2.1  Lainsäädäntö

Kilpailulain (948/2011) 22 §:n 1 momentin mukaan säännöksiä yrityskauppavalvonnasta sovelletaan yrityskauppaan, jossa yrityskaupan osapuolten yhteenlaskettu maailmanlaajuinen liikevaihto ylittää 350 miljoonaa euroa ja jossa vähintään kahden yrityskaupan osapuolen Suomesta kertynyt liikevaihto ylittää kummankin osalta 20 miljoonaa euroa. Kilpailulain 21 §:n 3 momentin mukaisesti yrityskaupan osapuolella tarkoitetaan esimerkiksi määräysvallan hankkijaa ja hankinnan kohdetta sekä sulautumaan osallistuvia yhteisöjä, mutta ei esimerkiksi osakkeiden tai liiketoiminnan myyjää. Yrityskauppavalvontasäännöksiä sovelletaan kaikkiin edellytykset täyttäviin yrityskauppoihin toimialasta riippumatta. Lain 22 §:n 3 momentin mukaan säännöksiä yrityskauppavalvonnasta ei kuitenkaan sovelleta, jos yrityskauppa kuuluu yrityskeskittymien valvonnasta ("EY:n sulautuma-asetus") annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 139/2004 soveltamisalaan eli komission yksinomaiseen toimivaltaan, paitsi jos Euroopan komissio siirtää yrityskeskittymän Kilpailu- ja kuluttajaviraston käsiteltäväksi mainitun asetuksen 4 artiklan 4 kohdan tai 9 artiklan nojalla. 

Lain 23 §:n 1 momentin mukaan yrityskauppa on ilmoitettava Kilpailu- ja kuluttajavirastolle sopimuksen tekemisen, määräysvallan hankkimisen tai arvopaperimarkkinalain (495/1989) 6 luvun 3 §:n mukaisen julkisen ostotarjouksen julkistamisen jälkeen, mutta kuitenkin ennen kaupan täytäntöönpanoa. Yrityskauppa voidaan myös ilmoittaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle heti, kun osapuolet voivat osoittaa riittävällä varmuudella aikomuksensa tehdä yrityskauppa. Lain 25 §:n 1 momentin mukaan markkinaoikeus voi Kilpailu- ja kuluttajaviraston esityksestä kieltää tai määrätä purettavaksi yrityskaupan tai asettaa yrityskaupan toteuttamiselle ehtoja, jos yrityskauppa olennaisesti estää tehokasta kilpailua Suomen markkinoilla tai niiden oleellisella osalla erityisesti siitä syystä, että sillä luodaan määräävä markkina-asema tai vahvistetaan sitä.  

2.2  Sosiaali- ja terveyspalveluiden markkinat

Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksen (Kilpailun mahdollisuudet ja edellytykset sote-palveluissa, 5/2016) mukaan sosiaali- ja terveyspalvelualan yritystoiminnan selkeä kehityssuunta 2000-luvulla on ollut keskittyminen. Työ- ja elinkeinoministeriön raportin (Yksityiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Raportti yksityisestä palvelutarjonnasta ja yritysten kasvusta sekä julkisista hankinnoista ja toiminnan kehittämisestä sosiaali- ja terveyspalveluissa, 34/2013) tulokset osoittavat, että vuosina 2007–2011 suurten yritysten liikevaihto-osuus kohosi neljässä vuodessa viisi prosenttiyksikköä. Myös keskisuuret 50–249 henkilön yritykset lisäsivät markkinaosuuksiaan. Sekä pienten alle kymmenen henkilön mikroyritysten että 10–49 hengen yritysten osuus on pienentynyt.  

Valinnanvapauslain hallituksen esityksen vaikutusarvioinnissa keskittymiskehityksen arvioidaan jatkuvan. Arviona esitetään, että suurten, yli 250 henkilöä työllistävien yritysten, määrä kolminkertaistuisi nykyisestä. Pienten ja keskisuurten yritysten määrän ei arvioida kasvavan. 

