Pääsääntöisesti hakijan ei tarvitsisi saapua kevennetyssä hakemusmenettelyssä viranomaisen luokse, vaan kyse olisi poikkeustilanteista. 

Pykälän 4 momentin mukaan kevennettyä hakemusmenettelyä ei sovellettaisi ulkomailla oleskelevan Suomen kansalaisen hakiessa henkilökorttia Suomen edustustosta, koska edustustoilla ei ole tähän riittäviä valmiuksia. Säännökset vastaisivat passilain 6 b §:n 3 momentissa säädettyä. Ulkosuomalaisten pitäisi siis asioida henkilökohtaisesti edustustossa myös henkilökorttia ensimmäistä kertaa hakiessaan tai henkilökorttia uusiessaan. Jos ulkosuomalaiselle olisi myönnetty hakemusta edeltävän kuuden vuoden aikana passi tai henkilökortti ja hänen nimensä olisi edelleen sama, voisi hän hakea henkilökorttia poliisilta poliisin sähköisen asiointipalvelun kautta. Sähköinen asiointi edellyttäisi vahvaa sähköistä tunnistamisvälinettä ja sähköisesti poliisin lupahallinnon valokuvapalvelimelle toimitettavaa kuvaa. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että valmis henkilökortti voitaisiin toimittaa ainoastaan Suomessa olevaan osoitteeseen, koska suoratoimitusta ei ole tarkoitus alkuvaiheessa ottaa käyttöön ulkomailla. Ulkosuomalaisen tulisi esimerkiksi pyytää kortti toimitettavaksi sukulaiselle tai tuttavalle, jolle tulisi antaa valtakirja asiakirjan noutamiseen. Tarkoituksena on, että suoratoimituksen käyttöönottoa ulkomailla selvitettäisiin myöhemmin ulkoasiainministeriön toimesta. 

Pykälän 4 momentin mukaan myöskään alaikäisen henkilökorttia tai väliaikaista henkilökorttia ei voisi hakea kevennetyssä hakemusmenettelyssä muun muassa sen vuoksi, että niiden osalta on yleensä välttämätöntä hakijan asioida henkilökohtaisesti viranomaisen luona riittävän selvityksen saamiseksi. 

11 §.Hakijan tunnistaminen ja henkilöllisyyden todentaminen. Voimassa olevaan lakiin ei sisälly yksityiskohtaisia säännöksiä hakijan tunnistamisesta ja henkilöllisyyden todentamisesta. Ehdotetun 11 §:n mukaan henkilökortin myöntäminen edellyttäisi, että hakija on tunnistettu ja hänen henkilöllisyytensä on luotettavasti todennettu. Säännös koskisi sekä Suomen kansalaisia että ulkomaalaisia. Tunnistamisella tarkoitettaisiin hakijan henkilöllisyyden selvittämistä eli henkilön yhdistämistä johonkin tiettyyn olemassa olevaan henkilöllisyyteen. Henkilöllisyys tulisi lisäksi todentaa eli varmistaa luotettavista asiakirjoista tai muista tiedoista. Voimassa olevassa laissa käytetään ilmaisua henkilöllisyyden toteaminen. Kyseinen vaatimus koskee nimenomaisesti ainoastaan ulkomaalaisen henkilökortin hakijaa, mutta henkilökortin myöntäminen on myös Suomen kansalaiselta edellyttänyt henkilöllisyyden todentamista. Henkilökortti on henkilöllisyyttä osoittava asiakirja, jota ei voida myöntää, jos henkilöllisyydestä ei ole riittävää varmuutta. 

Hakijan tunnistaminen ja henkilöllisyyden todentaminen tapahtuisi lähtökohtaisesti henkilökohtaisissa asiointitilanteissa siten, että hakija esittäisi voimassa olevan henkilöllisyyttä osoittava asiakirjan. Poliisin myöntämistä henkilöllisyyttä osoittavista asiakirjoista annetun valtioneuvoston asetuksen (707/2006) mukaan poliisin myöntämiä henkilöllisyyttä osoittavia asiakirjoja, jotka hyväksytään tunnistamisasiakirjana henkilökorttia ja passia haettaessa, ovat voimassa oleva henkilökortti ja passi. Jos hakijalla ei olisi esittää tällaista asiakirjaa, henkilökortin myöntävä viranomainen suorittaisi tunnistamisen ja henkilöllisyyden todentamisen. Tunnistaminen tapahtuisi esimerkiksi hallussa olevien muiden asiakirjojen avulla tai käyttämällä hakijan suostumuksella viranomaisen käytössä olevia rekistereitä. Vastaavat säännökset sisältyvät passilain 6 §:n 4 momenttiin, mutta eivät voimassa olevaan henkilökorttilakiin.  

Osalla ulkomaalaisen henkilökorttia hakevista on ollut edellä kuvatunlaisia vaikeuksia henkilöllisyyden osoittamisessa. Jotta myös sellaisten oleskeluluvan ja kotikunnan saaneiden ulkomaalaisten, joilla ei ole ennestään luotettavaksi katsottavaa asiakirja- tai muuta näyttöä, henkilöllisyys voitaisiin todentaa, ulkomaalaisen henkilökortin osalta pykälään ehdotetaan sisällytettäväksi erityissäännös. Ehdotetun 3 momentin mukaan hakijan tulisi esittää voimassa oleva oleskelulupakortti tai oleskelukortti, jos hänellä ei ole esittää voimassa olevaa henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa. Hakemuksen vastaanottava viranomainen eli käytännössä poliisi saisi tällöin ottaa hakijalta sormenjäljet ja verrata niitä oleskelulupakortin tai oleskelukortin tekniseen osaan tallennettuihin sormenjälkiin hakijan henkilöllisyyden todentamiseksi. Näin voitaisiin varmistua siitä, että ulkomaalaisen henkilökorttia hakeva henkilö on sama, jolle oleskelulupa on myönnetty. Sormenjälkivertailu olisi uutta verrattuna nykymenettelyyn. Näin voitaisiin todentaa hakijan henkilöllisyys henkilökorttia varten. Oleskelulupakortti ei olisi tässä tapauksessa tunnistamisasiakirja, vaan sen sisältämiä biometrisiä tunnisteita käytettäisiin viranomaisten suorittaman tunnistamisen apuna. Ehdotetulla sormenjälkivertailulla ei voida selvittää henkilön todellista henkilöllisyyttä, mutta sillä varmistettaisiin oleskeluluvan saaneen ja henkilökorttia hakevan henkilön olevan sama henkilö, mikä katsottaisiin riittäväksi.  

EU:n oleskelulupa-asetuksen 4 artiklan mukaan asetusta sovellettaessa oleskelulupien sisältämiä biometrisiä tunnisteita saa käyttää ainoastaan asiakirjan aitouden todentamiseen ja asiakirjan haltijan henkilöllisyyden todentamiseen vertaamalla biometrisiä tunnisteita suoraan saatavilla oleviin vertailukelpoisiin tunnisteisiin tilanteessa, jossa oleskelulupa on kansallisen lainsäädännön mukaan esitettävä. Asetus siis mahdollistaa korttiin tallennettujen sormenjälkien käyttämisen ehdotetulla tavalla henkilöllisyyden todentamiseen. 

Sormenjälkiä ei talletettaisi tietojärjestelmään, vaan niiden käyttö rajoitettaisiin ainoastaan hakemuksen vireillepanovaiheeseen. Biometristen tunnistetietojen suojaamiseksi 3 momentissa säädettäisiin, että vertaamista varten otettuja sormenjälkitietoja voitaisiin käyttää vain vertaamisen ajan, ja ne olisi hävitettävä välittömästi sen jälkeen. Säännös vastaisi passilain 5 b §:ää, jossa säädetään passinhaltijalta otettavien sormenjälkien vertaamisesta passin tekniseen osaan talletettuihin sormenjälkiin.  

Ehdotetun 3 momentin perusteella myös sellaiselle muukalaispassin tai pakolaisen matkustusasiakirjan haltijalle, jonka henkilöllisyyttä ei ole pystytty varmistamaan edellä mainittujen asiakirjojen myöntämisen yhteydessä eikä hänellä ole sen lisäksi esittää muuta luotettavaa näyttöä henkilöllisyydestään, voitaisiin myöntää ulkomaalaisen henkilökortti. Oleskeluoikeuden osoittavan kortin sormenjälkivertailulla varmistettaisiin, että henkilö on Suomessa yksillä ja samoilla henkilötiedoilla, vaikka henkilötiedot alkuperämaassa tai jossain muussa maassa voisivat poiketa Suomessa vahvistetuista tiedoista. Pakolaisen matkustusasiakirjaan tai muukalaispassiin jäisi tieto varmistamattomasta henkilöllisyydestä. Koska muukalaispassi ja pakolaisen matkustusasiakirja ovat matkustusasiakirjoja, on merkintä niissä syytä säilyttää. Siinä tapauksessa, että ulkomaalaisen henkilökortin hakija esittää hakutilanteessa sellaista uutta luotettavaa selvitystä henkilöllisyydestään, esimerkiksi kansallisen passin, että henkilöllisyys voidaan luotettavasti varmistaa, merkintä poistettaisiin myös pakolaisen matkustusasiakirjasta tai muukalaispassista. Tältä osin on huomioitava, että ulkomaalaisen henkilökortin myöntäminen sellaiselle muukalaispassin tai pakolaisen matkustusasiakirjan haltijalle, jonka asiakirjassa on merkintä varmistamattomasta henkilöllisyydestä, ei kuitenkaan tarkoittaisi sitä, että ulkomaalaisen henkilöllisyys olisi tällöin selvitetty kansalaisuuslain 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla.  

Henkilökorttimenettelyn luotettavuuden ja henkilötietojen suojan varmistamiseksi 4 momentissa säädettäisiin hakijan tunnistamisesta ja henkilöllisyyden todentamisesta sähköisen asioinnin yhteydessä. Myös passilain 6 §:ään sisältyy vastaava säännös. Ehdotetun momentin mukaan sähköinen asiointi edellyttäisi tunnistuslaissa tarkoitettua vahvaa sähköistä tunnistusvälinettä. Tällä hetkellä käytössä olevia tunnistusvälineitä ovat pankkien tarjoamat verkkopankkitunnukset, Väestörekisterikeskuksen kansalaisvarmenne, joka on muun muassa poliisin myöntämässä henkilökortissa ja teleyritysten mobiilivarmenteet. Kaikki vahvat sähköiset tunnistamisvälineet ovat laajasti hyväksyttyjä erilaisissa viranomaisten palveluissa. Jos tunnistautuminen rajoitettaisiin ainoastaan voimassa olevaan kansalaisvarmenteeseen tai edellytettäisiin henkilökorttihakemuksen sähköistä allekirjoittamista laatuvarmenteella, sähköisen asioinnin käyttöala rajoittuisi merkittävästi. EU:n rajat ylittävää tunnistamista koskevan eIDAS-asetuksen johdosta tunnistuslakia tullaan muuttamaan. Tässä muutoksessa on tarkoituksena vaatia suomalaisilta sähköisen tunnistamisen järjestelmiltä vähintään samat luotettavuutta ja tietoturvaa koskevat vaatimukset kuin EU-lainsäädäntö vaatii EU:n rajat ylittäviltä sähköisen tunnistamisen järjestelmiltä korotetulla varmuustasolla. Myös tunnistuslain nimike saattaa muuttua. Asetuksen myötä tunnistamisessa tulee jatkossa hyväksyä myös muiden jäsenvaltioiden myöntämät samantasoiset sähköiset tunnistamisvälineet, jos ne täyttävät säädetyt vaatimukset ja ne on asianmukaisesti notifioitu.  

Pykälän 5 momenttiin ehdotetun asetuksenantovaltuussäännöksen mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä henkilökorttia haettaessa hyväksyttävistä henkilöllisyyttä osoittavista asiakirjoista sekä menettelystä hakijaa tunnistettaessa ja henkilöllisyyttä todennettaessa. Voimassa olevassa poliisin myöntämistä henkilöllisyyttä osoittavista asiakirjoista annetussa valtioneuvoston asetuksessa säädetään hyväksyttävistä tunnistamisasiakirjoista henkilökorttia ja passia haettaessa. Asetuksella voitaisiin lisäksi tarvittaessa antaa tarkempia säännöksiä viranomaisten menettelystä 2 ja 3 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa, joissa hakijalla ei ole esittää henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa. 

12 §.Henkilökorttihakemuksen liitteet. Hakemukseen olisi liitettävä hakijan kasvokuva, josta hakija on hyvin tunnistettavissa. Voimassa olevassa henkilökorttilaissa ei ole vastaavaa säännöstä. Ehdotettu säännös vastaisi passilain 6 §:ssä säädettyä. Pykälän 5 momenttiin sisältyisi asetuksenantovaltuus kasvokuvaa koskevien vaatimusten osalta. 

Pykälän 2 momentin mukaan alaikäisen hakijan henkilökorttihakemukseen tulisi liittää hänen huoltajiensa suostumus. Suostumusta ei tarvitsisi liittää hakemukseen haettaessa alaikäisen henkilökorttia, joka on oma henkilökorttityyppinsä. Alaikäisen henkilökortti ei kelpaa matkustusasiakirjaksi eikä siinä ole sähköisen asioinnin mahdollistavaa kansalaisvarmennetta. Lain 16 §:ssä säädettäisiin alaikäistä hakijaa koskevista henkilökortin myöntämisen edellytyksistä. 

Henkilökorttilakiin lisättäisiin passilain 7 §:n 2 momenttia vastaava säännös suostumuksen antamisesta silloin, jos alaikäinen on otettu huostaan. Tällöin suostumuksen antaisi sosiaalihuoltolain (710/1982) 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu toimielin. Uusi sosiaalihuoltolaki (1301/2014) on tullut voimaan 1 päivänä huhtikuuta 2015 tietyin poikkeuksin ja sillä on kumottu vanha sosiaalihuoltolaki. Osa vanhan lain säännöksistä on kuitenkin edelleen voimassa, kuten esimerkiksi hallintoa koskeva 2 luku, jossa säädetään toimielimistä. Toistaiseksi viittaus olisi siis edelleen vanhaan lakiin. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myös suostumuksen antamisesta niissä tilanteissa, joissa ilman huoltajaa oleva alaikäinen ulkomaalainen hakee ulkomaalaisen henkilökorttia. Kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain (746/2011) 39 §:n mukaan kansainvälistä suojelua hakevalle, tilapäistä suojelua saavalle ja sellaiselle ihmiskaupan uhriksi joutuneelle lapselle, jolla ei ole oleskelulupaa, määrätään viivytyksettä edustaja, jos lapsi on Suomessa ilman huoltajaa tai muuta laillista edustajaa. Edustajan tehtävänä on toimia lapsen puolueettomana edustajana käyttäen lapsen puhevaltaa. Edustaja käyttää lapsen puhevaltaa esimerkiksi lapsen turvapaikkaprosessissa, koulu-, sosiaali- ja terveydenhuoltoasioissa ja muissa lapsen elämään liittyvissä asioissa. Edustajan tehtävä lakkaa, kun edustettava tulee täysi-ikäiseksi, muuttaa pysyvästi pois Suomesta tai edustettavalle määrätään Suomessa huoltaja tai muu laillinen edustaja. Edustajan tehtävä jatkuu oleskeluluvan myöntämisen jälkeen. Jos alaikäiselle ulkomaalaiselle hakijalle on määrätty edustaja, hakemukseen olisi liitettävä tämän suostumus. Ilman edustajan suostumusta hakijalle voitaisiin myöntää 16 §:n nojalla alaikäisen henkilökortti, jossa ei ole kansalaisvarmennetta. 

Passilaissa säädetään huoltajan suostumuksen antamisesta ajallisesti tai alueellisesti rajoitetusti. Henkilökorttilakiin ei ole tarpeen sisällyttää rajoitettua suostumusta koskevia säännöksiä, koska alaikäiselle voidaan myöntää ilman huoltajien suostumusta alaikäisen henkilökortti, mikä mahdollistaa fyysisissä asiointilanteissa asioimisen Suomessa. Jos alaikäiselle on tarpeen saada matkustamista varten matkustusasiakirja, mutta huoltaja ei kuitenkaan halua antaa rajoittamatonta suostumusta, alaikäiselle voidaan hakea passia rajoitetun suostumuksen perusteella.  

