Yleisperustelut
Aluehallintovirastoista annettua lakia (896/2009)
ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista
annettua lakia (897/2009) ehdotetaan
muutettaviksi siten, että mainittujen viranomaisten nykyinen
kolmiportainen ohjausjärjestelmä muutetaan kaksiportaiseksi.
Tavoitteena on selkeyttää ja yksinkertaistaa ohjausmallia.
Esityksen taustalla on valtioneuvoston selonteko eduskunnalle
aluehallintouudistuksen toimeenpanosta ja toteutumisesta (VNS 1/2013 vp).
Selonteosta antamassaan mietinnössä hallintovaliokunta
piti ilmeisenä, että aluehallintoviranomaisiin
kohdistuvaa ohjausta tulee selkiyttää ja yksinkertaistaa
sekä vähentää hallinnollista
taakkaa. Valiokunta piti perusteltuna kaksiportaiseen ohjausjärjestelmään
siirtymistä. (HaVM 8/2013 vp)
Esityksen mukaan aluehallintovirastojen ja elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskusten (ELY-keskukset) toimintaa
koskevien yleisten tavoitteiden saavuttamiseksi sekä alueiden
näkemysten huomioon ottamiseksi laaditaan aluehallintovirastoille
ja ELY-keskuksille niiden toiminnan yleistä suunnittelua,
ohjausta ja järjestämistä varten yhteinen
strategia-asiakirja. Lisäksi kullekin aluehallintovirastolle
ja ELY-keskukselle laaditaan tulossopimus. Nykyisistä toiminnallisista
tulostavoiteasiakirjoista luovutaan. Yhteinen strategia-asiakirja
ja virastokohtaiset tulossopimukset laaditaan hallituksen toimikaudeksi
ja niiden sisältö tarkistetaan tarvittaessa vuosittain
ottaen huomioon valtiontalouden kehykset ja valtion talousarvio.
Aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueet tekevät
edelleen omat tulossopimuksensa vain sosiaali- ja terveysministeriön
työsuojeluosaston kanssa, ja strategia-asiakirjaan sisällytetään
nykyiseen tapaan oma osuus työsuojelun tehtävien
suunnittelua ja ohjausta varten.
Strategisen suunnittelun kannalta merkittävää on
se, että aluehallintovirastoille ja ELY-keskuksille laaditaan
vain yksi yhteinen strategia-asiakirja. Nykyisin aluehallintovirastoille
on laadittu oma strategia-asiakirjansa ja ELY-keskuksille omansa.
Esityksen mukainen yhteinen strategia-asiakirja voi sisältää sekä viranomaisten
yhteisiä että viranomaiskohtaisia strategisia tavoitteita.
Valiokunta katsoo, että yksi yhteinen strategia-asiakirja
keventää ja selkeyttää ohjausrakennetta.
Yhden yhteisen asiakirjan avulla on mahdollista nostaa ohjausta
nykyistä strategisemmalle tasolle ja lisätä poikkihallinnollista
näkemystä valtion aluehallinnon kehittämiseen
ja toiminnan painopisteisiin. Strategisuus lisää myös ohjauksen
suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä.
Yhteisen strategia-asiakirjan lisäksi aluehallintovirastoille
ja ELY-keskuksille laaditaan kullekin virastokohtainen tulossopimus.
Tulossopimusten rakenne koostuu yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta,
toiminnallisesta tuloksellisuudesta ja voimavarojen hallinnasta.
Tulossopimukset perustuvat strategia-asiakirjassa asetettuihin yleisiin
tavoitteisiin ja päämääriin
sekä alueen maakuntaohjelmiin ja niiden toimeenpanosuunnitelmiin.
Tulossopimuksissa määritellään
kullekin aluehallintovirastolle ja ELY-keskukselle toiminnan painopisteet,
keskeiset toimintalinjat, yhteistyökysymykset ja määrärahapuitteet.
Selvityksen mukaan aluehallintovirastojen määrärahapuitteet
on tarkoitus määritellä hallinnonaloittain.
ELY-keskusten toimintamenomäärärahat
osoitetaan kullekin ELY-keskukselle kokonaiseränä yhteisesti
sovittujen jakokriteerien pohjalta. ELY-keskukset tuottavat itse
määrärahojen käyttösuunnitelman
vastuualueittain sekä henkilöstösuunnitelman
tulossopimuksen liitteeksi. Menettely vastaa nykyistä käytäntöä.
Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin huoli ministeriön
mahdollisuuksista toteuttaa toimialansa ohjausta. Kun toiminnallisista
tulostavoiteasiakirjoista luovutaan, on pidetty tärkeänä tarvittaessa
mahdollistaa ministeriölle toimialansa ohjaus osana tulossopimusprosessia
ilman, että sitä varten jouduttaisiin rakentamaan erillinen
rinnakkainen ohjausprosessi lainsäädäntöön
liittyvään substanssimäärärahojen suuntaamiseen
tai hallinnonalojen strategioiden toteuttamisen ohjausta varten.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan esityksessä,
kuten muussakin valtionhallinnon hallinnonaloja koskevan tulosohjauksen
kehittämistyössä, on lähdetty
siitä, että tulossopimukset ovat jatkossa nykyistä strategisemmalla
tasolla ja että niissä sovittaisiin vain keskeisimmistä asiakokonaisuuksista.