Toimialalta saatujen tietojen mukaan vuonna 2015 terveys- ja sosiaalipalveluja (Q, Tilastokeskuksen toimialaluokitus TOL 2008) tuotti Suomessa yhteensä lähes 19 000 yritystä. Terveys- ja sosiaalialan yrityksistä terveyspalveluja (TOL 86) tuotti vuonna 2015 yhteensä yli 15 000 yritystä, sosiaalihuollon laitospalveluja (TOL 87) yli 1 000 yritystä ja sosiaalihuollon avopalveluita (TOL 88) yli 2 000 yritystä. 

Terveys- ja sosiaalipalveluja tuottavista yrityksistä noin 300 yrityksellä eli noin 1,5 prosentilla liikevaihto oli vuonna 2015 yli 2 milj. euroa. Yli kahden miljoonan euron liikevaihto oli sosiaali- ja terveysalan yrityksistä terveyspalveluja (TOL 86) tuottavista yrityksistä noin 160 yrityksellä eli noin prosentilla, lääkäri- ja hammaslääkäripalveluja (TOL 862) tuottavista yrityksistä noin 100 yrityksellä ja terveydenhuollon laitospalveluja (TOL 861) tuottavista yrityksistä noin 30 yrityksellä. Yli kahden miljoonan euron liikevaihto oli sosiaalihuollon laitospalveluja (TOL 87) tuottavista yrityksistä noin 100 yrityksellä eli 10 prosentilla ja sosiaalihuollon avopalveluita (TOL 88) tuottavista yrityksistä noin 40 yrityksellä eli alle 2 prosentilla. Vuonna 2015 terveydenhuollon laitospalveluja (TOL 861) tuotti Suomessa noin 5 yritystä, jonka liikevaihto ylitti 20 milj. euroa. Lääkäri- ja hammaslääkäripalveluja (TOL 862) tuotti noin 25 yritystä, jonka liikevaihto ylitti 20 milj. euroa.  

2.3  Nykytilan arviointi

Voimassa olevista yrityskauppavalvonnan liikevaihtorajoista seuraa, että valtaosa sosiaali- ja terveyspalveluiden alalla tapahtuvista yrityskaupoista jäisi yrityskauppavalvonnan ulkopuolelle. Tilastokeskuksen vuoden 2015 tilinpäätöstietoihin perustuvan arvion mukaan esimerkiksi lääkäri- ja hammaslääkäripalveluissa 20 miljoonan euron liikevaihtorajan ylittäisi alle 30 yritystä, ainakin 600 yrityksen jäädessä liikevaihdon raja-arvojen alapuolelle. Vanhusten ja vammaisten asumispalveluissa kymmenkunta yritystä ylittäisi 20 miljoonan euron raja-arvon vähintään yli 160:n jäädessä sen alle. Yhdessä osapuolten kokonaisliikevaihtoa koskevan 350 miljoonan euron raja-arvon kanssa voimassa oleva yrityskauppavalvonta koskisi sosiaali- ja terveyspalveluissa vain kaikkein suurimpien toimijoiden välisiä yrityskauppoja, mutta jättäisi suurenkin toimijan määräysvallan hankinnan keskikokoisesta toimijasta yleensä valvonnan ulkopuolelle. 

3.1  Vaihtoehtoisten soveltamisalamallien tarkastelu

Palveluntuottajalain määritelmien ohella lakiehdotuksen valmisteluvaiheessa on arvioitu useita muita vaihtoehtoisia tapoja määritellä yrityskauppavalvonnan soveltamisalaa. Valmistelussa on harkittu esimerkiksi ilmoitusvelvollisuuden kytkemistä määrättyjen markkinaosuusrajojen ylittymiseen. Vaihtoehtoa ei pidetty toteuttamiskelpoisena. Markkinaosuuksiin perustuvaa mallia ei voida luonnehtia yksiselitteiseksi ja selväksi, koska ilmoitusvelvollisen yrityksen käsitys markkinaosuuden määrittelyn perusteena olevista niin sanotuista relevanteista hyödyke- ja maantieteellisistä markkinoista saattaa poiketa olennaisesti niiden kilpailuoikeudellisesta määrittelystä eikä malli tunnistaisi vertikaalisten ja monialayrityskauppojen merkitystä markkinavoiman kasvulle. 