Ehdotetun 3 momentin mukaan asevelvollisen olisi henkilökorttia hakiessaan esitettävä selvitys siitä, ettei henkilökortin myöntämiselle ole asevelvollisuuden suorittamiseen liittyvää, 17 §:n 1 momentin 3 kohdassa tai 19 §:n 4 momentissa tarkoitettua estettä. Asevelvollinen, joka on täyttänyt 28 vuotta, on esteellinen saamaan henkilökortin sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 30 vuotta, jollei hän osoita, ettei maanpuolustusvelvollisuus ole esteenä passin antamiselle. Asevelvolliselle, joka on 28—30 vuotta, esteettömyystodistus annetaan tarvittaessa siten, ettei asevelvollisuuden suorittamisen toteuttaminen vaarannu. Mikäli on todennäköistä, että asevelvollinen pakoilee asevelvollisuuden suorittamista, ei sotilasviranomainen myönnä esteettömyyttä. Todistus, jolla asevelvollinen voisi osoittaa esteettömyyden, voisi olla sotilaspassi, rauhan ajan palveluksesta vapautetulle annettu kutsuntatodistus tai muu vastaava päätös, kokonaan asepalveluksesta vapautetulle annettu kutsuntatodistus, sotilasviranomaisen antama esteettömyystodistus tai siviilipalvelustodistus. Kyse olisi uusista säännöksistä henkilökorttilaissa, mutta ne vastaisivat passilain 8 §:ää.  

Väliaikaista henkilökorttia haettaessa hakijan olisi 4 momentin mukaan esitettävä luotettava selvitys syystä, joka edellyttää väliaikaisen henkilökortin myöntämistä, sekä selvitys siitä, kuinka pitkäksi ajaksi hän tarvitsee henkilökortin. Väliaikainen henkilökortti myönnetään esimerkiksi äänestysoikeuden käyttämistä varten tai jos hakija on kadottanut kaikki henkilöllisyyttä osoittavat asiakirjat ja hän tarvitsee välittömästi uuden asioiden hoitamista varten. Väliaikainen henkilökortti ei kelpaa matkustusasiakirjaksi eikä siinä ole kansalaisvarmennetta. 

Pykälän 5 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä hakemukseen vaadittavista liitteistä. Passiasetuksessa säädetään passien osalta huoltajan suostumuksen antamisesta. Asetuksen mukaan alaikäisen passihakemukseen on liitettävä kirjallinen ja yksilöity suostumus niiltä huoltajilta, jotka eivät ole henkilökohtaisesti läsnä passihakemusta jätettäessä tai jotka eivät ole panneet passihakemusta sähköisesti vireille alaikäisen puolesta. Henkilökorttihakemuksen osalta voi olla tarpeen asetuksella säätää vastaavankaltaisista tarkennuksista liitteisiin. 

Kasvokuvalle asetettavista teknisistä ja muista vaatimuksista voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä sisäministeriön asetuksella. Passivalokuvasta on annettu sisäministeriön asetus (532/2015), jäljempänä passikuva-asetus, jossa säädetään muun muassa passivalokuvan koosta, kasvojen mittasuhteista, pään asennosta, kuvattavan ilmeestä ja asusteista, kuvan taustasta ja valaistuksesta sekä sähköisesti toimitettavaa kuvaa koskevista vaatimuksista. Asetuksen mukaan kuva saa olla enintään kuusi kuukautta vanha. Sähköisesti asioitaessa kuva tulisi syöttää poliisin lupahallinnon valokuvapalvelimelle. Vastaavia säännöksiä olisi tarkoitus soveltaa myös henkilökorttiin tulevaan kasvokuvaan. Käytännössä vaatimuksia sovelletaan jo tälläkin hetkellä. Keskeisin syy valokuvan tuoreutta koskevalle vaatimukselle on se, että asiakirjanhaltijan on oltava kuvasta hyvin tunnistettavissa, mikä ei välttämättä toteutuisi, jos kuva olisi esimerkiksi useamman vuoden vanha. 

13 §.Henkilötietojen tarkastaminen ja vastaavuus. Voimassa olevaan henkilökorttilakiin ei sisälly passilain 17 §:n mukaisia henkilötietojen oikeellisuuden tarkastamista vastaavia säännöksiä. Käytännössä kuitenkin myös henkilökorttia haettaessa on tarkastettu hakijan tiedot väestötietojärjestelmästä ja tiedot merkitty korttiin väestötietojärjestelmän tietojen mukaisesti. Jos henkilökorttihakemuksen tiedot ovat poikenneet väestötietojärjestelmän tiedoista, henkilökorttia ei ole voitu myöntää ennen kuin väestötietojärjestelmän tiedot on oikaistu. 

Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että henkilökorttihakemusta käsittelevä viranomainen tarkastaisi hakijan henkilötiedot väestötietojärjestelmästä ennen henkilökortin myöntämistä. Ulkomaalaisen henkilökorttia haettaessa henkilötiedot tarkastettaisiin lisäksi ulkomaalaisrekisteristä annetussa laissa (1270/1997) tarkoitetusta ulkomaalaisrekisteristä.  

Ehdotetun 2 momentin mukaan hakijan esittämien henkilötietojen tulisi vastata väestötietojärjestelmän ja ulkomaalaisen henkilökorttia haettaessa myös ulkomaalaisrekisterin tietoja. Jos väestötietojärjestelmän henkilötiedot eivät olisi ajan tasalla tai muutoin oikein, hakijaa pyydettäisiin ilmoittamaan asiasta maistraattiin. Henkilökorttia ei voitaisi myöntää ennen virheen korjaamista. Henkilötietojen vastaamattomuus voisi käytännössä johtua joissakin tilanteissa myös hakemuksessa olevista virheistä, jolloin hakijan tulisi muuttaa hakemustaan, jos väestötietojärjestelmän tiedot ovat oikeat. 

Pykälän 3 momentin mukaan hakijan henkilötiedot merkitään henkilökorttiin väestötietojärjestelmän tietojen mukaisesti. Säännös vastaisi passilain 17 §:n 2 momenttia. Tämän vuoksi väestötietojärjestelmän tietojen tulisi olla ajan tasalla. Ulkomaalaisen henkilökorttihakemuksen tiedoilla säännöksessä tarkoitettaisiin erityisesti oleskelulupa- tai oleskelukorttiin merkittyjä henkilötietoja. Jos henkilökorttihakemuksen tiedot poikkeaisivat oleskelulupa- tai oleskelukorttiin merkityistä tiedoista, henkilökorttia ei voitaisi myöntää hakemuksen mukaisilla tiedoilla ennen kuin on selvitetty poikkeavien henkilötietojen esittämisen vaikutus oleskeluoikeutta osoittavaan asiakirjaan. 

14 §.Ulkomaalaisen henkilökortin myöntäminen. Henkilökorttilakiin lisättäisiin aiempaa yksityiskohtaisemmat säännökset ulkomaalaisen henkilökortin myöntämisedellytyksistä. Voimassa olevassa laissa ei nimenomaisesti edellytetä voimassa olevaa oleskelulupaa. Vaatimus on tullut välillisesti sen myötä, että lain 1 §:ssä edellytetään vakinaista maassa asumista kotikuntalain mukaisesti. Pääsääntöisesti vakinainen maassa asuminen ja kotikunnan saaminen edellyttää oleskelulupaa, mutta kotikunnan voi kuitenkin saada myös henkilö, jolla ei ole oleskelulupaa. Kotikunnan voi kotikuntalain 4 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan saada sellainen ulkomaalainen, jonka perheenjäsenellä on Suomessa kotikunta. Tämän vuoksi henkilökorttilakiin on tarpeen sisällyttää tarkemmat säännökset henkilökortin myöntämisen edellytyksistä.  

Henkilökortin myöntäminen edellyttäisi pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaisesti, että hakijalla on Suomessa voimassa oleva oleskelulupa tai oleskelukortti taikka että hänen oleskeluoikeutensa Suomeen on rekisteröity. Oleskelulupalajilla ei olisi merkitystä. 

Ulkomaalaisen henkilökortti voitaisiin jatkossakin myöntää niin EU-kansalaiselle kuin kolmannen maan kansalaiselle. EU-kansalaisten osalta ulkomaalaisen henkilökortti voitaisiin myöntää ainoastaan oleskeluoikeutensa rekisteröineelle. Pohjoismaiden kansalaisten osalta oleskelun rekisteröinti rinnastettaisiin oleskeluoikeuden rekisteröintiin. Pohjoismaiden kansalaisten rekisteröinnillä tarkoitetaan henkilön yksilöinti- ja kotikuntatietojen rekisteröimistä väestötietojärjestelmään eli kyseessä on eri rekisteröintitoimenpide kuin EU-kansalaisilla. 

Lisäksi voimassa olevan lain 1 §:n 1 momentin mukaisesti edellytettäisiin, että hakijalla on kotikuntalain mukainen kotikunta Suomessa ja että hakijan tiedot on talletettu väestötietojärjestelmään. Edellytyksillä pyrittäisiin oleskeluoikeuteen liittyvien edellytysten ohella varmistamaan se, että on kyse Suomessa vakinaisesti asuvasta henkilöstä. Lisäksi henkilökortin valmistaminen edellyttäisi väestötietojärjestelmään merkitsemistä, koska kortti valmistetaan järjestelmän tietojen mukaisesti. Lisäksi lain 11 §:n mukaisesti edellytettäisiin, että hakija on tunnistettu ja hänen henkilöllisyytensä todennettu.  

15 §.Väliaikaisen henkilökortin myöntäminen. Pykälässä säädettäisiin väliaikaisen henkilökortin myöntämisestä. Vastaavankaltaiset säännökset sisältyvät voimassa olevan lain 1 §:n 4 momenttiin. Kyse on erityisestä syystä myönnettävästä henkilökortista, jossa ei ole kansalaisvarmennetta ja jota ei voida käyttää matkustusasiakirjana. Väliaikaista henkilökorttia ei valmisteta keskitetysti, vaan sen saa heti poliisilaitokselta mukaansa. Väliaikainen henkilökortti on turvatasoltaan huomattavasti heikompi, kuin keskitetysti valmistettu henkilökortti. Tämän vuoksi väliaikaisen henkilökortin myöntämistä tulisikin pyrkiä välttämään. 

Ehdotetun 1 momentin mukaan erityisestä syystä henkilökortti voitaisiin myöntää väliaikaisena, jos henkilökortin myöntämisen edellytykset täyttyvät, mutta keskitetysti valmistetun henkilökortin myöntäminen nopeutetussa aikataulussa ei ole mahdollista. Säännös vastaisi pitkälti passilain 3 a §:ää. Tällä hetkellä keskitetysti valmistettua henkilökorttia ei voi saada nopeutetussa aikataulussa, koska passeja vastaavia kiireellisyysluokkia (pika- ja expresspassit) ei ole otettu käyttöön henkilökorttimenettelyssä. Keskitetysti valmistetun passin saamista on voitu nopeuttaa poliisin ja valmistajan välisin kehittämistoimenpitein. Tällaisessa nopeutetussa menettelyssä valmistetun passin hinta on erityisjärjestelyistä johtuen huomattavasti korkeampi kuin tavallisen passin. Väliaikaisen passin myöntämistä harkittaessa on ensin selvitettävä, voidaanko hakijalle valmistaa keskitetysti kirjoitettu tavallinen passi, pikapassi tai expresspassi. Jos valmistaminen on aikataulusyistä mahdollista, hakija ei ole oikeutettu väliaikaisen passin saamiseen sillä perusteella, että sen hinta on alhaisempi kuin pikapassin taikka expresspassin. Väliaikaista henkilökorttia koskevassa säännöksessä on tarpeen huomioida mahdollisesti myöhemmin käyttöönotettavat kiireellisyysluokat, jolloin menettely vastaisi passiasioissa noudatettavaa menettelyä. 

Hakijalla ei olisi ehdotonta oikeutta väliaikaisen henkilökortin saamiseen, vaan sen saamiseen tulisi olla erityisiä syitä voimassa olevan lain mukaisesti. Väliaikaisen henkilökortin osalta kyse olisi poikkeuksellisesta tilanteesta, jossa henkilökortti tarvittaisiin välittömästi hakijan käyttöön. Tällainen erityinen syy voisi olla esimerkiksi tilanne, jossa henkilöltä on anastettu tai kadonnut henkilöllisyyttä osoittavat asiakirjat. Tällöin hän voi tarvita väliaikaisesti henkilöllisyyttä osoittavan asiakirjan ennen uusien asiakirjojen saapumista, koska niiden valmistaminen kestää noin yhdestä kahteen viikkoon. Väliaikainen henkilökortti voitaisiin myöntää myös 17 §:ssä tarkoitetussa tilanteessa, jossa matkustuskieltoon tai maastapoistumiskieltoon määrätylle henkilölle ei voida myöntää tavallista matkustusasiakirjaksi hyväksyttävää henkilökorttia, jos hakija tarvitsee henkilökortin välittömästi käyttöönsä. Hakemukseen vaadittavista selvityksistä säädettäisiin 12 §:n 4 momentissa. Väliaikaisen henkilökortin myöntäminen edellyttäisi tavallisen henkilökortin tapaan, että hakija on tunnistettu ja hänen henkilöllisyytensä todennettu 11 §:n mukaisesti. Muutenkin henkilökortin myöntämisen edellytykset tulisi täyttyä. 

Toimivalta väliaikaisen henkilökortin myöntämiseen olisi 18 §:n 3 momentin mukaan ainoastaan poliisilaitoksella muun muassa sen vuoksi, että ulkomailla ei väliaikaiselle henkilökortille olisi lähtökohtaisesti tarvetta, koska sitä ei voi käyttää matkustusasiakirjana.  

16 §.Henkilökortin myöntäminen alaikäiselle. Matkustusasiakirjaksi hyväksyttävän henkilökortin myöntäminen alaikäiselle hakijalle edellyttäisi lähtökohtaisesti molempien huoltajien suostumusta ehdotetun 1 momentin mukaisesti. Kyse on tällöin tavallisesta henkilökortista eikä se eroa täysi-ikäiselle hakijalle myönnetystä henkilökortista mitenkään. Jos joltakin huoltajalta ei matkan, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi voitaisi saada suostumusta ja jos ratkaisun viivästymisestä aiheutuisi kohtuutonta haittaa, ei hänen suostumuksensa asiassa olisi 2 momentin mukaan tarpeen. Tavallisen, matkustusasiakirjaksi kelpaavan henkilökortin myöntämiseksi vaadittaisiin aina vähintään yhden huoltajan suostumus. Säännökset vastaisivat voimassa olevan lain 1 §:n 3 momentissa säädettyä. Huostaan otetun alaikäisen hakijan osalta suostumuksen antaisi sosiaalilautakunta 12 §:n 2 momentin mukaisesti.  

Henkilökorttilakiin ei olisi tarpeen lisätä passilaissa olevia säännöksiä menettelystä tilanteessa, jossa toinen huoltaja on nimenomaisesti evännyt suostumuksensa. Hakijalle voitaisiin tällöin tarvittaessa hakea passia. Kyse olisi eri tilanteesta kuin henkilökorttilakiin ehdotettu toisen huoltajan suostumuksen saamatta jääminen matkan, sairauden tai muun syyn vuoksi. 

Ilman huoltajien suostumusta tai huoltajien evättyä suostumuksensa alaikäiselle voitaisiin myöntää Suomessa asioimista varten alaikäisen henkilökortti, josta säädettäisiin 3 momentissa. Kyse on omasta henkilökorttityypistä, jota koskevaan hakemukseen ei tarvita huoltajien suostumusta. Alaikäisen henkilökortin myöntämiselle ei olisi mitään alaikärajaa, kuten ei nykyisinkään. Myös voimassa olevan lain 1 §:n 3 momentissa säädetään alaikäisen henkilökortista. Alaikäisen henkilökortti voitaisiin myöntää myös ulkomaalaiselle. Ulkomaalaiselle myönnettävä alaikäisen henkilökortti eroaisi huoltajan suostumuksella myönnettävästä ulkomaalaisen henkilökortista siten, että alaikäisen henkilökortissa ei olisi kansalaisvarmennetta.  

