7.1
Eläinlääkintähuoltolaki
1 luku. Yleiset säännökset
1 §.Lain tarkoitus ja soveltamisala. Ehdotetun lain tarkoitus kytkeytyy eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä kansanterveyden edistämiseen.
Lain keskeisenä tarkoituksena olisi varmistaa maassa tarjottavien eläinlääkäripalvelujen riittävyys ja laatu. Palvelujen turvaamisen kannalta merkitystä on myös tarjottavien palvelujen saavutettavuudella, johon kuuluu, että palveluja on saatavissa niiden käyttäjien kannalta kohtuullisella etäisyydellä ja hinnalla. Lain soveltamisalaan kuuluisivat voimassa olevan lain tapaan sekä julkiset että yksityiset eläinlääkäripalvelut. Laissa säädettäisiin julkisten palvelujen järjestämisvelvollisuudesta. Pykälän 2 momentin mukaan laissa säädettäisiin lisäksi kaikkien eläinlääkäripalvelujen osalta palvelujen tasoa turvaavista vaatimuksista sekä palvelutoiminnan ohjauksesta ja valvonnasta.
Pykälän 3 momentin mukaan laki koskisi nykyisen lain tapaan kunnissa hoidettavia eläinlääkintähuollon valvontatehtäviä. Momentissa lueteltaisiin näitä tehtäviä sisältävät lait. Luettelossa ei enää mainittaisi maatalouden tukien toimeenpanosta annettua lakia, sillä mainitun lain mukaan kunta tai kunnaneläinlääkäri ei enää ole toimivaltainen viranomainen valvomaan eläinlääkintähuollon lakien noudattamista maataloustukien täydentävinä ehtoina, vaan toimivalta on keskitetty aluehallintovirastolle.
2 §.Määritelmät. Pykälässä määriteltäisiin eräät keskeiset laissa käytettävät käsitteet.
Pykälän 1 kohdassa oleva kotieläimen määritelmä vastaisi voimassa olevan lain määritelmää. Kotieläimellä tarkoitetaan laissa kesyä eläintä, jota ihminen pitää ja hoitaa hyödyn, seuran tai harrastuksen vuoksi. Selvyyden vuoksi määritelmässä mainitaan erikseen, että porot, vesiviljelyeläimet sekä tarhatut nisäkkäät, linnut ja mehiläiset kuuluvat lain tarkoittamiin kotieläimiin. Määritelmän ulkopuolelle kuitenkin jäisivät nykyiseen tapaan ns. koe-eläimet eli eläimet, jotka kuuluvat tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelusta annetun lain (497/2013) soveltamisalaan. Lisäksi ulkopuolelle jäisivät nykyiseen tapaan eläimet, joita pidetään eläinsuojelulainsäädännössä tarkoitetussa eläintarhassa. Eläintarhassa pidetään yleisölle näytteillä pääasiassa luonnonvaraisiin eläinlajeihin kuuluvia eläimiä.
Pykälän 2 kohdassa olisi nykyistä vastaava eläinlääkäripalvelun määritelmä. Tämä pitäisi sisällään eläimen terveydentilan sekä sairauksien toteamisen ja todistamisen sekä eläinlääkärinavun antamisen. Eläinlääkärinavun antaminen tarkoittaa sairaan tai vahingoittuneen eläimen olotilan helpottamista tai vamman tai sairauden parantamista eläinlääketieteellisin keinoin. Eläinlääkärinavun antamista on esimerkiksi kivun lievittäminen, haavan ompeleminen tai vamman parantaminen leikkauksella.
Eläinlääkäripalvelulla tarkoitettaisiin myös eläimen pitämistä hoidettavana eläinlääkärinavun antamista tai siihen liittyvää tutkimusta varten. Lisäksi eläinlääkäripalvelulla tarkoitettaisiin toimenpiteitä eläimen terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi sekä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltotyötä. Näihin sisältyisivät mm. rokotukset, kansallisten eläinten terveydenhuolto-ohjelmien piirissä määritellyt eläinlääkärin tehtävät ja uusitussa EU:n eläintautilainsäädännössä säädetyt eläinterveyskäynnit (ks. näistä tarkemmin 9 §:ää koskevat perustelut) sekä myös muunlainen eläintautien ja zoonoosien vastustukseen liittyvä valistus- ja neuvontatyö. Eläinlääkäripalveluun kuuluisi lisäksi eläimen lopettaminen.
Pykälän 3 kohdassa määriteltäisiin yksityinen eläinlääkäripalvelun tuottaja. Tällä tarkoitettaisiin voimassa olevan lain tapaan eläinlääkäripalveluja tarjoavaa luonnollista henkilöä, yksityisoikeudellista oikeushenkilöä sekä oppilaitosta. Muutosta nykyiseen merkitsisi kuitenkin se, että julkisoikeudellista yliopistoa ei pidettäisi yksityisenä eläinlääkäripalvelun tuottajana siltä osin kuin tuottaa ehdotetun lain 18 §:n mukaisesti julkisia eläinlääkäripalveluja.
2 luku. Viranomaiset sekä eläinlääkintähuollon ohjaus ja suunnittelu
3 §.Viranomaiset. Pykälässä säädettäisiin toimivaltaisista viranomaisista. Pykälän 1 momentin mukaan Ruokavirasto ohjaisi ja valvoisi lain piiriin kuuluvaa toimintaa valtakunnallisena viranomaisena, ja pykälän 2 momentin mukaan aluehallintovirasto hoitaisi vastaavia tehtäviä alueellisena viranomaisena. Laissa jäljempänä säädettäisiin tarkemmin näiden viranomaisten tehtävistä esimerkiksi ilmoitusten vastaanottamisessa tai hallinnollisten pakkokeinojen käyttämisessä. Maa- ja metsätalousministeriön roolista ei enää olisi erillistä säännöstä, sillä perustuslaki jo edellyttää, että kukin ministeriö vastaa toimialallaan hallinnon asianmukaisesta toiminnasta.
Pykälän 3 momentissa olisi säännös, jonka mukaan valvovalle viranomaiselle osoitettujen eläinlääkäripalveluja koskevien kantelujen käsittelyssä sovellettaisiin hallintokantelua koskevia hallintolain 8 a luvun säännöksiä. Vastaavanlainen säännös sisältyy eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annettuun lakiin sekä terveydenhuollon palveluja koskien potilaan asemasta ja oikeuksista annettuun lakiin (785/1992).
Pykälän 4 momentissa olisi voimassa olevaa lakia pitkälti vastaavat säännökset, jotka koskevat kunnan velvollisuutta huolehtia lain mukaisista eläinlääkintähuollon valvontatehtäviin liittyvistä velvoitteista. Tehtävistä huolehtisi kunnan lautakunta tai muu monijäseninen toimielin. Ehdotetussa laissa ei kuitenkaan olisi enää säännöksiä kunnallisen yhteistoiminnan muodoista, vaan niiden osalta viitattaisiin kuntalain säännöksiin. Lisäksi yhteistoiminnan osalta viitattaisiin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta annettuun lakiin.
Momentissa otettaisiin käyttöön kuntaan viittaava määritelmä järjestäjä. Mitä laissa säädettäisiin järjestäjästä, koskisi myös kuntayhtymää ja yhteistoiminta-aluetta siltä osin kuin kunnat hoitavat eläinlääkintähuollon tehtäviä yhteistoiminnassa. Termin käyttöönotto korostaisi sitä eroa pykälässä tarkoitettujen toimivaltaisten viranomaisten tehtävissä, että kunta tai kunnallisena yhteistyönä perustettu ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue toimii eläinlääkäripalvelujen tuottajana yksityisten eläinlääkäripalvelujen tuottajien rinnalla, kun taas Ruokavirasto ja aluehallintovirasto valvovat kaikkien eläinlääkäripalvelujen järjestämistä. Termin käyttöönotto myös merkittävästi vähentäisi lakiin tarvittavien muutosten tarvetta jatkossa, jos kunnallisen eläinlääkintähuollon tehtävät siirretään parlamentaarisen työryhmän ehdotuksen mukaisesti hyvinvointialueille vuoden 2026 alusta.
Pykälän 5 momentissa olisi viittaus kilpailulain sääntelyyn, joka koskee toimivaltaa suorittaa kilpailuneutraliteettivalvontaa. Tarkoitus ei ole, että eläinlääkintäviranomaiset valvoisivat sellaisia markkinoiden toimintaa liittyviä seikkoja kuten kuntien tuottamien muiden kuin lakisääteisten palvelujen markkinaperusteista hinnoittelua, jotka kilpailulain mukaan kuuluvat kilpailuviranomaisille. Kilpailulain noudattamista valvoo Kilpailu- ja kuluttajavirasto, joka voi puuttua kunnan kilpailutilanteessa markkinoilla harjoittamaan toimintaan ja asettaa sille ehtoja, jos toiminnalla on kielteisiä kilpailuvaikutuksia. Aluehallintovirastot voivat kuitenkin selvittää kilpailuasioita Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimeksiannosta sekä ilmoittaa tälle, jos ne muussa valvonnassaan havaitsevat kilpailusäännösten rikkomista.
4 §.Eläinlääkäripalveluja koskeva valtakunnallinen suunnitelma. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Ruokaviraston velvollisuudesta laatia valtakunnallinen suunnitelma julkisen järjestämisvastuun piiriin kuuluvista eläinlääkäripalveluista. Suunnitelmassa tulisi olla palvelujen saatavuutta ja laatua koskevat yleiset tavoitteet. Lisäksi siinä tulisi olla eläinlääkäripalvelujen valvontaa koskevat yleiset tavoitteet. Pykälä vastaisi osittain voimassa olevan lain 8 §:ää, mutta siinä ei enää säädettäisi suunnitelman tarkastusvälistä eikä siinä olisi myöskään säännöksiä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvontaa koskevan ohjelman laatimisesta. Valtakunnallista ja alueellista valvonnan suunnittelua koskevat säännökset sisältyisivät jatkossa eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskeviin erityislakeihin. Näitä lakeja on viimeaikaisissa uudistuksissa täydennetty suunnitteluvelvoitteiden osalta. Voimassa olevan pykälän maininta Elintarviketurvallisuusvirastosta muuttuisi Ruokavirastoksi.
Pykälän 2 momentissa olisi eläinlääkäripalveluja koskevan suunnitelman laatimiseen liittyvä asetuksenantovaltuus. Eläinlääkintähuollosta annetussa valtioneuvoston asetuksessa on tällä hetkellä muutama suunnitelman laatimista ohjaava tarkempi säännös. Ruokaviraston laatima eläinlääkäripalveluja koskeva suunnitelma on osa eläinlääkintähuollon valtakunnallista ohjelmaa (EHO) 2015—2021. Ohjelmaa on päivitetty viimeksi vuoden 2021 syksyllä.
5 §.Eläinlääkäripalveluja koskeva alueellinen suunnitelma. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin aluehallintoviraston velvollisuudesta laatia alueellinen suunnitelma julkisen järjestämisvastuun piiriin kuuluvien eläinlääkäripalvelujen valvonnasta. Suunnitelmassa tulisi ottaa huomioon valtakunnallinen suunnitelma. Voimassa olevan lain 9 §:ssä säädetään aluehallintoviraston velvollisuudesta suunnitella julkisia eläinlääkäripalveluja, mutta käytännössä alueelliset suunnitelmat ovat koskeneet vain palvelujen valvontaa. Ehdotettu pykälä eroaisi voimassa olevasta pykälästä myös siten, että siinä ei olisi säännöksiä suunnitelman tarkastusvälistä eikä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvontatehtäviin liittyvästä suunnittelusta.
6 §.Järjestäjän suunnitelma. Pykälässä säädettäisiin järjestäjän eli kunnan tai yhteistoiminta-alueen suunnitteluvelvollisuudesta tavalla, joka pitkälti vastaa voimassa olevan lain 10 §:n sääntelyä. Pykälä koskisi sekä eläinlääkäripalvelujen että kunnaneläinlääkärin valvontatehtävien suunnittelua.
Pykälän 1 momentin mukaan eläinlääkäripalveluja koskevan suunnitelman tulisi sisältää tiedot lakisääteisten palvelujen tuottamistavasta, saatavuudesta, laadusta ja mitoituksesta.
Lakiehdotuksen 10 §:n 6 momentissa on säännös, jonka mukaan lakisääteisten palvelujen mitoituksessa on otettava huomioon yksityinen palveluntarjonta. Tarkoituksena on, että jo toimintaa suunniteltaessa kunnallisen palveluntarjonnan kapasiteetti arvioidaan alueella vallitseviin tarpeisiin nähden sopivaksi siten, että yhtäältä turvataan palvelujen saatavuus ja lakisääteisen palvelujärjestelmän toimintakyky, mutta toisaalta vältetään sitä, että kunnan toiminta perusteettomasti rajoita yksityisten palveluntuottajien toimintaa ja markkinoille tulon mahdollisuuksia.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvontatehtäviä koskevasta suunnitteluvelvollisuudesta. Elintarvikevalvonnan suunnitteluvelvollisuuden osalta viitattaisiin elintarvikelain säännöksiin.
Pykälän 3 momentti velvoittaisi ottamaan suunnittelussa huomioon valtakunnalliset ja alueelliset suunnitelmat. Suunnitelmien tarkastusväliä koskeva säännös ehdotetaan poistettavaksi, mikä lisäisi suunnittelutoimintaan joustavuutta. Momentissa olisi voimassa olevan lain tapaan säännös siitä, että aluehallintovirasto ohjaa järjestäjän suunnittelua sekä valvoo ja arvioi suunnitelmien toteutumista.
7 §.Kunnaneläinlääkärin virat. Pykälän 1 momentissa olisi voimassa olevan lain 16 §:ssä olevaa säännöstä vastaava säännös siitä, että järjestäjällä on oltava tarpeellinen määrä kunnaneläinlääkärin virkoja. Momentissa ei kuitenkaan olisi mainintaa siitä, että virka voi olla useamman kunnan tai kuntayhtymän taikka kunnan ja kuntayhtymän yhteinen. Tätä pidetään tarpeettomana ottaen huomioon se, että ehdotetun 3 §:n 4 momentissa jo viitattaisiin kuntalain säännöksiin kunnallisesta yhteistoiminnasta ja säädettäisiin, että järjestäjää koskevat lain maininnat soveltuvat myös tilanteissa, joissa kunnat toimivat yhteistoiminnassa. Kuntalain 8 luvun säännösten mukaan kuntien julkisoikeudellisen yhteistoiminnan muotoja ovat mm. yhteinen virka, sopimus viranomaistehtävien hoitamisesta ja kuntayhtymä. Kuntayhtymien julkisoikeudellisen yhteistoiminnan muotoja ovat mm. yhteinen virka ja sopimus viranomaistehtävän hoitamisesta.
Ehdotetussa pykälässä ei myöskään olisi voimassa olevaan eläinlääkintähuoltolakiin sisältyvää säännöstä siitä, että kunnan on määrättävä kunnaneläinlääkäreiden keskinäisestä tehtäväjaosta silloin, kun kunnassa on useampi kuin yksi kunnaneläinlääkärin virka. Tälle säännökselle ei nähdä enää tarvetta.
Pykälän 2 momentissa sen sijaan olisi uusi säännös, jonka mukaan eläinlääkäripalveluja tarjoavan kunnaneläinlääkärin virkaan tulisi kuulua tarpeen vaatima ainakin ajoittainen osallistuminen maan eläintautivalmiuteen ja kiireelliseen eläinsuojeluvalvontaan liittyviin tehtäviin. Kyse on tärkeästä julkisen eläinlääkintähuollon toimintaan liittyvästä seikasta. Praktikkoeläinlääkärit muodostavat eläintautitapauksia ajatellen tärkeän lisävoimavaran, jota ilman ei tehokas taudintorjunta kaikissa tilanteissa olisi mahdollista. Praktikkoeläinlääkäreiden on virkaeläinlääkäreinä mahdollista toteuttaa myös eläinten hyvinvointiongelmien edellyttämiä välittömiä viranomaistoimenpiteitä valvontaeläinlääkäreiden ohella. Praktikkoeläinlääkärin suorittamat viranomaistoimenpiteet voivat tilanteesta ja olosuhteista riippuen olla tarkoituksenmukaisia esimerkiksi silloin, kun tämä jo on muun syyn vuoksi paikalla eläinten pitopaikassa tai kun kyse on päivystysaikana havaitusta ongelmasta, joka vaatii nopeaa reagointia eikä muuta eläinsuojeluvalvontaan toimivaltaista viranomaista ole kohtuullisessa ajassa saatavissa asiaa hoitamaan. Joissakin tapauksissa myös praktikkoeläinlääkärin ja valvontaeläinlääkärin parityöskentely voisi olla perusteltua.
