7.1
Laki eräiden ympäristöasioiden käsittelystä Lupa- ja valvontavirastossa
1 luku Yleiset säännökset
1 §.Lain tarkoitus.
Pykälässä säädettäisiin lain tarkoituksesta. Sen mukaan lain tavoitteena olisi edistää ja yhtenäistää eräiden Lupa- ja valvontaviraston toimivaltaan kuuluvien ympäristöön vaikuttavien hankkeiden ja toimintojen lupa- ja hakemusmenettelyjä, vahvistaa ympäristöasioiden käsittelyn asiantuntemusta ja vuorovaikutteisuutta sekä edistää sähköisten asiointijärjestelmien hyödyntämistä. Lailla pyrittäisiin kehittämään ympäristöllisiä menettelyitä koskevaa sääntelyä yhden luukun mallin toteuttamisen edistämiseksi hallitusohjelman mukaisesti. Esityksellä pyritään osaltaan myös sujuvoittamaan menettelyjä ja parantamaan lupa- ja hakemusasioiden ennakoitavuutta.
Laki vastaisi sisällöltään osin voimassa olevaa lakia ympäristönsuojelu- ja vesiasioiden käsittelystä aluehallintovirastossa (898/2009), mutta sen sisältöä ja soveltamisalaa laajennettaisiin. Uuden Lupa- ja valvontaviraston toimialasta ja sen tehtävistä säädettäisiin Lupa- ja valvontavirastoa koskevassa laissa. Valtion aluehallintouudistuksen myötä aluehallintovirastot lakkautettaisiin, minkä vuoksi laki ympäristönsuojelu- ja vesiasioiden käsittelystä aluehallintovirastossa ehdotetaan kumottavaksi. Tämä laki korvattaisiin nyt ehdotettavalla lailla eräiden ympäristöasioiden käsittelystä Lupa- ja valvontavirastossa. Aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten yhdistyessä Lupa- ja valvontavirastoksi olisi tarpeen säätää nykyistä kattavammin ympäristöasioiden käsittelystä uudessa virastossa.
Aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten lakkauttaminen ja niiden henkilöstön siirtyminen uuteen valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon edellyttäisi uudenlaisten toimintakulttuurin ohella myös uuden virastorakenteen huomioon ottavaa sääntelyä Lupa- ja valvontaviraston toimivaltaan kuuluvien ympäristöllisten lupa-asioiden käsittelyn osalta.
Tavoitteena yhden valtakunnallisen toimivallan omaavan lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä hoitavan viranomaisen mallissa on kehittää erityisesti ympäristöön vaikuttavien hankkeiden lupamenettelyjä. Tämän edistämiseksi lupamenettelyitä koskevaa sääntelyä on tarpeen täydentää ja kehittää säännöksiä, jotka mahdollistaisivat esimerkiksi samaa hanketta koskevien ympäristönsuojelulain, vesilain, luonnonsuojelulain ja osin myös maa-aineslain mukaisten lupa-, ohjaus- ja valvontaviraston toimivaltaan kuuluvien lupahakemusten yhteiskäsittelyn. Lisäksi tässä laissa säädettäisiin esimerkiksi ympäristöasioiden käsittelyn yleisestä ennakollisesta ohjaamisesta ja yhteistyöstä, vaadittavasta asiantuntemuksesta, sähköisten menettelyiden järjestämisestä, eräiden Lupa- ja valvontaviraston ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimivaltaan kuuluvien lupien yhteensovittamisesta, yhteyspisteviranomaisen tehtävästä, eräiden lupahakemusten etusijasta, sekä lupa-asioiden ratkaisemisesta.
Lain soveltamisalasta säädettäisiin 2 §:ssä.
2 §.Soveltamisala ja suhde muuhun lainsäädäntöön.
Pykälässä säädettäisiin lain soveltamisalasta ja sen suhteesta muuhun lainsäädäntöön. Pykälä on uusi, mutta perustuu osin voimassa olevaan lakiin ympäristönsuojelu- ja vesiasioiden käsittelystä aluehallintovirastossa.
Pykälän mukaisesti lakia sovellettaisiin ympäristönsuojelulaissa (527/2014), vesilaissa (587/2011), luonnonsuojelulaissa (9/2023) sekä muussa laissa Lupa- ja valvontaviraston toimivaltaan kuuluvaksi säädettyjen ympäristöasioiden käsittelyyn, jollei laissa jäljempänä toisin säädetä. Soveltamisalan kannalta keskeisiä olisivat erityisesti ympäristönsuojelulain, vesilain ja luonnonsuojelulain mukaiset lupa- ja hakemusasiat. Näiden lisäksi lakia sovellettaisiin muussa laissa Lupa- ja valvontaviraston toimivaltaan kuuluvaksi säädettyjen ympäristöasioiden käsittelyyn. Tällainen olisi esimerkiksi maa-aineslaki, jonka osalta kyse olisi valtion toimivaltaan kuuluvista lupa-asioista. Näiden osuus koko maa-aineslain lupa-asioista on varsin pieni, koska maa-ainesluvat kuuluvat pääasiassa kuntien toimivaltaan. Näiden lisäksi lakia sovellettaisiin esimerkiksi tämän lain 5 luvussa tarkoitettujen eräiden lupamenettelyiden yhteensovittamisen osalta myös kaivoslain ja kemikaaliturvallisuuslain mukaisten lupa-asioiden käsittelyyn. Tämän lisäksi soveltamisalan osalta on tarpeen ottaa huomioon lain 4 luvussa tarkoitetun yhteyspisteviranomaisena toimivan Lupa- ja valvontaviraston laajan tehtävänkuvan kautta muodostuva yhteys myös muiden viranomaisten toimivaltaan kuuluviin hallinnollisiin menettelyihin. Voimassa olevan lain 1 §:n maininta kalastuslaista poistettaisiin tarpeettomana ja muutoin soveltavat lait perustuisivat niissä mahdollisesti erikseen säädettyyn toimivaltaan.
Soveltamisalan osalta on myös otettava huomioon, että sitä ehdotetaan tarkennettavan tämän lain muissa säännöksissä. Esimerkiksi luvun 3 säännökset ratkaisukokoonpanoista soveltuvat vain ympäristönsuojelulain ja vesilain sekä tämän lain 9 §:n mukaisessa yhteiskäsittelyssä ratkaistaviin lupa-asioihin.
3 §.Ennakollinen ohjaus ja yhteistyö.
Pykälässä säädettäisiin Lupa- ja valvontaviraston yleisistä tehtävistä lupamenettelyiden ennakolliseksi ohjaamiseksi sekä tarvittavan asiakasohjauksen tukemiseksi. Tätä ennakollisuutta tukee uuden Lupa- ja valvontaviraston monialainen asiantuntemus, josta ympäristöasioiden käsittelyn osalta ehdotetaan säädettäväksi 4 §:ssä. Säännös täydentäisi osaltaan muun muassa hallintolakiin sisältyvää neuvontatehtävää sekä eräisiin aineellisiin säädöksiin, kuten ympäristönsuojelulain 39 a §, sisältyviä viranomaisneuvonnan säännöksiä. Myös jäljempänä tässä laissa ehdotettu yhteyspisteviranomaisen tehtävä (14 §) täydentäisi ennakollisen ohjauksen ja yhteistyön toteuttamista. Tarkoitus on pyrkiä valtakunnallisesti yhdenmukaiseen käytäntöön. Esitys toteuttaisi myös hyvää hallintoa sekä ilmentäisi palveluperiaatetta.
Ehdotettuun säännökseen perustuen Lupa- ja valvontavirasto ohjaisi ja mahdollisuuksien mukaan koordinoisi hankkeen tai toiminnan vaatimien arviointi-, ja lupamenettelyjen sekä niihin kytkeytyvien selvitysten kokonaisuutta. Tämän ennakollisen ohjauksen toteuttamiseksi Lupa- ja valvontavirasto huolehtisi tarvittavasta yhteydenpidosta hankkeesta vastaavan ja viranomaisten kanssa riittävän tiedonvaihdon varmistamiseksi sekä lupamenettelyiden sujuvoittamiseksi. Lupa- ja valvontavirasto voisi myös järjestää tarpeen mukaan tapaamisen hakijan sekä muiden tahojen ja toimivaltaisten viranomaisten välillä. Säännöksen tarkoituksena on ohjata ympäristöasioiden käsittelyä ja erityisesti niihin liittyvää menettelyä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Lupa-asioiden osalta kyse olisi lähtökohtaisesti ennen hakemuksen vireilletuloa tapahtuvasta ennakollisesta ohjauksesta ja yhteistyöstä.
Ennakollista ohjausta ja yhteistyötä koskevan säännöksen taustalla on valtion aluehallintouudistus, jonka myötä nykyiset aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten tehtävät siirtyisivät samaan virastoon. Ympäristöasioiden näkökulmasta tämä tarkoittaisi, että Lupa- ja valvontaviraston toimivaltaan kuuluisi jatkossa hyvin moninaisia ympäristöön liittyviä lupa-asioita sekä myös muita menettelyitä. Näitä olisivat esimerkiksi ympäristönsuojelulain, vesilain ja luonnonsuojelulain mukaiset lupa- ja päätösasiat, ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn liittyvät viranomaistehtävät, Natura 2000 –alueiden arviointiin liittyvät viranomaistehtävät, eräät vesien- ja merenhoidon järjestämiseen liittyvät viranomaistehtävät sekä pääasiassa EU-velvoitteiden toimeenpanoon liittyvät yhteyspisteviranomaisen tehtävät. Tältä osin on tarpeen nostaa esiin myös uusiutuvan energian lupamenettelylain päivittäminen, jossa lakiin on tarkoitus (hanke YM036:00/2024) ehdottaa uutena lisättäväksi säännökset uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueiden nimeämisestä, nimeämispäätöksen valmistelusta sekä alueilla sovellettavasta menettelystä. Alueet nimettäisiin uuden valtion Lupa- ja valvontaviraston toimesta ja nimeämispäätöksen yhteydessä selvitettäisiin ennakollisesti alueilla toteutettavien hankkeiden potentiaalisia ympäristövaikutuksia ja niiden lieventämistoimenpiteitä. Tämä tulisi tarpeen mukaan ottaa huomioon myös ennakollisessa ohjauksessa. On huomattava, että yhteyspisteviranomaisen tehtävät ovat osaltaan suoraa seurausta tiettyjen EU-säännösten asettamista velvoitteista ulottuvat osin myös muiden viranomaisten toimivallassa oleviin menettelyihin.
Ennakollista ohjausta ja yhteistyötä koskevan säännöksen tarkoituksena olisi korostaa tarvetta ympäristöasioiden valmisteluun ja käsittelyyn liittyvien keskeisten kysymysten alkuvaiheen tunnistamiseen ja ohjaamiseen, jotta erilaisten hankkeiden, toimenpiteiden ja suunnitelmien edellyttämät arvioinnit, selvitykset ja muut tarpeelliset tiedot tulisi käsiteltyä yhdenmukaisesti, joustavasti ja sujuvasti. Kyse olisi Lupa- ja valvontaviraston yleisestä, sen toimivaltaan kuuluvasta ja varsinaisen lupa-asian käsittelyä laajemmasta tehtävästä, jota osaltaan täydentäisivät esimerkiksi tämän lain 14 §:n yhteyspisteviranomaisen tehtävistä säätäminen, 4 §:ssä säädetty asioiden käsittelyn edellyttämä asiantuntemus sekä ympäristönsuojelulain hallintolakia täydentävä neuvontaa koskeva sääntely. Ennakollista ohjaamista ja yhteistyötä koskevan säännöksen tarkoituksena on painottaa Lupa- ja valvontaviraston ohjeistavaa ja osin myös koordinoivaa roolia ympäristöasioiden usein moninaisessa toimintaympäristössä, erityisesti lupa-asioiden kokonaisvaltaisen ja sujuvan käsittelyn näkökulmasta.
Lupa- ja valvontaviraston ennakollinen ohjaustehtävä koostuisi esimerkiksi luvanhakijaa, muita viranomaisia ja mahdollisuuksien mukaan myös muita intressitahoja palvelevan informaation välittämisestä esimerkiksi useampia lupia edellyttävän hankkeen tai toiminnan osalta, käsittelyn arvioidusta aikataulusta tai esimerkiksi vuorovaikutuksen järjestämisen lähtökohdista. Tämä olisi tarpeen erityisesti niissä tilanteissa, joissa kohteena olisi esimerkiksi useampia lupia vaativa hankekokonaisuus tai tämän lain 9 §:ssä tarkoitettu lupien yhteiskäsittelyä koskeva asia. Vaikka myös aineelliseen lainsäädäntöön sisältyy säännöksiä esimerkiksi neuvonnasta ja osallistumisen lähtökohdista, valtakunnallisen ja toimialaltaan sekä asiantuntemukseltaan aiempaa laajemman viraston mahdollisuuksia ennakolliseen ohjaamiseen ja koordinointiin on tarpeen edistää myös tämän lain osalta.
Nykytilanteessa menettelyiden erillisyys ja eriaikaisuus sekä osittainen päällekkäisyys saattaa aiheuttaa tarpeetonta viivettä ja epäselvyyttä etenkin lupaprosesseihin, mutta myös laajemmin Lupa- ja valvontaviraston toimivaltaan jatkossa kuuluvien ympäristöasioiden käsittelyyn. Lupa- ja valvontaviraston perustaminen ja sille asetettava ennakollinen ohjaustehtävä hyödyttäisi hankkeen tai toiminnan suunnittelua ja sen etenemistä. Tämän myötä on mahdollista hallita eri lupamenettelyiden muodostamaa kokonaisuutta aiempaa paremmin, ja samalla huolehtia tarvittavasta yhteydenpidosta hakijoihin, muihin viranomaisiin ja mahdollisuuksien mukaan myös muihin mahdollisiin intressitahoihin. Hankkeeseen ryhtyvän kannalta on tärkeää saada yleiskuva koko hankkeen osalta viranomaispäätöksenteosta, minkä vuoksi myös muiden samassa hankkeessa viranomaispäätöksiä tekevien tahojen rooli olisi huomioitava. Tältä osin olisi tarpeen ottaa huomioon myös esimerkiksi alueelliset erityispiirteet, kuten esimerkiksi hankkeen tai toiminnan sijoittuminen saamelaisten kotiseutualueelle tai muutoin erityistä osaamista tai erityisiä selvityksiä vaativalle alueelle. Lupa- ja valvontaviraston ennakollisella ohjauksella voitaisiin osaltaan myös edistää saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien huomioon ottamista ja turvaamista lupamenettelyissä aineellisen lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Vastaavasti vesiin kohdistuvien vaikutusten osalta ennakollinen ohjaus voisi sisältää vesiä koskevia tietoja esimerkiksi vesimuodostuman tilasta ja ympäristötavoitteista. Suunniteltua sijaintipaikkaa koskevia lähtötietoja olisivat myös muun muassa tiedot pohjavesistä.
Lupa- ja valvontavirastolle ehdotettu ennakollisen ohjauksen yleisempi tehtävä voisi tarkoittaa esimerkiksi viranomaisten yhteistyön ja eri prosessien yhteensovittamisen edellytysten sekä mahdollisen aikataulun arviointia, toiminnanharjoittajan tarvitsemien lupien ja niiden käsittelyn kartoittamista, erilaisten lausuntojen ja luontoselvitysten ajankohdan, tarpeen, ja ajallisten yhteensovittamismahdollisuuksien arviointia, lupamenettelyihin kytkeytyvän YVA-menettelyn tarpeen arviointia ja sähköisten menettelyiden hyödyntämistä. Ennakollisella ohjauksella tavoiteltaisiin viranomaisten työskentelyn, tarvittavan yhteistyön ja eräänlaisen lupamenettelyiden prosessinjohdon tehostamista. Tähän voisi liittyä myös Lupa- ja valvontaviraston ensiasteen asiakaspalvelun nykyistä tiiviimpi hyödyntäminen osana lupaprosessia.
On kuitenkin syytä painottaa, että viranomaisen ennakollisella ohjauksella ja esimerkiksi hakijakohtaisella neuvonnalla on rajansa. Ennakollisella ohjauksella ei ole tarkoitus siirtää vastuuta esim. tarvittavien selvitysten sisällön suunnitellusta tai prosessin aikatauluttamisesta hanketoimijalta viranomaiselle. Viranomaisen osalta on välttämätöntä huolehtia siitä, ettei viranomaisen riippumattomuus ja puolueettomuus päätöksenteossa vaarannu. Hakijan vastuulla olisi edelleen tarvittavien selvitysten, arviointien ja muiden hakemusasiakirjojen tuottaminen ja oman hankkeensa koordinoinnista vastaaminen. Viranomaisen ennakollinen ohjaus ei korvaisi hakijan omaa vastuuta tai hänen käyttämänsä konsultin työtä lupaprosessissa. Viranomaisen ohjaus kohdentuisivat lainsäädännön ja lupahakemuksen toimittamisen edellyttämien vaatimusten ja prosessin eri vaiheiden tunnistamiseen.
Pykälän
1 momentissa
säädettäisiin hankkeen tai toiminnan vaatimien arviointi- ja lupamenettelyjen sekä niihin liittyvien selvitysten kokonaisuuden ohjaamisesta ympäristöasioiden käsittelyssä. Lupa- ja valvontavirasto pyrkisi hyödyntämään monipuolista asiantuntemusta erityisesti ympäristöasioiden käsittelyn alkuvaiheessa. Erityinen merkitys tällä olisi ympäristöllistä lupaa – kuten ympäristö- ja vesitalousluvat – edellyttävien toimintojen tai hankkeiden kohdalla. Esimerkiksi hankkeiden vesistövaikutukset, luonnonsuojelulliset erityiskysymykset, mahdollisesti asiaan vaikuttavat ristiriitaiset intressit, turvallisuusnäkökohdat, alueidenkäytölliset erityistarpeet ja muut lupa-asian etenemisen kannalta merkitykselliset kysymykset olisi mahdollista huomioida riittävän aikaisessa vaiheessa. Tämä ohjaisi hankekokonaisuutta oikeaan suuntaan edistäen varsinaisen lupa-asian käsittelyn sujuvuutta ja parantaisi päätösten laatua, lisäisi niiden ennakoitavuutta ja mahdollisesti myös vähentäisi tarvetta muutoksenhakuun. On kuitenkin tarpeen huomioida, että säännöksen soveltamisalaa ei ole rajattu vain lupa-asioiden käsittelyyn. Lupa- ja valvontavirasto pyrkisi mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan ohjaamaan myös muiden viraston toimivaltaan kuuluvien ympäristöasioiden käsittelyä.