Toimivalta alaikäisen henkilökortin myöntämiseen olisi 18 §:n 3 momentin mukaan ainoastaan poliisilaitoksella. Suomen ulkomaan edustustot voisivat siis myöntää alaikäiselle matkustusasiakirjaksi hyväksyttävän henkilökortin sillä edellytyksellä, että kortin myöntämiseen on 1 momentin mukaisesti huoltajien tai toisen huoltajan suostumus. Edustusto voisi myöntää alaikäisen henkilökortteja.  

17 §.Henkilökortin epääminen ja henkilökortti ilman matkustusoikeutta. Kyse olisi täysin uusista säännöksistä henkilökorttilaissa. Passilain 15 §:ssä säädetään passin epäämisestä tietyissä rikosprosessiin ja asevelvollisuuteen liittyvissä tilanteissa, joissa on välttämätöntä rajoittaa henkilön matkustamista ulkomaille oikeudenkäynnin tai rangaistuksen täytäntöönpanon varmistamiseksi tai maanpuolustusvelvollisuuden täyttämisen turvaamiseksi. Henkilökorttia voidaan käyttää Euroopassa matkustusasiakirjana, joten henkilökorttilaissakin tulisi huomioida ne tilanteet, joissa matkustusasiakirjaa ei tulisi myöntää matkustamisen rajoittamisen mahdollistamiseksi. Henkilökortti voi kuitenkin olla ainoa haltijansa henkilöllisyyttä osoittava asiakirja, miksi sitä ei voisi evätä kokonaan. Tällöin tulisi olla mahdollista myöntää henkilökortti ilman matkustusoikeutta. Tältä osin ehdotettu sääntely poikkeaisi passilaista. Pykälä koskisi ainoastaan Suomen kansalaiselle myönnettävää henkilökorttia, koska ulkomaalaisen henkilökorttia ei voi muutoinkaan käyttää matkustusasiakirjana. 

Keskusrikospoliisilta saatujen tietojen mukaan ulkomailta luovutetaan Suomeen vuosittain noin 90–100 rikoksesta epäiltyä tai tuomittua, joista osa on ulkomaalaisia. Näistä henkilöistä selkeästi suurin osa löydetään muista EU-maista, kuten Ruotsista, Virosta, Liettuasta ja Espanjasta. Keskusrikospoliisi pyytää poliisilaitosta peruuttamaan passin kansainvälisesti etsintäkuuluttamistaan Suomen kansalaisista, joilla on passi. Kaikilla passia ei ole tai sen voimassaoloaika on jo aiemmin päättynyt. Joidenkin etsintäkuulutettujen olinpaikka ilmenee siten, että henkilö hakee uutta passia ulkomailla Suomen edustustossa. Henkilökortteihin olisi syytä luoda vastaavankaltainen menettely, jotta rikoksesta epäilty tai siitä tuomittu ei voisi käyttää henkilökorttia matkustusasiakirjana. 

Matkustusasiakirjaksi hyväksyttävä henkilökortti voitaisiin evätä, jos henkilön todennäköisin syin epäillään syyllistyneen rikokseen, josta saattaa seurata vähintään vuoden vankeusrangaistus ja jota koskeva esitutkinta tai syyteharkinta on kesken taikka josta henkilö on syytteessä tai jonka johdosta henkilö on etsintäkuulutettu. Lisäksi tällainen henkilökortti voitaisiin evätä, jos henkilö on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen eikä ole rangaistusta vielä suorittanut. Myös 28 vuotta täyttäneiden asevelvollisten osalta säädettäisiin henkilökortin epäämisestä. Henkilökortti voitaisiin evätä sen vuoden loppuun, jona hakija täyttää 30 vuotta, jollei hän osoita, ettei maanpuolustusvelvollisuus ole esteenä henkilökortin myöntämiselle. Säännökset vastaisivat passilain 15 §:n säännöksiä passin epäämisestä.  

Perustuslain 9 §:n mukaan jokaisella on oikeus lähteä maasta. Oikeuteen voidaan lailla säätää välttämättömiä rajoituksia oikeudenkäynnin tai rangaistuksen täytäntöönpanon varmistamiseksi taikka maanpuolustusvelvollisuuden täyttämisen turvaamiseksi. Jos henkilölle ei edellä mainituissa tilanteissa myönnettäisi matkustusasiakirjaksi kelpaavaa henkilökorttia, tarkoittaisi se hänen perustuslain 9 §:n suojaaman liikkumisvapauden rajoittamista. Ehdotettujen epäämisperusteiden voidaan katsoa olevan perustuslain mukaisia. Perustuslaissa edellytetään lisäksi, että rajoittamisen tulisi olla välttämätöntä. Tämän vuoksi ehdotetut matkustusasiakirjaksi kelpaavan henkilökortin myöntämisen esteet olisivat harkinnanvaraisia. Mainituissa tilanteissa voitaisiin myöntää myös tavallinen henkilökortti. Henkilökortin myöntämistä harkittaessa olisi otettava huomioon matkustamisen merkitys hänen perhesuhteidensa, terveydentilansa, toimeentulonsa, ammattinsa ja muiden olosuhteiden kannalta. Tavallinen henkilökortti tulisi myöntää, jos epäämisperusteen merkitystä on pidettävä vähempiarvoisena kuin sitä merkitystä, joka matkustusoikeudella on hakijalle. Henkilökortin myöntämistä harkittaessa olisi lisäksi otettava huomioon, onko perusteltua syytä olettaa, että asianomainen matkustaa ulkomaille välttääkseen esitutkintaa, rangaistusta tai sen täytäntöönpanoa.  

Lisäksi edellä mainitussa tilanteessa voitaisiin 19 §:n 3 momentin mukaisesti myöntää ajallisesti rajoitettu henkilökortti. Tällaisen rajoitetun kortin myöntämistä tulisikin harkita ensisijaisesti henkilökortin epäämisen sijasta, jos esimerkiksi hakijalla olisi tarve henkilökortille yksittäisen, esimerkiksi työn tai perhesuhteiden kannalta merkittävän matkan vuoksi. 

Henkilökorttilakiin lisättäisiin passilain 15 §:n 2 momenttia vastaavat viittaussäännökset konkurssilakiin ja pakkokeinolakiin. Matkustusasiakirjaksi hyväksyttävää henkilökorttia ei myönnettäisi sille, joka on määrätty konkurssilain (120/2004) 4 luvun 8 tai 9 §:ssä tarkoitettuun maastapoistumiskieltoon. Matkustusasiakirjaksi kelpaavan henkilökortin myöntämisestä matkustuskieltoon määrätylle säädettäisiin pakkokeinolain (806/2011) 5 luvun 3 §:ssä. Mainittuihin lakeihin tehtäisiin tarvittavat muutokset tältä osin. Rajoitukset olisivat perusteltuja, koska henkilökorttia voidaan käyttää passin tavoin matkustusasiakirjana. Näissä tilanteissa olisi kyse liikkumisvapauden välttämättömästä rajoittamisesta oikeudenkäynnin varmistamiseksi.  

Pykälän 3 momentin mukaan hakijalle voitaisiin 1 ja 2 momentissa tarkoitetussa tilanteessa myöntää henkilökortti, jota ei voisi käyttää matkustusasiakirjana. Kyse ei olisi 15 §:ssä tarkoitetusta väliaikaisesta henkilökortista, vaan muutoin tavallisesta henkilökortista, johon lisättäisiin takapuolelle tällöin "not valid as a travel document" -teksti. Vastaava huomautus on nykyisin myös alaikäisen henkilökortissa ja ulkomaalaisen henkilökortissa. Lisäksi matkustusasiakirjaksi kelpaamattoman henkilökortin myöntämisestä talletettaisiin tieto poliisin rekisterilain 3 §:ssä tarkoitettuun hallintoasioiden tietojärjestelmään. Mainitun pykälän 3 momentin 2 kohdan mukaan tietojärjestelmään voidaan tallettaa henkilökorttilaissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi tarpeelliset tiedot muun muassa esteestä, huomautuksesta ja ilmoituksesta.  

Tällaisessa tilanteessa myönnettävään henkilökorttiin sisältyisi 3 §:n mukaisesti kansalaisvarmenne eli sitä voisi käyttää sähköisessä asioinnissa. Selkeyden vuoksi pykälään ehdotetaan kuitenkin lisättäväksi nimenomainen säännös mahdollisuudesta käyttää korttia sähköisessä asioinnissa. Jos henkilökortin myöntämisen edellytykset muuten täyttyvät, mutta hakijalle ei voitaisi tässä pykälässä säädetystä syystä myöntää tavallista henkilökorttia, ja hän tarvitsisi henkilökortin välittömästi käyttöönsä, voisi hän saada 15 §:ssä säädetyin edellytyksin väliaikaisen henkilökortin. 

18 §.Toimivalta henkilökortin myöntämiseen. Henkilökortin myöntäisi poliisilaitos, kuten nykyisinkin. Henkilökortin myöntäminen ei olisi sidoksissa hakijan kotipaikan poliisilaitokseen.  

Pykälän 2 momentin mukaan ulkomailla oleskelevalle Suomen kansalaiselle henkilökortin myöntäisi 9 §:n 2 momentissa tarkoitettu Suomen edustusto eli esimerkiksi Suomen suurlähetystö. Aiemmin edustustoilla ei ole ollut toimivaltaa henkilökorttimenettelyssä. Uusi laki vastaisi passiasioissa omaksuttua toimivaltajakoa. Muutoksen myötä ulkosuomalaiset voisivat saada henkilökortin nykyistä huomattavasti helpommin. Joidenkin Suomen edustustojen osalta tehtäviä on keskitetty, joten kaikki edustustot eivät myöntäisi henkilökortteja. Edustuston toimivalta koskisi ainoastaan Suomen kansalaisille myönnettäviä henkilökortteja eli poliisilaitos myöntäisi ulkomaalaisen henkilökortin. 

Pykälän 3 momentin mukaan ainoastaan poliisilaitos olisi toimivaltainen myöntämään väliaikaisen henkilökortin. Suomen edustustot eivät voisi siis niitä myöntää. Toimivallan rajoittaminen tältä osin on perusteltua, koska tarve ulkomailla olisi erittäin vähäinen tai lähes olematon. Tarvittaessa vastaavassa tilanteessa voitaisiin harkita hätäpassin myöntämistä. Myös alaikäisen henkilökortin myöntämiseen olisi poliisilaitoksella yksinomainen toimivalta. 

Henkilökortilla olevan kansalaisvarmenteen myöntäisi väestötietolain mukaisesti Väestörekisterikeskus. 

19 §.Henkilökortin voimassaoloaika. Henkilökortti myönnettäisiin lähtökohtaisesti viideksi vuodeksi sen myöntämispäivästä. Henkilökortin yleinen voimassaoloaika vastaisi voimassa olevaa lakia sekä passilakia. Henkilökortin yleisen voimassaoloajan pidentäminen viidestä vuodesta ei ole perusteltua muun muassa asiakirjaturvallisuuteen ja kortinhaltijan luotettavaan tunnistamiseen liittyvistä syistä. 

Ulkomaalaisen henkilökortin osalta ehdotetaan säädettäväksi voimassa olevan lain 5 §:stä poiketen, että henkilökortti myönnettäisiin viideksi vuodeksi, mutta enintään oleskeluluvan tai oleskelukortin voimassaoloajaksi. Jos hakijalla olisi pysyvä oleskelulupa, pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa tai pysyvä oleskelukortti, henkilökortti myönnettäisiin viideksi vuodeksi. Ulkomaalaisen henkilökortin voimassaoloaika sidottaisiin nykyistä selkeämmin oleskeluluvan tai muun oleskeluoikeuden voimassaoloon, koska henkilökortti olisi tarkoitettu nimenomaan Suomessa tapahtuvissa asiointitilanteissa käytettäväksi eikä kortille lähtökohtaisesti olisi tarvetta, jos henkilön oleskelulupa on esimerkiksi peruutettu tai sen voimassaolo päättynyt. Unionin kansalaisten osalta oleskeluoikeuden rekisteröinti ei ole määräaikainen, joten henkilökortti voitaisiin myöntää viideksi vuodeksi.  

Pykälän 3 momentin mukaan henkilökortti voitaisiin myöntää viittä vuotta lyhyemmäksi ajaksi 17 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa, jossa matkustusasiakirjaksi hyväksyttävä henkilökortti voitaisiin evätä. Säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa henkilökortin myöntäminen rajoitetuksi ajaksi sen sijaan, että matkustusasiakirjana käytettävä henkilökortti evättäisiin kokonaan. Ehdotetun 17 §:n 4 momentin mukaan matkustusasiakirjaksi kelpaavan henkilökortin epäämisestä harkittaessa tulisi ottaa huomioon hakijan olosuhteet. 

Lisäksi asevelvollisen osalta voimassaoloaika voisi olla lyhyempi kuin viisi vuotta. Henkilökortti voitaisiin myöntää enintään sen vuoden loppuun, jona asevelvollinen täyttää 28 vuotta, jollei hän osoita, ettei maanpuolustusvelvollisuus ole esteenä henkilökortin myöntämiselle tätä pidemmäksi ajaksi, taikka jollei erityisen painavista syistä muuta johdu. Erityisen painavista syistä passi voitaisiin myöntää myös 28 vuotta täyttäneelle, vaikka hän ei olisikaan asevelvollisuuttaan suorittanut. Erityisen painavana syynä voitaisiin pitää esimerkiksi osallistumista lähiomaisen hautajaisiin tai sellaisen asevelvollisen, jonka varsinainen asunto ja koti eivät ole Suomessa, lomamatkaa. Hakemukseen tulisi tällöin liittää sotilasviranomaisen lausunto. Henkilökortti tulisi tällöin useimmiten myöntää vain ajaksi, jonka erityisen painava syy kestää. Säännös vastaisi passilakia.  

Henkilökortin voimassaolon rajoittaminen viittä vuotta lyhyemmäksi ajaksi tarkoittaisi käytännössä myös kansalaisvarmenteen voimassaoloajan lyhentämistä nykyisestä viidestä vuodesta. Kansalaisvarmenteen ei tulisi olla voimassa pidempään kuin henkilökortti, johon varmenne sisältyy. 

Väliaikainen henkilökortti myönnettäisiin välittömästi sitä haettaessa ja se olisi voimassa niin kauan kuin sen myöntämistä edellyttävä erityinen syy vallitsee, kuitenkin enintään neljä kuukautta. Väliaikainen henkilökortti ei ole turvatasoltaan tavallista henkilökorttia vastaava, minkä vuoksi sitä tulisi käyttää ainoastaan lyhytaikaisesti ja erityisen syyn sitä edellyttäessä.  

20 §.Päätös henkilökorttiasiassa. Hallintolain 43 §:n lähtökohtana on, että hallintopäätös on annettava kirjallisena. Kirjallisesta päätöksestä on käytävä selvästi ilmi muun muassa päätöksen tehnyt viranomainen ja päätöksen tekemisen ajankohta, asianosaiset, joihin päätös välittömästi kohdistuu sekä päätöksen perustelut. Päätökseen, johon saa hakea muutosta valittamalla, on myös liitettävä valitusosoitus. 

Passien ja henkilökorttien osalta käytäntönä on ollut, ettei hakijalle anneta erillistä päätöstä silloin, kun asiakirja myönnetään hakemuksen mukaisesti. Valtaosassa tapauksia asiakirjat myönnetään hakemuksen mukaisesti. Tämän vuoksi laissa säädettäisiin hallintolaista poiketen, että hakijalle ei annettaisi erillistä hallintopäätöstä eikä valitusosoitusta, jos henkilökortti myönnettäisiin hakemuksen mukaisesti. Säännös vastaisi passilain 20 §:ää. 