Praktikkoeläinlääkäreiden rooli valvontatehtävissä on jo otettu huomioon virkaehtosopimuksissa siten, että kaikkien praktikkoeläinlääkäreiden peruspalkkaan sisältyvää työaikaa on vähäisessä määrin osoitettu myös valvontatehtäviin. Erilliskorvaus maksetaan vain tämän määrän ylittävästä työstä. Olisi kuitenkin perusteltua laissa selventää praktikkoeläinlääkärin roolia valvontatehtävissä. Ehdotettu säännös olisi ns. minimivaatimus, eli järjestäjällä olisi edelleenkin mahdollisuus sisällyttää eläinlääkäripalveluja tarjoavan eläinlääkärin virkaan se määrä valvontatehtäviä, joka katsotaan tarkoituksenmukaiseksi.
Ehdotuksen mukaan kunnaneläinlääkärin virkojen kelpoisuusvaatimuksia koskevat säännökset ehdotetaan esitykseen sisältyvällä lakiehdotuksella 2 siirrettäväksi eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annettuun lakiin. Tätä ehdotusta perustellaan jäljempänä. Mainitun syyn vuoksi pykälän 3 momentissa olisi ainoastaan viittaus mainitussa laissa säädettyihin kelpoisuusvaatimuksiin.
3 luku. Julkiset eläinlääkäripalvelut
8 §.Eläinlääkäripalvelujen järjestämisvastuu. Pykälään sisältyisi kunnan järjestämisvastuuta koskeva perussäännös. Sen mukaan laissa tarkoitettu järjestäjä eli kunta tai kunnallisena yhteistyönä perustettu yhteistoiminta-alue vastaisi yleisen edun kannalta välttämättömien eläinlääkäripalvelujen järjestämisestä alueellaan. Järjestämisvastuu koskisi niitä kotieläimiä varten järjestettäviä eläinlääkäripalveluja, joiden omistajalla tai haltijalla on asuin- tai kotipaikka kunnassa tai yhteistoiminta-alueella. Kuitenkin eläinten pitopaikoissa hoidettavia suuria eläimiä kuten hevosia saatetaan pitää hoidettavana myös muualla kuin niiden omistajan tai haltijan kotikunnassa. Tällaisissa tapauksissa lain edellyttämät palvelut olisi velvollinen tuottamaan nykyiseen tapaan pitopaikan sijaintikunta.
9 §.Järjestämisvastuuseen kuuluvat eläinlääkäripalvelut. Pykälässä yksilöitäisiin ne eläinlääkäripalvelut, jotka kuuluisivat julkisen sektorin järjestämisvastuuseen. Järjestämisvastuu määriteltäisiin huomattavasti tarkemmin kuin voimassa olevassa laissa, jossa määrittely on käsitteiden peruseläinlääkäripalvelu ja kiireellinen eläinlääkärinapu määritelmien varassa. Palvelujen tarkempi määrittely on tarpeen, jotta olisi selvää, mitkä palvelut ovat lakisääteisiä yleistä taloudellista etua koskevia palveluja ja minkä palvelujen järjestäminen on kunnan vapaaehtoisuuden varassa. Asialla on olennainen merkitys myös sen vuoksi, että vapaaehtoisen järjestämisen piiriin kuuluvat palvelut hinnoitellaan markkinaperusteisesti ja eriytetään kirjanpidollisesti lakisääteisistä palveluista.
Ehdotus pohjautuu pitkälti Ruokaviraston laatimaan Eläinlääkintähuollon valtakunnalliseen ohjelmaan (EHO), jossa määritellään tarkemmin ne toimenpiteet, joita kunnan pitää järjestää peruseläinlääkäripalveluun tai kiireelliseen eläinlääkärinapuun kuuluvina. Ehdotus sisältää vain sellaisia toimenpiteitä, joita voidaan suorittaa eläinten pitopaikoissa tai tavanomaisissa eläinlääkärin vastaanottotiloissa ilman erikoiskoulutusta tai erikoislaitteistoa. Toimenpiteitä tehdään jo nyt niissä kunnissa, joissa tuotetaan eläinlääkäripalveluita. Toimenpiteet ovat tarpeellisia eläinten hyvinvoinnin, eläinterveyden ja kansanterveyden turvaamiseksi sekä osaksi myös Suomen huoltovarmuuden kannalta keskeisen maataloustuotannon turvaamiseksi.
Tällä hetkellä useissa kunnissa järjestetään eläinlääkäripalveluja peruseläinlääkäripalveluna jonkin verran laajemmin kuin mitä Ruokaviraston rajanvetojen perusteella vähintään edellytettäisiin. Koska nykyiset järjestämisvastuun tarkennukset eivät perustu täsmällisiin lain säännöksiin vaan ei-sitoviin viranomaisasiakirjoihin ja lisäksi voimassa olevan lain esitöissä on väljä maininta ”tavallisten leikkausten” kuulumisesta peruseläinlääkäripalveluun, on ollut toistaiseksi vaikeaa vetää rajaa kunnan lakisäteiselle toiminnalle. Lisäksi eläinlääkintähuoltolaki ja kunnaneläinlääkäreiden palkkiojärjestelmä ovat tähän saakka mahdollistaneet vain yhdenlaisen palvelujen hinnoittelutavan riippumatta siitä, voidaanko palvelujen katsoa mahtuvan peruseläinlääkäripalvelun määritelmän sisään. Näin ollen sellainen pidemmälle menevä palvelu, jota kunta on järjestänyt vapaaehtoisuuden pohjalta ja itsehallintoonsa kuuluvan palvelujen järjestämismahdollisuuksien puitteissa, on ollut saman hinnoittelun piirissä kuin kunnan lakisääteinen palvelu. Tähän tulisi ehdotetun sääntelyn myötä muutos.
Pykälän 1 momentissa olisi luettelo järjestämisvastuuseen kuuluvista palveluista.
Momentin 1 kohdan mukaan näihin kuuluisivat eläinten yleistutkimus ja terveydentilan arviointi eläinten terveyden todentamiseksi. Joukkotarkastuksia ja yksittäisten eläinten yleistutkimuksia tarvitaan esimerkiksi yksityisten tahojen pyytämiä terveystodistuksia varten. Terveystodistuksia tarvitaan usein eläinten myynnin yhteydessä taikka näyttelyiden ja kilpailujen yhteydessä. Terveystodistuksilla estetään tarttuvien eläintautien leviäminen ja varmistetaan, ettei sairaita eläimiä myydä eteenpäin. Yleistutkimukseen ei sisälly kuvantamispalveluja eikä erikoiseläinlääkärin tutkintoa tai erikoislaitteita vaativia tutkimuksia tai tarkastuksia.
Momentin 2 kohdassa mainittaisiin kissojen ja koirien tunnistusmerkintä. Vastuullinen koiran- tai kissanpito edellyttää eläimen merkintää ja rekisteröintiä. Koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti on säädetty pakolliseksi vuoden 2023 alussa voimaan tulevalla maa- ja metsätalousministeriön asetuksella (1/2021). Kissojen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti on myös tarkoitus säätää jatkossa pakolliseksi. Tunnistusmerkinnän ja rekisteröinnin avulla karannut eläin voidaan palauttaa nopeasti takaisin omistajalleen, mikä vähentää löytöeläinten hoidon järjestämisestä kunnalle aiheutuvia kustannuksia. Eläinten tunnistusmerkintä helpottaa myös eläinten hyvinvoinnin ja yleisen järjestyksen valvontaa, kun eläimet voidaan yksilöidä ja todentaa varmasti valvonnan yhteydessä. Tunnistusmerkintä ja rekisteröinti parantavat etenkin kissojen arvostusta, ja toimenpiteillä on sitä kautta merkitystä eläinten hyvinvoinnille. Terveystodistusten ja esimerkiksi EU-lainsäännön mukaisen lemmikkipassin antaminen koiralle tai kissalle edellyttää käytännössä eläimen tunnistusmerkintää. Jalostusjärjestöt rekisteröivät vain tunnistusmerkittyjä eläimiä, ja merkintä on edellytys myös näyttelyihin ja kilpailuihin osallistumiselle.
Momentin 3 kohdan mukaan järjestämisvastuuseen kuuluisivat EU-lainsäädännössä tarkoitetut eläinterveyskäynnit sekä elintarviketuotantoa varten pidettävien eläinten pitopaikoissa tehtävät terveydenhuoltokäynnit ja terveydenhuoltosuunnitelmat.
Tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 (”eläinterveyssäännöstö”) 25 artiklan mukaan toimijoiden on varmistettava, että heidän vastuullaan olevissa eläinten pitopaikoissa tehdään tarvittaessa eläinlääkärin suorittamia eläinterveyskäyntejä kyseisestä pitopaikasta aiheutuvien eläintautiriskien vuoksi. Eläinterveyskäyntien yhteydessä toimijan valitsema eläinlääkäri antaa toimijalle neuvontaa bioturvaamisesta ja muista eläinten terveyteen liittyvistä asioista sekä tiettyjen eläintautien esiintymiseen viittaavista oireista ja merkeistä. Vastaavaa neuvontaa annetaan myös terveydenhuoltokäyntien yhteydessä, vaikka terveydenhuolto sisältää myös muita asioita, kuten eläinten hyvinvointiin, elintarviketurvallisuuteen ja eläintenpidon taloudelliseen kannattavuuteen liittyvää neuvontaa. Elinkeino järjestää nauta- ja sikaeläimille suunnitelmallista terveydenhuoltoa, jonka toteutumista seurataan keskitetysti. Toimija voi myös sopia terveydenhuollosta yksityisesti suoraan eläinlääkärin kanssa sekä nauta- ja sikaeläinten että muiden elintarviketuotantoeläinten osalta. Terveydenhuolto ja eläinterveyskäynnit ovat keskeisessä roolissa eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä elintarviketurvallisuuden edistämisessä.
Momentin 4 kohdassa mainitaan eläinten rokotukset. Ne ovat olennaisia infektiotautien ehkäisyssä. Vähentämällä infektiotautien esiintymistä edistetään eläinten terveyttä ja hyvinvointia ja myös kansanterveyttä. Kansanterveyttä edistetään rokottamalla eläimiä vaarallisia zoonooseja kuten rabiesta vastaan sekä vähentämällä muiden eläintautien esiintymistä ja siten mikrobilääkkeiden käyttöä infektiotautien ja niiden jälkitautien hoidossa.
Momentin 5 kohta sisältää loisten häätöön ja ehkäisyyn liittyvät toimenpiteet. Vähentämällä loistautien esiintymistä edistetään eläinten terveyttä ja hyvinvointia koko Suomessa. Tietyt loistaudit ovat zoonooseja, ja siten loisten häädöllä ja ehkäisyllä edistetään myös kansanterveyttä.
Momentin 6 kohdan mukaan järjestämisvastuu sisältäisi suun terveydenhuoltoon liittyvät välttämättömät toimenpiteet siltä osin kuin niiden suorittaminen kunnaneläinlääkärin tekemänä olisi toimenpiteen laajuus tai vaativuus huomioon ottaen tarkoituksenmukaista.
Suun terveydellä ja hampaiden kunnolla on suuri merkitys eläinten hyvinvoinnille. Erityisesti seura- ja harrastuseläimet, kuten koirat, kissat ja hevoset, elävät yhä vanhemmiksi, jolloin suun terveyden ongelmat kärjistyvät. Koirilla ja kissoilla on ongelmana erityisesti hammaskivi, jos se aiheuttaa paradontiittia eli hammasta ympäröivää ienkudosta ja leukaluuta tuhoavaa tulehdussairautta taikka hammassyöpymää. Hevosilla ongelmana saattaa olla hampaiden epätasainen kuluminen. Hampaisiin liittyvät ongelmat aiheuttavat usein voimakasta kipua ja vaikeuttavat syömistä. Kunnan velvoitteisiin kuuluisivat kohdan mukaan kuitenkin vain suhteellisen yksinkertaiset, vakavien ongelmien ehkäisemiseksi välttämättömät perustoimenpiteet, joita voidaan suorittaa tavanomaisella vastaanotolla tai pitopaikassa ilman erikoiskoulutusta ja erikoislaitteita. Käytännössä tähän sisältyisivät hammastarkastus, koirien ja kissojen hammaskiven poisto sekä hevosten perushammashoito, mutta eivät toimenpiteet, jotka edellyttävät röntgenin tai porayksikön käyttöä.
Lisäksi 11 ja 12 kohdan mukaan järjestämisvastuuseen kuuluisi sellainen suuhun ja hampaisiin liittyvä sairauksien hoito ja lääkitys, joita voidaan pitää tulehdus- ja kiputilojen ensiavun luonteisena hoitona.
Jos tilanteen korjaamiseksi vaadittaisiin laajempia tai vaativampia toimenpiteitä, eläimiä voitaisiin omistajan suostumuksella lähettää jatkohoitoon tai lopettaa.
Momentin 7 kohdan mukaan lakisääteisiin eläinlääkäripalveluihin kuuluisivat sarvien tai sarven aiheiden poistaminen naudoilta ja vuohilta. Nautojen pitäminen pihatossa edellyttää usein sarviaiheiden poistamista vasikoilta, koska sarvelliset eläimet vahingoittavat helposti toisiaan tai niitä hoitavaa henkilökuntaa. Sarven aiheiden poistaminen voi olla tarpeen myös muissa pitomuodoissa, koska niissäkin eläimet voivat vahingoittaa toisiaan tai ihmisiä. Myös vuohilta sarven aiheiden poistaminen voi olla tarpeen niiden hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Momentin 8 kohdassa mainittaisiin nautojen, sikojen, lampaiden, vuohien ja porojen lisääntymiseen liittyvät tarkastukset ja lisääntymisongelmien hoito siltä osin kuin on kyse elintarviketuotantoa varten pidettävistä eläimistä. Eläinten lisääntyminen on olennainen osa elintarviketuotantoa ja siten lisääntymisongelmien tunnistaminen ja hoitaminen ovat keskeisiä tuotannon ylläpitämiseksi. Elintarviketuotantoeläimille on yksityisiä eläinlääkäripalveluja vain rajoitetusti ja vain kuntien järjestämillä palveluilla voidaan varmistaa riittävät palvelut. Asialla on merkitystä elintarviketuotannolle sekä kytkentä maan huoltovarmuuden turvaamiseen. Lisääntymiseen liittyviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin katsotaan sisältyvän myös ultraäänitutkimukset. Myös muille kuin elintarviketuotantoa varten pidettäville eläimille on saatavilla eläinten lisääntymiseen liittyviä tarkastuksia, tutkimuksia ja muita palveluja, mutta ne eivät sisältyisi kuntien järjestämisvelvoitteeseen.
Momentin 9 kohdan mukaan järjestämisvastuu sisältäisi nautojen, sikojen, lampaiden, vuohien, porojen ja koirien kastraatiot sekä kissojen kastraatiot ja sterilisaatiot. Nautojen, lampaiden ja vuohien kastraatioita tehdään pitopaikoissa, joissa urospuolisia eläimiä pidetään yhdessä naaraspuolisten eläinten kanssa. Kastraatio on tarpeen eläinten ja niitä hoitavien henkilöiden hyvinvoinnin ja turvallisuuden varmistamiseksi sekä ei-toivottujen tiineyksien ehkäisemiseksi. Koirien kastraatioita tehdään erityisesti silloin, kun yritystoiminta perustuu eri sukupuolta olevien koirien kuten rekikoirien pitämiseen yhdessä. Kastraatio on tarpeen eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi ja ei-toivottujen tiineyksien ehkäisemiseksi. Kissoja pidetään erityisesti väestökeskusten ulkopuolella siten, että ne voivat liikkua vapaasti ulkona. Jos kissoja ei steriloida tai kastroida, seurauksena on populaation hallitsematon kasvu. Tällaista tapahtuu myös silloin, kun useampaa kissaa pidetään sisätiloissa. Suomessa ongelmana on edelleen myös kissojen hylkääminen, ja hylätyt kissat muuttuvat kulkueläimiksi. Leikkaamattomat kissat lisäksi karkaavat helpommin. Kissojen hallitsematon lisääntyminen ja kissan päätyminen kulkukissaksi johtavat eläinten hyvinvointiongelmiin. Lisäksi kissat voivat levittää eläintauteja ja zoonooseja, joista seuraa riskejä eläinten ja ihmisten terveydelle. Löytöeläinten talteenotto on eläinsuojelulaissa kunnalle asetettu velvoite, ja tehostamalla kissojen kastraatioita ja sterilisaatioita vähennetään kuntien kustannuksia löytöeläinten osalta.
Momentin 10 kohta koskisi sairaan eläimen kliinistä tutkimusta ja hoitotarpeen arviointia riippumatta eläinlajista tai eläinten pidon tarkoituksesta. Kohtaan sisältyisivät myös tavanomaisten näytteiden kuten verinäytteiden ottaminen ja toimittaminen laboratoriotutkimuksiin eläimen sairauden syyn selvittämiseksi.
Tutkimuksen suorittaminen ja hoitotarpeen arviointi ovat tärkeitä eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi ja mahdollisten tarttuvien eläintautien ja zoonoosien varhaiseksi havaitsemiseksi. Myös näytteenottoon liittyvät toimenpiteet ovat näistä syistä monissa tilanteissa tärkeitä. Tutkimusten ja näytteenottojen kautta saadaan lisäksi olennaista tietoa EU-lainsäädännössä ja eläintautilaissa viranomaisen vastuulle säädettyä maan eläintautitilanteen seurantaa sekä mikrobilääkeresistenssiseurantaa varten. Tarvittaessa näytteiden perusteella voidaan myös suorittaa viranomaisvalvontaan kuuluvia lisätutkimuksia.