Pykälän
2 momentin
mukaan Lupa- ja valvontaviraston olisi huolehdittava tarvittavasta yhteydenpidosta sekä hankkeesta vastaavaan, että muihin viranomaisiin. Säännöksellä edistettäisiin Lupa- ja valvontaviraston lupa-asioiden käsittelyn toimintatapaa, jossa pyrittäisiin ennakoivaan yhteydenpitoon niihin viranomaisiin, jotka käsittelisivät samaan hankkeeseen tai toimintaan liittyviä muita lupa-asioita ja suunnitelmia. Tämän toimintatavan olisi tarkoitus selvittää erityisesti hankkeen tai toiminnan lupa-asioiden kokonaisuutta ja mahdollisuuksia ottaa huomioon eri viranomaisten ja eri lakien soveltamisen rajapintoja. Lupa- ja valvontaviraston näkökulmasta esimerkiksi Turvallisuus- ja kemikaaliviraston tai kunnan toimivaltaan kuuluvat lupa-asiat voisivat muodostaa sellaisen yhtenäisen kokonaisuuden, jossa eri lupien välinen koordinaatio olisi tarpeen. Yhteydenpitoa toteutettaisiin osaltaan myös tämän lain 14 §:ssä tarkoitetun yhteyspisteviranomaisen toimesta, jolloin Lupa- ja valvontavirasto huolehtisi lupamenettelyihin ja muihin hallinnollisiin menettelyihin liittyvästä hakijan menettelyllisestä neuvonnasta yhteistyössä toimivaltaisten viranomaisten kanssa. Riittävän tiedonvaihdon varmistamisella pyritään osaltaan lupamenettelyiden sujuvoittamiseen. Tarvittava yhteydenpito voi vaihdella tapauskohtaisesti arviointi- ja lupamenettelyistä johtuen.
Pykälän
3 momentin
mukaisesti olisi mahdollista järjestää myös esimerkiksi luvan hakijan, muiden tahojen, eri viranomaisten ja tarpeen mukaan myös esimerkiksi kunnan viranomaisten välinen tapaaminen. Sen tarkoituksena olisi tarjota erityisesti ympäristövaikutuksia omaavan toiminnan tai hankkeen osalta mahdollisuus tapaamiseen esimerkiksi mahdollisen lupahakemuksen tarpeesta, toiminnan reunaehdoista tai alueellista erityispiirteistä tilanteessa, jossa hankkeella voisi olla laajalle ulottuvia vaikutuksia. Tapaamisen järjestämismahdollisuudesta säädettäisiin nimenomaisesti. Ehdotetun 3 momentin tarkoitus on yhtenäistää tältäkin osin menettelyjä. Ehdotus on perusteltu myös luvanhakijan ja mahdollisten muiden tahojen oikeusturvaodotusten ja luvanhakijoiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta. Tapaaminen tulee kuitenkin erottaa aineelliseen lainsäädäntöön perustuvista ja niissä erikseen säädetyistä asianosaisten, kansalaisjärjestöjen, kuntien ja muiden vastaavien tahojen kuulemis- ja osallistumismenettelyistä.
Tapaamisen järjestäminen on jo nytkin mahdollista toteuttaa ilman säädöspohjaa. Lisäksi esimerkiksi ympäristönsuojelulain 39 a §:n 2 momentissa säädetään hakijan neuvonnasta ja tapaamisen järjestämisestä. Nykytila ei kuitenkaan ole riittävää, kun otetaan huomioon ehdotetun lain soveltamisala sekä arviointi- ja lupamenettelyjen sekä niihin liittyvien selvitysten kokonaisuus ympäristöasioiden käsittelyssä. Toisin kuin ympäristönsuojelulaissa, vesilaissa ja luonnonsuojelulaissa ei ole säännöksiä tapaamisen järjestämisestä tai muutoinkaan neuvonnasta.
Vaikka viranomaisella olisi harkintavaltaa tapaamisen järjestämiseen, sinne tulisi pääsääntöisesti kutsua ne viranomaiset, joiden lupaa tai hyväksyntää hankkeen toteuttaminen edellyttää. Tapaamiseen kutsuttaisiin tarpeen mukaan myös muita kuin lupa-asioissa toimivaltaisia viranomaisia, mutta joiden toimivaltaan kuuluvat asiat liittyvät hankkeen toteuttamiseen. Näitä hyväksynnästä vastaavia viranomaisia voisivat olla esimerkiksi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, elinvoimakeskukset tai hankealueen kaavoituksesta vastaavat viranomaiset. Tapaaminen olisi käytännössä mahdollista järjestää myös sähköisiä yhteyksiä hyödyntäen. Tapaamisen järjestäminen olisi ajankohtaista, kun hankkeen tai toiminnan suunnittelu on edennyt riittävän konkreettiselle tasolle. Tämä voisi tarkoittaa vaihetta ennen vireilletuloa ja tilanteesta riippuen voisi olla tarpeen järjestää useampiakin tapaamisia jo ennen lupahakemusten jättämistä. Tapaamisia voidaan järjestää myös hakemuksen jättämisen jälkeen, jolloin ne ovat osa hakemuksen käsittelyä. Käytännössä pykälässä tarkoitettu tapaaminen voitaisiin järjestää myös ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn liittyvän ennakkoneuvottelun yhteydessä.
Tapaamisen tarkoitus on antaa hakijalle esimerkiksi tietoa siitä, mitä lupia tai muita menettelyjä hankkeen toteuttaminen mahdollisesti vaatii. Tapaamisessa olisi mahdollista käydä esimerkiksi keskustelua 1 momentissa tarkoitetun ennakollisen ohjaamisen myötä tunnistetuista eri lupiin ja menettelyihin liittyvistä selvitys- ja tietotarpeista, hankkeen sijoituspaikan kaavoitustilanteesta sekä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeesta. Tältä osin on syytä nostaa esiin myös tähän esitykseen sisältyvä YVA-lain 22 a §:n ehdotus mahdollisuudesta toteuttaa ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta kuuleminen ympäristölupahakemuksesta kuulemisen yhteydessä. Ehdotuksen mukaan ennen kuulemisten yhdistämistä tulisi asiassa järjestää YVA-lain 8 §:ssä tarkoitettu ennakkoneuvottelu, joka siten osaltaan tarkentaisi tässä tarkoitettua ennakollista ohjausta ja tapaamisen järjestämistä. Myös esimerkiksi luonnonsuojelulain 66 tai 83 §:n mukaisen poikkeamisen tarve ja sen mahdolliset selvitykset olisi hyvä käydä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa läpi. Tapaamisessa ei tehtäisi hanketta tai menettelyjä koskevia päätöksiä, eikä pelkästään sen järjestäminen merkitsisi, että lupahakemus tai muu menettely olisi viranomaisessa vireillä. Tapaamisesta voitaisiin laatia myös muistio, joka liitettäisiin osaksi asian käsittelyssä syntynyttä aineistoa, edellyttäen että asia tulisi vireille.
4 §.Asioiden käsittelyn edellyttämä asiantuntemus.
Pykälä vastaisi sisällöllisesti pääosin voimassa olevan ympäristönsuojelu- ja vesiasioiden käsittelyä aluehallintovirastossa koskevan lain 2 §:n 1 momenttia, mutta sen sanamuotoja päivitettäisiin.
Tässä laissa tarkoitettuja ympäristöasioita valmisteltaessa ja niitä ratkaistaessa Lupa- ja valvontavirastossa tulee olla käytettävissä asian laadun edellyttämä ja riittävän laaja-alainen oikeudellinen, teknillinen ja luonnontieteellinen asiantuntemus, joka otetaan huomioon sekä asioiden valmistelussa että ratkaisukokoonpanoa määrättäessä. Jälkimmäisestä vaatimuksesta säädettäisiin selvyyden vuoksi myös tämän lain 12 §:ssä, jotta yksittäistä lupa-asiaa ratkaistessa varmistettaisiin sen edellyttämä asiantuntemus.
Asiantuntemusta koskeva säännös olisi uudessa Lupa- ja valvontavirastossa olisi tarpeen sen monialaisuuden ja toimialan laajuuden korostamiseksi Asiantuntemuksen osalta tulisi ottaa huomioon Lupa- ja valvontaviraston tehtäväkokonaisuus, mikä korostaisi uuden Lupa- ja valvontaviraston myötä käytettävissä olevaa laajaa ja monipuolista osaamista. Lupa- ja valvontaviraston ympäristötoimialan tehtävät kattavat [valtion lupa- ja virastoa koskevan lain 3 §:n] mukaisesti ympäristönsuojelun, luonnonsuojelun, alueidenkäytön, rakentamisen, vesien- ja merenhoidon lupa-, ohjaus-, suunnittelu- ja valvontatehtäviä, vesitalousasioiden lupa- ja valvontatehtäviä, sekä ympäristövaikutusten arviointiin liittyviä tehtäviä ja muita ympäristön käyttämistä ja suojelua koskevia tehtäviä.
Säännös olisi kohdennettu erityisesti oikeudelliseen, luonnontieteelliseen ja tekniseen asiantuntemukseen Lupa- ja valvontaviraston toimiala huomioiden. Riittävän asiantuntemuksen vaatimus korostuisi erityisesti lupa-asioiden laadukkaassa valmistelussa ja ratkaisemisessa. Esimerkiksi lain 9 §:ssä tarkoitettujen lupien yhteiskäsittelytilanteiden kohdalla tulisi varmistaa erityisesti riittävä luonnonsuojelullinen osaaminen, kun yhteiskäsittelyssä olisi uutena mukana luonnonsuojelulain mukainen poikkeamishakemus. Samoin esimerkiksi vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain mukainen hankekohtainen poikkeus vesienhoidon ympäristötavoitteista olisi jatkossa osa ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaista lupamenettelyä, mikä tulisi ottaa tarpeen mukaan huomioon asian käsittelyssä. Asian laadun edellyttämää asiantuntemusta arvioitaessa ja sovellettaessa tulisi tarpeen mukaan kiinnittää huomiota myös esimerkiksi hankkeen tai toiminnan sijaintiin (esimerkiksi luontoarvoiltaan erityiset alueet, herkät vesistöt tai saamelaisten kotiseutualueet) tai muihin erityispiirteisiin kuten esimerkiksi arvioituihin vaikutuksiin.
2 luku Lupa- ja hakemusasioiden käsittely Lupa- ja valvontavirastossa
5 §. Sähköinen asiointi
. Pykälässä säädettäisiin lupahakemusten toimittamisesta sähköisesti.
Pykälän
1 momentin
mukaan hanketta tai toimintaa koskevat hakemukset olisi toimitettava Lupa- ja valvontavirastolle sähköisesti. Tämä velvoite olisi pääsääntö ja kohdistuisi luvanhakijaan. Säännös vastaisi ympäristönsuojelulain 39 §:n 1 momentin ja vesilain 11 luvun 2 §:n 1 momentin säännöksiä. Jatkossa sähköinen asiointi pyritään järjestämään keskitetysti Luvat ja valvonta –palvelua hyödyntämällä, jolloin myös lupahakemukset toimitettaisiin saman palvelualustan kautta.
Pykälän
2 momentissa
säädettäisiin poikkeuksista 1 momenttiin nähden. Kuten edellä mainituissa ympäristönsuojelulain ja vesilain säännöksissä vastaavasti säädetään, nyt ehdotettavassa lainkohdassa todettaisiin luvan hakijana toimivan luonnollisen henkilön mahdollisuudesta kuitenkin jättää hakemuksensa liitteineen paperisena. Luonnollisella henkilöllä ei siten olisi velvollisuutta toimittaa hakemustaan sähköisesti.
Lisäksi säädettäisiin siitä, että Lupa- ja valvontavirasto voisi pyytää hakijaa toimittamaan hakemuksensa myös paperisena, jos se olisi asian käsittelyn vuoksi tarpeen. Tällöin hakijalla olisi velvollisuus paperisten hakemusasiakirjojen toimittamiseen.
Hakemusten toimittamista koskeva sääntely niin ympäristönsuojelulaissa kuin vesilaissakin olisi jatkossa yhdenmukaista, sillä tällä esityksellä ehdotetaan myös poistettavaksi vesilain 11 luvun 2 §:n 1 momentista ympäristönsuojelulaista poikennut erityistä syytä koskeva lisäedellytys paperisen hakemuksen toimittamiselle. Pykälän 2 momentin sääntely kohdentuisi erityisesti luonnonsuojelulain 66 ja 83 §:n mukaisiin poikkeushakemuksiin, joita koskien vastaavaa sääntelyä ei sisälly luonnonsuojelulakiin. Menettelytapa hakemusten toimittamisessa on näin ollen tarkoitus yhtenäistää Lupa- ja valvontavirastossa käsiteltävien kaikkien ympäristöasioita koskevien hakemusten osalta.
Tältä osin on tarpeen todeta, että tässä pykälässä tarkoitettu luvan hakija vastaisi sisällöllisesti ympäristönsuojelulaissa tarkoitettua toiminnanharjoittajaa ja vesilaissa tarkoitettua hankkeesta vastaavaa. Pykälän 2 momentissa viitataan luvan hakijaan, koska edellä 1 momentissa tarkoitettua pääsääntöä hakemusten toimittamisesta sähköisesti sovelletaan myös esimerkiksi luonnonsuojeluin mukaisiin hakemuksiin, jolloin on perusteltua käyttää yhtenäisesti käsitettä luvan hakija.
Pykälässä tarkoitettu sähköinen käsittely muodostaa lupaviranomaiselle toisaalta myös velvoitteen hakemuksen käsittelyyn. Hakemus voi sisältää myös henkilötietoja kuten luvan hakijan nimen, osoitetiedon ja toiminnan sijaintia koskevan tiedon. Henkilötietojen käsittely ei pitäisi sisällään arkaluonteisten tietojen käsittelyä. Kyse olisi elinkeinotoimintaan liittyvistä tiedoista. Lupaviranomaisen tehtävien hoitamisen yhteydessä tapahtuvaan henkilötietojen käsittelyyn soveltuu oikeusperusteena yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta. Sen mukaan henkilötietojen käsittely on sallittua, kun se on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi, josta tässä olisi kyse.
6 §.Käsittelyaikaa koskeva arvio
. Pykälässä säädettäisiin Lupa- ja valvontavirastolle osoitetusta tehtävästä, jonka mukaan sen on lupahakemuksen tiedoksiannon yhteydessä esitettävä arvionsa lupapäätöksen antamisajankohdasta ja julkaistava se tietoverkossa. Arviota tulisi myös tarpeen mukaan päivittää, jos arvio käsittelyajasta merkittävästi muuttuisi. Myös arvion päivitys tulisi julkaista tietoverkossa.
Pykälässä säädettäisiin hallintolakia tarkemmin lupa-asian käsittelyajan arvioinnista. Hallintolain 23 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen on esitettävä asianosaiselle tämän pyynnöstä arvio päätöksen antamisajankohdasta. Lisäksi hallintolain 23 a §:n mukaan viranomaisen on toimialansa keskeisissä asiaryhmissä määriteltävä odotettavissa oleva käsittelyaika sellaisille asioille, jotka voivat tulla vireille vain asianosaisen aloitteesta. Hallintolain tarkoittama odotettavissa oleva käsittelyaika on tarkoitettu määriteltäväksi siten, että se mahdollisimman totuudenmukaisesti kuvastaisi kuhunkin asiaryhmään kuuluvien asioiden tavanomaista käsittelyaikaa. Kyse ei siten ole yksittäistä lupa-asiaa koskevasta ajasta, vaan ennemmin tiettyyn asiaryhmään kuuluvien asioiden keskimääräisestä käsittelyajasta.
Ympäristönsuojelulain 39 a §:n 1 momentissa säädetään lupaviranomaisen velvollisuudesta antaa hakijalle sähköisessä muodossa hakijalle tietoa päätöksen arvioidusta antamisajankohdasta. Muihin lupa-asioiden käsittelyä koskeviin, Lupa- ja valvontaviraston toimivaltaan kuuluviin lakeihin (erityisesti vesilaki ja luonnonsuojelulaki) ei kuitenkaan sisälly säännöstä käsittelyajan arvioimisesta. Tästä syystä on tarpeen säätää käsittelyaikaa koskevan arvion antamisesta nykyistä oikeustilaa laajemmin.
Pykälän 1 momentin mukaan Lupa- ja valvontaviraston on esitettävä lupahakemuksen tiedoksiannon yhteydessä arvionsa lupapäätöksen antamisajankohdasta ja julkaistava se tietoverkossa. Lupa- ja valvontaviraston on päivitettävä arviota tarpeen mukaan, jos arvio käsittelyajasta merkittävästi muuttuu. Käsittelyaikaa koskeva arvio olisi kytketty hakemuksen tiedoksiantoon, koska tässä vaiheessa lupaviranomaisella on jo lähtökohtaisesti käytössään riittävät tiedot hankkeesta aikatauluarvion tekemiseksi. Arvion antamisessa ja sen julkaisemisessa tulisi mahdollisuuksien mukaan hyödyntää 5 §:ssä mainittua sähköistä asiointijärjestelmää (Luvat ja valvonta -palvelu).
Käsittelyaikaa koskeva arvio annettaisiin säännönmukaisesti, eikä hakijan tarvitsisi sitä erikseen viranomaiselta pyytää. Käsittelyaikaa koskeva arvio olisi myös julkaistava tietoverkossa, käytännössä Lupa- ja valvontaviraston internet-sivuilla. Annettua arvioita olisi myös päivitettävä, mikäli se merkittävästi muuttuisi. Tällöin voisi olla kyse esimerkiksi olennaisella tavalla muuttuneista olosuhteista tai asian edellyttämien selvitysten lisääntymisestä tai puutteellisuudesta. Käsittelyaikaa koskevan realistisen arvion antamisen edellytyksenä on esimerkiksi hankkeesta annettujen tietojen tai selvitysten riittävyys ja niiden oikeellisuus. Käsittelyaikaa koskevilla velvoitteilla pyrittäisiin tehostamaan lupamenettelyitä ja lisäämään niiden ennakoitavuutta. Lisäksi käsittelyaikaa koskevan arvion julkaiseminen tietoverkossa palvelisi muiden tahojen, kuten alueen asukkaiden tai yhdistysten, tiedonsaantia. Käsittelyaikaa koskevan arvion osalta merkitystä olisi myös ehdotetun 3 §:n mukaisella ennakollisella ohjauksella ja yhteistyöllä, jonka myötä olisi mahdollista jo ennen varsinaisen hakemuksen vireilletuloa muun ohella keskustella hankkeen alustavasta aikataulusta. Ennakollisen ohjauksen myötä viranomaisilla voi olla selkeämpi käsitys hankkeesta ja sen luonteesta.
Käsittelyaikaa koskevalla arvioilla olisi merkitystä erityisesti tämän lain 9 §:ssä tarkoitetuissa yhteiskäsittelytilanteissa, joissa on kyse useamman lain mukaisten päätösten antamisesta samalla päätöksellä. Tällöin käsittelyajan arvioinnilla ja sen mahdollisella päivittämisellä voidaan lisätä lupamenettelyn ennakoitavuutta. Tällä on merkitystä esimerkiksi tilanteissa, joissa eri lakien edellyttämät luontoselvitykset vaativat niiden tekemistä tiettynä vuodenaikana tai joissa muutoin on kyse moniulotteisesta tai oikeudellisesti haasteellisesta lupa-asiasta.
