2.1.1  Ensihoito

Hyvinvointialueiden perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämistä koskevan uudistuksen yhteydessä siirrettiin 1 päivänä tammikuuta 2023 kuntien vastuulla olleet sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävät 21 hyvinvointialueelle, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle.  

Terveydenhuoltolain (1326/2010) 39 §:n mukaan hyvinvointialueen ja Uudellamaalla HUS-yhtymän on järjestettävä alueensa ensihoitopalvelu. Hyvinvointialueet ja HUS-yhtymä voivat päättää ensihoitopalvelun tuottamisesta noudattaen, mitä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetussa laissa (612/2021, jäljempänä sote-järjestämislaki) ja pelastuslaissa (379/2011) säädetään. Terveydenhuoltolaissa määritellään ensihoidon tehtävät.  

Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 2 §:n 1 kohdan mukaan potilaalla tarkoitetaan terveyden- ja sairaanhoitopalveluja käyttävää tai muuten niiden kohteena olevaa henkilöä. Terveydenhuoltolain 40 §:n 1 momentin mukaan ensihoitopalveluun sisältyvät 1) äkillisesti sairastuneen tai loukkaantuneen potilaan hoidon tarpeen arviointi ja kiireellinen hoito ensisijaisesti terveydenhuollon hoitolaitoksen ulkopuolella, eivät kuitenkaan meripelastuslaissa (1145/2001) tarkoitetut tehtävät, tarvittaessa potilaan kuljettaminen lääketieteellisesti arvioiden tarkoituksenmukaisimpaan hoitoyksikköön ja äkillisesti sairastuneen tai vammautuneen potilaan jatkohoitoon liittyvät siirrot, silloin kun potilas tarvitsee siirron aikana vaativaa ja jatkuvaa hoitoa tai seurantaa; 2) ensihoitovalmiuden ylläpitäminen; 3) tarvittaessa potilaan, hänen läheisensä ja muiden tapahtumaan osallisten ohjaaminen psykososiaalisen tuen piiriin; 4) osallistuminen alueellisten varautumis- ja valmiussuunnitelmien laatimiseen suuronnettomuuksien ja terveydenhuollon erityistilanteiden varalle yhdessä muiden viranomaisten ja toimijoiden kanssa; ja 5) virka-avun antaminen poliisille, pelastusviranomaisille, rajavartioviranomaisille ja meripelastusviranomaisille niiden vastuulla olevien tehtävien suorittamiseksi.  

Ensihoitopalvelusta ja ensihoitokeskusten tehtävistä säädetään tarkemmin terveydenhuoltolain 41 ja 46 §:n nojalla annetussa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa ensihoitopalvelusta (585/2017).  

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä säädetään sote-järjestämislaissa. Sote-järjestämislain 12 §:n mukaan hyvinvointialue voi tuottaa asiakkaalle annettavia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja sekä niiden käyttöön liittyvää muuta tukea hankkimalla niitä yksityiseltä palveluntuottajalta sopimukseen perustuen, jos niiden hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen tehtävien tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi. Pykälän 2 momentin mukaan hyvinvointialue ei saa hankkia yksityiseltä palveluntuottajalta ”1) palveluja, joihin sisältyy julkisen vallan käyttöä, jollei lailla erikseen toisin säädetä … 4) terveydenhuoltolain 40 §:ssä tarkoitettua ensihoitopalvelua lukuun ottamatta mainitun lain 40 §:n 1 momentin 1 ja 3 kohdassa tarkoitettuja palveluja ja 2 kohdassa tarkoitettua muuta palvelua kuin ensihoitopalvelun kokonaisvalmiuden ylläpitämistä eikä ensihoitopalvelusta vastaavan lääkärin tai kenttäjohtajan tehtäviä, jotka on hoidettava kaikilta osin virkasuhteessa.” 

Sote-järjestämislain 20 §:ssä säädetään rikosoikeudellisesta virkavastuusta ja vahingonkorvausvastuusta. Edellä 12 §:ssä tarkoitetulla tavalla hyvinvointialueelle sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tuottavan yksityisen palveluntuottajan ja tämän alihankkijan palveluksessa oleviin sekä 13 §:ssä tarkoitettuun hankittuun tai vuokrattuun työntekijään sovelletaan rikoslain 40 luvun 1–3, 5, 7, 8, 9 ja 10 §:n rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä, viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta, heidän hoitaessaan 12 §:ssä tarkoitettuihin palveluihin sisältyviä julkisia hallintotehtäviä. Pykälän 2 momentin mukaan, mitä 1 momentissa säädetään, sovelletaan myös 1 momentissa tarkoitetun yhteisön, säätiön tai muun oikeushenkilön lakimääräisen toimielimen tai johdon jäseneen sekä itsenäiseen ammatinharjoittajaan heidän hoitaessaan 12 §:ssä tarkoitettuihin palveluihin sisältyviä julkisia hallintotehtäviä. 

Kunta- ja hyvinvointialalla työskennellään virka- ja työsuhteissa. Laissa kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003) säädetään kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijoiden virkasuhteesta. Mitä kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetussa laissa säädetään kunnasta ja hyvinvointialueesta, koskee lain 1 §:n mukaan myös kuntayhtymää ja hyvinvointiyhtymää. Sillä, onko kyseessä virka vai virkasuhde ei ole merkitystä virkamiesominaisuuden eikä siten myöskään virkavastuun kannalta. 

Rikoslain 40 luvun 11 §:n mukaan virkavastuussa toimistaan ovat muun muassa virkamies ja julkisyhteisön työntekijä. Ensihoitohenkilöstö on lähtökohtaisesti rikosoikeudellisen virkavastuun piirissä joko muodollisen asemansa perusteella eli rikoslain 40 luvun 11 §:n mukaisina julkisyhteisön työntekijöinä tai virkamiehinä, tai siksi, että kyse on perustuslain (731/1999) 124 §:n nojalla muulle kuin viranomaiselle annetusta julkisesta hallintotehtävästä, jonka osalta virkavastuusta on säädetty erikseen rikoslain 40 luvun 12 §:n 6 momentin nojalla. Toisaalta on huomioitava, että esimerkiksi yksityinen lääkäritoimi, jonka tarjoaminen ei perustu ostopalvelusopimuksen perusteella suoritettavaan julkisyhteisön lakisääteiseen järjestämisvelvollisuuteen, ei muodosta perustuslain 124 §:ssä tarkoitettua julkista hallintotehtävää. Mikäli ensihoitoa koskevia tehtäviä hoidetaan yksityisellä sektorilla julkisten hallintotehtävien ulkopuolella, tehtäviin ei liity virkavastuuta.  

2.1.2  Pelastustoimi

Hyvinvointialue vastaa pelastustoimen järjestämisestä alueellaan. Pelastustoimen tehtävien hoitamista varten jokaisella alueella toimii pelastuslaitos. Suomessa on 21 pelastuslaitosta, jotka hoitavat pelastustoimen tehtävät alueellaan. Hyvinvointialue vastaa muun muassa pelastustoimen palvelutasosta sekä pelastuslaitoksen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Pelastuslaitokset voivat hoitaa pelastustoiminnan lisäksi ensivaste- ja ensihoitotehtäviä. Pelastuslain 27 §:n 3 momentin 1 kohdan mukaan pelastuslaitos tuottaa ensihoitopalveluun kuuluvia palveluita siten kuin hyvinvointialue siitä päättää. Pelastajatutkinto antaakin kelpoisuuden sekä pelastuslaitosten miehistötason tehtäviin (pelastaja/palomies) että ensihoitopalvelun yksiköissä toimimiseen voimassa olevan ensihoitopalveluista annetun asetuksen mukaisesti. 

Pelastuslaki on soveltamisalaltaan laajin pelastustoimea koskeva laki. Lain 2 a §:n mukaan pelastustoimella tarkoitetaan pelastuslaissa tehtäväalaa, joka koostuu tulipalojen ja muiden onnettomuuksien ehkäisystä sekä pelastustoiminnasta sekä pelastustoiminnalla kiireellisiä tehtäviä, joiden tarkoituksena on pelastaa ja suojata ihmisiä, omaisuutta ja ympäristöä onnettomuuden uhatessa tai sattuessa sekä rajoittaa onnettomuudesta aiheutuvia vahinkoja ja lieventää onnettomuuden seurauksia.  

Pelastuslain 32 §:n 1 momentin mukaan pelastustoimintaan kuuluu hälytysten vastaanottaminen, väestön varoittaminen, uhkaavan onnettomuuden torjuminen, onnettomuuden uhrien ja vaarassa olevien ihmisten, ympäristön ja omaisuuden suojaaminen ja pelastaminen, tulipalojen sammuttaminen ja vahinkojen rajoittaminen sekä tehtäviin liittyvät johtamis-, viestintä-, huolto- ja muut tukitoiminnat. Pykälän 2 momentin mukaan pelastuslaitos vastaa pelastustoimintaan kuuluvien tehtävien hoitamisesta, kun tulipalo, muu onnettomuus tai niiden uhka vaatii kiireellisiä toimenpiteitä ihmisen hengen tai terveyden, omaisuuden tai ympäristön suojaamiseksi tai pelastamiseksi eivätkä toimenpiteet ole onnettomuuden tai sen uhan kohteeksi joutuneen omin toimin hoidettavissa tai kuulu muun viranomaisen tai organisaation hoidettavaksi. 

Pelastuslain 27 §:n 4 momentin mukaan hyvinvointialue voi lisäksi tuottaa tämän lain 32 §:n mukaisia pelastustoimintaan kuuluvia palveluita hankkimalla niitä sopimuspalokunnalta tai muulta pelastusalalla toimivalta yhteisöltä siten kuin siitä hyvinvointialueesta annetussa laissa säädetään. Sopimuspalokunnalla tarkoitetaan pelastuslain 2 a §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan pelastustoimen järjestelmään kuuluvaa vapaaehtoista palokuntaa, laitospalokuntaa, teollisuuspalokuntaa tai sotilaspalokuntaa, joka on tehnyt hyvinvointialueen kanssa sopimuksen pelastustoimintaan kuuluvien tehtävien hoitamisesta. Sopimuspalokunnat osallistuvat myös ensivaste- ja ensihoitotehtäviin. Sopimuspalokuntaan ja muuhun sopimuksen tehneeseen yhteisöön kuuluvalta henkilöltä vaaditaan Pelastusopiston opetussuunnitelman mukainen koulutus. 

Pelastusviranomaisille on määritelty oikeuksia liittyen tiedonsaantiin, valvontakäynteihin, hallintopäätösten antamiseen sekä julkisen vallan ja hallinnollisten pakkokeinojen käyttämiseen. Pelastuslain 78 §:ssä säädetään pelastuslaitoksen valvontatehtävistä. Muun muassa pakkokeinoista säädetään pelastuslain 15 luvussa. Lain 105 §:ssä määrätään uhkasakosta ja teettämisuhasta.  

Pelastuslaki sisältää eräitä virkavastuuta koskevia mainintoja. Pelastuslain 34 §:n mukaan pelastustoiminnan johtaja toimii virkavastuun alaisena. Pykälän mukaan pelastustoiminnan johtajana toimii sen hyvinvointialueen pelastusviranomainen, jossa onnettomuus tai vaaratilanne on saanut alkunsa, jollei hyvinvointialueesta annetun lain 8 luvun nojalla toisin ole sovittu tai pelastustoimen järjestämisestä annetun lain 5 §:n nojalla säädetty. Pelastustoimintaa voi kuitenkin tilapäisesti johtaa muu hyvinvointialueen pelastuslaitoksen palveluksessa oleva tai sopimuspalokuntaan kuuluva siihen saakka, kun toimivaltainen pelastusviranomainen ottaa pelastustoiminnan johtaakseen. Pelastusviranomaisten lisäksi siis myös muut pelastustoiminnan johtajana toimivat henkilöt, kuten sopimuspalokuntaan kuuluvat henkilöt, ovat tehtävässään virkavastuun alaisia. Hyvinvointialueiden pelastuslaitosten palomiehet puolestaan ovat viranhaltijoita, jotka rinnastetaan virkamieheen. He ovat rikoslain 40 luvun 11 §:n mukaan rikosoikeudellisessa virkavastuussa toimistaan.  

2.1.3  Poliisi

Poliisin toimivaltuudet on määritelty pääosin poliisilaissa (872/2011), esitutkintalaissa (805/2011) ja pakkokeinolaissa (806/2011). Poliisilaki sisältää poliisin päivittäistä toimintaa koskevat yleiset säännökset sekä periaatteet. Lisäksi laissa säädetään poliisin salaisesta tiedonhankinnasta rikosten ennalta estämisessä ja paljastamisessa. Esitutkintalaki sisältää säännökset muun muassa esitutkinnassa noudatettavista yleisistä periaatteista. Pakkokeinolaissa puolestaan säädetään rikoksen esitutkinnassa käytettävistä pakkokeinoista, kuten pidättämisestä ja vangitsemisesta, takavarikosta ja kotietsinnästä sekä niin sanotuista salaisista pakkokeinoista.  

Poliisilain 1 luvun 1 §:n mukaan poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, kansallisen turvallisuuden suojaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen.  

Rikoksen estämisellä tarkoitetaan poliisilain 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan toimenpiteitä, joiden tavoitteena on estää rikos, sen yritys tai valmistelu, kun henkilön toiminnasta tehtyjen havaintojen tai siitä muuten saatujen tietojen vuoksi voidaan perustellusti olettaa hänen syyllistyvän rikokseen, taikka keskeyttää jo aloitetun rikoksen tekeminen tai rajoittaa siitä välittömästi aiheutuvaa vahinkoa tai vaaraa. 