3 luku Henkilökortin toimittaminen ja luovuttaminen

21 §.Henkilökortin toimittaminen ja luovuttaminen. Valmis henkilökortti toimitettaisiin passin tavoin suoraan valmistajalta hakijalle kirjattuna kirjeenä tai vastaavana seurattavana lähetyksenä. Henkilökorttia ei siis voisi lähettää esimerkiksi tavallisena postilähetyksenä. Laissa säädettäisiin toimitustavasta, jotta voitaisiin varmistaa henkilökorttilähetyksen eri vaiheiden seuranta, lähetyksen perillemeno ja luovuttaminen oikealle henkilölle. Säätämällä vaihtoehtoisista toimitustavoista mahdollistettaisiin henkilökorttilähetyksen toimittaminen joko postiyrityksen tai vastaavankaltaisia jakelupalveluita tuottavan muun yrityksen välityksellä. Säännökset vastaisivat passilain 19 §:n säännöksiä. 

Suomessa henkilökortit toimitettaisiin lähtökohtaisesti Poliisihallituksen hyväksymän palveluntuottajan välityksellä, joka valittaisiin julkisia hankintoja koskevalla menettelyllä koko henkilökorttivalmistussopimuksen ajaksi. Lain 22–24 §:ssä säädettäisiin muista henkilökorttilähetysten toimittajana toimivaa palveluntuottajaa tai sen alihankkijaa koskevista vaatimuksista. Sääntely vastaisi passilakia. Poliisihallituksen tulisi tiedottaa henkilökorttien toimittajaksi valitusta palveluntuottajasta yleisesti ja huolehtia siitä, että hakijoita neuvottaisiin henkilökorttihakemusta vireille pantaessa selkeästi, mistä valmis henkilökortti olisi noudettavissa.  

Henkilökortin sisältävä suljettu kirjemuotoinen lähetys toimitettaisiin hakijan väestötietojärjestelmän mukaisen tai muun hakijan ilmoittaman osoitteen mukaan määrittyvään palveluntuottajan toimipisteeseen, josta henkilökortti olisi noudettavissa. Henkilökorttia noutavan, joko hakijan itse tai hänen valtuuttamansa henkilön, tulisi osoittaa henkilöllisyytensä lähtökohtaisesti voimassa olevalla henkilökortilla tai passilla. Myös muita asiakirjoja voitaisiin hyväksyä henkilöllisyyden osoittamiseen henkilökortin myöntävän viranomaisen toimesta. Tämä saattaa olla välttämätöntä esimerkiksi tilanteessa, jossa haettu asiakirja on ainoa henkilön voimassa oleva henkilöllisyyttä osoittava asiakirja. Yksityisen palveluntuottajan palveluksessa olevan lähetyksen luovuttajan tulisi merkitä tietojärjestelmään asiakirja, josta henkilöllisyys on todennettu. 

Henkilökorttien toimitustavasta tiedotettaisiin hakemusta tehtäessä. Lisäksi hakijalle tekstiviestillä tai kirjeitse lähetettävässä lähetyksen saapumisilmoituksessa kerrottaisiin, mistä yksityisen palveluntuottajan toimipaikasta henkilökorttilähetys on noudettavissa. Asiakkaalle toimitettaisiin henkilökortin mukana ohje, jossa häntä kehotettaisiin tarkastamaan, että kortin tiedot ovat oikein ja että henkilökortti ei ole vioittunut. Ohje sisältäisi yksiselitteiset ohjeet henkilökortin kunnon ja sen sisältämien tietojen oikeellisuuden tarkastamiseen.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valmistajalta toimittamisen esteistä. Jos valmistajalta toimittamista ei olisi asiakirjaturvallisuuteen liittyvästä tai muusta erityisestä syystä mahdollista tai tarkoituksenmukaista järjestää, henkilökortin myöntävä viranomainen voisi itse luovuttaa kortin tai ohjata sen luovutettavaksi muun 9 §:ssä tarkoitetun henkilökorttiviranomaisen toimesta tai sellaisen kunniakonsulin toimesta, jolle ulkoasiainministeriö on antanut valtuutuksen luovuttaa henkilökortteja.  

Asiakirjaturvallisuudesta tulisi varmistua, koska henkilökortti on passin tavoin henkilöllisyyttä osoittava asiakirja. Jos saatavilla ei olisi riittävän luotettavia ja turvallisia sekä seurannan mahdollistavia kuljetus- ja luovutuspalveluita, ei suoratoimitus valmistajalta olisi mahdollista. Säännöksen merkitys korostuisi erityisesti ulkomaille toimittamisen osalta. Oleskelumaan olosuhteiden ja saatavilla olevien posti- tai muiden vastaavien palvelujen olisi oltava sellaisia, ettei asiakirjaturvallisuus olisi uhattuna.  

Henkilökortti voitaisiin suoratoimituksen sijasta luovuttaa viranomaiselta myös, jos siihen olisi muita erityisiä syitä tai jos suoratoimituksen järjestäminen ei olisi tarkoituksenmukaista. Säännöksellä mahdollistettaisiin erilaisten tilanteiden huomioon ottaminen, jos suoraan valmistajalta toimittamisen järjestämiseen olisi jokin tilapäisluontoinen tai pysyvämpi este. Erityisiä syitä voisivat olla esimerkiksi mahdolliset häiriöt jakelupalvelussa. Hakijalla ei olisi mahdollisuutta valita eri toimitusmenettelyjen välillä, vaan viranomaiselta noutaminen olisi tarkoitettu poikkeukselliseksi toimintatavaksi.  

Tarkoituksenmukaisuussyistä henkilökortit voitaisiin luovuttaa viranomaisen toimesta esimerkiksi silloin, jos jossakin maassa oleskeleville Suomen kansalaisille myönnettäisiin hyvin vähän henkilökortteja. Tällöin kokonaistaloudellisesti arvioituna ei olisi kannattavaa järjestää suoratoimitusta, vaikka tarjolla olisikin riittävän turvallisia jakelu- ja luovutuspalveluja. Myös Suomessa voisi esiintyä tilanteita, joissa viranomaisen olisi tarkoituksenmukaisempaa toimia henkilökortin luovuttajana. Tällainen tilanne voisi syntyä esimerkiksi silloin, jos yksityisen palveluntarjoajan jakeluverkosto olisi puutteellinen harvaan asutulla alueella. Tarkoituksenmukaisuusharkinta ei kuitenkaan tarkoittaisi sitä, että henkilökortin myöntävä viranomainen harkitsisi jokaisessa yksittäisessä tilanteessa suoratoimituksen järjestäminen tarkoituksenmukaisuutta. 

Pykälän mukaan suoratoimitus koskisi lähtökohtaisesti myös ulkomaita. Alkuvaiheessa suoratoimitus olisi käytössä kuitenkin ainoastaan Suomessa, kuten myös passeissa. Ulkomaan toimitusten osalta seurattavien lähetysten käyttöönottoon pyrittäisiin siirtymään asteittaisesti ottaen huomioon asiakirjaturvallisuuteen ja suoratoimituksen tarkoituksenmukaisuuteen liittyvät seikat. 

Voimassa olevan lain 6 §:n 5 momentin mukaan poliisin luovuttaessa uuden henkilökortin aikaisempi henkilökortin antamispäätös raukeaa ja henkilökortin voimassaolo päättyy. Rauennut henkilökortti tehdään kelpaamattomaksi henkilökorttina ja luovutetaan takaisin sen haltijalle. Ehdotetussa 3 momentissa säädettäisiin henkilökortin voimassaolon päättymisestä uuden henkilökortin luovuttamisesta johdosta. Säännös poikkeaisi hieman passilaista, jossa säädetään aikaisemman passin myöntämispäätöksen raukeamisesta. Tarkoituksena olisi selkiyttää sääntelyä. Voimassa olevia henkilökortteja ei voisi olla kuin yksi kerrallaan toisin kuin passeja erikseen säädetyissä tilanteissa. 

Koska henkilökortti toimitettaisiin jatkossa pääsääntöisesti suoraan valmistajalta hakijalle, lakiin ei sisällytettäisi säännöstä aiemman henkilökortin kelpaamattomaksi tekemisestä viranomaisen toimesta. Hakijalle toimitettaisiin uuden henkilökortin mukana ohje aiemman kortin mitätöimiseksi ja kerrottaisiin niistä riskeistä, joita henkilökortin mitätöimättä jättämiseen saattaa liittyä. Henkilökortti mitätöitäisiin leikkaamalla se useampaan osaan ja hävittämällä kappaleet. Vastaavankaltainen menettely on käytössä jo passeissa. Väärinkäytösten estämiseksi lain 29 §:ssä säädettäisiin viranomaisen toimivallasta ottaa haltuun uuden henkilökortin luovuttamisen johdosta voimassaololtaan päättynyt kortti mitätöintiä varten, jos kortinhaltija tai muu henkilö käyttää tai yrittää käyttää henkilökorttia. 

Lakiin ei sisältyisi, kuten ei myöskään enää passilakiin, velvollisuutta palauttaa aiempaa asiakirjaa. Henkilökorttilähetyksen luovuttaminen hakijalle tai hänen valtuuttamalleen henkilölle merkittäisiin henkilökortit luovuttavan palvelunharjoittajan tietojärjestelmään, josta tieto siirtyisi sanomanvaihdon välityksellä viranomaisten henkilökortti- ja passijärjestelmään. Viranomaisen luovuttaessa uuden henkilökortin hakijalle tehtäisiin nykyisen käytännön mukaan luovutusmerkintä suoraan henkilökortti- ja passitietojärjestelmään. Luovuttamista koskevan tietojärjestelmämerkinnän myötä aiemman henkilökortin voimassaolo päättyisi automaattisesti. Luovuttamistilanteeseen ei siis sisältyisi mitään henkilökortin voimassaolon päättymiseen liittyvää harkintaa.  

Pykälän 4 momenttiin sisältyisi asetuksenantovaltuus, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä toimittamisessa ja luovuttamisessa noudatettavasta menettelystä. Asetuksessa voitaisiin säätää esimerkiksi asiakirjan noutajan henkilöllisyyden todentamisesta ja asiamiehen käyttämisestä henkilökorttia noudettaessa. Passiasetuksessa on passien osalta säädetty vastaavista seikoista. 

22 §. Henkilökortin laadun ja oikeasisältöisyyden tarkastamista sekä henkilökortin toimittamista koskeva tehtävä. Passin osalta yksityiselle palveluntuottajalle siirretyt, passin laadun ja oikeasisältöisyyden tarkastamiseen sekä passin toimittamiseen liittyvät tehtävät on katsottu osana passimenettelyä perustuslain 124 §:ssä tarkoitetuiksi julkisiksi hallintotehtäviksi, minkä vuoksi niiden siirtämisestä muulle kuin viranomaiselle säädetään passilaissa perustuslain edellyttämällä tavalla. Henkilökortti on käyttötarkoitukseltaan passia vastaava asiakirja, minkä vuoksi lakiin sisällytettäisiin passilakia vastaavat säännökset henkilökortin laadun ja oikeasisältöisyyden tarkastamista sekä henkilökortin toimittamista koskevan tehtävän siirtämisestä yksityiselle palveluntuottajalle. Toistaiseksi henkilökortit ja passit valmistaa eri valmistaja ja niiden toimitusmenettelyt poikkeavat toisistaan, mutta jatkossa asiakirjamenettelyt on tarkoitus yhdenmukaistaa uuden hankintasopimuksen myötä.  

Ehdotetun 1 momentin mukaan Poliisihallitus vastaisi tarkastamista ja toimittamista koskevien tehtävien järjestämisestä. Poliisihallituksella olisi vastuu toiminnan järjestämisestä, mutta se voisi hankkia henkilökortin tarkastamista ja toimittamista koskevat palvelut yksityiseltä palveluntuottajalta. Laadun ja oikeasisältöisyyden tarkastaminen sekä henkilökorttilähetyksen toimittaminen ovat teknisiä ja rutiiniluontoisia viranomaista avustavia tehtäviä, jotka soveltuvat hyvin yksityisen palveluntuottajan hoidettavaksi. Kyse on epäitsenäisistä tehtävistä, joihin ei sisälly päätöksentekoa tai harkintavaltaa. Henkilökorttien valmistus tapahtuisi käytännössä siten, että toimivaltaisen viranomaisen tehtyä päätöksen henkilökortin ja kansalaisvarmenteen myöntämisestä, henkilökortti- ja passijärjestelmästä siirrettäisiin tietojen siirtoyhteyden kautta valmistajalle määrämuotoista tietoa, jotka siirtyisivät valmistettavaan henkilökorttiin. Henkilökortin tuottamisen jälkeen valmistaja suorittaisi sopimuksessa määritellyn laadunvalvonnan, joka on luonteeltaan hyvin teknistä ja pitkälti automatisoitua. Laadunvalvontaa suoritettaisiin jokaisen työvaiheen yhteydessä sekä henkilökortin valmistuksessa että yksilöinnissä. Laadun ja oikeasisältöisyyden tarkastamisen jälkeen valmis henkilökortti toimitettaisiin pakattavaksi ja hakijalle edelleen toimitettavaksi tai poikkeuksellisesti viranomaiselle, jos kyseessä olisi viranomaiselta luovutettava henkilökortti.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin yksityisen palveluntuottajan kanssa tehtävän sopimuksen sisällöstä. Poliisihallituksen olisi sovittava palveluntuottajan kanssa tehtävän sisällöstä, henkilökortin laatuun liittyvistä vaatimuksista, turvallisuusjärjestelyistä ja muista tehtävän asianmukaisen hoitamisen kannalta tarpeellisista seikoista ottaen huomioon viranomaisia velvoittavat tietoturvallisuutta koskevat säännökset. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että palveluntuottaja eli henkilökorttivalmistaja, jolle Poliisihallitus voisi siirtää tehtävät, voisi järjestää henkilökorttien toimittamisen Poliisihallituksen hyväksymän palveluntuottajan välityksellä. Säännöksessä ei rajoitettaisi henkilökorttien toimittajaa ainoastaan postiyritykseen, koska henkilökortti voitaisiin ehdotetun 21 §:n mukaisesti toimittaa joko kirjattuna kirjeenä tai vastaavana seurattavana lähetyksenä. Toimittaja valittaisiin lähtökohtaisesti koko henkilökorttivalmistussopimuskauden ajaksi ja sen tulisi olla Poliisihallituksen hyväksymä. Henkilökorttivalmistaja vastaisi nimenomaisen säännöksen mukaisesti Poliisihallitukseen nähden alihankintana teettämästään palvelusta eli mahdollisen alihankkijan työstä, kuten omastaan. 

Passilain 35 §:n 3 momenttiin lisättiin valiokuntavaiheessa vaatimus yksilöinnin ja toimittamista edeltävän laadun ja oikeasisältöisyyden tarkastamisen suorittamisesta Suomessa, mitä edellytettiin myös Poliisihallituksen passivalmistajan kanssa tehdyssä sopimuksessa. Perustuslakivaliokunta katsoi vaatimuksen perustelluksi sekä tietojen luonteen että sen vuoksi, että tällöin yksityiseen palveluntuottajaan kohdistuvat hallinnon yleislaeista ja rikosoikeudellista virkavastuuta koskevista säännöksistä johtuvat velvoitteet tulevat sovellettaviksi palveluntuottajaan tämän hoitaessa julkista hallintotehtävää. Hallintovaliokunta katsoi, että EU-oikeuden mukaiset edellytykset vedota yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen täyttyvät ja kielto siirtää yksilöintitietoja Suomen rajojen ulkopuolelle on syytä sisällyttää lakiin (PeVL 6/2013 vp, HaVM 4/2013 vp). Koska henkilökorttien valmistusmenettely on passeja vastaava sormenjälkien käsittelyä lukuun ottamatta, henkilökorttilakiin on syytä sisällyttää vastaava säännös. 

Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä passin laadun ja oikeasisältöisyyden tarkastamista ja passin luovuttamista koskevaa palvelua tuotettaessa noudatettavasta menettelystä ja sen vaatimuksista. Passiasetuksessa on säädetty esimerkiksi yksityisen palveluntuottajan velvollisuudesta tarkastaa Poliisihallituksen kanssa tehtävässä sopimuksessa määritetyllä tavalla jokaisen yksittäisen passin ja sen teknisen osan laatu sekä niiden sisältämien tietojen oikeellisuus ja vastaavuus passihakemuksen tietojen kanssa. Lisäksi asetuksen mukaan passi on toimitettava ja luovutettava hakijalle tai hänen valtuuttamalleen henkilölle suljettuna lähetyksenä. Passia luovutettaessa on lisäksi varmistuttava, että lähetys luovutetaan oikealle vastaanottajalle. Asetuksenantovaltuuden nojalla henkilökorttien osalta voitaisiin säätää tarvittaessa vastaavista vaatimuksista. 

23 §.Palveluntuottajaa ja alihankkijaa koskevat vaatimukset. Pykälässä säädettäisiin palveluntuottajaa koskevista vaatimuksista. Säännökset vastaisivat passilain 35 §:ssä säädettyä. Palveluntuottajan tulisi olla luotettava ja asiantunteva. Lisäksi sillä olisi oltava tehtävän asianmukaisen hoitamisen edellyttämät tietoliikenneyhteydet ja tietojärjestelmän taso sekä muut tekniset, taloudelliset ja toiminnalliset valmiudet. Palveluntuottajan olisi huolehdittava asianmukaisesti asiakirjaturvallisuudesta, toimitilaturvallisuudesta ja tietosuojasta. Henkilökorttien tuottamiseen ja yksilöintiin liittyvää hankintaa kilpailutettaessa huolehdittaisiin, että palveluntuottajalla olisi tehtävän asianmukaisen hoitamisen edellyttämät valmiudet. 

Palveluntuottajalla tulisi olla Suomessa toimipaikkoja riittävästi ja alueellisesti kattavasti. Jos henkilökorttien toimittaminen järjestettäisiin alihankintana, tulisi alihankkijan täyttää toimipaikkoja koskeva edellytys. Säätämällä henkilökorttilaissa toimipaikoista pyrittäisiin varmistamaan valmiiden henkilökorttien jakelupalvelun saatavuudesta eri puolilla maata. Tällä hetkellä passeja luovuttavia R-kioskeja on noin 460. Henkilökorttien valmistusta ja toimittamista koskevaa sopimusta kilpailutettaessa huolehdittaisiin siitä, että jakelupalvelu olisi alueellisesti riittävän kattava. 

Jos henkilökorttien toimittaminen järjestettäisiin alihankintana, alihankkijan tulisi täyttää lisäksi 1 momentissa säädetyt edellytykset. Henkilökorttilähetyksen luovuttajan tulisi esimerkiksi huolehtia, että lähetystä noutavan henkilön henkilöllisyys varmistettaisiin huolellisesti ja että lähetyksiä säilytettäisiin siten, ettei syntyisi vaaraa niiden joutumisesta muiden kuin lähetysten käsittelyyn oikeutettujen haltuun. Luovuttaja ei suorittaisi mitään henkilökortin laadun tai oikeasisältöisyyteen liittyviä tarkastustoimenpiteitä eikä muutenkaan käsittelisi henkilökortteja, vaan ainoastaan luovuttaisi henkilökortin sisältävän suljetun kirjelähetyksen todennettuaan ensin hakijan tai hänen valtuuttamansa henkilön henkilöllisyyden. 

24 §.Palveluntuottajan valvonta ja virkavastuu. Perustuslain 124 §:n asettamista vaatimuksista johtuen ehdotetussa pykälässä säädettäisiin yksityisten palveluntuottajien toiminnan valvonnasta. Poliisihallitus valvoisi henkilökortit tarkastavan ja toimittavan palveluntuottajan ja sen alihankkijan toimintaa. Sen tulisi sopimuksessa varmistaa valvontamenettelyjen ja toiminnan tarkastamisen tehokkuus. Valvontaa voitaisiin suorittaa erilaisin tavoin. Voimassa olevassa passivalmistajan kanssa tehdyssä sopimuksessa on esimerkiksi sovittu palvelun tuottamiseen liittyvää päätöksentekoa, ohjausta, seurantaa ja valvontaa varten perustettavasta ohjausryhmästä sekä passien ja palvelun laatua seuraavasta ja valvovasta laaturyhmästä. Ulkoasiainhallinto avustaisi valvontatehtävässä tarvittaessa Poliisihallitusta. 

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan myös säädettäväksi, että palveluntuottajan olisi viipymättä ilmoitettava Poliisihallitukselle sellaisista omaa toimintaansa tai henkilökorttien toimittajina toimivien muiden palveluntuottajien toimintaa koskevista muutoksista, joilla voisi olla olennaista vaikutusta henkilökorttien valmistamisen tai luovuttamisen asianmukaiseen hoitamiseen. Myös sopimuksessa voisi olla ilmoitusvelvollisuutta koskevia täydentäviä määräyksiä. 

Vaikka siirrettäväksi ehdotetuissa tehtävissä ei ole kyse julkisen vallan käytöstä, ehdotetaan 3 momenttiin sisällytettäväksi sääntelyn selkeyden vuoksi säännös, jonka mukaan Suomessa yksityisen palveluntuottajan palveluksessa oleva henkilö olisi rikosoikeudellisessa virkavastuussa hoitaessaan henkilökortin laadun ja oikeasisältöisyyden tarkastamiseen sekä henkilökorttilähetyksen luovuttamiseen liittyviä tehtäviä. Rikosoikeudellisen virkavastuun ulottuvuudesta ja sen toteutumisen perusteena olevista virkarikoksista säädetään rikoslain 40 luvussa. Rikosoikeudellinen virkavastuu ei ulottuisi ulkomailla henkilökorttien toimittajana toimivan palveluntuottajan henkilöstöön. 

Koska yksityinen palveluntarjoaja hoitaisi viranomaiselta siirrettyjä julkisia hallintotehtäviä, sovellettaisiin näihin tehtäviin hallinnon yleislakeja eli hallintolakia (434/2003), viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999), kielilakia (423/2003) ja saamen kielilakia (1086/2003). Hyvän hallinnon vaatimusten toteutumisesta ulkomailla huolehdittaisiin säätämällä palveluntuottajaa koskevista vaatimuksista ja toiminnan valvonnasta, sisällyttämällä sopimukseen asianmukaiset määräykset sekä ohjeistamalla hakijoita viranomaisten toimesta suomen tai ruotsin kielellä. Yksityisen palveluntuottajan toimintaan tulisi myös sovellettavaksi henkilötietolaki (523/1999), koska toiminnassa käsitellään henkilötietoja. Jos henkilökorttien luovuttajana Suomessa toimisi postiyritys, sen toimintaan sovellettaisiin myös postilain (415/2011) säännöksiä. Postilaissa säädetään esimerkiksi postiyrityksen vastuusta. Kansalaisvarmenteen luovuttamista Väestörekisterikeskuksen lukuun hoitavan yksityisen palveluntuottajan tulisi noudattaa toiminnassaan myös sähköistä tunnistamista koskevaa lainsäädäntöä. 

4 luku Henkilökortin peruuttaminen ja viranomaisen haltuun ottaminen

25 §.Henkilökortin peruuttamisen edellytykset. Pykälässä säädettäisiin henkilökortin peruuttamista koskevista edellytyksistä. Edellytykset olisivat osin pakottavia, jolloin henkilökortti peruutettaisiin, ja osin puolestaan harkinnanvaraisia. Henkilökortti voitaisiin peruuttaa ainoastaan laissa säädetyillä perusteilla. Peruuttamisedellytykset olisivat pääosin yhdenmukaiset passilain 21 §:n säännösten kanssa. Pykälässä säädetyt edellytykset koskisivat Suomen kansalaiselle myönnettyä henkilökorttia. Ulkomaalaisen henkilökortin peruuttamisedellytyksistä säädettäisiin 26 §:ssä. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan henkilökortti peruutettaisiin, jos sen haltija menettäisi Suomen kansalaisuuden tai vapautettaisiin siitä. Momentin 2 kohdan mukaan henkilökortti peruutettaisiin myös, jos kortinhaltija sitä pyytää. Henkilökortti peruutettaisiin 3 kohdan mukaan myös, jos kortti katoaa ennen hakijalle luovuttamista tai kortinhaltija ilmoittaa henkilökorttinsa kadonneeksi tai anastetuksi.  

Henkilökortille sisältyvän kansalaisvarmenteen osalta on huomioitava, että tunnistuslain 25 §:ssä säädetään tunnistusvälineen haltijan velvollisuudesta ilmoittaa tunnistuspalvelun tarjoajalle tunnistusvälineen katoamisesta, joutumisesta oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudettomasta käytöstä. Pykälässä säädetään myös tunnistuspalvelun tarjoajan velvollisuudesta viipymättä peruuttaa tunnistusväline tai estää sen käyttö sekä velvollisuudesta viipymättä merkitä järjestelmään tieto peruuttamisesta. Tunnistuslain 26 §:ssä on säännelty tunnistuspalvelun tarjoajan oikeudesta peruuttaa tai estää tunnistusvälineen käyttö. Allekirjoitusvarmenteen osalta eIDAS-asetuksessa on säännelty allekirjoitusvarmenteen merkitsemistä sulkulistalle. 

Alaikäiselle henkilölle myönnetty henkilökortti peruutettaisiin 1 momentin 4 kohdan mukaisesti, jos myöntämisen edellytyksenä on ollut huoltajien suostumus ja huoltaja peruuttaa suostumuksensa. Jos alaikäinen on otettu huostaan, henkilökortti peruutetaan, jos sosiaalilautakunta peruuttaa suostumuksensa tai vaatii henkilökortin peruuttamista. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin harkinnanvaraisista peruuttamisperusteista. Henkilökortti voitaisiin peruuttaa, jos siinä on ilmeinen virheellisyys tai jos se on turmeltunut tai sen merkintöjä tai teknisen osan tietoja on muutettu. Käytännössä peruuttaminen tulisi kysymykseen silloin, kun henkilökortti on turmeltunut siten, ettei sitä voida enää pitää luotettavana tunnistamis- ja matkustusasiakirjana. Lisäksi henkilökortti voitaisiin peruuttaa, jos sitä käyttää joku muu kuin kortinhaltija tai se on muun kuin kortinhaltijan hallussa. Henkilökortin käyttämisellä tarkoitettaisiin tässä lähinnä sen käyttämistä matkustusoikeutta osoittavana asiakirjana tai sen esittämistä viranomaiselle osoituksena henkilöllisyydestä. 

Henkilökortti voitaisiin 2 momentin 4 kohdan mukaan peruuttaa, jos henkilökortin myöntämisen jälkeen on tullut esiin seikkoja, jotka todennäköisesti johtaisivat 17 §:n nojalla matkustusasiakirjaksi hyväksyttävän henkilökortin epäämiseen. Kyse on esimerkiksi henkilökortin myöntämisen jälkeen ilmi tulleista rikosepäilyistä, joiden perusteella tavallista henkilökorttia ei olisi todennäköisesti myönnetty. Henkilökortin peruuttamista harkittaessa pitäisi ottaa huomioon 17 §:n 4 momentissa mainitut seikat eli muun muassa matkustamisen merkitys kortinhaltijan perhesuhteiden, toimeentulon ja muiden olosuhteiden kannalta. Sääntely vastaisi passilakia. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin uuden henkilökortin myöntämisestä maksutta eräissä tilanteissa. Säännökset poikkeaisivat hieman passilain 21 §:n 7 momentista. Tarkoituksena olisi selkiyttää sääntelyä. Uudesta henkilökortista ei perittäisi maksua, jos henkilökortti on peruutettu katoamisen vuoksi ennen hakijalle luovuttamista tai jos henkilökortti on turmeltunut tai siinä on ilmeinen virheellisyys, mikä ei ole aiheutunut kortinhaltijan omasta huolimattomasta menettelystä. Uusi henkilökortti myönnettäisiin peruutetun henkilökortin jäljellä olevaksi voimassaoloajaksi. Jos henkilökortti on peruutettu kortin turmeltumisen vuoksi, kortinhaltijalla on kuitenkin oikeus saada uusi henkilökortti maksutta vain, jos turmeltuminen on aiheutunut viranomaisesta johtuvasta syystä. Henkilökortin haltijalla ei siis olisi oikeutta saada uutta henkilökorttia esimerkiksi, jos hän olisi itse säilyttänyt huolimattomasti korttia ja se olisi sen vuoksi turmeltunut. 

Lain 29 §:ssä säädettäisiin viranomaisen toimivallasta ottaa haltuun peruutettu henkilökortti. 

26 §.Ulkomaalaisen henkilökortin peruuttamisen ja voimassaolon päättymisen edellytykset. Ulkomaalaisen henkilökortin peruuttamisedellytykset poikkeaisivat hieman 25 §:ssä säädetyistä Suomen kansalaiselle myönnetyn henkilökortin peruuttamisedellytyksistä. Edellytykset olisivat kuitenkin samalla tavoin osin ehdottomia ja osin harkinnanvaraisia. 

Peruuttamisedellytyksissä huomioitaisiin henkilökortin myöntämisen nykyistä selkeämpi sitominen oleskeluluvan, oleskelukortin tai oleskeluoikeuden rekisteröinnin voimassaoloon. Ulkomaalaisen henkilökortti peruutettaisiin 1 momentin 1 ja 2 kohtien mukaisesti, jos kortinhaltijan oleskelulupa, oleskeluoikeuden rekisteröinti tai oleskelukortti peruutetaan tai ulkomaalainen karkotetaan taikka jos kortinhaltijalla ei ole enää kotikuntaa Suomessa. Ulkomaalaisen henkilökortti on tarkoitettu käytettäväksi henkilöllisyyden osoittamiseen Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle, jolla on voimassa oleva oleskelulupa tai muu oleskeluoikeus ja jolla on myös kotikunta Suomessa. Tarvetta ulkomaalaisen henkilökortille ei ole esimerkiksi, jos ulkomaalainen muuttaa pois Suomesta ja hänen oleskelulupansa peruutetaan tämän johdosta tai hänellä ei sen johdosta ole enää kotikuntaa Suomessa. Ulkomaalaislaissa säädetään oleskeluluvan peruuttamisperusteista ja unionin kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröinnin ja unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortin peruuttamisesta. 

Ehdottomia peruuttamisperusteita koskevat 1 momentin 3-6 kohdat ja harkinnanvaraisia perusteita koskevat 2 momentin 1-3 kohdat vastaisivat Suomen kansalaiselle myönnetyn henkilökortin peruuttamisperusteita. 

Ulkomaalaisen henkilökortti voitaisiin lisäksi peruuttaa, jos kortin myöntämisen jälkeen on tullut esiin seikkoja, jotka kortin myöntämistä harkittaessa todennäköisesti olisivat johtaneet sen epäämiseen. Tällainen tilanne voisi tulla kysymykseen esimerkiksi, jos kortinhaltijan henkilöllisyydestä esitetään aiemmasta poikkeavaa tietoa eikä henkilöllisyyttä voitaisi katsoa enää luotettavasti todennetuksi.  

Pykälän 3 momentti vastaisi 25 §:n 4 momenttia. 

Voimassa olevasta laista poiketen ehdotetaan säädettäväksi, että ulkomaalaisen henkilökortin voimassaolo päättyisi, jos sen haltija saisi Suomen kansalaisuuden. Voimassaolon päättyminen ei edellyttäisi erillistä päätösharkintaa ja tapahtuisi automaattisesti, kun tietojärjestelmään tulisi tieto kansalaisuuden saamisesta, mikä helpottaisi viranomaisten työtä. Muutoksen toteuttamiseksi tulisi huolehtia tarvittavista tietojärjestelmämuutoksista. Kortinhaltijalle ei tällöin annettaisi erillistä hallintopäätöstä eikä valitusosoitusta.  

Lain 29 §:ssä säädettäisiin viranomaisen toimivallasta ottaa haltuun peruutettu ja voimassaololtaan päättynyt henkilökortti. 