Käsittelyaikaa koskeva säännös on myös saman suuntainen 14 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin EU-säädöksiin sisältyvien velvoitteiden kanssa. Niiden mukaan yhteyspisteviranomaisen on laadittava määräajassa tiiviissä yhteistyössä muiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa lupamenettelyn yksityiskohtainen aikataulu ja julkaistava se verkkosivustolla (kriittisten raaka-aineiden asetuksen 11 artiklan 7 kohta ja nettonollateollisuuden asetuksen 9 artiklan 11 kohta). Kriittisten raaka-aineiden asetuksen mukaan yhteyspisteviranomaisen on myös päivitettävä aikataulua tarpeen mukaan.
Pykälän
2 momentissa
todettaisiin selvennyksenä, että käsittelyajan arvioimisesta tämän lain 5 luvussa tarkoitetussa yhteensovittamismenettelyssä säädettäisiin tämän lain 18 §:ssä. Säännös täydentäisi 6 §:ssä säädettyä. Tämä johtuu siitä, että yhteensovittamismenettelyssä on kyse kahden eri viranomaisen välisestä, ja eri hakemuksia koskevasta yhteistyöstä käsittelyajan arvioinnin osalta. .
7 §.Eräiden vihreän siirtymän hankkeiden määräaikainen etusija
. Pykälässä säädettäisiin väliaikaisesta, vuoden 2030 loppuun saakka voimassa olevasta vihreän siirtymän hankkeiden lupahakemusten käsittelyyn liittyvästä oikeudesta etusijaan. Sääntely vastaisi pääpiirteissään voimassa olevan AVI-käsittelylain 2 a §:n eräiden hakemusten käsittelyjärjestystä koskevaa säännöstä, joka on voimassa 31.12.2026 saakka. Etusija liittyy vihreää siirtymää tukeville investoinneille myönnettyihin määräaikaisiin lisävoimavaroihin. Voimassa olevan sääntelyn mukaisesti etusija tarkoittaisi käytännössä lupahakemuksen käsittelyä kiireellisenä lupaviranomaisessa kaikissa menettelyn vaiheissa. Selvyyden vuoksi voidaan todeta, että pykälän hankeluettelolla ei muutettaisi vesilain tai ympäristönsuojelulain luvanvaraisuutta ja lupamenettelyjä koskevaa sääntelyä miltään osin. Sama koskisi luonnonsuojelulain 66 §:n ja 83 §:n mukaisia poikkeamista koskevia edellytyksiä, mikäli kyse olisi tämän lain 9 §:ssä tarkoitetusta lupahakemusten yhteiskäsittelytilanteesta. Pykälään lisättäisiin kumottavan AVI-käsittelylain 2 a §:än nähden uusi säännös siitä, että etusijaan oikeuttava lupahakemus on pyrittävä käsittelemään 12 kuukaudessa siitä, kun lupahakemusta koskeva kuulutus julkaistaan.
Pykälän
1 momentin
mukaan käsittelyjärjestystä koskevaa etusijaa sovellettaisiin Lupa- ja valvontaviraston toimivaltaan kuuluviin ympäristönsuojelulain tai vesilain nojalla käsiteltäviin lupahakemuksiin. Kysymys voisi olla uuden hankkeen lupa-asiasta tai jo olemassa olevan luvan muuttamisesta. Lisäksi etusija voitaisiin myöntää luonnonsuojelulain 66 § ja 83 §:n mukaisille poikkeamishakemuksille, jos ne ovat osa 9 §:ssä tarkoitettua yhteiskäsittelyä. Lisäksi edellytetään, että lupahakemukset täyttävät lupakäsittelylle ympäristö-, vesi- ja luonnonsuojelulaissa säädetyt edellytykset, joihin ei ehdoteta muutoksia. Muutoin lupaharkinnassa sovellettaisiin aineellisten säännösten osalta ympäristönsuojelulakia, vesilakia ja luonnonsuojelulakia kuten vastaavissa lupamenettelyissä näiden lakien mukaisesti.
Momenttiin sisältyisi säännös
ei merkittävää haittaa
–periaatteen huomioon ottamisesta. Momentti sisältäisi viittauksen Kestävää sijoittamista helpottavasta kehyksestä ja asetuksen (EU) 2019/2088 muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2020/852 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun ei merkittävää haittaa –periaatteeseen.
Lisäksi säädettäisiin, että hakijan on hakemuksen yhteydessä esitettävä riittävä selvitys siitä, että hanke saisi etusijan suhteessa hankkeisiin, jotka eivät täytä ei merkittävää haittaa -kriteereitä. Hakijalta edellytettäisiin siten oma-aloitteisuutta. Etusijaa ei annettaisi viran puolesta, koska ei merkittävää haittaa –periaatteen huomioon ottaminen sekä pykälän hankeluetteloon kuuluminen edellyttää Lupa- ja valvontaviraston saamaa hakijan selvitystä. Hakija voisi hyödyntää suunnitellun hankkeen osalta muuta menettelyä varten laadittua DNSH-arviointiin liittyvää selvitystä tai hakijan tulisi laatia uusi selvitys. Lupa- ja valvontavirasto voisi tarvittaessa pyytää lisäselvitystä hallintolain 32 §:n perusteella. Hakija voisi harkintansa mukaan käyttää rahoituksen hakumenettelyn yhteydessä laatimaansa DNSH-selvitystä tämän pykälän mukaisena selvityksenä, jos selvitys vastaa 1 momentissa säädettyä. Lupa- ja valvontavirasto voi siten prosessin eri vaiheissa hyödyntää hakijan sille toimittamaa toisen viranomaisen jo tekemää arviointia.
Tämän hakijan DNSH-selvityksen perusteella Lupa- ja valvontavirasto voisi arvioida mainitun periaatteen ja hankeluettelon mukaisuutta joutuisasti. Jos näin olisi, hakemukseen voitaisiin soveltaa etusijaa ja ottaa tämä huomioon lupamenettelyn kaikissa vaiheissa. Jos hakemukseen ei sovellettaisi etusijaa, hakemus käsiteltäisiin tavanomaisessa menettelyssä Lupa- ja valvontavirastossa.
Etusijan antaminen tarkoittaisi, että lupakäsittelyyn otetaan ja siinä käsitellään lupahakemus kiireellisesti, kun hakemus selvityksineen olisi riittävä. Käytännössä kyse olisi siitä, että hakemus käsitellään ajallisesti ennen muita vireille tulleita lupahakemuksia. Lupa- ja valvontavirastossa sekä lupahakemuksen alkutarkastus että mahdollisen etusijan tarkastelu tehtäisiin kiireellisesti. Tarkastelu sisältäisi arvioinnin ei merkittävää haittaa –periaatteen huomioon ottamisesta ja hankkeen kuulumisesta 1 momentin hankeluetteloon. Vastaava kiireellinen käsittely tapahtuisi myös lupahakemuksen myöhemmissä vaiheissa niiden hakemusten osalta, joille myönnettäisiin etusija. Vaikka kiireellinen käsittely koskisi jokaista käsittelyvaihetta, se tehtäisiin tavanomaista menettelyä noudattaen. Kiireellinen käsittely ei siten tarkoittaisi sitä, että asia pitäisi käsitellä nopeutetusti normaalista menettelystä poikkeavasti esimerkiksi päätöstä valmisteltaessa ja ratkaistaessa tai että jokin käsittelyvaihe jätettäisiin pois.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi niistä hankkeista, joita koskevilla lupahakemuksille etusija annettaisiin. Tyhjentävässä luettelossa tarkennettaisiin, mitkä vihreää siirtymää tukevien investointihankkeiden lupahakemuksista kuuluisivat etusijan soveltamisalaan. Momentin hankeluetteloa sovellettaisiin vain etusijaa koskevassa harkinnassa. Hankeluettelolla ei olisi vaikutuksia vesilain, ympäristönsuojelulain tai luonnonsuojelulain luvanvaraisuutta ja lupamenettelyjä koskevaan sääntelyyn miltään osin.
Hankeluettelon sisältämistä toiminnoista erityisesti akkutehdasta ja akkumateriaalien valmistusta, talteenottoa ja uudelleenkäyttöä koskevat hankkeet sekä hiilidioksidin talteenottolaitokset voisivat tulla kyseeseen myös jäljempänä 8 §:ssä tarkoitettuina EU-säädösten mukaisina strategisina hankkeina, jos niille kyseinen asema joko komission tai jäsenmaan toimesta myönnetään. Näiden säännösten välisestä suhteesta säädettäisiin tarkemmin jäljempänä 8 §:n 2 momentissa. Päällekkäisyyden välttämiseksi säädettäisiin, että 8 §:ssä tarkoitettujen EU-säädösten mukaisten hankkeiden hakemusten koskiessa 7 §:n 1 momentissa lueteltuja toimintoja, noudatetaan 7 §:n mukaista menettelyä. Näin ollen nykyisin voimassa olevan etusijamenettelyn, joka edellyttää DNSH-selvityksen tekemistä, piiriin kuuluvat toiminnot säilyisivät jatkuvuuden takaamiseksi edelleen kyseisen menettelyn piirissä. Kyse olisi kuitenkin ainoastaan etusijan määräytymiseen sovellettavan säännöksen selkeyttämisestä. On huomattava, sekä 7 että 8 §:ssä mainituille toiminnoille annettaisiin yhtäläinen etusija kaikkiin muihin Lupa- ja valvontavirastossa vireillä oleviin lupahakemuksiin nähden.
Momentin luettelon
1 kohdassa
hanketyyppeinä olisivat energiatuotantolaitos, joka tuottaa energiaa uusiutuvalla energialla sekä merituulivoimala ja siihen liittyvät vesitaloushankkeet. Uusiutuvalla energialla tarkoitettaisiin RED III -direktiivin mukaisesti tuuli- ja aurinkoenergiaa, geotermistä energiaa, osmoottista energiaa, ympäristön energiaa, vuorovesi- ja aaltoenergiaa ja muuta valtamerienergiaa, vesivoimaa ja biomassaa sekä kaatopaikoilla ja jätevedenpuhdistamoissa syntyvää kaasua ja biokaasua, joka ei ole peräisin fossiilisista lähteistä. Uusiutuvan energian tuotantolaitoksella puolestaan tarkoitettaisiin uusiutuvan energian lupamenettelylain 3 §:n 5 kohdassa säädettyä. Pumppuvoimalaitokset katsottaisiin uusiutuvan energian määritelmään kuuluviksi vesivoimalaitoksiksi.
Merituulivoimalat mainittaisiin pykälässä nimenomaisesti. Kyseessä voisi olla myös muun tyyppinen vihreää siirtymää toteuttava merituulivoimalaan liittyvä vesitaloushanke kuten esimerkiksi siirtokaapeli tai muu hankkeeseen liittyvä toimi kuten merituulivoimalaa varten tarvittava tekosaari.
Uusiutuva energia määritellään uusiutuvan energian lupamenettelylaissa. Lain 3 § sisältää useita määritelmiä, joita voidaan käyttää apuna tulkinnassa.
Ehdotettavan lain hankeluettelon
kohtaan 2
sisältyisivät uusiutuvaan energiaan tai raaka-aineisiin sekä sähköistämiseen perustuvat fossiilisten polttoaineiden tai raaka-aineiden käyttöä korvaavat teollisuuden hankkeet. Teollisuusprosessien sähköistämisellä, uusiutuvaa energiaa tai raaka-aineita hyödyntämällä on mahdollista vähentää prosessien kasvihuonekaasupäästöjä ja muita päästöjä, edistää uusien innovaatioiden käyttöönottoa sekä parantaa prosessien energiatehokkuutta. Käytännössä hankkeilla korvattaisiin esimerkiksi teollisuuden käyttämää lämpöä uusiutuvalla energialla tai sähköllä. Erityisesti uusiutuvaan energiaan perustuvat hankkeet voivat edellyttää laitoksen ympäristöluvan muuttamista.
Momentin
kohdan 3
soveltamisalaan kuuluva hanketyyppi olisi vedyn valmistus ja hyödyntäminen. Käytännössä kyse olisi vähähiilisen vedyn valmistuksesta, jossa valmistustapa olisi tyypillisesti elektrolyyttinen menetelmä eli elektrolyysi. Valmistettua vetyä voidaan hyödyntää edelleen erilaisissa teollisissa prosesseissa korvaamaan fossiilisista polttoaineista valmistettua vetyä tai siitä voidaan valmistaa uusia tuotteita ja tällainen toiminta kuuluisi alakohdan soveltamisalaan. Myös toiminnan muuttaminen vetyä hyödyntäväksi kuuluisi tämän kohdan soveltamisalaan.
Momentin
4 kohdassa
soveltamisalaan kuuluvana hanketyyppinä olisi hiilidioksidin talteenotto, hyödyntäminen ja varastointi. Hanketyyppiin lukeutuvan toiminnan tavoitteena on ilmastonmuutoksen torjuminen vähentämällä ilmakehään joutuvan hiilidioksidin määrää ja toiminta liittyy lisäksi Euroopan unionin päästökauppaan. Hanketyypin mukainen toiminta on määritelty tarkemmin hiilidioksidin talteenottamisesta ja varastoinnista annetussa laissa (416/2012). Lain 2 §:n mukaan hiilidioksidin geologisella varastoinnilla tarkoitetaan hiilidioksidivirtojen injektointia ja siihen liittyvää varastointia maanalaisiin geologisiin muodostumiin. Suomessa ei varastoida pysyvästi hiilidioksidia, koska Suomessa ei ole pysyvään varastointiin soveltuvia alueita. Hiilidioksidia voidaan myös välivarastoida ennen sen siirtämistä pysyvästi geologisesti varastoitavaksi. Hiilidioksidin hyödyntämiseen liittyy myös kaasun kuljettaminen nestemäiseksi puristettuna putkistojen, säiliöalusten tai muiden kuljetusvälineiden avulla varastointiin. Hiilidioksidin hyödyntäminen voi tapahtua esimerkiksi ottamalla talteen hiilidioksidia teollisuuden tai energiantuotannon päästökaasuista ja valmistamalla siitä laitosalueella valmistetun vedyn kanssa metaania. Hiilidioksidin talteenotto geologista varastointia varten edellyttää ympäristölupaa ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukon 1 kohdan 3 b perusteella.
Momentin
5 kohdassa
mainittaisiin akkutehdas, akkumateriaalien valmistus, talteenotto ja uudelleenkäyttö. Pykälän mukainen etusija myönnettäisiin akkuteollisuudelle, jossa pyritään edistämään kiertotalouden mukaista akkumateriaalitaloutta, mukaan lukien akkumateriaalien valmistaminen kierrätysraaka-aineista. Akkuteollisuuden edistämistarve kytkeytyy kasvavaan kysyntään. Akkuteollisuudella on lisäksi vaikutuksia ilmastonmuutoksen torjuntaan, koska sillä edistetään siirtymää kohti sähköistä liikennettä. Hanketyyppiin ei siten voitaisi lukea kaivostoimintaa, jossa on kyse maaperän mineraalien louhimisesta ja rikastamisesta. Kaivostoiminnan tuotteet voivat olla raaka-aineena myös akkumateriaalien valmistuksessa, mutta kaivostoiminnassa itsessään ei valmisteta akkumateriaaleja.
Akkutehdas edellyttää ympäristölupaa ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukon 2 kohdan 2 i perusteella. Akkumateriaalien valmistus ja uudelleen käyttö edellyttää materiaalista riippuen ympäristölupaa liitteen 1 taulukon 1 tai 2 eri alakohtien perusteella.
Hankeluetteloon lisättäisiin nykyiseen AVI-käsittelylain 2 a §:ään nähden uutena kohdat 6 (palvelinkeskukset) ja 7 (ydinvoimalaitos), jotka määritellään mainituissa luettelon kohdissa tarkemmin. Uuteen
6 kohtaan
sisältyisivät palvelinkeskukset eli datakeskukset, joiden tuottamasta hukkalämmöstä pääosa hyödynnetään. Palvelinkeskuksen toiminnassa syntyvää merkittävää lämpömäärää on mahdollista hyödyntää esimerkiksi kaukolämpönä ja samalla korvata fossiilista tai muuta polttoon perustuvaa kaukolämmöntuotantoa. Palvelinkeskuksen käyttämän sähkön tuotannossa syntyviä päästöjä arvioitaisiin samassa momentissa aiemmin tarkoitetussa selvityksessä. Palvelinkeskukset voivat edellyttää Lupa- ja valvontaviraston myöntämän ympäristöluvan lähinnä sähköä häiriötilanteessa tuottavien varavoimakoneiden kokonaispolttoainetehon vuoksi (vähintään 50 megawattia). Myös varavoimakoneiden polttoainesäiliöt voivat olla luvitusperusteena.
Uutena lisättävään
7 kohtaan
kuuluisi ydinvoimalaitos. Ydinvoimalaitoksella tarkoitettaisiin sähkön tai lämmön tai sähkön ja lämmön yhteistuotantoon tarkoitettua ydinreaktorilla varustettua ydinlaitosta tai samalle laitospaikalle sijoitettujen ydinvoimalaitosyksiköiden ja niiden yhteydessä toimivien muiden ydinlaitosten muodostamaa laitoskokonaisuutta. Ydinvoimalaitos voi koostua muun muassa yhdestä tai useammasta isolla reaktorilla tai pienellä modulaarisella reaktorilla varustelluista ydinlaitoksista. Ydinvoimalaitos voi perustua fissio- tai fuusioenergiateknologiaan. Etusijamenettely kattaisi ympäristö- ja vesilupamenettelyt ydinvoimalaitosten rakentamiseksi, laajentamiseksi, muuntamiseksi ja käyttämiseksi, mukaan lukien mahdolliset 9 §:n mukaiset yhteiskäsittelytilanteet. Ydinvoimalaitosten rakentaminen, laajentaminen, muuntaminen ja käyttäminen kattaa ydinvoimalaitoshankkeen erilaiset vaiheet, joihin voi liittyä lupamenettely joko kokonaan uuden luvan tai aiemman luvan muuttamistarpeen osalta. Ydinvoimalaitos voi liittyä ydinfissioenergiateknologioihin tai ydinfuusioenergiateknologioihin. Ydinvoimalaitoksiin soveltuu myös 1 momentissa tarkoitettu ei merkittävää haittaa –periaate. Ydinenergiaan liittyvät toimet katsotaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2020/852 kestävää sijoittamista helpottavasta kehyksestä ja asetuksen (EU) 2019/2088 muuttamisesta 10 artiklan 2 kohdan mukaisiksi taloudellisiksi toiminnoiksi.