Ei kuitenkaan edellytettäisi kuntien järjestävän vaativien näytteiden ottamista tai kuvantamispalveluita sairauden syyn selvittämiseksi. Jos sellaisia tarvitaan, potilas voidaan lähettää jatkotutkimuksiin omistajan suostumuksella.
Siitä hoidosta tai muusta eläinlääkärinavusta, jota eläimelle voitaisiin tutkimuksen ja hoitotarpeen arvioinnin jälkeen antaa pykälän mukaisena palveluna, säädettäisiin momentin 11―14 kohdassa.
Momentin 11 kohta koskisi sairaan eläimen hoitoa, jota tarvitaan elintarvike- tai turkistuotantoa varten pidettävälle eläimelle. Maataloustuotannossa pidettäville eläimille järjestettävä sairauksien hoito ehdotetaan määriteltäväksi eri kohdassa kuin muiden eläinten sairauksien hoitoon liittyvät velvollisuudet. Tämä johtuu siitä, että tuotantoeläimiä hoidetaan eläinten pitopaikoissa olosuhteissa, joissa on haastavaa suorittaa muita kuin perustasoisia hoitotoimenpiteitä. Lisäksi tuotantoeläinten hoitoon liittyvät tarpeet ovat hyvin erilaisia verrattuna tarpeisiin, joita kohdistuu seura- ja harrastuseläimiin. Viimeksi mainituille ollaan usein valmiita hankkimaan hyvin moninaisia hoitoja, minkä vuoksi laissa on olennaista määritellä tarkasti, miltä osin nämä hoidot kuuluvat julkiseen järjestämisvastuuseen. Tuotantoeläinten osalta taloudelliset syyt rajoittavat käytännössä hoidot sellaisiin yksinkertaisiin toimenpiteisiin, joilla voidaan suurella todennäköisyydellä parantaa eläin. Muissa tapauksissa eläin teurastetaan tai lopetetaan.
Sairaiden eläinten hoito on tarpeen järjestää eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lisäksi varmistetaan tuotannolle merkityksellisten sairauksien seuranta ja varhainen havaitseminen. Järjestämisvelvoite kattaisi kaikki hoidot, joita on mahdollista antaa eläimen pitopaikassa, mukaan lukien nautojen juoksutusmahaleikkaus. EHO:ssa mainitaan myös nautojen vierasesineleikkaukset, mutta niiden tarve on poistunut, kun magneettien asentaminen nautojen verkkomahaan on yleistynyt.
Momentin 12 kohdan mukaan järjestämisvastuuseen kuuluisi muiden kuin 11 kohdassa tarkoitettujen kotieläinten osalta perustasoinen ensiapuluonteinen hoito. Kyse on hoidosta, jota annetaan eläimelle riippumatta siitä, onko kyse vastaanotolla hoidettavista eläimistä vai pitopaikassa hoidettavista eläimistä kuten hevosista. Kaikki lemmikkieläiminä pidettävät eläimet kuuluisivat kohdan soveltamisalaan, vaikka eläin kuuluisikin eläinlajiin, jota tavanomaisesti mielletään tuotantoeläinlajiksi (esim. lemmikkisika). Lemmikkieläinten lisäksi kohta koskisi esimerkiksi virka- ja opaskoiria, matkailuelinkeinossa pidettäviä koiria sekä hevosia, joita pidetään elinkeinotoimintana pidettävässä urheilutoiminnassa.
Perustasoinen hoito viittaa siihen, että hoitoa voidaan antaa ilman erityislaitteistoa ja erikoistason osaamista. Ensiavun luonteisuus viittaa siihen, että eläimen tilaa helpottava hoito voidaan antaa lähtökohtaisesti saman tien ilman pidemmälle meneviä sairautta koskevia jatkoselvittelyjä tai -tutkimuksia. Kohdan tarkoittamaa hoitoa luonnehdittaisiin täsmällisemmin kohtaan ehdotetun toimenpideluettelon avulla.
Luettelo sisältäisi ruoansulatuskanavan ja virtsateiden häiriöiden konservatiivisen hoidon, tulehdus- ja kiputilojen hoidon, sokin hoidon, metabolisten häiriöiden hoidon ja haavojen ompelun. Lisäksi se sisältäisi muun vastaavan enintään vähäisiä kirurgisia toimenpiteitä sisältävän hoidon. Kyse voisi olla esimerkiksi repeytyneen pienen patin poistosta. Kyseessä ei siis olisi täysin tyhjentävä hoitotoimenpiteiden listaus, mutta luettelo olisi kuitenkin omiaan mahdollisimman tarkkarajaisesti selkeyttämään rajanvetoja kunnan järjestämisvastuulle kuuluvan hoidon ja sen ulkopuolelle jäävän hoidon välillä. Luettelo sisältäisi myös tavanomaisimpien pienten seura- ja harrastuseläinten luunmurtumien immobilisaation.
Kohta sisältäisi lisäksi luettelossa mainittuun ensiavun luonteiseen hoitoon liittyvän välttämätön jatkokäsittelyn, esim. tikkien poiston, sekä eläimen tarvitseman lääkehoidon. Tarvittaessa voitaisiin antaa lähete jatkohoitoon, jos eläimen katsotaan tarvitsevan pidemmälle menevää hoitoa, eikä kunta järjestä tällaista hoitoa vapaaehtoisuuden perusteella. Eläin voidaan kuitenkin lähettää jatkohoitoon vain eläimen omistajan suostumuksella, ja lähtökohtana on, että eläimen omistaja valitsee jatkohoitopaikan. Vaihtoehtona on myös lopettaa eläin.
Kohdassa tarkoitettuja eläimiä varten on olemassa paljon muitakin hoitoja, joiden ei voida katsoa sisältyvän kuntien järjestämisvelvoitteeseen. Koirille ja kissoille tehdään varsin yleisesti ruuansulatuskanavaan liittyviä leikkauksia, kuten torsio- ja vierasesineleikkauksia, märkäkohtuleikkauksia sekä virtsateihin liittyviä leikkauksia. Lisäksi koirille ja myös muille pienikokoisille harrastuseläimille tehdään yleisesti ortopedisiä leikkauksia. Hevosille tehdään myös paljon ortopedisiä leikkauksia ja joissakin paikoissa myös ruuansulatuskanavaan liittyviä leikkauksia. Kuntien järjestämisvelvoitteeseen ei myöskään katsota sisältyvän erityistä perehtyneisyyttä vaativien silmäsairauksien, iho-ongelmien, käyttäytymisongelmien taikka metabolisten tai neurologisten ongelmien selvittämistä ja hoitamista. Lisäksi joissakin paikoissa on saatavilla esimerkiksi ympärivuorokautista tehohoitoa, solunsalpaajilla toteutettavaa syöpähoitoa, vaativia ortopedisiä korjaustoimenpiteitä kuten keinonivelleikkauksia, vaativia trauma- ja kasvainleikkauksia ihonsiirtoineen, sydän-, keuhko-, aivo-, selkä- ja kaihileikkauksia, hampaiden juurihoitoa ja purentavirheiden oikomishoitoa sekä erilaisia tähystyksenä tehtäviä leikkauksia.
Perustasoisen ensiavun luonteisen hoidon järjestäminen kunnassa on keskeistä eläinten terveyden ja eläinsuojelun näkökulmasta. Kyse on toimenpiteistä, joiden suorittamisella voidaan poistaa tai olennaisesti lievittää eläimelle aiheutuvaa kipua, tuskaa tai kärsimystä. Kyse on myös toimenpiteistä, joiden kohtuuhintaisen saatavuuden pitäisi olla siten turvattu, ettei eläimiä jätetä hoitamatta omistajan vähävaraisuuden perusteella.
Eläinsuojelulain 14 §:ssä ja valmisteilla olevan eläinten hyvinvointia koskevan lain 7 §:ssä edellytetään, että sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa kotieläintä on autettava. Myös jos ulkopuolinen henkilö tapaa mainitussa tilassa olevan eläimen, hänellä on velvollisuus joko itse auttaa eläintä tai ilmoittaa eläimestä sen omistajalle, haltijalle tai esimerkiksi kunnaneläinlääkärille. Lisäksi eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain 14 §:n mukaan jokainen eläinlääkärin ammattia harjoittamaan oikeutettu henkilö on velvollinen antamaa eläimelle ensiapua esimerkiksi vakavassa tapaturmassa tai muussa vastaavassa tilanteessa, jossa eläimelle aiheutuu huomattavaa kipua, tuskaa tai kärsimystä ja kiireellinen eläinlääkärin apu on eläinsuojelullisesta syystä välttämätöntä, eikä paikalle ole saatavissa eläinlääkäriä, joka virkansa tai toimensa puolesta antaa tällaista apua. Olisi eläinsuojelunäkökohdista ja eläinlääkärin ammattieettisten velvollisuuksien näkökulmasta kestämätöntä, jos kunnaneläinlääkärin vastaanotolle tuotaisiin ensiavun tyyppistä apua tarvitsevia eläimiä, mutta kunnassa ei saisikaan antaa näille eläimen tilan edellyttämää välttämätöntä hoitoa.
Momentin 13 kohdan mukaan järjestämisvastuuseen kuuluisi myös kaikkien kotieläinten synnytysapu. Synnytysapuun tulisi sisällyttää mahdollisuus keisarileikkaukseen naudoille, lampaille ja vuohille sekä kissoille. Näiden eläinlajien kohdalla keisarileikkaus voidaan tehdä ilman erikoiskoulutusta pitopaikassa tai eläinlääkärin vastaanotolla. Synnytysavun antaminen on tarpeen vastaavilla eläinten hyvinvointiin liittyvillä perusteilla kuin 12 kohdassa tarkoitetun ensiavun luonteisen sairauksien hoidon. Koiran keisarinleikkausta ei ehdoteta kohdan piiriin, sillä se edellyttää paremmin varusteltuja tiloja ja parempia välineitä eikä sitä ole tähänkään mennessä tehty kaikissa kunnissa.
Momentin 14 kohdan mukaan järjestämisvastuu sisältäisi lisäksi eläinten lopettamisen. Mahdollisuus saada eläimelle kivuton lopetus on keskeistä eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Eläimen elämän pitkittäminen silloin, kun eläimelle aiheutuu esimerkiksi sen sairaudesta tai vahingoittumisesta johtuen olennaista kipua tai kärsimystä, voi merkitä eläinsuojelulainsäädännössä laissa kiellettyä eläimen hyvinvoinnin vaarantamista. Hyväksyttävistä eläinten lopetustavoista säädetään mainitussa lainsäädännössä sekä Euroopan unionin tasolla että kansallisella tasolla.
Palvelun saatavuudella varmistetaan, että eläinten omistajat voivat täyttää lainsäädännön mukaiset velvoitteensa.
Valmisteilla olevan eläinten hyvinvointia koskevan lain 7 §:ssä olisi lisäksi säännös, jonka mukaan kunnan on huolehdittava eläinlääkärin vastaanotolle tuotujen sairaiden tai vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten lopettamisesta. Tätä on käytännössä ongelmallista tai mahdotonta järjestää, jos kunnaneläinlääkärin tehtäviin eivät kuulu myös kotieläinten lopetukset.
10 §.Eläinlääkäripalvelujen saatavuus. Pykälän 1 momentin mukaan järjestämisvastuuseen kuuluvia palveluja tulisi olla saatavilla arkipäivisin ainakin virka-aikaan. Tätä edellytetään myös voimassa olevan lain mukaan. Kiireettömiä palveluja tarjotaan lähtökohtaisesti vain virka-aikana, mutta joissakin tilanteissa kunnaneläinlääkäreiden työpäivät venyvät ja sovitut ajat siirtyvät esimerkiksi äkillisten sairastapausten vuoksi, eikä kaikkia kiireettömiäkään hoitokäyntejä siten pystytä toteuttamaan virka-ajan puitteissa.
Pykälän 2 momentin mukaan momentissa tarkoitettavaa kiireellistä eläinlääkärinapua tulisi järjestää myös virka-ajan ulkopuolella sitä tarvitsevia eläimiä varten. Myös tämä vaatimus samoin kuin kiireellisen eläinlääkärinavun määritelmä sisältyvät voimassa olevaan lakiin. Palvelujen saatavuutta koskevien säännösten muotoilussa olisi kuitenkin nykyiseen verrattuna eroja johtuen siitä, että ehdotetussa laissa ei käytettäisi peruseläinlääkäripalvelun käsitettä. Eläinlääkärin asiantuntemuksen varassa olisi arvioida, milloin eläimen hoitotarve on niin välitön, että se ei voi odottaa esimerkiksi seuraavaan arkipäivään. Kunnilla olisi velvollisuus järjestää kiireellisenä eläinlääkärinapuna vain 9 §:n luetteloon sisältyviä toimenpiteitä, mikä merkitsisi, että päivystysaikanakaan järjestämisvastuuseen eivät kuuluisi esimerkiksi koirien keisarinleikkaukset tai muut sellaiset toimenpiteet, jotka edellyttävät vaativampaa leikkausosaamista ja mahdollisesti inhalaatioanestesiaa ja avustajaa.
Pykälän 3 momenttiin sisältyisi kiireellisen eläinlääkärinavun antamista koskeva poikkeus 8 §:n säännöksistä. Kiireellistä eläinlääkäriapua tulisi antaa kaikille sitä tarvitseville järjestäjän alueella oleville kotieläimille eläimen omistajan tai haltijan asuinpaikasta riippumatta, ellei voitaisi pitää olosuhteisiin nähden kohtuullisena, että eläin viedään saamaan eläinlääkärinapua omistajan tai haltijan kotikunnan alueelle.
Pykälän 4 momentissa olisi voimassa olevan lain 14 §:n säännöksiä vastaava säännös julkiseen järjestämisvastuuseen kuuluvien palvelujen saatavilla olosta palveluiden käyttäjien kannalta kohtuullisessa ajassa ja kohtuullisella etäisyydellä maantieteelliset olosuhteet huomioon ottaen.
Kohtuullisena voidaan yleensä pitää sitä, että etäisyys palveluntarjoajan ja palvelujen käyttäjän välillä on pääosassa tapauksista enintään 50 kilometriä arkipäivisin virka-aikaan ja enintään 100 kilometriä virka-ajan ulkopuolella. Kuitenkin erityisesti sellaisissa maan osissa, joissa väestöntiheys on maan keskiarvoon verrattuna hyvin alhainen, sekä esimerkiksi saaristoalueilla kohtuullisuutta on tulkittava tapauskohtaisesti alueen erityispiirteet huomioon ottaen. Esitetty vastaa pitkälti Eläinlääkintähuollon valtakunnallisen ohjelman (EHO) ohjeita ja tulkintoja.
Pykälän 5 momentin mukaisesti eläimen hoito tulisi lähtökohtaisesti järjestää eläimen pitopaikassa silloin, kun palvelua tarvitaan elintarvike- tai turkistuotantoa varten pidettäville kotieläimelle, hevoseläimelle tai sellaiselle muulle suurikokoiselle kotieläimelle, jota ei voida ilman merkittävää vaivaa kuljettaa eläinlääkärin vastaanotolle. Säännöksen sisältö vastaisi pääosin voimassa olevan lain vaatimuksia (11 §:n 2 momentti ja 13 §:n 3 momentti), mutta eläinlajeja koskevat määrittelyt merkitsisivät tarkennusta nykyiseen sääntelyyn. Pitopaikka määritellään eläinterveyssäännöstön 4 artiklan 27 kohdassa.
Pykälän 6 momentin mukaan palvelujen mitoituksessa olisi otettava huomioon yksityisten eläinlääkäripalvelun tuottajien alueella tarjoamat palvelut. Tämä vaatimus sisältyy voimassa olevan lain 10 §:n 1 momenttiin, joka koskee kuntien tehtäviä eläinlääkäripalvelujen suunnittelussa. Vaatimuksella pyritään vaikuttamaan siihen, että kunnan palvelutuotannon volyymi mahdollisuuksien mukaan joustaa sen mukaan, mitä tiedetään alueella tarjottavien yksityisten palvelujen määrästä ja sisällöstä. Tällä pyritään estämään palvelujen liikatarjontaa sekä lisäämään yksityisen ja julkisen toiminnan välistä tasapainoa. Kunnan tulisi järjestää palveluja se määrä, joille on kunnallisina palveluina tarve yhteiskunnallisista syistä ja palvelukokonaisuuden näkökulmasta.