27 §.Henkilökortin peruuttaminen turvallisuustoimenpiteenä. Ehdotetun 1 momentin mukaan väärinkäytösten estämiseksi henkilökortti voitaisiin peruuttaa viranomaisen aloitteesta, jos voidaan todennäköisin syin epäillä henkilön kuolleen luonnononnettomuuden tai muun katastrofin yhteydessä taikka rikoksen johdosta. Pykälä vastaisi passilain 23 §:ssä säädettyä. Esimerkiksi Aasian hyökyaalto-onnettomuuden yhteydessä siellä olleiden ihmisten omaisuutta katosi. Kadoksiin joutui muun muassa passeja, luottokortteja ja ajokortteja. Tällaisessa tilanteessa viranomaisella tulisi olla mahdollisuus peruuttaa henkilökortti omasta aloitteestaan kadoksiin joutuneiden henkilöiden osalta ja näin pyrkiä estämään heidän asiakirjojensa väärinkäyttö. 

Ehdotetun 2 momentin mukaan kortinhaltijalla olisi oikeus saada maksutta uusi henkilökortti peruutetun henkilökortin jäljellä olevaksi voimassaoloajaksi, jos 1 momentissa tarkoitettu epäily osoittautuu vääräksi ja henkilö löytyy elävänä. 

28 §.Toimivalta henkilökortin peruuttamiseen. Henkilökortin peruuttaisi poliisilaitos tai henkilökortin myöntänyt viranomainen. Toimivaltaa ei olisi rajoitettu kortinhaltijan kotipaikkakuntaan tai kortin myöntäneeseen poliisilaitokseen. Jos henkilökortti olisi 25 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisesti ilmoitettu kadonneeksi tai anastetuksi ulkomailla, henkilökortin voisi peruuttaa myös Suomen ulkomaan edustusto. Säännöksellä mahdollistettaisiin henkilökortin peruuttaminen sellaisissa tilanteissa, joissa edustusto ei ole myöntänyt kadonneeksi tai anastetuksi ilmoitettua henkilökorttia.  

Henkilökortilla olevan kansalaisvarmenteen tunnistus- ja allekirjoitusvarmenteiden osalta on huomattava, että tunnistusvälineen peruuttamisesta säädetään tunnistuslain 25 ja 26 §:ssä sekä notifioitujen tunnistusvälineiden osalta eIDAS-asetuksessa. Allekirjoitusvarmenteen peruuttamisesta säädetään eIDAS-asetuksessa. 

29 §.Edellytykset henkilökortin ottamiselle viranomaisen haltuun. Pykälän säännökset vastaisivat voimassa olevan lain 9 §:ää ja passilain 24 §:ää. Henkilökorttilaissa käytettäisiin jatkossa passilain mukaista käsitettä henkilökortin ottaminen viranomaisen haltuun henkilökortin poisottamisen sijasta.  

Henkilökortti otettaisiin viranomaisen haltuun, kun päätös henkilökortin peruuttamisesta on tehty. Jos henkilökortti on peruutettu, kortinhaltijan tai sen, joka pitää henkilökorttia hallussaan, olisi viranomaisen vaatimuksesta luovutettava henkilökortti viranomaiselle.  

Jos kortinhaltija tai muu henkilö käyttää tai yrittää käyttää 21 §:n 3 momentissa tarkoitettua uuden henkilökortin luovuttamisen johdosta voimassaololtaan päättynyttä henkilökorttia matkustusasiakirjana tai henkilöllisyyttä osoittavana asiakirjana, viranomainen voisi henkilökortin haltuunsa mitätöintiä varten. Vastaava säännös lisättiin passilakiin valmiin passin toimitusmenettelyn uudistuksen jälkeen, jolloin luovuttiin aiemman passin palauttamisvelvollisuudesta. Vaikka vanhan henkilökortin tai passin voimassaolo päättyisi uuden asiakirjan luovuttamisen myötä, joskus on esiintynyt tilanteita, joissa aiempaa asiakirjaa pyritään silti käyttämään. Viranomaisella tulisi olla mahdollisuus ottaa tällainen asiakirja haltuun. 

Viranomainen voisi ehdotetun 2 momentin nojalla ottaa haltuun myös ulkomaalaisen henkilökortin, jonka voimassaolo on päättynyt kortinhaltijan saatua Suomen kansalaisuuden, jos kortinhaltija tai muu henkilö käyttää tai yrittää käyttää korttia henkilöllisyyttä osoittavana asiakirjana. 

Pykälän 3 momentin mukaan henkilökortti voitaisiin ottaa väliaikaisesti viranomaisen haltuun ennen peruuttamispäätöksen tekemistä, jos henkilökortti sisältää ilmeisen virheellisyyden tai henkilökortti on siten turmeltunut, ettei sitä voida enää pitää luotettavana tunnistamis- tai matkustusasiakirjana tai sen merkintöjä on muutettu taikka jos sitä käyttää muu kuin se, jolle henkilökortti on myönnetty. Säännösten tarkoituksena on mahdollistaa asiakirjan haltuunotto, vaikka toimivaltainen viranomainen ei olisi vielä tehnyt peruuttamispäätöstä. 

Pykälän 4 momenttiin sisältyisi passilain 24 §:n 3 momenttia vastaavat viittaussäännökset konkurssi- ja pakkokeinolakeihin. Matkustuskieltoon määrätyn henkilön henkilökortin luovuttamisesta poliisille ilman peruuttamispäätöstä säädetään pakkokeinolain 5 luvun 2 §:n 1 momentin 7 kohdassa. Maastapoistumiskieltoon määrätyn henkilön passin luovuttamisesta poliisin haltuun säädetään konkurssilain 4 luvun 8 §:n 3 momentissa. 

30 §.Henkilökortin ottaminen viranomaisen haltuun. Pääsääntöisesti henkilökortin ottaisi viranomaisen haltuun sen peruuttanut viranomainen. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Tämän vuoksi ehdotetaan voimassa olevan lain säännöstä pääosin vastaavasti säädettäväksi, että henkilökortin voisi ottaa viranomaisen haltuun muu henkilökorttiviranomainen tai poliisi- tai rajatarkastusviranomainen, jos kyse on jo peruutetusta henkilökortista, uuden henkilökortin luovuttamisen johdosta voimassaololtaan päättyneestä henkilökortista tai Suomen kansalaisuuden saamisen johdosta voimassaololtaan päättyneestä ulkomaalaisen henkilökortista.  

Jos kyse on henkilökortin ottamisesta väliaikaisesti viranomaisen haltuun, sen voisi tehdä henkilökortin peruuttamiseen 28 §:n nojalla oikeutettu viranomainen ja rajatarkastusviranomainen, jos on todennäköistä, että henkilökortti voitaisiin 25 tai 26 §:n nojalla peruuttaa.  

Poliisimiehellä, rajavartiomiehellä ja muulla rajatarkastuksen suorittavalla virkamiehellä olisi oikeus tehdä henkilöntarkastus henkilökortin ottamiseksi viranomaisen haltuun. Säännökset vastaisivat passilain 25 §:n 4 momenttia. 

Viranomaisen haltuun otettu henkilökortti olisi viipymättä toimitettava henkilökortin myöntäneelle viranomaiselle tai hakijan kotipaikkakunnan poliisilaitokselle. Säännös vastaisi pääosin voimassa olevan lain 10 §:ää. Tällä varmistettaisiin se, että henkilökortti- ja passitietojärjestelmä saataisiin ajan tasalle ja että mahdolliset asiakirjasta tehdyt kuulutukset saataisiin peruutettua. 

5 luku Erinäisiä säännöksiä

31 §.Henkilökorttirekisteri. Voimassa olevan lain 14 §:ään sisältyvät henkilökorttirekisteriä koskevat säännökset ovat hyvin suppeita. Niiden mukaan poliisi pitää rekisteriä henkilökorteista. Rekisteristä säädetään tarkemmin poliisin rekisterilaissa. Pykälää muutettaisiin vastaamaan enemmän passilain 29 §:ssä säädettyä. Lisäksi siitä poistettaisiin Kelaa koskevat säännökset.  

Pykälän 1 momentin mukaan henkilökorttilaissa poliisille ja Suomen ulkomaan edustustoille säädettyjen tehtävien suorittamiseksi poliisi pitäisi henkilökorteista ja niihin merkityistä tiedoista rekisteriä.  

Rekisteriin talletettaisiin poliisin rekisterilain 3 §:n 2 momentissa tarkoitetut henkilöllisyyttä koskevat tiedot, joita ovat muun muassa henkilön nimet, syntymäaika, henkilötunnus, sukupuoli, äidinkieli, kansalaisuus ja kotikunta. Lisäksi rekisteriin talletettaisiin mainitun lain 3 §:n 3 momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut henkilökorttitiedot ja kuvatiedot eli esimerkiksi tieto henkilökorttihakemuksesta, päätöksestä, luvasta, poliisin tai edustuston toimenpiteestä, esteestä, huomautuksesta ja ilmoituksesta sekä valokuva ja nimikirjoitusnäyte, jotka henkilö on luovuttanut poliisille, ulkoasiainministeriölle tai ulkoasiainhallinnon viranomaiselle. Poliisin rekisterilain 3 §:n 3 momentin 3 kohtaa, johon tässä viitattaisiin, tarkennettaisiin Suomen edustustojen toimivaltaa koskevien muutosten johdosta. 

Pykälän 2 momenttiin sisältyisi viittaussäännökset poliisin rekisterilakiin. Henkilökorttirekisterin tietojen käytöstä olisi voimassa, mitä poliisin rekisterilain 15 ja 16 §:ssä säädetään. Mainituissa pykälissä säädetään tietojen käyttämisestä tietojen keräämis- ja tallettamistarkoitusta vastaavaan tarkoitukseen sekä niiden käyttämisestä muuhun kuin keräämis- ja tallettamistarkoitukseen. Momentissa viitattaisiin lisäksi poliisin rekisterilain 19 ja 23 §:ään, joissa säädetään tietojen luovuttamisesta ja poistamisesta. 

Pykälään ei sisältyisi voimassa olevan 14 §:n 3 momentin mukaista viittaussäännöstä Väestörekisterikeskuksen sähköisen asioinnin varmenteista pitämään rekisteriin. Väestötietolain 6 §:n 2 momentin mukaan Väestörekisterikeskus pitää myöntämistään henkilövarmenteista tunnistuslaissa tarkoitettua varmennerekisteriä. Väestörekisterikeskus on tämän varmennerekisterin rekisterinpitäjä. 

32 §.Henkilökortin säilyttäminen. Kortinhaltijan olisi säilytettävä henkilökorttiaan huolellisesti. Henkilökorttiin ei myöskään saisi tehdä mitään omia merkintöjä. Säännökset vastaisivat pääosin passilain 31 §:ää.  

33 §.Henkilökortin hävittäminen. Voimassa olevan lain 11 §:n mukaisesti säädettäisiin henkilökortin hävittämisestä eräissä tilanteissa. Jollei henkilökorttia olisi noudettu vuoden kuluessa sen myöntämisestä, se voitaisiin hävittää.  

Pykälän 2 momentin mukaan poliisilaitoksen ja Suomen edustuston olisi hävitettävä sille toimitettu henkilökortti, jonka voimassaoloaika on päättynyt. Lisäksi hävittämisvelvollisuus koskisi 25–27 §:n nojalla peruutettuja henkilökortteja.  

Tilanteissa, joissa henkilökortti peruutettaisiin muun kuin sen haltijan aloitteesta, henkilökortti hävitettäisiin kuitenkin vasta henkilökortin peruuttamista koskevan päätöksen lainvoimaiseksi tulon jälkeen, kuitenkin viimeistään sen voimassaoloajan päätyttyä. Muutoksenhakuviranomainen saattaa kumota peruuttamista koskevan päätöksen ja silloin viranomaisen tulisi voida palauttaa henkilökortti sen haltijalle. Tällöinkin henkilökortti voitaisiin hävittää joka tapauksessa sen voimassaoloajan päätyttyä. 

34 §.Henkilökortista perittävä maksu. Henkilökortista perittäisiin valtion maksuperustelaissa säädettyjen perusteiden mukainen maksu. Maksusta säädettäisiin poliisin suoritteiden maksullisuudesta annettavassa sisäministeriön asetuksessa. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 12 §:ää. Pykälään lisättäisiin viittaussäännös 25–27 §:ään. Mainituissa pykälissä säädettäisiin tilanteista, jolloin henkilökortti myönnettäisiin maksutta. 

35 §.Henkilökortin malli. Henkilökorttilakiin lisättäisiin passilain 38 §:n 3 momenttia vastaavat säännökset henkilökortin mallista. Poliisihallitus päättäisi henkilökortin mallista ja muista sen valmistamiseen liittyvistä seikoista. Poliisihallitus vastaa passien ja henkilökorttien valmistamista koskevan hankinnan kilpailuttamisesta ja henkilökortin suunnittelusta. 

36 §.Konsulipalvelujen antaminen Suomen suurlähetystöissä ja konsulaateissa. Konsulipalvelulain (498/1999) nojalla on mahdollista säätää, että konsulipalveluja voi antaa toinen edustusto kuin se, joka muutoin olisi toimivaltainen konsulipalvelun antamaan. Suomen ulkomaan edustustojen konsulipalveluita onkin joidenkin edustustojen osalta keskitetty, koska kaikkia konsulipalveluja ei ole tarkoituksenmukaista antaa kaikissa Suomen edustustoissa. Suomen ulkomaanedustustojen sijaintipaikoista ja konsulipalveluiden järjestämisestä ulkoasiainhallinnossa annetun tasavallan presidentin asetuksen (613/2015) mukaan esimerkiksi Alankomaissa sijaitsevassa Haagin edustustossa ei enää anneta konsulipalveluja, vaan asiakkaiden tulee asioida Belgian Brysselissä. 

Passilakiin lisättiin konsulipalvelujen antamista koskeva uusi 37 a §, joka tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 2015. Henkilökorttilakiin tulee sisällyttää vastaava säännös, koska henkilökorttipalvelut ovat tässä tarkoitettuja konsulipalveluja ja niiden osalta on myös tarpeen mahdollistaa palvelujen keskittäminen. Pykälän mukaan siitä, mitkä Suomen suurlähetystöt ja lähetetyn virkamiehen johtamat konsulaatit antavat tässä laissa tarkoitettuja konsulipalveluja, säädetään konsulipalvelulain 9 §:ssä ja sen nojalla annetussa asetuksessa. Käytännössä henkilökorttihakemuksia käsiteltäisiin jatkossa kaikissa niissä edustustoissa, missä käsiteltäisiin myös passihakemuksia. 

Suomen suurlähetystöä tai lähetetyn virkamiehen johtamaa konsulaattia koskeva viittaus ei kata sellaista muuta Suomen edustustoa, jossa palvelevan nimetyn Suomen kansalaisen ulkoasiainministeriö on oikeuttanut myöntämään henkilökortteja. Muuna Suomen edustustona pidetään muun ohella kunniakonsulaattia. Näiden osalta palveluverkkoa voidaan säädellä ulkoasiainministeriön toimesta, joka päättää missä tapauksissa näissä toimiville henkilöille annetaan passinmyöntöoikeuksia. 

37 §.Muutoksenhaku. Henkilökorttilain muutoksenhakusäännöksiä on muutettu eräiden hallintoasioiden muutoksenhakusäännösten tarkistamista koskevan hallituksen esityksen (HE 230/2014 vp) johdosta. Lainmuutokset ovat tulleet voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016. Oikaisuvaatimusmenettelyä ei ole katsottu mahdolliseksi ottaa käyttöön henkilökorttimenettelyssä, koska se saattaisi tarpeettomasti hidastaa oikeusturvan antamista asioissa, jotka on perusteltua voida saattaa nopeasti tuomioistuimen ratkaistavaksi. Samassa yhteydessä henkilökorttilakiin lisättiin myös säännökset valitusluvasta.  

Henkilökorttilain nojalla tehtyyn päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Pykälään lisättäisiin passilakia vastaava säännös, jonka mukaan valitus olisi käsiteltävä kiireellisenä. Hallinto-oikeuden päätökseen saisi puolestaan hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valituslupasääntelyä puoltaa se, että henkilökorttilain mukaiset asiat eivät yleensä ole oikeudellisesti monimutkaisia. Lisäksi henkilökortin peruuttamistilanteissa uuden kortin saa hakemuksesta.  

