Perustelut
Hallituksen esityksen taustalla on Euroopan parlamentin ja neuvoston
asetus (EY) 1889/2005 yhteisön alueelle tuotavan
tai sieltä vietävän käteisrahan
valvonnasta (jäljempänä asetus). Asetuksessa
säädetään ilmoittamisvelvollisuus
yhteisön alueelle saapuvalle ja sieltä poistuvalle henkilölle,
joka kuljettaa mukanaan vähintään 10
000 euron verran käteisrahaa. Asetuksella ei sinänsä rajoiteta
käteisrahan tuontia yhteisöön tai vientiä sieltä.
Asetuksen tavoitteena on täydentää EU:n
rahanpesudirektiiviä (91/308/ETY), jolla
on säädetty muun muassa luotto- ja rahoituslaitosten
kautta toteutettavia liiketoimia koskevasta yhteisön valvontajärjestelmästä rahanpesun
estämiseksi.
Asetuksessa on jätetty eräitä kysymyksiä kansallisesti
ratkaistavaksi. Hallituksen esityksessä ehdotetulla lailla
annetaan näiltä osin asetusta täydentävät
kansalliset säännökset muun muassa käteisrahan
ilmoittamismenettelystä, toimivaltaisesta viranomaisesta
ja sen toimivaltuudesta sekä ilmoittamisvelvollisuuden
täyttämättä jättämisen
seuraamuksista. Säännökset ovat välttämättömiä,
jotta asetusta voidaan alkaa soveltaa asetuksessa säädetyn
mukaisesti 15. päivänä kesäkuuta
2007.
Asetuksen mukaan toimivaltaisella viranomaisella tarkoitetaan
jäsenvaltioiden tulliviranomaisia tai muita viranomaisia,
joille jäsenvaltiot ovat antaneet toimivallan
soveltaa asetusta. Lakiehdotuksen 2 §:n mukaan asetuksen
2 artiklassa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen on tullilaitos.
Lisäksi rajavartiolaitos on tullitehtäviä hoitaessaan
toimivaltainen viranomainen.
Valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen 2 §:ää täydennettäväksi
siten, että siinä säädetään
myös poliisi toimivaltaiseksi viranomaiseksi sen hoitaessa
tullitehtäviä. Rajanylityspaikkoja sekä rajatarkastustehtävien
jakamista koskevalla valtioneuvoston asetuksella (652/2005)
säädetään rajatarkastustehtävien
jakamisesta rajavartiolaitoksen, poliisin ja tullin kesken. Mainitun
valtioneuvoston asetuksen 11 §:n 1 momentin mukaan poliisi
huolehtii matkustajalentoliikenteen rajatarkastuksista Hallin, Jyväskylän,
Kauhavan, Kuopion, Mikkelin, Savonlinnan, Tampere-Pirkkalan, Utin
ja Varkauden lentoasemilla. Lisäksi asetuksen 11 §:n
2 momentin mukaan rajavartiolaitoksen, poliisin ja tullin kesken
voidaan sopia tilapäisistä poikkeuksista rajatarkastusvastuussa.
Edellä mainituista rajanylityspaikoista osa on sellaisia,
joissa tullilaitos ei ole järjestänyt tullivalvontaa
ja joissa mahdollisista tullitehtävistä huolehtii
poliisi. Näin ollen lakiehdotuksen 2 §:ää on
tarpeen tältä osin täydentää.
Lisäksi, edellä esitetystä johtuen,
lain 5 §:n 2 momenttia ja 6 §:n 1 momenttia
tulee täydentää säätämällä myös
poliisin osalta virkamiehestä, joka voi päättää mainituissa
säännöksissä tarkoitetun henkilöntarkastuksen
ja haltuunoton suorittamisesta. Valiokunta ehdottaa, että näistä toimenpiteistä päättää
päällystöön
kuuluva poliisimies, joka päättää myös
tullilain (1466/1994) 15 §:ssä tarkoitetun
henkilöntarkastuksen suorittamisesta.
Edellä todetuilla toimivaltaratkaisuilla ei ole vaikutuksia
PTR-viranomaisten eli poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen muihin
hallinnollisiin tai rikosoikeudellisiin tehtäviin ja toimivaltuuksiin.
Asiantuntijakuulemisen yhteydessä on painotettu esityksen
rikostorjunnallista merkitystä ja kiinnitetty huomiota
siihen, että kaikki PTR-viranomaiset tulisi mainita laissa
toimivaltaisina viranomaisina ilman tehtävän rajauksia.
Valiokunta korostaa PTR-yhteistyön merkitystä rikostorjunnan
alalla ja toteaa tämän suomalaisen yhteistyömallin
toimineen hyvänä esimerkkinä myös
kansainvälisesti. Toisaalta samalla valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä huomiota
nyt käsiteltävänä olevan lain
kiireelliseen voimaantuloon. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan
parhaillaan on valmisteilla esitys laiksi poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen
yhteistoiminnasta
rikostorjunnassa. Lisäksi on valmisteilla lakiesitys kolmannen
rahanpesudirektiivin kansalliseksi täytäntöön
panemiseksi. Valiokunta katsoo, että esimerkiksi näissä yhteyksissä on
tarvittaessa mahdollista kokonaisvaltaisesti arvioida PTR-viranomaisten
toimivaltuuksien riittävyyttä ja toimivuutta mukaan lukien
myös nyt käsiteltävänä oleva
käteisrahan kuljetuksen valvonta.
Asetuksen 5 artiklassa säädetään
tietojen tallennuksesta ja käsittelystä. Lisäksi
asetuksen 6 ja 7 artiklassa säädetään
tietojen vaihdosta ja 8 artiklassa muun muassa tietojen
luovuttamisessa noudatettavista tietosuojaa koskevista säännöksistä.
Lakiehdotuksen 7 § sisältää säännökset
tietojen rekisteröinnistä ja julkisuudesta sekä lakiehdotuksen
8 § säännökset tietojen luovuttamisesta.
Lakiehdotuksen 7 §:n 3 momenttiin sisältyy informatiivinen
viittaus yleislakeina sovellettaviin henkilötietolakiin
ja julkisuuslakiin. Selvyyden vuoksi valiokunta ehdottaa, että 7 §:n
3 momenttia täydennetään ottamalla huomioon
sovellettavina erityissäännöksinä asetuksen
ja nyt käsiteltävänä olevan
lakiehdotuksen edellä mainitut henkilötietojen
ja muiden tietojen käsittelyä ja julkisuutta koskevat
säännökset.
Nyt käsiteltävänä olevan
lakiehdotuksen on tarkoitus tulla voimaan 15. päivänä kesäkuuta 2007
eli samana ajankohtana, josta lukien asetusta aletaan soveltaa.
Normaalin käytännön mukaisesti valiokunta
kuitenkin ehdottaa lain 10 §:ssä lain
voimaantuloajan jättämistä varmuuden
vuoksi avoimeksi.
Lisäksi valiokunta kiirehtii asetuksen tulkintaa koskevia
ohjeita muun muassa lentoliikenteen transit-matkustajien antamien
ilmoitusten osalta.
Käteisrahan ilmoitusvelvollisuutta koskevan sääntelyn
taloudelliset vaikutukset ovat esityksen mukaan vähäiset.
Valiokunta pitää kuitenkin aiheellisena seurata
taloudellisten ja henkilöstövaikutusten kehitystä.