11 §.Päivystyksen järjestämistä koskeva yhteistoimintavelvoite. Pykälän 1 momentissa olisi voimassa olevan lain säännöksiä vastaavat säännökset siitä, että virka-ajan ulkopuolella tarvittava päivystyspalvelu tulee järjestää yhteistoiminnassa muiden kuntien kanssa yhtä tai useampaa seutu- tai maakuntaa vastaavalla päivystysalueella. Järjestämiseen vaikuttaisivat kuitenkin myös ehdotetun 10 §:n säännökset siitä, että etäisyyden päivystyspalveluihin tulee olla kohtuullinen.
Pykälän 2 momenttiin sisältyisivät nykyistä vastaavat säännökset keskitetyn yhteydenottopalvelun järjestämisestä. Keskitetty yhteydenottopalvelu yleensä mahdollistaa sen, että vaikka päivystävät eläinlääkärit vaihtuvat, asiakas voi soittaa aina samaan päivystysnumeroon.
Pykälässä ei ole voimassa olevaa säännöstä pieniä ja suuria eläimiä koskevan päivystyksen eriyttämisestä. Eriyttäminen merkitsee sitä, että eläimiä hoitaa pääasiassa eri henkilökunta. Vaatimuksesta on nykyisinkin mahdollista poiketa alhaisen eläintiheyden alueilla tai alueella, jossa poikkeaminen on muusta erityisestä syystä perusteltua, ja vain alle puolet päivystysalueista on eriyttänyt päivystyksen. Vaatimuksesta luopuminen lisäisi palvelujen järjestämiseen joustavuutta.
12 §.Palvelujen järjestämistavat. Pykälän 1 momentin alkuosassa olisi voimassa olevan lain 17 §:ää vastaavat säännökset siitä, että kunnat voivat tehdä yksityisen eläinlääkäripalvelun tuottajan kanssa sopimuksen kunnan järjestämisvastuuseen kuuluvien palvelujen tuottamisesta.
Momentin loppuosan säännös olisi uusi. Sen mukaan järjestäjän tulee huolehtia, ettei sopimuksen tekeminen vaaranna järjestäjän eläinlääkintähuoltolaissa säädettyjen tehtävien asianmukaista hoitamista. Säännös korostaisi sitä kokonaisvastuuta, joka kunnilla on eläinlääkäripalvelujen saatavuudesta ja kunnaneläinlääkärille kuuluvien virkatehtävien hoidon edellytyksistä. Koska kunnilla olisi viimekätinen järjestämisvastuu, niillä tulee myös olla riittävät edellytykset saada sopimuksen varassa oleva palvelutoiminta käynnistettyä omana tuotantona siinä tapauksessa, että sopimukseen perustuva tuotanto syystä tai toisesta loppuu.
Pykälän 2 momentin mukaan yksityinen eläinlääkäripalvelun tuottaja vastaa palvelujensa lainmukaisesta ja sopimuksen mukaisesta tuottamisesta.
Pykälän 3 momentin mukaan kunnan tulee kuitenkin ohjata ja valvoa sopimuksen perusteella palveluja tuottavaa yksityistä palvelutuottajaa. Sopimuksen tekeminen ei vapauta kuntaa niistä järjestäjälle kuuluvista velvollisuuksista, jotka koskevat muun muassa palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta, minkä vuoksi on olennaista, että kunta seuraa ja valvoo myös sopimukseen perustuvaa toimintaa.
Pykälän 4 momentissa viitattaisiin sopimusmenettelyn osalta hankintalakiin ja kuntalain 131 §:ään, jossa on säännökset julkisen palveluvelvoitteen antamisesta. Lähtökohtana sopimuskumppanin valinnassa on hankintalain mukainen normaali kilpailutus.
13 §.Toimintaedellytykset ja ilmoitusvelvollisuus toimipisteistä sekä vastuu potilasasiakirjojen säilyttämisestä. Pykälän 1 momentti vastaisi suurelta osin voimassa olevan eläinlääkintähuoltolain 18 §:n 1 momenttia. Kunnalla tai yhteistoiminta-alueella pitäisi olla asianmukaiset toimitilat ja työvälineet itse järjestämiään palveluja varten.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että eläinlääkäripalvelujen on oltava eläinlääketieteellisesti asianmukaisia. Vaatimus palvelujen asianmukaisuudesta koskee nykyisin yksityisiä eläinlääkäripalveluja, mutta olisi perusteltua ulottaa vaatimus koskemaan myös julkisia palveluja. Momentissa säädettäisiin lisäksi, että palvelujen tulee olla sisällöltään ja laadultaan sellaisia kuin lainsäädäntö edellyttää. Vastaava vaatimus on esimerkiksi eräissä sosiaalihuollon toimintaa koskevissa laeissa. Vaatimus olisi tarpeen, jotta laissa säädettyä eläinlääkäripalvelujen viranomaisvalvontaa olisi mahdollisuus suorittaa nykyistä tarkoituksenmukaisemmin ottaen eläinlääkintähuoltolain velvollisuuksien lisäksi huomioon myös muussa eläinlääkintäalan lainsäädännössä toiminnalle asetetut vaatimukset. Vaatimus koskisi ehdotuksen mukaan sekä julkisia että yksityisiä palveluja.
Pykälän 3 momentissa järjestäjälle säädettäisiin velvollisuus ilmoittaa aluehallintovirastolle niiden toimipisteiden yhteystiedot, joissa se tuottaa eläinlääkäripalveluja itse. Tämä parantaisi valvontaviranomaisten tiedonsaantia julkisten palvelujen tuotannosta ja sitä kautta viranomaisten valvontamahdollisuuksia. Lakiehdotuksen yhtenä tavoitteena on ulottaa eläinlääkäripalvelujen valvontaa koskevat lain säännökset koskemaan mahdollisimman tasavertaisesti julkisia ja yksityisiä palveluja. Yksityisillä palveluntuottajilla on ilmoitusvelvollisuus toiminnastaan ja toimipisteistään.
Pykälän 4 momentin mukaan kunta vastaisi toiminnassaan syntyneiden potilasasiakirjojen säilyttämisestä. Säännös olisi uusi. Se olisi luonteeltaan poikkeussäännös eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain 15 §:n säännökseen nähden, jonka mukaan potilasasiakirjojen säilyttämisvastuu kuuluu eläinlääkärinammatin harjoittajalle.
Toisaalta mainitun pykälän nojalla on säädetty, että potilaskortisto voidaan myös muodostaa saman työnantajan palveluksessa työskentelevien eläinlääkäreiden yhteiseksi. Ehdotettu säännös ei suuresti muuttaisi nykyisiä käytäntöjä, mutta se selkeyttäisi nykytilaa ja potilasrekisterin pitoon liittyviä vastuita. Ainoastaan työnantajaorganisaatiolla on käytännössä mahdollisuus vastata rekisterinpidosta kokonaisuutena sillä tavoin kuin tietosuojavaatimukset edellyttävät. Lisäksi asiakkailla on usein oletuksia sen suhteen, että heihin ja heidän omistamiinsa eläimiin liittyvät tiedot säilyvät sen julkisen toimijan hallussa, joka palvelun on tuottanut, eivätkä esimerkiksi siirry yksittäisten kunnaneläinlääkäreiden mukana toisten organisaatioiden haltuun.
Potilastietojen keskitetty säilyttäminen saattaa kuitenkin nykyisen kunnaneläinlääkäreiden palkkionperimisjärjestelmän vuoksi olla ongelmallinen lyhytkestoisia kunnaneläinlääkärin sijaisuuksia hoitavien henkilöiden kannalta. Potilastietojen kanssa samassa järjestelmässä ovat yleensä eläinlääkärin palkkioita koskevat tiedot ja lääkekirjanpito, minkä vuoksi lyhytaikaisten sijaisten on monissa tapauksissa vaikea käyttää kunnan ohjelmistoja. Tästä syystä momentin velvollisuudesta olisi mahdollista poiketa sijaisuuksien hoitamiseen liittyvistä syistä.
Momentissa olisi lisäksi säännös, jolla eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain 16 §:n salassapitovelvollisuus ulotettaisiin niihin henkilöihin, jotka kunnalle säädettävän velvollisuuden hoitamiseksi käsittelisivät potilasasiakirjoja.
Jotta potilasasiakirjoja koskeva sääntely olisi kokonaisuutena selkeää ja yhtenäistä, myös eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annettuun lakiin ehdotetaan tehtäväksi samassa yhteydessä muutoksia (lakiehdotus 2).
14 §.Kunnaneläinlääkärin perimät palkkiot ja korvaukset. Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan lain 19 §:n sisältöä. Kunnaneläinlääkäri perisi tarjoamistaan 9 §:ssä tarkoitetuista palveluista virkaehtosopimuksessa määrätyn palkkion sekä matkakustannustensa korvauksen. Sanamuoto muuttuisi tältä osin velvoittavaan muotoon, jota ehdotetaan myös kunnallisten maksujen perintää koskeviin säännöksiin.
Lisäksi kunnaneläinlääkäri voisi periä korvauksen omistamiensa laitteiden käytöstä sekä korvauksen käyttämistään lääkkeistä ja tarvikkeista aiheutuneista kustannuksista. Lain mukaan kunnan tulee järjestää sen järjestämisvastuulle kuuluvia eläinlääkäripalveluja varten tarvittavat työvälineet, mutta joissakin tapauksissa eläinlääkäri saattaa käyttää palvelujen tarjoamisessa myös omia välineitään eläimen omistajan suostumuksella. Tarvikkeilla tarkoitetaan esimerkiksi sidetarpeita, kertakäyttövälineitä, reagensseja, puhdistusaineita sekä sellaista rehua, jota annetaan eläimelle suoraan vatsalaukkuun letkulla hoidon yhteydessä. Eläinten lääkitsemisestä annetun lain mukaan eläinlääkärillä on tietyissä rajoissa oikeus myydä lääkkeitä hoitamiensa eläinten omistajille ja haltijoille, mutta lain 19 §:n mukaan hän saa periä käyttämistään ja luovuttamistaan lääkkeistä korkeintaan sen hinnan, minkä hän on lääkkeistä ja niiden toimittamisesta suorittanut apteekille, lääketukkukaupalle tai toiselle eläinlääkärille.
Nykyiseen lakiin verrattuna säännöksiä tarkennettaisiin säätämällä, että kunnaneläinlääkärin perimä palkkio koostuu käynti- tai vastaanottopalkkiosta sekä suoritetuista toimenpiteistä perittävistä erillisistä palkkioista. Sääntely vastaa nykyistä käytäntöä. Tarkennus olisi kuitenkin tarpeen, sillä palkkion osiin viittaaminen on tarpeen niissä pykälään ehdotetuissa uusissa säännöksissä, jotka koskevat käyntimatkojen pituudesta johtuvien kustannuserojen tasaamista. Käynti- ja vastaanottopalkkioiden suuruudet määräytyvät käytetyn työajan ja matkojen pituuden perusteella, kun taas toimenpidepalkkion suuruus riippuu toimenpiteen laajuudesta ja vaativuudesta. Palkkiot määritellään kunnallisessa lääkärien virkaehtosopimuksessa, eikä kunnaneläinlääkärillä ole oikeutta periä virkaehtosopimuksessa vahvistettuja palkkioita suurempia palkkioita.
Pykälän 2 momentissa olisi käyntimatkojen pituudesta aiheutuvien hintaerojen tasaamista koskeva säännös. Säännös on tarpeen, sillä kunnaneläinlääkäreiden palkkionperimisjärjestelmästä johtuen kustannusten tasaamista ei voida toteuttaa normaaliin tapaan kunnallisten maksutaksojen puitteissa, vaan tarvitaan erillinen monimutkaisempi järjestely. Matkasubventioita on maksettu voimassa olevan eläinlääkintähuoltolain 22 §:ään perustuen, mutta subventioiden käyttämisessä ja suuruuksissa on suuria eroja. Ehdotetulla sääntelyllä ei ole tarkoitus poistaa kuntien harkintavaltaa sen suhteen, tarvitaanko matkasubventioita, vaan tarkentaa 22 §:n väljiä säännöksiä, rajata kunnan subventiomahdollisuuden ulkopuolelle vastaanotolla tarjottavat palvelut sekä yhtenäistää etäisyyksistä johtuvien subventioiden toteutustapaa.
Ehdotetun momentin mukaan kunnaneläinlääkäri perisi eläinten pitopaikassa annettavien palvelujen käyntipalkkiosta ja matkakustannusten korvauksesta omistajalta tai haltijalta enintään sen määrän, jonka kunta olisi määritellyt kohtuulliseksi. Loppuosan kunnaneläinlääkäri perisi kunnalta. Käyntimatkojen pituudesta aiheutuvia eroja voitaisiin siten jatkossakin tasata ottaen huomioon asiakkaiden yhdenvertaisen kohtelun tavoite. Asiakkaat eivät pysty vaikuttamaan siihen, mihin eläinlääkintähuollon toimipisteet sijoittuvat ja mistä paikasta liikkuvia palveluja tarjoava kunnaneläinlääkäri kulloinkin lähtee käyntimatkalle. Kaikilla alueilla kustannusten tasaamista ei tarvita, mutta alueilla, joilla käyntimatkat voivat kasvaa pitkiksi, tasaus voi olla yhdenvertaisuuden ja eläinlääkäripalvelujen hintatason kohtuullisuuden näkökulmasta tärkeä. Nykytilanteessa matkasubventioita maksetaan joko korvaamalla eläimen omistajalle tai haltijalle tietty osuus kunnaneläinlääkärille maksetusta palkkiosta tai kohtuullistamalla asiakkaan maksamia hintoja, mutta maksujärjestelmän selkeyttämiseksi ehdotetaan, että kustannuserojen tasaus toteutettaisiin aina jälkimmäisellä tavalla.
Pykälän 3 momentissa olisi uusi säännös, jonka mukaan palkkio voitaisiin periä myös tapauksissa, joissa on ilman hyväksyttävää syytä jätetty saapumatta vastaanotolle ennakolta varattuna aikana. Säännöksellä pyritään varmistamaan eläinlääkintähuollon resurssien oikeaa kohdentumista. Säännöksessä tarkoitettuja hyväksyttäviä syitä olisivat ainakin sellaiset olosuhteisiin liittyvät syyt, jotka ovat eläimen omistajan tai haltijan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella ja jotka eivät ole olleet tiedossa silloin, kun aika on varattu. Hyväksyttävä syy voisi olla esimerkiksi eläimen omistajan tai haltijan äkillinen sairastuminen tai tapaturma tilanteessa, jossa henkilö ei ole onnistunut sopimaan tai hänen ei kohtuudella ole voitu edellyttää sopivan siitä, että toinen henkilö tuo eläimen vastaanotolle.
15 §.Järjestäjän perimät maksut järjestämisvastuuseen kuuluvista eläinlääkäripalveluista. Pykälän 1 momentissa olisi kunnan perimiä maksuja koskeva säännös, joka merkitsisi muutosta nykytilaan. Voimassa olevan lain 21 §:n mukaan kunnalla on oikeus periä vastaanotolla tarjottavista eläinlääkäripalveluista ns. klinikkamaksu kunnan järjestämistä toimitiloista ja työvälineistä sekä avustavan henkilökunnan palkkauksesta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi. Ehdotetun momentin mukaan vastaanottokäynneistä perittävää kunnallista maksua koskevat säännökset muuttuisivat niin, että maksun periminen olisi kunnalle pakollista. Lisäksi maksua koskevat säännökset väljentyisivät siten, että maksulla voitaisiin kattaa toimitiloista, työvälineistä ja avustavan henkilökunnan palkkauksesta aiheutuvien kustannusten lisäksi myös muita kunnalle aiheutuvia kustannuksia kuten kunnaneläinlääkärin peruspalkkaan liittyviä kustannuksia. Julkisoikeudellisiin maksuihin liittyy vaatimus siitä, että maksut saavat olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruisia.
Kuten yleensä kunnallisten maksujen osalta, maksun suuruutta koskeva päätösvalta olisi kunnilla. Momentissa olisi kuitenkin säännös, jonka mukaan maksun tulisi olla palvelun käyttäjän kannalta kohtuullinen. Vastaanottokäyntien asiakasmaksut muodostuvat kunnaneläinlääkärin perimästä palkkiosta ja klinikkamaksusta, joten niiden yhteismäärä olisi käytännössä olennainen kohtuullisuutta arvioitaessa. Esimerkiksi päivystyspalvelujen ylläpitoon liittyy kustannuksia, joita ei ole mahdollista kattaa asiakasmaksuilla ilman että maksut nousevat niin korkeiksi, että palveluja ei monessa tapauksessa pystytä hankkimaan ja eläimet voivat jäädä ilman tarvitsemaansa apua. Myös virka-aikaisten peruspalvelujen kohtuuhintainen saatavuus on eläinsuojeluun ja eläintautien vastustamiseen liittyvistä syistä tärkeää. Maksun suuruutta rajaavan kohtuullisuusvaatimuksen voidaan katsoa sisältyvän siihen perustuslakivaliokunnan linjaukseen, jonka mukaan kunnalliselta maksulta ei edellytetä täyttä kustannusvastaavuutta.