Rikoksen paljastamisella tarkoitetaan poliisilain 5 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan toimenpiteitä, joiden tavoitteena on selvittää, onko esitutkinnan aloittamiselle esitutkintalain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettua perustetta, kun henkilön toiminnasta tehtyjen havaintojen tai siitä muuten saatujen tietojen vuoksi voidaan olettaa, että rikos on tehty. 

Esitutkintalain 3 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muuten on syytä epäillä, että rikos on tehty. Esitutkinnassa selvitettävistä asioista säädetään esitutkintalain 1 luvun 2 §:ssä.  

Poliisilla on laaja toimivalta välittömän julkisen vallan käyttämiseen. Poliisi voi laissa määriteltyä toimivaltaa käyttäessään muun muassa antaa velvoittavia tarpeellisia käskyjä ja kieltoja sekä ottaa kiinni henkilöitä, pysäyttää kulkuneuvoja ja käyttää voimakeinoja.  

2.1.4  Virkamiehiin kohdistuvat rikokset

Suomen rikoslaissa tai muussa sääntelyssä ei ole sinivilkkusabotaasia koskevaa erillissäännöstä. Rikoslaissa on kuitenkin määritelty erinäisiä rikoksia viranomaisia vastaan, jotka kattavat tällaisen väkivallan, haitanteon ja muun häirinnän. Virkamiehen vastustamiseen ja haitantekoon liittyviä rikoksia rikoslain 16 luvussa ovat virkamiehen väkivaltainen vastustaminen (1 §), virkamiehen vastustaminen (2 §), haitanteko virkamiehelle (3 §) ja niskoittelu poliisia vastaan (4 §).  

Virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta tuomitaan rikoslain 16 luvun 1 §:n mukaan se, joka käyttää tai uhkaa käyttää väkivaltaa pakottaakseen virkamiehen tekemään tai jättämään tekemättä julkisen vallan käyttöä sisältävän virkatoimen, muuten käyttää tai uhkaa käyttää väkivaltaa sellaisen virkatoimen johdosta sitä suorittavaa virkamiestä vastaan tai käyttää väkivaltaa virkamiestä tai häneen 15 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevaa henkilöä vastaan kostaakseen sellaisen virkatoimen. Virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen rangaistusasteikko on vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta. Pykälän 2 momentin mukaan virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta tuomitaan myös se, joka menettelee 1 momentissa mainitulla tavalla sitä kohtaan, joka virkamiehen pyynnöstä tai suostumuksella avustaa virkamiestä julkisen vallan käyttöä sisältävässä virkatoimessa. Rikoslain 16 luvun 20 §:n soveltamisalasäännöksessä säädetään siitä, mitkä tahot rinnastetaan luvussa virkamieheen.  

Virkamiehen vastustamiseksi teko puolestaan katsotaan rikoslain 16 luvun 2 §:n mukaan, jos virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, huomioon ottaen väkivallan tai uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty. Rangaistusasteikko virkamiehen vastustamisessa on sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta.  

Haitanteosta virkamiehelle tuomitaan rikoslain 16 luvun 3 §:n mukaan se, joka käyttämättä väkivaltaa tai sen uhkaa oikeudettomasti estää tai yrittää estää 1 §:ssä tarkoitetun virkatoimen suorittamista tai vaikeuttaa sitä. Haitanteosta virkamiehelle tuomitaan sakkoon.  

Rikoslain 16 luvun 4 §:ssä on kielletty niskoittelu poliisia vastaan. Niskoittelusta poliisia vastaan tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi muun muassa se, joka hälyttää aiheettomasti poliisin taikka antamalla vääriä tietoja vaikeuttaa poliisin toimintaa.  

Rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan kyseessä on murha, jos tappo tehdään tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi. Murhasta tuomitaan vankeutta elinkaudeksi. Pykälän 2 momentin mukaan myös murhan yritys on rangaistava. 

Ensihoitohenkilöstön rikosoikeudellisen suojan vahvistamista koskevan hallitusohjelmakirjauksen näkökulmasta oleellisen virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen kannalta tulee arvioitavaksi se, kohdistuuko teko virkamieheen tai tähän rikoslain 16 luvun 20 §:n mukaan rinnastettavaan henkilöön sekä se, onko tunnusmerkistössä kuvatun vastustamisteon kohteena sellainen toimi, joka sisältää julkisen vallan käyttöä.  

Rikoslain virkarikoksia koskevan 40 luvun määritelmiä koskevan 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan ”[t]ässä laissa tarkoitetaan … virkamiehellä henkilöä, joka on virka- tai siihen rinnastettavassa palvelussuhteessa valtioon, hyvinvointialueeseen, hyvinvointiyhtymään tai kuntaan taikka kuntayhtymään tai muuhun kuntien julkisoikeudelliseen yhteistoimintaelimeen, eduskuntaan, valtion liikelaitokseen taikka evankelis-luterilaiseen kirkkoon tai ortodoksiseen kirkkoon tai sen seurakuntaan tai seurakuntien yhteistoimintaelimeen, Ahvenanmaan maakuntaan, Suomen Pankkiin, Kansaneläkelaitokseen, Työterveyslaitokseen, Kevaan, Kuntien takauskeskukseen tai Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:hen”. 

Julkisyhteisön työntekijällä tarkoitetaan rikoslain 40 luvun 11 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan henkilöä, joka on työsopimussuhteessa 1 kohdassa mainittuun julkisyhteisöön tai laitokseen taikka yliopistoon. Merkittävä osa julkisen sektorin ensihoitohenkilöstöstä työskentelee työsuhteessa. Kyse on tältä osin siten julkisyhteisön työntekijöistä, joita ei rikoslain 16 luvun soveltamisalasäännöksiä koskevassa 20 §:ssä rinnasteta virkamieheen. Julkisyhteisön työntekijä voi kuitenkin olla julkista valtaa käyttävä henkilö. 

Julkista valtaa käyttävällä henkilöllä tarkoitetaan rikoslain 40 luvun 11 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan a) sitä, jonka tehtäviin lain tai asetuksen nojalla kuuluu antaa toista velvoittava määräys tai päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta taikka joka lain tai asetuksen nojalla tehtävässään tosiasiallisesti puuttuu toisen etuun tai oikeuteen, sekä b) sitä, jonka lain tai asetuksen nojalla taikka viranomaiselta lain tai asetuksen nojalla saadun toimeksiannon perusteella kuuluu osallistua a kohdassa tarkoitetun päätöksen valmisteluun tekemällä päätösesitys tai -ehdotus, laatimalla selvitys tai suunnitelma, ottamalla näyte tai suorittamalla tarkastus taikka muulla vastaavalla tavalla.  

Rikoslain 16 luvun soveltamisalasäännöksiä koskevan 20 §:n 1 momentin mukaan sovellettaessa tämän luvun 1–3 §:ää rikollisen teon kohteena olevaan virkamieheen rinnastetaan muun muassa 40 luvun 11 §:ssä tarkoitettu julkista valtaa käyttävä henkilö. 

Rikoslain 40 luvun 12 §:n 6 momentin mukaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevien säännösten soveltamisesta eräissä tapauksissa säädetään erikseen lailla. Rikoslain 16 luvun 20 §:n 6 momentin mukaan ”[j]os muualla kuin tässä laissa säädetään rikosoikeudellista virkavastuuta koskevien säännösten soveltamisesta muuhun kuin 1–4 momentissa tarkoitettuun henkilöön, hänet rinnastetaan rikollisen teon kohteena olevaan virkamieheen sovellettaessa tämän luvun 1–3, 9, 13 ja 14 §:ää.”  

Hallintotehtävän antamista muulle kuin viranomaiselle koskevan perustuslain 124 §:n ensimmäisessä virkkeessä säädetään edellytyksistä antaa julkinen hallintotehtävä muulle kuin viranomaiselle. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan ylipäätään antaa vain viranomaiselle. Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä on lähdetty siitä, että kun perustuslain 124 §:ssä tarkoitetulla tavalla julkinen hallintotehtävä uskotaan viranomaisjärjestelmän ulkopuolelle, tehtävää hoitavan tulee olla rikosoikeudellisessa virkavastuussa (PeVL 3/2009 vp, s. 4/II ja PeVL 20/2006 vp, s. 2). Rikoslain ulkopuolisia säännöksiä, joilla rikosoikeudellinen virkavastuu ulotetaan tiettyjä tehtäviä suorittaviin henkilöihin rikoslain 40 luvun 11 §:n määritelmistä riippumatta, on nykyisin hyvin paljon. Tällainen erityinen virkavastuusäännös on esimerkiksi edellä mainittu sote-järjestämislain 20 §.  

Ensihoito- ja ensivastetyössä työskentelevät henkilöt voidaan nykysääntelyn mukaan siten rinnastaa rikoslain 16 luvun 20 §:n soveltamisalasäännöksen perusteella virkamieheen luvun 1–3 §:ssä tarkoitetun teon kohteena ainakin sote-järjestämislain 20 §:n erityisen virkavastuusäännöksen kautta. Lisäksi ensihoito- ja ensivastetyössä työskentelevät henkilöt rinnastetaan virkamieheen silloin, kun he julkisyhteisön työntekijöinä käyttävät julkista valtaa. Näin ollen 16 luvun säännösten soveltumisen kannalta tulee tarkastella, onko kysymys ollut julkisen vallan käyttämistä koskevasta virkatoimesta.  

Julkisen vallan käyttöä koskevaa tunnusmerkkiä on tarkasteltu virkamiehen väkivaltaista vastustamista koskevan säännöksen esitöissä (HE 6/1997 vp s. 60-61) seuraavasti: ”Julkisen vallan käyttöä sisältävät virkatoimet voivat ensinnäkin olla sellaisten päätösten tekemistä ja valmistelua, joilla asetetaan oikeudellisia sääntöjä ja sovelletaan niitä yksittäistapauksessa… Tällaisten virkatointen ohella ehdotettu 1 § suojaa myös niin sanottua tosiasiallista julkisen vallan käyttämistä, johon sisältyy mahdollisuus puuttua toisten etuihin, oikeuksiin tai velvollisuuksiin. Tällaista voi olla esimerkiksi se, että virkamies laissa edellytettyä tarkastusta ja valvontaa suorittaessaan antaa käskyjä ja kieltoja… Kaikki viranomaisten toiminta ei ole julkisen vallan käyttämistä… Julkisen vallan käyttöä ei ole myöskään niin sanottu tosiasiallinen toiminta viranhoidossa, kuten esimerkiksi poliisin virka-auton ajaminen, yleisen tien tai rakennuksen rakentaminen tai korjaaminen taikka potilaan hoitaminen julkisyhteisön ylläpitämässä sairaalassa. Tällaisten julkisen vallan käyttöön kuulumattomien toimintojen väkivaltainen tai väkivallan uhkaa sisältävä häiritseminen voi tietysti antaa aihetta järjestyksen turvaamista tai palauttamista tarkoittaviin viranomaistoimiin, jotka ovat julkisen vallan käyttämistä.” 

Rikoslain 40 luvun 11 §:n 1 momentin 5 kohdan julkisen vallan käytön tunnusmerkin tulkinnassa riittävää ei ole, että henkilön toimenkuvaan kuuluu julkisen vallan käyttöä, vaan on arvioitava, oliko juuri kysymyksessä oleva toiminta julkisen vallan käyttöä vai ei (KKO 2002:21 sekä virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen näkökulmasta HE 6/1997 vp s. 60–61 ja KKO 2008:78).  

Rikoslain 16 luvun korotettu rikosoikeudellinen suoja koskee lähtökohtaisesti muodollisesta asemasta riippumatta sitä osaa virka- tai muusta toiminnasta, joka on julkisen vallan käyttöä. Julkisen vallan käyttämistä koskeva arviointi on siten sama riippumatta siitä, onko kyse esimerkiksi poliisista, pelastustoiminnasta vai ensihoidosta ja riippumatta siitä, hoidetaanko tehtävää virka- vai työsuhteessa. Julkista valtaa käyttävä henkilö voi olla myös yksityisen palveluntuottajan työntekijä.  

2.1.5  Järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen

Rikoslain yleistä järjestystä vastaan tehtyjä rikoksia koskevan 17 luvun 6 §:ssä on järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamista koskeva rangaistussäännös. Tämä säännös ei pidä sisällään kriteeriä teon kohdistumisesta virkamieheen ja julkisen vallan käyttämiseen. Säännöksen 1 momentin mukaan ”[j]oka käyttämällä tai uhkaamalla käyttää väkivaltaa estää tai yrittää estää järjestystä ylläpitävää henkilöä suorittamasta hänelle lain tai asetuksen nojalla kuuluvaa tehtävää tai muuten vaikeuttaa sanotun tehtävän suorittamista, on tuomittava, jollei laissa muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.” 

Pykälän toisen momentin mukaan ”[j]ärjestystä ylläpitävällä henkilöllä tarkoitetaan tässä pykälässä: 1) järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä annetussa laissa (472/1977) tarkoitettua kuljettajaa, häneen rinnastettavaa henkilöä taikka heitä kuljettajan tai häneen rinnastettavan henkilön pyynnöstä avustavaa matkustajaa; 2) joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetussa laissa (469/1979) tarkoitettua matkalippujen tarkastajaa ja tarkastuksessa apuna olevaa järjestyksenvalvojaa; sekä 3) yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa (1085/2015) tarkoitettua vartijaa ja järjestyksenvalvojaa. 

Säännöksellä suojellaan tiettyjä järjestystä ylläpitäviä henkilöitä kuten järjestyksenvalvojia ja vartijoita näiden suorittaessa säädettyjä tehtäviään. Säännöksen rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Rangaistusasteikko on siten selvästi lievempi kuin esimerkiksi perusmuotoisessa pahoinpitelyssä. 

