Perustelut
Seurannan toteuttaminen ja selonteon laatiminen
Julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen täytäntöönpanon
selvittämiseksi on hankittu laaja tausta-aineisto. Uudistuksen
täytäntöönpanon seurantaa varten
perustettiin laajapohjainen yhteistyöryhmä, minkä lisäksi
työhön kytkettiin eri hallinnonalat yhteyshenkilöverkoston
kautta. Tämä onkin ollut tiedon keräämiseksi
välttämätöntä. Tutkimusalan
ja median asiantuntemuksen mukanaolo seurannan täytäntöönpanossa
on edistänyt tiedon välittömän
analysoinnin mahdollisuuksia selontekoa laadittaessa. Valiokunta katsoo,
että selonteko on perusteellinen ja rakenteeltaan selkeä.
Selonteon käytettävyyttä lisää se,
että arviointi ja johtopäätökset
on tehty avoimesti, ja siinä on tuotu esiin ne epävarmuustekijät,
joita vastauksiin ja lain voimassaolon alkuvaiheen analyysiin liittyy.
Selonteon kohteen rajaus ovat valiokunnan mielestä selonteossa
mainituista syistä tarkoituksenmukainen.
Valiokunta katsoo, että nyt toteutetun seurantajakson
lyhyydestä huolimatta selonteko antaa varsin luotettavan
kuvan uuden julkisuuslainsäädännön
voimassaolon alkuvaiheesta, jossa viranomaiset perehtyvät
lakiin, totuttautuvat siihen ja sopeuttavat toimintaansa sen asettamiin vaatimuksiin.
Selonteko luo näin hyvän pohjan jatkoseurannalle.
Yleisiä näkökohtia
Vaikka kyseessä on vaativa lainsäädäntö,
uudistusta voidaan yleisesti ottaen pitää onnistuneena.
Mitään merkittäviä muutostarpeita
ei ole tullut esille. Valiokunnan näkemyksen mukaan uusi
julkisuuslaki on lähtenyt toteutumaan asetettujen tavoitteiden
suuntaisesti. Lain yleiset tavoitteet ja periaatteet, jotka viranomaisten
tulee julkisuuslakia soveltaessaan ottaa huomioon, kuten julkisuusperiaatteen
ensisijaisuus, salassapitosäännösten
suppea tulkinta sekä viranomaisten aktiivinen rooli avoimuuden,
hyvän tiedonhallintatavan sekä tiedonsaantioikeuksien toteuttamisessa,
ovat saaneet vahvistuksen myös oikeuskäytännöstä.
Uudessa julkisuuslaissa omaksuttu viranomaisten erillisyyden
periaate, jonka mukaan kukin viranomainen ratkaisee itse lain soveltamiseen
liittyvät kysymykset, on valiokunnan käsityksen
mukaan osoittautunut toimivaksi. Valiokunta yhtyy siihen näkemykseen,
että julkisuuslain keskeisiä tavoitteita, kuten
avoimuuden lisäämistä ja hyvästä tiedonhallintatavasta huolehtimista,
ei voida saavuttaa kestävällä tavalla
ilman kunkin viranomaisen omaa vastuuta korostavaa sääntelyjärjestelmää.
Julkisuusperiaatteen soveltamisala
Uudessa julkisuuslaissa laajennettiin julkisuusperiaatteen soveltaminen
kaikkiin julkisen vallan käytössä syntyviin
tietoaineistoihin riippumatta siitä, miten julkisten tehtävien
hoito on organisoitu. Laissa omaksuttiin ns. laaja viranomaiskäsite,
jonka mukaan viranomaisia ovat myös sellaiset yksityisoikeudelliset
yhteisöt ja yksityiset henkilöt, jotka hoitavat
lainsäädännön nojalla julkista
tehtävää ja käyttävät
siinä julkista valtaa.