Kunnallisten maksujen periminen toteutetaan käytännössä siten, että kunta laskuttaa asiakasta joko vastaanottokäynnin yhteydessä tai jälkikäteen. Laskutusta ei ole perusteita toteuttaa siten, että raha ohjautuisi ensin kunnaneläinlääkärille, joka tilittäisi sen kunnalle.
Momentissa olisi lisäksi nykyisen kaltainen säännös, jonka mukaan kunta voi periä sille aiheutuneiden kustannusten kattamiseksi maksun päivystysaikana järjestettävästä keskitetystä yhteydenottopalvelusta.
Pykälän 2 momentissa olevat säännökset olisivat uusia. Ne antaisivat valtakunnallisille työmarkkinaosapuolille mahdollisuuden halutessaan kehittää kunnaneläinlääkäreiden palkkausjärjestelmää ilman että eläinlääkintähuoltolaki muodostaisi tälle estettä. Kuten yleisperusteluissa on esitetty, kunnaneläinlääkäreiden palkkausjärjestelmä vaikuttaa muun muassa työaikalainsäädännön soveltamiseen sekä eläinlääkärivirkojen tarpeeseen. Palkkausjärjestelmän mahdollisilla muutoksilla on toteuttamistavasta riippuen useita vaikutuksia, eikä vaikutuksia pystytä kaikilta osin ennakoimaan tai muutosten tarkoituksenmukaisuutta arvioimaan muutoin kuin osana työmarkkinaosapuolten neuvotteluprosessia ja -ratkaisua. Tästä syystä ehdotetaan, ettei laki jatkossa rajaisi osapuolen neuvotteluvapautta ja vaihtoehtoja.
Momentissa olevia asiakasmaksuja koskevia säännöksiä sovellettaisiin 14 §:n ja 1 momentin säännösten sijasta, jos työmarkkinaosapuolet, käytännössä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Suomen Eläinlääkäriliitto, olisivat virkaehtosopimuksella sopineet kunnaneläinlääkäreiden palkkionperimisjärjestelmästä luopumisesta. Tällöin kunnaneläinlääkäri saisi palkkansa kokonaisuudessaan kunnalta ja ainoastaan kunnat perisivät tuottamistaan 9 §:ssä tarkoitetuista palveluista asiakkailta maksuja. Momentin mukaan asiakasmaksuun voisivat sisältyä käynti- tai vastaanottomaksu, erilliset maksut suoritetuista toimenpiteistä, maksu keskitetystä yhteydenottopalvelusta sekä korvaus matkakustannuksista ja käytetyistä lääkkeistä ja tarvikkeista. Maksujen tulisi olla palvelujen käyttäjien kannalta kohtuullisia, ja ne saisivat olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruisia.
Momentissa säädettäisiin, että eläinten pitopaikassa annettavien palvelujen käyntimaksut ja matkakustannusten korvaukset tulisi määritellä tavalla, joka poistaa kohtuuttomat etäisyyksistä johtuvat erot maksujen suuruudessa. Etäisyyksistä johtuvien hintaerojen tasaamista on käsitelty edellä 2 momentin perusteluissa. Tilanteessa, jossa ainoastaan kunta perisi asiakasmaksuja, hintaerojen tasaaminen yksinkertaistuisi, sillä se voitaisiin toteuttaa kunnallisen maksutaksan sisällä ilman erillisten korvausten maksamista. Säännös velvoittaisi ainoastaan kohtuuttomiksi katsottavien hintaerojen poistamiseen, eli laki ei jatkossakaan estäisi sitä, että asiakashinnoissa voi olla kohtuullisena pidettäviä etäisyyksistä johtuvia eroja.
Pykälän 3 momentissa olisi uusi säännös, jonka mukaan pykälässä tarkoitettu maksu voitaisiin periä myös tapauksissa, joissa on ilman hyväksyttävää syytä jätetty saapumatta vastaanotolle ennakolta varattuna aikana. Vastaava säännös sisältyisi kunnaneläinlääkärin palkkioiden osalta 14 §:n 3 momenttiin.
Pykälän 4 momentissa olisi asetuksenantovaltuus, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä kansanterveyden turvaamisen kannalta keskeisimmistä palveluista perittävien maksujen enimmäismääristä sekä maksun tarkistamisesta indeksin, lähinnä elinkustannusindeksin, muutoksen mukaisesti. Valtuussäännös olisi uusi, ja se olisi tarpeen erityisesti sitä mahdollista tilannetta ajatellen, jossa virkaehtosopimukseen perustuvat kunnaneläinlääkäreiden palkkiot ovat korvautuneet kuntien taksapäätösten mukaisilla asiakasmaksuilla. Tässä tilanteessa enimmäismaksujen yhtenäistämiseen saattaisi olla joiltakin osin tarvetta asiakkaiden yhdenvertaisuus ja ehdotetun lain tavoitteisiin kuuluva julkisten palvelujen saavutettavuus huomioon ottaen. Tarkoitus ei kuitenkaan ole käyttää asetuksenantovaltuutta, ellei siihen ilmene erityistä tarvetta.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että silloin kun maksuista ja niiden tarkistamisesta olisi säädetty 4 momentin nojalla, maa- ja metsätalousministeriö julkaisisi indekseillä tarkistetut euromäärät Suomen säädöskokoelmassa. Ehdotettu menettely vastaisi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen indeksitarkastuksia koskevaa menettelyä toimivaltaisessa ministeriössä olevaa eroa lukuun ottamatta.
16 §.Järjestämisvastuuseen kuuluvien yksityisen eläinlääkäripalvelun tuottajan tarjoamien palvelujen asiakashinnat. Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan lain 20 §:ää. Siinä säädettäisiin, että yksityinen eläinlääkäripalveluiden tuottaja, jonka kanssa kunta olisi tehnyt sopimuksen 9 §:ssä tarkoitettujen palveluiden tarjoamisesta, voisi periä näistä palveluista enintään maksun, jonka se on ilmaissut sopimukseen johtaneissa tarjousasiakirjoissa, sekä lisäksi korvauksen matkakustannuksistaan. Lisäksi palveluntuottajalla olisi oikeus periä korvaus käytetyistä lääkkeistä ja tarvikkeista aiheutuneista kustannuksista. Lain mukaisen korvauksen perusteena ovat lääkkeen hankkimisesta aiheutuneet kustannukset.
Pykälän 2 momentissa olisi uusi säännös, jonka mukaan maksujen tulisi olla palvelujen käyttäjien kannalta kohtuullisia. Lisäksi säädettäisiin kunnan velvollisuudesta sopimusta tehdessään huolehtia, että eläinten pitopaikassa annettavien palvelujen käyntimaksut ja matkakustannusten korvaukset määritellään tavalla, joka poistaa kohtuuttomat etäisyyksistä johtuvat erot maksujen suuruudessa. Jos tiettyjen eläinlääkäripalvelujen enimmäismaksuista olisi säädetty asetuksella, hintakatto koskisi myös sopimukseen perustuvia palveluja.
Voimassa oleva ja ehdotettu sääntely lähtevät siitä, että vaikka kunnan järjestämien eläinlääkäripalvelujen asiakasmaksuja ei määritellä ns. tavanomaisella tavalla eli kuntien maksutaksoissa, maksuille on kuitenkin selkeät perusteet ja ne ovat ennakoitavia riippumatta siitä, onko kyse kunnan itse tuottamista vai sopimuksen perusteella tuotettavista palveluista. Sopimuksen perusteella tuotettavista palveluista perittävien maksujen ei välttämättä tarvitse olla saman suuruisia kuin kunnan itse tuottamien palvelujen hinnat eli virkaehtosopimuksen kunnaneläinlääkäritaksan mukaisia tai, silloin kun eläintä hoidetaan vastaanotolla, taksan mukaisen palkkion ja kunnan perimän ns. klinikkamaksun yhteismäärän suuruisia. Koska maksut olisivat kuitenkin kunnan päätösvaltaan kuuluvia, kunta voisi vaikuttaa palvelujen hintatasoon ja siihen, että itse tuotettavien palvelujen ja sopimuksen perusteella tuotettavien palvelujen hintatasossa ei ole kohtuuttomalta vaikuttavia eroja.
Palvelut kilpailutetaan hankintalainsäädännön mukaisesti. Yksityisen eläinlääkäripalveluiden tuottajan esittämästä tarjouksesta ilmenevät ne maksut, joita asiakkailta palvelusta peritään. Tarjouskilpailun voittaneen on sitouduttava tarjousasiakirjoissa ilmaisemaansa hintatasoon.
Voimassa olevan lain 20 §:n sanamuoto viittaa siihen, että vain asiakkaalta perittävä maksun, ei matkakustannusten korvauksen, perusteiden tulisi käydä ilmi tarjousasiakirjoista. Pykälän perusteluissa kuitenkin todetaan, että yksityisen eläinlääkäripalveluiden tuottajan tarjouksesta ilmenevät perusteet myös matkakustannusten korvaukselle ja että kunnalla on siten sopimusmenettelyyn perustuen harkintamahdollisuus sen suhteen, miten maantieteelliset olosuhteet ja palveluiden käyttäjien tasapuolinen kohtelu otetaan matkakustannuksissa huomioon. Pykälän 2 momenttiin ehdotettu uusi etäisyyksistä aiheutuvien hintaerojen tasausta koskeva säännös ilmentäisi tätä ajatusta ja täsmentäisi lain tason sääntelyä.
17 §.Muiden kuin järjestämisvastuuseen kuuluvien eläinlääkäripalvelujen järjestäminen. Ehdotettu pykälä olisi uusi voimassa olevaan lakiin nähden. Kuten yleisperusteluissa on esitetty, voimassa oleva laki on säädetty ennen kuin nykyistä kuntalakia edeltävään lakiin lisättiin säännökset kunnan toiminnasta kilpailutilanteessa markkinoilla. Eläinlääkintähuoltolain sääntelyssä ei tästä syystä ole eroteltu järjestämisvelvollisuuteen kuuluvia ja vapaaehtoisesti järjestettäviä palveluja selkeästi toisistaan, vaan palvelut on järjestetty kokonaisuutena samojen muun muassa hinnoittelua koskevien säännösten nojalla.
Pykälän 1 momentti koskisi kunnan tuottamien muiden kuin lakisääteiseen järjestämisvastuuseen kuuluvien eläinlääkäripalvelujen hinnoittelua. Asiakashinta muodostuisi edelleen kunnaneläinlääkärin perimästä palkkiosta ja kunnan perimästä maksusta, mutta kunnan tulisi määritellä maksu siten, että kilpailutilanteessa markkinoilla järjestettävien palvelujen hinnoittelu olisi kuntalaissa tarkoitetulla tavalla markkinaperusteista. Jos kunnaneläinlääkäreiden palkkionperimisjärjestelmästä olisi työmarkkinaosapuolten välisellä ratkaisulla luovuttu, kunta perisi markkinaperusteisen hinnan kokonaisuudessaan.
Markkinaperusteinen hinnoittelu merkitsisi, että kunnan perimä maksu ei voisi rajoittua samoin kuin 9 §:n mukaisista palveluista perittävä maksu, vaan maksun tulisi kattaa kaikki palvelutoimintaan liittyvät kustannukset kuten vastaanottotilojen ja palveluissa käytettävien kunnan omistamien laitteiden kustannukset, kunnaneläinlääkärin peruspalkan näihin palveluihin kohdistuvan osuuden, laskennallisen osuuden yleishallinnollisista kustannuksista sekä kohtuullisen tuotto-odotuksen. Markkinaperusteinen hinta tulisi periä myös eläinten pitopaikoissa kuten hevostalleilla tarjottavista palveluista silloin, kun palvelut ylittävät 9 §:ssä säädetyn tason. Pitopaikoissa hoidettavien eläinten palveluihin ei liity vastaanottotilojen kustannuksia, mutta sen sijaan eläinlääkärin matkakustannukset tulisi periä subventoimattomina.
Ehdotus merkitsisi, että kunnaneläinlääkäri perisi palkkionsa virkaehtosopimuksen taksan mukaisina sekä mahdollisten laite-, tarvike- ja lääkekustannusten korvauksen riippumatta siitä, peritäänkö palkkio 9 §:ssä tarkoitetuista palveluista vai muista palveluista. Taksa määrittää virkasuhteeseen perustuvan ansiotulon suuruutta, eikä markkinaperusteisen hinnan elementtejä kuten tuotto-osuutta ole siten mahdollista periä taksan mukaisen palkkion kautta. Kunnan kilpailullisen toiminnan hinnoittelu ei myöskään kuulu työmarkkinajärjestöjen rooliin.
Pykälässä olisi viittaus kilpailulain säännöksiin, jotka velvoittavat kunnan pitämään erillistä kirjanpitoa toiminnasta, jota se harjoittaa kilpailutilanteessa markkinoilla. Eriyttämisvelvollisuus koskee tilanteita, jossa kunnan kilpailutilanteessa markkinoilla tapahtuvan taloudellisen toiminnan liikevaihto on vähintään 40 000 euroa vuodessa.
Jos pykälässä tarkoitettuja palveluja järjestettäisiin muutoin kuin kilpailutilanteessa markkinoilla, kunnan perimän maksun ei tarvitsisi olla markkinaperusteisesti hinnoiteltu, vaan se voitaisiin määritellä samoin perustein kuin lakisääteisistä eläinlääkäripalveluista perittävä maksu. Muu kuin markkinaperusteinen hinnoittelu voisi tulla kyseeseen lähinnä sellaisilla syrjäisillä alueilla, joilla ei ole erikoistasoisten eläinlääkäripalvelujen yksityistä tarjontaa ja joille tällaisen tarjonnan syntyminen ei kunnan liiketoiminnasta riippumatta ole todennäköistä.
Pykälän 2 momentissa edellytettäisiin, että muita kuin 9 §:n mukaisia palveluja varten on asianmukaiset toimitilat ja työvälineet sekä toiminnan edellyttämä henkilökunta. Henkilökuntaa koskeva vaatimus korostuu erityisesti, jos kunta tarjoaa sellaisia vaativia toimenpiteitä, joita normaalisti suorittavat erikoiseläinlääkärit tai joihin tarvitaan avustajia. Momentissa säädettäisiin lisäksi, että pykälässä tarkoitettuihin palveluihin sovelletaan 13 §:n 2―4 momentin vaatimuksia, jotka koskevat palvelujen eläinlääketieteellistä asianmukaisuutta ja laatua, toimipisteistä ilmoittamista sekä potilasasiakirjojen säilyttämistä.
Pykälän 3 momentissa olisi viittaus kuntalain yhtiöittämisvelvollisuuteen ja kuntalaissa säädettyyn oikeuteen poiketa tästä velvollisuudesta sillä perusteella, että toiminnan on katsottava olevan vähäistä. Esityksessä katsotaan, että pykälässä tarkoitetuilla palveluilla olisi kuntien toiminnassa jatkossa todennäköisesti ainoastaan vähäinen järjestämisvastuuseen kuuluvia palveluja täydentävä rooli, mistä syystä kuntalain yhtiöittämispoikkeuksissa oleva vähäisyyskriteeri (127 §:n 1 momentin 1 kohta) niiden osalta pääosin täyttyisi. Tilanne voi olla esimerkiksi se, että yleistutkimuksen yhteydessä jollekin eläimelle päätetään tehdä myös vaativampi tutkimus, joka ei kuulu järjestämisvastuun piiriin, tai että sairaan eläimen hoitopäätöstä tehtäessä päädytään sopimaan vaativammasta leikkauksesta, jonka suorittamiseen hoitavalla eläinlääkärillä on edellytykset, eikä eläintä katsota olosuhteet ja etäisyydet huomioon ottaen perustelluksi lähettää muualle jatkohoitoon. Kilpailutilanteessa markkinoilla tapahtuvaa toimintaa ja sen vaikutuksia arvioidaan kuntalain ja kilpailulain mukaisessa Kilpailu- ja kuluttajaviraston valvonnassa tapauskohtaisesti, ja arviointi tapahtuu syntyvien markkinavaikutusten perusteella, ei sen perusteella, kuinka suurta osuutta kilpailullinen toiminta vastaa kunnan koko toiminnasta.
18 §.Yliopistollisen eläinsairaalan tuottamat julkiset eläinlääkäripalvelut. Pykälään ehdotetut säännökset olisivat uusia. Pykälän 1 momentin mukaan yliopistollista eläinsairaalaa ylläpitävä julkisoikeudellinen yliopisto tuottaisi 9 §:ssä säädettyjä palveluja julkisina eläinlääkäripalveluina siinä laajuudessa kuin eläinlääkäreiden koulutuksen ja eläinlääketieteellisen tutkimuksen tarkoituksenmukainen järjestäminen vaatii. Velvollisuus koskisi tätä varten määriteltävää Yliopistollisen eläinsairaalan toiminta-aluetta. Aluemäärittelyssä lähtökohtana ei olisi, että yliopiston tulisi toiminta-alueellaan tuottaa palveluja samalla tavalla kaikkialla, vaan lähtökohtana olisi nykyinen tilanne, jossa palvelut voisivat toiminta-alueen joissakin osissa kohdistua tiettyihin eläimiin tai esimerkiksi päivystysaikaan. Tämä lähtökohta turvaisi pykälän tavoitteiden ja kuntien tarpeiden kannalta tarpeellista joustavuutta ja ottaisi huomioon sen, että yliopiston toiminta painottuu hieman eri tavoin eri paikkakunnilla. Toiminta-alueen määräytymisestä säädettäisiin 38 §:n 4 momentissa.