Kaikissa momentissa mainituissa hanketyypeissä voi olla tarpeen ympäristönsuojelulain mukainen lupa. Vesilain mukaisesti lupamenettelyä edellyttäviä hankkeita tai vesilain mukaista lupaa edellyttäviä hankkeen osia voidaan arvioida myös sisältyvän kaikkiin seitsemään hanketyyppiin. Erityisesti vesilain mukaista lupaa vaikuttaisivat edellyttävän uusiutuvan energian hankkeet, kuten esimerkiksi nimenomaisesti pykälässä mainitut merituulivoimalat. Vastaavasti vesilain mukaista lupaa edellyttäisivät esimerkiksi mainitut vihreää siirtymää tukevat hankkeet, joissa vesialueelle tehtäisiin vesilaissa lupaa edellyttäviä rakennelmia. Vesilain mukainen lupa voi olla myös tarpeen, jos hankkeisiin sisältyy vedenottoa esimerkiksi prosessissa käytettäväksi tai jäähdytykseen. Vesilain mukaisen luvan tarve voi perustua vesilain 3 luvun 3 §:ään, jossa säädetään aina luvanvaraisista hankkeista. Sen lisäksi vesilain yleinen luvantarvesääntely sisältyy 3 luvun 2 §:ään.
Ympäristöluvan ja vesilain mukaisen luvan lisäksi kaikissa momentissa mainituissa hanketyypeissä voi olla tarpeen myös luonnonsuojelulain 66 §:n mukainen poikkeus luontotyyppien hävittämis- ja heikentämiskiellosta tai 83 §:n mukainen poikkeus eliölajin suojelua koskevista säännöksistä. Joissakin hankkeissa voidaan tarvita sekä ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupa, vesilain mukainen lupa sekä luonnonsuojelulain poikkeuslupa. Tällöin sovellettavaksi tulevat tämän lain 9 §:ään sisältyvät lupien yhteiskäsittelyä koskevat säännökset. Siltä osin kuin kyse olisi yhteiskäsittelyn sijaan erillisenä käsiteltävästä luonnonsuojelulain poikkeamisluvasta, etusijasääntely ei tulisi sovellettavaksi.
Pykälän
2 momentissa
säädettäisiin siitä, että etusija on annettava myös toimintojen muodostamaa kokonaisuutta koskevalle lupahakemukselle, jos luvan tarve olennaisilta osin perustuu edellä 1 momentissa tarkoitettuun toimintoon. Tällöin etusijaa voitaisiin soveltaa sellaiseen toimintakokonaisuuteen, joka lupahakemuksen pääasiallisen lupaperusteen osalta täyttää 1 momentin mukaiset vaatimukset. Luvan tarpeen tulee siis olennaisilta osin perustua 1 momentin 1—7 kohdassa tarkoitettuun toimintoon. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun kyse on ympäristönsuojelulain 41 §:n soveltamisalaan kuuluvasta toimintokokonaisuudesta. Vesilain näkökulmasta kyseessä voisi tällöin olla 11 luvun 13 §:n yhdessä käsittelemistä koskevan sääntelyn soveltaminen.
Pykälän
3 momentissa
säädettäisiin tilanteesta, jossa hanke ei enää täyttäisi etusijan saamiselle asetettuja edellytyksiä. Tällöin lupahakemuksen käsittelyä jatkettaisiin Lupa- ja valvontavirastossa tavanomaisessa menettelyssä. Lupa- ja valvontavirastolla olisi hallintolain 8 §:n mukainen neuvontavelvollisuus myös etusijaa koskevissa asioissa. Tämän lain 3 §:ssä tarkoitetun ennakollisen ohjauksen yhteydessä olisi tarkoituksenmukaista jo alkuvaiheessa pyrkiä selvittämään, täyttäisikö hanke etusijamenettelyn soveltamisella asetetut edellytykset. Tämän pykälän 1 momentissa on asetettu hakijalle velvollisuus toimittaa selvitys etusijan edellytyksistä. On kuitenkin mahdollista, että hakemuksen käsittelyn kuluessa hanke muuttuisi niin merkittävissä määrin, ettei sille annettu etusija suhteessa muihin hakemuksiin olisi enää perusteltu. Tällöin lupahakemuksen käsittelyä kuitenkin jatkettaisiin tavanomaisessa menettelyssä ilman tämän lain mukaista etusijaa.
Pykälän
4 momentissa
säädettäisiin siitä, että 1 momentin 1–7 kohdassa tarkoitettu lupahakemus on pyrittävä käsittelemään 12 kuukaudessa siitä, kun lupahakemusta koskeva kuulutus julkaistaan. Käsittelyajan laskeminen alkaisi siis siitä ajankohdasta, kun hakemusta voidaan pitää täydellisenä eli kun siihen on myös pyydetty mahdollisesti tarvittavat täydennykset. Vaikka 12 kuukauden käsittelyaika ei olisi viranomaista välittömästi sitova, viranomaisen on huolehdittava siitä, että määräajassa pysytään. AVI-käsittelylain 2 a §:ää koskevan hallituksen esityksen 128/2022 vp mukaan tavoitteena oli, että vihreän siirtymän investointeja käynnistettäisiin ripeästi ja talousarviosta myönnettyjen määräaikaisten määrärahojen tukemana pykälässä tarkoitettujen lupakäsittelyjen kesto lupaviranomaisessa ei ylittäisi 12 kuukautta. Kyseisen hallituksen esityksen mukaan vihreän siirtymän vauhdittamista koskevista mittareista on sovittu aluehallintovirastojen tulossopimuksessa. Lisäksi tuolloin täsmennettiin, että tavoitteelliseen määräaikaan ei luettaisi puutteellisen hakemuksen takia hakijan hakemuksen täydentämiseen kuluvaa aikaa.
Etusijamenettelyä koskevaa säännöstä ehdotetaan tämän perusteella nyt täsmennettäväksi kirjaamalla siihen lupahakemusten käsittelyaika ja että käsittelyajan laskeminen aloitetaan lupahakemuksen täydelliseksi toteamisesta. Käsittelyaikatavoite koskee tilanteita, joissa hanke vaatii joko ympäristönsuojelulain tai vesilain mukaisen luvan, sekä näiden hakemusten käsittelemistä 9 §:n mukaisessa yhteiskäsittelyssä, jolloin yhteiskäsittelyn piiriin voi kuulua myös luonnonsuojelulain mukainen poikkeuspäätös.
Aluehallintovirastojen käytäntö on tähän saakka osoittanut, että 12 kuukauden käsittelyaika on realistinen, ja osin lupakäsittely voi sujua myös tätä joutuisammin, kuten nykytilaa koskevassa jaksossa on esitetty.
Pykälään ehdotettavan määräajan osalta on syytä huomioida, että uusiutuvan energian tuotantolaitokset ovat lisäksi uusiutuvan energian lupamenettelylaissa säädettyjen lupamenettelyä koskevien sitovien määräaikojen piirissä. Uusiutuvan energian lupamenettelylaissa tarkoitetut määräajat soveltuvat automaattisesti ja ne koskevat laissa erikseen mainittujen lupamenettelyjen kokonaisaikaa. Tässä laissa säädetty määräaika saattaisi joissain tapauksissa olla osittain päällekkäinen uusiutuvan energian lupamenettelylain mukaisten määräaikojen kanssa, koskien kuitenkin ainoastaan Lupa- ja valvontavirastoa uusiutuvan energian lupamenettelylain määräaikojen koskiessa muitakin lupaviranomaisia. Uusiutuvan energian lupamenettelylaki olisi suhteessa tähän lakiin erityislaki niin, että ristiriitatilanteissa sovellettaisiin uusiutuvan energian lupamenettelylain määräaikoja.
Uusiutuvan energian lupamenettelylakiin on valmistelussa RED III -direktiivin edellyttämiä muutoksia niin, että laissa erikseen määriteltyjen menettelyiden kokonaiskesto ei saisi ylittää kahta vuotta (YM036:00/2024). Merellä tuotettavaa uusiutuvaa energiaa koskien kokonaismääräaika olisi RED III -direktiivin mukaisesti kuitenkin kolme, kun taas sähköntuotantokapasiteetiltaan alle 150 kilowatin laitosten ja uusiutuvan energian voimalaitosten päivittämisen osalta yksi vuosi.
Laissa on lisäksi tarkoitus säätää RED III -direktiivin edellyttämistä omista määräajoista erityisille uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueille sekä aurinkoenergialaitteille ja lämpöpumpuille. Nämä määräajat olisivat kestoltaan paikoin tähän lakiin ehdotettavaa 12 kuukauden määräaikaa lyhyempiä, missä tilanteessa lupaviranomaista sitoisi uusiutuvan energian lupamenettelylaissa säädetty määräaika.
Pykälän
5 momentti
sisältäisi valtioneuvostolle osoitetun asetuksenantovaltuuden. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä 1 momentissa tarkoitetun selvityksen sisällöstä.
8 §. Eräiden EU-säädösten mukaisten hankkeiden etusija.
Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi etusijamenettelystä eräiden EU-säädösten soveltamisalaan kuuluville toiminnoille. Näitä olisivat kriittisten raaka-aineiden asetuksen 6 artiklassa tarkoitetut strategiset raaka-ainehankkeet sekä nettonollateollisuuden asetuksen 3 artiklan 19 luetelmakohdassa tarkoitetut strategiset nettonollateollisuuden hankkeet. Lakiin ympäristönsuojelu- ja vesiasioiden käsittelystä aluehallintovirastossa on lisätty säännökset kriittisten raaka-aineiden asetuksen sekä nettonollateollisuuden asetuksen mukaisten hankkeiden etusijasta, joissa näihin liittyvät tehtävät on osoitettu Pohjois- ja Itä-Suomen aluehallintovirastoille.
Etusija myönnettäisiin kyseisille hankkeille Lupa- ja valvontavirastossa viran puolesta, perustuen suoraan edellä mainittujen EU-asetusten mukaisen strategisen aseman myöntämiseen. Mainituissa EU-asetuksissa säädetään tarkemmin strategisen hankkeen aseman hakemisesta ja sen myöntämisestä: kriittisten raaka-aineiden asetuksen mukaan sen mukaisten hankkeiden osalta tunnustamista haetaan komissiolta ja nettonollateollisuuden asetuksen osalta vastaavasti jäsenvaltiolta. Oikeudesta etusijasta säädetään nykyisen ympäristönsuojelu- ja vesiasioiden käsittelyä aluehallintovirastossa koskevan lain 2 a §:n 4 momentissa.
Ehdotettavan 8 §:n taustalla on kriittisten raaka-aineiden asetuksen osalta sen 10 artiklaan sisältyvä sääntely strategisten hankkeiden etusijasta. Artiklan 3 kohdan mukaan strategisiin hankkeisiin liittyvien lupamenettelyjen tehokas toteuttaminen edellyttää hankkeiden toteuttajien ja kaikkien asianomaisten viranomaisten toimia sen varmistamiseksi, että tällaiset menettelyt toteutetaan mahdollisimman nopeasti unionin ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Lisäksi artiklan 4 kohdan mukaan strategisille hankkeille on annettava mahdollisimman merkittävä kansallinen asema, jos tällainen on olemassa kansallisessa lainsäädännössä, ja niitä on kohdeltava tällaisen aseman mukaisesti lupamenettelyssä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta unionin lainsäädännössä säädettyjen velvoitteiden soveltamista. Vastaavasti strategisten nettonollahankkeiden ensisijaisesta asemasta säädetään nettonollateollisuuden asetuksen 15 artiklan 1 ja 2 kohdassa.
Tässä pykälässä mainittujen EU-säädösten soveltamisalaan kuuluvien hankkeiden osalta etusijasta säädettäisiin 7 §:n mukaiseen menettelyyn nähden erikseen, sillä hankkeisiin ei kaikilta osin katsota voivan soveltaa vihreän siirtymän hankkeiden etusijamenettelyyn kuuluvaa ei merkittävää haittaa –periaatetta. Tämä koskee erityisesti kriittisten raaka-aineiden asetuksen soveltamisalan piiriin kuuluvaa kaivostoimintaa.
Pykälän
1 momentin
mukaan etusijaa sovellettaisiin Lupa- ja valvontaviraston toimivaltaan kuuluviin ympäristönsuojelulain tai vesilain nojalla käsiteltäviin lupahakemuksiin. Lisäksi etusija voitaisiin myöntää luonnonsuojelulain 66 § ja 83 §:n mukaisille poikkeamishakemuksille, jos ne kuuluvat osaksi 9 §:ssä tarkoitettua yhteiskäsittelyä. Kyse voisi olla uutta hanketta koskevasta lupa-asiasta tai jo olemassa olevan luvan muuttamisesta, kunhan uudelle hankkeelle tai olemassa olevan hankkeen merkittävälle muuttamiselle on myönnetty strategisen hankkeen asema. Edellytys on lisäksi, että lupahakemukset täyttävät lupakäsittelylle ympäristö-, vesi- ja luonnonsuojelulaissa säädetyt edellytykset, joihin ei ehdoteta muutoksia. Muutoin lupaharkinnassa sovellettaisiin aineellisten säännösten osalta ympäristönsuojelulakia, vesilakia ja luonnonsuojelulakia kuten vastaavissa lupamenettelyissä näiden lakien mukaisesti.
Etusijamenettely tarkoittaisi, että asia otetaan käsittelyyn kiireellisesti, kun hakemus selvityksineen olisi riittävä. Hakemus käsiteltäisiin kiireellisenä sen kaikissa vaiheissa. Lupa- ja valvontavirastossa kiireellinen käsittely koskisi sen toimivaltaan kuuluvien edellä mainittujen lupamenettelyjen kaikkia vaiheita. Lupa- ja valvontavirastolla olisi tältä osin myös hallintolain 8 §:n mukainen neuvontavelvollisuus etusijaa koskevissa asioissa, vastaavaan tapaan kuin 7 §:n osalta edellä on todettu.
Pykälän
2 momentissa
säädettäisiin tilanteesta, jossa lupahakemus kuuluisi tämän pykälän ohella myös edellä 7 §:n 1 momentin hankeluetteloon. Kuten edellä 7 §:n 1 momentin kohdan perusteluissa todetaan, hankeluettelon sisältämistä toiminnoista erityisesti akkutehdasta ja akkumateriaalien valmistusta, talteenottoa ja uudelleenkäyttöä koskevat hankkeet sekä hiilidioksidin talteenottolaitokset voisivat tulla kyseeseen myös tässä tarkoitettuina EU-säädösten mukaisina strategisina hankkeina, jos niille kyseinen asema joko komission tai jäsenmaan toimesta myönnetään. Päällekkäisyyden välttämiseksi säädettäisiin menettelyiden suhteesta siten, että hakemusten koskiessa 7 §:n 1 momentissa lueteltuja toimintoja, noudatetaan 7 §:n mukaista menettelyä. Siten nykyisin voimassa olevan etusijamenettelyn, joka perustuu DNSH-selvityksen tekemiseen, piiriin kuuluvat toiminnot säilyisivät jatkuvuuden takaamiseksi edelleen kyseisen menettelyn piirissä.
Kun Lupa- ja valvontavirasto on saanut tiedon strategisen hankkeen aseman myöntämisestä, näille hankkeille myönnettäisiin virastossa viran puolesta 8 §:ssä tarkoitettu etusija. Tästä syystä pykälän
3 momentissa
säädettäisiin hakijan velvollisuudesta ilmoittaa yhteyspisteviranomaiselle strategista asemaa koskevasta hakemuksesta ja sen myöntämistä koskevasta päätöksestä. Näin yhteyspisteviranomainen saisi tietoonsa ilman ylimääräisiä viivytyksiä tiedon myös strategisen aseman myöntämisestä, jonka johdosta hankkeelle myönnettäisiin myös nyt ehdotettu etusija. Hakemuksen ja päätöksen toimittaminen virastolle olisi hakijan edun mukaista ja varmistaisi viraston tiedonsaannin.
Pykälän
4 momentissa
säädettäisiin siitä, että etusija on annettava myös toimintojen muodostamaa kokonaisuutta koskevalle lupahakemukselle, jos luvan tarve olennaisilta osin perustuu edellä 1 momentissa tarkoitettuun toimintoon. Tällöin etusijaa voitaisiin soveltaa sellaiseen toimintakokonaisuuteen, joka lupahakemuksen pääasiallisen lupaperusteen osalta täyttää 1 momentin mukaiset vaatimukset. Luvan tarpeen tulee siis olennaisilta osin perustua 1 momentissa tarkoitettuun toimintoon. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun kyse on ympäristönsuojelulain 41 §:n soveltamisalaan kuuluvasta toimintokokonaisuudesta. Vesilain näkökulmasta kyseessä voisi tällöin olla 11 luvun 13 §:n yhdessä käsittelemistä koskevan sääntelyn soveltaminen.
9 §
.
Lupahakemusten yhteiskäsittely
. Pykälässä säädettäisiin Lupa- ja valvontaviraston toimivaltaan kuuluvien ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisten lupahakemusten sekä luonnonsuojelulain 66 §:ssä ja 83 §:ssä tarkoitetun poikkeamista koskevan hakemuksen yhteiskäsittelystä silloin, kun hakemukset koskevat samaa toimintaa tai hanketta. Lisäksi myös maa-aineslain mukainen lupa voisi eräissä tilanteissa kuulua yhteiskäsittelyyn, mikäli toimivaltaisena viranomaisena olisi Lupa- ja valvontavirasto. Pääsääntöisesti maa-ainesluvat kuuluvat kuitenkin kunnan toimivaltaan, eivätkä tällöin olisi osa tässä tarkoitettua yhteiskäsittelyä.
Sääntelyn tarkoituksena olisi sujuvoittaa lupakäsittelyä tilanteessa, jossa hanke edellyttää kahta tai useampaa tämän lain soveltamisalaan ja Lupa- ja valvontaviraston toimivaltaan kuuluvaa lupaa. Ehdotettu säännös perustuisi osin ympäristönsuojelulain 47 §:ssä ja vesilain 11 luvun 12 §:ssä jo säädettyyn yhteiskäsittelyyn, mutta täydennettynä eräillä luonnonsuojelulain mukaisia poikkeuksia sekä rajallisesti myös maa-aineslakia koskevilla hakemuksilla. Kyse voisi nykyiseen tapaan olla ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaista lupaa edellyttävästä hankkeesta, mutta myös esimerkiksi vain vesilain tai ympäristönsuojelulain mukaista lupaa ja luonnonsuojelulain 66 § ja 83 §:n mukaista poikkeusta edellyttävä hanke. Kaikki yhteiskäsittelyä koskevat säännökset ehdotetaan nyt yhdistettäväksi ja koottavaksi tähän pykälään, ja samalla edellä mainitut ympäristönsuojelulain ja vesilain yhteiskäsittelyä koskevat säännökset muutettaisiin viittaussäännöksiksi tässä pykälässä säädettyyn.