Hallintovaliokunta on julkisuuslainsäädäntöuudistuksesta
antamassaan mietinnössä (HaVM 31/1998
vp) katsonut, että erikseen on syytä selvittää,
onko soveltamisalaa myöhemmin tarpeen laajentaa myös
sellaisia julkisia tehtäviä hoitaviin tahoihin,
jotka eivät käytä julkista valtaa.
Selonteossa on soveltamisalan laajentamisen vaikutusten selvittämiseksi
tarkasteltu etenkin lakisääteistä vakuutusalaa,
jossa käsitellään ja ratkaistaan muun
muassa työeläkeasioita. Selvitysten perusteella
uusi julkisuuslaki ei ole aiheuttanut juurikaan muutoksia
käytäntöihin vakuutusalalla, jossa tiedonantamista
ja salassapitoa sääntelevät myös
muut lait. Julkisuuslain on koettu kuitenkin selkeyttäneen
tilannetta. Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntö on osoittanut,
että asianosaisten tiedonsaantimahdollisuudet lakisääteistä eläkevakuutusta
koskevissa asioissa ovat parantuneet julkisuuslain myötä.
Julkisen vallan käytön käsitteen
täsmällisyyteen on asiantuntijakuulemisessa kiinnitetty huomiota.
Valiokunta katsoo, että vaikkakaan julkisen vallan käytön
alaa ei voida tyhjentävästi määritellä,
käsite on saanut lainsäädännössä ja oikeustieteessä vakiintuneen
sisällön, jota oikeuskäytäntö tapauskohtaisesti
täsmentää. Yleisesti voidaan sanoa, että julkista
valtaa käytetään annettaessa yksipuolisesti
lain nojalla toista velvoittava määräys
tai päätettäessä yksipuolisesti
toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta. Niin ikään
hallinnollinen valvonta nojautuu ainakin viime kädessä julkiseen
valtaan. Valiokunta pitää julkisen vallan käytön
käsitettä sinänsä käyttökelpoisena
lain soveltamisalan määrittelyssä.
Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että esimerkiksi
kuntien järjestäessä palveluja hankkimalla
ne ostopalveluna ostopalvelussa syntyvien asiakirjojen
julkisuus ei määräydy viranomaiskäsitteen
kautta, vaan julkisuuslain 5 §:n 2 momentin nimenomaisen
säännöksen perusteella. Sen mukaan toimeksiantosuhteen
johdosta syntynyttä asiakirjaa ei pidetä palveluntuottajan asiakirjana,
vaan toimeksiantajaviranomaisen asiakirjana, ja asiakirjan julkisuus
määräytyy sen mukaisesti. Valiokunnan
tietoon ei ole asian käsittelyn yhteydessä tullut
viitteitä siitä, että kuntien ostopalveluihin
liittyvien asiakirjojen julkisuuteen liittyisi merkittäviä ongelmia.
Edellä olevaan viitaten valiokunta katsoo, ettei saaduissa
selvityksissä ole tullut esiin seikkoja, joiden perusteella
voitaisiin pitää julkisuuslain soveltamisalan
laajentamista koskevaa ratkaisua vääränä tai
ongelmallisena. Julkisuuslain säätämisen
jälkeen on tullut voimaan uusi perustuslaki, jonka 124 §:n
mukaan on julkisia hallintotehtäviä muille kuin
viranomaisille annettaessa samalla huolehdittava siitä,
että hyvän hallinnon takeet toteutuvat. Ainakaan
tässä vaiheessa valiokunnan mielestä ei
ole tarpeen muuttaa soveltamisalan määrittelyä.
Valmistelujulkisuus
Valmistelun julkisuuden lisääminen oli julkisuuslain
yksi keskeinen tavoite. Kehitystä on tapahtunut erityisesti
keskushallinnon tasolla. Varsinkin ministeriöissä valmistellaan
sellaisia laaja-alaisia ja merkittäviä asioita,
kuten säädöshankkeet ja talousarvio,
joiden valmistelujulkisuudella on tärkeä merkitys
osallistumisen ja julkisen vallan käytön kontrollimahdollisuuksien
kannalta demokraattisessa oikeusvaltiossa. Kunnallishallinnossa
muun muassa kuntalain ja eräiden erityislakien säätäminen
sekä osallisuushankkeen toteuttaminen olivat muokanneet
toimintatapoja jo ennen julkisuuslakia, minkä voidaan katsoa
selittävän ainakin osaksi sitä, ettei julkisuuslain
ole koettu tuoneen merkittäviä muutoksia kunnallishallinnon
toimintaan.