Rikoslain 17 luvun 6 §:n 2 momentissa mainituissa laeissa on säädetty säännöksessä mainittujen henkilötahojen toimivaltuuksista ja osin jopa oikeudesta voimakeinojen käyttöön. Rikoslain 17 luvun 6 §:ssä tarkoitettu henkilö saattaa käyttää tehtävässään julkista valtaa. Häneen voidaan siten tältä osin soveltaa rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Kuitenkaan heitä ei rinnasteta virkamiehiin rikoslain 16 luvun 1–3 §:ssä, koska heidän vastustamiseensa sovelletaan mainittua rikoslain 17 luvun 6 §:ää (HE 77/2001 vp s. 53).  

Säännökseen sisältyvän toissijaisuuslausekkeen mukaisesti järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamista koskevaa säännöstä ei sovelleta, jos teosta on muualla laissa säädetty ankarampi rangaistus. Näin ollen, jos vastustaja syyllistyy esimerkiksi pahoinpitelyyn tai törkeään pahoinpitelyyn, sovelletaan rikoslain 17 luvun 6 §:n säännöksen sijasta pahoinpitelyä tai törkeää pahoinpitelyä koskevaa säännöstä.  

2.1.6  Rikoslain yleiset rangaistussäännökset

Niiltä osin, kun rikoslain 16 luvun 1–3 §:t eivät tule sovellettavaksi ensihoitotyötä tekeviin henkilöihin tai muihin hälytystoiminnassa työskenteleviin henkilöihin kohdistuviin väkivaltaisiin tai uhkauksen sisältäviin tekoihin, henkilöä suojaavat rikoslain yleiset, esimerkiksi rikoslain 21 luvun terveyttä ja rikoslain 25 luvun vapautta suojaavat rangaistussäännökset. Teon moitittavuus otetaan tällöin huomioon rangaistuksen määräämisessä ja mittaamisessa rikoslain 6 luvun säännösten mukaisesti. 

Rikoslain 6 luvun rangaistuksen määräämisen yleisperiaatetta koskevan 4 §:n mukaan ”[r]angaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.” Rangaistusta korottavasti voi tällöin vaikuttaa teon kohteen keskimääräistä haavoittuvampi asema työtehtäväänsä suorittavana sekä tilanne ja olosuhteet muutoinkin. Arvioinnissa merkittävää voi muun ohella olla myös se, onko uhkaava, väkivaltainen tai vastustava henkilö ulkopuolinen vai toimenpiteiden kohde ja se, liittyykö tällainen menettely henkilön terveydentilaan vai ei. 

Pahoinpitelyä koskevan rikoslain 21 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan ”[j]oka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.” Pykälän 2 momentin mukaan yritys on rangaistava. 

Törkeää pahoinpitelyä koskevan rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan ”[j]os pahoinpitelyssä 1) aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila, 2) rikos tehdään erityisen raa’alla tai julmalla tavalla tai 3) käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä pahoinpitelystä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan yritys on rangaistava.  

Rikoslain 21 luvun lievää pahoinpitelyä koskevan 7 §:n mukaan ”[j]os pahoinpitely, huomioon ottaen väkivallan, ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksen tai terveyden vahingoittamisen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä pahoinpitelystä sakkoon.” 

Rikoslain 21 luvun syyteoikeutta koskevan 16 §:n 1 momentin mukaan ”[s]yyttäjä saa nostaa syytteen lievästä pahoinpitelystä vain, jos asianomistaja ilmoittaa rikoksen syytteeseen pantavaksi taikka teko on kohdistunut: 1) kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön; 2) tekijän aviopuolisoon tai entiseen aviopuolisoon, sisarukseen tai sukulaiseen suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa taikka henkilöön, joka asuu tai on asunut tekijän kanssa yhteistaloudessa tai on tai on ollut muuten näihin rinnastettavan henkilökohtaisen suhteen takia hänelle läheinen; taikka 3) henkilöön hänen työtehtäviensä vuoksi eikä rikoksentekijä kuulu työpaikan henkilöstöön. 

Momentin kolmas kohta on säädetty korostamaan niiden henkilöiden rikosoikeudellista suojaa, jotka saattavat työtehtävässään joutua väkivallan kohteeksi. Lieväkin pahoinpitely on aina yleisen syytteen alainen, kun teko on kohdistunut henkilöön hänen työtehtäviensä vuoksi, kun rikoksentekijä ei kuulu työpaikan henkilöstöön. Kyseiseen lainsäädäntömuutokseen johtaneissa hallituksen esityksen (HE 78/2010 vp, s. 17) perusteluissa todetaan, että ”[n]äin työsuhteessa olevat tavallaan rinnastettaisiin syyteoikeuden järjestelyn suhteen julkista valtaa käyttäviin henkilöryhmiin, joihin kohdistuvat teot ovat jo nykyisin virkamiehen vastustamisrikoksina virallisen syytteen alaisia rikoksia.” 

Perusteluissa todetaan edelleen, että ”[p]ykälän soveltamisalaan lukeutuisi käytännössä ennen kaikkea palvelutyö, terveydenhuollon ja sosiaalialan työ, kuljetus- ja liikennetyö sekä kaupallinen työ. Terveydenhoitoalalta pykälän soveltamisalaan kuuluisivat esimerkiksi sairaalapalvelut, lääkäripalvelut, muut terveydenhuoltopalvelut ja sairaankuljetuspalvelut, poliklinikat ja muu potilaiden vastaanottotyö, työ osastoilla ja kotisairaanhoito.” Ensihoitajat kuuluvat näin ollen pykälän soveltamisalaan. Pykälän soveltamisalaan kuuluvat myös muut hälytystoiminnassa ja poliisitoiminnassa työskentelevät henkilöt niiltä osin, kun rikoslain 16 luvun 1–3 §:t eivät tule sovellettavaksi, sillä pykälä soveltuu yhtä hyvin niin työsuhteessa kuin virkasuhteessakin oleviin henkilöihin.  

Vapauteen kohdistuvia rikoksia koskevan rikoslain 25 luvun laitonta uhkausta koskevan 7 §:n mukaan ”[j]oka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, laittomasta uhkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”  

Rikoslain 25 luvun syyteoikeutta koskevan 9 §:n 1 momentin mukaan ”[s]yyttäjä saa nostaa syytteen tuottamuksellisesta vapaudenriistosta, laittomasta uhkauksesta tai pakottamisesta vain, jos asianomistaja ilmoittaa rikoksen syytteeseen pantavaksi taikka pakottamisen tai laittoman uhkauksen tekemiseen on käytetty hengenvaarallista välinettä taikka jos erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista.” Rikoslain 21 luvun 16 §:n 1 momentin 3 kohtaa läheisesti muistuttavan 2 momentin mukaan syyttäjä saa lisäksi nostaa syytteen laittomasta uhkauksesta, jos teko on kohdistunut henkilöön hänen työtehtävänsä vuoksi eikä rikoksentekijä ole saman työnantajan palveluksessa.  

Henkilön, joka estää poliisia, pelastuspalvelua tai ambulanssia saapumasta onnettomuuspaikalle, ja tämä toiminta johtaa ihmisten menehtymiseen, vastuuta tällaisista henkilövahingoista arvioidaan rikoslain 21 luvun säännösten mukaan. Rikoslain 17 lukuun sisältyy myös säännöksiä julkisesta kehottamisesta rikokseen ja mellakkarikoksista.  

2.1.7  Työturvallisuussääntely

Työturvallisuuslainsäädäntö tulee rangaistussääntelyn ohella huomioitavaksi myös poliisi- ja hälytystoiminnassa työskentelevien osalta. Työturvallisuudesta säädetään työturvallisuuslaissa (738/2002) ja muussa asiaa koskevassa lainsäädännössä. Laissa säädetään työturvallisuudesta huolehtimisesta eri tavoin ja työnantajaorganisaation eri portailla.  

Työturvallisuuslain 27 §:n 1 momentin mukaan työssä, johon liittyy ilmeinen väkivallan uhka, työ ja työolosuhteet on järjestettävä siten, että väkivallan uhka ja väkivaltatilanteet ehkäistään mahdollisuuksien mukaan ennakolta. Tällöin työpaikalla on oltava väkivallan torjumiseen tai rajoittamiseen tarvittavat asianmukaiset turvallisuusjärjestelyt tai -laitteet sekä mahdollisuus avun hälyttämiseen. Pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa tarkoitettua työtä ja työpaikkaa varten työnantajan on laadittava menettelytapaohjeet, joissa ennakolta kiinnitetään huomiota uhkaavien tilanteiden hallintaan ja toimintatapoihin, joilla väkivaltatilanteen vaikutukset työntekijän turvallisuuteen voidaan torjua tai rajoittaa. Tarvittaessa on tarkistettava turvallisuusjärjestelyjen ja -laitteiden toimivuus. 

Lain työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta (44/2006) 50 §:ssä on määritelty työsuojeluviranomaisen ilmoitusvelvollisuudesta rikosasian yhteydessä. Pykälän 1 momentin mukaan, jos on todennäköisiä perusteita epäillä, että on tehty työsuojeluviranomaisen valvottavana olevassa laissa tai rikoslain eräissä pykälissä, kuten ihmiskauppaa ja petosta koskevissa säännöksissä rangaistavaksi säädetty teko, työsuojeluviranomaisen on tehtävä siitä ilmoitus poliisille esitutkintaa varten. Nykyisessä sanamuodossaan 50 § ei kuitenkaan velvoita työsuojeluviranomaista tekemään ilmoitusta esimerkiksi pahoinpitelystä.  

2.1.8  Vahingonteko- ja tuhotyösääntely sekä varkaus- ja ryöstörikokset

Rikoslain 35 luku sisältää säännökset vahingonteosta. Luvun 1 §:n mukaan se, joka oikeudettomasti hävittää tai vahingoittaa toisen omaisuutta, on tuomittava vahingonteosta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. 

Luvun törkeää vahingontekoa koskevan 2 §:n 1 momentin mukaan, jos vahingonteolla aiheutetaan 1) erittäin suurta taloudellista vahinkoa, 2) rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa tai 3) historiallisesti tai sivistyksellisesti erityisen arvokkaalle omaisuudelle huomattavaa vahinkoa ja vahingonteko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vahingonteosta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan törkeän vahingonteon yritys on rangaistava. 

Vahingonteko katsotaan lieväksi vahingonteoksi 3 §:n mukaan, jos vahingonteko, huomioon ottaen vahingon vähäisyys tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Lievästä vahingonteosta tuomitaan sakkoon. 

Esiin voidaan nostaa myös kysymys vahingonteon ja tuhotyön suhteesta. Tuhotyötä ja törkeätä tuhotyötä koskevat rangaistussäännökset on sijoitettu rikoslain 34 lukuun. Luvun 1 §:n 1 momentin mukaan se, joka 1) sytyttää tulipalon, 2) räjäyttää jotakin taikka 3) saa aikaan vedentulvan tai luonnontilan muun mullistuksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa taikka että siitä on yleistä erittäin huomattavan taloudellisen vahingon vaaraa, on tuomittava tuhotyöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan tuhotyöstä tuomitaan myös se, joka omaisuutta vahingoittamalla tai tuhoamalla taikka tuotanto-, jakelu- tai tietojärjestelmän toimintaan oikeudettomasti puuttumalla aiheuttaa vakavan vaaran energiahuollolle, yleiselle terveydenhuollolle, maanpuolustukselle, oikeudenhoidolle tai muulle näihin rinnastettavalle yhteiskunnan tärkeälle toiminnolle. Pykälän 3 momentin mukaan tuhotyön yritys on rangaistava. 

Luvun 2 §:n 1 momentin mukaan liikennetuhotyöstä tuomitaan se, joka 1) tuhoaa kulkuneuvon tai kiinteän lautan, tai niiden välineistön taikka kulkuväylän, liikenteen ohjausmerkin tai muun liikenteen laitteiston taikka vahingoittaa tai muuntaa niitä, 2) antaa liikenteeseen liittyvän väärän tiedon tai 3) tekee kulkuneuvossa, lentokentällä, kiinteällä lautalla tai liikenteen ohjailutehtävissä olevaa henkilöä kohtaan väkivaltaa taikka uhkaa häntä väkivallalla siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa liikenteessä tai kiinteällä lautalla, eikä teko ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Liikennetuhotyöstä tuomitaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan liikennetuhotyön yritys on rangaistava. 

Törkeää tuhotyötä koskevan luvun 3 §:n 1 momentin mukaan teko katsotaan törkeäksi tuhotyöksi, jos tuhotyö tai liikennetuhotyö tehdään 1) aiheuttaen suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa, 2) aiheuttaen jollekin yhteiskunnan tärkeälle toiminnolle uhkaavan vahingon pitkäaikaisuuden tai laaja-alaisuuden vuoksi taikka muusta syystä erityisen vakavaa vaaraa taikka 3) sodan tai muiden poikkeusolojen aikana ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Törkeän tuhotyön rangaistusasteikko on vankeutta vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan törkeän tuhotyön yritys on rangaistava. 

Rikoslain 28 luku sisältää säännökset varkaudesta. Luvun 1 §:n 1 momentin mukaan se, joka anastaa toisen hallusta irtainta omaisuutta, on tuomittava varkaudesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi. Pykälän 2 momentin mukaan varkauden yritys on rangaistava. 

Luvun törkeää varkautta koskevan 2 §:n 1 momentin mukaan jos varkaudessa 1) anastamisen kohteena on erittäin arvokas omaisuus, 2) anastamisella aiheutetaan rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa, 3) rikoksentekijä käyttää hyväkseen rikoksen uhrin avutonta tai hädänalaista tilaa, 4) rikoksentekijä tai osallinen varustautuu teon toteuttamista varten ampuma-aseella, räjähdysaineella taikka muulla näiden kaltaisella vaarallisella välineellä tai 5) rikoksentekijä murtautuu asuttuun asuntoon ja varkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä varkaudesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan törkeän varkauden yritys on rangaistava. 

