Suomen väestön painopiste muuttuu nopeaa tahtia. Suomalaisessa yhteiskunnassa on vallinnut pitkään yksimielisyys tasapainoisen aluekehityksen tarpeellisuudesta. Aluepolitiikkaa on toteutettu useilla eri instrumenteilla, kuten valtion instituutioiden hajauttamisella, investointituilla, infraratkaisuilla ja teollisuuspolitiikalla. Nyt keskustelun suunta julkisuudessa on muuttunut tasapainoista aluekehitystä kyseenalaistavaan suuntaan.  

Ruotsin valtiopäivät kävi pitkän keskustelun aluepolitiikasta, jonka tuloksena oli mietintö. Tältä pohjalta Ruotsi on päättänyt useita maaseutu- ja kaupunkipoliittisia toimenpiteitä, joilla maan kehitystä ohjataan. Suomessa keskustelussa ovat olleet etenkin seutujen ja seutukaupunkien rooli. Suomessa on noin 50 seutukaupunkia, jotka ovat alueensa elinkeinojen ja palveluiden keskittymiä.  

Monet julkiset palvelut ovat valtiovallan päätöksillä hävinneet seutukaupungeista, ja nämä keskukset ovat siirtyneet tältä osin menettäjien luokkaan. Silti yhä Suomen teollisen tuotannon arvosta viidesosa tuotetaan seutukaupungeissa, ja niihin on myös keskittynyt merkittävä osa mm. ammatillisesta koulutuksesta.  

Seutukaupungit ovat viimeaikaisessa keskustelussa väliinputoajia. Harvaan asutun maaseudun ongelmat ja haasteet ovat esillä. Samoin noin 20 suurimman kaupungin asema ja rooli esimerkiksi maakuntauudistuksessa on esillä. Seutukunnat ja niiden keskuskaupungit kantavat merkittävää vastuuta palveluiden tuottamisesta, elinkeinopolitiikasta ja työllisyydestä. 

Seutukaupunkien asema on nostettava keskeisemmin osaksi aluepoliittista isoa kuvaa ja keskustelua. Seutukaupunkien kehitys on ratkaisevaa, jos haluamme edelleen hyödyntää kaikki tässä maassa syntyvät aineelliset ja henkiset voimavarat. Laajemminkin keskustelu aluepolitiikan tulevaisuudesta on ajankohtainen.