Julkisuuslaissa lisättiin valtion talousarvion valmistelun
avoimuutta huomattavasti. Kansainvälisesti Suomen budjettiprosessi
onkin yksi avoimimmista, ja se on saanut alustavan kiittävän
arvion myös Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen
järjestön (OECD) suorittamassa arvioinnissa.
Valiokunta toteaa, että julkisuuslain voimassaoloajan lyhyyden
vuoksi ei laajoja johtopäätöksiä julkisuuslain
vaikutuksista esimerkiksi kestävän finanssipolitiikan
harjoittamisen edellytyksiin voida tehdä. Voidaan kuitenkin
todeta, ettei julkisuuslain soveltamisessa ole ilmennyt sellaisia
ongelmia, joita julkisuuslain käsittelyn yhteydessä tuotiin
esiin. Valiokunta pitää muutosta onnistuneena.
Valiokunta katsoo valmistelujulkisuuden olevan riippuvainen
myös aktiivisesta tiedottamisesta. Tietotekniikan ja sähköisen
asiakirjahallinnon kehittyminen palvelee valmistelujulkisuutta.
Koulutus ja ohjaus ovat avainasemassa tiedotusmyönteisyyden
ja tiedotuksellisten taitojen lisäämisessä.
Salassapitosäännökset
Salassapitosäännösten keskittäminen
julkisuuslakiin on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Valiokunta
katsoo, että salassapitosäännösten
sisällyttämiseen erityislainsäädäntöön
tulee edelleenkin suhtautua pidättyvästi ja että sääntelyn kokoamista
julkisuuslakiin tulee jatkaa mahdollisuuksien mukaan.
Selvitysten mukaan julkisuuslain salassa pidettäviä asiakirjoja
koskeva 24 § on koettu toisaalta hyvin yksityiskohtaiseksi
ja laajaksi, toisaalta sen säännöksissä on
arvioitu olevan liikaa tulkinnanvaraa. Valiokunta toteaa, että säännösten
yksityiskohtaisuus on tarpeen salassapidon rajoittamiseksi julkisuusperiaatteen
mukaisesti välttämättömimpään.
Toisaalta salassapitosäännösten soveltamiseen
liittyy väistämättä tulkintaa.
Tulkintaa vaativat etenkin vahinkoedellytyslausekkeet, jotka on
koettu jossain määrin vaikeiksi soveltaa. Viranomaistietoa
päivittäin käyttävät
toimittajat ovat arvioineet, että salassapitosäännöksiä sovelletaan
liian laajasti ja että käytäntö on
epäyhtenäistä.
Valiokunta katsoo, että salassapitosäännösten
sopiva tarkkuus on välttämätöntä julkisuusperiaatteen
täysimääräiseksi toteutumiseksi. Asiassa
saadun selvityksen perusteella tässä suhteessa
ei ole ilmennyt viitteitä säännösten muutostarpeista.
Viitteitä ei ole myöskään siitä, että laissa
olisi liikaa salassapitosäännöksiä.
Valiokunta korostaa sitä julkisuuslain perusperiaatetta,
että salassapitosäännöksiä tulee
tulkita suppeasti. Yksityisyyden suojaa koskevia säännöksiä on
niiden perusoikeuden suojaamistarkoituksen vuoksi tulkittava perusoikeusmyönteisesti.
Mikäli asiakirjaan sisältyy salassa pidettävää tietoa,
tieto tulee antaa julkisesta osasta, jos se voi tapahtua ilman,
että salassa pidettävä tieto paljastuu.