Valmistelussa on tarkasteltu myös soveltamisalan kytkemistä esimerkiksi tulevaan asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa annetun lain 15 §:ään ja siinä lueteltuihin suoran valinnan palveluihin. Tätä ei kuitenkaan pidetty perusteltuna, koska ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle rajautuisi merkittäviä sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka eivät ole suoran valinnan palveluja. Esimerkiksi vanhusten hoiva- ja asumispalvelut eivät kuulu suoran valinnan piiriin, vaan maakunnan liikelaitoksen tuotantovastuulle. Yrityskauppasäännösten soveltamisalan kytkeminen pelkästään valinnanvapauslain 15 §:n mukaisia palveluja tuottaviin sosiaali- ja terveyskeskuksiin rajaisi säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle myös toimijat, jotka tuottavat valinnanvapauslain 22 ja 25 §:ssä tarkoitettuja, maakunnan liikelaitoksen tuotantovastuulla olevia palveluja kuten maakunnan liikelaitoksen asiakassetelipalvelut ja henkilökohtaisella budjetilla hankittavat palvelut. 

Esityksessä voitaisiin viitata myös yleisesti valinnanvapauslain piirissä olevia palveluja tuottaviin toimijoihin, jolloin soveltamisala tulisi laajemmaksi kuin pelkästään lain 15 §:ään viittaamalla. Tällöin voisi kuitenkin syntyä epäselvyyttä siitä, kattaako soveltamisala vain hyväksytyt vai myös potentiaaliset palvelun tuottajat. Yleinen viittaus valinnanvapauslain piirissä olevia palveluja tuottaviin toimijoihin olisi vaikea muotoilla riittävän yksiselitteisesti ja tarkkarajaisesti. 

Säännöksen soveltamisalan kytkeminen valinnanvapauslain 2 §:n 1 momentin 4) kohdassa määriteltyihin palvelun tuottajiin ei sovellu väliaikaisten yrityskauppasäännösten soveltamisalan rajaukseksi, sillä lainkohdassa palvelun tuottajilla tarkoitetaan toimijoita, jotka tuottavat maakunnalle valinnanvapauden piiriin kuuluvia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Väliaikaisten yrityskauppasäännösten tarkoituksena on kuitenkin saattaa ilmoitusvelvollisuuden piiriin yrityskaupat, joita toteutetaan jo ennen maakuntien toiminnan käynnistymistä. 

Myöskään laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ei sovellu väliaikaisten yrityskauppasäännösten soveltamisalan määritteeksi, sillä lakia sovelletaan maakunnan järjestämisvastuulla olevan julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen, kehittämiseen, ohjaukseen ja valvontaan. Julkisella sosiaali- ja terveydenhuollolla tarkoitetaan toimintaa, jonka järjestämisestä ja siihen liittyvästä rahoituksesta vastaa maakunta. Yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelutoimijoiden yrityskaupat rajautuisivat tällöin lain soveltamisalan ulkopuolelle.  

Lain valmisteluvaiheessa on selvitetty myös mahdollisuutta kytkeä säännöksen soveltamisala toimialaluokituksiin. Julkisten hankintojen hankintailmoituksissa käytetään hankinnan yksilöimiseksi CPV-koodeja. CPV-koodit (Common Procurement Vocabulary) on EU:n komission hyväksymä hankintasanaston luokittelujärjestelmä. CPV-koodit sisältävät 6 000 eri nimikettä yhdeksän numeron tarkkuudella. Nimikkeiden avulla potentiaaliset tavara- ja palvelualojen toimittajat saavat nopeasti yksilöidyt tiedot omaa sektoriaan koskevista hankinnoista. Sosiaali- ja terveyspalveluita koskevassa 2-numerotason osastossa (Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut) on kolme 3-numerotason ryhmää (Terveyspalvelut, Eläinlääkäripalvelut sekä Sosiaalityö ja siihen liittyvät palvelut). Luokittelu heijastaa osaltaan kansallisten sosiaali- ja terveysjärjestelmien monimuotoisuutta, ja se sisältää monia palveluja, jotka eivät ole merkityksellisiä väliaikaisten yrityskauppavalvontaa koskevien sääntöjen kannalta, kuten apteekkipalvelut ja homeopaattiset palvelut. Yrityskauppasäännösten soveltamisalan kannalta relevanttien CPV-koodien valinta olisi hyvin vaikea toteuttaa käytännössä ja säännöksestä tulisi ilmeisesti pitkä nimikkeistöluettelo. 