Ympäristönsuojelulain ja vesilain yhteiskäsittelyä koskevat säännökset ovat olleet voimassa jo vuodesta 2000 lähtien. Yhteiskäsittelyn soveltamisalaa osin laajennettaisiin käsittelyn sujuvuuden edistämiseksi, sillä nykyisen ympäristönsuojelulain 47 §:n mukaan yhteiskäsittely on rajattu vesien pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen sekä samaa toimintaa koskevan vesilain mukaisen lupahakemuksen yhteiskäsittelyyn. Nyt ehdotettava yhteiskäsittely voisi koskea muitakin ympäristönsuojelulain ja vesilain hakemuksia, mikäli kyse on samasta toiminnasta tai hankkeesta. Samassa yhteydessä selvennettäisiin myös yhteiskäsittelyssä noudatettavaa menettelyä sekä siinä annettujen päätösten valitusoikeuden määräytymistä, josta on nykytilassa jossain määrin puutteellisesti säännelty. Noudatettavasta menettelystä ja valitusoikeudesta säädettäisiin tämän lain 10 ja 11 §:ssä.
Pykälän
1 momentin
mukaan ympäristönsuojelulain ja vesilain mukainen lupahakemus käsiteltäisiin pitkälti nykyistä sääntelyä vastaavalla tavalla yhdessä ja ratkaistaisiin samalla päätöksellä, ellei yhteiskäsittelyä olisi erityisestä syystä pidettävä tarpeettomana. Tämän lisäksi momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin edellä mainittuun tai yksinomaan ympäristönsuojelulain tai vesilain mukaista lupaa edellyttävään vireillä olevaan hankkeeseen tai toimintaan olennaisella tavalla liittyvän luonnonsuojelulain 66 tai 83 §:ssä tarkoitetun poikkeusta koskevan hakemuksen käsittelystä ja ratkaisemisesta samassa menettelyssä, jollei poikkeusluvan erillinen käsittely olisi perusteltua. Luonnonsuojelulain poikkeamista koskevan yhteiskäsittelyn kriteeri eroaa hieman ympäristönsuojelulain ja vesilain vastaavasta kriteeristä, koska luonnonsuojelulain mukainen poikkeaminen eroaa luonteeltaan ympäristöluvasta ja vesilain mukaisesta luvasta.
Ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettu ympäristönsuojelulain ja vesilain yhteiskäsittely vastaisi muotoilultaan pääosin nykyisin voimassa olevaa sääntelyä. Pääsääntönä olisi, että samaa toimintaa tai hanketta koskevat hakemukset käsitellään ja ratkaistaan yhdessä. Kuten edellä on todettu, ympäristönsuojelulain hakemusten osalta yhteiskäsittelyä ei olisi kuitenkaan nimenomaisesti rajattu vesien pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan. Yhteiskäsittelyn edellytyksenä kuitenkin nykyiseen tapaan on, että hakemukset liittyvät samaan hankkeeseen. Mikäli hakemuksen kohteena oleva hanke tai toiminta edellyttää sekä ympäristönsuojelulain että vesilain mukaista lupaa, ei sitä voi toteuttaa ilman molempia lupia. Tämän vuoksi vain toisen lupahakemuksen käsittely voisi aiheuttaa tarpeetonta hallinnollista rasitusta. Hakemusten yhteiskäsittely mahdollistaa siten molempien hakemusten käsittelyn ja edellytysten arvioinnin samanaikaisesti.
Erillinen käsittely olisi kuitenkin edelleen mahdollista, mikäli yhteiskäsittely olisi erityisestä syystä katsottava tarpeettomaksi. Erityiset syyt voivat liittyä esimerkiksi ympäristölupaa edellyttävään toiminnan muutostilanteeseen, joka ei kuitenkaan vaikuta miltään osin vesilain mukaisen luvan sisältöön. Erityinen syy voisi olla myös se, ettei hakemuksen kohteena olevilla asioilla ole riittävää ajallista tai toiminnallista yhteyttä, vaikka ne koskisivat samalla toiminta-alueella toteutettavaa hanketta. Siten lupaviranomaisella olisi nykyiseen tapaan harkintavaltaa sen osalta, onko yhteiskäsittely kyseisessä asiassa perusteltu, vai onko niiden erilliseen käsittelyyn jokin erityinen syy. Yhteiskäsittelyn tulee olla tarkoituksenmukaista esimerkiksi lupaviranomaisen hallinnollisen taakan vähentämiseksi ja toimintakokonaisuudesta aiheutuvien vaikutusten arvioimiseksi.
Momentin toisen virkkeen mukaan ympäristönsuojelulain tai vesilain mukaiseen hankkeeseen tai toimintaan olennaisella tavalla liittyvää luonnonsuojelulain 66 tai 83 §:ssä tarkoitettua poikkeusta koskeva hakemus käsitellään ja ratkaistaan samassa menettelyssä, ellei sen erillinen käsittely ole perusteltua. Kyse olisi siten yhteiskäsittelyn soveltamisalaa laajentavasta säännöksestä, jonka myötä myös luonnonsuojelulain 66 §:n ja 83 §:n mukaiset poikkeushakemukset sisältyisivät yhteyskäsittelyyn. Yhteiskäsittelyn edellytyksenä ensinnäkin on, että haettu poikkeus liittyy olennaisella tavalla ympäristönsuojelulain tai vesilain mukaiseen hankkeeseen tai toimintaan. Tämä edellyttää aina tapauskohtaista harkintaa. Kyse voisi olla esimerkiksi sellaisesta ympäristölupaa tai vesilain mukaista lupaa (tai molempia) edellyttävästä hankkeesta, joka kohdistuu samalla myös luonnonsuojelulain 64 § tai 65 §:ssä tarkoitettuun suojeltuun luontotyyppiin tai lain 77 § tai 78 §:ssä tarkoitettuun suojeltuun esiintymis- tai lisääntymis- ja levähdyspaikkaan, eikä hanketta voi toteuttaa ilman viranomaisen myöntämää poikkeusta. Tällöin olisi perusteltua käsitellä hanketta tai toimintaa koskevat hakemukset yhdessä ja myös ratkaistava ne samalla päätöksellä. Tällöin olisi mahdollista arvioida hanketta kokonaisuutena samassa menettelyssä, mikä voisi esimerkiksi vähentää eri lupien edellyttämien selvitysten päällekkäisyyttä, sujuvoittaa menettelyitä ja parantaa eri lakien välisten säännösten yhteensovittamista. Yhteiskäsittelyssä annetaan myös vain yksi päätös, minkä seurauksena hankkeen toteuttamisen keskeiset edellytykset tulisi ratkaistua samalla päätöksellä.
Vaikka tarkoituksena on, että samaa toimintoa tai hanketta koskevat lupahakemukset käsitellään ja ratkaistaan lähtökohtaisesti yhdessä, menettelyn riittävä joustavuus on tarpeen turvata. Yhteiskäsittelyn lähtökohtia olisi mahdollista arvioida esimerkiksi tämän lain 3 §:n tarkoittaman ennakollisen ohjauksen ja yhteistyön yhteydessä jo ennen hakemusten vireillepanoa. Joissakin tilanteissa eri lakien mukaisten lupahakemusten samanaikainen yhteiskäsittely ei välttämättä ole tarpeen tai perusteltua, mutta lupamenettelyn ennakoitavuuden ja sujuvuuden näkökulmasta tämä olisi hyvä tunnistaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Yhteiskäsittelystä poiketen luonnonsuojelulain mukaisen poikkeuksen erillinen käsittely voi joissakin tapauksissa olla perusteltua. Tältä osin erillisen käsittelyn edellytys eroaa hieman ympäristönsuojelulain ja vesilain välisestä yhteiskäsittelystä, sillä luonnonsuojelulain mukainen poikkeus saattaa kohdistua esimerkiksi vain pieneen osaan alueesta, tai olla ajallisesti tarpeen ratkaista erikseen, jolloin lupaviranomaiselle on tarpeen jättää harkinnanvaraa. Tällainen voisi olla tilanne, jossa olisi tarpeen arvioida hankkeen tai toiminnan sijoittumisen edellytyksiä tietylle alueelle erityisesti luonnonsuojelulain näkökulmasta ja asia olisi perusteltua ratkaista muusta lupamenettelystä selkeästi erikseen. Käsittelyn yhteydessä olisi tarkoituksenmukaista myös selvittää, voidaanko esimerkiksi lupamääräysten avulla saavuttaa tilanne, jossa erillinen luonnonsuojelulain mukainen poikkeuslupa ei olisi hankkeessa ylipäätään tarpeen.
Lupa- ja valvontavirasto toimivaltaisena lupaviranomaisena arvioisi tilanteen mahdollisesti jo aiemmin käydyn ennakollisen ohjauksen sekä lupahakemusten perusteella, tarvittaessa luvanhakijaa kuultuaan, käsittelyn yhteydessä ja ratkaisisi, noudatetaanko yhteiskäsittelyä. Kyse olisi kuitenkin viranomaisen tekemästä päätöksestä. Lupa- ja valvontavirasto toimivaltaisena viranomaisena arvioisi, onko poikkeuksella sellainen pykälässä tarkoitettu olennainen yhteys ympäristölupaa tai vesilupaa edellyttävää hankkeeseen, että niiden käsittely ja ratkaiseminen yhdessä on tarpeen, vai onko erilliselle käsittelylle olemassa perusteltu syy. Lupa-asioiden yhdessä käsittelyyn ohjaa jo hallintolain (434/2003) 25 §, jossa säädetään velvollisuudesta valmistella ja ratkaista toisiinsa vaikuttavat asiat samanaikaisesti. Hallintolain mukaisen asioiden yhdessä käsittelemisen edellytyksenä on niiden asiallisen yhteenkuuluvuuden lisäksi samanaikainen vireilläolo samassa viranomaisessa. Ehdotettu säännös tiettyjen Lupa- ja valvontaviraston toimivaltaan kuuluvien lupa-asioiden yhteiskäsittelystä menisi kuitenkin hallintolain säännöksiä pidemmälle, koska ne olisi myös ratkaistava samalla päätöksellä, mitä hallintolaissa ei sinänsä edellytetä.
Lupahakemusten sisältöön ja lupaharkintaan, luvan myöntämisen edellytyksiin ja lupamääräyksiin sovellettaisiin yhteiskäsittelyssä kuitenkin erikseen luonnonsuojelulain, ympäristönsuojelulain tai vesilain aineellisia säännöksiä. Luvan myöntäminen hankkeelle edellyttäisi, että kaikkien mainittujen lakien luvan myöntämisen edellytykset täyttyisivät. Jos lupaa ei voitaisi myöntää kuin osittain, hylättäisiin lupahakemus kokonaisuudessaan. Yhteiskäsittelyssä noudatettavasta menettelystä säädettäisiin tämän lain 10 §:ssä ja siihen haettaisiin muutosta siten kuin tämän lain 11 §:ssä erikseen säädetään. Luonnonsuojelulain mukaisten poikkeusten osalta yhteiskäsittelyä koskeva muutoksenhaku eroaisi muiden luonnonsuojelulain mukaisten päätösten muutoksenhausta.
Luonnonsuojelulain 66 ja 83 §:n mukaisten poikkeusten yhteiskäsittelyn osalta on otettava huomioon, että luonnonsuojelulain mukainen poikkeuslupa annetaan määräaikaisena ja se voi olla voimassa enintään kymmenen vuotta kerrallaan. Tästä säädetään luonnonsuojelulain 66 §:n 2 momentissa ja 83 §:n 5 momentissa. Tämä johtuu siitä, että luontotyypin tai lajin suojelun tilanne voisi ajan myötä merkittävästi muuttua, jolloin tiettynä aikana myönnetty poikkeamispäätös ei välttämättä olisi enää myöhemmin ajantasainen. Voimassa olossa on siten kyse poikkeamiseen oikeuttavan toimenpiteen toteuttamisen määräajasta, eikä poikkeusta pitäisi enää hakea uudestaan, jos poikkeuksen sallima toimenpide on määräajan kuluessa jo toteutettu. Mutta mikäli toimenpidettä ei olisi toteutettu päätöksessä annetun määräajan kuluessa, poikkeaminen raukeaisi. Käytännössä yhteiskäsittelyssä olisi pääsääntöisesti kyse luontotyypin tai eliölajin esiintymispaikan heikentämistä tai hävittämistä koskevasta toimenpiteestä. Toteuttamisen määräaika olisi otettavissa huomioon esimerkiksi lupamääräyksissä.
Pykälän
2 momentissa
olisi kyse tilanteesta, jossa lupa-asiaa Lupa- ja valvontavirastossa käsiteltäessä ilmenee, että toimintaa varten on tarpeen jokin muu 1 momentissa tarkoitetuista luvista kuin jo vireillepantu. Tällöin luvan hakijan olisi lupaviranomaisen määräämässä kohtuullisessa ajassa tehtävä tämän edellyttämät lupahakemukset, jollei 1 momentista muuta johdu. Muussa tapauksessa vireillä oleva lupahakemus voitaisiin jättää tutkimatta. Esimerkiksi ympäristölupaa tai vesilain mukaista lupaa koskeva hakemus voitaisiin jättää tutkimatta, jos samassa yhteydessä ei voitaisi ratkaista toiminnan sallittavuutta myös luonnonsuojelulain laji- tai luontotyyppisuojelun kannalta. Säännös olisi menettelyn sujuvuuden edistämisen kannalta tarpeen, koska Lupa- ja valvontavirasto olisi toimivaltainen ratkaisemaan kaikki 1 momentissa tarkoitetut luvat. Edellä 1 momentissa säädetyn tapaan myös 2 momentissa tarkoitetussa tilanteessa olisi mahdollista arvioida, onko yhteiskäsittely tiettyjen lupien osalta tarpeen harkittaessa sitä, velvoitetaanko hakija saattamaan vireille myös muun lupahakemuksen. Hallintolain neuvontavelvollisuutta koskevassa 8 §:ssä säädetään viranomaisen neuvontavelvollisuudesta ja ehdotetussa tämän lain 3 §:ssä ennakollisesta ohjauksesta ja yhteistyöstä, johon voidaan katsoa kuuluvan myös asianosaisen neuvominen hakemaan oikeaa lupaa tai lisäksi toista lupaa. Tästä huolimatta olisi perusteltua säätää uuden lupahakemuksen tekemisestä tässä yhteydessä tarkemmin, jotta lupa-asian yhteiskäsittely samassa viranomaisessa ei tarpeettomasti viivästyisi. Sama koskee säännöstä lupahakemuksen tutkimatta jättämisestä.
Pykälän
3 momentissa
säädettäisiin 1 ja 2 momentissa kuvatun yhteiskäsittelyn soveltamisesta rajoitettuun joukkoon maa-ainesten ottamista ja käsittelyä koskevia hankkeita, joihin on sovellettu aiemmin ympäristönsuojelulain 47 a §:ää ja maa-aineslain 4 a §:ää, kun toimivaltaisena lupaviranomaisena on ollut aluehallintovirasto. Jatkossa näiden hankkeiden osalta toimivaltainen viranomainen olisi lupa- ja valvontavirasto. Pääosa maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukaisten lupien toimivallasta kuuluu kunnalle, mihin ei tällä esityksellä puututtaisi. Tämän lain tarkoituksena on säätää nimenomaan eräiden valtion viranomaisen toimivaltaan kuuluvien ympäristöllisten lupa-asioiden käsittelystä.
Maa-ainesten ottamista koskevan lupahakemuksen ja samaa hanketta koskevan ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristölupahakemuksen yhteiskäsittelyyn sovellettaisiin jatkossakin, mitä ympäristönsuojelulain 47 a §:ssä ja maa-aineslain 4 a §:ssä erikseen säädetään. Toimivaltaisesta viranomaisesta näiden lupa-asian ratkaisemisessa säädetään maa-aineslain 7 §:n 1 momentissa. Sen mukaan lupa-asian ratkaisee ympäristönsuojelulain 34–37 §:ssä säädetty toimivaltainen lupaviranomainen. Kuten edellä todettu, tämän lain mukaiset yhteiskäsittelytilanteet kuuluisivat Lupa- ja valvontavirastolle, jos hankkeessa käsitellään pilaantumatonta maa-ainesjätettä vähintään 50 000 tonnia vuodessa tai sen yhteydessä sijaitsee vähintään 50 000 tonnin jätemäärälle mitoitettu maankaatopaikka.
Pykälän
4 momentissa
säädettäisiin tarvittavasta poikkeamisesta vesilain 4 luvun 12 §:ssä tarkoitetusta suoja-aluemääräyksestä, joka ratkaistaisiin samalla päätöksellä kuin vireillä oleva ympäristölupa-asia.
10 §
.
Yhteiskäsittelyssä noudatettava menettely
. Pykälässä säädettäisiin yhteiskäsittelyssä noudatettavasta menettelystä. Edellä 9 §:ssä tarkoitettu ympäristönsuojelulain ja vesilain mukainen lupahakemus sekä luonnonsuojelulain mukainen poikkeamista koskeva hakemus käsiteltäisiin yhdessä ja ratkaistaisiin samalla päätöksellä. Tällöin on tarpeen huolehtia myös menettelyn yhdenmukaisuudesta. Tässä esityksessä ehdotettaisiin, että kaikkia 9 §:n soveltamisalaan kuuluvia hakemuksia koskevasta yhteiskäsittelystä säädettäisiin jatkossa keskitetysti. Koska yhteiskäsittelyyn sisältyvät lupahakemukset perustuvat eri lakeihin, ja siten myös eri menettelyihin, on tarpeen erikseen säätää yhteiskäsittelyssä noudatettavasta menettelystä.
Pykälän mukaan lähtökohtana olisi, että 9 §:n mukaisessa yhteiskäsittelyssä olevat lupahakemukset käsitellään ympäristönsuojelulain mukaisessa menettelyssä. Tällöin olisi käytännössä kyse vain ympäristönsuojelulain ja luonnonsuojelulain, sekä rajallisesti myös maa-aineslain mukaisten hakemusten yhteiskäsittelystä. Jos lupien yhteiskäsittelyyn sisältyy vesilain mukainen lupahakemus, yhteiskäsittelyssä ratkaistavat asiat käsitellään tällöin kokonaisuudessaan vesilain mukaisessa menettelyssä.
Ympäristönsuojelulain ja vesilain lupien yhteiskäsittelyssä noudatettava lupamenettely on jo vakiintunut, eikä sitä ole tarpeen muuttaa. Sen sijaan luonnossuojelulain mukaiset poikkeushakemukset tulisivat uutena yhteiskäsittelyyn, jolloin on tarpeen säätää noudatettavasta menettelystä tältä osin erikseen. Luonnonsuojelulain mukainen päätös annettaisiin yhteiskäsittelyssä yhdessä mainittujen lakien mukaisten päätösten kanssa. Luonnonsuojelulain osalta tämä tarkoittaisi sitä, että yhdenmukaisuuden varmistamiseksi yhteiskäsittelyssä noudatettava menettely kytkettäisiin vesilain ja ympäristönsuojelulain säännöksiin. Tämä kattaisi myös esimerkiksi päätösten täytäntöönpanoa koskevat säännökset.