Oikeusturvanäkökohtien kannalta on olennaista
se, että mikäli kieltäydytään
antamasta tietoa, asiasta tehdään kirjallinen
päätös ja päätöksessä perustellaan
kieltäytymisen syy. Asioiden käsittelyn joutuisuus
kuuluu hyvään hallintoon.
Valiokunta toteaa, että uuden ja laajan lainsäädännön
voimaantulo aiheuttaa yleensä aina epävarmuutta
ja ainakin jossain määrin epäyhtenäisiä käytäntöjä.
Yhtenäisyys yleensä paranee oikeuskäytännön
tulkintaohjeiden, soveltamiskokemuksen karttumisen ja koulutuksen
myötä. Se, että eri tapauksissa saa asian
tietystä käsittelyvaiheesta eri laajuudessa tietoa,
ei kuitenkaan välttämättä johdu
epäyhtenäisestä soveltamiskäytännöstä,
vaan siitä, että kuhunkin asiaan liittyy eriasteisesti
salassapidon tarvetta. Kuvattu "epäyhtenäisyys"
johtuu juuri siitä perustuslakiin pohjautuvasta lähtökohdasta,
että julkisuutta ei tule rajoittaa enempää kuin
on tarpeen suojattavan edun vuoksi. Valiokunta toteaa, että sellaisen
"yhtenäisen" soveltamiskäytännön
aikaansaaminen, joka merkitsisi esimerkiksi esitutkinta-asioissa
tiedon julkiseksi tuloa aina samanaikaisesti erilaisissa asioissa,
merkitsisi salassapidon laajentumista, koska säännökset
olisi laadittava eniten suojaa tarvitsevien asioiden ehdoilla. Epäyhtenäisyyden
kokemiseen voi vaikuttaa myös se, miten eri virkamiehet
hoitavat viestintää.
Tarkastelun kohteena olleessa oikeuskäytännössä oli
salassapitosäännösten soveltamista koskeneessa
aineistossa eniten sellaisia tapauksia, joissa oli ollut kysymys
Suomen kansainvälisiä suhteita koskevista asioista.
Ulkoasiainhallinnon asiakirjajulkisuuteen vaikuttavat julkisuuslainsäädännön
lisäksi myös kansainvälisen yhteistyön
periaatteet, esimerkiksi se, ettei toisen valtion kantaa ilmaista
Suomen toimesta. Periaatteisiin liittyvät näkökohdat
eivät välttämättä ole
yleisesti tiedossa. Myös tietojen sensitiivisyys voi vaihdella
eri tilanteissa. Toinen ongelmalliseksi koettu alue on asianosaisjulkisuus,
jossa arkaluontoisissa henkilöitä koskevissa asioissa
asiakirjan pyytäjän ja antajan käsitykset
asianosaisuudesta saattavat poiketa toisistaan. Tämä kysymys
on noussut esiin laajemminkin julkisuuslain soveltamisessa.
Asiassa saadun selvityksen mukaan ulkoasiainministeriö on
asettanut työryhmän selvittämään
julkisuuslainsäädännön soveltamista
ulkoasiainministeriössä, valtiojohdon ja eduskunnan
informoinnin kehittämistä, valtiojohdon käymien
kansainvälisten neuvottelujen yhteydessä tapahtuvaa
tiedotusta sekä kansalaisten tietopalvelua ulkoasiainministeriön
toimialaan liittyvissä kysymyksissä erityisesti
verkkopalveluja hyödyntäen.
Valtionhallinnolle suunnatun kyselyn mukaan liike- ja ammattisalaisuutta
sekä elinkeinonharjoittajan taloudellista etua koskevat
säännökset olivat useimmin sovellettuja
salassapitoperusteita. Ongelmalliseksi on niissä koettu muun
muassa salassapidon ulottuvuus. Valiokunnan näkemyksen
mukaan korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntö on
omiaan konkretisoimaan ja selkiyttämään
säännösten tulkintaa, eikä ainakaan
tähänastisen seurannan perusteella voida valiokunnan
mielestä tehdä sitä johtopäätöstä,
että säännöksiä olisi
tarpeen muuttaa.