Jos varkaus, huomioon ottaen anastetun omaisuuden arvo tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on luvun 3 §:n 1 momentin mukaan tuomittava näpistyksestä sakkoon. Pykälän 2 momentin mukaan näpistyksen yritys on rangaistava. 

Rikoslain 28 luvun 9 a §:n 1 momentin mukaan se, joka ottaa luvattomasti käyttöönsä toisen moottorikäyttöisen kulkuneuvon, on tuomittava moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi. Pykälän 2 momentin mukaan moottorikulkuneuvon käyttövarkauden yritys on rangaistava. 

Törkeää moottorikulkuneuvon käyttövarkautta koskevan 9 b §:n 1 momentin mukaan jos moottorikulkuneuvon käyttövarkaudessa 1) tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä tai 2) aiheutetaan rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen tai muuten erityisen tuntuvaa vahinkoa tai haittaa ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan törkeän moottorikulkuneuvon käyttövarkauden yritys on rangaistava. 

Moottorikulkuneuvon käyttövarkaus katsotaan lieväksi moottorikulkuneuvon käyttövarkaudeksi 9 c §:n mukaan, jos moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, huomioon ottaen se, että rikos ei ole omiaan aiheuttamaan merkittävää vahinkoa tai haittaa, tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Lievästä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta tuomitaan sakkoon. 

Rikoslain 31 luku sisältää säännökset ryöstöstä. Luvun 1 §:n 1 momentin mukaan se, joka 1) käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla välittömästi käyttää sellaista väkivaltaa toisen hallusta anastaa tai ottaa luvattomasti käyttöön toisen irtainta omaisuutta taikka 2) sellaista väkivaltaa tai uhkausta käyttämällä pakottaa toisen luopumaan taloudellisesta edusta, johon rikoksentekijällä tai sillä, jonka puolesta hän toimii, ei ole laillista oikeutta, on tuomittava ryöstöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan ryöstön yritys on rangaistava. Ryöstöstä tai sen yrityksestä tuomitaan pykälän 3 momentin mukaan myös se, joka 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta anastamisesta tai käyttöön ottamisesta verekseltään tavattuna käyttämällä siinä tarkoitettua väkivaltaa tai uhkausta täyttää tai yrittää täyttää rikoksen taikka pitää tai yrittää pitää siten ottamansa omaisuuden. Pykälän 4 momentin mukaan, ellei tässä pykälässä tarkoitettu teko, huomioon ottaen väkivallan tai uhkauksen vähäisyys tai muut tekoon liittyvät seikat, ole kokonaisuutena arvostellen vakava, ei rikoksentekijää tuomita ryöstöstä, vaan niistä muista rikoksista, jotka teko käsittää. 

Törkeää ryöstöä koskevan 2 §:n 1 momentin mukaan jos ryöstössä 1) aiheutetaan tahallisesti toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila, 2) rikos tehdään erityisen raa’alla tai julmalla tavalla, 3) käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä tai 4) rikos kohdistetaan henkilöön, joka ammattiinsa tai toimeensa kuuluvan työn tai tehtävän vuoksi ei voi itseään tai omaisuuttaan puolustaa, ja ryöstö on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä ryöstöstä vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan törkeän ryöstön yritys on rangaistava. 

Törkeän ryöstön valmistelua koskevan 2 a §:n 1 momentin mukaan se, joka 2 §:ssä tarkoitetun rikoksen tekemistä varten 1) pitää hallussaan ampuma- tai teräasetta tai muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä taikka välinettä, joka soveltuu erityisesti käytettäväksi apuvälineenä rikoksessa, 2) hankkii rikoksen tekemisessä tarpeellisen erityisen tiedon tai 3) sopii toisen kanssa tai laatii yksityiskohtaisen suunnitelman rikoksen tekemisestä on tuomittava törkeän ryöstön valmistelusta vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan, jos vaara rikoksen toteuttamisesta on ollut muista kuin satunnaisista syistä vähäinen taikka jos henkilö on vapaaehtoisesti luopunut rikoksen valmistelusta, estänyt sen jatkumisen tai muuten poistanut oman toimintansa merkityksen rikoksen valmistelussa, 1 momenttia ei kuitenkaan sovelleta. 

Suomessa niin sanotun sinivilkkusabotaasin omaisuusvahingon elementin näkökulmasta omaisuutta suojataan muun muassa vahingontekoa koskevien rangaistussäännösten kautta. Jos teon voidaan katsoa olevan omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa tai yleistä erittäin huomattavan taloudellisen vahingon vaaraa, kyseeseen voivat tulla tuhotyötä koskevat rangaistussäännökset. Myös muun muassa varkautta, moottorikulkuneuvon käyttövarkautta ja ryöstöä koskevat rangaistussäännökset suojaavat osaltaan poliisi- tai hälytystoiminnassa käytettävää omaisuutta. 

2.1.9  Johtopäätökset

Kun tarkastellaan rangaistussääntelyn nykytilaa, voidaan todeta, että virkamiehen väkivaltaista vastustamista koskevan rikoslain 16 luvun 1 §:n säännöksen soveltaminen edellyttää, että säännöksessä tarkoitettu vastustaminen kohdistuu virkamieheen tai häneen luvun 20 §:ssä säädetyin tavoin rinnastettavaan tahoon, ja että vastustamisen kohteessa kysymys on julkisen vallan käyttämistä sisältävästä virkatoimesta. Lisäksi vastustamissäännöstä sovelletaan vastustamisen kohdistuessa tällaista tehtävää suorittavaa henkilöä tämän pyynnöstä avustavaan henkilöön. Lähtökohtana sääntelyssä on nimenomaan julkisen vallan käyttöä sisältävien virkatoimien erityinen rikosoikeudellinen suojaaminen. Siltä osin, kun poliisi- tai hälytystoiminnassa työskentelevä henkilö kohtaa vastustusta muussa tehtävässä kuin julkisen vallan käyttöä sisältävässä tehtävässä, tekoon sovelletaan rikoslain yleisiä säännöksiä.  

Muissa kuin edellä mainittujen rikoslain 16 ja 17 luvun erityissäännösten soveltamisen tilanteissa rikosoikeudellinen arviointi tapahtuu yleisten rangaistussäännösten, esimerkiksi laitonta uhkausta tai pahoinpitelyrikoksia koskevien säännösten perusteella. Tuomioistuimen tulee rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan mitata rangaistus rikokseen soveltuvalta rangaistusasteikolta siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen.  

Rikoslain 21 luvun syyteoikeutta koskevan sääntelyn täydentäminen siten, että lieväkin pahoinpitely on yleisen syytteen alainen teko, kun se on kohdistunut henkilöön hänen työtehtäviensä vuoksi, osoittaa lainsäätäjän tarkoittaneen, että työtehtävissä lievänkin pahoinpitelyn kohteeksi joutuminen on sillä tavoin yhteiskunnan toimenpiteitä edellyttävä asia, että rikosoikeudelliseen vastuuseen saattamista ei ole katsottu sopivaksi jättää teon kohteen tahdonilmaisusta riippuvaiseksi.  

Sinivilkkusabotaasin käsitteen kannalta merkittäviä rangaistussäännöksiä omaisuusvahingon osalta ovat etenkin vahingontekoa koskeva rangaistussäännös sekä yleistä vaaraa aiheuttavien tekojen osalta tuhotyötä koskevat rangaistussäännökset. Törkeän vahingonteon tunnusmerkistö ei määrittele erikseen poliisi- tai hälytystoimintaan liittyvää omaisuusvahinkoa törkeän vahingonteon täyttymisen kriteerinä. On todennäköistä, että poliisi- tai hälytystoiminnassa käytettävään ajoneuvoon tai välineistöön kohdistuvat teot eivät yleensä täytä tuhotyön korkeaa soveltamiskynnystä ja esimerkiksi yleisen vaaran elementtiä, jolloin ensisijaisesti tällaisten vahinkojen tahallista aiheuttamista arvioitaisiin vahingonteon tunnusmerkistön näkökulmasta. Poliisi- tai hälytystoiminnassa käytettäviä ajoneuvoja tai välineistöä ei ole erikseen mainittu muissakaan omaisuusrikoksia koskevissa rangaistussäännöksissä. 

2.2.1  Tilastot

Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomessa tuomittiin vuonna 2023 virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta (RL 16:1 §) 318 henkilöä. Suurimmassa osassa tapauksia (223) henkilö tuomittiin ehdolliseen vankeuteen, jonka keskimääräinen pituus oli 5,4 kuukautta. Kymmenessä tapauksessa ehdollisen vankeuden ohella määrättiin oheissakko. Ehdottomaan vankeuteen tuomittiin 62 henkilöä.  

Virkamiehen vastustamisesta (RL 16:2 §) tuomittiin vuonna 2023 oikeudessa yhteensä 134 henkilöä. Näistä henkilöistä lähes kaikki (125 henkilöä) tuomittiin sakkoon ja 3 henkilöä ehdolliseen vankeuteen. Ehdollisen vankeuden osalta keskimääräinen rangaistus oli 2,1 kuukautta. Sakkoon tuomittujen osalta keskimääräinen päiväsakkojen lukumäärä oli 40,3.  

Haitanteosta virkamiehelle (RL 16:3 §) tuomittiin vuonna 2023 yhteensä 78 henkilöä. Tuomittujen päiväsakkojen keskimääräinen lukumäärä oli 19,9.  

Tilastotiedon pohjalta voidaan tulkita, että virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta määrätään keskimäärin n. 5–6 kuukauden ehdollisia vankeusrangaistuksia. Virkamiehen vastustamisen osalta taas määrätään lähes aina sakkorangaistus, muutamassa tapauksessa lyhyt ehdollinen vankeusrangaistus. Haitanteossa rangaistuksena on aina vain sakko.  

Tilastotiedon pohjalta ei voitu erottaa rikosnimikkeistä sellaisia tapauksia, joissa henkilö tuomittiin teosta, joka kohdistui poliisi- tai hälytystoiminnassa käytettävään omaisuuteen. Tällaisia rikosnimikkeitä nykylainsäädännön näkökulmasta ovat muun muassa vahingonteko, törkeä vahingonteko, ryöstö, törkeä ryöstö, moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, törkeä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, varkaus, törkeä varkaus, tuhotyö ja törkeä tuhotyö. 

Kaikki edellä mainitut rikostunnusmerkistöt edellyttävät, että rikoksentekijän toiminta on tahallista. 

2.2.2  Kotimainen ratkaisukäytäntö

Oikeusministeriö pyysi kesällä ja syksyllä 2024 Oikeusrekisterikeskukselta tietoa tuomioistuinratkaisuista, joissa voitiin katsoa rikoslain 16 luvun säännösten taikka muiden rikoslain yleisten säännösten perusteella olleen kyse poliisiin, ensihoitoon ja pelastustoimeen liittyvästä väkivallasta ja sen uhasta. Tarkasteltujen tapausten voidaan arvioida olevan suuntaa antava rajattu otos niistä Suomessa käsitellyistä tuomioistuimeen edenneistä asioista, joissa voitaisiin katsoa olevan kyse poliisiin, ensihoitoon ja pelastustoimeen liittyvästä väkivallasta ja sen uhasta. Lisäksi Oikeusrekisterikeskus lähetti oikeusministeriön pyynnöstä ratkaisuita sellaisista tapauksista, joissa oli kyse näiden toimijoiden omaisuuteen liittyvästä vahingosta. Käräjäoikeuksista saatiin tiedoksi yhteensä 95 tuomiota ja hovioikeuksista 10 tuomiota.  

Rikoslain 16 lukua (1, 2 ja 3 §) koskevissa ratkaisuissa arvioiduista teoista suurin osa kohdistui poliisiin. Aineiston ratkaisuista osa kohdistui pelastustoimen tai ensihoidon henkilöstöön. Virkamiehen väkivaltaista vastustamista koskevissa ratkaisuissa väkivalta ilmeni useimmiten esimerkiksi potkimisena, lyömisenä taikka muun muassa ajoneuvolla ajamisena uhkaavasti siten, että poliisin tuli väistää ajoneuvoa, joka ei väistänyt tai totellut määräyksiä pysähtyä. Osassa ratkaisuista henkilö uhkasi virkamiestä eli yleensä poliisia ampuma-aseella, teräaseella taikka muulla esineellä, kuten teräsputkella. Uhkaaminen liittyi eräässä tapauksessa myös siihen, että henkilö uhkasi syyttäjää ja tämän läheisiä väkivallalla viesteillä useaan otteeseen, mikäli tämä ei nopeuttaisi hänen asiaansa koskevaa prosessia.  

Eräissä poliisiin kohdistuneissa teoissa kuvattiin poliisin saapuneen paikalle turvaamaan ensihoidon tehtäviä silloin, kun ensihoitoon kohdistui väkivaltaa tai sen uhkaa. Eräässä tapauksessa henkilö uhkasi ambulanssin henkilökuntaa teräaseella, minkä seurauksena paikalle saapui poliisiauto. Henkilö uhkasi poliisia teräaseella ja esitti poliisille henkeen liittyviä uhkauksia. Henkilö kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan, ja kuljetuksen aikana aggressiivinen käyttäytyminen jatkui. Teosta tuomittiin poliisiin kohdistuneesta virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ehdolliseen vankeuteen seitsemäksi kuukaudeksi. Eräässä toisessa tapauksessa henkilö tuomittiin pahoinpitelystä, joka kohdistui ensihoitotehtävää hoitavaan henkilöön sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, joka kohdistui poliisiin. Henkilö oli kohdistanut ensihoitohenkilöön väkivaltaa potkimalla ja lyömällä sekä tehnyt ruumiillista väkivaltaa kiinniottamistilanteessa poliisille potkimalla. 

