Perustelut

Lissabonin strategia perustuu taloudellisten, ympäristöllisten ja sosiaalisten sekä työllisyyteen liittyvien näkökohtien tasapuoliseen huomioon ottamiseen pyrittäessä edistämään Euroopan unionin taloudellista kasvua ja kilpailukykyä globaaleissa oloissa. Eurooppa-neuvosto antoi keväällä 2005 Lissabonin strategiaa uudistaessaan selkeän viestin, että EU:n tulevien vuosien suurimmat haasteet ovat talouskasvun nopeuttaminen ja työllisyyden kohentaminen. Pääpainon tulee olla Lissabonin strategiaan sisältyvien tavoitteiden toimeenpanossa talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen ja työllisyyssuuntaviivojen mukaisesti. Uusien kansallisten toimenpideohjelmien tavoitteena on nostaa esille kussakin maassa tärkeimmät kasvua ja työllisyyttä koskevat haasteet sekä toimenpiteet, joilla niihin vastataan.

Valtioneuvosto hyväksyi Suomen kansallisen toimenpideohjelman 13.10.2005, minkä jälkeen se toimitettiin EU:n komissiolle. Komissio arvioi jäsenmaiden laatimat toimenpideohjelmat ja julkaisee niistä raporttinsa tammikuussa 2006. Ohjelma on näin ollen komission käsiteltävänä, eikä siihen voida enää tässä vaiheessa tehdä muutoksia. Hallintovaliokunta on siksi arvioinut ohjelmaa vain yleisluontoisesti oman toimialansa eräistä näkökulmista.

Toimenpideohjelmassa on 11 painoaluetta. Makrotalouden osalta tavoitteet ovat yhdenmukaiset hallitusohjelman ja Suomen vakausohjelman kanssa. Tavoitteissa korostetaan talouden vakautta ja julkisen talouden kestävyyttä. Mikropolitiikan painoalueet liittyvät kilpailukykyä ja tuottavuutta edistäviin rakenneuudistuksiin ja työllisyyspolitiikan painoalueet työllisyysasteen nostamiseen ja työmarkkinoiden toiminnan parantamiseen. Lisäksi erikseen tarkastellaan EU:n rakennerahastojen käyttöä toimenpideohjelman tukena.

Valiokunnan näkemyksen mukaan Suomen painoalueet on valittu hyvin ja ne tukevat toisiaan. Toimenpideohjelmassa on tuotu esille monipuolisesti ja avoimesti suomalaisen yhteiskunnan suuria haasteita. Ohjelmassa on käsitelty keskipitkän ja pitemmän aikavälin keskeisiä kysymyksiä, kuten väestön ikärakenteen nopeaa heikkenemistä, työvoiman saannin turvaamista, julkisen talouden tasapainoa, yritysten ja kotitalouksien toimintaympäristön kannustimia sekä työllisyyden ja tuottavuuden kehitystä. Toimenpideohjelmaan ei sisälly uusia avauksia, vaan se perustuu lähinnä jo olemassa oleviin asiakirjoihin, muun muassa hallitusohjelmaan, valtiontalouden kehyksiin vuosille 2006—2009, hallituksen strategia-asiakirjaan ja Suomi maailmantaloudessa -selvityksen loppuraporttiin sekä käynnissä oleviin uudistushankkeisiin.

Valiokunnan näkemyksen mukaan Suomen kansallinen ohjelma on sille asetetun toimeksiannon mukainen ja toimenpiteet tavoitteita tukevia. Mitä tulee rakennerahastovaroihin, Euroopan aluekehitysrahaston ja Euroopan sosiaalirahaston tuella edistetään monien sekä mikrotalouden että työllisyyden painoalueisiin kuuluvien hankkeiden etenemistä. Seuraavan rakennerahastokauden 2007—2013 kehykset ovat vielä auki, joten kansallisessa toimenpideohjelmassa ei ole voitu ennakoida, mihin näitä toimenpiteitä tullaan jatkossa suuntaamaan. Suomen rakennerahastostrategian valmistelussa kansallinen toimenpideohjelma voidaan ottaa huomioon.