5.1  Kuulemisen huomioiminen

Kuulemistilaisuudessa isompia terveyspalveluyrityksiä edustaneet tahot toivat esille lakiluonnokseen liittyvinä ongelmina mm. hallinnollisen taakan lisääntymisen sekä markkina- ja vaikutusarvioinnin suppeuden. Hallinnollisen taakan lisääntymistä varsinkin yrittäjien eläköitymis- ja sukupolvenvaihdoksiin liittyvissä tilanteissa pidettiin ongelmallisena ja elinkeinotoimintaa vaikeuttavana. Ilmoituskynnykselle toivottiin korkeampaa alarajaa.  

Pienempiä sote-alan yrityksiä edustaneiden tahojen mielestä esitys oli tervetullut ja siinä olevat tavoitteet olivat kannatettavia. Jonkinlaista puuttumista sote-alan keskittymiskehitykseen pidettiin välttämättömänä ja tuotiin esiin, että asiasta on keskusteltu myös kilpailulain uudistamista käsitelleessä työryhmässä. Rakennekehitys tapahtuu alalla nopeasti ja tilanteeseen on puututtava pian ja kattavasti.  

Oikeudellista ja taloustieteellistä asiantuntemusta edustaneiden tahojen näkemykset vaihtelivat, mutta ehdotuksen taustaa ja tavoitteita pidettiin ymmärrettävinä ja hyväksyttävinä. Historiallisen laajaan sote-uudistukseen liittyvät erityispiirteet ja riskitekijät tunnustettiin. Samalla hallinnollisen taakan kasvua pidettiin ongelmallisena ja korostettiin kevennetyn ilmoitusmenettelyn käyttöönoton tärkeyttä. Muistutettiin esimerkiksi Saksan käytännöistä, joihin kuuluu kevennetty ilmoitusmenettely pienyrityksille. 

Useimmat kuultavat ilmaisivat huolensa Kilpailu- ja kuluttajaviraston resurssien riittävyydestä.  

Kuulemisessa saadun palautteen perusteella todettiin tarpeelliseksi monilta osin selventää perusteluja väärinkäsitysten välttämiseksi mm. korostamalla sitä, että kyseessä on vain ilmoitusvelvollisuuden laajentaminen, eikä puuttumisperusteiden laajentaminen. Kyseessä ei siis ole yrityskauppojen normaalista poikkeava kieltäminen. Pykälän ja perustelujen selventämistä vaati myös se, ettei tarkoituksena ollut puuttua pienimpiin yrityskauppoihin eikä sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavien yritysten sisäisiin järjestelyihin. Huomionarvoisena pidettiin myös ehdotusta ottaa käyttöön pienempiä yrityskauppoja koskeva kevennetty ilmoitusmenettely. Kuulemisen perusteella perusteluja tarkennettiin myös siltä osin, ettei tarkoituksena ole vaikeuttaa esimerkiksi yrittäjien eläköitymis- tai sukupolvenvaihdostilanteita. Kuulemisen perusteella lakiehdotuksen perusteluihin lisättiin myös alan tilannetta paremmin selventäviä tietoja markkinoista.  

5.2  Lausuntopalautteen huomioiminen

Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi kilpailulain muuttamisesta oli lausuntokierroksella 12.5.2017–24.5.2017. Lausunto pyydettiin suoraan kahdeltakymmeneltäneljältä eri taholta, jotka edustivat viranomaisia ja alan toimijoita. Lisäksi lausunto oli avoimesti ministeriön verkkosivuilla kaikkien halukkaiden tahojen lausuttavissa. Lausuntoja saatiin 24 kappaletta. Lausunnon toimittivat Attendo Oy, Esperi Care Oy, Elinkeinoelämän keskusliitto, Hammaslääkäriliitto, Hyvinvointialan liitto, Kansaneläkelaitos, Kuntaliitto, Lääkäriliitto, Mehiläinen Oy, OP-ryhmä, Petri Kuoppamäki (Aalto-yliopisto), Posti Group, PlusTerveys Oy, sosiaali- ja terveysministeriö, SOSTE ry, Suomen Asianajajaliitto, Suomen Kilpailuoikeudellinen Yhdistys, Suomen Pääomasijoitusyhdistys, Suomen Teollisuussijoitus Oy, Suomen Terveystalo Oy, Suomen Yrittäjät, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Valvira sekä valtionvarainministeriö. 