Lisäksi pykälässä tarkennettaisiin sitä, että yhteiskäsittelyyn sovelletaan lisäksi, mitä lupahakemuksen ja päätöksen sisällöstä säädetään 9 §:ssä mainituissa laeissa tai niiden nojalla. Tämä olisi otettava huomioon myös niissä tilanteissa, kun yhteiskäsittelyyn sisältyy luonnonsuojelulain mukainen poikkeamishakemus.
11 §. Valitusoikeus yhteiskäsittelyä koskevasta päätöksestä.
Pykälässä säädettäisiin yhteiskäsittelyssä annetun päätöksen valitusoikeudesta. Säännös on tarpeen, jotta valitusoikeuden määräytymisen peruste olisi yhteiskäsittelyssä ratkaistujen asioiden osalta selkeä. Voimassa olevassa lainsäädännössä yhteiskäsittelyn valitusoikeudesta ei ole yksiselitteisesti säädetty, ja yhteiskäsittelyn laajentuessa valitusoikeudesta olisi tarpeen säätää tarkemmin.
Pykälän mukaan yhteiskäsittelyssä annetun päätöksen valitusoikeus määräytyisi pääsääntöisesti ympäristönsuojelulain 191 §:n mukaisesti. Yhteiskäsittelyn osalta olisi tarpeen säätää valitusoikeudesta mahdollisimman yhdenmukaisesti, koska 9 §:n mukaisesti yhteiskäsittelyssä annettaisiin vain yksi päätös, johon valitusoikeus perustuisi. Ympäristönsuojelulain 191 §:n ja vesilain 15 luvun 2 §:n säännökset valitusoikeudesta vastaavat pääsääntöisesti toisiaan, mutta ympäristönsuojelulain 191 §:n 7) kohdassa on vesilakia laajemmin säädetty myös kolttien kyläkokouksen valitusoikeudesta. Tämän vuoksi olisi perusteltua, että valitusoikeus yhteiskäsittelyasioissa määräytyisi ympäristönsuojelulain mukaisesti, pois lukien tilanne, jossa yhteiskäsittelyyn ei sisälly lainkaan ympäristönsuojelulain mukaista ratkaisua. Jos yhteiskäsittelyssä annettuun päätökseen sisältyy vesilain mukainen ratkaisu, mutta ei ympäristönsuojelulain mukaista ratkaisua, noudatetaan vesilain 15 luvun 2 §:ää.
Myös 9 §:ssä tarkoitettujen yhteiskäsittelyssä ratkaistujen luonnonsuojelulain poikkeusten osalta niiden valitusoikeus perustuisi yhdenmukaisuussyistä luonnonsuojelulain sijaan ympäristönsuojelulain 191 §:ään, paitsi niissä tilanteissa, kun yhteiskäsittelyssä ei ole ympäristönsuojelulain mukaista ratkaisua. Tällöin noudatettaisiin vesilain 15 luvun 2 §:ää. Käytännössä muutoksenhakutie luonnonsuojelulain mukaisten hakemusten osalta muuttuisi tältä osin alueellisista hallinto-oikeuksista Vaasan hallinto-oikeuteen, jolloin myös valitusasian käsittelyn kokoonpano muuttuisi luonnonsuojelulain mukaisissa asioissa. Alueellisen hallinto-oikeuden kokoonpano koostuu pääsääntöisesti kolmesta lainoppineesta tuomarista ja Vaasan hallinto-oikeudessa kahdesta lainoppineesta ja yhdestä luonnontieteen tai tekniikan alan hallinto-oikeustuomarista.
Ehdotettu sääntely tarkoittaa myös sitä, että niissä luonnonsuojelulain 66 ja 83 §:n mukaisissa asioissa, joissa muutosta haetaan yhteiskäsittelyssä, valitusoikeus määräytyy eri tavoin ja osin laajemmin kuin yksinomaan luonnonsuojelulain perusteella tehdyissä päätöksissä. Koska yhteiskäsittelyssä on tarkoitus antaa vain yksi päätös, myös sitä koskevan muutoksenhaun tulee määräytyä yhdenmukaisesti. Käytännössä yhteiskäsittelyssä annetun päätöksen osalta esimerkiksi ympäristöyhdistysten valitusoikeus olisi osin yksittäistä luonnonsuojelun poikkeuspäätöstä laajempi. Luonnonsuojelulain 134 §:n mukaan valitusoikeus on alueellisella tai paikallisella yhteisöllä, mutta ympäristönsuojelulaissa tai vesilaissa vastaavaa alueellista rajoitusta ei ole. Samoin valitusoikeuden perusteena oleva yhteisön tarkoitus kattaa ympäristönsuojelulaissa ja vesilaissa terveydensuojelun sekä asuinympäristön viihtyisyyden, kun taas luonnonsuojelulakiin nämä eivät sisälly. Siten esitys vaikuttaisi valitusoikeuteen osin laajentavasti luonnonsuojelulain 66 ja 83 §:n mukaisissa lupa-asioissa, kun ne osa yhteiskäsittelyä. Kyse olisi kuitenkin käytännössä melko pienistä eroista, ja esitetty yhteiskäsittelyssä annettavan yhden päätöksen ja sitä koskevan valitusoikeuden on oltava johdonmukainen.
Osin vastaavaa eriytettyä sääntelyä sisältyy jo tällä hetkellä esimerkiksi maa-aineslain 20 §:n 2 momenttiin, jonka perusteella maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukaisessa yhteiskäsittelyssä valitusoikeus määräytyy ympäristönsuojelulain mukaisesti. Sen sijaan yksinomaan maa-aineslain mukaisissa päätöksissä valitusoikeus määräytyy maa-aineslain nojalla. Myös näiden osalta valitusoikeus määräytyy osin eri perusteilla, sillä esimerkiksi yhteiskäsittelyä koskevissa päätöksissä kunnan jäsenellä ei ole valitusoikeutta, toisin kuin maa-aineslain mukaisissa päätöksissä.
3 luku Asioiden ratkaiseminen
12 §. Ratkaisukokoonpanot
. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan sääntelyn tapaan siitä, millä kokoonpanoilla ympäristöasioita ratkaistaisiin Lupa- ja valvontavirastossa. Voimassa olevan ympäristönsuojelu- ja vesiasioiden käsittelystä aluehallintovirastossa annetun lain 3 §:ssä on osin vastaava säännös asioiden ratkaisukokoonpanoista, mutta sääntelyä osin tarkennettaisiin. Edellä 4 §:ssä ehdotetun mukaisesti ratkaisukokoonpanoa määritettäessä tulisi olla käytettävissä riittävän laaja-alainen oikeudellinen, tekninen tai luonnontieteellinen asiantuntemus. Tällä korostettaisiin uuden Lupa- ja valvontaviraston osaamisen monipuolisuutta myös asioiden ratkaisemisen osalta. Tällä varmistettaisiin samalla esimerkiksi lain 9 §:ssä tarkoitettujen, ja nykytilaa laajempien yhteiskäsittelytilanteiden kohdalla riittävän laaja asiantuntemus, erityisesti uutena käsittelyyn otettavien luonnonsuojelulain mukaisten poikkeamisten näkökulmasta.
Pykälän
1 momentissa
säädettäisiin tarkemmin asian ratkaisukokoonpanosta. Ratkaisukokoonpanoa koskevaa sääntelyä sovellettaisiin Lupa- ja valvontaviraston toimivaltaan ympäristönsuojelulaissa ja vesilaissa kuuluvaksi säädettyihin ympäristönsuojelu- ja vesiasioihin sekä tämän lain 9 §:ssä tarkoitettuihin lupa-asioihin. Asiat ratkaistaisiin nykyistä vastaavalla tavalla esittelystä joko yhden ratkaisijan kokoonpanossa tai monijäsenisessä kokoonpanossa. Lähtökohta olisi voimassa olevan lain mukaisesti se, että asiat käsiteltäisiin yhden ratkaisijan kokoonpanossa.
Ympäristönsuojelulain nojalla ratkaistaisiin pääasiassa lupa- ja hakemusasioita, joihin kuuluvat esimerkiksi yleiseen luvanvaraisuuteen (27 §), luvanvaraisuuteen pohjavesialueella (28 §) tai luvanvaraisen toiminnan olennaiseen muuttamiseen (29 §) perustuvat lupa-asiat. Hakemukseen perustuvat muun muassa seuraavat asiat: lain 91 §:ssä tarkoitetun määräajan pidentäminen, 61 a §:n 2 momentin mukainen vakuuden vapauttaminen, 81 §:n tarkistamismenettely, 126 §:ssä tarkoitettu korvausratkaisuasia, 130 §:n mukainen ennakoimattoman vahingon korvausasia sekä 199 §:n 2 momentin mukaiset luvanvaraisen toiminnan aloittamista muutoksenhausta huolimatta. Säännös kattaisi myös hallintopakkoasiat, sekä esimerkiksi lain 115 a §:n mukaisen ilmoitusasioiden käsittelyn ja 119 §:n mukaisen ilmoituksen koeluontoisesta toiminnasta.
Vesilaissa käytetty hakemusasia-käsite kattaa myös mainitun lain mukaiset lupa-asiat. Vesilain 3 luvun yleisiä kaikkia vesitaloushankkeita koskevat säännökset täydentyvät eri hanketyyppejä koskevilla 4–10 lukujen erityissäännöksillä. Vesilain 11 luvun hakemusmenettelyä koskevaa lukua sovelletaan kaikkiin vesilain mukaisiin hakemusasioihin Lupa- ja valvontavirastossa. Vesilain hanketyyppikohtaisissa säännöksissä on useita hakemukseen perustuvia asioita. Esimerkiksi vesilain 13 luvun korvauksia koskevat asiat kuten 7 §:n 3 momentin mukaiset vaatimukset ja 8 §:n erilliset korvausasiat kuuluvat myös hakemusasioihin. Samoin hakemuksella vireillepantavat hallintopakkoasiat kuuluvat tässä tarkoitettuihin hakemusasioihin kuten esimerkiksi vesilain 14 luvun 4 §:ään perustuva viranomaisaloitteinen hallintopakkoasia.
Ratkaisukokoonpanon piiriin kuuluisivat myös tämän ehdotetun lain 9 §:ssä tarkoitetussa yhteiskäsittelyssä ratkaistavat lupa-asiat.
Pykälän
2 momentin
mukaan yhden ratkaisijan kokoonpanossa asian ratkaisee Lupa- ja valvontaviraston ympäristöosaston osastopäällikkö tai osastopäällikön määräämä osaston muu virkamies.
Pykälän
3 momentin
mukaan ratkaisukokoonpano tulisi määrätä aina asian edellyttämän asiantuntemuksen mukaan. Tällöin olisi otettava huomioon, mitä edellä 4 §:ssä asian käsittelyn edellyttämästä asiantuntemuksesta on säädetty. Laajat ja vaikutuksiltaan merkittävät asiat ratkaistaisiin laajennetussa ratkaisukokoonpanossa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi hankkeet, joista voi aiheutua merkittäviä päästöjä veteen tai ilmaan, tai joista voi aiheutua merkittävää haittaa luonnonsuojelulain mukaisesti suojelluille luontotyypeille tai eliölajeille. Laajennettua kokoonpanoa voisivat edellyttää myös hankkeet, joissa on kysymys merkittävästä jätehuollon järjestämisestä taikka merkittävästä meluhaitasta tai asiaan liittyy korvauskysymyksiä. Muu erityinen syy voi olla asian oikeudellinen merkittävyys tai asianosaisen oikeusturvan kannalta perusteltu syy. Laajempaa ratkaisukokoonpanoa voisi edellyttää myös asianosaisten tai haitankärsijöiden huomattava määrä. Lisäksi momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavalla tavalla tilanteesta, jossa laajempaa kokoonpanoa edellyttävä asia on aiemmin jo osoitettu yhden tai kahden jäsenen kokoonpanossa ratkaistavaksi. Tällöin asia on siirrettävä monijäsenisessä kokoonpanossa ratkaistavaksi.
Pykälän
4 momentin
mukaan Lupa- ja valvontaviraston ympäristöosaston osastopäällikkö tai osastopäällikön määräämä osaston muu virkamies määräisi ratkaistavan asian ratkaisukokoonpanon ja tarvittaessa kokoonpanolle puheenjohtajan.
Pykälän
5 momentin
mukaan Lupa- ja valvontaviraston ympäristöosaston osastopäällikkö tai osastopäällikön määräämä osaston muu virkamies ei voisi enää ottaa ratkaistavakseen asiaa, jonka hän on jo määrännyt muussa kokoonpanossa ratkaistavaksi. Muilta osin Lupa- ja valvontaviraston otto-oikeudesta säädettäisiin ehdotetun Lupa- ja valvontavirastoa koskevan lain 6 §:n 4 momentissa. Sen mukaisesti ympäristöosaston osastopäällikkö ei voi ottaa ratkaistavakseen asioita, jotka koskevat hallintopakkoasioita, ilmoitusasioita tai luonnonsuojelulain (9/2023) mukaisia poikkeuslupia taikka eräiden ympäristölle aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta annetussa laissa (383/2009) tarkoitettuja ympäristövahinkojen korjaamista ja luontovahinkojen korjaamista koskevia asioita.
13 §.Äänestäminen
. Pykälässä säädettäisiin äänestämisestä, johon sovellettaisiin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 85 §:ää. Sääntely vastaisi voimassa olevan ympäristönsuojelu- ja vesiasioiden käsittelystä aluehallintovirastossa annetun lain 4 §:ää. Edellä mainitun oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain mukaan, jos asiassa on tarve äänestää, se toteutetaan virkaikäjärjestyksessä siten, että nuorin jäsen esittää kantansa ensin ja istunnon puheenjohtaja viimeiseksi. Äänestyksessä voittaa se kanta, jota ratkaisukokoonpanon jäsenten enemmistö on kannattanut. Äänten mennessä tasan päätökseksi tulisi puheenjohtajan kannattama ratkaisu.
4 luku Yhteyspisteviranomainen
14 §.Yhteyspisteviranomainen.
Pykälässä säädettäisiin Lupa- ja valvontaviraston tehtävästä eräiden EU-säädösten mukaisena yhteyspisteviranomaisena. Pohjois-Suomen ja Itä-Suomen aluehallintovirastot ovat toimineet vuoden 2025 alkupuolella hyväksyttyjen lakimuutosten seurauksena EU:n kriittisten raaka-aineiden asetuksen (EU) 2024/1252 ja nettonollateollisuuden asetuksen (EU) 2024/173 mukaisena yhteyspisteviranomaisena. Näistä tehtävistä ehdotetaan säädettäväksi yhdenmukaisesti tässä pykälässä vuoden 2026 alusta lukien.
Pykälän
1 momentin
mukaan Lupa- ja valvontavirasto toimisi tässä laissa tarkoitettuna yhteyspisteviranomaisena, joka huolehtii 2 ja 3 momentissa mainittujen EU-säädösten mukaisista, lupamenettelyihin ja muihin hallinnollisiin menettelyihin liittyvistä tehtävistä. Kuten edellä tämän esityksen jaksossa 4.1 Keskeiset ehdotukset todetaan, yhteyspisteviranomaiselle osoitetaan yleisellä tasolla kaikissa kolmessa EU-säädöksessä hyvin samantyyppisiä tehtäviä. Viranomaisen tarkemmat tehtävät niin kriittisten raaka-aineiden asetuksessa kuin nettonollateollisuuden asetuksessa liittyvät mm. lupamenettelyn aikataulun laatimiseen sekä lupakäsittelyn määräaikojen pidentämisen perustelemiseen, YVA-menettelyyn sisältyvän arviointiselostuksen aikataulusta tiedottamiseen ja sisältöön sekä eräisiin menettelyyn liittyvien määräaikojen pidentämisen perustelemiseen. RED III-direktiivissä yhteyspisteviranomaisen keskeisiin tehtäviin kuuluu direktiivissä säädettyjen lupamenettelyn määräaikojen noudattamisen varmistaminen. Yhteyspisteviranomaisen tehtävät edellyttäisivät yhteydenpitoa myös muihin viranomaisiin.
Pykälän
2 momentin
mukaan Lupa- ja valvontavirasto toimisi kriittisten raaka-aineiden asetuksen 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna keskitettynä asiointipisteenä ja nettonollateollisuuden asetuksen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna keskitettynä yhteyspisteenä. Edellä 1 momentin mukaisesti näistä käytettäisiin selkeyden vuoksi yhteistä nimikettä yhteyspisteviranomainen. Yhteyspisteviranomaisen tehtävät määräytyisivät suoraan kyseisten asetusten nojalla, eikä niistä olisi tarpeen säätää kansallisesti muutoin kuin mitä ehdotettavassa 5 §:ssä säädetään lupamenettelyn määräaikojen toteutumisen varmistamiseksi.
Pykälän
3 momentissa
viitattaisiin informatiivisesti myös Lupa- ja valvontaviraston tehtävään RED III-direktiiviin mukaisena yhteyspisteviranomaisena, josta säädetään varsinaisesti uusiutuvan energian lupamenettelylaissa (1145/2020).
Tässä pykälässä tarkoitetun yhteyspisteviranomaisen tiedonsaantioikeutta koskevat säännökset sisältyvät ehdotuksen 22 §:ään.
15 §
.
Määräaikojen seuranta.
Pykälässä säädettäisiin kriittisten raaka-aineiden asetuksessa ja nettonollateollisuuden asetuksessa määritettyjen lupamenettelyn määräaikojen seurantaan liittyvistä tehtävistä. Päävastuu seurannasta olisi edellä 14 §:ssä nimetyllä yhteyspisteviranomaisella eli Lupa- ja valvontavirastolla.
Pykälän
1 momentissa
säädettäisiin yhteyspisteviranomaisen velvollisuudesta seurata kriittisten raaka-aineiden asetuksessa ja nettonollateollisuuden asetuksessa lupamenettelyille säädettyjen määräaikojen toteutumista. Määräajoista säädetään kriittisten raaka-aineiden asetuksen mukaisille strategisille hankkeille kyseisen asetuksen 11 artiklassa sekä nettonollateollisuuden asetuksen mukaisille hankkeille kyseisen asetuksen 9 ja 16 artiklassa. Määräaikojen seurannasta säätäminen olisi tarpeellista näissä asetuksissa säädettyjen määräaikojen noudattamisen varmistamiseksi.