Tulostavoitteiden määrää pyritään
karsimaan. Ohjauksessa otettaisiin esille hallinnonalojen keskeisimmät
ja muutosta edellyttävät asiat, eikä kaikista
virastojen ja keskusten lakisääteisistä tehtävistä tarvitse tehdä lisäksi
tulostavoitetta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä,
että niitä ei voisi tarvittaessa seurata seurantamittarein.
Myös tavoitearvojen asettaminen näille mittareille
on edelleen mahdollista. Lisäksi hallituksen esityksen
perusteluista ilmenee, että tulossopimukseen voidaan erityisestä syystä sisällyttää
hallinnonalakohtaisia
tulostavoitteita sisältävä erillinen
osuus.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että uudenlaisessa tulossopimuksessa löydetään
tasapaino poikkihallinnollisen, nykyistä strategisemman
ohjauksen ja hallinnonalakohtaisen ohjauksen välillä. Valiokunnan
käsityksen mukaan esitys parantaa mahdollisuuksia kehittää ja
ohjata aluehallintovirastoja ja ELY-keskuksia virastokokonaisuuksina
säilyttäen samalla substanssiohjauksesta vastaavien
ministeriöiden mahdollisuus asettaa tarpeellisiksi katsomiaan
tavoitteita. ELY-keskusten osalta tähän liittyviä kysymyksiä selvitetään
parhaillaan käynnissä olevassa ELY-keskusten ohjauksen
ja suunnittelun yksinkertaistamishankkeessa, jonka yhtenä tavoitteena
on löytää tulossopimusprosessiin riittävät
hallinnonalojen ohjaustarpeita vastaavat menettelyt sekä muita
ohjausta tukevia menettelyjä.
Valiokunta pitää tarpeellisena, että myös
henkilöstöllä on mahdollisuus osallistua
suunnittelun ja ohjauksen yhteensovittamisen valmisteluun.
Tulosohjauksen muuttuessa nykyistä strategisemmaksi
ohjaavien ministeriöiden ja keskushallinnon informaatio-ohjauksen
merkitys kasvaa. Toisaalta informaatio-ohjauksen huomattava lisääminen
voi tehdä menettelystä raskaan. Valiokunta pitää tärkeänä,
ettei uudenlaisella ohjausprosessilla lisätä hallinnollista
taakkaa.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
muutosehdotuksin.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Laki aluehallintovirastoista annetun lain muuttamisesta
8 §. Strateginen suunnittelu ja tulosohjaus.
Pykälän 4 momentti sisältää voimassa
olevaa säännöstä vastaavan asetuksenantovaltuuden.
Esityksen yksityiskohtaisista perusteluista ilmenee, että valtioneuvoston
asetuksella tultaisiin asetuksenantovaltuuden nojalla säätämään
myös suunnittelun ja ohjauksen yhteensovittamista varten
perustettavista ryhmistä. Valiokunta katsoo, että tämän
on aiheellista ilmetä asetuksenantovaltuudesta,
ja ehdottaa tätä koskevan säännöksen
lisäämistä 4 momenttiin.
2. Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista
annetun lain muuttamisesta
7 §. Strateginen suunnittelu ja tulosohjaus.
Pykälän 4 momentissa säädetään
voimassa olevaa säännöstä vastaavasta
asetuksenantovaltuudesta. Pykälän perusteluista
ilmenee, että valtioneuvoston asetuksella on tarkoitus
säätää myös suunnittelun
ja ohjauksen yhteensovittamista varten perustettavista ryhmistä.
Valiokunta pitää tarpeellisena, että tämä ilmenee
myös asetuksenantovaltuudesta, ja ehdottaa 4
momenttiin lisättäväksi tätä koskeva
säännös.
8 §. Toimialaohjaus.
Eduskunta on 2.12.2014 hyväksynyt lain elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain
muuttamisesta (HaVM 30/2014 vp — HE
197/2014 vp), jolla on muutettu muun muassa 8 §:n
otsikkoa. Käsiteltävänä olevan
pykälän yhteensovittamiseksi edellä mainitun
lainmuutoksen kanssa valiokunta ehdottaa, että pykälän
otsikko muutetaan muotoon "Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksen toimialaohjaus".
24 §. Valtion edustaminen.
Edellä mainitulla eduskunnan 2.12.2014 hyväksymällä lailla
on 24 §:ään lisätty
uusi 2 momentti, jolloin myös voimassa olevan lain 2 ja
3 momentti ovat muuttuneet 3 ja 4 momentiksi. Käsiteltävänä olevan pykälän
yhteensovittamiseksi edellä mainitun lainmuutoksen kanssa
valiokunta ehdottaa, että lakiehdotuksen 24 §:ään
lisätään uusi 2 momentti mainitun lainmuutoksen
mukaisesti ottaen siinä huomioon toimialaohjausta koskeva
terminologinen muutos. Valiokunnan ehdotuksesta seuraa, että lakiehdotuksen
24 §:n 2 ja 3 momentti siirtyvät pykälän
3 ja 4 momentiksi.