Hieman yli kymmenessä lausunnossa suhtauduttiin esitysluonnokseen myönteisesti. Samoin hieman yli kymmenessä siihen suhtauduttiin kielteisesti tai pääosin kriittisesti. Kahdessa lausunnossa ei otettu selkeästi myönteistä tai kielteistä kantaa esitysluonnokseen, vaan tuotiin esille sekä myönteisiä että kriittisiä seikkoja esitysluonnoksesta. Lausunnoissa tuotiin esille osittain samoja seikkoja mitä edellä on selostettu kuulemisen osalta.  

Esitysluonnosta kannattaneet totesivat muun muassa, että esitysluonnos on tarpeellinen, perusteltu ja uudistuksen tavoitteita hyvin tukeva. Lausunnoissa tuotiin selkeästi esiin, että sosiaali- ja terveydenhoitolainsäädännön kokonaisuudistus on historiallisen suuri rakenteellinen muutos, joka avaa markkinoita uusille toimijoille. Usean vastaajan mukaan markkinoiden toimivuuden turvaaminen siirtymävaiheessa on valinnanvapauden toteutumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Siksi on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota kilpailun toimivuuteen. Esille nousi myös viime vuosien kehityssuuntana ollut yksityisten sosiaali- ja terveyspalveluiden keskittyminen suurille toimijoille. Lisäksi todettiin, että jos markkinat keskittyvät voimakkaasti, niiden vinoutumia on mahdotonta oikaista jälkikäteen. Esiin nousi myös näkökulma, että julkisille toimijoille tulisi antaa riittävästi aikaa valmistautua tulevaan kilpailutilanteeseen. 

Ehdotusta kannattaneiden mukaan sillä edesautettaisiin pienempien toimijoiden mahdollisuuksia toimia palveluntuottajina. Jotkut lausunnonantajat totesivat, että tulevien sosiaali- ja terveyskeskusten palveluvalikoimaa voivat käytännössä tarjota vain varsin suuret toimijat. Joissakin lausunnoissa todettiin, että tulevien maakuntien sekä pienten ja keskisuurten yritysten kilpailuasema on lähtökohdiltaan suuria yrityksiä heikompi. Esille nousi myös se, että muissa EU-maissa on annettu toimialakohtaisia yrityskauppojen valvontasäännöksiä, joten kyse ei ole täysin poikkeuksellisesta menettelystä. 

Myönteistä palautetta sekä myönteisesti että kriittisesti suhtautuvilta lausunnonantajilta saivat ehdotettu kevennetty ilmoituskaava sekä kaikkein pienimpien yrityskauppojen ja yritysryhmien sisällä tapahtuvien yritysjärjestelyiden sulkeminen pois säännöksen soveltamisalasta. 

Useissa lausunnoissa tuotiin esille kiireisestä aikataulusta johtuva vaikutusarvioinnin puutteellisuus. Jatkovalmistelussa lausunnoissa esiin tuotuihin seikkoihin on kiinnitetty huomiota ja tehty niitä koskevia muokkauksia ja täydennyksiä esitysluonnokseen käytettävissä olevan ajan puitteissa. Hallituksen esityksessä laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta (HE 47/2017 vp) on kattavasti arvioitu valinnanvapauslainsäädännön yritys-, kilpailu- ja markkinavaikutuksia ja tässä hallituksen esityksessä on tästä syystä tuotu esiin lähinnä näitä kuvauksia täydentäviä seikkoja. 