Suomi on menestynyt monissa kansainvälisissä arvioinneissa erittäin hyvin ja Suomen talous on todettu varsin kilpailukykyiseksi. Pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntamalliin liittyy sosiaalisen tasa-arvoisuuden ja hyvinvoinnin kytkeminen yhteen vahvan kilpailukyvyn kanssa. Talouden ja sosiaalisen ulottuvuuden vahvistaminen ovat toisiaan tukevia elementtejä. Valiokunta pitää myönteisenä, että Suomen kansallisessa toimenpideohjelmassa lähtökohtana on talouden, työllisyyden ja sosiaalisen koheesion keskinäinen riippuvuus. Valiokunta korostaa käytännön toimenpiteiden merkitystä. Hyvinvointipalvelut, tasa-arvo, ihmisen vahva perusturva ja turvallisuus ovat osa vahvaa kilpailukykyä, joiden merkityksen voidaan arvioida tulevaisuudessa jopa kasvavan. Valiokunta pitää tärkeänä yhteistyötä työmarkkina- ja elinkeinojärjestöjen, kansalaisyhteiskunnan ja kolmannen sektorin kanssa tavoitteita toteutettaessa.

Valiokunta kiinnittää huomiota paikallistason merkitykseen kansallisen kilpailukyvyn kannalta. Tunnistamalla kehitykseen vaikuttavat tekijät ja alueilla olevan potentiaalin riittävän aikaisin voidaan valiokunnan näkemyksen mukaan vahvistaa kansantalouden kasvua ja työllisyyttä sekä samalla tasapainottaa aluekehitystä ja vaikuttaa osaltaan työpaikkojen ja väestön alueelliseen sijoittumiseen. Suomen aluepolitiikassa keskeiset muutostekijät on jo otettu huomioon. Valiokunta korostaa alueiden erilaisuuden tunnistamista ja vahvaa panostamista osaamiseen ja innovaatioihin. Suurilla kaupunkiseuduilla on oma erityisasema alueellisessa kehityksessä ja kansantalouden vetureina.

Valiokunta toteaa, että Suomen alueet ovat profiililtaan hyvin erilaisia ulottuen selkeästi kaupunkimaisista seuduista syvään maaseutuun. Kotimaiset markkinat ovat pienet, ja alueelliset kehityserot ovat varsin suuret. Kaupunkien ja niiden lähialueiden ja toisaalta maatalousvaltaisen ja harvaanasutun maaseudun kehitys eri mittarein mitattuna eriytyy. Harvaan asutuilla alueilla ja maaseudulla esimerkiksi vähenevä ja ikääntyvä väestö, pitkät etäisyydet ja huono saavutettavuus asettavat erityisvaatimuksia muun muassa kunnallisille palveluille, infrastruktuurille ja elinkeinotoiminnan edellytyksille. Näitä edistävien toimenpiteiden tehokkaalla kokonaisuudella voitaisiin saada vahvempaa otetta eriytymisestä ja hitaan kasvun alueet mukaan nopeampaan kehitykseen.

Euroopan unioni on tänä päivänä varsin kaukana niistä tavoitteista, jotka se asetti viisi vuotta sitten. Valiokunta yhtyy toimenpideohjelman toteamukseen, jonka mukaan EU:n ja samalla sen jäsenmaiden kilpailukykyä voidaan parantaa vain, kun kaikki jäsenmaat sitoutuvat yhteisesti sovittuihin tavoitteisiin. Taloudellisen ja sosiaalisesti tasapainoisen kehityksen turvaaminen edellyttää myös EU-maiden yhteistä strategista tahdonmuodostusta EU-tasolla ja aikaisempaa analyyttisempaa otetta tehtyjen ratkaisujen arvioinnissa. Suomi voisi osaltaan toimia tässä näkökulmien avaajana.