Yliopiston rooli suhteessa kuntiin olisi momentin mukaan itsenäinen siten, että kunta ei valvoisi yliopiston toimintaa eikä olisi siitä vastuussa siten kuin kunnat ovat vastuussa ostopalvelusopimuksiin perustuvista palveluista.
Pykälän 2 momentin mukaan toiminta-alueella sijaitsevat kunnat olisivat velvollisia maksamaan yliopistolle laskutuksen mukaan korvauksen toteutetuista palveluista, jotka laissa säädetään kuntien järjestämisvastuulle.
Säännökset merkitsisivät, että palveluille, jotka yliopisto kuntien kanssa tekemien sopimusten perusteella tuottaa toiminta-alueensa asukkaiden pitämiä tai toiminta-alueensa pitopaikoissa pidettäviä eläimiä varten, säädettäisiin lakisääteisten julkisten eläinlääkäripalvelujen asema kunnallisten palvelujen rinnalla. Ehdotettu muutos on tärkeä eläinlääketieteellisen koulutuksen varmistamiseksi jatkossa ilman keskeytyksiä. Muutoksen taustalla olevia yhteiskunnallisia tarpeita käsitellään jaksossa 2.5.2.
Vuonna 2009 kumotussa eläinlääkintähuoltolaissa oli nimenomainen, mutta väljä säännös korkeakoulutuksen järjestäjän ja kunnan välisestä sopimisesta. Voimassa oleva laki ei sisällä asiasta erityissääntelyä, vaan yliopisto rinnastetaan lakia sovellettaessa yksityisiin eläinlääkäripalvelun tuottajiin, joiden kanssa kunta päätyy sopimukseen normaalin kilpailutuksen kautta. Koulutuksen turvaaminen on katsottava sellaiseksi tärkeäksi yhteiskunnalliseksi intressiksi, jolla yliopiston palveluille ehdotettua erityisasemaa voidaan perustella. Erityisjärjestelyillä on turvattu myös esimerkiksi luokanopettajiksi valmistuvien harjoittelu. On säädetty järjestelyistä, joiden puitteissa yliopiston osana toimivat harjoittelukoulut tuottavat kuntien rinnalla perusopetusta ottaen oppilaita sijaintikunnistaan. Sijaintikunnat maksavat korvauksen oppilaspaikoista. Lääkäreiden ja muun terveydenhuollon henkilöstön kliinisen työn opetus tapahtuu pääosin kuntien rahoittamassa palvelujärjestelmässä, mutta sitä suoritetaan myös valtion yksiköissä, joiden toiminnasta kunnat maksavat korvauksen. Esimerkiksi valtion Niuvanniemen mielisairaala, joka toimii Itä-Suomen yliopiston oikeuspsykiatrian klinikkana, huolehtii oikeuspsykiatrian perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksesta sekä terveystieteellisestä tutkimuksesta.
Palveluille ehdotettu lakisääteinen asema merkitsisi, että kunnan ja yliopiston välinen suhde ei olisi muutoksen jälkeen sellainen hankintasuhde, johon hankintalain sääntelyn katsotaan soveltuvan.
Lain piiriin kuuluva hankintasopimus on lain 4 §:n perustelujen (HE 108/2016 vp) mukaan luonteeltaan yksityisoikeudellinen sopimus, jonka tunnusmerkkeihin kuuluu sopimukseen perustuva täytäntöönpanokelpoisuus tuomioistuimessa. Sen sijaan ehdotuksen mukainen kunnan ja yliopiston välinen korvausjärjestely koskee julkisoikeudellista oikeussuhdetta ja maksuvelvollisuutta. Tällaiseen oikeussuhteeseen liittyvät riitaisuudet tulisivat ratkaistaviksi hallintoriita-asioina siviilioikeudellisen riidanratkaisun sijasta.
Hankintalain perustelujen mukaan hankkimisen käsitteeseen kuuluu myös elementtinä se, että hankintayksikkö itse käyttää valtaa tarjoajien valinnassa, mitä ei tapahtuisi ehdotetussa tilanteessa. Lisäksi hankintasopimukseen katsotaan liittyvän välitön taloudellinen intressi hankintayksikölle, jollaista voivat osoittaa hankintayksikön hankinnan kohteelle asettamat lukuisat tai yksityiskohtaiset vaatimukset ja muut ehdot, jolla hankintayksikkö käyttää vaikutusvaltaa hankinnan toteuttamisessa. Pelkkä toiminnan rahoittaminen ei yleensä kuulu julkisia hankintoja koskevien sääntöjen soveltamisalaan. Ehdotuksen mukaan yliopisto tuottaisi eläinlääkäripalvelut sitä koskevien lain velvoitteiden mukaisesti, eikä kunnalla olisi mahdollisuutta asettaa yliopiston toiminnalle vaatimuksia tai muita ehtoja. Myöskään muun yliopistokoulutuksen turvaamiseksi luotujen lakisääteisten järjestelyjen puitteissa maksettavia kuntakorvauksia ei ole tulkittu hankintasopimusten vastikkeiksi.
Hankintalain 17 §:ssä lisäksi säädetään, että hankintalakia ei sovelleta palveluhankintoihin, jotka tehdään toiselta hankintayksiköltä sille Euroopan unionin perustamissopimuksen mukaisella lailla, asetuksella tai hallinnollisella määräyksellä annetun palvelujen tuottamista koskevan yksinoikeuden perusteella. Hankintalaki ei sitä vastoin määrittele yksinoikeuden syntymisen edellytyksiä taikka tämän mahdollisuuksia.
Ehdotetun 2 momentissa olisivat säännökset korvauksen perusteista. Laskutettavan korvauksen pohjana olisivat yliopistolle aiheutuvat kustannukset vähennettyinä asiakkailta perittävillä maksuilla ja korvauksilla. Korvaus ei kuitenkaan saisi ylittää niitä arvioituja kustannuksia, jotka kunnalle aiheutuisi, jos se tuottaisi vastaavat palvelut omana toimintanaan. Tällä varmistettaisiin se, ettei kuntien vastuulle vyörytettäisi sellaisia kustannuksia, jotka eivät suoraan liity eläinlääkäripalvelujen järjestämiseen vaan koulutukseen tai tutkimukseen. Jäljempänä ehdotetun 19 §:n 3 momentti mahdollistaisi kuitenkin sen, että kunta ja yliopisto voisivat tietyissä rajoissa keskenään sopia korvauksesta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin yliopiston velvollisuudesta periä eläinlääkäripalveluista asiakasmaksuja. Palveluista perittäisiin maksu sekä korvaus mahdollisesta matkakustannuksista sekä käytetyistä lääkkeistä ja tarvikkeista aiheutuneista kustannuksista. Momentin mukaan maksujen tason tulisi vastata sitä tasoa, jolla kunnan omasta palvelutuotannosta perittävät asiakasmaksut voivat olla. Tällä rajauksella olisi merkitystä erityisesti pitopaikoissa tarjottavien palvelujen osalta, sillä vastaanotolla annettavan hoidon osalta kunnilla olisi ehdotuksen mukaan enemmän harkintavaltaa päättää hinnoittelusta. Yliopiston tulisi huolehtia, että maksut ovat palvelujen käyttäjien kannalta kohtuullisia ja että niissä otetaan huomioon mahdolliset asetuksella säädetyt maksujen enimmäismäärät.
Koska pykälän mukaisesti toteutettavat eläinlääkäripalvelut olisivat lakisääteisiä julkisia eläinlääkäripalveluja, palvelujen tuottamisessa tulisi pykälän 4 momentin mukaan noudattaa samoja palvelujen saavutettavuuteen ja laatuun liittyviä velvollisuuksia, joita sovelletaan kuntien palvelutuotantoon.
19 §.Yliopistollisen eläinsairaalan tuottamiin julkisiin palveluihin liittyvä tiedonsaantioikeus, sopiminen ja riidanratkaisu. Pykälän 1 momentti koskisi yliopiston tuottamia palveluja koskevaa kunnan tiedonsaantioikeutta. Tiedonsaantioikeus olisi tarpeen, jotta korvauksen maksamiseen velvollinen kunta voisi varmistua siitä, että laskutettava korvaus on määräytynyt sitä koskevien perusteiden mukaisesti.
Pykälän 2 momentissa olisi säännös riidanratkaisusta mahdollisten riitatilanteiden varalta.
Pykälän 3 momentissa olisi säännös, jonka mukaan kunta ja yliopisto voisivat sopia korvauksesta. Sopiminen voisi koskea paitsi korvauksen määräytymistapaa ja tasoa myös korvauksen maksamista, esimerkiksi maksuajankohtia. Säännös voisi vähentää hallinollista taakkaa, jota liittyy korvausten määrittelyyn ja perimiseen 2 momentin mukaisia korvausperusteita sovellettaessa. Joustavuutta lisäävä ja sopimusvapautta korostava säännös olisi lisäksi omiaan ehkäisemään korvausten maksamiseen liittyviä mahdollisia erimielisyyksiä. Sopimusvapautta rajoittaisi kuitenkin ehdotettu säännös, jonka mukaan sopimuksessa tulisi ottaa huomioon 18 §:n 2 momentissa säädetyt korvauksen suuruutta rajaavat periaatteet.
Pykälän 4 momenttiin ehdotetun asetuksenantovaltuuden mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin tarvittaessa antaa tarkempia säännöksiä 1 momentissa tarkoitetusta tietojen toimittamisesta.
4 luku. Valvontatehtävien järjestäminen
20 §.Valvontatehtävien järjestäminen. Pykälän 1 momenttiin sisältyisi elintarvikevalvonnan järjestämistä koskeva informatiivinen viittaus elintarvikelakiin ja EU:n elintarvikelainsäädäntöön. Vastaavan kaltainen säännös on voimassa olevan eläinlääkintähuoltolain 15 §:n 1 momentissa. Vaikka elintarvikevalvonta on olennainen osa kunnissa hoidettavaa eläinlääkintähuollon tehtäväkokonaisuutta, lukuun sisältyvien valvontatehtävien järjestämistä ja rahoitusta koskevien erityissäännösten tarve ei ole lähtöisin elintarvikevalvontaan liittyvistä seikoista, vaan eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnan erityispiirteistä. Viimeksi mainittu valvonta kuuluu valtion rahoitusvastuulle ja on erityislaeissa säädetty kunnaneläinlääkärin eikä kunnan tehtäväksi.
Ehdotettuun lakiin ei sisältyisi voimassa olevan lain 15 §:n 2 momentin säännöstä, jonka mukaan kunta voi hoitaa lihantarkastukseen liittyviä tehtäviä Ruokaviraston kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella. Asiasta säädetään uuden elintarvikelain 27 §:n 5 momentissa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin järjestäjälle velvollisuus järjestää muissa 1 §:n 3 momentissa mainituissa laeissa kuin elintarvikelaissa kunnaneläinlääkärille säädettyjen tai lakien nojalla määrättyjen valvontatehtävien hoidon edellytykset alueellisten ja valtakunnallisten valvontaa koskevien suunnitelmien mukaisesti. Säännös vastaa voimassa olevan lain 15 §:n 3 momenttia. Kyse on eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvontaan liittyvistä tehtävistä.
21 §.Valvontatehtävien hoidon edellyttämät toimitilat ja työvälineet. Pykälän mukaan järjestäjän tulisi huolehtia eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvontaan liittyvien tehtävien hoidossa jatkuvasti tarvittavien toimitilojen ja työvälineiden järjestämisestä sekä työvälineiden käytössä tarvittavasta osaamisesta. Säännös vastaa voimassa olevan lain 18 §:n 2 momentin säännöstä. Kyse on erityisesti toimitiloista ja tietoliikenneyhteyksistä sekä tietokoneista ja muista digitaalisista laitteista ja näihin laitteisiin liittyvistä ohjelmistoista ja niitä koskevasta koulutuksesta. Voimassa olevan säännöksen perustelujen ja lain soveltamiskäytännön mukaan kyse on sellaisista valvontatehtävien kustannuksista, joita ei voida kohdistaa yksittäisiin valvontatehtäviin. Näihin kuuluu myös työsuojelu siltä osin kuin kyse ei ole erityisasiantuntemusta edellyttävistä seikoista kuten suojautumisesta ihmisiin tarttuvilta vaarallisilta eläintaudeilta. Valtio vastaisi yksittäisiin valvontatehtäviin liittyvistä, erityisasiantuntemusta edellyttävistä työvälineistä ja työsuojelutoimenpiteistä samoin kuin valvontatehtäviin liittyvästä koulutuksesta.
22 §.Korvaus valvontatehtävistä. Pykälä vastaisi pitkälti voimassa olevan lain 23 §:ää. Valtion varoista maksettaisiin jatkossakin järjestäjälle korvaus kunnaneläinlääkärille kuuluvien eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnan tehtävien suorittamisesta. Korvauksen perusteena olisivat nykyiseen tapaan järjestäjälle aiheutuvat välittömät kustannukset. Lisäksi pykälässä olisi nykyisin asetuksen tasolla oleva säännös, jonka mukaan aluehallintovirasto maksaa korvauksen laskutuksen perusteella.
Ehdotettu pykälä ei enää koskisi kunnan hoitaman lihantarkastuksen korvaamista. Kunnan ja Ruokaviraston mahdollisuudesta sopia lihantarkastukseen liittyvien tehtävien siirtämisestä sopimuksella kunnan hoidettavaksi säädetään elintarvikelaissa. Samaa asiaa koskeva säännös ehdotetaan poistettavaksi eläinlääkintähuoltolaista päällekkäisyyden välttämiseksi, joten myös tehtävän rahoitusta koskeva säännös ehdotetaan esitykseen sisältyvällä lakiehdotuksella 4 siirrettäväksi elintarvikelakiin.
Pykälän 2 momentissa olisi nykyistä vastaava asetuksenantovaltuus, joka mahdollistaisi sen, että valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset korvauksen perusteista ja sen maksamisessa noudatettavasta menettelystä.
Asetuksella on säädetty, että korvauksen perusteena on kustannusten ohella valvontatehtävään käytetty aika matkoihin käytetty aika mukaan lukien, sekä lueteltu kustannukset, joita korvauksen perusteena oleviin todellisiin kustannuksiin lasketaan. Näitä ovat tehtävään käytetyn työajan palkkakustannukset henkilösivukuluineen, välttämättömät matkakustannukset, tehtävässä käytetyt aineet, tarvikkeet ja tavarat, tehtävään liittyvien välttämättömien palvelujen ostot ja osuutena yhteiskustannuksista viisi prosenttia palkkakustannusten yhteismäärästä. Laskuun tulee liittää aluehallintoviraston vahvistaman kaavan mukainen yksilöity selvitys käytetystä työajasta, valvontatehtävistä ja aiheutuneista kustannuksista. Vuoden viimeinen lasku on toimitettava viimeistään 15.1. seuraavana vuonna.
5 luku. Yksityinen eläinlääkintähuolto
23 §.Ilmoitusvelvollisuus. Pykälä koskisi yksityisen eläinlääkäripalvelun tuottajan velvollisuutta tehdä aluehallintovirastolle kirjallinen ilmoitus toiminnastaan. Säännökset vastaisivat sisällöltään voimassa olevan lain 26 §:än säännöksiä.
Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin ilmoituksen tekoon velvollinen sekä aluehallintovirasto, jolle ilmoitus tehtäisiin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että ilmoitus tulisi tehdä aina ennen toiminnan aloittamista, olennaista muuttamista tai lopettamista. Lisäksi momentissa säädettäisiin ilmoitukseen sisällytettävistä tiedoista, joita olisivat palveluntuottajan yhteystiedot sekä tiedot palveluista, henkilökunnasta ja kiinteästä toimipaikasta. Ehdotetun 24 §:n mukaan ilmoituksessa tulee lisäksi olla tieto vastaavasta eläinlääkäristä.
Pykälän 3 momentissa olisi säännös siitä, että eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain 8 §:ssä tarkoitetut henkilöt olisivat vapautettuja pykälässä säädetystä ilmoitusvelvollisuudesta. Kyse on unionin lainsäädäntöön perustuvasta toisen EU- tai ETA-valtion kansalaisen oikeudesta tarjota eläinlääkäripalveluja väliaikaisesti ja satunnaisesti ilman eläinlääkäriksi laillistamista. Oikeuden käyttäminen Suomessa edellyttää ennakkoilmoitusta, joten momentin säännöksellä estettäisiin kaksinkertainen ilmoitusvelvollisuus.
Pykälän 4 momenttiin siirtyisi nykyisen lain 26 §:n 2 momenttiin sisältyvä asetuksenantovaltuus, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset 1 ja 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen sisällöstä ja tekemisestä.
24 §.Vastaava eläinlääkäri. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 27 §:ää.