Useissa lausunnoissa tuotiin esille huoli pääomasijoittajan yritysryhmään kuuluvien muiden kuin sosiaali- ja terveyspalveluita tai terveyspalveluihin liittyviä laboratorio- tai kuvantamispalveluita tuottavien yritysten yrityskauppojen ilmoitusvelvollisuudesta, jos pääomasijoittajalla olisi määräysvallassaan yksikin mainittuja palveluja tuottava yritys. Hallinnollinen taakka ja kustannusten lisääntyminen tuotiin esille useissa lausunnoissa. Hallinnollisen taakan vähentämiseksi esitysluonnoksen jatkotyöstämisessä lisättiin ilmoitusvelvollisuuden poikkeuksiin 4) kohta, jolla huoli sosiaali- ja terveysalaan liittymättömien yrityskauppojen ilmoittamisesta voidaan poistaa. Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle rajataan siten yrityskaupat, joilla ei ole yhteyttä sosiaali- ja terveysalan rakenteisiin tai jonkin toimijan markkinavoiman kasvamiseen alalla. Monialayritysten tai pääomasijoittajien, joiden yritysryhmään ennestään kuuluu sosiaali- tai terveyspalveluja tarjoavia yhtiöitä, ei siten tarvitse ilmoittaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle yrityskauppoja, joissa kaupan kohde toimii kokonaan muulla toimialalla. 

Jo kuulemisessa esille tullutta hallinnollista taakkaa erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille on vähennetty edellä mainitun soveltamisalarajauksen lisäksi useammalla muullakin rajauksella sekä kevennetyn ilmoituskaavan käyttöönotolla. Lausuntokierroksen jälkeen säännöksen soveltamisalaa on entisestään rajattu hallinnollisen taakan vähentämiseksi siten, että ilmoitusvelvollisuutta ei ole yrityskaupoista, joiden kahdesta osapuolesta toinen on enintään viiden sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavan ammattihenkilön palveluja myyvä yritys. Aiempi ehdotusluonnos olisi sulkenut soveltamisalan ulkopuolelle vain enintään kahden ammattihenkilön yritykset. Liikevaihtorajan asettamista määräaikaiseen sääntelyyn ei pidetty kuitenkaan tarkoituksenmukaisena, koska siirtymävaiheen aikana pidetään tarpeellisena seurata kaikkia toimialan rakenteellisia järjestelyjä. Väliaikainen laaja valvonta on tarkoitettu varmistamaan, että sote-uudistuksen valmistelu- ja kokeiluvaiheessa ei tapahdu markkinoita vääristäviä ja tulevan valinnanvapausmallin toimivuutta vaarantavia yritysjärjestelyjä. Hallinnollisen taakan lisääntymistä ei voida täysin poistaa, mutta määräaikainen ja rajattu hallinnollisen taakan lisääntyminen on välttämätöntä ja suhteellisuusperiaatteen mukaista sosiaali- ja terveysuudistuksen tavoitteiden turvaamiseksi.  

Muutamissa lausunnoissa suhtauduttiin kriittisesti siihen, että kilpailulakiin lisättäisiin toimialakohtaisia sääntöjä, kun muutoin tavoitteena on ollut säilyttää kilpailulaki yleislakina ja yhdenmukaistaa sitä EU:n kilpailulainsäädännön kanssa. Huomiota voidaan sinänsä pitää asianmukaisena, mutta asian jatkotyöstämisessä huomio ei ole antanut aihetta muuttaa esitysluonnosta.  

Useissa lausunnoissa on myös todettu, että vaikka sääntelyn tavoite on ymmärrettävä, ehdotettu toteutustapa ei ole oikeasuhteinen tavoiteltuun päämäärään nähden. Sosiaali- ja terveysalan kokonaisuudistus on historiallisen suuri ja merkittävä asiakkaiden valinnanvapauden mahdollistava ja markkinoita avaava uudistus, jossa markkinarakenne muuttuu merkittävästi. Uudistuksen myötä uhkana on, että markkinat keskittyvät tavalla, joka voi merkittävästi heikentää kilpailuedellytyksiä. Jotta markkinoilla olisi jatkossa useita ja usean eri kokoluokan yrityksiä ja asiakkailla olisi aito valinnanvapaus useiden eri palveluntarjoajien välillä eivätkä markkinat olisi voimakkaasti keskittyneet, ehdotettu sääntely katsotaan tarkoituksenmukaiseksi uudistuksen tavoitteen toteutumisen kannalta. Näin ollen säännöksestä aiheutuva hallinnollinen taakka on lain tavoitteisiin nähden oikeasuhteinen.  