Henkilökorttilaissa ei säädettäisi erikseen siitä, mikä hallinto-oikeus olisi toimivaltainen käsittelemään Suomen ulkomaan edustuston päätöksestä tehtyä valitusta. Helsingin hallinto-oikeus määräytyisi käytännössä yleensä oikeuspaikaksi hallintolainkäyttölain 12 §:n yleissäännösten perusteella. 

Voimassa olevan lain mukaisesti säädettäisiin, että henkilökortti voidaan ottaa viranomaisen haltuun sen estämättä, että henkilökortin peruuttamispäätökseen on haettu muutosta. Lisäksi säädettäisiin passilain mukaisesti, että päätökseen ottaa henkilökortti viranomaisen haltuun ei saa erikseen hakea muutosta valittamalla. 

38 §.Voimaantulo. Lain olisi tarkoitus tulla voimaan syksyllä 2016. Suomen edustustojen toimivaltaa koskevia 9 §:n 2 momentin ja 18 §:n 2 momentin säännöksiä sekä kevennettyä hakemusmenettelyä koskevaa 10 §:ää sovellettaisiin kuitenkin vasta myöhemmistä ajankohdista lukien. Kevennettyä hakemusmenettelyä ja suoratoimitusta ei ole mahdollista ottaa käyttöön nykyisen henkilökortin valmistusta koskevan sopimusten voimassa ollessa, vaan käyttöönotto edellyttää uuden sopimuskauden alkamista. Poliisihallitus on kilpailuttanut passi- ja henkilökorttihankinnan siten, että uuden passi- ja henkilökorttivalmistussopimuskauden oli tarkoitus alkaa elokuussa 2016. Hankinnassa huomioitiin alustavasti hallituksen esitykseen sisältyvät henkilökorttimenettelyn muutokset.  

Uuden sopimuskauden alku tulee kuitenkin viivästymään Poliisihallituksen heinäkuussa 2015 tekemää hankintapäätöstä koskeneen muutoksenhaun vuoksi. Markkinaoikeus on joulukuun 22 päivänä 2015 hylännyt tehdyn valituksen. Lupa-asiakirjojen suunnittelu, käyttöönotto ja menettelymuutosten vaatimat tietojärjestelmämuutokset edellyttävät noin vuoden kestäviä valmistelutoimenpiteitä, minkä vuoksi kevennettyä hakemusmenettelyä ja suoratoimitusta ei olisi mahdollista ottaa käyttöön vielä syksyllä 2016. Kevennetty hakemusmenettely voitaisiin ottaa käyttöön huhtikuussa 2017. Suoratoimituksen osalta ei olisi tarve erikseen säätää myöhemmästä voimaantuloajankohdasta, vaan viranomainen voisi 21 §:n 2 momentin mukaisesti luovuttaa valmiit henkilökortit, koska suoratoimituksen järjestäminen ei olisi mahdollista eikä tarkoituksenmukaista vanhan sopimuskauden vielä ollessa käynnissä. Suoratoimitus voitaisiin tämänhetkisen ottaa käyttöön tammikuussa 2017. 

Suomen edustustojen henkilökorttien hakemiseen ja myöntämiseen liittyvät tehtävät edellyttävät myös tietojärjestelmämuutoksia, joiden toteuttaminen ja käyttöönotto on tarkoituksenmukaista tehdä samanaikaisesti suoratoimitusta koskevien muutosten kanssa. Säännöksiä sovellettaisiin tammikuusta 2017 lähtien.  

Uudella lailla kumottaisiin voimassa oleva henkilökorttilaki. Uuden lain voimaantulolla ei olisi vaikutusta voimassa olevan lain nojalla myönnettyjen henkilökorttien voimassaoloon, vaan ne olisivat voimassa niihin merkityn voimassaoloajan mukaisesti.  

Koska osa ennen uuden lain voimaantuloa myönnetyistä korteista sisältäisi edelleen sairausvakuutustiedot, tulisivat ehdotetun siirtymäsäännöksen nojalla voimassa olevan lain 7 §:n 3 momentin ja 8 §:n 3 momentin säännökset sovellettavaksi vielä uuden lain voimaantulon jälkeenkin. Voimassa olevan 7 §:n 3 momentin mukaan henkilökortti, johon on merkitty sairausvakuutustietoja, voidaan peruuttaa, jos henkilö ei enää ole vakuutettu Suomessa sairauden varalta tai jos hän ei enää ole oikeutettu 3 a §:ssä tarkoitettuihin korvauksiin taikka jos siinä tarkoitettuja tietoja on oikeudettomasti muutettu. Lain 8 §:n 3 momentin mukaan henkilökortin peruuttamista koskevan pyynnön voi edellä mainitussa tilanteessa tehdä myös Kela. Lisäksi henkilökortin peruuttavan viranomaisen on ilmoitettava Kelalle kortin peruuttamisesta, jos kortti sisältää sairausvakuutustietoja. Siirtymäsäännösten tarkoituksena on mahdollistaa sairausvakuutustietoja sisältävän henkilökortin peruuttaminen ja huolehtia siihen liittyvästä tiedonkulusta toimivaltaisten viranomaisten välillä. Muilta osin voimassa oleviin henkilökortteihin sovellettaisiin uutta lakia esimerkiksi muiden peruuttamisperusteiden osalta. 

Lain voimaantullessa vireillä oleviin hakemuksiin sovellettaisiin uutta lakia. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että jos hakija olisi pyytänyt hakemuksessaan sairausvakuutustietojen merkitsemistä henkilökorttiin eikä korttia olisi ehditty myöntää tai valmistaa uuden lain voimaantullessa, henkilökorttiin ei enää merkittäisi sairausvakuutustietoja.  

1.2  Laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa

3 §. Hallintoasiain tietojärjestelmä. Poliisin ylläpitämään hallintoasiain tietojärjestelmään saadaan poliisin rekisterilain 3 §:n 3 momentin 2 kohdan mukaan tallettaa henkilökorttilaissa poliisille säädettyjen tehtävien suorittamiseksi tarpeelliset tiedot mainitussa laissa tarkoitetusta hakemuksesta, päätöksestä, luvasta, poliisin toimenpiteestä, esteestä, huomautuksesta ja ilmoituksesta. Saman lainkohdan mukaan rekisteriin saadaan tallettaa passilaissa poliisille, ulkoasiainministeriölle ja Suomen edustustoille säädettyjen tehtävien suorittamiseksi tiedot passihakemuksesta ja päätöksestä passiasiassa, tiedot passista tai muusta Suomen viranomaisen antamasta matkustusasiakirjasta, tiedot passin katoamisesta, anastamisesta tai haltuun ottamisesta sekä tiedot passin antamisen esteistä ja passiasiaan liittyvästä huomautuksesta. Kaikkia näitä tietoja kutsutaan henkilökortti- ja passitiedoiksi. 

Koska esityksessä ehdotetaan säädettäväksi Suomen ulkomaan edustustoille toimivalta henkilökorttiasioissa, pykälään tulisi lisätä maininta Suomen edustustoista myös henkilökorttilain yhteyteen. Tässä käytettäisiin käsitettä Suomen edustusto, koska sitä on käytetty poliisin rekisterilaissa muutenkin. 

1.3  Laki väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista

61 §. Varmennetun sähköisen asioinnin palvelut.Pykälän 3 momentin viittaus vanhaan henkilökorttilakiin korvattaisiin viittauksella uuteen lakiin. Lisäksi momentista poistettaisiin viittaus henkilökorttiin verrattavaan asiakirjaan. Ehdotetun säännöksen mukaan kansalaisvarmenne voisi sisältyä henkilökortin lisäksi myös muuhun viranomaisen asiakirjaan tai tekniseen alustaan. Muilta osin momentti vastaisi voimassa olevaa lakia. 

66 §.Kansalaisvarmenteen hakeminen ja myöntäminen. Pykälässä säädetään kansalaisvarmenteen hakemisesta ja myöntämisestä. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin muutos johtuen henkilökorttilakiin ehdotetuista, ulkomaalaisen henkilökorttia koskevista muutoksista. Ehdotetussa 1 momentissa ei enää henkilökorttilain mukaisesti mainittaisi vakinaista Suomessa asumista, vaan viitattaisiin kotikuntalain mukaiseen kotikuntaan. Lisäksi edelleen edellytettäisiin tietojen tallettamista väestötietojärjestelmään ja henkilöllisyyden luotettavaa todentamista. Jälkimmäisestä säädettäisiin henkilökorttilain 11 §:ssä. Säännökset vastaisivat tältä osin asiasisällöltään voimassa olevaa lakia. Henkilökorttilaissa ehdotetaan säädettäväksi, että ulkomaalaisen henkilökortin myöntämisen edellytyksenä olisi edellä mainittujen lisäksi voimassa oleva oleskelulupa tai oleskelukortti taikka että hakijan oleskeluoikeus on rekisteröity. Vastaava muutos tulisi tehdä myös väestötietolakiin. 

Kansalaisvarmenteen osalta 66 §:n 2 momentissa edellytetään lähtökohtaisesti henkilökohtaisesti poliisilaitokselle jätettävää kirjallista hakemusta. Poliisi tunnistaa hakijan ja tarkistaa tämän henkilötiedot hakijan suostumuksella väestötietojärjestelmästä. Ehdotettujen lainmuutosten tavoitteena on, että henkilökorttia ja sillä olevaa kansalaisvarmennetta koskevan hakemuksen voisi laittaa vireille sähköisesti ja kortti voitaisiin säädetyissä tilanteissa myös myöntää sähköisessä menettelyssä ilman hakijan henkilökohtaista läsnäoloa viranomaisen luona.  

Sähköisen hakemisen ja kevennetyn hakemusmenettelyn mahdollistamiseksi pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että henkilökortilla olevan kansalaisvarmenteen hakemiseen sovellettaisiin henkilökorttilaissa säädettyä menettelyä. Väestötietolaissa ei olisi tarkoituksenmukaista säätää yksityiskohtaisesti henkilökortilla olevaa kansalaisvarmennetta koskevan hakemuksen tekemisestä, koska kansalaisvarmennetta ja henkilökorttia koskeva hakemus eivät ole erillisiä hakemuksia. Henkilökorttiin sisältyy muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta (alaikäisen henkilökortti ja väliaikainen henkilökortti) kansalaisvarmenne, minkä vuoksi henkilökortin hakemista henkilökorttilaissa koskevat säännökset tulisivat sovellettavaksi myös henkilökorttiin sisältyvään kansalaisvarmenteeseen. Yksityiskohtaisten henkilökorttilain säännösten johdosta myös kansalaisvarmenteen hakumenettelyn luotettavuus ja turvallisuus tulisi varmistettua. Menettelyä koskeviin säännöksiin kuuluisi esimerkiksi henkilökorttilain 11 §:n säännökset, joiden mukaan hakija tulisi tunnistaa ja hänen henkilöllisyytensä todentaa säädetyllä tavalla sekä 13 §:n säännökset, joiden mukaan viranomainen tarkastaa hakijan henkilötiedot väestötietojärjestelmästä. 

Tällä hetkellä kansalaisvarmenne sisältyy ainoastaan poliisin myöntämään henkilökorttiin, mutta voimassa olevan väestötietolain 61 §:n 3 momentissa mahdollistetaan sen sisällyttäminen myös muuhun viranomaisen asiakirjaan tai tekniseen alustaan. Tämän vuoksi 66 §:n 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä huomioitaisiin vastaisuuden varalla myös ne tilanteet, joissa kansalaisvarmenne päätettäisiin ottaa käyttöön myös muulle viranomaisen asiakirjalla tai alustalle kuin henkilökortille. Momentin toiseen virkkeeseen sisältyvän säännösehdotuksen mukaan muuhun viranomaisen asiakirjaan tai tekniseen alustaan sisältyvän kansalaisvarmenteen hakemiseen sovellettaisiin lain 67 §:n 2 ja 3 momentissa säädettyä menettelyä sekä henkilötietolaissa säädettyjä henkilötietojen käsittelyä sekä vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista annetussa laissa asetettuja varmenteen myöntämistä koskevia vaatimuksia. 

Pykälässä ei enää säädettäisi hakemusmenettelystä niissä tilanteissa, joissa henkilökorttiin merkitään sairausvakuutustietoja, koska henkilökorttilakiin ei enää sisällytettäisi tätä koskevia säännöksiä eikä sairausvakuutustietoja merkittäisi henkilökorttiin uuden lain voimaantulon jälkeen.  

68 §.Varmenteen hakemista ja myöntämistä koskeva menettely eräissä tapauksissa. Pykälän mukaan kansalaisvarmenteen voi uusia sähköisesti allekirjoittamalla hakemuksen voimassa olevalla kansalaisvarmenteella. Esityksessä ehdotettu kevennetty hakemusmenettely ei olisi säännöksen mukaan mahdollista kansalaisvarmenteen sisältävän henkilökortin osalta, minkä vuoksi 68 §:ää tulisi muuttaa tältä osin. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jonka mukaan henkilökorttiin sisältyvän kansalaisvarmenteen uusimiseen sovellettaisiin henkilökorttilaissa säädettyä menettelyä.  

Henkilökorttimenettelyn ehdotetut muutokset tarkoittaisivat käytännössä sitä, että henkilökortti, johon sisältyy kansalaisvarmenne, voitaisiin tietyissä tilanteissa myöntää täysin sähköisessä menettelyssä. Henkilökorttia ja siihen sisältyvää kansalaisvarmennetta voitaisiin hakea tunnistautumalla esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla eikä allekirjoittamalla hakemusta voimassa olevalla kansalaisvarmenteella. Kyseessä olisi muutos nykytilanteeseen verrattuna. Henkilökorttilaissa säädetyillä hakijan tunnistamista ja henkilöllisyyden todentamista sekä kevennetyn hakemusmenettelyn edellytyksiä koskevilla säännöksillä voitaisiin varmistua henkilökortin ja kansalaisvarmenteen hakemista koskevan menettelyn turvallisuudesta ja luotettavuudesta. Kyse ei olisi automatisoidusta henkilökortin myöntämisestä, vaan hakemuksen käsittelisi aina viranomainen. Viranomaisella olisi ehdotettujen säännösten nojalla mahdollisuus pyytää hakija asioimaan henkilökohtaisesti esimeriksi silloin, jos hakijaa ei pystytä luotettavasti tunnistamaan sähköisen hakemuksen liitteenä olevasta kuvasta. 

Henkilökortin hakeminen kokonaan sähköisessä menettelyssä on poliisin lupahallinnon kehittämiseksi ja sähköisen asioinnin kehittämiseksi välttämätön muutos. Passeissa on jo otettu käyttöön vastaavankaltainen menettely. Menettelystä saatujen kokemusten perusteella ei ole noussut esille menettelyn turvallisuuteen tai luotettavuuteen liittyviä asioita, joiden perusteella henkilökorttimenettelyn uudistamista olisi syytä arvioida toisin, vaikka henkilökorttiin sisältyykin passista poiketen sähköisen tunnistamisen toiminto.  

1.4  Konkurssilaki

Konkurssilain 4 luvun 8 §:n mukaan tuomioistuin voi säädetyin edellytyksin määrätä velallisen maastapoistumiskieltoon ennen kuin konkurssiin asettamisesta on päätetty. Koska Suomen kansalaisen henkilökorttia voidaan käyttää matkustusasiakirjana Euroopassa, tulisi konkurssilaissa säätää passin lisäksi myös henkilökortin myöntämisestä. Muutetun 3 momentin mukaan kieltoon määrätylle ei saisi myöntää passia eikä matkustusasiakirjaksi hyväksyttävää henkilökorttia. Jos hänelle olisi myönnetty edellä mainittu asiakirja, hänen olisi luovutettava se poliisin haltuun kiellon voimassaoloajaksi. 

Myös turvaamistoimen käsittelyä koskevaan 4 luvun 10 §:n 2 momenttiin lisättäisiin viittaus henkilökorttiin. Ehdotetun säännöksen mukaan tuomioistuimen tulisi huolehtia siitä, että velalliselle ilmoitetaan heti tarkoitukseen soveltuvalla tavalla maastapoistumiskiellosta ja velvollisuudesta luovuttaa passi tai matkustusasiakirjaksi hyväksyttävä henkilökortti poliisin haltuun sekä kiellon kumoamisesta ja raukeamisesta.  