Pykälän 1 momentin mukaan luonnollinen henkilö voisi toimia yksityisenä eläinlääkäripalvelun tuottajana, jos hän olisi eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetussa laissa tarkoitettu eläinlääkäri. Mainitun lain 9 §:n mukaan eläinlääkäreitä ovat laillistetut eläinlääkärit ja lain 8 §:ssä tarkoitetut henkilöt, jotka ennakkoilmoituksensa perusteella tarjoavat eläinlääkäripalveluja Suomessa väliaikaisesti ja satunnaisesti. Lisäksi nimikettä saavat käyttää lain 7 a §:ssä tarkoitetut EU- ja ETA-alueen ulkopuolella koulutetut henkilöt, joilla on väliaikainen oikeus harjoittaa eläinlääkärinammattia yliopiston tutkimus- ja opetustehtävissä. Mutta koska oikeus on mainitulla tavalla rajattu, nämä henkilöt eivät voi tuottaa eläinlääkäripalveluja muussa kuin mainitussa roolissa. Eläinlääketieteen opiskelijat, joilla on määräaikainen oikeus harjoittaa eläinlääkärinammattia, eivät voi toimia yksityisinä eläinlääkäripalvelun tuottajina, koska opiskelijan oikeus rajoittuu vain eläinlääkärin sijaisena toimimiseen.
Pykälän 2 momentin mukaan oikeushenkilöllä, joka toimii yksityisenä eläinlääkäripalvelun tuottajana, tulisi olla palveluksessaan vastaava eläinlääkäri.
Pykälän 3 momentissa olisi säännös, jolla rajattaisiin pykälän soveltamisalan ulkopuolelle terveydenhuollon lainsäädännön mukaisesti toimivat tutkimuslaitokset, jotka tekevät eläinlääkäripalveluun kuuluvia tutkimuksia.
25 §.Toimintaedellytykset ja vastuu potilasasiakirjojen säilyttämisestä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tarpeellisista toimitiloista, työvälineistä ja henkilökunnasta. Voimassa olevan lain 28 §:ään verrattuna pykälän sanamuotoihin lisättäisiin hieman joustavuutta, jotta kävisi selkeämmin ilmi se, että vaatimuksia tulkitaan suhteessa harjoitettavan toiminnan luonteeseen. Jos esimerkiksi harjoitettava toiminta koskisi ainoastaan etäviestintävälineiden avulla tapahtuvaa palvelujen tarjoamista, ei toimintaa varten tarvitsisi olla perinteisiä vastaanottotiloja ja tutkimusvälineitä.
Pykälän 2 momentissa olisi voimassa olevan lain 28 §:n tavoin maininta siitä, että palvelujen on oltava eläinlääketieteellisesti asianmukaisia. Tämän lisäksi säädettäisiin, että palvelujen olisi oltava sisällöltään ja laadultaan sellaisia kuin lainsäädäntö edellyttää. Vastaava vaatimus on esimerkiksi eräissä sosiaalihuollon toimintaa koskevissa laeissa. Vaatimus olisi tarpeen, jotta laissa säädettyä eläinlääkäripalvelujen viranomaisvalvontaa olisi mahdollisuus suorittaa nykyistä tarkoituksenmukaisemmin ottaen eläinlääkintähuoltolain velvollisuuksien lisäksi huomioon myös muussa eläinlääkintäalan lainsäädännössä toiminnalle asetetut vaatimukset. Eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain mukaan yksittäiseen eläinlääkäriin voidaan kohdistaa kurinpitotoimia tai hallinnollisia pakkokeinoja kuten antaa eläinlääkärille varoitus tai rajoittaa hänen ammatinharjoittamisoikeuttaan tilanteessa, jossa eläinlääkäri ammattitoiminnassaan menetellyt lainvastaisesti tai muutoin virheellisesti tai moitittavasti. Joskus tilanne voi olla se, että ammattitoimintaan liittyvissä lainvastaisissa menettelyissä kyse ei ole vain yksittäisen eläinlääkärin toiminnasta, vaan laajemmin eläinlääkäriaseman toimintakäytännöistä. Näissä tilanteissa valvontaa, neuvontaa ja muuta hallinnollista ohjausta sekä tarvittaessa myös hallinnollisia pakkokeinoja tulisi voida kohdistaa yksittäisen eläinlääkärin sijasta tai ohella myös yksityiseen eläinlääkäripalvelun tuottajaan. Kyse voisi olla esimerkiksi toimenpiteistä eläinlääkäriaseman lääkevarastoja koskien.
Pykälän 3 momentissa olisi yksityisen eläinlääkäripalvelun tuottajan toiminnassa syntyneiden potilasasiakirjojen säilyttämisvastuuta koskeva säännös, joka olisi voimassa olevaan lakiin nähden uusi. Säännös olisi luonteeltaan poikkeussäännös eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain 15 §:n säännökseen nähden, jonka mukaan säilyttämisvastuu kuuluu eläinlääkärinammatin harjoittajalle. Muodoltaan ja sisällöltään säännös vastaisi pääosin järjestäjän vastaavaa vastuuta koskevaa 13 §:n 4 momentin säännöstä. Säännös selkeyttäisi sitä, että vaikka potilaiden hoitotietojen merkitsemisestä potilasasiakirjoihin vastaa hoitava eläinlääkäri, potilasasiakirjoista muodostuva potilasrekisteri ja sitä koskevat vastuut kuuluvat kuitenkin sille eläinlääkäripalvelun tuottajaorganisaatiolle, jonka palveluksessa eläinlääkäri työskentelee. Tämä olisi tarkoituksenmukaista, sillä vain mainitulla taholla on käytännössä mahdollisuus vastata rekisterinpidosta kokonaisuutena sillä tavoin kuin tietosuojavaatimukset edellyttävät. Lisäksi asiakkailla on yleensä perusteltu oletus siitä, että heitä koskevat potilasasiakirjat eivät siirry yksittäisten eläinlääkäreiden mukana toisten yritysten haltuun. Ehdotettu säännös kytkeytyy lakiehdotukseen 2 sisältyviin potilasasiakirjoja koskevia säännöksiä koskeviin muutosehdotuksiin. Ehdotettu säännös merkitsisi, että eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain 15 §:ssä säädetyt potilasasiakirjojen säilyttämistä koskevat velvollisuudet ulotettaisiin koskemaan yksityisiä eläinlääkäripalvelun tuottajia. Samoin niihin henkilöihin, jotka velvollisuuksien hoitamiseksi käsittelisivät potilasasiakirjoja, soveltuisi eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain 16 §:ssä säädetty salassapitovelvollisuus.
6 luku. Eläinlääkäripalvelujen valvonta
26 §.Tarkastusoikeus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lain mukaisten valvontaviranomaisten oikeudesta tehdä eläinlääkäripalvelun tuottajaan kohdistuva tarkastus. Sääntely vastaisi voimassa olevan lain 29 §:n 1 momenttia, mutta Elintarviketurvallisuusvirasto muuttuisi Ruokavirastoksi.
Lisäksi merkittävä muutos voimassa olevaan lakiin nähden olisi se, että lukuun sisältyvät eläinlääkäripalveluihin kohdistuvia tarkastuksia sekä palvelutoimintaan kohdistuvia hallinnollisia pakkokeinoja koskevat säännökset koskisivat yksityisten eläinlääkäripalvelujen tuottajien toiminnan lisäksi julkisten eläinlääkäripalvelujen tuotantoa. Tämä olisi perusteltua, sillä on mahdollista, että kunnaneläinlääkäreiden vastaanottotiloissa tai niissä harjoitettavassa toiminnassa esiintyy epäkohtia, joihin valvontaviranomaisen tulisi voida puuttua muutenkin kuin yksittäisen eläinlääkärin toimintaa arvioimalla ja siihen puuttumalla. Muutos saattaisi sääntelyn paremmin vastaamaan esimerkiksi julkisen terveydenhuollon tai sosiaalihuollon palvelutoimintaa koskevaa sääntelyä, joka mahdollistaa esimerkiksi sen, että valvontaviranomainen havaittuaan toiminnassa vakavia puutteita määrää tietyissä vastaanottotiloissa harjoitettavan toiminnan keskeytettäväksi tai tiloissa käytettävän laitteiston käyttökieltoon.
Pykälän 2 momentti koskisi tarkastusoikeutta pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävissä tiloissa. Ehdotuksen mukaan oikeus tehdä tarkastus kotirauhan suojaamissa paikoissa yhtäältä täsmentyisi ja rajautuisi mutta toisaalta laajenisi voimassa olevan 29 §:n 2 momentissa säädettyyn oikeuteen nähden. Nykyisin tarkastuksen tekeminen edellyttää, että se on välttämätön tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi ja on aihetta epäillä yksityisen eläinlääkäripalvelun tuottajan syyllistyneen toiminnassaan rangaistavaksi säädettyyn menettelyyn. Ehdotetun säännöksen mukaan tarkastuksen teko rikosepäilyn vuoksi edellyttäisi mainitun välttämättömyyskriteerin lisäksi sitä, että rikoksesta voi seurata vankeusrangaistus, tai, jos rangaistusmaksimi olisi sakkoa, että rikoksesta voi lisäksi aiheutua vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle. Ehdotuksen mukaan tarkastus kotirauhan piirissä voitaisiin lisäksi tehdä ilman rikosepäilyäkin sellaisessa tilanteessa, jossa se olisi välttämätön ihmisten tai eläinten terveyteen kohdistuvan vakavan vaaran torjumiseksi. Vastaavat muutokset ehdotetaan lakiehdotuksessa 2 tehtäväksi eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annettuun lakiin, sillä käytännön valvontatilanteita helpottaisi, jos eläinlääkintähuoltolain ja mainitun lain tarkastusoikeutta koskevat säännökset olisivat keskenään saman sisältöisiä. Aina ei ole etukäteen selvää esimerkiksi se, kumman lain mukaisiin pakkokeinoihin eläinlääkäripalveluihin liittyvä puute saattaa johtaa.
Pykälän 3 momentissa olisi voimassa olevan lain 29 §:n 3 momenttia vastaava säännös asiantuntijoiden käyttämisestä tarkastuksessa viranomaisen apuna. Lakiehdotuksessa 2 ehdotetaan, että eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain säännökset asiantuntijoista muutettaisiin vastaamaan eläinlääkintähuoltolain sääntelyä. Tämä merkitsisi mainittuun lakiin lisäyksiä, jotka koskevat rikosoikeudellista virkavastuuta sekä vahingonkorvausvastuuta koskevien säännösten soveltamista asiantuntijoihin sekä rajausta, jonka mukaan asiantuntijalla ei ole oikeutta päästä pysyväisluonteiseen asumiseen käytettäviin tiloihin.
27 §.Rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaiseminen. Pykälä mahdollistaisi sen, että Ruokavirasto voisi määrätä eläinlääkäripalvelun tuottajan määräajassa täyttämään velvollisuutensa, jos havaittaisiin, että toiminnassa rikotaan laissa sille asetettuja vaatimuksia. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 30 §:ää, mutta soveltuisi myös julkisiin eläinlääkäripalveluihin. Lisäksi Elintarviketurvallisuusvirasto muutettaisiin Ruokavirastoksi. Määräystä voitaisiin 29 §:n mukaan tehostaa uhkasakolla, teettämisuhkalla tai keskeyttämisuhkalla.
28 §.Toiminnan keskeyttäminen ja laitteen käyttökielto. Pykälä koskisi toimintaa kohdistettavia hallinnollisia pakkokeinoja. Pykälässä olisi joitakin olennaisia eroja voimassa olevan lain 31 §:ään nähden. Ensinnäkin pykälä soveltuisi paitsi yksityisiin myös julkisiin eläinlääkäripalveluihin. Toiseksi se mahdollistaisi toiminnan keskeyttämiselle vaihtoehtoisesti myös tietyn toimintayksikön, sen osan tai laitteen tai muun työvälineen käytön kieltämisen.
Kolmanneksi toimenpiteiden käyttöala laajenisi myös eräisiin muun lainsäädännön säätämien velvoitteiden olennaisiin ja vakaviin rikkomistapauksiin. Ehdotettujen säännösten mukaan palveluntuottajan asianmukainen toiminta edellyttää, että toiminnassa noudatetaan sitä koskevaa eläinlääkintäalan lainsäädäntöä. Mahdollisuutta pykälässä säädettyjä pakkokeinoja käyttämällä määrätä toiminnan keskeytyksestä tai työvälineen käyttökiellosta rajautuisi kuitenkin pykälän 2 momentin mukaan vain tilanteisiin, joissa rikotaan eläinten lääkitsemisestä annetun lain säännöksiä tai kyseisellä lailla täytäntöön pantavia EU-säännöksiä tai joissa rikotaan eläinten terveyttä tai hyvinvointia koskevia säädöksiä ja toiminnasta voi aiheutua vakavaa vaaraa eläinten terveydelle tai hyvinvoinnille tai kansanterveydelle. Mahdollisuus pakkokeinojen käyttöön mainituissa tilanteissa olisi tärkeä tarjottavien eläinlääkäripalvelujen turvallisuuden ja laadun varmistamiseksi. Ehdotetussa sääntelyssä ei olisi päällekkäisyyttä eläinten lääkitsemistä koskevaan lakiin tai eläintautilainsäädäntöön nähden, sillä niissä säädettäviä hallinnollisia pakkokeinoja kuten kieltoja ja toiminnan keskeytysmääräyksiä voidaan kohdistaa lähinnä eläintenpitäjiin ja eläinten pitopaikkoihin sekä sellaisiin toimijoihin ja laitoksiin, joilta vaaditaan mainitun lainsäädännön mukainen lupa, hyväksyminen tai rekisteröinti.
Pykälän mukaan määräyksen antamista tulisi edeltää joko toimijalle annettu korjauskehotus, johon liittyy määräaika puutteiden korjaamiselle, tai 27 §:ssä annettu määräys.
29 §.Uhkasakko, teettämisuhka ja keskeyttämisuhka. Pykälän mukaan 27 §:ssä tarkoitettua rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaisemista koskevaa määräystä voitaisiin tehostaa uhkasakolla, teettämisuhalla tai keskeyttämisuhalla. Menettelystä säädetään uhkasakkolaissa (1113/1990).
30 §.Rekisteri. Pykälän 1 momentin mukaan eläinlääkäripalvelun tuottajista pidettäisiin rekisteriä. Erona voimassa olevan lain 33 §:n säännöksiin rekisteriin merkittäisiin yksityisten eläinlääkäripalvelun tuottajien lisäksi myös julkisen eläinlääkäripalvelun tuottajat. Rekisteriin talletettaisiin valvontaviranomaiselle tehdyssä ilmoituksessa vaaditut tiedot sekä tiedot suoritetuista tarkastuksista ja mahdollisista toimijaan kohdistetuista määräyksistä.
Pykälän 2 momentin mukaan rekisteriin sovellettaisiin ruokahallinnon tietovarannosta annettua lakia (560/2021). Kyse on laista, jota sovelletaan hallinnonalan yleislakina mm. elintarviketurvallisuuteen, eläinten terveyteen ja hyvinvointiin sekä maatalouden tukitoimenpiteisiin liittyviin viranomaisrekistereihin ja muihin tietoaineistoihin. Laki sisältää tietosuojaa koskevaa EU-lainsäädäntöä sekä kansallisia tietosuojaa, julkisuutta ja viranomaisten tiedonhallintaa koskevia lakeja täydentävät hallinnonalan toimintaa koskevat yhteiset säännökset mm. rekisterinpitoon liittyvistä vastuista, tietojen luovuttamisesta päättämisestä sekä hallinnonalan viranomaisten keskinäisestä tietojenvaihdosta. Laissa säädetään yhteisrekisterinpitäjyydestä, jossa rekisterikokonaisuuden yhteisrekisteripitäjiä ovat Ruokavirasto, aluehallintovirasto, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja kunta eli ne viranomaiset, jotka päivittävät ja käyttävät rekisteritietoja lakisääteisissä tehtävissään hallinnonalan viranomaisprosessien eri vaiheissa. Yhteisrekisterinpitäjyyden kytkeytyminen viranomaisen lakisääteisiin tehtäviin johtaa mainittua lakia sovellettaessa siihen, että eläinlääkäripalvelujen tuottajia koskevan rekisterin hallinnointiin liittyvät yhteisrekisterinpitäjän tehtävät keskittyisivät Ruokavirastolle ja aluehallintovirastolle, sillä vain näille viranomaisille on säädetty eläinlääkäripalvelujen valvontaan liittyviä tehtäviä. Lain säännöksiä sovellettaisiin siltä osin kuin hallinnonalan erityislaeissa ei ole asiaa koskevia poikkeavia säännöksiä.