Palkkatietojen julkisuus
Julkisuuslain säätämisen yhteydessä nimikirjalakia
(1010/1989) muutettiin hallintovaliokunnan mietinnön
(HaVM 31/1998 vp) mukaisesti siten, että tiedot
virkamiehelle, viran- tai toimenhaltijalle ja työntekijälle
henkilökohtaisen suorituksen perusteella tai muutoin henkilökohtaisesti
määräytyneestä palkanosasta,
sijoituspalkkaluokasta tai vaativuusryhmää vastaavasta palkasta
taikka muusta mahdollisesta palkanosasta sekä palkan kokonaismäärästä ovat
julkisia. Asiassa saadun selvityksen perusteella ratkaisu on valiokunnan
mielestä ollut oikea. Säännöksessä on
myös otettu huomioon uudet palkkausjärjestelmät.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että palkkatietojen julkisuus toteutuu täysimääräisesti
siten kuin hallintovaliokunnan mietinnössä on
todettu.
Julkisuuslain ja muun lainsäädännön
välinen suhde
Valiokunta katsoo, että julkisuuslain ja muun lainsäädännön
välinen suhde kaipaa selkeyttämistä etenkin
salassapitoa koskevilta osin. Esimerkiksi kuntasektorilla on ollut
havaittavissa ongelmia sovittaa yhteen julkisuuslain ja sosiaali-
ja terveydenhuollon salassapitosäännöksiä. Myös
muilla aloilla on havaittu olevan tarvetta viranomaisten välistä tietojenvaihtoa
ja salassapitoa koskevan lainsäädännön
selkeyttämiseen. Valiokunnan käsityksen mukaan
käytännössä ilmenneet tietojen
julkisuutta ja salassapitoa koskevat ongelmat eivät ole
niinkään liittyneet julkisuuslain soveltamiseen,
vaan erityislainsäädännön säännöksiin.
Asiassa saadun selvityksen perusteella myös julkisuuslain,
henkilötietolain (523/1999) ja nimikirjalain välistä suhdetta
on paikallaan selkeyttää. Samassa yhteydessä on
syytä ottaa huomioon lakien yhteensopivuus arkistolain (831/1994)
säännösten kanssa.
Hyvä tiedonhallintatapa
Hyvää tiedonhallintaa koskevat säännökset
sisältyvät julkisuuslain 5 lukuun ja asetukseen
viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja hyvästä tiedonhallintatavasta
(1030/1999). Ennen julkisuuslain voimaantuloa käyttöön
otetut tietojärjestelmät sekä niitä koskevat
tietoturvallisuusjärjestelyt ja ohjeet tulee saattaa julkisuuslain mukaisiksi
1.12.2004 mennessä, minkä vuoksi selonteossa on
keskitytty tarkastelemaan lähinnä sitä,
miten tietoaineistojen dokumentointia koskevat velvoitteet on hoidettu.
Valiokunta katsoo, että asiakirjojen rekisteröintiin
ja rekistereiden vaivattomaan tavoitettavuuteen sekä tietoturvallisuuden
vaikutukseen julkisuuden toteutumisen kannalta tulee jatkossa kiinnittää erityistä
huomiota.
Valiokunta toteaa, että hyvän tiedonhallintatavan
säännökset vaikuttavat keskeisesti julkisuuslain
periaatteiden toteutumiseen. Hyvää tiedonhallintatapaa
koskevien säännösten sisältämät
suunnittelu-, selvittämis- ja suojaamisvelvoitteet edistävät
myös yksityisyyden suojaa. Valiokunta korostaa hyvän
tiedonhallinnan tärkeyttä erityisesti automaattisen
tietojen käsittelyn avulla sekä verkottuvassa
toimintaympäristössä tapahtuvassa asiakirjojen
ja tietojen käsittelyssä.