Pykälän
2 momentissa
säädettäisiin yhteyspisteviranomaisen toimivallasta pidentää kriittisten raaka-aineiden asetuksessa ja nettonollateollisuuden asetuksessa tarkoitettuja lupamenettelyn määräaikoja niissä säädetyin edellytyksin. Tehtävän osoittamiseksi yhteyspisteviranomaiselle asiasta olisi syytä säätää kansallisesti, koska kyseisissä asetuksissa velvoite osoitetaan yleisesti ”jäsenvaltioille”. Kriittisten raaka-aineiden asetuksen 11 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat poikkeustapauksissa ennen määräaikojen päättymistä ja tapauskohtaisesti pidentää artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja strategisten raaka-ainehankkeiden lupamenettelyiden määräaikoja, jos hankkeen luonne, monimutkaisuus, sijainti tai koko sitä edellyttää. Määräaikaa pidennettäessä yhteyspisteviranomaisen on 11 artiklan 4 kohdan toisen kohdan mukaan ilmoitettava hankkeen toteuttajalle kirjallisesti määräaikojen pidentämisen syyt ja kattavan päätöksen tekemistä koskeva määräaika. Vastaavaa sääntelyä määräaikojen pidentämisestä sisältyy myös nettonollateknologiaa koskevaan asetuksen (9 artiklan 6–7 kohta).
Jotta yhteyspisteviranomainen saisi tiedon määräajan pidentämisen tarpeesta, toimivaltaisten viranomaisten olisi ilmoitettava yhteyspisteviranomaiselle käsiteltävinä olevien lupahakemusten käsittelyssä havaitsemistaan pidentämistarpeista sekä esitettävä tälle perustelunsa. Yhteyspisteviranomainen harkitsisi asetuksissa säädetyin edellytyksin pidentämisen tarpeen koko lupamenettelyjen kokonaisuus huomioiden ja päättäisi asiasta sekä ilmoittaisi asetusten mukaisesti asiasta hakijalle
Pykälän
3 momentissa
huomioitaisiin edellä mainituissa asetuksissa yhteyspisteviranomaiselle osoitettu tehtävä todeta lupahakemuksen täydellisyys. Tästä ajankohdasta käynnistyisi asetuksissa tarkoitettu lupamenettely ja tätä koskeva määräaikalaskenta. Vaihtoehtoisesti jos lupahakemusta olisi joltain osin täydennettävä, olisi yhteyspisteviranomaisen asetusten mukaan pyydettävä täydennykset hankkeesta vastaavalta. Jotta yhteyspisteviranomainen voisi kyseisistä velvollisuuksistaan käytännössä huolehtia, toimivaltaisen viranomaisen olisi ilmoitettava yhteyspisteviranomaiselle, kun toimivaltaisessa viranomaisessa vireille tullut hakemus on täydellinen tai miltä osin toimivaltaisessa viranomaisessa vireille tullutta hakemusta on täydennettävä.
Pykälän
4 momentissa
säädettäisiin tietojen siirtymisen varmistamisesta toimivaltaisilta viranomaisilta yhteyspisteviranomaiselle, jotta pykälässä säädettyjen määräaikojen seuraaminen voidaan käytännössä toteuttaa. Seurantatehtävässä olisi mahdollista hyödyntää sähköisen yhteyspisteen eli Luvat ja valvonta –palvelun toiminnallisuuksia. Seuranta koskisi kuitenkin kaikkia kyseisten EU-asetusten mukaiseen määräaikalaskentaan sisältyviä lupamenettelyitä riippumatta siitä, asioisiko hakija niissä sähköisen yhteyspisteen kautta tai muuta kautta toimivaltaisen viranomaisen kanssa. Tämän vuoksi säännöksessä olisi huomioitava myös niitä menettelyjä koskevien perustietojen toimittaminen, joiden osalta asiointi Luvat ja valvonta –palvelun kautta ei olisi vielä mahdollista (mm. kuntien rakennusvalvontaviranomaisen toimivaltaan kuuluvat rakentamisluvat). Määräaikojen seurannan kannalta yhteyspisteviranomaisen olisi tärkeää saada tieto kaikkien lupamenettelyjen vireilletulosta. Asetuksissa edellytetään myös yksityiskohtaisen lupamenettelyn aikataulutuksen laatimista viranomaisten yhteistyönä. Lisäksi asetusten mukaan yhteyspisteviranomaisen olisi ilmoitettava tai annettava tiedoksi menettelyä koskeva kattava päätös, johon lupamenettely ja vastaavasti sitä koskevan määräajan laskenta loppuisivat. Tästä syystä myös tieto yksittäisten lupapäätösten tiedoksiannosta olisi syytä saattaa yhteyspisteviranomaisen tietoon.
Yhteyspisteviranomaisella olisi ehdotetun 22 §:n nojalla tiedonsaantioikeudet suhteessa lupa- ja muiden hallinnollisten menettelyjen toimivaltaisiin viranomaisiin käsittelytilanteen osalta seurannan mahdollistamiseksi. Määräaikojen seurantaa koskeva ehdotus koskisi siten yhteyspisteviranomaisen tietojen saamista ja toimivaltaisen viranomaisen tietojen luovuttamista sekä näiden viranomaisten tehtävien hoitamiseksi välttämätöntä tietojen käsittelyä. Pykälän säännöksillä olisi myös kytkentä henkilötietojen suojaan silloin, kun kyse olisi luvan hakijan asemassa olevasta luonnollisesta henkilöstä. Henkilötietojen käsittely ei kuitenkaan sisältäisi arkaluonteisten tietojen käsittelyä. Kyseessä olisivat luvan hakijan asemassa olevan luonnollisen henkilön nimen ja yhteystietojen kaltaisista välttämättömistä tiedoista, joiden saaminen, luovuttaminen ja käsittely perustuisi luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 (
yleinen tietosuoja-asetus
) 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan. Henkilötietojen käsittely olisi välttämätöntä pykälässä ehdotettujen viranomaisten velvollisuuksien täyttämiseksi ja muodostaisi selkeän oikeudellisen perustan velvoitteiden edellyttämälle henkilötietojen käsittelylle viranomaisissa.
5 luku Eräiden lupamenettelyiden yhteensovittaminen
16 §.Yhteensovitettavat lupamenettelyt.
Tämän esityksen yhteydessä on esitetty kumottavaksi laki eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta. Kumottavasta laista ehdotetaan siirrettäväksi nyt säädettäväksi ehdotettavaan uuteen lakiin säännökset eräiden Lupa- ja valvontavirastolle sekä Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle lupamenettelyjen yhteensovittamisesta. Muilta osin eli yhteensovittamisesta kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tai rakennusvalvontaviranomaisen toimivaltaan kuuluvien asioiden osalta luovuttaisiin edellä esityksessä mainituin perustein. Samoin luonnonsuojelulain mukaisten poikkeuspäätösten osalta yhteensovittamismenettely käy tarpeettomaksi, kun nämä asiat tulisivat pääsäännön mukaisesti kuulumaan osaksi 2 luvussa ehdotettua yhteiskäsittelyä.
Pykälän
1 momentti
sisältäisi 5 luvun soveltamisalaa koskevan säännöksen. Luvun säännöksiä sovellettaisiin 16 §:n 2 momentin mukaisten Lupa- ja valvontaviraston sekä Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimivaltaan kuuluvien lupahakemusten käsittelyssä noudatettavaan menettelyyn.
Pykälän
2 momentissa
säädettäisiin yhteensovitettavista menettelyistä. Jos hankkeen toteuttaminen edellyttää ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan tai vesilain mukaisen luvan, lupahakemuksen käsittely voidaan hakijan pyynnöstä tai hänen suostumuksellaan sovittaa yhteen kaivoslain 9 §:n mukaisen malminetsintäluvan, 16 §:n mukaisen kaivosluvan ja 22 §:n mukaisen kullanhuuhdontaluvan; sekä vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain 23 §:n mukaisen vaarallisen kemikaalin laajamittaiseen teolliseen käsittelyyn ja varastointiin tarvittavan luvan sekä 58 §:n mukaisen räjähteiden valmistukseen ja varastointiin tarvittavan luvan käsittelyn kanssa.
Pykälän
3 momentissa
säädettäisiin hakijan velvollisuudesta toimittaa lupahakemukset viranomaisille sähköisen yhteyspisteen kautta. Lupamenettelyjen yhteensovittamisen kannalta on olennaista, että hakemukset toimitetaan sähköisessä muodossa. Sähköisenä menettelynä käytetään Luvat ja valvonta –palvelua.
Pykälän
4 momentin
mukaan hakemusten yhteensovittamisesta voitaisiin hakijan pyynnöstä luopua nykyisen yhteensovittamislain 13 §:n tapaan ennen lupapäätösten antamista. Luopumisesta tiedotettaisiin sähköisesti 1 momentissa mainittujen viranomaisten verkkovivuilla ja siitä tehtäisiin merkintä kyseisen lupa-asian päätöksen käsittelytietoihin. Käytännössä yhteensovittamisesta luopuminen voisi tulla kysymykseen esimerkiksi tilanteessa, jossa yhden luvan käsittely ja yhteensovittamisen jatkaminen viivästyttäisi tai vaikeuttaisi muiden yhteen sovitettavien lupien käsittelyä, ja siten voitaisiin pyrkiä varmistamaan lupamenettelyjen eteneminen suunnitellussa aikataulussa.
Pykälän
5 momentin
mukaan yhteensovittamista koskevassa menettelyssä sovellettaisiin tämän luvun lisäksi, mitä 2 momentissa mainituissa laeissa säädetään. Ehdotettavassa 5 luvussa säädettäisiin ainoastaan yhteensovittamista koskevista viranomaisten velvollisuuksista sekä menettelystä siltä osin, kuin se poikkeaisi muusta yleis- tai erityislainsäädännöstä. Muilta osin 2 momentin mukaisissa lupamenettelyissä noudatettaisiin kyseisten lakien menettelysäännöksiä.
Koska ehdotetun yhteensovittamismenettelyn piirissä olevia viranomaisia olisi enää kaksi eli Lupa- ja valvontavirasto ja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, nämä viranomaiset mainittaisiin säännöksissä suoraan nimeltä. Pykälissä säädettäisiin tietojen siirtämisestä (esimerkiksi tieto hakemuksiin tarvittavista täydennyksistä sekä niistä pyydettävistä lausunnoista) ainoastaan siltä osin, kun kyse on virastojen välisestä yhteistyöstä Lupa- ja valvontaviraston toimiessa yhteensovittavana viranomaisena. Kun taas kyse on Lupa- ja valvontaviraston sisällä tapahtuvasta työstä viraston toimiessa myös toimivaltaisena lupaviranomaisena, asia voidaan järjestää viraston sisäisenä toiminnan suunnitteluna, eikä asiasta ole tarpeen säätää erikseen.
17 §. Yhteensovittava viranomainen.
Pykälässä säädettäisiin yhteensovittavasta viranomaisesta. Pykälä olisi tarpeen perustuslain 2 luvun 3 momentin vuoksi, sillä yhteensovittamisesta voidaan periä maksu ehdotettavan lain 23 §:n mukaisesti.
Lupa- ja valvontavirasto olisi yhteensovittava viranomainen tämän luvun mukaisessa menettelyssä sen lisäksi, että Lupa- ja valvontavirasto ratkaisee toimivaltaansa kuuluvan luvan. Säännöksellä selkeytettäisiin viranomaisten rooleja ja sitä minkä vuoksi lupa- ja valvontavirastolla on laajempia luvun mukaisia velvoitteita kuin Turvallisuus- ja kemikaalivirastolla toisena toimivaltaisena viranomaisena.
18 §. Hakemusten käsittelyaika-arvio ja päätösten antamisajasta sopiminen.
Pykälässä säädettäisiin hakemusten käsittelyaikaa koskevasta arviosta ja päätösten antamisajankohdasta.
Pykälän
1 momentissa
säädettäisiin yhteensovittamislain 8 §:n mukaisesti tavoitteellisesta käsittelyajasta ja sen perusteella arvioidusta lupapäätösten antamisajankohdasta. Lupa- ja valvontavirasto yhteensovittavana viranomaisena laatisi arvion yhteistyössä Turvallisuus- ja kemikaaliviraston kanssa ja esittäisi päätösten antamisajankohdasta arvion. Kyse olisi alustavasta arviosta, joka voitaisiin antaa pian lupahakemusten vireille tulon jälkeen.
Pykälän
2 momentissa
säädettäisiin yhteensovittamislain 14 §:n 1 momentin tapaan toimivaltaisten lupaviranomaisten sopimasta ja tavoiteltavasta määräpäivästä päätösten antamiselle siinä vaiheessa, kun lupa-asioissa on saatu riittävät selvitykset. Tässä vaiheessa Lupa- ja valvontavirasto ja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto sopisivat täsmällisemmästä tavoitteellisesta päivämäärästäpäätösten antamiselle. Viranomaisten sopiminen tarkoittaisi tässä yhteydessä nimenomaan yhteistyötä yhteensovittavan viranomaisen ja toisen toimivaltaisen lupaviranomaisen eli Turvallisuus- ja kemikaaliviraston kesken.
19 §. Hakemuksen täydentäminen sekä hakemuksen tiedoksianto ja siitä tiedottaminen.
Pykälässä säädettäisiin hakemuksen täydentämisestä, sen tiedoksiantamisesta sekä tiedottamisesta.
Pykälän
1 momentti
vastaisi kumottavan yhteensovittamislain 9 §:ää. Lupa- ja valvontaviraston tulisi vastaanotettuaan lupahakemuksen, jonka osalta yhteensovittamista on pyydetty, viipymättä ilmoittaa Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle eräiden lupamenettelyjen yhteensovittamista koskevan luvun soveltamisesta. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston puolestaan tulee toimivaltaansa kuuluvan asian osalta ilmoittaa Lupa- ja valvontavirastolle, miltä osin lupahakemusta tulee täydentää.
Kumpikin toimivaltainen viranomainen selvittäisi toimivaltansa rajoissa, täyttävätkö hakemukset lainsäädännössä säädetyt edellytykset vai onko niitä joltain osin täydennettävä. Sähköisessä lupamenettelyssä viranomaiset ilmoittaisivat täydennystarpeet kirjaamalla ne sähköiseen asiointijärjestelmään. Kun viranomaiset olisivat tarkistaneet hakemusten mahdolliset täydennystarpeet tai todenneet, ettei sellaisia ole, Lupa- ja valvontavirasto lähettäisi täydennyspyynnön luvanhakijalle. Näin hakija saisi kerralla tiedon kaikista täydennystarpeista.
Lupa- ja valvontavirasto varaisi hakijalle tilaisuuden hakemusten täydentämiseen ja asettaisi hakijalle määräajan, jossa täydennykset tulee toimittaa hallintolain 22 §:n 1 momentin mukaisesti. Hakijalle asetettavan määräajan tulisi olla kohtuullinen ottaen huomioon lupakokonaisuuden laatu ja laajuus sekä se, miten laajoja lisäselvityksiä tarvitaan. Yleensä täydennystä yksittäiseen lupahakemukseen pyydetään toimittamaan kahden viikon kuluessa, mutta tilanteesta riippuen määräaika voisi yhteensovittamistilanteessa olla tätä pidempi. Koska yhteensovittamisen tavoitteena on nopeuttaa menettelyjä, pitkiä määräaikoja tulisi lähtökohtaisesti välttää.
On mahdollista, että lupahakemusta on tarpeen täydentää useampaan kertaan. Jokin lisätäydennystarve voi myös tulla esille vasta käsittelyn myöhemmässä vaiheessa esimerkiksi viranomaislausunnon tai kuulemisen tuloksena.
Pykälän
2 momentti
perustuisi yhteensovittamislain 11 §:ään siltä osin kuin on kyse yhteensovittavan ja toimivaltaisten viranomaisten tehtävistä lupahakemuksen tiedoksiantamisessa ja siitä tiedottamisesta. Lisäksi säädettäisiin lupahakemusta koskevan kuulutuksen sisällöstä.
Lupa- ja valvontaviraston olisi annettava lupahakemukset tiedoksi julkisella kuulutuksella. Ehdotettu 2 momentti perustaisi toimivaltasäännöksen siihen, että sovellettavaksi tulisi hallintolain 62 a §:n sääntely julkisesta kuulutuksesta. Ehdotetun 2 momentin mukaan kuulutettaviin asiakirjoihin tulisi sisältyä hallintolain 62 a §:n 3 momentissa tarkoitettujen asiakirjojen lisäksi tiivistelmä hankkeesta ja lupahakemuksista. Tiedoksianto toimitettaisiin julkaisemalla kuulutus ja kuulutettavat asiakirjat yleisessä tietoverkossa sekä Lupa- ja valvontaviraston että Turvallisuus- ja kemikaaliviraston verkkosivuilla.
Pykälän
3 momentissa
viitattaisiin muilta osin ympäristönsuojelulain 44 §:ään, jossa säädetään lupahakemuksen tiedoksiantamisesta ja siitä tiedottamisesta. Kyseessä olisi aineellinen viittaus. Ympäristönsuojelulain 44 § on erityissääntelyä suhteessa hallintolain 62 a §:ään. Ympäristönsuojelulain 44 § sisältää muun muassa nähtävilläpitoaikaa koskevaa sääntelyä, henkilötietojen suojaa turvaavaa sääntelyä kuten sääntelyä julkaistavien henkilötietojen poistamista tietoverkosta. Ympäristönsuojelulain 44 §:n 1 momentissa säädetään myös henkilötietojen näkymisestä tietoverkossa julkaistavassa kuulutuksessa. Säännös on erityissäännös julkisuuslain 16 §:n 3 momenttiin nähden. Julkisuuslain 16 §:n 3 momentissa säädetään viranomaisen henkilörekisterin henkilötietoja sisältävän tiedon luovuttamistavasta ja luovuttamisen edellytyksistä. Pykälän 3 momentin viittausta ympäristönsuojelulain 44 §:ään sovelletaan myös, vaikka yhteensovitettavien hakemusten joukossa ei olisi ympäristölupahakemusta. Tätä lakia säädettäessä on mahdollisuuksien mukaan noudatettu yhteensovittamislain säännöksiä niitä tiivistäen. Yhteensovittamislain lupahakemusten tiedoksiantoa ja siitä tiedottamista koskeva 11 § perustuu pääosin ympäristönsuojelulain säännöksiin.
Pykälän
2 ja 3 momentin
mukaan tieto kuulutuksesta ja kuulutettavat asiakirjat olisi pidettävä nähtävillä yleisessä tietoverkossa näiden viranomaisten verkkosivulla nähtävillä pitoajan. Ympäristönsuojelulain 44 §:n mukaan nähtävillä pitoaika on 30 päivää. Ehdotetuilla 2 ja 3 momentin säännöksillä olisi myös kytkentä henkilötietojen suojaan silloin, kun kyse olisi luvan hakijan asemassa olevasta luonnollisesta henkilöstä, jonka lupahakemukset annettaisiin tiedoksi julkisella kuulutuksella. Julkinen kuulutus ja kuulutettavat asiakirjat, kuten lupahakemukset, tiivistelmä hankkeesta ja lupahakemuksista eivät kuitenkaan sisältäisi arkaluonteisia henkilötietoja.