Virkamiehen vastustamista koskevissa teoissa väkivalta ja uhkailu olivat virkamiehen väkivaltaista vastustamista lievempää. Myös virkamiehen vastustamista koskevat tapaukset kohdistuivat yleensä poliisiin. Vastustaminen saattoi ilmetä tavaroihin tarttumisena taikka potkimisena ja lyömisenä sekä tönimisenä ja läpsimisenä. Usein kysymys oli siitä, että huomioon ottaen väkivallan tai uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat osoittivat, että virkamiehen väkivaltainen vastustaminen oli kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty. 

Haitantekoa koskevissa ratkaisuissa keskiössä oli väkivallaton häirintä, joka vaikeutti tehtävän hoitamista. Tällaista haitantekoa saattoi ilmetä esimerkiksi siten, ettei henkilö totellut virkamiehen, kuten poliisin käskyjä. Oikeusministeriölle toimitettujen ratkaisuiden joukossa oli myös niskoittelua poliisia vastaan koskevia tapauksia, joissa henkilö esimerkiksi kieltäytyi antamasta poliisille henkilötietojaan. 

Otoksessa mukana olevat ensihoitoa koskevat ratkaisut vahvistavat sitä arviota, että ensihoitotehtävää hoidettaessa ei tyypillisesti käytetä julkista valtaa, jolloin tällaisiin tapauksiin soveltuvat virkamiehen vastustamissäännösten sijaan usein rikoslain yleiset rangaistussäännökset, kuten laiton uhkaus ja pahoinpitely. Osassa tapauksista väkivaltaa tai sen uhkaa oli kohdistettu sekä poliisiin että ensihoidon henkilökuntaan, mutta näissäkin tapauksissa yleensä vain poliisiin kohdistunut väkivalta ja sen uhka käsiteltiin virkamiehen väkivaltaista vastustamista koskevan rangaistussäännöksen mukaisesti ja ensihoitoon kohdistuvista teoista henkilö tuomittiin rikoslain yleisten rangaistussäännösten mukaisesti.  

Yleisin nimike ensihoitotehtävissä ilmenneiden ongelmatilanteiden näkökulmasta oli laiton uhkaus. Uhkaus ilmeni usein joko aseella uhkaamisena, rikoksella uhkaamisena sekä henkilöön itseensä tai hänen läheistensä henkeen ja terveyteen kohdistuvana uhkaamisena. Osassa tapauksista uhkauksen sijaan tai sen lisäksi esiintyi ruumiillista väkivaltaa. Väkivalta ilmeni muun muassa potkimisena ja lyömisenä sekä muuna väkivaltaisena vastustamisena, kuten tavaroiden heittämisenä.  

Eräässä ratkaisussa käräjäoikeus arvioi julkisen vallan käyttöä ensihoidon tehtävän yhteydessä. Henkilö tuomittiin virkamiehen vastustamisesta vastustamisen kohdistuttua ensihoitotehtävää hoitavaan henkilöön. Käräjäoikeus katsoi, että henkilö oli hyökännyt tehtävää hoitavan henkilön kimppuun sen jälkeen, kun tämä oli irrotettu kaiteesta ja pudottautunut jaloiltaan. Käräjäoikeus katsoi näytetyksi tulleen, että henkilö oli hyökännyt ensihoitajan kimppuun nimenomaan tämän tekemän julkisen vallan käytöksi katsotun irrotustoimen vuoksi. Asiassa oli tullut selvitetyksi, että ensihoitajan tehtävässä toiminut henkilö oli toiminut virkasuhteessa, ja hän oli rikoslain 16 luvun 2 §:ssä tarkoitettu virkamies. 

Muutamassa ratkaisussa arvioitiin ensihoitotehtävän hoitamista virka-apuna. Eräässä tapauksessa katsottiin, että henkilö oli käyttänyt väkivaltaa pakottaakseen virkamiehen jättämään tekemättä julkisen vallan käyttöä sisältävän virkatoimen siten, että hän oli poliisin pyynnöstä häntä hoitamaan tulleen sairaankuljetusyksikön hoitajan kysyessä häneltä tämän nimeä potkaissut tätä alavartaloon. Väkivaltainen vastustaminen oli huomioon ottaen väkivallan ja uhkauksen vähäisyys ja muut rikokseen liittyvät seikat kokonaisuutena arvostellen tehty lieventävien asianhaarojen vallitessa ja henkilö tuomittiin virkamiehen vastustamisesta. Eräässä toisessa ratkaisussa henkilö oli käyttänyt tai uhannut käyttää väkivaltaa pakottaakseen virkamiehiä eli poliisin pyynnöstä ja apuna toimivaa sairaankuljetushenkilökuntaa jättämään tekemättä julkisen vallan käyttöä sisältävän virkatoimen eli poistamisen asumiskieltoon määrätystä asunnosta. Hän oli lyönyt ambulanssihenkilökuntaan kuulunutta hoitajaa kyynärpäällä kasvoihin. Sairaankuljetushenkilökunta oli lopulta joutunut henkilön aggressiivisen käytöksen vuoksi perääntymään heille annetulta tehtävältä ambulanssiin odottamaan poliisipartion saapumista. Virkamiehen vastustamista koskeva syyte hylättiin, sillä käräjäoikeus katsoi, että kysymys ei ollut poliisin pyynnöstä tehdystä virka-avun luonteisesta toimesta, eikä sitä olisi laitettu pakolla täytäntöön. Siten kyse ei ollut lain tarkoittamasta virkatoimesta, ja syyte virkamiehen vastustamisesta hylättiin. 

Usein poliisin, ensihoidon tai pelastustoimen henkilökuntaan väkivaltaa tai sen uhkaa kohdistanut henkilö oli päihtyneessä tai muuten sekavassa tilassa. Eräässä tapauksessa rangaistusta ei tuomittu, sillä henkilön katsottiin olleen tekoaikaan psykoosin kaltaisessa tilassa.  

Silloin, kun tapaus liittyi ensihoitoon kohdistuvaan väkivaltaan tai sen uhkaan ja hoitotoimenpiteen kohteena oleva henkilö itse vastusti hoitohenkilökuntaa, oli hän usein yllä mainitun kaltaisessa sekavassa tilassa. Toisaalta väkivaltaa ja sen uhkaa hoitohenkilökuntaan kohdistanut henkilö saattoi olla myös ulkopuolinen henkilö eli muu kuin ensihoidon potilas. 

Pelastushenkilökuntaa koskevia ratkaisuita oli otoksessa huomattavasti vähemmän kuin poliisia ja ensihoitoa koskevia ratkaisuita. Pääsääntöisesti otokseen valikoituneissa pelastushenkilökuntaa koskevissa ratkaisuissa syyte nostettiin virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta tai virkamiehen vastustamisesta. Eräässä ratkaisussa käräjäoikeus totesi, että asiassa oli riidatonta, että asianomistajalla on palomiehenä ollut virkamiesasema ja hän oli ollut suorittamassa virkatehtävää. Vastaajan teko oli käräjäoikeuden mukaan johtunut siitä, että asianomistaja oli estänyt vastaajaa virkatoimen johdosta menemästä palopaikalle, minkä seurauksena vastaaja oli päällä puskemalla kohdistanut väkivaltaa asianomistajaan. Vastustaminen kohdistui otoksen mukaisissa tapauksissa esimerkiksi kieltoon, jonka palomies oli vastustajalle antanut ja jota tämä ei ollut noudattanut.  

Osassa ratkaisuista arvioitiin vastustamiseen liittyvää vähäistä vahingontekoa, kuten hälytysajoneuvon ja sen kaluston vahingoittamista. Tällaisia vähäisiä vahingontekoja ei arvioitu erillisenä vahingontekona.  

Osassa tapauksista syyte nostettiin erikseen vahingonteosta. Näin oli esimerkiksi tapauksessa, jossa henkilö oli vahingoittanut hyvinvointialueen omaisuutta kivittämällä ensihoidon ajoneuvoa sekä tapauksessa, jossa henkilö oli lyönyt nyrkillä häntä kuljettaneen ambulanssin käyttöpaneelia niin, että se oli irronnut kiinnikkeistään ja rikkoutunut. Eräässä toisessa tapauksessa tekoa arvioitiin vahingontekona, kun henkilö oli repinyt ambulanssin defibrillaattori virtajohtoja ja heittänyt sen lattialle, rikkoen sen käyttökelvottomaksi sekä eräässä toisessa tapauksessa, jossa henkilö oli heittänyt esineen ajoneuvon tuulilasiin siten, että ajoneuvon tuulilasi oli vaurioitunut. Vahingontekona arvioitiin lisäksi tekoa, jossa henkilö oli puhkaissut ambulanssin renkaan sekä tapauksessa, jossa henkilö oli rikkonut kuljetuksen aikana poliisiauton kuljetustilan istuimen. Vahingontekoa arvioitiin myös tapauksessa, jossa henkilö oli vahingoittanut poliisilaitoksen omaisuutta rikkomalla poliisiauton kuljetustilan kattovalon ja vääntämällä auton takaovea niin, että se oli oikaistava. Vahingontekoa arvioitiin lievänä vahingontekona tapauksessa, jossa henkilö oli repinyt ambulanssin sähköjohtoja. Otoksen mukaisissa ratkaisuissa ei ollut törkeää vahingontekoa koskevia tapauksia.  

Eräässä hovioikeuden ratkaisussa tarkasteltiin niin sanottuun sinivilkkusabotaasin ilmiöön liittyvää toimintaa, jossa ilmeni sekä poliisin omaisuuteen kohdistuva anastustarkoitus että henkilöön kohdistuvaa vakavaa väkivaltaa. Ratkaisussa tarkasteltiin usean murhan yrityksen, virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen sekä muiden rikosnimikkeiden ohella törkeää ryöstöä. Tapauksessa henkilöt houkuttelivat poliisin syrjäiselle paikalle tarkoituksenaan anastaa aseita ja muuta poliisin välineistöä. Ryöstöä pidettiin kokonaisuutena arvostellen törkeänä ottaen huomioon muun muassa teon suunnitelmallisuus, teon syrjäinen tekopaikka, teon kohdistuminen poliisin henkilöstöön ja se, että teon kohteena oli yksinomaan poliisin käyttöön tarkoitetut ampuma-aseet ja muu välineistö. Henkilöt tuomittiin muun muassa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, murhan yrityksistä ja törkeästä ryöstöstä vankeuteen 15 vuodeksi.  

Otoksessa mukana olleiden ratkaisuiden mukaiset määrätyt rangaistukset kuvastivat pitkälti Tilastokeskuksen tilastoja. 

2.3.1  Tilastokeskus

Hallituksen esityksen valmisteluvaiheessa tilastokeskukselta pyydettiin tietoa siitä, miten ensihoidon ja pelastustoimen osalta tehtävät jakautuvat työsuhteisiin ja virkasuhteisiin. Tilastokeskuksen toimittamien tietojen mukaan (Lähde: palkkarakenne 2022 & kuntasektorin palkat 2022) ensihoidon henkilöstöstä 14 % (375 henkilöä) toimii virkasuhteessa ja 86 % (2365 henkilöä) työsuhteessa. Palo- ja pelastushenkilöstöstä 94 % (4443 henkilöä) toimii virkasuhteessa ja 6 % (279 henkilöä) työsuhteessa. Poliisin operatiiviseen toimintaan osallistuvat henkilöt työskentelevät virkasuhteessa. 

2.3.2  Kyselytutkimukset

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy ry, Suomen Ensihoitoalan Liitto SEHL ry, Suomen Pelastusalan Ammattilaiset SPAL ry ja Suomen Sopimuspalokuntien Liitto SSPL ry toteuttivat vuonna 2020 valtakunnallisen Ensihoitoalan väkivalta -kyselyn. Tehyssä ja Suomen Ensihoitoalan Liitossa (Tehy/SEHL) kyselyyn vastasivat perus- ja hoitotason ensihoitajat. Myös ensihoidon kenttäjohtajia oli vastaajien joukossa. Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALissa kyselyyn vastasivat pääasiassa ensihoitajat, palomies-ensihoitajat, palomiehet ja palomies-sairaankuljettajat. Suomen Sopimuspalokuntien Liitossa (SSPL) kyselyyn vastasivat pääsääntöisesti ensivastetehtävissä toimivat henkilöt. Vastaajia oli kaikkiaan lähes 2 000 (n=1939) ensihoito- tai ensivastetyötä tekevää henkilöä. Kaikista vastaajista miehiä oli 73 % ja naisia 27 %. Ensivastetoiminnassa mukana olevat sopimuspalokuntalaiset (SSPL) kokivat väkivaltaa tai sen uhkaa harvemmin. Kaikkien vastausten perusteella sanallinen uhkailu ja uhkaava käytös oli lähes jokapäiväistä ensihoito- ja ensivastetyössä. Myös varsinaiset väkivaltatilanteet olivat yleisiä. Tällaisiin tilanteisiin kuuluivat tappouhkaukset, ampuma-aseella uhkailu, teräaseella uhkailu, tavaroilla heittely ja töniminen.  