Useissa lausunnoissa suhtauduttiin kriittisesti Kilpailu- ja kuluttajaviraston ensimmäisen käsittelyvaiheen määräajan pidentämiseen kuukaudesta 45 työpäivään. Ehdotettu 45 työpäivän määräaika on välttämätön, jotta Kilpailu- ja kuluttajavirasto ehtii käsitellä asianmukaisesti mahdollisesti lukuisat yrityskaupat, jotka ilmoitetaan lyhennetyn ilmoituskaavan mukaisesti. Lyhennetyn ilmoituskaavan käytön vuoksi Kilpailu- ja kuluttajavirasto joutuu tekemään arvion yrityskaupasta tavanomaista pienemmällä tietopohjalla ja se joutuu siten hankkimaan itse mahdollisesti täydentäviä selvityksiä. Ensimmäisen vaiheen käsittelyn enimmäismääräaika ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki yrityskaupat vaatisivat käytännössä koko enimmäismääräajan käyttämisen. Käytännössä valtaosa ilmoitettavaksi tulevista yrityskaupoista tultaisiin käsittelemään lyhyemmässä määräajassa ja lyhennetyn ilmoituskaavan mukaisen ilmoituksen perusteella. 45 työpäivän käsittelyaika on kuitenkin välttämätön niissä tilanteissa, joissa Kilpailu- ja kuluttajaviranomainen joutuu pyytämään yrityskauppailmoituksen täydentämistä. Vain tapauksissa, joissa on kyse olennaisesti puutteellisesti ilmoituksesta, määräaika ei ala kulua ilmoituksesta, vaan siitä, kun riittävät tiedot on toimitettu. 

Muutamassa lausunnossa on kiinnitetty huomiota Kilpailu- ja kuluttajaviraston resursseihin viraston työmäärän kasvaessa lisääntyvien yrityskauppailmoitusten johdosta. Huomio on aiheellinen ja lausunnolla olleessa esitysluonnoksessa todettiinkin, että Kilpailu- ja kuluttajaviraston arvioidaan tarvitsevan lisämäärärahan lisääntyneiden yrityskauppailmoitusten käsittelemiseen. Esityksen eteenpäin viemisen edellytyksenä onkin viraston resurssien turvaaminen vastaamaan lisääntyvää työtaakkaa. Asiasta on tehty erillinen talousarvioehdotus.  

Muutamissa lausunnoissa on esitetty näkemys, että ehdotettu sääntely olisi kyseenalainen perustuslain omistusoikeuden suojan näkökulmasta. Jossakin lausunnossa myös elinkeinovapaus on nostettu esiin. Mainittuihin perusoikeuksiin liittyvät huomiot eivät ole antaneet aihetta muuttaa esitysluonnosta, koska yrityskauppavalvontaan liittyvää yrityskauppojen ilmoittamista viranomaiselle ei katsota omistusoikeuden rajoittamiseksi eikä ilmoittamisvelvollisuus myöskään estä elinkeinovapautta. Nyt ehdotettua määräaikaista ilmoitusvelvollisuuden laajentamista ei voida pitää omistusoikeuden rajoituksena etenkään kun samanaikaisesti ei muuteta puuttumiskynnystä.  