Kyseessä olisivat luvan hakijan asemassa olevan luonnollisen henkilön nimen ja yhteystietojen kaltaisista välttämättömistä lupahakemuksiin sisältyvistä tiedoista. Julkaistavat tiedot voivat koskea myös toiminnan sijaintipaikkaa ja sijaintia yksilöivää kiinteistötunnusta ja kiinteistön nimeä olisi pidettävä luonnollisten henkilöiden osalta sellaisina henkilötietoina, jotka voisivat ilmetä julkaistavissa tiedoissa. Näiden tietojen osalta on huomattava, että kyseessä olisivat elinkeinotoimintaan liittyviä tietoja. Henkilötietojen käsittely perustuisi EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan. Henkilötietojen käsittely olisi välttämätöntä momentissa ehdotettujen viranomaisten velvollisuuksien täyttämiseksi ja muodostaisi selkeän oikeudellisen perustan velvoitteiden edellyttämälle henkilötietojen käsittelylle viranomaisissa.
20 §. Lausunnot, muistutukset ja mielipiteet sekä hakijan selitys
. Pykälä perustuisi kumottavan yhteensovittamislain 10 ja 12 §:ään.
Pykälän
1 momentissa
säädettäisiin viranomaisten tehtävistä lausuntojen pyytämisessä sekä muistutusten ja mielipiteiden toimittamisesta yhteensovittavana viranomaisena toimivalle Lupa- ja valvontavirastolle. Viranomaiset toimittaisivat Lupa- ja valvontavirastolle tiedon toimivaltaansa kuuluvista hakemuksista pyydettävistä lausunnoista, jonka jälkeen Lupa- ja valvontavirasto pyytäisi lausuntoja kootusti. Näin lausunnon antava viranomainen saisi keskitetysti ja kerralla pyynnön lausua eri lupahakemuksista. Lausuntopyynnössä olisi mainittava, minkä lain mukaisesta hakemuksesta lausuntoa pyydetään. Tällä pyrittäisiin varmistamaan, etteivät lausunnot olisi tarpeettoman laajoja. Lausunnot toimitettaisiin sähköisesti. Lisäksi säädettäisiin siitä, että Lupa- ja valvontavirastolle olisi toimitettava tämän lain 16 §:n 2 momentissa mainituissa laeissa tarkoitetut muistutukset ja mielipiteet.
Lausunnot, muistutukset ja mielipiteet sisältävät myös henkilötietoja kuten nimi- ja yhteystietoja. Ne eivät kuitenkaan tyypillisesti sisältäisi arkaluontoisia tietoja. Viranomaisen lakisääteisen tehtävän vuoksi on perusteltua, että Lupa- ja valvontavirastolle toimitetaan saadut lausunnot, muistutukset ja mielipiteet. Lausuntojen, muistutusten ja mielipiteiden kautta osallistuvat käyttävät perustuslaillista oikeuttaan osallistua ympäristöä koskevaan päätöksentekoon, jonka muodoista säädetään sovellettavissa aineellisissa laeissa. Lausuntojen, muistutusten ja mielipiteiden antaminen on myös vapaaehtoista. Näihin asiakirjoihin sisältyvien henkilötietojen käsittelyn oikeusperustana olisi yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta. Henkilötietojen käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi (c alakohta) tai jos käsittely on tarpeen yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi.
Pykälän
2 momentissa
säädettäisiin Lupa- ja valvontaviraston tehtävästä varata hakijalle tilaisuus antaa sähköisesti selityksensä hakemusten johdosta annetuista lausunnoista, muistutuksista ja mielipiteistä. Tahoista, joille on lisäksi varattava tilaisuus vastaselityksen antamiseen, säädetään 16 §:ssä mainituissa laeissa, muun muassa kemikaaliturvallisuuslaissa ja kaivoslaissa asianosaisten piiri on tässä yhteydessä laajempi (kaivoslaki 42 § ja kemikaaliturvallisuuslaki 104 c §). Esityksellä ei olisi tarkoitus kaventaa asianosaiskäsitettä. Hakija ja muut tahot voisivat antaa selityksensä sähköisesti.
Oikeusturvan kannalta on olennaista, että hakija ja muut vastaselityksen antamiseen oikeutetut saavat antaa selityksensä lausunnosta, muistutuksista ja mielipiteistä. Kuuleminen perustuisi tähän ehdotettuun erityissäännökseen. Lisäksi noudatettaisiin esimerkiksi hallintolain yleissäännöstä kuulemisesta ilmoittamisesta (36 §).
Lupa- ja valvontaviraston velvollisuuden täyttämiseksi hakijalle ja vastaselityksen antamiseen oikeutetuille tahoille luovutettavissa asiakirjoissa on edellä mainittuja henkilötietoja. Tiedot eivät kuitenkaan sisältäisi arkaluonteisia henkilötietoja. Ehdotettu säännös muodostaisi henkilötietojen käsittelyn ja luovuttamisen osalta EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisen oikeusperusteen.
21 §. Lupapäätösten antaminen ja tiedoksianto sekä niistä tiedottaminen.
Pykälässä säädettäisiin yhteensovittamislain 14 ja 15 §:ää vastaavalla tavalla toimivaltaisten viranomaisten ja yhteensovittavan viranomaisen tehtävistä päätösten antamisessa sekä sen tiedoksiantamisessa ja siitä tiedottamisessa.
Pykälän
1 momentin
mukaan toimivaltaiset lupaviranomaiset antaisivat päätöksensä samanaikaisesti. Viranomaisten olisi tarpeen mukaan tehtävä yhteistyötä lupamääräysten yhteensopivuuden varmistamiseksi. Päätösten antamiselle asetettua määräaikaa voitaisiin pidentää, jos jonkin lupapäätöksen valmistuminen ennakoimattomasta syystä uhkaa myöhästyä. Viranomaisille säädettävä yhteistyövelvoite lupamääräysten yhteensopivuuden varmistamiseksi ei tarkoittaisi puuttumista toisen viranomaisen toimivaltaan. Säännöksellä varmistettaisiin, ettei lupamääräyksiin jäisi teknisluonteisissa kysymyksissä täytäntöönpanoa estäviä ristiriitaisuuksia. Eri lupapäätösten lopputulos voisi siten jatkossakin olla erilainen esimerkiksi sen suhteen, voidaanko hankkeen toteuttaminen sallia.
Pykälän
2 momentissa
säädettäisiin lupapäätösten tiedoksiantamisesta ja niistä tiedottamisesta. Toimivaltainen lupaviranomainen antaa päätöksen tiedoksi ja yhteensovittava viranomaisen huolehtii päätösten lähettämisestä sekä niistä ilmoittamisesta, samoin kuin kuulutusta koskevan tiedon julkaisemisesta. Hallintolain 62 a §:n sääntelyä julkisesta kuulutuksesta sovellettaisiin tiedoksiantamiseen ja siitä tiedottamiseen.
Pykälän
3 momentin
mukaan lupapäätöksen tiedoksiantamiseen ja siitä tiedottamiseen sovelletaan edellä 2 momentissa säädetyn lisäksi ympäristönsuojelulain 85 §:ää. Pykälän 3 momentin viittausta ympäristönsuojelulain 85 §:ään sovelletaan siis myös, vaikka yhteensovitettujen päätösten joukossa ei olisi ympäristölupapäätöstä. Tätä lakia säädettäessä on mahdollisuuksien mukaan noudatettu yhteensovittamislain säännöksiä niitä tiivistäen. Yhteensovittamislain lupapäätösten antamista ja tiedoksiantoa koskeva 14 § ja lupapäätöksistä tiedottamista koskeva 15 § perustuvat pääosin ympäristönsuojelulain säännöksiin.
Ehdotetun pykälän
2 momentin ja 3 momentin
aineellisen viittauksen
mukainen hallintolain 62 a §:n sääntelyn soveltaminen lupapäätöksen tiedoksiantoon ja tiedottamiseen tarkoittaisi, että niihin sisältyisi luvan hakijan asemassa olevan luonnollisen henkilön nimen ja yhteystietojen kaltaisia välttämättömiä lupapäätökseen sisältyviä henkilötietoja. Ympäristönsuojelulain 85 § pykälä sisältää nimenomaisen säännöksen muun muassa siitä, että kuulutus ja lupapäätös voivat sisältää viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 16 §:n 3 momentin estämättä toiminnanharjoittajan nimen ja toiminnan sijaintipaikan tiedot. Julkaistavat tiedot voivat koskea myös toiminnan sijaintipaikkaa ja sijaintia yksilöivää kiinteistötunnusta ja kiinteistön nimeä olisi pidettävä luonnollisten henkilöiden osalta sellaisina henkilötietoina, jotka voisivat ilmetä julkaistavissa tiedoissa. Näiden tietojen osalta on huomattava, että kyseessä olisivat elinkeinotoimintaan liittyviä tietoja.
Ympäristönsuojelulain 85 §:ssä säädetään lisäksi, että viranomaisen verkkosivuilla julkaistavat henkilötiedot on poistettava viranomaisen verkkosivuilta, kun luvanvarainen toiminta on päättynyt ja ympäristönsuojelulain 94 §:n mukaiset toiminnan lopettamista koskevat toimenpiteet on suoritettu. Ympäristönsuojelulain 85 § sisältää muun muassa säännökset kuulutusta koskevan tiedon ja lupapäätöksen lähettämisestä ja lupapäätöksestä ilmoittamisesta.
Henkilötietojen käsittelyn oikeusperustana olisi EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta. Henkilötietojen käsittely olisi välttämätöntä momentissa ehdotettujen viranomaisten velvollisuuksien täyttämiseksi ja muodostaisi selkeän oikeudellisen perustan velvoitteiden edellyttämälle henkilötietojen käsittelylle viranomaisissa.
6 luku Erinäiset säännökset
22 §.Tiedonsaantioikeus.
Pykälässä säädettäisiin Lupa- ja valvontaviraston tiedonsaantioikeudesta sen toimiessa 14 §:ssä tarkoitettuna yhteyspisteviranomaisena. Yhteyspisteviranomaisen tehtävistä säädetään yksityiskohtaisesti kriittisten raaka-aineiden asetuksessa ja nettonollateknologia-asetuksessa. Asetukset ovat sellaisenaan kansallisesti noudatettavaa lainsäädäntöä. Lisäksi lakiin ympäristönsuojelu- ja vesiasioiden käsittelystä aluehallintovirastossa on lisätty säännökset kriittisten raaka-aineiden asetuksen sekä nettonollateollisuuden asetuksen mukaisista yhteyspisteviranomaisen tehtävistä, jotka on osoitettu Pohjois- ja Itä-Suomen aluehallintovirastoille
Pykälän mukaan yhteyspisteviranomaisella olisi oikeus laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999, jäljempänä julkisuuslaki) tai muualla laissa säädetyn salassapitovelvollisuuden estämättä saada 14 §:n 2 momentissa mainittujen säädösten mukaisilta toimivaltaisilta viranomaisilta välttämättömiä tietoja tässä laissa säädettyjen tehtävien, kuten määräaikojen seurannan, hoitamista varten. Välttämättömät tiedot voisivat koskea toimivaltaisten viranomaisten käsittelyssä olevia tai jo käsiteltyjä kriittisten raaka-aineiden asetuksen ja nettonollateollisuuden asetuksen soveltamisalaan kuuluvia hankkeissa sovellettavia lupamenettelyitä tai muita hallinnollisia menettelyitä koskevia asioita. Kyseiset tiedot sisältäisivät tiedot hakijasta, toiminnosta tai hankkeesta sekä asian käsittelytilanteesta. Tiedonsaantioikeudella varmistettaisiin, että yhteyspisteviranomaisella olisi tiedonsaantioikeus sellaisiin tietoihin, joiden avulla on mahdollista saada oikea ja riittävä kuva esimerkiksi laissa tai pykälässä mainituissa EU-asetuksissa säädettyjen määräaikojen noudattamisesta.
Ehdotettu yhteyspisteviranomaisen tiedonsaantioikeutta koskeva säännös ei sulkisi tiedonsaantioikeuden ulkopuolelle henkilötietoja, sillä esimerkiksi hakijaa koskevat tiedot voivat sisältää luonnollisen henkilön nimi- ja osoitetiedon. Näin on etenkin silloin, kun hakija on luonnollinen henkilö. Henkilötietojen käsittely ei kuitenkaan pitäisi sisällään arkaluonteisten tietojen käsittelyä. Ehdotetussa 1 momentissa käytettäisiin siten yleisen tietosuoja-asetuksen kansallista sääntelyliikkumavaraa. Yhteyspisteviranomaisele asetuksessa säädettyjen tehtävien hoitamisen yhteydessä tapahtuvaan henkilötietojen käsittelyyn soveltuu oikeusperusteena yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta. Sen mukaan henkilötietojen käsittely on sallittua, kun se on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi. Koska kansallinen lainsäädäntö edellyttää, että salassa pidettävien tietojen luovuttamisesta säädetään erikseen, on kyseinen säännös välttämätön.
23 §. Yhteensovittamismaksu ja lupamaksut.
Säännös vastaisi osin kumottavaan yhteensovittamislakiin sisältyvää 16 §:ää, jossa säädetään kyseisen lain mukaisesta lupakäsittelyn yhteensovittamisesta perittävistä maksuista. Kun yhteensovittamista koskeva sääntely ehdotetaan sisällytettäväksi uuteen ympäristöasioiden käsittelylakiin, pitäisi tässä laissa säätää myös menettelystä perittävistä maksuista. Pykälä sisältäisi myös yhteensovittamisesta perittävän maksun muutoksenhakuun sovellettavaa uutta sääntelyä.
Pykälän
1 momentin
mukaan 5 luvun mukaisesta yhteensovittamisesta perittävän maksun suuruus määräytyisi siten kuin valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään. Muilta osin lupakäsittelyä koskevat maksut määräytyivät sen mukaisesti, mitä 16 §:n 2 momentissa mainituissa laissa säädetään.
Viranomaisen neuvontavelvollisuutta ennen kuin hakemus tulee vireille, olisi pidettävä maksuttomana. Hakemuksen vireilletulon jälkeen yhteensovittaminen voisi aiheuttaa yhteensovittavalle viranomaiselle sellaista työtä, joka ei kuuluisi esitetyn lain 3 §:n 1 momenttiin sisältyvään ohjaukseen kuuluvan maksuttoman neuvonnan piiriin, mutta ei myöskään olisi yksittäisen lupa-asian käsittelyä. Tällaisesta työstä voisi periä hakijalta maksua. Kaiken kaikkiaan viranomaisten työtä tulee vähentämään se, että yhteensovittavalla ja toimivaltaisilla viranomaisilla on kokonaiskuva hankkeen menettelyistä ja että hakemusten lisäselvitysten tarve tulee vähenemään 3 §:n 3 momentin mukaisen tapaamisen seurauksena. Lisäksi sähköinen asiointi tulee osaltaan vähentämään ja helpottamaan viranomaisten työtä. Esityksen tavoitteena olisi, etteivät yhteensovitettavassa menettelyssä käsiteltävien lupien maksut kokonaisuudessaan saisi olla suurempia kuin mitä maksut olisivat, jos luvat haettaisiin erikseen.
Pykälän
2 momentti
sisältäisi valtioneuvostolle osoitetun asetuksenantovaltuuden. Lupa- ja valvontaviraston maksuasetuksessa tultaisiin säätämään myös yhteensovitettavien lupien maksuista, minkä vuoksi valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä 1 momentissa tarkoitetuista maksuista.
Pykälän
3 momentissa
säädettäisiin siitä, että asian käsittelystä 16 §:n nojalla perittävään maksuun haetaan muutosta samassa järjestyksessä kuin pääasiaan. Yhteensovittamisesta perittävän maksun muutoksenhakuun sovellettaisiin siten samoja säännöksiä kuin ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisten käsittelymaksujen muutoksenhakuun. Tämä olisi omiaan selkeyttämään sääntelyä, myös hallinnon asiakkaan näkökulmasta. Hallinnon asiakas voisi siten vaatia oikaisua sekä käsittelymaksuun että yhteensovittamisesta perittävään maksuun samassa menettelyssä. Viranomaisten kannalta ehdotus on myös menettelyä yhdenmukaistava, sillä viranomainen antaisi näihin maksuihin saman(sisältöisen) muutoksenhakuohjauksen.
24 §.Voimaantulo ja siirtymäsäännökset
. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan samanaikaisesti uutta Lupa- ja valvontavirastoa koskevan sääntelyn kanssa 1.1.2026. Lain 7 §:ään sisältyvä etusijamenettelyä koskeva säännös olisi voimassa 31.12.2030 saakka. Nykyisin voimassa olevaa etusijamenettelyä pääpiirteissään vastaavan sääntelyn voimassaoloaika olisi näin ollen neljä vuotta pitempi verrattuna nykyisin voimassa olevan lain 1144/2022 siirtymäsäännöksessä säädettyyn voimassaoloaikaan.
Pykälän
2 momentissa
säädettäisiin niistä säädöksistä, jotka nyt ehdotettavalla lailla kumottaisiin. Näitä olisivat ympäristönsuojelu- ja vesiasioiden käsittelystä aluehallintovirastossa annettu laki sekä eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta annettu laki, joita koskeva sääntely tarvittavilta osin muutettuna sisällytettäisiin nyt ehdotettavaan uuteen lakiin.
Pykälän
3 ja 4 momenttiin
sisältyisivät lain siirtymäsäännökset. Pykälän 3 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa vireille tullut lupa-asia käsitellään noudattaen tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Tämä olisi olennaista erityisesti 2 luvussa tarkoitetun yhteiskäsittelysääntelyn osalta, kun sen piiriin liitettäisiin tällä esityksellä luonnonsuojelulain 66 tai 83 §:ssä tarkoitetut poikkeusta koskevat hakemukset. Edellä mainitusta poiketen säädettäisiin erikseen, että lain voimaan tullessa aluehallintovirastossa vireillä olevat 7 ja 8 §:ssä tarkoitetut hakemukset ratkaistaisiin kuitenkin noudattaen tätä lakia. Näin ollen heti lain voimaantultua sovellettaisiin siinä vihreän siirtymän etusijamenettelyyn (7 §) ehdotettuja tarkennuksia sekä soveltamisalan laajennusta. Samoin uutta eräille EU-säädösten mukaisille hankkeille myönnettävää etusijamenettelyä (8 §) sovellettaisiin lain voimaantultua asian käsittelyvaiheesta riippumatta, perustuen yhteyspisteviranomaisen saamaan tietoon hankkeelle myönnetystä strategisesta asemasta.
Pykälän
4 momentin
mukaan, jos muutoksenhakutuomioistuin kumoaa lupapäätöksen, johon on sovellettava lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, ja palauttaa asian kokonaisuudessaan uudelleen käsiteltäväksi, asia käsitellään ja ratkaistaan tämän lain säännösten mukaisesti.