Perustelut

Maassamme rakennusperinnön suojelusta säädetään rakennusperintölaissa (498/2010). Kirkkolaissa (1054/1993) säädetään kuitenkin kirkollisten rakennusten suojelusta, koska kyseisten rakennusten on katsottu sisältyvän kirkon järjestysmuotoon ja hallintoon (perustuslain 76 §). Säännökset kirkollisista rakennuksista, niiden suojelusta ja rakennussuojelun valvonnasta sisältyvät voimassa olevan kirkkolain 14 lukuun. Valiokunta pitää perusteltuna sitä jo vuoden 1964 kirkkolaissa (635/1964) omaksuttua linjausta, että kirkkolain suojelusäännökset vastaavat yleisiä rakennussuojelua koskevia säännöksiä.

Sivistysvaliokunnan tavoin hallintovaliokunta pitää tärkeänä kirkollisten rakennusten suojelua koskevien säännösten ajantasaistamista, selkeyttämistä ja täsmentämistä. Kirkkolakia on asianmukaista muuttaa vastaamaan nykyhetken tarpeita ja voimassa olevaa rakennussuojelulainsäädäntöä. Olennaista on saada suojelu kattamaan riittävä osa arvokkaista kirkollisista rakennuksista ja varmistaa Museoviraston asiantuntemuksen hyödyntäminen jo kirkollisen rakennuksen korjaus- tai muutoshankkeen alkuvaiheessa.

Voimassa olevan kirkkolain nojalla kirkollisia rakennuksia ovat kirkot ja kellotapulit, siunaus- ja hautauskappelit sekä hautausmaalla olevat niihin rinnastettavat rakennukset. Lisäksi kirkkopihaan, sen ja hautausmaan aitaan ja porttiin sovelletaan kirkollisia rakennuksia koskevia säännöksiä. Valiokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvää lisäystä, jonka mukaan myös sankarihautausmaahan sovelletaan edellä mainittua sääntelyä.

Kirkollisen rakennuksen suojelun tavoitteena on turvata kirkollinen rakennettu kulttuuriympäristö osana kulttuuriperintöämme, vaalia sen ominaisluonnetta ja erityispiirteitä sekä edistää sen kulttuurisesti kestävää hoitoa ja käyttöä. Tämän vuoksi valiokunta tähdentää hallituksen esitykseen sisältyvää velvoitetta pyytää Museoviraston ohella lausunto Ahvenenmaan maakunnan hallitukselta, jos kirkollinen rakennus sijaitsee Ahvenanmaalla, ja Saamelaiskäräjiltä, jos rakennus sijaitsee saamelaisten kotiseutualueella.

Saamansa selvityksen perusteella valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että hallituksen esityksessä Museovirastolle ehdotettu oikeus antaa ohjeita suojeltua kirkollista rakennusta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta ei ulotu kaikkiin niihin kirkollisiin rakennuksiin, joita koskevista toimenpiteistä Museovirastolta on pyydettävä lausunto. Sanottu koskee myös tilanteita, joissa Museovirastolla on oikeus hakea valittamalla muutosta edellä mainittua rakennusta koskevaan päätökseen. Valiokunta korostaa tältä osin alistusviranomaisena toimivan Kirkkohallituksen vastuuta osaltaan valvoa säädettävän lain toteutumista.

Hallituksen esityksestä ilmenee, että seurakunnat joutuvat kirkollisten rakennusten korjaus- ja muutoshankkeiden osalta tekemään entistä tarkempia suunnitelmia ja käyttämään aiempaa enemmän asiantuntijoiden apua hankkeiden toteuttamisessa. Valiokunta kiinnittää huomiota yleisessä yhteiskunnallisessa tiukassa taloustilanteessa siihen, että muutos voi aiheuttaa lisäpaineita evankelis-luterilaisen kirkon taloudelle. Hallituksen esityksessä ei kuitenkaan ole esitetty yksityiskohtaisempia vaikutusarvioita kirkon kannalta. Toisaalta, kuten hallituksen esityksessä todetaan, Museoviraston osallistuminen korjaus- ja muutoshankkeisiin mahdollisimman varhain voi säästää työtä ja kustannuksia verrattuna tilanteisiin, joissa rakennusta on jo korjattu useasti tai olennainen korjaushanke on viety pitkälle, ennen kuin Museovirastolta on pyydetty lausuntoa.

Edellä lausutun lisäksi hallintovaliokunta viittaa sivistysvaliokunnnan lausuntoon SiVL 16/2013 vp ja yhtyy lausunnossa esitettyyn.

Hallituksen esityksessä mainituista syistä ja saamansa selvityksen perusteella hallintovaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.