Viestintä
Viestinnällä on keskeinen merkitys hallinnon avoimuuden
ja läpinäkyvyyden kannalta. Viranomaisten aktiivinen
velvoite tiedonsaannin edistämiseksi kattaa myös
viestinnän. Viranomaiset ovat voineet tässä tehtävässään
hyödyntää kehittyvää tietotekniikkaa
ja sähköistä viestintää. Myös
virkamiesten asenteiden on koettu muuttuneen tiedotusmyönteisempään
suuntaan. Valiokunta painottaa, että viestintää on
yhdessä hyvän tiedonhallintatavan kanssa kehitettävä kuitenkin
jatkuvasti ottaen huomioon tietoyhteiskunnan muuttuvat tarpeet.
Tämä edellyttää myös asianmukaisia
voimavaroja.
Selonteossa on tarkasteltu yleisöjulkisuutta lähinnä toimittajille
ja muulle medialle suunnattujen kyselyjen kautta, ja niissä raportoituihin kokemuksiin
on syytä kiinnittää huomiota. Valiokunta
kuitenkin toteaa, että varsinainen kansalaisnäkökulma
on jäänyt julkisuuslain toimivuuden tarkastelussa
valitettavan vähälle huomiolle. Selonteossa todetaan,
että kansalaisten kiinnostus pyytää asiakirjoja
ei uuden lain voimassaolon alkuvaiheessa ole ollut juurikaan suurempaa
kuin ennen. Selonteon mukaan myöskään
oikeudellisia kiistatilanteita informaation saannista tiedon pyytäjän
ja viranomaisen kesken ei ole syntynyt määrällisesti
paljon. Valiokunnan mielestä näiden havaintojen
perusteella ei kuitenkaan voida tehdä johtopäätöksiä uuden julkisuuslain
vaikutuksista kansalaisten kannalta tutkimatta asiaa syvemmin. Valiokunta
yhtyy siihen selonteossa tehtyyn päätelmään,
että selvitykset eivät anna valaistusta siihen,
kuinka paljon ja miten viranomaisten aktiivinen viestintä on
vaikuttanut tarpeeseen pyytää asiakirjoja.
Selonteossa todetut kehittämistarpeet
Valiokunta kiinnittää huomiota asiakirjapyyntöjen
käsittelyssä todettuihin puutteisiin. Yksi merkittävä ongelma
on se, ettei asiakirjapyyntöjä kirjata säännönmukaisesti.
Kirjaamatta jättäminen ei tee mahdolliseksi seurata,
noudatetaanko asiakirjan antamisessa säädettyjä määräaikoja,
eivätkä mahdolliset kielteiset ratkaisut tule kirjatuiksi,
mikä ehkäisee muutoksenhaun. Erityisesti tapaukset,
joissa kieltäydytään antamasta asiakirjaa,
mutta asiasta ei tehdä kirjallista päätöstä,
ovat oikeusturvasyistä ongelmallisia. Valiokunta korostaa,
että asiaa ei pidä jättää sen varaan,
ymmärtääkö tiedon pyytäjä pyytää kyseisessä tilanteessa
päätöstä, vaan tiedon pyytäjää on
tarpeen mukaan informoitava hänen oikeudestaan saada asiassa
kirjallinen päätös ja hakea päätökseen
muutosta. Valiokunnan näkemyksen mukaan julkisuuslain säännökset
ovat näiltä osin sinänsä asianmukaiset.
Asiaan onkin kiinnitettävä erityistä huomiota
koulutuksessa ja informaatio-ohjauksessa, ja käytäntöjen
kehittymistä tulee jatkossa seurata.
Valiokunta yhtyy selonteossa todettuihin laintarkistustarpeisiin.
Valtion- ja kunnallishallinnossa sovellettavien asiakirjakopioiden
maksuperusteiden täsmentäminen on välttämätöntä, ja
valiokunta pitää tarvittavia lainmuutoksia kiireellisinä.
Julkisuuslaki säädettiin ennen nykyistä perustuslakia,
joten asetuksenantovaltuuksia on tarpeen arvioida nyt uusien säädösvallan
delegointia koskevien perustuslain säännösten
valossa. Tässä yhteydessä on valiokunnan
mielestä syytä kiinnittää huomiota
muun ohella tietoturvallisuuteen liittyviin määrittelyihin.