Valvontaviranomaisten vastuut rekisterinpidon osalta määräytyisivät ruokahallinnon tietovarannosta annetun lain mukaisesti. Ruokaviraston vastuulla olisi vastata rekisterin yleisestä toiminnasta ja käytettävyydestä sekä tietojen eheydestä, suojaamisesta ja säilyttämisestä. Aluehallintovirasto ja Ruokavirasto päivittäisivät kumpikin rekisterin tietoja siltä osin kuin niiden toiminnassa vastaanotetaan tai syntyy rekisteriin merkittäviä tietoja. Ne myös tältä osin vastaisivat tietojen täsmällisyydestä ja tarvittaessa oikaisemisesta sekä rekisteröidyn oikeudesta saada pääsy omiin tietoihinsa. Kumpikin viranomainen huolehtisi oman henkilöstönsä ohjeistamisesta ja kouluttamisesta henkilötietojen turvalliseen käsittelyyn.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että ruokahallinnon tietovarannosta annetun lain 12 §:ssä säädetystä poiketen tiedot eläinlääkäripalvelun tuottajista poistettaisiin rekisteristä kolmen vuoden kuluttua siitä, kun tämä on lopettanut toimintansa. Tiedot 27 ja 28 §:ssä tarkoitetuista määräyksistä poistettaisiin kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluttua määräyksen antamisesta. Määräajat vastaisivat voimassa olevan eläinlääkintähuoltolain 33 §:n 2 momentissa säädettyjä määräaikoja. Ehdotetut säilytysaikaa koskevat säännökset ovat tarpeen, sillä ne täsmentävät ja rajaavat sääntelyä verrattuna ruokahallinnon tietovarannosta annetun lain sekä julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain (906/2019) 21 §:n säännöksiin ja sitä kautta tukevat tietosuojaperiaatteisiin kuuluvan tietojen minimoinnin periaatteen toteutumista. Tähän periaatteeseen sisältyvät vaatimukset siitä, että henkilötietojen säilytysajat pidetään mahdollisimman lyhyenä ja että henkilötietoja ei säilötä varmuuden vuoksi.
Pykälän 4 momentin mukaan Ruokavirasto antaisi jokaiselle palveluntuottajan ilmoittamalle kiinteälle toimipaikalle tunnusnumeron. Jos kiinteää toimipaikkaa ei olisi, tunnusnumero annettaisiin palveluntuottajalle. Säännökset olisivat uusia. Tunnuksen tarve liittyy uuden eläinlääkkeistä ja direktiivin 2001/82/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/6 (jäljempänä eläinlääkeasetus) edellyttämään mikrobilääkkeiden käyttötiedon keruuseen. Jäsenvaltioiden on asetuksen 57 artiklan mukaan kerättävä tiedot eläimille käytetyistä mikrobilääkkeistä asetuksen ja sen nojalla annettujen delegoitujen säädösten mukaisesti eriteltyinä. Tarkoitus on, että eläinlääkäreiltä kerättävät tiedot validoidaan lääketukuilta saatavien tietojen avulla. Eläinlääkärin lääketukusta hankkimien lääkkeiden määriä verrattaisiin käyttötiedon keräämiseen tarkoitetussa järjestelmässä (ELKE) oleviin käytettyjen ja luovutettujen lääkkeiden määriin. Useamman eläinlääkärin yhteisvastaanottojen osalta tulisi tällöin pystyä kohdentamaan tehdyt ostot ja yksittäisten eläinlääkäreiden käyttämät ja luovuttamat lääkkeet. Tämä tapahtuisi yhdistämällä momentissa ehdotettu toimipaikan tunnusnumero sekä eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain mukaan annettu eläinlääkärin tunnusnumero. Toimipaikan numero helpottaisi tietojen vertailua huomattavasti verrattuna siihen, että vertailussa käytettäisiin palveluntuottajan y-tunnusta ja toimipaikan osoitetta. Se, että tunnuksia käytettäisiin tehtäessä lääketukusta tilauksia, myös varmistaisi, että palveluntuottajat tekisivät toiminnastaan lain vaatimat ilmoitukset.
7 luku. Erinäiset säännökset
31 §.Virka-apu. Pykälässä olisi informatiivinen viittaussäännös poliisilain (872/2011) virka-apusäännöksiin. Vastaava säännös sisältyy voimassa olevan eläinlääkintähuoltolain 34 §:ään.
32 §.Viranomaisen tiedonsaantioikeus ja salassa pidettävien tietojen luovuttaminen. Pykälän 1 momentissa olisi säännös Ruokaviraston ja aluehallintoviraston oikeudesta saada salassapitosäännösten estämättä ne tiedot, jotka ovat välttämättömiä laissa säädettävien eläinlääkäripalvelujen valvontaan liittyvien tehtävien suorittamiseksi. Tällaisia tietoja voisivat olla eläimiä koskevat potilastiedot, joita koskien eläinlääkärinammatin harjoittajalle on säädetty salassapitovelvollisuus eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetussa laissa, sekä muut palvelujen tuottamiseen liittyvät tiedot. On mahdollista, että viimeksi mainittuihin tietoihin sisältyy esimerkiksi liikesalaisuuksia. Tietoja olisi oikeus saada toiselta lain valvontaviranomaiselta sekä valvontakohteilta eli kunnilta, yliopistolta ja yksityisiltä eläinlääkäripalvelun tuottajilta. Lisäksi tietoja olisi oikeus saada palveluntuottajia koskevasta rekisteristä. Ruokahallinnon tietovarannosta annetussa laissa säädetty yhteisrekisterinpitotilanne ei nimittäin merkitse sitä, että salassa pidettävä tieto liikkuisi rekisterinpitäjien välillä ilman tätä koskevia nimenomaisia säännöksiä.
Voimassa olevan lain 33 §:ssä oleva säännös kunnan oikeudesta saada rekisteriin mahdollisesti sisältyviä salassa pidettäviä tietoja poistuisi. Säännökselle ei ole tunnistettavissa tarvetta ehdotetussa laissa, sillä lain mukaiset kunnan tehtävät liittyvät eläinlääkäripalvelujen järjestämiseen sekä kunnaneläinlääkärin valvontatehtävien hoidon edellytysten järjestämiseen. Kunnan tai kunnaneläinlääkärin toimivallasta hoitaa valvontatehtäviä ja saada näissä tehtävissä tarvittavia salassa pidettäviä tietoja säädetään muissa hallinnonalan laeissa. Järjestämisvastuulleen kuuluvien palvelujen mitoituksen suunnittelua varten järjestäjällä olisi mahdollisuus saada julkisia tietoja yksityisistä palveluntuottajista jo yleislainsäädännön perusteella.
Pykälän 2 momentissa olisi kunnille säädettävä tiedonsaantioikeus, joka koskisi kunnaneläinlääkäreiden eläinten omistajilta ja haltijoilta perimiä palkkioita ja korvauksia. Tietoja tarvitaan lakiin ehdotetun avoimuusvelvollisuuden toteuttamiseksi, ja niitä voidaan käyttää myös määriteltäessä tietyille palveluille markkinaperusteista hintaa.
Pykälän 3 momentissa olisi säännös, jonka mukaan oikeuteen luovuttaa tietoja salassapitosäännösten estämättä eräille viranomaisille ja kansainvälisille toimielimille sovelletaan, mitä ruokahallinnon tietovarannosta annetun lain 8 §:ssä säädetään. Mainittu pykälä mahdollistaa sen, että viranomainen luovuttaa tietoja ulkomaan viranomaiselle ja toimielimelle silloin, kun EU-lainsäädännössä tai Suomea sitovassa kansainvälisessä sopimuksessa tätä edellytetään. Lisäksi viranomainen voi oma-aloitteisesti luovuttaa tietoja, jotka ovat välttämättömiä esitutkintaviranomaiselle rikosten ennalta estämistä, paljastamista, selvittämistä ja syyteharkintaan saattamista varten sekä syyttäjälle, rahanpesun selvittelykeskukselle ja Verohallinnolle näitä koskevissa laeissa säädettyjä tehtäviä varten. Oma-aloitteinen tietojen luovutus on mahdollista myös työsuojeluviranomaiselle työsuojelua koskevia lakisääteisiä valvontatehtäviä varten.
33 §.Julkisin varoin tuettuja eläinlääkäripalveluja koskeva avoimuusvelvollisuus. Pykälän 1 momentissa olisi säännös, jonka mukaan järjestämisvastuuseen kuuluvien julkisin varoin tuettujen palvelujen osalta soveltuisivat yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja koskevat erilliskirjanpitoa tai eriyttämislaskelman laatimista koskevat velvollisuudet ja muut avoimuusvelvoitteet, joista säädetään eräitä yrityksiä koskevasta taloudellisen toiminnan avoimuus- ja tiedonantovelvollisuudesta annetussa laissa (19/2003). Laki koskee jäsenvaltioiden ja julkisten yritysten välisten taloudellisten suhteiden avoimuudesta sekä tiettyjen yritysten taloudellisen toiminnan avoimuudesta annetun komission direktiivin 2006/111/EY (ns. avoimuusdirektiivi) täytäntöönpanoa.
Lain velvoitteita ei sen soveltamisalarajausten mukaan sovelleta sellaisiin palveluihin, joiden suorittaminen ei todennäköisesti merkittävästi vaikuta EU:n jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Jotta eläinlääkäripalvelujen osalta ei jäisi tulkinnanvaraiseksi, soveltuuko laki julkisiin eläinlääkäripalveluihin, säännösten soveltamisesta otettaisiin eläinlääkintähuoltolakiin nimenomainen säännös.
Mainitun lain mukainen erilliskirjanpitovelvollisuus on yrityksellä, joka tuottaa julkisin varoin tuettuja yleistä taloudellista etua koskevia palveluja. Yrityksellä tarkoitetaan kaikki taloudellista toimintaa harjoittavia yksiköitä niiden oikeudellisesta muodosta riippumatta, myös kuntia. Erilliskirjanpitovelvollisuus laissa tarkoitetulla yrityksellä on kuitenkin vain, jos sen vuotuinen liikevaihto on vähintään 40 miljoonaa euroa kahdelta viimeiseltä sellaista vuotta edeltäneeltä tilikaudelta, jona yritykselle on uskottu yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen tuottaminen. Kynnysrajan alapuolelle jääviin yrityksiin soveltuu lain 6 a §:ssä säädetty velvollisuus laatia eriyttämislaskelma yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvistä palveluista. Kokonaan eriyttämisvaatimuksesta ovat vapautettuja yritykset, joille on määräajaksi myönnetty julkista rahoitusta yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen tuottamiseen avointa ja syrjimätöntä menettelyä eli käytännössä julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetussa laissa (1397/2016) säädettyä hankintamenettelyä käyttäen.
Erilliskirjanpitovelvollisuus merkitsee, että kirjanpidossa julkisin varoin tuettuihin eläinlääkäripalveluihin kohdistuvat tulot ja menot on eriytettävä kaikesta muusta toiminnasta. Erilliskirjanpitovelvollisten yritysten avoimuus- ja tiedonantovelvoite koskee eriytetyistä toiminnoista syntyvien tulojen ja menojen esittämistä sekä kuvauksen laadintaa kustannuslaskennan periaatteesta. Eriytettyjen toimintojen tuloslaskelmat lisätietoineen ovat julkisia. Säädetyn kokorajan alittavien yritysten laatimisvastuulla olevaan eriyttämislaskelmaan sisällytetään tuottoina eriytetystä palvelutoiminnasta kertyneet tuotot. Näistä tuotoista vähennetään vastaavasti kaikki palvelujen tuottamisesta aiheutuvat muuttuvat kulut sekä palvelutoimintaan kohdistettavissa oleva osa kiinteistä kuluista. Lisäksi laissa säädetään ministeriön ja muiden viranomaisten oikeudesta saada tai velvollisuudesta kerätä lain mukaan koottuja tietoja sekä ministeriön oikeudesta toimittaa tietoja Euroopan komissiolle.
Pykälän 2 momentissa olisi säännös, joka edellyttäisi, että kunta kokoaa tiedot niistä palkkioista, joita kunnaneläinlääkärit ovat perineet kunnan järjestämisvastuulle kuuluvista palveluista, vähennettyinä palkkioiden hankkimiseen kohdistuvilla kuluilla, jotka voivat koskea esimerkiksi kunnaneläinlääkärin itse hankkimien laitteiden kustannuksia. Nämä tiedot olisi kyettävä avoimuusvelvoitteiden täyttämisen yhteydessä esittämään kunnan omien tulojen lisäksi, jotta kunnan tuottamien verovaroin tuettavien palvelujen kustannuksista ja tuotoista olisi mahdollista saada kokonaiskuva.
34 §.Valtionosuus. Pykälässä olisi säännös siitä, että järjestäjän ehdotetun lain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettua lakia. Asiasta on säännös mainitun lain 1 §:n 1 momentin 28 kohdassa. Voimassa olevan eläinlääkintähuoltolain 25 §:ssä on maininta sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain (733/1992) soveltamisesta, mutta maininta on vanhentunut.
35 §.Valtion viranomaisten suoritteista perittävät maksut. Pykälässä olisi valtion viranomaisten suoritteiden maksullisuuden ja maksujen perusteiden osalta informatiivinen viittaussäännös valtion maksuperustelakiin (150/1992). Nykyisin mainitun lain soveltamisesta säädetään eläinlääkintähuoltolain 24 §:ssä.
36 §.Muutoksenhaku. Pykälän säännökset muutoksenhausta vastaisivat pääosin voimassa olevan eläinlääkintähuoltolain 35 §:n säännöksiä, jotka on juuri uudistettu lailla 37/2021.
Pykälän 1 momentissa olisi valtion viranomaisen päätökseen kohdistuvaa muutoksenhakua koskien informatiivinen viittaussäännös oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin (808/2019). Muutoksenhakuun ei ehdoteta lisättäväksi oikaisuvaatimusta huolimatta siitä, että oikaisuvaatimuksen käyttö ensi vaiheen muutoksenhakukeinona on laajentunut pääsäännöksi. Menettelyä ei pidetä soveltuvana ehdotetun lain mukaisessa muutoksenhaussa päätöksenteossa vaadittavan eläinlääketieteellisen tai muun erityisen asiantuntemuksen sekä hallinnollisten pakkokeinojen käytön vuoksi.
Pykälän 2 momentissa olisi säännös, jonka mukaan Ruokaviraston 28 ja 29 §:n nojalla tekemiä päätöksiä eli rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaisemista koskevia määräyksiä sekä toiminnan keskeyttämistä tai laitteen käyttökieltoa koskevia määräyksiä olisi noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää. Määräykset liittyvät eläinten terveydelle tai hyvinvoinnille taikka kansanterveydelle aiheutuvien riskien estämiseen. Määräysten täytäntöönpanon tehokkuus vaatii, että niitä koskevat päätökset voidaan panna täytäntöön viivytyksettä.
Laissa säädettyjen kunnallisten eläinlääkäripalvelujen tuottamiseen liittyviä päätöksiä kuten taksapäätöksiä koskevia muutoksenhausta säädetään kuntalaissa. Muutoksenhakutienä on siten kunnallisvalitus. Muutoksenhausta julkisoikeudellisen yliopiston hallintoasioissa antamiin päätöksiin säädetään yliopistolaissa (558/2009).
37 §.Voimaantulo. Pykälän 1 momentissa olisi voimaantulosäännös, jonka mukaan lain voimaantulosta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että lailla kumottaisiin voimassa oleva eläinlääkintähuoltolaki.
Pykälän 3 momentin mukaan muualla lainsäädännössä olevat viittauksen kumottavaan lakiin tarkoittaisivat jatkossa viittauksia ehdotettuun lakiin.
38 §.Siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentin mukaan laki ei vaikuttaisi niiden yksityisten eläinlääkäripalvelun tuottajien tekemien ilmoitusten voimassaoloon, jotka on tehty ennen lain voimaantuloa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ajankohdasta, josta lukien kuntien pitäisi tehdä lain mukaiset uudet ilmoitukset kunnallisista vastaanotoista. Ajankohta määräytyisi siten, että palveluntuottajien rekisteröintiä varten luotava uusi sovellus olisi ilmoituksia vastaanotettaessa käytössä.
Pykälän 3 momentissa olisi siirtymäsäännös, jonka mukaan kunnalla, joka ei lain voimaantulon hetkellä peri vastaanottokäynneistä niin sanottuja klinikkamaksuja, olisi kaksi vuotta siirtymäaikaa ryhtyä 15 §:n 1 momentissa tarkoitettujen maksujen perimiseen.
Pykälän 4 momentissa oleva siirtymäsäännös koskisi Yliopistollisen eläinsairaalan toiminta-alueen määräytymistä lain voimaantulohetkellä. Ehdotuksen mukaan toiminta-alueeseen kuuluisivat ne alueet, joilla yliopisto on tuottanut 9 §:ssä tarkoitettuja palveluja kunnan kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella vähintään kolme vuotta lain voimaantuloa edeltävien viiden vuoden aikana. Sillä, että toiminta-alue ei määräytyisi ainoastaan lain voimaantulohetken tilanteen perusteella, on tarkoitus estää se, että lain voimaantuloa edeltävät sopimusten irtisanomiset saattaisivat tehdä tyhjäksi yliopiston palvelujen asemaa koskevan sääntelyn tarkoitusta.