Oikeusministeriö pyysi valmisteluvaiheessa tarkasteltavaksi Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston ensihoidon palvelualueen laatimat tilastot mukana olleiden pelastuslaitosten toimittamista uhka- ja väkivaltatilanteista. Tiedot toimitettiin ajalta 2014–2023. Tilastoissa ei ole eroteltu ensihoidon ja pelastustoimen henkilöstön kokemia tilanteita, mutta lähes kaikki ilmoitukset liittyvät ensihoitotyössä ilmi tulleisiin tapahtumiin. Tietojen osalta todettiin, että myös pelastustoimessa uhka- ja väkivaltatilanteisiin viittaavia tapauksia on esiintynyt yksittäisiä kertoja vuodessa. Uhka- ja väkivaltatilanteiden esiintyvyystaajuus on toimitettujen tietojen perusteella noussut, mikäli sitä verrataan ensihoitopalveluiden suorittamien ensihoitotehtävien lukumääriin. Vuonna 2022 tietonsa raportoineiden ensihoitopalveluiden kokonaistehtävämäärä oli 398 302, esiintymistiheyden ollessa 0,041 % (yksi uhka-/väkivaltatilanne jokaista 2 414 ensihoitotehtävää kohden). Vuonna 2023 tietonsa raportoineiden ensihoitopalveluiden kokonaistehtävämäärä oli 636 303 kpl ja esiintymistiheys 0,057 % (yksi uhka-/väkivaltatilanne joka 1753 tehtävässä).  

Tyypillinen uhka- tai väkivaltatilanteen aiheuttaja vuonna 2023 oli ensihoidon potilas/asiakas (87 %) ja joissain tapauksissa potilaan omainen (4 %) tai ulkopuolinen (4 %). Useimmiten tilanteen aiheuttaja oli mies (74 %) ja hyvin usein hän oli päihtynyt (76 %). Edellä kuvatussa tulee huomioida se, että aiheuttajan sukupuolen osalta tietoa ei ollut saatavilla 53 %:sta ilmoituksia ja päihtymysarvion osalta 43 %:ssa ilmoituksia.  

Suurin osa ilmoituksen kohteena olleista uhka- ja väkivaltatilanteista tapahtui kohteessa joko yksityisessä asunnossa, julkisella kiinteistöllä tai ulkona sekä ambulanssissa. Esimerkiksi vuonna 2023 uhka- ja väkivaltatilanteita raportoitiin tapahtuneen eniten ambulanssissa (38 %). Yksityisasunnossa tilanteita raportoitiin tapahtuneen toiseksi eniten (30 %) ja kolmanneksi eniten kohdeosoitteessa ulkona (14 %). Niiden lisäksi tilanteita kirjattiin tapahtuneeksi hoitolaitoksissa (8 %), julkisissa rakennuksissa (4 %) tai muissa tiloissa (6 %). Ilmenemismuodoista yleisin oli kielellinen tai henkinen väkivalta sekä lievä väkivalta. Kolmanneksi yleisin ilmenemismuoto olivat tapahtumat, jotka kohdistuivat esineisiin tai laitteisiin. Vakavaa fyysistä väkivaltaa (kipua) tuottavia tilanteita kirjattiin vuonna 2023 31 kpl (8 %). Vakavan vamman aiheuttanutta fyysistä väkivaltaa raportoitiin tapahtuneen 4 kpl (1 %).  

Vuoden 2023 uhka- ja väkivaltatilanteet aiheuttivat ensihoitopalveluissa yhteensä 814 ilmoitusta tai toimenpidettä. Eniten laadittiin ilmoituksia työnantajalle (361 kpl) ja työsuojelupäällikölle tai vastaavalle (193 kpl). Poliisikonsultaatioita raportoitiin 112 kpl ja rikosilmoituksia tehtiin 11 kpl. Varotietoilmoituksia laadittiin 34 kpl (vuonna 2022 6 kpl). Uhka- tai väkivaltatilanne tuli yllätyksenä valtaosassa (85 %) tilanteista. Ennakkotieto tai -odotus mahdollisesta väkivallan uhasta oli ainoastaan 15 % tilanteista. Edellä kuvatussa jakaumassa tulee huomioida se, että ennakkotiedosta tai sen puuttumisesta ei raportoitu 129 uhka-/väkivaltatilanteen osalta (36 %). Tietojen osalta katsottiin, että oletettavaa on, että raportoitujen uhka- ja väkivaltatilanteiden määrä on ainoastaan pieni osa ensihoitohenkilöstön työssään kokemista uhka- ja väkivaltatilanteista. Tutkimusten perusteella kaupungeissa työskentelevät ensihoitajat kohtaavat enemmän väkivaltaa kuin maaseudulla työskentelevät (Jäntti & Nordquist, 2022; Paulin, Lahti, Riihimäki, Hänninen, Vesanen, Koivisto & Peltonen, 2024). 

Oikeusministeriö pyysi esityksen valmisteluvaiheessa lisätietoja Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston laatimista tilastoista. Lisäselvityksen laatimiseen osallistuivat muun muassa hyvinvointialueilta pelastuslaitoksen ja ensihoitopalvelun sekä LAB ammattikorkeakoulun henkilöitä. Annetussa lisäselvityksessä avattiin lisää vastustamisen muotoja, tekijää, potilaan oikeuksia sekä väkivalta- ja uhkatilanteiden ilmoittamista koskevia näkökulmia. 

Potilaan osalta esiin tuotiin, että ensihoidon potilas ei välttämättä ole lainkaan tietoinen, että hänelle on soitettu ambulanssi eikä hän välttämättä lähtökohtaisesti halua tai tarvitse apua. Selvityksessä todettiin, että muun sekavuuden osuutta uhka- ja väkivaltatilanteissa ei ole erikseen seurattu, eli tietoa ei ole siitä, kuinka usein dementoitunut tai psykoottinen henkilö on ollut osallisena tai tekijänä ensihoidon uhka- ja väkivaltatilanteissa. Alkoholin ja muiden päihteiden käyttö näkyy selvityksessä todetusti myös tilastoissa ja varsin harvoin hyökkääjä on ollut täysin selvinpäin. Mahdollisesti osa tapauksista liittyy dementiapotilaiden aiheuttamiin tilanteisiin, mutta tästä ei ole olemassa tilastotietoa. 

Selvityksessä tuotiin esiin, että potilaan oikeuksia pyritään kunnioittamaan myös ensihoidon uhka- ja väkivaltatilanteissa. Esiin tuotiin sekin, että ensihoitajalla ei ole voimankäyttöoikeuksia, ja mikäli lääkäri tekee päätöksen potilaan pakkohoidosta, tehdään usein myös virka-apupyyntö poliisille. 

Tilastotiedoissa viitataan poliisikonsultaatioilla esimerkiksi siihen, että ensihoitajat ovat kohdanneet väkivallan uhkaa, mutta syystä tai toisesta poliisi ei ole ollut mukana tehtävällä. Poliisikonsultaatio tilastoissa saattaa viitata myös siihen, että tilanteessa on pyydetty ohjausta poliisin päivystävältä kenttäjohtajalta tai tilanteen jälkeen on käyty keskustelua esimerkiksi rikosilmoitukseen tai rangaistusvaatimukseen liittyen. Vastauksena kysymykseen siitä, miksi niin harvasta uhka- ja väkivaltatilanteesta on ilmoitettu poliisille, nostettiin selvityksessä esiin syyksi muun muassa se, että tekemättä rikosilmoitusta pääsee helpommalla.  

Lisäselvityksessä todettiin, että käytännöt ja koulutus ensihoidon uhka- ja väkivaltatilanteisiin varautumisen, ennakoinnin ja jälkihoidon suhteen vaihtelevat työnantajittain. Vuonna 2023 perustettu valtakunnallinen ensihoidon uhka- ja väkivaltatilanteiden kouluttajaverkosto pyrkii vastaamaan tähän haasteeseen yhtenäistämällä käytäntöjä ensihoidon tilanteisiin varautumisen, ennakoinnin ja jälkihoidon osalta.  

2.3.3  Poliisihallitus

Valmisteluvaiheessa pyydettiin tilannekuvan luomiseksi tietoja myös Poliisihallitukselta. Poliisihallitukselta pyydettiin kuvausta siitä, millä tavoin Ruotsissa esiintynyttä sinivilkkusabotaasiin verrattavaa toimintaa tapahtuu Suomessa. Poliisihallitus katsoi, että poliisin tilastoista ei pysty sellaisenaan saamaan tietoa ilmiöstä tai sen yleisyydestä. Poliisin tilastoissa käsitellään lukuarvoja, joiden perusteella ei voida vetää selviä johtopäätöksiä syistä, miksi tietty tapahtuma on tapahtunut. ”Sinivilkkusabotaasista” puhuttaessa määritelmän laajuus tuottaa omat haasteensa, sillä periaatteessa kaikki toiminta, mikä haittaa tai estää poliisin tai muiden hälytysviranomaisten toimintaa voidaan tulkita tähän kategoriaan. 

Poliisin tilastot kuvaavat rikoslain 16 luvun (1–3 §) tekojen (poliisin henkilöstöön kuuluviin henkilöihin kohdistuneet virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, virkamiehen vastustaminen sekä haitanteko virkamiehelle) lukumäärää valtakunnassa ja erikseen Ahvenanmaan maakunnassa. Valtaosa näistä teoista on kuitenkin yksittäistapauksiin liittyviä tekoja ja mahdollinen teon motiivi ei selviä, koska sellaista ei tilastoida tai sen olemassaolo on lähes mahdotonta selvittää. Poliisin henkilökuntaan kohdistuvia väkivaltaisia vastustamisia on tilastoitu vuosittain noin 1900 tapausta. Vastaavasti haitantekorikoksia tapahtuu vuosittain poliisin kohdistuvina 1300–1400 kappaletta. Hälytystehtävien osalta poliisin henkilöstöön kohdistuvia väkivaltaan tai uhkaamiseen liittyviä tekoja on tapahtunut vuonna 2023 noin 1300 kappaletta. Tekojen määrä on selkeässä kasvussa. Eniten näitä tekoja (vuonna 2023 yhteensä 718 tekoa) tapahtuu poliisia kohtaan yksilön suojaan liittyvillä tehtävillä (häiriökäyttäytyminen, kotihälytykset, mielenterveyteen ja itsetuhoisuuteen liittyvät tehtävät yms.). Seuraavaksi eniten (271 tekoa vuonna 2023) tekoja ilmenee yleensä hengen ja terveyden suojaan liittyvillä tehtävillä (esimerkiksi pahoinpitelyt, puukotukset, ampumiset, henkirikokset ja seksuaalirikokset). 

Ensihoidon ja pelastustoimen osalta Poliisihallitus arvioi, että esimerkiksi väkijoukko voi estää pelastuslaitoksen toiminnan kohdistamalla väkivaltaa tai vahingontekoja pelastustoimen (tai ensihoidon) henkilöstöön ja kalustoon. Poliisihallitus viittasi Helsingissä vuonna 2006 tapahtuneeseen mellakkaan, jossa väkijoukko esti pelastuslaitoksen sammuttamasta suurta avotulta kivittämällä palomiehiä ja yrittämällä rikkoa letkuja tai ajoneuvoja. Poliisin tullessa paikalle turvaamaan pelastuslaitoksen työtä, kivitti väkijoukko poliisimiehiä. Toiminnan seurauksena vanha, tiilirakenteinen makasiinirakennus syttyi tuleen ja tuhoutui.  

Poliisihallituksen vastauksen perusteella voidaan arvioida, että poliisi on sellainen yhteiskunnallinen toimija, johon kohdistuu väkivaltaa ja häirintää eri muodoissa laajalti. Poliisilla on laajat toimivaltuudet käyttää julkista valtaa, ja rikoslain 16 luvun säännökset soveltuvat poliisiin siten usein.  

2.3.4  Aluehallintovirastot

Oikeusministeriö pyysi aluehallintovirastoilta tarkastuskertomukset, joihin voitiin katsoa liittyvän väkivallan tai sen uhan käsittelyä poliisin, ensihoidon ja pelastustoimen tehtävissä. Lounais-Suomen aluehallintovirasto toimitti oikeusministeriölle viisi tarkastuskertomusta, Länsi-Suomen aluehallintovirasto kuusi tarkastuskertomusta, Etelä-Suomen aluehallintovirasto 36 tarkastuskertomusta ja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 11 tarkastuskertomusta. 

Poliisia koskevissa tarkastuskertomuksissa nousi esiin vaaratilanteiden yleisyys sekä muun muassa liikenteen valvonnan ja voimankäyttötilanteiden yhteydessä ilmenneet teot, joiden seurauksena poliisi oli loukkaantunut. Väkivallan uhka katsottiin merkittäväksi monissa tehtävissä. Työnantajan tekemissä vaarojen selvittämisissä ja arvioinneissa henkisen kuormittumisen tekijöiksi oli kirjattu väkivallan uhkatilanteet ja toisaalta mahdollinen yksintyöskentely. Esiin nostettiin myös, että avun saanti voi viedä aikaa. Eräässä tarkastuskertomuksessa viitattiin siihen, että partio voi olla kaukana, eikä apua ole aina saatavilla, josta syystä kaikkia väkivallan uhkatilanteita ei voi välttää. 

Myös ennaltaehkäiseviä toimia ja jälkitoimia sekä näihin liittyviä puutteita käsiteltiin tarkastuskertomuksissa. Kertomuksissa käsiteltiin usein sitä, että työnantajan on huolehdittava, että työssä, jossa on ilmeinen väkivallan uhka, on tarvittavat asianmukaiset turvallisuusjärjestelyt tai -laitteet sekä mahdollisuus avun hälyttämiseen. Eräissä tarkastuskertomuksissa tuotiin esiin, että väkivalta- ja uhkatilanteiden jälkikäsittely ja seuranta jää keskeneräiseksi työyhteisön kannalta. Tämä saattoi johtua muun muassa puutteellisesta ohjeistuksesta sekä toisaalta siitä, että työntekijät eivät tehneet kattavasti ilmoituksia eikä työnantaja näin ollen pystynyt seuraamaan järjestelmällisesti tapahtumien esiintyvyyttä. 