Valiokunta pitää perusteltuna aloitetta julkisuuslain muuttamisesta
siten, että se mahdollistaa asiakirjapyyntöjä koskevan
päätösvallan siirtämisen viranhaltijoille
kunnallisessa päätöksenteossa. Valiokunta
toteaa, että vastaavaa päätöksenteon
delegointiin liittyvää ongelmaa ei ole valtionhallinnossa.
Puolustusministeriön hallinnonalalla havaittu tarve tiettyjen
yksilöityjen salassapitomääräaikojen
pidentämiselle on perusteltu, vaikkakin valiokunta suhtautuu
pidättyvästi julkisuusperiaatteen rajoitusten
lisäämiseen. Valiokunta pitää tärkeänä oikeudenkäynnin
julkisuutta koskevan sääntelyn uudistamista ja
kiirehtii vireillä olevan uudistuksen valmistelua.
Koulutus
Valiokunta korostaa, että julkisuuslainsäädäntöä koskevaan
koulutukseen tulee myös jatkossa kiinnittää huomiota.
Valiokunta pitää tärkeänä, että etenkin
henkilöt, jotka soveltavat työssään julkisuuslainsäädäntöä tai
ylipäätään käsittelevät
arkaluontoisia tai muuten salassa pidettäviä tietoja,
saavat koulutusta omaa alaansa koskevasta julkisuus- ja salassapitosääntelystä,
tietosuojasta ja tietoturvallisuudesta sekä näiden
yhteydessä noudatettavista menettelyistä.
Julkisuuslaki asettaa viranomaisille aktiivisen viestintävelvoitteen,
minkä johdosta viestinnän kehittämiseen
ja julkisuusmyönteisyyteen tulee koulutuksessa kiinnittää erityistä huomiota.
Tietoyhteiskunnan kehittyminen edellyttää tiedon
tuottajalta ja jakajalta uusia tietoja ja taitoja. Valiokunta painottaa,
että koulutuksen tulee edistää poikkihallinnollista
yhteistyötä ja että koulutusta ja ohjausta
tulee kohdistaa organisaation koko henkilöstöön,
mukaan lukien asioiden valmistelijat ja esittelijät.
Seuranta
Valiokunta yhtyy hallituksen näkemykseen siitä,
että julkisuuslain kokonaisuudistuksen seurantaa on jatkettava
selonteon jälkeenkin. Valiokunta tähdentää,
että hyvää tiedonhallintatapaa koskevassa
seurannassa tulee kiinnittää huomiota muun ohella
asiakirjarekistereihin ja asiakirjojen käsittelyssä noudatettaviin
menettelyihin, tietoturvallisuuden vaikutukseen julkisuuden toteutumisen
kannalta, annettuun koulutukseen ja ohjeistukseen sekä toimintatapojen
valvontaan.
Valiokunta katsoo, että julkisuuslain jatkoseurantaa
tulee kohdentaa myös muun muassa asiakirjajulkisuuden toteutumiseen
ottaen huomioon viranomaisten viestintävelvoitteet ja neuvonnan.
Tämä näkökulma on valiokunnan
mielestä merkittävä myös uuden
hallintolain (434/2003) sekä yleisemminkin
hallinnon ja kansalaisten vuorovaikutuksen kannalta. Jatkoseuranta
tulee toteuttaa niin, että samassa yhteydessä on
mahdollista saada laajemmin ja yleisempääkin tietoa
viranomaistoiminnan julkisuuden merkityksestä kansalaisille.
Lisäksi julkisuus- ja salassapitosääntelyn
soveltamiskäytännöt, viranomaisten välinen
tietojen vaihto sekä asiakirjajulkisuus toimeksiantosuhteissa
ovat seikkoja, joihin on aiheellista kiinnittää huomiota
arvioitaessa jatkossa julkisuuslainsäädännön
toimivuutta.