Asiaa on arvioitu myös sote –toimialan yrittäjien ja alalle pyrkivien toimijoiden elinkeinovapauden kannalta. Yrityskauppavalvonnan laajuutta ei ole pidetty tästä näkökulmasta samalla tavalla merkityksellisenä kuin yrityskauppaan puuttumisen kynnystä, joten ehdotetun uudistuksen ei katsota merkitsevän kuin enintään vähäistä rajoitusta alan yritysten ja yrittäjien elinkeinovapauden kannalta. Tätä korostaa myös se, että esityksessä tehdyt rajaukset tosiasiallisesti rajoittavat valvonnan kohdistumaan noin kymmeneen prosenttiin alan yrityksistä. Esityksen mukaan ilmoitusvelvollisuutta ei olisi yrityskaupoista, joiden kahdesta osapuolesta toinen on enintään viiden sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavan ammattihenkilön palveluja myyvä yritys. Vuonna 2015 terveyspalveluita, sosiaalihuollon laitospalveluita ja sosiaalihuollon avopalveluita tuottaneista noin 18 700 yrityksestä noin 17 000 eli noin 91 prosenttia työllisti alle 5 henkilöä.  Toimialan ja yhteiskunnan näkökulmasta maakunta- ja soteuudistus merkitsee niin olennaista yritysten toimintavapauden lisääntymistä, että siihen liittyvä laajennettu yrityskauppavalvonta on vähämerkityksinen rasite toimintavapauden laajenemiseen verrattuna. Yhteiskunnalla on muutoksen laajuudesta johtuen painavat perusteet varmistaa, että viranomaiset pystyvät seuraamaan toimialan muutosprosessia ja tarvittaessa ennakoimaan mahdollisia, joskin harvoiksi arvioituja, ongelmatilanteita. 

Muutamassa lausunnossa on kiinnitetty huomiota siihen, että esitysluonnoksesta ei käy riittävän selkeästi ilmi, tulisivatko kuntien ja kuntayhtymien liikkeenluovutukset esimerkiksi hankintojen yhteydessä ilmoitusvelvollisuuden piiriin. Lausuntojen perusteella perusteluja täydennetään toteamalla, että nämä eivät kuuluisi pykälän soveltamisalaan vaan kyseessä on hankintalain mukainen prosessi. Lakiehdotus ei koskisi siten tilannetta, jossa henkilöstö siirtyy osana julkisista hankinnoista annetun lain mukaista kilpailutusta tarjouskilpailun voittajan palvelukseen. 

Muutamassa lausunnossa on kritisoitu sitä, että kiinteistöjen ja kiinteistöosakeyhtiöiden ostoa ei ole selkeästi rajattu soveltamisalan ulkopuolelle. Näiden lausuntojen mukaan kiinteistöjen osto liittyy yhtiöiden orgaaniseen kasvuun eikä ilmoitusvelvollisuuden tulisi koskea niitä. Toisaalta parissa lausunnossa on tuotu esille, että keskittymistä voi tapahtua myös kiinteistöostojen kautta ja että kiinteistön myynti esimerkiksi isolle palveluntuottajayritykselle merkitsee käytännössä toimintaedellytysten loppumista ja palvelujen keskittymistä. Asian jatkovalmistelussa on päätetty lisätä perusteluihin selventävä toteamus, että lakiehdotus ei koskisi vakiintuneen yrityskauppavalvonnan oikeuskäytännön mukaisesti pelkkiä kiinteistöjen kauppoja, joissa mukana ei siirry asiakkaita, henkilökuntaa tai tietotaitoa. Usein kiinteistön omistus ja toiminnan harjoittaminen onkin eriytetty siten, että palvelun harjoittaminen on erikseen kilpailutettu.   

Yhdessä lausunnossa pidettiin puutteena sitä, ettei esitysluonnoksessa ole käsitelty ehdotetun sääntelyn suhdetta asiakkaan valinnanvapaudesta annetun lain hallituksen esityksessä (HE 47/2017 vp) esitettyihin suoran valinnan ja henkilökohtaisen budjetin pilotointihankkeisiin, jotka käynnistyvät ennen valinnanvapauslain voimaantuloa vuosien 2017-2018 aikana. Pilotoinneissa kunta yksin tai yhdessä toisen kunnan kanssa taikka yhdessä sairaanhoitopiirien kanssa yhtiöittää sosiaali- ja terveyspalvelut tai niihin liittyvät laboratorio- ja kuvantamispalvelut. Asiaa selvennetään perusteluissa toteamalla, ettei ilmoitusvelvollisuus koske valinnanvapauslain 88 ja 89 §:n mukaisten pilottiyhtiöiden perustamista eli markkinoille tuloa edeltävää yhtiöittämisvaihetta. Jos markkinoilla jo toimivat pilottiyhtiöt kuitenkin tekevät yritysjärjestelyitä, ovat ne ilmoitusvelvollisuuden piirissä.