Eräissä ensihoitopalveluita koskevissa tarkastuskertomuksissa nousi esiin, että ensihoitoyksikön työkohteissa on koettu väkivallan uhkaa. Myös pelastushenkilöstöä ja palomiehiä koskevissa tarkastuskertomuksissa tuotiin esiin saman tyyppisiä seikkoja siitä, että työssä oli esiintynyt vakavia vaaratilanteita väkivallan uhkaan liittyen. Väkivallan uhkaa ja väkivaltatilanteita aiheutui muun muassa joidenkin ensihoidon ja pelastustoimen asiakkaiden aggressiivisesta käyttäytymisestä. Toisinaan henkilö, kuten ensihoidon potilas saattoi olla sekavassa tilassa. Eräässä tarkastuskertomuksessa todettiin, että työntekijöiden työhön sisältyy lisäksi usein väkivallan uhkaa lisääviä piirteitä, sillä työkohteiden turvallisuudesta ei etukäteen voida aina varmistua ja asiakkaan, kuten potilaan käyttäytyminen voi olla ennalta arvaamatonta. 

Tarkastuskertomuksissa tuotiin esiin, että tapaturman sattumisen mahdollisuutta voidaan vähentää huolehtimalla, että työnantajan ohjeistus väkivallan uhan varalle huomioi riittävällä tavalla tehtävän erityispiirteet. 

4.2.1  Taloudelliset vaikutukset

Esityksessä arvioidaan, että poliisi- tai hälytystoiminnan vaikeuttamista koskeva ehdotus lisää jossain määrin käsiteltäväksi tulevia tapauksia esitutkinnassa, syyttäjällä ja tuomioistuimissa. Ehdotetussa säännöksessä kriminalisoitava toiminta on tosin pääosin jo rangaistavaa rikoslain 16 luvun perusteella sekä rikoslain yleisten rangaistussäännösten perusteella esimerkiksi pahoinpitelynä, laittomana uhkauksena, vahingontekona, varkautena, moottorikulkuneuvon käyttövarkautena, ryöstönä ja tuhotyönä. Se, että rangaistussäännöksessä kuvattu toiminta on jo suurelta osin rangaistavaa muiden rikoslain säännösten mukaisesti, vähentäisi esityksen taloudellisten vaikutusten laajuutta. 

Poliisin, pelastustoimen ja etenkin ensihoidon mainitseminen nimenomaisesti lain tasolla lisää todennäköisesti ilmoitusherkkyyttä liittyen väkivalta- ja uhkatilanteisiin. Myös ehdotetun 3 a §:n soveltamisalaan kuuluviin tekoihin liittyvä aiempaa ankarampi rangaistusuhka on omiaan lisäämään poliisille ilmoitettavien tapausten määriä. Voidaan kuitenkin karkeasti arvioida, että tapauksia ilmoitettaisiin muutama kymmenen lisää vuodessa. Toisaalta on otettava huomioon, että tilastotiedon perusteella varsin harva ensihoitoon liittyvä väkivalta- ja uhkatilanne on edennyt esitutkintaan. Se, että ensihoitoon kohdistuvia tekoja pidettäisiin laissa aiempaa moitittavampina todennäköisesti kuitenkin edistää tapausten etenemistä myös rikosprosessiin. Nykyistä ankarampi rikosoikeudellinen arvostelu korostaisi tällaisten rikosten yhteiskunnallista selvittämisintressiä, mikä voi tehostaa poliisin tällaisiin rikoksiin kohdistamia toimia. Tapausmäärien ja siten kustannusten mahdollista kasvua on vaikea arvioida, mutta kustannusten kasvua ei tässä vaiheessa arvioida erityisen merkittäväksi. Vaikutukset esitutkinnassa, syyttäjien toiminnassa ja tuomioistuimissa olisivat tämän hetken arvion mukaan hoidettavissa viranomaisten nykyisten toimintamenojen puitteissa. 

Poliisi- tai hälytystoiminnan vaikeuttamista koskevalla säännöksellä olisi vaikutusta rangaistuksen määräämisessä ankaroittavaan suuntaan, koska uusi säännös kattaisi esimerkiksi pahoinpitelyn ja laittoman uhkauksen kaltaisia tekoja poliisi- ja hälytystoiminnan yhteydessä. Etenkin ensihoidon yhteydessä oikeuskäytäntö osoittaa, että virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen tai virkamiehen vastustamisen sijaan on yleensä sovellettu lievemmän rangaistusuhan sisältäviä rikoslain yleisiä säännöksiä.  

Ehdotetusta poliisi- tai hälytystoiminnan vaikeuttamisesta tuomittaisiin vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi. Toisaalta on oletettavaa, että ehdotetun säännöksen perusteella tuomittava vankeusrangaistus olisi tavallisesti ehdollinen. Näin on myös virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen yhteydessä. Suurin osa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta tuomituista henkilöistä tuomitaan ehdolliseen vankeuteen, jonka pituus oli vuonna 2023 keskimäärin 5–6 kuukautta. Mahdollisista rikosprosessiin tulevista uusista tapauksista saatetaan vuosittain tuomita joitakin ehdottomia vankeusrangaistuksia. Ehdottomia vankeusrangaistuksia koskevien tapausten määrän kasvun voidaan olettaa jäävän vähäiseksi. Joissain tapauksissa voi olla mahdollista hyödyntää rikoslain 6 luvun 8 §:n mahdollisuutta säädettyä lievemmän rangaistuksen tuomitsemiseen, jolloin myös sakkorangaistus voi tulla kysymykseen. Rikoslain 6 luvun 8 §:n soveltaminen on kuitenkin tarkoitettu poikkeukseksi.  

Ehdotetun säännöksen kattamat omaisuuteen kohdistuvat teot eivät ole selvitysten ja oikeuskäytännön perusteella erityisen yleisiä, mistä syystä ehdotuksen ei arvioida lisäävän merkittävästi käsiteltäväksi tulevia tapauksia esitutkinnassa, syyttäjällä tai tuomioistuimissa. Mahdollisista rikosprosessiin tulevista uusista tapauksista saatettaisiin ehdollisen vankeusrangaistuksen sijaan tuomita vuosittain joitakin ehdottomia vankeusrangaistuksia. Ehdottomia vankeusrangaistuksia koskevien tapausten määrän kasvun voidaan olettaa myös tältä osin jäävän vähäiseksi.  

Rikosprosessin keston kannalta vaikutuksia voi olla sillä, että esimerkiksi tuomioistuimen kirjallisessa menettelyssä ei voida käsitellä asiaa, josta on säädetty ankarampi rangaistus kuin sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Poliisi- tai hälytystoiminnan vaikeuttamista koskeva rangaistusasteikko on tätä korkeampi. Toisaalta poliisi- tai hälytystoiminnan haittaamista koskevan säännöksen rangaistusasteikko mahdollistaa kirjallisen menettelyn hyödyntämisen. 

Muutos voi yllä esitetyllä tavalla tarkoittaa rikosprosessin ja vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon kustannusten maltillisia lisäyksiä. Esityksessä arvioidaan, että ehdotuksesta seuraavat mahdolliset vaikutukset vankilukuun olisivat vähäisiä ja ne olisivat hoidettavissa Rikosseuraamuslaitoksen nykyisten toimintamenojen puitteissa. 

Esityksestä aiheutuvia taloudellisia vaikutuksia vähentää osaltaan mahdollisuus soveltaa lievemmän rangaistusasteikon sisältävää poliisi- tai hälytystoiminnan haittaamista koskevaa säännöstä silloin, kun rikoksen katsotaan olevan kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty. Rangaistus poliisi- tai hälytystoiminnan haittaamisesta olisi sakkoa tai vankeutta enintään kuudeksi kuukaudeksi. Säännöksen soveltamisesta aiheutuisi vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoon liittyviä kustannuksia vain poikkeuksellisesti. Ehdotettu rangaistusasteikko mahdollistaisi myös asian ratkaisemisen sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain (754/2010) mukaisessa menettelyssä. Ehdotetulla säännöksellä on rikosprosessikustannuksia vähentävä vaikutus, mikäli asian ratkaisemisessa hyödynnetään sakkomenettelyä.  

Ehdotettujen lainsäädäntömuutosten ei voida olettaa edellyttävän viranomaisten varsinaista kouluttautumista ainakaan siten, että tästä seuraisi merkittäviä kustannuksia, mutta muutokset on muuten saatettava tehokkaasti rangaistussäännöksiä soveltavien viranomaisten tietoon. 

Tällä hallituskaudella on ankaroitettu rangaistuksia useilla muutoksilla. Näistä uudistuksista seuraa viranomaisille yhteisvaikutuksia, joiden laajuutta on haastavaa arvioida tyhjentävästi. 

4.2.2  Vaikutukset rikollisuuteen

Yleisesti ottaen lakiehdotuksen osalta voidaan tarkastella sitä, onko uuden säännöksen säätämisellä merkitystä rikollisuutta ennalta ehkäisevänä. On katsottu, että rangaistustasoa ankarampaan suuntaan muuttavien lainsäädäntömuutosten oletetaan jossakin määrin ennalta estävän rikollisuutta. Estävää vaikutusta voidaan kuvata rangaistusjouston käsitteellä. Sillä tarkoitetaan, kuinka monta prosenttia rikoskäyttäytyminen vähenee, jos rangaistukset ankaroituvat. Käytännössä rikoskäyttäytyminen on kuitenkin joustamattomampaa. Rikoskäyttäytymisen muutokset ovat suhteessa selvästi pienempiä kuin rangaistusten muutokset. 

Esityksessä ehdotetaan eräitä rangaistusten ankaroittamista koskevia muutoksia, jotka eivät kuitenkaan liity esimerkiksi tietyn olemassa olevan rangaistussäännöksen rangaistusasteikon ankaroittamiseen. Käytännössä ehdotuksilla voi olla tällainen vaikutus silloin, kun tekoa arvioidaan lähtökohtaisesti poliisi- tai hälytystoiminnan vaikeuttamista koskevan säännöksen mukaisesti lievempien rangaistussäännösten sijaan. Kriminalisointi koskee rikoslaissa jo suurelta osin rangaistavaksi säädeltyä toimintaa. Ehdotetut lakimuutokset koskevat toimintaa, joka yleisesti voidaan yhteiskunnassa ymmärtää rikolliseksi. Jonkin verran vaikutuksia rikollisuuden vähenemiseen voisi rangaistavuuden ankaroitumisen ohella olla sillä, että poliisi- ja hälytystoimintaan kohdistuvat teot käyvät rikoslaista selkeämmin ilmi. Tästä huolimatta lakimuutoksilla ei arvioida olevan erityisen merkittäviä rikollisuutta ehkäiseviä vaikutuksia. 

Uusien säännösten vaikuttavuutta voi merkittävästikin vähentää se, että esimerkiksi ensihoitoon kohdistuvissa teoissa tekijät ovat saatavilla olevan tiedon mukaan olleet pääsääntöisesti päihteiden vaikutuksen alaisia tai muuten tokkuraisia. 

4.2.3  Muut yhteiskunnalliset vaikutukset

Esityksen mukaiset 16 lukuun lisättävät uudet säännökset tehostaisivat yhteiskunnan reagointia poliisi- ja hälytystoiminnassa työskenteleviin henkilöihin kohdistuvaa väkivaltaa ja sillä uhkailua vastaan. Esityksen tavoitteena on mainittu poliisi- tai hälytystoiminnan vaikeuttamiseen ja haittaamiseen syyllistyneiden henkilöiden entistä tehokkaampi rikosoikeudelliseen vastuuseen saattaminen, minkä osalta keskeistä on erityisesti rikostapausten saattaminen esitutkintaviranomaisten tietoon. Muutosten seurauksena rikoslain 16 luvussa olisi nimenomaisesti mainittu poliisi- ja hälytystoiminta suojeltavana oikeushyvänä siten, että tunnusmerkistön täyttyminen ei edellyttäisi julkisen vallan käyttöä. Tämä selkeyttäisi oikeustilaa etenkin ensihoitajien osalta sekä ilmentäisi vielä aiempaa vahvemmin sitä, että tällaisissa yhteiskunnallisesti merkittävissä työtehtävissä koettu väkivalta, uhkaaminen ja muu toiminnan olennainen haittaaminen ei ole hyväksyttävää. Edellä mainitut seikat voisivat tehostaa asioiden etenemistä rikosprosessissa. Toisaalta poliisi- ja hälytystoimintaa koskevien tekojen rangaistusten osittainen ankaroituminen oletettavasti vaikuttaisi tällaisten rikosten ilmoitusherkkyyteen, jolloin asioita saataisiin saatettua paremmin esitutkintaviranomaisten tietoon. 

Ehdotetut säännökset parantaisivat tällaisen käyttäytymisen uhriksi joutuvien henkilöiden asemaa, koska säännösten enimmäisrangaistukset vastaisivat rikoslain 16 luvun 1–2 §:ssä säädettyjen vastustamisrikosten enimmäisrangaistuksia, mutta säännösten soveltamisen edellytyksenä ei olisi se, että henkilö käyttää tehtävässään julkista valtaa. Muutokset ilmentäisivät vielä aiempaa vahvemmin sitä, että työtehtävässä olevaan kohdistuva väkivalta tai sillä uhkaaminen ei ole hyväksyttävää. Tämän arvioidaan jossain määrin ehkäisevän säännöksissä tarkoitettua rangaistavaa toimintaa. Lisäksi ehdotettujen säännösten arvioidaan vahvistavan oikeusvarmuutta, koska sitä, milloin kyseessä on julkisen vallan käyttö ja milloin ei, voi tilanteesta riippuen olla käytännössä vaikea arvioida. Tehokkaammalla puuttumisella väkivaltaa ja uhkaamista sisältäviin tilanteisiin on myönteisiä vaikutuksia poliisin, pelastustoimen ja erityisesti ensihoidon tehtäviä hoitavien henkilöiden työturvallisuuden kannalta. Toisaalta äkillisesti ja yllättäen ilmenevien väkivaltatilanteiden ennalta ehkäisemiseen voidaan lainsäädännöllä vaikuttaa vain rajallisesti. Tärkeää on pyrkiä ennaltaehkäisemään väkivaltatilanteet työnantajan riskienhallintatoimenpiteillä, koulutuksella sekä toimivalla viranomaisyhteistyöllä. 