1.5  Pakkokeinolaki

Pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n mukaan rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan säädetyin edellytyksin määrätä pidättämisen tai vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon. Luvun 2 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan matkustuskieltopäätöksessä voidaan kieltoon määrätty velvoittaa luovuttamaan passinsa poliisille. Koska Suomen kansalaisen henkilökortti hyväksytään Euroopassa matkustusasiakirjaksi ja ottaen huomioon keskusrikospoliisin tiedot maista, joista etsintäkuulutettuja henkilöitä löydetään, pakkokeinolakiin tulisi lisätä säännökset matkustusasiakirjaksi kelpaavan henkilökortin luovuttamisesta. Jos henkilölle on myönnetty henkilökorttilain 17 §:n 3 momentissa tarkoitettu henkilökortti ilman matkustusoikeutta, tällaista henkilökorttia ei tarvitsisi luovuttaa.  

Luvun 3 §:ää muutettaisiin vastaavasti. Pakkokeinolain mukaiseen matkustuskieltoon määrätylle ei saisi myöntää passia tai matkustusasiakirjaksi kelpaavaa henkilökorttia, jos näiden asiakirjojen myöntäminen vaarantaa matkustuskiellon tarkoituksen. 

1.6  Kansalaisuuslaki

Kansalaisuuslain 34 §:ssä säädetään riittävästä yhteydestä Suomeen, jonka perusteella henkilö säilyttää Suomen kansalaisuuden 22 vuotta täyttäessään, vaikka hänellä olisi myös jonkin toisen valtion kansalaisuus. Pykälän 2 momentin 3 kohdan b alakohdan mukaan riittävä yhteys katsotaan olevan, jos hän on 18–21-vuotiaana hakenut Suomen passia tai saanut Suomen passin. Koska henkilökorttien myöntämistä koskeva toimivalta on tarkoitus laajentaa ulkomaan edustustoihin ja ulkomailla oleskelevat kaksoiskansalaiset mahdollisesti hakisivat myös henkilökorttia passin sijasta tai sen lisäksi, olisi johdonmukaista, että henkilökortti rinnastettaisiin passiin riittävää yhteyttä arvioitaessa. Mainittua kansalaisuuslain kohtaa muutettaisiin tältä osin.  

4.1  Johdanto

Voimassa olevaa henkilökorttilakia koskeva hallituksen esitys ei ole aikanaan ollut perustuslakivaliokunnan arvioitavana. Hallintovaliokunta on mietinnössään käsitellyt muun muassa hakijan tunnistamista, sähköisen asioinnin luotettavuutta, yhden kortin periaatetta sekä sähköisen henkilökortin uusimista. Valiokunta puolsi lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina valiokunnan esittämin kannanotoin (HaVM 2/1999 vp).  

Perustuslakivaliokunta on antanut lausunnon väestötietolain ja henkilökorttilain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä (HE 236/2002 vp), jossa ehdotettiin sähköisen henkilökortin ja sosiaaliturvakortin yhdistämistä yhdeksi yhteiseksi valtion viranomaisen antamaksi sähköisessä asioinnissa käytettäväksi asiointikortiksi. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa käsiteltiin yhden kortin periaatetta, henkilökortin myöntämiseen liittyviä toimivaltakysymyksiä sekä eräitä yksittäisiä kysymyksiä, jotka pääosin liittyivät tässä esityksessä kumottavaksi ehdotettavaan mahdollisuuteen liittää sairausvakuutustiedot poliisin myöntämälle henkilökortille. Perustuslakivaliokunnan mukaan lakiehdotukset voitiin käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä (PeVL 72/2002 vp).  

Henkilökorttimenettelyyn ehdotetut muutokset vastaavat hyvin pitkälle passilain säännöksiä, joita on arvioitu perustuslakivaliokunnan toimesta usean eri hallituksen esityksen yhteydessä. Perustuslakivaliokunta ei käsitellyt tarkemmin sähköisen asioinnin käyttöönottoa passilain muuttamista (HE 85/2014 vp) koskeneessa lausunnossaan, vaan lausunnossa keskityttiin hallituksen esitykseen sisältyneeseen asetuksenantovaltuuteen, joka sittemmin poistettiin hallintovaliokunnan toimesta (PeVL 21/2014 vp). Henkilökorttilakiin ehdotetut sähköistä asiointia koskevat säännökset vastaavat asiasisällöltään lähes täysin passilakia, johon perustuslakivaliokunnalla ei ollut huomauttamista. Ehdotetun menettelyn voidaan siis katsoa olevan perustuslain mukainen. 

4.2  Yhdenvertaisuus

Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.  

Voimassa olevan henkilökorttia koskevan sääntelyn johdosta osa kansainvälistä suojelua tai muulla perusteella yleensä turvapaikkamenettelyssä oleskeluluvan saaneista on tosiasiallisesti eriarvoisessa asemassa esimerkiksi pankkipalveluiden ja muiden vastaavien palveluiden suhteen, koska heillä ei ole mahdollisuutta osoittaa henkilöllisyyttään luotettavalla tavalla. Tämä on pahimmillaan saattanut johtaa esimerkiksi työnteon estymiseen. Muun muassa yhdenvertaisuusvaltuutettu on kiinnittänyt tähän yhdenvertaisuuden näkökulmasta vakavaan ongelmaan useasti huomiota. Vailla luotettavaa asiakirjaa olevien, oleskeluluvan saaneiden ulkomaalaisten määrä on lisääntynyt viime vuosina ja tulee todennäköisesti entisestään lisääntymään turvapaikanhakijoiden määrän lisäännyttyä merkittävästi viime aikoina. Henkilöllisyyden todentamista ulkomaalaisen henkilökorttia haettaessa koskevilla muutoksilla edistettäisiin yhdenvertaisuutta ja Suomesta oleskeluluvan ja kotikunnan saaneiden ulkomaalaisten kotoutumista.  

4.3  Liikkumisvapaus

Perustuslain 9 §:n mukaan Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Jokaisella on myös oikeus lähteä maasta. Tähän oikeuteen voidaan lailla säätää välttämättömiä rajoituksia oikeudenkäynnin tai rangaistuksen täytäntöönpanon varmistamiseksi taikka maanpuolustusvelvollisuuden täyttämisen turvaamiseksi. Rajoitusperusteet on tarkoitettu tyhjentäviksi eli maasta poistumisen estämisestä muulla perusteella ei voi säätää tavallisella lailla. 

Perustuslakivaliokunta on todennut passin olevan maasta poistumisen pääsääntöinen edellytys, minkä vuoksi passin antamis- ja peruuttamisedellytykset ovat olennaisia maastapoistumisoikeuden toteutumiselle. Valiokunnan mukaan tuomittuun rangaistukseen ja maanpuolustusvelvollisuuden täyttämiseen liittyvät epäämisperusteet ovat perustuslaissa tarkoitettuja rajoituksia oikeudenkäynnin tai rangaistuksen täytäntöönpanon varmistamiseksi taikka maanpuolustusvelvollisuuden täyttämisen turvaamiseksi. Epäämisperusteet ovat perusteltuja myös rajoitusten välttämättömyysvaatimuksen näkökulmasta eivätkä näin ollen ole ongelmallisia perustuslain näkökulmasta. Rikosepäilyyn liittyvän epäämisperusteen osalta valiokunta puolestaan katsoi valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa merkitykselliseksi sen, voidaanko rikosepäilyyn liittyviä passin epäämisperusteita pitää välttämättöminä oikeudenkäynnin varmistamiseksi. Valiokunta katsoi muun muassa, että passin epääminen tuli kytkeä riittävän selkeästi alkavan oikeudenkäynnin todennäköisyyteen ja läheisyyteen säätämällä esimerkiksi rikosepäilyn todennäköisyydestä (PeVL 33/1997 vp, PeVL 27/2005 vp). 

Matkustusasiakirjaksi hyväksyttävä henkilökortti voitaisiin evätä Suomen kansalaiselta samoilla rikosepäilyyn, tuomittuun rangaistukseen tai maanpuolustusvelvollisuuden täyttämiseen liittyvillä perusteilla kuin passikin. Henkilökortin epääminen olisi ehdotettujen säännösten mukaisesti harkinnanvaraista ja harkinnassa otettaisiin huomioon muun muassa matkustamisen merkitys hakijan perhesuhteiden ja toimeentulon kannalta. Lisäksi tulisi erityisesti ottaa huomioon, onko perusteltua syytä olettaa hakijan pyrkivän välttämään esitutkintaa, rangaistusta tai sen täytäntöönpanoa matkustamalla pois maasta. Henkilökortin epääminen ei olisi ensisijainen keino, vaan siihen turvauduttaisiin ainoastaan, jos muuta keinoa ei olisi. Perustuslain suojaamaa liikkumisvapautta ei siis rajoitettaisi enempää kuin olisi välttämätöntä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi. 

4.4  Yksityiselämän ja henkilötietojen suoja

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla.  

Biometrisen tunnisteen kerääminen ja käsittely merkitsevät puuttumista yksityiselämän ja henkilötietojen suojaan. Sääntelyä on siten arvioitava perustuslain 10 §:n kannalta. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön mukaan lainsäätäjän liikkumavaraa rajoittaa tämän säännöksen lisäksi myös se, että henkilötietojen suoja osittain sisältyy samassa momentissa turvatun yksityiselämän suojan piiriin. Kysymys on kaiken kaikkiaan siitä, että lainsäätäjän tulee turvata tämä oikeus tavalla, jota voidaan pitää hyväksyttävänä perusoikeusjärjestelmän kokonaisuudessa (PeVL 14/2009 vp, PeVL 5/2012 vp). 

Esityksessä ehdotetaan, että ulkomaalaisen henkilökorttia hakevalta voitaisiin ottaa sormenjäljet ja verrata niitä henkilöllisyyden todentamiseksi oleskelulupakortin sormenjälkiin, jos hakijalla ei ole esittää henkilöllisyyttä luotettavasti osoittavaa asiakirjaa. Kyse olisi poikkeusmenettelystä. 

Perustuslakivaliokunta ei ole passimenettelyä ja oleskelulupamenettelyä koskevissa lausunnoissaan käsitellyt tarkemmin sormenjälkien keräämistä, joka kummassakin tilanteessa perustuu velvoittavaan EU-sääntelyyn, vaan lausunnoissa on keskitytty lähinnä sormenjälkien tallettamiseen ja niiden käyttämiseen muuhun kuin alkuperäistä keräämis- ja tallettamistarkoitusta vastaaviin tarkoituksiin (PeVL 14/2009 vp, PeVL 47/2010 vp).  

Esityksessä ei ehdoteta sormenjälkien käyttöönottamista biometrisinä tunnisteina, vaan kyse olisi ainoastaan sormenjälkien keräämisestä ja niiden käsittelystä hyvin rajoitetussa tilanteessa ulkomaalaisen henkilökorttia haettaessa. EU:n oleskelulupa-asetus mahdollistaa oleskelulupien sisältämien biometristen tunnisteiden käyttämisen asiakirjan aitouden todentamiseen ja henkilöllisyyden todentamiseen vertaamalla biometrisiä tunnisteita suoraan saatavilla oleviin vertailukelpoisiin tunnisteisiin tilanteessa, jossa oleskelulupa on kansallisen lainsäädännön mukaan esitettävä. Henkilökorttilaissa säädettäisiin, että ulkomaalaisen henkilökorttia hakevan tulisi esittää oleskelulupansa, jos hänellä ei olisi esittää henkilöllisyyttä luotettavasti osoittavaa asiakirjaa. Sormenjälkiä käytettäisiin henkilöllisyyden todentamiseen. Sormenjälkien ottamista ja käyttämistä koskevan sääntelyn voidaan siis katsoa olevan EU:n oleskelulupa-asetuksen mukaista.  

Sormenjälkien ottaminen olisi välttämätöntä, koska mainituissa tilanteissa ei olisi saatavilla asiakirjoja, joista hakijan henkilöllisyys olisi todennettavissa. Tarkoituksena on varmistaa henkilökorttimenettelyn luotettavuus ja toisaalta hakijan oikeusturva, jotta henkilökortti voitaisiin myöntää samalle henkilölle, jolle oleskelulupakin on myönnetty. Ehdotus ei merkitsisi pitkälle menevää puuttumista yksityiselämän ja henkilötietojen suojaan, koska sormenjälkiä ei talletettaisi mihinkään rekisteriin, mihin perustuslakivaliokunta on suhtautunut varauksellisesti edellä mainituissa lausunnoissaan. Sormenjälkiä voitaisiin ehdotetun säännöksen mukaan käyttää ainoastaan vertaamisen ajan ja ne tulisi hävittää välittömästi sen jälkeen. Lisäksi sormenjälkien ottaminen järjestettäisiin käytännössä siten, ettei henkilön oikeutta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen tarpeettomasti rasiteta. Merkittävää muutosta nykytilaan ei muutoinkaan syntyisi, koska ulkomaalaiselta otetaan sormenjäljet muun muassa oleskelulupakorttia ja matkustusasiakirjaa varten samoin kuin Suomen kansalaisilta passia varten.  

4.5  Julkisen hallintotehtävän siirtäminen

Koska esityksessä ehdotetaan aiemmin viranomaiselle kuuluneiden tehtävien siirtämistä yksityiselle palveluntuottajalle, tulee esitystä arvioida perustuslain 124 §:n näkökulmasta. Sen mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle.  

Perustuslakivaliokunta totesi passilakia (HE 188/2012 vp) koskevassa lausunnossaan, että passin myöntäminen, passin laadun ja oikeasisältöisyyden tarkastaminen sekä passin toimittaminen ja luovuttaminen muodostavat sellaisen tehtäväkokonaisuuden, jota on pidettävä perustuslain 124 §:ssä tarkoitettuna julkisena hallintotehtävänä. Tehtävien siirtäminen oli valiokunnan mukaan perustuslain 124 §:ssä tarkoitetulla tavalla tarkoituksenmukaista ottaen huomioon sekä hallinnon että yksityisten ihmisten tarpeisiin liittyvät perusteet sekä tehtävien teknisen ja avustavan luonteen. Perustuslakivaliokunta totesi ehdotetun sääntelyn olevan pääosin asianmukaista, mutta esitti joitakin täsmennystarpeita (PeVL 6/2013 vp).  

Henkilökorttien osalta siirrettäväksi ehdotetut tehtävät ovat samanlaisia kuin passimenettelyssä. Tehtäviä on kuvailtu tarkemmin henkilökorttilain 21 ja 22 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa. Henkilökorttilaki vastaisi asiasisällöltään passilain säännöksiä, joita täydennettiin hallintovaliokunnassa edellä mainitun perustuslakivaliokunnan johdosta. Yksityiselle palveluntuottajalle siirrettäviin tehtäviin ei sisältyisi päätöksentekoa tai harkintavaltaa eikä siten julkisen vallan käyttöä. Vaikka henkilökortteja ei myönnetä yhtä paljon kuin passeja, on niidenkin määrä lisääntynyt selvästi viimeisten vuosien aikana. Valmiiseen korttiin liittyvien tehtävien siirtäminen yksityiselle palveluntuottajalle olisi tarkoituksenmukaista ottaen huomioon sekä asiakkaiden että viranomaisten näkökulmasta esille noussut tarve joustavoittaa henkilökorttimenettelyä ja yhdenmukaistaa se vastaamaan passimenettelyä. Monet hakijat hakevat samanaikaisesti passia ja henkilökorttia, mutta valmiit asiakirjat toimitetaan eri tavalla hakijalle. Tehtävien siirtämistä puoltaa myös passimenettelystä saadut kokemukset, jotka ovat olleet erittäin myönteisiä. Laissa ja asetuksessa säädettyjen vaatimusten ja yksityisen palveluntuottajan kanssa tehdyn sopimuksen myötä passimenettelyn turvallisuudesta ja luotettavuudesta on pystytty asianmukaisesti huolehtimaan eivätkä perusoikeudet, oikeusturva tai hyvän hallinnon vaatimukset ole vaarantuneet.  

Lakiehdotukset voidaan hallituksen käsityksen mukaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.