Ehdotetuilla säännöksillä tehostettaisiin poliisi- ja hälytystoiminnan integriteettiä vahvistamalla poliisi- ja hälytystoiminnassa käytettävän omaisuuden suojaa. Muutokset painottaisivat yhteiskunnallisesti merkittäviä toimintoja hoitavien tahojen, eli tässä yhteydessä poliisin, ensihoidon ja pelastustoimen kulkuneuvoihin ja välineisiin kohdistuvien rikosten moitittavuutta ja samalla osin ankaroittaisivat tällaisten rikosten rangaistuksia. Poliisi- ja hälytystoiminnassa käytettävään omaisuuteen kohdistuvien rikosten ennaltaehkäisyllä ja tehokkaammalla puuttumisella tällaisiin rikoksiin voi olla myönteisiä vaikutuksia hälytystoiminnan turvallisen ja tehokkaan suorittamisen kannalta ja siten positiivisia vaikutuksia myös poliisi- ja hälytystoimen asiakkaiden näkökulmasta.  

4.2.4  Perus- ja ihmisoikeusvaikutukset

Väkivallan, uhkauksen, anastuksen ja vahingonteon kriminalisoinnilla on liityntä erinäisiin perustuslaissa suojattuihin perusoikeuksiin, joita ovat oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen sekä omaisuudensuojaan. Myös sananvapaus, kokoontumisvapaus ja työvoiman suojelu on huomioitava samoin kuin yksityiselämän ja kotirauhan suoja ottaen huomioon, että poliisi- ja hälytystoiminta tapahtuu usein kotirauhan piiriin kuuluvalla alueella. Ehdotetut lakimuutokset koskettavat näitä oikeuksia. 

Ehdotettujen lakimuutosten näkökulmasta erityisen tärkeäksi katsotaan oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen, jonka toteutumista ehdotetut säännökset osaltaan turvaavat. Poliisi- ja hälytystoiminnassa työskentelevien henkilöiden näiden perusoikeuksien toteutuminen vahvistuisi uusien kriminalisointien myötä ottaen huomioon, että ehdotettujen säännösten enimmäisrangaistukset vastaisivat rikoslain 16 luvun 1–2 §:ssä säädettyjen vastustamisrikosten enimmäisrangaistuksia, mutta niiden soveltaminen ei edellyttäisi teon kohdentumista julkisen vallan käyttöä sisältävään virkatoimeen. Erityisesti ehdotetut säännökset parantaisivat ensihoitotyötä tekevien henkilöiden rikosoikeudellista suojaa, koska rikoslain 16 luvun 1–2 §:t soveltuvat heihin kohdistuviin tekoihin vain harvoin. Merkitystä tässä yhteydessä on myös toiminnan kohteena olevan henkilön henkilökohtaisella koskemattomuudella. Laittoman uhkauksen kaltainen väkivallalla tai muulla rikoksella uhkaaminen ei nauti sananvapauden suojaa. Yhteiskuntarauhan kannalta haasteellista on, jos uhkailu kohdistuu yhteiskunnan kannalta tärkeisiin toimintoihin tai sillä pyritään vaikuttamaan tällaiseen toimintaan. 

Ensihoidon osalta ehdotettuja säännöksiä voidaan tarkastella myös laissa potilaan asemasta ja oikeuksista määriteltyjen potilaan oikeuksien näkökulmasta. Lain 6 §:n mukaan potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos potilas kieltäytyy tietystä hoidosta tai hoitotoimenpiteestä, häntä on mahdollisuuksien mukaan hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla. Potilaalla on oikeus kieltäytyä kaikesta hänelle suunnitellusta tai jo aloitetusta hoidosta. Nyt ehdotetuilla lakimuutoksilla ei ole vaikutusta potilaan oikeuteen kieltäytyä hoidosta. Väkivalta ja sillä uhkaaminen katsotaan kuitenkin sellaiseksi rangaistavaksi toiminnaksi, jonka ei voida katsoa kuuluvan potilaan oikeuteen kieltäytyä hoidosta. Tilastotietojen perusteella vaikuttaa siltä, että varsin usein väkivaltatilanteen taustalla on päihtyneessä tilassa oleva ensihoidon asiakas. Potilas voi olla myös muuten sekavassa tilassa. On oletettavaa, että rikosoikeudellisten keinojen tehokkuus voi tällaisissa tilanteissa olla varsin rajallinen. Arvioitavaksi voivat tulla tahallisuutta ja syyllisyyttä koskevat opit, mikäli potilas on ollut päihtyneessä tai muuten sekavassa tilassa. Sama koskee esimerkiksi tilanteita, joissa poliisimies ottaa kiinni päihtynyttä tai muutoin sekavassa tilassa olevaa henkilöä. Rikoslain 3 luvun 4 §:n 4 momentin mukaan päihtymystä tai muuta tilapäistä tajunnan häiriötä, johon tekijä on saattanut itsensä, ei kuitenkaan oteta syyntakeisuusarvioinnissa huomioon, ellei siihen ole erityisen painavia syitä. Sen sijaan esimerkiksi mielenterveyden häiriö tai dementian tuoma ymmärryskyvyn alenemistila voi vaikuttaa henkilön kykyyn kontrolloida käyttäytymistään. Tällaisissa tilanteissa ehdotettujen säännösten vaikutukset jäävät rikoksentekijän näkökulmasta todennäköisesti verraten vähäisiksi. 

Perustuslain 6 §:n mukainen yhdenvertaisuus on huomioitava myös siten, että esityksen mukaisilla ehdotuksilla vahvistetaan tiettyjen henkilöryhmien rikosoikeudellista suojaa. Suojaa vahvistetaan poliisi- ja hälytystoiminnassa työskentelevien henkilöryhmien osalta. Esityksessä on perusteltu tätä erityistä suojaa poliisi- ja hälytystoiminnan häiriöttömän hoitamisen näkökulmasta. 

Perustuslaissa perusoikeuksiin sisältyvää kansalaisten yhdenvertaisuusperiaatetta on vahvistettu sukupuolten tasa-arvon edistämistä koskevalla 6 §:n 4 momentin säännöksellä. Kuten perusoikeussäännös edellyttää, naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) 4 §:llä on vahvistettu ja konkretisoitu viranomaisen tasa-arvon edistämisvelvollisuutta täsmentämällä tasa-arvon edistämiskeinoja. Rikoslain säännökset ovat sukupuolineutraaleja. Neutraaleilla säännöksillä voi kuitenkin olla miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa mainittuja tosiasiallisia vaikutuksia, jotka ovat erilaisia eri sukupuolten kohdalla. Esityksessä ehdotetuilla muutoksilla voidaan arvioida olevan muun muassa poliisi- ja hälytystoiminnassa työskentelevien naisten asemaa parantava vaikutus. Toisaalta kyse on sukupuolesta riippumatta poliisi- ja hälytystoiminnassa työskentelevien henkilöiden asemaa yleisesti parantavasta vaikutuksesta. 

Ehdotettuihin lakimuutoksiin liittyviä perus- ja ihmisoikeusvaikutuksia käsitellään tarkemmin esityksen luvussa 9. 

6.7.1  Lausunnon sisältö

Lainsäädännön arviointineuvosto antoi 23.5.2025 lausunnon yleisen lausuntokierroksen jälkeen jatkovalmistellusta luonnoksesta hallituksen esitykseksi. Lausunnossaan arviointineuvosto katsoi, että hallituksen esitysluonnos noudattaa hyvin lainvalmistelun vaikutusarviointiohjetta. Lausunnon mukaan esitysluonnoksen keskeisimmät puutteet ja kehittämiskohteet olivat seuraavat: 

i) Esitysluonnoksen tarkoituksena on vahvistaa tiettyjen henkilöryhmien rikosoikeudellista suojaa. Esityksessä ei käy riittävästi ilmi, miten poliisi- ja hälytystoiminnassa työskentelevien henkilöiden perusoikeuksien toteutuminen vahvistuisi tällä hallituksen esityksellä.  

ii) Esityksessä tulisi kuvata, mitä vaikutuksia esityksellä voi olla mielenosoitusten toteutumiseen. Voiko mielenosoittajille tulla jatkossa helpommin rikosoikeudellisia seuraamuksia, jos he esimerkiksi mielenosoituksen aikana estävät poliisi- tai hälytysajoneuvon liikkumisen? 

Lausunnossa katsotaan myös, että esityksen nykytilan kuvauksessa olisi hyvä tarkentaa, miten yleistä nimenomaan tahallinen sabotaasi poliisi- ja hälytystoiminnassa työskenteleviä kohtaan on. 

Lausunnossa ehdotetaan myös, että esityksen vaikutusarviointiosion tekstiä tiivistettäisiin ja poistettaisiin sellaista tekstiä, joka ei suoraan liity vaikutustenarviointiin. Näin esityksen olennaisista taloudellisista vaikutuksista ja niiden suuruusluokasta saisi paremman käsityksen. Lausunnon mukaan perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arviointi olisi hyvä esittää jäsennellysti ja kootusti omana alalukunaan. 

Lausunnossa kiinnitetään lisäksi huomiota siihen, että tällä hallituskaudella on annettu eräitä hallituksen esityksiä, joihin on sisältynyt ehdotuksia rangaistuksen määräämisestä ankaroittavaan suuntaan. Lausunnon mukaan esityksessä olisi hyvä arvioida viranomaisille koituvia yhteisvaikutuksia rangaistusten ankaroittamisen näkökulmasta. Tällaisilla esityksillä voi nimittäin olla vaikutuksia rikoksentekijöihin, vankiloihin, rikosseuraamusjärjestelmään ja yhteiskuntaan. 

Lausunnossa pidetään myönteisenä muun muassa sitä, että esitysluonnoksen valmistelun aikana on hyödynnetty erilaisia tietolähteitä nykytilan kuvauksessa. Arviointineuvosto piti lisäksi myönteisenä sitä, että esitysluonnoksessa on selostettu esitysluonnoksesta annettu keskeinen lausuntopalaute ja kerrottu, millä tavoin esitystä on täydennetty lausuntopalautteen perusteella. 

Myönteisenä pidettiin myös sitä, että esitysluonnoksessa on tunnistettu esityksen kannalta keskeiset perusoikeudet sekä tuotu esille, mitä perusoikeuksia ehdotetulla sääntelyllä pyritään erityisesti suojaamaan. 

Arviointineuvosto suositteli, että esitysluonnosta korjataan neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista. 

6.7.2  Lausunnon huomioon ottaminen esityksessä

Esityksen perusteluja ja vaikutusarviota on täydennetty ja muokattu arviointineuvoston lausunto huomioon ottaen. Samalla on pyritty noudattamaan lainvalmistelun vaikutusarviointiohjeita vaikutusarvion laajuudesta ja yksityiskohtaisuudesta sekä rajallisten valmisteluresurssien kohdentamisesta sen laadinnassa. Tämän mukaisesti esitystä on muokattu seuraavasti:  

i) Esityksen vaikutusarviointiosiossa perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arviointi on erotettu omaksi alaluvukseen, jotta muun muassa poliisi- ja hälytystoiminnassa työskentelevien henkilöiden perusoikeuksien vahvistumiseen liittyvät vaikutukset kävisivät kokonaisuudesta selvemmin ilmi. Sinänsä esityksessä oli kuitenkin jo perusteellisesti selvitetty ne seikat, joilla on tässä suhteessa merkitystä. Esityksen vaikutuksia on tältä osin kuitenkin vielä selvennetty. 

ii) Esityksen perusteluissa on selvennetty ehdotettujen säännösten vaikutuksia mielenosoitusten toteutumiseen. Lisäksi säätämisjärjestystä koskevassa luvussa on selvennetty esityksen suhdetta sanavapauteen ja kokoontumisvapauteen.  

iii) Esityksen nykytilan kuvauksessa on tarkennettu, että asiaan kuuluvien rikostunnusmerkistöjen soveltaminen edellyttää tahallisuutta. Muutoin arviointineuvoston tarkasteltavana olleessa luonnoksessa oli jo tarkastelu lakiehdotuksen kohteena olevaa ilmiötä koskevaa oikeuskäytäntöä ja tilannekuvaa tavalla, jota pidetään kattavana ja riittävänä. 

iv) Esityksen taloudellisia vaikutuksia koskevaa alalukua on tiivistetty samalla kuitenkin huolehtien siitä, että jaksosta edelleen ilmenevät keskeiset seikat, joilla on merkitystä ehdotettuihin säännöksiin liittyvien taloudellisten vaikutusten ja niiden suuruusluokan arvioinnin kannalta. 

Esityksessä ei ole lähdetty arvioimaan tarkemmin viranomaisille eri hallituksen esityksistä koituvia yhteisvaikutuksia rangaistusten ankaroittamisen näkökulmasta. Tällaisella selvityksellä ei oleteta saatavan sellaista tietoa, joka hyödyttäisi niiden lainsäädäntöratkaisujen valmistelua, jotka on asetettu tämän esityksen tavoitteiksi. Laajempaa selvitystä ei sen vuoksi ole pidetty tarkoituksenmukaisena tässä yhteydessä. Viranomaisille aiheutuvat yhteisvaikutukset on lisätty mainintana vaikutustenarviointia koskevaan lukuun.